Liikuntajärjestöjen toimialaselvitys VALTION LIIKUNTANEUVOSTON JULKAISUJA 2012:6. Jarmo Mäkinen (toim.)

Transkriptio

1 Liikuntajärjestöjen toimialaselvitys Jarmo Mäkinen (toim.) LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 1

2 Liikuntajärjestöjen toimialaselvitys Jarmo Mäkinen (toim.) LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 3

3 Opetus- ja kulttuuriministeriö/ Undervisnings- och kulturministeriet Valtion liikuntaneuvosto/statens idrottsråd PL/PB Valtioneuvosto/Statsrådet Ulkoasu ja taitto: Pirjo Uusitalo-Aura Kuvat: SLU, OKM, SUL/Paula Noronen, Shutterstock, Suomen Paralympiakomitea/ Satu Bell ISBN (painettu) ISBN (PDF) ISSN-L ISSN (verkkojulkaisu) Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2012:6 Valtion liikuntaneuvosto on opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntalaissa määritelty asiantuntijaelin, jonka tehtävänä on käsitellä liikunnan ja liikuntapolitiikan kannalta laajakantoisia ja periaatteellisesti tärkeitä asioita. Valtion liikuntaneuvosto seuraa liikunnan kehitystä, antaa lausuntoja liikuntamäärärahoista ja arvioi valtionhallinnon vaikutuksia liikunnan alueella. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 4

