Työolot ja hyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla 2005

Transkriptio

1 Marjukka Laine Gustav Wickström Jaana Pentti Marko Elovainio Anu Kaarlela-Tuomaala Kari Lindström Reetta Raitoharju Tiina Suomala Työolot ja hyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla 2005 Työolot ja hyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla 2005

2 Työolot ja hyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla 2005 Marjukka Laine Gustav Wickström Jaana Pentti Marko Elovainio Anu Kaarlela-Tuomaala Kari Lindström Reetta Raitoharju Tiina Suomala

3 Työterveyslaitos TTL-Kirjakauppa Topeliuksenkatu 41 a A Helsinki puh faksi (09) Työterveyslaitos ja kirjoittajat 2006 Toimitus: Hannele Okkonen Taitto: PixPoint ky, Kalervo Hirvonen Tämän teoksen osittainenkin kopiointi on tekijänoikeuslain (404/61, siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen) mukaisesti kielletty ilman nimenomaista lupaa. ISBN (painettu) ISBN (PDF) Tampereen Yliopistopaino Oy Juvenes Print, Tampere 2006

4 Työolot ja hyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla 3 Sisällys 1 Johdanto Taustaa ja tavoitteet Aineisto ja menetelmät Tulokset teemoittain koko alalla ja eri sektoreilla Henkilöstö ja työsuhteet Ikä ja sukupuoli Ammatillinen koulutus Työsuhde Työ ja työolot Työn kuormittavuus työn luonne ja sisältö, palvelujen riittävyys, kiire työssä, eettinen kuormitus, työssä koetut tunteet Työn laatu ja palkitsevuus palvelun laatu, asiakassuhteiden toimivuus, onnistumisen kokemus ja palautteen saaminen, työn merkitys itselle, työn ja ammatin arvostus, mieluisin tulevaisuuden valinta Työyhteisö ja työilmapiiri työyhteisön toimivuus, työilmapiiri, toiminnan kehittäminen Hallinto, päätöksenteko ja johtaminen tavoitteiden asettaminen ja toiminnan seuranta, johtaminen, tiedonkulku, vaikutusmahdollisuudet, etenemismahdollisuudet Osaaminen ja kehittyminen valmius selviytyä tehtävistä, saatu koulutus ja perehdyttäminen, kehityskeskustelut tietotekniikan käyttö Työn ja muun elämän yhteensovittaminen Terveys ja työkyky stressi, koettu terveys ja työkyky, selviytyminen eläkeikään saakka Tulokset toimintasektoreittain Sosiaalipalvelut Lasten päivähoito Kotipalvelu Vanhainkodit ja palvelutalot Vammaishuolto Mielenterveys- ja päihdetyö

5 4 Sisällys 5.7 Avoterveydenhuolto Terveyskeskusten vuodeosastot Sairaalahoito Tulosten tarkastelu Yhteenveto Sammandrag Summary Lähteet Liite: kyselylomake

6 Työolot ja hyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla 5

7 6 Johdanto 1 Johdanto Sosiaali- ja terveysala muutoksessa Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmään kohdistuu jatkuvasti merkittäviä paineita. Väestön ikärakenteen muutos heijastuu hoidon ja hoivan tarpeeseen, ja pitkäaikaistyöttömyys, syrjäytyminen sekä lisääntyvä päihteiden käyttö aiheuttavat ongelmia, joiden torjuminen on haasteellista. Erikoissairaanhoidossa tapahtuva tekninen kehitys aiheuttaa kustannusten nousua. Viime vuosikymmenen taloudellisen laskusuhdanteen aikana tehdyt säästöt ja toiminnan tehostaminen ovat vaikuttaneet myös työelämän laatuun. Työolot, työn sisältö, työmäärä ja työympäristö vaihtelevat huomattavasti eri toimialojen ja ammattien välillä. KuntaSuomi tutkimus, jossa kuntien henkilöstöä seurattiin työyhteisökyselyin vuosina 1995, 1999 ja 2003, osoitti työelämän laadun heikentyneen viime vuosikymmenen puolivälistä erityisesti sosiaali- ja terveystoimessa (Nakari 2000 ja 2004). Heikentymistä tapahtui työn sisäisessä palkitsevuudessa, vaikutusmahdollisuuksissa, työpaikan sosiaalisessa avoimuudessa, ristiriitojen hallintatavoissa ja henkilöstöjohtamisessa. Työtapaturmien ja ammattitautien esiintyvyyden suhteen sosiaali- ja terveysalan työympäristön laatu on parantunut, mutta useita riski- ja kuormitustekijöitä esiintyy kuitenkin edelleen. Työhön liittyvät terveysvaarat aiheutuvat ensisijaisesti työn ruumiillisesta ja henkisestä kuormittavuudesta. Työ on fyysisesti kuormittavaa etenkin kotipalvelussa, vanhainkodeissa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla, joissa huolehditaan vanhusten ja muiden huonosti liikkuvien potilaiden perushoidosta ja -hoivasta. Psyykkisiksi rasitustekijöiksi alalla koettiin vuonna 1999 tehdyssä valtakunnallisessa selvityksessä asiakkaiden suuri määrä ja moniongelmaisuus, kiire, monimutkainen ongelmanratkaisu ja päätöksenteko sekä vaikutusmahdollisuuksien vähäisyys (Wickström ym. 2000). Myös eettisten kysymysten huomioonotto työssä kuormitti yhä enemmän (Wickström ym. 2002). Kuntasektorin selvityksen mukaan nimenomaan terveysalalla työ koettiin useimmin sekä fyysisesti että psyykkisesti raskaaksi, ja alalla esiintyi eniten myös uupumusta (Forma ym. 2004). Uhkakuvina nähtiin työmäärän lisääntyminen ja työtehtävien vaikeutuminen. Työ ja terveys -haastatteluun osallistuneista sosiaali- ja terveysalan työtä tekevistä työtään piti henkisesti rasittavana puolet (Piirainen ym. 2003). Sosiaali- ja terveydenhuolto on työvoimavaltainen ala. Vuonna 2005 alalla työskenteli 15 % Suomen työllisestä työvoimasta eli henkilöä (Työvoimatutkimuksen aineistot vuodelta 2005). Alaa luonnehtii työn painottuminen julkiselle sektorille, henkilöstön korkea keski-ikä sekä naisvaltaisuus. Yksityisten palveluntuottajien määrä on kasvamassa: vuonna 2004 yksityissektorin palveluksessa työskenteli henkilöä (Kauppinen & Forss 2005, Niskanen 2005). Henkilöstön terveys, hyvinvointi ja työssä jatkaminen Huolimatta useista kuormitustekijöistä sosiaali- ja terveysalalla työskentelevät ovat yleensä kuitenkin työhönsä tyytyväisiä. Työtä pidetään antoisana ja vaihtelevana, ja siinä katsotaan olevan mahdollista oppia koko ajan uutta. Terveydentilaansa ja työkykyään alan henkilöstö pitää hyvänä, mutta tästä huolimatta sosiaali- ja terveydenhuoltotyössä olevilla on enemmän sairauspoissaolopäiviä kuin ammatissa toimivilla keskimäärin. Eri ammattiryhmien välillä on suuria eroja sairauslomalle hakeutumisessa, mutta yhteistä kaikille on sairauspoissaolopäivien pikkuhiljaa tapahtunut, tasainen lisääntyminen. Osaava, riittävä ja hyvinvoiva henkilöstö on sosiaali- ja terveydenhuollon tärkein voimavara. Alalla työskentelevien työkyky ja motivaatio on henkilöstön määrän ohella keskeistä sosiaali- ja

