OIKUKAS PALLO TUTUKSI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OIKUKAS PALLO TUTUKSI"

Transkriptio

1 OIKUKAS PALLO TUTUKSI KAIKKI PELAA! Suomen Palloliiton Kaikki Pelaa -ohjelma jokaiselle lapselle ja nuorelle rakentuu kahdelle pääperiaatteelle: 1. Kiitoksen ja kannustuksen ilmapiiri 2. Turvallisen aikuisen läsnäolo Tavoitteenamme on ottaa vastuuta lapsen jokapäiväisestä elämästä yhdessä kodin, koulun, seurakunnan ja muiden tahojen kanssa. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus kehittyä turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Lasten liikuntaan ei mielestämme kuulu liiallinen kilpailun korostaminen. Tärkeintä on, että jokaisella lapsella on mahdollisuus oppia ja kokeilla uusia asioita. Jokaisen oma kehittyminen ja sen seuraaminen sekä elinikäisen liikuntainnostuksen syntyminen ovat lasten liikunnan harrastamisen tärkeimpiä tavoitteita. "Jokainen tammenterho pitää sisällään suuren puun mahdollisuuden" JALKAPALLO KOULULIIKUNTALAJINA Oppilaiden roolina on kokeminen ja kokeileminen, opettajalla korostuvat ohjaaminen, opastaminen, kannustaminen ja kasvattaminen. Jokaiselle on tarjottava mahdollisuus osallistua hänen omilla ehdoillaan. Kasvattaminen ryhmän sisäisiin pelisääntöihin, reiluun peliin ja kokemaan onnistumisia ja epäonnistumisia on koulujalkapallon keskeisimpiä tavoitteita. Kaikki Pelaa oppien ja kokien. Liikkumaan lasten ehdoilla jokaisen suorituksia arvostaen. Oppimaan leikin kautta ja leikillään, jotta liikunnasta syntyy myönteinen mielikuva loppuelämän kestävää harrastamista varten. Oikukas Pallo Tutuksi -materiaali on suunniteltu avuksi kaikille, jotka työskentelevät koulujalkapallon ja lasten liikunnallisen kasvatuksen parissa. Erilaisten materiaalien avulla haluamme tukea opettajien työtä ja antaa virikkeitä lasten liikuttamiseen. Suomen Palloliiton internetsivuilta osoitteessa valikon Kaikki Pelaa alta löytyy jatkuvasti kasvava määrä erilaisia vinkkejä oppitunneille. Sivujen kautta voit myös rekisteröityä Kaikki Pelaa -kouluksi, mikä oikeuttaa säännöllisin väliajoin päivitettäviin maksuttomiin materiaalitoimituksiin. Kaikki Pelaa -kouluilla on oikeus käyttää Palloliiton päätoimisten Kaikki Pelaa -päälliköiden asiantuntemusta hyödyksi opettajien täydennyskoulutuksessa ja erilaisten tapahtumien järjestämisessä. Helsingissä, helmikuussa 2001 Koulujalkapalloryhmän puolesta Timo Huttunen Kaikki Pelaa -päällikkö Marko Viitanen Koulujalkapallotyöryhmä 1

2 "OPE, KOSKA ME PELATAAN?" Suosittelemme pelikeskeistä opetusmenetelmää koulun liikuntatunneille. Oppilaat motivoituvat pelien ja pelinomaisten leikkien avulla liikkumaan aktiivisemmin. Tämän avulla tärkeät liikkumis- ja liikehallintatekijät kehittyvät nopeasti. Yhdessä leikkien ja pelaten lasten sosiaaliset valmiudet saavat runsaasti harjoitusta ja se antaa opettajalle erinomaisen tilaisuuden kasvattaa toisten huomioimiseen aitojen tilanteiden kautta. Lapsen oman ajattelun tukeminen liikuntataitojen oppimisen yhteydessä on pelikeskeisen opetusmenetelmän perusta. OIKUKAS PALLO TUTUKSI -OPPAAN SISÄLTÖ: 1. Ohjaa ymmärtämään peliä 2. Avainkohdat 3. Suositeltava harjoituksen rakennesuunnitelma 4. Varusteet 5. Harjoitteet tarkkailulista 6. Harjoitteet kuvat ja selitykset 7. Pienpelit 8. Opettajan muistio 2

3 1. OHJAA YMMÄRTÄMÄÄN PELIÄ ONNISTUMISEN TURVAAMINEN KAIKKI PELAA "LIIKUNTAA JOKAISELLE" - Kaikki pääsevät pelaamaan koulupeleissä! - Kukaan ei jää peleissä sivulliseksi jokainen pääsee ratkaisemaan pelissä eteen tulevia tilanteita. Bunker ja Thorpe (1982, 5-8) Erilaisten pienpelien ja pelinomaisten leikkien avulla opetellaan pelin säännöt (2) ja perustaktiikat (3). Mikäli peli ei suju (5), tarkastellaan ongelmaa ensin taktisesti. Esim. ymmärtääkö pelaaja hakea vapaata paikkaa? Opettajan ohjauksella ongelma ratkaistaan yhdessä oppilaiden kanssa. Näin varmistetaan ymmärryksen kehittyminen. Mikäli ongelma on tekninen, harjoitellaan puutteellisia tekniikoita erikseen, niitäkin mahdollisimman pelinomaisesti. Tavoitteena on sujuva peli (6), jossa kukaan ei jää sivulliseksi! 3

4 SUJUVAAN PELAAMISEEN YHDESSÄ ONGELMIA RATKAISEMALLA! Opettaja valitsee ensin lasten ikävaiheeseen soveltuvan helpon leikki- tai pelimuodon. Opetus etenee pelissä havaittujen ongelmakohtien ratkaisemisen kautta. Ongelmia ratkaisemalla lapset oppivat ymmärtämään peliä paremmin. ONNISTUMISEN TURVAAMINEN KAIKKI PELAA "LIIKUNTAA JOKAISELLE" - Kaikki pääsevät pelaamaan koulupeleissä! - Kukaan ei jää peleissä sivulliseksi jokainen pääsee ratkaisemaan pelissä eteen tulevia tilanteita. 4

5 2. AVAINKOHDAT LASTEN JA NUORTEN KANSSA TOIMIESSAAN AIKUISEN PITÄISI: Näyttää HYVÄÄ ESIMERKKIÄ Tuoda esille rehtiä ja reipasta, oikeaa urheiluhenkeä ja opettaa lapsia tulemaan toimeen toisten kanssa. Varmistaa HAUSKUUS Jalkapallo on jännittävä ja nautinnollinen peli. Kilpailullisuuden liiallinen korostaminen vie ison osan nautinnosta. SUUNNITELLA ja VALMISTAUTUA Onnistuakseen harjoitus vaatii selkeää ja hyvin johdettua organisointia, koska lapset pystyvät keskittymään yhteen asiaan vain lyhyen ajan ja heillä on tarve olla jatkuvasti tekemässä jotakin. Käyttää ERILAISIA ja TOTEUTTAMISKELPOISIA HARJOITTEITA Kiinnostuksen säilyttämiseksi ovat vaihtelevat ja onnistumisia tuovat erittäin tärkeitä. Ottaa KAIKKI MUKAAN Kaikki lapset ansaitsevat yhtä paljon aikaa kyvyistä piittaamatta. Jokaiselle täytyy antaa mahdollisuus oppia ja kehittyä. Suosia PIENPELEJÄ Muunneltu peli tuo enemmän kosketuksia ja suuremman mahdollisuuden kehittää taitoja. 5

6 3. SUOSITELTAVA HARJOITUKSEN RAKENNESUUNNITELMA Työskenneltäessä vuotiaiden lasten kanssa, on suositeltavaa, että tunnin kesto on korkeintaan minuuttia. Alla olevassa taulukossa on esimerkki 60 minuutin pituisen palloilutunnin rakenteesta: 1) Lämmittely/alustavaa toimintaa 5 minuuttia 2) Pelejä 10 minuuttia 3) "Huvipelejä", viestit, hippa, polttopallo, jne. 10 minuuttia 4) Harjoittelua 15 minuuttia 5) Pelejä 15 minuuttia 6) Loppuverryttely 5 minuuttia 4. VARUSTEET Pallo (koko 4, pehmeä) Maalit (leveys 5.0m, korkeus 2.0m) Penkki Merkkilipat (värilliset) Kulmalippu (tai muovikepit) Liivit (värilliset) Kartiot 6

