Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 397/2013 vp Oman uskonnon opetuksen laadullinen ja määrällinen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Oppilaiden oman uskonnon opetuksesta säädettiin eduskunnassa vuonna 2003 voimaan tulleen uskonnonvapauslain uudistamisen yhteydessä. Vuonna 2010 peruskouluikäisistä 92,9 % osallistui evankelisluterilaisen uskonnon opetukseen, 1,3 % ortodoksiseen, 3,2 % elämänkatsomustiedon opetukseen ja 1,9 % muiden uskontojen opetukseen. Suomessa uskontokäsitys perustuu enemmistön eli evankelisluterilaisen kirkon opetuksille. Vuonna 2012 evankelisluterilaiseen kirkkoon kuului 77,2 % suomalaisista eli 4,171 miljoonaa henkilöä. Jäsenmääränsä perusteella Suomi näyttäisi olevan yksi maailman luterilaisimpia maita. Kiinnostus uskontoa kohtaan yleisesti ja kristillistä näkemystä kohtaan tietenkin vaihtelee. Keskustelun kohteeksi ovat viime aikoina nousseet erityisesti uskonnonopetuksen kustannukset ja toisaalta ajatus kaikille yhteisen uskontotiedon merkityksen korostamisesta. Keskustelun perusteella jossakin määrin ongelmalliselta näyttäisi, että oman uskonnon opetus lisää yhteiskunnan haasteita ja kustannuksia sekä asettaa pätevyysvaatimuksia. Esimerkiksi islamin opetuksen tasosta ja pätevien opettajien puutteesta keskustellaan vilkkaasti. Evankelisluterilainen uskonnonopetus vastaa hyvin uskonnonopetuksen yleistavoitteita, eikä se ole teologisessa mielessä tunnustuksellisena oppiaineena. Muissa uskonnonopetuksen opetussuunnitelmissa on ehkä enemmän oman ryhmän asemaa korostavia piirteitä. Pirstaloituneessa postmodernissa maailmassa kasvatustavoitteet ovat usein moninaiset ja jopa keskenään ristiriitaiset. On myönnetty, että lasten kasvattamisesta on monia teorioita. Samalla on muistettava, että traditiot eivät aina kestä nopeasti muuttuvassa maailmassa. Kuitenkin uskonnonopetuksella on maassamme erityisen pitkät ja vakaat juuret. Ne muistuttavat suomalaisia siitä, että monissa historiallisissa tilanteissa vakaumus on ollut tärkeä voima arjen elämässä. Sotiemme veteraanien kertomukset muistuttavat, että vaikeissa tilanteissa rukoiltiin kansan ja isänmaan puolesta. Kysymys ei ole vain menneestä historiasta, sillä kristillinen usko ja arvopohja ovat edelleen tärkeitä suomalaisen yhteiskunnan arvoperustalle sekä tavattoman merkittävä yhteisöllisyyden perusta. Kristillisen uskon yhteiskunnallisen ulottuvuuden voi tiivistää opetukseen siitä, että tehtävämme on rakastaa lähimmäistä kuten itseämme. Tätä tarvitaan yhä monikulttuurisemmaksi ja individualistisemmaksi käyvässä maailmassamme. Uskonnon opetus on siinä avainasemassa. Vaikka aikuiset suhtautuisivat uskontoon välinpitämättömästi, nuoret ja lapset kuitenkin joutuvat jatkuvasti kasvokkain erilaisten uskontojen ja katsomusten kanssa. Näistä voidaan mainita niin kotimaasta kuin nuorille luontaisista kansainvälisistäkin vaikutteista kirkkorakennukset ja hautausmaat, pukeutuminen ja ruokavalio, kuvataide ja musiikki, tv-ohjelmat ja mainokset, juhlapyhiin liittyvät tavat ja perinteet sekä perheen ja suvun juhlat syntymästä kuolemaan. Versio 2.0

