ADPROFIT JUNIORISARJAN TEHTÄVÄNANTO Miten saadaan lisää nuoria aikuisia Kansallismuseoon?
|
|
- Helinä Kouki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ADPROFIT JUNIORISARJAN TEHTÄVÄNANTO Miten saadaan lisää nuoria aikuisia Kansallismuseoon? Kansallismuseo järjestää yhdessä Mainostajien Liiton kanssa osana AdProfit-kilpailua opiskelijoille, nuorille suunnittelijoille tai jo alalla oleville markkinoinnin suunnittelukilpailun. Kilpailutehtävänä on luoda erottuva ja kohderyhmää uudella ja mielenkiintoisella tavalla puhutteleva kampanjakokonaisuus. Kampanjan taustalla on Kansallismuseon kokonaisvaltainen uudistuminen brändi-identiteetin ja kommunikoinnin osalta. Eli kampanjan tulisi toimia myös osana Kansallismuseon uuden ilmeen lanseeraamista. Suunnittelukilpailun kilpailuaika on klo Suunnittelutehtävä on monikanavainen kampanjatoteutus, joka jätetään klo mennessä AdProfit-sivustolle. Osallistuja täyttää osallistumislomakkeen sekä laatii kampanjasuunnitelman esimerkkitoteutuksineen. Kampanjaan toivotaan myös tapahtumallisia ja sosiaalisen median toimenpiteitä. Osallistujille järjestetään brieftilaisuus Kansallismuseossa klo ja klo 15.00, Kansallismuseo, Mannerheimintie 34, pääsisäänkäynti. Mikäli et pääse infotilaisuuteen, voit pyytää infopaketin Kansallismuseosta. Brief-tilaisuuteen ilmoittautumiset ja infopaketti: Mikael Neuvonen, Juniorisarjassa maineen ja kunnian lisäksi on tarjolla hyvät palkinnot. Voittajatyö tullaan palkitsemaan 1500 euron rahapalkinnolla. Sijat 2-3 palkitaan 1000 ja 500 euron rahapalkinnolla. Muista nämä: - Palauta kampanjaehdotuksesi mennessä: adprofit@mainostajat.com - Shortlistalle jatkoon pääsystä ilmoitetaan helmi-maaliskuussa Palkinnot luovutetaan voittajille palkintojenjakotilaisuudessa maaliskuussa 2015.
2 1. Tausta suunnittelulle Kansallismuseo on Suomen historiallinen keskusmuseo, jonka ydintehtävä on valtakunnallisesti keskeisen kulttuurihistoriallisen pääoman tallentaminen ja jakaminen. Kansallismuseon museoperheeseen kuuluvat Kansallismuseo, Seurasaaren ulkomuseo, Tamminiemi, Hvitträsk, Louhisaari, Kulttuurien museo, Suomen merimuseo, Urajärven kartano ja Alikartano sekä Hämeen linna ja Olavinlinna. Kansallismuseon museokohteiden profilointia on rakennettu seuraavasti: Kansallismuseo (Suomen historiaa tähän päivään saakka), Kulttuurien museo (Meininkiä maailmalta), Hvitträsk (Kansallisromanttisen arkkitehtuurin helmi), Tamminiemi (Kansainvälisen politiikan ja kokoustamisen näyttämö), Seurasaaren ulkomuseo (Olohuone keskellä kaupunkia), Hämeen linna (Keskiajalta nykypäivään), Olavinlinna (Savon puolustuslinna), Suomen merimuseo (Historiaa pintaa syvemmältä), Alikartano (Kartanoromantiikkaa ja tutkimusmatkoja), Urajärven kartano (Empirekartano keskellä Päijät-Hämettä), Louhisaari (Flemingien ja Mannerheimin barokkilinna). Kansallismuseossa aloitettiin alkukesällä 2014 brändiuudistus, jonka lähtökohtana on ollut brändiarkkitehtuurin ja yhtenäisemmän kommunikoinnin rakentaminen 11 museokohteen kokonaisuudelle. Tavoitteena on ollut luoda Kansallismuseolle yhtenäisempi brändiidentiteetti ja kertoa kokonaisvaltaisesta uudistumisesta ja museokokemuksesta, jossa näyttelyiden ohessa museon palveluilla ja tapahtumilla on merkittävä rooli Brändiuudistuksen tavoitteena on ollut rakentaa yhtenäisempi brändiarkkitehtuuri ja suunnitella uusi tunnus. Tärkeää on pystyä kertomaan Kansallismuseon rooli kulttuurin ja valtiollisen historian tallentajana, jakajana ja osallistajana. Brändi-ilmeen tuli heijastaa Kansallismuseon uudistumista ja rakentua Kansallismuseon strategisten tavoitteiden sekä yhdessä luodun vision pohjalle. Tärkeää oli myös pystyä luomaan kokonaisvaltaista museokokemusta, jossa näyttelyiden ohessa museon tapahtumilla, kokouspalveluilla, kahvilalla, ravintolalla ja museokaupalla on merkittävä rooli. Kansallismuseon brändinä tulisi kertoa, että kohteet ovat kaikki eräänlaisia kansallisaarteita. Kansallismuseo on maamerkki ja eräänlainen kansallinen tunnus. Valitettavan monille, varsinkin nuoremmille ihmisille se on kertaluonteisen käynnin kohde ja varsin tuntematon. Talo ja koko museoperhe tarjoavat kuitenkin paljon enemmän. Kansallismuseo ei ole vain esineitä lasivitriineissä, se on innostava paikka ja tarjoaa myös puitteet kokoustamiselle. Kansallismuseon uusi tunnus kuvaa Kansallismuseota historian huoneina, tiloina ja paikkoina, jotka avaavat uusia kulmia nykyhetkeen. Kansallismuseon brändi-identiteetin visualisointi on nyt kokeiluvaiheessa. Identiteetin ja sen visuaalisen ilmeen lähtökohtana on
3 Kansallismuseon 11 museokohteen museoperheajattelu. Johtoajatuksena on Kansallismuseon visio olla ajassa elävä inspiroiva ja inspiroituva museoperhe, joka toimii ihmisten, tiedon ja ajatusten kohtaamispaikkana. Identiteetti konkretisoituu paitsi markkinoinnin ja viestinnän graafisessa ilmeessä, myös mm. meneillään olevissa brändipersoonan ja palvelulupauksen kuvauksissa. Kansallismuseon brändipersoonaa työstetään vielä, mutta jatkossa siihen tullaan liittämään määreitä kuten korvaamaton, kiehtova, itsevarma. 2. Haaste Miten saada lisää nuoria aikuisia Kansallismuseoon? Miten kertoa Kansallismuseon uudistumisesta innostavasti? Miten lanseerata uusi ilme? 3. Tavoitteet Kampanjaehdotuksen tulee vastata seuraaviin tavoitteisiin: Saada nuoret aikuiset kiinnostumaan Kansallismuseosta Saada lisää kävijöitä Kansallismuseoon ja koko museoperheeseen Erottua keskimääräisestä kohderyhmälle tehdystä mainonnasta, puhutella kohderyhmää uudella tavalla 4. Kohderyhmät Kampanjan kohderyhmällä tarkoitetaan nuoria aikuisia n vuotiaita. Kohderyhmää ei tässä kuitenkaan haluta rajata yksinomaan vuotiaisiin, koska iän rinnalla on huomioitava muitakin kohderyhmää rajaavia tekijöitä. Kohderyhmän maantieteellinen ulottuvuuskin on laaja, kun laskemme mukaan koko museoperheen. Laajimmillaan Kansallismuseon kohderyhmä kattaa kaikki suomalaiset. Kaikkien suomalaisten tulisi kokea Kansallismuseo omakseen. Kansallismuseon kivijalkana on ollut keski-ikäinen ja jo sen ylittänyt museokävijä, yleisesti kulttuuria harrastava ja vanheneva väestö. Toinen tärkeä kohderyhmä ovat koululaiset, joita museossa vierailee runsaasti. Kampanja suunnataan nuorille aikuisille erityisesti siitä syystä, että he ovat aktiivisia, parhaassa työiässä ja ovat varsin haasteellinen kohderyhmä Kansallismuseon kannalta.
4 Nuoria aikuisia halutaan lisää ja heille halutaan suunnatta jatkossa myös tarjontaa, tapahtumia ja näyttelyitä. Nuoret aikuiset odottavat museolta muutakin kuin tietoa. He haluavat elämyksiä, kokemuksia ja rentoutumista. Museokäyntiä voi rinnastaa parhaimmillaan kaikkeen vapaa-ajanviettoon kuten elokuvissa, kuntosalilla tai konsertissa käyntiin. Suunnittele kampanja-ehdotus: Kampanjaehdotuksen tulee sisältää: Kuvaus ja visualisointi kampanjan luovasta ideasta Kuvaus mediaratkaisuista ja toteutustavoista sekä siitä mikä tekee kampanjasta ainutlaatuisen Kuvaus kampanjan rakenteesta ja etenemisestä Suunnittelukilpailun arviontikriteerit Idean ja lähestymistavan relevanttius kohderyhmälle Idean tuoreus, erottuvuus ja kohderyhmän puhutteleminen Kampanjan ennakoitu vaikuttavuus Kampanjan toteutettavuus ja järkevä budjetin käyttö Suunnittelukilpailun tuomaristo Tuomaristo koostuu mainos- ja markkinointialan asiantuntijoista: Kansallismuseo, Mainostajien Liitto ja Aalto-yliopisto. Tuomaristo valitsee lähetettyjen kampanjaehdotusten perusteella voittajan ja sijat 2-3. Lisätiedot: Mikael Neuvonen, Kansallismuseo, puh , Anneli Seitsonen-Ceder, Mainostajien Liitto, ,
5 Tausta-aineistoa Suomessa on 158 ammatillista museota, joista Kulttuurihistoriallisia museoita on 49 %, erikoismuseoita 27 %, taidemuseoita 17 %, luonnontieteellisiä museoita 4 % ja yhdistelmämuseoita 3 %. Suomen museoiden kokonaiskävijämäärä on pysynyt samalla tasolla viimeiset kymmenen vuotta eli vajaassa 5 miljoonassa. Kokonaiskävijämäärän kasvun pysähtymiseen on vaikea löytää yksittäistä selitystä. Alan tekemät toimenpiteet pitäisi päinvastoin näkyä kävijämäärän nousuna. (Suomen Museoliitto, museokävijä 20111). Tarjontaa on enemmän, sillä kymmenessä vuodessa museokohteiden määrä on lisääntynyt 27:llä. Museoihin menemisen kynnystä on mataloitettu huomattavasti tarjoamalla entistä useammalle kävijälle mahdollisuus ilmaiseen sisäänpääsyyn. Vuosikymmenen aikana ilmaisten kävijöiden osuus museovieraista on noussut 18 % ollen vuonna 2010 jo yli puolet kaikista kävijöistä. Ulkomaalaisten kävijöiden osuus kokonaismäärästä on 12 %, joista suurin kansallisuusryhmä ovat venäläiset. Tutkimusotoksen perusteella tyypillinen museokävijä on nainen, joka asuu Etelä-Suomessa. Hän on ylempi toimihenkilö, jolla on korkeakoulututkinto. Hän on vuotias ja käy museossa 1 5 kertaa vuoden aikana ollessaan loma- tai vapaa-ajan matkalla perheen tai ystävän kanssa. Museo, jossa hän vierailee, on yleisesti tunnettu. Kiinnostus museokäyntiin johtuu museon aihepiiristä ja näyttelystä. Hän odottaa vierailultaan elämystä, tietoa ja viihtymistä ja vierailee museossa perheenjäsenten ja ystävien seurassa. Tyypillinen kävijä on tyytyväinen museovierailuunsa, josta hän haluaa maksaa reilut 5 euroa. Näyttelyt ovat kiinnostavia ja palvelu pelaa. Erityisen tyytyväinen hän on saamaansa tiedon määrään. Täydellinen museovierailu olisi, jos esineitä saisi koskea ja elämystä rakennettaisiin vielä enemmän interaktiivisilla menetelmillä. Sisältöjäkin tyytyväisempi kävijä on museon asiakaspalveluun. Hän lupaa tulla yli 90 %:n todennäköisyydellä museoon uudelleen ja hän suosittelee museota kaikille tuttavilleen. Museoryhmistä tyypillisen museokävijän kuvaus vastaa parhaiten taide- ja kulttuurihistoriallisen museon asiakkaita. Luonnontieteellisissaä museoissa kävijäkunta on nuorempaa painottuen lapsiperheisiin ja erikoismuseoissa korostuu mieskävijöiden suuri osuus. Amerikkalainen professori John Falk on tutkinut useita vuosia museokävijöitä ja heidän käyntimotivaatioita. Vuonna 2009 julkaisemassaan tutkimuksessa Identity and the museum visitor experience hän ryhmittelee kävijät motivaation näkökulmasta tutkimusmatkailijoiksi, mahdollistajiksi, kokemusten etsijöiksi, ammattilaisiksi ja harrastajiksi sekä rentoutujiksi. (John Falk, 2009).
6 Tällä hetkellä museoita kehitetään voimakkaasti. Kokonaisvaltaisessa museokokemuksessa korostuvat näyttelyiden ohessa museokaupan, museokahvilan, ravintolan ja kokouspalveluiden merkitys. Myös näyttelytoimintaa uudistetaan ja yksittäisenä tärkeänä kehittämistoimenpiteenä nousee ei saa koskea - tiedottamisen vähentäminen ja kokemuksellisuuden, viihtymisen, tuntemisen ja kokonaiskokemuksen merkitys. Kansallismuseon kävijätutkimus 2013 Kansallismuseon kävijämäärä on varsin vakiintunut n vuosikävijään. Ohessa viiden suurimman museon kävijämäärät: 1. Ateneumin taidemuseo Nykytaiteen museo Kiasma Helsingin kaupunginmuseo (7 kohdetta) Luonnontieteellinen museo Suomen kansallismuseo (mukana vain Kansallismuseon päärakennus) Vuonna 2013 Kansallismuseossa järjestettiin perinteeksikin muodostunut kävijätutkimus heinä-elokuussa. Tutkimus toteutettiin kyselylomakkeilla, joita museokävijät pystyivät vapaaehtoisesti täyttämään museon aulassa. Lomakkeissa oli pääosin valmiit vastausvaihtoehdot. Osaan kysymyksistä vastaaja pystyi vastaamaan omin sanoin. Jotkin vastaajat jättivät vastaamatta osaan kysymyksistä toiset vastasivat useampaan valintaan kysymyksissä. Yhteensä tutkimukseen osallistui 228 museovierasta. Heistä 46,70 % osallistui kyselyyn suomen kielellä. Englanninkielellä osallistui 50,66 % ja ruotsinkielellä 2,64 %. Suurin yksittäinen ryhmä koostui nuorista museokävijöistä, vuotiaista (50 vastaajaa). Kävijätutkimuksen mukaan tietoa museosta ja sen näyttelyistä saatiin eniten matkaoppaiden, -esitteiden ja -toimistojen kautta. Matkaoppaita ym. hyödynsivät erityisesti ulkomaalaiset, eli turistit. Kotimaisten vastaajien yleisin vastaus oli ystävät, tuttavat yms. Moni vastaaja valitsi vastausvaihtoehdokseen Internetin/sosiaalisen median. Muiksi lähteiksi mainittiin mm. aiemmat vierailut, oma kiinnostus ja yleissivistys. Tutkimuksessa kysyttiin, missä seurassa vastaaja tuli museoon. Tulos on selkeä. Vastaajat ovat olleet liikkeellä perheensä tai ystävänsä kanssa. Vastaajilta kysyttiin myös aikovatko he suositella museota tuttavilleen. Noin 95 % aikoo suositella museota tuttavilleen, alle 5 % ei aio suositella museota.
7 Kilpailun säännöt AdProfit Juniorisarjan säännöt Tehtävä Tehtävänä on luoda kokonaisvaltainen kampanja Kansallismuseolle teemalla Miten saadaan lisää nuoria aikuisia Kansallismuseoon? Kampanjan tulisi kertoa innostavasti Kansallismuseon uudistumisesta ja kansallisesti merkittävästä roolista nuorten aikuisten kohderyhmälle. Tehtävä kytkeytyy myös Kansallismuseon uuden ilmeen lanseeraamiseen. Tausta Pyydettäessä Kansallismuseolta saa lisätietoja kampanjan kohderyhmästä sekä Kansallismuseon nykyisestä kävijäprofiilista. Kilpailun tavoite Tavoitteena on luoda puhutteleva markkinointikampanja, jolla nostetaan Kansallismuseon rooli ja uudistuminen nuorten aikuisten elämässä puheenaiheeksi. Kilpailulla pyritään myös tuomaan esiin nuoria lahjakkuuksia, jotka ovat vielä koulussa tai vasta aloittaneet uransa esim. mainos- tai mediatoimistossa tai mainostajalla. Osallistumisoikeus Kilpailuun voi osallistua joko yksin tai parin kanssa. Molempien osallistujien tulee olla vuotiaita kilpailun deadlinen aikaan. Arviointiperusteet Idean ja lähestymistavan relevanttius kohderyhmälle, idean tuoreus ja erottuvuus, kohderyhmän puhutteleminen, medioiden luova ja integroitu käyttö sekä kampanjan vaikuttavuus ja toteutettavuus. Aineistovaatimukset Aineistot otetaan vastaan sähköisessä muodossa kts. Kilpailuaika ja töiden palauttaminen Kilpailuaika on Kilpailutyöt ilmoitetaan mukaan kilpailuun osoitteessa viimeistään klo mennessä. Tämän jälkeen tulleita ilmoittautumisia ei hyväksytä. Lomake tulee täydentää tiimin tiedoilla ja sinne ladataan myös valmis työ.
8 Tuomaristo Tuomaristo koostuu mainos- ja markkinointialan asiantuntijoista: Kansallismuseo, Mainostajien liitto ja Aalto-yliopisto. Palkinnot Voittajatyö tullaan palkitsemaan 1500 euron rahapalkinnolla. Sijat 2-3 palkitaan 1000 ja 500 euron rahapalkinnolla. Palkinnon luovutus Kansallismuseon edustaja luovuttaa palkinnot voittajille palkintojenjakotilaisuudessa maaliskuussa Kilpailutöiden tekijänoikeus ja käyttöoikeudet AdProfit kilpailun yleisten sääntöjen lisäksi juniorisarjassa noudatetaan seuraavia ehtoja. Mikäli kilpailuun osallistuja voittaa AdProfit-kilpailun juniorisarjan sijat 1-3, voittajat sitoutuvat luovuttamaan ja siirtämään kaikki kilpailutyön tekijän- ja muut immateriaalioikeudet kokonaisuudessaan ja rajoittamattomana Kansallismuseolle säännöissä mainittua palkintoa vastaan, jollei toisin mainita. Kansallismuseolla on oikeus muuttaa kilpailutyötä, ei kuitenkaan tekijää objektiivisesti loukkaavalla tavalla, ja saattaa se yleisön saataviin kaikissa teoslajeissa ilman ajallista ja välinerajausta. Kansallismuseolla on myös oikeus luovuttaa se kolmannelle ilman osallistujan suostumusta. Kilpailun järjestäjillä (Kansallismuseo, Mainostajien Liitto) on oikeus esitellä kilpailussa palkittuja töitä kaikessa markkinoinnissaan, markkinointimateriaaleissaan; omissa julkaisuissaan, www-sivustolla, asiakastyössä sekä tilaisuuksissa. Kilpailun shortlistalle päässeitä töitä voidaan käyttää yleisöäänestyksessä esim. Facebookissa.
ADPROFIT JUNIORISARJAN TEHTÄVÄNANTO 13.12.2013
ADPROFIT JUNIORISARJAN TEHTÄVÄNANTO 13.12.2013 Tervettä elämää eläkkeellä Miten saadaan eläkeläiset pitämään säännöllisesti huolta terveydestään? Terveystalo järjestää yhdessä Mainostajien Liiton kanssa
Museokäynnit vuonna 2018
Sivu 1 / 6 Museokäynnit Museoiden suosio jatkuu Vuonna 2018 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tilastoitiin yhteensä 7127513 museokäyntiä (n = 316), mikä on suurin piirtein saman verran kuin edellisenä
Museokäynnit jatkoivat kasvuaan vuonna ,3 TILASTOKORTTI 2/2017 MUSEOKÄYNTIEN KASVU. Ilmaiskäynnit
TILASTOKORTTI 2/2017 Museokäynnit jatkoivat kasvuaan vuonna 2017 MUSEOKÄYNTIEN KASVU Vuonna 2017 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tehtiin jälleen kaikkien aikojen käyntiennätys. Museokäyntejä
Museokäynnit vuonna 2018
Museokäynnit vuonna 2018 Museoiden suosio jatkuu Vuonna 2018 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tilastoitiin yhteensä 7 127 513 museokäyntiä (n = 316), mikä on suurin piirtein saman verran kuin
19 % 1,2. Museokäyntien ennätysvuosi % museokäynneistä oli maksettuja käyntejä. TILASTOKORTTI 2/2016 MUSEOKÄYNTIEN KASVU
Museokäyntien ennätysvuosi 2016 MUSEOKÄYNTIEN KASVU Vuonna 2016 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tehtiin kaikkien aikojen käyntiennätys. Museokäyntejä tilastoitiin kaikissa museokohteissa yhteensä
Museokävijä 2011. Eeva-Liisa Taivassalo Kimmo Levä. Suomen museoliitto ry 2012. Museokävijä 2011 1
Museokävijä 2011 Eeva-Liisa Taivassalo Kimmo Levä Suomen museoliitto ry 2012 Museokävijä 2011 1 Sisällysluettelo 3 Esipuhe 4 Tiivistelmä 5 Museokävijä Miksi museoissa käydään? ARS 11-näyttely ja Kiasman
Museokävijä 2011. Eeva-Liisa Taivassalo Kimmo Levä
Museokävijä 2011 Eeva-Liisa Taivassalo Kimmo Levä Suomen museoliitto ry 2012 1 Museokävijä 2011 2 Sisällysluettelo 4 Esipuhe 5 Tiivistelmä 6 Museokävijä Miksi museoissa käydään? ARS 11-näyttely ja Kiasman
Museoiden jaottelu pääpiirteissään
Suomen museot Suomessa on yli tuhat museota (yksi museo 5000 asukasta kohden) Pääosa museoista on kulttuurihistoriallisia museoita Suuri osa museoista on pieniä Ammatillisesti hoidettuja (museoammatillinen
ADPROFIT 2015. Kansallismuseo
ADPROFIT 2015 Kansallismuseo Brief Miten saadaan lisää nuoria aikuisia Kansallismuseoon? Tausta Mielikuva Kansallismuseosta on tällä hetkellä pölyttynyt ja anonyymi. Terminä museo viittaa liikaa vain menneisyyteen.
Aikuisten museo. Aikuisten museo
Aikuisten museo Aikuisten museo Aikuisten museo Johdatus päivän teemaan 15.12.2009 Kalle Kallio museonjohtaja Työväenmuseo Werstas Päivän ohjelma ennen lounasta 11.00-12.15 Miten kapitalismi ruostuttaa
HKL:N METROASEMIEN RADANTAUSTAULUJEN ILMEEN SUUNNITTELUKILPAILU
:N METROASEMIEN RADANTAUSTAULUJEN ILMEEN SUUNNITTELUKILPAILU Kilpailuohjelma 1 KILPAILUKUTSU 1.1 Kilpailun järjestäjä ja tarkoitus Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos () tuottaa Helsingin seudun raitiovaunu-
Peltipurkkilonkeroita ja lehmänhäntäjuttuja. Syventävä kävijätutkimus Kiasman satunnaisten vieraiden käyntikokemuksista ARS 11 -näyttelyssä
Peltipurkkilonkeroita ja lehmänhäntäjuttuja Syventävä kävijätutkimus Kiasman satunnaisten vieraiden käyntikokemuksista ARS 11 -näyttelyssä Anu Niemelä Kehittäminen ja yhteiskuntasuhteet KEHYS 5.12.2011
Museoiden taloudellinen vaikuttavuus
Museoiden taloudellinen vaikuttavuus 30.1.2014 Helsinki Taustatietoja Tutkimuksen tilaaja: Suomen museoliitto Tutkimuksen toteutusaika: Toukokuu 2013 - lokakuu 2013 Tutkimusmenetelmät: Lomakekysely museokävijöille,
MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS
1/9 KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) TÄRKEÄÄ 1. Tallenna lomake ensin omalle koneellesi. 2. Täytä tallentamasi lomake. 3. Tallenna ja palauta. Täytä kampanjakuvaus huolella! Kampanjakuvaus on tuomareiden tärkein
Autotalli.com kävijäprofiili. Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat
Autotalli.com kävijäprofiili Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat Autotalli.comin tyypillinen kävijä 8 % 76 % Mies 0-69-vuotias Selvästi keskimääräistä hyvätuloisempi 9 % Asuu puolison
Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013
Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013 Tutkimuksesta yleensä Tämä on Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEOn
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Kaupunginmuseon johtokunta MJ/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2011 1 (8) 65 Helsingin kaupungin kulttuuristrategia 2012-2017 HEL 2011-000969 T 00 01 01 Päätös päätti antaa ehdotuksesta Helsingin kaupungin kulttuuristrategiaksi 2012-17
SÄÄNNÖT SUJUVA! RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 2025 INFOGRAFIIKKAKILPAILU 1 KILPAILUN TARKOITUS KILPAILUTEHTÄVÄ INFOTYÖPAJAT...
SÄÄNNÖT Sujuva! Säännöt Sivu 2 (6) SUJUVA! RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 2025 INFOGRAFIIKKAKILPAILU SÄÄNNÖT 1 KILPAILUN TARKOITUS... 3 2 KILPAILUTEHTÄVÄ... 3 3 INFOTYÖPAJAT... 4 4 SARJAT JA OSALLISTUJAT... 4 5
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta Pauliina Mattinen 1 Tutkimuksesta yleensä Tutkimuksen aineistonkeruun toteutti Innolink Research Oy. Tutkimus
Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen
Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä
MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY
MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY Museoviraston valtakunnallinen paikallismuseokysely tehdään viiden vuoden välein. Kyselyn kohderyhmänä ovat valtion, kuntien, seurakuntien, yhdistysten,
AUTOTALLI.COM KÄVIJÄPROFIILI. Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat
AUTOTALLI.COM KÄVIJÄPROFIILI Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat Autotalli.comin tyypillinen kävijä 86 % Mies 63 % 30-59-vuotias Hyvätuloinen (48 %:lla vähintään 30 000 euron henkilökohtaiset
Tutkimuksesta Tiivistelmä Vastaajat Kotkassa vierailu motiivit Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa...
SISÄLLYS Tutkimuksesta... 2 Tiivistelmä... 3 Vastaajat... 6 Kotkassa vierailu motiivit... 9 Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa... 10 Kiinnostavimmat ohjelmasisällöt... 11 Tiedonsaanti... 12 Palvelut
Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN
Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,
Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen
Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä
Kampanjan toimenpiteet 2010 Insinöörit Uusi sukupolvi Insinooriksi.fi Ingenjor.fi. Vesa Vilenius Markkinointiviestinnän suunnittelija HAMK
Kampanjan toimenpiteet 2010 Insinöörit Uusi sukupolvi Insinooriksi.fi Ingenjor.fi Vesa Vilenius Markkinointiviestinnän suunnittelija HAMK Tutkimuksessa u haastateltiin t City Cty lehden säännöllisiä 15
Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä
Etkot & Jatkot Rembrandtin siivellä Sisällys 1. Tervetuloa Sinebrychoffin taidemuseoon! 2. Taidetestaajat Sinebrychoffin taidemuseossa 3. Etkot & Jatkot 4. Sinebrychoffin taidemuseo pähkinänkuoressa 5.
Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014
Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 28.08.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tarkoituksena
Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto Päiväkävijätutkimus 2007-2008
1 Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto Päiväkävijätutkimus 2007-2008 Yhteenveto kohderyhmänä koko maa pois lukien PKS + ympäristökunnat 2 Helsingissä vieraili edellisen kuukauden aikana,
AUTOTALLI.COM KÄVIJÄPROFIILI. Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat
AUTOTALLI.COM KÄVIJÄPROFIILI Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat Autotalli.comin tyypillinen kävijä 84 % Mies 57 % 30-59-vuotias Hyvätuloinen (50 %:lla vähintään 30 000 euron henkilökohtaiset
MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS
1/9 KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. TÄRKEÄÄ 1. Tallenna lomake ensin omalle koneellesi. 2. Täytä tallentamasi lomake. 3. Tallenna ja palauta. Täytä kampanjakuvaus huolella!
Lyhennelmä esityksestä Jaa joku teollisuusmuseo jossakin Mäntässä - ei vois vähempää kiinnostaa
Lyhennelmä esityksestä Jaa joku teollisuusmuseo jossakin Mäntässä - ei vois vähempää kiinnostaa erikoissuunnittelija Päivi Viherkoski, G.A.Serlachius -museo, 3.4.2008 Mitä museo myy -seminaari Markkinoinnin
KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia.
KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. OSALLISTUJATIEDOT Kilpailutyön nimi* Mainostoimisto* Mainostava yritys / yhteisö* Mediatoimisto* Muut KILPAILULUOKKA* Vuoden paras lanseeraus
BtoB-markkinoinnin tutkimus
BtoB-markkinoinnin tutkimus Tiivistelmä tutkimustuloksista Anna-Mari West 19.6.2008 Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää markkinointipäättäjien
Yhteisöllinen media museoiden verkkopalveluissa
Yhteisöllinen media museoiden verkkopalveluissa Museoliiton tiedottajapäivät Kotka 18-19.9.2008 Sirpa Stenström, verkkoviestintäsuunnittelija Tampereen kaupunki, sivistyspalvelut Tampereen kaupunki Mitä
Innovaatiokilpailu arjen helpottamiseksi
Innovaatiokilpailu arjen helpottamiseksi Ratkaisu:Martta Marttaliitto julkistaa kaikille avoimen Ratkaisu:Martta -kilpailun, jonka pääpalkintona on 10 000 euroa suomalaisten arkea helpottavan innovaation
Boysilli. Copywriter-opinnot / kampanjasuunnittelu, parityö
Boysilli Copywriter-opinnot / kampanjasuunnittelu, parityö K Tavoite Tehtävänantona oli suunnitella Boy-sillille kampanja, joka nostaisi tuotteen menekkiä nuorten sekä nuorten aikuisten keskuudessa. Vain
Tutkimuksesta Tiivistelmä Kotkassa vierailu motiivit Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa Ohjelma...
SISÄLLYS Tutkimuksesta... 2 Tiivistelmä... 3 Kotkassa vierailu motiivit... 7 Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa... 8 Ohjelma... 9 Kokonaisarvosana, suosittelu ja ensi vuosi... 10 Rahankäyttö...
Tiedote Onnistunut brändi luodaan yhdessä.
Tiedote 9.5.2019 Onnistunut brändi luodaan yhdessä. Järvenpään brändiuudistuksen kotisivusto www.järvenpääni.fi aukeaa Järvenpää-päivän kunniaksi la 11.5. Samalla käynnistyy huippusymppis! Sivustolla on
Viestintäsuunnitelma 2015
Viestintäsuunnitelma 2015 OAJ Varsinais-Suomen viestintää toteutetaan vuosittaisen viestintäsuunnitelman mukaisesti. Se noudattaa aina voimassa olevaa OAJ V-S:n viestintästrategian linjauksia. Viestintäsuunnitelma
VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.
VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta
Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta
Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt
Uuden toimintamallin kehittäminen Merikeskus Vellamossa. Kokemuksia, näkemyksiä ja oivalluksia 6.5.2013
Uuden toimintamallin kehittäminen Merikeskus Vellamossa Kokemuksia, näkemyksiä ja oivalluksia 6.5.2013 Sirpa Kantola-Pakkanen Hallitusohjelmat Säädökset Ohjaus OKM strategiat ja ohjelmat Maakuntasuunnitelmat
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.
Kimmo Levä Museonjohtaja FM, MBA
Kimmo Levä Museonjohtaja FM, MBA Luovat toimialat: taiteet ja muu kulttuurituotanto, matkailu, arkkitehtuuri, mainonta ja viestintä, muotoilu Luova talous: luovuutta tuotteissaan ja tuotannossaan hyödyntävät
Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015
Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon
Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN
Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,
Etkot & Jatkot. Art Pro
Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot 4. Jatkot 5. Tutustu Kiasmaan 6. Seuraa meitä 7. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro -käynnillä
Kiitos kanta-asiakkaille! Etuja tarjoamalla museo huomioi museoiden kanta-asiakkaita museokorttilaisia!
Museokortti-edut Museokortti-etujen tarjoaminen on helppo tapa mainostaa museon tuotteita ja palveluita! Etuja tarjoamalla museo huomioi museoiden kanta-asiakkaita. Museokortti on 280 suomalaisen museon
Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu
1/6 Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama Suomen itsenäisyyden 100- vuotisjuhlavuoden juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön
Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä?
Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1..2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Matkailu ja kotiseututyö & museot alueen kulttuuri kiinnostaa aina matkailijoita
KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller
KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset
MIKSI MUSEOON? Suomalaisten näkemykset museoista
MIKSI MUSEOON? Suomalaisten näkemykset museoista Pasi Holm, Markku Leskinen ja Juho Tyynilä..01 1..01 Kuva: Popova Valeriya / Shutterstock.com Vaikka ollaan tyytyväisiä museokäynteihin, ei vain tule käytyä.
Sosiaalinen media vetovoimaisuuden edistäjänä
Sosiaalinen media vetovoimaisuuden edistäjänä Ville Lehtovirta Aleksin Kaiku Oy 15.11.2012 Paula, taloustoimittaja Anita, asiakas Matti, myyntipäällikkö Teppo, työnhakija Viestintä www.aleksinkaiku.fi
SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA
SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA Markkinatehdas on ryhmä nuoria markkinoijia, joiden tavoitteena on parantaa Keski-Suomen yritysten markkinoinnin suunnitelmallisuutta ja auttaa käytännön toteutuksessa.
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat
Opettajan tilastotietolähteet. Reija Helenius
Opettajan tilastotietolähteet Tilastojen luku- ja käyttötaito: mitä ja miksi? 2 Statistical literacy is the ability to read and interpret summary statistics in the everyday media: in graphs, tables, statements,
Kolme neljästä kuntapäättäjästä somessa vihreät ja perussuomalaiset aktiivisimpia
Antti Mykkänen, asiamies, VTM KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö Tutkimus kuntapäättäjien some-käyttäytymisestä: Kolme neljästä kuntapäättäjästä somessa vihreät ja perussuomalaiset aktiivisimpia Kolme
Markkinointi sosiaalisessa mediassa
Markkinointi sosiaalisessa mediassa Digityöpaja, 30.11.2017 Outi Mertamo DigiReWork hanke Hamk.fi/digirework Minä Outi Mertamo Tuotantotalouden insinööri, 2010. Aloittanut HAMKissa markkinointisuunnittelijana
Kansainvälinen kulttuuritapahtuma
Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Case: Savonlinnan Oopperajuhlat Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 3.6.2011. Historiaa Ensimmäiset oopperajuhlat Olavinlinnassa pidettiin kesällä
Metro.fi Kävijäprofiili. Tammikuu 2013
Metro.fi Kävijäprofiili Tammikuu 2013 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin Metro.fi-sivustolla 7.1. 20.1.2013. Vastauksia tutkimukseen kerättiin 300 kappaletta, ja vastausprosentti
Tapahtumien Hämeenlinna
Tapahtumien Hämeenlinna 20.1.2015 www.linnan.fi Linnan Kehityksen tavoitteena on hankkia kaupunkiin isoja tapahtumia Haemme aktiivisesti kaupunkiin erityyppisiä isoja tapahtumia: Isojen yritysten vuositilaisuudet,
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Agenda Kampanjan eteneminen ja tulokset kesän toimista Paikallisen markkinoinnin ja vies7nnän ak7voin7 Kampanja aikajana Tavoitteet, strateginen viesti, visuaalisuus, mediasuunnitelma
Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti!
Sosiaalinen media muuttaa maailman Nyt! Heti! Nopeasti! Sara-Maria Forsberg Syyskuu 2014: 2 elokuvaa ja kansainvälinen levytys-sopimus Maaliskuu 2014: Kassaneiti Sosiaalinen Media YouTube Tuotetaan sisältöä
SISÄLLYS. N:o 852. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä lokakuuta 2002 N:o 852 858 SISÄLLYS N:o Sivu 852 Laki Kroatian kanssa tehdyn sijoitusten vastavuoroista edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen
Mainoskatko. Sikermä ihmisen kokoisia ideoita. Ota, sovella ja toteuta. Ainakin yksi jo ennen kesälomaa!
Mainoskatko Sikermä ihmisen kokoisia ideoita. Ota, sovella ja toteuta. Ainakin yksi jo ennen kesälomaa! Mari Männistö & Emma Alftan Toimialapäivä 24.5.2012 Tampere Kuka lukee kirjoja? Kenelle me markkinoimme?
Lahden museot Tarkoitus ja strategiat
Lahden museoiden strategiatulkinta kaupungin strategiaan Lahden museot Tarkoitus ja strategiat 09.11.2018 Strategialla kohti kokonaisvaltaista muutosta TARKOITUS Olemassaolomme ja työmme syy STRATEGIAT
Profiilitutkimus 2011
Profiilitutkimus 2011 Rantapallo SFS-ISO 20252 -sertifioitu Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista ilman TNS
Pirkanmaan kansainvälinen brändi - Video- ja valokuvakilpailu
Päivitetty 25.3.2011 Kilpailusäännöt Pirkanmaan kansainvälinen brändi - Video- ja valokuvakilpailu 1 Kilpailun järjestäjä Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy 2 Kilpailun voimassaoloaika
KIRJASTO & MARKKINOINTI. Roosa Kallio markkinointipäällikkö Helsingin kaupunginkirjasto
KIRJASTO & MARKKINOINTI Roosa Kallio markkinointipäällikkö Helsingin kaupunginkirjasto 26.3.2015 OHJELMA & TAVOITE Lyhyt esittely - mitä markkinointi on Miten markkinointi eroaa viestinnästä? Esimerkkejä
Esitutkimus. Asiakastyöpajat
Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa
Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012
Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat
Vaikuttavampi Facebook -yritysprofiili. Vinkit, joilla pääset Employee Experience Agency Emine emine.fi
Vaikuttavampi Facebook -yritysprofiili Vinkit, joilla pääset alkuun. @LaunonenTimo Employee Experience Agency Emine emine.fi Käytätkö Facebookia yrityksenä VAI työnantajana? Onko asiakasyleisösi Samanlainen
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Tampereen seudun kyselyn kohderyhmänä olivat paikalliset yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja ammattiopistossa
Länsi-Tampereen Lähiuutiset & Lielahti.com Länsi-Tampereen kaikki tarjoukset onhan sinun tuotteesi mukana!
Länsi-Tampereen Lähiuutiset & Lielahti.com Länsi-Tampereen kaikki tarjoukset onhan sinun tuotteesi mukana! MEDIAKORTTI 2015 SIVUSTO ( LIELAHTICOM.LÄHIUUTISET.FI ) Lisämyyntiä helposti ja nopeasti! Avaimet
Museot mielenkiintoisiksi! Avaimet positiiviseen viestintään
Museot mielenkiintoisiksi! Avaimet positiiviseen viestintään Esityksen rakenne 1. Mistä positiivinen maine muodostuu 2. Mitä viestinnästä vastaava voi tehdä positiivisen maineen saavuttamiseksi 3. Miten
Yhteistyökumppanuuspaketit 2015
KUVAUS Sivu 1 / 6 Yhteistyökumppanuuspaketit 2015 tarjoaa yhteistyökumppaneille useita kanavia levittää tietoa triathloniin ja kestävyysurheiluun liittyvistä tuotteista ja palveluista sekä muista heitä
K A N S A L L I S M U S E O N
M e t r o p o l i a A M K M u o t o i l u n i n n o v a a t i o p r o j e k t i 2 0 1 5 K A N S A L L I S M U S E O N E e v a T e r ä v ä S i s u s t u s a r k k i t e h t u u r i 1 6. 1 0. 2 0 1 5 B
HELPOTUS KILPAILUOHJELMA HELPOTUS MUOTOILUKILPAILU 2011 !!!"#$%&#$%"'!!!"%(%%(%"'!!!")*&%+)"' MUOTOILUKILPAILU 2011
HELPOTUS MUOTOILUKILPAILU 2011 KILPAILUOHJELMA HELPOTUS MUOTOILUKILPAILU 2011 HELPOTUS KILPAILUTEHTÄVÄ HELPOTUS -muotoilukilpailu 2011 MUOTOILUKILPAILU on kaksivaiheinen tuotesuunnittelukilpailu, 2011
Suomalaisten näkemyksiä matkailusta
Matkailun ja elämystuotannon OSKE Taloustutkimus Oy / Christel Nummela.11.2013 T-10244///CN.11.2013 2 Johdanto Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Matkailun ja elämystuotannon OSKEn toimeksiannosta.
Anna Kärkkäinen. erityisasiantuntija
27.3.2018 Anna Kärkkäinen erityisasiantuntija HYVINVOINTISOVELLUSTEN SUUNNITTELUKILPAILU Suunnittelukilpailun tavoitteet Kilpailun tilanne ja eteneminen http://stm.fi/hyvinvointisovellus OMATIETOVARANTO
Vierailulla Urho Kekkosen museossa
Vierailulla Urho Kekkosen museossa Teksti, kuvat ja Sari Salovaara 10.5.2012 sivu 2 / 9 Sisällys Johdanto... 3 Tamminiemen uudistukset parantavat saavutettavuutta... 4 Elämyksiä eri aistein... 5 Muita
#lupakertoa - asennekysely
#lupakertoa - asennekysely Tajua Mut! -toimintamallin #lupakertoa -kampanja rohkaisi nuoria pyytämään apua ilman häpeää tai pelkoa. Kampanjan yhteydessä toteutettiin avoin asennekysely. Kysely selvitti
Museot yhdessä yhteinen perintö hanke. 10+ museot 18.3.2015. Kimmo Levä pääsihteeri
Museot yhdessä yhteinen perintö hanke 10+ museot 18.3.2015 Kimmo Levä pääsihteeri Itsenäisyyden juhlavuoden projekti Yhteinen perintö hanke on museoalan yhteisesti toteuttama osa Valtioneuvoston koordinoimaa
Yhteisöllisen asumisen kehittäminen Tampereella
Yhteisöllisen asumisen kehittäminen Tampereella Arja Ojala 19..10..2017 Käräjätörmän monisukupolvinen yhteisökylä 2 19.10.2017 Oma Tesoman sateenvarjon alla yhteisöllisen asumisen palvelukortteleita 3
Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA
Yhteenveto 10.12.2012 Eija Seppänen MARKKINOINNIN UUSI KUVA 1 Verkkoaivoriiheen osallistuneet olen markkinoinnin ammattilainen 42% ostan markkinointipalveluja 19% myyn markkinointipalveluja 4% vastaan
TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset
TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset Asiakaskysely toteutettiin ajalla 2..27 29..27 kaikissa Toenperän toimipisteissä. Kyselyyn pystyi vastaamaan verkossa tai paperisena versiona
Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit
Brändäystä lyhyesti Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit BRÄNDÄYSTÄ HELPOSTI -KURSSIN SISÄLTÖ Päivä 1 Päivä 2 PERUSTEET Mitä kurssi sisältää? Mitä on luova ajattelu brändäyksessä? Brändi-aakkoset
Messututkimus. ASTA Rakentaja, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 11.-13.2.2011. Suorakanava Oy
Messututkimus Suorakanava Oy Yhteenveto Messututkimus sisältö Kokonaiskävijämäärä 15 382 1 Kansi Kävijäperheen koko 2,37 2 Sisällysluettelo Kävijäperheet 6 499 3 Hankkeet Messututkimukseen vastanneet 590
Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden
iite 2 ainopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan
Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt
IDEAKAHVILA: Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt Rekrytointi Henkilökohtainen kontakti/kutsu Pakottaminen/suostuttelu Järjestöjen välinen yhteistyö
Poolian palkkatutkimus 2011
Poolian palkkatutkimus 2011 Palkkatutkimuksen taustoja Palkkatutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa työnhakijoidemme nykyistä palkkatasoa ja verrata sitä heidän koulutukseensa ja työkokemukseensa sekä
Kävijäprofiili 2012. Plaza.fi/Muropaketti
Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 15 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä,
Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä
Etkot & Jatkot Rembrandtin siivellä Sisällys 1. Tervetuloa Sinebrychoffin taidemuseoon! 2. Taidetestaajat Sinebrychoffin taidemuseossa Etkot & Jatkot 3. Sinebrychoffin taidemuseo pähkinänkuoressa 4. Seuraa
Taloussanomat ipad profiilitutkimus. Helmikuu 2014
Taloussanomat ipad profiilitutkimus Helmikuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tutkimus on toteutettu InterQuestin SPOT Internet-tutkimuksella, jossa vastaajat kutsutaan kyselyyn satunnaisotannalla suoraan tutkittavalta
SOVELLUSALUEEN KUVAUS
Tik-76.115 Tietojenkäsittelyopin ohjelmatyö Tietotekniikan osasto Teknillinen korkeakoulu SOVELLUSALUEEN KUVAUS LiKe Liiketoiminnan kehityksen tukiprojekti Versio: 2.1 Tila: hyväksytty Päivämäärä: 12.12.2000
Saaristomuseo Pentala. Merellisen Espoon helmi
Saaristomuseo Pentala Merellisen Espoon helmi Kehitämme menestyvää ja hyvinvoivaa Espoota. Tulevaisuuden Espoo on luova ja rohkea kulttuurikaupunki, joka tukee kestävää elämäntapaa ja uuden talouden toimintaa.
JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KONSTA JYLHÄ JA KANSANMUSIIKKI
JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KILPAILUOHJELMA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Konsta Jylhä ja kansanmusiikki -juhlarahan taiteellisen suunnittelun toteuttamiseksi.
IAB Finland Sosiaalisen Median Markkinoinnin Mittaamisen Suositus 1.0
1.11.2012 IAB Finland Sosiaalisen Median Markkinoinnin Mittaamisen Suositus 1.0 Tämän suosituksen tarkoitus on auttaa yrityksiä ja yhteisöjä laatimaan vertailukelpoisia mittauksia sosiaalisen median markkinointitoimenpiteitä