MASALAN KESKUSTA TINANPUISTON ASEMAKAAVA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 2027, 2028 JA 2029 SEKÄ VIRKISTYS-, KATU- JA LIIKENNEALUEITA.
|
|
- Laura Kivelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KIRKKONUMMEN KUNTA MASALAN KESKUSTA TINANPUISTON ASEMAKAAVA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 2027, 2028 JA 2029 SEKÄ VIRKISTYS-, KATU- JA LIIKENNEALUEITA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 62 ja 63 )
2 1. Suunnittelualue Tinanpuiston asemakaavaksi nimetty kaavahanke sijaitsee noin seitsemän kilometrin etäisyydellä Kirkkonummen kuntakeskuksesta koilliseen Masalan keskusta-alueella. Rantarata kulkee suunnittelualueen tuntumassa. Pohjoisessa alue rajautuu Ljusdalantien varrella oleviin julkisten palvelujen korttelialueisiin, idässä Masalantiehen, etelässä Tinanrinteeseen sekä lännessä Tinanpuistoon ja olemassa olevaan asuinkortteliin. Suunnittelualue on kooltaan n. 16,5 ha, josta kunta omistaa 10 ha. Ilmakuvia suunnittelualueesta on liitteessä Suunnittelutilanne Uudenmaan maakuntakaavassa (ympäristöministeriö vahvistanut ) suunnittelualue sijoittuu taajamatoimintojen alueelle (kt. liite 2). Kirkkonummen yleiskaavassa 2020 (lainvoimainen ) alue on merkitty pääasiassa keskustatoimintojen alueeksi C sekä pienemmiltä osin pientalovaltaiseksi alueeksi AP sekä lähivirkistysalueeksi VL (kt. liite 3). Asemakaavan muutos koskee Tinanpuistoa (VL), työpaikkakortteleita 2027 ja 2028 (KTY, KTY-1), korttelissa 2028 julkisen rakennuksen korttelialuetta (Y) sekä korttelin 2029 kirkkojen ja muiden seurakunnallisten rakennusten korttelialuetta (YK). Lisäksi muutos koskee Masalantien aluetta kaava-alueen osalta (LYT, LYS). Kortteleita koskevat Masalan keskustan asemakaavan muutokset on korttelin 2027 osalta hyväksytty (piirustus no 2788). Korttelin 2028 asemakaavan muutos on hyväksytty ja vahvistettu Korttelin 2027 koilliskulman tontin asemakaavan on hyväksytty ja vahvistettu Pääosa Masalantiestä kuuluu asemakaavan muutokseen, joka on hyväksytty (piirustus no 2607). Muutettavat asemakaavat on esitetty liitteissä 4a 4b. 3. Suunnittelun tarve Suunnittelualueella on voimassa yritystoimintaan ja julkisille palveluille varattu asemakaava, joka on monelta osin sisällöllisesti vanhentunut. Kaavamuutoshanke sisältyy kunnanvaltuuston hyväksymään kaavoitusohjelmaan vuosille , jossa se on esitetty aloitettavaksi vuonna Kaavoitusohjelman mukaan asemakaava hyväksyttäneen vuonna Kunnallistekniikan rakentamisen arvioidaan käynnistyvän vuosina Koska suunnittelualue sijaitsee Masalan keskustassa ja rautatieaseman välittömässä tuntumassa, on alueen käyttötarkoituksen muuttaminen ensisijaisesti asuntotuotantoon perusteltua mm. kestävän kehityksen periaatteiden mukaisina ja yhdyskuntataloudellisista syistä uudet asukkaat sijoittuvat sekä palvelujen läheisyyteen että hy-
3 vien joukkoliikenneyhteyksien äärelle. Yleisenä periaatteena maankäytön suunnittelussa on vähentää autoriippuvuutta ja edistää joukkoliikenteeseen tukeutuvaa liikkumista. Yhdyskuntarakenteellisesti keskeisen alueen käyttötarkoituksen muuttaminen pääasiassa asuntotuotantoon on osa Masalan keskustan kehittämishanketta, johon lukeutuu alueen toiminnallisuuden ja kaupunkikuvan parantaminen. Tavoitteena on Masalan vetovoiman kasvattaminen sekä asuntoalueena että liikepaikkana. Pidemmällä aikavälillä Masalan keskusta-alueen maankäyttö uudistuu vaiheittain kaavoja muuttamalla ja kaavoittamalla uusia alueita. Suunnittelualueen uudistuva maankäyttö eli korttelirakenne sekä pysäköinti- ja liikennejärjestelyt uusitaan vastaamaan paremmin alueen uutta luonnetta keskustamaisena asuntoalueena. Alueen läpi tullaan johtamaan mm. kevytliikenneyhteyksiä ympäröiviltä asuntoalueilta liikealueelle ja