Ulkoasiainvaliokunta Kehitysyhteistyövaliokunta Ihmisoikeuksien alivaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE

Transkriptio

1 EUROOPAN PARLAMENTTI Ulkoasiainvaliokunta Kehitysyhteistyövaliokunta Ihmisoikeuksien alivaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE Asia: MIELIPITEENVAPAUDEN SAHAROV-PALKINTO 2012 Jäsenille toimitetaan ohessa mielipiteenvapauden Saharov-palkinnon 2012 saajaehdokkaiden nimet aakkosjärjestyksessä. Liitteenä ovat myös sihteeristölle toimitetut perustelut ja ehdokkaiden biografiat. Saharov-palkinnon sääntöjen mukaisesti ehdokkaat on nimetty vähintään 40 Euroopan parlamentin jäsenen tai jonkin poliittisen ryhmän esityksestä. ULKOASIOIDEN PÄÄOSASTO CM\ doc PE v02-00 Moninaisuudessaan yhtenäinen

2 MIELIPITEENVAPAUDEN SAHAROV-PALKINTO 2012 Poliittisten ryhmien ja yksittäisten jäsenien nimeämät ehdokkaat aakkosjärjestyksessä Ehdokas Toiminta Ehdottaja 1 Ales Bialiatski 2 Joseph Francis Ales Bialiatski on Valko-Venäjän hallinnon edustajien vangitsema vapaustaistelija ja ihmisoikeusaktivisti. Hän on omistautunut kansalaisyhteiskunnan edistämiselle ja taistellut koko elämänsä ajan ajatuksenja ilmaisunvapauden puolesta Valko-Venäjällä. Ales Bialiatski on perustanut ihmisoikeuskeskus Viasnan, kansalaisjärjestön, joka antaa taloudellista ja oikeudellista tukea poliittisille vangeille ja heidän perheilleen. Joseph Francis on perustanut oikeudellista apua antavan Center for Legal Aid, Assistance and Settlement (CLAAS) -keskuksen ja johtaa sen toimintaa. Vuonna 1992 perustetussa CLAAS-keskuksessa vastataan Pakistanin jumalanpilkkalain uhrien tarpeisiin antamalla oikeudellista apua ja toteuttamalla muita toimia, joilla uhreja suojataan (turvalliset asuinolot) ja autetaan tarvittaessa muuttamaan. Euroopan parlamentin jäsen Jacek Saryusz-Wolski ja 82 muuta Euroopan parlamentin jäsentä Euroopan konservatiivit ja reformistit PE v /18 CM\ doc

3 Kaikki nämä kolme vangittuina olevaa ehdokasta, jotka edustavat Ruandan oppositiota, ovat yrittäneet tehdä lopun väkivallan kierteestä edistämällä vuoropuhelua ja sovittelua. 3 Victoire Ingabire Umuhoza Déogratias Mushayidi Victoire Ingabire on osallistunut aktiivisesti useisiin poliittisiin liikkeisiin Ruandan diasporan yhteydessä. Vuonna 2010 häntä kiellettiin asettumasta ehdokkaaksi Ruandan presidentinvaaleissa, minkä jälkeen hän on ollut vangittuna syytettynä valtion turvallisuuden vastaisesta toiminnasta ja kansanmurhaa koskevan ideologian kannattamisesta. Pact People's Defence (PDP) -puolueen puheenjohtaja Déogratias (Déo) Mushayidi siepattiin Burundissa. Hän suorittaa elinkautista vankeustuomiota Ruandassa, jonne hänet karkotettiin Burundista. Euroopan parlamentin jäsenet Willy Meyer, Rosa Estaràs, Santiago Fisas, María Muñiz, Ana Miranda ja 37 muuta Euroopan parlamentin jäsentä Bernard Ntaganda Sosialistisen Imberakuri-puolueen perustaja Bernard Ntaganda vangittiin samana päivänä, jolloin Ruandan presidentinvaaliehdokkaat oli tarkoitus rekisteröidä. 4 Pussy Riot, jota edustavat Nadežda Andrejevna Tolokonnikova, Jekaterina Samutševitš ja Maria Aljohina Protestit, näiden kolmen nuoren naisen pidättäminen ottaen huomioon olot, joissa heitä pidetään vangittuina ja jotka muistuttavat lähinnä kidutusta ja se, että heidät tuomittiin kahdeksi vuodeksi työleirille, ovat saaneet maailman kiinnittämään paljon enemmän huomiota kansalaisoikeuksien häikäilemättömään rajoittamiseen ja oikeusvaltion periaatteen noudattamatta jättämiseen Venäjällä kuin toimittajien murhat tai uusi tukahduttava lainsäädäntö. Euroopan parlamentin jäsen Werner Schulz ja 45 muuta Euroopan parlamentin jäsentä CM\ doc 3/18 PE v02-00

