Opintojakso 6. Virtsaelimet. Lue tämä ennen kuin aloitat

Transkriptio

1 Opintojakso 6 Virtsaelimet Lue tämä ennen kuin aloitat 1. Tämän opintojakson tarkoituksena on antaa perustiedot virtsaelinten rakenteesta ja toiminnasta. Se auttaa ymmärtämään ongelmia, joiden taustalla virtsaelimissä esiintyvät erilaiset häiriöt. Tässä jaksossa käsitellään myös sitä, miten kasvivalmisteilla voidaan ehkäistä ja korjata virtsaelimissä esiintyviä häiriöitä. 2. Aineistoa ei ole tarkoitus lukea läpi kerralla. Asioiden omaksumisen helpottamiseksi sopivien aihekokonaisuuksien loppuun on sijoitettu pohdittavaksi -ruutu. 3. Vastaamalla ruudussa esitettyihin kysymyksiin voit testata, kuinka hyvin olet omaksunut jakson keskeisen sisällön. Voit vastata lyhyesti merkitsemällä pääkohdat ranskalaisin viivoin tai kirjoittamalla lyhyet esseevastaukset. 4. Luettuasi näin koko viidennen opintojakson, voit vastata koekysymyksiin.varaa aikaa vastaamiseen riittävästi; useimmille noin 90 minuuttia on riittävä aika, mutta voit toki käyttää enemmänkin aikaa. Kokeessa voit viitata kurssin aineistoon. Suomenkielinen laitos: A. Vogel Oy / A. Vogel Institute, 2003 Englanninkielinen alkuperäisteksti: Bioforce Canada Inc., October 2000.

2 Sisällysluettelo 1 Johdanto...1 Osa A: Virtsateiden rakenne ja toiminta Munuaiset Virtsanjohtimet Virtsarakko Virtsaputki Rakon toiminnan hallinta ja tyhjentäminen Munuaisten toiminta Virtsan koostumus Nestetasapaino ja virtsan eritys Elektrolyyttitasapainon ylläpito...15 Pohdittavaksi...15 Osa B: Virtsaelinten sairaudet Virtsatieinfektiot Kystiitti eli rakkotulehdus Krooninen kystiitti Akuutti pyelonefriitti eli munuaistulehdus Krooninen pyelonefriitti Kivet Akuutti glomerulonefriitti eli munuaiskerästulehdus Nefroottinen syndrooma Munuaisten vajaatoiminta Muut munuaisiin liittyvät sairaudet Diabetes Verenpainetauti...22 Pohdittavaksi...22 Osa C: Fytoterapeuttiset kasvit Johdanto Diureetit ja vettä poistavat (aquaretics) kasvit Munuaisiin vaikuttavat rohtokasvit Rakkoon vaikuttavat rohtokasvit...23

3 15 Solidago virgaurea (kultapiisku) Equisetum arvense (peltokorte) Muita diureettisesti vaikuttavia kasveja Persilja Rohtoliperi (Levisticum officinale) Koivu (Betula pendula) Voikukka (Taraxacum officinalis) Alfalfa (Medicago sativa) Katajanmarjat (Juniperus communis) Sianpuolukka (Arctostaphylus uva-ursi) Karpalo (Vaccinum oxycoccus) Puolukka (Vaccinium vitis-idaea) Yhteenveto...31 Pohdittavaksi...32

4 1 Johdanto Virtsaelimillä tarkoitetaan koko virtsaneritysjärjestelmää. Niistä phutaan joskus urogenitaalisina eliminä. Tässä opintojaksossa käsittelemme ainoastaan virtsaelimiä ja niihin liittyviä sairauksia. Virtsaelinten tehtävänä on tuottaa virtsaa ja poistaa se kehosta. Virtsan poistaminen on elintärkeää seuraavista syistä: Kehon nestetasapainon ylläpitäminen. Munuaiset säätelevät kehossa olevan veden määrää. Tämä puolestaan vaikuttaa veressä, veriplasmassa, kuodosnesteessä ja soluissa olevien aineosien pitoisuuksiin. Nesteen kertyminen kehoon laimentaa pitoisuuksia, ja nesteen liika poistuminen saa ne vastaavasti kohoamaan. Elektrolyytti- eli suolatasapainon ylläpitäminen. Veressä, plasmassa ja muissa kehon nesteissä on liuenneina yksinkertaisia molekyylejä kuten natrium-, kalium-, kalsium- ja fosforimolekyylejä. Näitä molekyylejä nimitetään elektrolyyteiksi, koska ne kykenevät johtamaan sähköä. Solujen normaali toiminta edellyttää, että plasman sisältämien elektrolyyttien määrä pysyy tietyissä rajoissa. Saamme esimerkiksi natriumia ravinnostamme paljon enemmän kuin aineenvaihduntamme tarpeet edellyttäisivät. Veressä oleva ylimääräinen natrium häiritsee solutoiminnalle elintärkeitä aineenvaihduntaprosesseja. Munuaiset poistavat verestä ylimääräisen natriumin pitäen näin veren natriumtason normaaleissa rajoissa. Kuona-aineiden erittäminen. Normaalin soluaineenvaihdunnan seurauksena syntyy erilaisia kuona-aineita kuten ureaa. Nämä aineenvaihduntajätteet on poistettava kehosta, ja virtsa on yksi tärkeimmistä kuona-aineiden poistumiskanavista. 1

5 Osa A: Virtsateiden rakenne ja toiminta Virtsateihin kuuluvat o munuaiset o kaksi virtsanjohdinta o virtsarakko ja o virtsaputki. Munuaiset ovat parillinen, vatsaontelon takaosassa selkärangan molemmin puolin sijaitseva elin. Niistä lähtee kaksi virtsanjohdinta, jotka avautuvat lanneontelossa sijaitsevaan virtsarakkoon. Rakko tyhjenee virtsaputken kautta. Kuva 1. Virtsateiden rakenne ja lähistöllä sijaitsevat elimet. 2

6 2 Munuaiset Pavun muotoiset munuaiset ovat kooltaan noin 6-11 cm pitkät ja noin 3 cm paksuiset. Ne sijaitsevat vatsaontelon takaosassa ylhäällä selkärangan sivuilla. Kumpaakin munuaista ympäröi rasvainen, sitkeä ja kuitumainen sidekudoskotelo. Oikeanpuoleinen munuainen on jonkin verran alempana kuin vasemmanpuoleinen, ilmeisesti antaakseen tilaa yläpuolellaan sijaitsevalle maksalle. Infektoitunut, tulehtunut munuainen saattaa usein oireilla lantion alueella tuntuvana kipuna. Se saatetaan erheellisesti tulkita alaselkäkivuksi tai noidannuoleksi, mikä on ymmärrettävää johtuen munuaisten sijainnista selässä, lähellä lannerankaa. Munuaisten tehtävät ja rakenne Levossa olevan aikuisen munuaisen läpi virtaa tunnissa 1,2 1,3 litraa verta. Munuaisten tärkein tehtävä on veren suodatus ja virtsan muodostus. Virtsan mukana elimistö pääsee eroon haihtumattomista aineenvaihdunnan kuona-aineista. Kuona-aineiden lisäksi munuaiset poistavat kehosta mm. ravinnon mukana tulleita vierasaineita ja myrkkyjä. Juodusta nestemäärästä, ilmastosta yms. tekijöistä riippuen munuaiset erittävät normaalisti 1 2 litraa virtsaa vuorokaudessa. Osa munuaisten suodattamista aineista imeytyy takaisin vereen. Eritettävässä virtsassa on kuona- eli virtsa-aineita ja ylimääräinen vesi. Toisen munuaisen vahingoittuessa yleensä toinen munuainen suoriutuu yksinäänkin molempien tehtävistä. Molempien toiminnan lakatessa äkillisesti tilanne on hengenvaarallinen. Kun munuaiset leikataan auki, voidaan erottaa kolme erilaista kudosaluetta: Sidekudoksesta muodostuva kotelo joka ympäröi ja suojaa munuaista Ydinkerros, jossa sijaitsevat munuaispyramidit. Ne ovat vaaleaa kudosta ja ne ovat saaneet nimensä pyramidia muistuttavasta muodostaan. Kuorikerros, joka muodostuu punaruskeasta, pyramidien ja kotelon välissä olevasta kudoksesta. Kummankin munuaisen sisäpinnalle tulevat niihin verta vievä munuaisvaltimo sekä niistä verta tuova munuaislaskimo ja lisäksi hermoja. Siellä sijaitsee myös suppilon muotoinen, sileää lihaskudosta oleva munuaisallas. Siitä haarautuvat munuaispikarit, joihin pyramidien kärjet työntyvät tuoden virtsaa munuaistiehyeistä. Munuaisaltaasta virtsa johtuu edelleen virtsanjohtimiin. 3

