Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Urajärvi, Asikkala. Kyläkävely
|
|
- Armas Kokkonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KYLÄKÄVELYRAPORTTI 2012 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Urajärvi, Asikkala Kyläkävely Auli hirvonen RIITTA kinnari
2 Johdanto ProAgria Hämeen hallinnoima Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin hanke ja Urajärven kyläyhdistys järjestivät yhdessä Urajärvellä kyläkävelyn Kävelylle osallistui noin 30 henkilöä. Erityiskiitokset urajärveläisille asiantuntijoille Seppo Halmeelle, Hannu Markkaselle, Laila Tammiselle ja Kimmo Tammiselle, jotka kertoivat meille kävelyllä Urajärven historiasta ja kylän paikoista ja osallistuivat kyläkävelyn suunnitteluun. Kiitos kaikille kävelylle osallistuneille! Kyläkävelyn yhtenä tarkoituksena oli tehdä löytöretki omaan kylään. Urajärvellä tutustuimme mm. vanhaan kylänraittiin, maakunnallisesti arvokkaaseen kylän kulttuurimaisemaan ja Urajärven kartanon kulttuurimaisemaan, vanhoihin rakennuksiin ja niiden entisiin käyttötarkoituksiin, Urajärven Natura-alueeseen ja Myllytiehen. Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin - hankkeen tavoitteena on tuoda esiin kylien ja taajamien omaleimaisuutta. Lisäksi on tavoitteena hyödyntää löytyneitä maisema-, kulttuuri-, tai luontoarvoja asukkaiden, kylien ja yritysten toiminnassa. Kyläkävelykartta on liitteenä lopussa.
3 Urajärven kyläkävelyn maisema-, kulttuuri- ja luontokohteet Kohde 1. Kylänraitti ja raitin maisema Kylän halki kulkee vanhan Ylisen Viipurintien ylempi reitti, joten tie on vanha. Sen linjaus noudattelee vanhaa tietä ja asustusta. Raitin maisema on monipuolinen ja kauniisti mutkitteleva ja mäkinen tie on välillä salaperäinen peittäen ja välillä paljastaen uusia näkymiä. Tie oli ennen uuden, vuonna 1996 valmistuneen tien, käyttöönottoa vilkas ja vaarallinenkin maantie. Nyt sen liikenne on rauhoittunut ja hiljentynyt. Paikoin raittia reunustavat koivut ja jalolehtipuut. Urajärven korkokuvaltaan vaihteleva maisemarakenne tulee vaikuttavasti esille saavuttaessa eri suunnista Urajärvelle. Erityistä kylässä on myös se, että asutus on sijoittunut mäkien harjanteille. Peltojen sijainti polveilevilla rinteillä ja kumpareilla sekä laaksoissa on Urajärven maisemakuvalle tyypillinen piirre. Kylän maiseman on raitilla avointa, rakennukset ja pihapuut näkyvät kauas. Toimenpidesuositus: Vanha tien raitti tulee varmasti säilymään kylätienä. Raitti on mielenkiintoinen poikkileikkaus kylästä. Sen varrella on monia mielenkiintoisia kohteita. Raittia voisi ajatella opastettuna reittinä läpi kylän historian. Tievarren lupiinit pitäisi niittää aina ennen siementen valmistumista, näin estetään sen leviäminen. Kohde 2. Kartanon torpista itsenäisiksi tiloiksi Raitin alkupään tilat ovat nuorempia. Ne ovat olleet alun perin torppia, jotka saivat oman itsenäisyytensä. Torpat ovat olleet Urajärven kartanon torppia.
4 Kohde 3. Jääkauden muovaamaa Kylän maisemassa näkyy selkeästi jääkauden vaikutus. Kylässä on arvokkaita reunamoreenimuodostelmia. Urajärvi on maisemaltaan monimuotoista ja kumpuilevaa. Erityisesti etelän suunnasta maisema on kauniista kumpuilevaa tilojen sijaitessa mäkien päällä. Lukuisat mäet ovat olleet monen sukupolven talvisia mäenlaskupaikkoja. Urajärvi on harvinainen reunamoreenikohde, sillä moreenialueen muoto on helposti havaittavissa peltojen takia. Toimenpidesuositus: Maiseman avoimuus säilyy ja korostaa moreenimuodostelmia niin kauan kuin aluetta viljellään.
5 Kohde 4. Urajärven kaupparakennukset Urajärvellä on ollut neljä kaupparakennusta. Niistä kolme on vielä pystyssä. Ne ovat yksityisten ihmisten omistuksessa. Kylän elinvoimaisuudesta kertoon myös entisten kauppojen määrä. Kauppoihin ja kauppiasiin liittyy paljon erilaisia tarinoita. Toimenpidesuositus: Kaupparakennuksiin ja kaupantekoon liittyvät tarinat tulisi koota nopeasti talteen haastattelemalla asioita muistavia kyläläisiä. Tarinoita voidaan käyttää elävöittämään kulttuuri- ja maisemareittiä. Kohde 5. Suppa / kosteikko Pienetkin kosteikot peltoympäristössä ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta. Kosteikko on muodostunut pellon keskellä olevaan suppaan. Suppa on jääkauden muodostuma. Toimenpidesuositus: Saarekkeessa olevalle kosteikolle voidaan hakea luonnon- ja maiseman monimuotoisuuden edistämisen tukea. Kohteen vesipintaa voidaan avata paremmin näkyväksi. Linnut laskeutuvat paremmin avoimeen ympäristöön.
