Halutuin.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Halutuin."

Transkriptio

1 Halutuin.

2 Alueellinen yhteistyö matkailussa Levillä

3 Levin historiaa Ensimmäinen hiihtohissi vuonna 1964 Ensimmäinen hotelli vuonna 1981, Hotelli Levitunturi Kittilän lentokenttä vuonna 1982 Levi projekti I vuonna 1988, II vuonna 1997 ja III vuonna 2003 Vahvaa kasvua 90-luvun puolivälistä Maailmancup-kilpailut v lähtien

4 Levi projekti I ja II Levi projekti I Julkistettiin 1988 Tavoitteet Vuodepaikat > Lasketteluhissit 5 -> 20 Ohjelmapalveluiden lisäys (mm. golf, metsästys, eräretket, kalastus, hiihto, kelkkailu) Maankäyttösuunnitelma, toimiva latu- ja polkuverkosto Levi projekti II Julkistettiin 1997 Tavoite vuodelle 2005: Vuodepaikkoja (saavutettiin jo 2001) Ohjausryhmän kokoonpano on aina ollut hyvin kattava ja yhteistyötä korostava. Edustajia on ollut mm. Kittilän kunnasta, Lapin liitosta, Lapin TE-keskuksesta, Lapin ympäristökeskuksesta ja paikallisista yrittäjistä.

5 Julkistettiin 02/ 2004 Teemat Matkailukalastus Patikointi Golf Lasten kesäaktiviteetit Kongressimatkailu Tavoitteet vuodelle vuodepaikkaa Kansainvälisten matkailijoiden osuus yöpymisvuorokausista 50% Levi projekti III

6 44 rinnettä, 26 hissiä 6 välinevuokraamoa, Lastenmaa, hiihtokoulu 230 km maastohiihtolatuja 886 km hoidettuja kelkkareittejä vuodepaikkaa 6 hotellia, useita huoneistohotelleja Levi

7 2,7 milj. yöpymisvuorokautta vierailijaa Yli 50 ohjelmapalveluyritystä Noin anniskelupaikkaa, lähes 40 ravintolaa joista 8 rinneravintolaa Levi

8 Levin vahvuudet Lentoaseman läheisyys - saavutettavuus Kylämäisyys & infrastruktuuri palveluiden kompaktius Vahvat ja sitoutuneet yrittäjät yhteistyö Kittilän kunnan vahva panostus suunnitelmallisuus esim. kaavoituksessa Aktiviteettien runsaus - monipuolisuus Kansainvälisyys: uusi ainutlaatuinen talvikohde eksoottisuus Lumivarmuus, turvallisuus, luonto, puhtaus Ennakkoluulottomuus ja innovatiivisuus

9 Levin maailmancup Visio ja tavoite vuonna 1994 saada maailmancup Leville Haasteina kylmyys, pimeys ja etäisyys 10 M investoinnit Uskottavuus kisajärjestäjänä saavutettiin Eurooppa cupin kisojen kautta (neljät kisat joista ensimmäinen 2000) Alpine Lapland Race Lappilaisuus/ korkea teknologia

10 Levin maailmancup Ensimmäiset maailmancup-kilpailut kilpailut sekä maaliskuussa että marraskuussa 2008 kilpailut , miesten ja naisten kauden pujotteluavaus Seurauksia mm. Paikka FIS kisakalenterissa saakka Kansainvälinen tunnettuus

11 Lentoliikenne Kittilän lentokentän matkustajamäärät Kv Kot Kv Kot

12 Kittilän kunnan matkailutulo M 180

13 Kittilä Matkailun työvoima

14 Vuodepaikat Levillä

15 Yöpymisvuorokaudet Levillä

16 Levin Matkailu Oy Markkinointi Levin markkinointi Yhteismarkkinointi Keskusvaraamo Yli petipaikkaa, yli 900 kohdetta Matkailuneuvonta Matkatoimisto Levi Travel Ltd Oy Levi Events Ltd alppihiihdon maailmancup kisojen järjestäjä Liikevaihto M

17 Markkinointi Markkinointi Levin asiakkaille Markkinointibudjetti n. 1,3 milj. /v. Yhteismarkkinointi alueen sisällä 175 yritystä Levillä Vuositttainen markkinointimaksu ( ) Osa Keskusvaraamon tuloista käytetään myös markkinointiin Sisäinen markkinointi Viestintää ja koulutusta Säännölliset tapaamiset yritysten kesken Kehitystyötä ja hankkeita Official Partners of Levi Carlsberg, Halti, Nissan, Mandatum, Reissumies and Sonera Verkostointimarkkinointia

18 Yhteismarkkinointi - hyödyt Internet näkyvyys Esitenäkyvyys Mahdollisuus ostaa lisätilaa Levi logon ja brändin käyttöoikeus Kuvapankin käyttöoikeus Mahdollisuus osallistua work shoppeihin ja messuille Tutustumis & mediamatkojen hyödyt ja osallistuminen Tiedotus & kokoontumiset LeviPassi ja HUBA-toiminta Keskusvaraamon myynnit

19 Yhteismarkkinointi - hyödyt Yhdessä tekeminen Mahdollisuus vaikuttaa sitoutuminen Myyntikanavien lisääntyminen Tuotteiden kehittyminen Keskinäisesti kilpailusta alueelliseen kilpailuun Levin henki

20 Yhteismarkkinointi - haasteet Eri yritysten omat intressit Laatuerot yritysten välillä asiakas ostaa loman Levillä Epärealistiset odotukset Sitoutumiserot yritysten välillä Pienet vastaan suuret yritykset Kasvun hallinta

21 Kansainvälistyminen Saavutettavuuden parantaminen Ammattitaitoisen työvoiman saanti/riittävyys Kesämatkailun kehittäminen Ympäristö Sosiaaliset & kunnalliset palvelut Asunnot, terveydenhuolto, koulut, päivähoito yms. Tulevaisuuden haasteita

22 Ympäristö Ympäristörakentaminen Energiatehokkuus Metsätalous Jätehuolto

23 Golf Teemapuistot (pyöräily, sauvakävely, seikkailu, poro) Reitistöjen uusiminen ja rakentaminen Suuret tapahtumat Luontoaktiviteetit kuten kalastus, patikointi ja melonta Aktiviteetit & ulkoilu Lapin eksotiikka Kesämatkailu

