Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Ilomantsissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Ilomantsissa"

Transkriptio

1 Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Ilomantsissa Työnäytösraportti

2 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN MAASUODATTAMON RAKENTAMISESTA ILOMANTSISSA 1. Taustaa Hajajätevesihuolto-hanke käynnistyi tammikuussa 2008 Pohjois-Karjalassa ja kestää vuoden 2011 loppuun saakka. Hankkeen yhtenä tarkoituksena on tutkia vähintään 13 eri jätevesijärjestelmän pitkäaikaistoimivuutta. Hankkeen keskeisimpinä tavoitteina on kehittää haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyä ja edistää kiinteistöjä vähentämään niiden aiheuttamaa jätevesikuormitusta. Hanke järjestää kuntakohtaisia jätevesijärjestelmien työnäytöksiä v hankkeessa mukana olevissa kunnissa: Ilomantsissa, Juuassa, Kesälahdella, Kiteellä, Kontiolahdella, Lieksassa, Nurmeksessa, Outokummussa ja Tohmajärvellä. 2. Työnäytöksen valmistelu Ilomantsissa järjestettävään työnäytökseen oli alustavasti kiinnostuneita 2-3 kiinteistöä, mutta todellisuudessa vain yksi: Meri Viljamaan ja Sauvo Henttosen omistama kiinteistö. Kohteella on päärakennus, jossa harjoitetaan myös maatilamajoitusta. Työnäytöksen lehti-ilmoitus julkaistiin sanomalehti Karjalaisessa ja paikallislehti Pogostan Sanomissa Jätevesien käsittelyjärjestelmä rakennettiin kolmena päivänä. Saostussäiliöt, tarkastuskaivot ja viettoviemärit asennettiin valmiiksi ennen työnäytöstä. Maasuodattamo rakennettiin suurimmaksi osaksi valmiiksi, mutta suodatuskentän loppuosaa jätettiin täyttämättä järjestelmän esittelyä varten. 3. Työnäytös klo Työnäytöksessä Mika Mäntysalmi Jitalta esitteli maasuodattamon toimintaperiaatteen ja rakenteen. Työnäytöksessä käyneet vierailijat saivat tilaisuuden tutustua maapuhdistamoon sekä kysyä asiantuntijoilta ajankohtaisia kysymyksiä jätevesien käsittelystä. Työnäytökseen osallistui 24 asiasta kiinnostunutta henkilöä.

3 2 4. Jätevesijärjestelmän toimintaperiaate Kiinteistön maatilamajoituksen/asuinrakennuksen jätevesiratkaisuksi valittiin maasuodattamo, koska paikallinen maaperä oli liian tiivistä maahan imeyttämölle. Maasuodattamoon päädyttiin kiinteistönomistajan kanssa käytyjen keskustelujen perusteella, koska omistaja halusi mahdollisimman helppohoitoisen, kokonaisedullisen ja toimivan järjestelmän. Maasuodattamo on mitoitettu AVL 18 mukaan. Maasuodattimen toimintaperiaatteena on, että jätevesi puhdistuu suodatinhiekan läpi kuljettuaan (biologisesti ja fysikaalis-kemiallisesti). Maasuodattimen tärkein puhdistusprosessi tapahtuu suodatinhiekan yläpintaan muodostuvassa biokerroksessa (paksuus noin 1-10 mm), jossa orgaaninen aine (BOD) hajoaa ja tietty osa ravinteista sitoutuu. Lisäksi kiintoainetta ja ravinteita sitoutuu mekaanisesti suodattumalla hiekkaan. Pääasiallinen fosforin pidätys maasuodattimessa tapahtuu kemiallisella adsorptiolla. Maasuodattamon rakentamiskustannukset tällä kohteella olivat tuntityönä teetettynä noin 8600 euroa. 5. Työnäytöskohteen yhteistyökumppanit Hajajätevesihuolto -hankkeen työnäytöskohde toteutettiin yhteistyössä mm. P-K:n ELY-keskuksen, Euroopan aluekehitysrahaston, Meri Viljamaan ja Sauvo Henttosen, Jitan ja Ilomantsin kunnan kanssa. Kohteen maanrakennusurakoitsijana toimi Kari Kuivalainen ja työmaan valvojana Petri Kurki. Maveplan Oy/Hajajätevesihuoltohanke hanke kiittää kaikkia yhteistyötahoja osallistumisesta puhdistamon rakentamiseen ja työnäytöksen järjestämiseen. Liitteet: 1. valokuvia maasuodattamon rakentamisesta

4 Jitan muoviset saostussäiliöt 3-os. 3,5 m 3 ja 3-os. 3m 3 (yht. 6,5m 3 ) asennettiin hiekka-alustalle ja ympärystäyttö tehtiin hiekalla. Saostussäiliöt pengerrettiin osittain nykyisen maanpinnan yläpuolelle lähellä maanpintaa olevan kallion vuoksi. Näkymä jälkimmäisen saostussäiliön sisälle. Kuvassa saostussäiliöltä lähtevän putken T-haarassa on karkeasuodatin, joka estää kiintoaineen ja rasvan karkaamiseen maapuhdistamoon. Karkeasuodattimen voi nostaa tarvittaessa pois ja puhdistaa esim. painepesurilla.

5 Saunalta tuleva 75 mm viemäriputki yhdistettiin muhvihaaralla asuinrakennuksesta tulevaan 110 mm viemäriputkeen juuri ennen saostussäilölle tuloa. Kuvassa etualalla on jätevesiviemärin tarkastusputki, joka toimii tarvittaessa huoltokaivona esim. viemärin tukkeutumistilanteissa tuloviemärin ja saostussäiliön välillä.

6 Maasuodattamon kaivannon kaivua. Kaivannosta tuli noin 4 m leveä ja noin 15 m pitkä. Kaivannon pohjalle asennettiin tiivistekalvo (2 x aumamuovi). Kokoomakerros (30 cm) tehtiin salaojasorasta. Kokoomaputket d=110 mm asennettiin asennusraita ylöspäin ja noin 0,5 % kaltevuuteen.

7 Kokoomakerroksen päälle levitettiin 0-8 mm suodatinhiekkaa, joka asennettiin kerroksittain kaivinkoneen kauhalla kevyesti tiivistäen. Suodatinhiekkakerroksen korkeus on yhteensä 80 cm. Suodatuskerroksen päälle asennettiin jakokerros mm sepelistä. Imeytysputket asennettiin 0,5 % kaltevuuteen ja asennusraita ylöspäin.