6 Kohde 6. Kirilän mäki kylätontti Vanhat kylätontit ovat arvokkaita historian muistomerkkejä. Vanhat, hämäläiset kylät ovat olleet tiiviisti asutettuja, kuten Kirilän mäkikin. Mäellä on edelleen melko tiivistä asutusta. Kirilän tila on ollut kylän kantatiloja. Toimenpidesuositus: Kohde tulisi säilyttää edelleen kylän keskipisteenä ja solmukohtana. Taloihin ja henkilöihin liittyy paljon tarinoita, jotka tulisi tallentaa mahdollisimman nopeasti. Kohde 7. Sotahistoriaa Kirilänmäellä on käyty merkittäviä taisteluita viime sodissa. Toimenpidesuositus: Vuonna 1918 Urajärvi oli punaisten hallussa ja Kirilänmäki oli taisteluiden kohteena. Tapahtumat olisi hyvä tallentaa ja tuoda esiin alueen asukkaille ja jälkipolville.
7 Kohde 9. Vanha koulu, palokoppi ja Sorjasen linja-autotallit Kylän vanha koulu näkyy hyvin tie- ja kylämaisemassa. Sitä on korjattu vanhaa kunnioittaen ja se merkittävä rakennus kulttuurimaisemassa. Alueella on myös Sorjosen liikenteen ensimmäisen bussin tallin paikka ja seuraavan tallin paikka. Kylässä oli aikoinaan useampiakin ammattikuljettajia. Tien varrella on ollut myös kylän yhteinen palokoppi ja siinä palontorjuntakalustoa. Koululle päin saavuttaessa kylän suunnasta tietä reunustaa puut joiden latvus muodostaa katon. Kuvassa entisiä koululaisia. Koulu näkyy hyvin peltomaiseman takaa ja tiemaisemassa.
8 Kohde 10. Seurantalo Kylällä on yhteinen kokoontumistila, Urajärven nuorisoseurantalo. Toimenpiteet: Seurantaloa on kunnostettu vuosien varrella ja se työ jatkuu edelleen. Myös ulkopuolen kalusteet kaipaavat uudistamista, kuten ilmoitustaulu. Kohde 11. Meijeri Kylässä on toiminut aikoinaan meijeri. Se näkyy tiemaisemassa mäen päällä.
9 Kohde 12. Tiemaisema kantatiellä Tie on linjattu niin, että tieltä olisi mahdollista avautua merkittäviä näkymiä kylämaisemaan. Näkymät kylässä avautuvatkin avautuu parhaiten saavuttaessa Vierumäen suunnasta. Kylänraitin ja kartanon tien risteyksessä avautuu kaunis suurmaisema peltoineen ja metsäsaarekkeineen. Kylänraitilta avautuu kauniisti lähi- ja kaukomaisemia etelään ja länteen. Ongelma: Toisaalta uusi tie avasi näkymät talojen takapihoille, mm. lantaloihin. Nyt Urajärventien varsi on sulkeutunut puiden ja vesakoiden taakse. Kylän ohi voi nyt ajaa lähes huomaamatta kylää varsinkin saavuttaessa Vääksyn suunnasta. Toimenpide-ehdotuksia: Tien varren puustoa ja vesakkoja olisi harventaa ja raivata, jotta näkymät kylän peltoaukeille avautuisivat.
10 Kohde 13. Keinu- ja tanssikallio, käräjäkivet ja Myllytie Kylän keskustan pohjoispuolella on pohjoiseteläsuuntainen selänne, jota pitkin on kulkenut vanha Myllytie myllypaikalle. Tien varrella on myös vanhat käräjäkivet ja keinuja tanssikallio. Toimenpidesuositus: Vanhan Myllytien voisi avata ja tehdä siitä yhden maisema- ja kulttuuripolun kylään. Kohde 14. Urajärven kartanon maakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö Urajärven kartano kuului lähes kaksi ja puoli vuosisataa baltiansaksalaista alkuperää olevalle von Heideman- suvulle. Tila tuli suvun haltuun vuonna Viimeiset suvun edustajat kartanossa olivat naimattomat sisarukset Lilly ( ) ja Hugo ( ) von Heideman. He testamenttasivat kotikartanonsa ylläpidettäväksi kartanomuseona. Urajärven kartano edustaa syrjäiseen paikkaan, pienimuotoiseen, topografialtaan vaihtelevaan viljelymaisemaan syntynyttä pientä itähämäläistä kartanoa, jonka rakennuskanta on muotoutunut 1700-luvun lopun ja 1900-luvun alun välisenä aikana. Kartanoon liittyy lisäksi poikkeuksellista puisto- ja puutarharakentamista, kulttuuri- ja henkilöhistoriaa sekä pitkäaikaista museotoimintaa. Veden äärellä sijaitsevan, puiston ympäröimän päärakennuksen klassistinen ulkoasu ja korotus ovat peräisin 1840-luvulta. Kartanoon perustettu museo kuvastaa romantiikan värittämää kulttuuri-ilmapiiriä itähämäläisessä säätyläiskodissa. Kartanopihan mansardikattoinen toinen asuinrakennus on rakennettu kahdessa osassa 1780-luvulla: pohjoispäädyn tupa on vanhempi ja toinen tupa, sali sekä eteinen ja eteiskamari on lisätty laajennusvaiheessa. Kartanopiha, jonka kolmatta sivua rajaa pitkä aittarivi, avautuu poikkeuksellisesti kohti järveä eikä tulotielle. Päärakennuksen etupiha on muotoiltu geometriseksi puutarhaksi. Kartano sijaitsee II Salpausselän tuntumassa olevan viljelylaakson pohjoisreunalla, Urajärven rannalla. Kartanon eteläreunalla oleva vanha tielinjaus seuraa Toisen Salpausselän harjumuodostelmaa.