2 Olemme osa yhdentyvää Eurooppaa, mutta oman kulttuurin ja hengellisyyden vaaliminen on myös Suomessa tärkeää ja merkityksellistä. Uskonto kytkeytyy merkittävällä tavalla oman ja laajemmin eurooppalaisen kulttuurimme syvärakenteisiin. Ihmisellä on sisäinen tarve hengellisyyteen. Tiedollisesti ja historiallisesti tutun oman uskonnon hylkääminen johtaa helposti erimuotoiseen henkisyyteen ja uususkonnollisuuteen turvautumiseen. Arvovaltaiset puheenvuoron käyttäjät ovat muistuttaneet, että siellä, missä ei ole lainkaan annettu uskontoon liittyvää kasvatusta ja opetusta, uskonnollista tyhjiötä täyttävät erilaiset usein tietämättömyyteen ja taianomaiseen ajatteluun liittyvät ilmiöt. Suomalaisuuteen mielletään vahvasti kristinusko ja erityisesti luterilaisuus. Varhaiskasvatuksen piirissä on vaara, että monikulttuurisuuden lisääntyessä kristillinen tapakulttuuri sekä juhlaperinne ja juhlapyhiin liittyvä uskontokasvatus ovat vaarassa hävitä päivähoidosta. On esitetty huoli, että ns. enemmistö on turhankin valmis luopumaan omista traditioistaan vähemmistön kunnioittamisen sekä suvaitsevaisuuden vaatimuksen nimissä. Omista tavoista ja perinteistä luopuminen tulkitaan suomalaisen kulttuurin ja kristinuskon vähättelyksi, mitä muista taustoista ponnistavat ja maahan tulleet suinkaan eivät itse meiltä edellytä. Varsin laajasti myönnetään, että kasvun alkuvaiheissa olevan lapsen ajatusmaailma ei kykene vastaanottamaan ja käsittelemään yhtäaikaisesti monta erilaista uskonnollista käsitystä. Lapsen uskonnollinen ajattelu kehittyy noin kaksi vuotta myöhemmin kuin muu ajattelun kehitys. Peruskouluikäisten lasten uskonnollinen ajattelu on konkreettisoperationaalista, jolloin uskonnollisia käsitteitä osataan käsitellä jo objektiivisemmin, mutta niiden symbolis-metaforista luonnetta ei vielä ymmärretä. Varsin vakiintuneen käsityksen mukaan vasta kolmestatoista ikävuodesta lähtien abstrakti uskonnollinen ajattelu kehittyy sellaiselle tasolle, että lapsi tunnistaa symbolien merkityksen sekä pystyy tarkastelemaan käsitteitä yleisestä erityiseen. Kaikille yhteinen uskonnonopetus häivyttäisi esimerkiksi merkittävien kristillisten juhliemme, kuten pääsiäisen ja joulun, merkityksen. Muissa uskontokunnissa ja katsomusopeissa on omat juhlansa, jotka luontevalla tavalla tuodaan esille näiden katsomusten mukaisessa opetuksessa ja opetussuunnitelmissa. Uskonnonopetuksessa ei voi olla kysymys vain ymmärtämisestä, vaan myös kokemuksellisuudesta ja oikeudesta kokea pyhää. Tutkimusten mukaan kotien uskontokasvatus on vähentynyt. Jos koulujen oman uskonnon opetusta karsittaisiin tai sen sisältö muutettaisiin yleiselle tasolle, tämä todennäköisesti heikentäisi myös arvoulottuvuutta keskustelussa ja ajattelussa. Jokaisessa lapsessa ja nuoressa luontaisesti olevaa hyvän ja pyhän kokemisen tilaa ja siihen liittyvää ymmärtämisen eli intuition kykyä tulee kunnioittaa. Samalla lapsi sisäistää uskonnolliset tavat ja traditiot vähitellen nähdessään aikuisten toiminnan eri tilanteissa. Uskonto on osa kulttuuria ja uskonnolliskatsomuksellinen orientaatio on myös osa kulttuurikasvatusta. Joissakin julkisissa kannanotoissa on esitetty muutosta uskonnonopetukseen. Näiden visioiden mukaan osa uskonnonopetuksesta opetettaisiin tulevaisuudessa yhteisenä oppiaineena kaikille oppilaille ja osa opetettaisiin eriyttäen. Yhteisesti opetettavassa osassa opetettaisiin uskonnonopetuksen yleissivistävät elementit, ja eriyttävässä osassa opetettaisiin kunkin oppilaan omaan uskontoon ja katsomukseen liittyvät elementit. Suvaitsevaisuuskasvatus on monikulttuurisessa Suomessa luonnollisesti tärkeää. Kuitenkin, kun lapsi tunnistaa oman kulttuurinsa perinteet ja arvot, hän kykenee ymmärtämään myös muita uskontoja ja muista uskonnoista olevia ihmisiä tai ainakin voi suhtautua niihin myönteisemmin. Omasta kulttuuriperinnöstä kannattaa olla tietoinen ja ylpeä niin, ettei suvaitessaan muita hävitä omia juuriaan ja perinteitään. Kun uskonnonopetusta jatkossa kehitetään, olisi erittäin tärkeä tuntea eri maissa toteutettujen ratkaisujen heikkouksia ja vahvuuksia. Kokemus on osoittanut, etteivät lapset esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa välttämättä saa riittävästi tietoa omasta uskonnostaan eivätkä muista uskonnoista. Seurauksena voi olla "us- 2

