KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU)"

Transkriptio

1 L 337/46 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o 1255/2014, annettu 17 päivänä heinäkuuta 2014, vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastosta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 223/2014 täydentämisestä vahvistamalla vuotuisten ja lopullisten täytäntöönpanokertomusten sisältö, mukaan luettuna yhteisten indikaattoreiden luettelo EUROOPAN KOMISSIO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, ottaa huomioon vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastosta 11 päivänä maaliskuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 223/2014 ( 1 ) ja erityisesti sen 13 artiklan 6 kohdan, sekä katsoo seuraavaa: (1) Asetuksessa (EU) N:o 223/2014 edellytetään, että komissio hyväksyy delegoituja säädöksiä, joilla täydennetään asetuksen muita kuin keskeisiä osia vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston osalta. (2) Asetuksessa (EU) N:o 223/2014 edellytetään, että jäsenvaltiot toimittavat komissiolle vuotuiset ja lopulliset täytäntöönpanokertomukset, joihin sisältyy tietoja toimenpideohjelmien täytäntöönpanosta, mukaan luettuna tiedot yhteisistä ja tapauksen mukaan ohjelmakohtaisista indikaattoreista. (3) Jotta voidaan varmistaa toimenpideohjelmien täytäntöönpanon asianmukainen seuranta ja niiden panos rahaston erityistavoitteiden saavuttamiseen, olisi annettava säännöksiä vuotuisten ja lopullisten täytäntöönpanokertomusten sisällöstä sekä niiden yhteisten indikaattoreiden luettelosta, jotka on ilmoitettava. (4) Tässä asetuksessa vahvistettavat vaatimukset olisi rajattava vain välttämättömiin ottaen huomioon asetuksen (EU) N:o 223/2014 säännökset sekä yksilöiden suojeluun henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaaseen liikkuvuuteen sovellettava unionin lainsäädäntö, etenkin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 95/46/EY ( 2 ). (5) Jotta voidaan ottaa huomioon toimenpideohjelmasta I ja II tuettujen toimenpiteiden erilainen luonne ja asetuksessa (EU) N:o 223/2014 vahvistetut kumpaankin toimenpideohjelmaan sovellettavat eri säännökset, kummankin toimenpideohjelman osalta olisi sovellettava erilaisia vaatimuksia vuotuisten ja lopullisten täytäntöönpanokertomusten sisällön sekä ilmoitettavien yhteisten indikaattoreiden luettelon osalta. Jotta voidaan ottaa huomioon erityinen tarve suojella rahastosta tuettavien henkilöiden ihmisarvoa sekä vähentää tuensaajien hallinnollista rasitetta vain välttämättömään vähimmäistasoon asetuksessa (EU) N:o 223/2014 vahvistettujen vaatimusten mukaisesti, tiettyjen indikaattoreiden arvo on määritettävä kumppaniorganisaatioiden tietoihin perustuvien arvioiden eikä loppukäyttäjien toimittamien tietojen perusteella. Tässä asetuksessa säädettyjen toimenpiteiden pikaisen soveltamisen varmistamiseksi tämän asetuksen olisi tultava voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla Kohde Tässä asetuksessa vahvistetaan asetusta (EU) N:o 223/2014 täydentävät säännökset vuotuisten ja lopullisten täytäntöönpanokertomusten sisällön osalta, mukaan luettuna yhteisten indikaattoreiden luettelo. ( 1 ) EUVL L 72, , s. 1. ( 2 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 95/46/EY, annettu 24 päivänä lokakuuta 1995, yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (EYVL L 281, , s. 31).

