Onnistuneesti työhön ammatillisella kuntoutuksella

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Onnistuneesti työhön ammatillisella kuntoutuksella"

Transkriptio

1 Onnistuneesti työhön ammatillisella kuntoutuksella Julkisen sektorin työntekijöiden ja työnantajien näkemyksiä työhön paluun haasteista ja ratkaisukeinoista Pirjo Saari

2 Tutkimusasetelma ja aineistot Seuranta-asetelma Ensimmäinen teemahaastattelu tehtiin kuntoutusjakson päättyessä maalis-huhtikuussa 2012 Seurantahaastattelu oli puoli vuotta myöhemmin Aineisto 1 Haastatteluaineistossa on työkokeilun tai uudelleenkoulutuksen käyneitä Yhteensä 16 kunta-alan (13), kirkon (1), valtion (2) työntekijää Ikähaitari vuotta Diagnooseina mm. tuki- ja liikuntaelinten sairauksia sekä mielenterveyshäiriöitä Haastatteluiden pohjalta tehtiin sähköinen kysely 45:lle henkilöstöhallintoon syyskuussa 2012 Aineisto 2

3 Esityksen kulku 1. Millaisia ongelmia työntekijät kohtaavat työhön paluussaan? 2. Millaisia haasteita työnantajat kokevat työhön paluun tukemisessa? 3. Mitkä ovat parhaat keinot tukea työhön paluuta? 4. Seuranta-asetelman anti

4 Työntekijät kokevat, että esimiehen tuki on liian vähäinen kuntoutusprosessissa Jokainen ovi pitää itse aukaista eikä kukaan ole sinusta kiinnostunut. Eikä mitään palavereita ole sovittu yhtään mihinkään. Soittelin tuonne rekrypuolelle ja jätin yhteystietoja sinne mutta ei mitään kuulunut mistään. Koitin sanoa esimiehellekin sitä, et josko hän voisi soittaa että kun tuntee päällikkötason ihmisiä et hänhän olisi ollut oikea taho neuvottelemaan sijoituspaikoista, mutta ei mitään. Aulapalveluista sitten sain sähköpostin, että ei ole sijoitusmahdollisuuksia, kun asia ei ole edennyt heidän ohjauksessaan, niin minulle tuli mieleen, että olenko ollut liian päällekäypäinen?

5 Ei yhteyttä sairauslomalla Haastattelija: Otettiinko työpaikalta sairausloman aikana yhteyttä? Ei. Vaikka lähetin viestiä, niin ei sieltä edes vastattu, kun ne huomasivat, että jäänkin pidemmäksi aikaa. Ensiksi tuli kyllä nättejä viestejä, että koita jaksaa, mutta kun sairausloma jatkui, niin ei tullut enää vastausta. Sieltä ei saisi olla pois, pitäisi olla työntekijä joka tekee aina töitä, ei valita eikä ole sairauslomalla. Sitten ei enää hyväksytä, kun tulee pitkiä sairauslomia.

6 Työnantajien mukaan esimiehen vähäinen tuki johtuu vaihtoehtojen vähäisyydestä Uudelleensijoittamisen hankaluus: avustavia tehtäviä ja räätälöintimahdollisuuksia vähemmän Tiukat tulostavoitteet ja tehokkuusvaatimukset: Kyse ei ole pahasta tahdosta vaan mahdottomaksi koetusta tehtävästä Palaute muulta työyksiköltä Esimies ei välttämättä tietoinen roolistaan työkyvyn tukijana Työntekijöiden vaatimukset voivat olla kohtuuttomia

7 Moni työntekijä myös olettaa, että heillä on oikeus roikkua omassa paikassa eikä itse tarvitse mitään tehdä. --- Jos esim. päiväkodin siistijä ei kykene 100% siivoamaan ja on usein sairauslomalla, eikä hän ole suostunut harkitsemaan osa-aikaeläkettä, uudelleenkouluttautumista saati työpaikan vaihtoa, niin mitäpä siinä esimies voi tehdä. Ei motivaatiota -kouluttautua -vaihtaa yksikköä -opetella uutta

8 Pitkään jatkunut oireilu vaikuttaa mielialaan Minullakin on tällä hetkellä todettu lievä masennus ja on kevyt mielialalääkitys kemiallisena kainalosauvana. Että mahdollisuudet vaikka minkälaiseen henkiseen romahtamiseen on tuollaisessa prosessissa kun on ollut niin pitkä sairausloma. (työntekijä) Ongelmana on sairastelun pitkittyminen. (työnantaja)

9 Työnantajat: mitä pidemmäksi sairasloma venyy sitä suuremmaksi kasvaa työhön paluun kynnys Tulisi löytää uusi työ mahdollisimman nopeasti Sopivan työn löytyminen saattaa vaatia moniakin työkokeiluja, mikä on ongelma. Työntekijän näkökulmasta tärkeää miettiä kuntoutussuunnitelma huolellisesti loppuun saakka, koska hätiköidyt ratkaisut alentavat motivaatiota palata työhön. Kokonaisvaltaisen suunnittelun puute

10 Työhön paluu ei motivoi, jos työnkuvasta on riisuttu pois vastuut Minun luonnolle kävi, että en saa tehdä enää sairaanhoidollisia tehtäviä. Kun olin niin pitkään pois, niin ne katto etten voi enää tehdä niitä. Että se vähän katkeroitti, kun tein sitä yhdeksän vuotta. Tuntui niin kauhean pahalta kun se lääkkeenjako otettiin pois

