Tampereen Raitiotie Oy Rakennemuistio / tausta-aineistoa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tampereen Raitiotie Oy Rakennemuistio / tausta-aineistoa"

Transkriptio

1 Rakennemuistio / tausta-aineistoa

2 Tausta ja tavoitteet > Tämä on muistio, jonka laadinnasta sovittiin palaverissa rahoituspäällikkö Janne Salosen kanssa > Muistio on sovittu laadittavaksi siitä lähtökohdasta, että se voisi toimia mahdollisen asiasta tehtävän päätöksenteon tukena, mutta muistiossa ei sinänsä oteta kantaa tietyn rakennevaihtoehdon paremmuudesta > Ymmärryksemme mukaan päätöksenteon tavoitteina ovat toimivan, kestävän ja hallittavan joukkoliikenneratkaisun tuottaminen laisille, ottaen huomioon hankkeen koko elinkaaren ja mahdollisesti myöhemmin mukaan liittyvät muut kunnat tai kaupungit. > Muiden kuntien ja en mukaan liittyminen on mahdollista toteuttaa esimerkiksi osakesarjoilla, lähinnä infran ja varikon osalta, jotta oikeudet ja vastuut voidaan kohdistaa tehokkaasti ja yksiselitteisesti. > Palaverissa käytiin läpi aiemmin keskustelussa olleet rakenne- ja organisaatiomallit, minkä perusteella päädyttiin ensin analysoimaan tarkemmin kolmea vaihtoehtoa (ns. Infra- ja kalustoyhtiö malli): > (1) Keskinäinen yhtiö Malli A: osakkeet oikeuttavat kaupungin hallitsemaan infraa, varikkoa ja kalustoa. Malli B: osakkeet oikeuttavat kaupungin hallitsemaan infraa ja varikkoa, mutta kaluston osalta maksetaan yhtiölle vuokraa. > (2) Keskinäinen yhtiö ja kalustoyhtiö Keskinäisen yhtiön osakkeet oikeuttavat kaupungin hallitsemaan infraa ja varikkoa. Kalustoyhtiö hallitsee kalustoa ja maksaa vuokraa. > (3) Konserni Keskinäisen yhtiön osakkeet oikeuttavat kaupungin hallitsemaan infraa ja varikkoa. Lisäksi keskinäinen yhtiö omistaa kalustoyhtiön. Kalustoyhtiö hallitsee kalustoa ja maksaa vuokraa. > Vastaavat vaihtoehdot on käsitelty erikseen myös ns. Operatiivisen mallin osalta, missä koko raitiotietä koskeva toiminta olisi keskitetty yhteen tai kahteen yhtiöön. > Tässä muistiossa on eri vaihtoehtoja vertailtaessa oletettu käytettävän osakeyhtiöitä, mutta myös esimerkiksi kommandiittiyhtiön käyttäminen voisi olla mahdollista. > Kaikissa vaihtoehdoissa on mahdollista, että yhtiö osin toimittaa kaupungille kunnallistekniikkaa, jonka osalta voi olla mahdollista soveltaa arvonlisäverotuksessa käännettyä verovelvollisuutta. > Kaikissa vaihtoehdoissa on mahdollista, että yhtiö tai yhtiöt tarvitsevat kaupungin takauksen lainoilleen ja muille velvoitteilleen. Muistiossa kommentoidaan kaupungin takausta raitiotieyhtiölle tai -yhtiöille EU:n valtiontukisääntöjen näkökulmasta. > Muistiossa käsitellään edellä mainittuja vaihtoehtoja juridisesta näkökulmasta, painottaen yhtiö-, kilpailu- ja vero-oikeudellista näkökulmaa. 2

3 Keskinäinen yhtiö Keskinäinen yhtiö yhtiöoikeudessa Keskinäinen yhtiö verotuksessa > Keskinäinen kiinteistöyhtiö on yhtiö, jonka yhtiöjärjestyksessä määrätty tarkoitus on omistaa ja hallita vähintään yhtä rakennusta tai sen osaa ja jonka jokainen osake yksin tai yhdessä toisten osakkeiden kanssa tuottaa oikeuden hallita yhtiöjärjestyksessä määrättyä yhtiön rakennuksessa olevaa huoneistoa taikka muuta osaa yhtiön rakennuksesta tai sen hallinnassa olevasta kiinteistöstä. Irtain omaisuus ei voine lain määritelmän mukaan muodostaa omaa osakesarjaansa. > Keskinäiseen kiinteistöyhtiöön sovelletaan asunto-osakeyhtiölakia tai sen soveltaminen voidaan sulkea yhtiöjärjestyksessä pois. > Irtaimen omaisuuden omistamista ei ole nimenomaisesti kielletty tai rajoitettu; yleisten osakeyhtiöoikeudellisten periaatteiden mukaan toimialamääräys ohjaa yhtiön toimintaa. > Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä tulisi kirjoittaa siten, että se mahdollistaa halutun toiminnan harjoittamisen, kuten esimerkiksi koneiden tai laitteiden omistamisen ja hallinnoinnin tai osakkeiden omistamisen toisesta yhtiöstä. > Kaupparekisteri arvioi keskinäisen kiinteistöyhtiön rekisteröinnin ja toimialapykälän hyväksymisen edellytykset, ja tekee yksittäistapauksessa ratkaisun asiasta. Kaupparekisterin ratkaisulla ei itsessään ole vaikutusta verokohteluun. > Verotuksessa keskinäisen yhtiön malli, jossa yhtiö ei lähtökohtaisesti tee tulosta ja omistaja kattaa kulut, on vakiintuneesti hyväksytty kahdessa toimintamallissa: 1. Asunto-osakeyhtiö ja keskinäinen kiinteistöyhtiö 2. Laajan omistajapohjan sähköntuotantoyhtiö (ns. Mankala-yhtiö) > Tämän muistion sivulla 10 kuvattu operatiivinen yhtiö ei voine toimia keskinäisenä kiinteistöyhtiönä. Samoin tässä muistiossa mainitut kalustoyhtiöt toimivat tavallisina osakeyhtiöinä. > Keskinäisen kiinteistöyhtiön tilojen hallinnan perustuminen osakkeiden omistukseen (yhtiö ei saa vuokraa ja osakas ei maksa vuokraa) on erityisellä säännöksellä sallittu verotuksessa. Vakiintuneesti keskinäisen kiinteistöyhtiön on katsottu voivan erityisen säännöksen puitteissa luovuttaa osakkeiden perusteella osakkaan hallintaan mm. toimisto-, liike-, pysäköintilaitos- ynnä muita rakennuksia. Lain sanamuoto ja oikeuskäytäntö eivät kuitenkaan näytä antavan tukea irtaimen omaisuuden hallintaan keskinäisen kiinteistöyhtiön osakkeiden omistamisen perusteella, vaan vuokranmaksua todennäköisesti edellytettäisiin. 3

4 Infra- ja kalustoyhtiö -malli 4

5 Keskinäinen yhtiö: Malli A Kunnallistekniikka Infran Kaluston Korko ja lyhennys Joukkoliikenne -yksikkö Pankkilaina Operaattori Pankki Operoinnin tilaus Lipputulot Vaunujen liikennöinti Yhteenveto rakenteesta > on keskinäinen kiinteistöyhtiö, joka hankkii ja omistaa seuraavat varallisuuserät: Infra: rataverkosto ja maan käyttöoikeus, sopimus Varikko: rakennukset Kalusto: raitiovaunut, sopimus > Infran, Varikon ja Kaluston hallintaoikeus kaupungilla osakeomistuksen perusteella. Infran ja Varikon hallinta voidaan kohdistaa osakesarjoille (esim A ja B). > Uudet osakkeenomistajat (kunnat) voivat tulla osakkaiksi uusien osakesarjojen kautta. > Yhtiön päätöksenteko ja hallinto tapahtuu yhtiön organisaatiossa. > Verosäännökset eivät näytä mahdollistavan keskinäisen kiinteistöyhtiön mallia, jossa myös Kaluston hallinta perustuu osakeomistukseen, vaan käyvän vuokran maksamista yhtiölle todennäköisesti edellytetään. Asiasta on mahdollista hakea ennakkoratkaisua, mutta todennäköisesti ratkaisu on negatiivinen. 5