24 Tavoitteet & visio 2020 Majoituskapasiteetti vuodepaikkaa 50 % kansainvälisiä asiakkaita Matkailutulo 300 milj. Markkinajohtajuus Pohjois- Euroopassa

25 KIITOS!

Menestyksellisen matkailuyhteistyön. haasteet ja mahdollisuudet case Levi

Menestyksellisen matkailuyhteistyön. haasteet ja mahdollisuudet case Levi Menestyksellisen matkailuyhteistyön Halutuin. haasteet ja mahdollisuudet case Levi Jussi Töyrylä Toimitusjohtaja Levin Matkailu Oy Agenda Levi 2010-2011 Matkailualueen organisoituminen Organisoitumisen

Lisätiedot

Levi.passi -koulutus TERVETULOA!

Levi.passi -koulutus TERVETULOA! Levi.passi -koulutus TERVETULOA! Levi.passi Levi.passi alueperehdytysmalli tarjoaa Levin yhteismarkkinointiyrityksissä työskenteleville ajankohtaista tietoa alueen toiminnasta. Tilaisuuteen osallistuja

Lisätiedot

Saavutettavuuden rooli Lapin matkailun menestystarinassa

Saavutettavuuden rooli Lapin matkailun menestystarinassa Saavutettavuuden rooli Lapin matkailun menestystarinassa 17.11.2017 Sanna Kärkkäinen Toimitusjohtaja VisitRovaniemi #visitrovaniemi #rovaniemi @visitrovaniemi @SannaRovaniemi Visit Rovaniemi DMO, Destination

Lisätiedot

gosaimaa yhteismarkkinointi

gosaimaa yhteismarkkinointi gosaimaa yhteismarkkinointi Yhteismarkkinointi Joukkueajattelu Paras matkailualue (joukkue) voittaa Resurssit Yhdessä enemmän kuin yksin Yhteinen suunta Yhteinen viesti kaikessa markkinoinnissa Syöttöpeliä

Lisätiedot

Lapin matkailustrategia Satu Luiro, Lapin liitto

Lapin matkailustrategia Satu Luiro, Lapin liitto Lapin matkailustrategia 2011-2014 28.9.2011 Satu Luiro, Lapin liitto Lapin matkailun visio 2014 Lappi Puhdasta ELÄMÄNVOIMAA lähelläsi. Lappi on Euroopan johtava kestävän luonto- ja elämysmatkailun kohde

Lisätiedot

Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy 30 vuotta. Aki Keskinen 5.9.2012 www.kehy.fi

Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy 30 vuotta. Aki Keskinen 5.9.2012 www.kehy.fi Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy 30 vuotta Tervetuloa Imatralle! Imatra kartalla Helsinki 257 km Joensuu 197 km Jyväskylä 257 km Kotka 145 km Lappeenranta 37 km Oulu 528 km Rovaniemi 748 km Tampere 312 km

Lisätiedot

Outdoors Finland tavoitteet ja mitä on tehty

Outdoors Finland tavoitteet ja mitä on tehty Outdoors Finland tavoitteet ja mitä on tehty 1. Osaamisen kehittäminen ja yhteistyön lisääminen Infotilaisuudet 15 maakuntaa 350 osallistujaa OF-seminaarit x 3 Visit Finland Akatemia valmennukset (17 päivää

Lisätiedot

NILSIÄN JA TAHKON NÄKYMIÄ 9. ja 10.12.2008

NILSIÄN JA TAHKON NÄKYMIÄ 9. ja 10.12.2008 NILSIÄN JA TAHKON NÄKYMIÄ 9. ja 10.12.2008 Nilsiän kaupunki perustettu v. 1869, kaupungiksi 1.3.1998 asukkaita n 6500, josta taajamassa n 3500 ja Tahkon alueella n. 70 pinta-ala 848 km2, josta vettä 138

Lisätiedot

Miset Matkailu. Miset Matkailun tehtävät 5.12.2013

Miset Matkailu. Miset Matkailun tehtävät 5.12.2013 Miset Matkailu Miset Matkailun tehtävät Mikkelin seudun matkailumarkkinointi VisitMikkeli Palvelusopimus Mikkelin seudun matkailupalvelu ry (7 kuntaa, n. 150 yritystä) Yhteistyössä yrittäjien ja eri sidosryhmien

Lisätiedot

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä.

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä. Levin Joulu 2015 Jouluruokailuja, joulutori, jouluisia ohjelmia, useita erilaisia ohjattuja aktiviteetteja, pukin vierailuja huoneistoon, laskettelua, kelkkailua, hiihtokoulua, hiihtoa, kauneimpia joululauluja.

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMI. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos

VARSINAIS-SUOMI. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos VARSINAIS-SUOMI Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 212 Itä-Suomen yliopisto, matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos Sisältö 1. Perustiedot...3 2. Matkailuliiketoiminnan tunnusluvut...4

Lisätiedot

Tahkon matkailustrategia. Pohjois-Savon matkailun tulevaisuus seminaari 26.1.2010 Jorma Autio

Tahkon matkailustrategia. Pohjois-Savon matkailun tulevaisuus seminaari 26.1.2010 Jorma Autio Tahkon matkailustrategia Pohjois-Savon matkailun tulevaisuus seminaari 26.1.2010 Jorma Autio VK Aholansaari Joonas Kokkonen: Viimeiset kiusaukset Paavo Ruotsalainen Tahko on lähellä Helsinki Tahko 435

Lisätiedot

Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet

Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet Maaseutumatkailu Perinteisesti maaseutumatkailuun on yhdistetty maatilatalous, mutta maaseudun rakennemuutoksen myötä matkailu on elinkeinona ohittanut

Lisätiedot

HIMOKSEN & JÄMSÄN SEUDUN MATKAILUSTRATEGIA JÄMSÄN SEUDUN VÄLITÖN MATKAILUTULO OLI VUONNA 2010 52 MILJOONAA EUROA.

