Pellon määrä ja riistanrikkaus
|
|
- Anneli Seppälä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Suomen Riista 56: (2010) Pellon määrä ja riistanrikkaus Harto Lindén, Meri Heinonen & Jani Pellikka Photo: Veli-Matti Väänänen Riistanrikkausindeksi kuvaa metsäriistalajiston runsautta ja lajimäärää ja näin yleisesti riistallista monimuotoisuutta. Riistanrikkauden ilmentymiä ovat myös esimerkiksi riistataloudelliset ja suojelulliset arvot. Pellot ja etenkin peltojen ja metsien reunat ovat monille eläinlajeille tärkeitä. Kuvaamme tässä artikkelissa esimerkinomaisesti, miten peltoisuus muovaa monella tavoin maiseman ylläpitämiä riistallisia arvoja. Metsäriistalajeille metsän kokonaismäärä on usein tärkeä runsauden selittäjä, jopa tärkeämpi kuin metsien ikärakenne (esim. Sirkiä ym. 2010a). Täyspeitteinen metsä ei kuitenkaan kykene kaikessa homogeenisuudessaan tyydyttämään riistaeläinten moninaisia tarpeita. Ihmistoiminnan jäljet metsäluonnossa näkyvät muun muassa aukkoisuuden lisääntymisenä, mikä yleensä vain parantaa kokonaisuutena ympäristön laatua monille lajeille, koska uudet aukot tuovat valoisuutta, reunojen määrä kasvaa ja metsä kokonaisuutena monipuolistuu (esim. Rolstad & Wegge 1987, Andrén 1994, ks. myös Kurhinen ym. 2006). Kahden eri ympäristötyypin, etenkin metsän ja pellon vaihettumisvyöhykkeillä, lajimäärä ja lajien yksilörunsaus on usein suurimmillaan. Täl- lainen reunavaikutus lisääntyy esimerkiksi pienten peltoalueiden lisääntymisen myötä. Samalla metsälajeilta häviää määrällisesti sopivaa elinympäristöä (engl. habitat loss). Mikäli jäljelle jäävät metsäalueet ovat vielä yhteydessä toisiinsa, suurimmilta haittavaikutuksilta vältytään. Vasta silloin kun sopivaa elinympäristöä, esimerkiksi metsää, on maisemassa jäljellä enää 30 %, todelliset vaikeudet alkavat (esim. Andrén 1994). Eri metsäriistalajit reagoivat peltoisuuden lisääntymiseen eri tavoin. Myös riistalajien keskinäiset runsaussuhteet muuttuvat, esimerkiksi monet pedot hyötyvät pellon määrällisestä lisääntymisestä (esim. Kurki & Lindén 1995, Kurki ym. 1997, 1998, 2000). Pellikka ym. (2006) käsittelivät alueellisen maankäytön yhteyttä riistanrikkausindeksiin (ks. 85
2 Lindén ym. 1999, Pellikka ym. 2005) ja erikseen lajiryhmien eli metsäkanalintujen, pienpetojen, suurpetojen ja hirvieläinten ilmentämään riistanrikkauteen. Maankäyttöä tarkasteltiin metsien ja peltojen pinta-alan sekä niistä riippumattoman tiestön ja väestön määrän suhteen. Yksi artikkelin tuloksista liittyi havaintoon, että alueen peltoisuusaste oli positiivisessa yhteydessä hirvieläinten, ja negatiivisessa yhteydessä suurpetojen rikkauteen. Alueellisella tasolla tehty havainto ei kuitenkaan ole yksioikoisesti tulkittavissa maisematason kannalta, sillä maankäytön vaikutukset voivat olla hyvin mittakaavasidonnaisia (esim. Sirkiä ym. 2010b). Kuitenkin juuri maisematason havainnot ovat useiden tällä mittakaavalla operoivien toimijoiden, kuten metsästäjien ja viljelijöiden, kannalta mielekkäimpiä. Tässä artikkelissa kysymme, mikä rooli erityisesti peltoisuudella on riistanrikkauteen. Lähestymme kysymystä etenkin riistan monimuotoisuuden, mutta myös riistataloudellisten ja suojelullisten ulottuvuuksien kannalta millainen peltomaisema tarjoaa potentiaalia näille riistanrikkauden eri muodoille? Mitkä riistalajit ovat eri peltoisuusasteiden tyyppilajeja? Tarkastelemme peltoisuuden ja riistanrikkauden yhteyksiä länsisuomalaisten riistakolmioiden ympäristöissä, joissa maankäytön muodot vaihtelevat metsävaltaisista alueista hajaasutuksen ja maatalouden muodostamiin mosaiikkeihin. Emme pyri tässä yhteydessä syvällisiin analyyseihin, vaan pikemminkin kuvailemme yleistajuisesti peltoisuuden ja riistan vuorovaikutusta. Aihe pohjautuu alun perin kirjoittaja Meri Heinosen pro gradu-työhön Helsingin yliopistoon (Heinonen 2009). Aineisto ja menetelmät Tutkimusalue ja sen peltoisuus Tarkastelun kohteeksi valitsimme 200 km x 230 km alueen Päijänteestä länteen (kuva 1). Peltoisuusaste vaihtelee tällä alueella suuresti tarjoten paljastavan lähtökohdan tutkimuskysymyksiin vastaamiseen. Alue soveltuu tällaiseen tarkasteluun myös sen vuoksi, että peltoisuusasteen vaihtelut ilmenevät selvänä gradienttina vähäpeltoisista alueista laajoihin peltoaukeisiin. Suomelle tyypilliseen tapaan pellot esiintyvät metsien ja muun maankäytön lomassa eli osana maisemamosaiikkia. Tutkimusalueen jaoimme 10 km x 10 km ruutuihin. Analyyseissä käsittelimme niiden ruutujen peltoisuusastetta, joissa riistakolmiolaskentojen kattavuudelle asettamamme kriteerit toteutuivat ja mahdollistivat mielekkään riistakantojen ja peltoisuuden vertailut. Kysymyksenasettelun yksinkertaistamiseksi kuvasimme maankäyttöä vain peltojen osalta. Peltojen pinta-alaosuutta kuvaavana aineistona hyödynsimme Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ylläpitämää maankäyttöä ja -peitettä kuvaavaa Corine Land Cover 2000 eli CLC2000-aineistoa. CLC2000- aineiston tuotannossa käytettiin seuraavien tiedon tuottajien aineistoja: SYKE, Maanmittauslaitos, maa- ja metsätalousministeriö (peltotiedot 1999), Väestörekisterikeskus (rakennetut alueet 2001) ja satelliittikuvien tulkinnassa hyödynnetty Metsähallituksen ja UPM Kymmene Oy:n aineistoja. Aineisto on rasteripohjainen (ruutukoko 25 m x 25 m), ja se luotiin yhdistämällä satelliittikuvatulkintatuloksia, olemassa olevia paikkatietoaineistoja sekä maastossa mitattua tietoa. Peltoisuuden kuvauksessa tarkastelimme CLC-2000-luokituksen (ks. pellot-luokkaan (2.1.1) määriteltyjen pikseleiden osuutta kaikista 10 km x 10 km ruudun pikselistä (jäljempänä pelto-osuutta). Riistakolmioaineisto Riistakolmiot ovat pysyvästi maastoon sijoitettuja tasasivuisen kolmion muotoisia laskentareittejä. Riistakolmio on sijoitettu yhdelle peruskarttalehdelle, mikä on näin yhteensopiva muodostamaamme tutkimusaluejakoon. Yhden sivun pituus on neljä kilometriä, ja koko kolmion laskentalinjan pituus on 12 km. Laskentareitin muoto ja pituus on suunniteltu vähentämään maaston luode kaakko-suuntautuneisuudesta mahdollisesti johtuvaa eri maastotyyppien epäedustavuutta (Lindén ym. 1996). Tässä työssä hyödynnettiin eläinrunsaus- ja maiseman peltoisuustietoa vain sellaisista riistakolmioista, jotka oli laskettu vähintään kolme kertaa loppukesällä ja kolme kertaa kevättalvella vuosina Kesä- ja talvilaskennoilta edellytettiin myös, että molemmat oli suoritettu samana kalenterivuonna. Näillä kriteereillä pyrittiin varmistamaan riistakolmiokohtaisen runsausarvioiden riittävä tarkkuus sekä lajivertailujen mielekkyys niiden lajien välillä, joista osa lasketaan vain talvi- ja osa kesälaskennassa. Vaatimukset täyttäviä riistakolmioita oli alueella 130 kappaletta. Arvioimme myös analyyseihin valittujen riistakolmioiden kohdalla niiden maisemallista edustavuutta suhteessa muihin tutkimusalueen ruutuihin. Tämä arviointi paljasti, että riistakolmion sisältävät ruudut poikkesivat hieman suuremman metsäisyytensä (55 % vs. 51 %) ja hieman pienemmän vesialueiden osuuden (6 % vs. 9 %) suhteen niistä ruuduista, joissa riistakolmiota ei ole tai laskentaa ei ole tehty kovin aktiivisesti. Peltoisuusasteen suhteen ei havaittu juurikaan eroa (15 % vs. 16 %). 86