8 Jakokerroksen (30 cm) päälle asennettiin suodatinkangas ja lämmöneriste ennen täyttömaan asennusta. Työnäytöksessä kävi noin 30 vierailijaa tutustumassa jätevesijärjestelmän toimintaperiaatteeseen ja rakenteisiin.

9 Kumparemaasuodattamo valmiina. Järjestelmä pengerrettiin osittain nykyisen maanpinnan yläpuolelle lähellä maanpintaa olleen kallion vuoksi. Etualalla näkyy jakokaivo ja kokoomaputkien tuuletusputket. Taustalla on imeytysputkien tarkastus/tuuletusputket. Kuvassa purkuputken pää, johon asennettiin myyräläppä pieneläinten pääsyn estämiseksi. Purkuputki asennettiin alapuolella olevaan ojaan (noin 90 m etäisyydelle maasuodattamosta).

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Juuassa

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Juuassa Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Juuassa Työnäytösraportti 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN SUODATUSKASETTIVAAKAVIRTAUSMAASUODATTIMEN RAKENTAMISVAIHEESSA

Lisätiedot

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Kiteellä

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Kiteellä Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Kiteellä Työnäytösraportti 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN FOSFORIN ESISAOSTUKSELLA VARUSTETUN MAASUODATTAMON

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen työnäytös Kontiolahdella

LokaPuts hankkeen työnäytös Kontiolahdella Suomen Salaojakeskus LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen työnäytös Kontiolahdella Työnäytösraportti 5. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kauppurienkatu 23, 90100 OULU,

Lisätiedot

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Tohmajärvellä

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Tohmajärvellä Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Tohmajärvellä Työnäytösraportti 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN INDRÄN-VAAKAVIRTAUSMAASUODATTIMEN RAKENTAMISESTA

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen työnäytös Ilomantsissa

LokaPuts hankkeen työnäytös Ilomantsissa Suomen Salaojakeskus LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen työnäytös Ilomantsissa Työnäytösraportti 7. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kiilakiventie 1, 90250 OULU, puh.

Lisätiedot

Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Lieksassa

Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Lieksassa Suomen Salaojakeskus Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Lieksassa Työnäytösraportti 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN TEOPLASTIN BIO PP-BIOSUODATTIMEN

Lisätiedot

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen järjestämä saostuskaivolietteen kalkkistabilointityönäytös Juuassa

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen järjestämä saostuskaivolietteen kalkkistabilointityönäytös Juuassa Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen järjestämä saostuskaivolietteen kalkkistabilointityönäytös Juuassa Työnäytösraportti 1 HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI SAOSTUSKAIVOLIET-

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen työnäytös Polvijärvellä

LokaPuts hankkeen työnäytös Polvijärvellä Suomen Salaojakeskus LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen työnäytös Polvijärvellä Työnäytösraportti 9. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kiilakiventie 1, 90250 OULU,

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen toinen työnäytös Rääkkylässä

LokaPuts hankkeen toinen työnäytös Rääkkylässä Suomen Salaojakeskus Oy LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen toinen työnäytös Rääkkylässä Työnäytösraportti 2. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kauppurienkatu 23, 90100

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen työnäytös Nurmeksessa

LokaPuts hankkeen työnäytös Nurmeksessa Suomen Salaojakeskus Oy LokaPuts 2006-2007-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts 2006-2007 hankkeen työnäytös Nurmeksessa Työnäytösraportti SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kiilakiventie

Lisätiedot

Suomen Salaojakeskus Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Tohmajärvellä

Suomen Salaojakeskus Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Tohmajärvellä Suomen Salaojakeskus Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Tohmajärvellä Työnäytösraportti 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN JITA- KEMIK-PANOSPUHDISTAMON

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen työnäytös Kiteellä

LokaPuts hankkeen työnäytös Kiteellä Suomen Salaojakeskus LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen työnäytös Kiteellä Työnäytösraportti 4. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kauppurienkatu 23, 90100 OULU, puh.

Lisätiedot

Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Kiteellä

Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Kiteellä Suomen Salaojakeskus Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Kiteellä Työnäytösraportti 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN PIPELI- FEN V6-PANOSPUHDISTAMON ASENTAMISESTA

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen ensimmäinen työnäytös Liperissä

LokaPuts hankkeen ensimmäinen työnäytös Liperissä Suomen Salaojakeskus Oy LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen ensimmäinen työnäytös Liperissä Työnäytösraportti 1. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kauppurienkatu 23,

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen työnäytös Kiteellä

LokaPuts hankkeen työnäytös Kiteellä Suomen Salaojakeskus LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen työnäytös Kiteellä Työnäytösraportti 6. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kiilakiventie 1, 90250 OULU, puh.

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen kolmas työnäytös Kiteellä

LokaPuts hankkeen kolmas työnäytös Kiteellä Suomen Salaojakeskus Oy LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen kolmas työnäytös Kiteellä Työnäytösraportti 3. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kauppurienkatu 23, 90100

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEEN JÄTEVEDEN KÄSITTELY Asennusohjeet. Uponor-imeytysmoduulit

HAJA-ASUTUSALUEEN JÄTEVEDEN KÄSITTELY Asennusohjeet. Uponor-imeytysmoduulit HAJA-ASUTUSALUEEN JÄTEVEDEN KÄSITTELY Asennusohjeet 5/2006 Sisältö 3 Yleistä Suunnittelu 4 Näin asennat Uponor-imeytysmoduulijärjestelmän 5 Mitoittaminen Puhdistamon sijoittaminen 6 Maahan imeyttämö 7

Lisätiedot

Maaperäkäsittelyn suunnittelu ja toteutus

Maaperäkäsittelyn suunnittelu ja toteutus Maaperäkäsittelyn suunnittelu ja toteutus Petri Kurki Omakoti ja -mökkimessut 8.4.2011 Maveplan Oy April 7, 2011 2 Maveplan Oy maa- ja vesirakennusalan insinööritoimisto kaksi toimistoa: Oulu ja Kuopio,

Lisätiedot

Vapaa-ajan asuntojen jätevesiratkaisut. toimivuutta, huolettomuutta

Vapaa-ajan asuntojen jätevesiratkaisut. toimivuutta, huolettomuutta Vapaa-ajan asuntojen jätevesiratkaisut toimivuutta, huolettomuutta Enemmän tehoa ja toimivuutta MökkiSepti-jätevesijärjestelmät on suunniteltu erityisesti vapaa-ajan asuntojen jätevesien käsittelyyn. Mökillä