7 5. HARJOITTEET - TARKKAILULISTA A - ALUSTAVAT HARJOITTEET 1 Verkkopeli 2 Hippa 3 Liikennevalot B HENKILÖKOHTAISET HARJOIT- TEET 4 Jalkapohja 5 Kantapäältä varpaalle 6 Taaksepäin "rullaaminen" 7 Haltuunotto 8 Pallon pitäminen ilmassa 9 Pallon pitäminen ilmassa reisillä 10 Pallon pitäminen ilmassa päällä 11 Molempien jalkojen sisäsyrjä 12 Sisäsyrjä ulkosyrjä 13 Ulkosyrjä sisäsyrjä 14 Rullaus taaksepäin ja suunnanvaihto 15 Sisäsyrjällä (liikkeessä) 16 Jalkapohjalla (liikkeessä) C KÄÄNNÖKSET 17 Sisäsyrjä 18 Ulkosyrjä 19 Askelkäännös 20 Cruyff 21 Askel ristiin yli pallon 22 Askel ristiin yli pallon ja takaisin D PARITYÖSKENTELYÄ 23 Pallo kontrolliin ja syöttö 24 Syöttö - kierros + syöttö takaisin 25 Jahtaa pallo kiinni, käänny ja syötä 26 Parisyöttelyä 27 Syöttöjä eri kulmista 28 Maali jalkojen välistä vierittämällä 29 Maali jalkojen välistä potkaisemalla 30 Pallon ilmassa pitäminen pareittain 31 "Ympäri seiniä" 32 Kahden pallon vaihto 33 Seuraa johtajaa E - KOLMEN HENGEN RYHMISSÄ 34 Syöttelyä 35 Syöttö liikkeessä 36 Syöttö tunnelin läpi Päivämäärät / tapahtumat 7

8 37 Pusku liikkeessä 38 Lyhyt - lyhyt pitkä 39 Haltuunotto käännös syöttö 40 Kahden pallon syöttely F - NELJÄN HENGEN RYHMISSÄ 41 Jalalla maassa 42 Puolivolley 43 Kokovolley 44 Päällä G - "HUPIPELIT" 45 "Ringin kuningas" pallonsuojauskisa 46 Pallonryöstö 47 Polttopallo H VIESTIT 48 Keskusviesti 49 Jonoviesti 50 Neliöviesti I SYÖTTÄMINEN 51 Seinäpallo 52 Syöttö kulmassa ryhmissä 53 Ikkunat 54 Ympyräsyöttely J LAUKOMINEN Sisällä 55 Vieritys ja laukaus 56 Jalkojen välistä ja laukaus 57 Vieritys taakse ja laukaus Ulkokentillä 58 Vaihto ja laukaus 59 Syöttö ja laukaus 60 Seinäsyöttö ja laukaus 61 1 v 1 ja laukaus 62 Laukauskolmio 63 Juoksu "Kasvojen editse" K PIENPELIT 64 4 v v 4 + "ulkopelaajat" 66 4 v 4 sisätiloissa 67 4 v 4 sisätiloissa + "ulkopelaajat" 68 7 v 7 8

9 6. HARJOITTEET - KUVAT JA SELITYKSET IKUKAS PALLO TUTUKSI: 6. Harjoitteet - kuvat ja selitykset A - ALUSTAVAT HARJOITTEET 1 Verkkopeli Jokainen pelaaja aloittaa omalta merkiltään. Aluksi pelaajat hölkkäävät vapaasti valitsemaansa suuntaan merkiltä merkille. Sitten juoksuun lisätään "värikoodi"; lasten pitää seurata oman aloitusmerkkinsä kanssa saman värisiä merkkejä, esim. keltainen - keltainen tai punainen - punainen. Ohjaaja voi vaatia erilaisia liikkeitä tehtäväksi merkkien välillä, kuten i) sivuaskel (kylki edellä), ii) takaperin juoksu, jne. Ohjaaja voi myös määrätä mitä tehdään jokaisella merkillä, esim. i) hyppy, ii) kosketus merkkiin, iii) kierros merkin ympäri, jne. Pallo voidaan myös ottaa mukaan, joko puolelle ryhmästä tai koko ryhmälle. Kuljettaessaan palloa, pitäisi lapsia erityisesti kannustaa pitämään katsetta ylhäällä, kun he suunnittelevat reittiään. 2 Hippa 3 Liikennevalot Oppilaat seuraavat ohjaajan näyttämiä värejä seuraavasti: Punainen - Seis Keltainen - Käy lähtömerkille Vihreä - Mene B - HENKILÖKOHTAISET HARJOITTEET 4 Jalkapohja 5 Kantapäältä varpaalle 6 Taaksepäin "rullaaminen" 9

10 7 Haltuunotto 11 Molempien jalkojen sisäsyrjä 15 Sisäsyrjällä (liikkeessä) 8 Pallon pitäminen ilmassa 12 Sisäsyrjä - ulkosyrjä 16 Jalkapohjalla (liikkeessä) 9 Pallon pitäminen ilmassa reidellä 13 Ulkosyrjä - sisäsyrjä 10 Pallon pitäminen ilmassa päällä 14 Rullaus taaksepäin ja suunnanvaihto C - KÄÄNNÖKSET 17 Sisäsyrjä 19 Askelkäännös 21 Askel ristiin yli pallon 18 Ulkosyrjä 20 Cruyff 22 Askel ristiin yli pallon ja takaisin 10

11 D - PARITYÖSKENTELYÄ 23 Pallo kontrolliin ja syöttö 25 Jahtaa pallo kiinni, käänny ja syötä 27 Syöttöjä eri kulmista 24 Syöttö - kierros + syöttö takaisin 26 Parisyöttelyä 28 Maali jalkojen välistä - vierittämällä 29 Maali jalkojen välistä - potkaisemalla Pidä aina huoli siitä, että pallo pysyy maassa. 30 Pallon pitäminen ilmassa pareittain Palloa pidetään ilmassa pareittain. Aluksi pompun kanssa, sitten ilman pomppua jokaisen kosketuksen välissä. 31 "Ympäri seiniä" Pareittain, parilla yksi pallo. Kumpikin oppilas vuorotellen syöttää pallon maalialueeseen, esim. penkkiin tai merkeillä varattuun väliin seinään. Seuraavaksi pari etenee seuraavalle maalialueelle syötellen koko ajan palloa keskenään liikkuessaan. Jos seuraavalla maalialueella on ruuhkaa, odottavat he vuoroaan syötellen palloa paikallaan. 32 Kahden pallon vaihto Pareittain, jokaisella pallo. Seurataan johtajaa. Kun johtaja syöttää pallon, vaihdetaan johtajaa ja uusi paikallaan oleva pelaaja. Kun malli on esitetty, tulee toisen parin vuoro. Erilaisia tapoja pallon vaihtamiseen voidaan käyttää: i) pusku ii) puolivolley iii) kokovolley 33 Seuraa johtajaa 11

12 E KOLMEN HENGEN RYHMISSÄ 34 Syöttelyä Yksi pallo. Kaksi syöttäjää laidoilla. Keskellä oleva oppilas ottaa haltuun, kääntyy ja syöttää pallon toiselle syöttäjälle. 35 Syöttö liikkeessä Keskimmäinen oppilas, nyt koko ajan liikkeessä, syöttää pallon laidalla vuorossaan olevalle oppilaalle. 36 Syöttö tunnelin läpi Laidalla olevat oppilaat syöttelevät keskimmäisen oppilaan jalkojen välistä. Edistyneemmät yhdellä kosketuksella. 37 Pusku liikkeessä a) Puskeminen kuten kohdassa 34. Nuoret oppilaat heittävät itselleen, laidalla olevat seisovat paikallaan. b) Puskeminen kuten kohdassa 35. Nuoret oppilaat heittävät itselleen, laidalla olevat seisovat paikallaan. 38 Lyhyt - lyhyt - pitkä a) Polvillaan oleva oppilas keskellä. "Ulkopelaaja" syöttää lyhyen syötön keskelle, keskipelaaja palauttaa. Sitä seuraa pitkä syöttö ulkopelaajalta toiselle ulkopelaajalle, joka taas toistaa kuvion. Lyhyt - lyhyt - pitkä. b) Kuten kohdassa 34, keskipelaaja seisoo ja pelaa jaloin. 39 Haltuunotto - käännös - syöttö Keskipelaaja ottaa syötön haltuun, kääntyy ja syöttää pallon toiselle syöttäjälle. 40 Kahden pallon syöttely Lisätään toinen pallo. Kumpikin syöttäjä syöttää vuorollaan käyttäen i) syöttö maassa, ii) puolivolley, iii) kokovolley, iv) päällä. Keskipelaaja palauttaa pallon syöttäjälle. Juostaan myös kahdeksikkoa syöttäjien ympäri. 12