8 Työolot ja hyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla 7 terveyspalvelujen toimivuudelle. Kokemukset siitä, miten työn fyysisistä ja henkisistä vaatimuksista selviydytään, kehittyivät 1990-luvun mittaan kahdensuuntaisesti: entistä useampi sosiaali- ja terveysalalla työskentelevä katsoi selviytyvänsä hyvin, mutta myös entistä useampi huonosti (Wickström ym. 2000). Henkilöstön ylikuormittuminen heijastuu ensisijaisesti heidän omaan terveyteensä, mutta samalla se saattaa vaikuttaa myös asiakkaiden tai potilaiden saaman palvelun laatuun. Kuten monilla muillakin toimialoilla, myös sosiaali- ja terveydenhuollossa ennustetaan jatkossa olevan pulaa osaavasta työvoimasta. Henkilöstön ikääntyminen ja siitä aiheutuva eläkkeelle siirtyminen edellyttävät toimenpiteitä työelämässä olevien pitämiseksi alalla, varhaisen eläkkeelle jäämisen estämiseksi ja myös uuden työvoiman rekrytoimiseksi (Vallimies- Patomäki 2002). Sekä ammattikoulutukseen että työntekijöiden rekrytointiin liittyy nykyisin paljon kilpailua, eivätkä julkiset palvelut ole välttämättä suosituin vaihtoehto. Alalla on myös erottumassa alueita, kuten vanhusten palvelut, joita nuoret opiskelijat eivät pidä houkuttelevina. Henkilöstöstä huolehtiminen tulee näin entistä tärkeämmäksi sosiaali- ja terveydenhuollossa. Alan työolosuhteisiin, oman työn hallintamahdollisuuksiin, joustaviin työaikajärjestelyihin sekä ammattitaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen on tarpeen kiinnittää entistä enemmän huomiota.

9 8 Taustaa ja tavoitteet 2 Taustaa ja tavoitteet Viime vuosina sairaaloissa työskentelevät ja kuntien sosiaali- ja terveydenhuollossa toimivat ovat olleet perusteellisten selvitysten ja seurannan kohteena (esim. Forma 2004, Nakari 2000 ja 2004, Vahtera ym. 2002a). Näiden ohella Tilastokeskuksen työolotutkimuksissa ja Työterveyslaitoksen Työolot ja terveys -haastatteluissa on selvitetty eri toimialojen tilannetta, mikä on mahdollistanut vertailun sosiaali- ja terveysalan ja muiden toimialojen välillä. Näissä selvityksissä kunkin toimialan henkilömäärä jää kuitenkin suhteellisen pieneksi, joten toimialan sisällä ei voi tehdä enää alaryhmittäisiä vertailuja. Stakes ja Työterveyslaitos tekivät vuonna 1992 valtakunnallisen kyselytutkimuksen, jolla selvitettiin sosiaali- ja terveysalan henkilöstön kokemuksia ja näkemyksiä silloisista työoloistaan (Elovainio ja Lindström 1993). Kysymykset liittyivät organisaatioiden rakenteisiin, johtamiseen, työntekijöiden mahdollisuuksiin vaikuttaa työhönsä, työpaikan palvelukykyyn, työn rasitustekijöihin sekä työtyytyväisyyteen ja hyvinvointiin. Erityisen tarkastelun kohteena oli tällöin sosiaali- ja terveydenhuollon välinen yhteistyö. Tutkimus uusittiin Työterveyslaitoksen toimesta vuonna Tavoitteena oli selvittää sosiaali- ja terveysalan muutoksia 1990-luvun aikana. Kyselyyn sisällytettiin tällöin joitakin teemoja, joita ei ollut tarkasteltu edellisellä kerralla, ja samalla jätettiin pois sellaisia teemoja, jotka eivät olleet enää ajankohtaisia. Tuloksista kootussa raportissa kuvattiin alan henkilöstön kokemuksia ja arvioita työoloistaan vuonna 1999 sekä työoloissa 1990-luvun aikana tapahtuneita muutoksia (Wickström ym. 2000). Raportissa sekä tarkasteltiin tuloksia koko alan tasolla että verrattiin eri toimintasektoreilla ja eri tehtävissä toimivien vastauksia toisiinsa. Sosiaali- ja terveysalaa koskeva valtakunnallinen kyselytutkimus tehtiin kolmannen kerran vuonna Tavoitteena oli jatkaa sosiaali- ja terveysalan henkilöstön työolojen ja hyvinvoinnin tilanteen kehityksen seurantaa. Kyselyyn sisällytettiin useita samoja kysymyksiä kuin aikaisempinakin vuosina. Näin joidenkin teemojen kehitystä pystyttiin seuraamaan kolmen mittausvuoden 1992, 1999 ja 2005 välillä, ja toisia teemoja pystyttiin seuraamaan kahden viimeisimmän tutkimusvuoden välillä. Teemoja, joita laajennettiin uusilla kysymyksillä, olivat työn etiikka ja arvopohja, hallinto ja päätöksenteko sekä tietotekniikan käyttö. Uutena teemana kyselyyn sisällytettiin työn ja muun elämän yhteensovittaminen. Tässä julkaisussa esitetään tuloksia koko alan, eri toimintasektoreiden ja eri tehtävissä toimivien tilanteesta vuonna Lisäksi tarkastellaan tilanteen kehitystä edellisiin kyselyihin verrattuna.

10 Työolot ja hyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla 9 3 Aineisto ja menetelmät Vuonna 2005 uusittiin sosiaali- ja terveysalalle vuosina 1999 ja 1992 tehty valtakunnallinen kyselytutkimus, jolla selvitettiin alan työoloja sekä henkilöstön hyvinvointia ja terveyttä. Tutkimuksiin poimittiin henkilön otokset Tilastokeskuksen työssäkäyntirekisteristä: vuonna 1992 käytössä oli vuosien , vuonna 1999 vuoden 1997 ja vuonna 2005 vuoden 2003 rekisteritiedot. Otokset perustuivat työntekijän työpaikan toimialaan. Ensimmäisessä kyselyssä sosiaali- ja terveysala jaettiin 13 otossektoriin (vuoden 1988 toimialaluokitus), toisessa kyselyssä kymmeneen (vuoden 1995 toimialaluokitus) ja viimeisimmässä niin ikään kymmeneen (vuoden 2002 toimialaluokitus). Otokseen poimittiin henkilöitä mukaan niin, että pienimmistäkin sektoreista tuli vähintään 200 henkilön otos. Uusimmassa kyselyssä kasvatettiin sektoreiden muut lääkäripalvelut ja neuvolat/avopäihde/muu sosiaalipalvelu otoskokoa 400 henkilöön. Vuoden 2005 kyselyn vastausprosentti oli 66,8 (vuonna 1999 se oli 72,2 % ja vuonna ,7 %). Tutkimusaineistoon hyväksyttiin vastaamishetkellä sosiaali- ja terveysalalla toimivat henkilöä (3 072 henkilöä vuonna 1999 ja henkilöä vuonna 1992). Lomakkeella kysytyt työpaikan 27 eri toiminta-aluetta luokiteltiin kymmeneen toimintasektoriin (taulukko 1) ja 92 ammattinimikettä tai -tehtävää 19 työtehtävään (taulukko 2). Vuosien 1992 ja 1999 aineistot yhdistettiin uusimpaan kyselyaineistoon, jolloin useiden kysymysten osalta oli käytettävissä kolmen mittauskerran poikkileikkaustulokset. Kaikkiin aineistoihin on laskettu kutakin otossektoria kohti otanta-asetelman ja katovirheen korjaava painokerroin. Näitä painokertoimia on käytetty kaikissa tämän tutkimuksen analyyseissä korjaamaan osuudet koskemaan koko sosiaali- ja terveysalaa. Tarkasteltavat teemat ja käytettävät mittarit Tässä julkaisussa esitetään tuloksia koko alan, eri toimintasektoreiden ja eri tehtävissä toimivien tilanteesta vuonna 2005 sekä tilanteen kehityksestä vuosien 1992, 1999 ja 2005 välillä. Liitteenä on vuoden 2005 kyselylomake. Mittareina käytettiin sekä yksittäisiä kysymyksiä että useista osioista koottuja niin sanottuja summamuuttujia. Kunkin summamuuttujan osiot on esitetty kyseiseen teemaan liittyvien tulosten esittelyn yhteydessä. Summamuuttujien sisäistä yhtenäisyyttä kuvaava Cronbachin alfaarvo on mainittu seuraavassa teemaesittelyssä kunkin summamuuttujan kohdalla. Taustatietoina olivat henkilön ikä, sukupuoli, ammatillinen koulutus, toiminta-alue ja ammattinimike, työnantajasektori, työsuhteen vakinaisuus sekä työaikamuoto. Työsuhteen epävarmuutta määritettiin toisiin tehtäviin siirron, pakkolomautuksen, irtisanomisen ja työttömyyden uhkaa koskevien vastausten perusteella. Työn luonnetta ja sisältöä selvitettiin kysymyksillä, jotka koskivat tehtävien sisällön, asiakastyön ja vastuun kuormittavuutta, eettisen toiminnan periaatteita ja käytäntöjä työpaikalla sekä tunnetyön kuormittavuutta. Palvelujen riittävyyttä selvitettiin kysymyksellä oman toiminta-alueen palveluiden riittävyydestä ja työn määrää kiireeseen liittyvillä kysymyksillä (alfa-arvo = 0,86). Työn laatua ja palkitsevuutta mitattiin kysymyksillä, jotka liittyivät työpaikan ja oman palvelun laatuun, asiakassuhteiden toimivuuteen, työssä

