Palvelujärjestelmän kokonaisuus ammattilaisen ja asiakkaan silmin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palvelujärjestelmän kokonaisuus ammattilaisen ja asiakkaan silmin"

Transkriptio

1 Palvelujärjestelmän kokonaisuus ammattilaisen ja asiakkaan silmin Anne Korhonen Vates-säätiö

2 Taustaa Suomalaisista työikäisistä 1,9 miljoonalla (55%) on vähintään yksi pitkäaikaissairaus tai vamma eli joka toisella (Tilastokeskuksen työkykytiedustelu) Yhä useampi suomalainen uskoo työkykynsä heikkenevän (Työeläkeyhtiö Varma ja Odum selvitys, syyskuu 2015: yli vastaajaa) Vaikuttavia tekijöitä ovat: terveydelliset syyt (iän ja toiminnan tuomat muutokset: emme kestä samanlaista kuormitusta kuin nuorempana) työhön liittyvät syyt (työn vaatimukset, kova työtahti, työn kiinnostavuus tai työstressi) -> noin 40-50% vuotiaista nosti esiin nämä asiat 2

3 Lähtökohtana jokaisen ammattilaisen työlle Työkyvyn tukemisen varhainen tunnistaminen Tuen ja kuntoutuksen oikea-aikaisuus Asiakkaan palvelutarpeen ja tavoitteen tunnistaminen Moniammatillinen yhteistyö, ylisektoraalinen työskentelytapa Eri kuntoutustahojen selkeä vastuunjako Kuntoutussuunnitelman kokonaisvaltainen seuranta, arviointi ja asiakkaan tukeminen koko prosessissa 3

4 Todellisuus -perustana ammattilaisen työlle moninainen palvelujärjestelmä Palvelujärjestelmämme hyvin pirstaleinen Kokonaisvastuun ottaminen koko järjestelmästä puuttuu Pieniä lainsäädännöllisiä uudistuksia; tilkkitäkkimäinen lopputulos Moni ammattilainen katsoo omasta sektoristaan käsin, nähden ihmisen osana omaa sektoriaan Palveluiden polutus ontuu -> vastuunjaot epäselviä Ymmärrys ja tiedon välitys palveluiden sisällöstä on vähäistä Asiakkaan tavoite usein epäselvä ja miten eri palvelut tukevat asiakkaan tavoitetta 4

5 Mikä on tavoitetila asiakkaan työkyvyn tukemisessa? Toimivalta kuntoutukselta edellytetään kuntoutuksen toimijoiden (palveluntuottajien, työpaikkojen, työterveyshuollon) toimintatapojen uudistamista ja kehittämistä prosessimaiseen, verkostomaiseen ja moniammatilliseen työskentelytapaan, joka lähtee kuntoutujan yksilöllisistä tarpeista (Jari Lindh, 2013, Lapin yliopisto) 5

6 Avainasemassa asiakkaan kannalta työkyvyn tukemisessa Kuntoutuksen ja tuen käynnistäjät työkyvyn solmukohdissa Esimiestyö Työterveyshuolto Perusterveydenhuolto Sosiaalityöntekijä Tuen ja tiedon lisääminen palvelujärjestelmän moninaisista mahdollisuuksista Miten eri palvelut tukevat työkyvyn ylläpitämisessä, työkyvyn vahvistaminen, työelämätaitojen saavuttaminen 6

7 Keinoja on monia kenellä yhteistoiminnan ja koordinaation vastuu? 7 Anne Korhonen

8 Kuntoutuksen eri toimijat asiakkaan näkökulmasta Koti ja perheenjäsenet Kela Sosiaalitoimi TE-hallinto Työnantaja Kunta Terveydenhuolto Työterveys Terveyskeskus erikoissairaanhoito Kolmas sektori 8 Työeläkelaitokset Palveluntuottajat / mm. Vakuutusyhtiöt Oppilaitokset

9 Yhteistyö asiakkaan näkökulmasta Vastuunjako? Yhteistyön sujuvuus? Tiedonkulku? Minun oma toimijuus palveluissa? Miksi ja mitä tehdään missäkin palvelussa minun kannaltani? 9

10 Mitä voisimme tehdä sekä ammattilaisen että asiakkaan tilanteen parantamiseksi? Jyri Liukko & Niina Kuuva ETK 2015: Toimijoiden yhteistyö työkykyongelmien hallinnassa 24 asiantuntijahaastattelua eri toimijoilta pääkaupunkiseudulta ja Etelä-Savon alueelta Kuntoutuksen palveluntuottajia, työeläkelaitoksia, Kela, Te-toimisto, erikoissairaanhoito, työterveyshuolto, henkilöstöhallintoa, työvoiman palvelukeskuksia 10

11 Kehittämisehdotuksia: 5 pääteemaa (Liukko & Kuuva, 2015) 1. Asiakkaan rinnalla kulkeminen ja yksilöllisten vastuuhenkilöiden lisääminen - Pitkäkestoinen kokonaisvastuu työhön paluun prosessissa yli organisaatiorajojen ja kuntoutuksen yhteys työelämään (Työkykykoordinaattorit (STM:n hanke), työ(hön)valmentajat tms., Kelan työkykyneuvojat > case managers) - Sosiaalityöntekijät tärkeässä roolissa erikoissairaanhoidossa (vrt. pth) 11

