Vuosikertomus 2009 Tietoa ja markkinakommentit 2009 Korkorahasto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosikertomus 2009 Tietoa ja markkinakommentit 2009 Korkorahasto"

Transkriptio

1 Vuosikertomus 2009 Tietoa ja markkinakommentit 2009 Korkorahasto ODIN MoneyMarket EUR Tammikuu 2010 Markkinakatsaus Alfred Berg Kapitalforvaltning AS:Itä KORKOJEN LIIKKEET EUROOPASSA VUONNA 2009 Vuonna 2009 talouskriisi jatkui ja kasvu säilyi matalana. Merkittävät finanssipoliittiset toimet ja koron alentamiset toivat kuitenkin mukanaan muutoksen vuoden toisella puoliskolla. Näkymät ja kasvuluvut muuttuivat myönteisiksi. Maalimantalouden odotetaan laskevan -1,0 - -1,5 prosenttia vuonna Vuonna 2008 maailmantalous kasvoi 3,0 %. Yhdysvaltojen bruttokansantuote kasvoi 0,4 % vuonna 2008, mutta vuonna 2009 sen odotetaan laskevan 2,7 %. Vuosina 2008 ja 2009 koettiin neljä vuosineljännestä kestävä taantuma. Vuoden 2009 kolmannella vuosineljänneksellä kasvua oli 2,8 %. Tilanne on kohentunut selvästi vuoden 2009 toisella puoliskolla. Vuoden 2010 kasvuennustetta on korjattu 0,0 prosentista 1,5 prosenttiin kuluneen puolen vuoden aikana. Yhdysvaltojen keskuspankki FED alensi syksyllä 2008 ohjauskorkoaan 1,75-2,0 prosenttiyksikköä. Joulukuusta 2008 alkaen korko on ollut 0,0-0,25 %. FED ilmoitti joulukuussa 2009, että taloudellinen tilanne paranee. Se pitää kuitenkin ohjauskoron epätavallisen alhaisena kauan. Pitkät korot nousivat merkittävästi vuoden 2009 alkupuoliskolla romahdettuaan vuoden 2008 lopussa. 10 vuoden valtionlainojen korot nousivat 1,8 prosenttiyksikköä 3,9 prosenttiin. Kolmen kuukauden rahamarkkinakorot laskivat 1,2 prosenttiyksikköä 0,25 prosenttiin. Talouden taantuma on koetellut euroaluetta säälimättömästi. Vuonna 2007 kasvua oli 2,7 %, mutta vuonna 2008 kasvu jäi 0,7 prosenttiin. Taantumaa kesti viisi vuosineljännestä, mutta vuoden 2009 kolmannella neljänneksellä kasvua oli 1,5 %. Vuoden 2009 laskuksi odotetaan -4,0 %. OECD:n mielestä taantuma on euroalueella päättynyt odotettua aikaisemmin. Talouden uskotaan kohenevan vähitellen. Vuonna 2010 bruttokansantuotteen odotetaan kasvavan 0,9 %. Muiden teollisuusmaiden tavoin euroalueella on tehty poliittisia elvyttämispäätöksiä kasvun aikaansaamiseksi ja finanssialan vakauttamiseksi. Lisäksi ohjauskorkoa on alennettu merkittävästi. Vuoden 2008 jälkimmäisellä puoliskolla korkoa alennettiin 4,25 prosentista 2,5 prosenttiin. Vuoden 2009 alkupuoliskolla korkoa alennettiin edelleen 1,5 prosenttiyksikköä 1,0 prosenttiin. Lyhyet korot ovat laskeneet vuonna 2009 Euroopassa merkittävästi eli 2,2 prosenttiyksikköä. Liike on hidastunut pitkällä aikavälillä. Saksan valtionlainan 10 vuoden korko on noussut 0,5 prosenttiyksikköä. ODIN Moneymarket EUR ODIN Moneymarket EUR tuotti 1,8 % vuonna Rahaston ver USA USA Ohjauskorot EU EU Lähde: Reuters EcoWin Lyhyet korot Lähde: Reuters EcoWin 10 vuoden korot USA EU Lähde: Reuters EcoWin