4 5 Nasrin Sotoudeh Jafar Panahi Nasrin Sotoudeh on iranilainen asianajaja ja ihmisoikeusaktivisti. Hän on edustanut Iranin oppositioon kuuluvia aktivisteja ja poliitikkoja kesäkuussa 2009 järjestettyjen kiistanalaisten presidentinvaalien jälkeen sekä kuolemaan tuomittuja nuorisorikollisia. Nasrin Sotoudeh pidätettiin syyskuussa 2010 syytettynä propagandan levittämisestä ja osallistumisesta valtion turvallisuutta uhkaaviin salaliittoihin ja hän on vangittuna eristyssellissä Evinin vankilassa. Jafar Panahi on iranilainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja leikkaaja. Hänen esikoiselokuvansa, kokoillan elokuva "Valkoinen ilmapallo" sai kansainvälistä tunnustusta vuonna Elokuva voitti Caméra d'or -palkinnon Cannesin filmifestivaaleilla vuonna 1995 ja oli ensimmäinen iranilainen elokuva, joka palkittiin merkittävällä palkinnolla Cannesissa. Hänen elokuvansa ovat tunnettuja siitä, että niissä tarkastellaan humanistiselta kannalta elämää Iranissa, keskittyen usein lasten, köyhien ja naisten ongelmiin. Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien ryhmä Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmä Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmä Euroopan parlamentin jäsenet José Ignacio Salafranca ja Elmar Brok sekä 11 muuta Euroopan parlamentin jäsentä PE v /18 CM\ doc

5 Ales Bialiatski Euroopan parlamentin jäsenen Jacek Saryusz-Wolskin ja 82 muun Euroopan parlamentin jäsenen esityksestä Ales Bialiatski (Valko-Venäjä) on Valko-Venäjän hallinnon edustajien vangitsema vapaustaistelija ja ihmisoikeusaktivisti. Siviilirohkeus, jota hän on osoittanut puolustaessaan yleismaailmallisia demokraattisia perusarvoja, on innoittanut monia kaikkialla maailmassa. Hänen kunniakas ja järkähtämätön sitoutumisensa edistämään ajatuksen- ja ilmaisunvapautta Valko-Venäjän viranomaisten häpeämättömistä sortotoimista huolimatta ilmentää aidosti Andrei Saharovin ajatusmallia. Ales Bialiatskin panos rauhan ja demokratian edistämiseksi on tunnustettu laajalti, kuten esimerkiksi Yhdistyneissä kansakunnissa; hänet on myös nimetty Nobelin rauhanpalkinnon saajaehdokkaaksi. Euroopan parlamentti, joka on jo ilmaissut tukensa Ales Bialiatskille 15. syyskuuta 2011 annetussa päätöslauselmassa, osoittaisi myöntämällä hänelle Saharov-palkinnon, että hänen sinnikäs taistelunsa vapauden puolesta maanosamme viimeisessä jäljellä olevassa diktatuurissa on esimerkillistä ja yleismaailmallisesti merkittävää. Se antaisi mielestäni myös Ales Bialiatskille lisää voimaa jatkaa toimintaansa unionin arvojen puolustamiseksi. Ales Bialiatskin profiili Ales Bialiatski on omistautunut kansalaisyhteiskunnan edistämiselle ja taistellut koko elämänsä ajan ajatuksen- ja ilmaisunvapauden puolesta Valko-Venäjällä. Hän on akateemikko (hän on väitellyt filosofian tohtoriksi Valko-Venäjän tiedeakatemiasta) ja Valko-Venäjän kirjailijaliiton jäsen. Ales Bialiatski on perustanut ihmisoikeuskeskus Viasnan, kansalaisjärjestön, joka antaa taloudellista ja oikeudellista tukea poliittisille vangeille ja heidän perheilleen. Tapa, jolla hän on omistautunut totuuden esille tuomiseen, on tunnustettu jo aikaisemmin: hän on saanut Homo Homini - ja Per Anger -palkinnon toiminnastaan ihmisoikeuksien ja demokratian edistämiseksi. Ales Bialiatski tuomittiin 24. lokakuuta 2011 väitettyjen veropetoksien johdosta 4 ja puoleksi vuodeksi vankilaan. Yhdistyneet kansakunnat tuomitsi rangaistuksen ja monet valtiot vaativat hänen välitöntä vapauttamistaan. Amnesty International -järjestö on julistanut Ales Bialiatskin mielipidevangiksi ja Kansainvälinen ihmisoikeusliitto, jonka varapuheenjohtajana CM\ doc 5/18 PE v02-00

6 hän toimii, on käynnistänyt kansainvälisen kampanjan hänen vapauttamisekseen. Ales Bialiatski on nimetty vuoden 2012 Nobelin rauhanpalkinnon saajaehdokkaaksi. PE v /18 CM\ doc