2 L 337/47 2 artikla Vuotuisten ja lopullisten täytäntöönpanokertomusten sisältö ja indikaattoreiden luettelo (asetuksen (EU) N:o 223/ artiklan 6 kohta) 1. Vuotuisissa ja lopullisissa täytäntöönpanokertomuksissa on esitettävä seuraavat seikat: a) Tiedot ohjelman täytäntöönpanosta viittaamalla osittain tai kokonaan päätökseen saatujen toimenpiteiden yhteisiin indikaattoreihin. b) Toimia koskevat tiedot ja niiden arviointi ottaen huomioon asetuksen (EU) N:o 223/ artiklan 6 ja 11 kohdassa sekä tapauksen mukaan 13 kohdassa esitetyt periaatteet. Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettujen tietojen lisäksi toimenpideohjelmaa II koskevissa vuotuisissa ja lopullisissa täytäntöönpanokertomuksissa on esitettävä tiedot ohjelmakohtaisista indikaattoreista ja määrällisistä tavoitteista sekä tulosindikaattoreiden muutoksista samoin kuin tiedot ja arviointi edistymisestä toimenpideohjelman erityistavoitteiden saavuttamisessa. 2. Edellä 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetut indikaattorit luetellaan liitteessä. 3. Edellä 1 kohdassa tarkoitettujen tietojen lisäksi lopullisessa täytäntöönpanokertomuksessa sekä vuosien 2017 ja 2022 vuotuisissa täytäntöönpanokertomuksissa on esitettävä tiedot ja arviointi siitä, miten asetuksen (EU) N:o 223/ artiklassa täsmennettyjen rahaston erityis- ja kokonaistavoitteiden saavuttamisessa on edistytty. 3 artikla Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä 17 päivänä heinäkuuta Komission puolesta Puheenjohtaja José Manuel BARROSO

3 L 337/48 LIITE TOIMENPIDEOHJELMAA I JA II KOSKEVAT YHTEISET INDIKAATTORIT Panosindikaattorit 1) Asiakirjassa, jossa määritetään kullekin toimenpiteelle asetetut tukiedellytykset, hyväksyttyjen tukikelpoisten julkisten menojen kokonaismäärä 2) Toimenpiteiden täytäntöönpanosta tuensaajille aiheutuneiden ja maksettujen tukikelpoisten julkisten menojen kokonaismäärä josta tapauksen mukaan: a) Elintarvikeapuun liittyvien toimenpiteiden täytäntöönpanosta tuensaajille aiheutuneiden ja maksettujen tukikelpoisten julkisten menojen kokonaismäärä b) Perushyödykkeiden hankintaan liittyvien toimenpiteiden täytäntöönpanosta tuensaajille aiheutuneiden ja maksettujen tukikelpoisten julkisten menojen kokonaismäärä 3) Komissiolle ilmoitettujen tukikelpoisten julkisten menojen kokonaismäärä Nämä tiedot on ilmoitettava euroina. TOIMENPIDEOHJELMAA I KOSKEVAT YHTEISET INDIKAATTORIT Jaettua elintarvikeapua koskevat tuotosindikaattorit ( 1 ) 4) Hedelmien ja vihannesten määrä 5) Lihan, kananmunien, kalan ja äyriäisten määrä 6) Jauhojen, leivän, perunoiden, riisin ja muiden tärkkelystuotteiden määrä 7) Sokerin määrä 8) Maitotuotteiden määrä 9) Rasvojen ja öljyjen määrä 10) Einesten ja muiden elintarvikkeiden (jotka eivät sisälly edellä mainittuihin luokkiin) määrä 11) Jaetun elintarvikeavun kokonaismäärä a) Niiden elintarvikkeiden osuus, joiden osalta toimenpideohjelmasta maksettiin vain kuljetus, jakelu ja varastointi (%) b) Rahastosta yhteisrahoitettujen elintarvikkeiden osuus kumppaniorganisaatioiden jakamien elintarvikkeiden kokonaismäärästä (%) ( 2 ) 12) Niiden jaettujen aterioiden ( 3 ) kokonaismäärä, jotka rahoitettiin osittain tai kokonaan toimenpideohjelmasta 13) Niiden jaettujen elintarvikepakettien ( 4 ) kokonaismäärä, jotka rahoitettiin osittain tai kokonaan toimenpideohjelmasta ( 1 ) Indikaattorit 4 11 sisältävät seuraavia tuotteita missä tahansa muodossa, esim. tuoreena, tölkitettynä ja pakastettuna, ja ne olisi ilmoitettava tonneina. ( 2 ) Tämän indikaattorin arvot määritetään kumppaniorganisaatioiden tietoihin perustuvan arvion perusteella. ( 3 ) Ateria voidaan määritellä kumppaniorganisaation/toimenpiteen/hallintoviranomaisen tasolla. Tämän indikaattorin arvot määritetään kumppaniorganisaatioiden arvioinnin perusteella. ( 4 ) Elintarvikepaketti voidaan määritellä kumppaniorganisaation/toimenpiteen/hallintoviranomaisen tasolla. Pakkausten ei tarvitse olla standardoituja koon tai sisällön suhteen. Tämän indikaattorin arvot määritetään kumppaniorganisaatioiden arvioinnin perusteella.