3 kontosokeus". Englannissa on käyty laajaa keskustelua siitä, ettei moniuskontoinen malli välttämättä palvele oppilaiden sosialisaatiota omaan traditioonsa eikä anna heille riittäviä valmiuksia ymmärtää uskonnon roolia englantilaisessa kulttuuriperinnössä. Valmius todelliseen dialogiseen kompetenssiin syntyykin vain oman uskonnon perusteellisesta tuntemisesta. Jos riittävät perustiedot omasta uskonnosta puuttuvat, kunnollista uskontojen välistä dialogia ei synny ja pahimmillaan jopa rasistiset ilmaukset lisääntyvät. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miten hallitus turvaa resurssit ja myönteisen työskentelyilmapiirin korkeatasoiselle oman uskonnon opetukselle koululaitoksessamme? Helsingissä 15 päivänä toukokuuta 2013 Jouko Jääskeläinen /kd Leena Rauhala /kd 3

4 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Jouko Jääskeläisen /kd ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 397/2013 vp: Miten hallitus turvaa resurssit ja myönteisen työskentelyilmapiirin korkeatasoiselle oman uskonnon opetukselle koululaitoksessamme? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Perusopetuslain (628/1998) 13 :ssä (muutettu lailla 454/2003) säädetään uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksesta. Pykälän mukaan perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää oppilaiden enemmistön uskonnon mukaista uskonnon opetusta. Opetus järjestetään tällöin sen mukaan, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan oppilaiden enemmistö kuuluu. Tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvat oppilaat osallistuvat oman uskontonsa opetukseen. Oppilas, joka ei kuulu tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan, voi huoltajan ilmoitettua asiasta perusopetuksen järjestäjälle osallistua mainittuun uskonnonopetukseen. Vähintään kolmelle evankelisluterilaiseen kirkkoon tai vähintään kolmelle ortodoksiseen kirkkokuntaan kuuluvalle oppilaalle, jotka eivät osallistu oppilaiden enemmistön uskonnon mukaiseen uskonnon opetukseen, järjestetään heidän oman uskontonsa opetusta. Muuhun kuin edellä mainittuihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvalle vähintään kolmelle oppilaalle, jotka eivät osallistu oppilaiden enemmistön uskonnon mukaiseen uskonnon opetukseen, järjestetään heidän oman uskontonsa opetusta, jos heidän huoltajansa sitä pyytävät. Jos oppilas kuuluu useampaan kuin yhteen uskonnolliseen yhdyskuntaan, oppilaan huoltaja päättää, minkä uskonnon opetukseen oppilas osallistuu. Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomalle oppilaalle, joka ei osallistu oppilaiden enemmistön uskonnon mukaiseen uskonnon opetukseen, opetetaan elämänkatsomustietoa. Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvalle oppilaalle, jolle ei järjestetä hänen oman uskontonsa opetusta, opetetaan huoltajan pyynnöstä elämänkatsomustietoa. Perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää elämänkatsomustiedon opetusta, jos opetukseen oikeutettuja oppilaita on vähintään kolme. Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumaton oppilas voi huoltajan pyynnöstä osallistua myös sellaisen perusopetuksen järjestäjän järjestämään uskonnon opetukseen, joka oppilaan saaman kasvatuksen ja kulttuuritaustan perusteella ilmeisesti vastaa hänen uskonnollista katsomustaan. Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) 21 a :n (693/2003) mukaan muuta kuin evankelisluterilaista tai ortodoksista uskontoa perusopetuksessa tai lukiossa opettavalta henkilöltä edellytetään, sen lisäksi, mitä asetuksessa muutoin säädetään opettajalta vaadittavasta kelpoisuudesta, asianomaisessa uskonnossa suoritetut korkeakouluopinnot tai muulla tavoin hankitut riittävät tiedot ja asianomaisen uskonnon tuntemus. Perusopetuksen evankelisluterilaisen uskonnon opettajien kelpoisuustilanne on Opetushallituksen Opettajat Suomessa julkaisun mukaan hyvä: 91,6 % opettajista oli kelpoisia tehtäväänsä. Ortodoksisen uskonnon opettajistakin 76,6 % oli kelpoisia tehtäväänsä. Muiden uskon- 4

5 Ministerin vastaus KK 397/2013 vp Jouko Jääskeläinen /kd ym. tojen opettajista vain 18,1 % oli kelpoisia tehtäväänsä. Opettajankoulutusta on tarjottu, mutta kaikkia tarjottuja opiskelijapaikkoja ei ole saatu täytetyiksi. Ministeriön erillisrahoituksella käynnistettiin vuonna 2007 pienryhmäisten uskontojen opettajien koulutus Helsingin yliopistossa. Koulutuksen vuosittaiset hakija- ja osallistujamäärät ovat olleet vähäisiä, vain muutamia henkilöitä, mutta koulutus jatkuu edelleen. Uskontotieteessä on tarjolla pienryhmäisten uskontojen aineenopettajalinjalla perus-, aine- ja syventävät opinnot. Opettajan pedagogisissa opinnoissa pienryhmäisten uskontojen opettajaksi opiskelevilla on oma kiintiönsä. On totta, että uskonto on osa kulttuuria ja uskonnolliskatsomuksellinen orientaatio on myös osa kulttuurikasvatusta. Opetushallituksen vahvistamien perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2004) mukaan uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä. Uskontoa käsitellään yhtenä inhimilliseen kulttuuriin vaikuttavana pohjavirtana. Uskonnon opetuksessa korostetaan oman uskonnon tai elämänkatsomuksen tuntemista sekä valmiutta kohdata muita uskontoja ja katsomuksia, etenkin suomalaisessa yhteiskunnassa vaikuttavia katsomusperinteitä. Muiden uskontojen opetuksessa noudatetaan evankelisluterilaisen ja ortodoksisen uskonnon opetussuunnitelmien perusteiden periaatteita, erityisesti kaikille uskontosidonnaisille ryhmille laadittuja tavoitteita. Muiden uskontojen opetuksesta on annettu opetussuunnitelmien perusteet erillisillä päätöksillä. Uskonnon opetuksesta säädetään perusopetuslaissa (628/1998) ja valtioneuvoston asetuksessa perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta (422/2012). Perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijako sekä opetussuunnitelman perusteet uudistetaan noin kymmenen vuoden välein. Valtioneuvosto antoi kesäkuussa 2012 asetuksen perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta. Opetushallitus käynnisti syksyllä 2012 valtioneuvoston asetuksen pohjalta opetussuunnitelman perusteiden valmistelun esiopetusta, perusopetusta ja lisäopetusta varten. Opetussuunnitelman perusteiden tehtävänä on tukea esiopetuksen ja koulun kehittämistä kasvuyhteisöinä ja entistä parempina oppimisympäristöinä. Perustetyössä on tavoitteena vahvistaa kasvun ja oppimisen jatkumoa sekä oppijan kehitysvaiheen huomioon ottamista. On tärkeää, että uusissa opetussuunnitelman perusteissa painotetaan vahvasti lasten kasvatusta eettisesti vastuulliseen yhteiskunnan jäsenyyteen, yhteisöllisyyteen ja hyviin tapoihin. Uudet opetussuunnitelmat otetaan käyttöön yhdessä uuden tuntijaon kanssa syksyllä Tulevaisuudessa on syytä pohtia ja selvittää edelleen, miten laadullisesti ja määrällisesti korkeatasoinen uskonnonopetus turvataan. Helsingissä 6 päivänä kesäkuuta 2013 Opetusministeri Krista Kiuru 5

