LOPPURAPORTTI, YHTEISÖLLINEN TERVEYDEN EDISTÄMISEN HANKERAHA n:o 1160

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LOPPURAPORTTI, YHTEISÖLLINEN TERVEYDEN EDISTÄMISEN HANKERAHA n:o 1160"

Transkriptio

1 SAVONLINNAN HYVINVOINTITYÖRYHMÄ Paula Vilpponen YTHS, Savonlinnan toimipiste Kuninkaankartanonkatu Savonlinna LOPPURAPORTTI, YHTEISÖLLINEN TERVEYDEN EDISTÄMISEN HANKERAHA n:o 1160 LÄHDE LIIKKUMAAN HANKKEEN TARKOITUS Hankkeen tavoitteena oli aktivoida ja motivoida vähän liikkuvia opiskelijoita terveysliikuntaan ja näin saada opiskelijan hyvinvointi lisääntymään ja pitkällä aikavälillä opiskelija huolehtimaan omista paremmista terveystottumuksistaan. Hankkeen tavoitteena oli myös, että opiskelijat oppisivat tiedostamaan liikunnan merkityksen omalle terveydelle ja hyvinvoinnille. Liikunnan positiivinen vaikutus heijastuu myös opiskeluun ja tulevaan elämään (painonhallinta, 2-tyypin diabetes). Toteutusmuodoksi valitsimme kehonikä testin ja siitä saatavan palautteen. HANKKEEN ETENEMINEN Hyvinvointityöryhmä aloitti hankkeen työstämisen heti, kun varmuus hankerahan myöntämisestä tuli tammikuussa Hankkeen vastuuhenkilöiksi nimettiin YTHS:n terveydenhoitaja Paula Vilpponen sekä ylioppilaskunnan liikuntasihteeri Niina Kuivalainen. He yhdessä laativat hakemuskaavakkeen (liite), joka sähköpostilla lähetettiin kaikille opiskelijoille. Määräaikaan mennessä saimme 20 hakemusta, joka oli toivottu ryhmän koko. Tanhuvaaran urheiluopiston opettajan kanssa oli sovittu, että heidän opiskelijansa tekevät testauksen Yliopiston liikuntailtapäivänä Hakemuksessa kiinnitimme huomiota hakijan omaan haluun parantaa liikuntatottumuksiaan sekä mahdollisiin kroonisiin sairauksiin. Myös ylipainolla oli merkitystä valintakriteereissä. Ryhmiä oli 2, kumpikin 10 henkilöä. Testauksiin varattiin aikaa kummallekin ryhmälle 2 tuntia. Matkat Tanhuvaaran urheiluopistolle tehtiin kimppakyyti-periaatteella opiskelijoiden omilla autoilla, ylioppilaskunta maksoi matkakorvaukset. Testauksesta opiskelijat maksoivat omavastuu osuuden, 5, joka osaltaan sitoutti opiskelijoita tapahtumaan. Testauksien jälkeen opiskelijat saivat palautteen omista tuloksistaan ja ohjeen liikunnan lisäämisestä. Testaajat kävivät läpi tulokset ryhmälle ja kertoivat, mitä tulokset merkitsevät yleisellä tasolla. Ryhmien kontrollitapaaminen oli 24.4, johon pääsi osallistumaan 9 ryhmäläistä. Osalta osallistujista oli jo opiskelut loppuneet. Kaikilta kerättiin palautetta testauksesta ja sen vaikutuksesta omaan elämään näkyi jo; paino oli laskusuunnassa ja tähän oli päästy terveellisillä elämäntavoilla. Lisäksi osallistujilta kysyttiin, mistä haluaisivat lisää tietoa tapaamisen yhteydessä. Esille tuli uni, ravitsemus ja liikunnan vaikutukset omaan hyvinvointiin, joista pidettiin lyhyet alustukset tapaamisella. Myös opiskelijat saivat palautetta yleisellä tasolla kyselyn tuloksista ennen ja jälkeen testauksen. Tapaaminen oli hyvin keskusteleva.

2 HANKKEEN ARVIOINTI JA JATKOSUUNNITELMA Hanke koettiin sekä järjestäjien että osallistujien puolelta hyvin tarpeelliseksi. Hanketta olisi haluttu suunnata myös enemmän liikkuville, mutta nyt kohderyhmämme oli vähemmän liikuntaa harrastavat. Kontrolliaika testauksen jälkeen olisi saanut olla pitempi, jolloin muutokset omassa elämässä olisivat tulleet paremmin esille. Nyt aikataulullisista syistä tapaaminen oli turhan nopeasti. Testausta toivottiin järjestettävän uudelleen, esimerkiksi syksyllä ja kontrolli sitten keväällä. Rahoitus on ongelmallista, sillä opiskelijat eivät ole kuitenkaan halukkaita kustantamaan koko testausta itse. Nyt testaus opiskelijatyönä saatiin edullisesti, 30 /opiskelija. Yhteistyötä Tanhuvaaran urheiluopiston kanssa jatketaan. HANKKEEN TALOUDEN TOTEUTUMA Tuotot 500 YTE-hankeraha 100 omavastuu osuus Menot 600 Tanhuvaaran urheiluopisto, testaus Tapahtuman järjestäjinä seuraavat tahot -ISYY, liikuntasihteerin työpanos, kopiointi kulut, matkakorvaukset -UEF, tilojen käyttö veloituksetta tapaamisissa -YTHS, terveydenhoitajan työpanos, YTHS:n materiaalia kontrollitapaamisessa Savonlinna Paula Vilpponen vastaava terveydenhoitaja YTHS, Savonlinnan toimipiste liitteet - hakemuskysely, liite 1 - kontrollitapaamisen kysely, liite 2

3 Liite 1, hakemus ryhmään HAKEMUS lähde liikkumaan ryhmään Hakijan tiedot Nimi: Synt aika: sähköpostiosoite /puh: opinnot: Terveydentila Nykyinen terveydentila Pitkäaikaissairaudet pituus paino Ruokailutottumukset Hakijan omat perustelut, miten hyötyisin ryhmästä/testauksesta minulla on auto tarvitsen kyydin Tanhuvaaraan

4 liite 2 Kontrollitapaaminen Lähde liikkumaan -ryhmälle Osallistuit helmikuussa kuntotesteihin. Nyt on aika palata hetkeksi testeihin ja sen jälkeiseen aikaan. Vastaa seuraaviin kysymyksiin ja lähetä ne sähköpostitse Niinalle (nikuival@student.uef.fi) viimeistään torstaina Nimi: Paino: Pituus: tällä hetkellä. Millaisena koit testaustilanteen? Mikä oli testien yllättävin tai merkittävin tulos? Vaikuttiko testien tulokset arkeesi? (opiskelu, liikunta, ruokailu) Oletko huomannut muutoksia arkiaktiivisuudessasi tai jaksamisessasi? (portaiden nousun keveneminen, hyötyliikunnan määrä)

5 Olisitko kiinnostunut uusista testeistä esim. syksyllä omakustanteisena? Risuja ja ruusuja Toivomuksia yhteiselle loppukokoontumiselle? Tähän voit toivoa sisältöjä tälle kerralle esim. infoa ruokailuun, liikuntaan, uneen, terveyden edistämiseen liittyen.

LOPPURAPORTTI, Päihteetön kulttuuriappro, HANKERAHA n:o 1182

LOPPURAPORTTI, Päihteetön kulttuuriappro, HANKERAHA n:o 1182 SAVONLINNAN HYVINVOINTITYÖRYHMÄ 18.11.2013 Paula Vilpponen Kuninkaankartanonkatu 7 57100 SAVONLINNA LOPPURAPORTTI, Päihteetön kulttuuriappro, HANKERAHA n:o 1182 railakkaasti raitis HANKKEEN TARKOITUS Hankkeen

Lisätiedot

0-TOLERANSSI KIUSAAMISELLE

0-TOLERANSSI KIUSAAMISELLE SAVONLINNAN HYVINVOINTITYÖRYHMÄ Paula Vilpponen YTHS, Savonlinnan toimipiste Kuninkaankartanonkatu 7 57100 Savonlinna LOPPURAPORTTI, YHTEISÖLLINEN TERVEYDEN EDISTÄMISEN HANKERAHA n:o 1156 0-TOLERANSSI

Lisätiedot

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg

Lisätiedot

Puolustusvoimat puolustusvoimien kuntotestit 2011

Puolustusvoimat puolustusvoimien kuntotestit 2011 Puolustusvoimat puolustusvoimien kuntotestit 2011 Kuntotestit puolustusvoimissa Kuntotestit antavat yhdessä terveystarkastusten kanssa hyvän kuvan henkilön terveydentilasta ja fyysisestä kunnosta sekä

Lisätiedot

POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle. Taustatiedot. 1) Sukupuolesi?

POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle. Taustatiedot. 1) Sukupuolesi? POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle Taustatiedot 1) Sukupuolesi? Nainen Mies 2) Mikä on ikäsi? vuotta 3) Mikä on nykyinen tehtävänimikkeesi? apulaisosastonhoitaja

Lisätiedot

Palveluketju liikunnassa vähän liikkuvien tai oireisten opiskelijoiden liikunnan lisäämiseksi

Palveluketju liikunnassa vähän liikkuvien tai oireisten opiskelijoiden liikunnan lisäämiseksi Palveluketju liikunnassa vähän liikkuvien tai oireisten opiskelijoiden liikunnan lisäämiseksi Opiskeluterveyspäivät 14.-15.11. 2011 Kristina Kunttu, LT, dos., yhteisöterveyden ylilääkäri Ylioppilaiden

Lisätiedot

Neuvoa-antava (palveluketju)

Neuvoa-antava (palveluketju) TAUSTAA Mallia yksityispuolelta Alusta lähtien yhteistyö eri toimijoiden kesken Suurin haaste asiakkaiden löytäminen Palvelu suunnattu erityisesti vähän liikkuville Yksilö- ja ryhmäohjausta saatavana Pyritään

Lisätiedot

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Ammattiopiston näkökulma Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Mitä tukea nuoret haluavat vanhemmilta ja koululta? En oo tajunnu koskaan peruskoulussa matikkaa. Opettajan

Lisätiedot

Terveempi Itä-Suomihanke. Ilomantsin malli

Terveempi Itä-Suomihanke. Ilomantsin malli Terveempi Itä-Suomihanke Ilomantsin malli Vikkelä-hanke Terveempi Itä-Suomi- hankkeen (TERVIS) pohjalta toteutettava Ilomantsin malli, VIKKELÄ- hanke. Painottuu Ilomantsin kunnan alueella lapsiperheiden

Lisätiedot

Hyvinvoinnin kehittämisen työskentelyjakso Väliraportti

Hyvinvoinnin kehittämisen työskentelyjakso Väliraportti Hyvinvoinnin kehittämisen työskentelyjakso Väliraportti Terveyden edistämisen työskentelyjakso: Terveydenedistämisen painopisteiden valinta ja terveydenedistämisen toimintaohjelma Kemijärvellä Tavoite

Lisätiedot

LIIKU MIELI HYVÄKSI-SEMINAARI 27.8.2013. Täsmälääke-hanke LIIKETTÄ - hankkeen osahanke Lahdessa vuosina 2011-2013

LIIKU MIELI HYVÄKSI-SEMINAARI 27.8.2013. Täsmälääke-hanke LIIKETTÄ - hankkeen osahanke Lahdessa vuosina 2011-2013 LIIKU MIELI HYVÄKSI-SEMINAARI 27.8.2013 Täsmälääke-hanke LIIKETTÄ - hankkeen osahanke Lahdessa vuosina 2011-2013 Kehitetään ja toteutetaan terveysliikuntaryhmiä Mielenterveyskuntoutujille ja syrjäytymisvaarassa

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Liikahdus Elämäntapa

Liikahdus Elämäntapa Liikahdus Elämäntapa Tanja Lujanen Hyvinvointipalvelut Tanja Lujanen 040 568 0580 www.hyvaote.fi tanja.lujanen@hyvaote.fi 2 Liikahdus Elämäntapa Matalankynnyksen projekti 2013-2015 liikuntatottumusten

Lisätiedot

Selvitys tule-terveyden edistämisestä Suomessa 2017

Selvitys tule-terveyden edistämisestä Suomessa 2017 Selvitys tule-terveyden edistämisestä Suomessa 2017 Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien sekä valtakunnan tason päättäjien parissa selvityksen tuki- ja liikuntaelinterveyden edistämisestä

Lisätiedot

Opiskeluympäristön terveellisyys ja turvallisuus

Opiskeluympäristön terveellisyys ja turvallisuus Opiskeluympäristön terveellisyys ja turvallisuus Mitä tehtiin Lappeenrannassa? OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ Miten arvioinnin tekeminen sujui? Tapaamisia 3 kertaa Työryhmä: YTHS:n edustus (johtava lääkäri,

Lisätiedot

Moniammatillinen yhteistyö - Kuka testaa, kuka liikuttaa ja miten?

Moniammatillinen yhteistyö - Kuka testaa, kuka liikuttaa ja miten? Moniammatillinen yhteistyö - Kuka testaa, kuka liikuttaa ja miten? Kuntotestauspäivät 2019 Ari Mänttäri, liikuntafysiologi, LitM, UKK Terveyspalvelut Oy Jussi Kirjavainen, toimitusjohtaja, TtM, Gymstick

Lisätiedot

Tavoitteet ja johdon sitoutuminen. Moniammatillinen yhteistyö Kuka testaa, kuka liikuttaa ja miten? Vaikuttava työhyvinvointihanke

Tavoitteet ja johdon sitoutuminen. Moniammatillinen yhteistyö Kuka testaa, kuka liikuttaa ja miten? Vaikuttava työhyvinvointihanke Moniammatillinen yhteistyö Kuka testaa, kuka liikuttaa ja miten? Kuntotestauspäivät 2019 Ari Mänttäri, liikuntafysiologi, LitM, UKK Terveyspalvelut Oy Jussi Kirjavainen, toimitusjohtaja, TtM, Gymstick

Lisätiedot

Opiskelijan parempaa terveyttä

Opiskelijan parempaa terveyttä Opiskelijan parempaa terveyttä FAKTA YTHS toimii aktiivisesti opiskelijoiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. YTHS on opiskeluterveydenhuollon asiantuntija Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS)

Lisätiedot

Uudelle Uudelle opisk opisk lijalle Ylioppilaiden Ylioppilaiden te t rve v y e denhoit osää denhoit tiö osää

Uudelle Uudelle opisk opisk lijalle Ylioppilaiden Ylioppilaiden te t rve v y e denhoit osää denhoit tiö osää Uudelle opiskelijalle Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö 2016 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS on opiskeluterveydenhuollon asiantuntija, joka tarjoaa opiskeluterveydenhuollon palveluja sekä toimii

Lisätiedot

TerveysInfo. ITE ryhmäaineistopaketti Opetuspaketti sisältää ITE työkirjan, ruoka ainetaulukon ja muuta aineistoa ITE ryhmäläiselle.

TerveysInfo. ITE ryhmäaineistopaketti Opetuspaketti sisältää ITE työkirjan, ruoka ainetaulukon ja muuta aineistoa ITE ryhmäläiselle. TerveysInfo lihavuus Berliininmunkki ja muita kirjoituksia painonhallinnasta Hercule Poirot laihduttaa, Lihavan mieli, Piiloliikunta sekä muut hauskasti nimetyt kirjoitukset kertovat monipuolisesti ihmisen

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Pöytäkirja Kampusvaliokunnan kokous 2/2017 Aika: 1.3.2017 klo 16 Paikka: AJ-tila Savonlinnan kampuksella Läsnä: Heikki Räihä PAIKALLA Ilari Katajamäki PAIKALLA Maija

Lisätiedot

PERSONAL TRAINING HENKILÖKOHTAINEN KUNTOVALMENNUS

PERSONAL TRAINING HENKILÖKOHTAINEN KUNTOVALMENNUS PERSONAL TRAINING HENKILÖKOHTAINEN KUNTOVALMENNUS Personal Training eli henkilökohtainen valmennus on tänä päivänä yleisempää kuin moni ajatteleekaan. Miksikö? Se on tuottaa tuloksia kuntotasosta, liikuntataustasta

Lisätiedot

Vaikeavammaisten päivätoiminta

Vaikeavammaisten päivätoiminta Vaikeavammaisten päivätoiminta Kysely vaikeavammaisten päivätoiminnasta toteutettiin helmikuussa 08. Sosiaalityöntekijät valitsivat asiakkaistaan henkilöt, joille kyselyt postitettiin. Kyselyjä postitettiin

Lisätiedot

PERUSTIEDOT OPISKELU JA TYÖELÄMÄ

PERUSTIEDOT OPISKELU JA TYÖELÄMÄ PERUSTIEDOT Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puh.nro: Siviilisääty: OPISKELU JA TYÖELÄMÄ Koulutus, mitä kouluja olet käynyt: Ammatit: Työhistoria: PERHE- JA IHMISSUHTEET Keitä asuu samassa taloudessa kanssasi?

Lisätiedot

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS on valtakunnallinen opiskeluterveydenhuollon organisaatio, joka tarjoaa yleisterveyden, mielenterveyden ja suunterveyden

Lisätiedot

Firstbeat esimerkki Firstbeat Hyvinvointianalyysi

Firstbeat esimerkki Firstbeat Hyvinvointianalyysi Firstbeat esimerkki 2017 Firstbeat Hyvinvointianalyysi FIRSTBEAT HYVINVOINTIANALYYSI SYKEVÄLIMITTAUS HENKILÖKOHTAINEN RAPORTTI ASIANTUNTIJAN PALAUTE TOIMENPITEET JATKUVUUS 68 henkilöä osallistui palveluun

Lisätiedot

Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille

Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille 1(5) Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään pääkaupunkiseudulla. Järjestäjällä ei ole omia kurssitiloja,

Lisätiedot

Laatua liikuntaneuvontaan

Laatua liikuntaneuvontaan Laatua liikuntaneuvontaan 24.8.2013 Liikuntaneuvonnan asema Terveydenhuoltolaki edellyttää terveysneuvontaa kunnan kaikkiin terveydenhuoltopalveluihin sekä väestön terveyden ja hyvinvoinnin seuraamista.

Lisätiedot

Terveyden edistämisen politiikkaohjelma. Liiku Terveemmäksi neuvottelukunta 5.2.2008

Terveyden edistämisen politiikkaohjelma. Liiku Terveemmäksi neuvottelukunta 5.2.2008 Terveyden edistämisen politiikkaohjelma Liiku Terveemmäksi neuvottelukunta 5.2.2008 Hallitusohjelman mukaan politiikkaohjelmassa on kiinnitettävä huomiota: Terveyden edistämisen rakenteiden kehittämiseen

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO! SUUNNITELMA (LUONNOS) Työpajan/toiminnan järjestäjä/vastuutaho Nimi, organisaatio Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijat Satu Heikkinen, Kukka Olsoni ja Anna-Maija Saariaho

Lisätiedot

Hakuohje Nuorten perhekursseille

Hakuohje Nuorten perhekursseille 1(5) Hakuohje Nuorten perhekursseille järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään pääkaupunkiseudulla. Järjestäjällä ei ole omia kurssitiloja, joten kurssit toteutetaan

Lisätiedot

Uudelle opiskelijalle Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö

Uudelle opiskelijalle Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö Uudelle opiskelijalle Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö 2016 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS on opiskeluterveydenhuollon asiantuntija, joka tarjoaa opiskeluterveydenhuollon palveluja sekä toimii

Lisätiedot

Firstbeat Follow-Up. Firstbeat Hyvinvointianalyysi

Firstbeat Follow-Up. Firstbeat Hyvinvointianalyysi Firstbeat Follow-Up Firstbeat Hyvinvointianalyysi FIRSTBEAT HYVINVOINTIANALYYSI SYKEVÄLIMITTAUS HENKILÖKOHTAINEN RAPORTTI ASIANTUNTIJAN PALAUTE TOIMENPITEET JATKUVUUS 30 henkilöä osallistui palveluun 07.05.2017-10.06.2018

Lisätiedot

MONTA TIETÄ MUUTOKSEEN

MONTA TIETÄ MUUTOKSEEN 1 MONTA TIETÄ MUUTOKSEEN MUUTOSREITTI - Pohdintaa: Mikä elämässä on arvokasta? - Tahtoa - Uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin - Uskoa omiin kykyihin ja taitoihin - Päätöksentekoa - Tavoitteita - Aikaa

Lisätiedot

Liikuntakyselyn yhteenveto, keva t 2013.

Liikuntakyselyn yhteenveto, keva t 2013. Saara Hanhela Liikuntakyselyn yhteenveto, keva t 2013. Itä-Suomen yliopiston sekä Savonia-ammattikorkeakoulun Kuopion kampusten opiskelijoille ja henkilöstölle tehtiin liikuntakysely keväällä 2013. Kysely

Lisätiedot

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 1/2 Tutkinnon perusteisiin sisältyy erilaisia

Lisätiedot

TEHOTANOLLA TERVEYTTÄ VUOROTYÖHÖN 25.5.2012. Työterveyshoitaja Ulla Kauppinen

TEHOTANOLLA TERVEYTTÄ VUOROTYÖHÖN 25.5.2012. Työterveyshoitaja Ulla Kauppinen TEHOTANOLLA TERVEYTTÄ VUOROTYÖHÖN 25.5.2012 Työterveyshoitaja Ulla Kauppinen 1 Lappeenrannan työterveys ry perustettu v. 1975 Suomen Työterveys ry:n jäsen Toimii non-profit periaatteella Yritysasiakkaita

Lisätiedot

Miten päihdepalveluja l tulisi kehittää?

Miten päihdepalveluja l tulisi kehittää? Keskustelukahvila 14.10.-16.12.201310 16 12 2013 Miten päihdepalveluja l tulisi kehittää? Työryhmä kehittäjätyöntekijä suunnittelija kokemusasiantuntija Sosiaalityönopiskelija Alkutilanne: suunnittelussa

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Oma kuvani Nimi: Lukuvuosi: Esiopetuspaikka: 2 LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros 4.5.2017 Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 28.9.2017 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot

Reijo Laatikainen & Henna Rannikko. Toimistotyöläisen ruokapäivä

Reijo Laatikainen & Henna Rannikko. Toimistotyöläisen ruokapäivä Reijo Laatikainen & Henna Rannikko Toimistotyöläisen ruokapäivä Talentum Pro Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN: 978-952-14-2598-1 ISBN: 978-952-14-2599-8 (sähkökirja) ISBN:

Lisätiedot

Liikkuva koulu hanke. Seminaari Helsinki Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus

Liikkuva koulu hanke. Seminaari Helsinki Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Liikkuva koulu hanke Ttki Tutkimustuloksia tlki Seminaari Helsinki 5.10.2011 Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Pilottihankkeiden tutkimus ja seuranta Tavoitteena on selvittää miten hanke

Lisätiedot

Täytä hakemus Liikunnan aluejärjestöjen sisäänkirjautuminen

Täytä hakemus Liikunnan aluejärjestöjen sisäänkirjautuminen Täytä hakemus Liikunnan aluejärjestöjen sisäänkirjautuminen Tiedot hakijayhteisöstä Hakijayhteisön virallinen nimi PAM-liikealan Kuopion seudun osasto ry Hakijayhteisön Y-tunnus tai rekisteritunnus 1088709-8

Lisätiedot

Tämä osallistumista ja vahvuuksia edistävä toimintamalli on toteutettu opinnäytetyö projektina Pirilän toimintakeskukseen.

Tämä osallistumista ja vahvuuksia edistävä toimintamalli on toteutettu opinnäytetyö projektina Pirilän toimintakeskukseen. JOHDANTO Tämä osallistumista ja vahvuuksia edistävä toimintamalli on toteutettu opinnäytetyö projektina Pirilän toimintakeskukseen. Mallin tarkoituksena on antaa seuraaville toimintapäivän tekijöille ideoita

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Herättelevät kysymykset ammattikuljettajalle Terveenä ja hyvinvoivana jo työuran alussa POHDI OMAA TERVEYSKÄYTTÄYTYMISTÄSI VASTAAMALLA SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN: TYÖ Kuinka monta tuntia

Lisätiedot

(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM)

(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM) (Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM) Päivitetty 8.8.2018 opiskelijan hyvän oppimisen, hyvän

Lisätiedot

Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille

Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille 1(5) Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille Harvinaiskeskus Norio järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Vuonna 2019 kurssit järjestetään Iiris-keskuksessa Helsingin

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien mahdollisuudet lihavuuden ehkäisyssä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Opetusneuvos Marjaana Manninen,

Lisätiedot

Yleisten apurahojen hakuohjeet

Yleisten apurahojen hakuohjeet Yleisten apurahojen hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Norjan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien maiden

Lisätiedot

Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen. Ylöjärven kaupunki

Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen. Ylöjärven kaupunki Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen Hyvä käytäntö Pirkanmaalla ruokailutoimikuntamalli valittiin keväällä 2017 sote- ja maakuntauudistuksen hyte seminaarissa yhdeksi Pirkanmaan hyvistä

Lisätiedot

Koko perheen liikunnan edistäminen Anu Kangasniemi, LitM, laillistettu psykologi LIKES-tutkimuskeskus 18.10.2012. www.likes.fi

Koko perheen liikunnan edistäminen Anu Kangasniemi, LitM, laillistettu psykologi LIKES-tutkimuskeskus 18.10.2012. www.likes.fi Koko perheen liikunnan edistäminen Anu Kangasniemi, LitM, laillistettu psykologi LIKES-tutkimuskeskus 18.10.2012 Sisältö Johdanto Motivointi muutokseen arvotyöskentelyn ja itselle tärkeiden asioiden avulla

Lisätiedot

Sätky Terveystyöryhmä Riitta Ollitervo-Peltonen

Sätky Terveystyöryhmä Riitta Ollitervo-Peltonen Sätky 2010-2011 Terveystyöryhmä 21.3.2012 Riitta Ollitervo-Peltonen Opisk. terv.huollon opas Terveystarkastuksen tehtävänä: Saada kokonaiskäsitys opiskelijan terveydestä ja hyvinvoinnista Ohjata opiskelijaa

Lisätiedot

KESÄREKRYTOINTI AAMUJAKELU Oy:ssä. Toimenpiteet ja vaikutukset

KESÄREKRYTOINTI AAMUJAKELU Oy:ssä. Toimenpiteet ja vaikutukset KESÄREKRYTOINTI AAMUJAKELU Oy:ssä Toimenpiteet ja vaikutukset TAUSTATIETOA Aamujakelun jakoalue on jaettu neljään osaan: keskusta, itä, etelä ja länsi. Kullakin osalla on oma aluepäällikkönsä. Osat on

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Hakemuksen käsittelevä AVI Lounais-Suomen aluehallintovirasto (LSAVI) Sähköpostiosoite

Hakemuksen käsittelevä AVI Lounais-Suomen aluehallintovirasto (LSAVI) Sähköpostiosoite Dnro Liikkuva koulu Hakija Hakija Y-tunnus 0133596-1 Kankaanpään kaupunki Sijaintikunta Kankaanpää Hakemuksen käsittelevä AVI Lounais-Suomen aluehallintovirasto (LSAVI) Yhteystiedot Postiosoite Lähiosoite

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2017 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Veera Heinonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä KOULU JA SEURA

Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä KOULU JA SEURA Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä Molemmat avaavat ovia lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi KOULU JA SEURA Yhteisen kuvan ja tekemisen vahvistaminen Koulussa opitaan ja innostutaan

Lisätiedot

Tutkintouudistuksen vaikutukset työkykypassiin. Hyvinvointipäivät Saija Sippola

Tutkintouudistuksen vaikutukset työkykypassiin. Hyvinvointipäivät Saija Sippola Tutkintouudistuksen vaikutukset työkykypassiin Hyvinvointipäivät Saija Sippola 4.12.2014 suorituskyky Sen minkä nuorena oppii, vanhana taitaa Mutta, jos tekee elämäntaparemontin: 19 v: Cooper 2 400 m,

Lisätiedot

HAKEMUS KKI-KEHITTÄMISHANKKEEKSI

HAKEMUS KKI-KEHITTÄMISHANKKEEKSI HAKEMUS KKI-KEHITTMISHANKKEEKSI TIEDOT HAKIJASTA Hakijayhteisön nimi: Mallilan Yritys Hakijayhteisön rekisteritunnus: 123456-1 Hakijayhteisön osoite: Mallilankuja 11 a 1 Postinumero: 12340 Postitoimipaikka:

Lisätiedot

Urheiluseura liikunnallisen elämäntavan edistäjänä. KKI-päivät Eerika Laalo-Häikiö

Urheiluseura liikunnallisen elämäntavan edistäjänä. KKI-päivät Eerika Laalo-Häikiö Urheiluseura liikunnallisen elämäntavan edistäjänä KKI-päivät 22.3.2017 Eerika Laalo-Häikiö Uintiurheilu ja vesiliikunta lukuina HARRASTAJAMÄÄRÄT Yli 90 000 harrastajaa (jäsenet, lisenssiurheilijat, muut

Lisätiedot

Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä. Ritva Hautala Outi Ahonen

Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä. Ritva Hautala Outi Ahonen Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä Ritva Hautala Outi Ahonen Miksi? Terveelliset elämäntavat opitaan nuorena 11-vuotiaat vielä hyvin terveitä Lapsiin ja nuoriin kohdennetulla terveyden

Lisätiedot

Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet

Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet Yleisten apurahojen yhteiset hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Tanskan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien

Lisätiedot

Oppilaitos: Luokka: Vastaava opettaja:

Oppilaitos: Luokka: Vastaava opettaja: TERVEYSKYSELY Oppilaitos: Luokka: Vastaava opettaja: Opiskelutyö edellyttää hyvää fyysistä ja psyykkistä kuntoa. Terveydentilasta ja kunnosta huolehtiminen on yksi elämän perusedellytyksistä. Pysähdy hetkeksi

Lisätiedot

TerveysInfo. Kulje viisaasti Juliste. hyötyliikunta

TerveysInfo. Kulje viisaasti Juliste. hyötyliikunta TerveysInfo hyötyliikunta Arviointi avuksi : vahvista tervysliikunnan yhteistyötä Liikuntaneuvonnan ja terveysliikuntapalvelujen yhteisen arvioinnin avulla voidaan edistää saumattoman palveluketjun toimintaa.

Lisätiedot

Ikäinnovaatio hanke

Ikäinnovaatio hanke Ikäinnovaatio 2012-2014 hanke http://www.uef.fi/ikainnovaatio 22.5.2013 Paronen, Elsa Ropponen, Katja Ahonen, Tommi Hämäläinen, Susanne Tutkimustulokset -esityksen eteneminen 1)Tutkimus asetelma 2) Kyselyyn

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

JAKSAMINEN VUOROTYÖSSÄ

JAKSAMINEN VUOROTYÖSSÄ JAKSAMINEN VUOROTYÖSSÄ 2/23/2016 Ulla Peltola; OH lab.hoit., TtM, opettaja 1 SISÄLTÖ vuorotyö ja terveys vuorotyön edut ja haitat työvuorosuunnittelu esimiestyö työn ja perheen/muun elämän yhteensovittaminen

Lisätiedot

Testauspäivä Hannu-Matti Järvinen

Testauspäivä Hannu-Matti Järvinen Testauspäivä 11.1.2019 Hannu-Matti Järvinen hannu-matti.jarvinen@tuni.fi Tampereen yliopisto Tampere University Tutkinnot jatkossa tietotekniikan alueella? Tekniikan kandidaatin ja diplomi-insinöörin tutkinnot

Lisätiedot

Healthy eating at workplace promotes work ability. Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä

Healthy eating at workplace promotes work ability. Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä Healthy eating at workplace promotes work ability Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä Jaana Laitinen Dosentti, Team Leader Työterveyslaitos, Suomi Finnish Institute of Occupational Health

Lisätiedot

OPISKELUHYVINVOINTITYÖ JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUSSA. Heini Pietilä 11.4.2012 1

OPISKELUHYVINVOINTITYÖ JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUSSA. Heini Pietilä 11.4.2012 1 OPISKELUHYVINVOINTITYÖ JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUSSA Heini Pietilä 11.4.2012 1 HYVINVOINTITYÖN TAVOITE Tavoitteena on edistää opiskelijan terveyttä ja opiskelukykyä sekä opiskeluyhteisöjen hyvinvointia

Lisätiedot

Doodle helppoa aikatauluttamista

Doodle helppoa aikatauluttamista Doodle helppoa aikatauluttamista Kuinka käytän Doodlea? -vaiheittainen opas käyttöön ja aikataulukyselyn luomiseen http://www.doodle.com/ Doodle on ohjelma joka auttaa sinua aikatauluttamaan kokouksia

Lisätiedot

Janakkalan varhaiskasvatuksen liikuntasuunnitelma

Janakkalan varhaiskasvatuksen liikuntasuunnitelma Janakkalan varhaiskasvatuksen liikuntasuunnitelma Johanna Jalli-Huhtala, päiväkodin johtaja Teemu Heikkilä, lastentarhanopettaja, liikunnanohjaaja, kouluttaja 24.04.2014, Tampere, UKK-instituutti Aika

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2.2016, Helsinki

Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2.2016, Helsinki Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2.2016, Helsinki Kunnan keinot kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja Liisa Mikkola, oh, TtM, th, Seinäjoki Seinäjoki lyhyesti Väkiluku 61 491 asukasta (31.12.2015)

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille

Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille Liikkumisen ohjauksen hanke Lappeenrannassa ja Loimaalla - Loppuraportti 16.11.2017 - Hankkeen lähtökohdat ja rahoitus Työmatkaliikkumisen aktivointihanke

Lisätiedot

Wiitaunionin liikuntakysely. Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014.

Wiitaunionin liikuntakysely. Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014. Wiitaunionin liikuntakysely Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014. Wiitaunionin liikuntakyselyssä kartoitettiin Viitasaaren ja Pihtiputaan yli 16-vuotiaiden asukkaiden liikunta-aktiivisuuden

Lisätiedot

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Mistä lähteä liikkeelle, jos oman lapsen paino huolestuttaa? Miten lapsen

Lisätiedot

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk 9.12 Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

Ohjelmasisällössä huomioidaan kohderyhmä esim. yrittäjät, työttömät, eri ammattiryhmät.

Ohjelmasisällössä huomioidaan kohderyhmä esim. yrittäjät, työttömät, eri ammattiryhmät. MTLH:N HYVINVOINTILOMAN 2017 MALLIOHJELMA Ohjelmasisällössä huomioidaan kohderyhmä esim. yrittäjät, työttömät, eri ammattiryhmät. Tavoitteena on, että työikäinen lomalainen aktivoituu oman hyvinvointinsa

Lisätiedot

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä V Valtakunnallinen kansanterveyspäivä 15.1.2009 Helsinki Tuija Tammelin Erikoistutkija, FT, LitM Työterveyslaitos, Oulu Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus,

Lisätiedot

AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI

AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI Timo Kalmakoski Tiedotustilaisuus Helsingissä 14.5.2008 Lapin Urheiluopisto Santasport Institute www.santasport.fi Esim. AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI OSIO 5:n TESTAUSTA TYÖSSÄOPPIMISJAKSOLLA

Lisätiedot

Aikuisliikunta seuroissa. Aikuisliikunnan kysely seuroille kesällä 2015

Aikuisliikunta seuroissa. Aikuisliikunnan kysely seuroille kesällä 2015 Aikuisliikunta seuroissa Aikuisliikunnan kysely seuroille kesällä 2015 Kyselyyn vastanneet Vastanneita kaikilta alueilta, yhteensä 276 kpl Suurin jäsenmäärä vastanneiden edustamissa seuroissa Millaista

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

TYÖKYKY & ENERGISEMPI ARKI -VERKKOVALMENNUS YHTEENVETO VALMENNUKSEN TULOKSISTA

TYÖKYKY & ENERGISEMPI ARKI -VERKKOVALMENNUS YHTEENVETO VALMENNUKSEN TULOKSISTA TYÖKYKY & ENERGISEMPI ARKI -VERKKOVALMENNUS YHTEENVETO VALMENNUKSEN TULOKSISTA Yhteenveto perustuu valmennuksen alku- ja loppukyselyyn, joka mittaa valmennuksen aikana tapahtuneita muutoksia. Asiakas:

Lisätiedot

KKI-hanketuen hakulomake

KKI-hanketuen hakulomake KKI-hanketuen hakulomake Tiedot hakijayhteisöstä Hakijayhteisön virallinen nimi: Mallilan urheiluseura ry Hakijayhteisön Y-tunnus tai rekisteritunnus: 123456-1 Hakijayhteisön tilinumero IBAN -muodossa:

Lisätiedot

Nimi ja syntymäaika: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle :

Nimi ja syntymäaika: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle : OMAHOITOLOMAKE Nimi ja syntymäaika: pvm: Sinulle on varattu seuraavat ajat vastaanottokäynnille: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle : Lääkärin vastaanotolle: Mitä on omahoito? Omahoito

Lisätiedot

Ajankohtaista Liikkuvasta opiskelusta

Ajankohtaista Liikkuvasta opiskelusta Ajankohtaista Liikkuvasta opiskelusta ANTTI BLOM, antti.blom@oph.fi JOHANNA KUJALA, johanna.kujala@oph.fi Liikkuva opiskelu -seminaari 12.9.2018 WWW. LIIKKUVAOPISKELU. FI Liikkuva koulu -ohjelmakokonaisuus

Lisätiedot

Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille

Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille 1(5) Hakuohje Huuli- ja suulakihalkio -perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa osallistujat

Lisätiedot

Sompion koulun liikuntapainotusluokka

Sompion koulun liikuntapainotusluokka Sompion koulun liikuntapainotusluokka Kohderyhmä Liikuntaluokalle otetaan oppilaita koko Keravan kaupungin alueelta. Ulkokuntalaisia voidaan ottaa vain, jos keravalaisia hakijoita ei ole riittävästi aloituspaikkoihin

Lisätiedot

peruskoulun 5. ja 8. -vuosiluokille Matti Pietilä Opetushallitus

peruskoulun 5. ja 8. -vuosiluokille Matti Pietilä Opetushallitus peruskoulun 5. ja 8. -vuosiluokille Matti Pietilä Opetushallitus 26.1.2018 Työikäisten määrä vähenee Suomessa 2050: 27,9 % 2014: 42,9 % Lähde: Valtiovarainministeriö Liikuntasuosituksen täyttävien (liikuntaa

Lisätiedot

Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit

Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit Indikaattorit on valittu sen perusteella, että ne huomioidaan HYTE-kertoimessa.

Lisätiedot

Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus monialaisena yhteistyönä

Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus monialaisena yhteistyönä Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus monialaisena yhteistyönä Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Toimiva opiskeluterveydenhuolto seminaari 17.9.2015 Toteutuneet tarkastukset toisen asteen oppilaitoksissa

Lisätiedot

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS 2012 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS On valtakunnallinen opiskeluterveydenhuollon organisaatio, joka tarjoaa yleisterveyden, mielenterveyden ja suunterveyden

Lisätiedot

Talvisalon urheiluyläkoulu. Lukuvuosi

Talvisalon urheiluyläkoulu. Lukuvuosi Talvisalon urheiluyläkoulu Lukuvuosi 2017-2018 Urheiluyläkoulutoiminnan taustaa ja tavoitteita... Hallitusohjelma: jokainen peruskouluikäinen liikkuu tunnin päivässä OLYMPIAKOMITEAN Kolmen vuoden jälkeen

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus

Lisätiedot

Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus malli + opas. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluterveydenhuollon verkosto

Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus malli + opas. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluterveydenhuollon verkosto Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus malli + opas Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluterveydenhuollon verkosto 28.10.2015 Toteutuneet tarkastukset toisen asteen oppilaitoksissa Milloin oppilaitoksessa

Lisätiedot