Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Lieksassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Lieksassa"

Transkriptio

1 Suomen Salaojakeskus Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Lieksassa Työnäytösraportti

2 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN TEOPLASTIN BIO PP-BIOSUODATTIMEN ASENTAMISESTA LIEKSASSA 1. Taustaa Hajajätevesihuolto-hanke käynnistyi tammikuussa 2008 Pohjois-Karjalassa ja kestää vuoden 2011 loppuun saakka. Hankkeen yhtenä tarkoituksena on tutkia vähintään 13 eri jätevesijärjestelmän pitkäaikaistoimivuutta. Hankkeen keskeisimpinä tavoitteina on kehittää haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyä ja edistää kiinteistöjä vähentämään niiden aiheuttamaa jätevesikuormitusta. Hanke järjestää kuntakohtaisia jätevesijärjestelmien työnäytöksiä v hankkeessa mukana olevissa kunnissa: Ilomantsissa, Juuassa, Kesälahdella, Kiteellä, Kontiolahdella, Lieksassa, Nurmeksessa, Outokummussa ja Tohmajärvellä. 2. Työnäytöksen valmistelu Hanke etsi työnäytös- ja seurantakohteesta kiinnostuneita kiinteistönomistajia mm. laitepuhdistamotekniikan asentamiseen vanhoja saostuskaivoja hyödyntäen. Yksi kiinnostunut kiinteistö löytyi Lieksasta. Järjestelmäksi valittiin Teoplastin BIO PPpuhdistamo vanhoihin hyväkuntoisiin saostuskaivoihin asennettuna. Työnäytöksen lehti-ilmoitus julkaistiin paikallislehti Lieksan Lehdessä Jätevesijärjestelmä rakennettiin kahtena päivänä. Puhdistamolaitteiden, purkuviemärin, ja sähkökaapelin asennus tehtiin valmiiksi ennen työnäytöstä. Työnäytöksessä esiteltiin puhdistamon toimintaperiaate ja maanpinnalla näkyvät rakenteet. 3. Työnäytös klo Työnäytöksessä Ossi Sivonen Teoplastilta esitteli biosuodattimen toimintaperiaatetta ja ominaisuuksia. Työnäytöksessä käyneet vierailijat saivat tilaisuuden tutustua pienpuhdistamoon sekä kysyä asiantuntijoilta ajankohtaisia kysymyksiä jätevesien käsittelystä. Työnäytökseen osallistui noin asiasta kiinnostunutta henkilöä.

3 2 4. Pienpuhdistamon toimintaperiaate Metsolan tilan asuinrakennuksen jätevesiratkaisuksi valittiin biosuodatin. Teoplastin laitevalintaan päädyttiin, koska vanhat saostuskaivot voidaan saneerata laitepuhdistamoksi ilman lisäkaivojen rakentamista ja kyseisestä tekniikasta on SYKE:n puhdistamosivustolla talousjätevesiasetuksen käsittelyvaatimukset täyttäviä puhdistustuloksia. Bio-PP saneerauspuhdistamo on biologinen suodatin, jossa jäteveden puhdistuminen tapahtuu biologis-kemiallisesti. Jätevedet johdetaan ensin puhdistamon esiselkeytysosaan. Esiselkeytyksen jälkeen jätevedet johdetaan puhdistamon suodatusyksikön alla olevaan säiliöön, jonka pumppu nostaa jäteveden suodattimen pinnalle. Jätevettä kierrätetään suodattimen läpi. Fosforin saostuskemikaalia annostellaan suodatettuun jäteveteen, joka virtaa sekoituskennoston läpi ja edelleen puhdistamon jälkiselkeytysosaan. Käsitelty jätevesi johdetaan sopivaan purkupaikkaan. Ylijäämälietettä poistetaan ajoittain esi- ja jälkiselkeytysosista. Jätevesistä aiheutuvaa orgaanista kuormitusta BIO-PP:ssä vähennetään biologisesti hajottamalla (biosuodatinyksikössä). Fosforia poistetaan kemiallisella saostuksella. Typpeä poistetaan nitrifikaatio/denitrifikaatio-prosessilla ja sitomalla sitä lietteeseen. 5. Työnäytöskohteen yhteistyökumppanit Hajajätevesihuolto -hankkeen työnäytöskohde toteutettiin yhteistyössä mm. P-K:n ympäristökeskuksen, Euroopan aluekehitysrahaston, Merja ja Keijo Metson, Teoplastin ja Lieksan kaupungin kanssa. Kohteen maanrakennusurakoitsijana toimi Matti Saarelainen ja työmaan valvojana Petri Kurki. Suomen Salaojakeskus/Hajajätevesihuolto-hanke hanke kiittää kaikkia yhteistyötahoja osallistumisesta puhdistamon rakentamiseen ja työnäytöksen järjestämiseen. Liitteet: 1. valokuvia biosuodattimen rakentamisesta

4 Vanhat saostuskaivot (3 kpl, V=3m3) tarkistettiin ja kunnostettiin (saumat bituminauhoilla tiivistetyt). Saumat pestiin, kuivattiin ja niihin asennettiin bituminauhat. Toisen kaivon kohdalta poistettiin kaksi 1000 x 500 betonirengasta muovista laitesuojaa varten. Betonirenkaiden sauma tiivistettiin bituminauhalla.