Lisätiedot

SELVITYS & SUUNNITELMA

SELVITYS & SUUNNITELMA CW Solutions Oy 05.05.2005 VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS & SUUNNITELMA Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla

Lisätiedot

PIPELIFE YMPÄRISTÖN SUODATUSKASETIT

PIPELIFE YMPÄRISTÖN SUODATUSKASETIT Asennusohje PIPELIFE YMPÄRISTÖN SUODATUSKASETIT 1 TOIMITUSSISÄLTÖ 6 kpl s uodatuskasetti 5 kpl Ø 110mm kokoomaputki 5 kpl Ø 110mm liitosputki 1 kpl Ø 110mm T-haara 2 kpl tuuletusputki ja hattu 2 kpl Ø

Lisätiedot

Mökkipaketti 2. Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet. Ohjeversio 08/11

Mökkipaketti 2. Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet. Ohjeversio 08/11 Mökkipaketti 2 Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet Ohjeversio 08/11 1 Sisältö 1 Käyttötarkoitus... 3 2 Asentaminen... 4 2.1 Imeytyskaivon asentaminen... 5 3 Huolto... 6 2 1 Käyttötarkoitus Mökkipaketti

Lisätiedot

Labko Kokoomaputkistopaketit Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet

Labko Kokoomaputkistopaketit Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet WAVIN-LABKO OY / Säiliöt Labkotie 1 36240 KANGASALA Puh: 020 1285 210 Fax: 020 1285 280 E-mail: tanks@wavin-labko.fi 06/04 57AI03cs Labko Kokoomaputkistopaketit Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet Sisällysluettelo

Lisätiedot

WehoSeptic. Jäteveden maapuhdistamot

WehoSeptic. Jäteveden maapuhdistamot WehoSeptic Jäteveden maapuhdistamot Omakotitalon asumisjätevesien puhdistusratkaisut Maasuodatus Jätevesi esikäsitellään 3 -osaisessa saostussäiliössä, jossa erotellaan kiintoaineet ja rasva. Erottelua

Lisätiedot

Asennusohje PIPELIFE YMPÄRISTÖN SUODATUSKASETIT

Asennusohje PIPELIFE YMPÄRISTÖN SUODATUSKASETIT Asennusohje PIPELIFE YMPÄRISTÖN SUODATUSKASETIT 1 TOIMITUSSISÄLTÖ 6 kpl s uodatuskasetti 5 kpl Ø 110mm kokoomaputki 5 kpl Ø 110mm liitosputki 1 kpl Ø 110mm T-haara 2 kpl tuuletusputki ja hattu 2 kpl Ø

Lisätiedot

MX-Sako 3/2000 -imeytyspaketti MX-Sako 3/2000 -suodatuspaketti

MX-Sako 3/2000 -imeytyspaketti MX-Sako 3/2000 -suodatuspaketti MX-Sako 3/2000 -imeytyspaketti MX-Sako 3/2000 -suodatuspaketti ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET HUOLTOKIRJA Ohjeversio 08/14 Meltex Oy Plastics 13 EN 12566-1 1 Sisältö MX-Sako 3/2000... 3 1.1 MX-Sako 3/2000 toimitussisältö...

Lisätiedot

Uponor-mökkituotteet. Toimintaperiaate. Mökeille ja rantasaunoille:

Uponor-mökkituotteet. Toimintaperiaate. Mökeille ja rantasaunoille: Uponor-mökkituotteet Toimintaperiaate Uponor-mökkituotteet on suunniteltu erityisesti pienten pesuvesimäärien käsittelyyn matalavarusteisilla kesämökeillä ja rantasaunoilla. Mökeille ja rantasaunoille:

Lisätiedot

Uponor-maapuhdistamo imeytysmoduulein

Uponor-maapuhdistamo imeytysmoduulein Uponor-maapuhdistamo imeytysmoduulein Toimintaperiaate Uponor-imeytysmoduulit soveltuvat pienille ja maastoltaan hankalille omakotitalo- ja mökkitonteille. Uponor-maapuhdistamo Uponor-imeytysmoduuleilla

Lisätiedot

JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT

JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT SUOMALAISEN MUOVIVALUN EXPERTTI JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT PUMPPAAMOT PUTKET JA OSAT KAAPELINSUOJAUS RUMMUT VIEMÄRI- JA VESIJOHTOPUTKET KAIVOT LAITURITARVIKKEET KIINTEISTÖTARVIKKEET Ympäristöystävällistä

Lisätiedot

Uponor-maapuhdistamot kaikille vesille

Uponor-maapuhdistamot kaikille vesille Uponor-maapuhdistamot kaikille vesille Toimintaperiaate Uponor-maapuhdistamo on joko maasuodattamo tai maahanimeyttämö, joka käsittelee kaikki asumajätevedet maaperässä. Puhdistamo koostuu 2 m 3 saostussäiliöstä

Lisätiedot

PIPELIFE YMPÄRISTÖ SUODATUSPUTKISTOPAKETTI JA IMEYTYSPUTKISTOPAKETTI

PIPELIFE YMPÄRISTÖ SUODATUSPUTKISTOPAKETTI JA IMEYTYSPUTKISTOPAKETTI Asennusohje PIPELIFE YMPÄRISTÖ SUODATUSPUTKISTOPAKETTI JA IMEYTYSPUTKISTOPAKETTI Hyvä Rakentaja, Kiitos kun valitsi Pipelife Ympäristö jätevesijärjestelmän ratkaisuksesi. Pipelife Ympäristö järjestelmät

Lisätiedot

SELVITYS & SUUNNITELMA

SELVITYS & SUUNNITELMA CW Solutions Oy 21.04.2005 VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS & SUUNNITELMA Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla

Lisätiedot

CW Solutions Oy (1) VALTIONEUVOSTON VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

CW Solutions Oy (1) VALTIONEUVOSTON VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN CW Solutions Oy 05.11.2004 1(1) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SUUNNITELMA Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla

Lisätiedot

IISI H1 PLUS Harmaavesisuodatin. Asennus, käyttö ja huolto ohje

IISI H1 PLUS Harmaavesisuodatin. Asennus, käyttö ja huolto ohje IISI H1 PLUS Harmaavesisuodatin Asennus, käyttö ja huolto ohje Sisällys Hyvä rakentaja,... 3 IISI H1 PLUS Harmaavesisuodatin... 3 1. Asennus... 4 2. Huolto... 5 3. Varaosat... 6 4. Kierrätys... 6 Huoltopäiväkirja...