rautatieasemalle. Suunnittelualue käsittää yksityisten maanomistajien ja kunnan omistamia alueita. (liite 5). Asemakaavoitus toteutetaan ns. maanomistajakaavahankkeena. Tällöin ennen kunnanvaltuuston hyväksymiskäsittelyä tulee kunnan ja yksityisten maanomistajien kesken olla hyväksytty ja allekirjoitettu maankäyttösopimus. Kaavoituksen käynnistämissopimus on hyväksytty kunnanhallituksessa ja sopimus on allekirjoitettu Suunnittelun tavoitteet Asemakaavan sisällölliset päätavoitteet on seuraavat: maankäyttö muutetaan palvelemaan ensisijaisesti asumista, elinkeinotoimintaa, liikuntaa (Blue 1 areenan kehittämistarpeet) ja virkistystä (mm. Masalan nuorisoteatterin kehittämistarpeet) nykyisten julkisen rakentamisen korttelialueet säilytetään, mutta niiden rakennusoikeuksia ja käyttötarkoituksia täsmennetään, esimerkiksi Y-tontin (Ljusdala) rakennusoikeuden nostaminen selvitetään Masalan keskustan kaupunkikuvan parantaminen luoda mahdollisuudet palvelutason nostamiselle ja laadukkaan ympäristön toteuttamiselle alue liitetään kunnallisiin verkostoihin alueen liikennejärjestelyt kytketään olemassa olevaan tie- ja katuverkkoon. Ennen asemakaavan hyväksymistä liitetään kaava-asiakirjoihin alueen lähiympäristöja rakentamistapaohjeet, joiden avulla asetetaan laatutaso alueen toteuttamiselle. 5 Tehdyt tai laadittavat selvitykset Suunnittelualueelle on tähän mennessä tehty tai laaditaan seuraavat selvitykset: selvitys saastuneista maa-alueista rakennettavuusselvitys meluselvitys, jota täydennetään melualueella sijaitsevien kortteleiden osalta mm. siten, että tiedetään miten uudet rakennusten vaikuttavat meluntorjuntaan
4 uuden maankäytön mukainen liikenteen toiminnallinen selvitys uuden maankäytön kevytliikenneverkko ja sen kytkeytyminen olemassa oleviin yhteyksiin uuden maankäytön mukainen vesihuollon yleissuunnitelma tarvittaessa laaditaan katujen ja aukioiden yleissuunnitelmat. 6. Vaikutusalue ja arvioitavat vaikutukset Asemakaavan muutoksen merkittävimmät vaikutukset ulottuvat pääasiassa muutosalueeseen ja lähikortteleihin käsittäen alueen ympärillä olevat asuntoalueet ja julkisten palvelujen käytössä olevat korttelialueet. Kaavamuutoksella tavoitelluilla maankäytön muutoksilla on laaja vaikutus Masalan keskustan alueen asukkaisiin, sen toimintoihin ja elinoloihin, talouteen sekä ympäristöön, kaupunkikuvaan ja kulttuuriperintöön. Lähivaikutusalueen laajuus on esitetty kansilehdellä. Kaavoituksessa tutkitaan mm. seuraavat vaikutukset: vaikutukset ihmisten elinoloihin ja ympäristöön, sosiaaliset vaikutukset vaikutukset maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon vaikutukset kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin vaikutukset alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen vaikutukset kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. Asuntoalueen vaiheittaisella toteuttamisella on myös vaikutuksia alueelle. Kaavaasiakirjoihin liitetään hyväksymisvaiheessa suunnitelma alueen järkeväksi toteuttamisjärjestykseksi. 7. Ympäristön häiriötekijät Ajoneuvoliikenteen ja raideliikenteen aiheuttamat meluhaitat ovat alueen suurimmat häiriötekijät. Suunnitteluratkaisulla ja rakennusten massoittelulla pyritään torjumaan liikenne- ja ratamelu piha-alueilla siten, ettei se ylitä lainmukaisia ohjearvoja. Liikenne- ja ratamelua vähennetään parvekkeilla ja asunnoissa rakenteellisilla ratkaisuilla. Meluntorjuntaa koskevat määräykset tullaan osoittamaan asemakaavassa. Saastuneet maa-alueet on puhdistettu vuonna 2007 Siemensin rakennukset purkamisen yhteydessä. 8. Osallistuminen ja vuorovaikutus, osalliset Asemakaava laaditaan vuorovaikutteisesti osallisten ja kaikkien kaavoituksesta kiinnostuneiden kanssa. Kaavoitustyö järjestetään maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 62 ) 62 :n mukaisesti siten, että osallisilla, joita ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikut-
