Eduskunnan puhemiehelle
|
|
- Eveliina Härkönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KIRJALLINEN KYSYMYS 1056/2008 vp AD/HD-lasten kuntoutus Eduskunnan puhemiehelle AD/HD eli tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö on neurobiologinen oireyhtymä, joka hoitamattomana hankaloittaa arjessa selviytymistä sekä suoriutumista opinnoista ja töistä. AD/HD:n syyt ovat poikkeavuuksissa aivojen välittäjäainejärjestelmässä. Tutkimusten mukaan kouluikäisistä lapsista noin 3 7 prosentilla on AD/HD; keskimäärin jokaisessa koululuokassa on ainakin yksi tarkkaavaisuushäiriöinen lapsi. Suomessa arvellaan olevan yhteensä noin AD/HD-oireyhtymästä kärsivää henkilöä. Hoitamattomana vaikea-asteinen AD/HD johtaa usein vakaviin seurauksiin: huonoon koulumenestykseen, mielenterveysongelmiin, alkoholismiin, huumeiden käyttöön ja rikollisuuteen. Tutkimusten mukaan ilman oikeaa hoitoa ja kuntoutusta jopa joka kolmannelle AD/HD-lapselle tulee elämän aikana päihdeongelmia. Suomessa AD/HD liittyy usein ns. kakkostyypin alkoholismiin. Yhdysvalloissa ja Ruotsissa tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että jopa puolet vankiloiden vangeista on alun perin kärsinyt diagnosoimatta jääneestä AD/HD:stä. Sama seikka on huomattu Suomessakin. Suhteellisen pienten tukitoimien avulla useimmilla AD/HD-henkilöillä on täydet mahdollisuudet tasapainoiseen elämään. AD/HD-oireyhtymän hoitoon suositellaan kuntoutusta, erilaisia terapiamuotoja, sopeutumisvalmennusta ja lääkehoitoa. AD/HD-lasten ja -nuorten tukipalvelut ovat tällä hetkellä pääasiassa vailla yhteiskunnan rahoitusta. AD/HD-lasten avustushakemukset kunnissa sisältyvät vammaispalvelulakiin, joka ei väljästikään tulkittuna velvoita korvaamaan sopeutumisvalmennuksen eikä henkilökohtaisen valmennuksen kustannuksia. Tästä syystä suuretkin kuntoutuskustannukset jäävät useimmiten vanhempien maksettaviksi ja avun saanti riippuu vanhempien taloudellisesta tilanteesta. AD/HD-lasten ja -nuorten kuntoutus on taloudellisestikin erittäin järkevää syrjäytymistä ehkäisevää toimintaa, joka tulisi korvata kunnan tai Kelan määrärahoista, jotta jokaisella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus saada tarvitsemaansa apua. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin lainsäädännöllisiin toimiin hallitus aikoo ryhtyä AD/HD-lasten ja -nuorten tasapuolisen kuntoutuksen turvaamiseksi? Helsingissä 28 päivänä tammikuuta 2009 Päivi Räsänen /kd Versio 2.0
2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Päivi Räsäsen /kd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1056/2008 vp: Mihin lainsäädännöllisiin toimiin hallitus aikoo ryhtyä AD/HD-lasten ja -nuorten tasapuolisen kuntoutuksen turvaamiseksi? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Tiettyjen neurobiologisten oireyhtymien, kuten ADHD:n (tarkkaavaisuus- ja oppimishäiriö), tunnistamisessa, hoidossa ja kuntouttamisessa on tehostamisen varaa Suomessa. Ongelmaksi muodostuu usein se, että hoidossa ja kuntoutuksessa tarvitaan useamman eri hallinnonalan yhteistyötä; suunnitteluun ja toteutukseen pitää potilaan lisäksi ottaa mukaan hänen lähipiirinsä, sosiaalitoimi, opetustoimi ja muita tarvittavia yhteistyötahoja. Lainsäädäntömme mukaan kuntien on huolehdittava tarpeellisten terveydenhuoltopalveluiden järjestämisestä ja kustantamisesta. Kuntoutus on osa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon toimintaa. Terveydenhuollolla on ensisijainen velvoite lääkinnällisen kuntoutuksen järjestämiseen. Lääkinnällisen kuntoutuksen tavoitteena on suorituskyvyn parantaminen ja ylläpitäminen sekä toimintojen huonontumisen estäminen. Kunta voi järjestää lääkinnällisen kuntoutuksen itse tai antaa maksusitoumuksen yksityiselle palveluntuottajalle. Vaikeavammaisten kuntoutus kuuluu Kansaneläkelaitoksen