5 Muovinen laitesuoja ja biosuodatinyksikkö toisen kaivon kannella. Kuvassa biosuodattimen kierrätyspumppu maan pinnan tasolle nostettuna. Pumppu sijaitsee toisessa betonikaivossa.

6 Biosuodattimen bioyksikössä on täytekappaleita, jotka ovat hyviä kasvualustoja biologisessa puhdistuksessa hyödyllisille mikrobeille. Täytekappaleiden yläpuolella on jäteveden jakolaitteisto (harmaa putkisto) ja taustalla on musta kemikaalisäiliö. Näkymä kolmannen kaivon eli jälkiselkeytyskaivon sisältä. Oikealla ylhäällä tulee kemikaaliletku sekoituskammioon. Vasemmalla näkyy suodatin lähtöputken Thaarassa, joka estää kiintoaineen pääsyn purkupaikkaan.

7 Kuvassa kemikaalin syöttöletku sekoituskammioon. Kuvassa jälkiselkeytyskaivon lähtöputkessa oleva suodatin.

8 Kuvassa biosuodattimen ohjauskeskus ja kemikaalin annostelupumppu. Biosuodattimen purkuputki asennettiin imeytyskaivoon, joka toimii myös näytteenottokaivona.

9 Työnäytökseen osallistui noin asiasta kiinnostunutta kiinteistönomistajaa. Puhdistamotoimitukseen kuului myös käyttöopastus puhdistamon omistajalle.

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen järjestämä saostuskaivolietteen kalkkistabilointityönäytös Juuassa

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen järjestämä saostuskaivolietteen kalkkistabilointityönäytös Juuassa Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen järjestämä saostuskaivolietteen kalkkistabilointityönäytös Juuassa Työnäytösraportti 1 HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI SAOSTUSKAIVOLIET-

Lisätiedot

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Juuassa

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Juuassa Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Juuassa Työnäytösraportti 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN SUODATUSKASETTIVAAKAVIRTAUSMAASUODATTIMEN RAKENTAMISVAIHEESSA

Lisätiedot

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Ilomantsissa

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Ilomantsissa Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Ilomantsissa Työnäytösraportti 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN MAASUODATTAMON RAKENTAMISESTA ILOMANTSISSA

Lisätiedot

Suomen Salaojakeskus Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Tohmajärvellä

Suomen Salaojakeskus Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Tohmajärvellä Suomen Salaojakeskus Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Tohmajärvellä Työnäytösraportti 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN JITA- KEMIK-PANOSPUHDISTAMON

Lisätiedot

Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Kiteellä

Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Kiteellä Suomen Salaojakeskus Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Kiteellä Työnäytösraportti 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN PIPELI- FEN V6-PANOSPUHDISTAMON ASENTAMISESTA

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen työnäytös Kontiolahdella

LokaPuts hankkeen työnäytös Kontiolahdella Suomen Salaojakeskus LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen työnäytös Kontiolahdella Työnäytösraportti 5. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kauppurienkatu 23, 90100 OULU,

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen työnäytös Kiteellä

LokaPuts hankkeen työnäytös Kiteellä Suomen Salaojakeskus LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen työnäytös Kiteellä Työnäytösraportti 4. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kauppurienkatu 23, 90100 OULU, puh.

Lisätiedot

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Tohmajärvellä

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Tohmajärvellä Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Tohmajärvellä Työnäytösraportti 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN INDRÄN-VAAKAVIRTAUSMAASUODATTIMEN RAKENTAMISESTA

Lisätiedot

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Kiteellä

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Kiteellä Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Kiteellä Työnäytösraportti 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN FOSFORIN ESISAOSTUKSELLA VARUSTETUN MAASUODATTAMON

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen työnäytös Kiteellä

LokaPuts hankkeen työnäytös Kiteellä Suomen Salaojakeskus LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen työnäytös Kiteellä Työnäytösraportti 6. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kiilakiventie 1, 90250 OULU, puh.

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen työnäytös Ilomantsissa

LokaPuts hankkeen työnäytös Ilomantsissa Suomen Salaojakeskus LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen työnäytös Ilomantsissa Työnäytösraportti 7. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kiilakiventie 1, 90250 OULU, puh.

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen työnäytös Polvijärvellä

LokaPuts hankkeen työnäytös Polvijärvellä Suomen Salaojakeskus LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen työnäytös Polvijärvellä Työnäytösraportti 9. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kiilakiventie 1, 90250 OULU,

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen työnäytös Nurmeksessa

LokaPuts hankkeen työnäytös Nurmeksessa Suomen Salaojakeskus Oy LokaPuts 2006-2007-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts 2006-2007 hankkeen työnäytös Nurmeksessa Työnäytösraportti SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kiilakiventie

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen toinen työnäytös Rääkkylässä

LokaPuts hankkeen toinen työnäytös Rääkkylässä Suomen Salaojakeskus Oy LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen toinen työnäytös Rääkkylässä Työnäytösraportti 2. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kauppurienkatu 23, 90100

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen kolmas työnäytös Kiteellä

LokaPuts hankkeen kolmas työnäytös Kiteellä Suomen Salaojakeskus Oy LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen kolmas työnäytös Kiteellä Työnäytösraportti 3. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kauppurienkatu 23, 90100

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen ensimmäinen työnäytös Liperissä

