LUKUNÄYTE Viisas Elämä Oy

Transkriptio

1 ERAKKOMAJOISTA KUNTOSALEILLE 1

2 2

3 MATTI RAUTANIEMI ERAKKOMAJOISTA KUNTOSALEILLE miten jooga valloitti maailman BASAM BOOKS 3

4 Matti Rautaniemi Koneen säätiö on tukenut tämän kirjan kirjoittamista. ISBN Basam Books, 2015 Kansi & taitto: Tuomo Parikka Paino: Tallinna Raamatutrükikoja OÜ Basam Books Oy PL 42, Helsinki 4

5 Omistettu Georg Feuersteinin ( ) muistolle. 5

6 Meidän on muistettava, että historia, kirjoitettiinpa sitä miten järkevästi ja asiallisesti tahansa, silti pysyy aina runoutena ja sen kolmantena ulottuvuutena ovat kuvitelmat. Hermann Hesse 6

7 SISÄLLYS KIITOKSET 9 JOHDANTO 11 I TULIRITUAALEISTA SISÄISEEN UHRIIN Joogan esihistoriaa Mielen ja aistien valjastajat Joogan synteesi Klassinen jooga 56 II ASKEETIKKOJA, MAAGEJA JA ALKEMISTEJA Jooga ja hindulaisuus keskiajalla Tantra: maailma jumalattarena Hathajooga: luonnollisen virtauksen kääntäminen 106 III UNOHDUS JA UUDELLEENKEKSIMINEN Soturijoogit Britannian kruununjalokivi Uushindulaisuus ja joogan leviäminen länteen Vahva keho, vahva kansa Asanoiden aamunkoitto 156 7

8 IV MYSTISEN IDÄN KUTSU Jooga saapuu länteen Salatieteiden renessanssi Tutkijoita, seikkailijoita ja mystikoita Tajunnan vallankumous Uuden ajan uusi uskonnollisuus 225 V HYVINVOINTIA MASSOILLE Keho nousee keskiöön Kansainvälisen joogan rakentajat Terveys ja liikunta Jooga ja kaupallisuus 266 JÄLKISANAT: Kenelle jooga kuuluu? 282 LÄHTEET 302 Lähdeteksteistä käytetyt lyhenteet 302 Internetsivut 303 Kirjallisuus 306 HAKEMISTO 317 8

9 KIITOKSET Tätä kirjaa ei olisi kirjoitettu ilman seuraavien henkilöiden ja tahojen myötävaikutusta: Koneen säätiö mahdollisti täysipäiväisen työskentelyn tämän kirjan parissa vuoden ajan. Ilman heidän taloudellista tukeaan näin vaativan hankkeen toteuttaminen olisi ollut mahdotonta. Idea kirjan kirjoittamisesta kehkeytyi Lauha Halosen kanssa vuosien varrella käydyissä keskusteluissa, ja juuri hän antoi lopulta ratkaisevan sysäyksen siirtyä sanoista tekoihin. Lauhalla oli merkittävä panos kirjan rakenteen ja lähestymistavan suunnittelussa. Basam Books otti kirjan kustannusohjelmaansa ja Kosti Salminen auttoi sen julkaisukuntoon saattamisessa. Måns Broo tuki projektia sen jokaisessa vaiheessa. Hän antoi korvaamatonta palautetta ja auttoi projektia sen kivikkoisimpien jaksojen halki. Olen hänelle syvästi kiitollinen. Kiitokset myös professori René Gothónille opetuksesta, kannustuksesta ja tuesta. Mark Singleton ja Suzanne Newcombe tukivat työtäni antamalla käyttööni tärkeää aineistoa. Aki Cederberg, Vesa Kyllönen, Miska Käppi, Liina Puustinen ja Hippo Taatila uhrasivat aikaansa lukemalla käsikirjoitusversioita ja 9

10 antamalla arvokasta palautetta. Kiitos ystävät! Vanhempani Risto ja Pirkko Rautaniemi ovat olleet tärkeimmät tukijani kaikissa elämäni vaiheissa, eikä kiitollisuuttani voi sanoin ilmaista. Vaimoni Netta Kervinen on joutunut seuraamaan kirjoitusprosessiani lähempää kuin kukaan muu ja jaksanut kuunnella jatkuvaa jaaritteluani joogasta jo vuosia. Olen hänelle kiitollinen olemassaolosta sekä hyvien ja huonojen päivien jakamisesta. Espoossa keväällä 2015, Matti Rautaniemi 10

11 JOHDANTO Kaksi tarinaa joogasta Joogasta kerrotaan kahta tarinaa. Ensimmäinen, tunnetumpi, kuuluu jotakuinkin näin: Jooga syntyi muinaisessa Intiassa, jossa rishit, valaistuneet tietäjät, kehittivät sen menetelmät ja tallensivat ne pyhiin kirjoituksiin. Tärkein näistä tietäjistä oli Patanjali, Yogasutrana tunnetun tekstin kirjoittaja. Hänen opetuksensa ilmentää klassista joogaa, joka on kaikkien maailmassa nykyisin harjoitettujen joogamuotojen perusta. Joogan opetukset välittyivät vuosisatoja opettajilta oppilaille katkeamattomassa ketjussa, ja levisivät vähitellen koko maailmaan. Tänä päivänä jooga on yleismaailmallinen hyvinvoinnin ja henkisen kehityksen menetelmä, joka sopii kaikille ihmisille maailmankatsomukseen ja sukupuoleen katsomatta. Kutsun tätä lukemattomien joogaopettajien muodossa tai toisessa toistamaa tarinaa joogamyytiksi. Se luo vaikutelman, että lukemattomista eroistaan huolimatta kaikki jooga on pohjimmiltaan samaa, ja että myös nykyisin länsimaissa harjoitetut joogamuodot ilmentävät muinaista intialaista joogaa. Uskonnollisten myyttien tavoin joogamyytin tehtävä on korostaa kuvaamansa asian merkitystä, luoda 11