7 Joseph Francis Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmän esityksestä Joseph Francis (Pakistan) on perustanut oikeudellista apua antavan Center for Legal Aid, Assistance and Settlement (CLAAS) -keskuksen ja johtaa sen toimintaa. Joseph Francis on katolilainen neljän lapsen isä, joka asuu perheineen Pakistanin ulkopuolella. Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar Elisabet II myönsi hänelle kesäkuussa 2011 Most Excellent Order of the British Empire -ritarikunnan kunnia-arvon. Vuonna 1992 perustetussa CLAAS-keskuksessa vastataan Pakistanin jumalanpilkkalain uhrien tarpeisiin antamalla oikeudellista apua ja toteuttamalla muita toimia. CLAAS-keskuksessa tarkastellaan vuosittain :aa jumalanpilkkatapausta. Järjestön henkilöstö on monietnistä ja -uskontoista ja auttaa toiminnallaan jumalanpilkkalain uhreja riippumatta heidän etnisestä tai uskonnollisesta taustastaan, olivatpa he muslimeja, kristittyjä, hinduja tai muiden ryhmien jäseniä. Pakistanin jumalanpilkkalaeilla tarkoitetaan Pakistanin rikoslainsäädännön oikeudellisia määräyksiä (295-B ja -C artikla), joiden nojalla Koraanin häpäisemisestä tai profeetta Muhammedin halventamisesta voidaan määrätä elinikäinen vankeusrangaistus tai jopa kuolemanrangaistus. Näitä lakeja käytetään laajamittaisesti väärin: niihin vedotaan ihmisten välisten kiistojen selvittämiseksi tai niitä käytetään uskonnollisen vihan välineenä. Alemman asteen tuomioistuimet tuomitsevat vuosittain kymmeniä ihmisiä jumalanpilkkalakien nojalla. Pakistanin ylemmän asteen tuomioistuimet vapauttavat heidät aina lopuksi, mutta uhrit joutuvat tästä huolimatta usein pakenemaan vainoja ja jättämään yhteisönsä. Monia viattomia uhreja on murhattu vankeusaikana tai vapauttamisen jälkeen. CM\ doc 7/18 PE v02-00

8 Joseph Francis ja hänen järjestönsä toteuttavat oikeudellisen avun antamisen lisäksi paljon muitakin toimia. He pyrkivät auttamaan uhreja suojaamalla heitä (turvalliset asuinolot) ja auttamalla heitä tarvittaessa muuttamaan. Hän esittää säännöllisesti kannanottoja vastustaakseen jumalanpilkkalakeja Pakistanin ja kansainvälisissä tiedotusvälineissä. Lisäksi Joseph Francis matkustelee säännöllisesti Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa kertoakseen CLAAS-keskuksen toiminnasta ja kerätäkseen varoja. Hän on tietoinen siitä, että hänet on nimetty Saharov-palkinnon saajaehdokkaaksi, ja hän on suostunut siihen ilomielin. Joseph Francis on vieraillut kahdesti Euroopan parlamentissa. Ensimmäinen kerta oli marraskuussa 2011, jolloin hän vieraili Peter van Dalenin luona. Toisella kerralla, maaliskuussa 2012, Peter van Dalen järjesti keskustelutilaisuuden, jossa tarkasteltiin Pakistanin jumalanpilkkalakeja ja johon Joseph Francis osallistui. Tuolloin monet parlamentin jäsenet kuulivat Joseph Francisin vaikuttavan kertomuksen siitä, millaista on toimia jumalanpilkkalakien viattomien uhrien auttamiseksi hyvin vaikeissa oloissa, jopa tappouhkauksien kohteena. Myös jumalanpilkkatapauksia, joiden parissa CLAAS-keskus työskentelee, koskevaa lisätietoa on saatavilla osoitteesta PE v /18 CM\ doc