HIMOKSEN & JÄMSÄN SEUDUN MATKAILUSTRATEGIA JÄMSÄN SEUDUN VÄLITÖN MATKAILUTULO OLI VUONNA 2010 52 MILJOONAA EUROA. HIMOKSEN & JÄMSÄN SEUDUN MATKAILUSTRATEGIA JÄMSÄN SEUDUN VÄLITÖN MATKAILUTULO OLI VUONNA 2010 52 MILJOONAA EUROA. MENESTYKSEN TARINA Jämsän seudun matkailun menestystarina on syntynyt Hiihtokeskus Himosvuori

Lisätiedot

MINNO-osaprojekti. Matkailuinnovaatiot & Uudenmaan tulo- ja työllisyystutkimus Leena Grönroos & Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 15.10.

MINNO-osaprojekti. Matkailuinnovaatiot & Uudenmaan tulo- ja työllisyystutkimus Leena Grönroos & Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 15.10. MINNO-osaprojekti Matkailuinnovaatiot & Uudenmaan tulo- ja työllisyystutkimus Leena Grönroos & Eva Holmberg TouNet-projektin ohjausryhmä 15.10.2013 Matkailuinnovaatiot Tavoitteena Etelä-Suomen kolmen maakunnan

Lisätiedot

Outdoors Finland II. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke. Satakunta 14.11.2013

Outdoors Finland II. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke. Satakunta 14.11.2013 Outdoors Finland II Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke Satakunta 14.11.2013 Heli Saari heli.saari@visitfinland.com www.mek.fi/outdoorsfinland Matkailun edistämiskeskus Tehtävänä

Lisätiedot

LME:n kuulumisia Yhteistyöllä uutta toimintaa ja tulosta

LME:n kuulumisia Yhteistyöllä uutta toimintaa ja tulosta LME:n kuulumisia Yhteistyöllä uutta toimintaa ja tulosta Liisa Mäenpää Finnish Lapland Tourist Board ry Finnish Lapland Tourist Board ry, Lapin Matkailuelinkeinon Liitto (LME) on perustettu syksyllä 2010.

Lisätiedot

MASTER PLAN. Unohdettu suunnitelma. Rositsa Bliznakova

MASTER PLAN. Unohdettu suunnitelma. Rositsa Bliznakova MASTER PLAN Rositsa Bliznakova etela-konnevesi.fi/master-plan/ suunniteltiin Rautalammin Konneveden matkailualueen palveluvarustusta, sekä otettiin suuntaa tulevaisuuden matkailullisiin ja virkistyskäytöllisiin

Lisätiedot

Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke

Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke Hämeenlinna 15.4.2011 projektipäällikkö Terhi Hook Matkailun edistämiskeskus MEK terhi.hook@visitfinland.com

Lisätiedot

TAHKO ACTION PLAN. 1. Markkinointi. 2. Tapahtumat. 3. Harrasteet ja tekemiset. Tahkon kehittämisen painopisteet on jaettu kahdeksaan osa-alueeseen:

TAHKO ACTION PLAN. 1. Markkinointi. 2. Tapahtumat. 3. Harrasteet ja tekemiset. Tahkon kehittämisen painopisteet on jaettu kahdeksaan osa-alueeseen: TAHKO ACTION PLAN Tahkon kehittämisen painopisteet on jaettu kahdeksaan osa-alueeseen: 1. Markkinointi Tahkon yhteismarkkinoinnista vastaa Kuopio-Tahko markkinointi Oy. Yhtiön vuotuinen markkinointibudjetti

Lisätiedot

MATKAILUN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET KIVIJÄRVELLÄ KESÄ 2013 TALVI 2014. 29.8.2014 Mika Niskanen

MATKAILUN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET KIVIJÄRVELLÄ KESÄ 2013 TALVI 2014. 29.8.2014 Mika Niskanen MATKAILUN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET KIVIJÄRVELLÄ KESÄ 2013 TALVI 2014 Toimeksiantaja Kivijärven kunta KÄYTETTY MENETELMÄ Menomenetelmä Tulomenetelmä Asukaskyselyt (keskiarvot) Kuntatilastot Mökkikyselyt

Lisätiedot

1. Vuodepaikkojen lisääminen 1800 -> 4000 vuodepaikkaan.

1. Vuodepaikkojen lisääminen 1800 -> 4000 vuodepaikkaan. Ukkohalla masterplan 2011-2018 VISIO- Aito Loma Kainuun Huipulla Ukkohalla on Suomen viihtyisin ympärivuotinen matkailukylä, jossa monipuoliset kesä- ja talviaktiviteetit yhdessä ympäröivän luonnon kanssa

Lisätiedot

Outdoors Finland. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke. Markkinointiyhteistyöllätulosta seminaari

Outdoors Finland. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke. Markkinointiyhteistyöllätulosta seminaari Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke Markkinointiyhteistyöllätulosta seminaari 26.-27.10.2010 Savion Hovi, JÄMSÄ projektipäällikkö Terhi Hook terhi.hook@visitfinland.com

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja

Lisätiedot

POHJANMAA. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos

POHJANMAA. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos POHJANMAA Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 2012 Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos Sisältö 1. Perustiedot... 3 2. Matkailuliiketoiminnan tunnusluvut...

Lisätiedot

Kestääkö matkailu Kestääkö maailma matkailua. Kestävää matkailua meillä ja muualla Anu Nylund

Kestääkö matkailu Kestääkö maailma matkailua. Kestävää matkailua meillä ja muualla Anu Nylund Kestääkö matkailu Kestääkö maailma matkailua Kestävää matkailua meillä ja muualla Anu Nylund Ekologisesti, taloudellisesti ja sosiokulttuurisesti kestävää matkailua Suunnittelu on tärkeää Kantokykyluokitus

Lisätiedot

Strategia Päivitetty

Strategia Päivitetty Strategia 2020 Päivitetty 25.8.16 Visio Matkailun identiteettimme rakentuu luontaisista elementeistä, joita alueesta viestitään muutenkin Luonto, Aurinko, Onnellisuus, Energia, Kansainvälisyys Visio muodostuu