2 tailuindeksin duraatio on neljännesvuosi. Rahaston duraatio on ollut alle vertailuindeksin duraation lähes koko ajan. Lyhyiden korkojen aleneminen on vaikuttanut vertailutuottoon negatiivisesti. Lisäksi rahasto on sijoittanut valtionlainoihin vertailuindeksiä enemmän. Tämä on vaikuttanut tuottoon negatiivisesti. Luottojen korkeat spreadit ovat kasvattaneet rahaston luottojen tuottoa. Tämä on kasvattanut koko rahaston tuottoa. Rahaston kokonaistuotto oli linjassa vertailuindeksin kanssa, jos kustannuksia ei oteta huomioon. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2009 ODIN Forvaltning on ulkoistanut korkorahastojen hallinnan Alfred Berg Kapitalforvaltning AS:lle. Tällainen ulkoistaminen noudattaa annettua määräystä nro 798 rahastoyhtiöiden oikeudesta käyttää sijoitusrahastotehtäviin asiamiestä (ulkoistaminen). Alfred Berg Kapitalforvaltning AS on irtisanonut salkunhoitosopimuksen organisaationsa muuttumisen vuoksi. ODIN Forvaltning on tehnyt uuden sopimuksen Storebrand Kapitalforvaltning AS:n kanssa. Se astuu voimaan 21. tammikuuta Kyseisen määräyksen nojalla ODIN Forvaltning AS on lähettänyt Finanstilsynetille ilmoituksen ulkoistamissopimuksesta. Ulkoistaminen koskee seuraavia toimintoja: Sijoituspäätökset, rahoitusinstrumenttien ostaminen ja myyminen rahaston sääntöjen sekä rahastolain mukaisesti Arvopaperikaupan tilitys Rahastojen osuuskohtaisten kurssien päivittäinen arvonmääritys ODIN MoneyMarket EUR sijoittaa lyhytaikaisiin korkoa tuottaviin arvopapereihin, ensisijaisesti rahamarkkinainstrumentteihin ja obligaatioihin, joilla on ETA-maiden tai tämän alueen kuntien tai rahalaitosten takaus. Vuoden 2009 lopussa ODIN Forvaltning AS:n hallinnoitavat varat olivat: EUR Rahasto 4 mill. ODIN MoneyMarket EUR Nordea Bank Norge ASA toimi rahastojen säilytyspankkina ajalla Alkaen Handelsbanken (Org.nr ) on toiminut rahastojen säilytyspankkina. Taloudellinen riski ja riskinhallinta Modifioitu duraatio tarkoittaa rahaston arvossa tapahtuvaa prosentuaalista muutosta markkinakoron muuttuessa prosenttiyksikön. Mitä suurempi duraatio on, sitä alttiimpia rahaston arvo ja tuotto ovat muutoksille. Salkunhoitajat valvovat jatkuvasti sijoitussalkkujen duraatiota markkinakorkojen muutosten hyödyntämiseksi. Liikkeeseenlaskijat analysoidaan säännöllisesti luottoriskin arvioimiseksi. Päivittäiset raportit johdolle ja salkunhoitajalle varmistavat, että sijoitussalkku noudattaa sisäisiä ja ulkoisia sääntöjä. Rahasto voi sääntöjen mukaan solmia johdannaissopimuksia. Rahasto hyödyntää johdannaisia salkun duraation säätelyyn, valuuttariskin minimoimiseen ja korkokysymyksiä koskeviin aktiivisiin kannanottoihin. Johdannaiskaupan seurauksena rahaston riski pysyy ennallaan. ODIN MoneyMarket EUR Rahaston modifioitu duraatio on alle 0,33. Keskimääräinen korkosidosaika on alle 120 päivää. Minkään arvopaperin korkosidosaika ei saa olla pidempi kuin yksi vuosi. Sijoitussalkun sisällöstä jopa 25 % voi olla sijoitettuna vaihtuvakorkoisiin obligaatioihin, joiden juoksuaika on 1 3 vuotta. Sijoituksia ei voida tehdä vaihtuvakorkoisiin obligaatioihin, joiden juoksuaika on yli 3 vuotta. Sijoitussalkun lyhyen korkosidosajan vuoksi markkinakorkojen muutokset aiheuttavat sijoitussalkussa rajallisia arvonmuutoksia. Rahaston keskimääräinen duraatio lähenee ajan myötä vertailuindeksiä, joka on Nordea 3 Month Money Market Index. Tavoitteena on pieni luottoriski. Rahalaitosten liikkeelle laskemien korkoa tuottavien arvopapereiden luottokelpoisuuden muutokset saattavat vaikuttaa rahaston tuottoon. Lunastukset ajanjakson kuluessa Rahastosta ei ole tehty vuoden aikana poikkeuksellisen suuria lunastuksia, jotka olisivat vaikuttaneet osuuksien arvoon. Rahastoyhtiön merkintä- ja lunastusmenettelyt varmistavat, että osuudenomistajia kohdellaan tasa-arvoisesti. Suurin rahastossa tapahtunut lunastus vuoden 2009 aikana: Rahasto % ODIN MoneyMarket EUR 7,83% Vuoden aikana rahaston duraatio on ollut: Alhaisimmillaan Korkeimmillaan Keskimäärin ODIN MoneyMarket EUR 0,09 0,38 0,17 0,13 Toiminnan jatkuvuus ODIN Forvaltning AS vastaa kaikista rahaston hallinnointiin liittyvistä toiminnoista. Rahastolla ei ole palkattua henkilöstöä. Rahaston kirjanpito vastaa jatkuvan hallinnoinnin vaatimuksia.

3 Rahastoyhtiö ODIN Forvaltning AS:n taloudellinen tila ja rahoitus ovat vakaalla pohjalla. Arvon kehittyminen Rahaston sijoitukset, luottoriski ja duraatio ovat vuoden mittaan poikenneet vertailuindeksin kokoonpanosta. Siksi rahaston tuotto poikkeaa vertailuindeksin tuotosta. Rahaston tiedot ODIN MoneyMarket EUR Korkoherkkyys Korkoherkkyys Yield *) Yield *) 0,13 0,33 1,22% 1,88% Tuotto ODIN MoneyMarket EUR 1,81% 2,16% -0,35% Benchmark: Nordea 3 Month Money Market Index Arvonkehitys Rahasto Benchmark Ero Tuotto Rahasto Benchmark Ero Perustamisesta ,17% 7,19% -3,02% Perustamisesta (p.a.)* 2,19% 3,75% -1,56% *) Yield laskettuna rahaston salkun odotettuna tuottona, josta on vähennetty hallinnointipalkkio edellyttäen, että korkotaso ja markkinatilanne pysyvät muuttumattomina. Todellinen tuotto voi muodostua yieldiä korkeammaksi tai matalammaksi. Vuositulos ja voitonjako ODIN MoneyMarket EUR -rahaston vuositulos Norjan kruunua jakautui seuraavasti: Voitonjako osuudenomistajille: Oman pääoman muutos Yhteensä NOK NOK NOK ,81% 2,32% 2,16% 4,92% -0,35% -2,60% Benchmark: Nordea 3 Month Money Market Index. * Muunnettu vuotuiseksi tuotoksi Oslossa tammikuun 25. pnä 2010 ODIN Forvaltning AS:n hallitus Kirsten Idebøen Harald Elgaaen Tore Haarberg Hallituksen (allekirj.) (allekirj.) puheenjohtaja (allekirj.) Marianne E. Johnsen Rita Lekang Rolf Aarsheim (allekirj.) (allekirj.) (allekirj.) Leif Ola Rød Toim.joht.(allekirj.)