9 Victoire Ingabire Umuhoza, Déogratias Mushayidi ja Bernard Ntaganda Euroopan parlamentin jäsenien Willy Meyerin, Rosa Estaràsin, Santiago Fisasin, María Muñizin, Ana Mirandan ja 37 muun Euroopan parlamentin jäsenen esityksestä Ruandassa on viime vuosikymmenien aikana kärsitty järjestelmällisistä väkivaltaisuuksista, joilla on pyritty sulkemaan suuri osa väestöstä valtion hallinnon ulkopuolelle. Ruandan yhteiskunnan jakautuminen niin etnisistä kuin alueellisista syistä on aiheuttanut tuhoisia seurauksia valtiolle ja sen väestölle. Victoire Ingabire Umuhoza (Ruanda) joutui lähtemään maanpakoon Alankomaihin Ruandan kansanmurhan seurauksena. Hän alkoi hyvin pian osallistua yhteisön toimintaan. Victoire Ingabiresta tuli ensin Contact-kansalaisjärjestön perustajajäsen ja sen jälkeen Dialogue and Charity Actions -järjestön perustajajäsen, jossa hän toimi johtoasemassa vuoteen 2000 asti. Hän toimi johtoasemassa myös Urahossa, joka on Alankomaihin paenneiden ruandalaisnaisten järjestö. Lisäksi hän oli yksi Pro Justitia Rwanda -järjestön perustajajäsenistä ja toimi pääjohtajana Zwalu-järjestössä, joka on kaikille pakolaisnaisille tarkoitettu foorumi Alankomaissa. Myöhemmin hän osallistui Harambe-järjestön perustamiseen, joka on myös Alankomaissa toimiva afrikkalaisnaisille tarkoitettu foorumi. Samalla Victoire Ingabire on edistänyt aktiivisesti Ruandan sisäistä vuoropuheluprosessia, jolla pyritään lähentämään kaikkia ruandalaisia etnisestä alkuperästä riippumatta valtion tulevaisuutta koskevan keskustelun käymiseksi. Victoire Ingabire palasi Ruandaan 16. tammikuuta 2010 asettuakseen ehdolle elokuussa toimitettavissa presidentinvaaleissa. Sen lisäksi, että häntä estettiin osallistumasta vaaleihin, hänet pidätettiin lokakuussa 2010 ja syytettiin valtion turvallisuuden vastaisesta toiminnasta ja kansanmurhaa koskevan ideologian kannattamisesta rikos, jonka YK:n ihmisoikeuskomitea ja ihmisoikeusjärjestöjen enemmistö määrittivät vapauden vastaiseksi rikkomukseksi. Hän on tällä hetkellä vangittuna Kigalin pahamaineisessa vankilassa. Ennen Victoire Ingabiren pidättämistä valtionhallinnon turvallisuusyksiköt alistivat hänet vielä pahemmille nöyryytyksille. Victoire Ingabiren ilmoitettua aikomuksestaan asettua presidenttiehdokkaaksi hänen iäkästä äitiään, joka asuu Alankomaissa, syytettiin osallisuudesta kansanmurhaan ja hänelle määrättiin poissaolevana pitkä vankeusrangaistus. CM\ doc 9/18 PE v02-00

10 Victoire Ingabire on symbolinen esimerkki siitä, miten kansalaisten perusoikeuksia puolustetaan rauhanomaisin keinoin. Hänen perimmäisenä vakaumuksenaan on, että ainoastaan sovinnossa elävä kansakunta voi tehdä lopun ulkopuolelle sulkemisen ja väkivallan leimaamasta poliittisesta kulttuurista, joka on määrittänyt Ruandan historiaa jo liian monen vuoden ajan. Ruandan vakauttamista koskevien pyrkimyksien myötä hän tavoittelee samaa tulosta myös Afrikan suurten järvien alueella. PE v /18 CM\ doc

11 Déogratias Mushayidi (Ruanda) on syntynyt vuonna 1961 Sakessa Kaakkois-Ruandassa. Déogratias Mushayidi on kansanmurhaa paennut tutsi, joka menetti monia perheenjäseniä kansanmurhassa. Vaikka hän oli itsekin uhri, hän kieltäytyi hyväksymästä erittäin vakavia rikoksia, joihin Rwandan Patriotic Front (RPF) -liike eli Ruandassa vuodesta 1994 alkaen vallassa ollut tutsipuolue oli syyllistynyt. Oli hyvin yllättävää, että hän erosi tehtävästään liikkeen apulaispääsihteerinä, vaikka hän toimi kyseisen sotilaallis-poliittisen liikkeen edustajana Sveitsissä vuosina ja hänellä oli loistavat uranäkymät. Hän tuomitsi liikkeen yhteydessä toimivan ja tutsien tappamisen lopettamisella kerskuvan armeijan sen vuoksi, että se oli muuttunut sotakoneeksi, jonka tavoitteena oli tuhota hutuyhteisöjä, joilla ei ollut mitään tekemistä tutsien kansanmurhan kanssa. Déogratias Mushayidi on toiminut aktiivisesti Belgiassa, jossa hän asuu maanpaossa, vuoropuhelun edistämiseksi ruandalaisten keskuudessa heidän etnisestä alkuperästään riippumatta. Déogratias Mushayidi siepattiin Burundissa maaliskuussa 2010 ja karkotettiin Ruandaan kaikkien kansainvälisten sopimuksien vastaisesti. Oikeudenkäynnin päätteeksi, jossa kantajan todistajia ei ollut lainkaan läsnä, hänet tuomittiin elinikäiseen vankeusrangaistukseen valtion turvallisuuden vastaisesta toiminnasta hänen kirjoittamiensa artikkelien ja esittämiensä poliittisten kannanottojen seurauksena. Déogratias Mushayidi oli tietoinen ottamistaan riskeistä palatessaan Afrikkaan, jotta hänen edustamansa poliittinen puolue eli Covenant for People s Defence Pact (PDP Imanzi) -puolue tunnustettaisiin virallisesti Ruandassa. CM\ doc 11/18 PE v02-00

