TUNTEITA, URHEILUA JA HYVINVOINTIA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUNTEITA, URHEILUA JA HYVINVOINTIA"

Transkriptio

1 TUNTEITA, URHEILUA JA HYVINVOINTIA Suomen Hippos ry:n strategiset teemat vuoteen 2017

2 MEITÄ ON PALJON Hevonen on mielenkiintoinen ja vetovoimainen osa yhteiskuntaa. Raviurheiluun ja kasvatustoimintaan liittyvät mahdollisuudet, unelmat ja odotukset houkuttelevat harrastajia ja ammattilaisia. Vuonna 2017 hevonen liikuttaa runsaasti yli harrastajaa. Yli 7000 suomalaista valmentaa ravihevosia harrastuksenaan tai ammatikseen. Raviurheilun nuorisotoiminnassa on mukana 5000 lasta ja nuorta. Ympäri Suomen raviradoilla ravikilpailujen jännityksestä nauttii katsojaa. Tavoitteenamme on, että tulevaisuudessa hevonen koskettaa ja liikuttaa yhä useampia suomalaisia. Yhdessä kumppaneidemme kanssa toimimme suomalaisen raviurheilun ja hevoskasvatuksen myönteisen kehityksen turvaamiseksi. Suomen Hippos ry:n toteuttama kehitystoiminta tukee yhteisten tavoitteiden saavuttamista ja palvelujemme parantamista. Suurimmat haasteemme lähitulevaisuudessa liittyvät hevosen omistamiseen kohdistuvan kiinnostuksen edistämiseen ja alan rakenteiden tehokkuuden varmistamiseen. Tulokset on mahdollista saavuttaa vain toimimalla hyvässä yhteistyössä alan ammattilaisten, harrastajien, järjestöjen ja raviratojen kanssa. Meitä on jo paljon - meitä voi olla paljon enemmän. Espoossa Mika Lintilä, Suomen Hippos ry:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Soini, Suomen Hippos ry:n toimitusjohtaja Suomen Hippos vuoteen

3 MIKSI OLEMME OLEMASSA? - SUOMEN HIPPOKSEN MISSIO TEKOJA JA YHTEISTYÖTÄ Hippos yhdessä konserniyhtiöidensä kanssa luo hyvät toimintaedellytykset suomalaiselle raviurheilulle ja hevostaloudelle. Suomen Hippos vuoteen

4 MINNE HALUAMME MENNÄ? - SUOMEN HIPPOKSEN VISIO 2017 MEITÄ ON PALJON Tunteita, urheilua ja hyvinvointia yhä useammalle suomalaiselle. Suomen Hippos vuoteen

5 SUOMEN HIPPOS RY:N ARVOT HEVOSEN HYVINVOINTI JA ARVOSTUS 1. VASTUULLISUUS JA AVOIMUUS Arvostus syntyy vain korkeatasoisen toiminnan kautta. 2. OIKEUDENMUKAISUUS JA TASAVERTAISUUS Samat pelisäännöt kaikilla. 3. OPPIMINEN JA KEHITTYMINEN Kehitymme itse ja vaadimme kehitystä myös kumppaneiltamme. Suomen Hippos vuoteen

6 VIISI PAINOPISTETTÄ VUOTEEN 2017

7 VISIO 2017 MEITÄ ON PALJON 1. PALKINNOT YLÖS 2. VAHVA POHJA 3. TAVOITTEEL- LINEN KILPAILU- TOIMINTA 4. KANNUSTAVA KASVATUS- TOIMINTA 5. KEHITTYVÄ ORGANI- SAATIO VIESTINTÄ MISSIO ARVOT TYTÄRYHTIÖT / OMISTAJAOHJAUS Suomen Hippos vuoteen

8 PALKINNOT YLÖS

9 PALKINTOTASO ON KESKEISIN KOKO TOIMINNAN ONNISTUMISEN MITTARI ALUEIDEN TARPEISTA LÄHTEVÄ TARKASTELU RATAKOHTAISEN TARKASTELUN SIJAAN Hippoksen ja sen tytäryhtiöiden toiminnan tuloksellisuuden ja tehokkuuden kehittäminen Kilpailutoiminnan rakenteiden kehittäminen erityisesti talvikaudella + muut mahdollisesti tarpeelliset rakenneratkaisut Raviratojen yhteistyön ja toiminnan tehostamisen tukeminen Yhteistyökumppanihankinnan tehostaminen valtakunnallisella tasolla Resurssien jakaminen mittareihin pohjautuen Suomen Hippos vuoteen

10 PALKINNOT YLÖS TAVOITE KESKEISET KEHITYSTOIMET MITÄ SYNTYY? = KESKEISET TULOKSET AIKATAULU VASTUU- HENKILÖ Hippoksen ja sen tytäryhtiöiden tuloksellisuuden ja tehokkuuden kehittäminen Kilpailutoiminnan toimivat rakenteet erityisesti talvikaudella Resurssien jakaminen mittareihin pohjautuen Raviratojen yhteistyön ja toiminnan tehostamisen tukeminen MITTARISTOJEN RAKENTAMINEN JA TAVOITTEEN ASETTELU TYTÄRYHTIÖILLE RAVIRATOJEN KAUSIAJATTELU- MALLIN SELVITTÄMINEN RATOJEN JA ALUEIDEN KANSSA YHTEISTYÖSSÄ RATA- JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTO Yhteisesti hyväksytty ja käytössä oleva vuosittainen seurantajärjestelmä Avoimuuden, tuloksellisuuden ja tehokkuuden lisääminen Yhteisten tavoitteiden määrittelyn täsmentäminen Kilpailukalenterin uudistuminen raviratojen palkintojen maksukyvyn parantamiseksi Raviurheilun elinvoimaisuuden varmistaminen koko maassa Mahdollisimman toimiva ja objektiivinen raviratojen arviointijärjestelmä Hippoksen ja raviratojen avoimen yhteistyön kehittyminen Hyvien käytäntöjen jakamisen edistäminen 2013 PSO JNI EKA Yhteistyökumppanihankinnan HIPPOS- Aikaisempaa selkeämpi ja PSO tehostaminen KONSERNIN tuotteistettu valtakunnallisten valtakunnallisella tasolla KUMPPANUUS- yhteistyökumppaneiden verkosto TOIMINNAN Suomen Hippos vuoteen 2017 KÄYNNISTÄMINEN 10

