Tämäkö me ollaan menettämässä? Keuruu Kalle Laitinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tämäkö me ollaan menettämässä? Keuruu Kalle Laitinen"

Transkriptio

1 Tämäkö me ollaan menettämässä? Keuruu Kalle Laitinen

2

3

4 Maankäyttö- ja rakennuslaki Sova-laki Sea-direktiivi Yva-direktiivi Millaisista suunnitelmista ja ohjelmista tarvitaan ympäristöarviointi? Ympäristöarviointi on aina tehtävä sellaisista suunnitelmista ja ohjelmista ja niiden muista kuin vähäisistä muutoksista, jotka ovat viranomaisten valmistelemia, perustuvat lakiin, asetukseen tai hallinnolliseen määräykseen, luovat puitteita hankkeiden lupa- tai hyväksymispäätöksille.

5 Vaikutusten arvioinnin sisältö ja arvioitavat vaikutukset kaavoituksessa Kaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman ja tarkasteltavien vaihtoehtojen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitysten on annettava riittävät tiedot, jotta voidaan arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset: ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön; maa ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon; kasvi ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin; alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta ja energiatalouteen sekä liikenteeseen; kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön.

6 Ympäristövaikutuksella tarkoitetaan Hankkeen tai toiminnan aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia Suomessa ja sen alueen ulkopuolella: ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen; maaperään, vesiin, ilmaan, ilmastoon, kasvillisuuteen, eliöihin ja luonnon monimuotoisuuteen; yhdyskuntarakenteeseen, rakennuksiin, maisemaan, kaupunkikuvaan ja kulttuuriperintöön; luonnonvarojen hyödyntämiseen; sekä edellä mainittujen tekijöiden keskinäisiin vuorovaikutussuhteisiin

7 Ymmärrettävä Kiintoaines (orgaanista- ja epäorgaanista ainetta) Partikkelimainen humus Liukoinen humus H A J O A M I N E N TOM Orgaaninen aine POM Partikkelimainen orgaaninen aine POM + DOM Partikkelimainen orgaaninen aine + liuennut orgaaninen aine = HUMUS DOM Liuennut orgaaninen aine CO 2 +H 2 O + Mineraalisuoloja Selluloosa Helmiselluloosa Lingniini ym.

8

9 Humuksen vaikutukset vesiympäristössä ovat joko suoria tai välillisiä vaikutuksia Suoria vaikutuksia Osa humuksesta sedimentoituu ja muuttaa totaalisesti pohjaeliöstön elinympäristöä Muuttaa veden väriä ja valaistusolosuhteita Humus on hajotessaan hyvin voimakkaasti happea kuluttava

10

11

12

13

14 Pääjärvi

15 Välillisiä vaikutuksia Humus pidättää ja luovuttaa metalleja Humus sisältää ravinteita Humus liikuttaa ravinteita esim. rautaa, joka prosessoituessaan aiheuttaa pohjasedimenttiin sitoutuneen fosforin vapautumista veteen Humukseen liittyy myös oleellisena osana (orgaaninen) typpi. Typpi hajotessaan on hyvin voimakkaasti happea kuluttava. Humushiukkaset ovat kasvualustana leville Humuksen lisääntyminen lisää oleellisesti riskiä haitallisten organohalogeenisten yhdisteiden muodostumisesta, koska lähes kaikkiin Suomen vesistöihin tulee esimerkiksi jätevesien mukana halogeenikuormitusta

16 Tyypillisen humushapon rakenne (Stevenson 1982). Humushappo ei ole tietty yksittäinen happo, vaan erilaisten fenoli- ja karboksyyliryhmiä sisältävien happojen monimutkainen seos.

17 Humushapon käyttäytyminen - kuljettaminen P - N

18 SAARIJÄRVEN REITIN FOSFORIKUORMA kg/p/d Kyyjärvi Pääjärvi Karankajär vi Kalmarinjä rvi Mahlunjärv i Saarijärvi P- Lumperoin en I- Lumperoin en Summasjä rvi Lannevesi Sallittava 3,67 10,59 4,59 15,7 17,6 19 0,5 0,5 31,3 6,3 Vaarallinen 8,05 24,84 10,52 24,8 35,9 39,6 2 1,9 54,8 14 Havaittu 52,05 92,35 63,7 56,9 138,7 92,2 3, ,9

19 Turvetuotannon vesiensuojelu / kosteikko Lähtevä vesi Virtaama Kok N Kok P CODMn Rauta Kiintoaine l/s mg/l mg/l mg/l mg/l mg/l Min 0,86 2,3 0, ,9 1,1 Max 130 5,0 0, ,4 5,0 Vesimäärä 0,86 l/s = 74 m3/vrk Vesimäärä 130 l/s = m3/vrk