4 Käsitteet ja määritelmät Hallinnoitavat varat Rahaston arvopapereiden yhteenlaskettu markkina-arvo, pankkitalletukset sekä lyhytaikaisten saatavien ja velkojen summa. Peruskurssi (NAV, Net Asset Value) Hallinnoitavat varat jaettuna osuuksien lukumäärällä. Benchmark Rahaston vertailuindeksi (vertailuarvo). Riskiluokat Arvopaperit ovat jaettu luottoriskin mukaan 5:een riskiluokkaan. Luokan 1 luottoriski on pienin ja luokan 5 suurin. Riskiluokka 1: Valtio ja valtiontakaamat Riskiluokka 2: Valtionyhtiöt Riskiluokka 3: Kaupungit ja kunnat Riskiluokka 4: Pankit ja rahalaitokset Riskiluokka 5: Yritykset Ero Kertoo rahaston ja sen vertailuindeksin tuottoeron tiettynä ajanjaksona. Korkoherkkyys Rahaston arvossa tapahtuvaa muutos markkinakoron muuttuessa yhdellä prosentilla. Mitä suurempi korkoherkkyys on, sitä alttiimpia rahaston arvo ja tuotto ovat muutoksille. Liitetiedot Liite 1: Periaatteet - Rahoitusinstrumentit Kaikki rahoitusinstrumentit eli obligaatiot, lainatodistukset ja johdannaiset on arvostettu todelliseen arvoonsa (markkinaarvoon). - Todellisen arvon vahvistaminen Rahaston rahoitusinstrumenttien todelliset arvot vahvistetaan jokaisena pörssipäivänä kello Reutersin toimittamien vaihtokurssien perusteella. Jos rahoitusinstrumenteilla ei käydä kauppaa jatkuvasti, rahastoyhtiö laskee niille arvot päivittäin rahoitusinstrumenttien suhteen likvideihin markkinahintoihin ja korkoihin nähden. Tämä arvonmääritys perustuu rahastoyhtiön kokemukseen ja parhaaseen tietämykseen. - Transaktiokustannukset Rahoitusinstrumenttien ostamisesta aiheutuvat transaktiokustannukset sisältyvät hintaan. - Voitonjako osuudenomistajille Rahaston verolliset tuotot ja kustannukset (realisoituneet rahoitusinstrumenttien kurssivoitot ja -tappiot, korkotulot ja -menot sekä hallintapalkkio) jaetaan rahaston uusina osuuksina, ellei osuudenomistaja ole antanut muita ohjeita. Jaetut uudet osuudet kirjataan rahaston omaksi pääomaksi. Käteisenä osuuden omistajille maksettava voitonjako kirjataan tilinpäätökseen velaksi. - Hankintakustannukset Kun rahasto myy rahoitusinstrumentteja, kurssivoitot tai -tappiot lasketaan myytyjen rahoitusinstrumenttien keskimääräisen hankintahinnan perusteella. Liite 2: Johdannaiset Rahastossa ei ole ollut johdannaisia kuluneen vuoden tai tilinpäätöshetken aikana. Rahastojen kiertonopeus kuvaa rahoitusinstrumenttien ostamista rahastoon ja myymistä siitä tietyn ajanjakson kuluessa. Hidas kiertonopeus on osoitus vähäisemmästä kaupankäynnistä kuin suuri kiertonopeus. Kiertonopeus lasketaan kaikkien rahoitusinstrumenttien ostojen ja myyntien summasta, joka jaetaan kahdella sekä keskimääräisellä hallittavan pääoman määrällä tilivuoden aikana. Rahaston kiertonopeus vuonna 2009: Liite 5/6 - Provisiokulut/kustannukset Rahasto ODIN MoneyMarket EUR 0,8 Rahasto ei ole saanut tuottoja suurista nettomerkinnöistä tai -lunastuksista. Liite 7: Hallinnointipalkkio Hallinnointipalkkio lasketaan päivittäin rahaston hallinnoimasta pääomasta rahaston vastaavan pääoman päivittäisen hinnoittelun perusteella. Palkkio maksetaan kuukausittain rahastoyhtiölle. Rahaston hallinnointipalkkio: Liite 8: Muut kulut Rahasto ODIN MoneyMarket EUR Vuotuinen hallinnointipalkkio 0,4% p.a. Muita kuluja ovat säilytysyhteisöön tallennettujen rahoitusinstrumenttien toimituskustannukset. Liite 3 - Rahoitusriski Rahaston vuositilinpäätökseen kuuluva tase perustuu rahaston markkina-arvoon vuoden viimeisenä pörssipäivänä Norjan kruunuissa. Rahasto on korkorahasto, joten se on toimintansa aikana alttiina korko- ja luottotappioriskille. Korko ja luottotappioriskien hallitseminen on kuvattu vuosikertomuksessa sivulla 2. Liite 4: Kiertonopeus