11 VAHVA POHJA

12 ALAN TOIMIJOIDEN JA ASIAKKAIDEN KOKONAISMÄÄRÄN MYÖNTEINEN KEHITYS ON VÄLTTÄMÄTÖNTÄ OMISTAJUUS ON VARMISTETTAVA Omistajien palveluiden kehittäminen Kotimaisten ravien kehittäminen houkuttelevana areenaurheiluna ja pelikohteina Nuorisotoiminta on oleellinen osa Hippoksen toimintaa Uutta kasvua kansainvälisyydestä Hippoksen, ratojen ja Fintoton yhteistyön kehittäminen Suomen Hippos vuoteen

13 TAVOITE Meitä on paljon! Muiden kuin puhtaasti taloudellisten lisäarvojen tuottaminen omistajille Kotimaisten ravien säilyttäminen houkuttelevana areenaurheiluna ja pelikohteena KESKEISET KEHITYSTOIMET HEVOSENOMISTAJIEN PALVELUJEN KEHITTÄMINEN RAVITAPAHTUMIEN VAATIMUSSYSTEMATIIKAN JA ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN RAVIRATOJEN VETÄJIEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN VAHVA POHJA MITÄ SYNTYY? = KESKEISET TULOKSET Pitkäjänteisen toimintamallin käyttöönotto hevosenomistajuuden kiinnostavuuden säilyttämiseksi Ratsu- ja ravihevosten omistajien palveluiden ja uusien omistajuuden muotojen kehittäminen yhteistyössä raviratojen ja muiden kumppaneiden kanssa Aikuisille suunnatun ravikoulutoiminnan pilotointi Uudistunut tapahtuma-auditointijärjestelmä, tukee RATA-järjestelmää Raviratojen vetäjien osaaminen, tiedot ja taidot tukevat vetovoimaisten ravitapahtuminen tuottamista ja kehittämistä VASTUU- AIKATAULU HENKILÖ SLO JNI/EKA JNI/PSO KUNINKUUSRAVIEN LAATUKÄSIKIRJA Kuninkuusravit-tapahtuman järjestämisen dokumentointi ja laadun kehittäminen 2013 PSO/PRO Nuorisotoiminta on oleellinen osa Hippoksen toimintaa TYÖ RAVIURHEILUN NUORISOTOIMINNAN MUKAAN SAAMISEKSI OSAKSI VALO RY:N KOKONAISUUTTA Raviurheilun nuorisotoiminta on luonnollinen osa valtakunnallista liikunta- ja urheiluorganisaatiota 2013 PSO Suomen Hippoksen, ratojen ja RAVIRATOJEN, FINTOTON Markkinointivaliokunta toimiva osa Hipposkonserrnin 2013 PSO Fintoton yhteistyön kehittäminen JA HIPPOKSEN YHTEISEN normaalia toimintaa PÄÄTÖSVALTAISEN MARKKINOINTIVALIOKUN Suomen Hippos vuoteen 2017 NAN PERUSTAMINEN 13

14 TAVOITTEELLINEN KILPAILUTOIMINTA

15 KORKEATASOINEN JA HOUKUTTELEVA RAVIURHEILU ERINOMAISEN HYVINVOINTIOHJELMAN TUKEMANA SUOMESSA JÄRJESTETÄÄN 363 KORKEATASOISTA RAVITAPAHTUMAA, MUU TOIMINTA TUKEE PROFIILITOIMINTAA Hevosten hyvinvointiohjelman systemaattinen toteuttaminen Fokus erityisesti nuorten hevosten uran kehittymisessä ja tukemisessa Suomenhevonen on osa omaleimaista suomalaista raviurheilua Osallistumiskynnys mahdollisimman matala Raviurheilun ja hevoskasvatuksen ammattimaisen toiminnan edellytysten vahvistaminen Suomen Hippos vuoteen

16 TAVOITTEELLINEN KILPAILUTOIMINTA TAVOITE KESKEISET KEHITYSTOIMET MITÄ SYNTYY? = KESKEISET TULOKSET AIKATAULU VASTUU- HENKILÖ Korkeatasoiset ravitapahtumat TOTO5-RAVIEN RESURSSOINNIN VARMISTAMINEN Tarkoituksenmukaiset toimintaedellytykset kaikkina viikonpäivinä tapahtuvalle kilpailutoiminnalle PSO Ravihevosten hyvinvoinnin varmistaminen systemaattista hyvinvointiohjelmaa toteuttamalla HEVOSTEN HYVINVOINTI- OHJELMAN KEHITTÄMINEN Toimivat työkalut kilpahevosten hyvinvoinnin järjestelmälliseen seurantaan ja dokumentointiin. Ajanmukainen, hevosen tarpeiden mukaan jatkuvasti kehittyvä ohjelma Jatkuva NLE/KHA Korkeatasoinen ja houkutteleva raviurheilu LISENSSIJÄRJESTEL- MÄN UUDISTAMINEN Uudistunut lisenssijärjestelmä on jalkautettu ja otettu käyttöön JNI Ammattilaisten ja harrastajien roolit ovat selkeytyneet Harrastamisen kynnys on matala Lajin läpinäkyvyys ja houkuttelevuus kehittyy Koulutuksen resurssien ja koordinaation kehittyminen Nuorten kilpahevosten uran edistäminen Suomenhevoset ovat osa omaleimaista suomalaista raviurheilua ALOKKAASTA HUIPULLE -NOUSUJOHTEISEN KILPAILUOHJELMAN KEHITTÄMINEN Lämminveristen ja suomenhevosten kasvatustoimintaa ja tavoitteellista kilpailu-uraa tukeva, tarkoituksenmukainen ohjelma on käytössä Opetuslähtöjärjestelmä ajanmukaiseksi JNI Suomen Hippos vuoteen

