Mallivastaus aineopintotenttiin
|
|
- Katariina Nurmi
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Mallivastaus aineopintotenttiin Tehtävä 1 -Turvallisuusneuvoston (TN) oikeudellisesti sitova päätöksentekovalta keskittyy kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseen. Toisaalta, ylikansallinen toimivalta on toteutunut vain osittain. Taloudellisluontoiset pakotteet ovat välittömästi sitoneet kaikkia osapuolia, mutta aseelliset pakotteet on jouduttu toteuttamaan vapaaehtoisesti. -Keskeiset säännökset löytyvät YK:n peruskirjan 7 luvusta -TN voi aluksi kehottaa osapuolia mukautumaan tilannetta rauhoittaviin väliaikaisiin toimenpiteisiin, jotka eivät saa vaikuttaa asianosaisten oikeuksiin, vaatimuksiin tai asemaan. -TN voi kohdistaa valtioihin pakotteita peruskirjan vastaisen toiminnan lopettamiseksi. -aseettomat pakotteet: esim. talouspakotteet, yhteyksien keskeyttäminen ja diplomaattisten suhteiden katkaiseminen. -aseelliset pakotteet: TN voi ryhtyä sellaiseen toimintaan ilma-, meri- tai maasotavoimien avulla, jota se pitää tarpeellisena kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi. -alunperin oli tarkoituksena, että aseelliset pakotteet toteutettaisiin sotavoimin, jotka jäsenvaltiot luovuttaisivat sopimuksin turvallisuusneuvoston käyttöön. Yhtään tällaista sopimusta ei ole solmittu. -YK:n sotilaallinen toiminta on suuntautunut rauhanturvaamiseen, tätä ei kuitenkaan ole säännelty YK:n peruskirjassa. -perinteinen rauhanturvatoiminta: pääpaino on ollut yhteiskunnallisen vakauden palauttamisessa sodankäynnin jo lakattua. Edellyttää vastaanottajavaltion suostumusta. -laajennettu rauhanturvaamistoiminta: Voimaa voidaan käyttää muutenkin kuin itsepuolustukseksi, esim. siviiliväestön ja humanitaaristen avustuskuljetusten suojaamiseksi. -rauhaanpakottaminen: aseellisiin pakotteisiin ryhtyminen Suomi: rauhanturvaamislaki -> tunnustaa mahdollisuuden laajennettuun rauhanturvaamiseen
2 Käytäntöä: 2 -Kylmän sodan aikana pakotevallan käyttäminen vaikeata. -Etelä-Rhodesia: taloudellisluontoisia pakotteita (ensin suosituksia, sen jälkeen sitovia) -Etelä-Afrikka: talouspakotteet -Irak: taloussaarto, aseelliset pakotteet -Jugoslavia: asevientikielto, kauppasaarto, lentokielto, kulttuuriyhteistyön keskeyttäminen, rauhanturvajoukot, turvallisuusvyöhykkeiden perustaminen, jonkinlaiset aseelliset pakotteet (NATO) -Somalia: asevientikielto, aseelliset pakotteet, rauhanturvajoukot (myös rauhaanpakottaminen), -Liberia, Angola, Ruanda, Zaire, Sierra Leone, Albania,... -Libya: terroritekojen vuoksi, vaadittiin syyllisten luovuttamista oikeudenkäyntiin. Kauppasaarto, asevientikielto -Afganistan: taloudelliset pakotteet, aseelliset pakotteet (ei YK:n valtuutusta) Tapauksista on annettu max. 2 pistettä. Pisteiden saaminen on edellyttänyt hieman tarkempaa selostusta siitä, minkälaisiin toimenpiteisiin turvallisuusneuvosto on ryhtynyt ja miksi. Turvallisuusneuvosto asetti pakotteita Irakille -tyyppinen vastaus ei ole riittänyt pisteiden saamiseen. Yleisesti ottaen tehtävä on mennyt erittäin hyvin. Moni on tosin ollut ymmällään rauhanturvaajien roolista. Rauhanturvajoukkoja ei voi pitää osana YK:n aseellisia pakotteita, ellei kyse ole rauhaanpakottamisesta. Tämän vuoksi rauhanturvaajien mainitsemisesta on saanut pisteen vasta, kun on osannut sijoittaa joukot oikeaan kontekstiinsa. Monet eivät ole myöskään
3 3 malttaneet vastata vain esitettyyn kysymykseen, vaan ovat selostaneet yleisemminkin YK:n ja sopimusrikkomuksena toimintaa. Tästä ei tietenkään ole annettu pisteitä. Tehtävä 2 Valtioseuraannolla tarkoitetaan aluemuutoksia, joissa valtio voi hävitä joko hajoamalla uusiksi valtioiksi tai tulemalla liitetyksi johonkin toiseen valtioon tai toisiin valtioihin, tai valtion osa voi irtautua uudeksi valtioksi tai liittyä toiseen valtioon, tai olemassa olevat valtiot voivat liittyä yhteen uudeksi valtioksi. Pääsääntönä on asioista sopiminen: seuraannon vaikutuspiirissä olleet valtiot sopivat aikaiempien sopimussuhteiden siirrosta, omaisuutta ja velkoja koskevista järjestelyistä, aluesiirtoa seuranneen väestön asemasta ja kansallisuudesta jne. Tapaoikeuden mukaan seuraajavaltio ei tule sidotuksi edeltäjän poliittisluontoisiin sopimuksiin. Alueseuraannon tapahtuminen ei toisaalta vaikuta voimassa olleiden rajasopimusten määräyksiin. Tapaoikeudellisen sitovuuden saavuttanutta käytäntöä on niukasti. Yhtyminen: -edeltäjävaltioiden ei-poliittiset sopimukset voivat säilyä voimassa ainakin siihen uuden valtion osaan nähden, johon ne aikaisemmin soveltuivat. Aluekohtaiset sopimukset sitovat myös yhtynyttä valtiota. Monenvälisten sopimusten osalta esim. Saksassa ne sopimukset jatkoivat voimassaoloa, joihin Saksan liittotasavalta suostui. Yhdistymisen seurauksena omaisuus, rahavarat ja velat siirtyvät uudelle kokonaisuudelle. Yhdistyneen valtion tulisi kunnioittaa edeltäjävaltioiden tekemiä yksityisoikeudellisia sitoumuksia. Sen sijaan seuraajavaltio ei ole vastuussa sellaisista edeltäjävaltioiden rikkomuksiin perustuvista vahingonkorvauksista, joita koskeva maksuvelvollisuus olisi syntynyt ennen valtioiden yhdistymistä.