4 Johdanto Toimialaprojektin tavoitteena on ollut selvittää, miten liikunnan ja urheilun kentän toimialoittaminen on vaikuttanut liikunnan kansalaistoimintaan ja liikuntajärjestöjen toimintatapaan. Projekti lähti liikkeelle opetus- ja kulttuuriministeriön aloitteesta ja sen rahoittamana. Sen ovat toteuttaneet yhteistyössä neljä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa (KIHU) ja Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiössä (LIKES) työskentelevää tutkijaa. Toimialojen ja järjestöjen suuri määrä sekä niiden piirteiden erilaisuus on vaatinut laaja-alaisen asiantuntemuspohjan hyödyntämistä. Projektin vastuuhenkilönä on toiminut Jarmo Mäkinen (KIHU). Muut tutkijat ovat Outi Aarresola (KIHU), Maarit Nieminen (KIHU), Kati Lehtonen (LIKES) sekä Jari Lämsä (KIHU). Lisäksi Mikko Kärmeniemi (KIHU) on avustanut talousaineiston digitoinnissa. Jari Lämsä tarkastelee ensimmäisessä luvussa, miten toimialat kehkeytyivät suomalaisen urheilun vanhan hierarkkisen ja edustuksellisen pyramidirakenteen murentuessa. Uusi toimialakohtainen toimintamalli pohjautui useaan keskukseen ja niiden kevyeen yhteenliittymään (SLU). Toisessa luvussa tarkastellaan lähemmin toimialojen ja valtakunnallisten toimialajärjestöjen syntyprosessia. Tällä hetkellä toimialoja on viisi: lasten ja nuorten liikunta, kunto- ja terveysliikunta, kilpa- ja huippu-urheilu, erityisliikunta sekä opiskelija- ja koululaisliikunta. Toimialajärjestön käsite on suhteellisen selkiytymätön ja osin ongelmallinenkin. Näiden järjestöjen lukumäärä, tehtävät ja piirteet vaihtelevat toimialoittain. Lasten ja nuorten liikunnan toimialajärjestö on Nuori Suomi, mutta tilanne ei ole yhtä selkeä oikeastaan millään muulla toimialalla. Rakennemuutoksen alkaessa 1990-luvun alussa kilpa- ja huippu-urheilu näyttäytyi itsestään selvänä toimialana, kuten myös Olympiakomitean rooli sen johtajana. Myöhemmin se ei ole kuitenkaan kyennyt tai halunnut ottaa tätä roolia selkeästi. Erityisliikunnan kohdalla koko toimialakäsite on hankala. Valtakunnallisia järjestöjä on useita ja niiden toiminta-alueet ulottuvat kuntouttavasta liikunnasta huippu-urheiluun. Myöskään opiskelija- ja koululaisliikunnassa sekä terveys- ja aikuisliikunnassa ei ole vain yhtä toimialajärjestöä. Valtakunnallisia järjestöjä on enemmän kuin ennen rakennemuutosta, eikä niiden ryhmittely ole yksinkertaista. On helppo todeta, ettei toimiala-ajattelu johtanut järjestötasolla rakenteelliseen koheesioon. Kolmas luku valottaa, miten valtio siirtyi rakenteellisen muutoksen rinnalla ja siihen kytkeytyen valtakunnallisten liikuntajärjestöjen tulosperusteiseen avustamiseen. Lajiliitoille määriteltiin toimialajakoa noudattelevat tulosalueet. Tulosaluekohtainen tulos pisteytettiin laadun, määrän ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden perusteella. Toimialajärjestöt avustivat valtiota lajiliittojen tuloksen arviointiprosessissa. Myös muiden valtakunnallisten liikunta- ja urheilujärjestöjen kohdalla on pyritty siirtymään samankaltaiseen tulosohjaukseen. Tulosohjauskäytäntö vakiinnutti ja vahvisti järjestöjen toimialakohtaista tehtävien jäsentämistä tuomalla sen osaksi niiden raportointi- ja muita käytänteitä. Raportissa tarkasteltavat liikuntajärjestöt, niiden toimialakohtainen rakenne sekä tulosohjausjärjestelmä kytkeytyvät liikunnassa tavoiteltaviin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin välillisesti. Aineistona olevat järjestöt ovat enemmän muiden toiminnan puitteiden luojia kuin sen itsenäisiä järjestäjiä. Tästä syystä toimialakohtaisen järjestörakenteen vaikutuksista ei yritetä esittää arvioita lopullisten liikuntatapahtumien suunnassa. Tässä projektissa fokus on ollut enemmän liikunnan kansalaistoiminnan järjestökentän ja yksittäisten liittojen sisällä kuin niiden yhteiskunnallisissa vaikutuksissa. Toimialakohtaisen rakenteen vaikutusta on voitu mitata konkreettisimmillaan järjestöjen toiminnanjohtajien mielipiteillä sekä tarkastelemalla liittojen kustannuksia ja tuloja toimialoittain. Keskeiseksi on noussut kysymys siitä, millainen liittojen taloudellinen selviytymiskyky on nykyisessä toimialakeskeisessä rakenteessa ja siihen kytkeytyvässä valtion tulosohjaus- ja avustusjärjestelmässä. Millaisia järjestöjä ja toimintatapoja se on suosinut ja nostanut esille? Luvuissa kolme ja neljä on selvitetty paljon järjestöjen yleisten taloudellisten puitteiden kehittymistä. On luonnollista olettaa, että taloudellisesti vahvat liitot saavat aikaan myös enemmän yhteiskunnallisia vaikutuksia kuin taloudellisesti heikot. Taloudelliset valinnat ovat vahvoja ja myös mitattavia viestejä siitä, mihin suuntaan toimintaa on kehitetty. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 5