5 ODIN MoneyMarket EUR Tilinpäätös TULOSLASKELMA Tall i Liite tusen A. SALKUN TUOTOT JA KULUT 1. Korkotuotot 2. Osinkotuotot 3. Voitto/tappio realisoinnin yhteydessä 4. Nettomuutos realisoimattomat kurssivoitot/kurssitappiot 5. Muut salkun tuotot ja kulut I. SALKUN TULOS B. HALLINNOINTIPALKKIOT JA KULUT 6. Osuuksien merkintä- ja lunastuspalkkiot 7. Osuuksien merkintä- ja lunastuskulut 8. Hoitopalkkio rahastoyhtiölle 9. Muut tuotot 10. Muut kulut II. HALLINTOTULOS III. TULOS ENNEN VEROJA 11. Verot IV. TILIKAUDEN TULOS Tilikauden tuloksen käyttö 1. Osuudenomistajille vuoden aikana maksettu netto 2. Varattu maksettavaksi osuudenomistajille 3. Siirretty ansaittuun omaan pääomaan/siirretty ansaitusta omasta pääomasta Tase A. VASTAAVAA I. Rahaston arvopaperisalkku 1. Obligaatiot 2. Korkotodistukset II. Saamiset 1. Ansaitut, ei saatuja tuottoja 2. Muut saamiset III. Pankkitalletukset VASTAAVAA YHTEENSÄ KAIKKI LUVUT NORJAN KRUUNUISSA Liite Liite 9: Oma pääoma Oma pääoma Merkinnät 2009 Lunastukset 2009 Jako osuudenomistajille 2009 Oman pääoman muutos Oma pääoma Liite 10 - Rahasto-osuudet Ennen jakamista liikkeelle lasketut osuudet Jakamisen jälkeen liikkeelle lasketut osuudet Peruskurssi jaettaessa osinkoa Peruskurssi osingon jakamisen jälkeen Lunastuskurssi jaettaessa osinkoa Lunastuskurssi osingon jakamisen jälkeen Pr , , , , ,316 94,898 93,210 94, ,316 94,898 93,210 94,898 Peruskurssilla tarkoitetaan rahastojen hallintopääoma jaettuna annettujen osuuksien mukaan. Osuudenomistajille ei koidu muita lunastuskuluja. Suurempien osuudenomistajien kanssa ei ole sovittu erikseen arvopaperirahaston lunastusvelvollisuuden rajoittamisesta. Rahasto ei ole vuoden aikana vastaanottanut lunastuksia, jotka olisivat vaikuttaneet osuuden arvoon. Tuotto % RAHASTON ABSOLUUTTINEN HINTAKEHITYS SUHTEESSA BENCHMARKIIN VUOSI/JAKSO B. OMA PÄÄOMA I. Maksettu oma pääoma 1. Nimellinen osuuspääoma 2. Ylikurssi/kurssierotappio II. Ansaittu oma pääoma OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ C. VELAT I. Varattu jaettavaksi osuudenomistajille II. Muut velat VELAT YHTEENSÄ VELAT JA OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ ODIN MONEYMARKET EUR Nordea 3 Month Money Market Index 2009 Liite 11: Rahaston salkku Rahaston arvopaperisalkku Arvopaperi Kuponki Nimellisarvo Hankintahinta Markkinaarvo Markkinaarvo sis. korot Markkinaarvo sis. korot Osuussalkusta Koron - tarkistusajankohta 1) 1) Koskee ainoastaan vaihtuvakorkoisia obligaatioita. Keskimääräinen efektiivinen korko on salkun jokaisesta yksittäisestä arvopaperista duraatiokorjattu arvopainotettu keskiarvo. Eräpäivä EUR % nimellisarvosta arvosta Riskiluokka 4: Pankit ja rahalaitoksetr NOK EUR XS Abbey Nat.Treasury 08/10 FRN 1, ,52% 100,28% ,81% XS Bank of Scotland 08/10 FRN 1, ,61% 100,03% ,80% XS Barclays Bank Plc 10/10 FRN 2, ,93% 100,34% ,10% XS Credit Agricole LN 04/10 FRN 1, ,95% 100,04% ,81% XS Credit Suisse LN 08/10 FRN 1, ,85% 100,00% ,81% XS DnB NOR Bank ASA 06/10 FRN 0, ,40% 99,98% ,53% XS DnB NOR Boligkreditt 07/ % 4, ,51% 102,72% ,92% XS Nordea Bank 05/10 FRN 1, ,36% 100,24% ,35% XS Pohjola Bank PLC 06/11 FRN 0, ,27% 98,97% ,01% XS Skandinaviska Enskilda 05/10 FRN 1, ,36% 100,13% ,80% XS Société Générale 08/11 FRN 1, ,03% 99,94% ,80% XS Sparebank 1 SMN 06/11 FRN 0, ,36% 99,35% ,77% XS Sparebank Vest 06/11 FRN 0, ,39% 98,95% ,76% XS Sparebanken nord 05/10 FRN 0, ,29% 99,29% ,77% XS Sparebanken rgld 03/12 FRN 0, ,88% 97,48% ,70% XS Sparebanken Vest 05/11 FRN 0, ,43% 99,33% ,78% XS Svenska Handelsbanken 09/10 FRN 1, ,32% 100,96% ,85% XS Swed Housing FIN 05/10 FRN 1, ,58% 100,23% ,81% XS SWEDBANK 04/10 FRN 0, ,11% 99,95% ,07% XS SWEDBANK 05/10 FRN 1, ,00% 99,92% ,27% XS Terra Boligk 4.625% (R/fx swap) 4, ,62% 100,93% ,95% Salkku yhteensä ,47%