5 taa sekä viranomaiset, yritykset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään, on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta. Asukkailla, osallisilla ja muilla asianosaisilla on mahdollisuus lausua mielipiteensä kaavan laadinnan eri vaiheissa. Kaavaluonnoksesta ja -ehdotuksesta annetut mielipiteet otetaan huomioon kaavoituksen jatkokäsittelyssä ja niihin laaditaan kaavoittajan vastineet päätöksentekoa varten. Osallisia ovat muiden muassa: Suunnittelualueen maanomistajat sekä kiinteistöjen omistajat ja käyttäjät Lähialueen asukkaat Ulkoiset viranomaiset: Uudenmaan liitto Uudenmaan ympäristökeskus Tiehallinto / Uudenmaan tiepiiri Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos YTV Kunnan viranomaiset : Rakennusvalvonta Ympäristönsuojelu Vesihuoltolaitos Sosiaali- ja terveystoimi Päivähoitotoimi Opetustoimi Liikuntatoimi Nuorisotoimi Elinkeinotoimi Nimistötoimikunta Vanhusneuvosto Vammaisneuvosto Terveysvalvonta Yhteisöt: Fortum Espoo Distributions Oy Fortum Power and Heat Elisa Networks Oyj TeliaSonera Finland Oyj Yhdistykset: Kirkkonummen ympäristöyhdistys r.y. Kyrkslätts Natur och Miljö rf. Kirkkonummen yrittäjät r.y. Alueen asukasyhdistykset Masalan nuorisoteatterin kannatusyhdistys r.y.
6 Asemakaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä tiedotetaan julkisesti sekä lähetetään tieto niille kunnan jäsenille sekä muistutuksen tekijöille, jotka kaavan nähtävillä ollessa ovat sitä kirjallisesti pyytäneet. Asukastilaisuus järjestetään kaavaluonnoksen ja -ehdotuksen nähtävillä olon aikana. Mikäli kaavaluonnoksesta tai -ehdotuksesta haluaa antaa palautetta jatkosuunnittelua varten, tulee mielipide toimittaa kirjallisesti kuntaan nähtävillä olojen aikana. 9. Viranomaisyhteistyö Viranomaisia ja julkisia yhteisöjä tiedotetaan kaavoituksen käynnistämisestä lähettämällä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). Viranomaistahoja tiedotetaan erikseen suunnittelun etenemisestä. Mikäli tarvetta ilmaantuu, järjestetään (MRL mom.) viranomaisneuvottelu. Kaavoituksen edetessä pyydetään lausunnot kaavaluonnoksesta ja -ehdotuksesta. 10. Kaavoituksen kulku, päätöksenteko ja alustava aikataulu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käsitellään yhdyskuntatekniikan lautakunnassa ja kunnanhallituksessa. Kunnanhallituksen hyväksymispäätöksen jälkeen se toimitetaan osallisille ja kaavan vireille tulosta kuulutetaan virallisissa ilmoituslehdissä sekä kunnan ilmoitustauluilla. Tavoiteaikataulun mukaisesti asemakaavaluonnos pyritään käsittelemään lautakunnassa ja kunnanhallituksessa vuoden 2008 loppuun mennessä. Kaavaluonnoksen nähtävillä oloaikana järjestetään asukastilaisuus ja siitä pyydetään lausunnot. Kaavaehdotus laaditaan saadun palautteen perusteella. Tavoitteena on käsitellä kaavaehdotus yhdyskuntatekniikan lautakunnassa ja kunnanhallituksessa keväällä Ehdotus asetetaan yleisesti nähtäville maankäyttöja rakennusasetuksen 27 :n mukaisesti ja siitä pyydetään lausunnot. MRL 62 :n mukaan ehdotuksen nähtävillä oloaikana pidetään asukastilaisuus. Kaavaehdotusta tarkistetaan saadun palautteen pohjalta. Tarkistettu ehdotus käsitellään yhdyskuntatekniikan lautakunnassa, kunnanhallituksessa ja kunnanvaltuustossa loppuvuodesta Asemakaavaluonnos ja -ehdotus ovat nähtävillä kaavoitusyksikössä (Asematie 3 B 2. krs), kunnan pääkirjastoissa sekä Masalan ja Veikkolan kirjastoissa. Sekä kaavaluonnos että -ehdotus ovat lisäksi luettavissa kunnan kotisivuilla Kaavasuunnittelun, osallistumisen ja päätöksenteon eri vaiheet ja järjestys sekä alustava aikataulu on esitetty alla olevassa taulukossa.