12 Bernard Ntaganda (Ruanda) on syntynyt vuonna 1969 Ntongwen alueella (Gitarama). Nuoruudessaan Bernard Ntaganda sai innoitusta lähimmäisenrakkaudesta sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien puolustamisesta. Tältä pohjalta hän päätti aloittaa oikeustieteen opiskelut. Hän aloitti poliittisen uransa lukion jälkeen. Bernard Ntaganda nimitettiin kotiseutunsa oikeudellisista ja poliittisista asioista vastaavaksi apulaiskaupunginjohtajaksi. Hän oli tuolloin 21-vuotias. Monipuoluejärjestelmän voimaantulon myötä vuonna 1991 hänestä tuli sosialidemokraattisen puolueen jäsen. Bernard Ntaganda valittiin puolueen johtoon Ruandan kansallisessa yliopistossa (1993) ja Gitaraman alueella sekä myöhemmin vielä sosialidemokraattisen puolueen poliittisen osaston jäseneksi ( ). Bernard Ntaganda kutsui 14. joulukuuta 2008 Kigaliin lukuisia demokraattista oppositiota edustavia kollegoita. Yhdessä he arvioivat kriittisesti Ruandan poliittista tilannetta. He panivat merkille, että poliittinen toiminta ei ollut avointa, ihmisoikeuksia ei kunnioitettu eikä riippumatonta oikeudellista järjestelmää ollut olemassa, ilmaisunvapautta ei noudatettu, taloudellinen eriarvoisuus oli huomattavaa eikä yhteiskunnassa toteutettu hankkeita eriarvoisuuden torjumiseksi ja ihmisten perustarpeiden täyttämiseksi. Yritettyään useaan kertaan nujertaa hänen edustamansa puolueen RPF-puolue määräsi Bernard Ntagandan vangittavaksi 24. kesäkuuta Ruandan presidentinvaaliehdokkaat piti rekisteröidä samana päivänä (vaalit oli tarkoitus järjestää 9. elokuuta 2010). Bernard Ntagandaa pahoinpideltiin ja pidettiin eristettynä toistuvasti vankeusrangaistuksen aikana. Hänet jouduttiin viemään tehohoitoon 14. lokakuuta 2010 kiduttamisen yhteydessä syntyneiden vammojen vuoksi. Huolimatta siitä, että Bernard Ntagandaa ja muita puolueen johtohahmoja on pahoinpidelty, poliittista nuorisoa edustava Imberakuri-puolue haluaa osoittaa, että puolueen puheenjohtajan kylvämät demokraattisuuden siemenet ovat elinkelpoisia ja kukoistavia. Bernard Ntaganda tuomittiin 22. huhtikuuta 2012 neljäksi vuodeksi vankilaan vain siitä syystä, että hän perusti poliittisen oppositiopuolueen. Tuomiosta ei voi valittaa. PE v /18 CM\ doc