20 Taulukko 1. Saarijärven reitin turvetuotantoalueilta vesienkäsittelyn jälkeen otettujen vesinäytteiden (n=59) vedenlaatuarvoja kesällä Ka. mg/l Sameus FNU ph-arvo Väri mg Pl/l COD mg/l Kok N µg/l Kok P µg/l kaikki 59 54,4 52,3 6, , min 0,3 0,9 4,2 70 9, max Väri mg/pt/l COD mn Niukkah. < 15 < 4 Vähäh Keskih Runsash. > 80 > 20 Veden väriluku 6,6 mg/pt/l sisältää 1 mg/humusta/l 1000 : 6,6 = 151

21 Humushapon käyttäytyminen - sitominen Fe 3+ + Hg Fe Al 3+

22 Humushapon käyttäytyminen - hajoaminen

23 Kasvualusta

24 Humus KHO: /3305 ratkaisussa todettiin, että turvetuotantoalueelta päästettävät kuivatusvedet pilaavat vesistöjä, koska ne kuljettavat mukanaan maaperästä irtautuneita aineita. Toimintaan tarvittiin siten myös jätevesien johtamiseen tarvittava lupa. Myöhemmin KHO:1992-A-94 tarkensi pilaamisen perusteluita, KHO katsoi, että vaikka alueelta laskettava vesi on luonnon suovettä, on siinä oleva maa- ja humusaine niin runsasta, että vettä on pidettävä sellaisena vieraana aineena, jota ilmenee haitallisissa määrin.

25 Veden kulku Luonnontilainen suo Suon vesipitoisuus % Aktiivinen veden kierto cm suon pintakerroksesta Sadanta -haihdunta - valunta - imeytyminen

26 Veden kulku Käsitelty suo Poistetaan satoja vuosia vanhaa vettä m3/ha/syvyysmetri Sadanta 700 mm/v - haihdunta - valunta - imeytyminen Humusyhdisteet ovat soiden ja turvemaiden hapettomien kerrostumien säilömää epätäydellisesti hajonnutta orgaanista-ainetta

27

28

29 Taulukko 2. Keräimiin laskeutuneen aineen määrä ja ominaisuuksien keskiarvot koko keräysjaksolla sekä aineiden kertymä vuorokautta kohti. Kertymä on laskettu osajaksojen pituuksilla painotettuna keskiarvona. Karankajärvi Pääjärvi Saarijärvi Jakson pituus vrk Laskeutuvan aineen ominaisuudet Lask.aine mm Kuiva-aine g Kuiva-aine % Hehkutushäviö % KokN (Kjeld.) % kuiva-aineesta KokP % kuiva-aineesta BOD 7 mg O 2 /g ka Kertymä Lask. aineet mm/vrk Kuiva-aine g/m 2 /vrk Hehk.häv. g/m 2 /vrk KokN (Kjeld.) mg/m 2 /vrk KokP mg/m 2 /vrk BOD 7 g/m 2 /vrk

30 KOKONAISKIINTOAINEEN JA HIUKKASMUODOSSA OLEVAN ORGAANISEN AINEEN SUHTEITA Nykykäytännön mukaan AHV, HAO ja KHO ovat määränneet turvetuotannon ympäristöluvissa kiintoaineen puhdistusprosentiksi 50 (kiintoaineen painona jostakin määrästä). Orgaanisesta aineesta tai humuksesta ei edelleenkään mainita sanallakaan. Asetettu reduktio on helposti saavutettavissa. Hiukkasmuodossa olevan orgaanisen aineen osuus kokonaiskiintoaineesta painoprosentteina on luokkaa 4-5 prosenttia kg/m3 hiekan kuivapaino 1600 turpeen kuivapaino 70 Vertailukuvana turpeen kuiva-aine, joka on n. 70 kg/suo m3 ja hiekan kuiva-aine joka on n, 1600 kg m3. Ylä kuva. Jos verrataan hiekan ja orgaanisen aineen tilavuuksia, niin yhtä hiekkakuutiota vastaa 23 turvekuutiota. Päästessään veteen kuivaturve ns. turpoaa moninkertaiseksi. Ala kuva hiekka 1 turve 23

31

32

33

34

35

36

37

38

39

40

41

42

43

44

45

46

Turvetuotannon selvitykset ja toimenpiteet kesällä TASO hankkeen kuulumisia , Karstula Jaakko Soikkeli

Turvetuotannon selvitykset ja toimenpiteet kesällä TASO hankkeen kuulumisia , Karstula Jaakko Soikkeli Turvetuotannon selvitykset ja toimenpiteet kesällä 2011 TASO hankkeen kuulumisia 13.10.2011, Karstula Jaakko Soikkeli KESÄN 2011 SELVITYKSET JA TOIMENPITEET 19.10.2011 - Vesistökartoitukset Saarijärven