Lisätiedot

1-60. Haja-asutusalueiden jätevesiopas omakotitalot vapaa-ajan asunnot. SFS-Inspecta Sertifiointi Oy Sveriges Provnings- och Forskningsinstitut SP

1-60. Haja-asutusalueiden jätevesiopas omakotitalot vapaa-ajan asunnot. SFS-Inspecta Sertifiointi Oy Sveriges Provnings- och Forskningsinstitut SP 1-60 Haja-asutusalueiden jätevesiopas omakotitalot vapaa-ajan asunnot SFS-Inspecta Sertifiointi Oy Sveriges Provnings- och Forskningsinstitut SP Helmikuu 2005 Haja-asutusalueiden jätevesihuolto Jätevesihuolto

Lisätiedot

KUMPPANINA PARAS PIPELIFE ASENNUSOHJE. Suodatuskasettipaketti Suodatuskasettipaketti 7 ja 10 Pesuvesien Suodatuskasettipaketti

KUMPPANINA PARAS PIPELIFE ASENNUSOHJE. Suodatuskasettipaketti Suodatuskasettipaketti 7 ja 10 Pesuvesien Suodatuskasettipaketti KUMPPANINA PARAS PIPELIFE ASENNUSOHJE Suodatuskasettipakettien asentaminen Suodatuskasettipaketti Suodatuskasettipaketti 7 ja 10 Pesuvesien Suodatuskasettipaketti HYVÄ RAKENTAJA, Pipelife Ympäristön järjestelmät

Lisätiedot

IISI H1 SAUNA Harmaavesisuodatin. Asennus, käyttö ja huolto ohje

IISI H1 SAUNA Harmaavesisuodatin. Asennus, käyttö ja huolto ohje IISI H1 SAUNA Harmaavesisuodatin Asennus, käyttö ja huolto ohje Sisällys Hyvä rakentaja,... 3 IISI H1 SAUNA Harmaavesisuodatin... 3 1. Asennus... 4 2. Huolto... 5 3. Varaosat... 5 4. Kierrätys... 5 Huoltopäiväkirja...

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SUUNNITELMA Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla KIINTEISTÖTUNNUS : KAUPUNGINOSA

Lisätiedot

ASENNUSOHJEEET. Uponor-maapuhdistamot

ASENNUSOHJEEET. Uponor-maapuhdistamot ASENNUSOHJEEET Uponor-maapuhdistamot 02 2010 30702 Monta huolta vähemmän Uponorin luotettavilla ratkaisuilla Onnittelemme laatuvalinnasta. Uponorin jätevesijärjestelmällä tonttinne jätevesihuolto hoituu

Lisätiedot

Tervolan kunta Kiinteistökohtainen jätevesien 1 (6) Rakennusvalvonta käsittely ja johtaminen

Tervolan kunta Kiinteistökohtainen jätevesien 1 (6) Rakennusvalvonta käsittely ja johtaminen Tervolan kunta Kiinteistökohtainen jätevesien 1 (6) Hakija Postiosoite Postinumero ja toimipaikka Kylä Tontin pinta-ala Tilan nimi ja RN:o Rakennuspaikan osoite Kaavatilanne: Asemakaava Yleiskaava kaavaa

Lisätiedot

Uponor-maapuhdistamot. Asennusohjeet

Uponor-maapuhdistamot. Asennusohjeet Uponor-maapuhdistamot Asennusohjeet 1/2017 Monta huolta vähemmän Uponorin luotettavilla ratkaisuilla Onnittelemme laatuvalinnasta. Uponorin jätevesijärjestelmällä tonttinne jätevesihuolto hoituu turvallisesti,

Lisätiedot

Hyvä valinta ystävä. Lue ohje kokonaan ennen asentamista!

Hyvä valinta ystävä. Lue ohje kokonaan ennen asentamista! Hyvä valinta ystävä! Vestelli biomoduulit 8 - asennus-, käyttö ja huolto-ohje Vestelli Biomoduulit 8 toiminta Vestelli Biomoduulit 8 asennus Vestelli Biomoduulit 8 käyttö ja huolto Yleistä Lue ohje kokonaan

Lisätiedot

SELVITYS & SUUNNITELMA

SELVITYS & SUUNNITELMA CW Solutions Oy 29.06.2005 1(12) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS & SUUNNITELMA Maasuodattamo pumppukaivolla kumpuna Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

OMAKOTITALOILLE. Toimintavarmat, helppohoitoiset ja pitkäikäiset jätevesiratkaisut. www.jita.fi

OMAKOTITALOILLE. Toimintavarmat, helppohoitoiset ja pitkäikäiset jätevesiratkaisut. www.jita.fi Toimintavarmat, helppohoitoiset ja pitkäikäiset jätevesiratkaisut OMAKOTITALOILLE Valtioneuvoston asetus jätevesien käsittelystä haja-asutusalueella astui voimaan 1.1.2004 ja sitä muokattiin osittain vuonna

Lisätiedot

CW Solutions Oy (11) VALTIONEUVOSTON VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

CW Solutions Oy (11) VALTIONEUVOSTON VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN CW Solutions Oy 21.11.2004 1(11) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SUUNNITELMA Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla

Lisätiedot

PIPELIFE YMPÄRISTÖN PERINTEISET MAAPERÄKÄSITTELYT

PIPELIFE YMPÄRISTÖN PERINTEISET MAAPERÄKÄSITTELYT Asennusohje PIPELIFE YMPÄRISTÖN PERINTEISET MAAPERÄKÄSITTELYT Hyvä Rakentaja, Kiitos kun valitsit Pipelife Ympäristön jätevesijärjestelmän ratkaisuksesi. Pipelife Ympäristön järjestelmät on suunniteltu

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

VALTIONEUVOSTON VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN CW Solutions Oy 18.05.2005 VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS & SUUNNITELMA Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla

Lisätiedot

SELVITYS & SUUNNITELMA Umpisäiliö, biomoduulisuodatus ja saunakaivo

SELVITYS & SUUNNITELMA Umpisäiliö, biomoduulisuodatus ja saunakaivo CW Solutions Oy 12.07.2005 1(12) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS & SUUNNITELMA Umpisäiliö, biomoduulisuodatus ja saunakaivo KIINTEISTÖTUNNUS: KAUPUNKI

Lisätiedot

ASENNUSOHJEEET UPONOR-MAAPUHDISTAMOT. Uponor-maapuhdistamot

ASENNUSOHJEEET UPONOR-MAAPUHDISTAMOT. Uponor-maapuhdistamot ASENNUSOHJEEET UPONOR-MAAPUHDISTAMOT Uponor-maapuhdistamot Monta huolta vähemmän Uponorin luotettavilla ratkaisuilla Onnittelemme laatuvalinnasta. Uponorin jätevesijärjestelmällä tonttinne jätevesihuolto