LokaPuts hankkeen ensimmäinen työnäytös Liperissä Suomen Salaojakeskus Oy LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen ensimmäinen työnäytös Liperissä Työnäytösraportti 1. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kauppurienkatu 23,

Lisätiedot

asuinrakennuksen pinta-ala on alle 150 m2 käyttäjiä normaalisti 5 hlöä tai vähemmän kiinteistöllä

asuinrakennuksen pinta-ala on alle 150 m2 käyttäjiä normaalisti 5 hlöä tai vähemmän kiinteistöllä 1.6.2018 Vantaa JÄTEVESILASKELMA BIOBOX M Kohdetiedot: Loma-asunto vesistön läheisyydessä (alle 100 m tai pidemmällä). Kohteen wc ratkaisuna on ympäristöwc, eli virtsaa tai jätevettä ei johdeta jätevesiin,

Lisätiedot

Yleisimpien jäteveden käsittelyjärjestelmien tunnistaminen sekä järjestelmän toimivuuden arviointi kiinteistökäynnillä

Yleisimpien jäteveden käsittelyjärjestelmien tunnistaminen sekä järjestelmän toimivuuden arviointi kiinteistökäynnillä Yleisimpien jäteveden käsittelyjärjestelmien tunnistaminen sekä järjestelmän toimivuuden arviointi kiinteistökäynnillä Helsinki 22.5.2015 Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy Mitä järjestelmiä kiinteistöiltä

Lisätiedot

Uponor panospuhdistamoiden puhdistustuloksia

Uponor panospuhdistamoiden puhdistustuloksia Uponor panospuhdistamoiden puhdistustuloksia Uponor-panospuhdistamot ovat olleet mukana useissa viranomaisten seurantakohteissa sekä puolueettomissa tutkimushankkeissa, kuten Suomen ympäristökeskuksen

Lisätiedot

JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ

JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ Jarmo Kosunen Ilkka Juva 15.1.2010 Valtioneuvoston asetus jätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SUUNNITELMA Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla KIINTEISTÖTUNNUS : KAUPUNGINOSA

Lisätiedot

Pienpuhdistamoiden valvontatarkkailu Nurmijärvellä 13.-14.5.2008

Pienpuhdistamoiden valvontatarkkailu Nurmijärvellä 13.-14.5.2008 Pienpuhdistamoiden valvontatarkkailu Nurmijärvellä 13.-14.5.2008 Yleistä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry teki toukokuussa 2008 Nurmijärven kunnan ympäristökeskuksen tilauksesta

Lisätiedot

Saneerausmallit: KP BioChem kaivopuhdistamo. PA0.8 sa BioChem

Saneerausmallit: KP BioChem kaivopuhdistamo. PA0.8 sa BioChem Saneerausmallit: P BioChem kaivopuhdistamo - asennetaan hyväkuntoisiin sakokaivoihin; - betonikaivot dia 700-1200. Erilaisia toteutusmalleja Panoksen keräys Lietteenkäsittely 2. Biologis-kemiallinen puhdistus

Lisätiedot

7.6.2010 JÄTEVESIENKÄSITTELYJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUS BIOLAN KAIVOPUHDISTAMOLLA

7.6.2010 JÄTEVESIENKÄSITTELYJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUS BIOLAN KAIVOPUHDISTAMOLLA 7.6.2010 JÄTEVESIENKÄSITTELYJÄRJESTELMÄN TOIMIVUUS BIOLAN KAIVOPUHDISTAMOLLA 1 / 3 YLEISTÄ Valtioneuvoston asetus jätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolella annettiin 11.6.2003

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SUUNNITELMA Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla KIINTEISTÖTUNNUS : KAUPUNGINOSA

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN KIINTEISTÖN OMISTAJA Nimi: Osoite: Puhelin kotiin: Puhelin työhön: RAKENNUS- PAIKKA Kiinteistön haltija (jos eri kuin omistaja): Kylä: Rakennuspaikan osoite:

Lisätiedot

Jätevesienkäsittely kuntoon

Jätevesienkäsittely kuntoon Jätevesienkäsittely kuntoon Eija Säger Hämeen ammattikorkeakoulu Jätevesihuollon kehittäminen Tammelan kunnan hajaasutusalueilla hanke JärviSunnuntai 12.6.2011 Hämeen luontokeskus, Tammela Säädösmuutokset

Lisätiedot

Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro:

Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro: JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN SELVITYSLOMAKE Asikkalan kunta Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan Rakennusvalvonta rakennusvalvontaan Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro: Uusi jätevesijärjestelmä

Lisätiedot

KIINTEISTÖN HALTIJA Nimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite TIEDOT KIINTEISTÖSTÄ Kiinteistön osoite Kiinteistön rek.n:o Kiinteistön valmistumisvuosi Peruskorjausvuodet

Lisätiedot

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 JÄTEVEDEN KÄSITTELY Tiivistelmä: Asetus talousjätevesien käsittely vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla MR PIPE SERVICE FINLAND OY 2 1.

Lisätiedot

KAAVATILANNE Asemakaava Ranta-asemakaava Yleiskaava. Muu rakennus, mikä?

KAAVATILANNE Asemakaava Ranta-asemakaava Yleiskaava. Muu rakennus, mikä? SELVITYS SELVITYS NYKYISESTÄ JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Säilytetään kiinteistöllä! KIINTEISTÖN- OMISTAJAN YHTEYSTIEDOT Nimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero KIINTEISTÖ Kaupunginosa/kylä

Lisätiedot

Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö, eli jätevesiä ei kuormiteta wc:n jätevesillä.

Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö, eli jätevesiä ei kuormiteta wc:n jätevesillä. Ohjeellinen malli: Jätevesilaskelmasta Valintaperusteista RAITA SK1300 + BioBox XL harmaavesi -puhdistamolla: Kohdetiedot: Loma-asunnot Pientalot Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai

Lisätiedot

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset Minttu Peuraniemi 17.4.2010 Yhdistys perustettu 1975 Jäsenet kunnat, teollisuus, yritykset, yhdistykset Tavoitteet vesiensuojelun,

Lisätiedot

Kiinteistökohtaisten jätevesien käsittelyjärjestelmien toimivuus Hajajätevesihuolto-hankkeessa

Kiinteistökohtaisten jätevesien käsittelyjärjestelmien toimivuus Hajajätevesihuolto-hankkeessa Kiinteistökohtaisten jätevesien käsittelyjärjestelmien toimivuus Hajajätevesihuolto-hankkeessa Puhdistamoiden seurantaraportti MAVEPLAN OY Oulun toimisto: Kiilakiventie 1, 90250 OULU, puh. (013) 534 9400,

Lisätiedot

Puhdistamot jäteveden käsittelyyn. WehoPuts

Puhdistamot jäteveden käsittelyyn. WehoPuts Puhdistamot jäteveden käsittelyyn WehoPuts WehoPuts-pienpuhdistamot Kotimaiset WehoPuts-puhdistamot on suunniteltu ja valmistettu täyttämään tiukimmatkin vaatimukset erilaisille puhdistustarpeille. Puhdistamomalleja

Lisätiedot

Jätevesijärjestelmän toimintakunnon arviointi kiinteistöllä. Erkki Santala, Hajaputsari ry

Jätevesijärjestelmän toimintakunnon arviointi kiinteistöllä. Erkki Santala, Hajaputsari ry Jätevesijärjestelmän toimintakunnon arviointi kiinteistöllä Erkki Santala, Hajaputsari ry Neuvontaan liittyvällä kiinteistökäynnillä tehtävä jätevesijärjestelmän arviointi Jätevesijärjestelmän toimintakunnon

Lisätiedot

Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta

Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta Ympäristönsuojeluviranhaltijat ry:n järjestämät ympäristönsuojelupäivät 2003 2.10.2003 Lammin biologinen asema yli-insinööri Jorma Kaloinen

Lisätiedot

Diaarinumero (Viranomainen täyttää) VAPAUTUSHAKEMUS VESIJOHTOON JÄTEVESIVIEMÄRIIN SADEVESIVIEMÄRIIN LIITTYMISESTÄ OHJEITA: Täyttäkää kaikki kohdat huolellisesti. Jokaisesta vesipisteitä tai viemärin sisältävästä

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Lahnus-Takkulaseudun omakotiyhdistys 29.3.2011 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Jätevesien käsittely hajaasutusalueella Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech)

Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech) Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech) Kytkeytyminen oppimistavoitteisiin Pystyy kuvailemaan yhdyskuntien vesi- ja jätehuollon kokonaisuuden sekä niiden järjestämisen perusperiaatteet

Lisätiedot

Uponor-mökkituotteet. Toimintaperiaate. Mökeille ja rantasaunoille:

Uponor-mökkituotteet. Toimintaperiaate. Mökeille ja rantasaunoille: Uponor-mökkituotteet Toimintaperiaate Uponor-mökkituotteet on suunniteltu erityisesti pienten pesuvesimäärien käsittelyyn matalavarusteisilla kesämökeillä ja rantasaunoilla. Mökeille ja rantasaunoille:

Lisätiedot

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 2 TAUSTAA Jäteveden sisältämästä fosforista 50% tulee

Lisätiedot

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ. 2. KIINTEISTÖN TIEDOT Kylä: Korttelin / Tilan nimi: Tontin n:o / RN:o

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ. 2. KIINTEISTÖN TIEDOT Kylä: Korttelin / Tilan nimi: Tontin n:o / RN:o Jalasjärven kunta Tekninen osasto Ympäristötoimi Kirkkotie 4, PL 12 61601 Jalasjärvi SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ 1. KIINTEISTÖN OMISTAJAN/HALTIJAN TIEDOT : : virka-aikana: Sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän saneeraaminen

Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän saneeraaminen Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän saneeraaminen Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy 23.3.2010 Insinööritoimisto HYS Oy perustettu vuonna 2004 tähän mennessä tehty n. 700 jätevesisuunnitelmaa

Lisätiedot

Clewer AinaValmis -pienpuhdistamo. Käyttöohje Asennusohje Tekniset tiedot

Clewer AinaValmis -pienpuhdistamo. Käyttöohje Asennusohje Tekniset tiedot Clewer AinaValmis -pienpuhdistamo Käyttöohje Asennusohje Tekniset tiedot Clewer Oy 1/12 Sisällysluettelo 1Pienpuhdistamon valinta...3 1.1Asennustavan valinta...3 1.2Clewer Ainavalmis 560...3 1.3Clewer

Lisätiedot

Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö, eli jätevesiä ei kuormiteta wc:n jätevesillä.

Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö, eli jätevesiä ei kuormiteta wc:n jätevesillä. Ohjeellinen malli: Jätevesilaskelmasta Valintaperusteista RAITA BioBox XL harmaavesi -puhdistamolla: Kohdetiedot: Loma-asunnot Pientalot Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö,

Lisätiedot

LokaPuts hanke

LokaPuts hanke Suomen Salaojakeskus LokaPuts 2006-2007-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts 2006-2007 hanke 1.3.2006-31.12.2007 Hankenumero GA 4312107 Loppuraportti Petri Kurki Suomen Salaojakeskus Oy SUOMEN

Lisätiedot

Kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien purkuvesien laatu

Kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien purkuvesien laatu Kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien purkuvesien laatu Jätevesiseminaari 2.11.2017 Hämeenlinna Ville Matikka Savonia ammattikorkeakoulu 1 Miksi purkuvesien laatua pitää seurata? Puolueetonta ja ajantasaista

Lisätiedot

Putkilahden vesihuoltosuunnitelma

Putkilahden vesihuoltosuunnitelma JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Putkilahden vesihuoltosuunnitelma Raportti, LUONNOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29378 Raportti, LUONNOS 1 (6) Saviranta Sonja Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Putkilahden vesihuolto

Lisätiedot

Clewer AinaValmis -pienpuhdistamo. Käyttöohje Asennusohje Tekniset tiedot. Clewer Oy

Clewer AinaValmis -pienpuhdistamo. Käyttöohje Asennusohje Tekniset tiedot. Clewer Oy Clewer AinaValmis -pienpuhdistamo Käyttöohje Asennusohje Tekniset tiedot Clewer Oy 1/11 Sisällysluettelo 1Pienpuhdistamon valinta...3 1.1Asennustavan valinta...3 1.2Clewer Ainavalmis 560...3 1.3Clewer

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, Vöyri

Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, Vöyri VÖYRIN KUNTA Jätevesijärjestelmä Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, 66600 Vöyri selvitys olemassa olevasta järjestelmästä jätevesijärjestelmän uusiminen uusi jätevesijärjestelmä rakennusluvan

Lisätiedot

OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA.

OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA. Liite 1/1 OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA. A. JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU,

Lisätiedot

Tervetuloa lietteenkeräyksen asiakkaaksi!

Tervetuloa lietteenkeräyksen asiakkaaksi! Tervetuloa lietteenkeräyksen asiakkaaksi! Tilaa tyhjennys Tilaa tyhjennys asiakaspalvelustamme puhelimitse tai sähköpostilla. Asiakaspalvelu, puh. (03) 240 5010 (ma-pe klo 8.30-15.45) liete@pjhoy.fi (kirjoita

Lisätiedot

CW Solutions Oy 22.12.2004 1(11) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

CW Solutions Oy 22.12.2004 1(11) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN CW Solutions Oy 22.12.2004 1(11) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SUUNNITELMA Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla

Lisätiedot

Vesa Arvonen: Karhoismajan jätevesiasiat kuntoon

Vesa Arvonen: Karhoismajan jätevesiasiat kuntoon Vesa Arvonen: Karhoismajan jätevesiasiat kuntoon Nyt kun Karhoismajan vesireittien järvien veden laatua ollaan parantamassa, on yksi tärkeä tekijä kiinteistöiltä tulevan kuormituksen vähentäminen. Kuormituksella

Lisätiedot

BioBox XL n asennus, hoito, huolto

BioBox XL n asennus, hoito, huolto 650 BioBox XL n asennus, hoito, huolto Kiitos, että valitsit Biobox XL puhdistamon puhdistamaan harmaata jätevettä. Vaikka BioBox XL on helppo asentaa ja ylläpitää, se tarvitsee muutamia toimenpiteitä

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Kiinteistön haltija

Lisätiedot

Tilan nimi ja RN:o. Onko rakennuspaikka pohjavesialueella kyllä ei omakotitalo rivitalo vapaa-ajan asunto sauna maatilan asuinrakennus

Tilan nimi ja RN:o. Onko rakennuspaikka pohjavesialueella kyllä ei omakotitalo rivitalo vapaa-ajan asunto sauna maatilan asuinrakennus SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ 2007 1. KIINTEISTÖN OMISTAJA Nimi: Osoite: Puhelin kotiin: Puhelin työhön: 2. RAKENNUS- PAIKKA Kiinteistön haltija (jos eri kuin omistaja): Kylä: Rakennuspaikan osoite:

Lisätiedot

Toukokuu 2008. Labko BioKem -panospuhdistamot PANOSPUHDISTAMOT 6-90 HENKILÖN JÄTEVESIEN KÄSITTELYYN

Toukokuu 2008. Labko BioKem -panospuhdistamot PANOSPUHDISTAMOT 6-90 HENKILÖN JÄTEVESIEN KÄSITTELYYN Toukokuu 2008 Labko BioKem PANOSPUHDISTAMOT 6-90 HENKILÖN JÄTEVESIEN KÄSITTELYYN Luotettavat ratkaisut Jätevesien käsittelyjärjestelmät Yleistä Labko BioKem Labko BioKem ovat biologis-kemiallisia jäteveden