6 Tilintarkastuskertomus Olemme tarkastaneet rahaston tilinpäätöksen vuodelta 2009, ja se osoittaa seuraavan tuloksen: ODIN MoneyMarket EUR NOK Olemme myös tarkastaneet vuosikertomuksessa mainitut tilinpäätöstiedot, jatkuvan toiminnan edellytykset ja ehdotuksen tappion kirjaamisesta. Tilinpäätös käsittää tuloslaskelman, taseen ja liitetiedot. Tilinpäätös on laadittu kirjanpitolain ja hyvän norjalaisen tilintarkastustavan mukaisesti. Tilinpäätöksen ja vuosikertomuksen ovat antaneet rahastoyhtiön hallitus ja toimitusjohtaja. Tehtävämme on antaa lausunto tilinpäätöksestä ja muista seikoista huomioonottaen tilintarkastajalain asettamat vaatimukset. Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Norjan lain ja määräysten mukaan sekä noudattaen hyvää tilintarkastustapaa, joka käsittää Norjan tilintarkastajayhdistyksen asettamat tilintarkastusstandardit. Tilintarkastusstandardi vaatii, että suunnittelemme ja suoritamme tilintarkastuksen saavuttaaksemme riittävän varmuuden siitä, ettei tilinpäätös sisällä oleellista väärää tietoa. Tilintarkastus käsittää niiden aineistosta valittujen osien tarkastuksen, jotka ovat pohjana tilinpäätöksen tiedoille, käytettyjen arvostusperiaatteiden ja oleellisten tilitysestimointien arvioinnin, sekä vuositilityksen sisällön ja esittämistavan arvioinnin. Siinä määrin kuin hyvän tilitarkastajatavan noudattaminen vaatii, käsittää tilintarkastus myös rahaston salkunhoidon, laskentajärjestelmän ja sisäisen valvonnan tarkastamista. Mielestämme tilintarkastuksemme antaa riittävän pohjan lausunnollemme. Lausuntonamme esitämme, että - tilinpäätös on annettu voimassaolevien arvopaperirahastoa koskevien lakien ja määräysten mukaan ja osoittaa rahaston oikean taloudellisen tilan ja tilivuoden tuloksen yhtäpitävyyden Norjan hyvän laskentatavan mukaan. - johto on täyttänyt velvollisuutensa ja hoitanut rekisteröinnin ja tilitystietojen dokumentoinnin huolellisesti ja havainnollisesti lain ja hyvän kirjanpitotavan mukaan. - vuosikertomuksessa mainitut tilinpäätöstiedot, jatkuvan toiminnan edellytykset ja ehdotus tappion käsittelystä ovat johdonmukaisia tilinpäätöksen kanssa sekä lain ja määräysten mukaisia. Oslossa, 25. tammikuuta 2010 PricewaterhouseCoopers AS Magne Sem valtuutettu tilintarkastaja Tämä on käännös norjalaisesta alkuperäistekstistä ja ainoastaan informaatiotarkoitukseen. ODIN Forvaltningin työntekijät voivat omaan lukuun tehdä sijoituksia eri tyyppisiin sjioitusinstrumentteihin. Tämä tarkoittaa, että ODIN Forvaltningin työntekijät voivat omistaa tässä vuosikertomuksessa mainittujen yhtiöiden osakkeita ja arvopapereita sekä osuuksia ODINin rahastoissa. Työntekijöiden oman kaupan tulee noudattaa ODIN Forvaltningin asettamaa sisäistä säännöstöä, joka on laadittu vastaamaan arvopaperikaupasta asetettua lainsäädäntöä sekä Verdipapirfondenes Foreningin (Sijoitusrahastoyhdistys) suosituksia.

7 Kutsu vaalikokoukseen Sijoitusrahastojen ODIN Norden, ODIN Norden II, ODIN Finland, ODIN Finland II, ODIN Norge, ODIN Norge II, ODIN Sverige, ODIN Sverige II, ODIN Europa, ODIN Europa II, ODIN Europa SMB, ODIN Global, ODIN Global SMB, ODIN Maritim, ODIN Offshore, ODIN Kiinteistö, ODIN Robur Øst-Europa, ODIN Templeton Emerging Markets, SpareBank 1 Pengemarked, ODIN Pengemarked, ODIN Kort Obligasjon, ODIN Obligasjon, ODIN MoneyMarket EUR ja ODIN Penningmarknad SEK vaalikokous on tulossa. Aika: Tiistaina 16. päivänä maaliskuuta 2010, klo Paikka: Oslo Konserthus, Lille Sal, Munkedamsveien 14, sisäänkäynti Ruseløkkveien Käsiteltävänä olevat asiat: 1) Kokouskutsun hyväksyminen 2) Kahden osuudenomistajan valitseminen pöytäkirjan tarkistajiksi 3) Osuudenomistajien edustajan valinta ODIN Forvaltning AS:n hallitukseen 4) Muut esille tulevat asiat Asia, jonka osuudenomistaja haluaa käsiteltäväksi vaalikokouksessa, on toimitettava kirjallisesti ODIN Forvaltning AS:n hallitukselle viimeistään viikkoa ennen vaalikokousta. Edustajien vaalia lukuun ottamatta vaalikokous ei voi tehdä rahastoa tai hallintoyhtiötä sitovia päätöksiä. Oslo, tammikuun 25. päivänä 2010 ODIN Forvaltning AS, hallitus Osallistumisesta pyydetään kirjallista ilmoitusta yhtiölle ennen maaliskuun 5. päivää 2010 Palautusosoite: ODIN Forvaltning AS, Postboks 1771 Vika, N-0122 Oslo NORGE Attn: Kundeservice Fax: kundeservice@odinfond.no

8 Rahastomerkintä Ennen ensimmäistä merkintää pyydämme teitä täyttämään ja palauttamaan ODIN merkintälomakkeen asiakaspalveluumme. Lomake on tulostettavissa kotisivuiltamme tai tilattavissa asiakaspalvelustamme puh ODIN MoneyMarket EUR minimimerkintä euroa. Merkintätili Nordea: ODIN Forvaltning AS. Dronning Mauds gate 11, N-0250 Oslo, P.O. Box 1771 Vika, N-0122 Oslo Puhelin: Fax: kundeservice@odinfond.no Internet address: Y-tunnus: NO Yritys on SpareBank 1 Gruppen AS:n kokonaan omistama tytäryhtiö ODIN Fonder, branch to ODIN Forvaltning AS, Norway. Stureplan 13, S Stockholm. Puhelin: Fax: kontakt@odinfond.no Internet address: Y-tunnus: ODIN Rahastot, Eteläinen Hesperiankatu 10 Fin Helsinki Puhelin: Fax: info@odinfond.no Y-tunnus:

Vuosikertomus 2008 Tietoa ja markkinakommentit 2008 Korkorahasto

Vuosikertomus 2008 Tietoa ja markkinakommentit 2008 Korkorahasto Vuosikertomus 28 Tietoa ja markkinakommentit 28 Korkorahasto ODIN MoneyMarket EUR Tammikuu 29 Markkinakatsaus Alfred Berg Kapitalforvaltning AS:Itä KORKOTASON MUUTOKSET EUROOPASSA VUONNA 28 Vuonna 28 epävarmuus

Lisätiedot

Tietoa ja markkinakommentit 2010 Korkorahasto

Tietoa ja markkinakommentit 2010 Korkorahasto Vuosikertomus 21 Tietoa ja markkinakommentit 21 Korkorahasto ODIN MoneyMarket EUR Tammikuu 211 Markkinakatsaus Storebrand Kapitalforvaltning AS:Itä Globaali kasvu ja talouden palautuminen ennalleen ovat

Lisätiedot

Front Capital Parkki -sijoitusrahasto

Front Capital Parkki -sijoitusrahasto Front Capital Parkki -sijoitusrahaston säännöt vahvistettiin Finanssivalvonnan toimesta 14.9.2009 ja rahasto aloitti sijoitustoiminnan 26.10.2009. Rahaston tavoitteena on matalalla riskillä sekä alhaisilla

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN MoneyMarket EUR

Sijoitusrahaston säännöt ODIN MoneyMarket EUR Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN MoneyMarket EUR 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN MoneyMarket EUR on itsenäinen pääomarahasto. Sen osuudenomistajien lukumäärä on rajoittamaton.

Lisätiedot

ODIN Sijoitusrahastot - ODIN MoneyMarket EUR

ODIN Sijoitusrahastot - ODIN MoneyMarket EUR Rahastoesite Päivitetty 27.09.2011 käännös norjan kielestä ODIN Sijoitusrahastot - ODIN MoneyMarket EUR Tämä rahastoesite käsittelee ODIN Forvaltning AS:n hallinnoimaa ODIN MoneyMarket EUR korkorahastoa.

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL Hyödyke Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 17.6.-31.12.2013 EPL Hyödyke 2013.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 Rahastotyyppi Raaka-ainerahasto 1 kuukausi 0.57% Toiminta alkanut 2009.06.01 3 kuukautta

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Offshore

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Offshore Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN Offshore 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN Offshore on itsenäinen varallisuusmassa, joka muodostuu määrittelemättömän henkilöjoukon pääomasijoituksista,

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO OBLIGAATIOINDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO OBLIGAATIOINDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO OBLIGAATIOINDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2006 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO OBLIGAATIOINDEKSIRAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2007 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA

Sijoitusrahasto Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA Yksinkertainen on tehokasta Sijoitusrahasto Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA Puolivuosikatsaus 30.6.2012 Rahastotyyppi: Lyhyet korot, euro-alue Rekisteröimisvuosi: 4/1998 Salkunhoitajat: Jani Holmberg

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Global SMB

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Global SMB Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN Global SMB 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN Global SMB on itsenäinen varallisuusmassa, joka muodostuu määrittelemättömän henkilöjoukon

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Eiendom I

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Eiendom I Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN Eiendom I 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN Eiendom I on itsenäinen varallisuusmassa, joka muodostuu määrittelemättömän henkilöjoukon pääomasijoituksista,

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 -INDEKSIOSUUSRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 -INDEKSIOSUUSRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 -INDEKSIOSUUSRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2008 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 -INDEKSIOSUUSRAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Finland

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Finland Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN Finland 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN Finland on itsenäinen varallisuusmassa, joka muodostuu määrittelemättömän henkilöjoukon pääomasijoituksista,

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2013 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto

vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto vuosikertomus 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto 2(8) TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2003 Erikoissijoitusrahasto HEX25 Indeksiosuusrahasto Sijoituspolitiikka ja hallinto Päättynyt

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL 100 Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 2011.12.27-2012.12.31 EPL 100 2012.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 D1 Rahastotyyppi Osakerahasto 1 kuukausi 2.83% 2.83% Toiminta alkanut 2011.12.27 3 kuukautta

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO PHOEBUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO PHOEBUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS ERIKOISSIJOITUSRAHASTO PHOEBUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2008 ERIKOISSIJOITUSRAHASTO PHOEBUS 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2017 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2013 ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2017 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO JAPANI-INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO JAPANI-INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO JAPANI-INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2006 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO JAPANI -INDEKSIRAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2

Lisätiedot

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016 Makrokatsaus Maaliskuu 2016 Myönteinen ilmapiiri maaliskuussa Maaliskuu oli kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla hyvä kuukausi ja markkinoiden tammi-helmikuun korkea volatiliteetti tasoittui. Esimerkiksi

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Emerging Markets

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Emerging Markets Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN Emerging Markets 1 Sijoitusrahaston nimi ym. Sijoitusrahasto ODIN Emerging Markets on itsenäinen varallisuusmassa, joka muodostuu määrittelemättömän

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI 31.12.2013 Y-tunnus: 2574013-6 SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Nils Petter Hollekim

ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Nils Petter Hollekim ODIN Kiinteistö Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Nils Petter Hollekim 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Kiinteistö -rahaston arvo nousi 45,8 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO CORPORATE BOND -INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO CORPORATE BOND -INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO CORPORATE BOND -INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2007 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO CORPORATE BOND -INDEKSIRAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