11 Kohde 15. Kyläläisten yhteinen ranta-alue Kylällä on laaja yhteinen ranta-alue, mihin kuuluu saari, grillauspaikka, uimaranta ja veneranta. Kohde 16. Urajärvi- Natura-alue Urajärvi kuuluu Natura- verkostoon. Järvi on Natura-kohde ensisijaisesti rikkaan vesikasvillisuutensa takia. karu ja lähdepohjainen järvi on poikkeuksellinen myös veden laadultaan. Lisäksi Kartanon mailla on Naturaan kuuluva pieni kuivanmaan alue, tervaleppäkorpi. Lisäksi järven muikkukanta on kuuluisaa. Kalastukseen ja kalansaaliisiin liittyvät tarinat ovat hauskaa kuultavaa. Ne tulisi kerätä talteen. Toimenpiteet: Alueen kasvillisuus ja lähdepohjainen järvi ovat kiinnostavia seikkoja myös matkailullisessa mielessä. Kohde 17. Lyhyesti Urajärven kartanomuseosta Kylän kartanoon liittyvä historia ja tarinat muodostavat hyvin mielenkiintoisen vierailukohteen. Urajärven kartanomuseo on yksi maamme vanhimmista kartanomuseoista. Se avasi ovensa yleisölle jo vuonna Empiretyylisessä päärakennuksessa on Lilly ja Hugo von Heidemanin koti 1900-luvun alusta. Pihapiirissä olevan vanhan siipirakennuksen sisarukset sisustivat jo elinaikanaan museoksi. Toimenpiteet: Museo on kiinteä osa kylää ja siellä käyvät ihmiset voisivat tutustua myös Urajärven kylään ja sen historiaan, maisemaan ja paikallisuuteen.
12 Kohde 18. Kartanon puistosta Kartanopuisto on omistajiensa puutarhasuunnittelun taidonnäyte. Puiston ja puutarhan restauroinnin tavoitteena on ollut avata katsojalle maiseman ominaisuudet ja tehdä ymmärrettäväksi von Heidemanien luoman kartanopuiston aatesisältö. Kartanon puisto edustaa englantilaistyyppistä maisemapuistoa romanttisine pikkusiltoineen, tekosaarineen ja raunioportteineen. Lahdella ui edelleen valkea tekojoutsen muistona sisarusten rakkaudesta Wagnerin Lohengrin-oopperaan. Hugo-herran polku kiertää pienten siltojen kautta lahden reunaa pienelle niitylle, jossa on viimeisten von Heidemanien sukuhauta. Antiikin temppeliä jäljittelevän muistomerkin alla lepää Lilly von Heideman. Kartanon omistajan Hugo von Heidemanin suunnittelema vapaamuotoinen maisemapuisto polveilee polkuineen järven rannalla ja puistometsässä, jonne on järjestetty maisemankatselupaikkoja ja pystytetty historiallis-romanttisia rakennelmia. Puistometsässä on myös antiikin temppeliä jäljittelevä, Harry Röneholmin suunnittelema von Heidemanien sukuhauta ja järveltä nousevan maisemaperspektiivin huipentumana kohoaa 1913 rakennettu puolipyöreä Valhallapylväikkö. Toimenpiteet: Puisto tarjoaa hienot puitteet esim. näytelmällisille opastuksille, kesäteatterille, musiikki esityksille yhteystyössä museon kanssa.
13 Kohde 19. Näköalat kylälle Kartanolle johtavalta tieltä avautuu näkymiä kaukomaisemaan. Toimenpiteet: Maisema tulisi pitää avoimena. Etenkin tienvarren puusto ja pusikot umpeuttavat maisemaa. Kuvista voi havaita kuinka umpeutuneelta kylämaisema näyttää. Mahdolliset jatkotoimenpiteet kylän maisemanhoidossa: 1. Kyläkävelystä pysyvä tapahtuma kylälle kylän omien kyläpäivien yhteyteen, vuosittain vaihtuva reitti 2. Maisemanhoitotalkoot tai hakeyrittäjä joka poistaa kylän keskeisiltä paikoilta vesakkoja ja puustoa 3. Urajärven monipuoliseen ja maisemallisesti ja kulttuurisesti hienoon kylään voisi tehdä pysyvän kulttuuri- ja maisemareitin matkailua varten 4. Kyläkirjan laatiminen olisi ajankohteista, kyläkävelyllä kuulimme paljon tarinoita ja muisteluja entisistä ajoista ja vähän uudemmistakin.
14 Liitekartta, kyläkävelykartta.
Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Kalhonkylä, Hartola. Kyläajelu 13.6.2013. Auli hirvonen
KYLÄKÄVELYRAPORTTI 2013 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Kalhonkylä, Hartola Kyläajelu 13.6.2013 Auli hirvonen Kalhon kyläajelu toteutettiin 13.6.2013. Ajelulle oli ennakkoilmoittautuminen. Mukaan mahtui
Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Putula, Hämeenkoski. Kyläkävely 27.6.2012. Auli hirvonen
KYLÄKÄVELYRAPORTTI 2012 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Putula, Hämeenkoski Kyläkävely 27.6.2012 Auli hirvonen RIITTA kinnari Putulan kyläkävely tehtiin 27.6.2012. Mukana kävelyllä oli 21 henkilöä. Pieni
ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS
ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS ANALYYSI JA KEHITTÄMISSUUNNITELMA 20.10.2011 Suunnittelualueen sijainti / maiseman historia Jokilaakso oli pitkään metsäselänteiden reunustamaa avointa maisemaa, peltoja ja
Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset
Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen
5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti
5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti Korkeakoskenhaaran ja Koivukoskenhaaran haarautumiskohdassa on laaja kulttuurikeskittymä vanhoilla kylätonteilla sijaitsevine kylineen ja vanhoine peltoineen. Joen niemekkeet
1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta
304 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 305 Virrat Kihniö Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen
TUUSJÄRVI-HIIDENLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA
TUUSJÄRVI-HIIDENLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 4 Maisemanhoitotoimenpiteet 8 Viljelymaisema
MAISEMAN HOITO Lumon ja maiseman arvo maatilayrityksessä
MAISEMAN HOITO Lumon ja maiseman arvo maatilayrityksessä Ympäristöneuvojakoulutus 4.6.2013 Tampere Jutta Ahro MKN Maisemapalvelut Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Etelä- Eurooppalainen maisemayleissopimus
LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Harjut ja kalliot
Harjut ja kalliot 52. Sotavallan harju Pinta-ala: Kylä: Omistaja: Status Metso soveltuvuus: 10,7 ha Sotavalta Yksityinen Arvokas harjualue, Pohjavesialue, Opetuskohde, Arvokas luontokohde Kyllä Merkittävä
MAISEMAPATIKKA REHAKAN JA IRJALAN KYLISSÄ JANAKKALASSA 16. 09. 2006. Kyläkävelyraportti
MAISEMAPATIKKA REHAKAN JA IRJALAN KYLISSÄ JANAKKALASSA 16. 09. 2006 Kyläkävelyraportti Auli Hirvonen 2006 Aurinkoisena ja lämpimänä syyskuun päivänä 16.09.2006 tehtiin Rehakan ja Irjalan kyläyhdistyksen
KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011
KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012 Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 LÄHTÖKOHTANA: KYLÄ VARSINAIS-SUOMESSA ALUEELLINEN KULTTUURIPERINTÖ HENKILÖKOHTAINEN
KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA
KANGASLAHTI MAISEMANHOITOSUUNNITELMA Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Varpu Mikola 2009 Sisältö Maisemanhoidon tavoitteet 3 Maisemanhoidon painopisteet 5 Maisemanhoitotoimenpiteet 6 Viljelymaisema 6 Avoimena
Tykköön kylän ympäristökatselmus. Jämijärvi
Tykköön kylän ympäristökatselmus Jämijärvi 6.2.2014 Kankaanpään kaupunki Ympäristökeskus Tykköön kylän ympäristökatselmus Katselmus suoritettiin 6.2.2014. Kartasta yksi nähdään tuulivoimapuiston sijoittuminen
Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen
Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan
LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22
LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 Rakennukset, kulttuurihistoria Korpelan tilan entisessä talouskeskuksessa sijaitsevat asuinrakennus,
Salon seudun maisemat
Salon seudun maisemat Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus, Marie Nyman, Alueiden käyttö 29.1.2014 TAUSTAA: ELY-keskuksen
Kyläkävelyraportti ORIPÄÄ 27.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti ORIPÄÄ 27.7.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen
Eteläinen rantamaa, Kaakkoinen viljelyseutu
1. PERUSTIEDOT KOHTEESTA 1.1. Maisema-alueen nimi Vaalimaan jokilaakso 1.2. Maisema-alueen uusi nimi Vaalimaan jokilaakson kulttuurimaisema 1.3. Kunta Virolahti ja Miehikkälä 1.4. Pinta-ala 1 700 ha 1.5.
TOURULA-KEIHÄSKOSKI
Kyläkävelyraportti TOURULA-KEIHÄSKOSKI 7.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA sdagjnlnfvfkjn Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten
PIHTIPUTAAN KUNTA. Niemenharjun alueen maisemaselvitys
PIHTIPUTAAN KUNTA Niemenharjun alueen maisemaselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P33004P003 Maisemaselvitys 1 (8) Kärkkäinen Jari Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Käytetyt menetelmät... 1 3 Alueen
1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta
356 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 357 Kihniö Virrat YLÖJÄRVI Mutalan kulttuurimaisema Parkano Mänttä-Vilppula Ruovesi Ikaalinen Ylöjärvi Juupajoki
Eteläinen rantamaa, Suomenlahden rannikkoseutu
1. PERUSTIEDOT KOHTEESTA 1.1. Maisema-alueen nimi Tammio 1.2. Maisema-alueen uusi nimi Tammion saaristokylämaisema 1.3. Kunta Hamina 1.4. Pinta-ala noin 300 ha 1.5. Aikaisemmat inventoinnit [tekijä, vuosi,
LOIMIJOEN MAISEMA JA TEOLLISUUS HISTORIASTA TULEVAAN
MAISEMALLINEN SELVITYS LINIKKALAN OSAYLEISKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU LOIMIJOEN MAISEMA JA TEOLLISUUS HISTORIASTA TULEVAAN MAAKIRJAKARTAT 1660-70-LUKU Linikkalan osayleiskaava-alueen
3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT
1 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT Sisältö JOHDANTO... 2 HÄÄHINMÄKI, HANKASALMI/KONNEVESI... 3 KÄRKISTENSALMI, JYVÄSKYLÄ... 5 JÄMSÄNNIEMI, JÄMSÄ... 8 VEKKULA, JÄMSÄ...
1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta
216 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 217 Virrat Kihniö Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen
REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1
REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 KEVYEN LIIKENTEEN REITTITARKASTELUT KESKUSTASTA ITÄÄN - ESISELVITYS 1. Työn sisältö ja tarkoitus Keskustasta itään suuntautuva reitti kulkee Lapinniemestä Rauhaniementien
TERVEISIÄ TARVAALASTA
TERVEISIÄ TARVAALASTA TIESITKÖ, ETTÄ TARVAALA ON MAAKUNNALLISESTI ARVOKASTA MAISEMA- ALUETTA. TARVAALASSA ON MYÖS VALTAKUNNALLISESTI ARVOKASTA RAKENNUSPERINNETTÄ. NO NIIN, ASIAAN! eli hieman taustaa Sotilasvirkata-losta
LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta
LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta PUHTIA MAATALOUTEEN YMPÄRISTÖNHOIDOSTA Ahlman 13.10.2011 Jutta Ahro, maisemasuunnittelija, Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaiset PEBI eli perinnebiotooppi Perinnebiotooppi
PORVOON KAUPUNKI PELLINGIN RANTAOSAYLEISKAAVA
Vastaanottaja Porvoon kaupunki Asiakirjatyyppi Maisemaselvitys Päivämäärä Joulukuu 2013 Työnumero 82119884 PORVOON KAUPUNKI PELLINGIN RANTAOSAYLEISKAAVA pellingin SISÄSAARISTON MAISEMAselvitys Tarkastus
TYRNÄVÄN KUNTA Murron ja Ojakylän osayleiskaava Liite 7 MURTO-OJAKYLÄN MAISEMASELVITYS YHTEENVETO
TYRNÄVÄN KUNTA Murron ja Ojakylän osayleiskaava Liite 7 MURTO-OJAKYLÄN MAISEMASELVITYS YHTEENVETO LuA 96 / Maisemasuunnittelun koulutusohjelma Maisemasuunnittelun metodit Oulun ammattikorkeakoulu Luonnonvara-alan
1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta
120 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 121 Kihniö Virrat KIHNIÖ Korhoskylän kulttuurimaisema Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen Ylöjärvi Juupajoki
Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014
Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014 Maisemaraivaus on maisemallisesti tärkeille alueille tehtyä puiden harventamista. Puustoa ei harvenneta tasavälein eikä kaavamaisesti, vain
1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta
188 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 189 Kihniö Virrat PÄLKÄNE Varalan-Kirvun-Iharin kulttuurimaisema Parkano
Liite 9 kohtaiset suunnitelmataulukot 1/3 kuvioiden perustiedot 1/10 1 0,0563 2 04 1 32 20 29 91 Omakotitalotonttien välinen lähimetsä. Komea vanha männikkö, alla kuusikko 2 0,0356 3 04 1 26 20 25 114
Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti ORISUO 7.7.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen
0 0,5 1 2 Kilometriä. Tarra ja Soltti. Tarra ja Soltti.
Näppisen ja Lieviön peltoaukeat ovat vuosisataista viljelymaisemaa. pelto alue Lieviön peltomaisemat Näppisen kantatilojen vanhat rakennusryhmät. Tarra ja Soltti. Tarra ja Soltti. Alue tulee säilyttää
Historialliset rakennukset ja kehittyvä kaupunkikuva - Espoon rakennusperinnön vaaliminen
Historialliset rakennukset ja kehittyvä kaupunkikuva - Espoon rakennusperinnön vaaliminen Espoon kaupunginmuseo Tutkimuksen ja kulttuuriympäristön vastuualue 3.11.2015 2 Rakennuskannan ikä Suomessa 2010
1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta
330 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 331 Sastamala Kihniö Parkano Ikaalinen Hämeenkyrö Nokia Virrat Mänttä-Vilppula
SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ
SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ vs. kaavasuunnittelija Mia Saloranta Hämeenkyrön kunta Mahnalan työpaja 28.6.2017 Jyväpirtillä Osallistujat: 27 hlöä, joista 11
Riretu ranta-asemakaavan muutos Salon kaupunki Förby
Riretu ranta-asemakaavan muutos Salon kaupunki Förby 10.12.2014 SELVITYS LUONTO-OLOISTA JA RAKENNETUSTA YMPÄRISTÖSTÄ Kuva 1. Luontokuviot 10.10.2014 Oy Wixplan Ab 1 Alueen eri luontotyypit Kaavamuutosalue
SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi
SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi 17.1.2013 Willitys tmi Marjo Lindberg Sisältö Selvitysalueen sijainti 3 Yleistä 3 Menetelmät 3 Sysivuoren luonto, yleistä 3 Kartta 4 Kuvaukset Sysivuoren luonnosta
TSAARIN LÄHDE: PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V1 12.7.2010
TSAARIN LÄHDE: PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V1 12.7.2010 YMPÄRISTÖSUUNNITTELU HARJU- SOINI KY Ympäristösuunnittelu Harju-Soini Ky Sivu 1/7 YLEISTÄ Suunnittelun
IMMERSBYN OSAYLEISKAAVAN MAISEMASELVITYS
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SIPOON KUNTA IMMERSBYN OSAYLEISKAAVAN MAISEMASELVITYS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P16134 Maisemaselvitys 1 (15) Ger Riikka FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osmontie
1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta
282 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 283 Virrat Kihniö Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen Juupajoki Ylöjärvi
KOJONKULMA. - Mahdollisuuksien maaseutu -
KOJONKULMA - Mahdollisuuksien maaseutu - Kyläkävelyraportti KOJONKULMA 10.7.2012 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa-
Maiseman arvot ja suositukset maankäytölle
FCG Finnish Consulting Group Oy LAUKON KARTANOALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA Maiseman arvot ja suositukset maankäytölle -P15872 LUONNOS 21.11.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Maiseman arvot ja suositukset
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä
EPILÄ-1140-6 koskeva alueen vaiheiden tarkastelu, (AK, 8541)
EPILÄ-1140-6 koskeva alueen vaiheiden tarkastelu, (AK, 8541) Tampereen kaupunki, maankäytön suunnittelu, asemakaavoitus projektiarkkitehti Jouko Seppänen 22.4.2015 1 EPILÄ-1140-6 koskeva alueen vaiheiden
POLVIJÄRVEN KYLIEN KUULUMISIA
POLVIJÄRVEN KYLIEN KUULUMISIA Seuraavat ideat, kommentit, toiveet ja ehdotukset on kerätty 10.12 järjestetyssä Polvijärven kylien illassa. Iltaan oli kutsuttu asukkaita. Läsnä oli kunnan edustaja, sekä
Puoliavoimena hoidettava tai puoliavoimeksi raivattava alue. Avoimena hoidettava tai avoimeksi raivattava alue
Avoimena hoidettava tai avoimeksi raivattava alue Pusikoituminen ja umpeenkasvu ovat kulttuurimaiseman pahimpia ongelmia. Raivaus ja avoimena säilyttäminen ovat peltojen viljelyn jälkeen tärkeimmät kulttuurimaisemaa
1.6. 31.8. ma-su 11 17, klo 17 päivän viimeinen opastus museoalueelle, talviaikaan ma-pe 9-15.
Sagalundin museo, Sagalunds museum * Sijainti: Kemiönsaari Omistaja: Sagalundin museosäätiö Aukioloajat: 1.6. 31.8. ma-su 11 17, klo 17 päivän viimeinen opastus museoalueelle, talviaikaan ma-pe 9-15. Aikuiset
Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan
Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan Tapanila-Seura ry suhtautuu myönteisesti Kanervatien asemakaavaan aiottuihin muutoksiin. Muutokset parantavat kaavaa ja entisestään
Varkauden rakennettu kulttuuriperintö
Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 1996/2005 inventoinnit Kopolanvirran ympäristö Kohteen nimi: Inventointinumero: Kinkamon lomamaja 39 Riiala 40 Kopolanniemi 153 Kopolanniemen kartano 154 Alakinnari
LIITE LIITE 11. Kuusankoski-Koria. Kouvolan keskustaajaman. viherosayleiskaava. viherosayleiskaava
LIITE LIITE 11 Kuusankosken-Korian viherosayleiskaava Kouvolan keskustaajaman viherosayleiskaava Kuusankoski-Koria viherosayleiskaava Suunnittelualueen Suunnittelualueen sijainti sijainti Yleiskaavoitus
POHJASLAHDEN KYLÄOSAYLEISKAAVA Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus Lieksa Vuonislahti 6.-7.9. 2012 Sirkka Sortti Mänttä-Vilppulan kaupunki
POHJASLAHDEN KYLÄOSAYLEISKAAVA Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus Lieksa Vuonislahti 6.-7.9. 2012 Sirkka Sortti Mänttä-Vilppulan kaupunki POHJASLAHTI sijaitsee Pirkanmaalla Tarjanneveden rannalla
https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/kk/kk_alue_raportti.aspx?alue_id=10...
Page 1 of 2 alueraportti Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Purmojärven rantayleiskaavaan liittyvä inventointi KAUHAVA PURMOJÄRVI (KORTESJÄRVI) PURMOJÄRVEN KYLÄNRAITTI pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 001/HTA/08
PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT
PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos 1 LÄHTÖKOHTIA Kaavahankkeen perustiedot on esitetty
KIVISILLAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Kemiönsaaren kunta KIVISILLAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P16107 1 (10) Perttula Sampo Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 2 Kaavaratkaisu... 2
Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä
HONGISTON ASEMAKAAVA- ALUEEN MAISEMA- JA LUONTOSELVITYS 2007 Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä SISÄLLYSLUETTELO 1. MAISEMASELVITYS...3 1.1. Tutkimusmenetelmä...3
1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta
172 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 173 Kihniö Virrat PARKANO Linnankylän kulttuurimaisema Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen Ylöjärvi Juupajoki
TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI
Kehittämisyhdistys Kalakukko ry RAKE-hanke Juankoskentie 7A 73500 Juankoski TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI Kyselylomake postitettiin 13.2.2009 Kangaslahden kylän maanomistajille,
Östersundomin varjokaava hanke Designtoimisto dadadotank
Östersundomin varjokaava hanke Designtoimisto dadadotank Kuva Ismo Tuormaa Esityksen sisältö Maankäyttö- ja rakennuslaki ja VAT Hankkeen lähtökohdat Suunnittelualue ja vihervyöhyke Varjokaavan tavoitteet
Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta
Liite raporttiin Turtosen tilan inventointi Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta Turtosen pihapiirissä on tällä hetkellä viisi rakennusta - päärakennus - aittarakennus - entinen sikala - kalustovaja
MAISEMATARKASTELU PORLAN ALUE, LOHJA
MAISEMATARKASTELU PORLAN ALUE, LOHJA 27.1.2014 MAISEMARAKENNE kalliokummut (maaperä kartoittamatta) savilaaksot vedenjakaja moreenikumpareet (mm. Liessaari) Lohjanjärvi hiekkavaltainen harju (Lohjanselkä)
TIETOA TAAJAMAN TONTEISTA PIENTALORAKENTAJALLE
TIETOA TAAJAMAN TONTEISTA PIENTALORAKENTAJALLE KIURUVEDEN KAUPUNKI PL 28, 74701 Kiuruvesi, puh. vaihde (017) 272 900 www.kiuruvesi.fi Palvelut>Tonttitarjonta 10.3.2016 Vapaita pientalotontteja on taajaman
VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI
VEDET, METSÄT JA MÄET HUIKONMÄKI - HANKASALMI KIVIJÄRVI - KEURUU PIENET YKSINÄISTALOT - REKOLA - LUHANKA RINTAMAMIESTALOT - SEPÄNKATU HANKASALMEN ASEMANKYLÄ ASEMARAKENNUKSET - HAAPAMÄKI KIRKKORAKENNUKSET
Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin.
ARVOALUE: ASEMAN SEUTU Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. Kuvaus Arvoalueeksi on rajattu aseman seudulta alue, johon kuuluu Vammalan rautatieaseman
Onks tääl tämmöstäki ollu?
Onks tääl tämmöstäki ollu? Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihanke Nautelankosken museo Kulttuuriympäristö on ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyt kokonaisuus Dokumentointihanke tallettaa
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset
ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA. Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys
ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys Kunta: Utsjoki Pinta-ala: 780,1 ha Maisemaseutu: Pohjois-Lapin tunturiseutu
Turrin asemakaavan laajennus ja muutos nro 241 Maisema-analyysi
23.12.2015 Pirkkalan Maankäyttö Kuvien tekijänoikeudet Ilmakuvat: Google maps, Paitsi dia 10 Pirkkalan kunta Dia 3, viistoilmakuva: Lentokuva Vallas Oy Katunäkymät: Google streetview Dia 2, Turrin asuinalue
PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA
PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA PAIKALLISESTI ARVOKKAIDEN RAKENNUSKOHTEIDEN TARKISTUSINVENTOINTI 2018 Arvoluokitus Suositusten värikoodit R = rakennushistoriallinen = Suositellaan suojeltavan kaavassa
1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta
274 Isojakokartat 1800-luvun pitäjänkartat 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 275 Taivallahden-Löytänän kulttuurimaisema Järvenpää Paksula 1) Historiallisesti
LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA
LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA Mikkelin kaupunki (491) Vitsiälän kylä (564) Heikintila 1:114 Loma-Löytö 1:133 (osa) Löytö 1:145 (osa) Kartanonranta 1:177 Kaavaluonnos 22.3.2013 1: 2000 MRL 63 ja 62 :
LIITE 1 RAKENNUSINVENTOINTIKOHTEET
LIITE 1 RAKENNUSINVENTOINTIKOHTEET Page 1 of 2 kohderaportti Pohjois-Pohjanmaan liitto Hailuodon rakennusinventointi HAILUOTO KIRKONKYLÄ RUONALA Ruonalan porakivinavetta on komealla paikalla Rantatien
Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi/lausuntopyyntö
Kunnanhallitus 74 07.03.2016 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi/lausuntopyyntö 622/11.05.00/2016 Khall 74 Ympäristöministeriö pyytää Euran kunnan lausuntoa 15.1.2016 valtakunnallisesti
MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos
LIITE 7 Kuva: Rejlers Oy MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos 17.6.2014 2 1. JOHDANTO... 3 2. SUUNNITTELUALUE... 3 2.2 Kuvakooste suunnittelualueesta ja rakennetusta
LAUSUNTO TERWARAITTI, SAHANRANTA, VAALA RANTASAUNAN KORJAUSARVIO JA LISÄRAKENTAMISMAHDOLLISUUDET TONTILLE
+358-40-5573581 1 / 3 4.11.2014 LAUSUNTO VAALAN KUNTA - kunnanjohtaja Tytti Määttä - tekninen Juha Airaksinen - aluearkkitehti Harri Lindroos TERWARAITTI, SAHANRANTA, VAALA RANTASAUNAN KORJAUSARVIO JA
ristöjen hoito - Vesilinnut
Elinympärist ristöjen hoito - Vesilinnut Vesilintuelinympärist ristöt t = vesiensuojelu + maisema + luonnon Piirrokset: Jari Kostet ja MKJ Kuvat: Mikko Alhainen, Marko Svensberg, Marko Muuttola, Harri
NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24
1 (6) HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU Maankäytön suunnittelu PL 70 49401 HAMINA NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 SELOSTUS NRO 515 KAAVA- ALUEEN SIJAINTI Sijainti Kymenlaakson
IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN. MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä.
1 IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä. Mielipiteen antaja 1. Maria ja Juha Änkö, Tapio Änkö Kuolinpesä,
PERUSTIETOJA KUNNASTA
PERUSTIETOJA KUNNASTA Nimi Maaninka on saamenkieltä ja tarkoittaa siikaa. Suomenkielinen asutus on omaksunut nimen, vaikkakin alkuperäinen merkitys on unohtunut. Ensimmäistä kertaa nimi esiintyy jo 1500-luvun
TENGBOM OY. Siuntion kunta. Campus asemakaava Taajama- ja maisemakuvallinen tarkastelu
TENGBOM OY Siuntion kunta Campus asemakaava Taajama- ja maisemakuvallinen tarkastelu 18.1.2019 2(11) Selostuksen sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 1.2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 2. MAISEMARAKENNE...
AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOI- MAOSAYLEISKAAVA, PORI MAISEMAN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN TÄYDENNYS
Vastaanottaja Satawind Oy A. Ahlström Kiinteistöt Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.3.2016 Viite 1510006584 AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOI- MAOSAYLEISKAAVA, PORI MAISEMAN YHTEISVAIKUTUSTEN ARVIOINNIN
YmpäristöAgro II Vinkkejä maiseman- ja luonnonhoitoon
YmpäristöAgro II Vinkkejä maiseman- ja luonnonhoitoon Maarit Satomaa Maisema- ja ympäristöasiantuntija ProAgria Oulu/ Maa- ja kotitalousnaiset 13.1.2014 Kuusamo Maiseman- ja luonnonhoito osana viljelijän
Onks tääl tämmöstäki ollu?
Onks tääl tämmöstäki ollu? Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihanke Nautelankosken museo Kulttuuriympäristö on ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyt kokonaisuus Dokumentointihanke tallettaa
Kulttuuriympäristön maastokäynti
FCG Finnish Consulting Group Oy Laukon kartano LAUKONSELÄN JA KARTANOALUEEN RANTA- ASEMAKAAVA Kulttuuriympäristön maastokäynti 303461-15872 26.10.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Kulttuuriympäristön
HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS
HAUKIPUTAAN KUNTA JOKIKYLÄN YLEISKAAVA MAISEMASELVITYS 18.11.011 YLEISTÄ Kuva 1. Kaava-alue ilmakuvassa. Ilmakuvaan on yhdistetty maastomalli maaston korostamiseksi. Jokikylän yleiskaavan kaava-alue on
Historialliset perusteet Maisemalliset perusteet Rak.historialliset perusteet
33 Pirkanmaan maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaat maatalousalueet v. 2014 Historialliset perusteet Maisemalliset perusteet Rak.historialliset perusteet Peruste Kunta Nimi (km = kulttuurimaisema)
Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa
Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Kooste mielipiteistä: Virkistys Karperönjärvi on virkistyksen kannalta
HAAPAJÄRVEN YLIPÄÄ-KUMISEVAN MAISEMASELVITYS
HAAPAJÄRVEN YLIPÄÄ-KUISEVAN AISEASELVITYS KUISEVANTIE YLIPÄÄ AISEARAKENNE 1:20 000 LAAKSO VAIHETTUISVYÖHYKE SELÄNNE AISEALLISESTI ARVOKAS ALUE: - KALLIOT: PUUSTOINEN KALLIOALUE - KYLÄILJÖÖ: PUUSTOSAAREKKEISSA
1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta
50 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 51 Kihniö Virrat HÄMEENKYRÖ Urjaisen-Osaran-Kostulan kulttuurimaisema Parkano Mänttä-Vilppula
Kyläkävelyraportti NIEMENKULMA 10.5.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti NIEMENKULMA 10.5.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan
3.1 Rakennusten soveltuminen rakennettuun ympäristöön ja maisemaan L: Rakentamisessa on mahdollisuuksien mukaan säilytettävä rakennuspaikan
Seuraavat muutokset tehty hyväksyttyyn ( 16.9.2014 91 Rakennus- ja ympäristölautakunta ) rakennusjärjestysluonnokseen 16.9.2014: L = hyväksytty luonnos 16.9.2014 E = hyväksytty ehdotus 24.3.2015 Sisällys
INKOO. Inkoonportin maisemaselvitys
INKOO FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26600 2 (10) Mari Antere Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Maisema... 3 2.1 Käytetyt menetelmät... 3 2.2 Alueen yleiskuvaus... 3 3 Maisemarakenne... 3 4 Maisemakuva...
RAUMAN SATAMAN LAAJENNUSALUEEN RAKENNUSINVENTOINTI Hanna Partanen syyskuu 2008 Maanpään asemakaava-alueen kohdelistaus
RAUMAN SATAMAN LAAJENNUSALUEEN RAKENNUSINVENTOINTI Hanna Partanen syyskuu 2008 Maanpään asemakaava-alueen kohdelistaus 11. Kesäranta 684-403-1-50 1 Tila on perustettu 1940-luvun puolivälissä kesänviettopaikaksi.
LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.
LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.. LIITE 2. Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. RKY aluerajaus, Museovirasto 2009. LIITE 3. Asukaskyselyn
KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVA
KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVA Tiituspohja Ympäristöselvitykset KESKI-SUOMEN LIITTO Sepänkatu, 000 Jyväskylä www.keskisuomi.fi Liikennevarausten ympäristöselvitykset..006 TIITUSPOHJA Sisältö PERUSTEET Selvitystyön
LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET
Kedot ja perinnebiotoopit 35. Päiväänniemi Päiväänniemeen pääsee Vesilahdentietä pitkin. Itse kalmistossa on helppokulkuisia polkuja ja informaatiotauluja, jotka opastavat kulkua. Päiväänniemen pohjoispuolella