13 Pussy Riot, jota edustavat Nadežda Andrejevna Tolokonnikova, Jekaterina Samutševitš ja Maria Aljohina Euroopan parlamentin jäsenen Werner Schulzin ja 45 muun Euroopan parlamentin jäsenen esityksestä Pussy Riot (Venäjä), jota edustavat Nadežda Andrejevna Tolokonnikova, Jekaterina Samutševitš ja Maria Aljohina, järjesti rohkean, näyttävän ja omaperäisen esityksen Kristus Vapahtajan katedraalissa Moskovassa ympäristössä, jossa esitys herätti varmasti huomiota 21. helmikuuta 2012 ja onnistui tuomaan esiin tukahdutetun poliittisen kritiikin, joka kohdistuu Venäjän itsevaltaiseen valtajärjestelmään ja siihen, että valtajärjestelmän ja Venäjän ortodoksikirkon välinen raja on hämärtymässä. Protestit, näiden kolmen nuoren naisen pidättäminen ottaen huomioon olot, joissa heitä pidetään vangittuina ja jotka muistuttavat lähinnä kidutusta ja se, että heidät tuomittiin kahdeksi vuodeksi työleirille, ovat saaneet maailman kiinnittämään paljon enemmän huomiota kansalaisoikeuksien häikäilemättömään rajoittamiseen ja oikeusvaltion periaatteen noudattamatta jättämiseen Venäjällä kuin toimittajien murhat tai uusi tukahduttava ja kattava lainsäädäntö. Yhtye provosoi "ohjattuun demokratiaan" perustuvan järjestelmän siihen pisteeseen, että se paljasti itsensä: presidentti Putinin lausunnot, joissa annettiin ymmärtää, että naiset olivat ottaneet opikseen ja että hän odotti tuomion jäävän lieväksi, osoittavat, että lainkäyttö on mielivaltaista ja tekevät selväksi, kuka on tosiasiassa Venäjän korkein tuomari. Naisia syytetään uskonnollisen vihan motivoimasta huliganismista, vaikka siitä ei näy jälkeäkään Punk Prayer -videolla tai videoon liittyvässä tekstissä, jossa selvitetään esityksen poliittisia motiiveja. Yhtyeen aneleva punk-rukous "Pyhä äiti, siunattu neitsyt, aja Putin ulos!" on toisinto iskulauseesta "Venäjä ilman Putinia", mitä tuhannet huusivat ennen presidentinvaaleja järjestetyissä joukkomielenosoituksissa. Pussy Riotin esityksessä ei arvosteltu uskontoa, vaan se perustui päinvastoin Venäjän ortodoksikirkon perinteeseen nopean rukouksen lausumisesta äiti Marialle toivoen, että hän auttaa torjumaan pahaa. Yhtyeen protestit kohdistuivat presidentti Putiniin, jota kirkon papisto palvoo kuin taivaasta lähetettyä pyhimystä, ja Venäjän ortodoksikirkon patriarkkaan, joka kehotti kirkon kannattajakuntaa äänestämään presidentin puolesta ja pysyttelemään kaukana mielenosoituksista. Nämä kolme naista ovat joutuneet vertaansa vailla olevan loanheiton kohteeksi Venäjän valtiojohtoisissa ja virallista linjaa noudattavissa tiedotusvälineissä. Tilanne muistuttaa CM\ doc 13/18 PE v02-00

14 nykyaikaisia noitavainoja. Valtionsyyttäjän mukaan he olivat demonien riivaamia ja olivat esittäneet paholaismaisen tanssin kirkossa! Näin sivuutetaan poliittiseen performanssiin liittyvä taiteellinen puoli ja se, että radikaaleja protesteja tarvitaan aikana, jolloin Venäjän valtio on selvästi luisumassa takaisin totalitarismiin ja on vaikea saada ääntään kuuluville saadakseen ihmiset nousemaan vastarintaan. Vaikka monet ovat asiaintilaan pettyneinä lähteneet sisäiseen maanpakoon, Pussy Riot on vastustanut julkisesti ja tehokkaasti holhoamista, alituista valvontaa, tekopyhyyttä ja pikkusieluista moralisointia. Yhtyeen äänekkäät rukoukset ilmentävät monien salaista toivetta eli sitä, että Venäjä vapautuisi vihdoin Putinin vallasta ja hänen salaisista agenteistaan. EU on pyrkinyt jo vuosien ajan määrittämään yhteisiä arvoja Venäjän kanssa ja Venäjä on toteuttanut samansuuntaisia kansainvälisiä sitoumuksia, mutta tämä tapaus osoittaa selvästi, miten räikeä ero vallitsee suurien lupauksien ja todellisuuden välillä. Tuomioistuimen päätöksestä ilmenee kestämätön väittämä, jonka mukaan feminismi edistää uskonnollista vihaa. Tässä on havaittavissa Kremlin ja papiston välillä vallitseva huolestuttava yhteisymmärrys sekä niiden pyrkimys horjuttaa avautumista länteen ja estää sitä leviämistä laajemmalle Venäjän yhteiskuntaan. Tapaus on paljonpuhuva esimerkki siitä, miten Venäjä on liukumassa takaisin menneisyyteen: pappisjohtajien, kirjureiden ja fariseuksien arvostelu kielletään rienauksena ja arvostelijoita vainotaan, aivan kuin Jeesus Nasaretilaista aikoinaan. Tästä huolimatta Pussy Riot on pelottomasti ja omaperäisesti puolustanut Andrei Saharovin edustamia arvoja eli mielipiteenvapautta ja tieteen ja taiteen riippumattomuutta. PE v /18 CM\ doc