4 4 Uudella valtiolla on velvollisuus tarjota kansalaisuutensa ainakin niille edeltäjävaltioiden kansalaisille, jotka asuvat kyseisellä alueella tai joilla muuten on niihin kiinteät yhteydet. Valtio hajoaa kahdeksi tai useammaksi osaksi, joista muodostuu uusia valtioita tai jotka liittyvät toisiin jo olemassa oleviin valtioihin. -esim. Venäjä: ei ole tapahtunut varsinaista valtioseuraantoa, vaan sen on katsottu jatkavan entisen Neuvostoliiton olemassaoloa kansainvälisen oikeuden subjektina. -Viro, Latvia, Liettua: eivät oikeudellisesti Neuvostoliiton seuraajavaltioita, vaan Neuvostoliiton laiton miehitys katkaisi niiden itsenäisyyden. Neuvostoliiton Baltian puolesta tekemät sopimukset eivät ole enää niitä sitovia. -Hajonneen valtion ei-poliittiset valtiosopimukset siirtyvät seuraajavaltioille. Mikäli kysymyksessä on vain edeltäjävaltion tiettyä osaa koskeva sopimus, se siirtyy asianomaisen alueen saaneelle seuraajavaltiolle. -Omaisuus ja velat: Venäjä vastaa Neuvostoliiton veloista IVY:n alueella sijaitsevaa entisen Neuvostoliiton omaisuutta vastaan. Neuvostoliiton ulkomailla sijainnut omaisuus siirtyi Venäjän omistukseen. Valtion omaisuus siirtyy sen valtion omistukseen, jolle tulevalla alueella se sijaitsee, ja velat jaetaan omaisuuteen nähden suhteellisesti seuraajavaltioiden kesken. Valtion osa irtautuu itsenäiseksi valtioksi -Edeltäjävaltion sopimukset eivät sido uutta valtiota. Poikkeuksena ovat uuden valtion alueeseen liittyneet sopimukset, esim. rajasopimukset tai alueen käyttöön kohdistuneet sopimukset. -Monenvälisten sopimusten osalta on katsottu, että itsenäistynyt siirtomaa-alue voi liittyä niihin ilman tavanomaisia muodollisuuksia, jos edeltäjävalio on ollut sopimuksen osapuoli. -Omaisuuden ja velkojen seuraantoon soveltuvat pääpiirteittäin samat periaatteet kuin valtion hajoamistapauksessa. Osa valtion aluetta siirtyy toisen valtion omistukseen
5 5 -Siirtyvien sopimusrajojen periaate. Omistajaa vaihtava alue siirtyy edeltäjävaltion sopimusjärjestelmästä seuraajavaltion järjestelmään (alueeseen paikallisesti kohdistuvat sopimukset jäävät voimaan). -Kv. järjestöjen jäsenyys (YK): valtioiden yhtyessä uusi valtiokokonaisuus tulee automaattisesti jäseneksi sen muodostaneiden valtioiden tilalle. -Jos yhdistynyt valtio jakautuu entiselleen, voi jäsenyyskin palautua alkuperäisille valtioille. -Itsenäistyneet Neuvostotasavallat Venäjää ja Ukrainaa lukuun ottamatta joutuivat hakemaan YK:n jäsenyyttä. -YK:n jäsenvaltiosta irtautuneen alueen itsenäistyessä on käytäntönä ollut, että sen tulee erikseen hakea järjestön jäsenyyttä. Tehtävä 3 -Tehtävään sovelletaan valtiosopimusoikeutta koskevaa Wienin yleissopimusta -Oikeudellisen sitovuuden kannalta ei ole merkitystä sillä, paljonko sopimuksessa on osapuolia. -Yleensä sopimuksen voimaantulo edellyttää ratifiointia. -Valtiosopimukset sitovat vain osapuoliaan. -Sopimus saa täyden sitovuuden vasta voimaantultuaan. -Joitakin oikeusvaikutuksia voi kuitenkin liittyä myös sellaiseen ratifioimista edellyttävään sopimukseen, jonka valtio on allekirjoittanut, mutta jota se ei vielä ole ratifioinut. -Valtio sitoutuu pidättymään toimenpiteistä, jotka tekisivät tyhjäksi valtiosopimuksen tarkoituksen ja päämäärän. Sopimusten yksityiskohdista poikkeamista ei voida pelkän allekirjoittamisen perusteella pitää sopimusrikkomuksena, mutta sopimusten perussäännösten vastainen toiminta saattaa jo synnyttää kansainvälisoikeudellisen
6 6 vastuun. -Toisaalta, jos allekirjoittajavaltio ilmoittaa tai muutoin selvästi osoittaa, ettei se aiokaan tulla sopimuksen osapuoleksi, se myös vapautuu allekirjoittamisen mukanaan tuomasta periaatevelvoitteesta. -Valtio voi sopimuksen allekirjoittamisen, ratifioinnin tai hyväksymisen yhteydessä tai sopimukseen liittyessään tehdä siihen varaumia, ellei varaumaan ole sopimuksessa kielletty, sopimus ei määrää, että vain sellaisia varaumia voidaan tehdä, joihin kyseinen varauma ei kuulu ja ettei varauma ole ristiriidassa sopimuksen tarkoituksen ja päämäärän kanssa. -Käytännössä Wienin sopimuksen varaumasäännösten tulkinta on aiheuttanut ongelmia. Eriäviä näkemyksiä on esiintynyt varsinkin varauman