12 Kehittämisehdotuksia, Liukko & Kuuva Vastuunjaon joustavoittaminen ja palveluiden niveltäminen yhteen - Miten saada palveluketjut sujuviksi ja saumattomiksi? - Kelan ja eläkelaitosten roolit muuttuneet selkeämmiksi - Kelan ja TE-toimistojen roolit ja vastuut epäselvemmiksi 12

13 Kehittämisehdotuksia, Liukko & Kuuva Yhteydenpidon ja yhteisten tietojärjestelmien kehittäminen - Tieto eri organisaatioiden välillä kulkee hyvin vaihtelevasti - Työhönkuntoutumisen palveluverkoston KuntoutuNET (eläkelaitokset-palveluntuottajat) sai positiivista palautetta - Yhteisten tietojärjestelmien laajentaminen > Kuinka laajaa yhteistä tietojärjestelmää on mahdollista kehittää? 13

14 Kehittämisehdotuksia, Liukko & Kuuva Verkostoituminen - Lisää hyvin suunniteltuja, mutta vapaamuotoisia tapaamisia ja yhteistyöfoorumeita - Enemmän kahvia: mahdollisuus säännölliseen keskusteluun ja ajatusten vaihtoon - Pirstaleinen järjestelmä tullee säilymään, joten verkostoituminen ainoa realistinen vaihtoehto - Kuka organisoi verkostoitumista? 14 nimi Sukunimi

15 Kehittämisehdotuksia, Liukko & Kuuva Työelämäasioiden ja sosiaalialan osaamista lisää - Terveydenhuollossa ei riittävästi osaamista työelämään ja ammatilliseen kuntoutukseen liittyvistä asioista - Lisäkoulutusta vaadittiin terveydenhuoltoon (erit. pth ja esh), etenkin lääkäreille > toimijoiden tulisi tuntea paremmin toistensa palvelut - Miten paljon pitäisi panostaa työhön paluun tukemiseen erikoistuneiden (sosiaalialan) ammattilaisten lisäämiseen? 15

16 Mitä siis kaipaamme? Asiakkaan rinnalla kulkevien yksilöllisten vastuuhenkilöiden lisääminen Mahdollisuus toimia yli organisaatiorajojen > kokonaisvastuu Vastuunjaon joustavoittaminen ja palveluiden niveltäminen yhteen ettei olla siellä omissa poteroissa tai se että ei kauheen tarkkaan määritellä, kenen asiakas tämä on ja kenen tämä. Yhteydenpidon ja yhteisten tietojärjestelmien kehittäminen Verkostoituminen: lisää yhteistyöfoorumeja, joissa tavata Lisää koulutusta ammatillisesta kuntoutuksesta ja työelämäasioista terveydenhuoltoon, erityisesti lääkäreille 16

17 Mitä itseasiassa tarvitsemme? Vuorovaikutusta Asiakaslähtöisyyttä Voimavarakeskeisyyttä Moniammatillista yhteistyötä Joustavuutta palveluissa Aikaa ja riittävää resursointia Kokonaisvaltaista asiakkaan tilanteen katsomista Koko kuntoutuksen ja työkyvyn tukemisen prosessin seurantaa ja arviointia 17

18 Yhteiseen suuntaan soutamista Työantaja TK Työeläke laitos TEtoim. 18

19 Kiitos ja hyvää kesää! 19

Toimijoiden yhteistyö työkykyongelmien hallinnassa

Toimijoiden yhteistyö työkykyongelmien hallinnassa Toimijoiden yhteistyö työkykyongelmien hallinnassa Ammattilaisten haastatteluihin perustuva tutkimus Jyri Liukko ja Niina Kuuva 27.5.2015 Neuroliiton seminaari, Scandic Park, Helsinki Tutkimusasetelma

Lisätiedot

Ammattilaisten yhteistyö työhönpaluun tukemisessa

Ammattilaisten yhteistyö työhönpaluun tukemisessa Ammattilaisten yhteistyö työhönpaluun tukemisessa Jyri Liukko Erikoistutkija Eläketurvakeskus, tutkimusosasto Twitter: @JyriLiukko Kuntoutuspäivät, 18.3.2016 Tutkimusasetelma Lähtökohta: työkykyongelmien

Lisätiedot

Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta

Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta Anne Korhonen Journalistipäivä 8.3.2016 Osatyökykyinen vai työkykyinen? 2 Osatyökykyisyys on työ ja tehtäväsidonnainen asia Työkyky muuttuu ja muuntuu

Lisätiedot

Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus. Osatyökykyisille tie työelämään - OTE

Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus. Osatyökykyisille tie työelämään - OTE Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus Osatyökykyisille tie työelämään - OTE Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke, taustaa 1,9 miljoonaa = joku pitkäaikaissairaus

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Projektipäällikkö Raija Tiainen

Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Projektipäällikkö Raija Tiainen Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke Työkyvyn alenema ei johda kokonaan työelämän ulkopuolelle ja työhön paluu on mahdollista.