17 KANNUSTAVA KASVATUS- JA JALOSTUSTOIMINTA

18 KANNUSTEET JA OSAAMISEN VAHVISTAMINEN RAJOITUSTEN SIJAAN VARMISTAVAT KOTIMAISEN KASVATUKSEN KEHITYKSEN KASVATTAJIEN VASTUU JALOSTUSVALINNASSA KOROSTUU, HYVINVOINTIIN LIITTYVÄT SEIKAT VARMISTETTAVA Kasvatuksen kannusteissa painotus nuoriin hevosiin Tiedon tuottamisen ja levittämisen kehittäminen olemassa olevia verkostoja hyödyntämällä Ratsu- ja ponisektorin palveluiden kehittäminen Jalostusliittojen ja Hippoksen yhteistyön selkeyttäminen Suomen Hippos vuoteen

19 KANNUSTAVA KASVATUS- JA JALOSTUSTOIMINTA TAVOITE KESKEISET KEHITYSTOIMET MITÄ SYNTYY? = KESKEISET TULOKSET AIKATAULU VASTUU- HENKILÖ Kasvatuksen kannusteiden painottaminen nuorille hevosille KASVATTAJA- PALKINTO- JÄRJESTELMÄN UUDISTAMINEN Kasvatukseen kannustava malli siirtymäaikoineen on hyväksytty 2013 SLO Näyttelytoiminnan kehittäminen ja uudelleen organisointi NÄYTTELY- TOIMINNAN RAKENTEIDEN UUDISTAMINEN Uudistettu toimintamalli tammaja varsanäyttelyiden järjestämiseksi on käytössä EPE Jalostuksen ja kasvatuksen tiedon tuottaminen ja levittäminen olemassa olevien verkostojen välityksellä HEVOSJALOSTUS- LIITTOYHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ERITYISESTI TYÖNJAON OSALTA Toimintamalli hevoskasvatuksen ja jalostuksen koulutustarjonnan ja neuvonnan kehittämiseksi MMÄ RP-sektorin palveluiden kehittäminen RATSU- JA PONISEKTORIN UUSIEN TOIMINTA- MALLIEN KÄYTTÖÖNOTTO Toimiva yhteistyö ja selkiytyneet vastuut rotuyhdistysten ja Hippoksen välillä MMÄ Suomen Hippos vuoteen

20 KEHITTYVÄ ORGANISAATIO

21 LÄPINÄKYVYYS, KEHITYSKYKY JA OSAAMINEN LUOVAT LUOTTAMUSTA LUOTETTAVA JA OSAAVA PALVELUORGANISAATIO Palveluiden ja neuvonnan korkea laatutaso Edunvalvonnan tehostaminen hevosalan ydinkysymyksissä (mm. verotus, arpajaislainsäädäntö, hyvinvointi, ympäristöasiat) Sääntökehitys päätöksentekokyvyn varmistamiseksi Kehittämiseen liittyvät resurssit varmistettava, turhien toimintojen karsiminen Uutta osaamista Hippos-konserniin, mm. IT- ja elämysosaaminen Suomen Hippos vuoteen

22 KEHITTYVÄ ORGANISAATIO TAVOITE KESKEISET KEHITYSTOIMET MITÄ SYNTYY? = KESKEISET TULOKSET AIKATAULU VASTUU- HENKILÖ Suomen Hippoksen palveluiden korkea laatutaso SÄHKÖISTEN PALVELU- TOIMINTOJEN STRATEGIA Toimintaa ja palveluita kehitetään tehdyn kartoituksen mukaisesti PKU Edunvalvonnan tehostaminen hevosalan ydinkysymyksissä: mm. verotus, arpajaislainsäädäntö, hyvinvointi, ympäristöasiat EDUNVALVONNAN TEHOSTAMINEN HEVOSALAN YDINKYSYMYKSISSÄ Yhteistyö edunvalvonnassa hevosalan valtakunnallisten järjestöjen kanssa on tuloksellista Hevosalan haasteet työryhmätyön kehittäminen yhdessä Hippoliksen kanssa 2014 PSO Hippoksen päätöksentekokyky on varmistettu SÄÄNTÖMUUTOSTEN ASKELEITTAINEN TOTEUTTAMINEN Tarkoituksen mukaiset ja toimivat organisaation säännöt PSO Suomen Hippos vuoteen

23 VIESTINNÄN TÄRKEÄ ROOLI

24 VIESTINNÄN MERKITYS KOROSTUU TULEVAISUUDESSA AIKAISEMPAA ENEMMÄN VIESTINNÄLLÄ TUETAAN STRATEGISTEN PÄÄMÄÄRIEN TOTEUTUMISTA Raviurheilun ja hevostalouden medianäkyvyyden varmistamien Hevonen ja hyvinvointi viestinnän painopisteinä Hevostalouden yhteiskunnallisen merkityksen korostaminen viestinnässä Raviurheilun ja ravipelaamisen viestien integrointi tarkoituksenmukaiseksi kokonaisuudeksi Sosiaalisen median ja muiden sähköisen viestinnän mahdollisuuksien tehokkaampi hyödyntäminen Lajin sisäisen yhteishengen vahvistaminen Suomen Hippos vuoteen

TUNTEITA, URHEILUA JA HYVINVOINTIA

TUNTEITA, URHEILUA JA HYVINVOINTIA TUNTEITA, URHEILUA JA HYVINVOINTIA Suomen Hippos ry:n strategiset teemat vuoteen 2017 MEITÄ ON PALJON Hevonen on mielenkiintoinen ja vetovoimainen osa yhteiskuntaa. Raviurheiluun ja kasvatustoimintaan

