Kohisevansuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Sonkajärvi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kohisevansuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Sonkajärvi"

Transkriptio

1 PÄÄTÖS Nro 43/07/2 Dnro ISY-2004-Y-244 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Kohisevansuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Sonkajärvi LUVAN HAKIJA Vapo Oy PL JYVÄSKYLÄ TOIMINTA JA SEN SIJAINTI Ympäristölupahakemus koskee Kohisevansuon turvetuotantoa noin 71 ha:n tuotantoalalla, joka 1,7 ha:n laajennusaluetta lukuun ottamatta on ollut tuotannossa vuodesta 1986 lähtien. Hakemukseen sisältyy suunnitelma toiminnan lopettamisen edellyttämistä toimista. Kohisevansuo sijaitsee Sonkajärven kunnan Sukevan kylässä noin viisi kilometriä Sukevan taajamasta länteen Sukevanjärven länsipuolella. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE, LUPAVIRANOMAINEN JA ASIAN VIREILLETULO Pohjois-Savon ympäristökeskus on tehnyt Kohisevansuon osalta ympäristönsuojelulainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 6 :n mukaisen merkitsemisen ympäristönsuojelun tietojärjestelmään ja velvoittanut samalla Vapo Oy:tä jättämään Kohisevansuon turvetuotannon ympäristölupahakemuksen ympäristölupavirastoon vuoden 2004 loppuun mennessä.

2 2 Hakemus käsitellään ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaisena ympäristölupahakemuksena. Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 7 d) kohdan mukaan turvetuotanto ja siihen liittyvä ojitus edellyttävät ympäristölupaa, jos tuotantoalue on yli 10 ha. Ympäristölupavirasto on ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdan 5 c) nojalla toimivaltainen viranomainen turvetuotantoa koskevassa asiassa. Hakija on saapuneessa hakemuksessa toimittanut ympäristölupavirastolle ympäristönsuojelulain mukaisen lupahakemuksen. TOIMINTAA KOSKEVAT SOPIMUKSET, LUVAT JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE Hakijalla on hallinnassaan Kohisevansuon alueella yhteensä noin 103 ha maata, josta omistuksessa noin 43 ha ja vuokrattuna noin 60 ha. Kohisevansuon turvetuotantoalueella ei ole aikaisempia toimintaa koskevia lupia. Ylä-Savon maakuntakaavassa, jonka ympäristöministeriö on vahvistanut , Kohisevansuo on osoitettu erityistoimintojen alueeksi turvetuotantoa varten (EO1). YMPÄRISTÖOLOSUHTEET Tuotantoalueen ympäristö Kohisevansuo rajoittuu ojitettuihin, puustoisiin suoalueisiin ja kangasmetsiin. Lähin turvetuotantoalue on Kohisevansuosta noin kolme kilometriä pohjois-luoteeseen sijaitseva Pappilansuo. Kohisevansuon välittömässä läheisyydessä ei sijaitse asuinrakennuksia tai kesäasuntoja. Lähin asuttu rakennus on noin 1,2 kilometriä suon luoteispuolella. Sukevanjärven rannalla ja suon länsipuolella sijaitseviin taloihin on matkaa noin 1,5 kilometriä.

3 3 Sukevanjärvi on Kohisevansuon itäpuolella noin 1,5 kilometrin etäisyydellä siitä. Suon länsipuolella sijaitsevalle Viitalammelle on matkaa noin 1,6 kilometriä ja suon pohjoispuolella olevaan Jutkulanjokeen noin 1,1 kilometriä. Tuotantoalueen läheisyydessä ei ole luonnonsuojelualueita, lähin eli Tavisuon soidensuojelualue sijaitsee noin 7,5 kilometriä Kohisevansuolta koilliseen. Lähimmälle pohjavesialueelle on matkaa yli neljä kilometriä suolta pohjoiseen. Vesien purkureitti, vesistön tila sekä turvetuotantoalueiden kuormitus ja vaikutus vesistössä Kohisevansuo sijaitsee Iisalmen reitillä Sukevajärven valuma-alueella (04.584), jonka pinta-ala on 63 km 2 ja järvisyys 7 %. Sukevanjärven alueella ja siihen laskevilla Raudanjoen valuma-alueella (04.585) ja Talasjoen valuma-alueella (04.586) oli Vapo Oy:n turvetuotantoa vuonna 2004 yhteensä noin 674 ha:n tuotantoalalla yhdeksällä eri tuotantoalueella. Kohisevansuon kuivatusvedet laskevat ojassa tuotantoalueelta etelään yhtyen noin 300 metrin päässä Kohisevanpuroon, joka etelästä pohjoiseen virraten laskee Sukevanjärven luoteisosaan. Hakemukseen on liitetty valmistunut selvitys "Vapo Oy:n Pihlajasuo- Mattilansuon, Turvesuon, Rapalahdensuon, Palosuon, Ritasuon, Teerisuon, Hirsisuon, Ruokosuon ja Kohisevansuon turvetuotantoalueiden kuormitus ja vaikutus vesistössä". Kaikki edellä mainittujen, Sukevanjärveen laskevilla valuma-alueilla sijaitsevien turvetuotantoalueiden ympäristölupahakemukset ovat toiminnan sijaintikunnasta riippuen joko Itä-Suomen tai Pohjois-Suomen ympäristölupaviraston käsittelyssä. Seuraavassa on esitetty kuormitus- ja vesistöselvityksen keskeisin sisältö Sukevanjärven ja siihen laskevien vesistöjen ja Kohisevansuon turvetuotantoalueen vesistökuormituksen osalta. Vesistön yleiskuvaus Sukevanjärven pinta-ala on noin 4 km 2. Järvi on matala, keskisyvyys on vain 2,5 m. Pohjoispäässä Talasjoen edustalla on pieni syvännealue, jossa syvin kohta on 6,8 m. Sukevansaaren eteläpuolelta alkaa pitkulainen toinen syvännealue, joka myötäilee jär-

4 ven länsirantaa ja ulottuu lähes järven luusuan tasalle. Tällä syvännealueella syvin kohta on 9,2 m. Sukevanjärven tilavuuteen verrattuna valuma-alue on kohtalaisen suuri, minkä takia viipymä on melko lyhyt. Mikäli laskennan pohjana käytetään keskivaluntaa 10 l/s*km 2, on viipymä 20 vuorokautta. Sukevanjärven eteläistä syvännettä (asema 156) on tutkittu vuosittain 1980-luvulta asti. Järvi on luokiteltavissa humuspitoiseksi (COD Mn päällysveden mediaanipitoisuus 24 O 2 mg/l) ja kokonaisfosforipitoisuuden (päällysveden mediaani 44 µg/l) ja kasviplanktonin klorofylli-a:n (mediaani 23 µg/l) perusteella reheväksi tai usein erittäin reheväksi. Alkukesästä fosfori on tavallisesti kasviplanktontuotantoa rajoittava tekijä, mutta loppukesällä molemmat pääravinteet ovat rajoittaneet tuotantoa. Päällysveden typpipitoisuus on ollut keskimäärin (mediaani) 680 µg/l. Kerrostuneisuuskausina happitilanne usein heikkenee alusvedessä aiheuttaen sisäistä ravinnekuormitusta. Koska järvi on matala, tuulet sekoittavat sitä avovesikaudella tehokkaasti ja happiongelmia todetaan pääasiassa lopputalvella. Eteläisen syvänteen veden laadussa ei ole todettavissa selkeää muutossuuntaa tutkimusjaksolla Alusveden huonojen happitilanteiden (happea alle 2 mg/l) puuttuminen 2000-luvulta johtunee pääosin lopputalven näytteenoton siirtymisestä huhtikuulta maaliskuun puoliväliin. Sukevanjärven pohjoista syvännettä (As 7) alettiin tarkkailla soihin liittyvän velvoitetarkkailun yhteydessä vuonna Tulosten perusteella ero asemien 7 ja 156 välisessä veden laadussa on usein vähäinen. Asema 7 on lähempänä jokisuuta, mikä näkyy ajoittain hieman korkeampina humuksen ja kokonaisravinteiden pitoisuuksina. Asema 7 on aseman 156 tavoin päällysveden perusteella luokiteltavissa humuspitoiseksi ja erittäin reheväksi. Kuten asemalla 156, alkukesästä fosfori on tavallisesti kasviplanktontuotantoa rajoittava tekijä, mutta loppukesällä molemmat pääravinteet ovat rajoittaneet tuotantoa. Alusveden happipitoisuus on ollut loppukesinä 2002 ja 2003 heikompi kuin asemalla 156, mikä viittaa vesipatsaan heikompaan sekoittumiseen loppukesällä. Aseman 7 sijainti on tuulelta suojaisempi kuin asema 156. Heikko happitilanne on aiheuttanut ravinteiden sisäistä kuormitusta. Sukevanjärveen laskevista tärkeimmistä joista, Raudanjoesta, Talasjoesta, Jutkulanjoesta ja Kohisevanpurosta otettiin yhtäaikaiset näytteet järviasemien kanssa elokuussa Tulosten perusteella on havaittavissa, että eteläisen aseman humuspitoisuus on samaa tasoa suurimman joen, Raudanjoen kanssa. Pohjoispäähän laskevissa Talasjoessa ja Jutkulanjoessa humuspitoisuus oli selvästi korkeampi, mikä näkyi myös pohjoisella järviasemalla 7 hieman asemaa 156 korkeampana humuspitoisuutena. Kokonaistyppipitoisuus oli eteläisellä järviasemalla hieman korkeampi kuin Raudanjoessa, mutta kokonaisfosforipitoisuus oli selvästi Raudanjokea korkeampi. Pohjoisilla jokiasemilla kokonaisfosforipitoisuus oli suurempi kuin Raudanjoessa, mikä voi osaltaan vaikuttaa myös eteläisen aseman korkeampiin pitoisuuksiin, mutta ainakin osittain syy aseman 156 korkeampiin kokonaisfosforipitoisuuksiin Raudanjokeen verrattuna on järven sisäisissä ravinnekierroissa. Varsinkin asemalla 156, joka asemaa 7 avoimempana on tuulen sekoittavalle vaikutukselle altis, on todennäköistä, että kesän aikana syntyy lyhytkestoisia kerrostuneisuustilanteita, jotka purkautuessaan nostavat pohjasedimentistä vapautunutta fosforia päällysveteen. Pohjoisen järviaseman 7 kokonaistyppipitoisuus oli hieman asemaa 156 korkeampi osoittaen, että Talasjoessa ja osin myös Kohisevanpurossa kokonaistyppipitoisuus oli selvästi järvivettä korkeampi. Raudanjokeen laskee kaksi puroa, Kukkopuro ja Pihlajapuro, joita tarkkailtiin vuosina Koska tutkimukset ovat eri ajanjaksolta, eivät tulokset ole suoraan vertai- 4

5 lukelpoisia Raudanjoen tuloksiin Raudanjokeen verrattuna veden laatu on kuitenkin selvästi heikompi Pihlajapurossa ja jonkin verran heikompi Kukkopurossa. Pihlajapurossa ja Kukkopurossa virtaama on selvästi pienempi kuin Raudanjoessa. Vedenlaadun keskiarvot Sukevanjärven tarkkailuohjelman joki- ja järviasemilla elokuussa : Kiintoaine COD Mn Kok.N Kok.P mg/l mg/l µg/l µg/l Raudanjoki 5C Talasjoki Kohisevanpuro Jutkulanjoki Sukevanjärvi Sukevanjärvi Kukkopuro 2B Pihlajapuro Virtavesiasemilta on tehty vain vähän mineraaliravinnemäärityksiä, minkä takia minimiravinnekysymystä on tarkasteltava epävarmemman kokonaisravinnesuhteen perusteella. Pihlajapurossa, missä typpipitoisuus on korkea, mutta fosforipitoisuus samaa tasoa useimpien muiden asemien kanssa, tuotantoa rajoittava ravinne on useimmiten fosfori. Kohisevanpurossa tilanne on päinvastainen, fosforipitoisuus on korkea suhteessa typpipitoisuuteen, minkä takia puro on luokiteltavissa typpirajoitteiseksi. Muilla virtavesiasemilla molemmat pääravinteet rajoittavat tuotantoa varsinkin loppukesällä. Keväällä ja alkukesällä tuotanto on pääsääntöisesti fosforirajoitteinen. Jokien ja purojen virtaamat (NQ=alivirtaama, MNQ=keskialivirtaama, MQ=keskivirtaama, MHQ=keskiylivirtaama, HQ=ylivirtaamat), jotka on arvioitu Sonkajärven luusuan virtaamatietojen perusteella: Pinta-ala NQ MNQ MQ MHQ HQ km 2 l/s l/s l/s l/s l/s Kukkopuro 58, Pihlajapuro 20, Raudanjoki Pyöreäjoki 37, Talasjoki Jutkulanjoki 23, Kohisevanpuro 24, Mikäli oletetaan, että keskivalunta on kaikissa Sukevanjärveen laskevissa joissa sama, voidaan arvioida ainevirtaamia velvoitetarkkailussa saatujen pitoisuushavaintojen perusteella. Karkeasti yleistäen 2/3-osaa ainevirtaamista tulee Raudanjoen kautta, 1/5- osa Talasjoesta ja Jutkulanjoki sekä Kohisevanpuro jakavat viimeisen 1/10-osan. 5