Lisätiedot

Panospuhdistamoiden toiminta ja huolto. Jyrki Löppönen Kangasala 23.4.2009

Panospuhdistamoiden toiminta ja huolto. Jyrki Löppönen Kangasala 23.4.2009 Panospuhdistamoiden toiminta ja huolto Jyrki Löppönen Kangasala 23.4.2009 1 Uponor-panospuhdistamo tuoteperhe *) Upoclean Uponor-panospuhdistamo 7 yhden perheen ratkaisu, myös vapaa-ajan asunnoille, joissa

Lisätiedot

Toukokuu 2014. Labko BioKem -panospuhdistamot. Panospuhdistamot 6-500 henkilön jätevesien käsittelyyn. Wavin-Labkon jätevesiratkaisut

Toukokuu 2014. Labko BioKem -panospuhdistamot. Panospuhdistamot 6-500 henkilön jätevesien käsittelyyn. Wavin-Labkon jätevesiratkaisut Toukokuu 2014 Panospuhdistamot 6-500 henkilön jätevesien käsittelyyn Wavin-Labkon jätevesiratkaisut Yleistä poiston vaatimuksiin ja vaativat vain murtoosan tilaa verrattuna perinteisiin maapuhdistamoihin.

Lisätiedot

Näytteenotto ja tulosten analysointi

Näytteenotto ja tulosten analysointi Haja-asutuksen jätevedet Näytteenotto ja tulosten analysointi Mirva Levomäki Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy Näytteenoton tärkeys VN asetus 542/2003, hajajätevesiasetus kuormitusta vähennettävä

Lisätiedot

CW Solutions Oy (7) VALTIONEUVOSTON VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

CW Solutions Oy (7) VALTIONEUVOSTON VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN CW Solutions Oy 02.10.2004 1(7) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Lisätiedot

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa?

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Jätevedenkäsittelyn perusteet ja järjestelmien toimivuus Satu Heino Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Asetus talousjätevesien käsittelystä Oman

Lisätiedot

YLEISIMMÄT JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT. JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä suunnittelija Pyhäjärvi-instituutti

YLEISIMMÄT JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT. JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä suunnittelija Pyhäjärvi-instituutti YLEISIMMÄT JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä suunnittelija Pyhäjärvi-instituutti Jätevedet voidaan hoitaa usealla tavalla Kunnan tai yksityisen vesihuoltolaitoksen (osuuskunnan)

Lisätiedot

HAJA-ASUTUKSEN. vesiensuojelu kuntoon. Haja-asutuksesta tulevien jätevesien määrä on lisääntynyt asuntojen

HAJA-ASUTUKSEN. vesiensuojelu kuntoon. Haja-asutuksesta tulevien jätevesien määrä on lisääntynyt asuntojen Liite2. Esite: Erkki Santala, Katriina Kujala-Räty ja Ritva Holm LIITE 2/1 HAJA-ASUTUKSEN vesiensuojelu kuntoon Haja-asutuksesta tulevien jätevesien määrä on lisääntynyt asuntojen varustetason nousun myötä.

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN CW Solutions Oy 07.10.2005 1(10) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS & SUUNNITELMA Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla

Lisätiedot

Hakkapeliitantie Tammela

Hakkapeliitantie Tammela Uusi jätevesijärjestelmä Vanhan järjestelmän uusiminen Saapunut/Dnro: 1. Nimi KIINTEISTÖN OMISTAJA/ Osoite HALTIJA Sähköposti Puhelin virka-aikana Yhteyshenkilö, jos muu kuin hakija Yhteyshenkilön puhelin

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE. Kiinteistönhaltija. Nimi. Osoite. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE. Kiinteistönhaltija. Nimi. Osoite. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE Kiinteistönhaltija Nimi Osoite Puhelinnumero ja sähköpostiosoite Tiedot kiinteistöstä omistus vuokra Kiinteistön osoite Kylä ja RN:o Käyttötarkoitus

Lisätiedot

Tervolan kunta Kiinteistökohtainen jätevesien 1 (6) Rakennusvalvonta käsittely ja johtaminen

Tervolan kunta Kiinteistökohtainen jätevesien 1 (6) Rakennusvalvonta käsittely ja johtaminen Tervolan kunta Kiinteistökohtainen jätevesien 1 (6) Hakija Postiosoite Postinumero ja toimipaikka Kylä Tontin pinta-ala Tilan nimi ja RN:o Rakennuspaikan osoite Kaavatilanne: Asemakaava Yleiskaava kaavaa

Lisätiedot

OMAKOTITALOILLE. Toimintavarmat, helppohoitoiset ja pitkäikäiset jätevesiratkaisut. www.jita.fi

OMAKOTITALOILLE. Toimintavarmat, helppohoitoiset ja pitkäikäiset jätevesiratkaisut. www.jita.fi Toimintavarmat, helppohoitoiset ja pitkäikäiset jätevesiratkaisut OMAKOTITALOILLE Valtioneuvoston asetus jätevesien käsittelystä haja-asutusalueella astui voimaan 1.1.2004 ja sitä muokattiin osittain vuonna

Lisätiedot

Tietoa eri puhdistamotyyppien toiminnasta

Tietoa eri puhdistamotyyppien toiminnasta Tietoa eri puhdistamotyyppien toiminnasta KOKOEKO-seminaari 24.2.2011 Ville Matikka Savonia-ammattikorkeakoulu Tekniikka, Kuopio Ympäristötekniikan opetus- ja tutkimusyksikkö Sisältö Taustaa Pienpuhdistamoista

Lisätiedot

OHJE JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA. Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista?