11 10 Aineisto ja menetelmät onnistumiseen ja palautteen saamiseen sekä oman työn arvostukseen työyhteisössä ja yhteiskunnassa. Lisäksi selvitettiin nykyisen työn merkitystä itselle (alfa-arvo = 0,82) sekä työssä jatkamista, mikäli talouden puolesta muutkin vaihtoehdot olisivat mahdollisia. Työyhteisöön ja työilmapiiriin liittyvät kysymykset koskivat työyhteisön toimivuutta (alfaarvo = 0,86), toiminnan kehittämistä (alfa-arvo = 0,81), vastuun tuntemista työyhteisön toiminnasta, tuen saantia, tasa-arvon toteutumista sekä luottamusta, avoimuutta ja työmoraalia työyhteisössä. Hallintoon, päätöksentekoon ja johtamiseen liittyen kysyttiin tavoitteiden tuntemuksesta ja niiden asettamisesta, toiminnan seurannasta sekä tyytyväisyydestä johtamiseen. Lisäksi kysyttiin arviota johtamisen oikeudenmukaisuuden toteutumisesta (alfa-arvo = 0,92), mahdollisuuksista vaikuttaa työhön (alfa-arvo = 0,81) ja työaikoihin (alfa-arvo = 0,87), tiedonkulusta sekä etenemismahdollisuuksista. Osaamista ja kehittymistä selvitettiin kysymällä valmiutta selviytyä tehtävistään, saatua ammatillista täydennyskoulutusta, uusiin tehtäviin perehdyttämistä ja kehityskeskustelun mahdollisuuksia. Lisäksi selvitettiin tietotekniikan käytön määrää ja tietoteknistä osaamista, kokemusta tietotekniikan hyödyllisyydestä (alfa-arvo = 0,92), käytön helppoudesta (alfa-arvo = 0,89) ja mieluisuudesta. Työn ja muun elämän yhteensovittamiseen liit tyivät kysymykset, jotka koskivat työn ja muun elämän myönteistä ja kielteistä vaikutusta toisiinsa, yhteensovittamisen vaikeutta, sitä helpottavia asioita, hoitovastuun jakautumista kotona sekä työpaikan organisaatiokulttuurin perhemyönteisyyttä. Terveyttä ja hyvinvointia mitattiin kysymällä vastaajan koettua terveydentilaa ja stressiä, arviota nykyisestä työkyvystä sekä arviota selviytymisestä terveyden puolesta ammatissa eläkeikään asti.

12 Työolot ja hyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla 11 Taulukko 1. Tutkimukseen osallistuneiden määrä toimintasektoreittain vuosina 1992, 1999 ja Toimintasektori sosiaalipalvelut yleinen sosiaalityö kasvatus- ja perheneuvolat lasten ja nuorten huoltolaitokset ensi- ja turvakodit, pakolaiskeskukset perhehoito lasten päivähoito päiväkotitoiminta perhepäivähoito muu lasten päivähoito kotipalvelu kotipalvelut vanhainkodit ja palvelutalot vanhusten laitoshuolto palvelutalot ja -asunnot, asuntolat vammaishuolto vammaisten erityispäivähoito ja opetus kehitysvammahuollon neuvolat ja ohjaustoiminta vammaisten laitoshuolto suojatyö ja työhön kuntoutus mielenterveys- ja päihdetyö päihdehuolto (avo) päihdehuoltolaitokset mielenterveystoimistot ja yksityiset psykoterapeutit mielisairaala avoterveydenhuolto terveyskeskusten avohoito yksityiset lääkäriasemat ja yksityisvastaanotot yksityiset hoito- ja tutkimuslaitokset sekä ammatinharjoittajat terveyskeskusten vuodeosastot terveyskeskusten vuodeosastot sairaalahoito yleissairaala muu sairaala muu sosiaali- ja terveydenhuolto ei tietoa Yhteensä

13 12 Aineisto ja menetelmät Taulukko 2. Tutkimukseen osallistuneiden määrä ammateittain vuosina 1992, 1999 ja Ammatti tai työtehtävä sosiaalityöntekijä sosiaalityöntekijä, sosiaalihoitaja, kuntoutusohjaaja, sosiaaliterapeutti ohjaaja sosiaalialalla ohjaaja, avohuollon ohjaaja, sosiaalikasvattaja (ei päiväkodeissa), sosiaaliohjaaja, kehitysvammaisten kodinhoidon tai avohoidon ohjaaja lastentarhanopettaja lastentarhanopettaja, erityislastentarhanopettaja, sosiaalikasvattaja päiväkodissa päivähoitaja perhepäivähoitaja, päivähoitaja, lähihoitaja päivähoidossa, lastenhoitaja päivähoidossa, päiväkotiapulainen kotipalvelutyö kodinhoitaja, kotiavustaja, lähihoitaja kotipalvelussa avustava hoito- ja hoivatyö hoitoapulainen, osastoapulainen, laitosapulainen, sairaala-apulainen, välinehuoltaja sosiaali- ja terveysalan perushoitotyö perus- tai apuhoitaja, lähihoitaja (ei päivähoidossa tai kotipalvelussa), lastenhoitaja (ei päivähoidossa), kehitysvammaistenhoitaja, mielenterveys- tai mielisairaanhoitaja, sairaankuljettaja-lääkintävahtimestari, kuntohoitaja, jalkojenhoitaja, hieroja, terveyskeskusavustaja tai vastaanottoavustaja sairaanhoitaja sairaanhoitaja, erikoissairaanhoitaja, kätilö terveydenhoitaja terveydenhoitaja lääkäri lääkäri, erikoislääkäri, erikoistuva lääkäri hammaslääkäri hammaslääkäri hammashoitaja ja -huoltaja hammashoitaja, hammashuoltaja, suuhygienisti laboratorio- ja röntgentutkimus laboratoriohoitaja, bioanalyytikko, röntgenhoitaja kuntoutustyö fysioterapeutti, toimintaterapeutti, puheterapeutti, ravitsemusterapeutti, vapaaajan ohjaaja, askartelunohjaaja, työnohjaaja psykologi psykologi, psykoterapeutti sosiaali- ja terveysalan lähiesimiestyö osastonhoitaja, apulaisosastonhoitaja, kotipalvelunohjaaja, johtava kodinhoitaja, perhepäivähoidon ohjaaja sosiaali- ja terveysalan johtava työ ylihoitaja, johtava hoitaja, ylilääkäri, osastonylilääkäri, johtava lääkäri, johtaja, toiminnanjohtaja toimistotyö toimistotyöntekijä, osastoavustaja, osastosihteeri, puhelunvälittäjä muu toimialalla tehtävä työ ei tietoa Yhteensä