velvollisuuksiin. Asetuksen ( /1161) mukaan Kansaneläkelaitos voi järjestää asetuksessa tarkoitetun kuntoutuksen joko tuottamalla kuntoutuspalvelut itse tai hankkimalla niitä muilta palvelujen tuottajilta. Sopeutumisvalmennuskurssit ovat yksi osa-alue kuntoutusta. Se on määritelty vammaispalveluasetuksessa seuraavasti: "Sopeutumisvalmennukseen kuuluu neuvonta, ohjaus ja valmennus vammaisen henkilön ja hänen lähiyhteisönsä sosiaalisen toimintakyvyn edistämiseksi. Sopeutumisvalmennusta voidaan toteuttaa yksilöllisesti tai ryhmäkohtaisesti ja tarvittaessa se voi olla myös toistuvaa." Eri sairausryhmien hoidon, kuntoutuksen ja tukitoimien järjestämisessä voi olla alueellisia eroja. Tämä voi johtua esimerkiksi sairaanhoitopiirikohtaisesta priorisoinnista, sairaanhoitopiirin käyttöön osoitetuista resursseista tai hoitokäytännöistä alueella, myös ammattitaitoisen työvoiman saamisessa on alueellisia eroja. Lasten ja nuorten psykiatrian kehittäminen on ollut sosiaali- ja terveysministeriön yhtenä painoalueena viime vuosina. Käynnissä olevissa toimiva terveyskeskus -hankkeessa, helmikuussa 2009 julkaistavassa mielenterveys- ja päihdesuunnitelmassa ja Kaste-ohjelmassa huomioidaan erityisesti lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden kehittäminen ja mielenterveyden edistäminen. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tukevat kuntien kehittämishankkeita. Erityisesti tuoreessa mielenterveys- ja päihdesuunnitelmassa painotetaan kunnan ja muiden palveluiden tuottajien yhteistyötä saumattoman hoito- ja kuntoutuskokonaisuuden luomiseksi. Kirjallisessa kysymyksessä mainittujen neurobiologisten oireyhtymien hoidon ja kuntoutuksen tehostaminen edellyttää mm. tiedon levittämistä näistä sairauksista lääkäreille ja muille terveydenhuollon ammattihenkilöille. Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut vuonna 2004 kou- 2
3 Ministerin vastaus KK 1056/2008 vp Päivi Räsänen /kd luterveydenhuollon laatusuosituksen ja oppaan lastenneuvolan työntekijöille (Kouluterveydenhuollon laatusuositus, STM oppaita 2004:8, Lastenneuvola lapsiperheiden tukena, opas työntekijöille, STM oppaita 2004:14). Näissä julkaisuissa nostetaan esiin käyttäytymishäiriöisten lasten hoitoon liittyvät kysymykset ja yhteistyökysymykset esimerkiksi opetustoimen kanssa. Helsingissä 19 päivänä helmikuuta 2009 Peruspalveluministeri Paula Risikko 3
4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 1056/2008 rd undertecknat av riksdagsledamot Päivi Räsänen /kd: Vilka lagstiftningsåtgärder ämnar regeringen vidta för att trygga en jämlik rehabilitering för barn och ungdomar med ADHD? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Det finns rum för förbättringar i Finland när det gäller identifieringen, vården, behandlingen och rehabiliteringen i fråga om vissa neurobiologiska syndrom såsom ADHD (uppmärksamhetsoch inlärningsstörning). Problemet är ofta att vården och rehabiliteringen kräver samarbete mellan flera olika förvaltningsområden; förutom patienten själv måste också patientens närmaste krets, socialförvaltningen, undervisningsväsendet och andra viktiga samarbetspartner involveras i planeringen och genomförandet. Enligt vår lagstiftning är kommunerna skyldiga att ordna och bekosta tillräckliga hälso- och sjukvårdstjänster. Rehabiliteringen utgör en del av verksamheten inom primärvården och den specialiserade sjukvården. Hälso- och sjukvården har den primära skyldigheten att ordna medicinsk rehabilitering. Målet för den medicinska rehabiliteringen är att förbättra och upprätthålla prestationsförmågan och att förhindra att funktionerna försämras. Kommunen kan ordna medicinsk rehabilitering själv eller ge en betalningsförbindelse till en privat serviceproducent. Rehabiliteringen av gravt handikappade hör till Folkpensionsanstaltens