6 Keskiarvolukujen perusteella laskettuna vaikuttaisi siltä, että Sukevanjärvi pidättää jonkin verran kiintoainetta, mutta ravinteet kulkeutuvat järven läpi. Laskelmissa ei ole kuitenkaan huomioitu sisäisen kuormituksen osuutta, joka Sukevanjärven kaltaisessa melko matalassa järvessä voi olla huomattava. Sisäisen kuormituksen arviointi ei ole kuitenkaan mahdollista bruttosedimentaatiomittausten puuttuessa. On todennäköistä, että osa jokien mukana tuomasta ravinnekuormituksesta laskeutuu järven pohjalle, mutta sisäisen kuormituksen prosessit nostavat järvestä lähtevää ravinnemäärää. Jokien tuoma ainemäärä ja Tenetinjoesta (Sukevanjärven laskujoki) lähtevä ainemäärä (kg/vrk):. Kiintoaine COD Mn Kok.N Kok.P kg/vrk kg/vrk kg/vrk kg/vrk Jokien tuoma ainemäärä Tenetinjoen lähtevä ainemäärä Pidättyminen % Turvetuotannon kuormitus Sukevanjärven valuma-alueen turvetuotantosoiden kuormituksen arviointia vaikeuttaa se seikka, että yhdellekään suolle ei ole onnistuttu järjestämään toimivaa kuormitustarkkailua. Kuormitustarkkailua kokeiltiin Palosuolla 2002, mutta mittapatorakennelma ei ollut sopiva luotettavaan virtaamamittaukseen. Vuonna 2003 kuormitustarkkailua kokeiltiin Kohisevansuolla. Kohisevansuolla todettiin kuitenkin muutama perusongelma. Vesi jaetaan kahteen laskeutusaltaaseen, joiden jakosuhteesta ei ole täyttä varmuutta, joten valuma-alueen pinta-alaa ei pystytä tarkasti määrittämään. Virtaamat olivat kesällä 2003 erittäin vähäisiä ja asema oli täysin kuiva pitkiä aikoja. Vaikka tulos ehkä edusti Kohisevansuon mitattua allasta, on sen yleistäminen kaikille Sukevanjärven valuma-alueen tuotantosoille vaikeaa. Lisäksi Kohisevansuolla tehtiin kesällä 2003 kunnostustoimenpiteitä, joiden johdosta erityisesti kiintoaineen ja kokonaisfosforin pitoisuudet olivat ajoittain erittäin korkeita. Tässä selvityksessä luvitettavien soiden kuormitus on laskettu niiden Pohjois-Savon turvetuotanto-ohjelmassa olevien kuormitusasemien vedenlaatutietojen perusteella, joilta on tietoa vähintään vuodesta 2000 lähtien. Tällaisia soita ovat Isoneva, Kaikonsuo, Konnunsuo, Kuivastensuo, Kurkisuo, Multaharjunsuo sekä Petronneva. Koska Pihlajasuota lukuun ottamatta (tehostettu menetelmä rakenteilla) vesienkäsittelyjärjestelmä luvitettavilla soilla on laskeutusaltaat, on pintavalutuskentällisiltä Isonevalta, Konnunsuolta ja Kuivastensuolta sekä kemikalointiasemalla varustetulta Kurkisuolta mukana laskennassa vain näytteet, jotka on otettu ennen tehostettua vesienkäsittelyä. Luvitettavien soiden kuormitusasemilta haettiin näytteet toukokuussa Näytteenotto liittyi vuoden 2004 Pohjois-Savon turvetuotantosoiden tarkkailuohjelmaan. Näitä tuloksia verrattiin valittujen 7 kuormitusaseman vedenlaatutietoihin samalta ajankohdalta toukokuun puolivälistä ja sen perusteella valittiin kullekin suolle sopivin aineisto kuormituslaskentaa varten. Multaharjunsuon ja Kaikonsuon COD Mn :n ja kokonaistypen pitoisuudet olivat selvästi muita tarkkailusoita korkeampia, joten niitä ei käytetty keskiarvolaskennoissa. 6

7 Valittu kuormituksen laskentatapa ei ollut kuitenkaan aivan ongelmaton. Yleispiirteenä näytti olevan se, että Sukevan alueen soilla humuspitoisuus oli pienempi ja useilla soilla kiintoainepitoisuus selvästi suurempi. Humuspitoisuuden eroihin on saattanut vaikuttaa näytteenottoajankohta, mutta koska kaikkia näytteenottoja oli edeltänyt alkukevään hellejakso, oli kevätvalunnan huippu varmasti ohitettu ja siten valuntaolojen olisi pitänyt olla Pohjois-Savossa kohtalaisen samanlaiset. Korkea kiintoainepitoisuus ja sen myötä korkea kokonaisfosforin pitoisuus johtui saviaineksesta. Ojitukset ovat ulottuneet savimaahan, minkä takia suurin osa kiintoaineesta oli mineraaliainesta ja samoin suuri osa kokonaisfosforista saviainekseen sitoutuneena. Fosfaattifosforin määrä oli näillä soilla vähäinen. Pohjois-Savon suo-ohjelmassa ei ole yhtään vastaavaa kuormitusasemaa, minkä takia näiden soiden kiintoainekuormitus arvioitiin Petronnevan, jossa kiintoainepitoisuus oli korkein, kiintoainejakauman perusteella. Kuormitus laskettiin kullekin suolle valitun kuormitusaikasarjan jakauman ja eri suuruisten keskivalumien avulla. Kuormitusarvo, jota käytettiin arvioitaessa tuotantosuon kuormitusosuutta vastaanottavassa vesistössä, laskettiin mediaanipitoisuuden ja 10 l/s*km 2 keskivalunnan avulla. Saatu kuormitusluku on roudattoman kauden (toukolokakuu) bruttokuormitus. Nettokuormituksen laskennassa käytettiin kiinteitä pitoisuuksia, kiintoaineelle 2 mg/l, kokonaisfosforille 20 µg/l ja kokonaistypelle 500 µg/l. Arvioitaessa koko vuoden kuormitusta oletuksena on ollut, että touko-lokakuun kiintoainekuormitus on 36 %, kokonaistyppikuormitus 39 % ja kokonaisfosforikuormitus 44 % koko vuoden kuormituksesta. Kertoimet ovat Pohjois-Savon tarkkailusoiden kertoimien keskiarvoja vuosilta ja ne perustuvat eri vuosina hieman eri vertailuasemiin. Vertailuasemat on lueteltu Pohjois-Savon tarkkailusoiden vuosiraporteissa. Kuormituksen vaikutusetäisyyden arvioinnissa tukeuduttiin tarkkailuohjelmien havaintoasemiin eli kuormitusosuus laskettiin aina lähimmälle havaintoasemalle. Kohisevansuon kuormituslukuja (pinta-alana laskelmissa on käytetty 53,1 ha): Kiintoaine COD Mn Kok.N Kok.P touko-lokakuu brutto g/ha*vrk ,95 netto g/ha*vrk ,78 koko vuosi brutto kg/v ,0 netto kg/v Kohisevansuon kiintoainekuormitus vastaa tehdyillä laskentaoletuksilla noin 20 % Kohisevanpuron kiintoainemäärästä, noin 10 % kokonaistyppimäärästä ja noin 5 % kokonaisfosforimäärästä. Turvetuotantosoiden kuormituksen osuus Sukevanjärvestä lähtevän Tenetinjoen ainemääristä Mikäli oletetaan, että Sukevanjärvessä ei tapahdu aineiden pidättymistä, voidaan arvioida turvetuotannon osuutta Sukevanjärvestä lähtevässä Tenetinjoessa. Tehtyjen laskentaoletusten pohjalta luvitettavien tuotantosoiden osuus olisi keskimäärin % Tenetinjoen kiintoainemäärästä ja 2-4 % humuksen ja kokonaisravinteiden määrästä. Soilta tulevan kiintoaineen määrä todennäköisesti ylikorostuu käytetyssä laskentamenetelmässä, sillä niillä soilla, joilla kiintoainepitoisuus oli toukokuussa 2004 korkea, kiin- 7

8 toainepitoisuuden on oletettu noudattavan samaa jakaumaa kuin Karttulassa sijaitsevalla Petronnevalla. Luvitettavilla Sukevanjärven alueen tuotantosoilla korkea kiintoainepitoisuus johtui eri tekijästä, pääosin saviaineksesta, Petronnevalla kiintoaine on pääosin turvetta. Vapo Oy:n Sukevanjärven valuma-alueella olevilta tuotantosoilta tulee tehtyjen laskelmaoletusten mukaan Sukevanjärveen vuosittain noin 115 t kiintoainetta, 5 t kokonaistyppeä ja 165 kg kokonaisfosforia. Järvestä laskevassa Tenetinjoessa nämä ainemäärät nostavat joen kiintoainepitoisuutta asemalla 1 keskimäärin 0,6 mg/l, kokonaistyppipitoisuutta 29 µg/l ja kokonaisfosforipitoisuutta 1 µg/l. 8 SELOSTUS TOIMINTASUUNNITELMASTA Kohisevansuon turvetuotanto Kohisevansuon kunnostus turvetuotantoon on aloitettu vuonna 1981 ja se on ollut turvetuotannossa vuodesta 1986 lähtien lukuun ottamatta vuosia , jolloin turpeen kulutuksen vähäisyyden vuoksi alueella ei ollut tuotantoa. Hakemus sisältää yhteensä 1,7 ha:n laajennusalueen, joka muodostuu nykyisiin lohkoihin liittyvistä 0,7 ha:n ja 1,0 ha:n osa-alueista. Kohisevansuolla tuotetaan vuosittain noin m 3 jyrsinpolttoturvetta HAKUmenetelmällä ja kulutustilanteesta riippuen lisäksi palaturvetta noin m 3. Tulevaisuudessa käytetään mahdollisesti mekaanista kokoojavaunumenetelmää. Tehtyjen turvekerroksen vahvuuskartoitusten perusteella hakija arvioi vuoden 2004 lopussa, että Kohisevansuolta poistuu turpeen loppumisen vuoksi seuraavan 1 5 vuoden kuluessa tuotannosta 44 ha ja 5 10 vuoden kuluessa noin 8 ha. Vuoden 2015 jälkeen alueella on arvioitu olevan tuotannossa noin 19 ha ja tuotannon on arvioitu päättyvän kokonaisuudessaan vuonna Vuoteen 2004 mennessä alkuperäisestä ojitusalueesta oli poistettu tuotannosta noin 5 ha. Kuivatusvesien käsittelymenetelmät ja paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT) Tuotantoalue jakaantuu viiteen tuotantolohkoon, joiden sarkaojat on varustettu sarkaojarakentein eli lietteenpidättimillä ja niiden yläpuolelle turpeeseen kaivetuilla lie-

9 9 tesyvennyksillä. Tuotannon loppuvaiheessa lietesyvennyksiä ei kaiveta heikosti koossa pysyviin pohjamaalajeihin niiden vaikean puhdistettavuuden ja mahdollisen lisäkuormituksen vuoksi. Kohisevansuon tuotantoalue on pääosin erotettu eristysojilla ulkopuolisista vesistä. Alueen pohjoislohkojen 1 ja 2 itäreunalla ulkopuolisia vesiä kulkeutuu vähäinen määrä reunaojaan. Tältä osin eristysojitus saatetaan kuntoon kesäkuun loppuun 2005 mennessä. Noin 2 ha:n alueelta lohkon 3 itäpuolelta ulkopuolisia vesiä ei voida maastoolosuhteiden vuoksi johtaa kohtuullisin kustannuksin tuotantoalueen ja vesiensuojelurakenteiden ohi. Koko tuotantoalueen vedet johdetaan rinnakkain sijaitsevien, ympärivuotisesti käytössä olevien laskeutusaltaiden 1 ja 2 kautta laskuojaa pitkin 300 metriä Kohisevanpuroon. Nykyiset laskeutusaltaat eivät aivan täytä käytössä olevia mitoitusohjeita. Niitä pitäisi jatkaa noin 10 metriä. Hakija ei esitä altaita jatkettavaksi, koska turpeen loppumisen vuoksi altaiden valuma-alueella oleva tuotantoala pienenee nopeasti ja maaperästä johtuen altaiden kaivaminen saattaisi aiheuttaa kiintoainekuormitusta. Kohisevansuon vesiensuojelua esitetään tehostettavaksi virtaamaa säätämällä, mikä vaatii vähemmän kaivutöitä ja näin ollen aiheuttaa myös vähemmän työnaikaista kuormitusta. Virtaamansäätöpato asennetaan tuotantoalueen alapäähän lohkojen 4 ja 5 välisen kokoojaojan rummun yhteyteen ennen laskeutusaltaita. Virtaamasäätöpatoon tulee kolme putkea ja padon maksimipadotus on 0,80 metriä. Kohisevansuon ympäristössä ei ole pintavalutuskentäksi soveltuvaa luonnontilaista suoaluetta tai imeytys-haihdutuskentäksi soveltuvaa kangasmaastoa. Kemikaloinnin investointi- ja käyttökustannukset ovat kohtuuttoman suuret elinkaarensa loppuvaiheessa pääosiltaan olevalle Kohisevansuon kokoiselle tuotantoalueelle. Kohisevansuon vesienkäsittely perustuu eristysojiin, sarkaojarakenteisiin ja laskeutusaltaisiin. Hakijan käsityksen mukaan nykyiset vesienkäsittelymenetelmät suunnitelman mukaisesti virtaamaa säätämällä tehostettuna vastaavat Kohisevansuon olosuh-

10 10 teissa parasta teknisesti ja taloudellisesti käytettävissä olevaa tekniikkaa (BAT), kun otetaan huomioon tuotantoalueen sijainti kaukana Sukevanjärvestä, pieni jatkuvasti pienenevä pinta-ala ja vähäinen kuormitus sekä vaikutus vesistössä. Liikennejärjestelyt Turve kuljetetaan Kohisevansuolta maantiekuljetuksena maantielle ja sitä kautta valtatielle E 63 (Iisalmi Kuopio), jota pitkin joko pohjoiseen Kajaanin käyttökohteisiin ja Sukevan lämpölaitokselle tai etelään Pohjois-Savon käyttökohteisiin. Kohisevansuon tuotantomäärän kuljettamiseen tarvitaan noin 330 rekka-autokuormaa. Jyrsinpolttoturve toimitetaan 2-3 viikon toimitusjakson aikana ja palaturve viikoittain syksystä kevääseen. Tuotantoaikana työmaaliikenne on urakoitsijoiden ja heidän työntekijöittensä henkilöautoliikennettä. Tuotantokalusto vetokoneineen siirretään tuotantoalueen ulkopuolisilla teillä joitakin kertoja tuotantokauden aikana. Tuotantotoiminnassa käytettävät aineet ja niiden säilytys Kohisevansuon turvetuotannossa olevat koneet käyttävät polttoainetta noin litraa vuodessa ja voiteluaineita (moottoriöljyt ja vaseliini) kuluu noin 140 litraa vuodessa. Poltto- ja voiteluaineet varastoidaan paloviranomaisten vuosittain hyväksymissä säiliöissä ja paikoissa. Turveurakoitsijalla on Kohisevansuolla käytössään noin litran polttoainesäiliö. Turvetuotannossa ei käytetä poltto- ja voiteluaineiden lisäksi muita ympäristölle tai terveydelle vaarallisia aineita.