7 Ennen asemakaavan hyväksymistä tulee kunnan ja yksityisten maanomistajien kanssa olla hyväksytty ja allekirjoitettu maankäyttösopimus, jossa sovitaan mm. yksityiskohtaisesti alueen toteuttamisen aikataulusta ja toteuttamisvastuista eri osapuolien kesken. 11. Tiedottaminen Kirkkonummen kunnan kotisivuilla on tietoa asemakaavan muutoshankkeesta. Siellä on esillä mm. osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavoituksen edetessä myös asemakaavaluonnos ja -ehdotus sekä tietoa järjestettävistä asukastilaisuuksista, joista tiedotetaan myös yleisesti kunnan virallisissa ilmoituslehdissä sekä kunnan ilmoitustaululla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetetään postitse osallisille. Kaavan hyväksymisestä koskevasta päätöksestä tiedotetaan julkisesti sekä lähetetään tieto niille lausunnon tai muistutuksen tekijöille, jotka kaavan nähtävillä ollessa ovat sitä kirjallisesti pyytäneet. 12. Yhteystiedot Kuntakeskuksen käyntiosoite: Suunnitteluaineistoon voi tutustua kaavan valmistelun aikana kunnan kaavoitusyksikkö, osoitteessa Kirkkonummi, Asematie 3 B, 2.krs. Palautetta osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi toimittaa osoitteeseen: Kirkkonummen kunta / kaavoitusyksikkö PL 20, Kirkkonummi
8 Lisäksi palautteen voi toimittaa kuntaa sähköpostitse osoitteeseen (HUOM! kuntaan toimitettava sähköposti on otsikoitava niin, että siitä selvästi ilmenee mitä kaavahanketta palaute koskee): Lisätietoja kaavahankkeesta antavat Kirkkonummen kunnassa: Kunnanarkkitehti Tero Luomajärvi puh. (09) sähköposti: Kaavoitusarkkitehti Aija Aunio puh. (09) sähköposti: Kaavahankkeen konsulttina toimii: Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy Pekka Vehniäinen ja Antti Mentula puh. (09) sähköposti: LUETTELO LIITEASIAKIRJOISTA 1 Ilmakuvia alueelta 2 Ote Uudenmaan maakuntakaavasta 3 Ote Kirkkonummen yleiskaavasta Alueen nykyiset asemakaavat 5 Suunnittelualueen maanomistuskartta
9 Ilmakuvia suunnittelualueelta LIITE 1
10 Ote Uudenmaan maakuntakaavasta LIITE 2
11 Ote Kirkkonummen yleiskaavasta LIITE 3
12 Ote alueen nykyisestä asemakaavasta, jota muutos koskee / KORTTELI 2027 LIITE 4a
13 LIITE 4b Ote alueen nykyisestä asemakaavasta, jota muutos koskee / KORTTELI 2027, koillinen tontti Ote alueen nykyisestä asemakaavasta, jota muutos koskee / KORTTELI 2028
14 Ote alueen maanomistuskartasta LIITE 5
Kirkkonummen kunta Kaavoitus ja liikennejärjestelmäpalvelut
JORVAKSENMYLLY ASEMAKAAVAN MUUTOS JORVAKSENMYLLYN ASEMAKAAVAN KORTTELEIDEN 3035 JA 3036 SEKÄ LIIKENNE- JA KATUALUEIDEN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva 1. Suunnittelualueen rajaus ja
MASALAN KESKUSTA KORTTELI 2030, ASEMAKAAVAN MUUTOS
KIRKKONUMMEN KUNTA MASALAN KESKUSTA KORTTELI 2030, ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 62 ja 63 ) Asemakaavan muutos- ja lähivaikutusalue Muutosalue Lähivaikutusalue LUETTELO
KIRKKONUMMEN KUNTA MASALAN KESKUSTA TINANPUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 2027, 2028 JA
KIRKKONUMMEN KUNTA MASALAN KESKUSTA TINANPUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 2027, 2028 JA 2029 SEKÄ VIRKISTYS-, KATU- JA LIIKENNEALUEITA. 1.