Lisätiedot

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA ASIANTUNTIJATYÖPAJA ARKTINEN KESKUS 18.3.2011 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Maakuntakaavan tehtävät MRL 25 Maakuntakaavassa esitetään alueidenkäytön

Lisätiedot

Kirkonkylän osayleiskaava

Kirkonkylän osayleiskaava Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset

Lisätiedot

Metsätalouden ja turvetuotannon vedenlaadun seuranta TASO-hankkeessa

Metsätalouden ja turvetuotannon vedenlaadun seuranta TASO-hankkeessa Metsätalouden ja turvetuotannon vedenlaadun seuranta TASO-hankkeessa Limnologipäivät 11.4.2013 Pia Högmander & Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus TASO-hanke Metsätalouden

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan hankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia jotka kohdistuvat (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Vt 9 Tampere Orivesi YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Arvioinnin työohjelma: ohjaa vaikutusarviointien tekemistä Välittää tietoa: hankkeen suunnittelun vaihtoehdoista tutkittavista vaihtoehdoista

Lisätiedot

Metsätalouden kosteikot -seurantatietoja Kyyjärven ja Kaihlalammen kosteikoista

Metsätalouden kosteikot -seurantatietoja Kyyjärven ja Kaihlalammen kosteikoista Metsätalouden kosteikot -seurantatietoja Kyyjärven ja Kaihlalammen kosteikoista Kosteikkopäivä Saarijärvellä 25.4.2013 Pia Högmander & Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

Suot puhdistavat vesiä. Kaisa Heikkinen, FT, erikoistutkija Suomen ympäristökeskus

Suot puhdistavat vesiä. Kaisa Heikkinen, FT, erikoistutkija Suomen ympäristökeskus 1 Suot puhdistavat vesiä Kaisa Heikkinen, FT, erikoistutkija Suomen ympäristökeskus 2 Soiden suojelutyöryhmän ehdotus soidensuojelun täydentämiseksi. Toim. Aulikki Alanen ja Kaisu Aapala Ympäristöministeriön

Lisätiedot

Gasum Oy Finngulf LNG LNG-terminaali Inkooseen

Gasum Oy Finngulf LNG LNG-terminaali Inkooseen Gasum Oy Finngulf LNG LNG-terminaali Inkooseen Ympäristövaikutusten arviointiselostus Yleisötilaisuus Inkoossa 19.8.2015 Ympäristösi parhaat tekijät 2 Finngulf LNG, LNG-terminaali Inkooseen LNG-terminaali

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Kiintoaineen ja humuksen mallintaminen. Markus Huttunen ja Vanamo Seppänen 11/11/2013

Kiintoaineen ja humuksen mallintaminen. Markus Huttunen ja Vanamo Seppänen 11/11/2013 Kiintoaineen ja humuksen Nitrogen loading from forested catchments mallintaminen Markus Huttunen ja Vanamo Seppänen 11/11/213 Marie Korppoo VEMALA catchment meeting, 25/9/212 21.11.213 VEMALA vedenlaatumalli

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA KEURUUN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Keuruun keskustaajaman oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimistyötä.

Lisätiedot

Katsaus hulevesien käsittelymenetelmiin ja niistä saatuihin tuloksiin

Katsaus hulevesien käsittelymenetelmiin ja niistä saatuihin tuloksiin Katsaus hulevesien käsittelymenetelmiin ja niistä saatuihin tuloksiin Markus Kannala Järvipooliseminaari,Hulevedet 23.8.2005, Kuopio Hulevesien käsittelymenetelmät Huleveden laatu Erilaiset käsittelymenetelmät

Lisätiedot

Kiintoainemenetelmien käyttö turvemaiden alapuolella. Hannu Marttila

Kiintoainemenetelmien käyttö turvemaiden alapuolella. Hannu Marttila Kiintoainemenetelmien käyttö turvemaiden alapuolella Hannu Marttila Motivaatio Orgaaninen kiintoaines ja sedimentti Lisääntynyt kulkeutuminen johtuen maankäytöstä. Ongelmallinen etenkin turvemailla, missä

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/

A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/ OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointimenettely

Ympäristövaikutusten arviointimenettely Ympäristövaikutusten arviointimenettely Euroopan unionin parlamentin ja neuvoston direktiivi tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista Laki ympäristövaikutusten arvioinnista

Lisätiedot

Korttelin 4001 asemakaava

Korttelin 4001 asemakaava Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet.