6 Keskinäinen yhtiö: Malli B Kunnallistekniikka Infran Kaluston Vuokra Korko ja lyhennys Joukkoliikenne -yksikkö Pankkilaina Operaattori Pankki Operoinnin tilaus Lipputulot Vaunujen liikennöinti Yhteenveto rakenteesta > on keskinäinen kiinteistöyhtiö, joka hankkii ja omistaa seuraavat varallisuuserät: Infra: rataverkosto ja maan käyttöoikeus, sopimus Varikko: rakennukset Kalusto: raitiovaunut, sopimus > Infran ja Varikon hallintaoikeus kaupungilla osakeomistuksen perusteella (esim. osakesarjoilla A ja B). > Kalustoa ei hallita osakkeiden perusteella, vaan maksaa käypää vuokraa. > Uudet osakkeenomistajat (kunnat) voivat tulla osakkaiksi uusien osakesarjojen kautta. > Yhtiön päätöksenteko ja hallinto tapahtuu yhtiön organisaatiossa. > Verosäännökset näyttävät mahdollistavan keskinäisen kiinteistöyhtiön mallin, jossa Infran ja Varikon hallinta perustuu osakeomistukseen ja Kaluston hallinta perustuu käyvän vuokran maksamiseen. Vakiintunutta verotuskäytäntöä ei kuitenkaan ole. Mallista on suositeltavaa hakea ennakkoratkaisua. Mahdollinen valitusprosessi hallinto-oikeudessa voi viivästyttää kokonaishankkeen etenemistä. 6

7 Keskinäinen yhtiö ja kalustoyhtiö Infran Kunnallistekniikka Korko ja lyhennys Pankkilaina Pankki Vuokra Kalusto Oy Korko ja lyhennys Joukkoliikenne -yksikkö Operaattori Kaluston Operoinnin tilaus Vaunujen liikennöinti Lipputulot Yhteenveto rakenteesta > on keskinäinen kiinteistöyhtiö, joka hankkii ja omistaa seuraavat varallisuuserät: Infra: rataverkosto ja maan käyttöoikeus, sopimus Varikko: rakennukset Kalusto Oy on osakeyhtiö, joka hankkii ja omistaa seuraavat varallisuuserät: Kalusto: raitiovaunut, sopimus > Infran ja Varikon hallintaoikeus kaupungilla osakeomistuksen perusteella (esim. osakesarjoilla A ja B). > Kalustoa ei hallita osakkeiden perusteella, vaan maksaa käypää vuokraa. > Vakiintuneesti keskinäinen kiinteistöyhtiö omistaa kiinteistöjä ja rakennuksia. Myös Infra pitäisi voida rinnastaa kiinteistöön. > Kalustoyhtiön käyttö on käytännössä esiintynyt toimintamalli. Käyvän vuokratason määrittäminen ja dokumentointi on suositeltavaa. > Uudet osakkeenomistajat (kunnat) voivat tulla osakkaiksi uusien osakesarjojen kautta. > Yhtiön päätöksenteko ja hallinto tapahtuu yhtiön organisaatiossa. 7

8 Konserni: Infra ja Kalusto Kunnallistekniikka Infran Kaluston Voitonjako Kalusto Oy Vuokra Pankkilaina Korko ja lyhennys Joukkoliikenne -yksikkö Operaattori Operoinnin tilaus Vaunujen liikennöinti Pankki Lipputulot Yhteenveto rakenteesta > on keskinäinen kiinteistöyhtiö, joka hankkii ja omistaa seuraavat varallisuuserät: Infra: rataverkosto ja maan käyttöoikeus, sopimus Varikko: rakennukset Kalusto Oy on osakeyhtiö, joka hankkii ja omistaa seuraavat varallisuuserät: Kalusto: raitiovaunut, sopimus > Infran ja Varikon hallintaoikeus kaupungilla :n osakeomistuksen perusteella (esim. osakesarjoilla A ja B). > Kalustoa ei hallita osakkeiden perusteella, vaan maksaa Kalusto Oy:lle käypää vuokraa. > Kalusto Oy:n saamasta vuokrasta kertyvä tulos voitaisiin mahdollisesti antaa konserniavustuksena :lle. Mahdollinen valitusprosessi konserniavustuksen edellytysten täyttymisestä, lähinnä harjoittaako elinkeinotoimintaa. > Uudet osakkeenomistajat (kunnat) voivat tulla osakkaiksi uusien osakesarjojen kautta. > Yhtiön päätöksenteko ja hallinto tapahtuu yhtiön organisaatiossa. > Asunto-osakeyhtiölain esitöiden mukaan kiinteistöyhtiö ei yleensä voi olla pääomistajana elinkeinotoimintaa harjoittavassa yhtiössä, joten suosittelemme konsernimallin verokohtelun varmistamista ennakkoratkaisulla. 8

9 Operatiivinen yhtiö -malli 9

10 Operatiivinen yhtiö Kunnallistekniikka Infran Kaluston Operaattori Vaunujen liikennöinti Operoinnin tilaus Joukkoliikenne -yksikkö Liikennöintikorvaus Pankkilaina: lyhennys ja korko Pankki Lipputulot Yhteenveto rakenteesta on operatiivinen osakeyhtiö, joka hankkii ja omistaa varallisuuserät sekä suorittaa palvelut seuraavasti: Infra: rataverkosto ja maan käyttöoikeus, sopimus Varikko: rakennukset Kalusto: raitiovaunut sekä sopimus Operointi: kilpailutus ja tilaus Operaattorilta Henkilöstö: yhtiöllä on 5-10 työntekijää > Kaupunki maksaa Raitiovaunu Oy:lle markkinaehtoista liikennöintikorvausta, jonka minimitaso on yhtiön kulut lisättynä katemarginaalilla. Siirtohinnoittelusäännöt edellyttävät, että määräysvallassa olevan yhtiön tuottopotentiaali vastaa yhtiön kantamia vastuita ja riskejä, joten tässä mallissa yhtiölle kertyvät kate olisi käsitellyistä vaihtoehdoista suurin. > Uudet osakkeenomistajat (kunnat) voivat tulla osakkaiksi uusien osakesarjojen kautta. Yhtiön päätöksenteko ja hallinto tapahtuu yhtiön organisaatiossa. Operatiivisen yhtiön mallissa ei Infran ja Varikon hallintaa ole mahdollista antaa kaupungille osakeomistuksen perusteella. Siten tässä mallissa uusien kuntien mukaantulomalli eroaisi muista malleista, mutta yhtiöjärjestyksen määräyksillä vastaavan vastuunjaon pitäisi olla mahdollista. 10

11 Operatiivinen yhtiö ja infrayhtiö Kunnallistekniikka Joukkoliikenne -yksikkö Lipputulot Yhteenveto rakenteesta > on keskinäinen kiinteistöyhtiö, joka hankkii ja omistaa seuraavat varallisuuserät: Infra: rataverkosto ja maan käyttöoikeus, sopimus Varikko: rakennukset Infran Kaluston Pankkilaina: lyhennys ja korko Pankki Raitiovaunu Oy Liikennöintikorvaus Operoinnin tilaus Operaattori Vaunujen liikennöinti Raitiovaunu Oy on operatiivinen osakeyhtiö, joka hankkii ja omistaa varallisuuserät sekä suorittaa palvelut seuraavasti: Kalusto: raitiovaunut sekä sopimus Operointi: kilpailutus ja tilaus Operaattorilta Henkilöstö: yhtiöllä on 5-10 työntekijää > Kaupunki maksaa Raitiovaunu Oy:lle markkinaehtoista liikennöintikorvausta, jonka minimitaso on yhtiön kulut lisättynä katemarginaalilla. Siirtohinnoittelusäännöt edellyttävät, että määräysvallassa olevan yhtiön tuottopotentiaali vastaa yhtiön kantamia vastuita ja riskejä, joten tässä mallissa yhtiölle kertyvät kate olisi käsitellyistä vaihtoehdoista toiseksi suurin. > Uudet osakkeenomistajat (kunnat) voivat tulla osakkaiksi uusien osakesarjojen kautta. Yhtiön päätöksenteko ja hallinto tapahtuu yhtiön organisaatiossa. 11