5 Projektin aineisto koostuu suurten lajiliittojen (Uimaliitto, Suomen Voimisteluliitto, Jääkiekkoliitto, Suunnistusliitto, Lentopalloliitto ja Salibandyliitto), erityisliikuntajärjestöjen sekä Nuoren Suomen toiminnanjohtajien haastatteluista. Lisäksi keräsimme tietoja järjestöjen toiminnasta ja taloudesta vuosilta 2001, 2005 ja Mukaan valittiin 32 järjestöä, jotka ovat lueteltu alla. Kaikkien näiden osalta analysoitiin systemaattisesti valtiolle annetut tiliselvitykset, tuloslaskelmat, taseet sekä osalta toimintakertomukset. Nämä kaikki paperitulosteet digitoitiin, jonka jälkeen ne siirrettiin ja koottiin tietokannoiksi taulukkolaskentaohjelmaan. Taloustietoja on analysoitu neljänä kokonaisuutena, jotka ovat: 1. Omat tulot 2. Julkiset tuet ja avustukset 3. Kustannukset 4. Taseen ja henkilöstön tunnusluvut. Toimialakohtaisia analysointimahdollisuuksia on antanut se, että järjestöt ovat jakaneet tiliselvityksessä varsinaista toimintaa ja varainhankintaa koskevat omat tulonsa (1) ja kustannuksensa (3) toiminnanaloittain: 1. Lasten ja nuorten liikunta ( nuoriso ) 2. Aikuisten liikunta ( aikuiset ) 3. Huippu-urheilu ( huippu ) 4. Järjestön hallinto ( järjestö ) Ainoastaan varsinaisen toiminnan kustannukset luetaan valtionapuun oikeutetuiksi menoiksi. Valtionapulaskelmassa niistäkin vähennetään vielä muutamia eriä, jolloin päästään niin sanottuihin hyväksyttäviin toimintamenoihin. Varainhankinta on erotettu tiliselvityksessä omaksi ryhmäkseen eivätkä sitä koskevat kustannukset oikeuta valtionapuun. Järjestöt ovat kuitenkin erotelleet myös varainhankinnan tulot ja menot toiminnanaloittain OKM:n ohjeiden mukaisesti. Tiliselvityksen ja valtionapulaskelman kaavat ovat kokonaisuudessaan liitteessä 1. Selvityksessä mukana olevat organisaatiot: TOIMIALAORGANISAATIOT Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta ry (VAU) Suomen Paralympiayhdistys (PARA) Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu (SKLU) Suomen Invalidien Urheiluliitto (SIU) Suomen Olympiayhdistys (OK) Nuori Suomi (NS) Näkövammaisten Keskusliitto (NKL) Suomen Kuntourheiluliitto (KUNTO) Elinsiirtoväen Liikuntaliitto (ELLI) MUUT Työväen Urheiluliitto (TUL) Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU) LAJILIITOT (suuret) Suomen Voimistelu- ja liikuntaseurat SVoLi Suomen Urheiluliitto Suomen Uimaliitto Suomen Suunnistusliitto Suomen Salibandyliitto Suomen Ratsastajainliitto Suomen Palloliitto Suomen Lentopalloliitto Suomen Koripalloliitto Suomen Jääkiekkoliitto Suomen Hiihtoliitto Suomen Golfliitto Suomen Ampumaurheiluliitto Suomen Pesäpalloliitto AKK-Motorsport SLU-ALUEET Pohjois-Karjalan Liikunta Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu Kainuun Liikunta Hämeen Liikunta ja Urheilu Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu (vain 2005 ja 2009) Lapin Liikunta ja Urheilu (vain 2005 ja 2009) LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 6

6 Sisällys Johdanto...5 Sisällys...7 Esipuhe...9 Valtion liikuntaneuvoston alkusanat Urheiluliikkestä liikuntakonserniksi Vanhojen urheiluliikkeiden synty ja organisoituminen 1900-luvun alkupuolella Urheiluliikkeiden toiminta ja yhteistyö Järjestökentän toimialoittuminen Lasten ja nuorten liikunta sekä Nuori Suomi Huippu-urheilu toimialana Vammaisurheilun ja erityisliikunnan toimiala Kuntoliikuntaliitto aikuisliikunnan toimialajärjestönä Toimialakohtainen järjestörakenne muutosvaiheessa Liikuntajärjestöjen tulosohjaus Likustra-aika ja tulosohjauksen käynnistyminen Tulosohjaus suuntaa huomion kansalaistoimijoista liikunta-aktiivisuuteen Valtionavustusten jakoperiaatteet Suurten lajiliittojen valtionavun ja toiminnanalojen taloudellinen tarkastelu Lajiliittojen kokemuksia ja näkemyksiä tulosohjauksesta Johtopäätökset tulosohjauksesta...48 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 7