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-8. Kuerjoen (FS4, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (, ) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-9. Kuerjoki. 189 1.8.4.3 Kuerjoki ja Kivivuopionoja Kuerjoen vedenlaatua on tarkasteltu kahdesta tarkkailupisteestä

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kuinka turvetuotannolla vähennetään vesistökuormitusta

Kuinka turvetuotannolla vähennetään vesistökuormitusta Kuinka turvetuotannolla vähennetään vesistökuormitusta Puhdas Vesi projekti Vapo Oy:n vastuullisuusseminaari TOTEUTUS 10-12-14 1, Projektipäällikkö Turvetuotanto - yksi kuormittaja muiden joukossa Valtakunnallisesti

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-

Lisätiedot

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK

A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK OAS A-2726 1 (5) A-2726 Asemakaavan muutos 21.11.2017 Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune Lahti.fi OAS A-2726 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

Turvetuotannon vesistövaikutukset totta vai tarua? Anneli Wichmann

Turvetuotannon vesistövaikutukset totta vai tarua? Anneli Wichmann Turvetuotannon vesistövaikutukset totta vai tarua? Anneli Wichmann Turvetuotanto ja veden väri Ojitusten osuus soista Veden väri Vapon tuotantosuot Lähde: www.ymparisto.fi Soiden käyttö ja turvetuotannon

Lisätiedot

Suomen vesistöjen tummuminen. Antti Räike Suomen ympäristökeskus Merikeskus

Suomen vesistöjen tummuminen. Antti Räike Suomen ympäristökeskus Merikeskus Suomen vesistöjen tummuminen Antti Räike Suomen ympäristökeskus Merikeskus Mitä vesien tummumisella tarkoitetaan? Kuva: Stefan Löfgren Tummumisella käsitetään humuksen lisääntymistä, joka ilmenee veden

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ohjelma

Yleisötilaisuuden ohjelma Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen

Lisätiedot

Vesiensuojelukosteikot

Vesiensuojelukosteikot Vesiensuojelukosteikot 10.9. 2008 Helsingin Messukeskus Jari Koskiaho, SYKE Suunnittelu- ja mitoitusopas http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=245183&lan=fi Kosteikoissa tapahtuvat vedenpuhdistusprosessit

Lisätiedot

Kaihlalammen kosteikon vedenlaadun seuranta. TASO-hanke

Kaihlalammen kosteikon vedenlaadun seuranta. TASO-hanke Kaihlalammen kosteikon vedenlaadun seuranta TASO-hanke 212 213 Sisältö 1 Johdanto... 1 2 Kosteikon perustaminen... 1 3 Kosteikon vedenlaadun seuranta TASO-hankkeessa... 2 4 Vedenlaadun seurannan tulokset...

Lisätiedot

VEDEN LAADUN HAVAINNOT: Sääksjärvi syv va123 (vuodet ), Piilijoki suu (vuodet ), Kauv Kyttälä-Kauv mts (vuodet )

VEDEN LAADUN HAVAINNOT: Sääksjärvi syv va123 (vuodet ), Piilijoki suu (vuodet ), Kauv Kyttälä-Kauv mts (vuodet ) VEDEN LAADUN HAVAINNOT: Sääksjärvi syv va123 (vuodet 2000-2016), Piilijoki suu (vuodet 2007-2016), Kauv Kyttälä-Kauv mts (vuodet 2000-2013) Aika Syvyys Yläsyvyys Alasyvyys Näytesyvyys Alkaliniteetti mmol/l

Lisätiedot

A-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi

A-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2737 Asemakaavan muutos Kujalan pistoraide, Kujala 19.2.2018 Lahden kaupunki Lahti.fi ML/RK OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan

Lisätiedot

Valumavettä puhdistavat kosteikot ja pintavalutuskentät vesien hoidossa Suomen pintavesien ekologinen tila

Valumavettä puhdistavat kosteikot ja pintavalutuskentät vesien hoidossa Suomen pintavesien ekologinen tila Isonevan vesiensuojelukosteikko 12.8.2010, kuva : Anssi Karppinen Valumavettä puhdistavat kosteikot ja pintavalutuskentät vesien hoidossa Kaisa asa Heikkinen, e Suomen ympäristökeskus Suomen pintavesien

Lisätiedot

Raudan ja humuksen esiintymisestä ja vesistövaikutuksista Jäälinjärven valumaalueella

Raudan ja humuksen esiintymisestä ja vesistövaikutuksista Jäälinjärven valumaalueella Raudan ja humuksen esiintymisestä ja vesistövaikutuksista Jäälinjärven valumaalueella Kaisa Heikkinen SYKE, Oulu Jäälinjärvi-seminaari 13.11.2012 Raudan kierto järvessä 2 Rauta happipitoisessa vedessä

Lisätiedot

Suomen vesistöjen tummuminen. Antti Räike Suomen ympäristökeskus Merikeskus

Suomen vesistöjen tummuminen. Antti Räike Suomen ympäristökeskus Merikeskus Suomen vesistöjen tummuminen Antti Räike Suomen ympäristökeskus Merikeskus Mitä vesien tummumisella tarkoitetaan? Kuva: Stefan Löfgren Tummumisella käsitetään humuksen lisääntymistä, joka ilmenee veden

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Ostoskatu 16 20, Kerinkallio. Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/ / (5)

A Asemakaavan muutos. Ostoskatu 16 20, Kerinkallio. Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/ / (5) OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 1 (5) A-2775 Asemakaavan muutos 21.3.2019 Ostoskatu 16 20, Kerinkallio (Liipolan ostoskeskuksen länsiosa) Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 2 (5) ALOITE/HAKIJA

Lisätiedot

Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa. Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE

Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa. Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE 3.4.2012 Alustuksen sisältö ja painotukset 1) Ekologinen kestävyys / läheiset käsitteet:

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh.