11 YMPÄRISTÖKUORMITUS JA SEN VAIKUTUKSET YMPÄRISTÖÖN 11 Kohisevansuon turvetuotannon kuormituksen vesistövaikutukset Veden laatu Kohisevansuon vaikutus veden laatuun Kohisevanpuron alaosalla on tehtyjen laskentaoletusten mukaan keskivirtaamatilanteessa COD Mn -pitoisuudessa 0,8 mg O 2 /l, kiintoaineessa 5,8 mg/l, kokonaistyppipitoisuudessa 48 µg/l ja kokonaisfosforipitoisuudessa 3,0 µg/l. Pohjan liettyminen Pohjan liettymistä Sukevanjärven turvetuotantoalueiden alapuolella ei ole tutkittu. Tuotantoalueiden koko suhteessa varsinkin isompien virtavesien (Raudanjoki, Talasjoki, Kohisevanpuro) valuma-alueeseen on pieni, joten on todennäköistä, ettei turvetuotantoalueista johtuvaa liettymistä ole todettavista Sukevanjärveen laskevissa joissa. Pohjan liettyminen on hyvin epätodennäköistä myös pienempien virtavesien Pyöreenjoen, Kukkopuron ja Pihlajapuron laskupaikoilla. Pohjan liettyminen rajoittunee laskuojiin, Pihlajapurossa ja Hirsipurossa mahdollisesti hieman laskuojan suualuetta kauemmas. Vaikutus vesikasvillisuuteen Koska on todennäköistä, että pohjan liettyminen rajoittuu laskuojiin ja niiden suualueelle, rajoittuvat myös turvetuotannosta johtuvat vesikasvillisuuden muutokset näille alueille. Vaikutukset vesistön virkistyskäyttöön Sukevanjärveen laskevissa joissa virkistyskäyttö on pääasiassa kalastusta. Sukevanjärven eteläpäässä on kunnan uimaranta ja seurakunnan kurssikeskus. Tehtyjen laskelmien perusteella tuotantosoiden kuivatusvesien vaikutus on järven eteläosissa niin vähäinen, että se ei heikennä järven käyttöarvoa uimavetenä. Jokisuilla veden laatu on heikompi,

12 mutta näilläkin alueilla turvetuotannon osuus kokonaisainemäärästä on sen suuruinen, että se ei olennaisesti vähennä järven käyttöä uimavetenä. 12 Vaikutukset kalastoon ja kalastukseen Sukevanjärvessä on seurattu turvetuotannon vaikutusta kalastuksen harjoittamiseen (pyydysten likaantumiseen) joka neljäs vuosi toteutettavin havaskokein. Tarkkailua on tehty Lapinlahden Puu- ja Hakeasema Oy:n Pappilansuon turvetuotantoalueen kalataloudellisen velvoitetarkkailun yhteydessä, johon Vapo Oy on osallistunut. Havaskokeet toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2000 ja tutkimus on uusittu vuonna Havaksia (2 x 50 x 50 cm kehys, 12 mm monofiilihavas) pidettiin 1 vrk:n ajan yhden metrin syvyydessä kolmella eri havaintopaikalla Sukevanjärvessä. Laboratoriossa havaksista määritettiin a-klorofylli, kiintoaine sekä levälajisto. Tulosten mukaan verkkojen likaantuminen Sukevanjärvessä oli vuoden 2000 elokuussa melko vähäistä eikä merkkejä turvetuotantoalueiden aiheuttamasta merkittävästä pyydysten likaantumisesta ollut havaittavissa. Kokonaisuudessaan verkot likaantuivat eniten järven keskiosassa, mutta mikroskooppitarkastelussa havaittiin humuksen ja orgaanisen aineksen määrän olleen korkeimmillaan järven pohjoispäässä. Sukevanjärven osakaskuntien esimiesten haastattelussa arvioitiin aiemmin ongelmallisen verkkojen likaantumisen vähentyneen viime vuosina. Sukevanjärven kirjanpitokalastuksessa (2-3 saaliskirjaajaa) yleisimmät saalislajit olivat hauki, ahven, särki ja made, joiden osuus kokonaissaaliista oli yli 80 %. Kuhasaalin osuus oli vuonna 2003 aikaisempia vuosia merkittävästi suurempi eli yli 20 %. Kohisevanpuron kalastoa on selvitetty Sonkajärven kalastusalueen virtavesien kalataloudellisessa inventoinnissa sähkökoekalastuksella vuonna Puron kahdelta koealalta ei tavattu muuta kalastoa kuin vähän madetta (alle 6 kpl/aari). Turvetuotannon aiheuttama kuormitus voi vaikuttaa kalojen lisääntymistulokseen heikentämällä mädin kehittymistä (mädin päälle kertyvä kiintoaines) sekä kasvattamalla lisääntymisalueiden pohjan orgaanisen aineksen pitoisuutta, jolloin mädin kuolleisuus

13 13 kasvaa. Erityisesti vaarassa on lohikalojen mäti. Sukevan soiden alueella virtavesikalojen lisääntymismahdollisuuksien heikkeneminen kohdistuu lähinnä Raudanjokeen, josta on saatu viitteitä taimenen ja harjuksen luontaisesta lisääntymisestä. Tarkempaa tietoa lajien nykyisestä tilasta ja luontaisesta lisääntymisestä ei ole kuitenkaan olemassa. Muiden alueen virtavesien kalataloudellinen merkitys on vähäisempi eikä niissä todennäköisesti synny merkittävää lisääntymishaittaa kalastolle. Myös Sukevanjärvessä kiintoainekuormituksen mahdollinen vaikutus kalaston lisääntymiseen on todennäköisesti vähäinen eikä järvessä tavata lisääntyviä taloudellisesti merkittäviä lohikaloja. Kuhan luontaista lisääntymistä voi estää sora- ja hiekkapohjien liettyminen. Kiintoainekuormituksen vaikutus kevätkutuisten lajien lisääntymiseen on vähäisempi, mutta kutualueiden liettyminen voi heikentää lisääntymistulosta. Mahdollinen turvetuotannon aiheuttama kalastushaitta voi olla kalojen makuvirheiden lisääntyminen. Sukevanjärven osakaskuntien esimiesten haastattelussa ei kuitenkaan saatu havaintoja merkittävästä kalojen makuvirheiden esiintymisestä. Pölyvaikutukset Turvetuotannon pölyhaitat liittyvät jyrsinturpeen tuotantoon, aumaukseen, lastaukseen ja turpeen kuljetukseen. Tuotetun turpeen laatu vaikuttaa pölyävyyteen. Mitä maatuneempaa turve on, sitä enemmän se pölyää. Tuulen nopeus ja suunta vaikuttavat pölyämiseen ja pölyn leviämiseen. Pölyhaitan esiintymiseen vaikuttavat myös asutuksen tai vesistön läheisyys, maaston muodot sekä suojaavan puuston esiintyminen. Turvetuotanto keskeytetään lisääntyvän tulipaloriskin vuoksi tuulen nopeuden ylittäessä 10 m/s. Turvekuljetukset voivat aiheuttaa satunnaisesti pölyämistä. Lastauksessa rekkojen ulkopuolelle jäänyt turve karisee yleensä lähes kokonaan pois jo ennen yleiselle tielle tuloa. Turvekuormat peitetään pölyämisen estämiseksi. Turvetuotannon aiheuttaman pölyämisen viihtyvyyshaitan rajana on avoimessa maastossa noin 500 metriä ja tuotannon aiheuttama pölyn lisäys voidaan erottaa taustalaskeumasta pölyämiselle suotuisissa oloissa noin kilometrin etäisyydelle toimintakoh-

14 14 dasta. Myös pienhiukkasten pitoisuuden on todettu putoavan voimakkaasti viimeistään noin 500 metrin etäisyydellä pölylähteestä. Kasvillisuuden, erityisesti puuston, on todettu tehokkaasti vähentävän pölyn kulkeutumista tuotantoalueen ympäristöön. Turveperäinen pöly ei ole terveydelle eikä ympäristölle vaarallista, mutta tummana se on pieninäkin pitoisuuksina helposti erottuvaa ja voi siten aiheuttaa viihtyvyyshaittaa. Kohisevansuon ympäristössä asutus sijaitsee niin kaukana tuotantoalueesta, että pölyn kulkeutuminen sinne asti ei ole mahdollista. Turvekuljetukset eivät aiheuta pölyongelmia, koska työmaatien varressa ei ole rakennuksia. Kohisevansuon turvetuotannon aiheuttamista pölyhaitoista ei ole valitettu. Pölyn leviäminen tuotantoalueen ympäristöön voidaan jatkossakin estää ottamalla laatuohjeiden mukaisesti tuotannossa huomioon tuulen suunta ja voimakkuus. Meluvaikutukset Turvetuotannon aiheuttama melu on peräisin työkoneista ja raskaiden kuljetusajoneuvojen liikkumisesta. Tehtyjen selvitysten mukaan turvetuotannon työvaiheista jyrsintä ja turpeen nosto imuvaunulla aiheuttavat hetkellistä 55 db:n melua metrin etäisyydelle työskentelykohdasta. Palaturpeen nosto ja turvekenttien kunnostustyöt aiheuttavat laskennallisen arvion perusteella 55 db:n melutasoja metrin etäisyydelle työskentelykohdasta. Mittaukset on tehty avoimessa maastossa. Kasvillisuuden on todettu vaimentavan äänen voimakkuutta tehokkaasti. Turvetuotannon ja liikenteen aiheuttamaa melua voidaan ajoittain havaita tuotantoalueen läheisyydessä. Melu ei ole jatkuvaa ja luonteeltaan se on samanlaista kuin normaali maatalouden harjoittamisesta aiheutuva melu. Kohisevansuon ympäristössä asutus sijaitsee niin kaukana tuotantoalueesta, että melun kulkeutuminen sen piiriin häiritsevässä määrin ei ole mahdollista.

15 Tuotantotoiminnassa syntyvät jätteet, niiden käsittely ja hyödyntäminen 15 Turvetuotantoalueella syntyy sekajätettä, jäteöljyä ja öljyisiä jätteitä. Kohisevansuolla jätteiden keräilypiste sijaitsee työmaan tukikohdan jätekatoksessa, josta jätehuoltoyrittäjät kuljettavat jätteet. Kohisevansuon työmaalle on laadittu jätehuoltosuunnitelma, jota päivitetään tarvittaessa. Jätehuoltosuunnitelmasta käyvät ilmi keräilypisteen sijainti, jätteiden laatu, poiskuljettaja sekä tyhjennysjaksot. POIKKEUKSELLISET TILANTEET JA NIIHIN VARAUTUMINEN Turvetuotanto aiheuttaa työn luonteen ja ajankohdan (kuiva kesäkausi) vuoksi ympäristölle paloturvallisuusriskin. Turvetuotantoalue on pelastustoimilain tarkoittama kohde. Sisäasiainministeriö on antanut ohjeen turvetuotantoalueiden paloturvallisuudesta. Kohisevansuon työmaalle laaditaan vuosittain turvallisuussuunnitelma ja työmaalle on nimetty palo- ja pelastusorganisaatio. Tulipaloriskin lisäksi hätätilanteita voi syntyä patojen murtumisten, poikkeuksellisten rankkasateiden tai tulvien sekä polttoaineiden toimitusten ja varastoinnin yhteydessä. Kohisevansuolla ei ole sellaisia vesiensuojelurakenteita, jotka aiheuttaisivat erityistä riskiä ympäristölle. Laskeutusaltaiden patorakenteiden pettäessä voisi normaalia suurempi kiintoaine- ja ravinnepitoisuuksia päästä alapuoliseen vesistöön. Polttoaineet muodostavat aina riskin ympäristölle. Polttoaineiden säilytys pyritään järjestämään etäälle avo-ojista, jolloin mahdollisuus polttoaineiden joutumisesta vesistöön on erittäin pieni. Hätätilanteissa noudatetaan laatujärjestelmän työohjeita ja ympäristöohjeita. Paloviranomaiselle toimitetaan vuosittain päivitetty paloturvallisuussuunnitelma.