11 Työnantajat: Mielenterveyskuntoutujan työhön paluun tukeminen haasteellisempaa Vastuualueiden uudelleen miettiminen Asiakastyöskentely (julkisella sektorilla paljon asiakastyötä) Parityöskentely Työhön paluun ajoitus, toistuva masennus Motivaatio-ongelmat, itsetunto-ongelmat Kummeksuttu sairaus vaatii työyhteisöltä enemmän Varhaisen puuttumisen vaikeus

12 Yhteistyö työterveyshuollon kanssa voi kangerrella työhön paluun tukemisessa Kun mitään ei tapahtunut, mä olin että nyt riittää ja tilasin yksityiselle neurokirurgille ajan. Maksoin itse mun mri-kuvat ja vein kuvat sinne yksityiselle. Se näki, että siellä on yksi väli aivan tukossa ja saman tien leikkausjonoon. (työntekijä) Ne tapaukset ovat ongelmallisia, joissa työterveyshuolto arvioi henkilön olevan työkyvytön ja sairauslomaa jatketaan jopa kaksi, kolme vuotta. Tämä toimintatapa ei voi olla kenenkään etu. (työnantaja) Työterveyshuolto ei järjestä aina pyydettäessä työterveysneuvotteluja, vaan toteaa, että henkilö on työkyvytön. (työnantaja)

13 Tärkeimmät työhön paluuta tukevat elementit työntekijöiden ja työnantajien mukaan Tukeva esimies ja työyhteisö Työntekijän motivaatio Toimivat yhteistyökuviot työnantajan, työterveyshuollon ja erikoissairaanhoidon välillä Pitkittyvään sairasteluun puuttuminen oikeaaikaisesti

14 Miten työhön paluun haasteita voidaan työnantajien mukaan ratkaista? Työhön paluuta haittaava tekijä Esimiesten ja työpaikan asenteet, vähäinen tuki Pitkittynyt sairastelu Rakenteelliset tekijät - uud.sijoittamisen vaikeus Motivaatio -ei halua kouluttautua -ei halua vaihtaa yksikköä Yhteinen ymmärrys eri toimijoiden kesken Ratkaisu Toimivat työkyvyn tukemiseen tarkoitetut mallit, koulutus, vierivalmennus/työyhteisövalmennus, kustannuksista viestiminen Henkilöstöhallinto mukaan prosessiin, henkilöstöhallintoon sijoitettu koordinaattori, kustannuksista viestiminen, keskitetty työkokeilumääräraha (henk. hallintoon) Siirtymäajan palkkaratkaisut, koulutustarjonnan lisääminen, työkokeilu ennen koulutusta Työkyvyn tukemiseen tarkoitetut mallit, koulutus,

15 Onnistunut työhön paluun prosessi voi olla varsin pitkä Siinä kohtaa mä en nähny et mä en oo pelkästään antava osapuoli vaan olen myös saava osapuoli. Että se ei ole multa vaan pois. Mutta itseään on helppo jäädä sääliin ja katkeroitua ja siitä on vaikea nousta pois, koska se on niin kokonaisvaltainen olotila. Se on pitkä prosessi hyväksyä tilanne sellaisena yksi tie sulkeutuu tässä.

Työhön paluuseen liittyvät haasteet ja mahdollisuudet ammatillisessa kuntoutuksessa

Työhön paluuseen liittyvät haasteet ja mahdollisuudet ammatillisessa kuntoutuksessa Työhön paluuseen liittyvät haasteet ja mahdollisuudet ammatillisessa kuntoutuksessa Ennakkotuloksia julkisen sektorin työntekijöiden kuntoutusprosessista Ammatillinen kuntoutus Voidaan myöntää, jos lääkäri

Lisätiedot

TYÖHÖN PALUUSEEN LIITTYVÄT HAASTEET JA RATKAISUKEINOT PITKÄLTÄ SAIRAUSLOMALTA

TYÖHÖN PALUUSEEN LIITTYVÄT HAASTEET JA RATKAISUKEINOT PITKÄLTÄ SAIRAUSLOMALTA KATSAUS PIRJO SAARI TYÖHÖN PALUUSEEN LIITTYVÄT HAASTEET JA RATKAISUKEINOT PITKÄLTÄ SAIRAUSLOMALTA Julkisen sektorin työntekijöiden ja työnantajien näkemyksiä Johdanto Työurien pidentämisen välttämättömyydestä

Lisätiedot

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Esityksen sisältö 1. Työkyvyn palauttamiseen ja työhön paluuseen liittyvät

Lisätiedot

Työhyvinvointia työpaikoille

Työhyvinvointia työpaikoille Työhyvinvointia työpaikoille 11.10.2016 Marja Heikkilä 1 Jamit kehittämistyö Työpaikat työkyvyn tukijoiksi 10 yritystä Uudellamaalla ja Pohjanmaalla 4 metalli- ja 6 hoiva-alan yritystä perustettu v.1951-

Lisätiedot

Masentuneen henkilön tarina toimistotyössä Vantaalla

Masentuneen henkilön tarina toimistotyössä Vantaalla Masentuneen henkilön tarina toimistotyössä Vantaalla Anne Vuorio työhyvinvointikonsultti Työhönkuntoutumisen palveluverkoston verkostotapaaminen ja seminaari 3.11.2010 Vantaa kaupunkina Vantaan kaupunki,

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari TYÖTERVEYSHUOLLON NÄKÖKULMA TYÖKYVYN TUKEMISESSA Satu Väihkönen Työterveys Wellamo Oy, johtava ylilääkäri Suomen Työterveyslääkärit ry, pj 2013

Lisätiedot

Mielenterveyspotilaitten ammatillinen kuntoutus: Tuottavuutta vai turhuutta?