7 Sisällys 4 Järjestöjen talous Liikuntajärjestöjen kustannusten ja valtiontuen kehitys yleisesti Omat tulot Kustannukset ja henkilöstö Taseen tunnusluvut Olympiakomitean talous Vammaisurheilun ja erityisliikunnan talous ja henkilöstö Nuori Suomi Yhteenveto Toimialaprojektin tulokset...86 LÄHTEET...90 LIITTEET...91 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 8

8 Esipuhe Valtionhallinnon toteuttamassa liikuntapolitiikassa on vahvistettu tiedolla johtamisen toimintatapoja. Tämä näkyy etenkin opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön pyrkimyksinä lisätä tutkimus-, selvitys- ja arviointitiedon systemaattista käyttöä ministeriössä tehtävän päätöksenteon tukena. Päätöksenteko liikuntahallinnossa on kautta aikojen perustunut tietoon ja tutkimuksiin, mutta myös havaintoihin ja kokemusperäiseen tietoon. Liikuntapolitiikassa tiiviit kontaktit valtionhallinnon ja toimijoiden kesken ovat olleet merkittävä päätöksenteon tuki. Käytännössä liikuntapolitiikkaa on linjattu ja toimenpiteitä suunniteltu hyvässä yhteisymmärryksessä liikuntayksikön, ministeriön poliittisen johdon sekä liikuntajärjestöjen ja muiden alan toimijoiden kesken. Tutkimuksellisen ja kokemusperäisen tietopohjan käyttöä poliittisen päätöksenteon pohjana ei voida asettaa vastakkain, vaan ne täydentävät ja tukevat toisiaan. Sen sijaan tiedon kulkeutumisen keinoja on systematisoitava, jotta päätöksenteon tukena on yhä enemmän relevanttia, laadultaan hyvää ja eri aloilta kertyvää tietoa käytössä. Opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikkö on aloittanut päätöksentekoa tukevien selvitys- ja tutkimushankkeiden avustamisen. Liikuntayksikkö on itse ensin tunnistanut aiheita tai kysymyksiä, joiden selvittäminen hyödyntäisi päätöksentekoprosessia. Valtionavustushaulla on toteutettu nopeatempoisia, noin vuoden mittaisia tutkimus- ja selvityshankkeita niistä aiheista, joista ministeriön liikuntayksikkö on halunnut lisää tietopohjaa. Tämä ministeriön liikuntamäärärahoista avustusta saanut hanke on julkaistu valtion liikuntaneuvoston julkaisusarjassa. Valtion liikuntaneuvosto on opetusja kulttuuriministeriön liikuntalain mukainen asiantuntijaelin, jonka tehtävänä on mm. seurata liikunnan kehitystä, tehdä esityksiä ja aloitteita liikunnan kehittämiseksi. Liikuntayksikkö on pyytänyt liikuntaneuvostoa arvioimaan, mitä nämä päätöksenteon tueksi toteutetut tutkimus- ja selvityshankkeet tarkoittavat toteutetun liikuntapolitiikan kannalta. Ylitarkastaja Kirsti Laine opetus- ja kulttuuriministeriö, liikuntayksikkö LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 9