skyldigheter. Enligt förordning ( /1161) kan Folkpensionsanstalten ordna sådan rehabilitering som avses i förordningen antingen genom att själv producera rehabiliteringstjänsterna eller genom att skaffa dem hos andra serviceproducenter. Anpassningskurser är ett delområde inom rehabiliteringen. Anpassningsträning har definierats på följande sätt i förordningen om service och stöd på grund av handikapp: "Till anpassningsträning hör rådgivning, handledning och träning för främjande av den sociala funktionsdugligheten hos den handikappade och personer i hans närmaste omgivning. Anpassningsträningen kan vara individuell eller ske i en grupp och kan vid behov även upprepas." Det kan förekomma regionala skillnader i fråga om hur vården, rehabiliteringen och stödtjänsterna är ordnade för olika sjukdomsgrupper. Skillnaderna kan t.ex. bero på sjukvårdsdistriktens divergerande prioriteringar och resurstilldelning eller på vårdpraxis i regionen. Också i fråga om tillgången på yrkeskunnig arbetskraft finns det regionala skillnader. Ett av social- och hälsovårdsministeriets prioritetsområden under de senaste åren har varit att utveckla barn- och ungdomspsykiatrin. I det pågående projektet Fungerande hälsovårdscentraler, i den plan för mentalvårds- och missbruksarbetet som publiceras i februari 2009 och i programmet Kaste beaktas särskilt utvecklingen av mentalvårdstjänster för barn och unga och främjandet av mental hälsa. Dessutom stöder socialoch hälsovårdsministeriet och Institutet för hälsa och välfärd kommunernas utvecklingsprojekt. Särskilt i den färska planen för mentalvårds- och missbruksarbetet läggs vikt vid samarbete mellan kommunerna och andra serviceproducenter för att skapa en välfungerande vård- och rehabiliteringshelhet. 4
5 Ministerns svar KK 1056/2008 vp Päivi Räsänen /kd En effektivisering av vården, behandlingen och rehabiliteringen i fråga om de neurobiologiska syndrom som nämns i det skriftliga spörsmålet förutsätter bl.a. att information om dessa sjukdomar sprids till läkare och andra yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården. Social- och hälsovårdsministeriet publicerade år 2004 en kvalitetsrekommendation för skolhälsovården och en handbok för personalen vid rådgivningsbyråerna för barnavård (Kvalitetsrekommendation för skolhälsovården, SHM:s handböcker 2004:9; Barnrådgivningen som stöd för barnfamiljer. Handbok för personalen, SHM:s handböcker 2005:12). I dessa publikationer behandlas frågor med anknytning till vården av barn med beteendestörningar och samarbetet med t.ex. undervisningsväsendet. Helsingfors den 19 februari 2009 Omsorgsminister Paula Risikko 5
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1017/2005 vp ADHD-lasten tulevaisuus Eduskunnan puhemiehelle Lääketieteellisten luokitusten mukaan lapsista noin 3 5 prosentilla on ADHD ja noin puolella se säilyy aikuisikään. Näiden
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2008 vp Tehostetun palveluasumisen kriteeristön laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Vuodesta 1995 lähtien palveluasumisen asiakasmäärä on kasvanut 63 prosenttia. Vuonna 1994 asukkailta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1062/2008 vp AD/HD-vankien diagnosointi ja kuntoutus Eduskunnan puhemiehelle AD/HD eli tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö on neurobiologinen oireyhtymä, joka hoitamattomana hankaloittaa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 493/2012 vp Matalan kynnyksen mielenterveyspalveluiden turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Kotikaupungissani Vantaalla, niin kuin monessa muussakin kunnassa ja kaupungissa kautta maan,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2007 vp Suuhygienistien antaman hoidon korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Nykytilanteessa hammaslääkäreitä ei ole tarpeeksi. Hoitotakuun toteutumisen vuoksi olisi järkevää, jos