Mielenterveyspotilaitten ammatillinen kuntoutus: Tuottavuutta vai turhuutta? Mielenterveyspotilaitten ammatillinen kuntoutus: Tuottavuutta vai turhuutta? Ammatillisen kuntoutuksen päivät Verve 17.9.2014 Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Keva Hyvä työ tukee mielenterveyttä Työntekijän

Lisätiedot

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK

Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa. Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Verkostot ja palvelut esimiehen tukena työhyvinvoinnin johtamisessa Jengoilleen hankkeen verkostopäivä 2.9.2014 Merja Koivuniemi, lehtori, SAMK Tukea läheltä - Työterveyshuollosta Apua työkyvyn ja kuntoutustarpeen

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten organisaatioissa tuettiin osatyökykyisten työllistymistä ja työssä jatkamista ja mitkä tekijät estivät tai edistivät sitä. Tutkimuskysymyksiä

Lisätiedot

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään 1) työhön liittyvien

Lisätiedot

Työssä pysymisen onnistumiseen liittyviä hyviä käytäntöjä

Työssä pysymisen onnistumiseen liittyviä hyviä käytäntöjä Työssä pysymisen onnistumiseen liittyviä hyviä käytäntöjä Haastattelutuloksia Jamit-hankkeessa 6.5.2013 1 Tehtävä ja aineisto Tarkoituksena löytää sellaisia hyviä käytäntöjä, jotka ovat mahdollistaneet

Lisätiedot

TYÖKYVYN TUKEMISEN TOIMINTAMALLI. Työpaikan nimi: Yhteystiedot Osoite: Puhelin: Sähköposti:

TYÖKYVYN TUKEMISEN TOIMINTAMALLI. Työpaikan nimi: Yhteystiedot Osoite: Puhelin: Sähköposti: TYÖKYVYN TUKEMISEN TOIMINTAMALLI Työpaikan nimi: Yhteystiedot Osoite: Puhelin: Sähköposti: Yhdyshenkilö työkykyasioissa/yhteystiedot: Mallin laadinnassa mukana olleet: Työkyvyn tuen malli on laadittu yrityksen

Lisätiedot

Tutkittua tietoa korvaavasta työstä kunta-alalla

Tutkittua tietoa korvaavasta työstä kunta-alalla Tutkittua tietoa korvaavasta työstä kunta-alalla Toimintatavan suunnittelu ja käyttö Laura Pekkarinen Seinäjoen työhyvinvointiseminaari 7.2.2018 Tietoon perustuen - Kevassa tehdään tutkimuksia Kevan tutkimukset

Lisätiedot

Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella

Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella Kehittämisasiantuntija Työterveyshoitaja Leena Haakana Helsingin kaupungin työterveyskeskus 1 Työterveyshuollon näkökulma Työn ja terveyden

Lisätiedot

Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa

Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa Työkyvyn tuen toimintamallin hiominen yhteistyössä - Miten sovitetaan yhteistyön käytännöt erikoistilanteissa Lähtökohta: Työpaikalla on käytössään työkyvyn tuen toimintamalli, jonka kaikki tuntevat Varhaisen

Lisätiedot

Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla. Tehy, Työsuojelun teemaseminaari , Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki

Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla. Tehy, Työsuojelun teemaseminaari , Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki Osatyökykyisen tukeminen työpaikalla Tehy, Työsuojelun teemaseminaari 7.11.2017, Tuija Merkel, työkykykoordinaattori Espoon kaupunki Työkyvyn hallinta; Varhainen tuki työpaikalla Työhyvinvoinnin lähtökohdat

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 19.11.2013 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu Työohjeita esimiehille ja työntekijöille - korvaava työ - työterveysneuvottelu Mitä tarkoittaa korvaava työ Korvaavalla työllä tarkoitetaan sitä, että työntekijä on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt

Lisätiedot

Kun lääkkeet eivät riitä aktiivinen ote työuupumuksen ehkäisyyn ja hoitoon

Kun lääkkeet eivät riitä aktiivinen ote työuupumuksen ehkäisyyn ja hoitoon Kun lääkkeet eivät riitä aktiivinen ote työuupumuksen ehkäisyyn ja hoitoon Finlandia-talo 6.5.2015 Kari Rantanen Työterveyslääkäri, psykoterapeutti 6.5.2015 1 Mitä työuupumus on? Kuka määrittelee työuupumuksen?

Lisätiedot

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu 1 (5) Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu Aktiivisen tuen toimintatapa tukee työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamista. Aktiivisen tuen toimintatavan tavoitteena on varmistaa sujuva työ työpaikoilla.