9 Valtion liikuntaneuvoston alkusanat Liikunnan kansalaistoimintaa on juhlapuheissa kunnioitettu ylevillä kuvauksilla: lippulaiva, kivijalka, moottori, peruspilari happi, jota liikuntakulttuuri hengittää. Suomalainen urheiluliike onkin tarjonnut jo yli 150 vuoden ajan kansalaisille yhteisen toiminta-areenan, jossa talkootyöllä on luotu puitteet osallistua ja harrastaa liikuntaa työn tai opiskelun vastapainona. Urheilulla on ollut keskeinen rooli myös paikallisten yhteisöjen kiinteyttäjänä ja identiteettien vahvistajana. Historialle annettakoon arvonsa. Voimaannuksen ilmapiirissä on inhimillistä tyytyä ajattelemaan, että kaikki on kunnossa. Tällöin toimintatapoja ei myöskään kyseenalaisteta ne ajatellaan sellaisenaan toimiviksi. Tiedetäänkö kuitenkaan riittävästi siitä, miten kansalaistoiminta todellisuudessaan voi, mitkä ovat keskeiset kehitystrendit ja siirtyykö vanhempien sukupolvien intohimoinen suhtautuminen liikunnan vapaaehtoistoimijuuteen myös lasten ja nuorten sielunmaisemaan? Kansainväliset vertailut osoittavat, että Suomi oli 15 vuotta sitten vapaaehtoistoiminnan mallimaa, mutta nyt useat muut maat ovat kirineet Suomen edelle. Liikuntakulttuurin murros on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, ja erityisesti kuluvalla vuosituhannella, on ollut näkyvä luvulla tehtiin liikunnan suuri rakennemuutos, jolloin luotiin palvelu- ja toimialajärjestökäsite, hankkeistettiin liikuntakulttuuri ja käsitteellisesti siirryttiin laaja-alaiseen liikunnan edistämiseen. Samalla urheiluliikkeen vastuulle sälytettävät tehtävät lisääntyivät ja se joutui kohtaamaan muun muassa terveysliikunnassa toimialueen, joka ei ollut sille ennestään tuttu. Tämä muutos on tuonut uusia haasteita erityisesti vapaaehtoisuuteen perustuvalle seuratoiminnalle. Liikuntapolitiikka on viimeisten vuosikymmenten aikana perustunut lasten ja nuorten liikunnan edistämisen, kilpa- ja huippu-urheilun ja terveyttä edistävän liikunnan kolmikannalle. Nämä painopisteet siirrettiin myös järjestöjen tulosperusteiseen ohjaukseen 1990-luvulla. Ohjausta perusteltiin sillä, että avustusten myöntäjänä valtionhallinnon on voitava asettaa avustettavalle toiminnalle konkreettisia tavoitteita. Käsillä olevassa selvityksessä kartoitetaan, miten järjestöt ovat reagoineet ministeriön ohjauspolitiikkaan ja liikuntalain mukaisten tehtävien toteuttamiseen. Raportissa käydään läpi liikuntajärjestöjen värikäs historia, toimialakäsitteen synty ja erilaiset rakenteelliset muutokset. Lisäksi tarkastellaan laajasti valtakunnallisten liikuntajärjestöjen taloudellista tilaa ja toiminnan painopisteitä. Vastaavia tutkimuksia liikunnan kansalaistoiminnasta on valitettavan vähän. Kansalaisjärjestöjen autonomia ja liikuntajärjestöjen monimuotoinen, eri lajien erityispiirteillä väritetty mosaiikkimainen kokonaisuutensa tekevät valtionavustuspolitiikasta taitolajin. Samanaikaisesti odotukset siitä, että ministeriö jakaa järjestöavustukset läpinäkyvästi ja oikeudenmukaisesti, ovat suuret. Liikuntajärjestöjen valtionavustuspolitiikalla on suuri yhteiskunnallinen merkitys, muodostaahan järjestötuki valtion liikuntabudjetista suurimman kokonaisuuden, lähes 43 miljoonaa vuonna Hallituskauden aikana järjestöjen tuki kasvoi 40 prosenttia. Opetus- ja kulttuuriministeriö (aiemmin opetusministeriö) on asettanut liikuntajärjestöjen avustusjärjestelmätyöryhmän viisi kertaa. Mietintöjä on vuosilta 1995, 1996, 2000, 2004 ja Selkeitä, järjestöjen toimintaa tasapuolisesti mittaavia kriteerejä ei ole kyetty luomaan. Selvityksen mukaan avustuspolitiikkaa värittävät harkintavallan runsas käyttö ja valtionavustusten kulkeminen samaa latua toiminnan tuloksista riippumatta. Erityisesti pienten järjestöjen osalta harkintaa on tarvittu, mutta pääsääntöisesti tulosohjauksen nykytilaa ei koeta järjestöissä mielekkäänä ja kannustavana sitä ei myöskään noudateta toivotulla tavalla. Samanaikaisesti jäljessä laahaa myös liikuntajärjestöjen toimintaa arvioiva tietotuotanto. Päätöksentekijältä puuttuu luotettava tieto muun muassa siitä, mitkä ovat eri lajien harrastajamäärät, miten eri-ikäiset liikkuvat ja toimivat kansalaistoiminnan parissa ja mitä loppukäyttäjät kansalaiset ajattelevat liikuntajärjestöjen toiminnasta. Tässä selvityksessä haastatellut järjestöjohtajat toteavat ykskantaan, että lajiliittojen toimintaa ohjaavat niiden itse määrittämät tavoitteet, ei valtion LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 10