15 Nasrin Sotoudeh ja Jafar Panahi Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien ryhmän, Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmän, Vihreät / Euroopan vapaa allianssi - ryhmän, Euroopan parlamentin jäsenien José Ignacio Salafrancan, Elmar Brokin ja 11 muun Euroopan parlamentin jäsenen esityksestä Nasrin Sotoudeh (Iran, Teheran, 1963) on iranilainen asianajaja ja ihmisoikeusaktivisti. Nasrin Sotoudeh on edustanut Iranin oppositioon kuuluvia aktivisteja ja poliitikkoja kesäkuussa 2009 järjestettyjen kiistanalaisten presidentinvaalien jälkeen sekä kuolemaan tuomittuja nuorisorikollisia. Nasrin Sotoudeh pidätettiin syyskuussa 2010 syytettynä propagandan levittämisestä ja osallistumisesta valtion turvallisuutta uhkaaviin salaliittoihin ja häntä pidetään eristettynä Evinin vankilassa. Iranin vallankumoustuomioistuin määräsi hänelle 11 vuoden pituisen vankeusrangaistuksen tammikuussa 2011; lisäksi häntä kiellettiin harjoittamasta asianajajan ammattia ja lähtemästä maasta 20 vuoteen. Nasrin Sotoudehin aviomiehen Reza Khandanin mukaan hänen tuomiotaan on lievennetty kansainvälisen painostuksen johdosta kuuteen vuoteen ja ammatinharjoittamista koskevaa kieltoa vähennetty 10 vuoteen. Nasrin Sotoudeh suoritti asianajajatutkinnon (Kanoon Vokala) vuonna 1995, mutta hän ei saanut ammatin harjoittamisen edellyttämää lupaa kahdeksaan vuoteen. Saatuaan asianajajan valtuudet vuonna 2003 hänestä tuli yksi Iranin lakimiesyhdistyksen aktiivisimmista jäsenistä. Hänen työhönsä on kuulunut alaikäisten, naisten ja mielipidevankien puolustaminen. Lisäksi hän on sitoutunut suojelemaan väärinkäytön kohteeksi joutuneita lapsia estämällä heitä palaamasta väkivaltaisten isiensä luokse. Nasrin Sotoudeh on puolustanut ihmisoikeusaktivisteja ja poliittisia aktivisteja, kuten Nobel-palkittua Shirin Ebadia, toimittaja Isa Saharkhizia ja kielletyn Iranin demokraattisen kansanrintaman johtajaa Heshmatollah Tabarzadia. Nasrin Sotoudehilla on kaksi lasta. CM\ doc 15/18 PE v02-00

16 Nasrin Sotoudehista, joka on uhrannut oman vapautensa ja uskoo horjumatta oikeudellisiin perusperiaatteisiin ja loukkaamattomaan oikeuteen oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, on tullut niiden Iranin kansalaisten, ihmisoikeusaktivistien ja asianajajien symboli, jotka ovat joutuneet uhreiksi Iranin viranomaisten pyrkiessä epäämään kansalaisilta, erityisesti hallintoa arvostelevilta kansalaisilta, oikeuden asianmukaiseen ja toimivaltaiseen oikeudelliseen edustukseen. Se on perusoikeus ja oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuutta koskevan takuun ehdoton edellytys. Iranin viranomaiset, jotka pakottavat asianajajat maksamaan oman ammattinsa harjoittamista koskevan vapauden hinnan, horjuttavat entisestään jo nyt erittäin puutteellista oikeudellista järjestelmää. Koska asianajajat ovat vangittuina ja heitä uhkaillaan, asiakkaat, jotka ovat usein ihmisoikeusrikkomuksien uhreja, jäävät puolustuskyvyttöminä viranomaisten armoille. Myöntämällä Saharov-palkinnon Nasrin Sotoudehille Euroopan parlamentti lähettää Iranin kansalle ja erityisesti oikeudellisen edustuksen tarpeessa oleville voimakkaan tukevan ja kannustavan viestin siitä, että emme unohda heitä ja että tuemme heitä täysimääräisesti heidän taistellessaan ihmisarvon, oikeuden sekä perusihmisoikeuksien ja -vapauksien kunnioittamisen puolesta. PE v /18 CM\ doc