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA 1 YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Jari Korhonen Liikelaitoksen johtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Joensuun Työterveys Joensuu 26.4.2013 7.5.2013 Jari Korhonen, johtaja, Joensuun Työterveys 2 Mitä

Lisätiedot

Masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentäminen miten ehkäistä ongelmia ajoissa

Masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentäminen miten ehkäistä ongelmia ajoissa Masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentäminen miten ehkäistä ongelmia ajoissa Päihde- ja mielenterveyspäivät 11.-12.10.2011 Tampere-Talo Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Keva Keva työeläkekentässä Maksutulo

Lisätiedot

Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen. Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut

Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen. Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut Työkyky määräytyy suhteessa työhön Sopiva työ tukee kaikkien ihmisten hyvinvointia myös useimmista

Lisätiedot

Päihdeohjelman lomakkeet. 1. Muistio puheeksiottotilanteesta 2. Hoitositoumus 3. Kuntoutussuunnitelma 4. Varoitus päihteiden käytöstä

Päihdeohjelman lomakkeet. 1. Muistio puheeksiottotilanteesta 2. Hoitositoumus 3. Kuntoutussuunnitelma 4. Varoitus päihteiden käytöstä Päihdeohjelman lomakkeet 1. Muistio puheeksiottotilanteesta 2. Hoitositoumus 3. Kuntoutussuunnitelma 4. Varoitus päihteiden käytöstä Työterveyslaitos Topeliuksenkatu 41 a A, 00250 Helsinki, puh. 030 4741,

Lisätiedot

Työhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna

Työhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna Työhönpaluu onnistuu parhaiten tuettuna Kirsi Ahola Työhönpaluuta kannattaa tukea organisaation toimin Valtaosa sairastuneista haluaa palata takaisin töihin toivuttuaan. Mitä pidemmäksi mielenterveyssyistä

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi

Lisätiedot

Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista

Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista Jyväskylän kaupunki Henkilöstöhallinto Sisältö: 1. Henkilöstötyön keskeiset sisällöt 2. Miksi työyhteisön pelisäännöt? 3. Työhyvinvoinnin määritelmä

Lisätiedot

Jamit-hankkeen kokemuksia työluotsityöstä

Jamit-hankkeen kokemuksia työluotsityöstä Jamit-hankkeen kokemuksia työluotsityöstä Hanna Takamaa 18.9.2014 Case 1. Asiakas on vuoden kestävällä työ/opintovapaalla omasta työstään, joka on fyysisesti raskasta, terveydentilassa tules-oireita, lisäksi

Lisätiedot

Vieläkö tarvitaan huoltoa? Työterveyshuolto -25/+20

Vieläkö tarvitaan huoltoa? Työterveyshuolto -25/+20 Vieläkö tarvitaan huoltoa? Työterveyshuolto -25/+20 Työterveysyhteistyöllä eteenpäin - juhlaseminaari Eteran Auditorio 9.6.2015 Kaj Husman, professori emeritus Työterveyskäsite, ILO/WHO 1950: "kaikkien

Lisätiedot

Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa

Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa Marjo Sinokki Työterveysjohtaja Turun Työterveystalo/Turun kaupunki LT, työterveyshuollon ja terveydenhuollon EL EI SIDONNAISUUKSIA Tänään pohditaan Taustaa Työkyky Yhteistyö

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?

Lisätiedot

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää

Lisätiedot

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi Julkisen alan työhyvinvointi 0 Toni Pekka Riku Perhoniemi Tutkimuksesta 000 vastaajaa; kunta 0, kirkko 00 Edustava otos kunta- ja kirkon organisaatioiden henkilöstöstä (KuEL, VaEL-opettajat, KiEL) Ikä,

Lisätiedot

TYÖHÖN PALUU PROJEKTIN ARVIOINNIN TULOKSIA

TYÖHÖN PALUU PROJEKTIN ARVIOINNIN TULOKSIA TYÖHÖN PALUU PROJEKTIN ARVIOINNIN TULOKSIA Jouni Puumalainen, Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Kuntoutuspäivät 12.-13.04. 2011, työryhmä 8 24.5.2011 1 Työhön paluu -projekti (RAY 2007-2011)

Lisätiedot

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys Yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri. Oulun kaupungin opetuspalveluja hoitavan tiimin palveluesimies. Työterveyslääkärinä vuodesta

Lisätiedot

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Tutkija Jouni Puumalainen 20.01.2015 27.1.2015 1 Selvityksen toteuttaminen - Sähköinen kysely - Neljässä maassa: Suomi, Norja, Ruotsi, Islanti

Lisätiedot

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä

Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Miten työpaikan esimiestä voidaan tukea kohtaamaan osatyökykyinen työntekijä Kuormittavuuden hallinta työssä seminaari, Orton 10.11.2011 FL, projektipäällikkö Pirkko Mäkelä-Pusa Kuntoutussäätiö Työurien

Lisätiedot

Miten rakentaa varhaisen tuen malli? Askeleet kohti sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden hallintaa

Miten rakentaa varhaisen tuen malli? Askeleet kohti sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden hallintaa Miten rakentaa varhaisen tuen malli? Askeleet kohti sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden hallintaa Elon työhyvinvointipalvelut 1 Mallin rakentamisen askeleet 1. Yrityksen johto päättää sitoutua

Lisätiedot

Työkykykoordinaattori työterveyshuollossa

Työkykykoordinaattori työterveyshuollossa Työkykykoordinaattori työterveyshuollossa Yhteistyöllä voimavaroja ja työkaluja työntekijän työkyvyn heiketessä Satu Tamsi Työkykykoordinaattori/Työterveyshoitaja Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä

Lisätiedot

Työkykyjohtamisen tila

Työkykyjohtamisen tila Työkykyjohtamisen tila Kaari-laskurin lisäanalyysipalvelussa tehdään Kevan asiantuntijoiden arviointi siitä, miten organisaation työkykyjohtamisen toimintatavat tukevat työkyvyttömyyskustannusten hallintaa.