Lisätiedot

S U O M E N H I P P O S Strategia

S U O M E N H I P P O S Strategia S U O M E N H I P P O S Strategia 2018 2020 Missio Nykyaikainen ja kehittyvä Kasvavan hevosalan asiakaslähtöinen tuki- ja palveluorganisaatio Visio Hyvinvoiva hevonen keskiössä Suomen Hippos on yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Esittelyssä MAHDOLLISUUKSIEN HEVONEN Hevosalan kehittämisohjelma

Esittelyssä MAHDOLLISUUKSIEN HEVONEN Hevosalan kehittämisohjelma Esittelyssä MAHDOLLISUUKSIEN HEVONEN Hevosalan kehittämisohjelma Julkaistu 12.10.2012 Hevosalan yhteistyöseminaarissa Ypäjällä Hevostalouden tulevaisuuden näkymiä ja kehittämiskohteita Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA

1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 2 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 ULKOASU Susanne Luomajärvi VALOKUVAT Ilkka Nisula Seppo Rajala Jutta Ikonen Riitta Lepistö Reetta

Lisätiedot

Hevostalouden haasteet mahdollisuuksien hevonen

Hevostalouden haasteet mahdollisuuksien hevonen Hevostalouden haasteet mahdollisuuksien hevonen MTK:n maatalous- ja maaseutupolitiikan AMK-konferenssi 19.3.2015 Maarit Hollmén, MTK Hevosmäärän historia 400 000 350 000 300 000 250 000 200 000 150 000

Lisätiedot

Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia

Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia Markku Saastamoinen Luonnonvarakeskus Luke Suomenhevosen jalostusohjesäännön uudistaminen, Tampere 9.5.2015 Yhteiskunnan muutos hevostalouden

Lisätiedot

Suomen Hippos ry ja tytäryhtiöt

Suomen Hippos ry ja tytäryhtiöt Tunnusluvut 2015 Suomen Hippos ry ja tytäryhtiöt SUOMEN HIPPOS RY Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Pitää rekisteriä ja kantakirjaa kaikista Suomessa kasvatettavista hevosroduista Johtaa

Lisätiedot

Hippolis- Hevosalan osaamiskeskus

Hippolis- Hevosalan osaamiskeskus Hippolis- Hevosalan osaamiskeskus Kasvava hevosala Hevosalan tiedon, taidon, voimavarojen ja osaamisen kokoamisella tiiviiseen yhteistoimintaan on suuri merkitys hevosalan ja alueellisten hevoskeskittymien

Lisätiedot

www.hippos.fi Toimintasuunnitelma

www.hippos.fi Toimintasuunnitelma www.hippos.fi Toimintasuunnitelma 2011 yleistä PEKKA SOINI Toimintavuotta 2011 sävyttää valmistautuminen vuoden 2012 alusta tapahtuvaan kaikkien hevospelien vastaanottamiseen. Vaikka suurimman vastuun

Lisätiedot

Tervetuloa Kisakallioon!

Tervetuloa Kisakallioon! Suomen Suunnistusliitto ry Tervetuloa Kisakallioon! Yhä useampi suunnistaa Suunnistus näkyy Suunnistus hyvinvoinnin keulakuva Suunnistus menestyy SUOMI SUUNNISTAA Suunnistusliiton strategia 2016 2020 Suunnistus

Lisätiedot

POHJANMAAN RAVI RY STRATEGIA

POHJANMAAN RAVI RY STRATEGIA POHJANMAAN RAVI RY MISSIO 2020 RAVIKESKUS KAIKKIEN KÄYTÖSSÄ! VISIO 2020 POHJANMAAN RAVI R.Y. ON JULKISESTI ARVOSTETTU ALUEELLINEN OSAAJA, JOKA TARJOAA JA TUOTTAA ELÄMYKSIÄ IHMISILLE NIIN TASOKKAIDEN RAVIEN

Lisätiedot

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ Paasitorni 17.12.2013 Opetusneuvos Anu Räisänen AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATUTYÖRYHMÄ 2012 (1) 1 Koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

NUORISOTOIMINNAN STRATEGIA 2009-2013

NUORISOTOIMINNAN STRATEGIA 2009-2013 NUORISOTOIMINNAN STRATEGIA 2009-2013 NUORISOTOIMINNAN STRATEGIA 2009-2013 Raviurheilun nuorisotoiminnan toiminta-ajatus ja tavoitteet Raviurheilun nuorisotoiminnan tavoitteena on tarjota lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,

Lisätiedot

Johdatus projektitoimintaan. Kimmo Lind, Pekka Kaunismaa, Anna Pikala

Johdatus projektitoimintaan. Kimmo Lind, Pekka Kaunismaa, Anna Pikala Johdatus projektitoimintaan Kimmo Lind, Pekka Kaunismaa, Anna Pikala Projektin määritelmä Projekti on 1) määräaikainen, tavoitteellinen ja toimintavalikoimaltaan rajattu, 2) suunnitelmallinen, 3) yhden

Lisätiedot

Suunnistajaa suoritusta. Tausta 1/2. Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu suunnistajaa suoritusta

Suunnistajaa suoritusta. Tausta 1/2. Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu suunnistajaa suoritusta Suomen liitto ry Suomen liitto Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu 2010 2015 Tausta 1/2 2020 15 000 kilpailijaa (lisenssi) 12 000 Kilpailijaa 60 000 Suunnistajaa suunnistajat 50 000 suunnistajaa 400

Lisätiedot

Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä

Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä 18.9.2014 Kuntoutuksen toimialayhdistys Mika Pekkonen Hallituksen puheenjohtaja 1 Kuntoutuksen toimialayhdistys o Perustettu maaliskuussa 2011 o o o

Lisätiedot

SUOMENHEVOSEN JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ

SUOMENHEVOSEN JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ Suomen Hippos ry Evira vahvistanut xx.xx.xxxx SUOMENHEVOSEN JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ 1. Suomenhevonen Suomenhevonen on ainoa alkuperäinen Suomessa kehitetty hevosrotu. Sitä on jalostettu puhtaana rotuna vuodesta

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

Chaîne des Rôtisseurs Association Mondiale de la Gastronomie Rotisseurs strategia 2019

Chaîne des Rôtisseurs Association Mondiale de la Gastronomie Rotisseurs strategia 2019 Rotisseurs strategia 2019 Johanna Hornborg-Ojala Vuosikokous 25.8.2019 Miksi strategiapäivitys? Jatkuvuuden varmistaminen Ulkoiset ja sisäiset muutospaineet edellyttävät yhdistyksen strategian ja toiminnan

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia

Suomalaisen jääkiekon strategia Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

Asiasanat Hevonen, hevostalous, yrittäjyys, hevoskasvatus, jalostus. Maataloustieteen Päivät 2016 www.smts.fi 1

Asiasanat Hevonen, hevostalous, yrittäjyys, hevoskasvatus, jalostus. Maataloustieteen Päivät 2016 www.smts.fi 1 Kilpailukykyinen hevostalous tarvitsee kotimaista kasvatusta Thuneberg Terhi 1, Pussinen Sirpa 1, Mäenpää Minna 2 ja Louhelainen Suvi 2 1 Hämeen ammattikorkeakoulu, Mustialantie 105, 31310 Mustiala, etunimi.sukunimi@hamk.fi

Lisätiedot

Kuinka syntyy hyvä strategia laatutähti nuoren järjestön työkaluna. XX Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät

Kuinka syntyy hyvä strategia laatutähti nuoren järjestön työkaluna. XX Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät Kuinka syntyy hyvä strategia laatutähti nuoren järjestön työkaluna XX Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät 9.10.-10.10.2013 Helsinki Music Against Drugs ry Vuonna 2008 Music Against Drugs ry

Lisätiedot

HEVOSTEN POHJOIS-POHJANMAA Hevostalouden kehittämisohjelma. Projektipäällikkö Heini Iinatti, Pro Agria Oulu p. 0405551674, heini.iinatti@proagria.

HEVOSTEN POHJOIS-POHJANMAA Hevostalouden kehittämisohjelma. Projektipäällikkö Heini Iinatti, Pro Agria Oulu p. 0405551674, heini.iinatti@proagria. HEVOSTEN POHJOIS-POHJANMAA Hevostalouden kehittämisohjelma Projektipäällikkö Heini Iinatti, Pro Agria Oulu p. 0405551674, heini.iinatti@proagria.fi Hevosten Pohjois-Pohjanmaa - hevostalouden kehittämisohjelma

Lisätiedot

Hippolis Hevosalan osaamiskeskus ry. Sanna Mäki-Tuuri HAMI/HAMK Mustiala 9.2.2012

Hippolis Hevosalan osaamiskeskus ry. Sanna Mäki-Tuuri HAMI/HAMK Mustiala 9.2.2012 Hippolis Hevosalan osaamiskeskus ry Sanna Mäki-Tuuri HAMI/HAMK Mustiala 9.2.2012 Hevosmäärän historia 375 000 31 500 75 000 130 000 Hevosmäärän jakautuminen Hevostalouden tunnuslukuja Suomessa n. 75 000

Lisätiedot

RAHAPELITOIMINNAN JÄRJESTÄMISEEN LIITTYVÄ SELVITYS HEVOSALAN TULEVAISUUDEN TURVAAMISEKSI YHDEN TOIMIJAN MALLISSA

RAHAPELITOIMINNAN JÄRJESTÄMISEEN LIITTYVÄ SELVITYS HEVOSALAN TULEVAISUUDEN TURVAAMISEKSI YHDEN TOIMIJAN MALLISSA RAHAPELITOIMINNAN JÄRJESTÄMISEEN LIITTYVÄ SELVITYS HEVOSALAN TULEVAISUUDEN TURVAAMISEKSI YHDEN TOIMIJAN MALLISSA 1 RAHAPELITOIMINNAN JÄRJESTÄMISEEN LIITTYVÄ SELVITYS HEVOSALAN TULEVAISUUDEN TURVAAMISEKSI

Lisätiedot

MAHDOLLISUUKSIEN HEVONEN

MAHDOLLISUUKSIEN HEVONEN MAHDOLLISUUKSIEN HEVONEN Mahdollisuuksien hevonen -hanke on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaa www.suomifinland100.fi Miksi? Suomenhevonen on kulkenut suomalaisten rinnalla koko

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia

Suomalaisen jääkiekon strategia Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-18 28.1.2014 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014-2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

SUOMEN HIPPOS JA RAVIVUODEN 2016 TUNNUSLUVUT

SUOMEN HIPPOS JA RAVIVUODEN 2016 TUNNUSLUVUT SUOMEN HIPPOS JA RAVIVUODEN 2016 TUNNUSLUVUT Sisältö Suomen Hippos ry tänään Raviurheilu Jalostus ja kasvatus Suomen Hippos ry Suomen Hippos ry Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Johtaa ja

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013 KUOPION 2020 KAUPUNKISTRATEGIA hyväksytty 2010 - päivitetty 2013 Arvot/ toimintaperiaatteet toimivat organisaation toiminnan ohjenuorina ROHKEUS Rohkeutta on tehdä asioita toisin kuin muut erottua, olla

Lisätiedot

RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011

RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011 RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011 Missio, visio ja arvot MISSIO RIL edistää jäsentensä ammattitaidon ja hyvinvoinnin jatkuvaa kehittymistä

Lisätiedot

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia 2017-2021 suomen taiteilijaseuran strategia 2017 2021 VISIOMME Visiomme on vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija. Suomen

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Raviurheilun lisenssijärjestelmäuudistus. Esittelymateriaali Sisältö tarkentuu kevään aikana

Raviurheilun lisenssijärjestelmäuudistus. Esittelymateriaali Sisältö tarkentuu kevään aikana Raviurheilun lisenssijärjestelmäuudistus Esittelymateriaali 2.5.2013 Sisältö tarkentuu kevään aikana Tausta Suomen Hippos ry on uudistamassa koko suomalaisen raviurheilun lisenssijärjestelmää. Uuden lisenssijärjestelmän

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 5.1.2017 Juha Vanhatalo JAKOSUUNNITELMA HEVOSKASVATUKSEN JA HEVOSURHEILUN EDISTÄMI- SEEN KÄYTETTÄVÄSTÄ OSUUDESTA VEIKKAUS OY:N TUOTOSTA

Lisätiedot

Suomen Hippos ry. Tytäryhtiöt Peliyhtiö Fintoto Oy Suomen Hevosurheilulehti Oy

Suomen Hippos ry. Tytäryhtiöt Peliyhtiö Fintoto Oy Suomen Hevosurheilulehti Oy Tunnusluvut 2011 Suomen Hippos ry Vastaa ravikilpailutoiminnasta Rekisteröi kaikki kavioeläimet Tuottaa hevosalan jalostuspalveluja Koordinoi raviurheilun nuorisotoimintaa Toimii hevosalan edunvalvojana

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

toimintasuunnitelma 20171

toimintasuunnitelma 20171 toimintasuunnitelma 20171 sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Yleistä 3 Kilpailutoiminta 4-5 Tuomaritoiminta ja kilpailusäännöt Nuorisotoiminta Hevoskasvatuksen ja omistamisen palvelut 6-7 Jalostuksen

Lisätiedot

KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA

KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 Kaupunkistrategiatyöryhmä elo-syyskuu 2018 Kaupunginhallitukselle esittely 25.9.2018 Asukas- ja yrittäjätilaisuus 28.1.2019 Kaupunginhallitus 5.3.2019

Lisätiedot

RAVIURHEILU JA HEVOSKASVATUS 2029 TULEVAISUUSTYÖ KASVATUKSEN JA JALOSTUKSEN TYÖRYHMÄ

RAVIURHEILU JA HEVOSKASVATUS 2029 TULEVAISUUSTYÖ KASVATUKSEN JA JALOSTUKSEN TYÖRYHMÄ RAVIURHEILU JA HEVOSKASVATUS 2029 TULEVAISUUSTYÖ KASVATUKSEN JA JALOSTUKSEN TYÖRYHMÄ TOIMENPITEIDEN TAVOITE: 10.4.2019 Taustalla on varsamäärien pitkä lasku. Vaikka varsojen laatu on säilynyt, ollaan määrän

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 22.11.2018 Kaisa Äijö ALY -palvelukokonaisuus Alueiden suunnittelu ja käyttö Liikenne Ympäristö Epävarmuudesta huolimatta muutosorganisaatiossa

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

- puheenjohtajien yhteenvedot, osallistujien priorisointi numeroina

- puheenjohtajien yhteenvedot, osallistujien priorisointi numeroina Learning cafe- TIIVISTELMÄ TYÖPAJOJEN TULOKSISTA HEVOSALA 2020 Neuvonta, koulutus ja kehittäminen Ke 25.5.2011, OSANA HEVOSALAN YHTEISTYÖSEMINAARIA Alustuksena: Hevosalan tulevaisuustyöpajan tulokset,

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa! Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,

Lisätiedot

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Jaana Auramo 1.2.2012 Miksi Serve panostaa palvelututkimukseen? Taataan riittävä osaamispohja yritysten kilpailukyvyn kasvattamiseen Tutkimusvolyymin ja laadun

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 VISIO Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020. Kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä MISSIO Suomen Karateliitto on

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Laatuverkoston tapaaminen 31.10.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Laatutyöryhmä työskentelee Ehdotus koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien

Lisätiedot

Toimikuntien tehtävät

Toimikuntien tehtävät Toimikuntien tehtävät H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, YLI- II Yhdistymissopimuksen täsmentäminen (sopimuksen paalut + mahd. tarvittavat lisäpaalut) Yhdistymishallitus

Lisätiedot

SUOMENHEVOSEN JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ

SUOMENHEVOSEN JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ Suomen Hippos ry Evira vahvistanut xx.xx.xxxx SUOMENHEVOSEN JALOSTUSOHJESÄÄNTÖ 1. Suomenhevonen Suomenhevonen on ainoa alkuperäinen Suomessa kehitetty hevosrotu. Sitä on jalostettu puhtaana rotuna vuodesta

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020

Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 strategia 2020 Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 Tässä dokumentissa kuvatussa strategiassa linjataan Suomen Uimaliiton keskeiset valinnat vuoteen 2020 saakka. Strategian tavoitteiden toteutumista

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

TUL ry:n strategia

TUL ry:n strategia TUL ry:n strategia 2016-2022 Valtuuston päätös 23.5.2015 Johdanto Suomen Työväen Urheiluliitto osallistuu aktiivisesti suomalaisen liikunta- ja kansalaistoimintakulttuurin kehittämiseen. Näin on tapahtunut

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

Visio. TheWinning Attitude Ski Sport Finland tuottaa voittajia kaikissa ikäluokissa. PODIUM lajitoimintojen organisoijana Suomessa

Visio. TheWinning Attitude Ski Sport Finland tuottaa voittajia kaikissa ikäluokissa. PODIUM lajitoimintojen organisoijana Suomessa Strategia 2015-2018 Visio TheWinning Attitude Ski Sport Finland tuottaa voittajia kaikissa ikäluokissa PODIUM lajitoimintojen organisoijana Suomessa PODIUM talvilajien arvostuksessa Suomessa PODIUM arvokilpailuissa

Lisätiedot

Infra-alan kehityskohteita 2011

Infra-alan kehityskohteita 2011 Infraalan kehityskohteita 2011 Hinta vallitseva valintaperuste Yritysten heikko kannattavuus Panostukset tutkimukseen ja kehitykseen ovat vähäisiä, innovaatioita vähän Alan tapa, kulttuuri Toimijakenttä

Lisätiedot

Suomen Hippos ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Suomen Hippos ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Suomen Hippos ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 SISÄLTÖ 3 YLEISET 4 KILPAILUTOIMINTA 7 HEVOSKASVATUS- JA JALOSTUS 9 VIESTINTÄ 10 HANKKEIDEN TILANNE 12 TYTÄRYHTIÖT 14 TALOUS JA HENKILÖSTÖ 15 TALOUSARVIO 16 TUNNUSLUVUT

Lisätiedot

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Lajin urheilutoiminnan kehittäminen yleistä työkalusta taustalle LUONNOS 7.10.2016 toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämiseen kuvaa 5

Lisätiedot

Hyvän kimpan taustalla selkeät pelisäännöt -Hevosen omistamisen kehittämishanke-

Hyvän kimpan taustalla selkeät pelisäännöt -Hevosen omistamisen kehittämishanke- Hyvän kimpan taustalla selkeät pelisäännöt -Hevosen omistamisen kehittämishanke- Elämyksiä ja elinkeinoja Hevosen omistamisen kehittämishanke Projekti on hevosalan lajirajat ylittävä hevosen omistamisen

Lisätiedot

TAKO-strategia ja toimintavuosi TAKO-verkoston kevätseminaari / Johanna Jakomaa

TAKO-strategia ja toimintavuosi TAKO-verkoston kevätseminaari / Johanna Jakomaa TAKO-strategia ja toimintavuosi 2018 TAKO-verkoston kevätseminaari 14.2.2018 / Johanna Jakomaa Ohjausryhmän esitys TAKO-strategiaksi 14.2.2018 Missio TAKO antaa museoille välineitä avata ja kehittää kokoelmiaan

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA

KAUPUNKISTRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 VISIO 2025 - Hulluna Huittisiin! Huittinen on turvallinen ja kehittyvä lapsiystävällinen kaupunki, jossa on yhteisöllisyyden ja hyvän ilmapiirin myötä hyvä elää ja yrittää.

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos

KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA Luonnos KEMIN KAUPUNKISTRATEGIA 2030 Luonnos 1.3.2018 Kuntalaki 1 : Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

SPV:n strategia

SPV:n strategia SPV:n strategia 2015-2020 SPV:n visio 2020 Järjestäytynyt veneily on tavoiteltua. Veneurheilu on suosittua ja tuo kansainvälistä mainetta ja menestystä. SPV:n missio 2020 SPV kehittää yhteistyössä jäsenseurojen

Lisätiedot

Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla. Kirsi Kaunisharju

Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla. Kirsi Kaunisharju Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla Kirsi Kaunisharju Kulttuuri perusoikeutena 1/2 Suomessa perustuslain 16 :n 2 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään,

Lisätiedot

Strategiset tavoitteemme ohjaavat vuotta 2016

Strategiset tavoitteemme ohjaavat vuotta 2016 Strategiset tavoitteemme ohjaavat vuotta 2016 Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Visio Koko Suomi

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN VISIO

ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN VISIO ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN VISIO Itä-Suomen koulu on oppilaistaan välittävä yhtenäinen suomalais-venäläinen kielikoulu - Monipuolisilla taidoilla ja avaralla asenteella maailmalle Tavoitteet

Lisätiedot

Alihankintaverkostojen laatu ja osaaminen hankinnan suhteen

Alihankintaverkostojen laatu ja osaaminen hankinnan suhteen Alihankintaverkostojen laatu ja osaaminen hankinnan suhteen Alihankinta 2010 21.9.2010 Pia Kauma Laatukeskus Excellence Finland Yhdistyksen tarkoitus Laatuyhdistyksen tarkoitus on edistää laatujohtamista

Lisätiedot

Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 4/19/201 6

Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 4/19/201 6 Päivi Karttunen, TtT vararehtori Tampereen ammattikorkeakoulu 1 4/19/201 6 Mihin meitä korkeakoulusektorilla ja koulutuksessa yleisesti haastetaan? Hallituksen yksi strateginen painopiste: Osaaminen ja

Lisätiedot

Omistajuuden ja johtamisen yhteys

Omistajuuden ja johtamisen yhteys Omistajuuden ja johtamisen yhteys Mikko Haapanen Hallituksen pj, Boardman Oy Suunta 2011 seminaari 3.11.2011. Kymenlaakson kauppakamari, RUK Hamina Omistajien asialla - johdon tukena BOARDMAN- PARTNERIT

Lisätiedot

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015 SKOL, toimintasuunnitelma 2016 Esitys hallitukselle 19.10.2015 Yhteenveto Visio 2020 Suunnittelu ja konsultointi on suomalaisen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän arvostettu kilpailuetu ja osaamisen kehittämisen

Lisätiedot

Hippoliksen Hevosklusteri-hanke Hippolis Hevosalan osaamiskeskus ry Anne Laitinen

Hippoliksen Hevosklusteri-hanke Hippolis Hevosalan osaamiskeskus ry Anne Laitinen Hippoliksen Hevosklusteri-hanke Hippolis Hevosalan osaamiskeskus ry 19.5.2010 Anne Laitinen Hippolis Perustettu lokakuussa 2007, 2009 oli toinen toimintavuosi Perustajajäseninä hevosalan keskeiset toimijat:

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Vaalan kuntastrategia 2030

Vaalan kuntastrategia 2030 Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä

Lisätiedot

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke - Miksi - Tavoitteet - Toimenpiteet Lasse Ala-Kojola, Mervi Karikorpi, Pirkko Pitkäpaasi, Birgitta Ruuti, Anne-Mari Tiilikka Erinomainen valinta! Uusia ammattiosaajia,

Lisätiedot

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia Pyhäjoella virtaa 2030 Pyhäjoen kuntastrategia Toimintaympäristömme VAHVUUDET 1. Hanhikivi 1-investoinnit alueelle ja liikenneyhteyksiin 2. Kunnan talous on vakaa 3. Hyvät ja toimivat peruspalvelut 4.

Lisätiedot

Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet 2020-luvulla

Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet 2020-luvulla Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet 2020-luvulla Timo Ritakallio Suomen Olympiakomitea Urheilun ja liikunnan tulevaisuusfoorumi Kokkola 12.9.2017 Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma 2017-18 NÄE ry Missio: Näönhuollon yritysten toimintaedellytysten ja ihmisten elämänlaadun edistäminen. Arvot: Tasapuolinen ja läpinäkyvä Ennakoiva ja rohkeasti uudistuva Helppo ja

Lisätiedot

www.hippos.fi Toimintasuunnitelma

www.hippos.fi Toimintasuunnitelma 2013 www.hippos.fi Toimintasuunnitelma Ulkoasu: Elina Hirvonen Valokuvat: Irina Keinänen, Satu Meriluoto, Pirje Paananen & Antti Savolainen Espoo 2012 Suomen Hippos ry Tulkinkuja 3, 02650 Espoo, Finland

Lisätiedot

Sosten arviointifoorumi 4.6.2015. Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY

Sosten arviointifoorumi 4.6.2015. Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY Sosten arviointifoorumi 4.6.2015 Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY 1 Mistä on kysymys? Arviointi = tiedon tuottamista toiminnasta, siihen liittyvistä kehittämistarpeista sekä toiminnan vaikuttavuudesta

Lisätiedot

Tervetuloa kokeilemaan!

Tervetuloa kokeilemaan! Tervetuloa kokeilemaan! MeUskaltajat-verkoston Tarinapaja: Kokeileva ja kokemuksellinen kehittäminen Jari Koskinen Toimitusjohtaja *)Kriittiset menestystekijät: Missä on onnistuttava, jotta edistämme ensi

Lisätiedot

Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen

Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen Kaupunginvaltuuston talous ja strategiaseminaari Hotelli Torni, Tampere 6.6.2016 Tampereen kaupungin organisaatio

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia U18 MM-SEMINAARI

Suomalaisen jääkiekon strategia U18 MM-SEMINAARI Suomalaisen jääkiekon strategia U18 MM-SEMINAARI 25.4.2014 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus

Lisätiedot

Tulevaisuudesta ei voi tietää mitään varmaa, mutta on hyödyllistä ajatella niin kuin tietäisimme siitä jotain Jokinen, L. 2011

Tulevaisuudesta ei voi tietää mitään varmaa, mutta on hyödyllistä ajatella niin kuin tietäisimme siitä jotain Jokinen, L. 2011 Hevosalan yhteistyöseminaari Ypäjä 25.5.2011 Suvi Louhelainen, HAMK/Hevosyritys huippukuntoon -hanke Hevostalouden vaihtoehdot- TULEVAISUUDENKUVIA Kuva: Hippola Kuva: Hippola Tulevaisuudesta ei voi tietää

Lisätiedot

Näkymiä hevosten Pohjois-Pohjanmaalta. projektipäällikkö Heini Iinatti

Näkymiä hevosten Pohjois-Pohjanmaalta. projektipäällikkö Heini Iinatti Näkymiä hevosten Pohjois-Pohjanmaalta projektipäällikkö Heini Iinatti Hevosten Pohjois-Pohjanmaa - hevostalouden kehittämisohjelma Laadittiin 2008, valmis 2009 Tunnistettiin kehittämistarpeet Määriteltiin

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 KAUPUNGIN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT perusturvallisuus tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus asiakaslähtöisyys omatoimisuus ja lähimmäisenvastuu avoimuus ympäristön kunnioitus

Lisätiedot

MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT?

MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT? MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT? Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 19.3.2010 Helsinki Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Sosiaali- ja terveyspalvelujen lähivuosien haasteet

Lisätiedot

Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Toimenpide Kumppanit Resurssit Mittari Aikataulu Aluetoiminnan ja - Valmennuksen

Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Toimenpide Kumppanit Resurssit Mittari Aikataulu Aluetoiminnan ja - Valmennuksen Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle Painopiste: varmistamme huippu-urheilulle ammattimaisen valmentautumisen edellytykset Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Aluetoiminnan ja -

Lisätiedot

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Ajankohtaista laadunhallinnasta Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

Hevosen omistamisen kehittämishanke

Hevosen omistamisen kehittämishanke Hevosen omistamisen kehittämishanke Elämyksiä ja elinkeinoja Hevosen omistamisen kehittämishanke Projekti on hevosalan lajirajat ylittävä hevosen omistamisen kehittämishanke. Mukana ovat mm. Suomen Hippos,

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

Hevostalous Venäjän vallan aikana

Hevostalous Venäjän vallan aikana Matti Mahlamäki Hevostalous Venäjän vallan aikana Julkisen Vallan Virkamiehet Talonpojat, kaupunkiporvaristo ja virkamiehet Kehys Sääty-yhteiskunta Luokkayhteiskunta Taistelu Varhaisfennomania Kansallisromantiikan

Lisätiedot

Green Net Finland ry. Toimintasuunnitelma Green Net Finland ry, Elannontie 3, VANTAA Y-tunnus

Green Net Finland ry. Toimintasuunnitelma Green Net Finland ry, Elannontie 3, VANTAA Y-tunnus Green Net Finland ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Green Net Finlandin missio... 3 3 Green Net Finlandin visio 2020... 3 4 Green Net Finlandin toimintaympäristö... 3 5 Green Net Finlandin

Lisätiedot