17 Jafar Panahi (Iran, 1960) on iranilainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja leikkaaja, joka yhdistetään usein Iranin uuden aallon elokuvaohjaajiin. Ohjattuaan useiden vuosien ajan lyhytelokuvia ja työskenneltyään toisen iranilaisen ohjaajan Abbas Kiarostamin apulaisohjaajana Jafar Panahi saavutti ensimmäistä kertaa kansainvälistä tunnustusta esikoiselokuvallaan, kokoillan elokuvalla "Valkoinen ilmapallo" vuonna Elokuva voitti Caméra d'or -palkinnon Cannesin filmifestivaaleilla vuonna 1995 ja oli ensimmäinen iranilainen elokuva, joka palkittiin merkittävällä palkinnolla Cannesissa. Jafar Panahi sai nopeasti tunnustusta yhtenä Iranin vaikutusvaltaisimmista elokuvaohjaajista. Vaikka hänen elokuviensa esittäminen on usein kielletty hänen omassa kotimaassaan, elokuvateoreetikot ja -kriitikot ylistävät häntä jatkuvasti ja hän on voittanut useita palkintoja. Hänen elokuvansa ovat tunnettuja siitä, että niissä tarkastellaan humanistiselta kannalta elämää Iranissa, keskittyen usein lasten, köyhien ja naisten ongelmiin. Monivuotisten selkkausten jälkeen, joihin Jafar Panahi joutui Iranin hallituksen kanssa elokuviensa sisällön vuoksi (mukaan lukien monet lyhytaikaiset pidätykset), hänet pidätettiin vaimonsa, tyttärensä ja 15 ystävänsä kanssa maaliskuussa 2010 ja häntä syytettiin myöhemmin Iranin hallituksen vastaisesta propagandasta. Huolimatta tuesta, jota elokuvaohjaajat, alan järjestöt ja ihmisoikeusjärjestöt ilmaisivat kaikkialla maailmassa, Jafar Panahille määrättiin joulukuussa 2010 kuuden vuoden pituinen vankeusrangaistus ja 20 vuoden pituinen kielto, joka koski elokuvien ohjaamista, käsikirjoituksien laatimista, haastattelujen antamista iranilaisille tai ulkomaisille tiedotusvälineille ja Iranista lähtemistä. Kesken kaiken kiistelyn ja tuomioistuinkäsittelyn Jafar Panahi rikkoi hänelle asetettua elokuvien ohjaamista koskevaa kieltoa ja ohjasi dokumenttielokuvan "Tämä ei ole elokuva" vuonna 2011 yhteistyössä iranilaisen elokuvaohjaajan Mojtaba Mirtahmasbin kanssa. Elokuva maksoi euroa ja se on oletettavasti kuvattu digitaalivideokameralla ja iphonella. Elokuva kuvattiin neljässä päivässä kymmenen päivän aikana maaliskuussa 2011 ja sen otsikko perustuu René Magritten maalaukseen "La trahison des Images". Elokuvassa Jafar Panahi istuu asunnossaan puhuen puhelimessa oikeusjutustaan, katsellen televisiouutisia, tavaten naapureitaan, keskustellen aikaisemmista elokuvistaan ja kuvaillen kohtauksia elokuvasta, jonka kuvaamisen hän oli aloittanut, kun hänet pidätettiin. Kymmenen päivää ennen vuoden 2011 Cannesin elokuvafestivaalien alkamista "Tämä ei ole elokuva" ilmoitettiin yllätysosallistujana festivaaliin. Elokuva salakuljetettiin Iranista CM\ doc 17/18 PE v02-00

18 USB-muistitikulla, joka oli piilotettu kakun sisään. Stephen Teon mukaan iranilaisen nykyelokuvan humanitaariset aiheet määritellään uudelleen Jafar Panahin elokuvissa ensinnäkin siten, että niissä tarkastellaan naisten ongelmia nykyajan Iranissa ja toiseksi siten, että ihmisolennot esitetään "yleisen tason henkilöinä" enemmänkin hahmoina, jotka ovat kuitenkin täysiverisiä henkilöhahmoja, saavat katsojan huomion ja ottavat otteeseensa. Kuten parhaat iranilaiset elokuvaohjaajat, jotka ovat saaneet tunnustusta kaikkialla maailmassa, Jafar Panahi tarkastelee humanitaarisuutta tunteettomasti ja realistisesti sivuuttamatta kuitenkaan poliittisia ja sosiaalisia viestejä. Näin on olennaisilta osin määritelty iranilaisen elokuvan erityinen estetiikka. Stephen Teo lisää, että tämä herkkätunteisuus on niin vaikuttavaa, että voimme tarkastella iranilaista elokuvaa ainoastaan yhdistämällä sen yleismaailmalliseen humanitaarisuuden käsitteeseen. Jafar Panahi toteaa, että hänen tyyliään voidaan kuvailla humanitaarisiksi tapahtumiksi, joita tulkitaan runollisesti ja taiteellisesti. Hän kertoo, että maailmassa, jossa elokuvia tehdään miljoonilla dollareilla, he tekivät elokuvan pikkutytöstä, joka haluaa ostaa kalan alle yhden dollarin hintaan (elokuvassa "Valkoinen ilmapallo"), ja sitä he yrittivät kuvailla. Jafar Panahi kertoo, että missään hänen elokuvistaan ei näy pahoja ihmisiä, ei miehiä eikä naisia. Hän uskoo, että kaikki ovat hyviä ihmisiä. Anthony Kaufmanin haastattelussa Jafar Panahi totesi pitäneensä huolen siitä, että ihmisten tunteilla ei leikitä ja että tavoitteena ei ollut kuvata liikuttavia kohtauksia. Elokuva vetoaa ihmisten älylliseen puoleen, joskin tunteellisen puolen avulla ja molempia puolia yhdistellen. Jotkut iranilaiset ovat arvostelleet hänen työtään ja väittäneet, että hänen elokuvissaan ei anneta realistista kuvaa Iranista, tai että naisten niissä kohtaamat ongelmat koskevat vain tiettyyn ryhmään kuuluvia naisia. PE v /18 CM\ doc