3 Kuva 1. Tutkimusalue ja Corine-2000 aineiston mukainen maankäyttö. Fig. 1. The study area and land use (data source: Corine-2000). Riistanrikkauden kuvaaminen ja analyysit Riistanrikkausindeksi lasketaan seuraavasti: suhteutetaan ensin lajeittain riistan alueellinen runsaus vertailualueen (ja -ajan) riistan runsauteen, ja summataan sitten log 2 -asteikolle muunnetut lajikohtaiset suhdeluvut yhteen. Vakiintuneen laskentatavan mukaan yli kolmea suuremmat suhdeluvut muunnettiin kolminkertaisiksi (ks. Lindén ym. 1999). Yksityiskohtaisemman kuvauksen laskentatavasta antaa esimerkiksi Pellikka ym. (2005). Riistanrikkausindeksin laskemisessa käytimme tällä tutkimusalueella 14 eri lajia: ilves Lynx lynx, susi Canis lupus, kettu Vulpes vulpes, kärppä Mustela erminea, näätä Martes martes, metso Tetrao urogallus, teeri Tetrao tetrix, pyy Bonasa bonasia, riekko Lagopus lagopus, valkohäntäpeura Odocoileus virginianus, hirvi Alces alces, metsäkauris Capreolus capreolus, metsäjänis Lepus timidus ja orava Sciurus vulgaris. Riistakolmioaineistosta laskimme lajirunsauksille vuosien keskiarvon. Tämän tunnusluvun käyttö on perusteltua, jotta lajien säännönmukaisen runsaudenvaihtelun tai yksittäisten laskentatulosten välinen satunnainen vaihtelu ei nouse voimakkaasti esiin. Keskiarvojen pohjalta laskettiin lajien ja riistanrikkauden eri ilmentymiä esiin tuovien lajikoosteiden riistanrikkausindeksit. Riistanrikkausindeksi (RRI) laskettiin kaavalla jossa RRI r on riistanrikkausindeksi ruudun r (10 km x 10 km) sisältämällä riistakolmiolla, S on lajikooste, jolle indeksi lasketaan ja a it lajin i runsaus. R it on saman lajin runsaus koko tutkimusalueella, samalla ajanjaksolla (tässä siis t = T). Valitsimme riistataloudellista riistanrikkautta edustamaan viisi saalisarvoltaan arvokasta riistalajia (hirvi, valkohäntäpeura, metsäkauris, metsäjänis ja teeri). Kunkin lajin saaliin arvo ylitti 4 miljoonaa euroa vuonna 2008 (Metsätilastollinen vuosikirja 2009). Näiden lajien saalismäärät ovat korkeita ja niiden pyyntiin käytetään paljon aikaa ne siis tarjoavat runsaasti metsästysmahdollisuuksia. Suojelullista riistanrikkautta kuvastamaan valitsimme lajeja, jotka ovat tutkimusalueella, suomalaisittain ja/tai eurooppalaisittain harvinaisia 87
4 Kuva 2. Riistanrikkauden eri ilmentymien (A = riistanrikkaus, B = riistatalous, C = suojeluarvo) painottuminen tutkimusalueella. Aineisto on luokiteltu suuruusjärjestyksen mukaan niin, että kuhunkin 5 luokkaan tulee yhtä monta havaintoa (skaala: tummansininen (pienin) tummanpunainen (suurin). Taustalla näkyvät rajat ovat riistanhoitopiirejä, taustaväri kuvaa Corine 2000-aineiston mukaisen maankäytön (keltainen on peltoa). Fig. 2. Various dimensions of wildlife richness in the study area. Figure A shows the pattern of the WRI-values (14 species), Figure B shows the social-economical index, and Figure C shows the wildlife conservation index. The colour of the rectangles denote five quintiles (dark blue is smallest and dark red largest quintile). The yellow pixels denote fields. ja suojelun symboleiksi nousseita lajeja. Tämänkaltaiset valinnat ovat tietenkin aina tulkinnanvaraisia, mutta mielestämme perusteltuja. Tähän ryhmään sisällytimme tutkimusalueella esiintyvät suurpedot eli suden ja ilveksen (Suomessa rauhoitettuja, EU:n luontodirektiivin IV-liite), ja metsäkanalinnuista metson, riekon ja pyyn. Jälkimmäiset ovat Suomessa verrattain yleisiä metsästettäviä lajeja, mutta etenkin tutkimusalueella metsäkanalintukannoista kannetaan huolta tästä on esimerkkinä muun muassa alueen metsästysseurojen näille lajeille yleisesti asettamat rauhoitukset. Kuvaamme karttojen ja käyrien avulla, onko aineistossamme merkkejä maiseman peltoisuusasteen ja riistanrikkausindeksien arvojen välisestä positiivisesta tai negatiivisesta yhteydestä. Kartat kuvaavat ruutukohtaisten indeksien arvot viiteen eri suuruusluokkaan jaoteltuina. Lajikohtainen tarkastelumme pohjaa aineistosta LOESS-metodilla määriteltyjen käyrien tulkintaan. Siinä aineistoon sovitetaan painotettu pienimmän neliösumman menetelmään pohjaava regressiomalli. Painotusmenetelmässämme (engl. tri-cube kernel weighting) korostetaan toisilleen läheisten havaintojen merkitystä ja äärevät arvot hylätään (esim. Hastie ym. 2009). Asetimme rajaksi 80 % havainnoista; kutakin eläinrunsauden ja peltoisuusasteen yhteyttä kuvaavan käyrän osaa sovitettaessa hylätään 20 % eniten muista poikkeavista eläinrunsausarvoista. Samalla menetelmällä kuvattiin myös indeksien ja peltoisuuden väliset yhteydet. Kartat tehtiin Mapinfo-ohjelmalla ja käyrät SPSS 15.0-ohjelmalla. 88
5 Susi Wolf Kettu red fox Kärppä Stoat Näätä pine marten Metso Capercaillie Teeri Black grouse Pyy Hazel grouse Riekko Willow grouse Ilves Lynx Valkohäntäpeura White-tailed deer Hirvi Moose Metsäkauris Roe deer Metsäjänis Mountain hare Orava Red squirrel Peltoisuus, % fields Peltoisuus, % fields Peltoisuus, % fields Peltoisuus, % fields Kuva 3. Lajirunsauksien (y-akseli) ja karttalehden peltoisuusasteen yhteydet. Y-akselin leikkaava tasoviiva on 100 (ylin arvo 500 kuvaa viisinkertaisen runsauden alueen keskiarvoon nähden). X-akselin leikkaava pystyviiva kuvaa 20 % peltoisuusasteen (maksimitaso 43 prosenttia). Fig. 3. The relationship between species abundance and the proportion of fields and pastures within the same grid units. The horizontal line denotes a value of 100 (the maximum value on the Y-axis is 500%. The vertical line denotes the level of 20% fields (the maximum value is 43%). Tulokset Tutkimusalueen sisällä peltoisuusaste kasvoi voimakkaasti etelään ja kohtalaisesti länteen mentäessä niissä 10 km x 10 km ruuduissa, joissa riistanrikkautta arvioimme. Kaikki 14 lajia kattavan riistanrikkausindeksin arvojen taso ei sen sijaan vaihdellut lineaarisesti tutkimusalueen itä länsieikä pohjois etelä-suunnassa (kuva 2). Riistataloudellinen riistanrikkaus kasvoi pohjoisesta etelään, ollen jo visuaalisesti yhteydessä karttakuvan peltoisimpiin alueisiin. Aivan yhtä ymmärrettävästi suojelullinen riistanrikkaus oli korkeimmillaan tutkimusalueen koillisosassa, metsäisillä alueilla (kuva 2c). Peltoisuuden lisääntymisen yhteys yksittäisten lajien runsauteen tuo esiin kirjon eri tavoin reagoivia lajeja. Havaintoja ei voi tulkita yksioikoisesti