Hyväksytty yt.lautakunnassa 21.10.2010 Länsi-Hemvik Asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 63 )
Hyväksytty yt.lautakunnassa 21.10.2010 Länsi-Hemvik Asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 63 ) Suunnittelualue Asemakaava-alue sijaitsee eteläisellä Kirkkonummella Upinniementien länsipuolella
SEPÄNKANNAS III ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 63 )
SEPÄNKANNAS III ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 63 ) Suunnittelualue ja vaikutusalue SUUNNITTELUALUE Asemakaava-alue sijaitsee n. 5 km etäisyydellä Kirkkonummen keskustasta Upinniementien
Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos
Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen
Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty
SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
KYRKVALLA JA JOKINIITTY ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kirkkonummen kunta Kaavoitus
KYRKVALLA JA JOKINIITTY ASEMAKAAVA GESTERBYN (KORTTELIT 12,13 JA 29), KYRKVALLAN (KORTTELIT 1-6) JA JOLKBYNLAAKSO-PAPPILANMÄKI-RAJAKUMPU (KORTTELI 183) ASEMAKAAVOJEN SEKÄ PUISTO-, VIRKISTYS-, RYHMÄPUUTARHA-,
Korttelin 4001 asemakaava
Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...
KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi
A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty
SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 11.12.2008 SIPOON KUNTA MAANKÄYTTÖ p. 09-23 531 Iso Kylätie 18, 04130 SIPOO
ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE
PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään
Edesholmen ranta-asemakaava
Kirkkonummen kunta 2.4.2007 Edesholmen ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL 62 ja 63) 1 Yleistä Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sisältää pääpiirteissään suunniteltavan
KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö
KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö ASEMAKAAVAN MUUTOS osa 7. kaupunginosan korttelista 1052 29.4.2011, tarkistettu 26.3.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.
kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-
Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SÄKYLÄN KUNTA Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21555 1 (8) Seppänen Pekka Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
A-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi
OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2737 Asemakaavan muutos Kujalan pistoraide, Kujala 19.2.2018 Lahden kaupunki Lahti.fi ML/RK OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan
PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A
23.10.2017 KÄENKATU 2, VÄINÄMÖISENTIE 16 JA TERHIKINTIE 3 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 2 9 ) Asemakaavan muutos koskee 1.
TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )
4.9.2017 TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 3 9 ) Asemakaavan muutos koskee 2. Killan kaupunginosan korttelin 83
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014
3547 PEURANTIE asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan
A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.
YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: 1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien eteläpuoli) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
A Asemakaavan muutos. Ostoskatu 16 20, Kerinkallio. Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/ / (5)
OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 1 (5) A-2775 Asemakaavan muutos 21.3.2019 Ostoskatu 16 20, Kerinkallio (Liipolan ostoskeskuksen länsiosa) Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 2 (5) ALOITE/HAKIJA
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-
MUNKINMÄENPUISTO KIRKKONUMMEN KUNTA KESKUSTA. MUNKINMÄEN, MUNKINMÄEN ITÄOSAN JA KESKUSTA II ASEMAKAAVOJEN MUUTOS Hankenro: 10307
KIRKKONUMMEN KUNTA KESKUSTA MUNKINMÄENPUISTO MUNKINMÄEN, MUNKINMÄEN ITÄOSAN JA KESKUSTA II ASEMAKAAVOJEN MUUTOS Hankenro: 10307 ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 211, 212 JA 216 SEKÄ VIRKISTYS-, KATU-
NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098
1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012
Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh.