Lisätiedot

Maaperäkäsittelyt SUODATUSPUTKISTOPAKETIT IMEYTYSPUTKIPAKETIT

Maaperäkäsittelyt SUODATUSPUTKISTOPAKETIT IMEYTYSPUTKIPAKETIT KUMPPANINA PARAS Maaperäkäsittelyt SUODATUSPUTKISTOPAKETIT IMEYTYSPUTKIPAKETIT ASENNUSOHJE KUMPPANINA PARAS Hyvä Rakentaja, Pipelifen jätevesijärjestelmät on suunniteltu oikein asennettuina ja huollettuina

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN CW Solutions Oy 07.10.2005 1(10) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS & SUUNNITELMA Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

VALTIONEUVOSTON VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SUUNNITELMA Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla KIINTEISTÖTUNNUS : KAUPUNGINOSA

Lisätiedot

IISI MINI Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje

IISI MINI Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje 1 IISI MINI Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje FI 2012_02 2 Kiitos Sinulle, että valitsit GIN aqua Oy:n valmistaman jäteveden puhdistustuotteen! Tuotteemme soveltuvat vesien kokonaisvaltaiseen käsittelyyn.

Lisätiedot

MX-Mökkipaketti 1/300 JÄTEVESIJÄRJESTELMÄ JÄTEVEDEN MAAPERÄKÄSITTELYYN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET HUOLTOKIRJA. Ohjeversio 08/11

MX-Mökkipaketti 1/300 JÄTEVESIJÄRJESTELMÄ JÄTEVEDEN MAAPERÄKÄSITTELYYN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET HUOLTOKIRJA. Ohjeversio 08/11 MX-Mökkipaketti 1/300 JÄTEVESIJÄRJESTELMÄ JÄTEVEDEN MAAPERÄKÄSITTELYYN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET HUOLTOKIRJA Ohjeversio 08/11 1 Sisältö 1.1 Tuotteen käsittely: ------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Asennusohje. Pipelife Ympäristö -tuotteet

Asennusohje. Pipelife Ympäristö -tuotteet TÄY T TÄ V ÄT Pipelife Ympäristö -tuotteet P U H D J ÄT E V E S I S T U I A S E T U K S E N S T U L O K T E S Pipelife Ympäristö Propipe Oy Yrittäjäntie 5, 91100 Ii, puh. 030 600 2220, faksi 030 600 2221

Lisätiedot

KUMPPANINA PARAS PIPELIFE ASENNUSOHJE. Maaperäkäsittelyt asennusohje. Suodatusputkistopaketti Imeytysputkipaketti Pesuvesien imeytysputkipaketti

KUMPPANINA PARAS PIPELIFE ASENNUSOHJE. Maaperäkäsittelyt asennusohje. Suodatusputkistopaketti Imeytysputkipaketti Pesuvesien imeytysputkipaketti KUMPPANINA PARAS PIPELIFE ASENNUSOHJE Maaperäkäsittelyt asennusohje Suodatusputkistopaketti Imeytysputkipaketti Pesuvesien imeytysputkipaketti KUMPPANINA PARAS PIPELIFE Hyvä rakentaja Kiitos, kun valitsit

Lisätiedot

Yksivesiviemäröinnistä erotteluun? Alipainekäymälä vanhaan rakennukseen. Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy Lohja 23.11.2011

Yksivesiviemäröinnistä erotteluun? Alipainekäymälä vanhaan rakennukseen. Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy Lohja 23.11.2011 Yksivesiviemäröinnistä erotteluun? Alipainekäymälä vanhaan rakennukseen Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy Lohja 23.11.2011 Yhden putken systeemi vai erotteleva? Vanhoissa kiinteistöissä yleensä yksi

Lisätiedot

IISI mini. Asennus-, huolto- ja käyttöohjeet SUOMI GLOBAL INNOVATION OY, AUTOMAATIOTIE Oulunsalo.

IISI mini. Asennus-, huolto- ja käyttöohjeet SUOMI GLOBAL INNOVATION OY, AUTOMAATIOTIE Oulunsalo. IISI mini Asennus-, huolto- ja käyttöohjeet SUOMI 2012.1 1 GLOBAL INNOVATION OY, AUTOMAATIOTIE 1 90460 Oulunsalo. www.go-gin.com IISI Mini -harmaavesisuodattimet IISI mini soveltuu kesämökkien tai loma-asuntojen

Lisätiedot

WAVIN-LABKO OY Labkotie 1 FIN-36240 KANGASALA Tel: +358 (0)20 1285 210 Fax: +358 (0)20 1285 280 E-mail: tanks@wavin-labko.fi

WAVIN-LABKO OY Labkotie 1 FIN-36240 KANGASALA Tel: +358 (0)20 1285 210 Fax: +358 (0)20 1285 280 E-mail: tanks@wavin-labko.fi www.wavin-labko.fi WAVIN-LABKO OY Labkotie 1 FIN-36240 KANGASALA Tel: +358 (0)20 1285 210 Fax: +358 (0)20 1285 280 E-mail: tanks@wavin-labko.fi 11/09 Labko MökkiSAKO-1 & Labko MökkiSAKO-2 Asennus-, käyttö-

Lisätiedot

Huhtikuu 2005. Jätevesien käsittely Jätevesiopas 2005 OMAKOTITALOJEN JA VAPAA-AJAN ASUNTOJEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA

Huhtikuu 2005. Jätevesien käsittely Jätevesiopas 2005 OMAKOTITALOJEN JA VAPAA-AJAN ASUNTOJEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA Huhtikuu 00 Jätevesien käsittely Jätevesiopas 00 OMAKOTITALOJEN JA VAPAA-AJAN ASUNTOJEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA Luotettavat kotimaiset Jätevesien käsittelyjärjestelmät Sisällysluettelo

Lisätiedot

Tammikuu 2015. Jätevesiopas. Kiinteistökohtainen jätevesien käsittely haja-asutusalueella. Wavin-Labkon jätevesiratkaisut

Tammikuu 2015. Jätevesiopas. Kiinteistökohtainen jätevesien käsittely haja-asutusalueella. Wavin-Labkon jätevesiratkaisut Tammikuu 2015 Jätevesiopas Kiinteistökohtainen jätevesien käsittely haja-asutusalueella Wavin-Labkon jätevesiratkaisut Yleistä Jätevesihanke ammattitaitoa alusta loppuun! Jätevesijärjestelmän hankinta,