4 L 337/49 Jaettua elintarvikeapua koskevat tulosindikaattorit ( 5 ) 14) Elintarvikeapua saavien henkilöiden kokonaismäärä a) Enintään 15-vuotiaiden b) Vähintään 65-vuotiaiden c) Naisten e) Vammaisten f) Kodittomien Jaettuja perushyödykkeitä koskevat tuotosindikaattorit 15) Jaettujen tavaroiden rahallinen kokonaisarvo a) Lapsille tarkoitettujen tavaroiden rahallinen kokonaisarvo b) Kodittomille tarkoitettujen tavaroiden rahallinen kokonaisarvo c) Muille kohderyhmille tarkoitettujen tavaroiden rahallinen kokonaisarvo 16) Luettelo lapsille jaetuista tärkeimmistä tavaraluokista ( 6 ) a) Vauvanvaatteet ja -varusteet b) Koululaukut c) Lehtiöt, vihot, kynät, maalausvälineet ja muut koulutarvikkeet (muut kuin vaatteet) d) Liikuntavarusteet (esim. urheilukengät, trikoot, uimapuvut) e) Vaatteet (esim. talvitakit, kengät, koulupuvut) f) Muu luokka täsmennetään 17) Luettelo kodittomille jaetuista tärkeimmistä tavaraluokista ( 6 ) a) Makuupussit/huovat b) Keittiövarusteet (esim. kattilat, pannut, ruokailuvälineet) c) Vaatteet (esim. talvitakit, kengät) d) Liinavaatteet (pyyhkeet, vuodevaatteet) e) Hygieniatarvikkeet (esim. ensiapusetti, saippua, hammasharja, kertakäyttöinen partahöylä) f) Muu luokka täsmennetään 18) Luettelo muille kohderyhmille jaetuista tärkeimmistä tavaraluokista ( 6 ) a) Luokat täsmennettävä Jaettuja perushyödykkeitä koskevat tulosindikaattorit ( 5 ) 19) Perushyödykkeitä saavien henkilöiden kokonaismäärä a) Enintään 15-vuotiaiden b) Vähintään 65-vuotiaiden ( 5 ) Näiden indikaattoreiden arvot määritetään kumppaniorganisaatioiden tietoihin perustuvan arvion perusteella. Ei odoteta eikä edellytetä, että arvot perustuvat loppukäyttäjien toimittamiin tietoihin. ( 6 ) Luetteloon on sisällytettävä kaikki merkitykselliset luokat, jotka kattavat vähintään 75 prosenttia jaetuista tavaroista.

5 L 337/50 c) Naisten e) Vammaisten f) Kodittomien TOIMENPIDEOHJELMAA II KOSKEVAT YHTEISET INDIKAATTORIT Sosiaalisen osallisuuden edistämiseen tarkoitettua tukea koskevat tuotosindikaattorit 20) Sosiaalisen osallisuuden edistämiseen tarkoitettua tukea saavien henkilöiden kokonaismäärä a) Enintään 15-vuotiaiden b) Vähintään 65-vuotiaiden c) Naisten e) Vammaisten f) Kodittomien Nämä toimenpideohjelmaa II koskevat tiedot ovat direktiivin 95/46/EY 7 artiklan mukaisia henkilötietoja. Niiden käsittely on tarpeen rekisterinpitäjälle asetetun lakisääteisen velvollisuuden täyttämiseksi (direktiivin 95/46/EY 7 artiklan c alakohta). Direktiivin 95/46/EY 2 artiklassa esitetään rekisterinpitäjän määritelmä.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 404 final LIITE 1.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 404 final LIITE 1. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. elokuuta 2017 (OR. en) 11585/17 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 28. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: SOC 546 EMPL 416 FSTR 55 CADREFIN 86 REGIO 80 Euroopan komission