Lisätiedot

Culture EDEN in Finland -kilpailu

Culture EDEN in Finland -kilpailu KILPAILULOMAKE Kohdetta edustava taho täyttää kilpailulomakkeen. Lomakkeen kaikkiin kohtiin tulee vastata. Tiedot ovat luottamuksellisia ja niitä käytetään ensisijaisesti kohteitten arviointiin, jonka

Lisätiedot

Matkailun merkitys Lapissa LME:n talviseminaari Satu Luiro Matkailuasiantuntija Lapin liitto

Matkailun merkitys Lapissa LME:n talviseminaari Satu Luiro Matkailuasiantuntija Lapin liitto Matkailun merkitys Lapissa LME:n talviseminaari 2.2.2016 Satu Luiro Matkailuasiantuntija Lapin liitto Lähde: Lapin matkailun maankäyttöstrategia 2040 Lapin matkailun menestystarina Matkailuklusteri Lapissa

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos

PÄIJÄT-HÄME. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos PÄIJÄT-HÄME Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 12 Itä-Suomen yliopisto, matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos Sisältö 1. Perustiedot... 3 2. Matkailuliiketoiminnan tunnusluvut...

Lisätiedot

WILDLIFE MATKAILUTUOTTEIDEN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013

WILDLIFE MATKAILUTUOTTEIDEN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013 WILDLIFE MATKAILUTUOTTEIDEN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013 Työryhmä: Jaana Keränen, Wild Taiga Eero Kortelainen, Erä-Eero Esa-Mikko Lappalainen, Haapaniemen Matkailu Reijo Lappalainen, Haapaniemen Matkailu

Lisätiedot

Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry

Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry 11/9/2012 1 Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry Perustettu syksyllä 2002 10 vuotisjuhlat lokakuussa Jäsenyrityksiä lähes 170 (matkailuyrityksiä, kauppaliikkeitä, kiinteistönvälittäjiä, huoltofirmoja, liikennöitsijöitä)

Lisätiedot

gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla

gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla Yhteismarkkinointi Joukkueajattelu Paras matkailualue (joukkue) voittaa Resurssit Yhdessä enemmän kuin yksin Yhteinen suunta

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMI. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos

VARSINAIS-SUOMI. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos VARSINAIS-SUOMI Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 2013 Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos 2 Sisällysluettelo VARSINAIS-SUOMI VARSINAIS-SUOMI... 3 1. Perustiedot...

Lisätiedot

Katsauksia tuloksiin 30.10.2014

Katsauksia tuloksiin 30.10.2014 20 Katsauksia tuloksiin 30.10.20 Sisältö 1 Laskettelijasegmentit ja harrastajamäärät 2 Mielipiteet lajista ja hiihtokeskusten toiminnasta 3 Hiihtokeskusten palvelut ja niiden käyttö 4 Tiedotus 5 Toiveita

Lisätiedot

ETELÄ-SAVO. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen Yliopisto, matkailualan opetus ja tutkimuslaitos

ETELÄ-SAVO. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen Yliopisto, matkailualan opetus ja tutkimuslaitos ETELÄ-SAVO Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 2012 Itä-Suomen Yliopisto, matkailualan opetus ja tutkimuslaitos 2 Sisällysluettelo ETELÄ-SAVO... 3 1. Perustiedot... 3 2. Matkailuliiketoiminnan

Lisätiedot

Vetovoimaa ja kestävää laatua matkailuun! SEKES Kesäpäivät Imatra 22.8.2012. www.kehy.fi

Vetovoimaa ja kestävää laatua matkailuun! SEKES Kesäpäivät Imatra 22.8.2012. www.kehy.fi Vetovoimaa ja kestävää laatua matkailuun! SEKES Kesäpäivät Imatra 22.8.2012 Tilannekuva Matkailu on meille strateginen valinta. o Haluamme olla jälleen vetovoimainen matkailualue. Työtä tehdään yhdessä

Lisätiedot

POHJOLAN MYLLY. Markkinointitoimisto 4.10.2012 1/21/2013 1

POHJOLAN MYLLY. Markkinointitoimisto 4.10.2012 1/21/2013 1 POHJOLAN MYLLY Markkinointitoimisto 4.10.2012 1/21/2013 1 POHJOLAN MYLLY Yli 30 markkinointiviestinnän ammattilaista Suomen johtava matkailu- ja yhteismarkkinoinnin asiantuntija Perustettu 2003 Mylly-yhtiöiden

Lisätiedot

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Maakuntajohtaja Esko Lotvonen Lapin liitto Keski-Suomen matkailuparlamentti 12.11.2008 Matkailun strategiatyön merkitys Matkailustrategia ohjaa maakunnan matkailun

Lisätiedot

Lapin matkailun kehitys ja matkailustrategia Matkailuparlamentti Satu Luiro, Lapin liitto

Lapin matkailun kehitys ja matkailustrategia Matkailuparlamentti Satu Luiro, Lapin liitto Lapin matkailun kehitys 2009-2010 ja matkailustrategia 2011-2014 Matkailuparlamentti 29. 30.9.2010 Satu Luiro, Lapin liitto Rekisteröityjen yöpymisten kehitys suhteessa tavoitteisiin v. 2009 Rekisteröidyt

Lisätiedot

Outdoors Finland. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke. OF Etelä ja OF koordinaatiohanke

Outdoors Finland. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi hanke. OF Etelä ja OF koordinaatiohanke Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke OF Etelä ja OF koordinaatiohanke Internet- ja mobiilipohjaisten reittien suunnittelu seminaari Lahti 15.02.2012

Lisätiedot

LA 14.11. LEVI BLACK 10.30 Pre Race 11.00 Naisten pujottelu, 1. kierros 14.00 Naisten pujottelu, 2. kierros

LA 14.11. LEVI BLACK 10.30 Pre Race 11.00 Naisten pujottelu, 1. kierros 14.00 Naisten pujottelu, 2. kierros 2.10.2009 Oikeudet muutoksiin pidetään. FIS ALPINE SKI WORLD CUP LEVI SLALOM OPENING 13.-15.11.2009 Levillä järjestetään 13.-15.11.2009 Suomen kaikkien aikojen alppihiihtotapahtuma. Tällöin Levi Black