13 F - NELJÄN HENGEN RYHMISSÄ 41 Jalalla maassa 42 Puolivolley 43 Kokovolley 44 Päällä "Varamies" Neljän hengen ryhmä. Kaksi palloa. Yksi oppilas on kasvokkain kolmen muun kanssa. Ensimmäinen pallo syötetään työskentelevälle oppilaalle, joka seuraavaksi syöttää "varamiehelle" eli oppilaalle, jolla ei ole palloa, ja joka ei juuri antanut syöttöä. Seuraavaksi toinen pallo syötetään työskentelevälle oppilaalle, joka taas syöttää "varamiehelle". G - "HUPIPELIT" 45 "Ringin kuningas" -pallonsuojauskisa hengen ryhmiä. Pallo jokaisella. Oppilaat kuljettelevat rajatun alueen sisällä. Oppilas joutuu pois pelistä, jos hän ei pysty pitämään palloaan rajojen sisäpuolella. Samalla kun oppilaat suojaavat omaa palloaan, pitää heidän yrittää potkia toisten oppilaiden palloja pois alueelta. Käsien käyttö on kielletty. Oppilaat saavat potkia muiden palloja pois pelistä vain, jos he ovat itse vielä pelissä mukana, ts. heidän oma pallonsa on vielä alueella. 46 Pallonryöstö Neljä joukkuetta, yhdeksän palloa. Yksi oppilas kustakin ryhmästä hakee yhden pallon kerrallaan ja vie sen oman joukkueensa rinkiin. Ensimmäisenä kolme palloa rinkiinsä kerännyt joukkue voittaa. Aluksi pallot kuljetetaan käsin mutta jos luonnistuu, voidaan siirtyä jalalla kuljettamiseen. Edistyminen Yhtä lailla voidaan palloja nyt kerätä keskiringin lisäksi vastustajajoukkueiden ringeistä. 47 Polttopallo Kaksi joukkuetta, toinen rajatun alueen sisällä, toinen ympärillä. Oppilaat putoavat pelistä, jos pallo osuu heihin vyötärön alapuolelle. Pallo voidaan joko heittää tai potkaista. Aluksi pelataan yhdellä pallolla, sitten voidaan lisätä toinen. 13

14 H - VIESTIT 48 Keskusviesti Kaksi neljän hengen joukkuetta yhdessä ryhmässä. Ryhmällä käytössään kaksi palloa. a) Oppilaat, numeroituna yhdestä neljään, reagoivat huudettuun numeroonsa juoksemalla keskirinkiin hakemaan palloa. He juoksevat pallon kanssa takaisin ryhmäänsä ja kiertävät joukkuetoverinsa, ennen kuin palauttavat pallon keskelle. Ensimmäisenä takaisin alkuperäiselle paikalleen istunut oppilas on voittaja. b) Aluksi käsin, sitten kuljettamalla jaloin. c) Oppilaat noutavat pallon keskeltä kuten ennen, mutta nyt kuljettavat sen vastustajajoukkueen penkin editse ja syöttävät pallon penkkiin (tekevät maalin), ennen kuin palauttavat sen takaisin keskelle. 49 Jonoviesti Yhdessä ryhmässä kaksi 4-6 hengen joukkuetta. Kaksi palloa per ryhmä. Joukkue A laskee penkkiin syötettyjen peräkkäisten syöttöjen määrän. Hyväksytyn syötön pitää kimmota takaisin penkistä merkkien välistä. Aika, jonka joukkue A saa käyttää syöttelyyn, määräytyy sen mukaan kuinka kauan joukkue B:ltä menee "sukkulajuoksun" suorittamiseen. B-joukkueen jokainen jäsen kiertää radan kuljettaen palloa, joka samalla toimii "viestikapulana". Aluksi joukkue B kantaa palloa mutta taitotason parantuessa voidaan siirtyä kuljettamaan jaloin. 50 Neliöviesti Neljä 4-5 hengen ryhmää, neljä palloa. Lapset reagoivat huudettuun numeroonsa noutamalla pallon keskiringistä, viemällä sen ympäri oman joukkueensa takana olevan tötterön ja palauttamalla pallon keskelle. Edistyminen Juoksua voidaan lisätä ohjaamalla lapsia kiertämään yksi/kaksi/kolme/kaikki keilat myötäpäivään/vastapäivään, kierrettyään ensin oman keilansa. Aluksi käsin, sitten kuljettamalla jaloin. I - SYÖTTÄMINEN 51 Seinäpallo Oppilaat laskevat peräkkäisten seinään tai penkkiin annettujen syöttöjen määrän. Vanhemmat oppilaat voivat lisätä peliin enemmän kilpailullisuutta sopimalla, että epäonnistunut syöttö (ei osu seinään tai penkkiin) aiheuttaa pistemenetyksen. 14

15 52 Syöttö kulmassa - ryhmissä Neljä 4-6 hengen ryhmää, kaksi palloa. Pallo kuljetetaan takamerkiltä etumerkille. Sitten se syötetään joko vasemmalla, tai oikealla olevalle ryhmälle, riippuen siitä millä tavalla pallo on määrätty syötettäväksi. Erilaisia syöttötapoja pitäisi käyttää sopivin väliajoin vaihdellen: molempien jalkojen sisä- ja ulkosyrjät. Syötön jälkeen oppilas juoksee suoraan vastapäätä olevaan ryhmään. 53 Ikkunat Yksi ryhmä rajatun alueen sisällä, toinen kehällä merkkien välissä. Ulkopuolelta tuleva syöttö voi olla: i) syöttö, ii) syöttö ristiin iii) puolivolley, iv) päähän, v) kaksi puskua. 54 Ympyräsyöttely Noin kahdeksan hengen ryhmä, yksi pallo. Keskipelaaja syöttää pallon jollekin pelaajista ympyrän kehällä ja juoksee sitten jonkun toisen pelaajan luokse. Kun kehällä oleva pelaaja vastaanottaa pallon, täytyy hänen syöttää se takaisin ympyrän keskelle. Kun keskipelaaja juoksee ulkopelaajan luokse, vaihtavat he paikkoja ja ulkopelaaja juoksee keskelle antamaan seuraavaa syöttöä. Kuvio toistuu samanlaisena. J - LAUKOMINEN Sisällä Yksinkertaisia laukaisuharjoitteita nuoremmille oppilaille. Kaksi palloa per 4-6 hengen ryhmä. 55 Vieritys ja laukaus Syöttö eteenpäin polvistuneelle oppilaalle. Syötön seuraaminen, syöttö ja laukaus penkkiin. 15

16 56 Jalkojen välistä ja laukaus Polvillaan oleva syöttää seisovalle oppilaalle, joka on kasvot tai selkä syöttäjään päin. Reagoidaan palloon. 57 Vieritys taakse ja laukaus Polvistunut vierittää pallon. Laukaisuvuorossa oleva oppilas liikkuu eteenpäin laukaistakseen. Laukauksen jälkeen hän palauttaa pallon syöttäjälle. Ulkokentillä Vanhemmille oppilaille. 58 Vaihto ja laukaus Oppilaat syöttävät toisilleen kuten kuvassa. Laukauksen jälkeen he siirtyvät vastakkaiseen jonoon voidakseen käyttää kumpaakin jalkaa. 59 Syöttö ja laukaus Syöttö maalin viereisestä jonosta laukaisevaan ryhmään, sitten paikkojen vaihto. Laukaiseva oppilas hakee pallon. 60 Seinäsyöttö ja laukaus Syöttäjä seuraa syöttönsä ja pelaa laukojan kanssa seinäsyötön ennen laukausta, jonka jälkeen paikkojen vaihto. 16

17 61 1 v 1 ja laukaus Syöttävä pelaaja siirtyy passiiviseksi puolustajaksi. Taitojen karttuessa aktiivisuus lisääntyy. 62 Laukauskolmio Kolme ryhmää toimii samanaikaisesti. Laukauksen jälkeen oppilas siirtyy myötäpäivään seuraavaan jonoon. Keskipelaajat toimivat maalivahteina ja syöttävät pallot takaisin. Yhden paikallaan seisovan pelaajan lisääminen pelaamaan seinäsyöttö ennen laukausta lisää toiminnan määrää ja vähentää odottelua. 63 Juoksu "kasvojen editse" Pallo pelataan A-jonosta B:lle. Oppilas C-jonosta juoksee laukaisemaan B:n syötöstä. B noutaa pallon ja liittyy A- jonoon. Laukaissut oppilas jää B:n paikalle. A-jonosta syöttänyt oppilas siirtyy C-jonoon. 17

18 7. PIENPELIT 64 4 v 4 Ei maalivahteja. Pallo pistetään takaisin peliin sivusta. Vapaat vaihdot v 4 + "ulkopelaajat" Ei maalivahteja. Pallo pistetään takaisin peliin sivusta. Vaihdot: 4 sisään, 4 ulos - kättelyt v 4 sisätiloissa Ei maalivahteja. Maalit -2 penkkiä päädyissä rinnakkain - laaja kohde. Vaihdot kulmista. Värimerkityt penkit suuntien vuoksi v 4 sisätiloissa + "ulkopelaajat" Kuten nro. 66:ssa, "ulkopelaajien" kera v 7 Maalivahdit maaleissa. Yksinkertaiset säännöt. 18