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMA Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMAN MYÖNTÄMINEN Sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi on haettava sairauslomaa toimivaltaiselta työnantajan edustajalta. Esimies voi myöntää sairauslomaa ilman

Lisätiedot

Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009

Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009 Masennuksen hyvä hoitokäytäntö Luonnos työterveyshenkilöstön käyttöön 2.9.2009 Leila Rautjärvi, koulutuspäällikkö, tth Selina Selin, työterveyshuollon erikoislääkäri Systemaattista seulontaa voidaan tehdä

Lisätiedot

Miten työterveyshuolto. tukee työssä jatkamista

Miten työterveyshuolto. tukee työssä jatkamista Miten työterveyshuolto tukee työssä jatkamista 2 Miten työterveyshuolto tukee työssä jatkamista Sisällys Saatteeksi 3 Aktiivinen tuki ja työterveysyhteistyö 4 Varhainen tuki ja työterveysyhteistyö 6 Tehostettu

Lisätiedot

7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet

7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet 7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat yksi työelämän suurimpia haasteita. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen

Lisätiedot

Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle.

Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle. Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle. Asiantuntija Tarja Räty Työturvallisuuskeskus TTK Hyödyllinen ja haitallinen stressi Stressi on normaali reaktio, joka pitää ihmisen

Lisätiedot

Mitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 Tiina Pohjonen työterveysjohtaja tiina.pohjonen@hel.

Mitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 Tiina Pohjonen työterveysjohtaja tiina.pohjonen@hel. Mitä lisäarvoa työterveyspalveluista on asiakkaan työkyvylle? Työeläkepäivä 2012 työterveysjohtaja tiina.pohjonen@hel.fi 2 3 4 Työterveydestä on tullut sairaanhoitoa 5 Työkykynäkymä suuri työkykyriski

Lisätiedot

Johtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto

Johtoryhmä Työsuojelutoimikunta Yhteistyötoimikunta Henkilöstöjaosto Johtoryhmä 8.9.2014 Työsuojelutoimikunta 1.10.2014 Yhteistyötoimikunta 7.10.2014 Henkilöstöjaosto 27.10.2014 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta

Lisätiedot

OLKAPOTILAAN AMMATILLINEN KUNTOUTUS JA TYÖKYVYN ARVIOINTI

OLKAPOTILAAN AMMATILLINEN KUNTOUTUS JA TYÖKYVYN ARVIOINTI OLKAPOTILAAN AMMATILLINEN KUNTOUTUS JA TYÖKYVYN ARVIOINTI Raimo Suvitaival fysiatri, osastonylilääkäri Satakunnan shp, fysiatria ja kuntoutus Alueellinen olkakoulutus 5.3.2015 YLEISTÄ AMMATILLISESTA KUNTOUTUKSESTA

Lisätiedot

PoKa-hanke. Kuntoutuspäivät 12.4.2011. Keva Sanna Pesonen

PoKa-hanke. Kuntoutuspäivät 12.4.2011. Keva Sanna Pesonen PoKa-hanke Kuntoutuspäivät 12.4.2011 Keva Sanna Pesonen Hankkeen taustaa Pohjois-Karjalan maakunnan alueella käynnissä oleva kuntatyöpaikkojen ammatillisen kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin kehittämishanke

Lisätiedot

Miten tuloksiin työterveys- /työkykyneuvotteluissa? 8.5.2014

Miten tuloksiin työterveys- /työkykyneuvotteluissa? 8.5.2014 Miten tuloksiin työterveys- /työkykyneuvotteluissa? 8.5.2014 Satu Väihkönen Johtava ylilääkäri, Työterveys Wellamo Oy Puheenjohtaja, Suomen Työterveyslääkäriyhdistys Työterveys Wellamo Oy - yhteistyötä

Lisätiedot

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma TTH-lain tarkoitus (1383/2001, 1 2mom) Yhteistoimin edistää: 1. työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä; 2. työn ja

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 2.11.2017 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

Työkyvyn ongelmiin on tartuttava ripeästi

Työkyvyn ongelmiin on tartuttava ripeästi Työkyvyn ongelmiin on tartuttava ripeästi Kirsi Ahola Ihmisen toimintakyky vaihtelee, mutta työkyky säilyy, kun työ joustaa Toimintakyky kertoo, kuinka henkilö selviytyy päivittäisen elämänsä vaatimuksista.

Lisätiedot

Muistiliitto ry. Työikäisen muistisairaan kuntoutus ja niiden haasteet. suunnittelija Outi Ronkainen ja kokemusasiantuntija Marja Häkkinen 6.6.