OHJE JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA. Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista? JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista? Haja-asutusalueiden jätevesien vaikutus kohdistuu pääosin lähiympäristöön. Maahan johdetut jätevedet voivat

Lisätiedot

RAVITA TM. Fosforin ja Typen talteenottoa jätevesistä

RAVITA TM. Fosforin ja Typen talteenottoa jätevesistä RAVITA TM Fosforin ja Typen talteenottoa jätevesistä 1 Mikä on RAVITA TM? Fosforin ja typen talteenottoon perustuva prosessikokonaisuus jätevedenpuhdistamolle Fosfori erotetaan jälkisaostamalla Typpi erotetaan

Lisätiedot

HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus

HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus Minttu Peuraniemi, 19.9.2012 www.luvy.fi Aatteellinen yhdistys aatteellista toimintaa ja sitä tukevaa liiketoimintaa

Lisätiedot

SELVITYS & SUUNNITELMA Panospuhdistamo AVL 15 henkeä

SELVITYS & SUUNNITELMA Panospuhdistamo AVL 15 henkeä CW Solutions Oy 08.05.2005 1(11) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS & SUUNNITELMA Panospuhdistamo AVL 15 henkeä Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Liitteitä: kpl

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Liitteitä: kpl Hämeenkyrön kunta, Ympäristönsuojelu Hollitie 7, 39100 HÄMEENKYRÖ Saapumispäivä Käsittely 1(6) SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Liitteitä: kpl Selvitys säilytetään kiinteistöllä ja esitetään

Lisätiedot

Ympäristösi suojelu on helppoa

Ympäristösi suojelu on helppoa IN-DRÄN Biosuodatin 5ce Ympäristösi suojelu on helppoa - uusi jätevesijärjestelmäsi Me autamme sinua Luet tätä koska haluat puhdistaa jätevetesi. Joko kunta vaatii sitä asetuksen ja lain nojalla tai haluat

Lisätiedot

YHTEENVETO FOSFORINPOISTON MENETELMISTÄ KIINTEISTÖ- KOHTAISESSA JÄTEVEDENKÄSITTELYSSÄ

YHTEENVETO FOSFORINPOISTON MENETELMISTÄ KIINTEISTÖ- KOHTAISESSA JÄTEVEDENKÄSITTELYSSÄ YHTEENVETO FOSFORINPOISTON MENETELMISTÄ KIINTEISTÖ- KOHTAISESSA JÄTEVEDENKÄSITTELYSSÄ Satu Heino Projektipäällikkö Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry 9.9.2009 KOKEMÄENJOEN VESISTÖN VESIENSUOJELUYHDISTYS

Lisätiedot

Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. NAANTALIN KAUPUNKI SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ HUOLTOPÄIVÄKIRJA Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Kiinteistön haltija

Lisätiedot

Jätevesijärjestelmän suunnitelma

Jätevesijärjestelmän suunnitelma 1 Jätevesijärjestelmän suunnitelma Liite rakennus - tai toimenpidelupahakemukseen Suunnitelma koskee: sekä: uuden rakennuksen uutta jätevesijärjestelmää olemassa olevan jätevesijärjestelmän tehostusta

Lisätiedot

JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT

JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT SUOMALAISEN MUOVIVALUN EXPERTTI JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT PUMPPAAMOT PUTKET JA OSAT KAAPELINSUOJAUS RUMMUT VIEMÄRI- JA VESIJOHTOPUTKET KAIVOT LAITURITARVIKKEET KIINTEISTÖTARVIKKEET Ympäristöystävällistä

Lisätiedot

Erilaiset jätevesijärjestelmät ja niiden soveltuvuus

Erilaiset jätevesijärjestelmät ja niiden soveltuvuus Jätevesikoulutus 19.10.2009 Eura Erilaiset jätevesijärjestelmät ja niiden soveltuvuus Tero Forsman tero.forsman@valonia.fi p.044 907 5990 Valonia, Vanha Suurtori 7 (Hjeltin talo), 20500 Turku www.valonia.fi

Lisätiedot

Sisällys WehoPuts jäteveden pienpuhdistamot WehoSeptic-maapuhdistamot WehoSeptic-mökkituotteet WehoSeptic-kuivakäymälätuotteet

Sisällys WehoPuts jäteveden pienpuhdistamot WehoSeptic-maapuhdistamot WehoSeptic-mökkituotteet WehoSeptic-kuivakäymälätuotteet Sisällys WehoPuts 5-10... 3 WehoPuts-tarvikkeet... 3 WehoPuts 15-95... 4 WehoSeptic-maapuhdistamot...5-6 WehoSeptic-mökkituotteet... 6 WehoSeptic-kuivakäymälätuotteet... 7 Hanakat-toimipaikat... 8 WehoPuts

Lisätiedot

Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä

Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä 1 Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä järjestelmä vesikäymälällä järjestelmä ainoastaan pesuvesille, ns. harmaavesille järjestelmä muulle jätevedelle (esim. öljypitoiselle vedelle) Omistaja

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI 2016 2 Vaatimukset viemäriverkoston ulkopuolisten kiinteistöjen jätevesijärjestelmille: Jätevedet tulee johtaa vähintään kolmeosastoisen

Lisätiedot

Vesikolmio Oy. Yleisesittely 27.10.2014. www.vesikolmio.fi. Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11.