12 Operatiivinen konserni Kunnallistekniikka Infran Kaluston Voitonjako Raitiovaunu Oy Operaattori Operoinnin tilaus Liikennöintikorvaus Vaunujen liikennöinti Joukkoliikenne -yksikkö Pankkilaina: lyhennys ja korko Pankki Lipputulot Yhteenveto rakenteesta > on keskinäinen kiinteistöyhtiö, joka hankkii ja omistaa seuraavat varallisuuserät: Infra: rataverkosto ja maan käyttöoikeus, sopimus Varikko: rakennukset Raitiovaunu Oy on operatiivinen osakeyhtiö, joka hankkii ja omistaa varallisuuserät sekä suorittaa palvelut seuraavasti: Kalusto: raitiovaunut sekä sopimus Operointi: kilpailutus ja tilaus Operaattorilta Henkilöstö: yhtiöllä on 5-10 työntekijää > Infran ja Varikon hallintaoikeus kaupungilla :n osakeomistuksen perusteella (esim. osakesarjoilla A ja B). > Kaupunki maksaa Raitiovaunu Oy:lle markkinaehtoista liikennöintikorvausta, jonka minimitaso on yhtiön kulut lisättynä katemarginaalilla. Siirtohinnoittelusäännöt edellyttävät, että määräysvallassa olevan yhtiön tuottopotentiaali vastaa yhtiön kantamia vastuita ja riskejä, joten tässä mallissa yhtiölle kertyvät kate olisi käsitellyistä vaihtoehdoista kolmanneksi suurin. > Osa Raitiovanu Oy:n saamasta liikennöintikorvauksesta kertyvästä tuloksesta mahdollisesti konserniavustuksena :lle. Mahdollinen valitusprosessi konserniavustuksen edellytysten täyttymisestä, lähinnä harjoittaako elinkeinotoimintaa. > Uudet osakkeenomistajat (kunnat) voivat tulla osakkaiksi uusien osakesarjojen kautta. Yhtiön päätöksenteko ja hallinto tapahtuu yhtiön organisaatiossa. > Asunto-osakeyhtiölain esitöiden mukaan kiinteistöyhtiö ei yleensä voi olla pääomistajana elinkeinotoimintaa harjoittavassa yhtiössä, joten suosittelemme operatiivisen konsernimallin verokohtelun varmistamista ennakkoratkaisulla. 12

13 Arvonlisäverotus 13

14 Arvonlisäverotus 1/4 Kunnallistekniikka Korvaus ja rakentamispalvelun välitys Infran Huoltopalvelun tilaus Kaluston Joukkoliikenne -yksikkö Operaattori Allianssi Lipputulot Operoinnin tilaus Vaunujen liikennöinti Rakentamispalvelun tilaus (käännetty ALV) Rekisteröityminen > Yhtiö rekisteröityy arvonlisäverovelvolliseksi sekä liiketoiminnastaan että kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta. > Liiketoiminnasta rekisteröityminen (Kaluston vuokraus ja/tai liikennöinti) tehdään ennen toiminnan aloittamista siitä alkaen, kun perustettu yhtiö alkaa tehdä hankintoja (valmistelevat toimet). > Kiinteistön luovuttamisesta (Infra ja Varikko) arvonlisäverovelvolliseksi hakeutuminen tehdään rakennustöiden alkamispäivästä. > Rekisteröitymisen yhteydessä Verohallinto tyypillisesti pyytää yhtiöltä selvityksen tulevasta arvonlisäverollisesta toiminnasta, esimerkiksi vuokrasopimuksesta, esivuokrasopimuksesta, kiinteistön luonteesta tai muusta vastaavasta selvityksestä kuten esimerkiksi kaavamääräyksistä. Suosittelemme, että Verohallinnon kanssa käydään proaktiivisesti keskustelua yhtiön toiminnan arvonlisäverollisesta luonteesta rekisteröitymisen yhteydessä. 14

15 Arvonlisäverotus 2/4 Kunnallistekniikka Korvaus ja rakentamispalvelun välitys Infran Huoltopalvelun tilaus Kaluston Joukkoliikenne -yksikkö Operaattori Allianssi Lipputulot Operoinnin tilaus Vaunujen liikennöinti Rakentamispalvelun tilaus (käännetty ALV) Veroilmoitusprosessi > Kausiveroilmoitus tilitettävistä ja palautettavista arvonlisäveroista tehdään laskutuskuukauden mukaan, ennakkomaksuissa kuitenkin aina maksuajankohdan mukaan. > Toimintansa alussa yhtiön ostojen arvonlisävero todennäköisesti ylittää vastikkeiden arvonlisäveron eli yhtiön pitäisi olla oikeutettu arvonlisäveron palautukseen. > Palautus voidaan maksaa aikaisintaan kohdekautta seuraavan kuun yleisen eräpäivän jälkeen. Esimerkiksi, jos yhtiö antaa kausiveroilmoituksen koskien elokuun arvonlisäverojen palautuksia, niin palautus maksettaisiin yhtiön verotilille aikaisintaan syyskuussa. > Aluksi käsittely voi kuitenkin viedä hieman pidempään, sillä Verohallinto tutkii samalla yhtiön toimintaa. Tästä syystä olisi suositeltavaa toimittaa Verohallinnon käsiteltäväksi ostolaskuja mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta varsinainen yhtiön yleistä toimintaa koskeva käsittely voidaan tehdä näiden laskujen osalta, jonka jälkeen kausiveroilmoitusten käsittely ja alvpalautusten maksaminen tapahtuu normaalisti parissa viikossa. 15

16 Arvonlisäverotus 3/4 Kunnallistekniikka Korvaus ja rakentamispalvelun välitys Infran Huoltopalvelun tilaus Kaluston Joukkoliikenne -yksikkö Operaattori Allianssi Lipputulot Operoinnin tilaus Vaunujen liikennöinti Rakentamispalvelun tilaus (käännetty ALV) Rakentamispalvelun käännetty verovelvollisuus > Mikäli voisi soveltaa rakentamispalvelun käännettyä verovelvollisuutta, voisi yhtiö ilmoittaa laskutuskuukauden tilitettävän ja palautettavan arvonlisäveron samalla kausiveroilmoituksella eikä kassavaikutusta muodostuisi. > voisi mahdollisesti soveltaa käännettyä verovelvollisuutta siltä osin, kun yhtiön tilaamat rakennuspalvelut liittyvät tosiasiassa kaupungin vastuulla oleviin rakennustöihin; tältä osin yhtiön ja kaupungin välillä tulisi laatia kunnallistekniikkasopimus. > Käännetyn verovelvollisuuden soveltamisesta on suositeltavaa keskustella myös varsinaisen rakennuspalvelun toimittajan kanssa, koska sovellettavasta menettelystä riippuu lisätäänkö :n laskuihin arvonlisävero vai ei. > :n mahdollisuudesta soveltaa käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta tulisi pyytää Verohallinnolta arvonlisäverotusta koskeva kirjallinen ohjaus. 16

17 Arvonlisäverotus 4/4 Kunnallistekniikka Korvaus ja rakentamispalvelun välitys Joukkoliikenne -yksikkö Operaattori Lipputulot Operoinnin tilaus Vaunujen liikennöinti Arvonlisäverojen kassavirrat Perusmalli > Jotta arvonlisäverot voidaan täysimääräisesti vähentää jokaisessa toiminnan vaiheessa, tulee arvonlisäverollista liiketoimintaa harjoittavien toimijoiden ketjun olla katkeamaton (toisin sanoen jokaisen toimijan tulee harjoittaa arvonlisäverollista liiketoimintaa) ja siten tulevan raitiotieinfran olla täysimääräisesti arvonlisäverollisessa käytössä. > Koska joukkoliikenneyksikkö on osa kuntaa eikä erillinen juridinen entiteetti, tulisi sillä olla täysimääräinen arvonlisäverollisten kulujen vähennysoikeus saamiaan kuluttajien henkilökuljetuksesta maksamia arvonlisäverollisia lipputuloja vastaan. > kaupungin :lle maksama vastike on arvonlisäverollinen, josta arvonlisäveron saa vähentää. > Operaattorilta tilattu operointi on arvonlisäverollista, jonka tilaaja saa vähentää tuottamiaan arvonlisäverollisia palveluita vastaan. Käännetyn arvonlisäverovelvollisuuden malli Infran Huoltopalvelun tilaus Kaluston Allianssi Rakentamispalvelun tilaus (käännetty ALV) > Koska osa :n tilaamasta työstä Allianssilta on kunnallistekniikkaa, voisi yhtiö mahdollisesti soveltaa käännettyä verovelvollisuutta tältä osin, koska yhtiön tilaamat rakennuspalvelut liittyvät tosiasiassa kaupungin vastuulla oleviin rakennustöihin. > Tällöin Allianssi ei sisällytä laskuihinsa arvonlisäveroa vaan veron Verohallinnolle tilittää ostaja eli. 17