16 TOIMINNAN JA SEN VAIKUTUSTEN TARKKAILU 16 Kohisevansuon käyttö-, päästö- ja vesistötarkkailu esitetään toteutettavaksi Pohjois- Savon turvetuotantosoiden yhteistarkkailuohjelman mukaisesti. Ohjelman päästötarkkailun periaatteena on, että tarkkailu keskitetään tarkkailusoille, jotka sijaitsevat eri vesistöalueilla. Kuormitustarkkailuasemien (kolme ympärivuotista ja yhdeksän touko- lokakuussa käytössä olevaa tarkkailuasemaa) tulosten perusteella arvioidaan turvetuotannon kuormitus Pohjois-Savossa vesistöalueittain. Vesistötarkkailuun kuuluu kullekin tuotantoalueelle valitut kaksi virtavesiasemaa sekä tuotantoalueen purkuojan näytepiste. Näistä otetaan vesinäytteet kevättulvan aikana sekä avovesiaikana kolmesta eri virtaamatilanteesta. Virtavesiasemien tarkkailu tehdään joka kolmas vuosi vesistöalueittain. Kohisevansuon vesistövaikutuksia seurataan vuodesta 2004 alkaen joka kolmas vuosi tuotantoalueen molempien laskeutusaltaiden purkuvesinäytteillä ja Kohisevanpuron kahdella näytepisteellä (purkuojan ylä- ja alapuolinen) sekä Sukevanjärven tarkkailulla. Kalataloustarkkailua esitetään jatkettavaksi Pohjois-Savon TE-keskuksen hyväksymässä muodossa. Tähän saakka Vapo Oy on osallistunut tarkkailun toteutukseen ilman varsinaista velvoitetta. Tarkkailu koostuu Sukevanjärven kirjanpitokalastuksesta (kaksi pyytäjää) ja pääsääntöisesti neljän vuoden välein toteutettavista havaskokeista. Kohisevansuon pöly- ja meluvaikutuksia hakija ei esitä tarkkailtavaksi. ESITYS HAITTOJEN JA VAHINKOJEN KORVAAMISEKSI JA KOMPENSOIMISEKSI Kohisevansuon turvetuotannosta ja kuivatusvesien johtamisesta aiheutuvat vaikutukset ovat vähäisiä keskittyen kalataloudellisesti ja virkistyskäytön kannalta vähämerkitykselliseen Kohisevanpuroon. Hanke ei hakijan mukaan aiheuta tilakohtaisesti korvattavaa haittaa.

17 17 Hakija esittää, että Vapo Oy:n kaikkien Raudanjokeen ja Sukevanjärveen laskevien turvetuotantoalueiden kalataloudelle aiheuttamat yhteisvaikutukset kompensoidaan maksamalla Pohjois-Savon TE-keskukselle vuosien osalta 500 euron vuotuinen kalatalousmaksu. Vuodesta 2008 alkaen, jolloin Pihlajasuon vesiensuojelun tehostaminen (imeytys-haihdutuskenttä) on vakiintuneessa käytössä ja laskeutusaltailla varustetuilta tuotantoalueilta on poistunut tuotannosta huomattavia pinta-aloja, maksun suuruus olisi 250 euroa vuodessa. HAKEMUS TURVETUOTANTOTOIMINNAN PÄÄTTÄMISESTÄ Hakemuksen peruste Hakija on liittänyt ympäristölupahakemukseen toiminnan lopettamissuunnitelman ympäristönsuojelutoimineen ja alueen jälkihoitoineen. Tuotantopinta-alan nopea pieneneminen, käytössä olevat ympäristönsuojelumenetelmät sekä maanomistusolot ja alueen sijainti huomioon ottaen lopettamistoimien esittäminen lupahakemuksen yhteydessä on hakijan mukaan sekä mahdollista että ajallisesti sopivaa, koska tuotantotoimien arvioidaan pääosalla tuotantoaluetta päättyvän kokonaisuudessaan annettavalla lupajaksolla. Tuotantopinta-alojen kehittyminen Kohisevan alkuperäisestä ojitusalueesta on poistettu tuotannosta noin 5 hehtaaria (vuoden 2004 lopun tieto). Alueita ei ole luovutettu niiden vähäisyyden ja hajanaisuuden vuoksi takaisin vuokranantajille. Kesällä 1997 tehtyjen tutkimusten mukaan turvekerroksen vahvuus oli pääosalla aluetta (lohkon 2 eteläosa ja lohkot 3 5) 0,3 1,1 metriä. Lohkon 2 pohjoisosalla ja lohkolla 1 turvekerroksen vahvuus oli 1,4 3,0 metriä. Hakemuksessa tehdyn arvion (vuoden 2004 lopussa) mukaan Kohisevansuolta tullaan turpeen loppumisen vuoksi seuraavan 1 5 vuoden kuluessa poistamaan tuotannosta noin 44 ha ja 5 10 vuoden kuluessa noin 8 ha tuotantoaluetta.

18 Vuoden 2015 jälkeen alueella on arvioitu olevan tuotannossa noin 19 ha ja tuotannon on arvioitu päättyvän kokonaan Kohisevansuolla noin vuonna Jälkihoito Kun tuotannosta poistetuista alueista muodostuu järkeviä kokonaisuuksia, alueet siistitään ja vuokra-alueet saatetaan vuokrasopimuksessa edellytettyyn tai vuokranantajan kanssa muutoin sovittuun kuntoon. Alueet rajataan ojituksella pois tuotantoalueesta ja vuokra-alueet luovutetaan takaisin maanomistajalle. Alueen jälkikäyttömuodosta päättää maanomistaja. Vapo Oy:n omistamat alueet saatetaan mahdollisimman nopeasti uuden maankäyttömuodon piiriin. Pohjois-Savon ympäristökeskukselle ilmoitetaan vuosittain merkittävät tuotannosta poistetut alueet ja alueen tuotannon kokonaan päättämisestä. Kohisevansuon eristysojat ja laskeutusaltaat pidetään toiminnassa turvetuotannon päättämisen jälkeen siirrettäessä alueet uusiin käyttömuotoihin. Laskeutusaltaiden kuntoa ja toimintaa seurataan silmämääräisesti ja altaat puhdistetaan tarvittaessa siihen saakka, kunnes tuotannosta poistetut alueet on kokonaisuudessaan otettu uuden maankäytön piiriin tai kahden vuoden ajan tuotannon koko alueella lopettamisen jälkeen. Tänä aikana tuotantokentät ovat kasvittuneet riittävästi sitoakseen irtonaisen pinta-aineksen estäen sen kulkeutumisen sadeveden mukana alapuoliseen vesistöön. Tämän jälkeen laskeutusaltaita ei enää aktiivisesti seurata tai ylläpidetä turvetuottajan toimesta. Tuotannon päättymisen jälkeinen tarkkailu ja mahdolliset korvaukset Tuotannon päättämiseen asti noudatetaan tuotannon aikaista tarkkailuohjelmaa. Sen jälkeen vesiensuojelurakenteiden toimivuutta seurataan silmämääräisesti kaksi vuotta tai siihen saakka kun alue on kokonaisuudessaan otettu uuden maankäyttömuodon piiriin. Kohisevansuon turvetuotannon lopettaminen ja jälkihoitotoimenpiteet, joista pääosa tehdään jo turvetuotannon käynnissä ollessa, vähentävät kuormitusta alapuoliseen ve-

19 sistöön. Ennalta arvioiden toimenpiteistä ei turvetuotannon päättämisen jälkeen aiheudu korvattavaa tilakohtaista haittaa tai vahinkoa alapuolisessa vesistössä. 19 LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Hakemuksesta tiedottaminen Hakemus on annettu tiedoksi kuuluttamalla ympäristölupavirastossa ja Sonkajärven kunnassa sekä erityistiedoksiantona asianosaisille. Kuulutuksen julkaisemisesta on ilmoitettu Iisalmen Sanomissa Hakemuksesta on pyydetty lausunto Pohjois-Savon ympäristökeskukselta, Pohjois- Savon TE-keskuksen kalatalousyksiköltä, Sonkajärven kunnan ympäristön- ja terveydensuojeluviranomaisilta sekä Sonkajärven kunnalta. Lausunnot 1. Pohjois-Savon ympäristökeskus on antanut yhteisen lausunnon yhtäaikaisesti vireillä olleista Kohisevansuon, Rapalahdensuon, Pihlajasuo-Matilansuon, Teerisuon ja Turvesuon turvetuotantoalueiden ympäristölupahakemuksista. Kohisevansuon ympäristölupahakemuksen osalta ympäristökeskus on lausunut: - Kohisevansuon laajennusalueet ovat niin pieniä ja välittömästi nykyisen tuotantoalueen vieressä, ettei tuotannon laajentamisella ole merkittäviä vaikutuksia. - Tuotantoalueiden alapuolinen vesistö on kuvattu riittävästi ja oikein hakemusten liitteenä olevassa kuormitus- ja vesistövaikutusarviossa. Sukevanjärvellä on käynnistynyt järven kunnostushanke, johon liittyy myös järveen kohdistuvan kuormituksen pienentäminen. Kunnostussuunnitelman laatii Pohjois-Savon ympäristökeskus. Alustavan aikataulun mukaan kunnostussuunnitelman käytännön toteutus alkaa vuonna 2008, mutta lopullisesti aloitusajankohta riippuu mm. hankkeen rahoituksen ja kunnostussuunnitelman toteutuksen vaatimien lupien järjestymisestä. Tarkoituksena on, että valuma-alueen eri toiminnanharjoittajat, mm. turvetuottajat, saadaan mukaan hankkeeseen toteuttamaan vapaaehtoisia toimenpiteitä Sukevanjärveen kohdistuvan kuormituksen pienentämiseksi. - Hakijan esittämät vesienkäsittelyrakenteet Kohisevansuolla ovat tässä vaiheessa riittäviä. Kyseessä on vanha supistuva tuotantoalue, jolla parhaan käyttökelpoisen tekniikan mukaiseksi vesienkäsittelyksi voidaan katsoa hakijan esittämät laskeutusallaskäsittely sekä lähinnä virtaamansäätöön perustuvat tehostamisratkaisut.

20 20 - Vapo Oy:n tulee osallistua Sukevanjärven kunnostushankkeeseen turvetuotannosta aiheutuvan kuormituksen edelleen pienentämiseksi. - Hakijan esitys jättää heikosti koossa pysyviin pohjamaalajeihin kaivettavista sarkaojista pois lietesyvennykset tuotannon loppuvaiheessa on hyväksyttävä. Sarkaojissa tulee kuitenkin ehdottomasti olla päisteputken pidättimet. Kun sarkaojissa ei ole lietesyvennyksiä, tulee pitää erityisen hyvää huolta päisteputken pidättimien ja laskeutusaltaiden sekä muiden vesienkäsittelyjärjestelmien toimintakunnosta. Ojiin ja laskeutusaltaisiin kertynyt liete tulee poistaa säännöllisesti sellaisilla menetelmillä, joilla kuivatusveteen aiheutuva savisamentuma on mahdollisimman vähäinen. - Sukevan turvetuotantoalueilla syksyllä 2004 suoritetuissa tarkastuksissa on todettu useiden kivennäismaahan kaivettujen ojien luiskien sortumia. Sortumien estämiseksi tulee ojien luiskia loiventaa tai vahvistaa kiveyksellä tai kankaalla. - Suoritetuissa tarkastuksissa on todettu myös tuotantoalueiden kärsineen voimakkaista tulvista kesän ja syksyn 2004 aikana. Pääasiallisena tulvien syynä ovat olleet runsaat sateet. Tulvahaittojen estämiseksi tulee kuitenkin huolehtia myös tuotantoalueelta lähtevän ojan sekä eristysojien kunnosta. Lähtevä oja tulee pitää avoimena ja tarkkailla mm. majavapatojen esiintymistä ojassa ja sen alapuolisessa vesistössä. Eristysojat tulee pitää sellaisessa kunnossa, etteivät ulkopuoliset vedet pääse leviämään tuotantoalueelle. - Pääosa Kohisevansuontuotantoalueesta tulee poistumaan tuotannosta jo viiden vuoden sisällä. Suurin osa lähiaikoina poistuvista tuotantolohkoista on vuokramailla. Myös laskeutusaltaat sijaitsevat vuokramaalla tuotantoalueen eteläpäässä, minkä seurauksena jälkikäyttöön siirtyneiden alueiden vedet tulisivat kulkemaan laskeutusaltaiden kautta. Aivan pohjoisimmat lohkot ovat tuotannossa vielä vuotta. Pisimpään tuotannossa olevia pohjoisia lohkoja varten tulee kaivaa erillinen laskeutusallas. Tällöin maanomistajan suorittama poistuneiden alueiden jälkikäyttö ei häiritse laskeutusaltaan toimintaa. Uusi allas tehostaisi myös heti alkuvaiheessa tuotantoalueen kuivatusvesien käsittelyä, koska nykyiset altaat ovat hakemuksen mukaan alimitoitettuja. - Turvetuotantoalueen toiminnasta aiheutuva melutaso ei saa ylittää ympäröivillä asuntoalueilla ulkona klo välisenä aikana A-painotettua ekvivalenttitason (L Aeq ) arvoa 55 db eikä klo välisenä aikana arvoa 50 db. Loma-asumiseen käytettävillä alueilla ulkona melutaso ei saa ylittää päivällä tasoa 45 db ja yöllä tasoa 40 db (Vnp melutason ohjearvoista 993/1992). Tuotannossa on käytettävä mahdollisimman vähän melua aiheuttavia työkoneita ja -menetelmiä. - Jätekatoksiin kerätään myös ongelmajätteitä (jäteöljy, suodattimet). Keräys tulee olla siten järjestetty, ettei ongelmajätteitä pääse maaperään. Hyötykäyttöön kelpaavat jätteet tulee toimittaa ensisijaisesti hyödynnettäväksi. Toiminnassa syntyvistä jätteistä ja ongelmajätteistä on pidettävä kirjaa jätelain 51 :n mukaisesti. - Tuotantoalueilla varastoitavien polttonesteiden, ongelmajätteiden ja muiden kemikaalien varastointi ja keräily on järjestettävä niin, että niiden pääsy ympäristöön estetään. Polttonestesäiliöiden tulee olla suoja-altaallisia tai kaksivaippaisia tai muuten sellaiselle tiivispohjaiselle alustalle sijoitettuja, että vuodot maaperään estetään säiliövuodon tai tankkauksen yhteydessä. Säiliöiden purkuletkussa tulee olla ylitäytönestin.