A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh. OAS A-2761 1 (7) A-2761 Asemakaavan muutos 5.11.2018 Jalkaranta, Tapanilankatu 6 Lahti.fi OAS A-2761 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava

Lisätiedot

Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja

Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja Jätehuolto Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja Jätteiden käyttötapoja: Kierrätettävät materiaalit (pullot, paperi ja metalli kiertävät jo

Lisätiedot

päivitetty A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi

päivitetty A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 päivitetty 9.6.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta. Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/ / (5)

A Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta. Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/ / (5) OAS A-2695 D/2267/10.02.03.00.04/2016 1 (5) A-2695 Asemakaavan muutos 2.2. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/10.02.03.00.04/2016 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asunto Oy Vasikkahaantie 15 on

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö ASEMAKAAVAN MUUTOS osa 7. kaupunginosan korttelista 1052 29.4.2011, tarkistettu 26.3.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Fosfori- ja humuskuormituksen lähteiden selvittäminen ja Saloy Oy:n ratkaisut kuormituksen vähentämiseksi

Fosfori- ja humuskuormituksen lähteiden selvittäminen ja Saloy Oy:n ratkaisut kuormituksen vähentämiseksi Fosfori- ja humuskuormituksen lähteiden selvittäminen ja Saloy Oy:n ratkaisut kuormituksen vähentämiseksi Kuormituskartoitukset Saarijärven Pyhäjärvi 2010 sinilevä mg/l Sinileväkartoituksella saadaan selville

Lisätiedot

PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄN ASEMAKAAVA

PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄN ASEMAKAAVA Arkkitehtuuri MJK / PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄ Martti Kallinen Tomerontie 65 a 21530 PAIMIO www.ahood.fi PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2017..2017

Lisätiedot

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä

Liite 1. Saimaa. Immalanjärvi. Vuoksi. Mellonlahti. Joutseno. Venäjä Liite 1 Saimaa Immalanjärvi Vuoksi Mellonlahti Joutseno Venäjä Liite 2 1 5 4 3 2 Liite 3 puron patorakennelma Onnelan lehto Onnelan lehto Mellonlahden ranta Liite 4 1/7 MELLONLAHDEN TILAN KEHITYS VUOSINA

Lisätiedot

Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 2013 Sisällys

Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 2013 Sisällys Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 213 Sisällys 1. Vedenlaatu... 2 1.1. Happipitoisuus ja hapen kyllästysaste... 3 1.2. Ravinteet ja klorofylli-a... 4 1.3. Alkaliniteetti ja ph...

Lisätiedot

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376 FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue

Lisätiedot

Levin Vesihuolto Oy Teppo, Hannu PL SIRKKA. *Fosfori liukoinen. *Typpi SFS-EN ISO :2005 / ROI SFS-EN ISO :1998 / ROI

Levin Vesihuolto Oy Teppo, Hannu PL SIRKKA. *Fosfori liukoinen. *Typpi SFS-EN ISO :2005 / ROI SFS-EN ISO :1998 / ROI JÄTEVESITUTKIMUS Testausseloste 1 (2) Raporttinumero: 055722 Analyysit Vrk-virtaama *Kiintoaine GF/C *Biologinen hapenkulutus BOD7 / ATU *Kemiallinen hapenkulutus, CODCr *Fosfori *Fosfaattifosfori *Fosfaattifosfori

Lisätiedot

Lasse Häkkinen KOSTEIKKOJEN VAIKUTUS MAATALOUDEN RAVINNEPÄÄSTÖIHIN

Lasse Häkkinen KOSTEIKKOJEN VAIKUTUS MAATALOUDEN RAVINNEPÄÄSTÖIHIN Lasse Häkkinen KOSTEIKKOJEN VAIKUTUS MAATALOUDEN RAVINNEPÄÄSTÖIHIN RAE -HANKE Savonia-ammattikorkeakoulun koordinoima hanke. Hanke toteutetaan Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilla aikavälillä

Lisätiedot

Kunnostusojituksen aiheuttama humuskuormitus Marjo Palviainen

Kunnostusojituksen aiheuttama humuskuormitus Marjo Palviainen Kunnostusojituksen aiheuttama humuskuormitus Marjo Palviainen Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta /Metsätieteiden laitos 10.10.2013 1 Kunnostusojitukset ja humuskuormitus Suomen soista yli puolet (54

Lisätiedot

Båssastranden asemakaava

Båssastranden asemakaava Båssastranden asemakaava Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue osoitettu yhtenäisellä punaisella viivalla. Lähivaikutusalue osoitettu sinisellä katkoviivalla.