Vesikolmio Oy. Yleisesittely 27.10.2014. www.vesikolmio.fi. Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11. Vesikolmio Oy Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11.2014 OULU Yleisesittely Vesikolmio Oy on Kalajokilaaksossa toimiva tukkuvesilaitos. Osakkaina ovat Kalajoen, Ylivieskan,

Lisätiedot

Saostussäiliöt ja niiden toimintakunnon arviointi. Erkki Santala, Hajaputsari ry

Saostussäiliöt ja niiden toimintakunnon arviointi. Erkki Santala, Hajaputsari ry Saostussäiliöt ja niiden toimintakunnon arviointi Erkki Santala, Hajaputsari ry Saostussäiliö Saostussäiliöllä (saostuskaivolla tai sakokaivolla) tarkoitetaan vesitiivistä säiliö- tai kaivotyyppistä talousjäteveden

Lisätiedot

Raita PA bio ja biokem puhdistamot - ASENNUSOHJE

Raita PA bio ja biokem puhdistamot - ASENNUSOHJE PA puhdistamon asennus, hoito, huolto. K Kiitos, että valitsit PA puhdistamon puhdistamaan kiinteistösi jätevettä. Vaikka PA on helppo asentaa ja ylläpitää, se tarvitsee muutamia toimenpiteitä toimiakseen

Lisätiedot

JÄTEVESILAINSÄÄDÄNTÖ JA JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKON ULKOPUOLELLA

JÄTEVESILAINSÄÄDÄNTÖ JA JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKON ULKOPUOLELLA JÄTEVESILAINSÄÄDÄNTÖ JA JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKON ULKOPUOLELLA Satava-Kakskerran osayleiskaavan yleisötilaisuus Satava 7.11.2018 Katariina Yli-Heikkilä HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVEDET Lainsäädäntö KIINTEISTÖNOMISTAJA

Lisätiedot

HARMAIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY

HARMAIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY HARMAIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY Viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla Tiina Siimekselä Asiantuntijuushanke 26.3.2010 Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma Teknologiayksikkö, Luonnonvarainstituutti 1

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 4201/11.01.03/2012 102 Haja-asutusalueen jätevesineuvonta vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. (09) 816 24834 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Pienpuhdistamot eli laitepuhdistamot. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus

Pienpuhdistamot eli laitepuhdistamot. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus Pienpuhdistamot eli laitepuhdistamot Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 12.5.2017 Mikä on pienpuhdistamo? SUPPEA MÄÄRITELMÄ Pienpuhdistamot = laitepuhdistamot ovat tehdasvalmisteisia

Lisätiedot

Kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien huolto- ja käyttöopas

Kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien huolto- ja käyttöopas Kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien huolto- ja käyttöopas SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 2 JÄTEVEDEN PUHDISTAMINEN MAAPERÄKÄSITTELYSSÄ...2 2.1 Maaimeytys ja maasuodatus...2 2.2 Imeytysmoduuli/moduulisuodattamo...3

Lisätiedot

Hajajätevesihuolto-hanke 1.1.2008-31.12.2011

Hajajätevesihuolto-hanke 1.1.2008-31.12.2011 Hajajätevesihuolto-hanke 1.1.2008-31.12.2011 Projektikoodi A30200 Loppuraportti Petri Kurki Maveplan Oy MAVEPLAN OY Oulun toimisto: Kiilakiventie 1, 90250 OULU, puh. (08) 534 9400, faksi (08) 373 307 Kuopion

Lisätiedot

Kuusikkotie 25 01380 Vantaa. Puh 09 857 1187 fax 09 857 1258 info@raita.com www.raita.com

Kuusikkotie 25 01380 Vantaa. Puh 09 857 1187 fax 09 857 1258 info@raita.com www.raita.com Kuusikkotie 25 01380 Vantaa Puh 09 857 1187 fax 09 857 1258 info@raita.com www.raita.com Biologis-kemialliset pakettipuhdistamot: Omakotitalot, loma-asunnot, yhteispuhdistamot, kyläpuhdistamot, maitotilapuhdistamot

Lisätiedot

Pienpuhdistamoiden valvontatarkkailu Mäntsälässä syksyllä 2007

Pienpuhdistamoiden valvontatarkkailu Mäntsälässä syksyllä 2007 Pienpuhdistamoiden valvontatarkkailu Mäntsälässä syksyllä 2007 Panospuhdistamon ilmastuslietteen laskeutuskoe ja ph-mittaus. Yleistä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry teki lokakuussa

Lisätiedot

ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON ENON TAAJAMAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Enon taajaman jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

CleanuX-järjestelmään on myös mahdollista liittää kemia, jolloin puhdistusjärjestelmä kykenee poistamaan tehokkaasti myös fosforin jätevedestä.

CleanuX-järjestelmään on myös mahdollista liittää kemia, jolloin puhdistusjärjestelmä kykenee poistamaan tehokkaasti myös fosforin jätevedestä. Asennusohje CleanuX Simple on järjestelmä jolla voit muuttaa olemassa olevat sakokaivosi toimimaan täysiverisen puhdistamon tavoin toimivaksi ja puhdistamaan jätevetesi toimivaksi todetulla tavalla. Puhdistus

Lisätiedot