Muistiliitto ry. Työikäisen muistisairaan kuntoutus ja niiden haasteet. suunnittelija Outi Ronkainen ja kokemusasiantuntija Marja Häkkinen 6.6. Muistiliitto ry Työikäisen muistisairaan kuntoutus ja niiden haasteet suunnittelija Outi Ronkainen ja kokemusasiantuntija Marja Häkkinen 6.6.2019 1 Maailman laajuisesti joka 3. sekunti joku sairastuu etenevään

Lisätiedot

Varhainen tuki, VaTu. - Toimintamalli työkyvyn heiketessä

Varhainen tuki, VaTu. - Toimintamalli työkyvyn heiketessä Varhainen tuki, VaTu - Toimintamalli työkyvyn heiketessä Esityksen materiaali kerätty ja muokattu TyKen aineistosta: ver JPL 12.3.2013 Työturvallisuuslaki Lain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja

Lisätiedot

AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ-

AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ- AKTIIVISEN AIKAISEN PUUTTUMISEN MALLI - VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ VÄLITTÄMISEEN KÄYTÄNNÖSSÄ- Jaakko Joensuu henkilöstöpäällikkö Kempele on voimakkaasti kasvava 15 100 asukkaan nuorekas kunta. Kempele on huipputeknologiaa,

Lisätiedot

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri

Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90. Tanja Vuorela, ylilääkäri Työterveyshuolto työkyvyn tukena: 30-60-90 Tanja Vuorela, ylilääkäri 6.11.2012 Osallistava työterveyshuolto 2. Suunnittelu 3. Toiminta Varhainen tuki: Sairauspoissaolojen seuranta Hälytysrajat Esimiesvalmennus

Lisätiedot

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta

Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Hyvinvointia maakuntaan VIII, Hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla seminaari 21.1.2015 Työhyvinvointi työterveyslääkärin näkökulmasta Kirsti Hupli, Työterveyshuollon ylilääkäri Etelä-Karjalan Työkunto Oy

Lisätiedot

Äijä-vatu välittämisen välineenä. Työkykyä lisää!

Äijä-vatu välittämisen välineenä. Työkykyä lisää! Äijä-vatu välittämisen välineenä Peter Andersen, Stara /Helsingin kaupunki Työkykyä lisää! Valtiokonttori 11.09.2014 11.9.2014 peter.andersen@hel.fi p. 040 334 1699 Varhaisen tuen kehitystyön vaiheita

Lisätiedot

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014 Dinno Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014 Sari Tappura DI, tutkija Turvallisuuden johtaminen ja suunnittelu Teollisuustalous sari.tappura@tut.fi www.dinno.fi Yksilön ja tiimien luovuus Osaaminen,

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa

Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa Varhainen puuttuminen ja välittäminen työhyvinvoinnin edistämisessä ja seurannassa Elintarvikealan tuottavuustalkoot Seminaari 1.10.2009 Valio Oy Elisa Putula ja Seija Hoikka Valion tehtävä ja arvot Tehtävä:

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI Luottamushenkilöpaneeli

LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI Luottamushenkilöpaneeli LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI 2011 19.9.2011 Luottamushenkilöpaneeli 1 Tiivistelmä Kyselyyn vastasi 770 paneelin jäsentä. Varhainen puuttuminen työkykyongelmiin Yli puolella (55 ) alle 20 henkilön työpaikoilla

Lisätiedot

Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet

Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Työnantajan yhteystiedot VARHAISEN TUEN MALLI Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat yksi työelämän suurimpia haasteita. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen

Lisätiedot

VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN. Sari Anetjärvi

VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN. Sari Anetjärvi VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN Sari Anetjärvi Pienten asioiden filosofia Työyhteisössä, kuten elämässä yleensäkin, pienet asiat, niin hyvät kuin huonotkin, ovat merkittäviä. Pienestä ongelmasta on

Lisätiedot

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki

Työntekijän työkyvyn tukeminen Aktiivinen tuki Varhainen tukeminen osa esimiestyötä asiantuntijapalvelut Tehostettu tuki kun työpaikan eivät riitä 1. Työntekijän ongelman tunnistaminen 2. Esimies ottaa asian puheeksi 3. Työpaikan 4. Työterveyshuollon

Lisätiedot

Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle

Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle Korvaavan työn malli TyöSi Työ Sinulle 1 Sisällys Mitä on korvaava työ TyöSi Työ Sinulle?... 2 Milloin korvaava työ ei sovellu... 2 Työterveyshuollon rooli... 3 Korvaava työ - kun sairausloma keskeytetään

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

Hyvän työilmapiirin perusta on välittävä ja kannustava työyhteisö ja johon kaikki työyhteisön jäsenet osaltaan vaikuttavat.

Hyvän työilmapiirin perusta on välittävä ja kannustava työyhteisö ja johon kaikki työyhteisön jäsenet osaltaan vaikuttavat. Aktiivisen tukemisen malli Johdanto Esimiehen tehtävänä on huolehtia henkilöstönsä työhyvinvoinnista. Säännölliset keskustelut esimiehen ja työntekijän välillä työhön liittyvistä asioista, kuten työnkuvasta,

Lisätiedot

Kaikenikäisten työkykyyn kierroksia työkaarityökalulla tuloksia. Aina löytyy työkykyä. Miten työtä muokataan?