14 Työolot ja hyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla 13 4 Tulokset teemoittain koko alalla ja eri sektoreilla 4.1 Henkilöstö ja työsuhteet Ikä ja sukupuoli Vastaajien ikärakenne muuttui vuosien 1992, 1999 ja 2005 välillä. Nuorimpien, alle 35-vuotiaitten osuus pysyi edelliseen kyselyyn verrattuna ennallaan eli vajaassa viidenneksessä, vuotiaiden osuus laski noin kymmenellä prosentilla, ja yli 55-vuotiaiden osuus nousi 12 prosentista yli viidennekseen. Vastaajien keskiikä ensimmäisessä kyselyssä oli 41,4 vuotta, toisessa kyselyssä 43,8 ja kolmannessa 45,3 (taulukko 3). Henkilöstö oli vanhinta kotipalvelussa ja lasten päivähoidossa ja nuorinta mielenterveys- ja päihdetyössä sekä vammaishuollossa. Lasten päivähoidon henkilöstön keski-ikä nousi seuranta-aikana eniten; mielenterveys- ja päihdetyön sektorilla se sitä vastoin hieman laski. Ammattiryhmistä vanhimpia olivat sosiaali- ja terveysalan johtavaa työtä tekevät, lähiesimiehet, hammaslääkärit ja avustavaa hoito- ja hoivatyötä tekevät (taulukko 4). Nuorimpia olivat kuntoutustyötä tekevät, hammashoitajat- ja huoltajat, sairaanhoitajat ja lastentarhanopettajat. Hammaslääkäreiden, johtavassa asemassa olevien, avustavaa hoitotyötä tekevien, toimistotyöntekijöiden ja lääkärien keski-ikä nousi eniten. Sairaanhoitajien keski-ikä pysyi lähes ennallaan, ja psykologeilla, hammashoitajilla ja sosiaalialan ohjaajilla se laski. Naisia alalla toimivista oli edelleen valtaosa (91,4 %), kuten oli tilanne aikaisempinakin vuosina (taulukko 3). Eniten miehiä oli mielenterveys- ja päihdetyössä (noin neljännes), vammaishuollossa (viidennes) ja sosiaalipalveluissa (viidennes). Lasten päivähoidossa ei ollut yhtään miesvastaajaa, ja heidän osuutensa oli hyvin pieni myös terveyskeskusten vuodeosastoilla sekä vanhainkodeissa ja palvelutaloissa. Eri ammattikuntien vastaajista päivähoitajat, terveydenhoitajat, hammashoitajat ja avustavaa hoitotyötä tekevät olivat kaikki naisia. Eniten miehiä oli lääkäreissä (40 %), johtavassa asemassa olevissa (33 %) ja hammaslääkäreissä (28 %) (taulukko 4). Ammatillinen koulutus Alalla toimivat ovat korkeasti koulutettuja. Lähes 40 % oli saanut entisen keskiasteen opistotasoisen koulutuksen, lähes joka kymmenes oli valmistunut ammattikorkeakoulusta ja hieman useampi kuin joka kymmenes korkeakoulusta. Henkilöstö oli koulutetuinta sairaaloissa, avoterveydenhuollossa sekä mielenterveys- ja Taulukko 3. Ikä- ja sukupuolijakauma toimintasektoreittain vuosina 1992, 1999 ja Toimintasektori Keski-ikä, v Naisten osuus, % sosiaalipalvelut 42,3 43,3 45,1 83,8 89,6 80,1 lasten päivähoito 40,2 42,9 45,8 97,7 97,6 100 kotipalvelu 42,1 45,1 46,4 98,3 98,2 96,7 vanhainkodit ja palvelutalot 42,7 43,9 44,8 95,9 96,9 98,1 vammaishuolto 41,8 43,8 43,8 81,0 86,2 78,6 mielenterveys- ja päihdetyö 42,3 44,2 43,7 71,8 71,1 77,1 avoterveydenhuolto 40,7 44,1 45,2 88,4 87,8 89,1 terveyskeskusten vuodeosastot 42,6 43,3 45,2 96,5 97,1 98,3 sairaalahoito 41,2 43,7 45,2 89,8 90,7 88,6 sosiaali- ja terveysala yhteensä 41,4 43,8 45,3 90,2 91,7 91,4

15 14 Tulokset teemoittain koko alalla ja eri sektoreilla Taulukko 4. Ikä- ja sukupuolijakauma ammateittain vuosina 1992, 1999 ja Ammattinimike tai työtehtävä Keski-ikä, v Naisten osuus, % sosiaalityöntekijä 41,4 43,9 44,6 79,0 96,7 94,4 ohjaaja sosiaalialalla 39,9 42,3 42,9 72,5 87,6 80,0 päivähoitaja 41,5 44,0 46,6 99,2 98,7 100 lastentarhanopettaja 37,2 39,2 42,3 94,9 98,3 97,7 kotipalvelutyö 42,4 45,1 46,2 99,5 99,5 99,2 sosiaali- ja terveysalan perushoitotyö 39,7 43,7 44,8 89,1 89,4 92,4 avustava hoito- ja hoivatyö 45,4 46,4 49,8 98, toimistotyö 41,4 44,4 47,8 93,1 98,2 97,8 sairaanhoitaja 40,6 41,6 42,0 96,3 94,0 94,2 terveydenhoitaja 42,4 43,9 46, ,4 100 lääkäri 41,8 40,0 43,3 55,2 59,1 60,1 hammashoitaja ja -huoltaja 37,5 43,6 42, hammaslääkäri 42,2 44,0 49,2 67,6 66,8 72,3 laboratorio- ja röntgentutkimus 39,3 43,6 45,9 96,6 97,2 96,8 kuntoutustyö 38,1 40,7 41,9 83,0 84,7 82,2 psykologi ja psykoterapeutti 43,7 45,9 42,9 76,3 79,4 83,7 sosiaali- ja terveysalan lähiesimiestyö 45,2 47,7 49,4 96,5 98,2 97,8 sosiaali- ja terveysalan johtava työ 47,1 47,1 50,5 54,3 73,2 67,2 muu toimialalla tehtävä työ 42,0 44,9 46,4 81,8 81,8 79,8 päihdetyössä; näillä sektoreilla kolme neljästä oli saanut vähintään keskiasteen opistotasoisen koulutuksen. Korkeakoulututkinnon suorittaneita oli eniten avoterveydenhuollossa ja mielenterveystyössä viidesosa vastaajista; sosiaalipalvelujen sektorilla korkeakoulutettuja oli lähes viidennes. Keskiasteen koulutasoisen tai ammatti-instituuttikoulutuksen saaneita tai ammatillisen kurssin käyneitä oli eniten kotipalvelusektorilla (70 %), vanhainkodeissa (56 %) ja päivähoidossa (53 %). Verrattuna vuoteen 1999 ammatillisen kurssin käyneiden osuus väheni, ammatti-instituutin käyneiden osuus pysyi suunnilleen ennallaan, opistotasoisen koulutuksen saaneiden osuus väheni, ja ammattikorkeakoulutettujen sekä korkeakoulutuksen saaneiden osuus kasvoi. Koulutusrakenteen muutokset eivät kuitenkaan näkyneet samalla tavalla kaikilla sektoreilla. Lasten päivähoidossa ja kotipalvelussa koulutusrakenne pysyi suunnilleen ennallaan. Muilla sektoreilla lukuun ottamatta sosiaalipalveluita muutokset näkyivät kautta linjan lyhyempien koulutuksien (= ammatillinen kurssi ja ammat- tikoulu tai -instituutti) osuuksien vähenemisenä ja pidempien kasvuna. Vanhainkodeissa tämä ilmeni etenkin ammatillisen kurssin käyneiden vähenemisenä ja tätä korkeamman koulutuksen saaneiden kasvuna. Mielenterveystyön sektorilla sekä terveyskeskusten vuodeosastoilla muutoskohta oli astetta ylempänä, eli ammattikurssin käyneiden lisäksi myös ammatti-instituuttitasoisen koulutuksen saaneiden osuus väheni, ja tätä enemmän koulutettujen määrä kasvoi. Vammaishuollossa, avoterveydenhuollossa ja sairaaloissa koulutustason nousu näkyi jo seuraavalla tasolla, eli myös keskiasteen opistokoulutuksen saaneiden osuus vähentyi ja ammattikorkea- ja korkeakoulutus lisääntyi. Sosiaalipalvelujen sektori erosi koulutusrakenteen muutosten osalta muista. Myös sosiaalipalveluissa opistotason koulutettujen osuus väheni ja vastaavasti ammattikorkeakoulutettujen määrä kasvoi, mutta siellä myös ammatti-instituuttitason koulutuksen saaneiden osuus nousi, ja poiketen muista sektoreista korkeakoulutettujen osuus väheni.