Lisätiedot

LIITE. Vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastoon liittyvät yhteisten indikaattoreiden arvot vuonna 2014.

LIITE. Vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastoon liittyvät yhteisten indikaattoreiden arvot vuonna 2014. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 COM(2016) 435 final ANNEX 1 LIITE Vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastoon liittyvät yhteisten indikaattoreiden arvot vuonna 2014 asiakirjaan KOMISSION

Lisätiedot

(6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston komitean lausunnon mukaiset,

(6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston komitean lausunnon mukaiset, 9.5.2017 L 119/7 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/788, annettu 8 päivänä toukokuuta 2017, meri- ja kalatalousrahastosta annetun asetuksen (EU) N:o 508/2014 nojalla annettavista säännöistä, jotka

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en) 5861/15 PECHE 42 DELACT 14 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.2.2019 C(2019) 1090 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 15.2.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1303/2013 täydentämisestä sellaisen rahoitusmuodon

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2014 C(2014) 1410 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 11.3.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 täydentämisestä siltä osin

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) 11711/17 AGRI 434 AGRIORG 82 DELACT 143 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 21. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

LIITTEET. ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Euroopan sosiaalirahasto plussasta (ESR+)

LIITTEET. ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Euroopan sosiaalirahasto plussasta (ESR+) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.5.2018 COM(2018) 382 final ANNEXES 1 to 3 LIITTEET ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan sosiaalirahasto plussasta (ESR+) {SEC(2018) 273 final} - {SWD(2018)

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2018 C(2018) 4838 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 30.7.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2008 KOM(2008) 336 lopullinen 2008/0108 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta

Lisätiedot

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) 2016/0193 (COD) LEX 1707 PE-CONS 39/1/16 REV 1 FSTR 63 FC 55 REGIO 79 SOC 560 EMPL 370 BUDGET 26 AGRISTR 51 PECHE

Lisätiedot

Luonnos: KOMISSION ASETUS (EU) N:o /, annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ],

Luonnos: KOMISSION ASETUS (EU) N:o /, annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN KOMISSIO LUONNOS: versio 2.01, 30.11.2010 D012380/01 Luonnos: KOMISSION ASETUS (EU) N:o /, annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], jalankulkijoiden ja muiden loukkaantumiselle alttiiden tienkäyttäjien

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2012 (04.12) (OR. en) 17266/12 STATIS 97 SOC 983 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2012 (04.12) (OR. en) 17266/12 STATIS 97 SOC 983 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2012 (04.12) (OR. en) 17266/12 STATIS 97 SOC 983 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 8. lokakuuta 2012 Vastaanottaja: Uwe CORSEPIUS, Euroopan unionin

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2014 C(2014) 5308 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 30.7.2014, yleisölle suunnattavista tiedotus- ja julkistamistoimenpiteistä sekä tuensaajille suunnattavista