Lisätiedot

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy

Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu. Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Työkyvyn palauttaminen ja työhön paluu Mervi Viljamaa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Dextra Työterveys, Pihlajalinna Oy Esityksen sisältö 1. Työkyvyn palauttamiseen ja työhön paluuseen liittyvät

Lisätiedot

Työkyvyn tuen TOIKE-verkosto

Työkyvyn tuen TOIKE-verkosto Polut hoitoon ja kuntoutukseen -projekti Työkyvyn tuen TOIKE-verkosto Kuntoutusfoorumi 06.11.2018 Virpi Heikkinen, vastaava ylilääkäri, Tays Tuula Haukka-Wacklin, projektipäällikkö, TOIKE-hanke Työkyvyn

Lisätiedot

TYÖKE - Verkostoilla tehoa SOTEen, työkyvyn tukeen ja työikäisten terveyteen (ESR )

TYÖKE - Verkostoilla tehoa SOTEen, työkyvyn tukeen ja työikäisten terveyteen (ESR ) TYÖKE - Verkostoilla tehoa SOTEen, työkyvyn tukeen ja työikäisten terveyteen (ESR 2017-2020) Helsingin yliopisto, Laurea ammattikorkeakoulu, Itä-Suomen yliopisto, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ja Työterveyslaitos

Lisätiedot

TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO

TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO Irja Korhonen Työterveys Aalto Anne Onkila Valmet työterveys Esa Leppänen JYTE Jari Ylinen KSSHP Visa Kervinen Terveystalo työterveys Laajavuori 16.6.2017

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Vieläkö tarvitaan huoltoa? Työterveyshuolto -25/+20

Vieläkö tarvitaan huoltoa? Työterveyshuolto -25/+20 Vieläkö tarvitaan huoltoa? Työterveyshuolto -25/+20 Työterveysyhteistyöllä eteenpäin - juhlaseminaari Eteran Auditorio 9.6.2015 Kaj Husman, professori emeritus Työterveyskäsite, ILO/WHO 1950: "kaikkien

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 2.11.2017 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulmia osatyökykyyn ja välityömarkkinoiden ohjaukseen. Helsinki 21.3.

Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulmia osatyökykyyn ja välityömarkkinoiden ohjaukseen. Helsinki 21.3. Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulmia osatyökykyyn ja välityömarkkinoiden ohjaukseen Helsinki 21.3.17 Kaija Ray Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993, nyt 37 taustayhteisöä,

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään

Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro ja projektipäällikkö Raija Tiainen 1 1.11.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys koskettaa lähes jokaista suomalaista työuran

Lisätiedot

Työkyvyn tuen mallin kehittäminen koko työvoimalla

Työkyvyn tuen mallin kehittäminen koko työvoimalla Työkyvyn tuen mallin kehittäminen koko työvoimalla Työkyvyn tuen toimintamallin kehittäminen Kliininen toiminta = Toimintakykykeskus Palvelumuotoilu Kehittäjäasiakkaat Verkostotyöskentely Asiakastyöhön

Lisätiedot

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari

Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn Verkostoseminaari TYÖTERVEYSHUOLLON NÄKÖKULMA TYÖKYVYN TUKEMISESSA Satu Väihkönen Työterveys Wellamo Oy, johtava ylilääkäri Suomen Työterveyslääkärit ry, pj 2013

Lisätiedot

Masentuneen henkilön tarina toimistotyössä Vantaalla

Masentuneen henkilön tarina toimistotyössä Vantaalla Masentuneen henkilön tarina toimistotyössä Vantaalla Anne Vuorio työhyvinvointikonsultti Työhönkuntoutumisen palveluverkoston verkostotapaaminen ja seminaari 3.11.2010 Vantaa kaupunkina Vantaan kaupunki,

Lisätiedot

Työterveyslaitos Kirsi Lappalainen

Työterveyslaitos Kirsi Lappalainen Hyvinvointia työstä Miten minä työntekijänä voisin vaikuttaa omassa työssäni siihen, että olemassa olevia työttömille suunnattuja eri palveluja ja niiden nykyisiä vahvuuksia hyödynnetään jatkossa mahdollisimman

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 19.11.2013 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

TEMPO Polkuja työelämään Pirkko Mäkelä-Pusa/

TEMPO Polkuja työelämään Pirkko Mäkelä-Pusa/ TEMPO Polkuja työelämään 2015-2018 Pirkko Mäkelä-Pusa/25.8.2016 Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä työuria. Osatyökykyisten

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien

Lisätiedot

Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö

Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä

Lisätiedot

Työterveyshuollon tulevaisuus osana sotea

Työterveyshuollon tulevaisuus osana sotea Hyvinvointia työstä Työterveyshuollon tulevaisuus osana sotea Jorma Mäkitalo TTL KEVA päivä 16.3.2017 17.3.2017 Työterveyslaitos Jorma Mäkitalo www.ttl.fi 2 Työterveyslaitoksen strategiset kärjet 17.3.2017

Lisätiedot

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi 4.10.2013 Pirjo Nevalainen Lähtökohtia kehittämiselle Yhä enemmän työttömiä asiakkaita ohjautuu kunnan sosiaali- ja terveyspalveluihin erilaisiin

Lisätiedot

Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - Näkökulma välityömarkkinoiden ohjaukseen

Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - Näkökulma välityömarkkinoiden ohjaukseen Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - Näkökulma välityömarkkinoiden ohjaukseen Kaija Ray Työkykykoordinaattorikoulutus Helsinki 27.3.18 Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993,

Lisätiedot

Kestävä työ ja työkyky Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä Pusa, Kuntoutussäätiö

Kestävä työ ja työkyky Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä Pusa, Kuntoutussäätiö Kestävä työ ja työkyky Polkuja työelämään Tempo hanke Pirkko Mäkelä Pusa, Kuntoutussäätiö Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä

Lisätiedot

Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa. Mari Niemi

Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa. Mari Niemi Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa Mari Niemi 5.12.2018 Miten olemme valmistelleet kokonaisuutta Valmistelua on tehty osin elämänkaarimallin, osin läpileikkaavien teemojen mukaisesti Tavoitteena

Lisätiedot

Kelan työkykyneuvojaverkosto ja heidän tehtävänsä

Kelan työkykyneuvojaverkosto ja heidän tehtävänsä Kelan työkykyneuvojaverkosto ja heidän tehtävänsä Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus Ismo Hiljanen KYKY -työkykyprosessin kehittämisohjelman tausta KYKY-hankkeen (työkykyprosessin kehittämisohjelma

Lisätiedot

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet

Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus. PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset ja työeläkekuntoutus PHP-seminaari 24.11.2014 Annukka Kettunen / Työkyky ja eläkkeet Työkykyjohtamisella työkyvyttömyyseläkeriskit hallintaan Lähiesimies Työolot Varhainen

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Yhdessä hyvä OTE KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Lähtötilanne Verkostotyöpajapäivät, palvelumuotoilupäivät,

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA

OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA 1. Osatyökykyisten tukemiseen on alueella yhteinen tahtotila 2. Monialaiselle yhteistyöverkostolle on rakenne ja toimintatapa 3. Palvelutarpeen tunnistamisen

Lisätiedot

Osatyökykyisenä työssä ja työhön tukea ja ratkaisuja. Työkyky ja osaaminen käyttöön - keinoja osatyökykyisten tueksi Kaija Ray 1.12.

Osatyökykyisenä työssä ja työhön tukea ja ratkaisuja. Työkyky ja osaaminen käyttöön - keinoja osatyökykyisten tueksi Kaija Ray 1.12. Osatyökykyisenä työssä ja työhön tukea ja ratkaisuja Työkyky ja osaaminen käyttöön - keinoja osatyökykyisten tueksi Kaija Ray 1.12.17 Vates-säätiö 2 Kokoava yhteistyö Valtakunnallinen asiantuntijuus Monimuotoinen

Lisätiedot

Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän

Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän Yhdenvertaisuusseminaari 30.11.2017 Helsinki Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän Yhdenvertaisuus työelämässä 30.11.2017 Anne Korhonen Mitä mielikuvia tai ajatuksia tulee mieleen sanasta työhönvalmentaja?

Lisätiedot

KYKY. Kelan Kyky-hanke. Asiakkaan kanssa - ajoissa ja aktiivisesti

KYKY. Kelan Kyky-hanke. Asiakkaan kanssa - ajoissa ja aktiivisesti KYKY Kelan Kyky-hanke Asiakkaan kanssa - ajoissa ja aktiivisesti Hankkeen osat KYKY Kyky 1 Työkykyprosessi Työkykyneuvonta Sidosryhmätyö Kyky 2 Sairaan lapsen tai vammaisen prosessi Vammaisen henkilön

Lisätiedot

Työkykymme tänään. Osatyökykyisyyden hintalappu yksilölle, yhteiskunnalle ja yritykselle. Vaikutus työkykymme tilaan ja tulevaisuuden uskoomme

Työkykymme tänään. Osatyökykyisyyden hintalappu yksilölle, yhteiskunnalle ja yritykselle. Vaikutus työkykymme tilaan ja tulevaisuuden uskoomme Osatyökykyisyyden hintalappu yksilölle, yhteiskunnalle ja yritykselle Jukka Lindberg Kehittämispäällikkö Vates säätiö 8.3.2016 Työkykymme tänään Suomalaisista työikäisistä 1,9 miljoonalla (55%) on vähintään

Lisätiedot

Työikäisten terveydenhuolto osana SOTEa

Työikäisten terveydenhuolto osana SOTEa Työikäisten terveydenhuolto osana SOTEa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri, lääkintöneuvos TYÖKE-seminaari 7.11.2018 Finlandiatalo 1 10.10.2018 Miksi maakunta- ja sote-uudistus tehdään? Perustuslakivaliokunta

Lisätiedot

Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen. Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut

Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen. Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut Työvalmennuksella tukea työssä jatkamiseen Kirsi Leppänen Vastaava työvalmentaja Mehiläinen Työelämäpalvelut Työkyky määräytyy suhteessa työhön Sopiva työ tukee kaikkien ihmisten hyvinvointia myös useimmista

Lisätiedot

Tervetuloa seminaariin!