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1193/2010 vp Reumahoidon alueellinen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Reumasairaala lakkautettiin viime keväänä. Reumasairaalaa ei katsottu tarpeelliseksi pelastaa, koska hyvää hoitoa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 472/2010 vp Reuman sairaalan hoitotoimenpiteiden seuranta Eduskunnan puhemiehelle Reumasäätiön sairaalan lopettamisen yhteydessä hallitus vakuutti, että reumapotilaat kyetään jatkossa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 690/2006 vp Kuntien vastuu erikoissairaanhoidon järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Kansanterveyslaissa ja erikoissairaanhoitolaissa on terveydenhuollon järjestäminen säädetty kuntien
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1322/2010 vp Jälkihuollon järjestäminen yksityisesti sijoitetuille lapsille Eduskunnan puhemiehelle Yksityisesti sijoitetuille lapsille on ollut kunnissa käytännössä vaikea saada jälkihuoltoa,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 466/2012 vp Ikäihmisten mielenterveysongelmien hoitaminen Eduskunnan puhemiehelle Ikäihmisten itsemurhaluvut ovat huolestuttavan korkeat. Kun muiden väestöryhmien itsemurhaluvut ovat
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 344/2007 vp Ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollon järjestäminen Eduskunnan puhemiehelle Opiskeluterveydenhuollon järjestäminen maassamme perustuu erilaisiin järjestelmiin
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 651/2013 vp Laitoshoidossa olevien muistisairaiden vanhusten liikuntamahdollisuudet ja turvallisuuden parantaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa on lähes 130 000 muistisairasta ja
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1080/2013 vp Jalkaterapian sisällyttäminen Kela-korvausten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Jalkaterapia ei vielä kuulu Kelan korvaamiin hoitoihin. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 856/2001 vp Sosiaalityöntekijöiden työuupumus ja heikentyneet työolot Eduskunnan puhemiehelle Sosiaalityöntekijöiden työuupumus on kasvaneen työmäärän ja työolojen huononemisen myötä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 931/2005 vp Avoimen varhaiskasvatustoiminnan edistäminen Eduskunnan puhemiehelle Palveluiden järjestäminen on monille kunnille vaikeaa taloudellisten resurssien puuttuessa. Tämä johtaa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 906/2012 vp Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutuksen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutus käynnistettiin Suomessa pari vuotta sitten. Antamalla rajoitettu
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2006 vp Rintasyöpäseulonnat Eduskunnan puhemiehelle Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpämuoto. Vuonna 2003 Suomessa todettiin 3 779 uutta rintasyöpätapausta, ja rintasyöpään
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 436/2004 vp Kivunhoitoon erikoistuneen lääkärin saaminen terveysasemille Eduskunnan puhemiehelle Kipupotilasyhdistys on valtakunnallinen, ja sen toiminnan periaatteena on kipupotilaiden
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2012 vp Työikäisten muistisairaiden huomioiminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa arvioidaan olevan noin 70 000 100 000 Alzheimerin tautia sairastavaa potilasta. Pääasiassa Alzheimerin
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 484/2007 vp Mielenterveyspotilaiden hoitotakuun kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Operatiivisille ja somaattisille aloille sopiva hoitotakuu ei sovellu samalla tavalla psykiatriaan.