18 Kilpailuoikeus 18

19 Kilpailuoikeus Yhtiöittämisvelvollisuus Takaus > Kuntalain 126 :n 2 momentin 5 kohdan mukaan kunta ei hoida tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla, jos toiminta muodostaa luonnollisen monopolin eikä tällöin ole yhtiöittämisvelvollisuutta. Pankkilaina Pankki > Raitiotie muodostaa luonnollisen monopolin, eikä sitä koske kuntalain mukainen yhtiöittämisvelvollisuus Kaupungin takauksen vaikutus > Komission tiedonanto Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuen käsitteestä (2016/ C 262/01) Korko ja lyhennys Kaupunkien liikenneinfrastruktuuriin tehtävien investointien rahoitus ei tavallisesti vaikuta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan eikä vääristä kilpailua Kaupunkien liikenneinfrastruktuurilla tarkoitetaan esimerkiksi raitiovaunuliikenteen raiteita ja maanalaista julkista liikennettä EU:n valtiontukisäännökset eivät näyttäisi tulevan sovellettavaksi ainakaan takaukseen, joka koskee rataverkoston ja maan käyttöoikeuden rahoitusta 19

20 Kilpailuoikeus Takaus Pankkilaina Pankki > Komissio katsoo myös, että vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan tai kilpailun vääristyminen on yleensä poissuljettua infrastruktuurin rakentamisessa silloin, kun i) infrastruktuurilla ei ole tavallisesti suoria kilpailijoita, ii) yksityinen rahoitus on alalla ja kyseisessä jäsenvaltiossa vähäistä ja iii) infrastruktuurin tarkoituksena ei ole valikoivasti suosia tiettyä yritystä tai toimialaa, vaan se hyödyttää koko yhteiskuntaa. Nämä periaatteet soveltuvat myös kalustoon ja varikkoon, eikä niitä koskevan rahoituksen takauksen pitäisi kuulua EU:n valtiontukisäännösten soveltamisalaan Korko ja lyhennys > Jotta EU:n valtiontukisäännökset eivät tule sovellettavaksi, komissio edellyttää myös, että muun toiminnan ristiintukeminen voidaan sulkea pois varmistamalla, että infrastruktuurin omistaja ei harjoita muuta taloudellista toimintaa tai pitämällä erillistä kirjanpitoa niin, että julkinen rahoitus ei hyödytä muita toimintoja > Epäsuora tuki infrastruktuurin toiminnanharjoittajalle voidaan sulkea pois valitsemalla toiminnanharjoittaja tarjouskilpailulla 20

21 Yhteyshenkilöt Heikki Vesikansa Partner Tel: Mobile: heikki.vesikansa@hannessnellman.com Rabbe Sittnikow Partner Tel: Mobile: rabbe.sittnikow@hannessnellman.com Harri Vehviläinen Senior Associate Tel: Mobile: harri.vehvilainen@hannessnellman.com Tuomo Heikkinen Associate Tel: Mobile: tuomo.heikkinen@hannessnellman.com Mika Pohjonen Specialist Partner Tel: Mobile: mika.pohjonen@hannessnellman.com

22 HELSINKI Hannes Snellman Attorneys Ltd Eteläesplanadi 20 / P.O.Box / Helsinki, Finland Tel: Fax: mikko.heinonen@hannessnellman.com STOCKHOLM Hannes Snellman Attorneys Ltd Kungsträdgårdsgatan 20 / P.O. Box / Stockholm, Sweden Tel: Fax: richard.akerman@hannessnellman.com MOSCOW Hannes Snellman LLC 7 Gasheka St Moscow, Russian Federation Tel: Fax: victoria.goldman@hannessnellman.com ST. PETERSBURG Hannes Snellman LLC 62 Nevsky Pr St. Petersburg, Russian Federation Tel: Fax: victoria.goldman@hannessnellman.com

KIINTEISTÖYHTIÖN VAPAAEHTOINEN HAKEUTUMINEN 23 LISÄVEROVELVOLLISEKSI

KIINTEISTÖYHTIÖN VAPAAEHTOINEN HAKEUTUMINEN 23 LISÄVEROVELVOLLISEKSI 2 KIINTEISTÖYHTIÖN VAPAAEHTOINEN HAKEUTUMINEN ARVON- LISÄVEROVELVOLLISEKSI Kiinteistön käyttöoikeuden luovutus esimerkiksi vastiketta tai vuokraa vastaan on säädetty laissa lähtökohtaisesti arvonlisäverottomaksi.

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät Finlandia-talo 28.10.2009

Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät Finlandia-talo 28.10.2009 Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät Finlandia-talo Director Maritta Virtanen Mistä arvonlisäveroa suoritetaan? Liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta Tavaran ja palvelun myynnistä Ellei

Lisätiedot

Kiinteistöjen arvonlisäverotuksesta. Anne Korkiamäki Ylitarkastaja

Kiinteistöjen arvonlisäverotuksesta. Anne Korkiamäki Ylitarkastaja Kiinteistöjen arvonlisäverotuksesta Anne Korkiamäki Ylitarkastaja Myyntimaan määräytymisestä, yleissäännökset Arvonlisäveroa suoritetaan liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta tavaran ja palvelun

Lisätiedot

Rakennuspalveluiden käännetty verovelvollisuus

Rakennuspalveluiden käännetty verovelvollisuus Rakennuspalveluiden käännetty verovelvollisuus Uudet säännökset astuvat voimaan 1.4.2011 Uudistus koskee myös muita yhtiöitä kuin perinteisiä rakennusyhtiöitä. 2 Rakennuspalveluiden käännetty verovelvollisuus

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN HAKEUTUMINEN

VAPAAEHTOINEN HAKEUTUMINEN Sisällys KIRJAILIJA 2 ESIPUHE 5 1 YLEISTÄ KIINTEISTÖYHTIÖISTÄ 13 1.1 Yhtiömuotojen peruserot 13 1.1.1 Asunto-osakeyhtiö ja keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö 13 1.1.2 Kiinteistöosakeyhtiö 14 1.2 Kiinteistöyhtiöihin

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Toiminimi ja kotipaikka

YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Toiminimi ja kotipaikka YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Helsingin Kalasataman Kymppi, ruotsiksi Fastighets Ab Fiskehamnen Tio i Helsingfors ja kotipaikka Helsinki. 2 Toimiala Yhtiön

Lisätiedot

Paikoitus ja arvonlisäverotus

Paikoitus ja arvonlisäverotus Paikoitus ja arvonlisäverotus Taloustorstai 10.10.2019 Pekka Montell @MontellPekka Kysymyksenasettelu Onko mahdollisuus vähentää täysimääräisesti paikoitusinvestointiin sisältyvä arvonlisävero? Paikoitustoiminta:

Lisätiedot

Rakenteen lähtötilanne ja suunnitellut kaupat

Rakenteen lähtötilanne ja suunnitellut kaupat Mäntsälän kunnan rakennejärjestelyn suunniteltu toteutus ja verotus 11.08.2014 / Mäntsälä Risto Walden, Kauppat.lisensiaatti risto@bilanssi.fi / 050-585 3655 Rakenteen lähtötilanne ja suunnitellut kaupat

Lisätiedot

Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus

Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus 1/5 Verohallinto Ylitarkastaja Janne Myllymäki PL 325 0052 VERO janne.myllymaki@vero.fi Lausunto koskien Verohallinnon ohjetta Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotus Lausunnonantajasta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 164/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi. Kiinteistön käyttöoikeuden

Lisätiedot

Sisällysluettelo 1 JOHDANTO KÄSITTEET RAKENTAMISPALVELUT... 45

Sisällysluettelo 1 JOHDANTO KÄSITTEET RAKENTAMISPALVELUT... 45 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 11 2 KÄSITTEET... 14 2.1 Tavaran luovutus ja palvelun suoritus... 14 2.2 Rakentamispalvelun määritelmä... 15 2.3 Kiinteistön määritelmä... 17 2.3.1 Määritelmän muutos...

Lisätiedot

Hallintaanottomenettelystä säädetään asunto-osakeyhtiölain 8 luvussa, ja sitä voidaan soveltaa automaattisesti kaikissa asunto-osakeyhtiöissä.