19 12 ikävuoteen saakka lapsi oppii parhaiten pelaamalla erilaisia pelejä. Pienpelien etuja ovat: Taidon kehittäminen Enemmän kosketuksia palloon, jolloin taidolla on parempi mahdollisuus kehittyä. Lisää aktiivisuutta Pallo on enemmän pelaajan ulottuvilla, mikä johtaa suurempaan osallistumiseen, ja liikkumis- sekä liikehallintatekijöiden kehittymiseen. Kaikki Pelaa Kukaan ei kehity kentän reunalla. "Tämän päivän lapsitähdestä harvoin tulee huomisen tähti." Joten annetaan lasten pelata. Vähemmän pelaajien luokittelua Nuoret oppivat pelistä. Heillä ei ole vielä parasta pelipaikkaa, joten anna heidän kokeilla eri pelipaikkoja. Vähemmän sääntöjä Pienpelit ovat yksinkertaisia. Säännöt on pidettävä minimissään ja lapsia tulee rohkaista pelaamaan. Menestys Menestyksen tällä tasolla tulee lasten hauskanpidosta ja osallistumisesta. Voittaminen ei saa olla ylikorostettua. Kiinnostus Monet lapset voivat menettää kiinnostuksensa ja keskittymisensä 11v11 pelissä, koska palloa on liian kaukana. Pidä peli pienenä! Päätöksenteko Pienemmän kenttäkoon ja pelaajamäärän ansiosta päätöksenteko eri tilanteissa tulee lapselle helpommaksi. Lisäksi pelitilanteet toistuvat säännöllisesti (esim. hyökkäys- ja puolustustilanne). Tämä kehittää lapsen kykyä ymmärtää peliä. Helppo organisoida Jokaiselle ruoho- tai hiekka-alueelle voidaan nopeasti saada suuri määrä lapsia pelaamaan. Tietoisuus kehityksen tasosta Lapset eivät ole nuoria aikuisia. Peli pitää valjastaa täyttämään heidän tarpeitaan. Pienpelien avulla lapsen ajatus pelistä kehittyy. 19

20 8. OPETTAJAN MUISTIO Tämän kappaleen tarkoituksena on antaa peruskouluikäisten lasten opettajille lisätietoa tuntisuunnitteluun. Liikunnalle varattujen oppituntien pituudet vaihtelevat yleisesti eri peruskouluissa ja suositeltua yhden tunnin kestävää harjoitussuunnitelmaa (aiemmin esitelty tarkemmin kappaleessa 2) ei voida toteuttaa kaikkialla. Jokaiseen harjoitukseen tulisi sisältyä ainakin seuraavia perusasioita: 1. Alustavat /Lämmittely 2. Taitoharjoitteita/tai "Hupipelejä" 3. Pienpelejä 4. Loppuverryttely Kouluissa loppuverryttely ("jäähdyttely") on erittäin tärkeätä. Kuten tiedämme, lasten lähettäminen takaisin luokkaan ylienergisinä tai epämiellyttävän "lämpiminä" vaikuttaa kielteisesti heidän kykyynsä keskittyä opetukseen. Käyttämällä neljää "perusaskelta" oppitunnille, esimerkkituntimallit olisivat myöhemmin esiteltävien kaltaisia. Nämä oppitunnit ovat ehdotelmia eivätkä ole tarkoitettu kirjaimellisesti noudatettaviksi. Erilaisia yhdistelmiä on loputtomasti. Esimerkkioppitunnit kattavat kuuden viikon työskentelyjakson, eivätkä sisällä viestejä, syöttelyä tai käännöksiä. Harjoitteet pitäisi valita siten, että ne ovat haastavia, mutta mahdollista suorittaa ja siten, että ne ottavat oppilaiden erilaisuuden huomioon. Sopivat voidaan määritellä lapsille ikäryhmittäin seuraavasti: LUOKAT 1-2 LUOKAT 3-4 LUOKAT 5-6 Alustavat KAIKKI KAIKKI KAIKKI Henkilökohtaiset taidot , 14, 16 KAIKKI Käännökset KAIKKI KAIKKI Parityöskentelyä 23-29, , +33 KAIKKI Kolmen ryhmissä KAIKKI KAIKKI KAIKKI Neljän ryhmissä - - KAIKKI "Hupipelit" KAIKKI KAIKKI KAIKKI Viestit KAIKKI KAIKKI KAIKKI Syöttäminen KAIKKI Laukominen KAIKKI Pienpelit 64, 65, 66 64, 66 KAIKKI Harjoitteiden numerot kuten kappaleessa 5. HARJOITEET - TARKKAILULISTA. 20

21 TUNTIMALLIT LUOKILLE 1-2 Alustavat Taitoharjoittelu VIIKKO 1 VIIKKO 2 VIIKKO 3 VIIKKO 4 VIIKKO 5 VIIKKO 6 Verkkopeli Verkkopeli Hippa Hippa Liikennevalot Liikennevalot 4-7 Parityöskent. 23, Parityöskent. 23, 24, Kolmen ryhm. 34, Kolmen ryhm. 34, Laukominen 55, 56, 57 Parityöskent Laukominen 55, 56, 57 "Hupipelit" 4 v 4 4 v 4 4 v 4 4 v 4 4 v 4 4 v 4 Pienpeli "Ringin kuningas" "Ringin kuningas" Pallonryöstö Pallonryöstö Polttopallo Polttopallo "Jäähdyttely" Kaikenlaiset, jotka systemaattisesti "jäähdyttävät" ja rauhoittavat lapsia. Esim. rauhallinen hölkkä kävely - venyttely rentoutus TUNTIMALLIT LUOKILLE 3-4 Alustavat Taitoharjoittelu VIIKKO 1 VIIKKO 2 VIIKKO 3 VIIKKO 4 VIIKKO 5 VIIKKO 6 Verkkopeli Verkkopeli Hippa Hippa Liikennevalot Liikennevalot 4-8 Parityöskent Parityöskent Kolmen ryhm Parityöskent Kolmen ryhm , 14, 16 Laukominen Kolmen ryhmissä Laukominen "Hupipelit" 4 v 4 4 v 4 4 v 4 4 v 4 4 v 4 4 v 4 Pienpeli "Ringin kuningas" "Ringin kuningas" Pallonryöstö Pallonryöstö Polttopallo Polttopallo "Jäähdyttely" Kaikenlaiset, jotka rentouttavat ja rauhoittavat lapsia. Esim. rauhallinen hölkkä kävely - venyttely rentoutus TUNTIMALLIT LUOKILLE 5-6 Alustavat Taitoharjoittelu VIIKKO 1 VIIKKO 2 VIIKKO 3 VIIKKO 4 VIIKKO 5 VIIKKO 6 Verkkopeli Verkkopeli Hippa Hippa Liikennevalot Liikennevalot Parityöskent. 25, 26, Parityöskent Parityöskent. 31 Kolmen ryhmissä Neljän ryhm. 41, 42 Neljän ryhmissä Laukominen 58 Laukominen "Hupipelit" 4 v 4 4 v 4 4 v 4 4 v 4 4 v 4 4 v 4 Pienpeli "Ringin kuningas" "Ringin kuningas" Pallonryöstö Pallonryöstö Polttopallo Polttopallo "Jäähdyttely" Kaikenlaiset, jotka systemaattisesti rentouttavat ja rauhoittavat lapsia. Esim. rauhallinen hölkkä kävely - venyttely rentoutus Suurin osa harjoitteista sisältää useita lasten kasvatuksen kannalta tärkeitä oppimisen osa-alueita. Sen vuoksi on helpompaa, jos aina yksi tai kaksi osa-aluetta valitaan tunnin harjoitustapahtuman pääteemoiksi. Tämä auttaa keskittämään opetusta ja vaikuttaa oppilaiden oppimiseen. 21

22 HARJOITE Alustavat Henkilökohtaiset taidot OSA-ALUE Aiheeseen virittely Kehon hallinta Taidon käyttäminen Luovuus ja suunnittelu PÄÄTEEMA PÄÄTEEMA Käännökset PÄÄTEEMA PÄÄTEEMA Parityöskentely PÄÄTEEMA PÄÄTEEMA Kolmen ryhmissä Neljän ryhmissä PÄÄTEEMA PÄÄTEEMA "Hupipelit" PÄÄTEEMA PÄÄTEEMA Yhteistyö, jakaminen, kommunikointi, kilpaileminen PÄÄTEEMA PÄÄTEEMA Viestit PÄÄTEEMA PÄÄTEEMA Seuraaminen, pohtiminen, kuvaileminen, vastaaminen Selvä kaikissa oppilaiden tai opettajan tekemissä havaintoesityksissä. "Ongi" vastauksia kysymysvastaus tuokioiden kautta. Syöttäminen PÄÄTEEMA PÄÄTEEMA Laukominen PÄÄTEEMA PÄÄTEEMA Pienpelit PÄÄTEEMA PÄÄTEEMA Lähteenä käytetty Skotlannin Jalkapalloliiton Early Touches -materiaalia (1995). 22

Coerver harjoitus 1: Pallonhallinta

Coerver harjoitus 1: Pallonhallinta Coerver harjoitus 1: Pallonhallinta Pelaajamuodostelma 1) Paikallaan juoksu pallo jalkojen välissä. (polvet hieman koukussa) 2) Tikkaus pallon syöttely jalkojen välissä mahd. nopeasti (kisa: lasketaan

Lisätiedot

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 TALVI 2013-2014 2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIVUOROT Harjoitus- ja peliohjelma pojat E10 Päivämäärä Aika Paikka Toiminta ke 6.11. klo 17.00-18.00 Pullerin Säästöpankki

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 5 Pallo haltuun I

Harjoitussuunnitelma viikko 5 Pallo haltuun I Harjoitussuunnitelma viikko 5 Pallo haltuun I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerran

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 8 Kuljettaminen II

Harjoitussuunnitelma viikko 8 Kuljettaminen II Harjoitussuunnitelma viikko 8 Kuljettaminen II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 7 Kuljettaminen I

Harjoitussuunnitelma viikko 7 Kuljettaminen I Harjoitussuunnitelma viikko 7 Kuljettaminen I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerran

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 6 Pallo haltuun II

Harjoitussuunnitelma viikko 6 Pallo haltuun II Harjoitussuunnitelma viikko 6 Pallo haltuun II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerran

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerralla

Lisätiedot

Valmentaja seisoo levyn alla. Pelaaja tekee lay-upin ja lyö kädellä valmentajan ylhäällä olevaan käteen high five.