Lisätiedot

HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 11.12.2008 SIPOON KUNTA MAANKÄYTTÖ p. 09-23 531 Iso Kylätie 18, 04130 SIPOO

Lisätiedot

Paljon vai vähän? Energian kokonaiskulutus 2010, Turvemaiden maankäyttömuodot pinta-alan suhteen. Puupolttoaineet 22 % Öljy 24 % Muut 2 %

Paljon vai vähän? Energian kokonaiskulutus 2010, Turvemaiden maankäyttömuodot pinta-alan suhteen. Puupolttoaineet 22 % Öljy 24 % Muut 2 % Sitoumus 121212 Paljon vai vähän? Energian kokonaiskulutus 2010, noin 405 TWh (Tilastokeskus) Turvemaiden maankäyttömuodot pinta-alan suhteen Puupolttoaineet 22 % Öljy 24 % Muut 2 % Ydinenergia 16 % Sähkön

Lisätiedot

A-2743 D/486/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kyösti Kallion kadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano Lahti.

A-2743 D/486/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kyösti Kallion kadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano Lahti. OAS A-2743 D/486/10.02.03.00.04/ 1 (5) A-2743 Asemakaavan muutos Kyösti Kallion kadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano 19.2. Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue Askonkatu 2 15100 LAHTI

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan. Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueen. Lahti.fi OAS A-2739 D/489/

A Asemakaava ja asemakaavan. Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueen. Lahti.fi OAS A-2739 D/489/ OAS A-2739 D/489/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2739 Asemakaava ja asemakaavan muutos 19.2.2018 Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueen laajennus, Jokimaa Lahti.fi OAS A-2739 D/489/10.02.03.00.04/2018 2 (5)

Lisätiedot

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

BioTar-hankkeen yleisesittely

BioTar-hankkeen yleisesittely BioTar-hankkeen yleisesittely Satu Maaria Karjalainen SYKE BioTar-loppuseminaari Oulu Helsinki 14.5.2014 Projektin tausta Biologisten tarkkailumenetelmien kehittäminen turvemaiden käytön vaikutusten arviointiin

Lisätiedot

ISO-IIVARINTIEN ASEMAKAAVA

ISO-IIVARINTIEN ASEMAKAAVA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus YKSYKKÖSEN YRITYSALUE ISO-IIVARINTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 15.09.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

ALAJÄRVEN KAUPUNKI KARJANKUJANKOSKEN ASEMAKAAVA

ALAJÄRVEN KAUPUNKI KARJANKUJANKOSKEN ASEMAKAAVA ALAJÄRVEN KAUPUNKI KARJANKUJANKOSKEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.11.2008 Jouni Laitinen, Jutta Rönnqvist, Suvi-Elina Maunu ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...2

Lisätiedot

Iso-Lehmisuon ja Matkalamminkurun vaikutusten koontitaulukko LIITE 9

Iso-Lehmisuon ja Matkalamminkurun vaikutusten koontitaulukko LIITE 9 maankäyttöön liikenteeseen ja liikkumiseen tuotanto-, palvelu- ja elinkeinotoimintaan sekä luonnonvarojen käyttöön Maankäyttö säilyy nykyisenä. Iso-Lehmisuon ja Matkalammikurun alue muuttuu osittain luonnontilaisesta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

A Asemakaava. Kytölä III, Kytölä. Lahti.fi OAS A-2745 D/394/ / (5)

A Asemakaava. Kytölä III, Kytölä. Lahti.fi OAS A-2745 D/394/ / (5) OAS A-2745 D/394/10.02.03.00.04/2019 1 (5) A-2745 Asemakaava 5.2.2019 Kytölä III, Kytölä Lahti.fi OAS A-2745 D/394/10.02.03.00.04/2019 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaava laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.

Lisätiedot

Kosteikot vesienhoidossa

Kosteikot vesienhoidossa Kosteikot vesienhoidossa Kaisa Heikkinen, FT, erikoistutkija Suomen ympäristökeskus SYKE Kosteikko Vesiperäinen maa-alue, joka on pysyvästi tai ainakin suurimman osan vuodesta veden peittämä Vesi- ja rantakasvillisuutta

Lisätiedot

TASO-hanke päättyy mitä on saatu aikaan turvetuotannon ja metsätalouden vesiensuojelussa?