Hallintaanottomenettelystä säädetään asunto-osakeyhtiölain 8 luvussa, ja sitä voidaan soveltaa automaattisesti kaikissa asunto-osakeyhtiöissä. 3 Huoneiston hallintaanotto 3.1 Hallintaanotto lyhyesti Huoneiston hallintaanotolla tarkoitetaan sitä, että taloyhtiö ottaa osakkaan huoneiston hallintaansa määräajaksi osakkaan tai esimerkiksi tämän vuokralaisen

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY

OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY 2 (7) Sisällys 1. Sopimuksen osapuolet... 3 2. Määritelmät... 3 3. Sopimuksen tarkoitus... 3 4. Yhtiön toiminnan tarkoitus... 3 5. Yhtiön omistussuhteet... 4 5.1. Omistusosuudet...

Lisätiedot

Lausunto Hirvensalon koulun ja Kaupunkiteatterin omistusjärjestelyn verokohtelusta

Lausunto Hirvensalon koulun ja Kaupunkiteatterin omistusjärjestelyn verokohtelusta Ernst & Young Oy Elielinaukio 5 B 00100 Helsinki Finland Puhelin 0207 280 190 Faksi 0207 280 199 www.ey.com/fi Laatija: Seppo Heiniö Veroasiantuntija 17.12.2013 Lausunto Hirvensalon koulun ja Kaupunkiteatterin

Lisätiedot

1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä.

1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä. Sivu: 1(5) Kysytty 01-09-2014. Voimassa 28-08-2014 lähtien Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä Yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä. 2 Yhtiön kotipaikka on Tyrnävä. 3 Yhtiön

Lisätiedot

Vastauksia eräisiin kysymyksiin. Rakennerahastopäivät, 4.9.2008 Kaj von Hertzen

Vastauksia eräisiin kysymyksiin. Rakennerahastopäivät, 4.9.2008 Kaj von Hertzen Vastauksia eräisiin kysymyksiin Rakennerahastopäivät, 4.9.2008 Kaj von Hertzen Koskeeko tuloa tuottavia hankkeita koskeva sääntely myös de minimis ehdolla rahoitettuja hankkeita? Kysymyksen taustalla lienee

Lisätiedot

Kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta arvonlisäverovelvollisiksi hakeutuminen (erityisesti kiinteistöyhtiöiden kannalta)

Kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta arvonlisäverovelvollisiksi hakeutuminen (erityisesti kiinteistöyhtiöiden kannalta) Muistio 1 (11) 5.6.2008 Kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta arvonlisäverovelvollisiksi hakeutuminen (erityisesti kiinteistöyhtiöiden kannalta) 1. Kiinteistöyhtiöiden käsitteestä yhtiölainsäädännössä

Lisätiedot

https://www.asiakastieto.fi/data/atdbraw?template=&session=159690907&userid=293423000001&b... 1 / 9 21.8.2008 16:26

https://www.asiakastieto.fi/data/atdbraw?template=&session=159690907&userid=293423000001&b... 1 / 9 21.8.2008 16:26 1 / 9 21.8.2008 16:26 Suomen Asiakastieto Oy 21.08.2008 16:25:06 KIINTEISTÖ OY MANNERHEIMINTIE 40:N YHTIÖJÄRJESTYS Sivu 1 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Mannerheimintie

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO 1 KAUPUNGINKANSLIA Oikeuspalvelut Kaisa Mäkinen

HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO 1 KAUPUNGINKANSLIA Oikeuspalvelut Kaisa Mäkinen HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO 1 Kiinteistö Oy Kaapelitalo Kiinteistö Oy Kaapelitalon hankintaoikeudellinen asema Käsiteltävä kysymys Loppupäätelmä Tässä muistiossa on käsitelty KOY Kaapelitalon edustajien

Lisätiedot

Kuntien yhteinen varainhankintajärjestelmä

Kuntien yhteinen varainhankintajärjestelmä Kuntarahoituksen myöntämän rahoituksen edellytykset: Kuntien yhtiöiden rahoittaminen & Kunnan myöntämä takaus Kuntien yhteinen varainhankintajärjestelmä Varainhankinta Asiakkaat Omistajat Jäsenet Kuntien

Lisätiedot

Kuntarahoituksen rahoituksen edellytykset

Kuntarahoituksen rahoituksen edellytykset Kuntarahoituksen rahoituksen edellytykset Kuntien yhtiöiden rahoittaminen Kunnan myöntämä takaus Terhi Vainikkala, 1Copyright Kuntarahoitus EU:n valtiontukisäännöt 2 Valtiontuki Valtiontuki on taloudellisen

Lisätiedot

Autopaikat asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä ja muita huomioitavia seikkoja yhtiöjärjestystä laadittaessa

Autopaikat asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä ja muita huomioitavia seikkoja yhtiöjärjestystä laadittaessa Autopaikat asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä ja muita huomioitavia seikkoja yhtiöjärjestystä laadittaessa Jouko Koitto johtava lakimies 24.11.2017 Pysäköinnin järjestelyt asuntoosakeyhtiöissä autopaikka

Lisätiedot

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki),

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), OSAKASSOPIMUS Sopijapuolet 1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), 2) Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry, y-tunnus: 1446495-7 (jäljempänä NT) Määritelmät Tässä sopimuksessa tarkoitetaan

Lisätiedot

Tarkistusvuosi I I I I I I I _I I I I. Käyttö arvonlisäverolliseen liiketoimintaan 80% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60%

Tarkistusvuosi I I I I I I I _I I I I. Käyttö arvonlisäverolliseen liiketoimintaan 80% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% Esimerkki 1/ Arvonlisäverollisen käytön osuus pienenee Tarkistusvuosi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 I I I I I I I _I I I I liiketoimintaan 80% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% 60% Vähennyksen määrä 80 000 Tarkistettava

Lisätiedot

Kansainvälinen tavarakauppa. 6.5.2015 Kati Tamminen

Kansainvälinen tavarakauppa. 6.5.2015 Kati Tamminen Kansainvälinen tavarakauppa 6.5.2015 Kati Tamminen Tavaran käsite Arvonlisäverotuksessa sovelletaan eri säännöksiä riippuen siitä, onko kyse tavarakaupasta vai palvelukaupasta. Tavaralla tarkoitetaan (AVL

Lisätiedot

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)

Lisätiedot

Tampere 19.-20.5.2015 ASENNE, MENESTYS JA KANSAINVÄLISYYS AMK-PÄIVÄT 2015

Tampere 19.-20.5.2015 ASENNE, MENESTYS JA KANSAINVÄLISYYS AMK-PÄIVÄT 2015 Maritta Virtanen Maritta Virtanen (Executive Director, EY) on työskennellyt arvonlisäveroasiantuntijana Ernst & Youngilla vuodesta 2004 alkaen. Tätä ennen hän toimi arvonlisävero- ja liikevaihtoveroasiantuntijana

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 164/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 164/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 164/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi varainsiirtoverolain muuttamisesta (HE

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Anttilankaari 4 ja kotipaikka Lappeenranta.

YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Anttilankaari 4 ja kotipaikka Lappeenranta. Kysytty 13-01-2015. Voimassa 13-12-2012 lähtien YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Anttilankaari 4 ja kotipaikka Lappeenranta. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on hallita vuokrasopimuksen

Lisätiedot

ARVONLISÄVERO ASUNTO- JA KIINTEISTÖOSAKEYHTIÖSSÄ

ARVONLISÄVERO ASUNTO- JA KIINTEISTÖOSAKEYHTIÖSSÄ ARVONLISÄVERO ASUNTO- JA KIINTEISTÖOSAKEYHTIÖSSÄ KIINTEISTÖLIITTO UUSIMAA TALOUS- JA TILINPÄÄTÖSILTAPÄIVÄ 15.1.2008 KTM Antti Suulamo BDO FinnPartners Oy KIINTEISTÖNLUOVUTUSTEN VEROLLISUUS AVL:n kiinteistökäsite

Lisätiedot

YHTIÖLAINAN KÄSITTEESTÄ JA YHTIÖLAINASTA SUORITETTAVASTA VARAINSIIRTOVEROSTA KIINTEISTÖOSAKEYHTIÖIDEN OSAKKEIDEN KAUPASSA

YHTIÖLAINAN KÄSITTEESTÄ JA YHTIÖLAINASTA SUORITETTAVASTA VARAINSIIRTOVEROSTA KIINTEISTÖOSAKEYHTIÖIDEN OSAKKEIDEN KAUPASSA Heikki Vesikansa AA, Partner, Head of Tax, Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy Matleena Pälve AA, Senior Associate, Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy YHTIÖLAINAN KÄSITTEESTÄ JA YHTIÖLAINASTA SUORITETTAVASTA

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään?

Uusi kuntalaki: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään? Uusi kuntalaki: Miten kunnan toimintaa markkinoilla koskevia pelisääntöjä selkiytetään? Kuntalaki uudistuu- seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Pirkka-Petri Lebedeff, johtava lakimies Kunta ja markkinat Kunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (5) 189 Takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Myllypuron kampukselle HEL 2017-002224 T 02 05 03 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti myöntää

Lisätiedot

Koulutusviennin arvonlisäverotus Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaari

Koulutusviennin arvonlisäverotus Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaari Koulutusviennin arvonlisäverotus Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaari 30.8.2017 Executive Director Maritta Virtanen Kansainvälinen palvelukauppa arvonlisäverotuksessa Myyntimaasäännökset määrittävät,

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy LUONNOS OSAKASSOPIMUS 5.10.2016 Jykes Kiinteistöt Oy 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Osapuolet... 3 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 3 3. Yleisvelvoite... 3 4. Yhtiön hallinto ja omistajaohjaus... 3 5. Osakkeiden

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Yli-Iin Liiketalo Oy 30.09.2015 13:43:33 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 30.09.2015 Toiminimi: Yli-Iin Liiketalo Oy Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

Luento 7. Arvonlisävero: Ulkomaan rahanmääräiset erät: Veron yleispiirteet Alv kirjanpidossa. Kirjanpidossa Tilinpäätöksessä.

Luento 7. Arvonlisävero: Ulkomaan rahanmääräiset erät: Veron yleispiirteet Alv kirjanpidossa. Kirjanpidossa Tilinpäätöksessä. Luento 7 Arvonlisävero: Veron yleispiirteet Alv kirjanpidossa. Ulkomaan rahanmääräiset erät: Kirjanpidossa Tilinpäätöksessä. 1 KIRJANPITO 22C00100 Luento 7a: Arvonlisävero VEROTUKSEN RAKENNE Verotuksen

Lisätiedot

Ajankohtaista arvonlisäverotuksesta

Ajankohtaista arvonlisäverotuksesta Ajankohtaista arvonlisäverotuksesta 2.5.2019 2.5.2019 Pekka Montell, erityisasiantuntija, verotus Ajankohtaista arvonlisäverotuksesta Velvoiteautopaikkamaksut Velvoiteväestösuojamaksut ICT-putkiston vuokraus

Lisätiedot

Rakentamispalvelujen käännetty verovelvollisuus

Rakentamispalvelujen käännetty verovelvollisuus Rakentamispalvelujen käännetty verovelvollisuus Varatuomari Roger Lehtonen Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry ROGER LEHTONEN 2011 Sähköinfo Oy Rakentamispalvelujen käännetty verovelvollisuus 1.4.2011

Lisätiedot

Vuoden arvonlisäverotapahtuma

Vuoden arvonlisäverotapahtuma Ti 11.6.2013 Hilton Helsinki Strand Vuoden arvonlisäverotapahtuma Kehittäviä, ennakoivia näkemyksiä ja kannanottoja Mukana merkittäviä eturivin ALV-taitureita asiantuntijoita talousosaajia yrittäjiä KYLLÄ

Lisätiedot

PALVELUKAUPAN ALV JA VEROTILI 2010

PALVELUKAUPAN ALV JA VEROTILI 2010 PALVELUKAUPAN ALV JA VEROTILI 2010 Leena Juusela Palvelujen arvonlisäverotuksen muutokset Elinkeinonharjoittajille myytävien palvelujen yleissääntö päinvastainen nykyiseen verrattuna: Palvelut l verotetaan

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Kiinteistö Oy Imatran Keskusasema 09.08.2018 10:13:46 1(6) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 09.08.2018 Toiminimi: Kiinteistö Oy Imatran Keskusasema

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 23.4.2018 Asianro 344/02.05.06/2018 409 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Lisätiedot

1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy HC Villas Tropiikki 2 ja kotipaikka Kuusamo.

1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy HC Villas Tropiikki 2 ja kotipaikka Kuusamo. Sivu: 1(8) KIINTEISTÖ OY HC VILLAS TROPIIKKI 2 YHTIÖJÄRJESTYS Kysytty 01-09-2014. Voimassa 01-09-2014 lähtien 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy HC Villas Tropiikki 2 ja kotipaikka Kuusamo.

Lisätiedot

HANKINTALAIN UUDET MAHDOLLISUUDET. Sidosyksikköhankinnat uuden hankintalain mukaan

HANKINTALAIN UUDET MAHDOLLISUUDET. Sidosyksikköhankinnat uuden hankintalain mukaan Jyväskylä 30.3.2017 asianajaja, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy HANKINTALAIN UUDET MAHDOLLISUUDET Sidosyksikköhankinnat uuden hankintalain mukaan 1 Sidosyksikköhankinnat 2 Erillinen

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Mäkikyläntornit, Kuusankoski 05.10.2015 09:39:26 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 05.10.2015 Toiminimi: Asunto Oy Mäkikyläntornit, Kuusankoski

Lisätiedot

APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä

APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Savonlinnan kaupungin ja Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan sisältöisen apporttisopimuksen (jäljempänä Apporttisopimus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Kaupunginhallitus 07.03.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Kaupunginhallitus 07.03.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2016 Sivu 1 / 1 863/2016 02.05.05 92 VR-Yhtymä Oy:n omistamien Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy:n osakkeiden lunastaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh.

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta.

Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta. Lappeenrannan Toimitilat Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toimialana on

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY HC VILLAS KATINKULTA SPA 2. YHTIÖJÄRJESTYS

KIINTEISTÖ OY HC VILLAS KATINKULTA SPA 2. YHTIÖJÄRJESTYS Kysytty 18-02-2015. Voimassa 16-04-2014 lähtien KIINTEISTÖ OY HC VILLAS KATINKULTA SPA 2. YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy HC Villas Katinkulta Spa 2 ja kotipaikka Sotkamo.

Lisätiedot

1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA

1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA 1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Myllypuron Yhteiskerhotila, ruotsiksi Fastighets AB Kvarnbäckens Klubbhus ja kotipaikka

Lisätiedot

Yrityskaupan rahoitukseen on tarjolla ratkaisuja. rahoituspäällikkö Johanna Reinikainen

Yrityskaupan rahoitukseen on tarjolla ratkaisuja. rahoituspäällikkö Johanna Reinikainen Yrityskaupan rahoitukseen on tarjolla ratkaisuja rahoituspäällikkö Johanna Reinikainen 2 [pvm] 3 [pvm] Finnveran rahoitusperiaatteet 4 [pvm] Finnveran rahoitusperiaatteet Pk-yritykset Painopisteenä on

Lisätiedot

Uusi kuntalaki 2015 - kunnat ja markkinat. Kuntamarkkinat 10-11.9.2014 Katariina Huikko

Uusi kuntalaki 2015 - kunnat ja markkinat. Kuntamarkkinat 10-11.9.2014 Katariina Huikko Uusi kuntalaki 2015 - kunnat ja markkinat Kuntamarkkinat 10-11.9.2014 Katariina Huikko Kuntien ja markkinoiden rajapinta Kunnan yleinen toimiala (luku 2, 7 ) Aloiteoikeus (luku 5, 23 ) Kuntastrategia (luku

Lisätiedot

Aineopinnot ON, OTM

Aineopinnot ON, OTM 1 OIKEUSTIETEELLINEN TIEDEKUNTA FINANSSIOIKEUS Aineopinnot 2.12.2011 ON, OTM Vastaukset kysymyksiin 1, 2, 3 sekä 4 a ja 4 b eri papereille. Kysymykseen 5 vastataan vastauslomakkeelle. Vastauspaperi on

Lisätiedot

Visma Nova Rakennusalan käännetty arvonlisäverotus

Visma Nova Rakennusalan käännetty arvonlisäverotus Visma Nova Rakennusalan käännetty arvonlisäverotus Vakiovastaus Ohjeen päiväys: 30.3.2011 1 Käännetyn alv:n käsittely...1 1.1 Johdanto... 1 1.2 Tilikartta... 1 1.3 Asiakaskortisto... 2 1.4 Myyntitilaukset...

Lisätiedot

Kiinteistöalan kirjanpidon koulutus ja tutkinto II (KPT II) 11.3.-2.10.2015 Kiinteistöalan Koulutussäätiö

Kiinteistöalan kirjanpidon koulutus ja tutkinto II (KPT II) 11.3.-2.10.2015 Kiinteistöalan Koulutussäätiö Koulutuksen sisältö: I Lähiopetusjakso 11.-12.3.2015 Ilmoittautuminen ja aineiston jako Avaus, esittäytyminen, kurssin tavoitteet ja virtuaalisen opiskeluympäristö Optiman käytön esittely Tilinpäätöksessä

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Partiomiehentie 1 - Bostads Ab Patrullvägen 1 24.09.2015 12:22:10 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.09.2015 Toiminimi: Asunto

Lisätiedot

IPT-hankkeen 7. Työpaja

IPT-hankkeen 7. Työpaja IPT-hankkeen 7. Työpaja Hankintalain uudistamisen tilannekatsaus Helsinki 15.3.2016 Specialist Partner, AA, VT, KTM Mika Pohjonen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy 1 Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote

Lisätiedot

Yrityskaupan rahoitus

Yrityskaupan rahoitus Yrityskaupan rahoitus Sami Heikkilä, Pohjois-Suomen Yritysalue 26/3/2015 Nordean rooli yrityskaupassa Rahoituspaketin kokoaminen Neuvonantajaverkoston kokoaminen Ostajan rahoittaminen Ostokohteen rahoittaminen

Lisätiedot

LIIKUNTAYHTEISÖN PERUSTAMINEN

LIIKUNTAYHTEISÖN PERUSTAMINEN LIIKUNTAYHTEISÖN PERUSTAMINEN Toiminnan siirtäminen Raahen Seudun Uimahallisäätiölle LOPPURAPORTTI Raahen kaupunki BDO Oy Alpo Ronkainen 13.6.2016 Page 1 TOIMEKSIANTO Tämä raportti perustuu Raahen kaupungin

Lisätiedot

ALV:n verokantamuutokset ja kv. kaupan uudet säännökset 24.3.2010. Mika Jokinen Veroasiantuntija

ALV:n verokantamuutokset ja kv. kaupan uudet säännökset 24.3.2010. Mika Jokinen Veroasiantuntija ALV:n verokantamuutokset ja kv. kaupan uudet säännökset 24.3.2010 Mika Jokinen Veroasiantuntija ALV:n verokantamuutokset 1.7.2010 lukien Laki AVL:n muuttamisesta 29.12.2009 nro 1780/2009 Yleinen arvonlisäverokanta

Lisätiedot

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA (Luonnos 30.10.2014)

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA (Luonnos 30.10.2014) APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA (Luonnos 30.10.2014) Raahen kaupungin ja Raahen Satama Oy:n välillä KH 4.11.2014 KV 10.11.2014 2 SISÄLLYS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA...3 OSAPUOLET...3 TAUSTA JA TARKOITUS...3

Lisätiedot

Uusi yritys Perustamisilmoitus ja rekisteröityminen

Uusi yritys Perustamisilmoitus ja rekisteröityminen Uusi yritys ja rekisteröityminen Sanna Koivisto Pirkanmaan verotoimisto Mikä on YTJ? Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä Verohallituksen ja Patentti- ja rekisterihallituksen yhdessä ylläpitämä tietojärjestelmä

Lisätiedot

3.1 Mikä on keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö?

3.1 Mikä on keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö? 3 Mitä uudistus tarkoittaa keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden osalta? 3.1 Mikä on keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö? Keskinäisissä kiinteistöosakeyhtiöissä on yleensä asuinhuoneistojen lisäksi paljon

Lisätiedot

YRITYS JA VEROT. Yritystoiminta Pia Niuta

YRITYS JA VEROT. Yritystoiminta Pia Niuta YRITYS JA VEROT Verohallinto Yritystoimintaan liittyvät rekisteröintitoimenpiteet (verohallinto) Toiminnan aloittaminen Muutokset toiminnassa Toiminnan lopettaminen Ennakkoperintärekisteri Ennakkoverotus

Lisätiedot

VERO-OHJE. Välimiehen palkkioon ja kuluihin liittyvät verokysymykset sekä välimiehen palkkion ja kulujen maksaminen kuluennakosta 15.3.

VERO-OHJE. Välimiehen palkkioon ja kuluihin liittyvät verokysymykset sekä välimiehen palkkion ja kulujen maksaminen kuluennakosta 15.3. VERO-OHJE Välimiehen palkkioon ja kuluihin liittyvät verokysymykset sekä välimiehen palkkion ja kulujen maksaminen kuluennakosta 15.3.2019 2 (13) SISÄLLYS 1. Yleistä... 3 2. Välimiehen palkkion ja kulujen

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY HC VILLAS SAIMAA SPA 2 YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy HC Villas Saimaa Spa 2 ja kotipaikka Lappeenranta.

KIINTEISTÖ OY HC VILLAS SAIMAA SPA 2 YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy HC Villas Saimaa Spa 2 ja kotipaikka Lappeenranta. Kysytty 31-03-2016. Voimassa 24-10-2013 lähtien KIINTEISTÖ OY HC VILLAS SAIMAA SPA 2 YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy HC Villas Saimaa Spa 2 ja kotipaikka Lappeenranta. 2 Toimiala

Lisätiedot

Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen. Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari Helsinki

Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen. Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari Helsinki Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari 8.5.2018 Helsinki ALUKSI 4 ERILAISTA VUOKRAMALLIA Tilakeskuksen omistamat kiinteistöt Kuntien omistamat kiinteistöt Muiden

Lisätiedot

KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE Rekisteriyksikkö

KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE Rekisteriyksikkö KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE 4.12.2017 Rekisteriyksikkö 167-3-39-13 Sivu 1 (1) Kiinteistötunnus: 167-3-39-13 Rekisteriyksikkölaji: Tontti Kunta: Joensuu (167) Palstojen lukumäärä: 1 Rekisteriyksikön

Lisätiedot

kukin edellä mainituista erikseen Osakas ja kaikki yhdessä Osakkaat, sekä kukin edellä mainituista erikseen Osapuoli ja kaikki yhdessä Osapuolet.

kukin edellä mainituista erikseen Osakas ja kaikki yhdessä Osakkaat, sekä kukin edellä mainituista erikseen Osapuoli ja kaikki yhdessä Osapuolet. 1 / 5 OSAKASSOPIMUS Tämä osakassopimus ( Sopimus ) koskien [LOPULLINEN NIMI? (Nurmijärvi-Tuusulan Työterveys)] Oy:n (ytunnus 2791263-2, Yhtiö ) toimintaa, hallintoa ja rahoitusta on XX.XX.2017 allekirjoitettu

Lisätiedot

Ajankohtaista rikosoikeutta yhtiön johdon näkökulmasta

Ajankohtaista rikosoikeutta yhtiön johdon näkökulmasta Ajankohtaista rikosoikeutta yhtiön johdon näkökulmasta Nuorten Päivät: Rikos ja rangaistus / Vierumäki 14.10.2016 Anders Bygglin Ei koske meitä! 1 Ei koske meitä > Vai koskeeko sittenkin? joitakin esimerkkejä

Lisätiedot

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 %

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % TIEDOTE 2016 Mitä muuttuu yrittäjän elämässä vuoden 2016 alusta 1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % 2. Osinkojen verotus - julkisesti

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Kiinteistö Oy Kuopion Asemakatu 38-40 06.10.2017 12:16:53 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 06.10.2017 Toiminimi: Kiinteistö Oy Kuopion Asemakatu

Lisätiedot

1 Toimininni Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy HC Villas Petäjälammenranta ja kotipaikka Kuusamo.

1 Toimininni Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy HC Villas Petäjälammenranta ja kotipaikka Kuusamo. Sivu: 1(10) KIINTEISTÖ OY HC VILLAS PETÄJÄLAMMENRANNAN YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toimininni Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy HC Villas Petäjälammenranta ja kotipaikka Kuusamo. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on vuokrasopimuksen

Lisätiedot

Tulot rakennerahastohankkeissa

Tulot rakennerahastohankkeissa Tulot rakennerahastohankkeissa TEM Alueiden kehittämisen yksikkö Rakennerahastojen hallinnointiryhmä Ylitarkastaja Tuula Sarajärvi Ylitarkastaja Eliisa Hujala Tulojen käsittely EAKR- ja ESR -hankkeissa

Lisätiedot

ilmoittautuminen rekistereihin

ilmoittautuminen rekistereihin Yrityksen perustaminen ja ilmoittautuminen rekistereihin Verohallinto Sisältö Perustamisilmoitus Mikä on Y-tunnus? Yksityinen elinkeinonharjoittaja perustaminen Avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön perustaminen

Lisätiedot

Kuntarahoitus lyhyesti

Kuntarahoitus lyhyesti 1 Kuntarahoitus lyhyesti Kuntarahoitus on luotettavin, aktiivinen ja innovatiivinen kuntasektorin investointeihin ja valtion tukemaan asuntotuotantoon rahoituspalveluita tarjoava kumppani Kuntarahoitus

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation.

Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation. Metsä Board Oyj:n yhtiöjärjestys 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa

Lisätiedot

Rakennusalan käännetty ALV 1.4.2011 EK-päivä 24.3.2011

Rakennusalan käännetty ALV 1.4.2011 EK-päivä 24.3.2011 Rakennusalan käännetty ALV 1.4.2011 EK-päivä Veroasiantuntija Mika Jokinen Taustaa Käännetty verovelvollisuus otetaan käyttöön rakennusalalla 1.4.2011 L 686/2010, 16.7.2010 (HE 41/2010) perustana alv -direktiivin

Lisätiedot

Soveltamisalaltaan rakentamispalvelu voi kohdistua talonrakentamiseen, maa- ja vesirakentamiseen sekä erikoistuneeseen rakennustoimintaan.

Soveltamisalaltaan rakentamispalvelu voi kohdistua talonrakentamiseen, maa- ja vesirakentamiseen sekä erikoistuneeseen rakennustoimintaan. Rakennusalan muuttunut arvonlisäverotus Varatuomari Joachim Reimers Suomessa otettiin käyttöön rakennusalalla 1.4.2011 lukien käännetty verovelvollisuus, minkä seurauksena rakentamispalvelujen myyntitilanteissa

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS. Versio 2016/1. Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA. Tilatunnus/y-tunnus.

MAANVUOKRASOPIMUS. Versio 2016/1. Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA. Tilatunnus/y-tunnus. MAANVUOKRASOPIMUS Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRALAINEN Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRAUKSEN KOHDE kunnan/kaupungin

Lisätiedot

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen Osapuolia ovat: 2. 1. Helsingin kaupunki, y-tunnus 0215438-8 Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta

Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta Mitkä ovat keskeisimmät perustelut osittaisjakautumiselle? Qt- ja Kotimaa-liiketoimintojen johtaminen ja kehittäminen sekä rahoitustarpeet eroavat toisistaan erilaisen

Lisätiedot

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin 1 Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa 9.5.2016 ja merkitty kaupparekisteriin 20.5.2016. 1 KÖYLIÖN-SÄKYLÄN SÄHKÖ OY YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Köyliön-Säkylän Sähkö Oy

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (5) 131 Yhteistyöpöytäkirja HSL:n kanssa koskien Jokeri-linjan liikennöintiä varten tarvittavan kaluston hankintaa HEL 2016-008863 T 00 01 06 Päätös esitti kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Jätkäsaaren pysäköinti Oy, ruotsiksi Busholmens parkering Ab ja kotipaikka on Helsinki.

Yhtiön toiminimi on Jätkäsaaren pysäköinti Oy, ruotsiksi Busholmens parkering Ab ja kotipaikka on Helsinki. JÄTKÄSAAREN PYSÄKÖINTI OY YHTIÖJÄRJESTYSLUONNOS 6.9.2011 YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Jätkäsaaren pysäköinti Oy, ruotsiksi Busholmens parkering Ab ja kotipaikka on

Lisätiedot

esityslista, toimintakertomus/tilinpäätös, talousarvio 2019, suunnattu maksullinen osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutos

esityslista, toimintakertomus/tilinpäätös, talousarvio 2019, suunnattu maksullinen osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutos Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 1 co Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere www.holidayclub.fi/isannointi p. 0300 870902 Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 1 osakkeenomistajat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (8) 41 Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen toimialaan kuuluvien asuntoyhtiöiden edustajien nimeäminen HEL 2017-001827 T 00 01 05 Päätös päätti kehottaa 1 kaupunginkanslian

Lisätiedot

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JA JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1. Sopijapuolet 1.1 Järvenpään kaupunki 0126541-4 PL

Lisätiedot

Visma Nova Rakennusalan käännetty arvonlisäverotus

Visma Nova Rakennusalan käännetty arvonlisäverotus Visma Nova Rakennusalan käännetty arvonlisäverotus Vakiovastaus Ohjeen päiväys: 1.6.2012 1 Käännetyn alv:n käsittely... 1 1.1 Johdanto... 1 1.2 Tilikartta... 1 1.3 Asiakaskortisto... 2 1.4 Myyntitilaukset...

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot

HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot Mika Oksanen Tomi Merenheimo Asianajaja, osakas Asianajaja, osakas Magnusson Helsinki Asianajotoimisto Oy 10.1.2014 Berlin Copenhagen Gothenburg Helsinki Malmö Minsk

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.11.2009 KOM(2009)194 lopullinen/2 2009/0060 (COD) CORRIGENDUM Annule et remplace le document COM(2009)194 final du 21.04.2009 Concerne la version originale FR et

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 13/2005 29.3.2005

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 13/2005 29.3.2005 KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 13/2005 29.3.2005 ARVONLISÄVERON MAKSAMINEN KIINTEISTÖHALLINTAPALVELUJEN OMASTA KÄYTÖSTÄ Arvonlisäverolaissa tarkoitettuja kiinteistöhallintapalveluita ovat rakentamispalvelut,

Lisätiedot

Yrityskaupan rahoitukseen on tarjolla ratkaisuja. Hannu Puhakka

Yrityskaupan rahoitukseen on tarjolla ratkaisuja. Hannu Puhakka Yrityskaupan rahoitukseen on tarjolla ratkaisuja Hannu Puhakka 16.5.2016 2 [pvm] 3 [pvm] Pk-rahoituksen painopistealueet - yritysten yleisimmät muutostilanteet ja niihin liittyvät rahoitustarpeet Yrityksen

Lisätiedot

KIINTEISTÖJEN JA HUONEISTO-OSAKKEIDEN VEROTUS. Timo Räbinä Janne Myllymäki

KIINTEISTÖJEN JA HUONEISTO-OSAKKEIDEN VEROTUS. Timo Räbinä Janne Myllymäki KIINTEISTÖJEN JA HUONEISTO-OSAKKEIDEN VEROTUS Timo Räbinä Janne Myllymäki TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2449-6

Lisätiedot

Kuntarahoitus Oyj. Terhi Vainikkala

Kuntarahoitus Oyj. Terhi Vainikkala Kuntarahoitus Oyj Terhi Vainikkala 26.8.2019 2 Suomalaisen hyvinvoinnin mahdollistaja Asiakkaat Kunnat, kuntayhtymät ja niiden yhtiöt Yleishyödylliset asuntotuotannon toimijat Palvelut Lainarahoitus Leasingrahoitus

Lisätiedot

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti: Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki.

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. Asunto Oy Kahisevanrinteen Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S 1 Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. 2 Yhtiön tarkoituksena on omistaa ja hallita tonttia n:o 10 Espoon kaupungin

Lisätiedot

Robottilaakso - omistus ja hallinto. Esitys / Develor Productions Martin von Willebrand.

Robottilaakso - omistus ja hallinto. Esitys / Develor Productions Martin von Willebrand. Robottilaakso - omistus ja hallinto Esitys / Develor Productions 14.11.2014 Martin von Willebrand 17.11.2014 www.hhpartners.fi Esittäytyminen Asianajaja, osakas, HH Partners Teknologiaryhmästä vastaava

Lisätiedot

esityslista, toimintakertomus/tilinpäätös, talousarvio 2019, suunnattu maksullinen osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutos

esityslista, toimintakertomus/tilinpäätös, talousarvio 2019, suunnattu maksullinen osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutos Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 2 co Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere www.holidayclub.fi/isannointi p. 0300 870902 Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 2 osakkeenomistajat

Lisätiedot