16 Työolot ja hyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla 15 Työsuhde Vastaajista valtaosa (80 %) työskenteli julkisella sektorilla. Järjestöjen tai yksityisen työnantajan palveluksessa oli 16 % ja itsenäisenä ammatinharjoittajana muutama prosentti. Useimmin järjestöjen tai yksityisen työnantajan palveluksessa oltiin vanhainkodeissa ja palvelutaloissa (32 % vastaajista), sosiaalipalvelujen sektorilla (29 %) ja avoterveydenhuollossa (26 %). Yksityisellä sektorilla työssä olevien osuus kasvoi verrattuna vuoteen 1999; tällöin yksityisellä työnantajalla työskenteli 12 % vastaajista. Sosiaalipalveluissa yksityisellä työnantajalla työssä olevien osuus kasvoi eniten. Yli puolet vastaajista teki päivätyötä ja lähes 40 % kaksi- tai kolmivuorotyötä. Yötyötä teki muutama prosentti. Vastaajista 84 % ilmoitti olevansa vakinaisessa työsuhteessa (taulukko 5). Muita yleisemmin työsuhde oli määräaikainen tai tilapäinen sosiaalipalvelujen sektorilla (neljäsosa vastaa- jista), kun sen sijaan vähiten määräaikaisia oli avoterveydenhuollossa ja lasten päivähoidossa. (kummassakin 10 %). Vuosien 1992 ja 1999 välillä selvästi yleistyneet määräaikaiset tai tilapäiset työsuhteet olivat nyt samalla tasolla kuin 1999, joskin sektoreiden välillä esiintyi eroja. Hienoista määräaikaisten työsuhteiden vähenemistä oli nähtävissä useilla sektoreilla; eniten muutosta tähän suuntaan tapahtui vammaishuollossa ja lasten päivähoidossa. Mielenterveys- ja päihdetyössä sen sijaan määräaikaiset työsuhteet hieman lisääntyivät, ja erityisen voimakkaasti näin tapahtui sosiaalipalveluiden sektorilla. Ammattitasolla määräaikaisia työsuhteita oli useimmin lääkäreillä, sairaanhoitajilla, avustavaa hoitotyötä tekevillä ja sosiaalityöntekijöillä (taulukko 6). Lääkäreillä kuitenkin määräaikaisuus väheni eniten vuoden 1999 tilanteeseen verrattuna; se sen sijaan lisääntyi sosiaalityöntekijöillä sekä hammashoitajilla ja -huoltajilla. Taulukko 5. Työsuhteen vakinaisuus toimintasektoreittain vuosina 1992, 1999 ja Toimintasektori Vakinainen työsuhde, % sosiaalipalvelut lasten päivähoito kotipalvelu vanhainkodit ja palvelutalot vammaishuolto mielenterveys- ja päihdetyö avoterveydenhuolto terveyskeskusten vuodeosastot sairaalahoito sosiaali- ja terveysala yhteensä

17 16 Tulokset teemoittain koko alalla ja eri sektoreilla Taulukko 6. Työsuhteen vakinaisuus ammateittain vuosina 1992, 1999 ja Ammattinimike tai työtehtävä Vakinainen työsuhde, % sosiaalityöntekijä ohjaaja sosiaalialalla päivähoitaja lastentarhanopettaja kotipalvelutyö sosiaali- ja terveysalan perushoitotyö avustava hoito- ja hoivatyö toimistotyö sairaanhoitaja terveydenhoitaja lääkäri hammashoitaja ja -huoltaja hammaslääkäri laboratorio- ja röntgentutkimus kuntoutustyö psykologi ja psykoterapeutti sosiaali- ja terveysalan lähiesimiestyö sosiaali- ja terveysalan johtava työ muu toimialalla tehtävä työ sosiaali- ja terveysala yhteensä Työsuhteeseen liittyviä epävarmuustekijöitä (siirto toisiin tehtäviin, pakkolomautus, irtisanominen, työttömyys) koettiin olevan vähemmän jo vuonna 1999 kuin Vuonna 2005 pakkolomautus tai irtisanominen ei juurikaan enää huolestuttanut vastaajia; sen sijaan työttömyyden koki uhaksi vielä 13 % vastaajista ja siirron toisiin tehtäviin 17 % huoli näistäkin kyllä vähentyi edelliseen kyselyyn verrattuna (kuvio 1). Eniten uhkaa työttömyydestä koettiin vammaishuollossa ja vuodeosastoilla. Työttömyyden uhan kokeminen väheni luvun alkuun verrattuna erityisen paljon lasten päivähoidon henkilöstöllä ja vuoteen 1999 verrattuna eniten vammaishuollossa, mielenterveys- ja päihdetyössä sekä sairaaloissa. Huolta siirrosta toisiin tehtäviin koettiin hieman mui- ta enemmän sairaaloissa, joskin lähellä samaa tasoa oltiin useilla sektoreilla. Huoli siirrosta väheni 1990-luvun alkuun verrattuna erityisen paljon niin ikään lasten päivähoidossa, mutta myös vammaishuollossa, mielenterveys- ja päihdetyössä sekä sosiaalipalveluissa. Ammatti- ja tehtävätasolla tarkasteltuna eniten yleisestä tasosta poikkesivat sosiaalialan ohjaajat ja avustavaa hoitotyötä tekevät, joista kummastakin ryhmästä lähes neljäsosa koki työttömyyden uhkaa; näistä ensiksi mainituilla huoli oli jopa suurempaa kuin aikaisemmin. Samat ryhmät olivat muita enemmän huolissaan myös siirrosta toisiin tehtäviin, kuten olivat myös terveydenhoitajat sekä laboratorio- ja röntgenhenkilöstö.