Kaikenikäisten työkykyyn kierroksia työkaarityökalulla tuloksia. Aina löytyy työkykyä. Miten työtä muokataan? Kaikenikäisten työkykyyn kierroksia työkaarityökalulla tuloksia Aina löytyy työkykyä. Miten työtä muokataan? Helsinki 17.4.2015 ja Jyväskylä 24.4.2015 Pirkko Mäkinen, Työturvallisuuskeskus Työpajan tavoite

Lisätiedot

Täydellinen osoite: Siviilisääty: naimaton avio/avoliitossa eronnut. Puolison tilanne: työssä työtön kotona opiskelemassa

Täydellinen osoite: Siviilisääty: naimaton avio/avoliitossa eronnut. Puolison tilanne: työssä työtön kotona opiskelemassa 1 Alla on työhön, koulutukseen, omiin suunnitelmiisi ja elämäntilanteeseesi liittyviä kysymyksiä. Pohdi kysymyksiä etukäteen vaikka et niihin kaikkiin vastaisikaan. Etukäteen mietityt asiat helpottavat

Lisätiedot

Turun kaupungin työkyvyn hallintamalli. Kunnon työn päivä 7.10.2014 Turun kaupunki/ työkykykoordinaattori Vuokko Puljujärvi-Seila

Turun kaupungin työkyvyn hallintamalli. Kunnon työn päivä 7.10.2014 Turun kaupunki/ työkykykoordinaattori Vuokko Puljujärvi-Seila Varhainen välittäminentyöhyvinvoinnin johtamisen keinona Turun kaupungin työkyvyn hallintamalli Kunnon työn päivä 7.10.2014 Turun kaupunki/ työkykykoordinaattori Vuokko Puljujärvi-Seila Johdanto Tarkoitus

Lisätiedot

Back to the work future Ongelmanratkaisupaja: Korvaava työ. Iris Schiewek ja Taru Reinikainen

Back to the work future Ongelmanratkaisupaja: Korvaava työ. Iris Schiewek ja Taru Reinikainen Back to the work future Ongelmanratkaisupaja: Korvaava työ Iris Schiewek ja Taru Reinikainen 30.10.2018 Yrityksen taustaa Yritys on pienellä paikkakunnalla sijaitseva tehdas. Yleisesti ottaen työsuhteet

Lisätiedot

Työntekijän työkyvyn tukeminen ja käytännön ratkaisut. Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri

Työntekijän työkyvyn tukeminen ja käytännön ratkaisut. Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri Työntekijän työkyvyn tukeminen ja käytännön ratkaisut Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri Varma: Osuvia työeläkevakuuttamisen palveluja Peruspalvelut: lakisääteiset vakuutus- ja eläkepalvelut, työeläkekuntoutus

Lisätiedot

Mielenterveys ja työkyvyttömyys

Mielenterveys ja työkyvyttömyys Mielenterveys ja työkyvyttömyys huhtikuu 2012 KT Kuntatyönantajat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko ry Kunta-alan Unioni ry Tekniikka ja terveys KTN ry Toimihenkilöiden neuvottelujärjestö

Lisätiedot

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle LT, työterveyshuollon el Sini Lohi TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle Työterveysneuvottelussa sovitaan työntekijän työkykyä tukevista järjestelyistä yhteistyössä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon

Lisätiedot

Hoitohenkilöstön valvonta ja ammattioikeuksien varmistaminen

Hoitohenkilöstön valvonta ja ammattioikeuksien varmistaminen Hoitohenkilöstön valvonta ja ammattioikeuksien varmistaminen Työterveyshuollon kommenttipuheenvuoro Turku Petrea Marjo Sinokki, työterveysjohtaja Turun Työterveystalo/Turun kaupunki LT, työterveyshuollon

Lisätiedot

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle LT, työterveyshuollon el Sini Lohi TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työnantajalle Työterveysneuvottelussa sovitaan työntekijän työkykyä tukevista järjestelyistä yhteistyössä työntekijän, työnantajan ja työterveyshuollon

Lisätiedot

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA

SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA 1 SAIRAUSPOISSAOLOJEN HALLINTA Sairauspoissaolo tarkoittaa työstä poissaoloa sairaudesta, vammasta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Sairauspoissaolojen hallinnan keskeinen tavoite on

Lisätiedot

Katsaus työkykyneuvojien arkeen yksilöllistä tukea työhön paluun onnistumiseksi

Katsaus työkykyneuvojien arkeen yksilöllistä tukea työhön paluun onnistumiseksi Katsaus työkykyneuvojien arkeen yksilöllistä tukea työhön paluun onnistumiseksi Työkykyryhmä 9/2013 1 21.10.2013 Terveysosasto Työkykyneuvonta 2 21.10.2013 Kela tarjoaa uutta työhön paluuta tukevaa asiakaspalvelua

Lisätiedot

Sairauslomien omailmoituskäytännöt työpaikoilla

Sairauslomien omailmoituskäytännöt työpaikoilla Sairauslomien omailmoituskäytännöt työpaikoilla Kyselytutkimus keväällä 2017 Vastaajia 320 1.1.2015, TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry, Osasto/Laatija, www.teamliitto.fi 1 Kysely sairausloman omailmoituksen

Lisätiedot

Esimiesopas varhaiseen tukeen. Elon työhyvinvointipalvelut 1

Esimiesopas varhaiseen tukeen. Elon työhyvinvointipalvelut 1 Esimiesopas varhaiseen tukeen Elon työhyvinvointipalvelut 1 Tavoitteena tukea työssäjaksamista Tahtotila Henkilöstön työssä jaksaminen ja jatkaminen on avainasia! Luodaan meidän tapa toimia pelisäännöt