Till riksdagens talman
KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 454/2011 vp Opiskelijaterveydenhuollon toteutuminen lukiolaisille ja ammattiin opiskeleville Eduskunnan puhemiehelle Syksyllä julkaistun Valviran selvityksen mukaan löydettiin vakavia
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 650/2013 vp Nuorten työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien määrä Eduskunnan puhemiehelle Nuorisotyöttömyys ja nuorten syrjäytyminen ovat vakavia ongelmia Suomessa ja koko Euroopassa. Aihe
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 924/2006 vp Alaikäisten henkilöiden mielenterveysongelmien alueelliset erot Eduskunnan puhemiehelle Psykiatrisessa sairaalahoidossa olleiden lasten ja nuorten määrä on kaksinkertaistunut
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1077/2010 vp Irtisanottujen työntekijöiden terveys- ja kuntoutuspalvelujen tukeminen Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö irtisanotaan, hän joutuu luopumaan sekä työstään että työterveyshuollon
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 215/2012 vp Pään vammojen toteaminen, hoito ja kuntoutus Eduskunnan puhemiehelle Moni suomalainen saa elämänsä aikana pään vamman. Vammamekanismi voi olla lievä, mutta aiheuttaa kuitenkin
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 790/2013 vp Reumaa sairastavien hoidon taso ja hoitoonpääsyn sujuvoittaminen Eduskunnan puhemiehelle Aiemmin reumaa sairastava on voinut päästä suoraan reumalääkärille, mutta nykyisin
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1173/2006 vp Vastasyntyneiden neonataaliseulonta Eduskunnan puhemiehelle Vastasyntyneiden seulonta on ehkäisevä terveydellinen toimenpide, jossa etsitään näennäisesti terveistä lapsista
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 441/2008 vp Alle 3-vuotiaan diabeetikon vammaistuen myöntämisperusteet Eduskunnan puhemiehelle Aikaisemmin alle 3-vuotiaan lapsen diabetes on automaattisesti oikeuttanut korkeimpaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 371/2013 vp Kehitysvammaisten ja heidän perheidensä sopeutumisvalmennuksen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten Tukiliitto on järjestänyt Kelan kustantamana sopeutumisvalmennuskursseja
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 198/2008 vp Ensihoidon tietojärjestelmän laajennushanke Eduskunnan puhemiehelle Helsingin alueella on otettu valtioneuvoston periaatepäätöksen (siirtyminen sähköiseen potilaskertomukseen)
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 421/2006 vp Mielenterveyskuntoutujien laadun valvominen asumispalvelujen Eduskunnan puhemiehelle Asumispalvelut tarjoavat tuettua asumista pitkäaikaisista mielenterveysongelmista kärsiville.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 292/2012 vp Psykoterapiapalveluiden saatavuus ja Kelakorvaukset Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa kuntoutuspsykoterapiaa 16 67- vuotiaille. Alle 16-vuotiaiden terapiasta vastaa julkinen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 257/2010 vp Inkretiinimimeettien korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Diabeteksen hoito vie jo nyt noin 15 prosenttia Suomen terveydenhuollon menoista ja sairastuneiden määrän arvioidaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 596/2013 vp Lymfaterapian Kela-korvauksen uudelleenarviointi Eduskunnan puhemiehelle Lymfaterapia on fysioterapian erikoisala, jolla hoidetaan erilaisia turvotuksia. Elimistössä virtaavaa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 241/2005 vp Epätasa-arvoisuus kansalaisten terveydenhuoltopalveluissa Eduskunnan puhemiehelle Viime aikoina on ollut julkisuudessa paljon keskustelua terveydenhuoltopalveluiden tilasta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 928/2005 vp Kouluterveydenhuollon palveluiden saatavuus Eduskunnan puhemiehelle Hyvällä ja kattavalla kouluterveydenhuollolla on todistetusti suuri merkitys lasten ja nuorten terveen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 392/2011 vp Sijaishuollossa olevien lasten olosuhteiden kartoittaminen Eduskunnan puhemiehelle Sijaishuollossa lapsen hoito ja kasvatus järjestetään kodin ulkopuolella joko perhehoitona,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2007 vp Ikäihmisten palvelujen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Ikäihmisten palvelujen tarve kasvaa merkittävästi tulevina vuosina. Helsingin Eläkeläisjärjestöt ry on kansanedustajille
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 142/2005 vp Opiskelijoiden mielenterveyspalvelut Eduskunnan puhemiehelle Hiljattain julkaistun yliopisto-opiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan kolme neljästä yliopisto-opiskelijasta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 70/2013 vp Viranomaisten välinen yhteistyö Eduskunnan puhemiehelle Olen saanut kansalaispalautetta tilanteesta, jossa asukas on muuttanut toiseen kuntaan, mutta lähtökunnassa saadut