Valmentaja seisoo levyn alla. Pelaaja tekee lay-upin ja lyö kädellä valmentajan ylhäällä olevaan käteen high five. Lay-upin kehittely Ilman palloa: Valmentaja seisoo levyn alla. Pelaaja tekee lay-upin ja lyö kädellä valmentajan ylhäällä olevaan käteen high five. Paikaltaan lähtö: Pelaajat jonossa 45 asteen kulmassa

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 3 Pallonkäsittely I

Harjoitussuunnitelma viikko 3 Pallonkäsittely I Harjoitussuunnitelma viikko 3 Pallonkäsittely I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerran

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II

Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerralla

Lisätiedot

Jakson tarkoituksena on opetella pallon käsittelyä ja harhautusta

Jakson tarkoituksena on opetella pallon käsittelyä ja harhautusta JAKSO 3 Jakson tarkoituksena on opetella pallon käsittelyä ja harhautusta Treenit on jaettu kolmeen n. 15min moduuliin Alkuverryttely, Treeniosio, Peliosio. Jokaiseen moduuliin on 45 eri vaihtoehtoa, joita

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 2 Sisäsyrjäpotku II

Harjoitussuunnitelma viikko 2 Sisäsyrjäpotku II Harjoitussuunnitelma viikko 2 Sisäsyrjäpotku II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerran

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Sisäsyrjäpotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Sisäsyrjäpotku I Harjoitussuunnitelma viikko 1 Sisäsyrjäpotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa Harjoituskerran tavoitteena on

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Pallo tutuksi I

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Pallo tutuksi I Harjoitussuunnitelma viikko 1 Pallo tutuksi I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa Harjoituskerran tavoitteena on

Lisätiedot

Alkuverryttelyt, leikit ja pelit. 1.Kiinan keisari. 2.Käpyjahti

Alkuverryttelyt, leikit ja pelit. 1.Kiinan keisari. 2.Käpyjahti Harjoituksia 2009-2010 Alkuverryttelyt, leikit ja pelit 1.Kiinan keisari Haetaan neliöstä palloja (jalalla) ja kartioita (kädellä) jaetaan pelaajat 3-4 hengen joukkueisiin valitaan 2 pelaajaa lohikäärmeiksi

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 13 Harhauttaminen I

Harjoitussuunnitelma viikko 13 Harhauttaminen I Harjoitussuunnitelma viikko 13 Harhauttaminen I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

Sininen Nopea Katse Vaihto Punainen Kesto

Sininen Nopea Katse Vaihto Punainen Kesto Maalintekoa Sininen oma kuljetus syötä itselle ennen merkkiä. Nopea käännös yksi kosketus katse kohteeseen hae tyhjätila, maalivahdinliike. Katse palloon lauo liike perään, irtopallot maaliin. Haetaan

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 12 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö II

Harjoitussuunnitelma viikko 12 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö II Harjoitussuunnitelma viikko 12 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 2 Pallo tutuksi II

Harjoitussuunnitelma viikko 2 Pallo tutuksi II Harjoitussuunnitelma viikko 2 Pallo tutuksi II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerran

Lisätiedot

http://www.iihce.fi/desktopmodules/iihcemodules/print.aspx?listid=626

http://www.iihce.fi/desktopmodules/iihcemodules/print.aspx?listid=626 1 / 9 2.10.2010 15:37 Kirjainten tekeminen [ref# 1379] Harjoitteen tavoite: Kiekonkäsittelyn alkeiden harjoittelu Osallistujien määrä ja ryhmäjako: Kaikki mukana (halutessa pienryhmät) Tarvittavat välineet

Lisätiedot

Kaikki Pelissätehtäväkortit

Kaikki Pelissätehtäväkortit Kaikki Pelissätehtäväkortit 1. Salmiakkikuljetus Lapsi kuljettaa salmiakkiruudun ympäri ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen suuntaan. Pelaajan tulee käyttää vasenta ja oikeaa jalkaa. Toinen ja neljäs

Lisätiedot

PELAAMISEN PERIAATTEET

PELAAMISEN PERIAATTEET PELAAMISEN PERIAATTEET 1. Mielummin 5-4 voitto kuin 0-1 tappio 2. Pidämme palloa ja haastamme 1v1 tilanteissa jos olemme yli puolessa kentässä 3. 2v1 tilanteissa haastamme aina. 4. Alivoimalla syötämme

Lisätiedot

Koululentistä ikäluokittain

Koululentistä ikäluokittain Koululentistä ikäluokittain AT OK U L 56 MALLIOPPITUNNIT Välineet: vat lyhyempiä PALLOT EMPUT noin 15 min Heitot tehdään omalla pallolla tai vuorotellen parin kanssa: pomppua) Tehdään noin 1015 kertaa

Lisätiedot

P97 seututaitokoulu 8/ (1h,45min)

P97 seututaitokoulu 8/ (1h,45min) P97 seututaitokoulu 8/12 2007 (1h,45min) -Pallon pomputtelu 10 min (lohkojen teko) -Taitoteemamallit 10min -Nopeus/ketteryys 10min -Rastiharjoittelu lohkoissa 1-5 10min /lohko(yht50min) 4+4pel.ryhmät/ohjaaja

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 11 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö I

Harjoitussuunnitelma viikko 11 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö I Harjoitussuunnitelma viikko 11 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai

Lisätiedot

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI

TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI TEMPPUILIJAN SUORITUSKORTTI BOING-temppuradalle on suunniteltu kahdeksan erilaista temppua, joista radan järjestäjä on valinnut osan BOING-temppurataan. Suorituspaikkojen ohjeet saat suorituspaikoilta

Lisätiedot

1. Kentän Kuningas. Pallon hallinta, kuljettaminen ja suojaaminen

1. Kentän Kuningas. Pallon hallinta, kuljettaminen ja suojaaminen 1. Kentän Kuningas Pallon hallinta, kuljettaminen ja suojaaminen Toimintamuoto: Pelit ja leikit Kesto väh: 10 min Liikuntataidot: Juokseminen, kuljettaminen, koukistaminen-ojentaminen, pallonhallinta maassa/ilmassa,

Lisätiedot

Pienpelit. Peruspienpeli

Pienpelit. Peruspienpeli Pienpelit 1 Pienpelit Peruspeli on usein kaikkein toimivin ja motivoivin pelimuoto. Pienpeleillä harjoituksiin voidaan kuitenkin tuoda tervetullutta vaihtelua. Pienpelejä pelataan yleensä 2 4 hengen joukkueissa

Lisätiedot

JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014

JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014 JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014 C- pojat ja C-tytöt 1. Haran potkutaitotesti 2. Lyhyt ja pitkä syöttö (paritaito) + haltuunotto 3. Kuljetus, syöttö ja laukaus (paritaito) Kilpailupallo: pallo

Lisätiedot

Mitä peli kertoo? Marko Viitanen, SPL

Mitä peli kertoo? Marko Viitanen, SPL Mitä peli kertoo? Marko Viitanen, SPL - Henkinen ja sosiaalinen Miten lapsi? heittäytyy peliin, säilyttää keskittymisensä ymmärtää jo rooliaan kokonaisuudessa / pelipaikalla reagoi esim. tappioasemaan

Lisätiedot

NappulaKlubin kotiläksypaketti (yhteensä 60 osaa)

NappulaKlubin kotiläksypaketti (yhteensä 60 osaa) NappulaKlubin kotiläksypaketti (yhteensä 60 osaa) DRIBBLING (5 kpl) Dribbling 1 A. Leipomiset sisäsyrjillä: paikallaan, eteenpäin, taaksepäin, ympäri B. Jalkapohjat pallon päälle: paikallaan, eteenpäin,