osoituksena juuri peltoisuuden vaikutuksista lajeihin. Ensimmäinen havainto liittyy lajeihin, jotka jotakuinkin tasaisen vahvasti runsastuvat peltoisuusasteen kasvun myötä kaikilla tutkituilla peltoisuuden tasoilla. Tämänkaltaisia lajeja ovat etenkin valkohäntäpeura ja kettu (kuva 3). Toista ääripäätä edustavat esimerkiksi metson ja teeren edustamat lajit, joiden runsaus pienenee peltovaltaisemmissa maisemissa. Ehkä yllättävin havainto on pyyn runsauden samankaltaisuus peltoisuusasteeltaan erilaisissa maisemissa, samoin näädän peltoisempien maisemien lievä suosinta. Sitä vastoin kärppien runsaus näyttäisi pienenevän peltoisuusasteen lisääntyessä. Metsäriistan monimuotoisuus riistanrikkausindeksin ilmentämänä pysyy yllättävän vakaana peltoisuusasteen muuttuessa (kuva 4). Indeksin monia elementtejä kokoavasta luonteesta johtuen ei voida kuitenkaan väittää, että peltoisuuden lisääntyminen ei vaikuta metsäriistaan. Päinvastoin, vaikutus on selvä: se ilmenee riistanrikkauden koostumuksen muutoksena. Esimerkiksi riistataloudellinen ja suojelullinen riistanrikkaus (molemmat perustuvat tässä tarkastelussa viiteen lajiin) ovat riippuvuussuhteessa peltoisuusasteeseen. Suojelullinen riistanrikkaus pienenee selvästi metsäisyyden vähentyessä, kun taas talousarvoja painottava indeksi silmin nähden kasvaa peltoisuusasteen lisääntymisen myötä (kuva 4). Viljavat maatalousympäristöt ylläpitävät ihmisten kannalta riistataloudellisesti arvokasta lajistoa, mutta riistalajiemme suojelulliset arvot löytynevät pikemminkin metsäisemmiltä alueilta. 89
6 Monimuotoisuus Biodiversity Suojelu Conservation Riistatalous Economy Peltoisuus, % fields Kuva 4. Riistanrikkauden eri ilmentymien (monimuotoisuus, suojelu ja riistatalous) ja karttalehden peltoisuusasteen yhteydet. Fig. 4. The relationship between various dimensions of wildlife richness and the proportion of fields and pastures within the same grid units. Pohdinta Keski-Euroopan ja Fennoskandian keskeisin ero riistallisissa olosuhteissa liittyy ihmisvaikutuksen ja viljelykulttuurin ikään. Tällaista laajojen maantieteellisten alueiden maankäytön ekologisten vaikutusten selvittämistä kutsutaan usein makroekologiaksi (Smith ym. 2009). Keski-Euroopan riista on valtaosin peltoriistaa. Meillä Suomessa peltojen määrä on suhteellisen vähäinen, mutta esimerkiksi Venäjän Karjalassa peltoisuus on niin niukkaa, että peltojen perustamisen ja ylläpitämisen riistavaikutukset ovat lähes yksinomaan positiivisia (esim. Kurhinen ym. 2006). Tutkimusalueemme on valittu siten, että mahdollisimman pieneltä alueelta (maantieteellisten erojen välttämiseksi) löytyy riittävästi riistakolmioaineistoa, ja peltoa on alueel la vaihtelevasti lähes nollatilanteesta yli 30 %:n peltoisuuteen. Yksittäisten riistakolmioiden väliset erot riistanrikkaudessa ovat suuret, mutta yhden riistakolmion sisällä vuosien väliset vaihtelut ovat pienet. Riistarikkaat kolmiot siis pysyvät hyvinä vuodesta toiseen (Pellikka ym. 2006: kuva 1). Valtaisa määrä ekologista ja teoreettista tutkimusta on tehty resurssien ja habitaattien pirstoutumisen vaikutuksista populaatioihin (esim. Gilpin & Hanski 1991, Wiens ym. 1993, Fahrig 2003). Käytännössä valtaosa tutkimuksista on tehty melko pienillä tutkimusalueilla mittakaava on ollut pieni. Tässä työssä pyrimme selvittämään laajalla maantieteellisellä alueella ( km²) pellon määrän vaikutusta riistaeläimistöön. Jo tämä yksinkertainen graafinen tarkastelu osoittaa, että riistallista monimuotoisuutta kuvastava riistanrikkausindeksi (Lindén ym. 1999, Pellikka ym. 2005) pysyy yllättävänkin vakioisena siirryttäessä metsävaltaisesta maisemasta kohti peltoisempia maisemia. Riistataloudellinen riistanrikkaus, jonka laskenta siis perustuu taloudellisesti ja metsästyksellisesti merkittäviin lajeihin, kasvaa lisääntyvän peltoisuuden myötä. Suojelullinen riistanrikkaus on suurimmillaan pinta-alaltaan vähäpeltoisilla alueilla ja pienimmillään peltovaltaisilla alueilla. Molemmat tulokset ovat täysin ennakko-odotusten mukaisia. Myös yksittäisten lajien suhteelliset runsaudet eri peltoisuusluokissa ovat pääpiirteissään odotettavissa. Metso ja teeri metsäkanalintuina suosivat metsäisiä alueita, kun taas valkohäntäpeura ja kettu hyötyvät pelloista. Hirvi ei pienehkön aineistomme mukaan juurikaan reagoi pellon runsastumiseen.. Ellei kyseessä ole pienestä aineistomäärästä johtuva sattuma, kiintoisa ja yllättävä havainto on pyyn tasainen esiintyminen eri peltoisuusluokissa. Pyyhän ei mielellään ylitä juuri minkäänlaista aukeaa (Åberg ym. 1995). Näädän peltoisempien maisemien suosinta ei juurikaan sovi mielikuvaan lajista erämaiden petona. Reunat tarjoavat kuitenkin tällekin saalistajalle houkutuksia. Reuna-alueiden määrän kasvu tarjoaa usein hyviä suojapaikkoja ja runsaasti ravintoa niin kasvinsyöjille ja sitä myöten myös pedoille (Angelstam 1992, Andrén 1995). Reunan suhteellinen määrä kasvaa pellon lisääntyessä maamme maatalousmaisemassa. Mikäli peltoisuus nousee reilusti yli 50 %:n, reunan suhteellinen määrä alkaa pienetä suurten peltoaukkojen vallatessa maiseman. Voimme päätellä, että suomalaisittain pellot tuovat pääasiassa posi- 90
7 Photo: Veli-Matti Väänänen Photo: Esa Pienmunne Etenkin valkohäntäpeura ja kettu viihtyvät maisemassa, jossa on runsaasti peltoa. White-tailed deer and red fox were predominantly found in agricultural landscapes in the study area. 91
8 Photo: Esa Pienmunne Photo: Veli-Matti Väänänen Teeri ja metso esiintyivät runsaimpina tutkimusalueen vähäpeltoisissa maisemissa. Black grouse and capercaillie were densest in forested landscapes of the study area. tiivista vaihtelua maiseman ylläpitämään riistaeläimistöön, etenkin hirvieläinten kohdalla. Suojelun kannalta syntyy hieman ongelmia, mutta toisaalta ne jäävät varsin paikallisiksi eivätkä vaaranna riistan hyvinvointia. Tiainen & Rintala (2004) vertailivat lumijälkilaskentoja riistakolmioiden ja niin sanottujen 92 peltokolmioiden välillä. Peltokolmiot ovat riistakantojen seurantahanke, joka on tarkoitettu maatalousympäristön, metsän ja asutuksen muodostamaan maisemamosaiikkiin, kun riistakolmioilla seurataan metsien vallitsemien alueiden riistaa. Peltokolmioilla pellon osuus 6 km:n reitistä vaihtelee ¼ ² ³ välillä. Orava, valkohäntäpeura, kärppä