Lisätiedot

BIOJUSSI MAXI HARMAAVESISUODATIN

BIOJUSSI MAXI HARMAAVESISUODATIN BIOJUSSI MAXI HARMAAVESISUODATIN ASENNUS-, KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE LAITE OTETTU KÄYTTÖÖN: (PVM JA ALLEKIRJOITUS) Biojussi MAXI Kompressorilla (koneellisella ilmastuksella) Mökit, huvilat ja omakotitalot

Lisätiedot

Huhtikuu 2007 KIINTEISTÖKOHTAINEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEELLA

Huhtikuu 2007 KIINTEISTÖKOHTAINEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEELLA Huhtikuu 2007 Jätevesien käsittely Jätevesiopas 2007 KIINTEISTÖKOHTAINEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEELLA Luotettavat ratkaisut Jätevesien käsittelyjärjestelmät Yleistä Jätevesihanke ammattitaitoa

Lisätiedot

Asennusohje. Pipelife Ympäristö -tuotteet. Pipelife Ympäristö Suodatuskasettipaketti jäteveden maaperäkäsittelyyn. i a s e t u k s e n j ä t e v e s

Asennusohje. Pipelife Ympäristö -tuotteet. Pipelife Ympäristö Suodatuskasettipaketti jäteveden maaperäkäsittelyyn. i a s e t u k s e n j ä t e v e s i a s e t u k s e n j ä t e v e s t ä y t t ä v ä t Pipelife Ympäristö -tuotteet p u h d i s t u s t u l o k t e s Asennusohje Pipelife Ympäristö Suodatuskasettipaketti jäteveden maaperäkäsittelyyn Hyvä

Lisätiedot

Labko MökkiSAKO-2. Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet

Labko MökkiSAKO-2. Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet www.wavin-labko.fi WAVIN-LABKO OY Labkotie 1 36240 KANGASALA Puh: 020 1285 210 Fax: 020 1285 280 E-mail: tanks@wavin-labko.fi 05/04 Labko MökkiSAKO-2 Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet Sisällysluettelo

Lisätiedot

Hakkapeliitantie Tammela

Hakkapeliitantie Tammela Uusi jätevesijärjestelmä Vanhan järjestelmän uusiminen Saapunut/Dnro: 1. Nimi KIINTEISTÖN OMISTAJA/ Osoite HALTIJA Sähköposti Puhelin virka-aikana Yhteyshenkilö, jos muu kuin hakija Yhteyshenkilön puhelin

Lisätiedot

Kiinteistökohtaisten jätevesien käsittelyjärjestelmien toimivuus LokaPuts 2006-2007 -hankkeessa

Kiinteistökohtaisten jätevesien käsittelyjärjestelmien toimivuus LokaPuts 2006-2007 -hankkeessa Suomen Salaojakeskus Oy LokaPuts 2006-2007 hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR Kiinteistökohtaisten jätevesien käsittelyjärjestelmien toimivuus LokaPuts 2006-2007 -hankkeessa Puhdistamoiden seurantaraportti

Lisätiedot

MUISTA MYÖS KOKOOMAPUTKISTON JA KOKOOMAKAIVON KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE!

MUISTA MYÖS KOKOOMAPUTKISTON JA KOKOOMAKAIVON KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE! MAASUODATTAMO tarkoitetaan sellaista maahan kaivettua tai pengerrettyä talousjäteveden käsittelylaitteistoa, jossa vähintään saostussäiliössä esikäsitelty jätevesi puhdistuu kulkeutuessaan rakennetun hiekkaa

Lisätiedot

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan).

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan). 1 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TARKENTAVA SOVELTA- MISKÄYTÄNTÖ HAJA-ASUTUSALUEEN TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELYÄ KOSKEVAAN LAINSÄÄDÄNTÖÖN Lainsäädäntö ja määräykset: Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

t j ä t e v e s i a s e t Pipelife Y ä Ympäristö t -tuotteet s h d i s t u s t u lo

t j ä t e v e s i a s e t Pipelife Y ä Ympäristö t -tuotteet s h d i s t u s t u lo tevesias t se k ä yttäv tä en p h ks fe Pipeli ö rist Ympä et e -tuott u Asennusohje e tu t jä di stustu l o Hyvä Rakentaja, Pipelife Ympäristön järjestelmät on suunniteltu huolettomiksi ja oikein asennettuina

Lisätiedot

Ympäristösi suojelu on helppoa

Ympäristösi suojelu on helppoa IN-DRÄN Biosuodatin 5ce Ympäristösi suojelu on helppoa - uusi jätevesijärjestelmäsi Me autamme sinua Luet tätä koska haluat puhdistaa jätevetesi. Joko kunta vaatii sitä asetuksen ja lain nojalla tai haluat

Lisätiedot

JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT

JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT OMAKOTITALO ALOITA TÄSTÄ Valitse oikea jätevesijärjestelmä Ympärivuotinen asuminen Kaikki vedet samaan viemäriin WC- ja harmaat vedet erikseen WC-vedet umpisäilöön Harmaat vedet imeytykseen

Lisätiedot

Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä

Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä 1 Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä järjestelmä vesikäymälällä järjestelmä ainoastaan pesuvesille, ns. harmaavesille järjestelmä muulle jätevedelle (esim. öljypitoiselle vedelle) Omistaja

Lisätiedot

Puhtaiden vesien puolesta - opas jätevesien maailmaan

Puhtaiden vesien puolesta - opas jätevesien maailmaan Page 1 of 5 Maasuodattamon käyttö- ja huolto-ohje Maasuodattamo Saostussäiliö Jakokaivo Kokoomaputkisto Kokoomakaivo Maasuodattamo Maasuodattamossa puhdistus perustuu biologiseen toimintaan suodatushiekan

Lisätiedot

Suodatuskasettipaketit. Suodatuskasettipaketti 5 Suodatuskasettipaketti 7 Suodatuskasettipaketti 10 Pesuvesien suodatuskasettipaketti

Suodatuskasettipaketit. Suodatuskasettipaketti 5 Suodatuskasettipaketti 7 Suodatuskasettipaketti 10 Pesuvesien suodatuskasettipaketti KUMPPANINA PARAS Suodatuskasettipaketit Suodatuskasettipaketti 5 Suodatuskasettipaketti 7 Suodatuskasettipaketti 10 Pesuvesien suodatuskasettipaketti ASENNUSOHJE KUMPPANINA PARAS Hyvä Rakentaja, Pipelifen