TASO-hanke päättyy mitä on saatu aikaan turvetuotannon ja metsätalouden vesiensuojelussa? TASO-hanke päättyy mitä on saatu aikaan turvetuotannon ja metsätalouden vesiensuojelussa? Keski-Suomen kalastusaluepäivä 13.12.2013 Pia Högmander, Keski-Suomen ELY-keskus TASO-hanke Metsätalouden ja turvetuotannon

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan. Sipurantie 70 ja 74, Viuha. Lahti.fi OAS A-2700 D/428/ / (5)

A Asemakaava ja asemakaavan. Sipurantie 70 ja 74, Viuha. Lahti.fi OAS A-2700 D/428/ / (5) OAS A-2700 D/428/10.02.03.00.04/ 1 (5) A-2700 Asemakaava ja asemakaavan muutos 28.3. Sipurantie 70 ja 74, Viuha Lahti.fi OAS A-2700 D/428/10.02.03.00.04/ 2 (5) ALOITE/HAKIJA Yrityskoulutus Oy/Timo Laine

Lisätiedot

Turvetuotannon vesiensuojelurakenteet ja niiden teho Anssi Karppinen, Suomen ympäristökeskus

Turvetuotannon vesiensuojelurakenteet ja niiden teho Anssi Karppinen, Suomen ympäristökeskus Turvetuotannon vesiensuojelurakenteet ja niiden teho Anssi Karppinen, Suomen ympäristökeskus Luonnonvarainstituutti ja Bioenergiakeskus Saarijärvi 6.9.2013 Turvetuotannossa käytettävät vesiensuojeluratkaisut

Lisätiedot

Satakunnan vaihemaakuntakaava

Satakunnan vaihemaakuntakaava Satakunnan maakuntakaavoituksen tilannekatsaus Satakunnan aluesuunnittelun yhteistyöryhmä Kokemäellä 25.8.2011 Maakunta-arkkitehti Sirkka Lehto Satakuntaliitto Satakunnan maakuntakaavan vahvistettavat

Lisätiedot

Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa - seminaari

Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa - seminaari Pohjois-Savon Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa - seminaari maakuntakaava 2040 Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa seminaari 15.1.2019 15.1.2019

Lisätiedot

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN

PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN S. Paananen, T. Järvinen 28.2.2018 KIVIJÄRVEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA 1 (7) Penttilän yhteismetsän ranta-asemakaavan PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA MIKÄ

Lisätiedot

TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET

TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET 1/7 Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 23.1.2013, 5.1.2015 TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET 2/7

Lisätiedot

Ryhmätyöt. 6 erilaista tapausta Pohtikaa ryhmissä. Mitä tarkkailuja tulisi toteuttaa Mistä tulisi tarkkailla

Ryhmätyöt. 6 erilaista tapausta Pohtikaa ryhmissä. Mitä tarkkailuja tulisi toteuttaa Mistä tulisi tarkkailla Ryhmätyöt 6 erilaista tapausta Pohtikaa ryhmissä Mitä tarkkailuja tulisi toteuttaa Mitä tulisi tarkkailla Mistä tulisi tarkkailla Miksi tulisi tarkkailla Arvioi myös mahdollisen vaikutuksen suuruutta 27.2.2014

Lisätiedot

TASO-hankkeen esittely

TASO-hankkeen esittely TASO-hankkeen esittely Soiden ja turvemaiden vesistövaikutukset 17.10.2012 Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus TASO-hanke Turvetuotannon ja metsätalouden vesiensuojelun valtakunnallinen

Lisätiedot

Asemakaavan seurantalomake

Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta aimio Täyttämispvm 04.03.0 Kaavan nimi akurlanmetsän asemakaava ja asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS A-2668 D/475/10.02.03.00.04/ 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2668, Renkomäen väylä, Renkomäki ALOITE Asemakaava

Lisätiedot

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 Vesistöosasto/MM 25.9.2013 Kirjenumero 766/13 Renkajärven suojeluyhdistys ry RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 1. YLEISTÄ Renkajärvi on Tammelan ylänköalueella, Hattulan ja Hämeenlinnan kunnissa sijaitseva,

Lisätiedot

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena

Lisätiedot

Turvetuotannon vesistövaikutukset ja vesiensuojelutoimenpiteet. TASO hankkeen aloitusseminaari Saarijärvi Jaakko Soikkeli

Turvetuotannon vesistövaikutukset ja vesiensuojelutoimenpiteet. TASO hankkeen aloitusseminaari Saarijärvi Jaakko Soikkeli Turvetuotannon vesistövaikutukset ja vesiensuojelutoimenpiteet TASO hankkeen aloitusseminaari Saarijärvi 21.6.2011 Jaakko Soikkeli Turvetuotanto Saarijärven reitillä, muu maankäyttö ja luontainen vedenlaatu