Lisätiedot

P97 seututaitokoulu (1h,45min) Taitokuja + 4v4 teemapelit

P97 seututaitokoulu (1h,45min) Taitokuja + 4v4 teemapelit P97 seututaitokoulu 29.12 2007 (1h,45min) Taitokuja + 4v4 teemapelit -Liivien jako/teemat /lohkojen teko, n.10 min -Taitokujat 2 kpl, n.20 min -Pienpelit lohkoissa 1-5 15min/lohko (yht75min) 4+4pel.ryhmät/ohjaaja

Lisätiedot

Kaikki Pelissätehtäväkortit

Kaikki Pelissätehtäväkortit Kaikki Pelissätehtäväkortit 10. Pallon ilmassa pito vauhdissa Merkitse lähtö ja maalilinja 10 metrin päähän toisistaan. Ponnauttele palloa jalalla samalla kävellen eteenpäin lähtölinjalta maalilinjalle

Lisätiedot

Kysymys ka. 1 2 3 4 5

Kysymys ka. 1 2 3 4 5 Kausikyselyn tarkoituksena oli selvittää pelaajien kehitystarpeita ja tavoitteita. Lisäksi kysyttiin osallistumisinnkuutta turnauksiin ja Eerikkilän leirille. Vastausten pohjalta kehitetään joukkueen toimintaa

Lisätiedot

IKÄ KEHITYSTAULUKKO MITEN HARJOITELLAAN

IKÄ KEHITYSTAULUKKO MITEN HARJOITELLAAN IKÄ PIENPELI KEHITYS IKÄ KEHITYSTAULUKKO MITEN HARJOITELLAAN MUUT PELIMUODOT TEKNIIKKA FYSIIKKA 7 2v2 3v3 1v1 Pallon kuljetus Tasapaino, liikkuvuus, reaktionopeus 8 2v2 3v3 1v1 2v1 3v1 Kuljetus, harhautukset,

Lisätiedot

3m-5m. T: kuljettaminen, kääntyminen Kenttä: ¼ tai liikuntasali

3m-5m. T: kuljettaminen, kääntyminen Kenttä: ¼ tai liikuntasali Kenttäalue: LIIKUNTASALI tai ¼ tekonurmikenttä JA KÄÄNTYMINEN 3m-5m 5m 5m 3m-5m TAITO A (0 ): kääntyminen kuljettaminen merkkikiekolle, pysähtyminen ja kääntyminen seuraavaa merkkiä kohti kääntyminen ilman

Lisätiedot

LISÄÄ AKTIIVISUUTTA, ONNISTUMISIA JA SOSIAALISEN TEKEMISEN MEININKIÄ LIIKUNTA- TUNNILLE.

LISÄÄ AKTIIVISUUTTA, ONNISTUMISIA JA SOSIAALISEN TEKEMISEN MEININKIÄ LIIKUNTA- TUNNILLE. LISÄÄ AKTIIVISUUTTA, ONNISTUMISIA JA SOSIAALISEN TEKEMISEN MEININKIÄ LIIKUNTA- TUNNILLE. TAUSTAA Jonot mataliksi koulutukset ja ideologia ovat syntyneet Kainuussa Liikaha hankkeen työn tuloksena. Koulutuskokonaisuuden

Lisätiedot

Korista kouluihin. Alueella toimivat koripalloseurat nettisivuineen ovat: Rekolan Urheilijat (pojat) http://rekolanurheilijat.sporttisaitti.

Korista kouluihin. Alueella toimivat koripalloseurat nettisivuineen ovat: Rekolan Urheilijat (pojat) http://rekolanurheilijat.sporttisaitti. Korista kouluihin Ohessa on alakoulujen opettajille tarkoitettuja tuntisuunnitelmia viideksi koripalloaiheiseksi tunniksi. Tuntisuunnitelmissa on alakoululaisille sopivia harjoitteita, leikkejä, kisoja

Lisätiedot

3. Koordinaatioharjoittelu:

3. Koordinaatioharjoittelu: 55 LIITE 2/2 3. Koordinaatioharjoittelu: Koordinaatio askelluksilla pyritään harjoittamaan juoksemisen osa-alueita. Askellukset toimivat erinomaisena harjoitteena askeltiheyden sekä askelkontaktin harjoittamiseen.

Lisätiedot

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus.

1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus. 1) Alkulämpö 12 min Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos Parijono ja 1-2 hippaa. Parijonossa ollaan kokoajan pienessä liikkeessä 1) 1 min Paikallaan juoksu 2) 30 sek Pikkuvuorohyppely 3) 30 sek

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 4 Pallonkäsittely II

Harjoitussuunnitelma viikko 4 Pallonkäsittely II Harjoitussuunnitelma viikko 4 Pallonkäsittely II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerran

Lisätiedot

Harjoitusten rakenne ja kulku. Alkulämmittely. Yksilötaito: Haltuunotto - jalalla, ilmasta Syöttäminen - nilkalla, pitkä.

Harjoitusten rakenne ja kulku. Alkulämmittely. Yksilötaito: Haltuunotto - jalalla, ilmasta Syöttäminen - nilkalla, pitkä. Title: Viikko 21/2015 Date: 11/05/2015 Venue: Matinkylän UP Duration: 1,5h No of Players: 20-40 Ability / Level: Equipment: Purpose: Yksilötaito: Pelitaito: Haltuunotto - jalalla, ilmasta Syöttäminen -

Lisätiedot

8. P97 seututaitokoulu (1h,45min)

8. P97 seututaitokoulu (1h,45min) 8. P97 seututaitokoulu 26.1 2008 (1h,45min) -Liivien jako/teemat /lohkojen teko, n.15 min -Nopeus ketteryys harjoituksen alussa, n.15 min -Rastiharjoittelu lohkoissa 1-5 max.15min/lohko (yht75min) 4+4pel.ryhmät/ohjaaja

Lisätiedot

LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA?

LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA? LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA? Yksi huuhkaja (kiinniottaja), loput viivalle. Huuhkaja huutaa kuka pelkää huuhkajaa?!, jonka jälkeen viivalla olevat yrittävät päästä toiseen päähän ilman, että huuhkaja koskee

Lisätiedot

Potkutekniikka: vinkkejä 1. N. 45 asteen vauhti, potkaiseva jalka 45 kulmassa (varpaat eivät osoita suoraan maahan) 2. Tukijalka jättää tilaa potkaisevalle jalalle. Tukijalka on lähes pallon tasalla. 3.

Lisätiedot

ÅIF:n maalivahdille suunnattujen harjoituksien harjoituspankki

ÅIF:n maalivahdille suunnattujen harjoituksien harjoituspankki ÅIF:n maalivahdille suunnattujen harjoituksien harjoituspankki Muutama huomioitava asia maalivahtiharjoituksissa: - Harjoitukset tehdään maalivahtien ehdoilla (esim. suoraan syötöstä harjoituksissa odotetaan,

Lisätiedot

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE:

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: Harjoittele omatoimikauden aikana omia kehityskohteitasi tavoitteesi mukaisesti ja tee joukkueen omatoimiharjoitukset. Suunnittele viikon harjoittelu

Lisätiedot

PE JULA NIAJ O A R IP OL P K O U LKU 1 Rami Peltomaa

PE JULA NIAJ O A R IP OL P K O U LKU 1 Rami Peltomaa JUNIORI PELAAJA POLKU 1 NUOREMPI SÄBÄKOULU TAVOITTEET KAUDEN AIKANA Pelataan/leikitään yhdessä. Opetellaan käytöstapoja, niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin Opetellaan ryhmässä olemista/toimimista/sääntöjä

Lisätiedot

LIPPUPALLODEMO 90min 1

LIPPUPALLODEMO 90min 1 LIPPUPALLODEMO 90min 1 1.TUTUSTUMINEN PALLOON pareittain heittoharjoittelua kahdessa rivissä huomioi turvallisuusseikat - rauhallisia, tarkkoja heittoja 2 2.OPETUSKESKUSTELU a) OTE PALLOSTA HEITOSSA etusormi

Lisätiedot

2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIOHJELMA

2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIOHJELMA HJS F9 SININEN TALVI 2013-2014 2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIOHJELMA Päivämäärä Aika Paikka Toiminta ke 6.11. klo 18.00-19.00 Pullerin Säästöpankki Areena Harjoitus 1 su 10.11. klo 12.00-13.00 Pullerin Säästöpankki

Lisätiedot

LIPPUPALLODEMO 1,5 H 1

LIPPUPALLODEMO 1,5 H 1 LIPPUPALLODEMO 1,5 H 1 1.TUTUSTUMINEN PALLOON pareittain heittoharjoittelua kahdessa rivissä huomioi turvallisuusseikat - rauhallisia, tarkkoja heittoja 2 2. OPETUSKESKUSTELU: OTE PALLOSTA HEITOSSA etusormi

Lisätiedot

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat). Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion

Lisätiedot

P97 seututaitokoulu (1h,45min)