Lisätiedot

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset Minttu Peuraniemi 17.4.2010 Yhdistys perustettu 1975 Jäsenet kunnat, teollisuus, yritykset, yhdistykset Tavoitteet vesiensuojelun,

Lisätiedot

Raita PA bio ja biokem puhdistamot - ASENNUSOHJE

Raita PA bio ja biokem puhdistamot - ASENNUSOHJE PA puhdistamon asennus, hoito, huolto. K Kiitos, että valitsit PA puhdistamon puhdistamaan kiinteistösi jätevettä. Vaikka PA on helppo asentaa ja ylläpitää, se tarvitsee muutamia toimenpiteitä toimiakseen

Lisätiedot

Biopuhdistaja 4 - harmaavesipuhdistaja asennus-, käyttö ja huolto ohje

Biopuhdistaja 4 - harmaavesipuhdistaja asennus-, käyttö ja huolto ohje Biopuhdistaja 4 - harmaavesipuhdistaja asennus-, käyttö ja huolto ohje BIOPUHDISTAJA 4 Henkilömitoitus Harmaavesimäärä Hetkellinen ylikuorma Puhallin - 1 kpl Materiaali: Painot Korkeus Halkaisija Viemäri

Lisätiedot

Jäteveden maaperäkäsittely ja järjestelmien toimintakunnon arviointi. Erkki Santala, Hajaputsari ry

Jäteveden maaperäkäsittely ja järjestelmien toimintakunnon arviointi. Erkki Santala, Hajaputsari ry Jäteveden maaperäkäsittely ja järjestelmien toimintakunnon arviointi Erkki Santala, Hajaputsari ry Jäteveden maahanimeyttämöt ja maasuodattamot Toimintaperiaatteet Rakenneratkaisuja Imeyttämö Suodattamo

Lisätiedot

MX-Sako 2/1500 -imeytyspaketti ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET HUOLTOKIRJA. Ohjeversio 01/13

MX-Sako 2/1500 -imeytyspaketti ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET HUOLTOKIRJA. Ohjeversio 01/13 MX-Sako 2/1500 -imeytyspaketti ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET HUOLTOKIRJA Ohjeversio 01/13 1 1 MX-Sako 2/1500 -imeytyspaketin asennusohje --------------------------------------------------- 3 1.1 Kaivon sijoittaminen

Lisätiedot

Sisällys WehoPuts jäteveden pienpuhdistamot WehoSeptic-maapuhdistamot WehoSeptic-mökkituotteet WehoSeptic-kuivakäymälätuotteet

Sisällys WehoPuts jäteveden pienpuhdistamot WehoSeptic-maapuhdistamot WehoSeptic-mökkituotteet WehoSeptic-kuivakäymälätuotteet Sisällys WehoPuts 5-10... 3 WehoPuts-tarvikkeet... 3 WehoPuts 15-95... 4 WehoSeptic-maapuhdistamot...5-6 WehoSeptic-mökkituotteet... 6 WehoSeptic-kuivakäymälätuotteet... 7 Hanakat-toimipaikat... 8 WehoPuts

Lisätiedot

Uponor-saunakaivo ja -mökkikaivo Asennusohjeet H A JA-A S U T U S A LU E E N JÄT E V E D E N K Ä S I T T E LY A S E N N U S O H J E E T

Uponor-saunakaivo ja -mökkikaivo Asennusohjeet H A JA-A S U T U S A LU E E N JÄT E V E D E N K Ä S I T T E LY A S E N N U S O H J E E T H A JA-A S U T U S A LU E E N JÄT E V E D E N K Ä S I T T E LY A S E N N U S O H J E E T Uponor-saunakaivo ja -mökkikaivo Asennusohjeet 10 I 2007 30712 Sisältö Yleisohjeita YLEISTÄ sivu 2 Pakkauksen purkaminen

Lisätiedot

Biopuhdistaja 4 -harmaavesipuhdistaja. Harmaavesipuhdistajan Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje

Biopuhdistaja 4 -harmaavesipuhdistaja. Harmaavesipuhdistajan Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje Biopuhdistaja 4 -harmaavesipuhdistaja Harmaavesipuhdistajan Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje SISÄLTÖ 01 Biopuhdistaja 4 - ominaisuudet 02 Turvallisuus 03 Toimintaperiaate 04 Mitä tarvitset asennuksessa

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI 2016 2 Vaatimukset viemäriverkoston ulkopuolisten kiinteistöjen jätevesijärjestelmille: Jätevedet tulee johtaa vähintään kolmeosastoisen

Lisätiedot

Toukokuu 2011 KIINTEISTÖKOHTAINEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEELLA

Toukokuu 2011 KIINTEISTÖKOHTAINEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEELLA Toukokuu 2011 Jätevesien käsittely Jätevesiopas KIINTEISTÖKOHTAINEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEELLA Luotettavat ratkaisut Jätevesien käsittelyjärjestelmät Yleistä Jätevesihanke ammattitaitoa alusta

Lisätiedot

Biopuhdistaja 4 -harmaavesipuhdistaja. Harmaavesipuhdistajan Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje

Biopuhdistaja 4 -harmaavesipuhdistaja. Harmaavesipuhdistajan Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje Biopuhdistaja 4 -harmaavesipuhdistaja Harmaavesipuhdistajan Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje SISÄLTÖ 01 Biopuhdistaja 4 - ominaisuudet 02 Turvallisuus 03 Toimintaperiaate 04 Mitä tarvitset asennuksessa

Lisätiedot

Biopuhdistaja 3 -harmaavesipuhdistaja. Harmaavesipuhdistajan Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje

Biopuhdistaja 3 -harmaavesipuhdistaja. Harmaavesipuhdistajan Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje Biopuhdistaja 3 -harmaavesipuhdistaja Harmaavesipuhdistajan Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje SISÄLTÖ 01 Biopuhdistaja 3 -ominaisuudet 02 Turvallisuus 03 Toimintaperiaate 04 Mitä tarvitset asennuksessa

Lisätiedot

WAVIN-LABKO OY Labkotie 1 36240 KANGASALA Tel: +358 (0)20 1285 210 Fax: +358 (0)020 1285 280 email: tanks@wavin-labko.