Lisätiedot

Kunkun parkki, Tampere

Kunkun parkki, Tampere Kunkun parkki, Tampere YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Ympäristövaikutusten arviointimenettely Ympäristösi parhaat tekijät Lähtökohtia vaikutusten selvittämiseen Hanke on osa laajempaa Tampereen

Lisätiedot

Jäälinjärven alueen veden laatuseuranta, tulokset vuodelta 2013

Jäälinjärven alueen veden laatuseuranta, tulokset vuodelta 2013 Kari Kainua/4.12.2013 Jäälinjärven alueen veden laatuseuranta, tulokset vuodelta 2013 1 1. Taustatiedot Vuonna 2011 perustettu Kiimingin Jäälin vesienhoitoyhdistys pyrkii parantamaan entisen Kiimingin

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Kaavoitus ja liikennejärjestelmäpalvelut

Kirkkonummen kunta Kaavoitus ja liikennejärjestelmäpalvelut JORVAKSENMYLLY ASEMAKAAVAN MUUTOS JORVAKSENMYLLYN ASEMAKAAVAN KORTTELEIDEN 3035 JA 3036 SEKÄ LIIKENNE- JA KATUALUEIDEN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva 1. Suunnittelualueen rajaus ja

Lisätiedot

Vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten mittaaminen vesistössä. Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten mittaaminen vesistössä. Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutusten mittaaminen vesistössä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Esityksen sisältö Lyhyesti automaattisesta veden laadun seurannasta Kasvipeite/muokkaus/

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA KONSTUNKAAREN ENERGIALAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

TAIPALSAAREN KUNTA KONSTUNKAAREN ENERGIALAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TAIPALSAAREN KUNTA KONSTUNKAAREN ENERGIALAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty 2.6.2017 Hirvikallio Consulting Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I Taipalsaaren

Lisätiedot

13. kaupunginosa Hernemäki, Talvisalon urheilualueen asemakaava

13. kaupunginosa Hernemäki, Talvisalon urheilualueen asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 13. kaupunginosa Hernemäki, Talvisalon urheilualueen asemakaava 28.9.2017 Jokaisesta vireillä olevasta asemakaavasta laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS JAAKKIMAN KAMPUKSEN JA SIILOKUJAN ALUEELLA

RUOKOLAHDEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS JAAKKIMAN KAMPUKSEN JA SIILOKUJAN ALUEELLA RUOKOLAHDEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS JAAKKIMAN KAMPUKSEN JA SIILOKUJAN ALUEELLA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.4.2018 Hirvikallio Consulting Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I Ruokolahden

Lisätiedot

päivitetty A-2657 N089. Asemakaavan muutos. Pappila, Nastola. Lahti.fi OAS A (7) D/1575/

päivitetty A-2657 N089. Asemakaavan muutos. Pappila, Nastola. Lahti.fi OAS A (7) D/1575/ OAS A-2657 1 (7) A-2657 N089 Asemakaavan muutos 8.8.2017 päivitetty 31.8.2017 Pappila, Nastola Lahti.fi OAS A-2657 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

A-2695a D/2267/ /2016. A-2695a. Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15 ja Kankaankatu 19, Jalkaranta Lahti.

A-2695a D/2267/ /2016. A-2695a. Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15 ja Kankaankatu 19, Jalkaranta Lahti. OAS A-2695a D/2267/10.02.03.00.04/2016 1 (5) A-2695a Asemakaavan muutos Vasikkahaantie 15 ja Kankaankatu 19, Jalkaranta 2.3.2018 Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue Askonkatu 2 15100 LAHTI Lahti.fi

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Svinhufvudinkatu 7, 9 ja 11, Kartano. Lahti.fi OAS A-2698 D/3289/ / (5)

A Asemakaavan muutos. Svinhufvudinkatu 7, 9 ja 11, Kartano. Lahti.fi OAS A-2698 D/3289/ / (5) OAS A-2698 D/3289/10.02.03.00.04/2015 1 (5) A-2698 Asemakaavan muutos 29.8.2017 Svinhufvudinkatu 7, 9 ja 11, Kartano Lahti.fi OAS A-2698 D/3289/10.02.03.00.04/2015 2 (5) ALOITE/HAKIJA Päijät-Hämeen koulutuskonserni

Lisätiedot

Tarvitseekö metsätalouden ja turvetuotannon vesiensuojelua tehostaa? Ympäristöneuvos Hannele Nyroos Ministry of the Environment, Jyväskylä 9.5.

Tarvitseekö metsätalouden ja turvetuotannon vesiensuojelua tehostaa? Ympäristöneuvos Hannele Nyroos Ministry of the Environment, Jyväskylä 9.5. Tarvitseekö metsätalouden ja turvetuotannon vesiensuojelua tehostaa? Ympäristöneuvos Hannele Nyroos Ministry of the Environment, Jyväskylä 9.5.2012 Komeetta School is an international primary school in

Lisätiedot