6 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 397/2013 rd undertecknat av riksdagsledamot Jouko Jääskeläinen /kd m.fl.: Hur säkerställer regeringen resurserna och ett positivt arbetsklimat för en högklassig undervisning i den egna religionen inom vårt skolväsende? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: I 13 (ändrad genom lag 454/2003) i lagen om grundläggande utbildning (628/1998) finns bestämmelser om undervisning i religion och livsåskådningskunskap. Enligt paragrafen ska den som ordnar grundläggande utbildning meddela religionsundervisning enligt den religion som flertalet av eleverna omfattar. Undervisningen ordnas då i enlighet med till vilket religionssamfund flertalet av eleverna hör. De elever som hör till detta religionssamfund deltar i undervisningen i sin egen religion. En elev som inte hör till detta religionssamfund kan efter att vårdnadshavaren meddelat saken till den som ordnar grundläggande utbildning delta i nämnda religionsundervisning. För minst tre elever som hör till evangelisklutherska kyrkan eller för minst tre elever som hör till ortodoxa kyrkosamfundet vilka inte deltar i religionsundervisningen enligt den religion som flertalet av eleverna omfattar ordnas undervisning i deras egen religion. För minst tre elever som hör till andra religionssamfund än de som nämns i det föregående och vilka inte deltar i religionsundervisningen enligt den religion som flertalet av eleverna omfattar ordnas undervisning i deras egen religion om deras vårdnadshavare begär detta. Om en elev hör till flera än ett religionssamfund beslutar elevens vårdnadshavare i vilken religion eleven ska undervisas. En elev som inte hör till något religionssamfund och som inte deltar i religionsundervisningen enligt den religion som flertalet av eleverna omfattar ska undervisas i livsåskådningskunskap. En elev som hör till ett religionssamfund och för vilken inte ordnas undervisning i hans eller hennes egen religion ska på begäran av vårdnadshavaren undervisas i livsåskådningskunskap. Den som ordnar grundläggande utbildning ska ordna undervisning i livsåskådningskunskap om det finns minst tre elever som har rätt till sådan undervisning. En elev som inte hör till något religionssamfund kan på begäran av vårdnadshavaren delta även i sådan av den som anordnar grundläggande utbildning ordnad religionsundervisning som på basis av den fostran som eleven åtnjutit och elevens kulturella bakgrund uppenbarligen motsvarar elevens religiösa åskådning. Enligt 21 a (693/2003) i förordningen om behörighetsvillkoren för personal inom undervisningsväsendet (986/1998) fordras av den som undervisar i någon annan än evangelisk-luthersk eller ortodox religion i den grundläggande utbildningen eller i gymnasiet utöver vad som i förordningen annars föreskrivs om behörighet för lärare att han eller hon har slutfört högskolestudier i religionen i fråga eller på annat sätt inhämtat tillräckliga kunskaper och kännedom om religionen. Enligt Utbildningsstyrelsens publikation Lärarna i Finland 2010 är behörighetssituationen god för lärare i evangelisk-luthersk religion i den grundläggande utbildningen: 91,6 procent av lä- 6