johdosta esitetyn vastalauseen oikeusvaikutuksista. Valtiosopimuksen pätemättömyys: -mitättömyys: sopimuksella ei ole oikeusvaikutuksia, eli sopimusta ei ole osapuolia sitovasti syntynyt. -Sopimus on mitätön, jos se on tehty pakottamalla niin että pakko kohdistuu joko valtion edustajaan tai väkivallalla uhaten tai sitä käyttäne valtioon itseensä. Tällaiset tapaukset ovat hyvin harvinaisia. -moitteenvaraisuus: esim. sopimuksentekoon vaikuttanut valtion edustajan lahjominen. -Valtio, joka Wienin sopimuksen perusteella haluaa vedota tätä koskevaan perusteeseen tiedottaa vaatimuksestaan muille sopimuspuolille. Jos mikään sopimuspuoli ei ole Wienin sopimuksessa määritellyn ajan puitteissa sitä vastustanut, valtio voi sopimuksessa säännellyssä menettelyssä irtautua sopimuksesta.
U L K O A S I A I N M I N I S T E R I Ö N M Ä Ä R Ä Y S K O K O E L M A
OSASTO OIKEUDELLINEN OSASTO MÄÄRÄYS OHJE NRO 89 KOHDERYHMÄT PÄIVÄMÄÄRÄ 15.03.2004 VOIMASSAOLOAIKA TOISTAISEKSI TOIMIVALTA Puolustustarvikkeiden maastavientiä ja kauttakuljetusta koskevista yleisistä suuntaviivoista
LisätiedotU L K O A S I A I N M I N I S T E R I Ö N M Ä Ä R Ä Y S K O K O E L M A
OSASTO OIKEUDELLINEN OSASTO MÄÄRÄYS OHJE NRO 116 KOHDERYHMÄT PÄIVÄMÄÄRÄ 12.07.2007 VOIMASSAOLOAIKA TOISTAISEKSI TOIMIVALTA Puolustustarvikkeiden maastavientiä ja kauttakuljetusta koskevista yleisistä suuntaviivoista
LisätiedotU L K O A S I A I N M I N I S T E R I Ö N M Ä Ä R Ä Y S K O K O E L M A
OSASTO OIKEUSPALVELU MÄÄRÄYS OHJE NRO 119 KOHDERYHMÄT PÄIVÄMÄÄRÄ 05.11.2010 VOIMASSAOLOAIKA TOISTAISEKSI TOIMIVALTA Puolustustarvikkeiden maastavientiä ja kauttakuljetusta koskevista yleisistä suuntaviivoista
LisätiedotU L K O A S I A I N M I N I S T E R I Ö N M Ä Ä R Ä Y S K O K O E L M A
OSASTO OIKEUDELLINEN OSASTO MÄÄRÄYS OHJE NRO 112 KOHDERYHMÄT PÄIVÄMÄÄRÄ 14.02.2006 VOIMASSAOLOAIKA TOISTAISEKSI TOIMIVALTA Puolustustarvikkeiden maastavientiä ja kauttakuljetusta koskevista yleisistä suuntaviivoista
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaaliturvasta Suomen ja Liettuan välillä tehdyn sopimuksen lakkauttamisesta ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain kumoamisesta
LisätiedotLUOVUTUSSOPIMUS. Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymän, Orimattilan kaupungin. välillä koskien
LUOVUTUSSOPIMUS Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymän, ja Orimattilan kaupungin välillä koskien Osoitteessa Koulutie 19, 16300 Orimattila sijaitseva opetuskiinteistöä (kiinteistötunnus 560-418-37-71) sekä
Lisätiedot3 X 3 pointtia hankinnoista
3 X 3 pointtia hankinnoista Suorahankinta TOMU-seminaari, 26.2. Helsinki Juho Lehtoviita UEF // University of Eastern Finland Esityksen sisältö 1. Suorahankinnasta yleisesti: Mikä on suorahankinta? Suorahankinnan
LisätiedotJohdanto-osa. Suomen tasavallan hallitus ja Etelä-Afrikan tasavallan hallitus (jäljempänä yhdessä "osapuolet" ja erikseen "osapuoli"), jotka
Sopimus Suomen tasavallan hallituksen ja Etelä-Afrikan tasavallan hallituksen välillä niiden diplomaattisten tai konsuliedustustojen tai kansainvälisissä hallitustenvälisissä järjestöissä toimivien edustustojen
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 153 final 2015/0078 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteistä passitusta käsittelevässä EU EFTA-sekakomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta yhteistä
LisätiedotSOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]
SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)
LisätiedotL A H J A K I R J A. Sissolan pihapiirin muodostavat seuraavat tilat rakennuksineen;
L A H J A K I R J A LAHJAN ANTAJA Ilomantsin kunta Y-tunnus 0167589-4 Soihtulantie 7, 82900 Ilomantsi LAHJAN SAAJA Sissosten Sukuseura ry Rekisterinumero 185.552 LAHJOITUKSEN KOHDE Sissolan pihapiirin
Lisätiedot20.8.2001 DNro 3/51/2001
VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNTA LAUSUNTO NRO 20/2001 20.8.2001 DNro 3/51/2001 Valtion kirjanpitolautakunnan lausunto hakemukseen, jossa puolustusministeriö on pyytänyt lausuntoa YK:n rauhanturvajoukoista
LisätiedotValtio, VM ja HVK, jäljempänä yhdessä Osapuolet ja kukin erikseen Osapuoli.