7 Kuva 2. Aukileikattu munuainen. Nefronit Munuaisissa on yli miljoona suodattimena toimivaa nefronia. Ne sijaitsevat sekä munuaisen kuori- että ydinkerroksen alueella. Nefroni on munuaisten toiminnallinen perusyksikkö. Kukin nefroni on putkimainen, toisesta päästä suljettu, toisesta avoin rakenne. Nefronin suljetussa päässä on kuppimainen, pyöreä keräsenkotelo, glomeruluskotelo (tai Bowmanin kotelo). Sen sisällä sijaitsee hiussuonikeränen. Munuaistiehyt eli tubulus on nefronin toinen pääosa. Se alkaa glomeruluskotelosta ja sijaitsee kahden valtimon välissä. Tubulus voidaan jaotella kolmeen osaan: Approksimaaliin kiemuratiehyeeseen Henlen mutkaan Distaaliin kiemuratiehyeeseen, joka vie virtsaa munuaisaltaaseen johtaviin kokoojaputkiin. 4

8 Kuva 3. Nefronin rakenne. Nefronin verisuonitus Jokaisella nefronilla on oma verisuonitusjärjestelmänsä. Munuaisia suonittava valtimo, munuaisvaltimo, vie veren suodatettavaksi munuaisiin. Se haarautuu munuaisissa pienempiin verisuoniin ja arterioleihin päätyen lopulta glomerulusta suonittavaan arterioliin, afferenttiarterioliin eli tuojasuoneen. Se tulee glomeruluskoteloon ja siellä sijaitsevaan hiussuonikeräseen. Keräsen hiussuonet sijaitsevat lähellä glomeruluksen seinämää, joka puoliläpäisevänä toimii siivilän tavoin sallien pienten molekyylien siirtymisen hiussuonista glomerulukseen. Glomeruluksesta lähtevät hiussuonet liittyvät efferenttiarterioliksi eli viejäsuoniksi ennen seuraavaan verisuoniverkostoon haarautumistaan (ks. oheista kaavakuvaa). Tämä toinen hiussuoniverkosto huolehtii nefronin loppuosan hapen ja ravintoaineiden saannista. Nämä hiussuonet yhdistyvät laskimosuoniin jotka keräävät veren munuaislaskimoon. Kuva 4. Nefronin verisuonitus. 5

9 Glomerulus Glomerulus muodostuu yksinkertaisesta epiteelisolukerroksesta. Tämä kerros on puoliläpäisevä, mikä mahdollistaa pienten molekyylien kuten vesi-, glukoosi- ja natriummolekyylien muttei esimerkiksi valkuaismolekyylien siirtymisen hiussuonista glomerulukseen. Näin syntynyt neste, glomerulussuodos eli primaarivirtsa on siis tavallaan jo suodatettua. Myös nefronin loppuosaa ja munuaistiehyeitä peittävät solut sallivat veden ja pienten molekyylien kulun ympäröivistä hiussuonista nefronin sisäosiin ja päinvastoin. Kuva 5. Glomerulus ja sen verisuonitus. 6

10 Virtsanjohtimien rakenne Peristaltiikka 3 Virtsanjohtimet Virtsanjohtimet kuljettavat virtsan munuaisista virtsarakkoon. Johtimet ovat noin 30 cm pitkät. Johdinputken halkaisija on vain noin 3 mm. Munuaisissa virtsanjohtimet lähtevät suppilonmuotoisesta munuaisaltaasta. Sieltä ne laskeutuvat vatsan kautta lanneontelossa sijaitsevan virtsarakon takaseinään. Virtsanjohtimet muodostuvat kolmesta kudoskerroksesta, joista keskimmäinen on sileää lihaskudosta. Lihassäikeet ympäröivät spiraalimaisesti virtsanjohdinta. Ne supistuvat noin 10 sekunnin välein kuljettaen munuaisissa jatkuvasti syntyvää virtsaa rakkoon. Kuva 6. Munuaiset, virtsanjohtimet sekä virtsarakko. Virtsan takaisinvirtauksen esto Tapa miten virtsanjohtimet tulevat rakkoon, estää tehokkaasti virtsan takaisinvirtauksen eli refluksin. Virtsanjohdin kulkee vinosti rakon paksun lihasseinämän läpi, jolloin syntyy virtsaa ylöspäin työntymästä estävä mutka. Rakon täyttyessä mutka jyrkkenee, jolloin virtsan taipumus virrata takaisin rakon täyttyessä ja paineen siten kasvaessa estyy. Rakon tyhjennys alkaa ponnistuksella, joka tilapäisesti lisää rakonseinän painetta. Rakon lihasseinämän supistuminen pakottaa virtsan virtsaputken läpi. Paine ei kuitenkaan aiheuta virtsan painumista takaisin virtsajohtimiin yllä kuvatun sulkumekanismin ansiosta. Takaisinvirtausta estää myös rakon seinämän supistuminen virtsattaessa, sillä supistuva lihasseinämä sulkee virtsanjohdinten päät. 7

11 Kuva 7. Viistossa kulmassa virtsarakkoon tuleva virtsanjohdin. Pikkulasten refluksi Pienillä lapsilla virtsanjohdinten tulokulma rakkoon ei ole yhtä viisto kuin aikuisilla. Siksi heillä saattaa esiintyä virtsan takaisinvirtausta. Rakon tyhjentyessä virtsaa saattaa virrata virtsanjohtimiin ja aina munuaisiin saakka. Tämän seurauksena virtsaa on pidemmän aikaa virtsateissä, mikä taas lisää infektion mahdollisuutta. Lisäksi virtsa saattaa vaurioittaa munuaisia ja altistaa lapsen toistuville virtsatietulehduksille. 4 Virtsarakko Munuaisten jatkuvasti erittämä virtsa kerääntyy rakkoon ennen virtsaamista. Rakko laajenee virtsan kerääntyessä siihen ja supistuu sitä tyhjennettäessä. Aikuisilla rakon tilavuus on yleensä puolisen litraa, mutta koko vaihtelee; äärimmillään, esimerkiksi suurentuneen eturauhasen aiheuttaman äkillisen virtsaummen seurauksena, se saattaa sisältää parisen litraa virtsaa. Alhaalla lantiossa sijaitseva rakko voi laajetessaan ylettyä vatsaonteloon. Täysinäinen rakko aiheuttaa epämukavuudentunnetta ja virtsaamistarpeen. Alimmalta kohdaltaan rakko avautuu virtsaputkeen. Rakon seinämä muodostuu kolmesta kudoskerroksesta, joista tärkein on paksu, juovattomista lihassäikeistä koostuva kerros. Rakossa on kolme aukkoa, joista kaksi on virtsanjohdinten ja kolmas virtsaputken aukko. Näiden aukkojen rajaamaa kolmion muotoista aluetta nimitetään trigoneksi. 8

12 Rakon sisäpuolella paikassa, jossa virtsaputki liittyy rakkoon, on paksuuntunut sileä lihaskerros. Se toimii rakon sulkijalihaksena (internal sphincter). Samoin kuin muitakaan sileitä sulkijalihaksia, tätäkään sulkijalihasta ei voi tietoisesti hallita. Kuva 8. Virtsarakon kolme aukkoa. 5 Virtsaputki Virtsa poistuu rakosta virtsputkea pitkin. Miehen sekä suvunjatkamis- että virtsaelimenä toimiva putki on noin 20 cm pituinen. Naisella pelkästään virtsaamiseen tarkoitettu putki on ainoastaan noin 4 cm pituinen. Miehen virtsaputki on halkaisijaltaan pienempi kuin naisen. Virtsaputki muodostuu kolmesta lihaskerroksesta, ja tässäkin tapauksessa toiminnallisesti tärkein on keskimmäinen, juovattomista lihassäikeistä koostuva kerros, joka jatkuu rakon seinämänä. Lähellä rakon suuta on paksu sileä lihaskerros, joka sulautuu rakon sisällä olevaan sulkijalihakseen. Virtsaputken loppupäässä on toinen, tahdonalaisesta lihaskudoksesta muodostuva sulkijalihas (external sphincter). Lihas ympäröi virtsaputkea, ja sen tietoinen hallinta kehittyy yleensä 3 4 ikävuoteen mennessä. 9

13 6 Rakon toiminnan hallinta ja tyhjentäminen Rakon hallintaa pidetään helposti itsestäänselvyytenä. On kuitenkin useita tapauksia, joissa sen puutteellinen hallinta aiheuttaa suuria ongelmia. Eräs esimerkki on vuoteenkasteluna tunnettu ilmiö. Rakon tyhjenemiseen vaikuttavat hermoimpulssit Virtsarakko varastoi munuaisten jatkuvasti erittämää virtsaa. Rakon täyttyessä virtsanjohdinten tuomasta virtsasta sen lihasseinämät venyvät ja rakko laajenee. Rakon seinämässä on hermopäätteitä, jotka tunnistavat venymisen. Rakon täyttyessä venymisen aistivat reseptorit lähettävät hermoärsykkeitä selkäytimeen. Nämä saavat selkäytimen lähettämään rakkoa supistavia hermoimpulsseja. Hermotoiminnan seurauksena rakon lihassupistukset stimuloituvat, kun taas rakon sisäinen sulkijalihas (internal sphincter) rentoutuu. Näin rakko tyhjenee, kun vielä tietoisesti rentoutamme rakon ulkoisen, tahdonalaisesta lihaksesta muodostuvan sulkijalihaksen (external sphincter). Ihmisellä on syntyessään ylläkuvatun kaltainen hermojärjestelmä rakon hallintaan. Pienten lasten vanhemmat voivat havaita, ettei virtsaa valu jatkuvasti vaippaan vaan että rakon tyhjeneminen tapahtuu aika ajoin. Tämä hermostollinen perusmalli säilyy meillä kautta elämän. Tietoiseen rakonhallintaan opetetulla lapsella tämä refleksi kuitenkin peittyy aivolisäkkeen alkaessa hallita rakon tyhjenemistä. Jos tämä aivojen alue ei jostakin syystä esimerkiksi loukkaantumisen aiheuttaman tajuttomuuden aikana ole toiminnassa, rakko ei kuitenkaan jää tyhjentymättä alussa kuvatun hermorefleksin ansiosta. Rakon venyminen saa venymisen aistivat reseptorit lähettämään signaaleja selkäytimeen, josta puolestaan lähtee hermoimpulsseja rakkoon. Ne saavat aikaan rakon lihasten supistumista ja toisaalta rakon sisäisen sulkijalihaksen rentoutumista. Kuva 9. Rakon tyhjenemiseen vaikuttavat tahdosta riippumattomat hermoimpulssit. 10

14 Tyhjennysrefleksin tietoinen hallinta Hermojärjestelmän täysin kehityttyä ja lapsen opittua tietoisesti hallitsemaan rakon toimintaa alkuperäinen rakosta selkäytimeen lähtevä hermoimpulssi laukaisee myös toisen, aivoihin lähtevän ärsykkeen. Se herättää tarpeen tyhjentää rakko, tai jollei ajankohta ole siihen sopiva, selkäydin saa käskyn estää rakonseinämän supistumisrefleksiä ja sisäisen sulkijalihaksen rentoutumista. Estäminen on mahdollista tietyn ajan riippuen rakon tilavuudesta, mutta lopulta virtsaamisen tarve on pakottava. Virtsaaminen (mictio) tapahtuu siis useamman vaiheen seurauksena. Ensinnäkin selkäytimen lähettämä estokäsky on kumottava. Seurauksena rakon seinämä alkaa supistua, ja sekä sisäinen että ulkoinen sulkijalihas rentoutuvat. Virtsaamista voidaan edesauttaa myös lisäämällä lantio-onteloon kohdistuvaa painetta. Tämä saadaan aikaan supistamalla pallea- ja vatsalihaksia. Kuva 10. Rakonhallintaan vaikuttava hermostollinen mekanismi. 11

15 7 Munuaisten toiminta Munuaiset tuottavat virtsaa, joka virtsanjohtimien kautta kerääntyy rakkoon poistettavaksi virtsaputken kautta. Virtsan koostumus on seurausta nefronien toiminnasta kehon neste- ja elektrolyyttitasapainon ylläpitäjänä. Se on osa homeostaasiksi kutsuttua prosessia, joka voidaan määritellä dynaamiseksi prosessiksi elimistön erilaisten toimintojen ja kudosten kemiallisen tasapainon ylläpitämiseksi. Munuaiset siivilöivät verestä aineenvaihduntaprosessissa syntyneet kuona-aineet. Munuaisten perustoimintayksiköiden, nefronien, toiminta vaikuttaa elimistön elektrolyyttien (ionien, kivennäis- ja hivenaineiden) tasapainoon. Nefronien toiminnalla on merkitystä myös elimistön happo-emästasapainoon. Virtsan muodostuksessa voidaan erottaa kolme eri vaihetta: yksinkertainen suodatus, selektiivinen eli valikoiva takaisinimeytyminen (reabsorptio) ja poistaminen. Suodatus Suodatus tapahtuu glomeruluksessa sen puoliläpäisevän seinämän läpi. Afferettiarterioli tuo verta glomeruluskotelossa sijaitseviin hiussuoniin. Tiheän seulan tavoin glomeruluksen seinämät päästävät jotkin aineet sisälle koteloon mutta tukkivat tien toisilta aineen koosta riippuen. Vesimolekyylit samoin kuin suuri joukko muita pienimolekyylisiä aineita kykenee tunkeutumaan glomeruluksen seinämän läpi glomeruluskoteloon. Terveellä ihmisellä suuremmat ainesosat kuten verisolut, plasmaproteiini ja muut suurimolekyyliset aineet eivät läpäise seinämää ja jäävät siksi hiussuoniin. Munuaisten yli miljoona nefronia tuottavat vuorokaudessa noin 180 litraa glomerulaarinestettä eli primaarivirtsaa. Suurin osa primaarivirtsasta reabsorboidaan eli palautetaan elimistöön. Samoin tapahtuu tarpeelliselle määrälle elektrolyyttejä. Poistettavaksi jää vain noin 1-2 litraa virtsaa. Palautettavan veden ja elektrolyyttien määrä riippuu elimistön kulloisistakin vaatimuksista ja on siksi selektiivistä eli valikoivaa. Selektiivinen reabsorptio Selektiivisessä reabsorptiossa primaarivirtsan koostumus muuttuu sen virratessa munuaistiehyeiden (tubulusten) läpi. Nesteen virratessa munuaistiehyeiden eri osien läpi siitä imeytyy elimistöön sen tarvitsemat aineet elektrolyytti-, neste- sekä happo-emästasapainon ylläpitämiseksi. Ylimäärä jää tubuluksiin eritettäväksi pois virtsana. Monet glomerulukseen siirtyneet aineet palautetaan kokonaan elimistöön selektiivisessä reabsorptiossa. Esimerkki tällaisesta aineesta on glukoosi. Terveellä ihmisellä veren glukoositaso vaihtelee 2,5 5,5 millimooliin litrassa verta. Glomeruluksessa glukoosi jää primaarivirtsaan, mutta imeytyy täysin takaisin elimistöön primaarivirtsasta sen kulkiessa tubulusten läpi. Jos veren glukoositaso kohoaa yli 9 mmol/litra, glukoosia alkaa esiintyä virtsassa. Tämä on seurausta glokoosin takaisinoton ylikuormituksesta. Tästä syystä diabeetikoilla saattaa esiintyä sokeria virtsassa. 12

16 Nefronien kyky pidättää valikoiden erilaisia ainesosia primaarivirtsasta riippuu paljolti veressä olevista hormoneista. Näitä ovat mm. Lisäkilpirauhasen erittämä lisäkilpirauhashormoni (parathyroid hormone eli PTH) ja kilpirauhasen erittämä kalsitoniini, jotka säätelevät kalsiumin ja fosforin takaisinottoa Aivolisäkkeen erittämä antidiureettinen hormoni (ADH). Tämä hormoni lisää veden takaisinottoa ja vastaavasti vähentää virtsan määrää. Lisämunuaisten erittämä aldosteroni, joka lisää natriumin ja kaliumin takaisinottoa. Poistaminen Voidaan siis havaita, että suuri osa veren aineosista siirtyy glomerulukseen. Munuaistiehyeistä elimistö ottaa takaisin tarvitsemansa aineosat, ja ylimääräiset poistuvat virtsan mukana. Jotkin kuona-aineet ovat liian suurimolekyylisiä siirtyäkseen hiussuonista glomerulukseen. Munuaiset poistavat nämä aineet suoraan approksimaaleja ja distaaleja munuaistiehyeitä ympäröivistä verisuonista munuaistiehyeisiin. Tätä prosessin osaa nimitetään yksinkertaisesti poistamiseksi (secretio). 7.1 Virtsan koostumus Normaalisti syövä, terve aikuinen erittää vuorokaudessa 1-2 litraa virtsaa. Virtsan koostumus saattaa kuitenkin vaihdella. Alla oleva taulukko antaa yleiskuvan virtsan koostumuksesta. Unen ja lihasharjoittelun aikana virtsaneritys vähenee. Myös lämmin sää vähentää virtsan määrää, koska nestettä menetetään enemmän ihon ja keuhkojen kautta. Virtsan tuotanto lisääntyy luonnollisesti juotaessa enemmän. Jotkin aineet kuten kofeiini ja alkoholi saattavat myös vaikuttaa nestettä poistavasti. Virtsan koostumus Vettä 96 % Ureaa 2 % Muita 2 % Muut = virtsahappoa, kreatiniinia, ammoniumia, natriumia, kaliumia, klorideja, fosfaattia, sulfaattia ja oksalaatteja 13

17 8 Nestetasapaino ja virtsan eritys Pääosan tarvitsemastaan nesteestä elimistö saa nautitusta ruoasta ja juomasta. Aineenvaihduntaprosessissa kemiallisten reaktioiden myötä syntyy myös pieniä määriä vettä. Vettä poistuu hengityselinten ja ihon kautta sekä ulosteiden mukana. Sen pääasiallisin poistumiskanava on kuitenkin virtsaelinten erittämä virtsa. Hengitysteiden kautta ja ulosteiden mukana poistuvan veden määrä on melko vakio. Sen sijaan hikenä eritetyn nesteen määrä riippuu liikunnan määrästä sekä kehon ulkopuolisesta lämpötilasta; hien pääasiallinen tehtävä onkin ylläpitää kehon normaalia lämpötilaa. Munuaiset säännöstelevät elimistössä olevan nesteen määrää. Sen toiseen tärkeään tehtävään, kuona-aineiden poistamiseen, tarvitaan päivittäin noin puoli litraa virtsaa. Tämän määrän ylittävää virtsamäärää säännöstelee antidiureettinen hormoni, jota erittää läheisesti hypothalamukseen liittyvä aivolisäkkeen takaosa. Juomista säätelevä mekanismi Hypothalamuksessa sijaitsevat reseptorit, osmoreseptorit, aistivat herkästi veren osmoottisen paineen (tai koostumuksen) muutokset. Näiden reseptorien hermosäikeet ovat yhteydessä aivolisäkkeen takaosaan, joka erittää antidiureettista hormonia, ADH:ta. Kun veri on koostumukseltaan liian väkevää siihen liuenneiden aineosien suuren määrän vuoksi, osmoreseptorit stimuloivat aivolisäkkeen takaosaa erittämään ADH:ta. Hormoni vaikuttaa sitten antidiureettisesti, ts. estäen nesteen poistumista lisäämällä veden imeytymistä takaisin elimistöön nefroneissa ja kokoojaputkissa. Tämän seurauksena kehossa on enemmän vettä, mikä vuorostaan laskee plasman väkevyyttä. Tämä taas vähentää veren osmoottista painetta, minkä seurauksena ADH:n erityksen määrä pienenee. Tämän säätelymekanismin ansiosta veren koostumus pysyy normaaleissa rajoissa. Joissakin sairauksissa tämä mekanismi häiriintyy. Esimerkiksi diabeetikoilla on veressä glukoosia normaalia enemmän, ja munuaisten ylikuormittuessa glukoosimolekyylejä on myös virtsassa. Glukoosi lisää osmoottista painetta nefronissa estäen nesteen takaisinottoa munuaistiehyeissä. Tämä puolestaan johtaa normaalia runsaampaan virtsantuotantoon (polyuria) ja vastaavasti lisääntyneeseen janontunteeseen, jonka on laukaissut veren osmoottisen paineen lisääntyminen. Huolimatta lisääntyneestä ADH:n tuotannosta elimistöä uhkaa kuivuminen liiallisen virtsantuotannon seurauksena. 14

18 Veren osmoottinen paine kohoaa Hypothalamuksen osmoreseptorit Aivolisäkkeen takalohkon stimulointi Estoreaktio Antidiureettisen hormonin (ADH) eritys Veden takaisinotto munuaisissa Veren osmoottinen paine laskee Kuva 11. Vuokaavio antidiureettisen hormonin (ADH) erityksestä. 8.1 Elektrolyyttitasapainon ylläpito Munuaisten tehtäviin kuuluu myös ylläpitää veren ja plasman oikeaa suola- tai elektrolyyttitasapainoa. Nefroneissa useat eri mekanismit vastaavat sen ylläpidosta, ja näille mekanismeille on tunnusomaista, että ne ovat kullekin aineelle spesifisiä. Tätä havainnollistaa hyvin kuvaus natriumin säätelymekanismista. Natrium on kudosnesteessä oleva yleisin ioni, kalium taas yleisin solun sisällä oleva ioni. Saamme nykyisin runsaasti natriumia elintarvikkeista, esimerkiksi juustoista ja lihatuotteista, ja lisäämme vielä suolaa (NaCl) ruokaan sitä valmistaessamme ja nauttiessamme. Saamme toisin sanoen natriumia paljon yli elimistön tarpeen, mistä syystä elimistö joutuu sitä poistamaan pääasiallisesti virtsan ja hien mukana. Virtsa sisältääkin normaalisti natriumia. Eritettävää natriummäärää säätelee aldosteroni, lisämunuaisten erittämä hormoni. Natriumia on suuria määriä primaarivirtsassa. Koska se kulkee nefronien kautta, nefronien solut reabsorboivat osan primaarivirtsassa olevasta natriumista. Solut kykenevät tunnistamaan veren aldosteronipitoisuuden. Jos pitoisuus on korkea, ne ottavat takaisin enemmän natriumia lisäten sen tasoa veressä ja vähentäen virtsan mukana eritettävää natriumia. Ja päinvastoin, alhainen aldosteronipitoisuus lisää natriumin poistumista virtsan mukana laskien vastaavasti veren natriumtasoa. Pohdittavaksi 1. Kuvaile nefronien rakennetta ja niiden verisuonitusta. 2. Mitkä kolme vaihetta voidaan erottaa virtsan muodostuksessa? 3. Kuvaile rakon tyhjenemistä säätelevien hermoimpulssien toimintaa. Miksi rakon hallinta on mahdollista ja miten se saavutetaan? 15

19 Osa B: Virtsaelinten sairaudet Virtsaelinten sairauksista yleisimpiä ovat rakon ja muiden virtsaelinten tulehdukset. Munuaiset saattavat olla osallisina monissa systeemisissä sairauksissa kuten diabeteksessä ja verenpainetaudissa. Autoimmuunisairauksiin kuten nivelreumaan tai SLE:hen saattaa joskus liittyä jokin munuaissairaus kuten glomerulonefriitti ja nefroosi eli nefroottinen syndrooma. 9 Virtsatieinfektiot Tulehdusta voi esiintyä virtsateiden kaikissa osissa aina virtsaputkesta munuaisiin. Yleisin on kuitenkin rakkotulehdus eli kystiitti. Rakkotulehdus saattaa levitä ylöspäin virtsanjohtimiin ja munuaisiin. Siksi puhutaankin yleensä vain virtsatietulehduksista, koska tulehdus voi levitä useampiin tai jopa kaikkiin virtsaelimiin. Virtsatieinfektio voidaan saada kahdella tavoin: Alakautta saatu tartunta. Useimmiten tulehduksen aiheuttava bakteeri (E. Coli, Streptococcus, Pseudomonas) tulee elimistöön alateitse. Näitä bakteereita esiintyy runsaasti peräaukon ja sukuelinten välisellä alueella. Bakteerit saattavat päästä virtsaputkeen ja nousta rakkoon saakka aiheuttaen tulehduksen. Sieltä ne saattavat edelleen levitä munuaisiin ja siten tulehduttaa kaikki virtsaelimet. Lääketieteelliset toimenpiteet, joissa tunkeudutaan virtsateihin, saattavat altistaa tulehdukselle. Tällaisia ovat esimerkiksi katetrointi tai leikkaus, jossa instrumentteja joudutaan kuljettamaan virtsateiden kautta (esim. prostataleikkaus). Naiset saavat miehiä helpommin virtsatietulehduksia. Naisten lyhyt ja suhteellisen leveä virtsaputki antaa bakteereille tilaisuuden päästä suhteellisen helposti rakkoon. Veren mukana saatu tartunta. Osa tulehduksista on peräisin muualla kehossa olevista mikrobeista niiden kulkeutuessa veren mukana virtsateihin. Esimerkiksi iholla olevasta märkäisestä ajoksesta saattaa levitä bakteereita vereen. Nämä bakteerit saattavat asettua munuaiseen, tulehduttaa kudoksen ja aiheuttaa munuaistulehduksen eli pyelonefriitin. Yleisimmin tulehdus kohdistuu rakkoon ja munuaisiin. Harvemmin kohteena on virtsaputki. Virtsaputkentulehdus eli uretriitti saattaa aiheutua seksuaalisesta kanssakäymisestä, mutta virtsaputki voi tulehtua myös rakko- tai munuaistulehduksen seurauksena. 16

20 9.1 Kystiitti eli rakkotulehdus Rakkotulehduksen eli kystiitin taustalla on tavallisesti bakteeri-infektio. Joskus myös virukset tai sienet saattavat tulehduttaa rakon. Rakkotulehduksen oireet ovat tiehentynyt virtsaamistarve kipu ja kirvely virtsattaessa jomottava kipu rakon alueella samea ja pahanhajuinen virtsa vakavissa tapauksissa saattaa ilmetä verta virtsassa kuume Kuten muihinkin virtsatietulehduksiin, naiset sairastuvat miehiä herkemmin myös rakkotulehdukseen. Myös ikä vaikuttaa sairastumisalttiuteen. Rakkotulehdukset ovat tavallisimpia pikkulapsilla, ensimmäisinä kouluvuosina, kuukautisten alkaessa, naimisiin menon jälkeen, raskausaikana sekä vaihdevuosien jälkeen. Hormonaaliset muutokset näyttävätkin altistavan rakkotulehdukselle. Raskausaikana nämä muutokset aiheuttavat välilihan jäntevyyden vähenemistä, jolloin bakteerit pääsevät helpommin virtsaputkeen. Raskauden loppuvaiheessa sikiö painaa rakkoa ja virtsanjohtimia vaikeuttaen rakon kunnollista tyhjenemistä, mikä lisää rakkotulehduksen riskiä. Raskauden, kuukautisten ja vaihdevuosien aikana on huolehdittava erityisen hyvin hygieniasta hormonaalisten muutosten altistaessa rakkotulehdukselle. Myös seksuaalinen aktiivisuus saattaa altistaa tulehdukselle. Seksuaalisen käyttäytymisen muutos voi monesti tuoda mukanaan myös rakkotulehduksen, johon englanninkielinen termi Honeymoon Cystitis viittaa. Miehillä suurentunut eturauhanen saattaa aiheuttaa tihentynyttä virtsaamisen tarvetta sekä rakon tyhjentämisvaikeuksia. Kun rakko ei aina tyhjene perusteellisesti, jäljelle jäänyt residuaalivirtsa altistaa tulehdukselle samalla tavoin kuin naisilla raskauden loppuvaiheessa. Huonosti hoidetussa diabeteksessä virtsassa saattaa esiintyä runsaasti glukoosia, mikä toimii ravintona ja kasvualustana bakteereille altistaen siten tulehduksille. Virtsateissä oleva vieras, ylimääräinen materiaali kuten kivet tai vieraat esineet, esimerkiksi katetri, lisäävät tulehdusriskiä sekä miehillä että naisilla. 9.2 Krooninen kystiitti Krooninen kystiitti on usein seurausta useasta akuutista rakkotulehduksesta, jotka eivät reagoi kunnolla antibiootteihin. Sen kehittyminen on yleistä prostataongelmista kärsivillä miehillä. Myös munuaiskivet saattavat aiheuttaa kroonisen kystiitin. Se puolestaan lisää kivien muodostustaipumusta pahentaen kaikin puolin munuaisten tilaa. Joissakin tapauksissa kroonisen, sitkeän kystiitin taustalla on Candida albicanssienen aiheuttama hiivatulehdus. 17

21 9.3 Akuutti pyelonefriitti eli munuaistulehdus Akuutti pyelonefriitti eli munuaistulehdus syntyy, kun infektio leviää munuaisaltaaseen ja munuaiskudoksiin. Akuutin pyelonefriitin oireet ovat yleensä ankarammat kuin kystiitissä. Joskus selässä kipuna tuntuva rakkotulehdus enteilee tulehduksen etenemistä munuaisiin. Pitkästä matkasta huolimatta alateitse saatu tartunta on tavallisin munuaistulehduksessa. Tosin joskus tulehdus saattaa aiheutua myös veren mukana kulkeutuvista mikrobeista. Yleensä tulehduksen aiheuttaja on bakteerit. Munuaisten infektoituessa tulehdus aiheuttaa märkimistä ja nefronien tuhoutumista. Tilanteen vakavuuteen vaikuttaa tulehtuneen ja vahingoittuneen kudosalueen laajuus ja se, missä määrin kudos korvautuu arpikudoksella. Näin voi tapahtua esimerkiksi virtsan takaisinvuodosta kärsivillä pikkulapsilla. kun infektoitunut virtsa pakkautuu virtsattaessa ylöspäin pitkin virtsajohtimia munuaisiin, virtsa vahingoittaa munuaisia aiheuttaen arpikudoksen syntymistä. Tästä taas aiheutuu myöhemmin monenlaista terveyshaittaa. Jollei munuaistulehdusta hoideta nopeasti tai se uusiutuu, tulehdus voi muuttua krooniseksi. 9.4 Krooninen pyelonefriitti Kroonisesta pyelonefriitista eli munuaistulehduksesta puhutaan silloin, kun munuaiset infektoituvat toistuvasti aiheuttaen kroonista tulehdusta ja sen seurauksena munuaisten arpeutumista. Tulehduksen seurauksena syntynyt arpikudos pienentää munuaisten toimintakapasiteettia heikentäen niiden kykyä ylläpitää elimistön neste- ja elektrolyyttitasapainoa. Munuaisten vajaatoiminta voi jatkuessaan aiheuttaa munuaisen toiminnan lakkaamisen. Akuutin pyelonefriitin aiheuttama arpikudos saattaa itsessään johtaa uusiutuviin tulehduksiin ja aiheuttaa vakavan munuaista tuhoavan kierteen. Se altistaa myös munuaiskivien kehittymiselle. Joskus munuaisinfektio ja tulehdus voivat edetä vuosikausia piilevinä. Arpeutumisen jatkuessa voi käydä niin, että jossakin elämänvaiheessa havaitaan yllättäen toisen munuaisen lakanneen kokonaan toimimasta. Kuva 12. Normaali ja kroonisten infektioiden sekä tulehdusten arpeuttama munuainen. 18

22 10 Kivet Primaarivirtsassa on runsaasti elektrolyyttejä, kivennäis- ja hivenaineita. Nämä suolat saattavat tietyissä olosuhteissa kiteytyä virtsasta ja muodostaa kiviä munuaisiin, virtsateihin ja virtsarakkoon. Yleisimmin niitä esiintyy munuaisaltaassa ja virtsarakossa. Kivet koostuvat tavallisimmin oksylaateista, fosfaateista ja virtsahaposta. Munuaiskivissä on tavallisesti useampia näistä aineista. Bakteerimöykyt saattavat olla ydin, jonka ympärille suolakiteet kerrostuvat. Virtsateissä olevat kivet saattavat hiljalleen kasvattaa kokoaan saostamalla itseensä virtsassa liuenneina olevia suoloja. Kapeissa tiehyeissä voi muodostua pieniä, alle 1mm suuruisia kiviä, nk. soraa. Kulkeutuessaan munuaisaltaaseen ne alkavat kasvaa vähitellen niin, että ne lopulta näkyvät esimerkiksi röntgenkuvassa. Noin 90% munuaiskivistä näkyy röntgenissä, kun taas sappikivistä 90% ei löydy röntgentutkimuksissa. Tämä johtuu kivien erilaisesta koostumuksesta. Röntgenissä näkyvät kalsiumia ja muita samankaltaisia painava-atomisia aineita sisältävät kivet. Kalsium on munuaiskivien pääasiallinen rakennusaine, kun taas sappikivet sisältävät yleensä pääasiallisesti pehmeämpää kolesterolia. Sora Pienten sorakivien aiheuttama haitta-aste ja oireet riippuvat niiden koosta. Munuaisissa olevat pienet kivet saattavat kulkeutua virtsanjohtimia pitkin rakkoon ja poistua kehosta virtsaputken kautta. Näin päästään eroon kivistä, mutta ne saattavat toisaalta poistuessaan vahingoittaa ahtaita virtsateitä. Liikkuessaan kivet aiheuttavat kipua ja virtsassa saattaa esiintyä verta. Joskus voi esiintyä kuumetta kivien aiheuttaman tulehduksen seurauksena sekä oksentelua kovan kivun ja vereen erittyvien toksisten aineiden seurauksena. Joskus nämä pienet kivet saattavat virtsateissä kulkiessaan tukkia ahtaan tiehyen. Seurauksena on, ettei munuaisista erittyvä virtsa pääse etenemään tiehyessä vaan pakkautuu munuaisiin aiheuttaen kovaa kipua kuumetta. Tila vaatii pikaista hoitoa pysyvien munuaisvaurioiden ehkäisemiseksi. Suuret kivet Joskus munuaisaltaassa voi vuosien kuluessa kehittyä yksi ainoa suuri korallimainen kivi. Tämä ainoa nk. korallikivi saattaa kasvaa niin suureksi, että se täyttää koko munuaisaltaan. (ks. kaavakuva). Tällainen kookas kivi ahtauttaa pahoin munuaisen ja vaikeuttaa sen toimintaa. Ajan mittaan se johtaa munuaisen toiminnan lakkaamiseen. Myös uusiutuvat bakteeri-infektiot iskevät helposti kiven ahtauttamaan munuaiseen siellä seisovan virtsan takia. Seisova virtsa altistaa myös uusien kivien muodostumiselle. Kuva 13. Munaisen toimintaa vaikeuttava ja kudosta arpeuttava korallikivi. 19

23 Kiville altistavat tekijät Kuivuminen Virtsan ph Kivien muodostuminen on seurausta useammasta kemiallisesta reaktiosta. Monet eri seikat saattavat nopeuttaa näitä reaktioita ja altistaa kivien muodostumiselle. Kuumien kesäkuukausien aikana munuaiskivien kehittyminen on huomattavasti todennäköisempää kuin talvella. Hikoilu ja erityisesti liikunnan aiheuttama kova hikoilu lisää ADH:n (antidiureettisen hormonin) eritystä. Tämä pakottaa munuaiset varastoimaan vettä lisäämällä veden takaisinottoa munuaistiehyeistä. Seurauksena on virtsan väkevöityminen. Tämä taas luo otolliset olosuhteet virtsassa olevien suolojen kiteytymiselle ja kivien muodostumiselle. Muutokset virtsan ph:ssa saattavat aiheuttaa suolojen kiteytymistä ja kivien kehittymistä. Normaalisti virtsa on happoista, mutta muuttuessaan alkaaliseksi tietyt aineet kuten fosfaatit kiteytyvät helpommin. Proteus-nimisen organismin aiheuttama infektio muuttaa munuaisten erittämän virtsan alkaaliseksi. Korallikivet ovat useimmiten seurausta juuri Proteusinfektiosta. Infektio Vaikka olosuhteet muuten olisivatkin otolliset kivien kehittymiselle, niitä ei kuitenkaan aina muodostu. Kiviä alkaa muodostua vasta, kun läsnä on aineita, joihin kiteytyvät suolat voivat kiinnittyä. Virtsatiehyissä olevat bakteerit toimivat sopivina kiinnitysalustoina, ja siksi virtsateissä olevat bakteerit edistävät kivien muodostumista. 11 Akuutti glomerulonefriitti eli munuaiskerästulehdus Akuutti glomerulonefriitti kuuluu niihin moniin sairauksiin, jotka ovat seurausta immuunijärjestelmän häiriintyneestä toiminnasta. Se on autoimmuuninen sairaus, joka vahingoittaa verta suodattavia glomeruluksia. Sairaus kehittyy antigeenivasta-ainekompleksien kerääntyessä glomeruluksen seinämään. Nämä antigeenivasta-ainekompleksit voivat olla peräisin elimistöstä tai seurausta bakteeri- tai virusinfektiosta. Sairaus aiheuttaa paikallisen tulehdusreaktion, joka vahingoittaa glomeruluksen puoliläisevää seinämää. Se muuttuu epänormaalin läpäiseväksi sallien myös suurten proteiinimolekyylien sekä myös punaisten verisolujen kulkea lävitseen glomerulaarinesteeseen (primaarivirtsaan).näin virtsaan joutuu valkuaista, punaisia verisoluja samoin kuin muitakin elimistölle tarpeellisia aineita. Kun virtsassa esiintyy verta, puhutaan hematuriasta, ja kun siinä on valkuaista, puhutaan proteinuriasta. Tulehdusprosessi saattaa joskus ahtauttaa glomerulukset. Se vähentää verenvirtausta glomeruluskeräsiin ja tämän seurauksena verestä suodatetun primaarivirtsan määrää. Seurauksena on nesteen kertyminen elimistöön ja turvotusta. Akuuttia nefriittiä saattaa esiintyä esimerkiksi 1-3 viikkoa streptokokkitartunnan jälkeen. Oireina on väsymystä, päänsärkyä, turvotusta silmien ympärillä, särkyä 20

24 munuaisten vaiheilla sekä virtsamäärien vähenemistä ja muuttumista tummaksi ja veriseksi. Akuutti glomerulonefriitti paranee yleensä täysin. Jos tulehdus pitkittyy, vioittuvat glomerulukset pysyvästi ja seurauksena on krooninen glomerulonefriitti. Se puolestaan johtaa usein munuaisen toiminnan lakkaamiseen ja verenpaineen kohoamiseen Nefroottinen syndrooma Termi nefroottinen syndrooma eli nefroosi ei itsessään ole sairaus, vaan termi on yhteisnimitys useista vakavista munuaissairauksista ja systeemisistä sairauksista. Yllä kuvattu glomerulonefriitti on pääasiallisin syy nefroosiin. Tila syntyy tulehdusten glomeruluksille aiheuttaman vaurioitumisen seurauksena. Koska glomeruluksen seinämä on muuttunut epänormaalin läpäiseväksi, myös plasmamolekyylejä siirtyy primaarivirtsaan ja poistuu kehosta. Proteiinihukka johtaa voimakkaaseen turvotukseen koko kehon alueella. Monet glomerulukseen liittyvät sairaudet saattavat aiheuttaa nefroosin. Nefroottinen sydrooma saattaa kehittyä myös monen autoimmuunisairauden kuten diabeteksen, SLE:n tai nivelreuman seurauksena. Tällöin se ilmenee autoimmuunin prosessin synnyttämänä glomeruluksen tulehduksena. Nefroottista syndroomaa sattaa esiintyä myös lapsilla tavallisimmin jonkin infektion jälkitautina ja antigeeni-vasta-ainereaktion tuloksena. 12 Munuaisten vajaatoiminta Munuaisten vajaatoiminta voi johtaa hengenvaaralliseen tilanteeseen.tällainen tilanne saattaa syntyä glomerulusten suodatuskyvyn vakavasti heikentyessä. Myös monien sairauksien jotka eivät edes suoranaisesti liity munuaisiin tai tapaturmien komplikaationa voi olla munuaisen suodatuskapasiteetin romahtaminen. Näitä ovat mm. vakava shokkitila verenvuoto palovamma nestehukka toksiset kemikaalit glomerulonefriitti diabetes korkea verenpaine krooninen pyelonefriitti munuaiskivet eturauhasen laajentuman aiheuttama virtsaumpi lääkeaineet 21

25 Monenlaiset sairaudet ja vammat voivat siis vahingoittaa pahoin munuaisia. Lopputulos on kuitenkin aina sama: munuaisten suodatuskyky heikkenee ja nestettä alkaa kertyä elimistöön. Samalla sinne alkaa kertyä virtsa-aineita ja muita myrkyllisiä aineita aiheuttaen häiriöitä solujen kemiassa ja aineenvaihdunnassa. 13 Muut munuaisiin liittyvät sairaudet 13.1 Diabetes Munuaisten toiminnan romahtaminen on monen diabeetikon kuolinsyy. Näin on erityisesti sellaisissa tapauksissa, joissa diabeetikko on riippuvainen insuliinista. Taustalla olevaa mekanismia ei täysin tunneta, mutta syynä näyttäisi olevan insuliiniin kohdistuva immunologinen reaktio, joka johtaa glomerulonefriitin kehittymiseen. Diabetes saattaa aiheuttaa mm. arpikudoksen muodostumista glomeruluksissa, mistä on seurauksena nefronien toiminnan heikkenemistä pyelonefriittiä toistuvien virtsatie- ja munuaisinfektioiden seurauksena munuaisvaltimoiden ateroomaa. Valtimoiden ahtautuessa munuaisten hapetus heikkenee ja verenpaine kohoaa. nefroottisen syndrooman Verenpainetauti Nefronit tuottavat reniini-nimistä hormonia. Nefronien afferenttiarteriolien (tuojasuonien) alhainen verenpaine stimuloi sen tuotantoa. Reniini muuttaa maksan tuottaman angiotensinogeeni-nimisen hormonin esiasteen angiotensiinihormoniksi, joka aktivoi lisämunuaisten aldosteronituotantoa. Munuaiset tulkitsevat afferenttiarterioliin tulevan verivirran vähenemisen matalaksi verenpaineeksi, mikä aiheuttaa reniinin erittymistä. Tämän seurauksena on puolestaan veren aldosteronitason kohoaminen, mikä taas lisää natriumin takaisinottoa nefroneissa. Seurauksena on verenpaineen kohoaminen. Pohdittavaksi 1 Millä kahdella tavalla infektio voi edetä virtsateihin? 2 Mitkä seikat altistavat kivien kehittymiselle? 3 Mitkä tekijät lisäävät taipumusta kystiittiin? 22

26 Osa C: Fytoterapeuttiset kasvit 14 Johdanto Useille virtsaelinten hoitoon soveltuville rohtokasveille on ominaista diureettinen, nesteitä poistava vaikutus. Tämän ominaisuuden voimakkuusaste vaihtelee suuresti kasvista riippuen. Virtsaelinten hoitoon soveltuvat erityyppiset kasvit voidaan luokitella seuraavasti: Diureetit / vettä poistavat rohtokasvit Munuaisiin vaikuttavat rohtokasvit Rakkoon vaikuttavat rohtokasvit 14.1 Diureetit ja vettä poistavat (aquaretics) kasvit Farmasiassa termiä diureetti käytetään kuvaamaan synteettisiä lääkkeitä, jotka erilaisten mekanismien kautta lisäävät poistettavaa virtsamäärää ja vastaavasti vähentävät elimistöön kertyvän nesteen määrää. Monet näistä lääkkeistä aiheuttavat myös veteen liuenneiden aineiden kuten elektrolyyttien menetystä, millä saattaa olla sivuvaikutuksia. Vettä poistavat kasvit (aquaretics) puolestaan saavat elimistön erittämään ainoastaan vettä ilman että sen mukana poistuisi merkittäviä määriä siihen liuenneita aineita. Tämä seikka helpottaa homeostaasin, elimistön sisäisen tasapainon, ylläpitoa. Siksi aquareettisilla kasveilla on korkea terapeuttinen indeksi. Yleisimmät nesteenpoistoon käytetyt rohtokasvit ovat kultapiisku (Solidago virgaurea), persilja (Petroselinum crispum), kataja (Juniperus communis), koivu (Betula pendula) sekä rohtoliperi eli lipstikka (Levisticum officinale). Ne kaikki ovat mite-rohdoksia ja niillä on enemmän vettä poistavaa kuin diureettista vaikutusta. Niillä kaikilla on myös korkea terapeuttinen indeksi Munuaisiin vaikuttavat rohtokasvit Kolmella kasvilla tiedetään olevan suoranaista vaikutusta munuaisiin. Ne eivät ainoastaan vaikuta virtsan eritystä lisäävästi, vaan tehostavat munuaisten toimintaa yleensä. Näistä kasveista merkittävin on kultapiisku. Muut tutkimuksissa tehokkaiksi osoittautuneet kaksi rohtokasvia ovat intialainen munuaistee (Orthosiphon aristatus) ja Lespedeza (Lespedeza capitata), jotka molemmat ovat voimakkaita munuaisrohtoja ja joista ensinmainittu kuluu Suomessa lääkeluetteloon Rakkoon vaikuttavat rohtokasvit Kolme marjaa, sianpuolukka (Arctostaphylus uva-ursi), karpalo (Vaccinum oxycoccos) sekä puolukka (Vaccinum vitis-idae) sopivat erityisesti rakkotulehduksiin. Kaikilla on antiseptista ja infektioita torjuvaa vaikutusta. 23

27 Sianpuolukka vaikuttaa rakossa suoraan antibakteerisesti. Karpalo ja puolukka, joita useimmiten nautitaan mehuna, puolestaan sisältävät aktiivisia aineosia jotka estävät bakteereita kiinnittymästä rakon solujen pintaan. 15 Solidago virgaurea (kultapiisku) Kultapiisku on kotoisin Pohjois-Euroopasta. Sitä tapaa meilläkin yleisesti ojanpientareilla, niityillä sekä lehto- ja sekametsissä. Kasvi on saanut nimensä kullankeltaisesta kukinnostaan. Solidago-heimoon kuuluvia kasveja on käytetty Euroopassa jo pitkään munuaisvaivoihin sekä diureettina. Kultapiisku risteytyy helposti samankaltaisten kasvien kanssa muodostaen uusia alalajeja. Siitä onkin kehittynyt useita eri muunnoksia, joista Euroopassa päälajeina pidetään Solidago virgaureaa, S. erotinaa ja S. canadensista. Lääketarkoituksiin käytetään kuitenkin S. virgaureaa. Rohdos Status Vaikuttavat aineet ja vaikutustapa Rohdokseksi käytetään kukinta-aikaan kerättyä versoa tai pelkkää kukkalatvusta. Suomessa kultapiisku on ravintolisä. Solidagossa on flavonoideja, useita erilaisia fenoliyhdisteitä ja saponiineja. Nykytutkimuksen mukaan sen pääasialliset diureettisesti ja vettä poistavasti vaikuttavat tehoaineet löytynevät flavonoideista ja fenoliglykosideista. Saponiinit taas pääasiassa hillitsevät tulehdusta. Kultapiisku kuuluu tyypillisiin fytoterapeutikoihin, joiden tehoaineet potensoivat toisiaan. Tällöin on usein vaikeaa eritellä yksittäisiä vaikutuksen tekijöitä. Puolalaiset tutkijat ovat löytäneet kasvista glykosidin, joka yhdessä flavonoidien kanssa vaikuttaa diureettisesti. Aineet näyttävät toimivan synergistisesti: yksinään kummallakin on vain mieto diureettinen vaikutus, mutta yhdessä niiden vaikutus tehostuu. Weiss pitää kultapiiskua tehokkaana munuaisten toiminnan parantajana. Vaikutusta selitetään kasvin sisältämillä saponiineilla ja tanniineilla, jotka auttavat nefroneja tehokkaammin suodattamaan ja eliminoimaan veressä olevia toksiineja ja siten poistamaan ne elimistöstä virtsan mukana. Solidagolla on todettu olevan myös tulehdusta ehkäisevää ja antibakteerista vaikutusta. Nämä vaikutukset on vahvistettu myös Saksan Komissio E:n kasvimonografiassa. Lääkkeellinen ja kliininen käyttö Solidagoa suositellaan fytoterapiassa käytettäväksi Diureettina Virtsatie- ja munuaistulehduksiin Tehostamaan munuaisten toimintaa Munuais- ja virtsakiviin Turvotuksiin 24

28 Tyler puhuu kultapiiskusta tehokkaimpana ja turvallisimpana kasviperäisenä diureettina. Tämä vaikutus yhdessä sen tulehduksia estävän vaikutuksen kanssa tekee Solidagosta erittäin käyttökelpoisen rohtokasvin munuaistulehduksen sekä myös joskin vähemmässä määrin rakkotulehduksen hoidossa. Näistä ominaisuuksista on hyötyä myös yritettäessä liuottaa virtsateissä tai munuaisissa olevia kiviä. Solidago on useiden fytoterapeuttien mukaan erittäin käyttökelpoinen rohtokasvi silloin, kun ylipäänsä halutaan tehostaa munuaisten toimintaa. Mm. Weiss mainitsee sen olevan hyödyksi kaikenlaisissa munuaissairauksissa. Sivuvaikutukset Käytön turvallisuus Käyttöaika Sivuvaikutuksia ei ole todettu. Ohjeenmukaista käyttöä pidetään turvallisena. Mykerökukka-allergisille kultapiisku saattaa joissakin tapauksissa aiheuttaa oireita. Kultapiiskua ei pidä käyttää sydänperäisiin turvotuksiin. Itsehoidossa 1-4 viikon kuureina. Valvotuissa hoidoissa 1-3 kk:n kuureina. 16 Equisetum arvense (peltokorte) Peltokorte kuuluu vanhimpiin tunnettuihin lääkeyrtteihin. Sitä kasvaa meilläkin laajoina mattoina kosteilla alueilla. Peltokortetta on käytetty mitä moninaisimpiin vaivoihin: anemiaan, nenäverenvuotoon, vuotaviin haavoihin, nivelsiteisiin, kulumiin sekä myös veden poistajana, joka ei muuta elektrolyyttitasapainoa. Nykyään kasvia käytetään rohtotarkoituksiin lähinnä kahteen viimeksi mainittuun tarkoitukseen. Rohdos Status Vaikuttavat aineet ja vaikutustapa Rohdokseksi käytetään kasvin maanpäällinen verso. Peltokorte on Suomessa ravintolisä. Myös peltokortetta arvostetaan kultapiiskun tavoin fytoterapiassa tehokkaana nesteen poistajana. Tämän ominaisuuden saa aikaan kasvin sisältämä ekvisetoniinisaponiini. Lisäksi kasvissa on flavonoideja, polyeenihappoja ja piitä erilaisissa muodoissa. Peltokortetta on käytetty erityisesti Kiinassa nivelreumaan. Käytöllä on kiinnostava tausta. Kasvilla on nimittäin kyky absorboida kultaa, jota on kaikkialla maaperässä, tosin vain hyvin pieninä määrinä. Erityisesti kultaa on liuenneena suoperäisten maiden vedessä, josta suomailla viihtyvä peltokorte imee sitä itseensä. On arvioitu, että tonnissa peltokortetta olisi 2-3 unssia kultaa. Kultaruiskeita on meilläkin pitkään käytetty nivelreuman hoitoon. Kultamolekyyleillä näyttää olevan autoimmuunisen prosessin aiheuttamaa tulehdusta hillitsevä vaikutus. Peltokortteessa on myös piitä, joka on kasvissa vesiliukoisena kolloidina. Sen on havaittu suojaavan niveliä ja edistävän niiden uudistumista. 25

29 Lääkkeellinen ja kliininen käyttö Fytoterapiassa peltokortetta käytetään Diureettina Munuaisaltaan tulehduksiin Niveltulehdukseen Vaihdevuosien aikana esiintyvään turvotukseen Peltokortteen merkittävin terapeuttinen käyttöalue on kuitenkin nesteen poisto. Sillä on kohtalaisen tehokas diureettinen teho; kokeissa sen on havaittu lisäävän virtsamäärää jopa 68%. Tästä peltokortteen diureettisesta vaikutuksesta on epäilemättä hyötyä niveltulehduksessa sen vahdittaessa nesteiden poistumista, jolloin myös tulehduksen synnyttämät antigeeni-vasta-ainekompleksit huuhtoutuvat pois elimistöstä. Tulehdusta saattaa hillitä osaltaan myös peltokortteen sisältämien pienten kultamäärien imeytyminen elimistöön. Sen sisältämä pii puolestaan auttaa muodostamaan niveliä yhdistävää sidekudosta, millä myös saattaa olla kliinistä merkitystä. Weissin mukaan peltokortteella on sidekudosta vahvistava vaikutus. Se stimuloi kudossolujen aineenvaihduntaa vahvistaen sidekudoksen vastustuskykyä. Näin ollen peltokorte olisi erittäin käyttökelpoinen vaihdevuosille tyypilliseen turvotukseen, nivelreumaan ja niveltulehduksiin. Piipitoisuutensa ansiosta peltokortteella on adstringoivaa, kudoksia jäntevöittävää vaikutusta. Se sopii tästä syystä esimerkiksi inkontinenssin hoitoon sekä myös vuoteenkastelusta kärsiville lapsille. Sivuvaikutukset Käytön turvallisuus Käyttöaika Ei todettu Ohjeenmukaista käyttöä pidetään turvallisena. Peltokortetta käytettäessä on kuitenkin otettava huomioon, ettei se sovi ainakaan suurina annoksina pitkäaikaiseen käyttöön. Siinä on runsaasti hivenaineita, jotka saattavat vaikuttaa toksisesti kertyessään elimistöön. Kasvissa on myös tiaminaasi-entsyymiä, joka tuhoaa elimistössä olevaa B 1 -vitamiinia. Käytetään 1-3 viikon kuureina. 17 Muita diureettisesti vaikuttavia kasveja 17.1 Persilja Persilja tunnetaan lähinnä mainiona mausteyrttinä, mutta se on myös hyödyllinen rohtokasvi. Kun mausteeksi käytetään persiljan lehtiä ja joskus juurtakin, lääketarkoituksiin diureettina ja kuukautisvaivoihin käytetään persiljan hedelmiä. Persilja on porkkanan sukulainen. Sen hedelmät muistuttavat kuminan siemeniä ja sisältävät 2-7 prosenttia haihtuvaa öljyä, nk. persiljaöljyä, joka sisältää apiolia 60-80%, sekä myristisiiniä. Lisäksi siinä on apiini-nimistä glykosidiä. 26

30 Persiljan diureettisen tehon arvellaan johtuvan nimenomaan periljaöljystä. Diureettisen tehon lisäksi persiljalla on virtsakivien muodostumista estävää vaikutusta. Munuiskivistä kärsivän ei kuitenkaan pidä nauttia persiljaa suuriä määriä sen oksaalihappopitoisuuden takia. Raskaana olevien ei pidä käyttää persiljaöljyä eikä persiljamehua, sillä ne vaikuttavat kuukautisia edistävästi ja saattavat siksi aiheuttaa raskauden keskeytyksen. Erityisesti persiljan hedelmillä (eli siemenillä) on tällainen ominaisuus Rohtoliperi (Levisticum officinale) Tämäkin Etelä-Euroopasta kotoisin oleva kasvi on porkkanan sukulainen. Sitä viljellään maustekasvina ja elintarvikkeena monin paikoin Euroopassa. Liperin lehtiä käytetään keittojen ja kastikkeiden maustamiseen. Lehdillä ei ole suurta rohtovaikutusta. Sen juurissa sitä vastoin on haihtuvaa öljyä, joka koostuu ftalideista (70%) ja terpeeneistä. Kumariini, bergapteeni, umbelliferoni ja psoraleeni vaikuttavat myös diureettiseen ja spasmolyyttiseen kokonaisvaikutukseen. Liperiä käytetään tukihoitona virtsatietulehdusten ja munuaiskivien hoidossa Koivu (Betula pendula) Koivunlehdet sisältävät 2-3% flavonoideja, hyperosidejä sekä kversetiiniä. Niissä on myös n. 0,5 % askorbiinihappoa, saponiineja ja pieniä määriä haihtuvia öljyjä. Näiden aineiden arvellaan yhdessä saavan aikaan koivunlehden diureettisen vaikutuksen Voikukka (Taraxacum officinalis) Voikukka tunnetaan ennen muuta hyvänä maksarohtona. Se on kuitenkin myös mainio vettä poistava rohtokasvi. Sen korkea kaliumpitoisuus korvaa mahdollisen kaliumin poistumisen elimistöstä Alfalfa (Medicago sativa) Alfalfan eli sinimailasen lehdet ovat erittäin kivennäis- ja ravintoainepitoisia. Monien muiden käyttöalueiden ohella alfalfa sopii myös miedoksi diureetiksi. Se sopii mm. rakkotulehduksen hoitoon. 27