Tervetuloa seminaariin! Tervetuloa seminaariin! Kohti yhtenäistä palvelukokonaisuutta Työikäisten terveydenhuolto uudistuu 7.11.2018 Seminaarin järjestää TYÖKE Verkostoilla tehoa SOTEen, työkyvyn tukeen ja työikäisten terveyteen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä 19.9.2014. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä 19.9.2014. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä 19.9.2014 Työkykyinen työntekijä -yhteinen tavoitteemme terveydenhuollossa Alueellisella yhteistyöllä tukea työkykyyn verkostoseminaari 19.9.2014 Lahti Timo Leino, ylilääkäri TTL 19.9.2014

Lisätiedot

YHTEISTYÖFOORUMI - Päheet verkostot. Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN

YHTEISTYÖFOORUMI - Päheet verkostot. Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN YHTEISTYÖFOORUMI - Päheet verkostot Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN TOIMINTA- KULTTUURIN MUUTOS MIHIN TARPEESEEN HAETTU RATKAISUA? Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän

Lisätiedot

Kuntoutus työeläkevakuuttajien toiminnassa.

Kuntoutus työeläkevakuuttajien toiminnassa. Kuntoutus työeläkevakuuttajien toiminnassa Aiheet Jukka Kivekäs 1. Työkyvyttömyyden iso kuva 2. Osatyökykyisyys lisääntyy 3. Työeläkekuntoutus työssä jatkamisen tukena 4. Kuntoutuksen etuudet ja kustannukset

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa Eveliina Pöyhönen Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös

Lisätiedot

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi

Lisätiedot

PKPK Työterveyslaitoksen puheenvuoro

PKPK Työterveyslaitoksen puheenvuoro PKPK 7.3.2019 Työterveyslaitoksen puheenvuoro Työikäisille oma palvelukokonaisuus liittymäpinnat huomioiden Työterveyslaitos 11.3.2019 Työikäisten palvelukokonaisuus Työikäinen asiakas keskiöön A) Yhteistyön

Lisätiedot

Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa

Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa Välityömarkkinoiden työpaja 1/2017 Ilkka Rantanen, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, TKK-Pilotit hanke Terveydentilan

Lisätiedot

PoKa-hanke. Kuntoutuspäivät 12.4.2011. Keva Sanna Pesonen

PoKa-hanke. Kuntoutuspäivät 12.4.2011. Keva Sanna Pesonen PoKa-hanke Kuntoutuspäivät 12.4.2011 Keva Sanna Pesonen Hankkeen taustaa Pohjois-Karjalan maakunnan alueella käynnissä oleva kuntatyöpaikkojen ammatillisen kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin kehittämishanke

Lisätiedot

AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää

AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA. Kuntoutuspäivät Ylilääkäri Maija Haanpää AMMATILLINEN KUNTOUTUS HENKILÖASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA Kuntoutuspäivät 7.6.2018 Ylilääkäri Maija Haanpää TYÖELÄKEKUNTOUTUS = TYÖELÄKEYHTIÖN JÄRJESTÄMÄ AMMATILLINEN KUNTOUTUS Työntekijällä, joka ei ole täyttänyt

Lisätiedot

Kaikki irti mahdollisuuksista on kamalan työlästä olla tekemättä mitään. 23.9.2015 Petri Puroaho

Kaikki irti mahdollisuuksista on kamalan työlästä olla tekemättä mitään. 23.9.2015 Petri Puroaho Kaikki irti mahdollisuuksista on kamalan työlästä olla tekemättä mitään 23.9.2015 Petri Puroaho Vates-säätiö, projekti ja välityömarkkinat Vates-säätiö toimii (1993 - ) vammaisten, pitkäaikaissairaiden

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen työterveyslääkäriyhdistys 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Katri Tiitola 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Työterveyshuollon näkökulma asiakaskohtaamisten haasteisiin ja mahdollisuuksiin

Työterveyshuollon näkökulma asiakaskohtaamisten haasteisiin ja mahdollisuuksiin Työterveyshuollon näkökulma asiakaskohtaamisten haasteisiin ja mahdollisuuksiin Satu Soini, ylilääkäri Työtöterveyslaitos, Uudistuva työterveyshuolto 7.2.2019 Satu Soini Elämänkaariajattelu 7.2.2019 Satu

Lisätiedot

Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista?

Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista? Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista? Kela, terveysosasto, kuntoutusryhmä Leena Penttinen, KM, TtM, suunnittelija Ammatillisen kuntoutuksen päivät

Lisätiedot

Ammatillisen kuntoutuksen kehityskaaret

Ammatillisen kuntoutuksen kehityskaaret Ammatillisen kuntoutuksen kehityskaaret Vatespäivät 4. 5.4.2017 Juha Mikkola Toimitusjohtaja, Vakuutuskuntoutus VKK ry Työhönkuntoutumisen palveluverkoston puheenjohtaja o Mikä on työhönkuntoutumisen palveluverkosto?

Lisätiedot

Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP. Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot

Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP. Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot Maria Husu sosiaalityöntekijä Elina Lindgren kuntoutussuunnittelija SATSHP Ammatillisen kuntoutuksen kenttä ja toimijatahot Mitä on ammatillinen kuntoutus? Tavoitteena työelämässä pysyminen, sinne pääseminen

Lisätiedot

Työeläkekuntoutuksen keinot yhteistyön mahdollisuudet. Verkostoseminaari Merja Valle

Työeläkekuntoutuksen keinot yhteistyön mahdollisuudet. Verkostoseminaari Merja Valle Työeläkekuntoutuksen keinot yhteistyön mahdollisuudet Verkostoseminaari 6.10.2015 Merja Valle Työeläkekuntoutuksen suosio kasvaa, työkyvyttömyyseläkkeet laskussa 25 000 22 500 20 000 17 500 15 000 12 500

Lisätiedot

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk

Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu Pohjois-Suomessa asuville 16-25 vuotiaille, joille sairaus tai vamma aiheuttaa työkyvyn olennaisen heikentymisen tai työkyvyttömyyden

Lisätiedot

Soten vaikutukset työterveyshuoltoon ja työterveyshoitajan työhön

Soten vaikutukset työterveyshuoltoon ja työterveyshoitajan työhön Hyvinvointia työstä Soten vaikutukset työterveyshuoltoon ja työterveyshoitajan työhön Terveydenhoitajapäivät 14.3.2019, Rovaniemi Jorma Mäkitalo, LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Tutkimus- ja palvelukeskuksen

Lisätiedot

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo HTTHK webinaari 26.9.2014 Finlandiatalo Sosiaali- ja terveysministeriön puheenvuoro lääkintöneuvos Arto Laine Hyvä työterveyshuoltokäytäntö -

Lisätiedot

Ammatillinen kuntoutus työelämään paluun ja työssä jatkamisen tukena

Ammatillinen kuntoutus työelämään paluun ja työssä jatkamisen tukena Ammatillinen kuntoutus työelämään paluun ja työssä jatkamisen tukena Epilepsiapotilaan ohjauksen kehittäminen koulutustilaisuus 19.9.2014, TYKS Sanna Filatoff-Rajaniemi Kuntoutusasiantuntija Keva Keva

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten organisaatioissa tuettiin osatyökykyisten työllistymistä ja työssä jatkamista ja mitkä tekijät estivät tai edistivät sitä. Tutkimuskysymyksiä

Lisätiedot

Työeläkelaitoksen mahdollisuudet osatyökykyisen työssä jatkamiseksi.

Työeläkelaitoksen mahdollisuudet osatyökykyisen työssä jatkamiseksi. Työeläkelaitoksen mahdollisuudet osatyökykyisen työssä jatkamiseksi Aiheet Jukka Kivekäs 1. Työkyvyttömyys vähenee 2. Työkyvyttömyyden arvioinnista 3. Osatyökyvyttömyyseläkkeet 4. Työeläkekuntoutus 5.

Lisätiedot

Työeläkekuntoutuksen pelisäännöt. Työhönkuntoutumisen palveluverkoston koulutusiltapäivä Paasitorni Kuntoutusasiantuntija Suvi Tella

Työeläkekuntoutuksen pelisäännöt. Työhönkuntoutumisen palveluverkoston koulutusiltapäivä Paasitorni Kuntoutusasiantuntija Suvi Tella Työeläkekuntoutuksen pelisäännöt Työhönkuntoutumisen palveluverkoston koulutusiltapäivä Paasitorni 22.03.2011 Kuntoutusasiantuntija Suvi Tella Sisältö Kuntoutuksen toteuttajat Kenellä on oikeus työeläkekuntoutukseen?

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)

Lisätiedot

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki Valtakunnalliset lastensuojelupäivät #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki ErinOmainen-hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kuulit sä meitä? - Erityislapsiperheiden moninaiset

Lisätiedot

Mikä on muuttunut hankkeen myötä

Mikä on muuttunut hankkeen myötä Mikä on muuttunut hankkeen myötä Vertaisoppimispäivät, Kajaani 30.11.17. TOIKE-hanke Sinikka Karhu ja Anni Mäkelä Mikä on muuttunut asiakkaan näkökulmasta? Matalan kynnyksen Toimintakykykykeskus on perustettu

Lisätiedot

Kehittämisen lähtökohtana ja reunaehtoina oli lainsäädäntö, sekä sen mukaiset vakiintuneet kuntoutusmuodot ASLAK ja Tyk.

Kehittämisen lähtökohtana ja reunaehtoina oli lainsäädäntö, sekä sen mukaiset vakiintuneet kuntoutusmuodot ASLAK ja Tyk. AURA Kela käynnisti työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen 2007, tavoitteena oli tuolloin kehittää kuntoutusta työn ja työelämän muuttuneisiin tarpeisiin sekä edistää yhteistyötahojen entistä parempaa verkostoitumista

Lisätiedot

AMMATILLINEN KUNTOUTUS

AMMATILLINEN KUNTOUTUS AMMATILLINEN KUNTOUTUS Ammatillinen kuntoutus auttaa jatkamaan työssä Työkyvyn heikkeneminen voi estää työskentelysi jossain vaiheessa työuraa. Tällöin ammatillinen kuntoutus voi auttaa sinua jatkamaan

Lisätiedot

Polut hoitoon ja kuntoutukseen -projekti. Saumaton hoitoketju ja kuntoutuspolku työikäiselle

Polut hoitoon ja kuntoutukseen -projekti. Saumaton hoitoketju ja kuntoutuspolku työikäiselle Polut hoitoon ja kuntoutukseen -projekti Saumaton hoitoketju ja kuntoutuspolku työikäiselle Kokeilun perustiedot Saumaton hoitoketju ja kuntoutuspolku työikäiselle -hanke toteutettiin 1.1.2017 31.12.2018

Lisätiedot

Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo

Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus PL 13, 14201 Turenki puh. (03) 685 21, www.kiipula.fi 1 Urasuuntapalvelut mitä

Lisätiedot

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Lähtötilanne Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Verkostotyöpajapäivät,

Lisätiedot

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään 1) työhön liittyvien

Lisätiedot

Osatyökykyiset työssä -ohjelma

Osatyökykyiset työssä -ohjelma Työhönkuntoutumisen palveluverkoston verkostoseminaari 3.12.2013 Osatyökykyiset työssä -ohjelma STM:n käynnistämä ohjelma, jossa on kaksi kokonaisuutta: osatyökykyisten työssä jatkamista ja työllistymistä

Lisätiedot

Työeläkekuntoutus työelämässä jatkamisen tukena. Hyte- päivät 23.9.2014 Merja Valle kuntoutuksen kehityspäällikkö

Työeläkekuntoutus työelämässä jatkamisen tukena. Hyte- päivät 23.9.2014 Merja Valle kuntoutuksen kehityspäällikkö Työeläkekuntoutus työelämässä jatkamisen tukena Hyte- päivät 23.9.2014 Merja Valle kuntoutuksen kehityspäällikkö Varman kuntoutujat Keski-ikä n. 47 vuotta, vähän yli puolet miehiä Pitkä työkokemus ja usein

Lisätiedot

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia

Lisätiedot

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO 10.10.2018 loppuseminaari Ritva Partinen, STM Yleistä rakennerahastoista Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta

Lisätiedot

Tervetuloa Kainuuseen! OTE maakunnassa -Polut kuntoon -hanketoimijat

Tervetuloa Kainuuseen! OTE maakunnassa -Polut kuntoon -hanketoimijat Tervetuloa Kainuuseen! OTE maakunnassa -Polut kuntoon -hanketoimijat 2 Anna-Kaisa Heinistö Perustietoa hankkeesta Hankeaika 1.4.2017 31.12.2018 Rahoitus 80 % STM, 20 % Kainuun sote Päätoteuttaja ja hallinnoija

Lisätiedot

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma TTH-lain tarkoitus (1383/2001, 1 2mom) Yhteistoimin edistää: 1. työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä; 2. työn ja

Lisätiedot

Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena

Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena Työhön paluu tutkimuksen ja käytännön haasteena 18.3.2014 Marjukka Aaltonen, kuntoutusjohtaja, Kiipulan kuntoutuskeskus marjukka.aaltonen@kiipula.fi, puh. 050

Lisätiedot

Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa

Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa Yhteistyö työkyvyn arvioinnissa Marjo Sinokki Työterveysjohtaja Turun Työterveystalo/Turun kaupunki LT, työterveyshuollon ja terveydenhuollon EL EI SIDONNAISUUKSIA Tänään pohditaan Taustaa Työkyky Yhteistyö

Lisätiedot

Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi

Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi 11.3.2013 Tärkeimmät kehittämisideat Lääkinnällinen kuntoutus: Miten heidän kuntoutuksen rahoitus, jotka eivät täytä tiukkoja kriteereitä ja eivät täten

Lisätiedot

Työttömien terveydenhuollon kehittäminen työterveyshuollon näkökulmasta. Sari Ljungman, projektisuunnittelija Tiia Nieminen, projektisuunnittelija

Työttömien terveydenhuollon kehittäminen työterveyshuollon näkökulmasta. Sari Ljungman, projektisuunnittelija Tiia Nieminen, projektisuunnittelija Työttömien terveydenhuollon kehittäminen työterveyshuollon näkökulmasta Sari Ljungman, projektisuunnittelija Tiia Nieminen, projektisuunnittelija SATAOSAA-maakuntakokeilu Kesäkuu 2018 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TYÖPAIKKOJEN JA TYÖNTEKIJÖIDEN TARPEET TYÖTERVEYSHUOLLOLLE

TYÖPAIKKOJEN JA TYÖNTEKIJÖIDEN TARPEET TYÖTERVEYSHUOLLOLLE TYÖPAIKKOJEN JA TYÖNTEKIJÖIDEN TARPEET TYÖTERVEYSHUOLLOLLE OULU 13.10.2016 KARI HARING SAK RY ERI TARKASTELUMAHDOLLISUUKSIA TARPEESEEN Työelämän muutos Työsuojelullinen Lainsäädäntö edellyttää Taloudellinen

Lisätiedot

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 9. 3. 2 0 1 Vaikeavammaisten yksilöllisen kuntoutusjakson standardi Uudistustyön tavoitteena oli rakentaa intensiivisesti

Lisätiedot

Prolainen vaihtoehto. Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille

Prolainen vaihtoehto. Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille Prolainen vaihtoehto Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille Osaamisen päivittäminen on avain työn kohtaanto-ongelman ratkaisemiseen Työttömien koulutukseen panostaminen

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako. Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita

Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako. Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita Kuva: Juha Juntunen (Sosiaalivakuutus lehti 5/2006) Kuntoutusta

Lisätiedot

IDEASTA WALTTI-TALOKSI

IDEASTA WALTTI-TALOKSI WALTTI-TALO IDEASTA WALTTI-TALOKSI Ideointi käytännön työn pohjalta: Asiakkaan mahdollisuuksien kartoittaminen -> asiakkaat toimenpiteissä, joihin kuuluvat ja joista hyötyvät Työntekijöillä parempi havainnointimahdollisuus

Lisätiedot

Opinnoista työelämään. Mervi Reiman

Opinnoista työelämään. Mervi Reiman Opinnoista työelämään Mervi Reiman Opinnoista työelämään SEURAKUNTA- LUOVI KIIPULA Validia+Bovalius = Spesia (2018) Peruskoulu Työpajat Välivuosi 10. VALMA TELMA OPISTO JAAKKIMA ERITYIS- AMMATTI- OPISTO

Lisätiedot

30.9.2013 30.11.2014. Virallinen nimi: Osatyökykyiset työyhteisössä käytännöllinen opas ja koulutusta lähiesimiehille

30.9.2013 30.11.2014. Virallinen nimi: Osatyökykyiset työyhteisössä käytännöllinen opas ja koulutusta lähiesimiehille Työsuojelurahaston rahoittama, Satakunnan ammattikorkeakoulun hallinnoima tiedotus- ja koulutushanke Jengoilleen 30.9.2013 30.11.2014 Virallinen nimi: Osatyökykyiset työyhteisössä käytännöllinen opas ja

Lisätiedot

Mitä meneillään tällä hetkellä Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) kärkihankkeessa? Päivi Mattila-Wiro, KTT

Mitä meneillään tällä hetkellä Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) kärkihankkeessa? Päivi Mattila-Wiro, KTT Mitä meneillään tällä hetkellä Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) kärkihankkeessa? Päivi Mattila-Wiro, KTT OTE:n ytimet Menetelmät ja keinot, joita olemme luoneet, vastaavat erityisesti kolmeen asiaan:

Lisätiedot

Sote-uudistus ja sen vaikutukset kuntoutukseen Kommenttipuheenvuoro

Sote-uudistus ja sen vaikutukset kuntoutukseen Kommenttipuheenvuoro Sote-uudistus ja sen vaikutukset kuntoutukseen Kommenttipuheenvuoro Heikki Suoyrjö LT, Fysiatrian ja työterveyshuollon el, Kuntoutuksen erityispätevyys Toiminta-aluejohtaja Esityksen sisältö Terveydenhuoltolaki

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ennaltaehkäisyn edistämisen priorisointi - miksi se on niin vaikeaa? Jorma Mäkitalo, Osaamiskeskuksen johtaja Oma ammattihistoria lääket lis Oulun yliopisto 1986 työterveyshuollon erikoislääkäri

Lisätiedot

Järjestäminen: ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

Järjestäminen: ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI Sosiaalihuollon palveluprosessit, päätöksenteko ja kehittämistyö muodostuvassa palvelujärjestelmässä Sosiaali- ja terveysvaliokunta maanantai 21.05.2018 klo 13:00 /HE 16/2018 vp Riitta Hakoma Järjestäminen:

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Työterveyshuollon ajankohtaisseminaari 7.2.2013 Lapin aluehallintovirasto, Rovaniemi Puheenvuoro yksikön päällikkö, aluehallintoylilääkäri Riitta Pöllänen, Lapin avi Diat kehittämispäällikkö Maria Rautio,

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

SEKTORIT SEKAISIN YRITYKSEN NÄKÖKULMA

SEKTORIT SEKAISIN YRITYKSEN NÄKÖKULMA SEKTORIT SEKAISIN YRITYKSEN NÄKÖKULMA HANKINTA-ASIAMIES VELI PUTTONEN PALVELUKSESSANNE! Keski-Suomen Yrittäjät Lutakonaukio 7 (Innova 2) 40100 6.6.2017 Jyväskylä P. 0500 646 793 veli.puttonen@yrittajat.fi

Lisätiedot

Nuorten geneerinen mielenterveysinstrumentti

Nuorten geneerinen mielenterveysinstrumentti Nuorten geneerinen mielenterveysinstrumentti Lapsen paras - yhdessä enemmän Pääkaupunkiseudun LAPE-hanke Erityis- ja vaativa taso Terveydenhuolto/HUS Marjaana Karjalainen 1 GMI - Nuorten geneerinen mielenterveysinstrumentti

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Osatyökykyiset työssä -ohjelma

Osatyökykyiset työssä -ohjelma Ohjelma joka kannattaa VATES 9.4.2014 Osatyökykyiset työssä -ohjelma STM:n käynnistämä ohjelma, jossa on kaksi kokonaisuutta: osatyökykyisten työssä jatkamista ja työllistymistä edistävä toimintakonsepti

Lisätiedot

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,

Lisätiedot

PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa

PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa Jukka Puustinen Oyl, neurologi Kuntoutustutkimusyksikkö, PHSOTEY KTY Kuntoutustutkimus Puheterapia Neuropsykologinen kuntoutus Vammaispoliklinikka

Lisätiedot