Lisätiedot

AKTIIVINEN TYÖKYVYN SEURANTA

AKTIIVINEN TYÖKYVYN SEURANTA yhteistyötoimikunta 26.4.2010 kunnanhallitus 10.5.2010 AKTIIVINEN TYÖKYVYN SEURANTA Toimintamalli puheeksiottamisesta Heinäveden kunta Tavoitteet Aktiivisella työkyvyn seurannalla puututaan sellaisiin

Lisätiedot

Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa

Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa 1.12.2017 Sari Linna Ratkaisuasiantuntija, Kela, Kajaanin toimisto Pohjoinen vakuutuspiiri Esimerkki 1; sairauspäiväraha, osasairauspäiväraha ja kuntoutus

Lisätiedot

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Valmistaudu kyselyyn vinkkilista esimiehelle vinkkilista työyhteisölle Valmistaudu kyselyyn - vinkkilista esimiehelle Missä tilaisuudessa/palaverissa työyhteisönne

Lisätiedot

AMMATILLINEN KUNTOUTUS

AMMATILLINEN KUNTOUTUS AMMATILLINEN KUNTOUTUS Ammatillinen kuntoutus auttaa jatkamaan työssä Työkyvyn heikkeneminen voi estää työskentelysi jossain vaiheessa työuraa. Tällöin ammatillinen kuntoutus voi auttaa sinua jatkamaan

Lisätiedot

Aina löytyy työkykyä miten työtä muokataan?

Aina löytyy työkykyä miten työtä muokataan? Aina löytyy työkykyä miten työtä muokataan? Työkaarityökalulla tuloksia -työseminaari 2014 3.10. Tampere 9.10. Helsinki 10.10. Oulu Pirkko Mäkinen, Työturvallisuuskeskus TTK Asiantuntija pirkko.makinen@ttk.fi

Lisätiedot

Asiakaskyselyn 2014 tulokset

Asiakaskyselyn 2014 tulokset Asiakaskyselyn 2014 tulokset Työterveys Akaasia teki keväällä 2014 asiakaskyselyn. Kysely lähetettiin 664 työterveyshuollon asiakkaan yhteyshenkilölle Webropol kyselynä sähköpostin välityksellä. Kyselyyn

Lisätiedot

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Milla Ryynänen, projektipäällikkö, Työelämän päämies projekti, Savon Vammaisasuntosäätiö 17.11.2015 TYÖELÄMÄN

Lisätiedot

Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö

Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö Kari-Pekka Martimo Johtava työterveyslääkäri Henry ry, Tampere 9.2.2010 Esityksen sisältö Mihin työterveyshuoltoa tarvitaan? Työterveysyhteistyön edellytyksiä

Lisätiedot

Työhyvinvointi yhtymässä 2013

Työhyvinvointi yhtymässä 2013 Työhyvinvointi yhtymässä 2013 Marita Simola työhyvinvointipäällikkö 25.4.2013 Yhtymän työhyvinvointisuunnitelman painopistealueet vuosina 2012-2013 1. Hyvinvoiva työyhteisö, työyhteisön toimivuus. 2. Mahdollistaa

Lisätiedot

Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä

Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä Työterveysyhteistyö on suunnitelmallista ja tavoitteellista yhteistyötä työterveyshuoltolain toteuttamiseksi. Terveyttä ja työkykyä työterveysyhteistyöllä OPAS PIENTYÖPAIKOILLE Hyvä työkyky ja hyvä ilmapiiri

Lisätiedot

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkykyjohtamisella työkyvyttömyyseläkeriskit hallintaan Lähiesimies Työolot Varhainen

Lisätiedot

Aktiivisen tuen avaimet

Aktiivisen tuen avaimet SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN Aktiivisen tuen avaimet Työntekijän työhyvinvoinnin tukeminen Ammatillinen kuntoutus Työntekijällä on sairauden vuoksi uhka tulla työkyvyttömäksi lähivuosina. Ammatillisen

Lisätiedot

Millaisia innovaatioita Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeesta?

Millaisia innovaatioita Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeesta? Millaisia innovaatioita Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeesta? Liisi Aalto 19.3.2010 Kehittämishankkeen keskiössä Hankkeeseen osallistuvien palveluntuottajien kehitystyö sekä uusien kuntoutusmallien

Lisätiedot

Taloudelliset ongelmat sisäilmasta sairastuneiden elämässä. Katri Nokela 13.3.2014 Sisäilmastoseminaari

Taloudelliset ongelmat sisäilmasta sairastuneiden elämässä. Katri Nokela 13.3.2014 Sisäilmastoseminaari Taloudelliset ongelmat sisäilmasta sairastuneiden elämässä Katri Nokela 13.3.2014 Sisäilmastoseminaari 2013-2015 Sisäilmasta sairastuneiden selviytymisen ja syrjäytymisen kokemuksia -selvitys Tavoitteena

Lisätiedot

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET TYÖKYVYN HALLINTA, SEURANTA JA VARHAINEN TUKI JUANKOSKEN KAUPUNKI

TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET TYÖKYVYN HALLINTA, SEURANTA JA VARHAINEN TUKI JUANKOSKEN KAUPUNKI 1 TYÖKYVYN TUKEMISEN PERIAATTEET TYÖKYVYN HALLINTA, SEURANTA JA VARHAINEN TUKI JUANKOSKEN KAUPUNKI Sairausvakuutuslaki 1.1.2011 Sairausvakuutuslaki 1.6.2012 Työterveyshuoltolaki 1.6.2012 2 1. Työhyvinvoinnin

Lisätiedot