21 21 - Mahdolliset koneiden huoltopaikat on järjestettävä tiivispohjaiselle alustalle ja huollot on tehtävä niin, että vuodot maaperään estetään. - Sukevan alueen tuotantoalueiden vesistötarkkailu toteutetaan Pohjois-Savon turvetuotantosoiden tarkkailuohjelman mukaisesti. Tarkkailuun tehtävät muutokset sovitaan tuottajien, konsultin ja Pohjois-Savon ympäristökeskuksen kesken vuosittain pidettävässä palaverissa. - Vesistövaikutusarvion mukaan Sukevanjärven valuma-alueen yhdellekään tuotantosuolle ei ole onnistuttu järjestämään toimivaa kuormitustarkkailua. Tästä syystä Vapo Oy tulee toimia aktiivisesti toimivan kuormitustarkkailupisteen löytämiseksi Sukevanjärven valuma-alueelta. Vuonna 2005 Sukevanjärven alueella tulee olla toimiva kuormitustarkkailupiste. - Turvetuotantoon liittyvistä merkittävistä häiriö- ja poikkeustilanteista tulee ilmoittaa Pohjois-Savon ympäristökeskukselle sekä Sonkajärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Häiriö- ja poikkeustilanteiden syyt on välittömästi selvitettävä ja havaitut viat ja häiriötekijät on korjattava viipymättä. - Hakijan esittämät turvetuotannon lopettamissuunnitelmat ovat pääosin hyväksyttäviä. Kuitenkin hakijan tulee ilmoittaa ympäristökeskukselle vuosittain tuotannosta poistuneiden alueiden lisäksi tiedon kyseisten alueiden jälkikäytöstä. Takaisin maanomistajille luovutettujen alueiden osalta tieto jälkikäytöstä tulee antaa, mikäli se on hakijan tiedossa. Lisäksi hakijan tulee esittää ympäristökeskukselle tuotannon kokonaan päättyessä selvitys, mistä käy ilmi alueiden jälkikäyttö, rakenteille ja rakennuksille tehdyt toimenpiteet sekä muut alueen siistimistoimenpiteet. - Kohisevansuon joillakin osilla tuotanto tulee jatkumaan vielä viisitoista vuotta. Niiden osalta lupa on syytä määrätä tarkistettavaksi vähintään kymmenen vuoden sisällä päätöksestä, jolloin myös lopullinen jälkikäyttösuunnitelma tulee esitettäväksi lupamääräysten tarkistamisen yhteydessä. Hakemuksen mukainen turvetuotanto Kohisevansuolla täyttää ympäristönsuojelulain vaatimukset eikä tuotannosta aiheudu merkittävää haittaa, rasitusta tai ympäristön pilaantumista, kunhan toiminnassa otetaan huomioon lausunnossa esitetyt toimenpiteet. 2. Pohjois-Savon TE-keskus on katsonut, että lupa hakemuksen mukaiseen turvetuotantoon voidaan myöntää seuraavilla edellytyksillä: - hankkeen aiheuttama kalataloudellinen haitta on kompensoitava vuotuisella 250 euron kalatalousmaksulla, joka käytetään kalastolle ja kalastukselle aiheutuvien haittojen vähentämiseen. - hakija velvoitetaan tarkkailemaan toimintansa vaikutuksia alueen kalastoon ja kalastukseen TE-keskuksen hyväksymän ohjelman mukaisesti.

22 - tuotantoalueen jälkihoitoon tulee sisältyä toimenpiteet, joilla estetään tuotantoalueen alapuoliseen laskuojaan jääneen kiintoaineen kulkeutuminen Sukevanjärveen. Ellei kiintoaineen pidättäminen muuten onnistu, tulee se poistaa. 22 Perusteluinaan TE-keskus on lausunut, että Kohisevansuon turvetuotannon vesistökuormitus alentaa Kohisevanpuron ja Sukevanjärven kalataloudellista arvoa. Tähänastisen toiminnan vaikutukset aiheuttavat yhä kalataloudellista haittaa. Hankkeesta yleiselle kalatalousedulle aiheutuvat kala- ja raputaloudelliset vahingot voidaan kompensoida 250 euron vuotuisella kalatalousmaksulla, jota käytetään muun muassa kala- ja rapuistutuksiin hankkeen vaikutusalueella. Sukevanjärven vesistöä kuormittavien useiden turvetuotantoalueiden kalatalousvaikutusten on tarkoituksenmukaista järjestää yhteisellä tarkkailulla. 3. Ylä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymän ympäristölautakunta on lausunnossaan esittänyt, että: "Vapo Oy:n turvetuotantoalueet, jotka kuormittavat yhdessä Sukevanjärveä, tulee käsitellä lupavirastossa yhdessä. Näin saadaan kokonaiskuva tuotantoalueiden yhteisvaikutuksesta alapuoliseen vesistöön. Vesistötarkkailu tulee suorittaa hyväksytyn tarkkailuohjelman mukaan ja tarkkailu tulee sisällyttää edelleen Pohjois- Savon turvetuotantoalueiden yhteistarkkailuun. Vaikka kysymyksessä on vanha tuotantoalue, tulisi toiminnassa pyrkiä käyttämään parasta käyttökelpoista tekniikkaa. Tuotantoalueen toiminta myös tuotantokauden ulkopuolella on järjestettävä niin, ettei synny ympäristöhaittoja. Turpeen aumausalueiden kuntoon tulee kiinnittää huomiota, niin ettei turvetta pääse alueen kuivatusojiin aumauksen aikana. Tuotantoalueen toiminnassa käytettävien aineiden (mm. polttoaineet, voiteluaineet, öljyt ja jäähdytinnesteet) varastointi ja käsittely tulisi järjestää niin, ettei niitä pääse maahan tai ojiin ja edelleen vesistöön. Huolto- ja tankkauspaikkojen tulisi olla tiivispohjaisia ja mahdolliset ylivuodot tulisi estää. Alueella toimivien urakoitsijoiden on oltava selvillä toiminnalle asetetuista lupaehdoista. Hakijan tulee esittää tarkempi suunnitelma toiminnan lopettamisesta alueella ja alueen jälkihoidosta. Alueen ennallistamisesta esim. hyödyntämisestä metsä- ja maantalouden käyttöön on laadittava suunnitelma. Suunnitelma on tehtävä 3-5 vuotta ennen turvetuotannon päättymistä yhteistyössä ympäristöviranomaisten ja vaikutusalueen maanomistajien kanssa. Tarkkailua tulee jatkaa tuotannon lopettamisen jälkeen niin

23 pitkään, että tuotannon vaikutukset ovat olennaisesti vähentyneet ja kuormitus palautunut lähelle alueen normaalia kuormitusta. Myös vesiensuojelurakenteiden ja alueelle tehtyjen muiden rakenteiden poistamisesta on tehtävä selvitys. Tuotannon lopettaminen ja alueen ennallistaminen on aikataulutettava suunnitelmassa niin, että ympäristöön tuleva kuormitus on mahdollisimman pieni. Vaikka tuotanto lopetetaan, tuotantoalueen ympäristövaikutukset eivät lopu. Tuotantoalueen alapuoliseen vesistöön, Sukevanjärveen, on kohdistunut huomattava kuormitus turvetuotannosta. Turvetuotantoalueiden ennallistamisen vaikutukset ympäristöön vaativat selvitystyötä. Lupapäätöksen ratkaisuosassa on käytävä selville määräykset sellaisista ympäristön pilaantumisen vaaraa ehkäisevistä toimenpiteistä, jotka liittyvät mm. lopulliseen toiminnan lakkauttamiseen." 23 4) Sonkajärven kunta on antanut pääosiltaan samansisältöisen lausunnon kuin edellä Ylä-Savon kuntayhtymän ympäristölautakunta. Lausunnon kolmannen kappaleen ensimmäinen ja viimeinen lause on muutettu kuulumaan seuraavasti: "Vaikka kyseessä on vanha tuotantoalue, tulee toiminnassa käyttää parasta käyttökelpoista tekniikkaa." ja "Turpeen aumausalueiden kuntoon tulee kiinnittää huomiota niin, ettei turvetta pääse alueen kuivatusojiin aumauksen aikana eikä aumausalueen ulkopuolelle, kuten teille, muulloinkaan." Muistutukset 1. Sukevan osakaskunta ja Pihlajamäen osakaskunta ovat vaatineet yhteisessä muistutuksessaan, joka koskee Kohisevansuon, Rapalahdensuon, Pihlajasuo-Matilansuon, Teerisuon ja Turvesuon turvetuotantoalueiden ympäristölupahakemuksia, että turvetuotantoalueiden kuivatusvesien selkeytys ja suodatus toteutetaan parhaalla mahdollisella tavalla. Käsittelyn jälkeen kuivatusvesien laskeminen alapuoliseen vesistöön ei saa lisätä kuormitusta ravinteiden eikä kiintoaineen osalta. Osakaskunnat esittävät, että ympäristölupavirasto nimeää ulkopuolisen valvojan, jonka tulee tehdä valvontaa ja näytteenottoa kuivatusvesien käsittelypaikoilla ja alapuolisessa vesistössä. Lisäksi tulee määrätä vuosittainen kalatalousmaksu, joka on 700 euroa vuosina ja vuodesta 2009 lähtien 500 euroa niin kauan kuin tuotanto alueilla jatkuu. 2. AA (Suurola RN:o 146:0) on lausunut, että hänen omistamalleen maalle kaivetut laskeutusaltaat rikkovat luontoa ja maisemaa, lisäksi tulee virtaamaa säätelevä pato.

Pihlajasuo - Matilansuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Sonkajärvi ja Kajaani

Pihlajasuo - Matilansuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Sonkajärvi ja Kajaani PÄÄTÖS Nro 35/08/2 Dnro ISY-2004-Y-245 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2008 ASIA Pihlajasuo - Matilansuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Sonkajärvi ja Kajaani LUVAN HAKIJA Vapo Oy PL 22 40101 JYVÄSKYLÄ

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 37/08/2 Dnro ISY-2004-Y-247 Annettu julkipanon jälkeen Teerisuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Sonkajärvi LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 37/08/2 Dnro ISY-2004-Y-247 Annettu julkipanon jälkeen Teerisuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Sonkajärvi LUVAN HAKIJA PÄÄTÖS Nro 37/08/2 Dnro ISY-2004-Y-247 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2008 ASIA Teerisuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Sonkajärvi LUVAN HAKIJA Vapo Oy PL 22 40101 JYVÄSKYLÄ HAKEMUS Ympäristölupahakemus

Lisätiedot

Turvesuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Sonkajärvi

Turvesuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Sonkajärvi PÄÄTÖS Nro 38/08/2 Dnro ISY-2004-Y-248 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2008 ASIA Turvesuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Sonkajärvi LUVAN HAKIJA Vapo Oy PL 22 40101 JYVÄSKYLÄ HAKEMUS Ympäristölupahakemus

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 35/07/2 Dnro Psy-2004-y-126 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 35/07/2 Dnro Psy-2004-y-126 Annettu julkipanon jälkeen 1 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 35/07/2 Dnro Psy-2004-y-126 Annettu julkipanon jälkeen 26.3.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Hirsisuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Kajaani ja Sonkajärvi Vapo Oy PL 318 90101 OULU

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 34/07/2 Dnro Psy-2004-y-125 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 34/07/2 Dnro Psy-2004-y-125 Annettu julkipanon jälkeen 1 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 34/07/2 Dnro Psy-2004-y-125 Annettu julkipanon jälkeen 26.3.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Palosuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Kajaani ja Sonkajärvi Vapo Oy PL 318 90101 OULU

Lisätiedot

A. Ahlström Kiinteistöt Oy:n ympäristölupahakemus, lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ESAVI/6010/2015

A. Ahlström Kiinteistöt Oy:n ympäristölupahakemus, lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ESAVI/6010/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 41 16.12.2015 A. Ahlström Kiinteistöt Oy:n ympäristölupahakemus, lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ESAVI/6010/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 41 A. Ahlström

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 36/07/2 Dnro Psy-2004-y-127 Annettu julkipanon jälkeen 26.3.2007

ASIA LUVAN HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 36/07/2 Dnro Psy-2004-y-127 Annettu julkipanon jälkeen 26.3.2007 1 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 36/07/2 Dnro Psy-2004-y-127 Annettu julkipanon jälkeen 26.3.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Ritasuon turvetuotantoalueen ympäristölupa ja turvetuotannon lopettamiseen liittyvien ympäristönsuojelutoimien

Lisätiedot

ISOJOEN URAKOINTI OY SULKONKEIDAS TARKKAILUOHJELMA

ISOJOEN URAKOINTI OY SULKONKEIDAS TARKKAILUOHJELMA ISOJOEN URAKOINTI OY SULKONKEIDAS TARKKAILUOHJELMA Tmi Kairatuuli/ 2015 1 JOHDANTO Isojoen Urakointi Oy:llä on tuotannossa Isojoen Sulkonkeitaalla noin 36 ha:n suuruinen turvetuotantoalue. Sulkonkeitaan

Lisätiedot

LAKAJOEN (LAPUA JA KUORTANE) KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA VUOSILLE

LAKAJOEN (LAPUA JA KUORTANE) KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA VUOSILLE LAKAJOEN (LAPUA JA KUORTANE) KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA VUOSILLE 2018-2025 YKSITYISET TURVETUOTTAJAT POHJANLUMME KY SEINÄJOKI 2018 1 JOHDANTO 1 Lakajoen (Lapua ja Kuortane) kalataloudellinen

Lisätiedot

Turvetuotannon vesistökuormitus

Turvetuotannon vesistökuormitus Turvetuotannon vesistökuormitus Turvetuottajien vesiensuojelukoulutus, 24.4.2012 Ansa Selänne ja Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Sisältö Mitä vesistökuormitus on? Mitä

Lisätiedot

Turveruukki Oy, Teknologiantie 12, Oulu, puh

Turveruukki Oy, Teknologiantie 12, Oulu, puh YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN TIEDOKSIANTOKUULUTUS 19.3.2014 Dnro PSAVI/175/04.08/2012 Ympäristöluvan hakija Turveruukki Oy, Teknologiantie 12, 90590 Oulu, puh. 044 551 5700 Asia Paarnitsa-aavan turvetuotantoalueen

Lisätiedot

Bioenergia ry TURVETUOTANTOALUEIDEN YLIVIRTAAMASELVITYS

Bioenergia ry TURVETUOTANTOALUEIDEN YLIVIRTAAMASELVITYS Bioenergia ry TURVETUOTANTOALUEIDEN YLIVIRTAAMASELVITYS 2014-2015 15.2.2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Selvityksen tausta ja lähtöainesto 2. Ylivirtaamatilanteet ja niiden määritys 3. Virtaaman vaikutus vedenlaatuun

Lisätiedot

Vesienhoidon asettamat tavoitteet turvetuotannon vesiensuojelulle. Marjaana Eerola

Vesienhoidon asettamat tavoitteet turvetuotannon vesiensuojelulle. Marjaana Eerola Vesienhoidon asettamat tavoitteet turvetuotannon vesiensuojelulle Marjaana Eerola Vesienhoidon suunnittelusta Tavoitteena, ettei vesien tila heikkene ja että vedet olisivat vähintään hyvässä tilassa vuonna

Lisätiedot

Hakija Turveruukki Oy, Teknologiantie 12 A, Oulu, puh

Hakija Turveruukki Oy, Teknologiantie 12 A, Oulu, puh 1 YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN TIEDOKSIANTOKUULUTUS 15.4.2014 Dnro PSAVI/176/04.08/2012 Hakija Turveruukki Oy, Teknologiantie 12 A, 90590 Oulu, puh. 044 551 5700 Asia Hourunnevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2010 ASIA HAKIJA Loljunaavan turvetuotannon lopettamiseen liittyvien jälkihoitotoimien vahvistaminen, Keminmaa Vapo Oy PL

Lisätiedot

SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA

SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA VAPO OY SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA AHMA YMPÄRISTÖ OY Projektinro: 20942 i VAPO OY SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA 22.9.2016 Perttu Tamminen,

Lisätiedot

TOTEUTUS Tomi Yli-Kyyny Kolmen vuoden yhteenveto Vapon ympäristölupauksista

TOTEUTUS Tomi Yli-Kyyny Kolmen vuoden yhteenveto Vapon ympäristölupauksista TOTEUTUS 10-12-14 Tomi Yli-Kyyny Kolmen vuoden yhteenveto Vapon ympäristölupauksista Vapon ympäristösitoumukset 2011 TOTEUTETUT YMPÄRISTÖSITOUMUKSET 1. 100 % BAT turvetuotannon vesiensuojelussa 2. Turvetuotannon

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 66/07/2 Dnro Psy-2006-y-196 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 66/07/2 Dnro Psy-2006-y-196 Annettu julkipanon jälkeen 1 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 66/07/2 Dnro Psy-2006-y-196 Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Joutennevan turvetuotannon lopettamiseen liittyvien ympäristönsuojelu- ja jälkihoitotoimien

Lisätiedot

KUULUTUS Esitys Huosiossuon turvetuotantoalueen velvoitetarkkailuohjelman kalataloustarkkailusta

KUULUTUS Esitys Huosiossuon turvetuotantoalueen velvoitetarkkailuohjelman kalataloustarkkailusta KUULUTUS VARELY/3424/5723/2016 17.5.2018 Esitys Huosiossuon turvetuotantoalueen velvoitetarkkailuohjelman kalataloustarkkailusta Asia Ohjelmaesitys on toimitettu Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kalatalousviranomaiselle

Lisätiedot

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto Johdanto Tämä raportti on selvitys Luoteis-Tammelan Heinijärven ja siihen laskevien ojien

Lisätiedot

Alajärven ja Takajärven vedenlaatu

Alajärven ja Takajärven vedenlaatu Alajärven ja Takajärven vedenlaatu 1966-16 Alajärvi Alajärven vedenlaatua voidaan kokonaisuudessaan pitää hyvänä. Veden ph on keskimäärin 7,3 (Jutila 1). Yleisellä tasolla alusvesi on lievästi rehevää

Lisätiedot

Ajankohtaista turvetuotannossa

Ajankohtaista turvetuotannossa Ajankohtaista turvetuotannossa Turvetuotannon jälkihoito ja jälkikäyttö Tarkkailut Muuta ajankohtaista 1 Jälkikäyttö ja jälkihoito -tuottajan vastuu ja toiminnan lopettamiseen liittyvät asiat lupamenettelyssä

Lisätiedot

Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014

Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014 Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014 Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto 3.12.2014 Johdanto Heinijärven ja siihen laskevien ojien vedenlaatua selvitettiin vuonna 2014 Helsingin yliopiston

Lisätiedot

Vesiensuojelu soiden ja turvemaiden käytössä Kansallisen suo- ja turvemaiden strategian aloitusseminaari 21.1.2009 Leena-Marja Kauranne, YM

Vesiensuojelu soiden ja turvemaiden käytössä Kansallisen suo- ja turvemaiden strategian aloitusseminaari 21.1.2009 Leena-Marja Kauranne, YM Vesiensuojelu soiden ja turvemaiden käytössä Kansallisen suo- ja turvemaiden strategian aloitusseminaari 21.1.2009 Leena-Marja Kauranne, YM 1 Sisältö turpeet ja suot muutamana lukuna suo- ja turvemaiden

Lisätiedot

Vaskiluodon Voiman turvetuotantoalueet

Vaskiluodon Voiman turvetuotantoalueet Vaskiluodon Voiman turvetuotantoalueet Kampinneva, Lapua... 3 Haisuneva, Lapua... 4 Hirvineva-Pitkäkangas, Lapua... 5 Peurainneva, Ilmajoki ja Kurikka... 6 Isokerusneva, Ilmajoki ja Jalasjärvi... 7 Pikkukerusneva,

Lisätiedot

Lausunto Jari Sojakka Oy, Sarvinevan turvetuotantoalueen ympäristölupa sekä toiminnan aloittamislupa, Viitasaari, Kannonkoski, Äänekoski.

Lausunto Jari Sojakka Oy, Sarvinevan turvetuotantoalueen ympäristölupa sekä toiminnan aloittamislupa, Viitasaari, Kannonkoski, Äänekoski. Ympäristölautakunta 68 15.10.2014 Lausunto Jari Sojakka Oy, Sarvinevan turvetuotantoalueen ympäristölupa sekä toiminnan aloittamislupa, Viitasaari, Kannonkoski, Äänekoski. YMPL 68 Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

MILLESPAKANNEVAN JA NASSINNEVAN (ALAJÄRVI) KUORMITUS-, VESISTÖ- JA KALATALOUSTARKKAILUOHJELMAESITYS

MILLESPAKANNEVAN JA NASSINNEVAN (ALAJÄRVI) KUORMITUS-, VESISTÖ- JA KALATALOUSTARKKAILUOHJELMAESITYS PERÄLÄN TURVE OY MILLESPAKANNEVAN JA NASSINNEVAN (ALAJÄRVI) KUORMITUS-, VESISTÖ- JA KALATALOUSTARKKAILUOHJELMAESITYS EUROFINS AHMA OY Projektinro: 20550 PERÄLÄN TURVE OY MILLESPAKANNEVAN JA NASSINNEVAN

Lisätiedot

Turvetuotannon vesistövaikutukset totta vai tarua? Anneli Wichmann

Turvetuotannon vesistövaikutukset totta vai tarua? Anneli Wichmann Turvetuotannon vesistövaikutukset totta vai tarua? Anneli Wichmann Turvetuotanto ja veden väri Ojitusten osuus soista Veden väri Vapon tuotantosuot Lähde: www.ymparisto.fi Soiden käyttö ja turvetuotannon

Lisätiedot

Paljon vai vähän? Energian kokonaiskulutus 2010, Turvemaiden maankäyttömuodot pinta-alan suhteen. Puupolttoaineet 22 % Öljy 24 % Muut 2 %

Paljon vai vähän? Energian kokonaiskulutus 2010, Turvemaiden maankäyttömuodot pinta-alan suhteen. Puupolttoaineet 22 % Öljy 24 % Muut 2 % Sitoumus 121212 Paljon vai vähän? Energian kokonaiskulutus 2010, noin 405 TWh (Tilastokeskus) Turvemaiden maankäyttömuodot pinta-alan suhteen Puupolttoaineet 22 % Öljy 24 % Muut 2 % Ydinenergia 16 % Sähkön

Lisätiedot

KALLAVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA

KALLAVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY B 4114 KUOPION KAUPUNKI SAVON SELLU OY KALLAVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA KUOPIO 12.5.2011 PÄIVITETTY 7.2.2012 JUKKA HARTIKAINEN KALLAVEDEN KALATALOUDELLINEN

Lisätiedot

VAPO B KONNUN TURVE AY/ TURVERUUKKI OY/

VAPO B KONNUN TURVE AY/ TURVERUUKKI OY/ 1 / 1 VAPO OY/heikki.torpstrom@vapo.fi B 3840.52 KONNUN TURVE AY/ konnun.turve@gmail.com TURVERUUKKI OY/ 21.12.2015 miia.heikkinen@turveruukki.fi Tiedoksi: KUOPION ENERGIA OY/ Pohjois-Savon ely-keskus

Lisätiedot

Kuinka turvetuotannolla vähennetään vesistökuormitusta

Kuinka turvetuotannolla vähennetään vesistökuormitusta Kuinka turvetuotannolla vähennetään vesistökuormitusta Puhdas Vesi projekti Vapo Oy:n vastuullisuusseminaari TOTEUTUS 10-12-14 1, Projektipäällikkö Turvetuotanto - yksi kuormittaja muiden joukossa Valtakunnallisesti

Lisätiedot

TURPAANKOSKEN JA SAARAMAANJÄRVEN POHJAPATOJEN RAKENTAMISEN AIKAINEN VESISTÖTARKKAILU

TURPAANKOSKEN JA SAARAMAANJÄRVEN POHJAPATOJEN RAKENTAMISEN AIKAINEN VESISTÖTARKKAILU TURPAANKOSKEN JA SAARAMAANJÄRVEN POHJAPATOJEN RAKENTAMISEN AIKAINEN VESISTÖTARKKAILU Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 14/211 Anne Åkerberg SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 JOHDANTO 1 2 TARKKAILU

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2007 ASIA HAKIJA Pohjoisnevan turvetuotantoa koskevan Länsi Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

Turveruukki Oy, Teknologiantie 12, Oulu, puh

Turveruukki Oy, Teknologiantie 12, Oulu, puh YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN TIEDOKSIANTOKUULUTUS 27.1.2014 Dnro PSAVI/188/04.08/2012 Ympäristöluvan hakija Turveruukki Oy, Teknologiantie 12, 90590 Oulu, puh. 044 551 5700 Asia Ällinsuon turvetuotantoalueen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 100/07/2 Dnro Psy-2007-y-116 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 100/07/2 Dnro Psy-2007-y-116 Annettu julkipanon jälkeen YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 100/07/2 Dnro Psy-2007-y-116 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2007 1 ASIA Rahkon Kupukkanevan turvetuotantoalueen jälkihoitotoimien vahvistaminen, Rantsila LUVAN HAKIJA Turveruukki

Lisätiedot

No 1586/17 VAPO OY:N UUDENMAAN ALUEEN TURVETUOTANNON PÄÄSTÖ- JA VESISTÖTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI Lappeenrannassa 20. päivänä kesäkuuta 2017

No 1586/17 VAPO OY:N UUDENMAAN ALUEEN TURVETUOTANNON PÄÄSTÖ- JA VESISTÖTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI Lappeenrannassa 20. päivänä kesäkuuta 2017 No 1586/17 VAPO OY:N UUDENMAAN ALUEEN TURVETUOTANNON PÄÄSTÖ- JA VESISTÖTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016 Lappeenrannassa 20. päivänä kesäkuuta 2017 Niina Hätinen tutkija SISÄLTÖ FINAS-akkreditointipalvelun

Lisätiedot

Turvetuotannon Ympäristötarkkailut

Turvetuotannon Ympäristötarkkailut Turvetuotannon Ympäristötarkkailut Sisällysluettelo 1. Turvetuotannon ympäristötarkkailut tarkkailutyypeittäin 2. Käyttötarkkailu 3. Päästötarkkailu 4. Vesiensuojelurakenteiden tehon tarkkailu 5. Vaikutustarkkailu

Lisätiedot

Suot puhdistavat vesiä. Kaisa Heikkinen, FT, erikoistutkija Suomen ympäristökeskus

Suot puhdistavat vesiä. Kaisa Heikkinen, FT, erikoistutkija Suomen ympäristökeskus 1 Suot puhdistavat vesiä Kaisa Heikkinen, FT, erikoistutkija Suomen ympäristökeskus 2 Soiden suojelutyöryhmän ehdotus soidensuojelun täydentämiseksi. Toim. Aulikki Alanen ja Kaisu Aapala Ympäristöministeriön

Lisätiedot

Kunnostusojituksen vesistökuormitus ja -vaikutukset. Samuli Joensuu Jyväskylä

Kunnostusojituksen vesistökuormitus ja -vaikutukset. Samuli Joensuu Jyväskylä Kunnostusojituksen vesistökuormitus ja -vaikutukset Samuli Joensuu Jyväskylä 16.4.2013 Vesistöjen tila ja kuormituslähteet Massa-ja Yhdyskunnat paperiteollisuus Typpi t/a 10 % 2 % Turkistarhaus Muu teollisuus

Lisätiedot

KUIVASTENSUO Sijainti

KUIVASTENSUO Sijainti Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy KUIVASTENSUO 21 Sijainti Kiukoo-Veteläsuo, ja Pillisuo sijaitsevat Pielavedellä Lampaanjoen alueella (vesistöalue 14.746, peruskartta 3314 7-12). Vesistöalueen koko on

Lisätiedot

EPV Bioturve Oy Märkänevan turvetuotantoalueen kalataloudellinen tarkkailuohjelma

EPV Bioturve Oy Märkänevan turvetuotantoalueen kalataloudellinen tarkkailuohjelma Kuulutus 1 (2) 24.11.2017 4512/5723/2017 EPV Bioturve Oy Märkänevan turvetuotantoalueen kalataloudellinen tarkkailuohjelma Asia Pohjanlumme Ky on EPV Bioturve Oy:n puolesta 9.11.2017 jättänyt Varsinais-Suomen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 64/04/2 Dnro Psy-2004-y-108 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 64/04/2 Dnro Psy-2004-y-108 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 64/04/2 Dnro Psy-2004-y-108 Annettu julkipanon jälkeen 27.10.2004 1 ASIA HAKIJA Huhannevan, Huhtinevan, Karjonevan, Kurunnevan, Savalonevan, Tahkonevan ja Vesiläisennevan ympäristölupien polttoaineiden

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry Valtionkatu 1 60100 SEINÄJOKI p. 06 312 7577 pohjanmaa@sll.fi 27.09.2010 MUISTUTUS Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto PL 200 65101 VAASA DRNO: LSSAVI/200/04.08/2010

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 35/07/2 Dnro ISY-2006-Y-212 Annettu julkipanon jälkeen PL JYVÄSKYLÄ

PÄÄTÖS Nro 35/07/2 Dnro ISY-2006-Y-212 Annettu julkipanon jälkeen PL JYVÄSKYLÄ PÄÄTÖS Nro 35/07/2 Dnro ISY-2006-Y-212 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2007 HAKIJA Vapo Oy PL 22 40101 JYVÄSKYLÄ ASIA Pyöreäsuon turvetuotantoalueen ympäristöluvan muuttaminen tuotantoalueen pintaalan

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 120/2013/1 Dnro PSAVI/69/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 120/2013/1 Dnro PSAVI/69/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 120/2013/1 Dnro PSAVI/69/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2013 ASIA Onkinevan turvetuotantoalueen jälkihoitotoimien vahvistaminen, Kärsämäki HAKIJA Vapo Oy PL 22 40101 Jyväskylä

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 56/08/2 Dnro Psy-2007-y-105 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 56/08/2 Dnro Psy-2007-y-105 Annettu julkipanon jälkeen YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 56/08/2 Dnro Psy-2007-y-105 Annettu julkipanon jälkeen 14.5.2008 1 ASIA Kuusisuon turvetuotannon lopettamiseen liittyvien jälkihoitotoimien vahvistaminen, Ylikiiminki LUVAN HAKIJA

Lisätiedot

Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018

Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018 Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018 Asta Laari RAPORTTI 2018 nro 863/18 Linkkipuiston maankaatopaikan vesistövaikutusten tarkkailuraportti vuodelta 2018 Tutkimusraportti

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen 1.9.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Mustaisnevan 27,6 ha:n alueen kuivatusvesien tehostamista koskeva

Lisätiedot

Esitys Vesinevan turvetuotantoalueen (Kurikka) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi

Esitys Vesinevan turvetuotantoalueen (Kurikka) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi Kuulutus 1 (1) 22.1.2019 3331/5723/2018 Esitys Vesinevan turvetuotantoalueen (Kurikka) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi Asia Pohjanlumme Ky on tarkkailuvelvollisen (Apemet A-P.N Ky) puolesta 19.11.2018

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT

LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 94/06/2 Dnro Psy-2005-y-157 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 94/06/2 Dnro Psy-2005-y-157 Annettu julkipanon jälkeen 1 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 94/06/2 Dnro Psy-2005-y-157 Annettu julkipanon jälkeen 4.12.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Kotinevan turvetuotannon jälkihoito- ja ympäristönsuojelutoimien vahvistaminen, Rantsila Kylmäsen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 77/08/2 Dnro Psy-2008-y-86 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 77/08/2 Dnro Psy-2008-y-86 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 77/08/2 Dnro Psy-2008-y-86 Annettu julkipanon jälkeen 19.6.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Miehonsuo II -turvetuotantoaluetta koskevan päätöksen lupamääräysten tarkistamisajankohdan myöhentäminen,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2007 ASIA HAKIJA Haitikeitaan turvetuotantoa koskevan Länsi Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

Iso-Lehmisuon ja Matkalamminkurun vaikutusten koontitaulukko LIITE 9

Iso-Lehmisuon ja Matkalamminkurun vaikutusten koontitaulukko LIITE 9 maankäyttöön liikenteeseen ja liikkumiseen tuotanto-, palvelu- ja elinkeinotoimintaan sekä luonnonvarojen käyttöön Maankäyttö säilyy nykyisenä. Iso-Lehmisuon ja Matkalammikurun alue muuttuu osittain luonnontilaisesta

Lisätiedot

Ryhmätyöt. 6 erilaista tapausta Pohtikaa ryhmissä. Mitä tarkkailuja tulisi toteuttaa Mistä tulisi tarkkailla

Ryhmätyöt. 6 erilaista tapausta Pohtikaa ryhmissä. Mitä tarkkailuja tulisi toteuttaa Mistä tulisi tarkkailla Ryhmätyöt 6 erilaista tapausta Pohtikaa ryhmissä Mitä tarkkailuja tulisi toteuttaa Mitä tulisi tarkkailla Mistä tulisi tarkkailla Miksi tulisi tarkkailla Arvioi myös mahdollisen vaikutuksen suuruutta 27.2.2014

Lisätiedot

Ilmoitus / Alle 10 ha:n turvetuotantoalue / Salonen Sami - Sydännevan turvetuotantoalue II / Rakennus- ja ympäristölautakunta

Ilmoitus / Alle 10 ha:n turvetuotantoalue / Salonen Sami - Sydännevan turvetuotantoalue II / Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 117 11.06.2014 Ilmoitus / Alle 10 ha:n turvetuotantoalue / Salonen Sami - Sydännevan turvetuotantoalue II / Rakennus- ja ympäristölautakunta 1041/11/01/01/2013 Rakennus-

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 75/06/1 Dnro Psy-2006-y-1 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 75/06/1 Dnro Psy-2006-y-1 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA PÄÄTÖS Nro 75/06/1 Dnro Psy-2006-y-1 Annettu julkipanon jälkeen 9.8.2006 1 ASIA LUVAN HAKIJA Teerilammensuon virtaamansäätöpadon käyttöönotto ja laskeutusaltaiden pinta-alan lisääminen, Pudasjärvi Vapo

Lisätiedot

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet.

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-8. Kuerjoen (FS4, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (, ) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-9. Kuerjoki. 189 1.8.4.3 Kuerjoki ja Kivivuopionoja Kuerjoen vedenlaatua on tarkasteltu kahdesta tarkkailupisteestä

Lisätiedot

Rissasensuon turvetuotantoalueen ympäristölupahakemus, Rautavaara.

Rissasensuon turvetuotantoalueen ympäristölupahakemus, Rautavaara. PÄÄTÖS Nro 128/04/2 Dnro ISY-2003-Y-248 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2004 LUVAN HAKIJA Vapo Oy PL 22 40101 JYVÄSKYLÄ ASIA Rissasensuon turvetuotantoalueen ympäristölupahakemus, Rautavaara. TOIMINTA

Lisätiedot

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE, LUPAVIRANOMAINEN JA ASIAN VIREILLETULO

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE, LUPAVIRANOMAINEN JA ASIAN VIREILLETULO PÄÄTÖS Nro 44/08/2 Dnro ISY-2006-Y-257 Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2008 ASIA Ruokosuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Sonkajärvi LUVAN HAKIJA Vapo Oy PL 22 40101 JYVÄSKYLÄ TOIMINTA JA SEN SIJAINTI

Lisätiedot

Kulvesuon turvetuotantoalueen ympäristölupahakemus, Rautavaara ja Sonkajärvi

Kulvesuon turvetuotantoalueen ympäristölupahakemus, Rautavaara ja Sonkajärvi PÄÄTÖS Nro 131/04/2 Dnro ISY-2003-Y-257 Annettu julkipanon jälkeen 10.12.2004 LUVAN HAKIJA Vapo Oy PL 22 40101 JYVÄSKYLÄ ASIA Kulvesuon turvetuotantoalueen ympäristölupahakemus, Rautavaara ja Sonkajärvi

Lisätiedot

Turvetuotannon vesistövaikutukset ja vesiensuojelutoimenpiteet. TASO hankkeen aloitusseminaari Saarijärvi Jaakko Soikkeli

Turvetuotannon vesistövaikutukset ja vesiensuojelutoimenpiteet. TASO hankkeen aloitusseminaari Saarijärvi Jaakko Soikkeli Turvetuotannon vesistövaikutukset ja vesiensuojelutoimenpiteet TASO hankkeen aloitusseminaari Saarijärvi 21.6.2011 Jaakko Soikkeli Turvetuotanto Saarijärven reitillä, muu maankäyttö ja luontainen vedenlaatu

Lisätiedot

RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 2009

RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 2009 9M6998 Ruskon jätekeskuksen tarkkailu v. 29, tiivistelmä 1 RUSKON JÄTEKESKUKSEN VELVOITETARKKAILU VUONNA 29 Vuonna 29 Ruskon jätekeskuksen ympäristövaikutuksia tarkkailtiin Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen

Lisätiedot

Hukkaviidansuon turvetuotantoalueen ympäristölupahakemus, Varpaisjärvi

Hukkaviidansuon turvetuotantoalueen ympäristölupahakemus, Varpaisjärvi PÄÄTÖS Nro 66/06/2 Dnro ISY-2005-Y-143 Annettu julkipanon jälkeen 6.9.2006 LUVAN HAKIJA Vapo Oy PL 22 40101 JYVÄSKYLÄ ASIA Hukkaviidansuon turvetuotantoalueen ympäristölupahakemus, Varpaisjärvi TOIMINTA

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 109/11/1 Dnro PSAVI/39/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 109/11/1 Dnro PSAVI/39/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 109/11/1 Dnro PSAVI/39/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 8.11.2011 ASIA HAKIJA Puutionnevan turvetuotantoalueen lohkojen 1 5 lopettamiseen liittyvien jälkihoitotoimien vahvistaminen, Haapavesi

Lisätiedot

Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset

Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset Metsätalouden vesistökuormitus ja -vaikutukset Metsätalouden vesiensuojelukoulutus, 8.6.2012 Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Sisältö Mitä vesistökuormitus on? Mitä vesistökuormitus

Lisätiedot

LITTOISTENJÄRVEN POHJOISPUOLISELTA JÄRVELÄN KOSTEIKOLTA LÄH- TEVÄN VEDEN SEKÄ LITTOISTENJÄRVEEN LASKEVIEN KAHDEN OJAN VE- DENLAATUTUTKIMUS 11.6.