9 ja lumikko olivat likimain yhtä runsaita metsäisillä riistakolmioilla ja peltokolmioilla. Rusakkoa oli tietenkin selvästi enemmän pelloilla, mutta myös jotkin metsälajit kuten kettu, metsäkauris ja supikoira olivat peltokolmioilla runsaampia. Jatkossa tutkimuskysymyksiä laajennettaessa tulisi yhdistää riistakolmioiden ja peltokolmioiden (esim. Tiainen & Rintala 2009) anti toisiinsa. Monipuolinen maatalousympäristö tarjoaa merkittävän ravintoresurssin varhaiskeväällä. Lumen sulamisen jälkeen syysviljat, nurmet ja kesannot ovat hirvieläinten ja rusakon laitumia, samoin kevätviljat heti noustuaan oraalle (Tiainen & Rintala 2004). Maatalousmaisema on kuitenkin viime vuosikymmeninä yksipuolistunut muun muassa peltolohkojen kasvun myötä. Maalaismaisema kaipaa mielestämme viherajattelua ja monimuotoisuuden lisäämistä, sillä siitä hyötyy kaiken muun lisäksi myös riista. Riistanrikkausindeksi on oiva työkalu etsittäessä yleisiä suuntaviivoja siitä, miten peltoisuus vaikuttaa riistan määrään ja rakenteeseen. Luonteensa vuoksi indeksi ei kuitenkaan mahdollista ekologisten syy-seuraussuhteiden perusteellisempaa analyysiä, vaan niiden ymmärtäminen vaatii lajikohtaista tutkimusta ja monipuolisempaa ympäristömuuttujien käyttöä (ks. esim. Pellikka & Lindén 2009). Sopivien elinympäristöjen vähenemisen ja ympäristön pirstoutumisen vaikutusmekanismit ovat hyvinkin monimutkaiset (esim. Fahrig 1999). Käsillä oleva tarkastelu toivottavasti toimii herätteenä tutkittaessa maankäytön ja luontoarvojen vuorovaikutuksia. Meillä on Suomessa luonnonhoitopolitiikan välineenä seutukaavoja ja maakuntakaavoja, joiden avulla voidaan esimerkiksi metsäyhteyksiä ylläpitää tai jopa kehittää. Mikään taho ei ole kuitenkaan suunnittelemassa vastaavaa kaavaa valtakunnalliselle tasolle. Käsityksemme mukaan riistanrikkausindeksi olisi sopiva työkalu tämän mittakaavan suunnitteluun. Kiitokset. Kiitosten pääkohde on tuttu, mittava vapaaehtoisjoukko, tällä kertaa lounaissuomalaiset metsästäjät, jotka harrastustaan pönkittääkseen ovat kiertäneet riistakolmioita vuosikausia, kesät talvet. Syvä kumarrus heidän suuntaansa. Kiitämme myös Sauli Härköstä ja Juha Tiaista, jotka antoivat oivia kommentteja käsikirjoituksen selkeyttämiseksi. Kiitoksensa ansaitsee myös Suomen Akatemia, joka on rahoittanut Jani Pellikan työskentelyä. Summary: Amount of agricultural land and wildlife richness in SW Finland The Wildlife richness index, WRI, describes the species richness and species abundance of forest-dwelling game species (for details on the index and census data available, see Pellikka et al. 2005). The WRI utilizes animal abundance data collected from wildlife triangle censuses. In this article we use 14 species, namely lynx, wolf, red fox, stoat, pine marten, capercaillie, black grouse, hazel grouse, willow grouse, white-tailed deer, moose, roe deer, mountain hare and red squirrel many of them are very common and all of them are wellknown. As such, the WRI is a measure of biodiversity and the sustainable use of game and wildlife. By varying the species list used to calculate the index, different dimensions can be emphasized. In this paper, we selected five species (i.e., lynx, wolf, capercaillie, hazel grouse and willow grouse) to represent a high wildlife conservation value, and five species (i.e., black grouse, white-tailed deer, moose, roe deer and mountain hare) to represent wildlife values that are economically and socially important for hunters. Our aim was to describe how the various dimensions of wildlife richness are related to the extent of agricultural land. The study area covers 200 x 230 kilometres in SW Finland, where the amount of agricultural land (incl. fields and pastures) is highest; however, the agricultural land does vary essentially within the area (Fig. 1). The fields in the study area are, similar to the pattern in Finland in general, not very large entities, but, rather, formulate mosaics with forest patches. The study area was divided into 10 x 10 km grid units, including 130 such units where wildlife triangle counts have been carried out for at least three years (and twice a year, in summer and in winter) during the period The amount of agricultural land was determined for each grid unit. There was no spatial trend for the WRI (Fig. 2a) within the study area. On the contrary, the index that emphasized the economic and recreational value of game species was markedly higher in the southern part of the area, being even visually connected to the field areas (Fig. 2b). As expected, the conservation index (5 species) was highest in the northeastern part of the study area where the proportion of forest land was highest (Fig. 2c). Wildlife species seemed to vary in their association with the proportion of agricultural land (Fig. 3). Predictably, capercaillie and black grouse were densest in forested areas, whereas white-tailed deer and red fox were predominantly found in agricultural areas. Perhaps the most surprising observation is the constant abundance of the hazel grouse in spite of an increase in the amount of fields. The number of pine marten increases, whereas the number of stoat decreases, if the proportion of fields is high. In contrast, the relative lack of stoat indicated that they tend to avoid landscapes with greater agricultural activity. The varying responses among species can be partly explained by the connection between habitat patches, the isolation of patches, and the amount (length) of edges these characteristics were not studied in this work. The WRI (of 14 species) remained constant when moving from forested areas to a field environment (Fig. 4). Depending on the characteristics of the index, we cannot interpret this result as a sign of stability within animal populations because of the fact that the conservation index decreases markedly and economic index increases. In agricultural and productive environments, ungulates in particular find both food and shelter. The attitudes among farmers towards these animals are rather positive, especially among those who are hunters themselves. Agricultural land is not used only to support meat production by farm animals; it also serves similar functions for wildlife. 93
10 Kirjallisuus/References Andrén, H. 1994: Effects of habitat fragmentation on birds and mammals in landscapes with different proportions of suitable habitat: a review. Oikos 71: Andrén, H. 1995: Effects of landscape composition on predation rates at habitat edges. Teoksessa/In: Hansson, L., Fahrig, L. & Merriam, G. (toim./eds), Mosaic landscapes and ecological processes, pp Chapman and Hall, London, UK. Angelstam, P. 1992: Conservation of communities the importance of edges, surroundings and landscape mosaic structure. Teoksessa/In: Hansson, L. (toim./ ed.), Ecological principles of nature conservation, pp Elsevier Applied Science, London. Fahrig, L. 1999: Forest loss and fragmentation: which has the greater effect on persistence of forest-dwelling animals? Teoksessa/In: Rochelle, J.A., Lehman, L.A. & Wisniewski, J. (toim./eds), Forest wildlife and fragmentation, management implications, pp Brill, Leiden. Fahrig, L. 2003: Effects of habitat fragmentation on biodiversity. Annu. Rev. Ecol. Evol. Syst. 34: Gilpin, M.E. & Hanski, I. 1991: Metapopulation dynamics. Academic Press, London, UK. Hastie, T., Tibshirani, R. & Friedman, J. 2009: The elements of statistical learning: data mining, inference, and prediction. Springer-Verlag. New York. Heinonen, M. 2009: Kun metsä kohtaa pellon peltoisuuden vaikutus metsäriistan runsauteen ja lajikoostumukseen Länsi-Suomessa. Julkaisematon ympäristötieteiden pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto/unpubl. graduate thesis, Univ. of Helsinki (in Finnish). Kurhinen, J., Danilov, P.I. & Ivanter, E.V. 2006: Mammals of East Fennocsandia in the context of anthropogenic transformation of taiga landscape. Forest Research Institute, Karelian Research Center of RAS. Moscow: Nauka, pp. (in Russian). Kurki, S. & Lindén, H. 1995: Forest fragmentation due to agriculture affects the reproductive success of the ground-nesting black grouse Tetrao tetrix. Ecography 18: Kurki, S., Helle, P., Lindén, H. & Nikula, A. 1997: Breeding success of black grouse and capercaillie in relation to mammalian predator densities on two spatial scales. Oikos 79: Kurki, S., Nikula, A., Helle, P. & Lindén, H. 1998: Abundances of red fox and pine marten in relation to composition of boreal forest landscapes. J. Anim. Ecol. 67: Kurki, S., Nikula, A., Helle, P. & Lindén, H. 2000: Landscape fragmentation and forest composition effects on grouse breeding success in boreal forests. Ecology 81: Lindén, H., Helle, E., Helle, P. & Wikman, M. 1996: Wildlife triangle scheme in Finland: methods and aims for monitoring wildlife populations. Finnish Game Res. 49: Lindén, H., Helle, P., Vuorimies, O. & Wikman, M. 1999: Metsäriistan monimuotoisuuden mittaaminen ja seuranta (Summary: Measuring and monitoring the diversity of wildlife with the aid of the Finnish wildlife triangle scheme). Suomen Riista 45: Metsätilastollinen vuosikirja 2009 (Finnish Statistical Yearbook of Forestry). SVT Maa-, metsä- ja kalatalous. Metsäntutkimuslaitos. 417 pp. Sastamala Pellikka, J., Rita, H. & Lindén, H. 2005: Monitoring wildlife richness Finnish applications based on wildlife triangle censuses. Ann. Zool. Fennici 42: Pellikka, J., Lindén, H. & Nikula., A. 2006: Onko riistanrikkaus yhteydessä maankäyttöön? (Summary: Does wildlife richness reflect the large-scale land use patterns?). Suomen Riista 52: Pellikka, J. & Lindén, H. 2009: Riistanrikkausindeksien suhde yksittäisten lajien ja lajiryhmien runsauksiin (Summary: The associations of wildlife richness indices and its components). Riista- ja kalatalous Tutkimuksia 5/ s. Rolstad, J. & Wegge, P. 1987: Distribution and size of capercaillie leks in relation to old forest fragmentation. Oecologia (Berlin) 72: Sirkiä, S., Lindén, A., Helle, P., Nikula, A., Knape, J. & Lindén H. 2010a: Are the declining trends in forest grouse populations due to changes in the forest age structure? A case study of Capercaillie in Finland. Biol. Conserv. 143: Sirkiä, S., Pellikka, J. & Lindén, H. 2010b: Balancing the needs of capercaillie (Tetrao urogallus) and moose (Alces alces) in large-scale human land use. Eur. J. Wildl. Res. 56: Smith, A.C., Koper, N., Francis, C.M. & Fahrig, L. 2009: Confronting collinearity: comparing methods for disentangling the effects of habitat loss and fragmentation. Landscape Ecol. 24: Tiainen, J. & Rintala, J. 2004: Elämää pellon ja metsän maisemamosaiikissa: nisäkkäät. Teoksessa/In: Tiainen, J., Kuussaari, M., Laurila, I.P. & Toivonen, T. (toim./eds), Elämää pellossa Suomen maatalousympäristön monimuotoisuus. ss Edita Publishing Oy, Helsinki. Tiainen, J. & Rintala, J. 2009: Kulttuuriympäristön lumijälkilaskennat talvella Metsästäjä 58(3): Wiens, J.A. 1989: Spatial scaling in ecology. Funct. Ecol. 3: Wiens, J.A., Stenseth, N. C., Van Horne, B. & Ims, R. A. 1993: Ecological mechanisms and landscape ecology. Oikos 66: Åberg, J., Jansson, G., Swenson, J.E. & Angelstam, P. 1995: The effect of matrix on the occurrence of hazel grouse (Bonasa bonasia) in isolated habitat fragments. Oecologia 103: Hyväksytty/Accepted Harto Lindén Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Finnish Game and Fisheries Research Institute P.O. Box 2 FI Helsinki, Finland harto.linden@rktl.fi Meri Heinonen Ruutikuja 1 A 8 FI Helsinki, Finland Jani Pellikka Itä-Suomen yliopisto, Historia- ja maantieteiden laitos University of Eastern Finland, Dept. of Geographical and Historical Studies P.O. Box 111 FI Joensuu, Finland 94
Liite 1. Hankkeen tuotokset
Changes in landscape-scale habitat selection of capercaillie (Tetrao urogallus) in managed north-boreal forest Lue lisää >Miettinen, Janne; Helle, Pekka; Nikula, Ari; Niemelä, Pekka Silva Fennica 43(4):595
Riistakannat 2011. Riistaseurantojen tuloksia Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
Riistakannat 2011 Riistaseurantojen tuloksia Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Riistakannat 2011 seurantojen tärkeimmät tulokset Hirvikannan koko ja vasatuotto 2010 Metsäpeurat 2011 Suurpetojen lukumäärä
Riistalaskennat talvella 2000 Suomessa ja Venäjän Karjalassa
1 Riistantutkimuksen tiedote 169:1-16. Helsinki, 13.11. 2000. Riistalaskennat talvella 2000 Suomessa ja Venäjän Karjalassa Pekka Helle, Marcus Wikman, Pjotr Danilov, Leo Bljudnik ja Vladimir Belkin Metsäjänis,
Riistanrikkausindeksien suhde yksittäisten lajien ja lajiryhmien runsauksiin
Riistanrikkausindeksien suhde yksittäisten lajien ja lajiryhmien runsauksiin Jani Pellikka ja Harto Lindén RIISTA- JA KALATALOUS TUTKIMUKSIA 5/2009 RIISTA- JA KALATALOUS TUTKIMUKSIA 5/2009 Riistanrikkausindeksien
Kemijärven Nuolivaaran tuulipuiston lumijälkilaskennat 2015 AHLMAN GROUP OY
emijärven Nuolivaaran tuulipuiston lumijälkilaskennat 2015 AHLAN GOU OY aportteja 54/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 aportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 yöstä vastaavat henkilöt... 5 utkimusmenetelmät...
Riistalaskennat ja riistantutkimus
Riistalaskennat ja riistantutkimus www.rktl.fi/riista www.rktl.fi/riista/ohjeet_lomakkeet www.rktl.fi/riista/suurpedot/ www.riistakolmiot.fi/ Suomen riistakeskus 2014 Kuvitus: Seppo Leinonen www.riista.fi
Riistakolmiot: Riistatiedonkeruun voimannäyte. Katja Ikonen, suunnittelija
Riistakolmiot: Riistatiedonkeruun voimannäyte Katja Ikonen, suunnittelija Riista- ja peltokolmiolaskenta Pienriistakantojen vaihteluita on seurattu riistakolmiolaskennoilla jo 28 vuoden ajan. Seuranta
I. Principles of Pointer Year Analysis
I. Principles of Pointer Year Analysis Fig 1. Maximum (red) and minimum (blue) pointer years. 1 Fig 2. Principle of pointer year calculation. Fig 3. Skeleton plot graph created by Kinsys/Kigraph programme.
Kanalintupoikueet metsämaisemassa; Metla-RKTL yhteistyötutkimus. Esa Huhta Pekka Helle Ari Nikula & Vesa Nivala
Kanalintupoikueet metsämaisemassa; Metla-RKTL yhteistyötutkimus Esa Huhta Pekka Helle Ari Nikula & Vesa Nivala Taustaa Maisemaekologinen tutkimus metsähabitaattien ja maisemarakenteen vaikutuksista metsäkanalintupoikueiden
Määräaikaisen suojelusopimuksen optimaalinen pituus
1 Määräaikaisen suojelusopimuksen optimaalinen pituus Monimuotoisuustutkimuksen seminaari, Metla Vantaa 22.3.2012 2 Tutkijaryhmä Artti Juutinen (Metla, OY, Metsähallitus) Pasi Reunanen (JY) Mikko Mönkkönen
Efficiency change over time
Efficiency change over time Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 14.11.2007 Contents Introduction (11.1) Window analysis (11.2) Example, application, analysis Malmquist index (11.3) Dealing with panel
Zonation - arvokkaiden elinympäristöjen tunnistamisesta
Zonation - arvokkaiden elinympäristöjen tunnistamisesta Riistapäivät - 22.1.2012 Atte Moilanen Helsingin yliopisto Biotieteiden laitos Ekoinformatiikka Ekologisen tiedon käyttöä laskennallisessa analyysissä
Riistakolmiolaskentojen talven 2003 tulokset
1 Riistantutkimuksen tiedote 186: 1-21. Helsinki, 12.6.03 Riistakolmiolaskentojen talven 03 tulokset Pekka Helle ja Marcus Wikman Lumijälkilaskennan runsain laji, metsäjänis, oli kuluneena talvena yhtä
Riistakolmiot Metsäriistan seuranta
Riistakolmiot Metsäriistan seuranta Katja Ikonen Kuva: Marcus Wikman Riista- ja peltokolmiolaskenta Metsästäjäkunta on avustamassa pienriistan seurantaa vuosittain noin tuhat metsästysseuruetta eri puolilta
Talven 2002 lumijälkilaskennat riistakolmioilla
1 Riistantutkimuksen tiedote 179:1-21. Helsinki,.5.02 Talven 02 lumijälkilaskennat riistakolmioilla Pekka Helle ja Marcus Wikman Metsäjäniskantamme oli kuluneena talvena samanvahvuinen kuin edellisenä
Riistalaskennat ja riistantutkimus
Riistalaskennat ja riistantutkimus www.rktl.fi/riista/riistavarat www.rktl.fi/riista/ohjeet_lomakkeet/ www.rktl.fi/riista/suurpedot/ Suomen riistakeskus 2012 Kuvitus: Seppo Leinonen www.riista.fi www.rktl.fi
Riistakolmioiden talvilaskennan 2005 tulokset
1 Riistantutkimuksen tiedote 0: 1-21. Helsinki, 30..0 Riistakolmioiden talvilaskennan 0 tulokset Pekka Helle ja Marcus Wikman Lumijälkilaskennan yleisimpien lajien jälkitiheydet olivat likimain edellistalvisten
E.O. WILSON. Miksi metsien suojelu on ajankohtaisempaa kuin koskaan? Ilkka Hanski Helsingin yliopisto
Miksi metsien suojelu on ajankohtaisempaa kuin koskaan? Ilkka Hanski Helsingin yliopisto E.O. WILSON Rate of extinctions Global threats to biodiversity percentage of species going extinct in 100 years
Viitasammakko Suomen luonnossa ja lainsäädännössä
Viitasammakko Suomen luonnossa ja lainsäädännössä Jarmo Saarikivi Biologi, FT Ympäristötieteiden laitos, Helsingin yliopisto jarmo.saarikivi@helsinki.fi Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 14.6.2017
sivu I Tieteelliset, englanninkieliset artikkelit 1 II Suomen Riistassa julkaistut artikkelit 6 III Muut tieteelliset artikkelit 9
Liite ansioluetteloon/harto Lindén Kirjallinen toiminta sivu I Tieteelliset, englanninkieliset artikkelit 1 A. Metsäkanalintujen populaatiobiologia B. Populaatiobiologia (yleistä, muut lajit) C. Predaatio
Gap-filling methods for CH 4 data
Gap-filling methods for CH 4 data Sigrid Dengel University of Helsinki Outline - Ecosystems known for CH 4 emissions; - Why is gap-filling of CH 4 data not as easy and straight forward as CO 2 ; - Gap-filling
3 9-VUOTIAIDEN LASTEN SUORIUTUMINEN BOSTONIN NIMENTÄTESTISTÄ
Puhe ja kieli, 27:4, 141 147 (2007) 3 9-VUOTIAIDEN LASTEN SUORIUTUMINEN BOSTONIN NIMENTÄTESTISTÄ Soile Loukusa, Oulun yliopisto, suomen kielen, informaatiotutkimuksen ja logopedian laitos & University
Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data
Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen
TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4)
Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet kunnassa/kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet Sihteeri Rahastonhoitaja
Perinnebiotooppien hoidon vaikutukset eroavat kasvien ja hyönteisten välillä
Perinnebiotooppien hoidon vaikutukset eroavat kasvien ja hyönteisten välillä Juha Pöyry SYKE / Luontoympäristökeskus Kuoriainen haastaa kyytön seminaari 10.11.2010, Turku Esityksen taustaa.. SYKEssä tutkittu
Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi
Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi
Infrastruktuurin asemoituminen kansalliseen ja kansainväliseen kenttään Outi Ala-Honkola Tiedeasiantuntija
Infrastruktuurin asemoituminen kansalliseen ja kansainväliseen kenttään Outi Ala-Honkola Tiedeasiantuntija 1 Asemoitumisen kuvaus Hakemukset parantuneet viime vuodesta, mutta paneeli toivoi edelleen asemoitumisen
Capacity Utilization
Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run
Research plan for masters thesis in forest sciences. The PELLETime 2009 Symposium Mervi Juntunen
Modelling tree and stand characteristics and estimating biomass removals and harvesting costs of lodgepole pine (Pinus contorta) plantations in Iceland Research plan for masters thesis in forest sciences
FROM VISION TO CRITERIA: PLANNING SUSTAINABLE TOURISM DESTINATIONS Case Ylläs Lapland
FROM VISION TO CRITERIA: PLANNING SUSTAINABLE TOURISM DESTINATIONS Case Ylläs Lapland Tiina Merikoski, Landscape Architect (M.Sc) Aalto University School of Science and Technology Department of Architecture
Talven 2004 riistakolmiolaskennat
1 Riistantutkimuksen tiedote 193:1 21. Helsinki, 24..04 Talven 04 riistakolmiolaskennat Pekka Helle ja Marcus Wikman Edellistalvista alhaisemmat jälkitiheydet luonnehtivat useimpia lumijälkiseurannan nisäkäslajeja.
Talven 2001 lumijälkilaskennat riistakolmioilla
1 Riistantutkimuksen tiedote 171:1-21. Helsinki, 0.4. 01. Talven 01 lumijälkilaskennat riistakolmioilla Pekka Helle ja Marcus Wikman Suomen metsäjäniskanta on taantunut huomattavasti edellisvuodesta. Perämeren
The year(s) of inventory. Junninen, K. and Kouki, J Southern managed
Electronix appendix A. The datasets included in the analyses. Authors (the publication year is indicated if the dataset is published) The year(s) of inventory Vegetation zone Dominant tree Management history
TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)
HIMANGAN METSÄTYSSEURA Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet : Himangan kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet
Other approaches to restrict multipliers
Other approaches to restrict multipliers Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 10.10.2007 Contents Short revision (6.2) Another Assurance Region Model (6.3) Cone-Ratio Method (6.4) An Application of
Digital Admap Native. Campaign: Kesko supermarket
Digital Admap Native Campaign: Kesko supermarket Digital Admap Native Campaign: Kesko Supermarket Mainosmuoto: Natiivi Media: IS.fi Campaign period: 25 September Date of measurement: 26 September Unique:
16. Allocation Models
16. Allocation Models Juha Saloheimo 17.1.27 S steemianalsin Optimointiopin seminaari - Sks 27 Content Introduction Overall Efficienc with common prices and costs Cost Efficienc S steemianalsin Revenue
The Viking Battle - Part Version: Finnish
The Viking Battle - Part 1 015 Version: Finnish Tehtävä 1 Olkoon kokonaisluku, ja olkoon A n joukko A n = { n k k Z, 0 k < n}. Selvitä suurin kokonaisluku M n, jota ei voi kirjoittaa yhden tai useamman
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs
Use of spatial data in the new production environment and in a data warehouse
Use of spatial data in the new production environment and in a data warehouse Nordic Forum for Geostatistics 2007 Session 3, GI infrastructure and use of spatial database Statistics Finland, Population
Akateemiset fraasit Tekstiosa
- Väitteen hyväksyminen Broadly speaking, I agree with because Samaa mieltä jostakin näkökulmasta One is very much inclined to agree with because Samaa mieltä jostakin näkökulmasta Yleisesti ottaen olen
Talven 2006 lumijälkilaskennat riistakolmioilla
1 Riistantutkimuksen tiedote 7: 1-21. Helsinki, 1.6.06 Talven 06 lumijälkilaskennat riistakolmioilla Pekka Helle ja Marcus Wikman Valtakunnallisen lumijälkilaskennan tulosten mukaan yleisempien lajien
Ekoinformatiikka. Linkki geoinformatiikkaan - monet analyysit pohjaavat paikkatietoon: Geoinformatiikka = missä?
Paikkatietoa käyttävä ekologinen päätösanalyysi: menetelmiä ja sovelluksia Ekoinformatiikka Ekologisen tiedon käyttöä laskennallisessa analyysissä ja päätöksenteon tukena Ekologiaan pohjaava luonnonsuojelun
Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006
1 Riistantutkimuksen tiedote 209:1-5. Helsinki 16.8.6 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 6 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta pysyi viime vuoden
Kaivostoiminnan eri vaiheiden kumulatiivisten vaikutusten huomioimisen kehittäminen suomalaisessa luonnonsuojelulainsäädännössä
M a t t i K a t t a i n e n O T M 1 1. 0 9. 2 0 1 9 Kaivostoiminnan eri vaiheiden kumulatiivisten vaikutusten huomioimisen kehittäminen suomalaisessa luonnonsuojelulainsäädännössä Ympäristöoikeustieteen
The CCR Model and Production Correspondence
The CCR Model and Production Correspondence Tim Schöneberg The 19th of September Agenda Introduction Definitions Production Possiblity Set CCR Model and the Dual Problem Input excesses and output shortfalls
The BaltCICA Project Climate Change: Impacts, Costs and Adaptation in the Baltic Sea Region
The BaltCICA Project Climate Change: Impacts, Costs and Adaptation in the Baltic Sea Region The BaltCICA Project is designed to focus on the most imminent problems that climate change is likely to cause
PYÖRÄILY OSANA HELSINGIN SEUDUN KESTÄVÄÄ KAUPUNKILIIKENNETTÄ
PYÖRÄILY OSANA HELSINGIN SEUDUN KESTÄVÄÄ KAUPUNKILIIKENNETTÄ UUDET AINEISTOT SUUNNITTELUN TUKENA Henrikki Tenkanen Digital Geography Lab Helsingin yliopisto 29.1.2018 DIGITAL GEOGRAPHY LAB Tuuli Toivonen
The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges
The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges Lappeenranta, 5th September 2014 Contents of the presentation 1. SEPRA what is it and why does it exist? 2. Experiences
RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla
TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua
Hopotusta* kokeellisista tutkimuksista* Kainuun kalantutkimuksessa Ari Huusko
Kainuun kalantutkimus monipuoliset ja muunneltavat puitteet kokeelliseen tutkimukseen Tutkimusseminaari 10.4.2008 Hopotusta* kokeellisista tutkimuksista* Kainuun kalantutkimuksessa Ari Huusko Kuva: Mari
Alternative DEA Models
Mat-2.4142 Alternative DEA Models 19.9.2007 Table of Contents Banker-Charnes-Cooper Model Additive Model Example Data Home assignment BCC Model (Banker-Charnes-Cooper) production frontiers spanned by convex
Metsien uhanalaiset: kehityssuuntia, toimenpiteitä ja haasteita
Metsien uhanalaiset: kehityssuuntia, toimenpiteitä ja haasteita Juha Siitonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimipaikka Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute
Master's Programme in Life Science Technologies (LifeTech) Prof. Juho Rousu Director of the Life Science Technologies programme 3.1.
Master's Programme in Life Science Technologies (LifeTech) Prof. Juho Rousu Director of the Life Science Technologies programme 3.1.2017 Life Science Technologies Where Life Sciences meet with Technology
Zonation Esimerkkejä eri analyysityypeistä. Zonation-koulutus Suomen ympäristökeskus
Zonation Esimerkkejä eri analyysityypeistä Zonation-koulutus Suomen ympäristökeskus 29.1.2014 1 2 3 4 5 Ekologisesti merkittävien alueiden valinta Vaihtoehtoisille maankäyttötavoille sopivimpien alueiden
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?
Monitieteiset ympäristöopinnot, kurssitarjonta
Monitieteiset ympäristöopinnot, kurssitarjonta 2015-16 Luettelo kursseista, jotka ovat tarjolla lukuvuoden 2015-16 aikana. Tähdellä merkityt ovat pakollisia 25 op perusopintokokonaisuudessa (3120100).
Counting quantities 1-3
Counting quantities 1-3 Lukumäärien 1 3 laskeminen 1. Rastita Tick (X) (X) the kummassa box that has laatikossa more on balls enemmän in it. palloja. X. Rastita Tick (X) (X) the kummassa box that has laatikossa
MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS
Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.
Suomen 2011 osallistumiskriteerit
KAH Suomen 2011 osallistumiskriteerit ARTEMIS Call 2011 -työpaja @ Helsinki 17.1.2011 Oiva Knuuttila KAH ARTEMIS Advanced Research and Technology for Embedded Intelligence and Systems Sulautettuja tietotekniikkajärjestelmiä
Increase of opioid use in Finland when is there enough key indicator data to state a trend?
Increase of opioid use in Finland when is there enough key indicator data to state a trend? Martta Forsell, Finnish Focal Point 28.9.2015 Esityksen nimi / Tekijä 1 Martta Forsell Master of Social Sciences
Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2000
1 Riistantutkimuksen tiedote 175:1-6. Helsinki, 15.8.2001. Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2000 Ilpo Kojola Karhukannan kasvu näyttää olevan tasaantumassa. Karhun vähimmäiskanta oli vuoden
Riistalajien arviointi EU:n luonto- ja lintudirektiivien raportoinneissa
Riistalajien arviointi EU:n luonto- ja lintudirektiivien raportoinneissa Ulla-Maija Liukko Suomen ympäristökeskus Riistapäivät 2013 Lahti 22.-23.1.2013 Esityksen sisällöstä KV-taustaa ja strategioita Direktiiviraportoinneista
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies
Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve
Biodiversiteetti-indikaattorien kehittäminen MARMONI LIFE+ -projektissa Vivi Fleming-Lehtinen
Biodiversiteetti-indikaattorien kehittäminen MARMONI LIFE+ -projektissa 2010-14 Vivi Fleming-Lehtinen Miksi tilanarviot ja indikaattorikehitys? EU vaatimukset ja kansainväliset sopimukset: EU Meristrategiadirektiivi
LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER
LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER LYTH-INSTRUMENT OY has generate new consistency transmitter with blade-system to meet high technical requirements in Pulp&Paper industries. Insurmountable advantages are
Ilmastonmuutoksen ja maankäytön luontovaikutukset. Linnut ympäristömuutosten indikaattoreina
Ilmastonmuutoksen ja maankäytön luontovaikutukset Linnut ympäristömuutosten indikaattoreina Aleksi Lehikoinen Luomus, HY aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Linnustonseuranta http://www.luomus.fi/seurannat/
Returns to Scale II. S ysteemianalyysin. Laboratorio. Esitelmä 8 Timo Salminen. Teknillinen korkeakoulu
Returns to Scale II Contents Most Productive Scale Size Further Considerations Relaxation of the Convexity Condition Useful Reminder Theorem 5.5 A DMU found to be efficient with a CCR model will also be
TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers. Heikki Laaksamo
TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers Heikki Laaksamo TIEKE Finnish Information Society Development Centre (TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry) TIEKE is a neutral,
Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2001
1 Riistantutkimuksen tiedote 182: 1-7. Helsinki 3.9.2 Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 1 Ilpo Kojola Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen suurpetoseurannan mukaan maamme karhukanta pysyi
KANNATTAVUUDEN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN ELEMENTTILIIKETOIMINNASSA
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO TEKNISTALOUDELLINEN TIEDEKUNTA Tuotantotalouden koulutusohjelma KANNATTAVUUDEN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN ELEMENTTILIIKETOIMINNASSA Diplomityöaihe on hyväksytty Tuotantotalouden
Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43
OPINNÄYTETYÖN KUVAILULEHTI Tekijä(t) SUKUNIMI, Etunimi ISOVIITA, Ilari LEHTONEN, Joni PELTOKANGAS, Johanna Työn nimi Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 43 Luottamuksellisuus ( ) saakka Päivämäärä 12.08.2010
Anni Arponen PerinneELOn pyöreän pöydän tutkimusseminaari
Anni Arponen PerinneELOn pyöreän pöydän tutkimusseminaari 3.12.2013 PerinneELOn pyöreän pöydän tutkimusseminaari - Anni Arponen 16.12.2013 1 Anni Arponen & Annika Harlio Mikko Kuussaari, Risto Heikkinen,
Bounds on non-surjective cellular automata
Bounds on non-surjective cellular automata Jarkko Kari Pascal Vanier Thomas Zeume University of Turku LIF Marseille Universität Hannover 27 august 2009 J. Kari, P. Vanier, T. Zeume (UTU) Bounds on non-surjective
HARJOITUS- PAKETTI A
Logistiikka A35A00310 Tuotantotalouden perusteet HARJOITUS- PAKETTI A (6 pistettä) TUTA 19 Luento 3.Ennustaminen County General 1 piste The number of heart surgeries performed at County General Hospital
LIITE 8 Riistakysely (metsästyskysely) ja tulokset
LIITE 8 Riistakysely (metsästyskysely) ja tulokset RIISTASELVITYS OSANA JOKISUON TURVETUOTANTOALUEEN YVA-MENETTELYÄ Vapo Oy:n tarkoituksena on aloittaa turvetuotanto Kiuruveden Jokisuolla. Ensimmäisenä
Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2004
1 Riistantutkimuksen tiedote 203:1-7. Helsinki 22.8.2005 Suurpetojen lukumäärä ja lisääntyminen vuonna 2004 Ilpo Kojola, Elisa Määttä ja Harri Hiltunen Suomessa oli vuoden 2004 lopulla arviolta 810 850
Linnut mittaamassa peltojen maankäytön vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen
HANKE TOTEUTETAAN EUROOPAN KOMISSION LIFE-RAHOITUKSELLA, (LIFE14 CCM/FI/000254). Linnut mittaamassa peltojen maankäytön vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen Tuomas Seimola & Juha Tiainen LUKE Miksi linnut
Miksi vesilinnut taantuvat? Rannalta pintaa syvemmälle
Miksi vesilinnut taantuvat? Rannalta pintaa syvemmälle Hannu Pöysä Luonnonvarakeskus 1 Vesilintujen pesimäkantojen kehitys 1986-2015 valtakunnallisen seuranta-aineiston mukaan Rintala & Lehikoinen 2015,
EKOSYSTEEMIPALVELUIDEN KARTOITTAMINEN EUROOPASSA: esimerkkinä ruuan tuotanto ja kysyntä
EKOSYSTEEMIPALVELUIDEN KARTOITTAMINEN EUROOPASSA: esimerkkinä ruuan tuotanto ja kysyntä PAIKKATIETOILTAPÄIVÄ 25.4.2018 TERHI ALA-HULKKO MAANTIETEEN TUTKIMUSYKSIKKÖ EKOSYSTEEMIPALVELUT Luonnon ihmiselle
Counting quantities 1-3
Counting quantities 1-3 Lukumäärien 1 3 laskeminen 1. Rastita Tick (X) (X) the kummassa box that has laatikossa more on balls enemmän in it. palloja. X 2. Rastita Tick (X) (X) the kummassa box that has
MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA
Elina Arola MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA Tutkimuskohteena Mikkelin museot Opinnäytetyö Kulttuuripalvelujen koulutusohjelma Marraskuu 2005 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 25.11.2005 Tekijä(t) Elina
Maaseutumaiseman hoitovaihtoehtojen arvottaminen: näkökulmia maisemaarvokauppaan
Maaseutumaiseman hoitovaihtoehtojen arvottaminen: näkökulmia maisemaarvokauppaan Pouta Eija Grammatikopoulou Ioanna Lynet 24.5. 2012 Taustaa o Maaseutumaisema on julkishyödyke -> laadun tarjonta ei ole
Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9
Vertaispalaute Vertaispalaute, 18.3.2014 1/9 Mistä on kyse? opiskelijat antavat palautetta toistensa töistä palaute ei vaikuta arvosanaan (palautteen antaminen voi vaikuttaa) opiskelija on työskennellyt
Pricing policy: The Finnish experience
Pricing policy: The Finnish experience Esa Österberg Senior Researcher Alcohol and Drug Research, STAKES, Helsinki, Finland esa.osterberg@stakes.fi Three pillars of traditional Nordic alcohol control Strict
Zonation-menetelmä TURVA-hankeen soiden arvottamisessa
Zonation-menetelmä TURVA-hankeen soiden arvottamisessa Santtu Kareksela Jyväskylän yliopisto 19.12.2012 Maankäytönsuunnittelun haasteellisuus Modernin maankäytön keskeisimpiä haasteita on yhteiskunnan
Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland
Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Anne Mari Juppo, Nina Katajavuori University of Helsinki Faculty of Pharmacy 23.7.2012 1 Background Pedagogic research
BLOCKCHAINS AND ODR: SMART CONTRACTS AS AN ALTERNATIVE TO ENFORCEMENT
UNCITRAL EMERGENCE CONFERENCE 13.12.2016 Session I: Emerging Legal Issues in the Commercial Exploitation of Deep Seabed, Space and AI BLOCKCHAINS AND ODR: SMART CONTRACTS AS AN ALTERNATIVE TO ENFORCEMENT
Linnuston esiintyminen murroksessa: Ilmasto- ja elinympäristömuutokset
Linnuston esiintyminen murroksessa: Ilmasto- ja elinympäristömuutokset Aleksi Lehikoinen Luomus, Helsingin yliopisto aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Twitter: @AksuLehikoinen Linnustonseuranta http://www.luomus.fi/seurannat/
7.4 Variability management
7.4 Variability management time... space software product-line should support variability in space (different products) support variability in time (maintenance, evolution) 1 Product variation Product
LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016
TUTKIMUSRAPORTTI LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 Tekijä: Rauno Yrjölä Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 menetelmä... 3 3 Tulokset... 4 4 Yhteenveto ja
Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016
Suomen lintujen uhanalaisuus Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016 Metso, LC Huuhkaja, EN Kuva: Antti Below Tehtävä Ympäristöministeriö antoi lintutyöryhmälle alkuvuodesta
Aineisto ja inventoinnit
Pienialaisen täsmäpolton pitkäaikaisvaikutukset kääpälajiston monimuotoisuuteen Reijo Penttilä¹, Juha Siitonen¹, Kaisa Junninen², Pekka Punttila³ ¹ Metsäntutkimuslaitos, ² Metsähallitus, ³ Suomen ympäristökeskus
Talven 2007 riistakolmiolaskennat
Talven 2007 riistakolmiolaskennat Pekka Helle ja Marcus Wikman R I I S T A - J A K A L A T A L O U S S E L V I T Y K S I Ä 2 / 2 0 0 7 RIISTA- JA KALATALOUS SELVITYKSIÄ 2/2007 Talven 2007 riistakolmiolaskennat
Lajien levinneisyysmuutokset ja ilmastonmuutos - Linnut ympäristömuutosten ilmentäjinä
Lajien levinneisyysmuutokset ja ilmastonmuutos - Linnut ympäristömuutosten ilmentäjinä Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen keskusmuseo, HY aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Oma esittely Gradu 2003 HY: Merimetson
KASVIATLAS 2012: TILASTOKARTTOJA (Raino Lampinen )
KASVIATLAS 2012: TILASTOKARTTOJA (Raino Lampinen 15.5.2013) 775 100 (2 0.1%) 90-99 (4 0.2%) 50-89 (24 1.3%) 30-50 (20 1.1%) 20-29 (31 1.7%) 15-19 (29 1.6%) 10-14 (118 6.4%) 5-9 (87 4.7%) 3-4 (119 6.4%)
Metsälamminkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava
VAALAN KUNTA TUULISAIMAA OY Metsälamminkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava Liite 3. Varjostusmallinnus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 12.5.2015 P25370 SHADOW - Main Result Assumptions for shadow calculations
ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto
ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto Serve Research Brunch 24.10.2013 Esityksen sisältö ATLAS-hanke lyhyesti ATLAS-kartan kehittäminen:
Fungi infecting cultivated moss can also cause diseases in crop plants
Fungi infecting cultivated moss can also cause diseases in crop plants SEMINAR ON PEST RISK ASSESSMENT 2-3 October 2012, Helsinki, Finland 9.10.2012 1 Fungi infecting cultivated moss can also cause diseases