7 Ministerns svar KK 397/2013 vp Jouko Jääskeläinen /kd ym. rarna var behöriga för sin uppgift. Också av lärarna i ortodox religion var 76,6 procent behöriga för sin uppgift. Av lärarna i övriga religioner var bara 18,1 procent behöriga för sin uppgift. Det har erbjudits lärarutbildning, men alla studieplatser har inte kunnat fyllas. Genom särskild finansiering från ministeriet inledde man vid Helsingfors universitet år 2007 utbildning för lärare i religioner för smågrupper. Det årliga antalet sökande och deltagare i utbildningen har varit litet, bara några personer, men utbildningen fortsätter alltjämt. Inom religionsvetenskap erbjuds grundstudier, ämnesstudier och fördjupade studier på linjen för ämneslärare i religioner för smågrupper. I de pedagogiska studierna för lärare finns det en särskild kvot för dem som studerar till lärare i religioner för smågrupper. Det är sant att religionen är en del av kulturen, och en orientering med avseende på religiös åskådning är också en del av kulturfostran. Enligt de grunder för läroplanen för den grundläggande utbildningen (2004) som fastställts av Utbildningsstyrelsen granskar man i religionsundervisningen livets religiösa och etiska dimensioner utifrån elevens egen tillväxt och som ett samhälleligt fenomen i vidare utsträckning. Religionen behandlas som en av de strömningar som inverkar på den mänskliga kulturen. I religionsundervisningen betonas insikterna i den egna religionen och beredskapen att möta andra religioner och livsåskådningar, i synnerhet åskådningstraditioner i det finländska samhället. Vid undervisningen i andra religioner följs principerna för grunderna för läroplanerna för den evangelisklutherska och den ortodoxa religionen, i synnerhet de mål som uppställts för alla konfessionella grupper. För undervisningen i andra religioner har det getts läroplansgrunder med separata beslut. Bestämmelser om religionsundervisning finns i lagen om grundläggande utbildning (628/1998) och i statsrådets förordning om riksomfattande mål för utbildningen enligt lagen om grundläggande utbildning och om timfördelning i den grundläggande utbildningen (422/2012). De riksomfattande målen för och timfördelningen i den grundläggande utbildningen revideras ungefär vart tionde år. Statsrådet utfärdade förordningen om riksomfattande mål för utbildningen enligt lagen om grundläggande utbildning och om timfördelning i den grundläggande utbildningen i juni Utifrån statsrådets förordning började Utbildningsstyrelsen hösten 2012 bereda läroplansgrunderna för förskoleundervisningen, den grundläggande utbildningen och påbyggnadsundervisningen. Läroplansgrunderna ska stödja förskolan och skolan i deras utveckling som uppväxtmiljöer och som allt bättre lärmiljöer. I arbetet med grunderna strävar man efter att stärka tillväxt och lärande som fortgående processer där inlärarens utvecklingsfaser beaktas. Det är viktigt att i de nya läroplansgrunderna starkt betona att barnen ska fostras till etiskt ansvarsfulla medlemmar i samhället, till social gemenskap och till goda seder. De nya läroplanerna tas i bruk tillsammans med den nya timfördelningen hösten I framtiden bör man dryfta och ytterligare utreda hur man ska kunna trygga en i kvalitativt och kvantitativt hänseende högklassig religionsundervisning. Helsingfors den 6 juni 2013 Undervisningsminister Krista Kiuru 7