18 Työolot ja hyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla työttömyyden uhka (%) toisiin tehtäviin siirron uhka (%) SOSIAALI- JA TERVEYSALA avoterveydenhuolto kotipalvelu lasten päivähoito sairaalahoito vanhainkodit ja palvelutalot sosiaalipalvelut mielenterveys- ja päihdetyö terveyskeskusten vuodeosastot vammaishuolto Kuvio 1. Työttömyyden ja toisiin tehtäviin siirron uhka toimintasektoreittain vuosina 1992, 1999 ja Työ ja työolot Työn kuormittavuus Työn luonne ja sisältö Kuinka usein seuraavat asiat ovat häirinneet, huolestuttaneet tai rasittaneet sinua nykyisessä työtehtävässäsi viimeisten kuuden kuukauden aikana? asiakkaiden tai potilaiden moniongelmaisuus motivoitumattomat asiakkaat tai potilaat asiakkaiden tai potilaiden väkivaltaisuus jatkuva monimutkainen ongelmanratkaisu ja päätöksenteko työn ruumiillinen raskaus ja rasittuminen työssä toisarvoiset työt vievät aikaa varsinaiselta, tärkeimmältä työltä jatkuvat muutokset Asiakkaiden tai potilaiden moniongelmaisuus rasitti usein tai jatkuvasti lähes 40 %:ia vastaajista (kuvio 2). Työn ruumiillinen raskaus, vastuu asiakkaista tai potilaista ja ajan kuluminen toisarvoisiin tehtäviin kuormitti usein noin kolmannesta. Vajaa neljännes piti rasittavana jatkuvia muutoksia, työhönsä liittyvää monimutkaista ongelmanratkaisua ja motivoitumattomia asiakkaita. Toisaalta % vastaajista työskenteli tehtävissä, joissa edellä mainitut tekijät kuormittivat vain harvoin. Asiakkaiden väkivaltaisuuden koki usein huolestuttavana tai rasittavana joka kymmenes alalla työskentelevä. Kolmen kyselykerran tulosten perusteella eri tekijöiden kuormittavuus näyttäisi lisääntyneen tasaisesti. Asiakkaiden moniongelmaisuus rasitti yleisimmin sosiaalipalvelujen (60 % vastaajista piti sitä usein rasittavana) ja mielenterveystyön (58 %) sektoreiden vastaajia (kuvio 3). Verrattuna vuoteen 1999 se rasitti nyt jossain määrin enemmän lähes kaikilla sektoreilla, mutta selvästi aikaisempaa enemmän sen koettiin rasittavan vanhainkodeissa, terveyskeskusten vuodeosastoilla ja mielenterveystyössä.

19 18 Tulokset teemoittain koko alalla ja eri sektoreilla usein/jatkuvasti (%) 1992 harvoin/ei koskaan (%) asiakkaiden/potilaiden väkivaltaisuus jatkuvat muutokset työn ruumiillinen raskaus ja rasittuminen työssä jatkuva monimutkainen ongelmanratkaisu motivoitumattomat asiakkaat/potilaat vastuu asiakkaista/potilaista toisarvoiset työt vievät aikaa tärkeämmältä työltä asiakkaiden/potilaiden moniongelmaisuus Kuvio 2. Työn sisältöön liittyvien asioiden rasittavuus tai häiritsevyys vuosina 1992, 1999 ja usein/jatkuvasti (%) 1992 harvoin/ei koskaan (%) SOSIAALI- JA TERVEYSALA lasten päivähoito avoterveydenhuolto sairaalahoito kotipalvelu vammaishuolto vanhainkodit ja palvelutalot terveyskeskusten vuodeosastot sosiaalipalvelut mielenterveys- ja päihdetyö Kuvio 3. Asiakkaiden tai potilaiden moniongelmaisuuden kuormittavuus toimintasektoreittain vuosina 1992, 1999 ja 2005.

20 Työolot ja hyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla 19 Moniongelmaisuus kuormitti erityisesti sosiaalityöntekijöitä, sosiaalialan ohjaajia ja terveydenhoitajia (kuvio 4). Myös lääkärin, sairaanhoitajan, perushoidon, kuntoutuksen ja psykologin tehtävissä se koettiin kuormittavammaksi kuin alalla keskimäärin. Vuoteen 1999 verrattuna asiakkaiden moniongelmaisuus rasitti enemmän varsinkin perushoitotyöntekijöitä, sosiaalialan ohjaajia, kotipalvelutyöntekijöitä ja lastentarhanopettajia. Hammaslääkäreitä ja johtavassa asemassa olevia se sen sijaan kuormitti nyt vähemmän. Asiakkaiden motivoitumattomuuden koki rasittavana puolet sosiaalipalveluissa, lähes puolet mielenterveystyön sektorilla ja 40 % vuodeosastoilla työskentelevistä (kuvio 5). Se usein/jatkuvasti (%) 1992 harvoin/ei koskaan (%) toimistotyö laboratorio- ja röntgentutkimus päivähoitaja hammashoitaja/-huoltaja avustava hoito-/hoivatyö johtava työ kuntoutustyö hammaslääkäri lähiesimiestyö lääkäri kotipalvelutyö sosiaalityöntekijä lastentarhanopettaja perushoitotyö sairaanhoitaja terveydenhoitaja sosiaalialan ohjaaja psykologi/psykoterapeutti Kuvio 4. Asiakkaiden tai potilaiden moniongelmaisuuden kuormittavuus ammateittain vuosina 1992, 1999 ja 2005.

21 20 Tulokset teemoittain koko alalla ja eri sektoreilla usein/jatkuvasti (%) 1992 harvoin/ei koskaan (%) SOSIAALI- JA TERVEYSALA lasten päivähoito sairaalahoito vammaishuolto avoterveydenhuolto kotipalvelu vanhainkodit ja palvelutalot sosiaalipalvelut terveyskeskusten vuodeosastot mielenterveys- ja päihdetyö Kuvio 5. Asiakkaiden tai potilaiden motivoitumattomuuden kuormittavuus toimintasektoreittain vuosina 1992, 1999 ja koettiin nyt lähes kaikilla sektoreilla rasittavampana kuin vuonna Asiakkaiden motivoitumattomuus rasitti eniten sosiaalialan ohjaajia, sosiaalityöntekijöitä, hammashoitajia ja perushoitotyöntekijöitä (kuvio 6). Ohjaajia lukuun ottamatta rasitus lisääntyi näissä ryhmissä. Hammashoitajat kokivat asiakkaiden motivoitumattomuuden nyt huomattavasti rasittavampana kuin edellisessä kyselyssä; sen sijaan hammaslääkäreitä se kuormitti nyt vähemmän.

22 Työolot ja hyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla 21 usein/jatkuvasti (%) 1992 harvoin/ei koskaan (%) toimistotyö päivähoitaja avustava hoito-/hoivatyö laboratorio- ja röntgentutkimus johtava työ lähiesimiestyö lääkäri lastentarhanopettaja kuntoutustyö psykologi/psykoterapeutti sairaanhoitaja kotipalvelutyö terveydenhoitaja hammashoitaja/-huoltaja perushoitotyö hammaslääkäri sosiaalityöntekijä sosiaalialan ohjaaja Kuvio 6. Asiakkaiden tai potilaiden motivoitumattomuuden kuormittavuus ammateittain vuosina 1992, 1999 ja 2005

23 22 Tulokset teemoittain koko alalla ja eri sektoreilla usein/jatkuvasti (%) 1992 harvoin/ei koskaan (%) SOSIAALI- JA TERVEYSALA avoterveydenhuolto vammaishuolto sairaalahoito mielenterveys- ja päihdetyö vanhainkodit ja palvelutalot sosiaalipalvelut lasten päivähoito kotipalvelu terveyskeskusten vuodeosastot Kuvio 7. Asiakkaista tai potilaista koetun vastuun kuormittavuus toimintasektoreittain vuosina 1992, 1999 ja Monimutkainen ongelmanratkaisu koettiin kuormittavimmaksi mielenterveystyössä (36 % piti sitä usein kuormittavana) ja sosiaalipalveluissa (32 %). Monimutkainen ongelmanratkaisu rasitti mielenterveystyössä aikaisempaa enemmän samoin kuin terveyskeskusten vuodeosastoilla. Yli puolet psykologeista ja lähiesimiehistä sekä kolmasosa johtavassa työssä olevista, lääkäreistä, sosiaalityöntekijöistä, ohjaajista ja terveydenhoitajista koki monimutkaisen ongelmanratkaisun usein tai jatkuvasti rasittavaksi. Rasittavuus lisääntyi erityisen paljon psykologeilla ja lähiesimiehillä. Vastuu potilaista tai asiakkaista tuntui usealla sektorilla aiempaa rasittavammalta; vuodeosastoilla se koettiin kaikkein rasittavimpana (kuvio 7). Eri ammattiryhmistä vastuu kuormitti eniten lastentarhanopettajia, psykologeja, sosiaalialan ohjaajia ja lähiesimiehiä (kuvio 8). Kuormittavuus lisääntyi etenkin lastentarhanopettajilla, mutta myös sosiaalialan ohjaajilla, perushoitotyössä olevilla ja hammashoitajilla, joskin viimeksi mainitut tunsivat vastuun rasittavan selvästi alan muita ammattiryhmiä harvemmin.