1 (5) OSAKEVAIHTOSOPIMUS 1 Osapuolet 2 Tausta 1.1 Suomen valtio, valtiovarainministeriön edustamana, Snellmaninkatu 1 A, Helsinki, PL 28, 00023 Valtioneuvosto (Suomen valtio jäljempänä Valtio ja valtiovarainministeriö
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.4.2013 COM(2013) 239 final 2013/0127 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS maasta toiseen ulottuvien vesistöjen ja kansainvälisten järvien suojelusta ja käytöstä tehdyn yleissopimuksen
LisätiedotYhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi
EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.1.2014 JOIN(2014) 1 final 2014/0004 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS rajoittavista toimenpiteistä
LisätiedotLapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan v. 2015 valintakokeen arvosteluperusteet
Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan v. 2015 valintakokeen arvosteluperusteet Tehtävä 1 Aluehallintovirasto voi toimittaa työpaikalla työsuojelutarkastuksen omaaloitteisesti tai työpaikalta tulleen
LisätiedotAsia T-237/00. Patrick Reynolds vastaan Euroopan parlamentti
Asia T-237/00 Patrick Reynolds vastaan Euroopan parlamentti Henkilöstö Tilapäinen siirto muihin tehtäviin yksikön edun mukaisesti Henkilöstösääntöjen 38 artikla Poliittinen ryhmä Siirron ennenaikainen
LisätiedotVähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus
Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.4.2012 30.4.2014 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.4.2012 30.4.2014 1 Kaupan liitto Palvelualojen ammattiliitto VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS
LisätiedotKulttuuripalvelut, toimintamallien vertailu
Kulttuuripalvelut, toimintamallien vertailu Mitkä asiat on oleellisia? Sitovuus Päätöksenteko Strateginen ohjaus ja toiminnan ohjaus Henkilöstöpolitiikka Asiakasrajapinnat/reagointikyky asiakastarpeisiin
LisätiedotEuroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0136 (NLE) 14112/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JUSTCIV 263 TRANS 364 MAR 148 ENV 710 NEUVOSTON PÄÄTÖS
LisätiedotSOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN
SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN JA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN välillä [. päivänä kuuta 2017] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja
LisätiedotSOPIMUKSET KUNTALIITOKSISSA Lakiklinikka 13.9.2012
SOPIMUKSET KUNTALIITOKSISSA Lakiklinikka 13.9.2012 Leena Hoppu-Mäenpää Lakimies, varatuomari Kuntaliitto / Kuntamarkkinat Leena Hoppu-Mäenpää VT Tehty sopimus sitoo Pacta sunt servanda periaate» Sopimukset
LisätiedotSUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2008 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 2008 N:o 104 105 SISÄLLYS N:o Sivu 104 Laki pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa,
LisätiedotSOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON LAITOSHUOLLON JA SIIVOUSPALVELUJEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE
SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON LAITOSHUOLLON JA SIIVOUSPALVELUJEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE välillä. päivänä kuuta 2017 1 Sopijapuolet Luovuttaja
LisätiedotSyksyn aloituskampanjat lippukunnissa
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä
LisätiedotLuottamusmies, luottamusvaltuutettu ja Suomen perustuslain 13 :n turvaama yhdistymisvapaus
TAUSTAMUISTIO 1 1 (5) 26.4.2016 Luottamusmies, luottamusvaltuutettu ja Suomen perustuslain 13 :n turvaama yhdistymisvapaus Työntekijöiden edustuksen nykytila Luottamusmies ja luottamusvaltuutettu Luottamusmiehen
LisätiedotLomat pidetty mikä on talouden suunta? Pasi Sorjonen 04/08/2014
Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Pasi Sorjonen 04/08/2014 Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Yhdysvallat: Vahvasti eteenpäin Euroalue: Pehmeät mittarit yllättävän vahvoja Iso-Britannia: Vahva
LisätiedotHeikki Kurttila. Isäntämaasopimus. Pirtin klubi 5.4.2016
Heikki Kurttila Isäntämaasopimus hyppy kohti NATOa Pirtin klubi 5.4.2016 Historiaa: Paasikiven Kekkosen linja Paasikivi: Olipa Venäjä miten vahva tai miten heikko hyvänsä, aina se on tarpeeksi vahva Suomelle.