OAS A-2761 1 (7) A-2761 Asemakaavan muutos 5.11.2018 Jalkaranta, Tapanilankatu 6 Lahti.fi OAS A-2761 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty
Kulomäentie II asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2668 D/475/10.02.03.00.04/ 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2668, Renkomäen väylä, Renkomäki ALOITE Asemakaava
A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/
OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.11.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3
Ak 212 ASEMATIE 13 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2015, päivitetty 22.11.2016 Valmistelija / lisätiedot: Kauniaisten kaupunki
ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012
11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 )
INKOON KUNTA BARÖSUNDIN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) Kaava-alue Kaava-alue käsittää Barösundin kyläkeskuksen ympäristöineen Orslandetin saaressa. Kaava-alue on rajattu
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaavan muutos, Santtio 11, kortteli 32 sekä puisto- ja lähivirkistysalue Liite 1 1 Sijainti opaskartalla Aluerajaus Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 7.9.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MOINSALMEN OSAYLEISKAAVAN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014
HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...
A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala
OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
118-AK1501 SAUVON KUNTA NUMMENPAKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 116 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2015 Nosto Consulting Oy Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten
FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376
FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue
Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos
SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.3.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN
ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA
hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin (03) 888
Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
H A N G O N K A U P U N K I Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2013 / 6.3.2013 / 27.3.2013/ 31.1.2014/
ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS
ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.11.2010 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911,
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
Båssastranden asemakaava
Båssastranden asemakaava Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue osoitettu yhtenäisellä punaisella viivalla. Lähivaikutusalue osoitettu sinisellä katkoviivalla.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Dnr:o 243/2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten osallistumis-
Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58)
LIEKSAN KAUPUNKI Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) Kuva 1. Kaavamuutoksen tarkastelualue Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen
A Asemakaava ja asemakaavan. Sipurantie 70 ja 74, Viuha. Lahti.fi OAS A-2700 D/428/ / (5)
OAS A-2700 D/428/10.02.03.00.04/ 1 (5) A-2700 Asemakaava ja asemakaavan muutos 28.3. Sipurantie 70 ja 74, Viuha Lahti.fi OAS A-2700 D/428/10.02.03.00.04/ 2 (5) ALOITE/HAKIJA Yrityskoulutus Oy/Timo Laine
A-2743 D/486/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kyösti Kallion kadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano Lahti.
OAS A-2743 D/486/10.02.03.00.04/ 1 (5) A-2743 Asemakaavan muutos Kyösti Kallion kadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano 19.2. Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue Askonkatu 2 15100 LAHTI
A Asemakaavan muutos. Svinhufvudinkatu 7, 9 ja 11, Kartano. Lahti.fi OAS A-2698 D/3289/ / (5)
OAS A-2698 D/3289/10.02.03.00.04/2015 1 (5) A-2698 Asemakaavan muutos 29.8.2017 Svinhufvudinkatu 7, 9 ja 11, Kartano Lahti.fi OAS A-2698 D/3289/10.02.03.00.04/2015 2 (5) ALOITE/HAKIJA Päijät-Hämeen koulutuskonserni
KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue
YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014, 17.5.2017 Osallistumis-
A Asemakaava. Kytölä III, Kytölä. Lahti.fi OAS A-2745 D/394/ / (5)
OAS A-2745 D/394/10.02.03.00.04/2019 1 (5) A-2745 Asemakaava 5.2.2019 Kytölä III, Kytölä Lahti.fi OAS A-2745 D/394/10.02.03.00.04/2019 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaava laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
6.11.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Paloaseman asemakaavamuutos korttelissa 527 Asemakaavan muutos koskee Palomäen (5. kaupunginosa) korttelia 527 ja siihen liittyvää
HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE
A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue
OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 5.11.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ORAVIN-JOUTENVEDEN
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 25.5.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN
tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
8.8.2007 tark. 11.1.2010 Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.1.2010 1 TEHTÄVÄN KUVAUS ESIPUHE Niinniemen alueen asemakaavoitus käynnistyi virallisesti
A Asemakaava ja asemakaavan. Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueen. Lahti.fi OAS A-2739 D/489/
OAS A-2739 D/489/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2739 Asemakaava ja asemakaavan muutos 19.2.2018 Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueen laajennus, Jokimaa Lahti.fi OAS A-2739 D/489/10.02.03.00.04/2018 2 (5)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 25.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONLINNAN KAUPUNKI
RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavatunnus 2-225 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Alhonniitty, kortteli 2604, tontti 2 1. Suunnittelualueen