P97 seututaitokoulu (1h,45min) P97 seututaitokoulu 5.1 2008 (1h,45min) -Liivien jako/teemat /lohkojen teko, n.10 min -Nopeus ketteryys harjoituksen alussa, n.20 min -Rastiharjoittelu lohkoissa 1-5 15min/lohko (yht75min) 4+4pel.ryhmät/ohjaaja

Lisätiedot

JUNNUBandy syksyn 2015 jäätreenit (halli) - PAINOPISTE LUISTELUMOTORIIKASSA -

JUNNUBandy syksyn 2015 jäätreenit (halli) - PAINOPISTE LUISTELUMOTORIIKASSA - JUNNUBandy syksyn 2015 jäätreenit (halli) - PAINOPISTE LUISTELUMOTORIIKASSA - Yleistä: Aloitetaan harjoittelu heti Tarvikkeet valmentajien toimesta jäällä valmiina Päävalmentaja kokoaa pelaajat yhteen

Lisätiedot

Säbämestari -koulutus

Säbämestari -koulutus Säbämestari -koulutus Versio 8/2014 www.floorball.fi Salibandy peli meille kaikille www.floorball.fi Sisältö Pallollinen alkulämpö Salibandykaukalossa tai isossa liikuntatilassa toteutettavat treenit:

Lisätiedot

KAUSISUUNNITELMA 2012-2013

KAUSISUUNNITELMA 2012-2013 FCFJ T03-05 KAUSISUUNNITELMA 2012-2013 Yleiset Vastuuvalmentaja: Kriba Karlsson Joukkuejohtaja: Tiina Rahkonen Valmentajia: Tom Nyman Krisse Tanila-Pellikka (Janne, Petteri, Jouko, Pale) Rahastonhoitaja:

Lisätiedot

Opas omatoimiseen harjoitteluun

Opas omatoimiseen harjoitteluun Opas omatoimiseen harjoitteluun Muista myös taitopassi ja kuperkeikkapassi Tämä on opas omatoimiseen jalkapallotaitojen harjoitteluun. Oppaasta saat vinkkejä eri tekniikoiden opetteluun. Katso ja opi videolta

Lisätiedot

Palloultimate Soveltaminen:

Palloultimate Soveltaminen: Liikuntaseikkailu Liikuntavinkit2013 Palloultimate Peliä pelataan suurehkolla kentällä, ulkona alueeksi sopii esimerkiksi puolikas jalkapallokenttä. Kentän molemmissa päädyissä on koko kentän levyinen

Lisätiedot

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet Miksi lapset tarvitsevat liikuntaa? Selviytyäkseen jokapäiväisen elämän tarpeista ja vaatimuksista Päivittäisen hyvinvoinnin tueksi Saavuttaakseen uusien asioiden oppimiseen vaadittavia edellytyksiä Terveyden

Lisätiedot

VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ

VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ LYHYESTI VIISIPALLOSTA Viisipallo muistuttaa pohjimmiltaan paljon polttopalloa: Siinä on sisäjoukkue ja ulkojoukkue. Sisäjoukkue lyö pallon

Lisätiedot

15m - 20m. T: kuljettaminen, pallon pysäyttäminen Kenttä: ¼ tai liikuntasali

15m - 20m. T: kuljettaminen, pallon pysäyttäminen Kenttä: ¼ tai liikuntasali JA PYSÄHTYMINEN 1 8m - 4 1 3 2 15m - 20m 2 3 1 4 8m - TAITO 1A (10 ): kuljettaminen Lyhyt/pitkä kuljetus vastakkaiselle linjalle ja pysähtymineen viivalle/merkkikiekolle Kerrataan sama toiseen suuntaan

Lisätiedot

Muista harjoituksissa aina: - Ohjaaja on leikin keskellä - ole esillä, älä tiellä tai syrjässä

Muista harjoituksissa aina: - Ohjaaja on leikin keskellä - ole esillä, älä tiellä tai syrjässä Muuramen Yritys ry Salibandy Listassa olevat leikit ovat pallon kanssa tai ilman tehtäviä leikkiä. Mukana on myös kaksi alkeisharjoitusta (kulmista ja pujottelukisa), joita voi käyttää leikkien tukena

Lisätiedot

Oppiminen ja oivaltaminen

Oppiminen ja oivaltaminen Oppiminen ja oivaltaminen OPPIMINEN Oppimiseen liittyy usein jotain vanhaa, tai osatun käyttöä uudella tavalla Oppiminen on hyödyllistä liittää jo osattuun Oppiminen on prosessi emme tule koskaan valmiiksi

Lisätiedot

P97 seututaitokoulu 1/ (1h,45min)

P97 seututaitokoulu 1/ (1h,45min) P97 seututaitokoulu 1/12 2007 (1h,45min) -Pallon pomputtelu 10 min (lohkojen teko) -Taitoteemamallit 10min -Nopeus/ketteryys 10min -Rastiharjoittelu lohkoissa 1-5 10min /lohko(yht50min) 4+4pel.ryhmät/ohjaaja

Lisätiedot

Kaikki Pelissätehtäväkortit

Kaikki Pelissätehtäväkortit 1. Kolmen pallon peli Alue 45m x 25m. 6v6 pelimuoto. 3 palloa pelissä. Peliaika 2-4 minuuttia aina kerrallaan. Lyhyitä pelejä pelataan useita. Aluksi kaikki kolme palloa annetaan toisen joukkueen pelaajille.

Lisätiedot

FORTUM TUTOR Peli-iloa koko perheelle Jalkapallojuniorin vanhemman opas 20.6.2012

FORTUM TUTOR Peli-iloa koko perheelle Jalkapallojuniorin vanhemman opas 20.6.2012 FORTUM TUTOR Peli-iloa koko perheelle Jalkapallojuniorin vanhemman opas Fortum Tutor ohjelma Fortumin ja Suomen Palloliiton vuonna 2009 aloittama valtakunnallinen ohjelma Kohderyhmänä erityisesti alle

Lisätiedot

TELINERATA. Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min)

TELINERATA. Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min) Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min) Salipallo/ikuisuuspolttopallo Polttopallosta johdettu leikki, jossa on enemmän toimintaa. Toimintamuoto Pelit ja leikit Kesto 10 min Liikuntataidot Juokseminen,

Lisätiedot

2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIOHJELMA

2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIOHJELMA HJS E10 Tytöt TALVI 2013-2014 2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIOHJELMA Päivämäärä Aika Paikka Toiminta ke 6.11. klo 17.00-18.00 Pullerin Säästöpankki Areena Harjoitus 1 su 10.11. klo 11.00-12.00 Pullerin Säästöpankki

Lisätiedot

1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään

1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään SÄÄNNÖT PELIAIKA 1) Peliaika on 18 minuuttia. 2) Peliaika on juokseva. OSALLISTUJAT Pelaajat 1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään kuusi pelaajaa,

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

9.1. JALKAPALLON PELI-IDEA... 3 9.2. JALKAPALLOHARJOITTEEN RAKENNE... 4 9.3. PELEJÄ JA LEIKKEJÄ... 4 MANKELI... 4 AUTIOT SAARET... 4 PALLOSOTA...

9.1. JALKAPALLON PELI-IDEA... 3 9.2. JALKAPALLOHARJOITTEEN RAKENNE... 4 9.3. PELEJÄ JA LEIKKEJÄ... 4 MANKELI... 4 AUTIOT SAARET... 4 PALLOSOTA... HARJOITUSPANKKI Harjoituspankin tavoitteena oli tehdä mahdollisimman kattava paketti Tervakosken Padon juniorivalmentajille avuksi harjoitteiden suunnitteluun ja virikkeeksi päivittäiseen harjoitteluun.

Lisätiedot

Erilaisia taitokisoja on hyvä pitää kauden aikana, koska taitoharjoittelun. tarkoituksena on kehittää pelaajan henkilökohtaisia taitoja.

Erilaisia taitokisoja on hyvä pitää kauden aikana, koska taitoharjoittelun. tarkoituksena on kehittää pelaajan henkilökohtaisia taitoja. Taitokisat Erilaisia taitokisoja on hyvä pitää kauden aikana, koska taitoharjoittelun tarkoituksena on kehittää pelaajan henkilökohtaisia taitoja. Taitokisat ovat hyvä mittari seurata pelaajan kehitystä.

Lisätiedot

Oppiminen ja oivaltaminen

Oppiminen ja oivaltaminen Oppiminen ja oivaltaminen Pohdittavaa Kuinka hyvä lapsestasi tulee, jos opetat hänelle kaiken sen mitä jo osaat? Riittääkö tämä lapselle? Kuinka hyvä pelaajasta tulee 2025, jos hän tekee kaiken sen, mitä

Lisätiedot

Vammaissulkapalloa pelataan Kansainvälisen Sulkapalloliiton säännöin poikkeuksena seuraavat kohdat:

Vammaissulkapalloa pelataan Kansainvälisen Sulkapalloliiton säännöin poikkeuksena seuraavat kohdat: Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Radiokatu 20 00240 Helsinki VAU:n SULKAPALLON SÄÄNNÖT 2011 Vammaissulkapalloa pelataan Kansainvälisen Sulkapalloliiton säännöin poikkeuksena seuraavat kohdat: 1.