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2014 COM(2014) 626 final 2014/0290 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Latvian tasavallalle annettavasta luvasta soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
LisätiedotSOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON KIIREETTÖMIEN POTILASKULJETUSTEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE
SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON KIIREETTÖMIEN POTILASKULJETUSTEN SIIRTÄMISESTÄ HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE HELSINGIN KAUPUNGIN JA HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n ja tuloverolain 33 c :n muuttamisesta Esityksessä
LisätiedotAVOINTA DATAA TURVALLISESTI: avoimen datan käyttölupasuositus. Marjut Salokannel OTT, dosentti SaReCo Oy 25.3.2015
AVOINTA DATAA TURVALLISESTI: avoimen datan käyttölupasuositus Marjut Salokannel OTT, dosentti SaReCo Oy 25.3.2015 Taustaa Tavoitteena julkishallinnon tietoaineistojen mahdollisimman laaja hyödyntäminen
LisätiedotLUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY
LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 LUOVUTUSKIRJA 2 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja 1.2. Vastaanottaja 2. TAUSTATIEDOT
LisätiedotJOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014
JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 KOMISSIO Komissio otetaan käyttöön kaikissa kilpailutuksissa, joiden hankintakausi alkaa 1.1.2012 tai sen jälkeen Raha liikkuu Joensuun seudun hankintatoimen
LisätiedotSUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN. Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen 19.5.2011
SUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (CSDP) Ns. Petersbergin tehtävät osaksi EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa
LisätiedotHuomaathan, että ohjeessa olevat näytöistä otetut kuvat voivat poiketa sinun koulutuksesi vastaavien sivujen kuvista.
OHJE OPISKELIJALLE MOODLEN KÄYTTÖÖN 1/5 2011/2012 MOODLE KOULUTUKSESSA Työterveyslaitoksella käytetään Moodle -verkko-oppimisalustaa. Potilassiirtojen Ergonomia - koulutus on monimuotokoulutusta, johon
LisätiedotHELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN
SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON PERHE- JA SOSIAALIPALVELUT-OSASTON FONIATRIAN POLIKLINIKKATOIMINNON LUOVUTUKSESTA HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE HELSINGIN KAUPUNGIN
LisätiedotTilaajavastuulain muutokset 1.9.2015
Tilaajavastuulain muutokset 1.9.2015 Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annetun lain muuttamisesta 678/2015 Hallituksen esitys HE 161/2014 vp Työelämä-
LisätiedotYHDISTYNEIDEN KANSAKUNTIEN JA EUROOPAN UNIONIN VOIMASSA OLEVAT PAKOTTEET
ULKOASIAINMINISTERIÖ 15.9.2005 Oikeudellinen osasto Kansainvälisen oikeuden yksikkö 1 (25) YHDISTYNEIDEN KANSAKUNTIEN JA EUROOPAN UNIONIN VOIMASSA OLEVAT PAKOTTEET Listassa on lueteltu YK:n ja EU:n kansainvälisiä
Lisätiedot1 Sopijapuolet. Juuan rengasvesiosuuskunta. 2 Kaupan kohde
KAUPPAKIRJA LUONNOS 1 Sopijapuolet Myyjä: Ostaja: Juuan kunta Juuan rengasvesiosuuskunta 2 Kaupan kohde Kaupan kohteena on liiketoiminta (vesihuoltotoiminnan liikearvo) ja siihen liittyvä liitteen 1 kartassa
LisätiedotNimi: Opiskelijanumero: Rikosoikeus / aineopinnot Eurooppalainen ja kansainvälinen rikosoikeus -opintojakso (1,5 op) sl 2013
1 Rikosoikeus / aineopinnot Eurooppalainen ja kansainvälinen rikosoikeus -opintojakso (1,5 op) sl 2013 Vaihtoehtoinen 1. kuulustelu ma 9.12.2013 klo 10.00 12.00 Aikaa kuulustelun suorittamiseen on tasan
LisätiedotKIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA
KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Ostaja Myrskyläntien Palvelukodit Kiinteistö Oy
LisätiedotRaportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena
Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena Tiivistelmät, väli- ja loppuraportit Auli Vuorela ESR-koordinaattori Uudenmaan ELY-keskus 6.5.2013 Raportteja, raportteja, raportteja Loppuraportti
LisätiedotEUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Bryssel 23.2.2009 KOM(2009)81 lopullinen
FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 23.2.2009 KOM(2009)81 lopullinen FI FI LIITE PÖYTÄKIRJA ELATUSVELVOITTEISIIN SOVELLETTAVASTA LAISTA FI 2 FI Tämän pöytäkirjan allekirjoittajavaltiot, jotka
LisätiedotPariisin ilmastokokouksen terveiset merenkulkijoille. Trafi Meri 2016 seminaari 12.4.2016 Lolan Eriksson Hallitusneuvos
Pariisin ilmastokokouksen terveiset merenkulkijoille Trafi Meri 2016 seminaari 12.4.2016 Lolan Eriksson Hallitusneuvos 1 Pariisin ilmastosopimus: Vahvistaa maailmanlaajuisia ilmastotoimia Pitää keskilämpötilan
LisätiedotSOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPAN MAKSUJÄRJESTELYISTÄ
1 (7) SOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPAN MAKSUJÄRJESTELYISTÄ 1. OSAPUOLET 1.1. Hankintayksikkö Helsingin kaupunki, Y-tunnus 0201256-6 jota edustaa kiinteistölautakunta PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI (jäljempänä:
LisätiedotValtiosopimukset. Eduskunnan kirjasto, Kansalaisinfo tietoasiantuntija Mirja Pakarinen
Valtiosopimukset Eduskunnan kirjasto, Kansalaisinfo 28.3.2017 tietoasiantuntija Mirja Pakarinen Koulutuksen rakenne perustietoa valtiosopimuksista ja valtiosopimusten hyväksyminen Suomessa valtiosopimukset
LisätiedotHelsingin kaupunki, Jäteyhtiön perustajaosakkaana. Jäteyhtiön osakkeenomistajat ( Osakkeenomistaja tai yhdessä Osakkeenomistajat )
Liite 7.4 Osakassopimusluonnos OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET Tämän sopimuksen osapuolia ovat Jätkäsaaren jätteen putkikeräys Oy (y-tunnus 2346319-8, Jäteyhtiö ) Helsingin kaupunki, Jäteyhtiön perustajaosakkaana
LisätiedotLIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 901 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO Arviointi toimista, jotka ESPANJA, RANSKA, MALTA, ALANKOMAAT ja SLOVENIA ovat toteuttaneet neuvoston
LisätiedotMatematiikan tukikurssi
Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 10 1 Sarjakehitelmiä Palautetaan mieliin, että potenssisarja on sarja joka on muotoa a n (x x 0 ) n = a 0 + a 1 (x x 0 ) + a 2 (x x 0 ) 2 + a 3 (x x 0 ) 3 +. n=0 Kyseinen
LisätiedotResurssisodat ja Kriisinhallinnan Tulevaisuus
Resurssisodat ja Kriisinhallinnan Tulevaisuus Resurssisodista Resurssisota-diskurssi 1990-luvulla kietoutunut sisällissotiin ja Afrikan konflikteihin 2000-luvulla myös terrorismin rahoittamiseen Suurvallat
LisätiedotARVIOINTIPERIAATTEET
PSYKOLOGIAN YHTEISVALINNAN VALINTAKOE 2012 ARVIOINTIPERIAATTEET Copyright Helsingin yliopisto, käyttäytymistieteiden laitos, Materiaalin luvaton kopiointi kielletty. TEHTÄVÄ 1. (max. 34.5 pistettä) 1 a.i)
LisätiedotMatematiikan tukikurssi
Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 8 1 Derivaatta Tarkastellaan funktion f keskimääräistä muutosta tietyllä välillä ( 0, ). Funktio f muuttuu tällä välillä määrän. Kun tämä määrä jaetaan välin pituudella,
LisätiedotPainolastivesiyleissopimus - pääpiirteet ja voimaansaattaminen Suomessa
Painolastivesiyleissopimus - pääpiirteet ja voimaansaattaminen Suomessa Lolan Eriksson Hallitusneuvos 25.2.2015 Yleissopimuksen tausta Torjutaan alusten painolastivesien ja sedimenttien mukana leviäviä
Lisätiedot2.10.2013 A7-0276/175
2.10.2013 A7-0276/175 175 Johdanto-osan 32 a kappale (uusi) (32 a) Esillepanokieltoja koskevan yhdenmukaistetun lähestymistavan puute vaikuttaa sisämarkkinoiden toimintaan. Tupakoinnin torjuntaa koskevan
LisätiedotKERAVAN KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA. Hyväksytty: 9.2.2009 / Kv 146. Voimaantulo: 1.1.
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 9.2.2009 / Kv 146 Voimaantulo: 1.1.2010 Muutettu: 12.3.2012/ Kv 26 Voimaantulo: 1.4.2012 Muutettu: 11.6.2012
LisätiedotKäyttöehdot, videokoulutukset
Käyttöehdot, videokoulutukset Edita Publishing Oy PL 700, 00043 NORDIC MORNING www.editapublishing.fi Asiakaspalvelu www.edilexpro.fi edilexpro@edita.fi puh. 020 450 2040 (arkisin klo 9 16) 1 Yleistä Tämä
LisätiedotSAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA
1 (7) SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Allekirjoittaneet Sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan toiminnan ja
LisätiedotSuomen Lions-liitto ry Käyttäjätunnus ja sisäänkirjautuminen MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.2 4.4.2016
Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Käyttäjätunnus ja sisäänkirjautuminen MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.2 4.4.2016 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla,
LisätiedotESPOON KAUPUNKI Liite 3 Tekninen keskus. Vaalimainostelineet SOPIMUSLUONNOS. Sisältö
ESPOON KAUPUNKI Liite 3 Tekninen keskus Vaalimainostelineet SOPIMUSLUONNOS Sisältö 1 SOPIJAPUOLET 3 1.1 TILAAJA 3 1.2 TOIMITTAJA 3 2 SOPIMUKSEN KOHDE 3 3 SOPIMUKSEN SYNTYMINEN JA KESTO 3 4 TILAUKSET, HINNAT
LisätiedotMietteitä vanhusneuvoston jäsenyyden päättyessä. Vanhusneuvosto 19.11.2014 Seurakuntien talo, III linja Yrjö Mattila
Mietteitä vanhusneuvoston jäsenyyden päättyessä Vanhusneuvosto 19.11.2014 Seurakuntien talo, III linja Yrjö Mattila Eduskunnan oikeusasiamies ja välikysymys vanhuspalvelulain taustalla Eduskunnan oikeusasiamies
LisätiedotPÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain 30 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi veroäyrin käsitteestä ortodoksisesta kirkkokunnasta annetussa
LisätiedotTOIMINNAN KAUPPAKIRJA. Mäntsälän kunta. Uudenmaan Työterveys Oy *** x.x.2017
TOIMINNAN KAUPPAKIRJA Mäntsälän kunta ja Uudenmaan Työterveys Oy *** x.x.2017 2 (8) 1 OSAPUOLET Mäntsälän kunta Y-tunnus: 0129261-5 Kotipaikka: Mäntsälä Osoite: (jäljempänä Myyjä ) Uudenmaan Työterveys
LisätiedotMitä aiot, Vladimir Vladimirovitš? Sanna Kurronen Elokuu 2014
Mitä aiot, Vladimir Vladimirovitš? Sanna Kurronen Elokuu 2014 Kovat ajat vaativat kovat keinot Pienikin oppositio tukahdutetaan Ankara sananvapauden rajoittaminen Venäjällä on jäänyt pienelle huomiolle
LisätiedotTerrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen lisäpöytäkirja
Terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen lisäpöytäkirja Euroopan neuvoston jäsenvaltiot ja muut tämän pöytäkirjan allekirjoittaneet terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan
LisätiedotBryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) 8305/14 ADD 1 PI 39 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Päivämäärä
LisätiedotHenkilöstön asema ja järjestöjen palvelut
Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut Tuotannollistaloudellinen irtisanominen ja irtisanomisaika Helsingin Yliopisto Irtisanomisen oikeudellinen perusta Työnantajan noudattamista irtisanomisperusteista
LisätiedotMAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KIINTEISTÖN LUOVUTUSKIRJA
LUONNOS 8.4.06 MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KNTEISTÖN LUOVUTUSKIRJA. SOPIJAPUOLET Ulvilan kaupunki (00490-7) PL 77, 8 ULVILA ja Esa Mäkelä (XXXXXXX-XXX) Haapasaarentie A 860 PORI Kauko Mäkelä (XXXXXXX-XXX) Kantotie
LisätiedotEUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. neljännesvuosittaista julkista velkaa koskevien tietojen laatimisesta ja toimittamisesta
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 9.12.2003 KOM(2003) 761 lopullinen 2003/0295 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS neljännesvuosittaista julkista velkaa koskevien tietojen laatimisesta ja toimittamisesta
LisätiedotTärkeää tietoa GILENYA -hoidosta. Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta.
Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Ensimmäisen GILENYA-annoksen jälkeen lääkärisi pyytää sinua jäämään vastaanotolle vähintään kuuden tunnin ajaksi, jotta tarvittaviin
LisätiedotMatematiikan tukikurssi 3.4.
Matematiikan tukikurssi 3.4. Neliömuodot, Hessen matriisi, deiniittisyys, konveksisuus siinä tämän dokumentin aiheet. Neliömuodot ovat unktioita, jotka ovat muotoa T ( x) = x Ax, missä x = (x 1,, x n )
LisätiedotLIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen
LisätiedotEhdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella
LisätiedotHE 208/2000 vp. Esityksellä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi
HE 208/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtiosopimusoikeutta koskevaan Wienin yleissopimukseen tehdyn selityksen peruuttamisen hyväksymisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksellä ehdotetaan,
LisätiedotJÄLLEENMYYNTISOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON PALVELUOSASTO INNOFACTOR OYJ
JÄLLEENMYYNTISOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON PALVELUOSASTO JA INNOFACTOR OYJ 16.6.2014 3815172.3 SISÄLLYSLUETTELO JÄLLEENMYYNTISOPIMUS... 3 OSAPUOLET... 3 SOPIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS...
LisätiedotLUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY
LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 2 LUOVUTUSKIRJA 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja Pohjois-Savon
LisätiedotHELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN
LUONNOS 4.12.104 SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON SAIRAALA-, KUNTOUTUS- JA HOIVAPALVELUT -OSASTON FYSIATRIAN POLIKLINIKKATOI- MINNAN LUOVUTUKSESTA HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRILLE
LisätiedotSosiaalikollegan verkkokonsultaatio- ja sosiaali- ja terveysneuvonnan kysymykset
Sosiaalikollegan verkkokonsultaatio- ja sosiaali- ja terveysneuvonnan kysymykset (26.11.2013-26.5.2014) 27.5.2014 24.11.2014 Verkkokonsultaatioon 9 kysymystä Sosiaali- ja terveysneuvontaan 42 kysymystä
LisätiedotLIIKETOIMINNAN KAUPPAKIRJA HELSINGIN KAUPUNGIN (HELSINGIN ENERGIA) HELEN OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]
LIIKETOIMINNAN KAUPPAKIRJA HELSINGIN KAUPUNGIN (HELSINGIN ENERGIA) JA HELEN OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] SISÄLLYS OSAPUOLET... 4 TAUSTA JA TARKOITUS... 4 1 KAUPAN KOHDE... 4 1.1 Liiketoiminta...
LisätiedotOmistuslaitureista on myytävänä paikkoja 2,5-3,5 metrin paikkoja Kysellä voi satamakapteenilta.
Kokkolan Venekerhon laituripaikat Kausi 2014 Omistuslaitureista on myytävänä paikkoja 2,5-3,5 metrin paikkoja Kysellä voi satamakapteenilta. 1 / 24 Vuokrapaikkoja on myös saatavissa leveydet 2,5-4.0 metriin.
LisätiedotOpintotuen palauttaminen, peruminen ja lakkautus sähköisen muutosilmoituksen täyttöohje
Opintotuen palauttaminen, peruminen ja lakkautus sähköisen muutosilmoituksen täyttöohje Sisällys Opintotuen palauttaminen, peruminen ja lakkautus sähköisen muutosilmoituksen täyttöohje... 1 Yleisohjeet...
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 129/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon
LisätiedotHenkilötietojen suojasta kiinteistökaupan verkkopalvelussa
Henkilötietojen suojasta kiinteistökaupan verkkopalvelussa Kiinteistöasioiden digipäivä 15.4.2016, Pasila Kristian Holmén Johtava asiantuntija, VT Maanmittauslaitos Yleistä henkilötiedoista verkkopalvelussa
LisätiedotSOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA
luonnos 11.8.2014 SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA 1. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Vakka Suomen Sanomain kuntayhtymä (jäljempänä kuntayhtymä )
LisätiedotULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA
ULKOPOLITIIKAN HOITO SUOMESSA Miten hyvin tai huonosti Suomen ulkopolitiikkaa on mielestänne viime vuosina hoidettu? 01 lokakuu 1- v. - v. - v. 0- v. ylioppil/opisto Yliopist/Ammatikork koulu Toimihenk.Yritt/Johtava
LisätiedotOpettajalle ohje opintojakson toteutuksen tekemiselle mallipohjana ja mallipohjan tuominen opintojakson toteutukseen.
