KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2016) 435 final KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiivistelmä vuotuisista täytäntöönpanokertomuksista, jotka koskevat vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastosta vuonna 2014 rahoitettuja toimenpideohjelmia FI FI

2 Tiivistelmä vuotuisista täytäntöönpanokertomuksista, jotka koskevat vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastosta vuonna 2014 rahoitettuja toimenpideohjelmia I Johdanto Vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahasto (jäljempänä ˮrahastoˮ) perustettiin asetuksella (EU) N:o 223/ Sen tavoitteena on lieventää köyhyyden pahimpia muotoja, kuten asunnottomuutta, lasten köyhyyttä ja elintarvikepulaa, unionissa. Mainitun asetuksen mukaan rahastosta voidaan tukea yhteiskunnan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia väestöryhmiä toimittamalla elintarvikkeita ja tavanomaisia kulutushyödykkeitä (kuten vaatteita, jalkineita ja hygieniatuotteita) tai järjestämällä sosiaalista osallisuutta edistävää toimintaa. Rahastosta voidaan rahoittaa myös elintarvikelahjoitusten keruuta ja jakelua ruuan haaskauksen torjumiseksi. Rahaston kokonaismäärärahat ovat miljoonaa euroa (nykyhintoina). Varojen jakautuminen jäsenvaltioittain on esitetty asetuksen (EU) N:o 223/2014 liitteessä III. Rahasto pannaan täytäntöön ohjelmakaudella kaikissa EU:n jäsenvaltioissa komission hyväksymien toimenpideohjelmien kautta. Jäsenvaltiot voivat päättää itse varojen käytöstä: ne voivat kehittää elintarvikkeina ja/tai perushyödykkeinä annettavan avun toimenpideohjelmaa (toimenpideohjelma I) ja/tai vähävaraisimpien sosiaalista osallisuutta edistävää toimenpideohjelmaa (toimenpideohjelma II). Jäsenvaltiot voivat myös määrittää itse kohderyhmät, erityiset tukimuodot ja ohjelmiensa maantieteellisen kattavuuden. Vaikka vähävaraisimpien sosiaalinen osallisuus on keskeisellä sijalla toimenpideohjelmassa II, se on myös olennainen osa toimenpideohjelmaa I. Aineellista apua on täydennettävä liitännäistoimenpiteillä, joilla edistetään loppukäyttäjien sosiaalista osallisuutta 2 (esimerkiksi ohjaamalla heidät asiaankuuluviin palveluihin, antamalla heille ohjeistusta tasapainoisesta ruokavaliosta ja tarjoamalla heille neuvontaa talousasioissa). Näin ollen toimenpideohjelmalla I vastataan heikoimmassa asemassa olevien perushyödyketarpeisiin ja autetaan heitä integroitumaan osaksi yhteiskuntaa. Rahaston ohjelmien täytäntöönpanon yhteydessä jäsenvaltiot tekevät yhteistyötä kumppaniorganisaatioiden kanssa. Nämä organisaatiot voivat olla julkisia elimiä tai voittoa tavoittelemattomia järjestöjä. Ne tarjoavat aineellista apua (toimenpideohjelma I) tai suunnittelevat ja toteuttavat sosiaalista osallisuutta edistäviä toimenpiteitä (toimenpideohjelma II) rahaston ohjelmien mukaisesti. Yhteistyön tuloksena rahastosta tuetaan myös kumppaniorganisaatioiden valmiuksien parantamista sosiaalipolitiikan alalla. Seurantaa koskevien rahaston sääntöjen mukaan jäsenvaltioiden on toimitettava vuosittain, viimeistään kuitenkin seuraavan kalenterivuoden 30. kesäkuuta, komissiolle kertomus ohjelmiensa 1 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 223/2014, annettu 11 päivänä maaliskuuta 2014, vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastosta (EUVL L 72, , s. 1). 2 Asetuksen (EU) N:o 223/ artiklan 4 kohdan mukaan liitännäistoimenpiteitä ei kuitenkaan tarvita, jos elintarvikkeita ja/tai perushyödykkeitä toimitetaan yksinomaan lastenhoitopalvelujen tai vastaavien palvelujen piirissä oleville vähävaraisimmille lapsille. 2

3 täytäntöönpanosta 3. Komissio arvioi täytäntöönpanokertomukset ja tarvittaessa pyytää jäsenvaltioita tekemään muutoksia 4. Lisäksi komissio esittää jäsenvaltioiden kertomuksista tiivistelmän Euroopan parlamentille ja neuvostolle 5. Käsillä olevassa tiivistelmässä annetaan vuoden 2014 täytäntöönpanokertomusten tiedot siinä muodossa, jossa komissio on ne hyväksynyt 6. Tässä tiivistelmässä annetaan yleiskatsaus rahastoon liittyvään kehitykseen EU:n tasolla ja esitetään jäsenvaltioiden toimittamat tiedot kertomusten rakennetta mukaillen. Yhteisiä indikaattoreita koskevat arvot esitetään liitteessä. II Yleinen kehitys Rahastoa koskeva asetus julkaistiin maaliskuussa Jäsenvaltioiden ja komission väliset neuvottelut ohjelmien sisällöstä kestivät lähes koko vuoden. Tukikelpoisuuden alkamispäiväksi asetettiin 1. joulukuuta , mutta toimia oli toteutettu jo ennen joidenkin toimenpideohjelmien hyväksymistä. Suurin osa toimenpideohjelmista esiteltiin komissiolle syyskuun 2014 alussa. Yhteensä 25 ohjelmaa oli hyväksytty vuoden loppuun mennessä ja loput kolme (Saksan, Ruotsin ja Yhdistyneen kuningaskunnan ohjelmat) hyväksyttiin vuoden 2015 alussa. Kunkin ohjelman hyväksymisen yhteydessä komissio maksoi asianomaiselle jäsenvaltiolle 11 prosenttia ohjelman talousarviosta ennakkorahoituksena. Tämä helpotti kiireellisen avun antamista yhteiskunnan vähävaraisimmille. Ohjelmasuunnittelusta ilmeni, että 24 jäsenvaltiota oli päättänyt panna täytäntöön toimenpideohjelman I ja 4 jäsenvaltiota toimenpideohjelman II. Jäsenvaltiot olivat päättäneet antaa apua seuraavasti: Toimenpideohjelman tyyppi Avun tyyppi Jäsenvaltiot Toimenpideohjelma I Elintarvikkeet Bulgaria, Viro, Espanja, Ranska, Malta, Portugali, Slovenia, Suomi ja Yhdistynyt kuningaskunta (9) Toimenpideohjelma I Toimenpideohjelma I Toimenpideohjelma II Perushyödykkeinä annettava Itävalta, Kypros (2) apu 8 Elintarvikkeina ja perushyödykkeinä annettava apu Sosiaalista osallisuutta edistävät toimet Belgia, Tšekki, Irlanti, Kreikka, Kroatia, Italia, Latvia, Liettua, Luxemburg, Unkari, Portugali, Romania ja Slovakia (13) Saksa, Tanska, Alankomaat ja Ruotsi (4) III Toimenpideohjelmien täytäntöönpanon tila 3 Asetuksen (EU) N:o 223/ artiklan 1 kohta. 4 Komissio hyväksyi viimeisimmänkin jäsenvaltioiden vuoden 2014 kertomuksista 11. huhtikuuta Tältä pohjalta määräytyi aikataulu komission omalle kertomukselle. 5 Asetuksen (EU) N:o 223/ artiklan 9 kohta. 6 Tiivistelmän laatimishetkellä Yhdistynyt kuningaskunta ei ollut vielä toimittanut vuosittaista täytäntöönpanokertomustaan. 7 Asetuksen (EU) N:o 223/ artiklan 2 kohta. 8 Asetuksen (EU) N:o 223/ artiklan 1 kohdassa annetulla perushyödykkeinä annettavan avun määritelmällä tarkoitetaan vähävaraisimpien henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettuja vähäarvoisia peruskulutustavaroita, esimerkiksi vaatteita, jalkineita, hygieniatarvikkeita, koulutarvikkeita ja makuupusseja. 3

4 Edellä selostetun kehityksen mukaisesti jäsenvaltioiden enemmistö raportoi kertomuksessaan, että vuoden 2014 aikana valmisteltiin ohjelmia, kuultiin asianomaisia osapuolia ja käytiin neuvotteluja komission kanssa. Ohjelman täytäntöönpanon valmistelun yhteydessä myös nimettiin asiasta vastaavat viranomaiset (hallinto- ja todentamisviranomaiset) 9. Lisäksi muutamat jäsenvaltiot ryhtyivät valmistelemaan tietojärjestelmiään ja kävivät alustavia keskusteluja asiaankuuluvien sidosryhmien kanssa rahaston varoilla annettavan avun luonteesta. Koska rahastosta voidaan tukea menoja 1. joulukuuta 2013 alkaen, joidenkin toimenpideohjelman I täytäntöönpanevien jäsenvaltioiden kertomuksista ilmeni, että ohjelmien täytäntöönpano oli aloitettu yhtä aikaa valmistelutyön kanssa vuonna Yhteisiä panos-, tuotos- ja tulosindikaattoreita koskevat arvot olivat siten positiivisia 10. Yhteensä 13 jäsenvaltiota (Belgia, Kypros, Espanja, Ranska, Italia, Liettua, Luxemburg, Latvia, Alankomaat, Puola, Portugali, Romania ja Slovenia) sitoi varoja toimiin. Vuoden 2014 lopussa toimiin oli sidottu yhteensä 330,7 miljoonaa euroa. Kahdeksan jäsenvaltiota (Belgia, Espanja, Ranska, Liettua, Romania, Puola, Portugali ja Slovenia) aloitti avun tarjoamisen jo vuonna Viidessä jäsenvaltiossa (Belgia, Espanja, Ranska, Liettua ja Romania) elintarvikkeiden tarjoamiseen liittyviin toimiin maksettiin yhteensä 95,9 miljoonaa euroa. Myös Italiassa ostettiin apuun tarkoitettuja tuotteita vuonna 2014, mutta niiden jakelu käynnistettiin vasta vuonna Edellä mainitut kahdeksan jäsenvaltiota saavuttivat tuloksia hyvin nopeasti rahastoa koskevan asetuksen mukaisen varhaisen menojen tukikelpoisuuden alkamispäivän ja suuren ennakkomaksun ansiosta. Ohjelmien varhaiseen käynnistymiseen vaikutti myös jäsenvaltioiden saama kokemus vuonna 2013 päättyneestä vähävaraisimmille suunnatusta EU:n elintarvikejakeluohjelmasta. Vuonna 2014 jaeltiin yhteensä tonnia elintarvikkeita edellä mainituissa kahdeksassa jäsenvaltiossa (Romanian osuus oli 42,3 prosenttia, Ranskan 28,8 prosenttia ja Espanjan 21,3 prosenttia). Tuotosindikaattorit osoittavat, että jakelussa oli jäsenvaltiokohtaisia eroja: toiset keskittyivät muutamaan tuoteryhmään, toiset valitsivat laajemman elintarvikevalikoiman. Ranska oli ainoa jäsenvaltio, joka jakeli tuotteita kaikista seitsemästä rahaston yhteisten indikaattoreiden kattamasta luokasta. Kaikissa kahdeksassa jäsenvaltiossa elintarvikkeita jaeltiin paketteina. Kahdessa jäsenvaltiossa (Belgia ja Espanja) loppukäyttäjille tarjottiin myös aterioita. Esimerkkejä elintarvikepaketeista: Belgia: kevytmaitoa, lohisäilykkeitä, makrillifileitä tomaattikastikkeessa, naudanlihaa, makaronia, perunahiutaleita, kuorittuja tomaatteja, herneitä ja porkkanoita, sieniä, hedelmäsekoitus kevyessä sokeriliemessä, maapähkinäöljyä, hilloa, aamiaismuroja ja vaniljavanukasjauhetta. Espanja: aikuisille 2 kg riisiä, 2 kg linssejä, 2 litraa maitoa, 1 kg pastaa, laatikollinen keksejä (800 g), säilykepurkillinen vihreitä papuja (780 g) ja säilykepurkillinen paistettuja tomaatteja (500 g); 9 Asetuksen (EU) N:o 223/ artikla. 10 Ks. komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 1255/2014, annettu 17 päivänä heinäkuuta 2014, vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastosta 11 päivänä maaliskuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 223/2014 täydentämisestä vahvistamalla vuotuisten ja lopullisten täytäntöönpanokertomusten sisältö, mukaan luettuna yhteisten indikaattoreiden luettelo (EUVL L 337, , s. 48), liite. 4

5 pikkulapsille 4 purkkia maitopohjaista vieroitusvalmistetta (800 g) ja 8 pakkausta lasten purkkiruokaa (250 g kappale). Romania: 3 kg vehnäjauhoja, 3 kg maissijauhoja, pastaa, 2 litraa öljyä, 2 kg sokeria ja 12 kappaletta lihasäilykkeitä. Useimmissa jäsenvaltioissa tuotteiden ostaminen tapahtuu keskitetysti. Kumppaniorganisaatiot huolehtivat avun toimittamisesta ja jakelusta. Koska ostamiseen sovelletaan julkisia hankintoja koskevia sääntöjä, tuen jakelun säännöllisyyden kannalta on olennaista, että kansalliset viranomaiset pystyvät käynnistämään hankintamenettelyjä nopeasti ja tehokkaasti. Vuonna 2014 rahastosta sai apua noin henkilöä (joista oli naisia). Arvioiden mukaan loppukuluttajista oli enintään 15-vuotiaita noin neljännes ( henkeä) ja vähintään 65- vuotiaita henkeä. Loppukäyttäjistä arviolta henkilöä oli vammaisia, maahanmuuttajia, ulkomaalaistaustaisia henkilöitä (mukaan lukien pakolaiset) tai vähemmistöihin kuuluvia ja asunnottomia. Rahastosta vuonna 2014 tuettujen henkilöiden lukumäärä ylittää selvästi alkuperäisen ennusteen. Rahastoa koskevan asetusehdotuksen vaikutustenarvioinnissa 11 arvioitiin, että rahastosta voidaan antaa tukea 1,96 2,13 miljoonalle henkilölle vuodessa. On huomattava, että komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 1255/2014 mukaan arvot, jotka koskevat yhteisiä indikaattoreita rahastosta tuettavien henkilöiden lukumäärälle, perustuvat kumppaniorganisaatioiden antamiin arvioihin. Jäsenvaltiot raportoivat toteuttaneensa elintarvikkeiden jakelun ohella monenlaisia liitännäistoimenpiteitä, muun muassa seuraavia: ruoanvalmistusta ja -säilytystä koskeva neuvonta sekä henkilökohtaista hygieniaa koskeva neuvonta (Liettua); ohjaaminen asianmukaisiin sosiaalipalveluihin (Belgia ja Ranska); henkilökohtainen neuvonta ja työpajat, jotka liittyvät loppukäyttäjien saatavilla oleviin ohjelmiin terveiden elämäntapojen ja stressinhallinnan alalla (Slovenia); psykologinen ja terapeuttinen tuki, ruoanvalmistuskurssit sekä valistustoimet ravitsemuksen, ruoan haaskauksen vähentämisen ja kotitalouden raha-asioiden hoidon alalla (Puola). Liitännäistoimenpiteet ovat olennainen osa toimenpideohjelman I täytäntöönpanoa. Sen vuoksi komissio odottaa, että kaikki jäsenvaltiot toimittavat yksityiskohtaisia tietoja toteuttamistaan toimista vuoden 2015 kertomuksissaan. Toimenpideohjelman II valinneiden jäsenvaltioiden toimittamista kertomuksista ilmenee, että täytäntöönpano on ollut vähäistä vuonna Tämä johtuu osittain siitä, että Ruotsissa ja Saksassa ohjelmat hyväksyttiin suhteellisen myöhään (vasta vuonna 2015). IV Horisontaaliset periaatteet 11 SWD(2012) 350 final. 5

6 Koordinointi Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ja unionin muiden asiaankuuluvien politiikan alojen kanssa 12 Kysymystä ESR:n ja rahaston toiminnan välisestä koordinoinnista käsiteltiin jo ohjelman valmisteluvaiheessa. Kunkin jäsenvaltion oli esitettävä ohjelmassaan, miten se aikoi varmistaa tehokkaan koordinoinnin. Jotkin jäsenvaltioista asettivat painopisteeksi kaksinkertaisen rahoituksen välttämisen, toiset menivät askelta pidemmälle ja tarkastelivat mahdollisuutta toteuttaa täydentäviä toimia. Komissio pitää tätä erityisen myönteisenä. Yleensä ottaen on määritetty selkeästi, mille toimille voidaan maksaa tukea mistäkin rahastosta (Itävalta ja Liettua). Lisäksi jäsenvaltiot ovat kehittäneet erilaisia koordinointimekanismeja, muun muassa molemmille rahastoille yhteisiä hallinnointi- ja valvontajärjestelmiä, yhteisiä valintakomiteoita hankkeita varten (Luxemburg) ja neuvoa-antavia ryhmiä, jotka ehdottavat tuensaajalaitoksille tapoja tehdä yhteistyötä (Puola). Espanjassa rahaston ohjelmien loppukäyttäjiä kannustetaan osallistumaan sosiaalista osallisuutta edistäviin ESR:n toimenpiteisiin. Sukupuolten välinen tasa-arvo, sukupuolinäkökohtien huomioon ottaminen ja syrjinnän estäminen 13 Useimmat jäsenvaltiot selostavat kertomuksissaan, miten ne ovat sisällyttäneet sukupuolten välisen tasaarvon ja syrjinnän torjumisen osaksi ohjelmiensa täytäntöönpanosääntöjä. Vähävaraisimmat henkilöt määritetään useimmissa tapauksissa taloudellisten kriteerien perusteella. Näin voidaan tuen saannin osalta estää syrjintä sukupuolen, alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, vammaisuuden taikka sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Jotkin jäsenvaltiot (Bulgaria ja Malta) ottavat tuen myöntämisen yhteydessä huomioon myös yhteiskunnallisia kriteerejä (esimerkiksi lapsiperheet ja yksinhuoltajat). Lisäksi jäsenvaltiot ovat suunnitelleet tukensa siten, että voidaan täyttää erityyppisten vähävaraisimpien väestöryhmien tarpeet (esimerkiksi Itävallassa asetetaan saataville valikoima tyttöjen ja poikien koulureppuja). Tšekissä ja Puolassa toimien valintamenettely on suunniteltu nimenomaisesti siten, että voidaan varmistaa sukupuolten välinen tasa-arvo ja syrjimättömyys. Lisäksi kumppaniorganisaatioilla on avun toimittamisen yhteydessä tärkeä asema sukupuolten välisen tasa-arvon ja syrjimättömyyden takaamisen kannalta. Latviassa kumppaniorganisaatiot voivat tarjota elintarvikkeina ja perushyödykkeinä annettavaa apua asuinpaikkakunnalla avun vastaanottajan pyynnöstä. Ilmasto- ja ympäristönäkökohtien huomioon ottaminen ruoan haaskauksen vähentämiseksi 14 Jotta voitaisiin vähentää ruoan haaskausta, jäsenvaltiot valitsevat apuun tarkoitetut elintarvikkeet seuraavien kriteerien perusteella: kestävä, helposti säilytettävä ja pitkäikäinen. Luxemburgissa järjestetään elintarvikemyymälöiden keskuudessa valistuskampanjoita lahjoitusten edistämiseksi. Puolassa kannustetaan ostamaan ympäristöystävälliseen paperiin pakattuja elintarvikkeita, koska tällainen paperi on nopeasti biohajoavaa ja kierrätettävää. Romaniassa tuetaan elintarvikejakeluohjelmalla paperinkulutuksen vähentämistä ja materiaalien uusiokäyttöä. Tasapainoisen ruokavalion edistäminen vähävaraisimpien parissa Asetuksen (EU) N:o 223/ artiklan 6 kohta. 13 Asetuksen (EU) N:o 223/ artiklan 11 kohta. 14 Asetuksen (EU) N:o 223/ artiklan 13 kohta. 6

7 Jäsenvaltiot ovat sisällyttäneet elintarvikeostoihin liittyviin eritelmiin terveyden suojelua ja elintarviketurvallisuutta koskevia vaatimuksia. Ennen jaeltavien elintarvikkeiden valitsemista ne kuulevat kumppaniorganisaatioita, työmarkkinaosapuolia, toimivaltaisia viranomaisia ja asiantuntijoita. Belgia on päivittänyt tuoteluettelonsa kuultuaan terveysalan asiantuntijoita. Luxemburg on perustanut foorumin, jolla voidaan keskustella kumppaniorganisaatioiden kanssa ravitsemukseen, elintarviketurvallisuuteen, tasa-arvoon ja syrjimättömyyteen liittyvistä kysymyksistä. Italia on mukauttanut elintarvikeluetteloaan alueellisten ruokavalioiden mukaiseksi. Espanja taas on laatinut elintarvikkeina annettavan avun luettelonsa noudattaen ravitsemusta, liikuntaa ja liikalihavuuden ehkäisemistä koskevaa kansallista strategiaa. Ranskassa tiettyjen tuotteiden maku testataan hankintamenettelyn yhteydessä, jotta niiden laatu on jakeluvaatimusten mukainen. Bulgariassa ruokaloita valitaan ohjelmaan muun muassa sen perusteella, täyttävätkö ne elintarviketurvallisuutta koskevat vaatimukset ja edistävätkö ne osaltaan loppukäyttäjien tasapainoista ruokavaliota. Jossakin vaiheessa ohjelmakautta jäsenvaltioiden ja komission on tarkasteltava mahdollisuutta rahoittaa rahastosta tuoreiden elintarvikkeiden toimittamista vähävaraisimmille ja arvioitava rahaston valmiuksia tämän suhteen. V Päätelmä Rahaston ohjelmien erityistavoitteena on lieventää köyhyyden pahimpia muotoja rahastosta annettavan tuen rajoissa. Ohjelmat on kohdennettu väestöryhmiin, jotka ovat kaikkein hankalimmin tuen saavutettavissa. Tuki pyritään antamaan välittömänä apuna. Lisäksi ohjelmiin liittyvä sosiaalisen osallisuuden näkökohta auttaa integroimaan heikommassa asemassa olevia yhteiskuntaan. Nämä ohjelmien piirteet korostavat rahaston erityistä merkitystä: tuki kohdennetaan väestöryhmiin, jotka eivät välttämättä pysty saamaan tukea suoraan muista EU:n rahoitusvälineistä, kuten Euroopan rakenne- ja investointirahastoista (ERI-rahastot). Rahaston tuotosindikaattorit osoittavat, että rahastosta annettava tuki saavutti jo vuonna 2014 suuren osan kohderyhmistä. Koska rahaston talousarvio ei ole tarpeeksi suuri kaikkien köyhyysriskin alaisten (122,3 miljoonaa henkilöä EU:ssa vuonna ) auttamiseksi, rahaston panos yleiseen pyrkimykseen vähentää köyhyyttä EU:ssa jää rajalliseksi. Tästä syystä on ehdottoman tärkeää, että rahaston toimintaa täydennetään muilla välineillä ja toimenpiteillä sekä EU:n että kansallisella tasolla. Oletusarvona on, että vuoden 2015 kertomuksista ilmenee, että yhä useampia rahaston ohjelmia pannaan täytäntöön yhä useammissa jäsenvaltioissa. Tämä tulee näkymään myös komissiolle toimitettavien maksupyyntöjen lukumäärässä ja toimintaohjelman II täytäntöönpanossa. Komissio pyrkii siihen, että vuoden 2015 kertomukset sisältävät kattavia ja riittäviä tietoja rahaston ohjelmien täytäntöönpanotavoista kussakin jäsenvaltiossa. Tämä on erityisen tärkeää täsmällisen näkemyksen saamiseksi rahaston täytäntöönpanosta EU:n tasolla. Rahasto oli alun perinkin suunniteltu yksinkertaisesti hallinnoitavaksi välineeksi, jolla kyetään tarttumaan kiireellisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Tämän vuoksi rahaston varainkäyttöä koskevat säännöt ovat yksinkertaisemmat kuin ERI-rahastojen vastaavat säännöt. Rahaston toimenpiteiden menestys riippuu siitä, kykenevätkö jäsenvaltiot säilyttämään täytäntöönpanosäännökset 15 Asetuksen (EU) N:o 223/ artiklan 13 kohta. 16 Tietolähde: Eurostat.. 7

8 yksinkertaisina ohjelmakauden aikana ja pidättäytymään lisäämästä hallinnollista taakkaa enemmän kuin rahaston oikeuskehyksen mukaan on tarpeen. 8

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.10.2015 COM(2015) 523 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): maksusitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 227 final 2014/0129 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.9.2015 COM(2015) 490 final ANNEX 7 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Pakolaiskriisin hallinta: Euroopan muuttoliikeagendaan

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU)

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) L 337/46 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o 1255/2014, annettu 17 päivänä heinäkuuta 2014, vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastosta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen

Lisätiedot

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2014 (OR. en) 14333/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 13884/14 Asia: CDR 109 INST 511 AG 17 Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO

OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2014 COM(2014) 730 final OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio Pääluokka VIII Euroopan

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi.

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) uusi tutkimus osoittaa, että EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 404 final LIITE 1.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 404 final LIITE 1. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. elokuuta 2017 (OR. en) 11585/17 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 28. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: SOC 546 EMPL 416 FSTR 55 CADREFIN 86 REGIO 80 Euroopan komission

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 226 final 2014/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin toiminnasta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) 12313/15 ADD 7 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 23. syyskuuta 2015 Vastaanottaja: JAI 685 ASIM 93 FRONT 196 RELEX 741 CADREFIN 58 ENFOPOL 261 PROCIV

Lisätiedot

A8-0321/78

A8-0321/78 17.10.2018 A8-0321/78 Tarkistus 78 Keith Taylor Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö A8-0321/2018 Andrzej Grzyb Puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistäminen (COM(2017)0653

Lisätiedot

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset.

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.3.2014 COM(2014) 196 ANNEX 1 LIITE parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS

Lisätiedot

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10200/17 CO EUR-PREP 29 POLGEN 92 AG 21 ECON 528 UEM 198 SOC 477 COMPET 492 ENV 604 EDUC 293 RECH 231 ENER 284 JAI 596 EMPL 366 ILMOITUS Lähettäjä:

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2015 COM(2015) 117 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Jäsenvaltioiden myöntämät rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel XXX [ ](2013) XXX draft KOMISSION TIEDONANTO Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 260 artiklan soveltaminen - komission unionin tuomioistuimelle rikkomusmenettelyn yhteydessä

Lisätiedot

L 172 virallinen lehti

L 172 virallinen lehti Euroopan unionin L 172 virallinen lehti Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö 61. vuosikerta 9. heinäkuuta 2018 Sisältö II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset ASETUKSET Komission

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 295 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot FI FI 1. ESIPUHE Yhdestoista Euroopan kehitysrahasto (EKR) 1 tuli

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2018 COM(2018) 475 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot Euroopan kehitysrahasto (EKR): sitoumuksia, maksuja ja rahoitusosuuksia

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.9.2018 COM(2018) 651 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE potilaan oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.10.2017 COM(2017) 622 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): ennusteet maksusitoumuksista, maksuista ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista varainhoitovuosina

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0900 (NLE) EUCO 110/13 INST 234 POLGEN 69 OC 295 SÄÄDÖKSET Asia: LUONNOS EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan

Lisätiedot

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti 28.3.2013 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2013, jäsenvaltioiden vuosittaisten päästökiintiöiden määrittämisestä kaudeksi 2013 2020 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.2. COM() 85 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten

Lisätiedot

Bryssel COM(2016) 618 final KOMISSION KERTOMUS

Bryssel COM(2016) 618 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.9.2016 COM(2016) 618 final KOMISSION KERTOMUS Kertomus, jolla helpotetaan Euroopan unionin sallitun päästömäärän laskemista, sekä kertomus, jolla helpotetaan unionin, sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

13060/17 ADD 1 1 DPG

13060/17 ADD 1 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2017 (OR. en) 13060/17 ADD 1 PV/CONS 52 ECON 806 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3563. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en) 5861/15 PECHE 42 DELACT 14 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen

Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen P7_TA(2013)0082 Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen Euroopan parlamentin päätöslauselma 13. maaliskuuta 2013 Euroopan parlamentin kokoonpanosta vuoden 2014 vaalien jälkeen (2012/2309(INL))

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0231(COD)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0231(COD) Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 07.2.2017 2016/0231(COD) TARKISTUKSET 269-283 Mietintöluonnos Gerben-Jan Gerbrandy (PE592.423v02-00)

Lisätiedot

LIITTEET. ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Euroopan sosiaalirahasto plussasta (ESR+)

LIITTEET. ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Euroopan sosiaalirahasto plussasta (ESR+) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.5.2018 COM(2018) 382 final ANNEXES 1 to 3 LIITTEET ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan sosiaalirahasto plussasta (ESR+) {SEC(2018) 273 final} - {SWD(2018)

Lisätiedot

BELGIAN KUNINGASKUNTA, BULGARIAN TASAVALTA, TŠEKIN TASAVALTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, VIRON TASAVALTA, IRLANTI,

BELGIAN KUNINGASKUNTA, BULGARIAN TASAVALTA, TŠEKIN TASAVALTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, VIRON TASAVALTA, IRLANTI, PÖYTÄKIRJA EUROOPAN UNIONISTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN, EUROOPAN UNIONIN TOIMINNASTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN JA EUROOPAN ATOMIENERGIAYHTEISÖN PERUSTAMISSOPIMUKSEEN LIITETYN, SIIRTYMÄMÄÄRÄYKSISTÄ TEHDYN PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 1.7.2014 COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date 23.7.2014 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 2866/98 muuttamisesta Liettuaa

Lisätiedot

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. 1977L0249 FI 01.01.2007 005.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B NEUVOSTON DIREKTIIVI, annettu 22 päivänä maaliskuuta 1977, asianajajien

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.8.2017 COM(2017) 413 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi kumppanuuden perustamisesta Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Kirgisian tasavallan

Lisätiedot

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2014 C(2014) 1410 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 11.3.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 täydentämisestä siltä osin

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 652 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): ennusteet maksusitoumuksista, maksuista ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista varainhoitovuosina

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.6.2017 COM(2017) 299 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot Euroopan kehitysrahasto (EKR): ennusteet maksusitoumuksista, maksuista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.11.2013 COM(2013) 771 final 2013/0379 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien

Lisätiedot

ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00, klo 9.

ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00, klo 9. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2019 (OR. en) 10824/19 OJ CRP2 25 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00,

Lisätiedot

LIITE. Vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastoon liittyvät yhteisten indikaattoreiden arvot vuonna 2014.

LIITE. Vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastoon liittyvät yhteisten indikaattoreiden arvot vuonna 2014. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 COM(2016) 435 final ANNEX 1 LIITE Vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastoon liittyvät yhteisten indikaattoreiden arvot vuonna 2014 asiakirjaan KOMISSION

Lisätiedot

Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa

Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa Miksi alueiden komitea? Annetaan alue- ja paikallishallinnolle mahdollisuus vaikuttaa EU:n lainsäädännön

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10546/17 ADD 1 COR 1 JUSTCIV 162 EJUSTICE 83 DELACT 108 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 11. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen KOM(2011) 607 lopullinen/2: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen KOM(2011) 607 lopullinen/2: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 12.3.2013 COM(2013) 145 final 2011/0268 (COD) Ehdotus Muutos komission ehdotukseen KOM(2011) 607 lopullinen/2: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan sosiaalirahastosta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.2.2014 COM(2014) 91 final ANNEX 2 LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Kroatian tasavallan osallistumista Euroopan talousalueeseen koskevan

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8

995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8 995 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Änderungsprotokoll in finnischer Sprache-FI (Normativer Teil) 1 von 8 PÖYTÄKIRJA EUROOPAN UNIONISTA TEHTYYN SOPIMUKSEEN, EUROOPAN UNIONIN TOIMINNASTA TEHTYYN

Lisätiedot

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008 RUOAN HINTA JA INFLAATIO Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen 4.12.2008 ESITYKSEN SISÄLTÖ! HINTOJEN KEHITYS PÄÄRYHMITTÄIN! INFLAATION SYYT PÄÄRYHMITTÄIN! RUAN PAINO KULUTTAJAHINTA- INDEKSISSÄ 1914-2005!

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Seuraavat korvausmäärät koskevat vapaaehtoistoimintaa, harjoittelua ja työtä: Taulukko 1 - matkatuki Matkaetäisyys Korvaus

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) 13529/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 858 DAPIX 184 CRIMORG 135 ENFOPOL 361 ENFOCUSTOM 170 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS ajoneuvorekisteritietoja

Lisätiedot

Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten tarkistaminen Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskevat siirtymätoimenpiteet

Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten tarkistaminen Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskevat siirtymätoimenpiteet EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (07.12) (OR. fr,es) 17196/09 POLGEN 232 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 8 VUODEN 2015 YLEISEEN TALOUSARVIOON OMAT VARAT EUROOPAN TIETOSUOJAVALTUUTETTU

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 8 VUODEN 2015 YLEISEEN TALOUSARVIOON OMAT VARAT EUROOPAN TIETOSUOJAVALTUUTETTU EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.10.2015 COM(2015) 545 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 8 VUODEN 2015 YLEISEEN TALOUSARVIOON OMAT VARAT EUROOPAN TIETOSUOJAVALTUUTETTU FI FI Euroopan komissio ottaa huomioon

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.7.2016 COM(2016) 440 final 2016/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS pöytäkirjan (2015) tekemisestä Euroopan unionin puolesta siviili-ilma-alusten kauppaa koskevan sopimuksen

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

(6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston komitean lausunnon mukaiset,

(6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston komitean lausunnon mukaiset, 9.5.2017 L 119/7 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/788, annettu 8 päivänä toukokuuta 2017, meri- ja kalatalousrahastosta annetun asetuksen (EU) N:o 508/2014 nojalla annettavista säännöistä, jotka

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 70 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja

Lisätiedot

Varainhoitovuoden 2015 talousarvion toteuttamisesta syntyi ,74 euron ylijäämä, joka johtuu seuraavista syistä:

Varainhoitovuoden 2015 talousarvion toteuttamisesta syntyi ,74 euron ylijäämä, joka johtuu seuraavista syistä: Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9586/16 BUDGET 15 PERUSTELUT Asia: Lisätalousarvioesitys nro 2 vuoden 2016 yleiseen talousarvioon: Varainhoitovuoden 2015 ylijäämän ottaminen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

LISÄTALOUARVIOESITYS NRO 5 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON

LISÄTALOUARVIOESITYS NRO 5 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.10.2016 COM(2016) 660 final LISÄTALOUARVIOESITYS NRO 5 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON Omista varoista tehdyn päätöksen N:o 2014/335/EU täytäntöönpano ratifiointimenettelyn

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0184 (NLE) 11636/17 ADD 1 COEST 212 ELARG 62 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 3. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan

Lisätiedot

Viimeisimmän valtiontukien tulostaulun mukaan jäsenvaltiot myöntävät vähemmän tukea ja kohdentavat sen paremmin

Viimeisimmän valtiontukien tulostaulun mukaan jäsenvaltiot myöntävät vähemmän tukea ja kohdentavat sen paremmin IP/07/1919 Bryssel 13. joulukuuta 2007 Viimeisimmän valtiontukien tulostaulun mukaan jäsenvaltiot myöntävät vähemmän ja kohdentavat sen paremmin Euroopan komission viimeisin valtiontukien tulostaulu osoittaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0049 (NLE) 6795/17 UD 55 CORDROGUE 31 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 28. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 323/18 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2018/2021, annettu 17 päivänä joulukuuta 2018, täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2015/348 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse Portugalin ja Romanian esittämiin

Lisätiedot

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä PYYTÄVÄN VIRANOMAISEN KÄYTTÖÖN TARKOITETTU (VAPAAEHTOINEN) LOMAKE I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä Palvelujen

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.10.2014 COM(2014) 644 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto: sitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet varainhoitovuosiksi

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 23/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: PÄÄTÖSASIAKIRJA EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 ADD 1 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 5533 final LIITTEET 1 ja 2.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 5533 final LIITTEET 1 ja 2. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. elokuuta 2015 (OR. en) 11444/15 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 7. elokuuta 2015 Vastaanottaja: AGRI 434 AGRIFIN 71 AGRIORG 55 DELACT 102 Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) 11929/1/17 REV 1 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9775/17, 9776/17 Asia: N 520 FSTR

Lisätiedot

Finanssipolitiikka EU:ssa. Finanssineuvos Marketta Henriksson

Finanssipolitiikka EU:ssa. Finanssineuvos Marketta Henriksson Finanssipolitiikka EU:ssa Finanssineuvos Marketta Henriksson Perussopimus asettaa rajat Julkisen talouden alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen ei saa ylittää kolmea prosenttia Julkisen velan suhde

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) 10044/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: FSTR 34 FC 36 REGIO 48 SOC 419 EMPL 273 RECH 198 ERAC

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Komission ehdotus neuvoston asetukseksi

LIITTEET. asiakirjaan. Komission ehdotus neuvoston asetukseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.7.2016 COM(2016) 441 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan Komission ehdotus neuvoston asetukseksi asetusten (EU) 2016/72 ja (EU) 2015/2072 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.6.011 KOM(011) 35 lopullinen KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE Toinen kertomus vapaaehtoisista maksuttomista

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.8.2010 KOM(2010) 421 lopullinen KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE yhteisön alueella olevia avoimia työpaikkoja koskevista neljännesvuosittaisista tilastoista

Lisätiedot

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9645/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 23. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat ENV

Lisätiedot

(tiedoksiannettu numerolla C(2014) 4062)

(tiedoksiannettu numerolla C(2014) 4062) 26.6.2014 FI L 186/103 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 24 päivänä kesäkuuta 2014, kuparia sisältävien biosidivalmisteiden markkinoille saattamisesta välttämättömiin käyttötarkoituksiin (tiedoksiannettu numerolla

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 22.2.2019 L 51 I/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION ASETUS (EU) 2019/316, annettu 21 päivänä helmikuuta 2019, Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. euron käyttöönottamisesta Latviassa 1 päivänä tammikuuta 2014

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. euron käyttöönottamisesta Latviassa 1 päivänä tammikuuta 2014 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2013 COM(2013) 345 final 2013/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS euron käyttöönottamisesta Latviassa 1 päivänä tammikuuta 2014 FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Neuvosto

Lisätiedot

15410/17 VVP/sh DGC 1A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE)

15410/17 VVP/sh DGC 1A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) COLAC 144 WTO 329 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Kolmas lisäpöytäkirja Euroopan yhteisön

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalle

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2014/2147(INI) 7.1.2015 LAUSUNTOLUONNOS talousarvion valvontavaliokunnalta maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalle hedelmä- ja

Lisätiedot