12 vaikutelma ajattomuudesta ja muuttumattomuudesta, kiintopiste alati muuttuvan maailman keskellä. Joogamyytti antaa vastauksen kysymykseen miksi?, mutta vaikenee kysymyksestä miten?. Monet joogan harrastajat tuntevat vain joogamyytin, ja se riittää heille. Heitä kiinnostaa enemmän harjoituksen tuottama hyvä olo kuin sen filosofiset lähtöoletukset tai historialliset kehityskulut. Tässä ei ole mitään väärää. Päinvastoin, joogan merkityksen mittari on, miten se muuttaa harjoittajansa elämää. Joogan suosion ja sitä koskevan tietoisuuden kasvaessa kuitenkin yhä useammat joogan harrastajat ovat kiinnostuneet siitä, miten joogasta oikeastaan on tullut sellaista kuin se nyt on. Tähän kysymykseen vastaaminen edellyttää joogamyyttiä monimutkaisempaa tarinaa. Joogan suosion kasvaessa myös monet harjoittajat ja humanististen alojen tutkijat ovat kiinnostuneet nykyisen joogailmiön juurista. Etenkin länsimaissa modernin joogan tutkimus on kasvattanut suosiotaan ja tuottanut paljon arvokasta tietoa siitä, miten jooga on muuttunut matkallaan muinaisen Intian erakkomajoista globaaleille kuntosaleille. Uuden tutkimuksen valossa hahmottuu monisyisempi, vähemmän sadunomainen, mutta samalla monin tavoin kiehtovampi tarina: joogan historia. Joogan historiassa huomio kiinnittyy yhtäläisyyksien sijaan eroihin. Se osoittaa, että joogan menetelmät ja päämäärä on ymmärretty eri aikoina eri tavoin. Katkeamattoman tradition sijaan joogalla on tarkoitettu monia, usein keskenään vastakohtaisiakin asioita. Historiallisena ja muuttuvana ilmiönä jooga on myös liitoksissa muihin ilmiöihin. Poliittiset, uskonnolliset, kulttuuriset, sosiaaliset ja taloudelliset aatevirtaukset ovat vaikuttaneet siihen, miten joogaa on eri aikoina ja eri paikoissa ymmärretty. Lyhyesti sanottuna joogan historia korostaa joogan moninaisuutta. 12

13 Käsissäsi oleva kirja kertoo juuri tätä toista, historiallista tarinaa joogasta. On kuitenkin syytä muistaa, ettei joogan historia ole koko totuus joogasta. Se on yksinkertaisesti toisenlainen tarina, joka palvelee toisenlaista tarkoitusta kuin tunnetumpi joogamyytti. Se ei kerro, mitä jooga todella on, tai mistä joogassa on pohjimmiltaan kysymys. Toisin kuin joogamyytti, se ei väitä, että joogan lukemattomien muotojen alla piilee muuttumaton ydin. Sen sijaan joogan historia vastaa kysymykseen, miten joogasta tuli sellaista kuin millaisena sen nyt tunnemme. Monimuotoinen jooga Internetissä toimiva joogaopas The International Yoga Centers Directory listaa lähes sata erilaista joogatyyliä. 1 Jo tämä riittää todisteeksi joogan monimuotoisuudesta. Koska uusia joogatyylejä tai ainakin uusia lajeja, joiden nimissä sana jooga esiintyy syntyy lähes päivittäin, olisi eri suuntauksien listaaminen ja läpikäyminen aivan liian vaivalloista. Jotain järjestystä joogamuotojen paljouteen tuo kuitenkin joogatutkija Elizabeth De Michelisin kehittämä modernin joogan tyypittely. 2 Modernilla joogalla tarkoitetaan tutkimuskirjallisuudessa joogamuotoja, jotka ovat syntyneet intialaisen ja länsimaisen kulttuurin keskinäisessä vuorovaikutuksessa 1800-luvun puolivälin jälkeen. Myöhemmissä luvuissa selitetään tarkemmin, miten moderni jooga oikeastaan sai alkunsa, ja miten se eroaa vanhempaa perua olevista joogamuodoista. Tässä vaiheessa kuitenkin riittää, kun pitää mielessä, että käytännössä kaikki nykyisin harjoitetut joogamuodot kuulu De Michelis 2004,