Lisätiedot

PIRKANMAA. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos

PIRKANMAA. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos PIRKANMAA Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 2013 Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos 2 Sisällysluettelo PIRKANMAA... 3 1. Perustiedot... 3 2. Matkailuliiketoiminnan

Lisätiedot

MATKAILUKLUSTERI 2005-2010

MATKAILUKLUSTERI 2005-2010 KESKI-SUOMEN SUOMEN MATKAILUKLUSTERI 2005-2010 Keski-Suomen matkailun nykytila Matkailun aluetaloudelliset vaikutukset Kotimaisten ja ulkomaisten matkailijoiden kulutus K-S v. 2002 oli yht. 361 milj.,

Lisätiedot

HÄMEEN MATKAILUSTRATEGIA HEVOSMATKAILU MAHDOLLISUUTENA

HÄMEEN MATKAILUSTRATEGIA HEVOSMATKAILU MAHDOLLISUUTENA HÄMEEN MATKAILUSTRATEGIA HEVOSMATKAILU MAHDOLLISUUTENA Matkailu Hämeen aluekehittämisohjelmassa 2000-luvun alusta lähtien strategisesti tärkeä elinkeino - Matkailu yksi voimakkaimmin kasvavista elinkeinoista

Lisätiedot

ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi. Jussi Huttunen

ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi. Jussi Huttunen ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi Jussi Huttunen 20.11.2013 2013 MIHIN SUUNTAAN JA MITEN SUOMEN ALUERAKENNETTA JA LIIKENNEJÄRJESTELMÄÄ TULISI KEHITTÄÄ laatia Suomen uusi kehityskuva? o Kun edellinen kysymys

Lisätiedot

Rovaniemi Lapin pääkaupunki

Rovaniemi Lapin pääkaupunki Rovaniemi Lapin pääkaupunki Asukasmäärä ylitti 60 000 vuonna 2010, 31.12.2011 yht. 60 626 asukasta Lisäksi tuhansia opiskelijoita 2,3 % väestöstä maahanmuuttajia, 89 eri kansallisuutta Kaupungin pinta-ala

Lisätiedot

Kyllä maalla on mukavaa!

Kyllä maalla on mukavaa! Kyllä maalla on mukavaa! Kotimaan vapaa-ajan markkinat Kotimaan matkailun nykytrendit ja tulevaisuuden näkymät Jyväskylä 1.9.2016 Kimmo Aalto Toiminnanjohtaja Lomalaidun Ry 15.12.2016 kimmo.aalto@lomalaidun.fi

Lisätiedot

Rovaniemen matkailusta Sanna Kärkkäinen Toimitusjohtaja VisitRovaniemi

Rovaniemen matkailusta Sanna Kärkkäinen Toimitusjohtaja VisitRovaniemi Rovaniemen matkailusta 2.10.2017 Sanna Kärkkäinen Toimitusjohtaja VisitRovaniemi #visitrovaniemi #rovaniemi @visitrovaniemi @SannaRovaniemi Visit Rovaniemi DMO, destination marketing organization Vastaa

Lisätiedot

Vastuullisuuden kehittäminen Hepokatissa

Vastuullisuuden kehittäminen Hepokatissa Vastuullisuuden kehittäminen Hepokatissa Maria Utti/ Yrittäjä Majoitus Hepokatti www.majoitushepokatti.fi FB: www.facebook.com/bbhepokatti Instagram: https://www.instagram.com/bbhepokatti/ Majoitus Hepokatti

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 1.1.219/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli marraskuussa 218 noin miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli prosenttia

Lisätiedot

Levi 4 Kohti kestävää matkailua

Levi 4 Kohti kestävää matkailua Levi 4 Kohti kestävää matkailua Levi 4 Levin matkailuliiketoiminnan ja toimintaympäristön kehittämishanke Lapin luonnosta lisäarvoa matkailuun - työpaja Kittilän kunnantalo, 9.6.2015 Katja Kaunismaa, Kideve

Lisätiedot

Toivoo, että olette viihtyneet Imatralla

Toivoo, että olette viihtyneet Imatralla Toivoo, että olette viihtyneet Imatralla 51 vuotias, naimisissa, 4 lasta ja 4 lastenlasta harrastuksena golf, penkkiurheilu, kokkailu ja TYÖ kokenut matkailun gona: kapakkatausta Sokos Hotels ketjussa

Lisätiedot

Kainuun kehittämisen näkymiä Pentti Malinen Kainuun liitto

Kainuun kehittämisen näkymiä Pentti Malinen Kainuun liitto Kainuun kehittämisen näkymiä 2018-2021 Pentti Malinen 28.11.2017 Kainuun liitto Keskeiset tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet 2035 1. Kainuun aluetalouden kestävä kasvu 2. Työvoiman kysynnän ja tarjonnan

Lisätiedot

ETELÄ-SAVO. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos

ETELÄ-SAVO. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos ETELÄ-SAVO Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 2013 Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos 2 Sisällysluettelo ETELÄ-SAVO... 3 1. Perustiedot... 3 2. Matkailuliiketoiminnan

Lisätiedot

STAALON TEATTERIFESTIT LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI Veli Matti Hettula

STAALON TEATTERIFESTIT LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI Veli Matti Hettula STAALON TEATTERIFESTIT LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI 29.9.2011 Veli Matti Hettula MIKÄ ON STAALON TEATTERIFESTIT? Ketkä ovat mukana tapahtuman järjestämisessä? Järjestäjänä :Taideseura Staalo Kittilästä, Levin

Lisätiedot

Työpaja: Hyvinvointi- ja luontomatkailun kehittäminen

Työpaja: Hyvinvointi- ja luontomatkailun kehittäminen Työpaja: Hyvinvointi- ja luontomatkailun kehittäminen Aika: torstai 14.1.2016 klo 12-16 Paikka: Kylpylähotelli Levitunturi Voimametsistä viherkattoihin - hanke Hyvinvointi- ja luontomatkailun kehittäminen

Lisätiedot

AUDI FIS SKI WORLD CUP LEVI 13.-15.11.2015

AUDI FIS SKI WORLD CUP LEVI 13.-15.11.2015 S I N C E 2 0 0 4 AUDI FIS SKI WORLD CUP LEVI 13.-15.11.2015 KILPAILUOHJELMA www.worldcuplevi.com AUDI FIS SKI WORLD CUP LEVI 13. 15.11.2015 Alppihiihdon maailmancup on järjestetty Levillä vuodesta 2004