Makrokatsaus. Joulukuu 2016

Makrokatsaus. Joulukuu 2016 Makrokatsaus Joulukuu 2016 Hyvä kuukausi osakemarkkinoilla Joulukuu oli hyvä kuukausi useimmilla osakemarkkinoilla, ja monet laajat eurooppalaiset osakeindeksit nousivat 7 8 prosenttia. Myös Yhdysvalloissa

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Russian Prosperity Fund Euro

Sijoitusrahasto Russian Prosperity Fund Euro Yksinkertainen on tehokasta Sijoitusrahasto Russian Prosperity Fund Euro Puolivuosikatsaus 30.6.2012 Rahastotyyppi: Osakerahasto, Venäjä Rekisteröimisvuosi: 3/2000 Salkunhoitajat: Jonathan Aalto OSUUDEN

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2016 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Yksinkertainen on tehokasta Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Puolivuosikatsaus 30.6.2009 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO SUOMI -INDEKSIRAHASTO Rahastotyyppi: Osakerahasto, Suomi Rekisteröimisvuosi:

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

Makrokatsaus. Marraskuu 2016

Makrokatsaus. Marraskuu 2016 Makrokatsaus Marraskuu 2016 Suuria markkinaheilahteluja Yhdysvaltain vaalien jälkeen Rahoitusmarkkinat yllätti Donald Trumpin voitto Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ja vaalituloksen selvittyä markkinat

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO PHOEBUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO PHOEBUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS ERIKOISSIJOITUSRAHASTO PHOEBUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2013 ERIKOISSIJOITUSRAHASTO PHOEBUS 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma ja tase 4 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Makrokatsaus. Elokuu 2016

Makrokatsaus. Elokuu 2016 Makrokatsaus Elokuu 2016 Osakkeet nousussa elokuussa Osakemarkkinat ovat palautuneet entiselle tasolleen Brexit-päätöksen jälkeen. Elokuussa pörssin tuotto oli vaisua tai positiivisella puolella useimmilla

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2016 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3

Lisätiedot

Makrokatsaus. Syyskuu 2016

Makrokatsaus. Syyskuu 2016 Makrokatsaus Syyskuu 2016 Levottomuutta markkinoilla syyskuussa Osakemarkkinoiden kokonaiskehitys polki syyskuussa jokseenkin paikallaan ajoittaisista levottomista jaksoista huolimatta. Rahoitusmarkkinatoimijat

Lisätiedot

Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku)

Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku) 100066821 866 Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku) 01.03.2019-31.03.2019 Vak.os.yht.Mandatum Life PL 627 00101 HELSINKI SALKKURAPORTTI Yhteyshenkilö: eq Varainhoito Oy Asiakaspalvelu Aleksanterinkatu

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2016 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma ja tase

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2013 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma ja tase 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen.

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. -sijoitusrahaston säännöt Rahaston säännöt muodostuvat näistä rahastokohtaisista

Lisätiedot

ODIN Rahastot. Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily

ODIN Rahastot. Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily ODIN Rahastot Menestyksekästä osakepoimintaa jo 20 vuotta mihin ODIN sijoittaa v. 2010? 23.4.2010 Sijoitusristeily 1 ODIN Rahastot Perustettu vuonna 1990 Keskittyy osakerahastoihin Hallinnoitavat varat:

Lisätiedot

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 3.6.217 [tilintarkastamaton] OPR-Vakuus konserni Toisen vuosineljänneksen antolainaus kasvoi 38.9% edellisvuodesta ollen EUR 52.m (EUR 37.5m /2) Toisen vuosineljänneksen liiketoiminnan

Lisätiedot

ETF vai tavallinen osakerahasto?

ETF vai tavallinen osakerahasto? ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 1 KUSTANNUSTEN MERKITYS? Yksinkertainen on tehokasta. Lähtötilanne: 100 000 euron sijoitus 25 vuodeksi Tuotto-oletus: 10 %

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2017 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

Makrokatsaus. Heinäkuu 2016

Makrokatsaus. Heinäkuu 2016 Makrokatsaus Heinäkuu 2016 Myönteistä kehitystä kesämarkkinoilla Heinäkuu oli hyvä kuukausi rahoitusmarkkinoilla. Brittien ei EU:lle aiheutti negatiivisia reaktioita markkinoilla, mutta nyt suunta kääntyi

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Makrokatsaus. Kesäkuu 2016

Makrokatsaus. Kesäkuu 2016 Makrokatsaus Kesäkuu 2016 Iso-Britannia äänesti ei EU:lle 2 Kesäkuuta leimasivat ensin Ison-Britannian EUkansanäänestyksen odottelu ja sen jälkeen äänestyksen jälkimainingit. Britit äänestivät 23. kesäkuuta

Lisätiedot

ETF vai tavallinen osakerahasto?

ETF vai tavallinen osakerahasto? ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 1 PERUSKÄSITTEET Yksinkertainen on tehokasta. ETF vai rahasto? ETF on nimensä mukaisesti pörssinoteerattu rahasto - siis sijoitusrahasto,

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Norge

Sijoitusrahaston säännöt ODIN Norge Käännös norjan kielestä Sijoitusrahaston säännöt ODIN Norge 1 Sijoitusrahaston nimi Sijoitusrahasto ODIN Norge on itsenäinen varallisuusmassa, joka muodostuu määrittelemättömän henkilöjoukon pääomasijoituksista,

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO USA -INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO USA -INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO USA -INDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 29.12.2006-31.12.2007 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO USA -INDEKSIRAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2

Lisätiedot

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto Kehittyvien maiden talouskasvu jatkuu vahvana 10 % 9 % 8 % 2007 2008 Lähde: Consensus Economics 10/2007 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % Turkki Brasilia

Lisätiedot

Head Top Picks Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus tilikaudelta 24.3.2010-31.12.2010