Lisätiedot

LIITE. ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta. asiakirjaan

LIITE. ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.12.2015 COM(2015) 661 final ANNEX 1 LIITE ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta asiakirjaan Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0030 (NLE) 6737/17 UD 53 COWEB 33 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen KOM(2011) 607 lopullinen/2: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen KOM(2011) 607 lopullinen/2: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 12.3.2013 COM(2013) 145 final 2011/0268 (COD) Ehdotus Muutos komission ehdotukseen KOM(2011) 607 lopullinen/2: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan sosiaalirahastosta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11300/17 PECHE 293 DELACT 130 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 13. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 21.6.2018 L 158/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/886, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2018, Amerikan yhdysvalloista peräisin olevia tiettyjä tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta 10.4.2019 A8-0464/62 62 Johdanto-osan 14 kappale (14) Tämä asetus olisi pantava täytäntöön työohjelmilla. Koska työohjelmien tavoitteet ovat keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteita ja koska niissä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12963/10 DENLEG 79 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12963/10 DENLEG 79 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12963/10 DENLEG 79 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 26. elokuuta 2010 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Asia: Luonnos

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.11.2017 C(2017) 7684 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 17.11.2017, rahoitusvälineiden markkinoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0013 (COD) 11197/16 TRANS 296 CODEC 1056 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston ensimmäisessä käsittelyssä

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2018 C(2018) 8876 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 18.12.2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/2031 42 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 26. elokuuta 2010 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Asia: Luonnos

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2014 (OR. en) 12176/14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. heinäkuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: MI 565 ENT 167 COMPET 459 DELACT 135 Euroopan komission

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 13. marraskuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvosto Kom:n

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2018) 249 final LIITTEET 1 ja 2.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2018) 249 final LIITTEET 1 ja 2. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0117 (NLE) 8534/18 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. toukokuuta 2018 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.4.2017 C(2017) 2145 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 5.4.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 514/2014 soveltamissäännöistä vuotuista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11435/17 AGRILEG 141 DENLEG 57 VETER 64 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 17. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2017 C(2017) 6214 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 20.9.2017, asetuksen (EY) N:o 589/2008 muuttamisesta ulkokanojen munien kaupan pitämisen vaatimusten osalta

Lisätiedot

Vähävaraisten avun toimenpideohjelma Kumppaniorganisaatioiden vuosikokous Sari T. Niemi

Vähävaraisten avun toimenpideohjelma Kumppaniorganisaatioiden vuosikokous Sari T. Niemi 15.11.2016 Vähävaraisten avun toimenpideohjelma Kumppaniorganisaatioiden vuosikokous Sari T. Niemi Kokemukset Elintarvikemäärät suhteessa tarpeeseen tietyissä tuotteissa saattavat vaatia tarkistamista.

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 21. maaliskuuta 2012 (22.03) (OR. en) 7978/12 DENLEG 31 AGRI 174 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 21. maaliskuuta 2012 (22.03) (OR. en) 7978/12 DENLEG 31 AGRI 174 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 21. maaliskuuta 2012 (22.03) (OR. en) 7978/12 DENLEG 31 AGRI 174 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 16. maaliskuuta 2012 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

KOMISSION ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.4.2017 C(2017) 2433 final KOMISSION ASETUS (EU) /, annettu 20.4.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 763/2008 tarkoitettuja väestöja asuntolaskentoja

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) 10044/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: FSTR 34 FC 36 REGIO 48 SOC 419 EMPL 273 RECH 198 ERAC

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2030 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 305/2011 täydentämisestä vahvistamalla

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0259 (NLE) 6732/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: SOC 150 EMPL 77 MIGR 13 JAI 149 NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2031 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 305/2011 täydentämisestä vahvistamalla

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.1.2017 COM(2017) 23 final 2017/0010 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY liitteen III muuttamisesta vaarallisuusominaisuuden

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 22/16 FI Euroopan unionin virallinen lehti 26.1.2018 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/128, annettu 25 päivänä tammikuuta 2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 167/2013 täytäntöön

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 162/14 23.6.2017 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1111, annettu 22 päivänä kesäkuuta 2017, seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevien tietojen toimittamiseen liittyviä menettelyjä ja muotoja koskevista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2018 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2018 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2018 (OR. en) 6015/18 AGRILEG 23 PHYTOSAN 4 SEMENCES 3 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 7. helmikuuta 2018 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0328 (NLE) 5882/17 UD 17 SPG 8 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Sveitsin,

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16282/12 TRANS 398 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16282/12 TRANS 398 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16282/12 TRANS 398 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 13. marraskuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvosto Kom:n

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2017 C(2017) 8395 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu 15.12.2017, edellytysten vahvistamisesta kolmansista maista peräisin olevien tiettyjen hedelmien ja niiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.7.2014 COM(2014) 454 final 2014/0211 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 15.10.2014 L 297/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o 1078/2014, annettu 7 päivänä elokuuta 2014, vaarallisten kemikaalien viennistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0000/2018 9.2.2018 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta 25..207 A8-0260/ Tarkistus Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta Mietintö A8-0260/206 Mariya Gabriel Kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 26.4.2017 Euroopan unionin virallinen lehti L 109/9 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/717, annettu 10 päivänä huhtikuuta 2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1012 soveltamissäännöistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2018 C(2018) 7910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 3.12.2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 138/2004 muuttamisesta Euroopan kansantalouden

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D032598/06.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D032598/06. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2014 (OR. en) 11839/14 AGRILEG 152 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 9. heinäkuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D032598/06 Asia: Uwe

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.7.2016 COM(2016) 466 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2011 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Kom:n

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], jolla muutetaan komission asetusta (EY) N:o 2042/2003 lentokelpoisuuden ja ilmailutuotteiden, osien ja laitteiden

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.10.2017 C(2017) 6967 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 20.10.2017, tekstiilikuitujen nimityksistä ja niitä vastaavista tekstiilituotteiden kuitukoostumuksen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 L 180/4 FI KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 reaktiotuotteet kloorietikkahapon kanssa -tehoaineen hyväksymisestä vanhana tehoaineena käytettäväksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2018 C(2018) 4349 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.7.2018, täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 543/2011 muuttamisesta hedelmä- ja vihannesalalla sovellettavien

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 5.6.2015 L 139/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/864, annettu 4 päivänä kesäkuuta 2015, kemikaalien rekisteröinnistä,

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. helmikuuta 2008 (OR. en) 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 ENER 215 ENV 450 MI 198 CODEC 902 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. elokuuta 2016 (OR. en) 11749/16 EF 257 ECOFIN 764 DELACT 173 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 22. elokuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS,

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2010 KOM(2010)280 lopullinen 2010/0168 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, moottoriajoneuvojen hyväksymistä sähköturvallisuuden osalta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 14. syyskuuta 2011 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.5.2018 C(2018) 3120 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 28.5.2018, elintarviketietojen antamisesta kuluttajille annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.4.2019 C(2019) 2859 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 17.4.2019, katsastettavien kohteiden katsastamiseksi tarvittavista teknisistä tiedoista, suositeltavien

Lisätiedot

on kuullut Euroopan rakenne- ja investointirahastojen yhteensovittamisesta vastaavaa komiteaa,

on kuullut Euroopan rakenne- ja investointirahastojen yhteensovittamisesta vastaavaa komiteaa, L 54/6 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/277, annettu 23 päivänä helmikuuta 2018, täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/207 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse muutoksista Investoinnit kasvuun ja

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0181 (NLE) 10166/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AGRI 328 AGRIN 68 AGRIORG 51 NEUVOSTON ASETUS maataloustuotteiden

Lisätiedot

Euroopan unionin virallinen lehti. (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

Euroopan unionin virallinen lehti. (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 4.1.2017 L 1/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1, annettu 3 päivänä tammikuuta 2017, menettelyistä vesikulkuneuvojen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0282 (NLE) 14045/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 80 EEE 54 N 52 ISL 47 FL 37 MI 786 ECO 66 INST

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0111 (NLE) 7801/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AGRI 177 AGRIN 34 AGRIORG 28 NEUVOSTON ASETUS maataloustuotteiden

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. huhtikuuta 200 (OR. en) 7853/0 Toimielinten välinen asia: 2009/048 (CNS) ISL 8 N 8 CH 9 FL 7 FRONT 38 SCHENGEN 30 N 07 ASIM 42 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11316/17 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: ACP 82 WTO 167 UD 184 DELACT 131 Euroopan

Lisätiedot