LITTOISTENJÄRVEN POHJOISPUOLISELTA JÄRVELÄN KOSTEIKOLTA LÄH- TEVÄN VEDEN SEKÄ LITTOISTENJÄRVEEN LASKEVIEN KAHDEN OJAN VE- DENLAATUTUTKIMUS 11.6. 1(2) 30.6.2015 LITTOISTENJÄRVEN POHJOISPUOLISELTA JÄRVELÄN KOSTEIKOLTA LÄH- TEVÄN VEDEN SEKÄ LITTOISTENJÄRVEEN LASKEVIEN KAHDEN OJAN VE- DENLAATUTUTKIMUS 11.6.2015 1 Yleistä Littoistenjärven pohjoispuolella

Lisätiedot

Pappilansuon turvetuotantoa koskevan ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen, Sonkajärvi

Pappilansuon turvetuotantoa koskevan ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen, Sonkajärvi Itä-Suomi Päätös Nro 87/2013/1 Dnro ISAVI/101/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 2.10.2013 ASIA HAKIJA Pappilansuon turvetuotantoa koskevan ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen, Sonkajärvi Vapo

Lisätiedot

Tehokkaita ratkaisuja turvetuotannon vesien käsittelyyn, Tukos-projektin seminaari Oulu 3.12.2009 Petri Tähtinen

Tehokkaita ratkaisuja turvetuotannon vesien käsittelyyn, Tukos-projektin seminaari Oulu 3.12.2009 Petri Tähtinen Vesiensuojelun näkökulma turvetuotannon lupahakemuksiin Tehokkaita ratkaisuja turvetuotannon vesien käsittelyyn, Tukos-projektin seminaari Oulu 3.12.2009 Petri Tähtinen 1 Petri Tähtinen Vapo Paikalliset

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 103/09/2 Dnro Psy-2008-y-196 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 103/09/2 Dnro Psy-2008-y-196 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 103/09/2 Dnro Psy-2008-y-196 Annettu julkipanon jälkeen 28.12.2009 ASIA HAKIJA Suovasuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Kajaani ja Sonkajärvi Vapo Oy PL 22 40101 Jyväskylä 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Bioenergia ry TURVETUOTANTOALUEIDEN OMINAISKUORMITUSSELVITYS

Bioenergia ry TURVETUOTANTOALUEIDEN OMINAISKUORMITUSSELVITYS Bioenergia ry TURVETUOTANTOALUEIDEN OMINAISKUORMITUSSELVITYS 2011-2015 15.2.2017 Ominaiskuormitusselvityksen taustaa Turvetuotannon vesistöön kohdistuvaa kuormitusta arvioidaan olemassa olevien tarkkailuaineistojen

Lisätiedot

TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (6) Kemera 21 luonnonhoitohanke HAUKIPURON LUONNONHOITOHANKE, POSIO. Hankkeen tavoitteet

TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (6) Kemera 21 luonnonhoitohanke HAUKIPURON LUONNONHOITOHANKE, POSIO. Hankkeen tavoitteet TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (6) HAUKIPURON LUONNONHOITOHANKE, POSIO Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on vähentää Haukipuron valuma alueen metsäojitusalueilta tulevaa vesistökuormitusta Kitkajärveen

Lisätiedot

Jänijärven ja Heinijärven valuma-alueen kunnostustoimet ja toimien vaikutusten seuranta

Jänijärven ja Heinijärven valuma-alueen kunnostustoimet ja toimien vaikutusten seuranta Jänijärven ja Heinijärven valuma-alueen kunnostustoimet ja toimien vaikutusten seuranta Loimijokiryhmä 27.3.2019 Forssa Jouko Elomaa, Esko Lepänkoski Sijainti Tammelan järviylängöllä Lähtötilanne Jänijärvi

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 9/05/2 Dnro Psy-2004-y-139 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 9/05/2 Dnro Psy-2004-y-139 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 9/05/2 Dnro Psy-2004-y-139 Annettu julkipanon jälkeen 27.1.2005 1 ASIA HAKIJA Piipsannevan turvetuotantoalueen ulkopuolisten vesien pääsyn estäminen vesiensuojelurakenteisiin, Haapavesi Vapo

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 133/2008/4 Dnro LSY 2006 Y 380 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 133/2008/4 Dnro LSY 2006 Y 380 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 133/2008/4 Dnro LSY 2006 Y 380 Annettu julkipanon jälkeen 15.12.2008 ASIA Kortesneva Salviannevan turvetuotantoalueen kuivatusvesien käsittelyä

Lisätiedot

VEDENLAADUN SEURANTA JA RAVINNEVALUMIEN EHKÄISY

VEDENLAADUN SEURANTA JA RAVINNEVALUMIEN EHKÄISY VEDENLAADUN SEURANTA JA RAVINNEVALUMIEN EHKÄISY TIINA TULONEN, SARI UUSHEIMO, LAURI ARVOLA, EEVA EINOLA Lammin biologinen asema, Helsingin yliopisto Ravinneresurssi päivä 11.4.2017 Mustiala HANKKEEN TAVOITE:

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJA Tmi Hämäläinen / Sisko Irmeli Hämäläinen Korvenaho 6 A Ilveskorpi

ASIA. LUVAN HAKIJA Tmi Hämäläinen / Sisko Irmeli Hämäläinen Korvenaho 6 A Ilveskorpi YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 76/08/2 Dnro Psy-2008-y-52 Annettu julkipanon jälkeen 19.6.2008 1 ASIA Palanevan tuotantosuunnan muuttaminen myös jyrsinturvetuotannoksi, Vihanti LUVAN HAKIJA Tmi Hämäläinen / Sisko

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 10

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 10 1 KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 10 Tekninen lautakunta 18.10.2017 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Muut saapuvilla olleet 18.10.2017 klo 17.00 Kunnanviraston kokoushuone

Lisätiedot

Esitys Juupajärven kunnostuksen (Seinäjoki) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi

Esitys Juupajärven kunnostuksen (Seinäjoki) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi Kuulutus 1 (1) 8.10.2018 2783/5723/2018 Esitys Juupajärven kunnostuksen (Seinäjoki) kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi Asia Siltala-Juupakylä kyläyhdistys ry on 2.10.2018 toimittanut Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Kiintoainemenetelmien käyttö turvemaiden alapuolella. Hannu Marttila

Kiintoainemenetelmien käyttö turvemaiden alapuolella. Hannu Marttila Kiintoainemenetelmien käyttö turvemaiden alapuolella Hannu Marttila Motivaatio Orgaaninen kiintoaines ja sedimentti Lisääntynyt kulkeutuminen johtuen maankäytöstä. Ongelmallinen etenkin turvemailla, missä

Lisätiedot

Päsmärinsuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Sonkajärvi.

Päsmärinsuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Sonkajärvi. PÄÄTÖS Nro 106/06/2 Dnro ISY-2005-Y-250 Annettu julkipanon jälkeen 4.12.2006 ASIA Päsmärinsuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Sonkajärvi. LUVAN HAKIJA Vapo Oy PL 22 40101 JYVÄSKYLÄ TOIMINTA JA SEN

Lisätiedot

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 24/08/2 Dnro Psy-2007-y-179 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 24/08/2 Dnro Psy-2007-y-179 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 24/08/2 Dnro Psy-2007-y-179 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Isosuon lisäalueen turvetuotantoaluetta koskevan päätöksen lupamääräysten tarkistamisajankohdan myöhentäminen,

Lisätiedot

Lupaprosessi ja hyvä hakemus

Lupaprosessi ja hyvä hakemus Lupaprosessi ja hyvä hakemus Turvetuottajien vesiensuojelukoulutus 9.10.2012 Saarijärvi Etelä-Suomen aluehallintovirasto Raija Aaltonen Lupaprosessi Hakemus vireille Täydentäminen Tiedottaminen Lausunnot,

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNTA PAHKAVAARAN TUULIVOIMAPUIS- TON VOIMALOIDEN T1, T8, T9 JA T13 PINTAVESIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

UTAJÄRVEN KUNTA PAHKAVAARAN TUULIVOIMAPUIS- TON VOIMALOIDEN T1, T8, T9 JA T13 PINTAVESIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Vastaanottaja Utajärven kunta Asiakirjatyyppi Pintavesivaikutusten arviointi Päivämäärä 19.6.2018 Työnumero 1510017196 UTAJÄRVEN KUNTA PAHKAVAARAN TUULIVOIMAPUIS- TON VOIMALOIDEN T1, T8, T9 JA T13 PINTAVESIVAIKUTUSTEN

Lisätiedot

Turvetuotannon selvitykset ja toimenpiteet kesällä TASO hankkeen kuulumisia , Karstula Jaakko Soikkeli

Turvetuotannon selvitykset ja toimenpiteet kesällä TASO hankkeen kuulumisia , Karstula Jaakko Soikkeli Turvetuotannon selvitykset ja toimenpiteet kesällä 2011 TASO hankkeen kuulumisia 13.10.2011, Karstula Jaakko Soikkeli KESÄN 2011 SELVITYKSET JA TOIMENPITEET 19.10.2011 - Vesistökartoitukset Saarijärven

Lisätiedot

Puula-forum Kalevi Puukko

Puula-forum Kalevi Puukko Puulan Kalastusalue on lakisääteinen yhteistoimintaelin, jonka jäseniä ovat kalavesien omistajat sekä ammatti- ja virkistyskalastuksen edustajat. Puulan kalastusalueen vesipinta-ala on noin 33 km², joka

Lisätiedot

Rantamo-Seittelin kosteikon vedenlaadun seuranta

Rantamo-Seittelin kosteikon vedenlaadun seuranta Rantamo-Seittelin kosteikon vedenlaadun seuranta Jari Koskiaho, SYKE Tuusulanjärven tila paremmaksi -seminaari Gustavelund 23.5.2013 Kosteikoissa tapahtuvat vedenpuhdistusprosessit Kiintoaineksen laskeutuminen

Lisätiedot

VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA ENV

VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA ENV VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA 2 (4) 1 Johdanto Vesistön ja kalaston tarkkailu perustuu hoitokunnalle 11.9.2014 myönnettyyn

Lisätiedot

Vesilain mukainen ojitusten ilmoitusmenettely

Vesilain mukainen ojitusten ilmoitusmenettely Vesilain mukainen ojitusten ilmoitusmenettely Vesiensuojelu metsätaloudessa 15.3.2013 15.3.2013 Ojituksesta ilmoittaminen Vesilain (587/2011) 5 luvun 6 Kirjallinen ilmoitus ELY-keskukselle Postiosoite:

Lisätiedot

Vaskiluodon Voiman turvetuotantoalueet Sisällys

Vaskiluodon Voiman turvetuotantoalueet Sisällys Vaskiluodon Voiman turvetuotantoalueet Sisällys Ohraneva, Kauhava... 1 Kampinneva, Lapua... 2 Haisuneva, Lapua... 3 Hirvineva-Pitkäkangas, Lapua... 4 Peurainneva, Ilmajoki ja Kurikka... 5 Isokerusneva,

Lisätiedot

ASIAN VIREILLETULO, LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAINEN

ASIAN VIREILLETULO, LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAINEN PÄÄTÖS Nro 37/05/2 Dnro ISY-2003-Y-239 Annettu julkipanon jälkeen 13.4.2005 LUVAN HAKIJA Vapo Oy PL 22 40101 JYVÄSKYLÄ ASIA Kortesuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Vieremä. TOIMINTA Hakemus koskee

Lisätiedot

Turvetuotannon valvonnasta

Turvetuotannon valvonnasta Turpeenoton vesistövaikutukset -seminaari ja kansalaistapaaminen Jyväskylä 16-17.3.2012 Ansa Selänne Keski-Suomen ELY-keskus Alustuksen sisältö 1. Yleistä valvonnasta ja valvonnan keinoista 2. Turvetuotanto

Lisätiedot

Kortesuon turvetuotantoalueen (Vapo Oy:n tuotantoalueeseen rajautuvat lohkot) ympäristölupa,

Kortesuon turvetuotantoalueen (Vapo Oy:n tuotantoalueeseen rajautuvat lohkot) ympäristölupa, PÄÄTÖS Nro 38/05/2 Dnro ISY-2004-Y-89 Annettu julkipanon jälkeen 13.4.2005 LUVAN HAKIJA Mari Tikkanen Ouluntie 3219 74230 SALAHMI ASIA Kortesuon turvetuotantoalueen (Vapo Oy:n tuotantoalueeseen rajautuvat

Lisätiedot

Säkylän Pyhäjärven kosteikkotyön tuloksia - esimerkkejä

Säkylän Pyhäjärven kosteikkotyön tuloksia - esimerkkejä Säkylän Pyhäjärven kosteikkotyön tuloksia - esimerkkejä Teija Kirkkala Henri Vaarala Elisa Mikkilä Vesistökunnostusverkosto Lappeenranta 7.-9.6.216 1 Pyhäjärven valuma-alue Järvi Pinta-ala 154 km 2 Keskisyvyys

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 6/06/2 Dnro Psy-2005-y-151 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 6/06/2 Dnro Psy-2005-y-151 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 6/06/2 Dnro Psy-2005-y-151 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2006 1 ASIA HAKIJA Tavaskannevan turvetuotantoaluetta koskevan Pohjois-Suomen vesioikeuden päätöksen nro 66/99/2 lupamääräysten tarkistamista

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 24/2014/1 Dnro PSAVI/337/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 24/2014/1 Dnro PSAVI/337/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 24/2014/1 Dnro PSAVI/337/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA HAKIJA Koivulannevan turvetuotantoalueen ympäristölupa, toiminnanaloittamislupa ja vesien johtaminen toisen maalla

Lisätiedot

Turvetuotannon vesiensuojelu tapaus Jukajoki SciFest tiedekahvila 10.4.2013 Hilkka Heinonen

Turvetuotannon vesiensuojelu tapaus Jukajoki SciFest tiedekahvila 10.4.2013 Hilkka Heinonen Turvetuotannon vesiensuojelu tapaus Jukajoki SciFest tiedekahvila 10.4.2013 Hilkka Heinonen kuvat: Hilkka Heinonen Turvetuotanto ja vesistövaikutusten hallinta: Relevanteista faktoista tehokkaisiin normeihin

Lisätiedot