24 Työolot ja hyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla 23 usein/jatkuvasti (%) 1992 harvoin/ei koskaan (%) toimistotyö laboratorio- ja röntgentutkimus kuntoutustyö hammashoitaja/-huoltaja johtava työ terveydenhoitaja avustava hoito-/hoivatyö lääkäri hammaslääkäri perushoitotyö sairaanhoitaja lähiesimiestyö sosiaalityöntekijä päivähoitaja sosiaalialan ohjaaja kotipalvelutyö lastentarhanopettaja psykologi/psykoterapeutti Kuvio 8. Asiakkaista tai potilaista koetun vastuun kuormittavuus ammateittain vuosina 1992, 1999 ja 2005.

25 24 Tulokset teemoittain koko alalla ja eri sektoreilla usein/jatkuvasti (%) 1992 harvoin/ei koskaan (%) SOSIAALI- JA TERVEYSALA sosiaalipalvelut mielenterveys- ja päihdetyö avoterveydenhuolto vammaishuolto sairaalahoito lasten päivähoito kotipalvelu vanhainkodit ja palvelutalot terveyskeskusten vuodeosastot Kuvio 9. Työn ruumiillinen raskaus ja rasittuminen työssä toimintasektoreittain vuosina 1992, 1999 ja Työ oli ruumiillisesti raskasta erityisesti vuodeosastoilla, joiden henkilöstöstä kaksi kolmasosaa piti työtään usein tai jatkuvasti fyysi - sesti kuormittavana (kuvio 9). Ruumiillista rasitusta oli tavanomaista enemmän myös vanhainkodeissa ja kotipalvelutyössä. Vuodeosastojen ja vanhainkotien lisäksi työn fyysinen kuormitus näyttäisi hieman lisääntyneen myös päivähoidon sektorilla. Raskaimmaksi työnsä kokivat avustavaa hoitotyötä ja perushoitotyötä tekevät sekä kotipalvelutyöntekijät (kuvio 10). Myös hammaslääkärit, hammashoitajat, sairaanhoitajat ja päivähoitajat tunsivat työnsä ruumiillisesti raskaammaksi kuin muissa tehtävissä työskentelevät. Verrattuna edelliseen kyselyyn olivat arviot useilla ammattiryhmillä suunnilleen samantasoisia. Perushoitotyöntekijät, päivähoitajat ja hammashoitajat kokivat kuitenkin työnsä nyt fyysisesti aiempaa raskaammaksi. Kotipalvelutyö näyttäisi sitä vastoin hieman keventyneen viime vuosikymmenen alkuun verrattuna.

26 Työolot ja hyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla 25 usein/jatkuvasti (%) 1992 harvoin/ei koskaan (%) johtava työ psykologi/psykoterapeutti terveydenhoitaja sosiaalityöntekijä lääkäri sosiaalialan ohjaaja toimistotyö lähiesimiestyö lastentarhanopettaja kuntoutustyö laboratorio- ja röntgentutkimus hammashoitaja/-huoltaja sairaanhoitaja päivähoitaja hammaslääkäri perushoitotyö kotipalvelutyö avustava hoito-/hoivatyö Kuvio 10. Työn ruumiillinen raskaus ja rasittuminen työssä ammateittain vuosina 1992, 1999 ja 2005.

27 26 Tulokset teemoittain koko alalla ja eri sektoreilla usein/jatkuvasti (%) 1992 harvoin/ei koskaan (%) SOSIAALI- JA TERVEYSALA avoterveydenhuolto lasten päivähoito sairaalahoito kotipalvelu sosiaalipalvelut vammaishuolto vanhainkodit ja palvelutalot mielenterveys- ja päihdetyö terveyskeskusten vuodeosastot Kuvio 11. Asiakkaiden tai potilaiden väkivaltaisuuden rasittavuus toimintasektoreittain vuosina 1992, 1999 ja Asiakkaiden väkivaltaisuus huolestutti usein yli viidesosaa vuodeosastoilla ja mielenterveystyössä olevista ja vajaata viidesosaa vanhainkotien, vammaishuollon ja sosiaalipalvelujen henkilöstöstä (kuvio 11). Huoli väkivaltaisuudesta lisääntyi etenkin vuodeosastoilla ja vanhainkodeissa. Eniten ja aiempaa enemmän asiakkaiden väkivaltaisuus rasitti sosiaalialan ohjaajia, sairaanhoitajia ja perushoitotyöntekijöitä. Toisarvoisten töiden katsottiin yleisimmin vievän aikaa varsinaiselta, tärkeimmältä työltä vuodeosastoilla, joissa 43 % vastaajista koki sen usein rasittavaksi. Ajan kulumisen toisarvoisiin tehtäviin koettiin lisääntyneen vanhainkodeissa, sitä vastoin mielenterveystyössä se ei häirinnyt enää niin usein kuin ennen. Ajan käyttäminen muuhun kuin varsinaiseen työhön rasitti eniten ja enemmän kuin ennen sairaanhoitajia (42 % koki usein rasittavaksi). Aikaisempaa vähemmän se sen sijaan häiritsi etenkin hammaslääkäreitä ja hammashoitajia. Jatkuvat muutokset koettiin kotipalvelussa (31 % vastaajista) ja sairaaloissa (27 %) rasittaviksi useammin kuin muilla sektoreilla. Vuoteen 1999 verrattuna muutokset rasittivat nyt enemmän etenkin kotipalvelussa, vuodeosastoilla ja avoterveydenhuollossa. Muutokset rasittivat eniten lähiesimiehiä (40 %), terveydenhoitajia (32 %), laboratorio- ja röntgenhenkilöstöä (30 %) sekä sosiaalityöntekijöitä (31 %). Viimeksi mainittua ryhmää lukuun ottamatta muutokset koettiin näissä ammattiryhmissä nyt aiempaa rasittavammiksi. Näin kokivat myös psykologit, sosiaalialan ohjaajat, lastentarhanopettajat, hammaslääkärit ja -hoitajat sekä perushoitotyöntekijät. Taloudellinen vastuu rasitti vammaishuollossa muita sektoreita enemmän (22 % vastaajista koki sen usein rasittavana). Vuoteen 1999 verrattuna taloudellisen vastuun rasittavuus tai häiritsevyys väheni lähes kaikilla sektoreilla. Useimmin taloudellinen vastuu rasitti johtavassa työssä olevia (59 %) ja lähiesimiehiä (42 %).