14 vat tähän modernin joogan kategoriaan. Moderni jooga jakautuu karkeasti kahtia tunnustukselliseen ja psykosomaattiseen joogaan. Tunnustuksellisella joogalla tarkoitetaan suuntauksia, joissa joogaa harjoitetaan osana laajempaa uskonnollista maailmankuvaa ja elämäntapaa. Useimmat karismaattisten gurujen ympärille muodostuneet liikkeet, kuten International Society for Krishna Consciousness (Hare Krishna -liike), sahajajooga ja Oshon seuraajat, edustavat tunnustuksellista joogaa. 3 Suurin osa nykyisin etenkin länsimaissa harjoitetusta joogasta kuuluu psykosomaattisen joogan kategoriaan. Psykosomaattisessa joogassa painopiste on uskomusten ja elämäntavan sijaan tiettyjen tekniikoiden harjoittamisessa. Tällaisten joogamuotojen harjoittajat saattavat käydä joogakoululla tai kuulua säännöllisesti tapaavaan harjoitusryhmään, mutta kyse ei tavallisesti ole sitoutumisesta minkään liikkeen oppeihin joogaharjoitusta laajemmassa mielessä. Psykosomaattinen jooga voidaan jakaa edelleen kahtia asentojoogaan ja meditaatiojoogaan. Ensin mainittu käsittää sen, mitä arkikielessä yleensä tarkoitetaan sanalla jooga: erilaisten kehollisten harjoitusten (asana) ja hengitysharjoitusten (pranayama) tekemistä. Tällaista joogaa edustavat useimmat nykyisin länsimaissa suositut joogatyylit, kuten astangajooga, iyengarjooga, hotjooga, Suomen joogaliiton jooga ja kaikki se, mitä kutsutaan yleisnimellä hathajooga. Meditaatiojoogassa taas keskipisteenä ovat erilaiset rentoutumis-, keskittymis-, ja visualisaatioharjoitukset, sekä usein mantrojen toistaminen. Sitä edustavat esimerkiksi transsendenttinen meditaatio (TM) ja kundaliinijooga. Myös joitakin buddhalaiseen perinteeseen kuuluvia harjoituksia, kuten zazen-meditaatiota, voidaan tietyin va- 3 De Michelis 2004,

15 rauksin pitää meditaatiojoogana. 4 On selvää, että tämä tyypittely on varsin yksinkertaistava ja että eri tyypit saattavat limittyä keskenään. Esimerkiksi monien asentojoogaan lukeutuvien suuntausten piirissä voidaan tehdä myös meditaatioharjoituksia ja vastaavasti monissa meditaatiojoogaan luetuissa joogamuodoissa voidaan tehdä asanoita meditaation tueksi. Joissakin asento- ja meditaatiojoogan suuntauksissa voi esiintyä tunnustuksellisille liikkeille ominaista gurun palvontaa. Tärkeää tässä yhteydessä on kuitenkin se, että edellä esitelty tyypittely havainnollistaa, miten eri joogasuuntaukset voivat erota toisistaan runsaastikin. Mikä on aitoa joogaa? Modernin joogan käsite ja joogan monimuotoisuuden oivaltaminen johtavat väistämättä kysymykseen siitä, mikä oikeastaan on aitoa joogaa. Jos lähes kaikki nykyisin harjoitetut joogamuodot ovat syntyneet 1800-luvulla tai sen jälkeen, onko mahdollista löytää varhaisempi, aidompi joogamuoto? Kysymys on aiheellinen. On selvää, että kun luetaan varhaisimpia tunnettuja joogatekstejä, välittyy kuva tietynlaisesta harjoituksesta. Esimodernissa viitekehyksessä joogaa voidaan pitää yleisnimityksenä Intian uskontojen piirissä syntyneille pelastusopillisille ja maagisille menetelmille, joiden päämääriin ovat kuuluneet esimerkiksi yliluonnolliset voimat, vapautuminen jälleensyntymien kiertokulusta, kuolemattomuus tai yhteys jumaluuteen. Tämä määritelmä tekee ilmeiseksi paitsi sen, että esimoderni jooga poikkeaa radikaalisti modernista kaimastaan, myös sen, että jo varhain joogalla on tarkoitettu monenlaisia asioita. 4 De Michelis 2004,

16 Joogaa on todennäköisesti aina harjoitettu yli kulttuuristen ja uskonnollisten rajojen. Kussakin kulttuurisessa ja maailmankuvallisessa kontekstissa joogan opetukset, harjoitukset ja päämäärä on ymmärretty uudella tavalla. Näin on laita myös nykyisin harjoitetun joogan suhteen. Kaikki nykyisin harjoitetut joogan muodot edustavat leimallisesti nykyaikaista, kansainvälistä joogaa, joka on saanut muotonsa pitkälti 1900-luvulla, mutta jonka juuret ulottuvat joskin lukemattomien mutkien kautta hämärään muinaisuuteen asti. Toki on mahdollista todeta, että toiset nykyisistä joogamuodoista ovat lähempänä sitä, mitä esimodernista joogasta tiedetään, kuin toiset. Suoraa polkua muinaisten joogien erakkomajoista ei kuitenkaan johda yhdellekään nykyiselle joogastudiolle. Tämä kirja ei ota millään tavalla kantaa siihen, mikä on aitoa tai alkuperäistä joogaa. En myöskään pyri osoittamaan jotakin tiettyä joogamuotoa toisia paremmaksi. Toisaalta en myöskään väitä, että kaikki tulkinnat olisivat yhtä hyviä. En yksinkertaisesti ota kantaa asiaan. Tarkoitukseni on ainoastaan esittää, millaisia asioita on eri aikoina kutsuttu joogaksi, millaisiin historiallisiin ja kulttuurisiin kehityskulkuihin nämä tulkinnat ovat kytkeytyneet, ketkä ovat olleet keskeisiä vaikuttajia joogan historiassa, sekä miten nämä tulkinnat eroavat toisistaan. Arvottamisen sijaan pyrin antamaan lukijalle välineitä joogan historiallisten muutosten ymmärtämiseen. Näiden muutosten kriittinen arviointi jää itse kunkin lukijan oman harkintakyvyn varaan. Mitä hyötyä joogan historian tuntemisesta on? Joogan historian tunteminen hyödyttää ennen kaikkea niitä, jotka ovat vasta tutustumassa joogaan. Nykyisen joogamaailman moni- 16