Head Top Picks Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus tilikaudelta 24.3.2010-31.12.2010 Head Top Picks Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus tilikaudelta 24.3.2010-31.12.2010 Head Top Picks 2010.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 A2 Rahastotyyppi Yhdistelmärahastot, maailma, aktiivinen 1

Lisätiedot

Makrokatsaus. Helmikuu 2017

Makrokatsaus. Helmikuu 2017 Makrokatsaus Helmikuu 2017 Positiivista markkinakehitystä helmikuussa Osakkeet kehittyivät pääasiassa mukavasti helmikuussa, ja nousua tapahtui sekä kehittyneillä että kehittyvillä markkinoilla. Poikkeuksena

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

ARVOANALYYSI 18.3.2015 YHTEENVETO

ARVOANALYYSI 18.3.2015 YHTEENVETO YHTEENVETO PPO:n osuustodistuksen laskennallinen arvo eli tasesubstanssi (englanniksi net asset value, NAV) tämän arvoanalyysin perusteella on n. 1 240 euroa. Julkisesti noteerattujen sijoitusyhtiöiden

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2013 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma ja tase

Lisätiedot

Yksinkertainen on tehokasta. Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 13.5.2009. www.seligson.fi

Yksinkertainen on tehokasta. Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 13.5.2009. www.seligson.fi ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 13.5.2009 1 PERUSKÄSITTEET Yksinkertainen on tehokasta. ETF vai rahasto? ETF on nimensä mukaisesti pörssinoteerattu tt rahasto

Lisätiedot

ETF vai tavallinen osakerahasto?

ETF vai tavallinen osakerahasto? ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co 1 KUSTANNUSTEN MERKITYS? Yksinkertainen on tehokasta. Lähtötilanne: 100 000 euron sijoitus 25 vuodeksi Tuotto-oletus: 10 % vuodessa Kaksi vaihtoehtoa:

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1). Sampo Asuntoluottopankki Oyj 7.8.2007 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2008 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2017 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3

Lisätiedot

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA 01.01.2013-31.12.2013 EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY 1 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Tase Tuloslaskelma Liitetiedot Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO PHAROS 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma ja tase 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

ODIN - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan. Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy

ODIN - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan. Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy - Menestyksekästä osakepoimintaa yli 16 vuoden ajan Sijoitusristeily 23.3.2007 Jaana Koskelainen, tj, Rahastotori Oy Forvaltning AS Perustettu 1990, Norjaan rekisteröity yritys Omistaja SpareBank 1 Gruppen

Lisätiedot

OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt

OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt Voimassa 24.9.2014 alkaen. OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori (jäljempänä sijoituskori) tarjoaa valmiin,

Lisätiedot

ODIN Sijoitusrahastot - Osakerahastot

ODIN Sijoitusrahastot - Osakerahastot RAHASTOESITE Päivitetty 10.06.2015 käännös norjan kielestä ODIN Sijoitusrahastot - Osakerahastot Tämä rahastoesite käsittelee ODIN Forvaltning AS:n hallinnoimia osakerahastoja. ODIN Europasta, ODIN Globalista

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto Contango Hyödyke Beta

Erikoissijoitusrahasto Contango Hyödyke Beta TASEKIRJA 31/12/2010 TILINPÄÄTÖS 01.01.2010-31.12.2010 Sisällysluettelo sivu nro. Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot, tulos 4 Liitetiedot, tase 5 Sijoitukset lajeittain 6 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma ja tase

Lisätiedot

puolivuotis- KATSAUS Erikoissijoitusrahasto Seligson & Co HEX25 Indeksiosuusrahasto

puolivuotis- KATSAUS Erikoissijoitusrahasto Seligson & Co HEX25 Indeksiosuusrahasto puolivuotis- KATSAUS 30.6.2002 Erikoissijoitusrahasto Seligson & Co HEX25 Indeksiosuusrahasto 1(2) ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO HEX25 -INDEKSIOSUUSRAHASTO Rahastotyyppi HEX25 -indeksin mukaan sijoittava

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Jarl Ulvin

ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011. Jarl Ulvin ODIN Norge Rahastokatsaus Tammikuu 2011 Jarl Ulvin 2010 ja tulevaisuuden näkymät ODIN Norge -rahaston arvo nousi 31,5 prosenttia vuonna 2010. Rahaston vertailuindeksi nousi samana aikana 29,1 prosenttia.

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

asiakastieto.fi POYAKIRJA 1/2016 ASIAKASTIETO GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 1.4.2016 klo 1000 Paikka:

asiakastieto.fi POYAKIRJA 1/2016 ASIAKASTIETO GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 1.4.2016 klo 1000 Paikka: asiakastieto.fi POYAKIRJA 1/2016 ASIAKASTIETO GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 1.4.2016 klo 1000 Paikka: Läsnä: Finlandia talo (Terassisali), Mannerheimintie 13 E, Helsinki. Kokouksessa olivat

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO GLOBAL TOP 25 PHARMACEUTICALS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO GLOBAL TOP 25 PHARMACEUTICALS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO GLOBAL TOP 25 PHARMACEUTICALS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO GLOBAL TOP 25 PHARMACEUTICALS 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO GLOBAL TOP 25 PHARMACEUTICALS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO GLOBAL TOP 25 PHARMACEUTICALS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO GLOBAL TOP 25 PHARMACEUTICALS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO GLOBAL TOP 25 PHARMACEUTICALS 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO

AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO AMERIKKA SIJOITUSRAHASTO UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- UB Amerikka patentoidulla sijoitusprosessilla tuloksiin UB Amerikka on Yhdysvaltain osakemarkkinoille sijoittava rahasto, jonka salkunhoidossa

Lisätiedot

SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2017 SELIGSON & CO OMX HELSINKI 25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot