SELEVÄ -PÄIHDEOHJELMA
|
|
- Juha-Pekka Siitonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Vihannin kunta SELEVÄ -PÄIHDEOHJELMA Päihdeongelmien varhainen tunnistaminen ja hoitoonohjaus Hyväksytty: Kunnanvaltuusto , 5
2 PÄIHDEOHJELMAN TARKOITUS 1 Vihannin kunnan tavoitteena on työnantajana turvata henkilöstölleen turvallinen työyhteisö. Päihdeohjelma on osa työpaikan työkykyä ylläpitävää toimintaa ja se sisältää toimenpideohjeet ennaltaehkäisevään toimintaan, väärinkäyttäjien hoitoonohjaukseen sekä työntekijöiden huumetestaukseen. Päihdeongelmien varhaisella tunnistamisella ja päihdeongelmaisen hoitoonohjauksella ja kuntouttamisella vähennetään päihteiden väärinkäytöstä aiheutuvia terveyshaittoja ja vaikutetaan palvelujen laatuun, työn tuottavuuteen, poissaolojen vähenemiseen, työturvallisuuteen sekä työyhteisön ilmapiiriin. Päihdeohjelmalla ja päihteiden väärinkäytöllä tarkoitetaan laittomien huumeiden käyttöä sekä sellaista alkoholin tai lääkkeiden liika- tai sekakäyttöä, joka vaikuttaa haitallisesti työntekoon ja vaarantaa henkilön oman tai asiakkaiden, työtovereiden tai muiden palveluja käyttävien turvallisuuden. Työntekijällä itsellään on ensisijainen vastuu omasta terveydestään ja työkyvystään. Ellei työntekijä itse ota vastuuta päihdeongelmastaan ja käynnistä muutosta ajoissa, siirtyy vastuu hoitoonohjauksesta esimiehelle ja työyhteisölle. ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTA Ennaltaehkäisy on ensisijainen ja tärkein tapa estää päihdeongelmien syntymistä, ja sen on myös osa työsuojelua ja yhteistoimintaa. Ennaltaehkäisevänä toiminta voi olla asianmukaisen tiedon lisäämistä, koulutusta päihdehaitoista, avoimen keskusteluilmapiirin luomista ja keskustelun käynnistämistä sekä avointa suhtautumista päihdeongelmaisen hoitotilanteessa. Esimiehet tekevät ennaltaehkäisevää toimintaa mm. kehityskeskustelujen yhteydessä sekä päivittäisessä kanssakäymisessä työntekijöiden kanssa. Työterveyshuollon ennaltaehkäisevä toiminta ja korjaava työ päihdeongelmissa toteutetaan terveystarkastusten ja sairaskäyntien yhteydessä. Ehkäiseviä toimenpiteitä ovat: o päihteettömyyttä edistävä terveyskasvatus ja perustietojen antaminen päihteiden vaikutuksesta terveyteen ja työkykyyn, raittiuden edistäminen ja alkoholin kohtuukäytön painottaminen o asiallisen tiedon antaminen huumeiden käytön ja levityksen lainvastaisuudesta ja niiden riippuvuutta aiheuttavista ominaisuuksista o työterveyshuollon tuki ammattiauttajana sekä päihdetukipalvelujen käyttäminen ongelmatilanteissa, terveydentilan kartoittamisessa ja terveysriskien arvioinnissa o valmiuksien tarjoaminen riskiryhmille jo varhaisessa vaiheessa omatoimiseen tarkkailuun ja muutokseen o ilmapiirin luominen avoimeksi siten, että päihdeongelmainen voi hakeutua omaaloitteisesti hoitoon tai että hänen kanssaan voidaan joustavasti käynnistää virallinen hoitoonohjaus o päihdeongelmaisen tunnistaminen jo työhönottoprosessin aikana
3 PÄIHDEONGELMAN HAVAITSEMINEN JA KÄSITTELY 2 Esimiehet ja työtoverit havaitsevat ensimmäisenä päihdeongelman työpaikalla. Päihdeongelma voi näkyä esim. o virheellisinä suoritteina, viivästyksinä, huonolaatuisina palveluina o toistuvina krapulatiloina, työtehon laskuna, myöhästymisinä o lyhyinä usein toistuvina, epämääräisinä poissaoloina o hermostuneisuutena ja yllättävinä käyttäytymisen muutoksina o rahan lainailuna, selittelynä, valehteluna o eristäytymisenä o ongelman kieltämisenä o fyysisen olemuksen muutoksina o työtapaturmina jne Päihtynyt työpaikalla Jos työpaikalla epäillään työntekijän olevan päihdyttävien aineiden vaikutuksen alainen, on esimiehen/vastuuhenkilön välittömästi ryhdyttävä toimiin tällaisen työntekijän poistamiseksi työpaikalta. Päihteiden vuoksi työpaikalta poistetun työntekijän poissaolo työpaikalta on palkatonta aikaa. Päihteiden väärinkäyttöä epäiltäessä virka-aikana ohjataan työntekijä työterveyshuoltoon. Tutkimuksen tuloksista työntekijä toimittaa lausunnon esimiehelle. Työntekijällä on oikeus kieltäytyä tutkimuksista, mutta se ei kuitenkaan estä työpaikalta poistamista. Jos tehdyt toimenpiteet ovat olleet aiheellisia, järjestetään puheeksiottokeskustelu. Päihde-epäilyn perusteet ja toimenpiteet kirjataan ylös (lomake A). Selvittelytoimenpiteet käynnistetään heti, kun asianosainen on palannut työpaikalle. Jos asianosainen kieltää olevansa päihtynyt, on hänellä mahdollisuus osoittaa epäily vääräksi esim. alkometritutkimuksin. Puhalluttamisen suorittaa työterveyshoitaja tai terveysaseman hoitohenkilöstö. PÄIHDEONGELMAN SELVITTÄMINEN JA HOITOONOHJAUS Esimiehen tehtävät päihdeongelman selvittämiseksi Puheeksiotto Kun huomaat työntekijälläsi alkoholista tai muista päihteistä johtuvan ongelman puutu siihen heti. Keskustele työntekijäsi kanssa avoimesti asiasta. Kirjaa keskustelu lomakkeelle A. Kerro miten haitta on näkynyt ja millaisia tapauksia on näkynyt. Ota tarvittaessa yhteys työsuojeluvaltuutettuun, luottamusmieheen, työterveyshoitajaan tai työterveyslääkäriin. Puheeksi ottaminen voi tapahtua myös henkilön omasta tai työtoverin aloitteesta. Keskustelu voidaan käynnistää myös, jos on aihetta epäillä alkoholin väärinkäyttöä toistuvien poissaolojen, alkoholin käytön jälkitilan tai muiden vastaavanlaisten syiden vuoksi.
4 Kirjallinen huomautus 3 Jos keskustelun jälkeen päihdeongelma edelleen toistuvasti haittaa työntekoa, eikä työntekijä ole hakeutunut oma-aloitteisesti hoitoon, esimies antaa kirjallisen huomautuksen (lomake B), jossa määrätään henkilö kuukauden palkattomalle vapaalle palvelussuhteestaan ja kehottaa häntä hakeutumaan työkunnon kartoitukseen työterveyshuoltoon. Esimies lähettää kirjallisesta huomautuksesta kopion omalle työterveyslääkärille/- hoitajalle. Vaihtoehtoisesti palkattoman vapautuksen sijasta henkilö voi hakeutua vapaaehtoisesti hoitoonohjaukseen. Mikäli työntekijä itse ei hakeudu työterveyshuoltoon, varaa esimies hänelle ajan työterveyslääkärin vastaanotolle. Vastaanotolla arvioidaan päihdeongelman laajuutta ja pohditaan hoitovaihtoehtoja. Päihdeongelmaisen kanssa sovitaan menettelytavoista ja päätetään mahdollisesta hoitoonohjaussopimuksen tekemisestä. Työntekijän laiminlyödessä hoitoonohjauksen, astuu kuukauden palkaton vapautus palvelussuhteesta välittömästi voimaan. Hoitosopimus Hoitosopimuksen (lomake C) tekevät yhteispalaverissaan lähiesimies työnantajan edustajana, työntekijä ja työntekijän halutessa työsuojeluvaltuutettu ja/tai luottamusmies. Varsinainen hoitosuunnitelma (lomake E) tehdään yhteispalaverissa työnantajan edustajan, työntekijän, työntekijän halutessa työsuojeluvaltuutetun ja /tai luottamusmiehen, hoitopaikan (esim. A-klinikka) ja työterveyshuollon edustajan/-edustajien kanssa. Työterveyshuolto on oikeutettu saamaan hoitopaikasta tietoa hoidon toteutumisesta, lopettamisesta tai hoitopaikan vaihtamisesta. Lähiesimies on oikeutettu saamaan (työterveyshuollolta) hoitopaikasta tai hoitavalta yksilöltä tiedon siitä, käykö hoitoon ohjattu hoidossa sopimuksen mukaisesti. Hoitosopimuksen laiminlyönti tai keskeyttäminen on palvelussuhteen irtisanomisen peruste. Palvelussuhteen irtisanominen / purkaminen Mikäli työntekijä ei noudata hoitosopimusta ja päihteiden käyttö jatkuu, käynnistetään palvelussuhteen purkamis-/irtisanomismenettely. Mikäli kokonaistilanteen arvioinnin perusteella on todettavissa, että lainmukaiset palvelusuhteen purkamisen edellytykset täyttyvät, päätetään palvelusuhde irtisanomisen sijasta purkamalla. Hoitoonohjaussopimus ja hoito eivät sinänsä ole palvelusuhteen päättämisen esteitä, vaan asian ratkaisee aina ja myös jokaisessa hoitoonohjausprosessin vaiheessa kokonaistilanteen arviointi. Palvelusuhteen irtisanominen/purkaminen tapahtuu kirjallisesti (lomake D).
5 Väärinkäytön uusiutuminen Yhteyshenkilö 4 Yli kahden vuoden ongelmattoman käytön jälkeen, jos päihteiden väärinkäyttö uusiutuu, aloitetaan hoitoonohjaus alusta. Päihteiden väärinkäyttöä voidaan käsitellä uutena tapauksena ainoastaan kerran. Toinen väärinkäyttötilanne johtaa palvelusuhteen irtisanomistai purkamismenettelyyn. Yhteyshenkilönä toimivat työterveyshoitaja/-lääkäri ja lisäksi tarvittaessa työsuojeluvaltuutetut tai asiamiehet ja/tai luottamusmies. Työtoverin keinot päihdeongelman hoitamisessa o Ota rohkeasti asia esille ja tarjoa apua o Kannusta hakeutumaan asiantuntijan luo o Älä moralisoi, ilmaise vain huolestumisesi o Rohkaise häntä itse etsimään päihteiden asemesta muita ratkaisuja o Tue hoidosta työhön palannutta o Älä salaa ja suojele Luottamuksellisuus Päihdeongelmaisen henkilön hoitoonohjaukseen liittyvät toimenpiteet ja yksityiskohtia sisältävät tiedot ovat luottamuksellisia. Hoitoonohjauksen kanssa tekemisissä olevat eivät saa ilman asianomaisen lupaa antaa hoitoon liittyviä tietoja sivullisille. Esimies ja yhdyshenkilöt voivat keskenään neuvotella asian hoitamisen kannalta tärkeäksi katsomistaan asioista. Luottamuksellisuuden varjolla ei kuitenkaan pidä estää päihdeongelman avointa käsittelyä työyhteisön ongelmana. HUUMETESTAUS Laissa yksityisyyden suojasta työelämässä ( /759) määritellään, millä edellytyksillä ja missä työtilanteissa työnantaja voi käyttää huumetestejä ja käsitellä testitulosten tietoja. Laissa säädetään huumausainetestiä koskevasta todistuksesta, sen toimittamisesta työhön otettaessa ja velvollisuudesta toimittaa huumausainetestiä koskeva todistus työsuhteen aikana ja työnantajan ilmoitusvelvollisuudesta huumausainetestiä koskevasta todistuksesta. Huumetestit suorittaa työterveyshuollon ammattihenkilöt tätä toimintaa koskevan oman lainsäädännön mukaisesti. Huumausaineen käyttäjällä tarkoitetaan henkilöä, joka käyttää huumausainelaissa ( /1289) määriteltyjä aineita muussa kuin lääkinnällisessä tarkoituksessa virkistyäkseen, rentoutuakseen, päihtyäkseen tai lievittääkseen vieroitusoireita. Työnantajan on ilmoitettava hakumenettelyn yhteydessä ennen työsopimuksen tekemistä tai työntekijälle ennen työehtojen muuttamista, että kysymys on työtehtävästä, jonka perusteella työnantajalla on tarkoitus tehtävään valitun työntekijän suostumuksella käsitellä huumausainetestiä koskevaan todistukseen merkittyjä tietoja tai jonka perusteella työnantajalla on tarkoitus velvoittaa työntekijä esittämään huumausainetestiä koskeva todistus. Työnantaja voi pyytää huumausainetestiä koskevaa todistusta, jos työnhakijan on tarkoitus toimia sellaisessa työtehtävässä, joka edellyttää tarkkuutta, luotettavuutta, itsenäistä harkintakykyä tai hyvää reagointikykyä.
6 Testattava 5 Testaus koskee kaikkia kuntaan palvelusuhteessa olevia henkilöitä, jos jäljempänä määritellyt kriteerit täyttyvät. Suostumus Huumetestiä suoritettaessa työntekijän tulee tietää suostuvansa nimenomaan huumetestiin ja hänen tulee olla tietoinen suostumuksensa merkityksestä. Suostumuksen tulee olla kirjallinen. Näytteenoton jälkeenkin työntekijä voi vielä kieltää testaamisen. Työterveyshuollossa on omat ohjeet testauksen suorittamisesta. Testitodistus Huumausainetestiä koskevalla todistuksella tarkoitetaan työnantajan työterveyshuollon ammattihenkilön ja laboratorion antamaa todistusta, josta ilmenee, että työntekijälle on tehty testi huumausaineen käytön selvittämiseksi. Testattavalle annetaan tulos kirjallisena. Työnantaja maksaa testin. Jos työntekijä ei toimita todistusta, perii työnantaja maksun työntekijältä. Tuloksen käsittely Työntekijä toimittaa itse testitodistuksen työnantajalleen. Työnantaja saa käsitellä vain työntekijän huumausainestestistä laadittuun todistukseen sisältyviä tietoja, ei varsinaista huumetestitapahtumaa. Huumausaineiden käyttöä koskevat testitiedot ovat terveydentilaa koskevina tietoina henkilötietolain 11 :n käsittelykiellon piiriin kuuluvia arkaluontoisia henkilötietoja. Niitä on käsiteltävä samalla tavalla kuin muita terveydentilaa koskevia tietoja. Tietoja saavat käsitellä vain siihen nimetyt henkilöt, joilla on salassapitovelvollisuus ja niitä on säilytettävä erillään muista työnantajan keräämistä henkilötiedoista. Arkaluonteiset tiedot on poistettava henkilötietolain 12 :n 2 momentin mukaan välittömästi sen jälkeen, kun käsittelylle ei ole laissa säädettyä perustetta. Mikäli työssä olevan kohdalla saadaan positiivinen tulos, käynnistetään päihdeohjelman mukainen asian jatkokäsittely. Todistuksen esittämisvelvollisuus on lähinnä työsuhteeseen liittyvä velvoiteoikeudellinen normi. Sen rikkomisesta työntekijälle mahdollisesti aiheutuvat seuraamukset määräytyvät työ- ja virkaoikeudellisin perustein. 1. Huumausainetestiä koskevan todistuksen toimittaminen työhön otettaessa (Laki yksityisyyden suojasta 7) Tehtävät, joissa voidaan vaatia huumausainelain mukaan huumetestaus, on käsitelty yksityisyyden suojasta työelämässä lain edellyttämällä tavalla yhteistoimintamenettelyssä. Arvioitaessa huumausainetestin tarpeellisuusvaatimusta, kiinnitetään huomio mahdollisuuksiin muutoin estää huumausaineiden käytöstä aiheutuva vahingonvaara. Erilaisia keinoja ovat tehtävien hoidon edellyttämä koulutus tai ohjaus tai toteuttamalla teknistä ja muuta valvontaa.
7 Huumausainetestaukset tehdään seuraaville henkilöille: 6 johtavat viranhaltijat alaikäisten kasvatus-, opetus-, hoito- ja ohjaustehtävissä työskentelevät asiakkaan kotona työskentelevät henkilöt, joiden tehtäviin säännöllisesti kuuluu moottoriajoneuvojen tai työkoneiden kuljettaminen atk-järjestelmistä vastaavat henkilöt valvomo- ja käyttöpäivystäjät henkilöt, joilla on työssään pääsy luottamuksellisiin tietoihin ja niihin laajat käyttöoikeudet 2. Huumausainetestiä koskevan todistuksen toimittaminen työsuhteen aikana (Laki yksityisyyden suojasta työelämässä 8) Työnantaja voi työsuhteen aikana, jos testaaminen on välttämätöntä työntekijän työja toimintakyvyn selvittämiseksi, velvoittaa työntekijän esittämään todistuksen huumausainetestistä huumausainelain 7 :ssä ehdotettuja kriteerejä ankarammin edellytyksin seuraavissa tilanteissa: työnantajalla on perusteltu aihe epäillä, että työntekijä on huumausaineiden vaikutuksen alaisena työssä ja työnantajalla on perusteltu aihe epäillä, että työntekijällä on riippuvuus huumeista, ja työntekijä toimii sellaisissa tehtävissä, jotka vaativat mm. eritystä tarkkuutta ja luotettavuutta, tai mikäli laissa mainitut intressit vaarantuvat vakavasti (katso tehtävät edellisestä kohdasta). Työntekijää koskevien tietojen käsittelyn on täytettävä huumausainetestin tekemisestä esitetyn asetuksen mukainen tarpeellisuusvaatimus osana tilanteen kokonaisharkintaa. Tarpeellisuusvaatimuksen toteutumista arvioitaessa tulee kuitenkin ottaa huomioon, että työnantajalla on työ- tai virkasuhteen aikana useita muitakin mahdollisuuksia valvoa työntekijää intressiensä suojaamiseksi (Liite J). 3. Perusteltu epäily Käsite perusteltu epäily ei tarkoita, että huumeiden käyttö on näytetty toteen, vaan se voi perustua esimerkiksi työnantajan tekemiin havaintoihin työntekijän käyttäytymisestä tai työsuorituksesta, asiakkailta saatuun palautteeseen tai muihin tietolähteisiin, joita työnantaja pitää luotettavina. Huumausainetestin tekemisestä annetun asetuksen mukaan työnantajan on ilmoitettava työntekijälle muilta tahoilta saamistaan työntekijää koskevista tiedoista ennen kuin niitä käytetään työntekijää koskevassa päätöksenteossa. Epäilyn perusteet kirjataan aina (lomake A).
8 PUHEEKSIOTTOKESKUSTELUN MUISTIO Salassapidettävä LOMAKE A 7 Aika Paikka Osanottajat Esimiehen havainnot päihdeongelman ilmenemisestä Työntekijän käsitys tilanteesta Sivutut toimenpiteet Sovittu seuraava keskusteluaika Vihannissa / 20 Allekirjoitus Jakelu: Tiedoksi: Työntekijä Esimies Työterveyshuolto
9 HUOMAUTUS ALKOHOLIN/PÄIHTEIDEN KÄYTÖSTÄ TYÖAIKANA, POISSA OLOSTA PÄIHDEONGELMAN TAKIA SEKÄ PÄIHDEONGELMAISEN HOIDOSTA KIELTÄYTYMISESSÄ LOMAKE B 8 Nimi Ammatti Työpaikka/-yksikkö Syntymäaika Yllä mainitun henkilön on todettu käyttäneen alkoholia/päihteitä työaikana, ollut poissa töistä päihdeongelman takia/kieltäytynyt lääkärin määräämästä hoidosta. Samasta syystä on ao. henkilölle suullisesti huomautettu viimeisen kahden (2) vuoden kuluessa. Asian johdosta kirjallisen huomautuksen yhteydessä on käyty keskustelu, johon allekirjoittaneen lisäksi osallistuivat: (työterveyshoitaja) (yhteyshenkilö) (lähin esimies) (luottamusmies) Annan yllä mainitulle henkilölle kirjallisen huomautuksen ja samalla annan kehotuksen hakeutua vapaaehtoisesti hoitoonohjaukseen. Esimies toimittaa hoitoonohjauksen eri vaiheista tiedon päihdeongelmaisen lähimmälle esimiehelle, työterveyshoitajalle ja huomautuksen annon yhteydessä palaverissa mukana olleille henkilöille. Vihannissa päivänä kuuta 20 esimiehen allekirjoitus Tiedoksi: - esimies - työterveyshoitaja - muut palaverissa mukana olleet Hoitoonohjaus aloitettu / 20 " päättynyt: / 20 " keskeytynyt: / 20 Vapautus palvelussuhteesta: alkanut: / 20 päättynyt: / 20
10 HOITOSOPIMUS LOMAKE C 9 Sukunimi Etunimet Työpaikka Osoite Puhelin Yhteyshenkilö Ammatti Puhelin Sitoudun päihdeongelmani vuoksi 12 kk:n hoitoon. Hyväksyn hoitosuunnitelman, joka laaditaan työpaikan ja avohoitokohteen neuvottelujen tuloksena. Työterveyshuollolla tai työantajan nimeämällä edustajalla on oikeus seurata hoidon etenemistä ja saada ilmoitus, mikäli hoito keskeytyy. Työpaikan toimenpiteet ennen hoidon ohjausta: kurinpitotoimenpiteet hoitotoimenpiteet muu,mikä Päihteiden käytön vaikutukset työelämään: krapulapäivät humalatila kotiinpalau- pitemmät tukset työstä ryyppykaudet sairaspäiviä päihtei- työkuntoisuuden terveyden ihmissuhde ym den takia heikkeneminen heikkeneminen sosiaaliset vaikeudet työpaikalla jälkitilat muut vaikutukset Osapuolten velvoitteet, vastuu ja tukitoimet porrastetussa kuntoutusprosessissa: TYÖPAIKAN VELVOITTEET: suorittaa ryhmäpuhuttelun, tekee 12 kk:n hoitosopimuksen, antaa 1-5 avohoitokäyntiä työaikana, välttää kurinpitotoimien käyttöä hoitojakson aikana. AVOHOITOYKSIKÖN VELVOITTEET: tekee hoitosuunnitelman yhteistyössä työterveyshuollon kanssa. Suunnitelmaan sisältyy tarvittaessa myös katkaisu- ja kuntoutushoito sekä hoitokotipalvelut. On yhteistyössä työpaikan, työterveyshuollon ja työpaikan nimeämän yhteyshenkilön kanssa hoitosopimuksen ja -suunnitelman mukaisesti. Säätelee hoitopalveluita asiakkaan tarpeiden mukaisesti, antaa hoidollista suojaa. Avohoitoyksikkö nimettävä (esim. A-klinikka?). Myös laitoshoitopaikka yksilöitävä päihdeohjelmaan. HOITOONOHJATUN VELVOITTEET: hyväksyy ja allekirjoittaa hoitosopimuksen työpaikalla/työterveyshuollossa, suorittaa hoitokäynnit ja osallistuu muuhun hoitoon hoitosopimuksen ja hoitopaikan antamien ohjeiden mukaisesti. Hyväksyy aviopuolison tai muun läheisen henkilön osallistumisen hoitoon. Kuntoutusjakson jälkeen sitoutuu puoli (½) vuotta kestävään työterveysaseman suorittamaan jälkitarkkailuun. AVIOPUOLISON TAI PERHEENJÄSENEN TUKITOIMET: valmiutta osallistua hoitoon avohoitopaikan ohjeiden mukaisesti, valmiutta neuvotella ja välittää päihdeongelmaan liittyvää asiatietoa avohoitopisteeseen ja työterveyshuollolle silloin, kun se edesauttaa hoitoonohjatun henkilön hoitoa. Muutoin, kuin edellisiltä osin, noudatetaan työpaikan hoitoonohjaussopimusta. Vihannissa päivänä kuuta 20 työnantajan edustajan allekirjoitus hoitoon ohjatun allekirjoitus
11 ILMOITUS PALVELUSSUHTEEN PURKAMISESTA LOMAKE D 10 Henkilön nimi Ammatti Kotiosoite Vihannin kunnan Itsestään selvä -toimenpiteet työpaikan alkoholin käytössä kohdan 5 perusteella ilmoitan ryhtyväni toimenpiteisiin palvelussuhteenne purkamiseksi. Syy palvelussuhteen purkamiseen on: Teille varataan mahdollisuus vastineen antoon kahden viikon kuluessa saatuanne tiedon tästä ilmoituksesta. Vastine on toimitettava osoitteella: Vihannissa päivänä kuuta 20 Esimiehen allekirjoitus
12 HOITOSUUNNITELMA LOMAKE E 11 Hoitoon ohjatun nimi: hetu: - Käynnit Avohoidossa Laitoshoidossa (hoitopaikka) (hoitopaikka) Ajalla: (hoitoaika) Seuranta työterveyshuollossa kertaa/kk kuukauden ajan Muu tukitoiminta (työaikajärjestelyt, tukihenkilö työpaikalla, AA yms.) Muuta (esim. sopiminen palkanmaksusta hoidon aikana, ilmoitusvelvollisuudesta esimiehelle hoitokäynneistä, hoitokustannusten vastuista jne.) Ensimmäiset varatut käynnit: Voimassaolo Hoitosopimus voimassa kuukautta allekirjoittamispäivästä. Yhteystiedot: työterveyshoitaja p. työterveyslääkäri p. hoitopaikan yht.hlö p. Hoidon laiminlyönti Ymmärrän osaltani, että mikäli en noudata hoitosopimusta tai päihteiden haitallinen käyttö jatkuu, työsuhteeni voidaan purkaa tai irtisanoa voimassa olevien työehtosopimusten ja työlainsäädännön perusteella. / 20 Paikka ja aika Ao. henkilö Työterveyshuollon edustaja Esimies Hoitopaikan edustaja - Jakelu: Ao.henkilö, esimies, työterveyshuolto, hoitopaikka
13 HUUMAUSAINETESTIÄ KOSKEVA TODISTUS LOMAKE J 12 Nimi syntymäaika / 20 otetussa näytteessä O Ei huumausaineita O Käyttänyt huumausaineita muuhun kuin lääkinnälliseen tarkoitukseen. Paikka ja aika / 20 Lääkäri
Työsuojelutoimikunta 1.4.2011 Yhteistoimintaelin 28.4.2011 Henkilöstötoimikunta 28.4.2011 Kunnanhallitus 9.5.2011. Pyhäjoen kunnan päihdeohjelma
Työsuojelutoimikunta 1.4.2011 Yhteistoimintaelin 28.4.2011 Henkilöstötoimikunta 28.4.2011 Kunnanhallitus 9.5.2011 Pyhäjoen kunnan päihdeohjelma PÄIHDEOHJELMAN TARKOITUS Pyhäjoen kunnan tavoitteena on työnantajana
PÄIHDEONGELMAISTEN HOITOONOHJAUSOHJE
2013 PÄIHDEONGELMAISTEN HOITOONOHJAUSOHJE 25.9.2013 Versio 1.0 Lapin ammattiopisto Lapin matkailuopisto Lapin Urheiluopisto Lapin oppisopimuskeskus 1 (8) Sisällysluettelo 1 ALKOHOLIN JA MUIDEN PÄIHTEIDEN
Päihteillä tarkoitetaan alkoholia sekä huumeita ja päihtymistarkoituksessa käytettäviä keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä.
KEMPELEEN KUNTA Henkilöstöhallinto 2016 KEMPELEEN KUNNAN PÄIHDEOHJELMA 1. YLEISTÄ Päihteillä tarkoitetaan alkoholia sekä huumeita ja päihtymistarkoituksessa käytettäviä keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä.
SONKAJÄRVEN KUNNAN PÄIHDEOHJELMA
1(19) SONKAJÄRVEN KUNNAN PÄIHDEOHJELMA Yhteistyöryhmä 30.10.2014 15 Kunnanhallitus 10.11.2014 219 2(19) Sisällys 1. PÄIHDEOHJELMAN TARKOITUS JA TAVOITTEET 2. VASTUUT JA VELVOLLISUUDET PÄIHDETYÖSSÄ 3. ENNALTAEHKÄISEVÄ
PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PÄIHDEOHJELMA
PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PÄIHDEOHJELMA SISÄLTÖ sivu 1. Yleistä 1 2. Päihdeohjelman tarkoitus 1 3. Päihdeohjelma koskee koko henkilöstöä 1 4. Ennalta ehkäisevä toiminta 2 5. Päihdehaitan havaitseminen
1. Päihdeohjelman tavoitteet ja tarkoitus
1. Päihdeohjelman tavoitteet ja tarkoitus Rovaniemen kaupungin päihdeohjelman tavoitteena on taata työntekijöille päihteetön ja turvallinen työympäristö. Tämä päihdeohjelma on tehty mukaillen Lapin sairaanhoitopiirin
PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN PÄIHDEOHJELMA
PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN PÄIHDEOHJELMA Kaupunginvaltuusto 31.8.2009 86 Jukka Tikanmäki Päivi Ruotoistenmäki Martti Savolainen Raija Leppäharju SISÄLTÖ sivu 1. Yleistä 3 2. Päihdeohjelman tarkoitus 3 3. Päihdeohjelma
Sisällys. Liitteet 17
PÄIHDEOHJELMA 1 Sisällys Päihdeohjelman tarkoitus 3 Ennalta ehkäisevä toiminta 3 Tiedottaminen, koulutus ja muu ennaltaehkäisevä toiminta 3 Varhainen tukeminen 3 Päihdeongelman tunnistaminen ja ongelmaan
Työsuojelujaosto 1.10.2015 Johtoryhmä 6.11.2015 Yhteistyötoimikunta 12.11.2015 Kaupunginhallitus KITEEN KAUPUNGIN PÄIHDEOHJELMA
Työsuojelujaosto 1.10.2015 Johtoryhmä 6.11.2015 Yhteistyötoimikunta 12.11.2015 Kaupunginhallitus KITEEN KAUPUNGIN PÄIHDEOHJELMA 2 / 17 Sisällys Sisällys... 2 1. TAVOITE... 3 2. MÄÄRITELMIÄ... 3 3. VASTUUT
Ajankohtaista psykososiaalisen kuormituksen valvonnassa
Ajankohtaista psykososiaalisen kuormituksen valvonnassa Psykososiaalisen kuormituksen valvontaan valmistunut valtakunnallinen valvontaohje, jonka tarkoitus on yhdenmukaistaa ja tehostaa psykososiaalisen
Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012
Työterveyshuollon muutokset 1.6.2012 Päivärahan hakuajan lyheneminen Lausunto 90 sairauspäivärahapäivän jälkeen Elise Kivimäki 17.1.2012 Hallitusohjelmasta lainmuutokseksi Hallitusohjelman mukaan työterveyshuoltoa
Päihteetön työpaikka
Työsuojeluohje 1 (19) Päihteetön työpaikka Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin päihdeohjelma Työsuojeluohje 2 (19) Sisällys Päihdeohjelman tarkoitus ja tavoite... 3 Päihdeohjelman toimijat ja tehtävät...
Päihdeohjelma. Ruokolahden kunnan työpaikoille. Hyväksytty KH / 245
Päihdeohjelma Ruokolahden kunnan työpaikoille Hyväksytty KH 21.9.2015/ 245 RUOKOLAHDEN KUNNAN PÄIHDEOHJELMA 1. Yleistä Tämä päihdeohjelma koskee kaikkia Ruokolahden kunnan palveluksessa olevia viranhaltijoita
Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi
Aktiivinen varhainen tuki työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukemiseksi 1. Tavoitteet Aktiivisen varhaisen tuen toimintamallin on tarkoituksena toimia työvälineenä esimiehille asioiden puheeksi ottamisessa
Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 liikelaitoskuntayhtymä
Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 Työsuojelutoimikunta 13.01.2014 Aika 13.01.2014 klo10:30-12:00 Paikka NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5B, Kiviharjuntie 11,
Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut
Henkilöstön asema ja järjestöjen palvelut Tuotannollistaloudellinen irtisanominen ja irtisanomisaika Helsingin Yliopisto Irtisanomisen oikeudellinen perusta Työnantajan noudattamista irtisanomisperusteista
LIEKSAN KAUPUNGIN PÄIHDEOHJELMA
1 KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto hyväksynyt 5.12.2013 Voimaantulo 10.12.2013 LIEKSAN KAUPUNGIN PÄIHDEOHJELMA 2 SISÄLTÖ 1. Tavoite... 3 2. Soveltamisala ja päihteet...
Nurmijärven kunnan henkilöstön päihdeohjelma Liite 3
Nurmijärven kunnan henkilöstön päihdeohjelma Liite 3 Huumetestaus Nurmijärven kunnan työpaikoilla Laki yksityisyyden suojasta työelämässä määrää, että työnantaja saa käsitellä vain sellaisia työntekijän
Juuan kunnan päihdeohjelma
liite khall 8.1.2001 10 Juuan kunnan päihdeohjelma 1 Päihdeasioiden hoito ja vastuu Päihdeasioiden hoito työpaikalla on osa johtamista ja työyhteisön kehittämistä, koulutusta, työsuojelua ja työterveyshuoltoa
HELSINGIN KAUPUNKI 1 HENKILÖSTÖKESKUS
HELSINGIN KAUPUNKI 1 HELSINGIN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN PÄIHDEOHJELMA 1 Päihdeohjelman tavoite Helsingin kaupungin tavoitteena on työnantajana turvata henkilöstölleen päihteetön, turvallinen työyhteisö sekä
1. Päihteiden väärinkäyttötilanne työpaikalla tai epäily päihdeongelmasta. 2. Päihtymyksen todentaminen ja lomakkeen täyttö ja allekirjoitus
PÄIHDEPROSESSI 1. Päihteiden väärinkäyttötilanne työpaikalla tai epäily päihdeongelmasta 2. Päihtymyksen todentaminen ja lomakkeen täyttö ja allekirjoitus 3. Mahdollinen päihdetestaus 4. Työkyvyttömän
Päihdeongelmaisen hoitoonohjaus
Päihdeongelmaisen hoitoonohjaus - Työsuojelujaos 4.4.2013 - Yhteistyötoimikunta 15.4.2013 Sisällysluettelo PÄIHDEONGELMA JA HOITOONOHJAUS 3 Johdanto 3 Huolestuttavia merkkejä 3 Vastuu 3 Huumausainetestiä
LAPINLAHDEN KUNNAN PÄIHDEONGELMAISTEN HOITOONOHJAUSOHJE
LIITE NRO 2 HKJAO 28.3.2011 31 LAPINLAHDEN KUNNAN PÄIHDEONGELMAISTEN HOITOONOHJAUSOHJE 1 1. YLEISTÄ Alkoholin ja muiden päihteiden väärinkäyttö on huomattava terveydellinen, taloudellinen ja sosiaalinen
Opiskeluhuoltosuunnitelman liite nro 2 OPISKELIJOIDEN PÄIHTEIDENKÄYTÖN EHKÄISYSUUNNITELMA
Opiskeluhuoltosuunnitelman liite nro 2 OPISKELIJOIDEN PÄIHTEIDENKÄYTÖN EHKÄISYSUUNNITELMA 2 (9) Sisällysluettelo 1. LUKIOKOULUTUS JA PÄIHTEET... 3 2. KOULU JA PÄIHTEET LAINSÄÄDÄNNÖN NÄKÖKULMASTA... 3 3.
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 32/2000 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 20/2001 28.3.2001 Asia Irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen
Varhaisen välittämisen malli Pyhäjoen kunnassa
Varhaisen välittämisen malli Pyhäjoen kunnassa Työsuojelutoimikunta 1.4.2011 Yhteistoimintaelin 28.4.2011 Henkilöstötoimikunta 28.4.2011 Kunnanhallitus 9.5.2011 VARHAISEN VÄLITTÄMISEN MALLI PYHÄJOEN KUNNASSA
Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta
Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta Verohallinto sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry., Julkisten ja hyvinvointialojen
ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN PÄIHDEONGELMAISTEN HOITOONOHJAUSJÄRJESTELMÄ
Sääntökokoelma B 16 XII 2003 Ykn 15.12.2003 Mitätöi lehden VII - 98 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN PÄIHDEONGELMAISTEN HOITOONOHJAUSJÄRJESTELMÄ Yleistä Päihteiden väärinkäyttö aiheuttaa huomattavaa terveydellistä,
Hollolan kunta 1/5 Tehtävä
Hollolan 1/5 KV KH lau TYÖNANTAJATOIMINNOT Kunnalle työnantajana kuuluvat tehtävät, ellei niitä ole siirretty muulle viranomaiselle Kunnan henkilöstöpolitiikan ohjaus ja siitä yleisohjeiden antaminen Työnantajan
Päihtyneen henkilön akuuttihoito - sosiaali- ja terveysministeriön ohjeet
Päihtyneen henkilön akuuttihoito - sosiaali- ja terveysministeriön ohjeet Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2006:65 SOSIAALI- JA N OHJEET Apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkan mukaan[1] potilaan
REISJÄRVEN KUNTA PÄIHDEOHJELMA. Hyväksytty kunnanhallituksessa
REISJÄRVEN KUNTA PÄIHDEOHJELMA Hyväksytty kunnanhallituksessa 22.6.2009 115 PÄIHDEOHJELMA 1.Yleistä Päihdeohjelma sisältää sekä ennaltaehkäisevät toimenpiteet, että hoitoonohjauksen. Päihteet muodostavat
Työnantajan yleiset velvollisuudet (Työturvallisuuslaki)
Työturvallisuuden toteuttaminen Työturvallisuuslaki Työnantajan vastuu ja työntekijän velvollisuudet Työsuojelun toimintaohjelma Perehdytys Työnantajan yleiset velvollisuudet (Työturvallisuuslaki) Työnantajan
HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI
HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI 2 SISÄLLYSLUETTELO 1.JOHDANTO 3 2.LAINSÄÄDÄNTÖ 3 3.TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI 3 3.1
Henkilöstökoulutuksiin liittyvien poissaololajien käsittely Kiekujärjestelmässä
Henkilöstökoulutuksiin liittyvien poissaololajien käsittely Kiekujärjestelmässä Koulutuspoissaolot Koulutukseen liittyviä poissaololajeja on Kieku-järjestelmässä seuraaviin koulutustapahtumiin: - Henkilöstökoulutus
Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011. Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa. mukaisesti työn suorittamisesta.
Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011 Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa Viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä
Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus
Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.4.2012 30.4.2014 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.4.2012 30.4.2014 1 Kaupan liitto Palvelualojen ammattiliitto VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS
yhteistyötoimikunta 26.4.2010 kunnanhallitus 10.5.2010 HEINÄVEDEN KUNNAN PÄIHDEOHJELMA
yhteistyötoimikunta 26.4.2010 kunnanhallitus 10.5.2010 HEINÄVEDEN KUNNAN PÄIHDEOHJELMA 1 Päihdeohjelman tarkoitus Heinäveden kunnan päihdeohjelmalla pyritään henkilöstön työkyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen,
Työpaikan päihdeasioiden yhteyshenkilöiden nimet ja tavoitettavuustiedot tulee olla näkyvissä työpaikoilla.
HÄGGMAN OY:N PÄIHDEOHJELMA Päihdeasioiden hoito käsittää sekä ennalta ehkäisevät toimenpiteet että hoitoonohjauksen. Päihdeohjelma koskee koko työyhteisöä. Koko henkilöstön tulee tuntea työpaikan päihdeohjelma.
VAMMAISPALVELUHAKEMUS
1 VAMMAISPALVELUHAKEMUS Hakijan henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Osoite Ammatti Puhelinnumero Haettavat palvelut (Huomioi, että hakemus täytetään vain niiden palveluiden osalta, joita haetaan)
TIETOSUOJASELOSTE. yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja. Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24
TIETOSUOJASELOSTE yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 Laatimispvm: 15.1.2014 Päivitetty:7.3.2016 Laatija:Leena Laaninen 1. Rekisterinpitäjä Nimi: Liperin
Viranhaltijan velvollisuudet ja vastuu
Viranhaltijan velvollisuudet ja vastuu Varatuomari Heikki Paajanen 62.2012 Viranhaltijan palvelussuhteesta Virkasuhde syntyy yksipuolisella hallintotoimella (nimitys tai määräys). Suostumus toki edellytetään.
Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja
Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 19.11.2015 - ajankohtaisia asioita Merja Hilpinen ylitarkastaja Nuorten työpajatoiminnan ajankohtaisia asioita Nuorisolaki uudistus Nuorisotakuuta
Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015
Kehittämistyö Tani Savolainen ja Eveliina Kantola LAPIN AMK 2015 Aina Aina ajatellaan, ajatellaan että se on joku muu muu, joka juo. juo Itse asiassa alkoholin suurkuluttajat ovat meillä mukana työelämässä,
TYÖKYVYN HALLINTA JA VARHAINEN TUKI ROVANIEMEN KAUPUNKI
TYÖKYVYN HALLINTA JA VARHAINEN TUKI ROVANIEMEN KAUPUNKI Rovaniemen kaupungin tavoitteena on työntekijöidensä työkyvyn edistäminen työuran kaikissa vaiheissa ennakoivan ja varhaisen työkyvyn tuen avulla.
Yhteystiedot (osoite, puhelin ) Liperin kunta / Keskustie 10, 83100 LIPERI puh. 013 6865 11 s-posti: kirjaamo@liperi.fi
TIETOSUOJASELOSTE yhdistetty rekisteriseloste ja informointiasiakirja Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 Laatimispvm: 24.1.2014 Päivitetty: 6.3.2015 / SR Laatija: Sini Rantaeskola 1. Rekisterinpitäjä Nimi
KAJAANIN KAUPUNGIN TYÖPAIKKOJEN PÄIHDEOHJELMA
KAJAANIN KAUPUNGIN TYÖPAIKKOJEN PÄIHDEOHJELMA Hyväksytty kaupunginhallituksessa 21.2.2012 38 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1 2. Päihdeohjelman tarkoitus 1 3. Päihdeohjelma koskee koko henkilöstöä 1 4. Työyhteisöjen
Seinäjoen ammattikorkeakoulun toimintamalli päihdetilanteissa
Seinäjoen ammattikorkeakoulun toimintamalli päihdetilanteissa Seinäjoen ammattikorkeakoulun työsuojelutoimikunta 25.4.2017 Vahvistettu hallintojohtajan hallintopäätöksellä 10/2017 (30.5.2017) 1 Sisällys
ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA. Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008
LO M ATO I M I S TO N K E V ÄT K Ä R P Ä N E N ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008 TYÖTE RV
Lähihoitajaopiskelijoiden soveltuvuus alalle
Lähihoitajaopiskelijoiden soveltuvuus alalle SUPERIN OPAS TYÖPAIKOILLE SORA-säädöksillä varmistetaan asiakkaiden, henkilöstön ja opiskelijoiden turvallisuus työssäoppiessa LÄHIHOITAJAKSI OPISKELEVAN TERVEYS
Yhdessä työkyvyn tukena
Lausuntovelvoite tiivistää yhteistyötä työpaikoilla Yhdessä työkyvyn tukena Helsinki 04.12.2012 Ylilääkäri Kyösti Haukipuro Kela/Etelä-Suomen vakuutusalue 1 Taustaa 1 Valtiovalta ja työmarkkinajärjestöt
AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI)
AIKUISTEN AVOMUOTOISEN MIELENTERVEYSKUNTOUTUKSEN KEHITTÄMISHANKE (AMI) 01. Ohjaajan nimi 02. Kyselyyn vastaamisen päivämäärä 03. Kuntoutuslaitos 1 Arinna Oy 2 Avire-Kuntoutus Oy 3 KK-Kunto Oy, Lappeenrannan
Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt
Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Järjestyssääntöjä sovelletaan Jyväskylän ammattiopistossa (Laki ammatillisesta koulutuksesta 630/1998/35 ), johon kuuluvana pidetään opetuksen käytössä olevia
Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (TyVM 3/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat
Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi yksityisyyden suojasta työelämässä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 75/2000 vp). Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta
HENKILÖSTÖYKSIKKÖ JOENSUUN KAUPUNGIN PÄIHDEOHJELMA
HENKILÖSTÖYKSIKKÖ JOENSUUN KAUPUNGIN PÄIHDEOHJELMA Henkilöstö- ja työllisyysjaosto _. _. 2013 2 Sisältö Päihdeongelman käsittelykaavio. 3 1. Päihdeohjelman tarkoitus ja tavoite..... 4 2. Vastuulliset toimijat..
Lupapiste-palvelua koskeva Yritystilisopimus
Lupapiste-palvelua koskeva Yritystilisopimus Solita Oy Alvar Aallon katu 5, 00100 Helsinki Åkerludinkatu 11, 33100 Tampere Kiviharjunlenkki 1 C, 90220 Oulu 1060155-5 10.02.2016 2 (5) 1. SOPIMUSOSAPUOLET
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaaliturvasta Suomen ja Liettuan välillä tehdyn sopimuksen lakkauttamisesta ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain kumoamisesta
Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka
REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10
REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 13.01.2012 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Yhteystiedot (osoite,
PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA
PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI /15 N = 3 YHTEENVETOA 5 prosenttia luottamushenkilöistä kertoo, että heidän työpaikallaan on tehty paikallisia sopimuksia viimeisten
ymmärtää lapsuuden arvon ainutkertaisuuden edistää omalla toiminnallaan lapsen kasvurauhaa tukee lapsen itsetuntoa ja minäkuvan kehittymistä
1 Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto VALINNAISET TUTKINNON OSAT ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN LASTEN JA HEIDÄN PERHEIDENSÄ OHJAUS JA TUKEMINEN Näytön antaja Arvioija: Paikka ja aika: AMMATTITAITOVAATIMUS
VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN. Sari Anetjärvi
VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN Sari Anetjärvi Pienten asioiden filosofia Työyhteisössä, kuten elämässä yleensäkin, pienet asiat, niin hyvät kuin huonotkin, ovat merkittäviä. Pienestä ongelmasta on
Valuuttamääräiset maksut RM-järjestelmässä Toimitusjohtajan päätös RM-järjestelmän liikkeeseenlaskijoille RM-järjestelmän tilinhoitajille
Valuuttamääräiset maksut RM-järjestelmässä Toimitusjohtajan päätös RM-järjestelmän liikkeeseenlaskijoille RM-järjestelmän tilinhoitajille Sääntöviite: 3.4.3 Hyväksytty: 27.6.2013 Voimaantulo: 1.7.2013
Sisällysluettelo. Kysymyksiä ja vastauksia (Q&A) - Sisäpiiriluettelot (MAR 18 artikla) MAR-asetukseen liittyvät tulkinnat ja kannanotot
Kysymyksiä ja vastauksia (Q&A) - Sisäpiiriluettelot (MAR 18 artikla) MAR-asetukseen liittyvät tulkinnat ja kannanotot MAR on asetuksena suoraan sovellettavaa EU-lainsäädäntöä. Myös MARin nojalla annetut
Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.
Laatimispäivä: 1 / 2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Katuosoite:
VIITASAAREN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ (voimaantulo 1.1.2015)
VIITASAAREN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ (voimaantulo 1.1.2015) 2 S I S Ä L L Y S L U E T T E L O Sivu 1 SOVELTAMISALA... 3 2 KOKOUSPALKKIOT... 3 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET... 4
HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 11 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että niitä perusteita, joilla soviteltua työttömyysetuutta
KOKKOLAN KAUPUNGIN PÄIHDEOHJELMA JA HOITOONOHJAUSMALLI
KOKKOLAN KAUPUNGIN PÄIHDEOHJELMA JA HOITOONOHJAUSMALLI Henkilöstöpalvelut 23.5.2017 Hyväksytty yhteistoimintaryhmässä 24.5.2017 2 (14) Sisällys Johdanto... 3 1 Mikä on päihdeongelma... 4 2 Päihdeohjelma...
Työelämän pelisäännöt www.jedu.fi
Työelämän pelisäännöt www.jedu.fi 1 Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Kalajoki Alavieska Oulainen Haapavesi Siikalatva Ylivieska Pyhäntä Nivala Kärsämäki Sievi Haapajärvi
Päihteetön terveyskeskus -toimintaohjelma
Päihteetön terveyskeskus -toimintaohjelma Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä Yhteistoimintaelin 3.9.2015 / 34 Yhtymähallitus 17.9.2015 / 114 Sisällys 1 Päihteet ja työ...3 2 Päihteetön terveyskeskus
Sisällys. 1 Aikuisopiskelusta 1. 2 Opiskeluvälineet ja tietotekniikka 1. 3 Opiskelijan tukipalvelut 1. 4 Koulutuksen toimijat 2
OPISKELIJAN OPAS Sisällys 1 Aikuisopiskelusta 1 2 Opiskeluvälineet ja tietotekniikka 1 3 Opiskelijan tukipalvelut 1 4 Koulutuksen toimijat 2 5 Opiskelijan oikeudet 3 6 Opiskelu- ja tutkinnon suorittamisen
VANTAAN KAUPUNKI VANDA STAD. Päihteetöntä päivää. Ohjeita päihdeongelman ehkäisyyn ja ratkaisuun H E N K I L Ö S T Ö K E S K U S
VANTAAN KAUPUNKI VANDA STAD Päihteetöntä päivää Ohjeita päihdeongelman ehkäisyyn ja ratkaisuun H E N K I L Ö S T Ö K E S K U S Päihdeasioiden käsittely Vantaan kaupungin työpaikoilla Tämä opas on tiivistelmä
HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA
HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 1 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 2 2. TYÖSUOJELUN MÄÄRITELMÄ... 2 3. TYÖSUOJELUTOIMINNAN TAVOITTEET... 2 4. TYÖSUOJELUTOIMENPITEET JA SEURANTA... 2 4.1 Ennakoiva
Päihdeohjelman lomakkeet. 1. Muistio puheeksiottotilanteesta 2. Hoitositoumus 3. Kuntoutussuunnitelma 4. Varoitus päihteiden käytöstä
Päihdeohjelman lomakkeet 1. Muistio puheeksiottotilanteesta 2. Hoitositoumus 3. Kuntoutussuunnitelma 4. Varoitus päihteiden käytöstä Työterveyslaitos Topeliuksenkatu 41 a A, 00250 Helsinki, puh. 030 4741,
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 22/2007 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 50/2007 28.9.2007 Asia Virkasuhteen irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen Virasto kihlakunnan poliisilaitos Päätös, johon
Vastuut, tarvittavat toimenpiteet ja suositukset. Ihmiskauppa suomalaisessa työelämässä -seminaari
Vastuut, tarvittavat toimenpiteet ja suositukset Ihmiskauppa suomalaisessa työelämässä -seminaari Vastaanottokeskukset Auttamisjärjestelmän koordinointi, ylläpito ja kehittäminen on annettu tehtäväksi
Tilaajavastuulain muutokset 1.9.2015
Tilaajavastuulain muutokset 1.9.2015 Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annetun lain muuttamisesta 678/2015 Hallituksen esitys HE 161/2014 vp Työelämä-
Punaisen Ristin valokuvaetsintä
Punaisen Ristin valokuvaetsintä Suomen Punainen Risti on mukana Punaisen Ristin kansainvälisen komitean aloittamassa Trace the Face -julistekampanjassa. Katastrofit ja kriisitilanteet saattavat erottaa
Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus
Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen
Valvottu TB - hoito. HUS-piirin koulutusseminaari 28.4.08 Ilmi Rönnemaa osastonhoitaja
Valvottu TB - hoito HUS-piirin koulutusseminaari 28.4.08 Ilmi Rönnemaa osastonhoitaja Tuberkuloosi paranee JOS lääkäri määrää tehokkaan lääkeyhdistelmän hoitoaika on riittävä JOS potilas ottaa lääkkeet
Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen
Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Vammaisten palveluista hallitusohjelmassa Jatketaan vammaispoliittisen ohjelman (VAMPO) toimeenpanoa. Erityisenä
KOTIMAAN MATKUSTAJA-ALUSLIIKENTEEN LUOTTAMUSMIESSOPIMUS
Kotimaan matkustaja-alusliikenteen työehtosopimus 1(6) LIITE 3 JOHDANTO KOTIMAAN MATKUSTAJA-ALUSLIIKENTEEN LUOTTAMUSMIESSOPIMUS Työehtosopimusjärjestelmän ylläpitäminen ja kehittäminen perustuu työnantaja-
Lapin innovaatioassistentti -valmennuskokonaisuus 2016
Lapin innovaatioassistentti -valmennuskokonaisuus 201 Lapin innovaatioassistentti -valmennuksen tiedot: Valmennuksen osiot: Hakijasta tekijäksi -valmennus ja Innoassari-valmennus Valmennuksen laajuus:
Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon?
Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon? Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi -koulutus 8.12.2015 Katariina Korkeila Turun hyvinvointitoimiala, terveyspalvelut
OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI
OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI 2 (4) SISÄLTÖ sivu 1. Yleistä 1 2. Työpaikkahäirintä 1 2.1 Häirinnän ja työpaikkakohtelun ilmenemismuotoja 1
Ehkäise päihdeongelmat ajoissa
Ehkäise päihdeongelmat ajoissa Suositus päihdeongelmien ennaltaehkäisystä ja käsittelystä ja työpaikoilla Riskirajoilla? -seminaari Helsinki, 16.9.2015 Jan Schugk Elinkeinoelämän keskusliitto EK Suosituksen
Nuoret ja työttömyysturva. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto
Nuoret ja työttömyysturva Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Työttömyysetuus Työttömyysetuutta maksetaan työttömän työnhakijan toimeentulon turvaamiseksi siltä ajalta, kun hän etsii uutta työtä
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Kuinka tukea työkykyä esimiehenä? Kirsi Ahola työterveyspsykologian dosentti Miksi työkykyä kannattaa tukea? Tutkimus- ja kehittämishankkeissa on havaittu, että työkyvyttömyyseläkkeelle
Apteekkien työntekijöiden apteekkikohtainen erä 1.10.2009
Apteekkien työntekijöiden apteekkikohtainen erä 1.10.2009 Apteekkien Työnantajaliiton koulutusaineisto apteekeille 1.6.2009 / JKK 1 Tavoitteet Apteekkikohtainen erä on tarkoitettu henkilökohtaisen hyvän
JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ AIKUISKOULUTUS- JA OPPISOPIMUSPALVELUT
JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ AIKUISKOULUTUS- JA OPPISOPIMUSPALVELUT MITÄ ON OPPISOPIMUSKOULUTUS? oppisopimuskoulutus on määräaikaiseen työsuhteeseen perustuvaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään
Tietosuojaseloste. Nimi ja vastuualue Vastaanoton sairaanhoitaja Yhteystiedot Anttilantie 2, 37470 Vesilahti Puh. 03 565 27000
1 28.1.2015 Selosteen laadinta-/ tarkastuspvm. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Perusturvalautakunta Yhteystiedot (osoite, puhelin, sähköposti, fax) Suupantie 11, 33960 Pirkkala puh. 03 565 2400, fax 03 565 25072
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Aulanko 2.4.2014
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Aulanko 2.4.2014 1 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (voimaan 1.8.2014) Yhteisöllinen opiskeluhuolto ja yksilökohtaisen opiskeluhuolto Ennaltaehkäisevyys ja suunnitelmallisuus
Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto
Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto Aloitus Valitse ensin vahinkotyyppi ja paina Jatka-nappia. Jos avautuu lisäkysymyksiä vakuutukseen liittyen,
Tilastoaineistojen käyttö tutkimuksessa - kansallisia ja. periaatteita. Hallintojohtaja Anna-Leena Reinikainen
Tilastoaineistojen käyttö tutkimuksessa - kansallisia ja kansainvälisiä säännöksiä ja periaatteita. Hallintojohtaja Kansallinen lainsäädäntö! Tilastolaki (280/2004)! Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta
Palkkatukiuudistus, Hallituksen esitys 198/2014
Palkkatukiuudistus, Joulukahvitilaisuus, asiantuntija Anna Palinsaari 1 Palkkatukiuudistus, Hallitus antoi esityksen julkisia työvoima- ja yrityspalveluita koskevista lakimuutoksista eduskunnalle 16.10.2014.
Mihin huomio kiinnittyy s, e kasvaa ja vahvistuu
Mihin huomio kiinnittyy, se kasvaa ja vahvistuu Marika Tammeaid 31.10.2011 1 1. päivä: ä Ratkaisukeskeisyyden perusteet Ratkaisukeskeisyyden perusteet Ongelmapuheesta ratkaisupuheeseen Arvostavan vuorovaikutuskulttuurin
Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena
Työtön eri palveluissa Kuntoutus työllistymisen tukena Sirpa Syrjäläinen asiantuntija, kuntoutuspalvelut Varsinais-Suomen TE-toimisto 1 TE-palvelut www.te-palvelut.fi 2 1 Ammatillisen kuntoutuksen tarpeen
LÄHEISET MUKAAN KUTSUVA DOKUMENTOINTI ROVANIEMEN KAUPUNGISSA
Rovaniemen kaupunki Lastensuojelun alkuarviointitiimi Ennaltaehkäisevä lastensuojelu LÄHEISET MUKAAN KUTSUVA DOKUMENTOINTI ROVANIEMEN KAUPUNGISSA ESIMERKKEJÄ EFFICAN ASIAKIRJARAKENTEISTA Lähemmäs 2013-2016
Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt
Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Järjestyssääntöjä sovelletaan Jyväskylän ammattiopistossa (Laki ammatillisesta koulutuksesta 630/1998/35 ), johon kuuluvana pidetään opetuksen käytössä olevia
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi
EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.1.2014 JOIN(2014) 1 final 2014/0004 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS rajoittavista toimenpiteistä
Yhteistyötoimikunta 2.9.2011 Kunnanhallitus 6.9.2011 IIN KUNNAN PÄIHDEOHJELMA
Yhteistyötoimikunta 2.9.2011 Kunnanhallitus 6.9.2011 IIN KUNNAN PÄIHDEOHJELMA Sisällysluettelo 1. Päihdeohjelman tarkoitus 3 2. Ennaltaehkäisevä toiminta 3 3. Määritelmiä ja periaatteita 4 4. Päihdeongelman