Lisätiedot

MINNO-osaprojekti. Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013

MINNO-osaprojekti. Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013 MINNO-osaprojekti Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013 MINNOssa on kaksi erillistä osiota Etelä-Suomen matkailun tulevaisuus : Häme, Päijät-Häme, Uusimaa Toteuttaja

Lisätiedot

ORIENTAATIOKOULUTUS Hämeenlinna 20.2.2015

ORIENTAATIOKOULUTUS Hämeenlinna 20.2.2015 ORIENTAATIOKOULUTUS Hämeenlinna 20.2.2015 TUOTTEISTAMISEN PERUSTEKIJÄT 1. Palvelun/tuotteen nimi 2. Asiakas (kenelle tarjotaan B2B/B2C) ja minkä haasteen palvelu/tuote ratkaisee + mahdollinen palvelulupaus

Lisätiedot

Oulun Matkailun Yhteismarkkinointi 25.2.2010

Oulun Matkailun Yhteismarkkinointi 25.2.2010 Pohjolan Mylly Oulun Matkailun Yhteismarkkinointi 25.2.2010 Pohjolan Mylly 2009 Yhteismarkkinointi Joukkueajattelu Paras matkailualue (joukkue) voittaa Resurssit Yhdessä enemmän kuin yksin Yhteinen suunta

Lisätiedot

Katsaus Satakunnan matkailuun Satakuntavaltuuskunta

Katsaus Satakunnan matkailuun Satakuntavaltuuskunta Katsaus Satakunnan matkailuun 22.11.2016 Satakuntavaltuuskunta Matkailuala Satakunnassa 2015 Satakunnan majoitusliikkeissä yöpyi 393 049 matkailijaa (0,1% enemmän kuin vuonna 2014) 85% 15% kotimaisia ulkomaisia

Lisätiedot

MINNO-osaprojekti. Matkailuinnovaatiot & Uudenmaan tulo- ja työllisyystutkimus Leena Grönroos & Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 13.3.

MINNO-osaprojekti. Matkailuinnovaatiot & Uudenmaan tulo- ja työllisyystutkimus Leena Grönroos & Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 13.3. MINNO-osaprojekti Matkailuinnovaatiot & Uudenmaan tulo- ja työllisyystutkimus Leena Grönroos & Eva Holmberg TouNet-projektin ohjausryhmä 13.3.2014 Matkailuinnovaatiot Tavoite Etelä-Suomen kolmen maakunnan

Lisätiedot

KILPAILUOHJELMA www.worldcuplevi.com

KILPAILUOHJELMA www.worldcuplevi.com Audi FIS Ski World Cup LEVI 15.-17.11.2013 KILPAILUOHJELMA www.worldcuplevi.com AUDI FIS SKI WORLD CUP LEVI 15. 17.11.2013 Alppihiihdon maailmancup on järjestetty Levillä vuodesta 2004 lähtien. Nykyään

Lisätiedot

Kotimaiset TV - kisat. Ketkä mukana? Kuka tekee mitä? Vastuut ja velvoitteet

Kotimaiset TV - kisat. Ketkä mukana? Kuka tekee mitä? Vastuut ja velvoitteet Kotimaiset TV - kisat Ketkä mukana? Kuka tekee mitä? Vastuut ja velvoitteet Esittely: Hannu Koivusalo 41 v. Urheilumanageri Oma yritys: Via Sport (urheilu-, kulttuuri- ja tapahtumamarkkinointi) -------------------------------------------------------

Lisätiedot

Kuusamo-Lapland. Matkailun kansainvälistymisstrategia ja toimijoiden alueellinen yhteistyö

Kuusamo-Lapland. Matkailun kansainvälistymisstrategia ja toimijoiden alueellinen yhteistyö Kuusamo-Lapland Matkailun kansainvälistymisstrategia ja toimijoiden alueellinen yhteistyö Hyvinvointia meille ja muille seminaari Jyväskylän Paviljonki 26.10.2009 Toimitusjohtaja Mika Perttunen Arvomme

Lisätiedot

RUKA NORDIC TAPAHTUMAN AIKAANSAAMA MATKAILUKULUTUS KUUSAMOSSA A k t i v i t e e t t i m a t k a i l u 1

RUKA NORDIC TAPAHTUMAN AIKAANSAAMA MATKAILUKULUTUS KUUSAMOSSA A k t i v i t e e t t i m a t k a i l u 1 RUKA NORDIC 2016 -TAPAHTUMAN AIKAANSAAMA MATKAILUKULUTUS KUUSAMOSSA 24.1.2017 A k t i v i t e e t t i m a t k a i l u 1 Yleisökysely Ruka Nordic 2016 -tapahtuman yleisölle tehtiin haastattelututkimus,

Lisätiedot

Kittilän matkailuyrityskysely

Kittilän matkailuyrityskysely Kittilän matkailuyrityskysely Mikko Jokinen 4.2.2019 Kittilä kunnanvirasto Luonnonvarakeskus Kyselytutkimus Kittilän matkailuyrityksille Toteutettiin webropol-kyselynä netissä loka-marraskuussa 2018. Pyyntö

Lisätiedot

Matkailutilastoinnin kehittäminen Lapin matkailualueiden kokous Satu Luiro

Matkailutilastoinnin kehittäminen Lapin matkailualueiden kokous Satu Luiro Matkailutilastoinnin kehittäminen Lapin matkailualueiden kokous 10.3.2009 Satu Luiro Matkailutilastojen seuranta Lapin liitossa: Art Travel:n tilastopaketti kuukausittain internetsivuille (majoitustilastot

Lisätiedot

05.11.2009 YIT Rakennus Oy Juhani Ylitolonen

05.11.2009 YIT Rakennus Oy Juhani Ylitolonen YIT Rakennus Oy Juhani Ylitolonen Matkailutulon triplaus Kemin kaupungin ja YIT:n yhteistyö SARIUS Palvelut 600 m Keskussairaala Kirkko Koulut, oppilaitokset Päiväkoti Kulttuurikeskus Kauppatori Terveyspysäkki

Lisätiedot

Oikeudet muutoksiin pidetään.

Oikeudet muutoksiin pidetään. Oikeudet muutoksiin pidetään. LIPUNMYYNTI Kilpailuihin myydään pääsylippuja, joiden hinnat ovat aikuisilta 20 /päivä ja lapsilta 7-15 v. 5 /päivä. Kahden päivän pääsylippu maksaa aikuisilta 30 ja lapsilta

Lisätiedot

SALPAUSSELKÄ UNESCO GLOBAL GEOPARK. Visio: Suomen kansainvälisesti merkittävin geologiaan perustuva luontomatkailukohde Pirjo Räsänen

SALPAUSSELKÄ UNESCO GLOBAL GEOPARK. Visio: Suomen kansainvälisesti merkittävin geologiaan perustuva luontomatkailukohde Pirjo Räsänen SALPAUSSELKÄ UNESCO GLOBAL GEOPARK Visio: Suomen kansainvälisesti merkittävin geologiaan perustuva luontomatkailukohde Pirjo Räsänen UNESCOlla on kolme merkittävää matkailua tukevaa ohjelmaa Niistä Geopark

Lisätiedot

SATAKUNTA. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos

SATAKUNTA. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos SATAKUNTA Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 2012 Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos Sisältö 1. Perustiedot... 3 2. Matkailuliiketoiminnan tunnusluvut...

Lisätiedot

MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com

MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com MEK VisitFinland ensisijaisia tehtäviä: Suomen maabrändin luominen ja sitä

Lisätiedot

Matkailun alueelliset tietovarannot

Matkailun alueelliset tietovarannot Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 2012 Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos 2 Sisällysluettelo 1. Perustiedot... 3 2. Matkailuliiketoiminnan tunnusluvut...

Lisätiedot

Erä- ja luonto-oppaan AT uudistustyö

Erä- ja luonto-oppaan AT uudistustyö Työryhmä: Pj, Jarno Räsänen, Koulutuskeskus Salpaus Tomi Mandelin, Ahlmanin koulun säätiö Samuli Kaivonen, Vaasan aikuiskoulutuskeskus Pasi Ruohtula, Pohjois-Karjalan opisto Esa Säkkinen, Lapin ammattiopisto

Lisätiedot

Teijon kansallispuistosta kasvun eväät 2014-2015

Teijon kansallispuistosta kasvun eväät 2014-2015 Teijon kansallispuistosta kasvun eväät 2014-2015 Innomohub Teijon kansallispuistosta kasvun eväät 2014-2015 -hankkeen toimenpiteitä rahoitetaan Varsinais-Suomen liiton maakunnan kehittämisrahasta. Hankkeen

Lisätiedot

Matkailu- ja kulttuuriala Klusterikokous Päivi Holopainen, Lapin liitto

Matkailu- ja kulttuuriala Klusterikokous Päivi Holopainen, Lapin liitto Matkailu- ja kulttuuriala Klusterikokous 23.9.2014 Päivi Holopainen, Lapin liitto VATT:n laskelmien pohjalla Kansantalouden tilinpito 2008-2012 2008 vuoden panos-tuotos -rakenne aikaisemmat historia-analyysit

Lisätiedot

Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa Kotka Pirjo Räsänen

Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa Kotka Pirjo Räsänen Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa 29.1.2014 Kotka Pirjo Räsänen Valmennuksessa opit: - kansainvälisen matkailun markkinoinnin peruskäsitteet - valmiudet aloittaa jakelukanaviin kohdentuvia

Lisätiedot

Matkailusta elinvoimaa aluekehitykseen

Matkailusta elinvoimaa aluekehitykseen Matkailusta elinvoimaa aluekehitykseen oimialojen tavoiteltu kehitys vuoteen 2030 -työpaja Oulu 20.11.2014 utkija, F ekka Kauppila Naturpolis Oy Esityksen sisältö Johdanto matkailukeskusvetoinen kehittämispolitiikka

Lisätiedot

Hämeenlinnan seudun puheenvuoro

Hämeenlinnan seudun puheenvuoro Häme-markkinointi 2.0 Hämeenlinnan seudun puheenvuoro Vanajanlinna 22.2.2010 Kehittämiskeskus Oy Häme Tapio Vekka Hallituksen pj 1 Seudun tulevaisuutta koskevien suunnitelmien yhteenveto MAAKUNTATASO Maakuntaohjelman

Lisätiedot

Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle

Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle Imatra 14.1.2014 Virve Obolgogiani Mimino Oy Tavoitteena matkailutuotteen myynti venäläiselle asiakkaalle Miten asiakas

Lisätiedot

Alueorganisaation rooli kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa

Alueorganisaation rooli kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa Alueorganisaation rooli kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa Matkailun alueorganisaatiot Suomessa Matkailun alueorganisaatioiden tärkein tehtävä on koota alueen yritykset yhteistyöhön Alueorganisaatio

Lisätiedot

Matkailun tulevaisuus. Jaakko Lehtonen

Matkailun tulevaisuus. Jaakko Lehtonen Matkailun tulevaisuus Jaakko Lehtonen 1.9.2011 kansainvälinen matkailu kasvaa, 3-4% vuodessa, ellei mitään aivan järisyttävää tapahdu Aasia, etenkin Kiina, nousee vahvasti niin lähtöalueena kuin kohteenakin

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa 218 noin 1,8 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,8 prosenttia enemmän kuin joulukuussa 217. Kotimaisten

Lisätiedot

Vastuullisesti kasvava Lappi

Vastuullisesti kasvava Lappi Vastuullisesti kasvava Lappi Vastuullisesti kasvava Lappi kasvaa jokaisella toimialalla Lapin elinkeinoelämä on kuluvan vuosikymmenen puolivälin jälkeen kasvanut kaikilla toimialoilla. Lapin elinkeinoelämän

Lisätiedot

KAUPPAKESKUSMARKKINOINTI JA TOIMIJOIDEN ROOLIT

KAUPPAKESKUSMARKKINOINTI JA TOIMIJOIDEN ROOLIT KAUPPAKESKUSMARKKINOINTI JA TOIMIJOIDEN ROOLIT Kauppakeskusmarkkinointi kauppakeskusjohdon näkökulmasta Kauppakeskuksen yrittäjäyhdistyksen toiminta / kauppakeskus markkinointi Vaihtoehtoinen malli kauppakeskuksen

Lisätiedot

Click to edit Master title Matkailuasiantuntija Satu Luiro Lapin matkailuparlamentti

Click to edit Master title Matkailuasiantuntija Satu Luiro Lapin matkailuparlamentti 9/25/2017 LAPIN MATKAILU Kehitysnäkymät ja kehittäminen Click to edit Master title Matkailuasiantuntija Satu Luiro Lapin matkailuparlamentti 21. - 22.9. 2017 Kasvun vuosi! Rekisteröidyt yöpymiset Lapissa

Lisätiedot

Intro sähköiseen liiketoimintaan www.liiketoiminta.info/lumo

Intro sähköiseen liiketoimintaan www.liiketoiminta.info/lumo SIVU 1 Intro sähköiseen liiketoimintaan www.liiketoiminta.info/lumo Sähköisen liiketoiminnan koulutuskokonaisuus 1. Päivä / Kirsi Mikkola SIVU 2 Koulutuspäivän tavoite Koulutuspäivän tavoitteena on luoda

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 7.12.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli lokakuussa 218 noin 1,6 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli

Lisätiedot

YHTEENVETO. 1 Matkailutilasto, marraskuu 2016 Rovaniemi. Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä

YHTEENVETO. 1 Matkailutilasto, marraskuu 2016 Rovaniemi. Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä 1 Matkailutilasto, marraskuu YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 38,7 prosenttia Rovaniemellä ssa Rovaniemellä yövyttiin 43 000 yötä, joista suomalaiset 21 000 ja ulkomaalaiset 22 000 yötä.

Lisätiedot

YRITYSYHTEISTYÖ. Messukohteena koko Kouvola. Asuntomessujen oheiskohde-info

YRITYSYHTEISTYÖ. Messukohteena koko Kouvola. Asuntomessujen oheiskohde-info YRITYSYHTEISTYÖ Messukohteena koko Kouvola Asuntomessujen oheiskohde-info 4.5.2018 YRITYSYHTEISTYÖ Viime vuosina messujen kävijämäärät eri messupaikkakunnilla ovat vakiintuneet noin 130.000 kävijään messukuukauden

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 8.11.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli syyskuussa 218 noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN YHTEISMARKKINOINTI

HÄMEENLINNAN YHTEISMARKKINOINTI HÄMEENLINNAN YHTEISMARKKINOINTI AIKATAULU 05/2014 03/2015 04/2015 05/2015 ESISELVITYS BRÄNDITYÖ MASU + BUDJETTI YHTEISMARKKINOINTI MALLI + SITOUMUKSET TOIMINTA ALKAA TOIMEKSIANTO Kaupunginjohtajan aloitteesta

Lisätiedot

4.10.2013 Esityksen laatija. Maakunnan ajankohtaisia matkailukuulumisia Matkailukoordinaattori Leena Pajala 3.10.2013

4.10.2013 Esityksen laatija. Maakunnan ajankohtaisia matkailukuulumisia Matkailukoordinaattori Leena Pajala 3.10.2013 4.10.2013 Esityksen laatija Maakunnan ajankohtaisia matkailukuulumisia Matkailukoordinaattori Leena Pajala 3.10.2013 1 Keski-Suomen liitto / Keski-Suomi Loma-Suomi Keski-Suomen liiton rooli matkailussa

Lisätiedot

PÄIJÄT HÄME. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos

PÄIJÄT HÄME. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos PÄIJÄT HÄME Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 2013 Itä Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos 2 Sisällysluettelo PÄIJÄT HÄME... 3 1. Perustiedot... 3 2. Matkailuliiketoiminnan

Lisätiedot

ASKEL kohti vammaisten täysivaltaisuutta - matkailu osana avointa palveluverkkoa esikartoitushanke

ASKEL kohti vammaisten täysivaltaisuutta - matkailu osana avointa palveluverkkoa esikartoitushanke ASKEL kohti vammaisten täysivaltaisuutta - matkailu osana avointa palveluverkkoa esikartoitushanke Vastausohje: Valitse Sinulle sopiva tai sopivat vaihtoehdot ja merkitse rasti (X) sopivan, sopivien vaihtoehtojen

Lisätiedot

Aineiston keruu. Sähköinen kysely laajalla jakelulla. Puhelinhaastattelut. Kouvolan seudun matkailun Master Plan Tuloksia kyselystä ja haastatteluista

Aineiston keruu. Sähköinen kysely laajalla jakelulla. Puhelinhaastattelut. Kouvolan seudun matkailun Master Plan Tuloksia kyselystä ja haastatteluista Kouvolan seudun matkailun Master Plan Tuloksia kyselystä ja haastatteluista Visioseminaari 17.4.2012 Aineiston keruu Sähköinen kysely laajalla jakelulla Kysely maaliskuussa, täydentävä kierros huhtikuun

Lisätiedot

KESKI-SUOMI Matkailun alueelliset tietovarannot

KESKI-SUOMI Matkailun alueelliset tietovarannot KESKI-SUOMI Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 213 Itä-Suomen Yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos 2 Sisällysluettelo KESKI-SUOMI... 3 1. Perustiedot... 3 2. Matkailuliiketoiminnan

Lisätiedot

MILLÄ TUOTTEILLA JA MILLE MARKKINOILLE? 28.11.2007 Ari Ålander Markkinointijohtaja Keski-Suomen matkailu

MILLÄ TUOTTEILLA JA MILLE MARKKINOILLE? 28.11.2007 Ari Ålander Markkinointijohtaja Keski-Suomen matkailu MILLÄ TUOTTEILLA JA MILLE MARKKINOILLE? 28.11.2007 Ari Ålander Markkinointijohtaja Keski-Suomen matkailu K-S MATKAILUN KEHITTÄMISEN TAVOITTEET VUODELLE 2013 alueellisen matkailutulon kasvattaminen 5% vuodessa

Lisätiedot