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT perusluistelu - liu ut

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT perusluistelu - liu ut 48 A KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT TEKNISET TAIDOT perusluistelu - liu ut - eteenpäin luistelu - taaksepäin luistelu - aurajarrutus mailankäsittely - syöttäminen - haltuunotto

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus JyPK:ssa on pitkäjänteistä kja suunnitelmallista toimintaa perusasioiden kautta

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen

Lisätiedot

PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET

PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET 1. Maalinteko 1v1 vastakkaisiin maaleihin Tilanne käynnistyy valmentajan merkistä molemmilta maaleilta yhtäaikaa. Puolustava pelaaja syöttää lyhyen kuljetuksen jälkeen

Lisätiedot

Leikkimaailma ikäisille malliharjoituksia

Leikkimaailma ikäisille malliharjoituksia Leikkimaailma ikäisille malliharjoituksia Pyri käyttämää harjoitteissa paljon pienpelejä. Pienpelien kautta pelaaja oppii teknisen teemanmukaisen taidon lisäksi: Havainnoimaan ympäristöä Joutuu tilanteeseen

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

Kentän ja maalien koko

Kentän ja maalien koko Kenelle? Alle 10-vuotiaille pojille ja tytöille Mitä? Käsipalloa sovelletuin säännöin: normaalia pienempi kenttä, maalit sekä pehmeä, kuminen pallo. Kentällä 5 (4 + 1) pelaajaa. Voidaan pelata sekajoukkuein,

Lisätiedot

KOULUTUSKIERTUE 2005. Äänekoski, Jyväskylä, Tampere, Turku, Salo ja Järvenpää MALLIHARJOITUS

KOULUTUSKIERTUE 2005. Äänekoski, Jyväskylä, Tampere, Turku, Salo ja Järvenpää MALLIHARJOITUS KOULUTUSKIERTUE 2005 Äänekoski, Jyväskylä, Tampere, Turku, Salo ja Järvenpää MALLIHARJOITUS Harjoitus 1: Alkulämpö (kuva 1) (noin 20min) Pallonkäsittelyharjoitus kahdella pallolla. Pareittain puolessa

Lisätiedot

7.2.1. Jalkapallon peli-idea 29

7.2.1. Jalkapallon peli-idea 29 7 HARJOITUSPANKKI 7.1. HARJOITUSPANKIN TAVOITTEET Harjoituspankin tavoitteena oli tehdä mahdollisimman kattava paketti Tervakosken Padon juniorivalmentajille avuksi harjoitteiden suunnitteluun ja virikkeeksi

Lisätiedot

Peli-ilon. puolesta! Fortum Tutor Playbookin avulla voit harjoitella, löytää peli-ilon ja sytyttää koko elämän kestävän kipinän jalkapalloiluun.

Peli-ilon. puolesta! Fortum Tutor Playbookin avulla voit harjoitella, löytää peli-ilon ja sytyttää koko elämän kestävän kipinän jalkapalloiluun. Oma nimi Peli-ilon puolesta! Fortum Tutor Playbookin avulla voit harjoitella, löytää peli-ilon ja sytyttää koko elämän kestävän kipinän jalkapalloiluun. Kun harjoittelet ahkerasti, huomaat kehittyväsi.

Lisätiedot

Valmennuksen kehityskortit

Valmennuksen kehityskortit Valmennuksen kehityskortit Valmennuksen kehityskortit auttavat tutoria, kouluttajaa ja valmentajaa pohtimaan valmennuksen laatutekijöitä systemaattisemmin ja syvällisemmin. Korttien tavoitteena on virittää

Lisätiedot

LIPPUPALLODEMO 90min 1

LIPPUPALLODEMO 90min 1 LIPPUPALLODEMO 90min 1 1.TUTUSTUMINEN PALLOON pareittain heittoharjoittelua kahdessa rivissä huomioi turvallisuusseikat - rauhallisia, tarkkoja heittoja 2 2.OPETUSKESKUSTELU a) OTE PALLOSTA HEITOSSA etusormi

Lisätiedot

KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET. TEKNISET TAIDOT valmiusasento

KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET. TEKNISET TAIDOT valmiusasento 84 A KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT TEKNISET TAIDOT valmiusasento palloon tottuminen syöttäminen - rannesyöttö polvet koukussa, painopiste alhaalla pää pystyssä, katse pelissä

Lisätiedot

Kilpailut, pelit ja leikit taidon oppimisen tukena. Martti Iivonen

Kilpailut, pelit ja leikit taidon oppimisen tukena. Martti Iivonen Kilpailut, pelit ja leikit taidon oppimisen tukena Martti Iivonen Mikä on tärkeää lapsiurheilussa? Intohimon synnyttäminen Hauska ja kannustava ilmapiiri Mahdollisuus saada oppia uusia liikuntataitoja

Lisätiedot

Piia Kurki 2016. HANMOODO Leikinomaisia kuntoharjoituksia ja lajiharjoitteita

Piia Kurki 2016. HANMOODO Leikinomaisia kuntoharjoituksia ja lajiharjoitteita Piia Kurki 2016 HANMOODO Leikinomaisia kuntoharjoituksia ja lajiharjoitteita Tekniikkajonot Muodostetaan joukkueita. Joukkueen jäsenet asettuvat peräkkäin jonoon. Tehtävästä tekniikasta riippuen välimatka

Lisätiedot

Harjoitus 1. TEEMA KULJETTAMINEN JA 1v1

Harjoitus 1. TEEMA KULJETTAMINEN JA 1v1 Harjoitus 1 TEEMA KULJETTAMINEN JA 1v1 Alkulämmittely. 20min Huuhkaja hippa ilman palloa 5min -Tarkoituksena ohittaa puolustaja ja lukea tila milloin mahdollisuus päästä läpi. Kannusta rohkeaan murtautumiseen.

Lisätiedot

Perustaitoja. Syötöt: Sisäsyrjäsyöttö. Laukaukset:

Perustaitoja. Syötöt: Sisäsyrjäsyöttö. Laukaukset: Perustaitoja Syötöt: katsekontakti syötettävään katse palloon potkuhetkellä tukijalan paikka painopiste pallon päällä tasapainotus käsillä osumakohta palloon jalka hieman irti maasta jalan saatto " potkaise

Lisätiedot

Muista että ketään ei ole kielletty toteuttamasta itseään joukkueen hyväksi.

Muista että ketään ei ole kielletty toteuttamasta itseään joukkueen hyväksi. 14 Tärkeitä on joka alueella: Aluepeli Näkökenttäpeli Kakkospallot Äänenkäyttö Liikkuminen ilman palloa Periksiantamattomuus Pallo liikkeelle yhdellä ja kahdella kosketuksella. Kavereiden auttaminen Taktiikan

Lisätiedot

Muistiinpanoja. Lukijalle

Muistiinpanoja. Lukijalle Muistiinpanoja Lukijalle Sydän Pelissä toiminta on osa TPS jalkapallon toimintaa. Sydän Pelissä Ohjaajakoulutuksen tavoitteena on tarjota ohjaajille, valmentajille ja opettajille käytännön vinkkejä ohjaus-

Lisätiedot

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT heittäminen - perusheitto

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT heittäminen - perusheitto 58 A KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT TEKNISET TAIDOT heittäminen - perusheitto kiinniottaminen - ilmasta - maasta vastakkaisuus -periaate painonsiirto takaa eteen pallo sormissa,

Lisätiedot

Valmennuksen kokonaissuunnitelma Koitossa

Valmennuksen kokonaissuunnitelma Koitossa Valmennuksen kokonaissuunnitelma Koitossa Yleistä Valmennuksen kokonaissuunnitelma on tarkoitettu ohjeeksi seuraan tulevalle valmentajalle ja nykyisille valmentajille. Tämä suunnitelma on hyväksytetty

Lisätiedot

Valmennuslinja. Kultsujuniorit

Valmennuslinja. Kultsujuniorit Valmennuslinja Kultsujuniorit Seuran tavoitteet - Kehittää junioreita yksilöinä pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti - yksittäisen pelaajan oman tason mukainen harjoittelu ja pelaaminen - joukkueet jaetaan

Lisätiedot

Pienpelit 1. TEEMA KULJETTAMINEN JA 1v1

Pienpelit 1. TEEMA KULJETTAMINEN JA 1v1 Pienpelit 1 TEEMA KULJETTAMINEN JA 1v1 Alkulämmittely. 15min kaikki Kuljetus eri tavoin tötsälle ja takaisin. Paljon kosketuksia pallo hallinnassa Käännökset: sisäsyrjällä, Ulkosyrjällä, Jalkapohjalla

Lisätiedot