WAVIN-LABKO OY Labkotie 1 36240 KANGASALA Tel: +358 (0)20 1285 210 Fax: +358 (0)020 1285 280 email: tanks@wavin-labko. www.wavin-labko.fi WAVIN-LABKO OY Labkotie 1 36240 KANGASALA Tel: +358 (0)20 1285 210 Fax: +358 (0)020 1285 280 email: tanks@wavin-labko.fi 04/10 Labko Saunakaivo 300 Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet

Lisätiedot

KIINTEISTÖKOHTAINEN JÄTEVEDEN PUHDISTUSJÄRJESTELMÄN VALINTA HAJA-ASUTUSALUEELLA

KIINTEISTÖKOHTAINEN JÄTEVEDEN PUHDISTUSJÄRJESTELMÄN VALINTA HAJA-ASUTUSALUEELLA KIINTEISTÖKOHTAINEN JÄTEVEDEN PUHDISTUSJÄRJESTELMÄN VALINTA HAJA-ASUTUSALUEELLA LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Tekniikan ala Ympäristöteknologia Ympäristötekniikka Opinnäytetyö Kevät 2014 Keijo Lindstedt Lahden

Lisätiedot

asuinrakennuksen pinta-ala on alle 150 m2 käyttäjiä normaalisti 5 hlöä tai vähemmän kiinteistöllä

asuinrakennuksen pinta-ala on alle 150 m2 käyttäjiä normaalisti 5 hlöä tai vähemmän kiinteistöllä 1.6.2018 Vantaa JÄTEVESILASKELMA BIOBOX M Kohdetiedot: Loma-asunto vesistön läheisyydessä (alle 100 m tai pidemmällä). Kohteen wc ratkaisuna on ympäristöwc, eli virtsaa tai jätevettä ei johdeta jätevesiin,

Lisätiedot

MX-Sako 3/2000 -imeytyspaketti MX-Sako 3/2000 -suodatuspaketti

MX-Sako 3/2000 -imeytyspaketti MX-Sako 3/2000 -suodatuspaketti MX-Sako 3/2000 -imeytyspaketti MX-Sako 3/2000 -suodatuspaketti ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET HUOLTOKIRJA Ohjeversio 08/13 Meltex Oy Plastics 13 EN 12566-1 1 Sisältö MX-Sako 3/2000... 3 1.1 MX-Sako 3/2000 toimitussisältö...

Lisätiedot

Haja-asutuksen jäteveden käsittely IN-DRÄN- menetelmällä

Haja-asutuksen jäteveden käsittely IN-DRÄN- menetelmällä FANN Ympäristötekniikka Oy 13.05.2004 Börje Forsberg Luentoteksti Haja-asutuksen jäteveden käsittely IN-DRÄN- menetelmällä Lyhyesti yhtiöstä FANN Ympäristötekniikka Oy on yritys, joka on erikoistunut haja-asutuksen

Lisätiedot

Jita paketti III (mahdolliset lisätarvikkeet maasuodatukselle)

Jita paketti III (mahdolliset lisätarvikkeet maasuodatukselle) Jita imeytysputkistopaketti (967520) Jita III, lisätarvikkeet maasuodatukselle : Imeytys maaperään Kentän koko n. 30m 2, kaivanto 2 3m leveä. (Kuormitus 5 henkilöä/1000l/vrk) Järjestelmä sijoitetaan ja

Lisätiedot

Labko SAKO-3 Tripla Imeytysjärjestelmä Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet

Labko SAKO-3 Tripla Imeytysjärjestelmä Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet WAVIN-LABKO OY / Säiliöt Labkotie 1 36240 KANGASALA Puh: 020 1285 210 Fax: 020 1285 280 E-mail: tanks@wavin-labko.fi 06/04 57EI05_s Labko SAKO-3 Tripla Imeytysjärjestelmä Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet

Lisätiedot

Hajavesihuolto HVH Oy Killaistenkuja 32, 21270 Nousiainen 0400 775 114 www.hajavesihuolto.fi. Rakenna aina suunnitelman mukaan. Perusasioita?

Hajavesihuolto HVH Oy Killaistenkuja 32, 21270 Nousiainen 0400 775 114 www.hajavesihuolto.fi. Rakenna aina suunnitelman mukaan. Perusasioita? Hajavesihuolto HVH Oy Killaistenkuja 32, 21270 Nousiainen 0400 775 114 www.hajavesihuolto.fi Toimivan maaperäkäsittelyn rakentamisessa huomioitavaa Jätevesitoimijoiden Ajankohtaispäivä KVVY / Tampere Haja-asutuksen

Lisätiedot

Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro:

Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro: JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN SELVITYSLOMAKE Asikkalan kunta Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan Rakennusvalvonta rakennusvalvontaan Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro: Uusi jätevesijärjestelmä

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, Vöyri

Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, Vöyri VÖYRIN KUNTA Jätevesijärjestelmä Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, 66600 Vöyri selvitys olemassa olevasta järjestelmästä jätevesijärjestelmän uusiminen uusi jätevesijärjestelmä rakennusluvan

Lisätiedot

MX-SAKO 3/2000 MATALA - suodatuspaketti

MX-SAKO 3/2000 MATALA - suodatuspaketti Meltex Oy Plastics 13 EN 12566-1 MX-SAKO 3/2000 MATALA -Imeytyspaketti MX-SAKO 3/2000 MATALA - suodatuspaketti ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET HUOLTOKIRJA 1 Sisällysluettelo Sisällys MX-SAKO 3/2000 MATALA -Imeytyspaketti...

Lisätiedot

YLEISIMMÄT JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT. JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä suunnittelija Pyhäjärvi-instituutti

YLEISIMMÄT JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT. JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä suunnittelija Pyhäjärvi-instituutti YLEISIMMÄT JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä suunnittelija Pyhäjärvi-instituutti Jätevedet voidaan hoitaa usealla tavalla Kunnan tai yksityisen vesihuoltolaitoksen (osuuskunnan)

Lisätiedot

MX-Sako 2/500 JÄTEVESIJÄRJESTELMÄ JÄTEVEDEN MAAPERÄKÄSITTELYYN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET HUOLTOKIRJA Ohjeversio 08/11

MX-Sako 2/500 JÄTEVESIJÄRJESTELMÄ JÄTEVEDEN MAAPERÄKÄSITTELYYN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET HUOLTOKIRJA Ohjeversio 08/11 MX-Sako 2/500 JÄTEVESIJÄRJESTELMÄ JÄTEVEDEN MAAPERÄKÄSITTELYYN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET HUOLTOKIRJA Ohjeversio 08/11 Sisältö 1 Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet... 3 2 Asentaminen... 5 2.1 Saostussäiliön

Lisätiedot