1 Opettajalle ohje opintojakson toteutuksen tekemiselle mallipohjana ja mallipohjan tuominen opintojakson toteutukseen. (HUOM!): Toteutussuunnitelmat otetaan käyttöön vasta 2015 OPSista lähtien. (Connect
LisätiedotLuonnos KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET. Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: PL 11, Lappeenranta. ( Ostaja )
KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: 0162193-3 PL 11, 53101 Lappeenranta ( Ostaja ) ja Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy, Y-tunnus: 2836239-6 PL11, 53101 Lappeenranta ( Myyjä ) Myyjä
LisätiedotSEURAKÄYTTÄJÄN OHJEITA PELIPAIKASSA
SEURAKÄYTTÄJÄN OHJEITA PELIPAIKASSA SEURAKÄYTTÄJÄN OHJEITA / TEHTÄVÄILMOITUKSET JOTTA SEURA SAA AINA VÄLITTÖMÄSTI TIEDON: Uudesta rekisteröinnistä (hyväksyminen / aktivointi) Rekisteröinnin uudistamisesta
LisätiedotSalassapitosopimus 2018
Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 1 / 4 1. Sopijapuolet ja sopimuksen kohde Alla mainitut sopijapuolet ovat tehneet salassapitoa koskevan sopimuksen tässä sopimuksessa sovituin ehdoin. 2.
LisätiedotTampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver
1 Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver 25.4.2016 1. Osapuolet 1. Tampereen kaupunki, joka omistaa 71,20 % osakkeista ja äänivallasta 2. Ylöjärven kaupunki, joka omistaa 8,53 % osakkeista
LisätiedotSN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0268 (COD) SN 1316/14 LIMITE ILMOITUS Asia: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o.../20.., annettu...,
LisätiedotTONTTIJAKO LUNASTAMINEN (lyhyesti)
Professori Ari Ekroos TONTTIJAKO LUNASTAMINEN (lyhyesti) Yhdyskuntajärjestelmien ja - suunnittelun oikeudelliset perusteet RYM-C1002 TONTTIJAKO yleistä ASEMAKAAVA-ALUEIDEN RAKENNUSKORTTELIT SITOVA - keskeinen
LisätiedotKANSALAISUUSYKSIKÖN TILASTOKATSAUS, VUOSI 2012. 1. Kansalaisuusyksikön tehtävistä
TILASTOKATSAUS 2012/2 Kansalaisuusyksikkö 24.1.2013 KANSALAISUUSYKSIKÖN TILASTOKATSAUS, VUOSI 2012 1. Kansalaisuusyksikön tehtävistä Kansalaisuusyksikön tehtävänä on Suomen kansalaisuuden saamista, säilyttämistä,
LisätiedotKoha-Suomi Oy Osakassopimus
1 Koha-Suomi Oy Osakassopimus 2 1. Osapuolet A kunta, Y-tunnus B kunta, Y-tunnus C kunta, Y-tunnus.. x, Koha Suomi Oy Edellä kohdissa a) y) tarkoitetut tahot jäljempänä erikseen Osakkeenomistaja ja yhdessä
LisätiedotAPPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA
APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA [SANTASPORT PALVELUT] OY:N VÄLILLÄ [pp.kk.2014] Luottamuksellinen 2 1 TAUSTA... 3 2 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSHETKI... 3 3 APPORTTIOMAISUUS...
LisätiedotAF/CE/CH/FRAUDE/fi 1
PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/CE/CH/FRAUDE/fi 1 Täysivaltaiset edustajat, jotka edustavat BELGIAN KUNINGASKUNTAA, TŠEKIN TASAVALTAA, TANSKAN KUNINGASKUNTAA, SAKSAN LIITTOTASAVALTAA, VIRON TASAVALTAA, HELLEENIEN TASAVALTAA,
LisätiedotPÄÄTÖS SISÄPIIRINTIEDON JULKISTAMISEN LYKKÄÄMISESTÄ
Yhtiön X SISÄPIIRIOHJE, LIITE 3 1 (5) PÄÄTÖS SISÄPIIRINTIEDON JULKISTAMISEN LYKKÄÄMISESTÄ FINANSSIVALVONNALLE TOIMITETTAVAT TIEDOT HUOM.: Finanssivalvonnalle toimitetaan alla olevat tiedot ainoastaan sellaisesta
LisätiedotKansainväliset pakotteet
Kansainväliset pakotteet EU:n vientivalvonta ja pakotteet 5.3.2013 Ulkoasiainministeriö Oikeuspalvelu Kansainvälisen oikeuden yksikkö OIK-10@formin.fi, p. 09 160 55742 Johdanto 1. Yleistä pakotteista Tavoitteet
LisätiedotVES 340751 1(3) 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus
VES 340751 1(3) Tarkentava virkaehtosopimus, joka tehtiin 2 päivänä kesäkuuta 2009 sisäasiainministeriön sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Julkisten
LisätiedotTOIMEKSIANTOSOPIMUS. Toimeksisaajan puolesta asiaa hoitaa vastuuhenkilönä ensisijaisesti: Asianajaja, varatuomari Janne Jokinen
TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1. TOIMEKSIANTAJA Nimi: Y-tunnus/hlötunnus: Osoite (ja laskutusosoite): Puh.: Fax: Sähköpostiosoite: Yhteyshenkilö: 2. TOIMEKSISAAJA Asianajotoimisto Jokinen & Associates Oy (Y-tunnus
Lisätiedot