17 muotoisuus voi tuntua vasta-alkajasta hämmentävältä. Erilaisia tyylejä ja opettajia on loputtomasti, kuten myös käsityksiä siitä, mistä joogassa on kyse. Mitä eroa on hatha- ja astangajoogalla? Entä mitä on bhaktijooga? Miten meditaatio liittyy joogaan? Kuka on Patanjali? Onko joogassa kyse uskonnollisesta mystiikasta vai hyvinvoinnin tavoittelusta? Miten jooga liittyy hindulaisuuteen? Mitä on joogafilosofia? Tutustumalla joogan historiaan ja kehitykseen sellainen, joka ei tiedä mistä aloittaisi, voi saada selkeyttä siihen, millaista joogaa hän oikeastaan etsii. Yhtä lailla paneutuminen joogan muodonmuutoksiin hyödyttää niitä, jotka ovat jonkin tietyn joogasuuntauksen vannoutuneita harjoittajia. Vaikka olisimme kuinka vakuuttuneita oman tyylimme aitoudesta ja paremmuudesta muihin nähden, se ei poista tosiseikkaa, että erilaisia joogatyylejä on lukemattomia ja että jokaisen tyylin harjoittajat pitävät omaa tyyliään todennäköisesti kaikkein parhaana. Maailmassa, jossa erilaiset ideologiat, maailmankuvat ja kulttuurit ovat yhä tiiviimmässä vuorovaikutuksessa keskenään, nurkkakuntaisuus ei voi kantaa kovin pitkälle. Joogaperinteen muutoksien tunteminen tuskin horjuttaa kenenkään uskoa omaan harjoitukseensa joka hyvinkin saattaa olla se paras ja aidoin mutta se varmasti vähentää ennakkoluuloja muita tyylejä kohtaan ja helpottaa, jos ei kohtaamista, ainakin rauhanomaista rinnakkaiseloa. Jopa aivan tavallinen harjoittaja ja satunnainen viikonloppujoogi voivat hyötyä joogan historian tuntemisesta. Jos jooga on osa elämäämme, on todennäköistä, että käytämme siihen melko paljon aikaa ja rahaa. Tällöin vaikuttaa johdonmukaiselta haluta ymmärtää paremmin näiden elämänlaatuamme parantavien harjoitusten luonnetta ja olla kiinnostunut siitä, mistä ne ovat peräisin. Parhaassa tapauksessa saatamme jopa huomata, että joogan historian ja filosofian 17

18 syvempi ymmärtäminen antaa myös omalle harjoituksellemme uusia ulottuvuuksia tai jopa innostaa meitä harjoittamaan entistä intensiivisemmin. Unohtaa ei pidä sitäkään, että joogan historia on täynnä kiehtovia hahmoja ja tarinoita, jotka kietoutuvat maailmanhistorian merkittäviin tapahtumiin. Tämän kirjan lähestymistapa Erakkomajoista kuntosaleille tarkastelee joogaa kulttuurisena ilmiönä, joka on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa. Tämän johdosta on selvää, että tapani lähestyä esimerkiksi monien gurujen elämää ja opetuksia poikkeaa monien joogasuuntausten virallisista opeista. Joogatutkimukseen suhtaudutaan joogapiireissä usein varauksellisesti, koska se lähestyy kohdettaan ulkopuolelta, tarkastellen sen eri osa-alueita etäännytetysti. Joogatutkimus asettaa asiat laajempien kokonaisuuksien osaksi sen sijaan, että pitäisi niitä erityisinä. Joogatutkimuksen yksi tavoite on osoittaa, että jooga, sellaisena kuin sen tunnemme, ei ole ainoa totuus joogasta. Vaikka myös kriittisyys kuuluu usein tutkimukselliseen asenteeseen, ei analyyttistä ja etäännytettyä asennetta tule sekoittaa arvosteluun. Tarkoitukseni ei ole mustamaalata mitään tiettyä joogan tulkintaa, vaan esittää asiat sellaisina, kuin ne mahdollisimman puolueettoman nykytietämyksen valossa näyttävät olevan. On kuitenkin tärkeää muistaa, että joogan tavoin myös sitä koskeva tutkimustieto on alati kehittyvä ilmiö. Siksi tämäkään kirja ei edusta lopullista totuutta sen paremmin joogasta kuin joogatutkimuksesta, vaan ainoastaan yhtä näkökulmaa siihen, mitä joogasta tällä hetkellä tiedetään. Vaikkei tämä kirja varsinaisesti edusta akateemista joogatutkimusta, vaan populaaria tietokirjallisuutta, se pyrkii noudattamaan akatee- 18

19 misen joogatutkimuksen periaatteita. Pyrin välittämään helposti lähestyttävän yleiskuvan joogan muodoista ja vaiheista sellaisina, kuin ne nykyisessä tutkimuskirjallisuudessa ymmärretään. Samalla kuitenkin säästän lukijani lähinnä asiantuntijoita kiinnostavilta erityiskysymyksiltä ja teoreettiselta keskustelulta. Erakkomajoista kuntosaleille tarjoaa vastauksia tavallisimpiin joogaa koskeviin kysymyksiin ja antaa välineitä syvempään erityiskysymysten tutkimiseen. Kirjan rakenne Kirja etenee aikajärjestyksessä. Koska joogan historia on muuttunut koko ajan monihaaraisemmaksi, ei päällekkäisyyksiltä joidenkin lukujen välillä ole voitu välttyä. Kukin osa kuitenkin muodostaa itsenäisen temaattisen kokonaisuuden, joten lukija voi halutessaan aloittaa suoraan itseään eniten kiinnostavasta aiheesta. Kokonaiskuva joogan historiasta muodostuu toki parhaiten, jos kirjan lukee järjestyksessä alusta loppuun. Kirjassa keskitytään laajoihin kehityskulkuihin joogan historiassa ja niitä havainnollistaviin esimerkkeihin. Tämä tarkoittaa, että kaikkiin joogan historiaan kuuluviin tapahtumiin ja henkilöihin ei paneuduta syvällisesti, eikä esimerkiksi joogan kehitystä jokaisessa maassa esitellä erikseen. Ensimmäinen osa, Tulirituaaleista sisäiseen uhriin, käsittelee joogan varhaisimpia tunnettuja juuria Intiassa ennen ajanlaskun alkua. Se esittelee intialaisen kulttuurin ja uskonnon peruskäsitteitä sekä jäljittää joogan ideoiden kehkeytymistä hindujen pyhissä kirjoituksissa. Luvun tarkoituksena on valaista joogan historian kannalta keskeisimpiä intialaisen uskonnollisuuden piirteitä, vastata kysymykseen joogan alkuperästä sekä osoittaa, mikä on joogan ja varhaisen hindulaisuuden suhde. 19

20 Toinen osa, Askeetikkoja, maageja ja alkemisteja, keskittyy joogan kehitykseen Intiassa ajanlaskun alusta 1200-luvulle. Luvussa kuvataan joogaa osana hindulaista asketismia, magiaa ja alkemiaa. Luvussa käsitellään myös nykyjoogan ymmärtämisen kannalta kahta erityisen tärkeää kehityskulkua, tantrismia ja siitä juontunutta hathajoogaa, joissa ihmiskeho nähtiin hengellisen vapautumisen tärkeimpänä välineenä. Monet nykyjoogan harjoituksista pohjautuvat näihin perinteisiin. Kolmannessa osassa, Unohdus ja uudelleenlöytäminen, kuvataan joogan vaiheita Intiassa sekä muslimi- että brittivallan alla, ja joogan historian ehkä keskeisintä käännettä, sen uudelleenlöytämistä osana uushindulaista liikehdintää 1800-luvun Intiassa. Englantilaisten kolonialistista valtaa vastaan nousseet hindunationalistit näkivät joogassa keinon voimakkaan ja yhtenäisen kansakunnan luomiseen. Tämä johti joogaperinteen radikaaliin uudelleentulkintaan ja loi perustan nykyaikaiselle joogalle. Samaan aikaan monet eurooppalaiset tutkijat, taiteilijat ja okkultistit kiinnostuivat intialaisesta kulttuurista ja uskonnosta. Kirjan neljäs osa, Mystisen idän kutsu, kuvaa tätä kehitystä aina 1700-luvun varhaisimmista orientalisteista teosofien kautta 1960-luvun hippeihin. He kaikki tulkitsivat joogaa omasta kulttuurisesta ymmärryksestään käsin ja sovelsivat sitä omiin päämääriinsä, samalla vaikuttaen voimakkaasti siihen, miten joogaa myöhemmin länsimaissa tulkittiin. Vasta kirjan viidennessä osassa päästään käsiksi niihin joogaperinteen piirteisiin, jotka ovat useimmille meistä kaikkein tutuimpia. Hyvinvointia massoille kuvaa fyysisen joogaharjoittelun kehitystä Intiassa ja länsimaissa 1900-luvulla. Luvussa kerrotaan esimerkiksi, ketkä olivat nykyisen kansainvälisen joogailmiön tärkeimpiä rakentajia, ja miten fyysistä harjoittelua painottava jooga murtautui kulttuurisista 20

21 marginaaleista yleiseen tietoisuuteen. Kirjan jälkisanoissa tarkastellaan joogan asemaa nykymaailmassa ja pohditaan joitakin niistä haasteista, joita joogan nykyinen suosio sille asettaa. Vaikka joogan monimuotoisuus onkin epäilemättä sen suosion salaisuus, se aiheuttaa myös monia ongelmia. Kiista siitä, kenellä on oikeus määritellä, mitä jooga on, koskettaa joogan harjoittajien lisäksi jopa kansainvälistä politiikkaa. 21

22 22

23 I Tulirituaaleista sisäiseen uhriin Joogan esihistoriaa voidaan jäljittää muinaisen Intian maagiseen asketismiin ja vedalaiseen uskontoon. Varhaisimmissa tunnetuissa muodoissaan joogalla tarkoitettiin aistien ja mielen hallintaa, jonka päämääränä oli vapautuminen jälleensyntymien kiertokulusta. Vähitellen joogiset ideat löysivät tiensä Intian pyhään kirjallisuuteen ja vakiinnuttivat paikkansa osana hindulaisuutta. 23

24 1. Joogan esihistoriaa Mitä tekemistä joogalla on hindulaisuuden kanssa? Jokainen joogaan tutustuva törmää ennemmin tai myöhemmin käsitteisiin, tapoihin tai uskomuksiin, joiden alkuperä on hindulaisuudessa. Jo itse sana jooga on peräisin sanskritista, Intian muinaisesta pyhästä kielestä. Se tulee valjastamista tai iestämistä tarkoittavasta sanajuuresta ja viittaa joogan alkuperään askeettisena harjoituksena, johon liittyy mielen ja kehon hallinta; valjastaminen uskonnollisen päämäärän saavuttamiseen. Tällaisia päämääriä ovat voineet olla esimerkiksi meditatiivisen syventymisen avulla saavutettu vapautuminen jälleensyntymien kiertokulusta, yhteys Jumalaan, yliluonnolliset kyvyt tai kuolemattomuus. Harvalle nykyjoogille nämä päämäärät todennäköisesti merkitsevät paljonkaan. Globaalina ilmiönä joogasta on tullut synonyymi kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille, terveille elämäntavoille ja henkilökohtaiselle kasvulle. Silti hindulaisia piirteitä on myös useimmissa nykyjoogan muodoissa. Sanat namasté, om, mantra ja asana ehkä jopa prana, karma, chakra ja mudra ovat tuttuja useimmille joogan harrastajille. Vaikka näiden sanojen merkitys onkin saattanut muuttua matkalla muinaisesta Intiasta tämän päivän joogasaleille, ne kaikki viittaavat uskomuksiin ja ajattelumalleihin, joiden juuret ovat Intian uskonnollisessa maaperässä. Näistä syistä joogan historian tarkasteleminen on parasta aloittaa siitä, mitä joogan alkuperästä oikeastaan tiedetään, ja miten jooga liittyy hindulaisuuteen. 24

25 Eläinten herra Indus-laaksossa, nykyisen Pakistanin alueella, vallitsi jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua kukoistava kaupunkikulttuuri. On arvioitu, että Harappan ja Mohenjo-daron muinaisissa kaupungeissa asui jopa ihmistä. Arkeologisissa kaivauksissa on löydetty merkkejä kehittyneestä infrastruktuurista, kastelujärjestelmistä ja jopa viemäriverkostoista. Juuri näiden kaupunkien raunioista arkeologit myös löysivät 1920-luvulla vuolukivilaattoja, joiden he arvelivat antavan vihjeitä joogan juurista. Pashupati-sinetti: Todiste joogan muinaisista juurista? Tunnetuin laatoista kuvaa eläinten ympäröimää, jalkaterät yhteen painettuina istuvaa ihmishahmoa. Asento muistuttaa Gherandasamhitassa, 1500-luvulta peräisin olevassa hathajoogatekstissä, kuvattua utkatasanaa. 5 Päässään hahmolla on vesipuhvelin sarvia muistuttava 5 GS 2:27. On tärkeää huomata, että monissa nykyisissä joogamuodoissa utkatasanalla tarkoitetaan aivan toisenlaista asentoa. Pashupati-sinetin asento tunnetaan esimerkiksi iyengarjoogassa nimellä mulabandhasana. Singleton 2010,

26 päähine, ja sen siitin osoittaa jäykistyneenä ylöspäin. Vastaava sarvipäinen olento esiintyy myös muissa Indus-laakson alueelta löytyneissä vuolukivilaatoissa. Muutamissa se vaikuttaa olevan kunnioituksen tai jopa palvonnan kohde. Kivilaatan löytäneet arkeologit olivat vakuuttuneita, että sarvipäinen hahmo esitti Shivaa, joogien ja askeetikkojen jumalaa, joka tunnetaan myös eläinten herrana (pashupati). Tästä juontuu kivilaatan nykyinen nimitys, Pashupati-sinetti. Laatassa kuvatun hahmon tavoin Shiva kuvataan usein meditaatioasennossa istuvana ja eläinten ympäröimänä. Jäykistynyt siitin (linga) on jo ammoisista ajoista ollut eräs Shivan tärkeimmistä symboleista. Sarvekas päähine puolestaan muistuttaa Shivan ikonografiassa tämän hiuksiin sijoitettua kuunsirppiä. Monet joogit pitävät Pashupati-sinettiä kiistattomana todisteena joogan muinaisesta alkuperästä. Se vaikuttaa osoittavan, että jo Indus-laakson muinaiset asukkaat palvoivat Shivaa ja harjoittivat todennäköisesti myös joogaa. Tätä uskoa vahvistaa se, että arkeologisissa kaivauksissa on löydetty myös pitkulaisia kiviä, jotka muistuttavat myöhemmän Shiva-kultin pyhiä linga-kiviä. Nykytutkijat ovat kuitenkin pidättyväisempiä. On esimerkiksi huomautettu, ettei Pashupati-sinetin alkuperäistä merkitystä tai käyttöyhteyttä tiedetä, ja siksi siihen on helppo lukea haluamiaan merkityksiä. Varhaisimmat tunnetut lähteet ovat peräisin ajalta, jolloin Indus-kulttuurin hiipumisesta oli jo satoja vuosia. Näennäisistä samankaltaisuuksista huolimatta jatkuvuutta muinaisen Indus-sivilisaation ja myöhemmän hindulaisuuden välillä on myös vaikeaa, ellei jopa mahdotonta osoittaa vedenpitävästi. Niinpä Pashupati-sinetin ja myöhemmän joogaperinteen suhde jää arvoitukseksi. 26

27 Arjalaiset Indus-kulttuuri kohtasi loppunsa 1900-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Syytä tähän ei tiedetä varmuudella. Pitkään vallinneen käsityksen mukaan Keski-Aasiasta saapui tuolloin arjalaisiksi kutsuttu valloittajakansa, joka kukisti Indus-kansat ja toi mukanaan vedalaisen kulttuurin sekä pyhän sanskritin kielen. Vähitellen arjalaiset levittäytyivät koko Intian niemimaalle, syrjäyttivät varhaisemmat kulttuurimuodot ja loivat perustan myöhemmälle hindulaisuudelle. Sittemmin tämä teoria on saanut rinnalleen toisen, kulttuurista jatkuvuutta korostavan näkemyksen. On ehdotettu, ettei mitään valloitusta koskaan tapahtunut, vaan vedalainen kulttuuri kehittyi suoraan Indus-kulttuurista. Mahdollisena on pidetty sitäkin, että kyse on kahdesta, samalla alueella rinnakkain eläneestä kulttuurista, jotka vaikuttivat toisiinsa ja sulautuivat aikojen kuluessa yhteen. Kaikissa näissä teorioissa on sekä vahvuutensa että ongelmansa, ja niihin liittyy Intian kolonialistisen historian huomioon ottaen ymmärrettävästi voimakkaita poliittisia ja uskonnollisia vaikuttimia. Joogan esihistorian tuntemuksen kannalta riittänee, että todetaan varhaisimpien sitä koskevien tietojen olevan peräisin useimpien tutkijoiden mukaan 1800-luvulla ennen ajanlaskun alkua alkaneelta vedalaiselta kaudelta. Vedalaista kulttuuria pidetään myöhemmän hindulaisuuden perustana. Vaikka hindulaisuus on muiden maailmanuskontojen tavoin muuttunut aikojen saatossa runsaasti, siinä on edelleen myös piirteitä, jotka ovat säilyneet muuttumattomina aina vedalaisista ajoista asti. Hindulaisuuden monimuotoisuuden vuoksi on syytä luoda lyhyt katsaus siihen, millainen uskonto se oikeastaan on. 27

28 Monimuotoinen hindulaisuus Vaikka hindulaisuudesta puhutaankin useimmiten rinnakkain kristinuskon, islamin, juutalaisuuden ja muiden niin kutsuttujen maailmanuskontojen kanssa, se eroaa niistä monin tavoin. Hindulaisuudella ei esimerkiksi ole historiallista perustajaa, institutionaalista rakennetta, yhtenäistä uskomusjärjestelmää tai edes pelastusoppia, jonka kaikki hindut hyväksyisivät. Se koostuu erilaisista historiallisista kerrostumista, lahkoista ja paikallisista kulteista, joita yhdistää lähinnä maantieteellinen sijainti. Nimitys hindu onkin itse asiassa alun perin persialaisten keksimä yleisnimitys nykyisen Pakistanin alueella sijaitsevan Indus-joen rannoilla asuville kansoille. Pitkään sanaa käyttivät lähinnä ulkomaalaiset kuvaamaan Intian niemimaan asukkaita. Samasta juuresta tulee myös sana Intia, jota ensimmäisen kerran käytti kreikkalainen historioitsija Herodotus 400-luvulla. Uskonnollisena käsitteenä hindulaisuus yleistyi vasta 1800-luvulla, kun brittivalloittajat alkoivat käyttää sitä kuvaamaan niitä intialaisia, jotka eivät olleet muslimeita, buddhalaisia, sikhejä tai kristittyjä. Yksittäisten uskontoperinteiden sijaan hindulaisuutta onkin hyödyllisempää tarkastella rinnakkain laajempien kokonaisuuksien, kuten abrahamilaisten uskontojen kanssa. Abrahamilaisilla uskonnoilla tarkoitetaan Lähi-idän alueella syntyneiden monoteististen uskontojen perhettä, johon juutalaisuus, kristinusko ja islam kuuluvat. Lukuisista eroistaan huolimatta nämä uskontoperinteet liittyvät toisiinsa monin tavoin sekä maantieteellisesti, historiallisesti että kulttuurisesti. Vaikka hindulaisuus onkin vielä abrahamilaisia uskontoja laajempi kokonaisuus, se on niiden tavoin kirjava kokoelma toisistaan poikkeavia perinteitä, joilla on kuitenkin yhteiset juuret ja jotka 28

29 ovat aikojen kuluessa vaikuttaneet voimakkaasti toisiinsa. Toisaalta on tärkeää huomata, että harva nykyintialainen kyseenalaistaa hindulaisuuden olemassaoloa ja yhtenäisyyttä, vaikka käsitykset sen olemuksesta saattavat vaihdella radikaalistikin. Etenkin 1800-luvun lopulta hindulaisuudesta on tullut monille intialaisille tärkeä identiteetin rakennusväline ja keino historiallisen jatkuvuuden sekä sosiaalisen, kulttuurisen ja uskonnollisen yhtenäisyyden hahmottamiseen. Hindulaisuuden merkitys ei myöskään rajoitu pelkästään länsimaisittain uskonnollisiksi ymmärrettyihin seikkoihin. Useimpien etnisten traditioiden tavoin hindulaisuutta ei määritä usko tiettyihin pyhiin teksteihin tai oppeihin, sen enempää kuin muodollinen jäsenyys tietyssä kirkon tai seurakunnan kaltaisessa instituutiossa. Sen sijaan hindulaisuudessa on kyse monimutkaisesta sosio-kulttuurisesta tapojen ja arvojen kokonaisuudesta, josta tavanomaisessa mielessä uskonnollisiksi ymmärretyt piirteet muodostavat yhden osan. Lyhyesti voidaankin sanoa, että hindusta tekee hindun tiettyjen sosiaalisesti määräytyvien velvollisuuksien noudattaminen. Tätä järjestelmää kutsutaan hindulaisuudessa nimellä varnashramadharma. Varnashramadharma: hindun velvollisuudet Varnashramadharma tulee sanoista varna (sääty), ashrama (elämänvaihe) ja dharma (laki). Sillä tarkoitetaan hindun elämää perinteisesti määrittelevää velvollisuuksien järjestelmää, joka määräytyy muun muassa syntyperän, yhteiskunnallisen aseman ja elämänkaaren vaiheen mukaan. Säädyllä tarkoitetaan vedalaisen yhteiskunnan perinteistä nelijakoista mallia, jonka mukaan yhteiskunnan muodostavat papisto 29