28 Työolot ja hyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla 27 jokseenkin/täysin riittämättömät (%) 1992 lähes/täysin riittävät (%) SOSIAALI- JA TERVEYSALA lasten päivähoito vammaishuolto avoterveydenhuolto sairaalahoito kotipalvelu mielenterveys- ja päihdetyö vanhainkodit ja palvelutalot terveyskeskusten vuodeosastot sosiaalipalvelut Kuvio 12. Arviot palvelujen riittävyydestä toimintasektoreittain vuosina 1992, 1999 ja Myös vastuu työyhteisön ihmisistä kuormitti heitä huomattavasti muita enemmän. Verrattuna vuoteen 1999 etenkin lähiesimiehet kokivat vastuun työyhteisön ihmisistä nyt entistä kuormittavammaksi. Palvelujen riittävyys Onko oman toiminta-alueesi palvelujen määrä mielestäsi riittävä suhteessa tarpeisiin? Vastaajista 40 % katsoi, että palveluita suhteessa tarpeisiin on omalla toiminta-alueella tarjolla riittävästi. Riittämättöminä niitä piti saman verran eli 40 %. Edellisiin kyselyihin verrattuna tilanne näyttäisi jonkin verran huonontuneen (kuvio 12). Päivähoidon sektorilla palveluita pidettiin tavallista yleisemmin riittävinä, kun sitä vastoin mielenterveystyössä ja vuodeosastoilla ne katsottiin yhtä usein riittämättömiksi. Muutos huonompaan suuntaan näkyy selvimmin vuodeosastojen, mielenterveystyön ja vanhainkotien kohdalla. Ammattiryhmistä tarjolla olevien palvelujen riittämättömyyttä korostivat ennen kaikkea ja lisääntyvässä määrin sairaanhoitajat. Vuonna 1992 palveluita piti riittämättöminä 39 %, vuonna 1999 näin arvioi 46 % ja vuonna 2005 osuus oli jo 55 %.

29 28 Tulokset teemoittain koko alalla ja eri sektoreilla Kiire työssä Kuinka usein seuraavat asiat ovat häirinneet, huolestuttaneet tai rasittaneet sinua nykyisessä työtehtävässäsi viimeisten kuuden kuukauden aikana? jatkuva kiire ja tekemättömien töiden paine henkilöstön määrällinen riittämättömyys liian vähän aikaa elvyttäviin taukoihin työpäivän aikana Työssä esiintyvää kiirettä mittaavan kolmen kysymyksen vastaukset yhdistettiin tuloksia analysoitaessa toisiinsa. Noin puolet vastaajista ilmoitti kokevansa usein tai jatkuvasti kiirettä työssä (kuvio 13). Kiire yleistyi selvästi vuodesta 1992 vuoteen 1999, mutta tämän jälkeen ei enää sanottavasti. Harvimmin, ja harvemmin kuin edellisessä kyselyssä, kiirettä raportoivat sosiaalipalveluissa toimivat. Selvästi yleisimmin sitä ilmoittivat terveyskeskusten vuodeosastoilla toimivat ja melko yleisesti myös sairaaloissa työskentelevät. Molemmissa näissä toiminnoissa kiireen raportointi oli edelleen yleistynyt edelliseen kyselyyn verrattuna. Ammateittain tarkastellen sosiaalialan ohjaajien työ näyttäisi olevan vähemmän kiireistä kuin sosiaalityöntekijöiden, ja päivähoitajien työ vähemmän kiireistä kuin lastentarhanopettajien. Erityisen yleisesti kiirettä ilmoittivat sairaanhoitajat (usein kiirettä 61 %, harvoin kiirettä 11 %) ja lähiesimiehet (usein kiirettä 61 %, harvoin kiirettä 12 %). Myös hammaslääkäreistä lähes 60 % ilmoitti, että heillä on usein kiire; harvoin sitä oli kuitenkin viidenneksellä. usein/jatkuvasti (%) 1992 harvoin/ei koskaan (%) SOSIAALI- JA TERVEYSALA sosiaalipalvelut vammaishuolto mielenterveys- ja päihdetyö lasten päivähoito avoterveydenhuolto vanhainkodit ja palvelutalot kotipalvelu sairaalahoito terveyskeskusten vuodeosastot Kuvio 13. Kiire työssä toimintasektoreittain vuosina 1992, 1999 ja 2005.

30 Työolot ja hyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla 29 Eettinen kuormitus työssä Miten seuraavat eettiset periaatteet toteutuvat potilas- tai asiakastyössä työyksikössäsi? ihmisarvon kunnioittaminen huolenpidon periaate oikeudenmukaisuuden periaate itsemääräämisen periaate Miten usein kohtaat eettisiä tai moraalisia ongelmia? mietit, mikä olisi eettisesti tai moraalisesti paras mahdollinen päätös tai toimintatapa? olet epävarma, mikä olisi eettisesti tai moraalisesti oikea päätös tai toimintatapa? et voi toimia eettisesti tai moraalisesti oikein työpaikan rajallisten resurssien takia? havaitset, että työpaikallasi toimitaan epäeettisesti tai moraalisesti väärin? Neljän keskeisen eettisen periaatteen toteutumisen osalta kyselyn vastaajista suurin osa ilmoitti, että ihmisarvon kunnioittamisen ja huolenpidon periaatteet toteutuvat hyvin heidän työyksiköissään (kuvio 14). Myöskin oikeudenmukaisuuden toteutumista pidettiin hyvänä. Asiakkaan tai potilaan itsemääräämisen periaatteen katsottiin toteutuvan huonoiten. Ihmisarvon kunnioittamisen ja huolenpidon toteutumisen suhteen ei eri toimintasektoreilla ilmennyt eroja. Oikeudenmukaisuuden periaatteen katsoivat lähes kaikki lasten päivähoidossa toimivat toteutuvan hyvin; kriittisimpiä sen toteutumisen suhteen olivat kotipalvelutyössä ja terveyskeskusten vuodeosastoilla toimivat, joista 60 % katsoi sen toteutuvan hyvin. Potilaan tai asiakkaan itsemääräämisoikeuden toteutumista piti avoterveydenhuollossa hyvänä 72 % vastaajista, mutta terveyskeskusten vuodeosastoilla vain 41 % ja vanhainkodeissa 43 %. melko/erittäin huonosti (%) melko/erittäin hyvin (%) ihmisarvon kunnioittaminen huolenpidon periaate oikeudenmukaisuus itsemääräämisen periaate Kuvio 14. Eettisten periaatteiden toteutuminen potilas- tai asiakastyössä omassa työyksikössä vuonna 2005.

31 30 Tulokset teemoittain koko alalla ja eri sektoreilla kohtaa eettisiä tai moraalisia ongelmia miettii, mikä on eettisesti paras toimintatapa on epävarma, mikä on eettisesti oikea toimintatapa ei voi toimia eettisesti oikein työpaikan rajallisten resurssien vuoksi usein/erittäin usein (%) harvoin/ei koskaan (%) Asiakastyö Hallinnollinen työ usein/erittäin usein (%) harvoin/ei koskaan (%) Kuvio 15. Miten usein asiakas- ja hallinnollisessa työssä kohtaa eettisiä ongelmia, miettii parasta tapaa toimia, on epävarma miten toimia tai ei pysty toimimaan toivomallaan tavalla vuonna Eettisiä tai moraalisia ongelmia kohtasi asiakas- ja potilastyössä toimivista 40 % usein tai jatkuvasti, hallinnollisissa tehtävissä toimivista sen sijaan vain joka kymmenes (kuvio 15). Asiakastyössä runsas puolet joutui aika ajoin Eettisten ongelmien miettiminen miettimään, mikä tietyssä tilanteessa on eettisesti paras toimintatapa; hallinnossakin sitä mietti joka kolmas. Epävarmuus siitä, mikä kulloinkin on eettisesti oikea toimintatapa, oli harvinaisempaa kuin asian pohtiminen. Epävarmuus oikeasta Rajalliset resurssit rajoittavat eettisesti oikein toimimista SOSIAALI- JA TERVEYSALA avoterveydenhuolto sairaalahoito lasten päivähoito vammaishuolto kotipalvelu mielenterveysja päihdetyö sosiaalipalvelut vanhainkodit ja palvelutalot terveyskeskusten vuodeosastot usein/erittäin usein (%) harvoin/ei koskaan (%) 100 usein/erittäin usein (%) harvoin/ei koskaan (%) Kuvio 16. Miten usein miettii eettisesti oikeaa tapaa toimia tai ei pysty rajallisten resurssien vuoksi toimimaan oikeaksi katsomallaan tavalla toimintasektoreittain vuonna 2005.