30 (bramiinit), soturit (kshatriyat), kauppiaat (vaishyat) ja käsityöläiset (shudrat). Säätyjaon juuret ovat Rigvedassa, hindujen vanhimmassa pyhässä tekstissä. Myytin mukaan säädyt syntyivät aikojen alussa, kosmisen ihmisen (purusha) luodessa maailman: Bramiinit tulivat hänen suustaan, hänen käsivarsistaan luotiin kshatriyat. Hänen reisistään tulivat vaishyat ja hänen jalkateristään syntyivät shudrat. 6 Säätyjen samastaminen kosmisen ihmisen ruumiinosiin ilmentää ihmisruumiiseen liitettyä puhtaussymboliikkaa, jossa pää edustaa puhtainta, jalat saastaisinta osaa. Säätyjaon ja myös puhtaushierarkian ulkopuolelle jäävät dalitit, koskemattomat. He ovat alisteisessa asemassa kaikkiin säätyihin nähden. Tämän joskus viidenneksi säädyksi kutsutun ryhmän jäsenet työskentelevät perinteisesti ammateissa, joita pidetään liian epäpuhtaina jopa alimman säädyn jäsenille, kuten teurastajina, siivoojina tai jätteidenkäsittelijöinä. Viime vuosikymmeninä kastittomien asemaa on kuitenkin aktiivisesti pyritty parantamaan, ja nykyisin heitä on yhä enemmän myös sosiaalisesti arvostetuissa asemissa. Neljän säädyn hierarkiaa kutsutaan toisinaan hieman virheellisesti kastilaitokseksi. Oikeastaan kasti (jati) tarkoittaa säätyjen sisälle hierarkkisesti järjestyviä, paikallisesti vaihtelevia ja syntyperän mukaan määräytyviä heimoja tai ammattikuntia. Kastilaitos on siis itse asiassa säädyn (varna) ja kastin (jati) yhdistelmä, monimutkainen sosiaalisten suhteiden verkosto. Vaikka kasteihin perustuva syrjintä on Intiassa virallisesti kielletty, useimmat hindut ylläpitävät kastihierarkioita edelleen ja noudattavat niihin liittyviä käytös- ja puhtaussääntöjä. 6 RV

31 Varnashramadharman toinen osatekijä, ashrama, tarkoittaa elämänvaihetta. Se viittaa ylempien säätyjen miesten neljään perinteiseen elämänvaiheeseen. Astuttuaan initiaation jälkeen aikuisten maailmaan nuori mies aloitti opiskelijan elämänvaiheen (brahmacharya). Hän asui gurunsa luona, opiskeli vedojen pyhiä opetuksia, eli kerjäämällä ja harjoitti itsekuria. Opiskelu ja siihen liittyvä elämäntapa päättyivät (tavallisesti vanhempien järjestämään) avioliittoon ja perheen perustamiseen. Perheellisen elämänvaiheessa (garhasthya) miehen velvollisuus oli tehdä työtä, hankkia lapsia ja pitää huolta perheestään. Kun lapset olivat kasvaneet aikuisiksi, menneet naimisiin ja saaneet omia lapsia (tai, kun miehen ohimot alkoivat harmaantua ) oli aika aloittaa erakkoelämä (vanaprasthya). Mies ja vaimo muuttivat metsään, yhteiskunnan ulkopuolelle, ja omistautuivat hartaudenharjoitukselle. Lopulta he saavuttivat ihmiselämän viimeisen vaiheen, maailmasta luopumisen (sannyasa). Maailmasta luopunut vanhus luopui tulen käytöstä, eli yksin, vailla omaisuutta ja omistautui hartaudenharjoitukselle. Varnan ja ashraman säätelemän elämän katsotaan perinteisessä hindulaisuudessa ilmentävän dharmaa, ikuista lakia. Dharma on myös intialaisen kulttuurin lähin vastine länsimaiselle uskonnon käsitteelle. Se tulee kannattelua merkitsevästä sanajuuresta ja voidaan kääntää muun muassa sanoilla moraali, velvollisuus, oikeudenmukaisuus tai kosminen laki. Dharmaan sisältyvät yhteiskunnan säätyjaon (jati ja varna) ja ihmisen elämänkaaren vaiheiden (ashrama) lisäksi sosiaalisia suhteita säätelevät normit ja pelastusopilliset dogmit sekä käsitykset maailman synnystä ja rakenteesta. Dharman voidaan siis kokoavasti sanoa tarkoittavan kaikkien asioiden ikuisesti oikeaa järjestystä. Monet hindut kutsuvatkin uskontoaan nimellä sanatana dharma, ikuinen totuus. 31