10 ohjaus. Selvitys osoittaakin, että järjestöjen henkilöstön sijoittumisessa ja kustannusten kohdentumisessa ei ole tapahtunut tulosohjauksen suuntaista muutosta 2000-luvulla. Tulokset viittaavat pikemminkin päinvastaiseen suuntaan. Huippu-urheilu on edelleen suurin toimiala kattaen kolmanneksen lajiliittojen kustannuksista. Toiseksi eniten järjestöjen kustannuksista kohdistuu kansalaistoimintaan (25,4 %) ja vasta kolmanneksi lasten ja nuorten liikuntaan (24,5 %). Aikuisten liikunta on selvästi pienin toimiala, mutta on kasvanut suhteellisesti eniten vuodesta 2001 (15 %). Lajiliitot ovat lisänneet henkilöstönsä määrää tai osuutta erityisesti huippu-urheilussa. Järjestötehtävissä sekä lasten ja nuorten liikunnan parissa työskentelevien osuus on puolestaan laskenut kehityssuunta, joka on vastoin avustusten painopistekriteerejä. Heikko ohjauspolitiikka on osittain synnyttänyt tilanteen, jossa valtio on joutunut erillismäärärahoilla vauhdittamaan haluttua kehitystä muun muassa terveyttä edistävän ja lasten ja nuorten liikunnan sekä seuratoiminnan parissa - toisin sanoen alueilla, joista liikuntalain mukaisesti tulisi lähtökohtaisesti huolehtia perustoimintojen yhteydessä. Kohdennetut määrärahat mahdollistavat avustusten käytön systemaattisemman seurannan, mutta samalla toimintamalli johtaa liikuntakulttuurin hankkeistumiseen, päällekkäisiin avustuksiin ja raskaaseen hallintoon. Pyörää tunnutaan keksittävän uudelleen ja uudelleen eri puolilla samojen asioiden parissa. Selvitykseen haastatellut järjestöjohtajat eivät pitäneet hankerahoitusta toivottavana resurssiohjauksen muotona. Parhaillaan käynnissä olevissa liikunnan järjestökentän remontissa ja huippu-urheilun muutostyössä keskustellaan siitä, miten saataisiin koottua pirstaleinen liikunnan ja urheilun toimijakenttä tekemään yhteistyötä selkeällä työnjaolla. Järjestökentän muutoksessa päällekkäisyyksiä pyritään karsimaan ja resurssit kohdentamaan tehokkaammin ruohonjuuritasolle. Järjestöhistorian analysointi osoittaa, että saman ongelman ääreen on palattu säännöllisesti läpi vuosikymmenten. Toimialojen perustamisen ajatuksena oli avata lajiputkiajattelu ja luoda kaikkia lajeja koskeva yhteinen toimintamalli. Koettiin, ettei kaikkien lajien kannata tehdä erikseen kehitystyötä. Silti edelleen eri lajit pyrkivät tekemään kaiken itse. Urheilun pyramidin huippu on paisunut ja vertikaalinen yhteys seura- ja aluetasolta valtakunnalliseen urheilujärjestelmään on heikentynyt. Selvityksen tulokset osoittavat, että järjestöjen henkilöstö on myös päällikköistynyt. Rakenteet ovat monimutkaistuneet ja yhtenäinen urheiluliike antaa edelleen odottaa itseään. Nyt toteutettu selvitys nostaa esille huolen kansalaistoiminnan ja -toimijuuden nykytilasta. Seurakenttä käy voimistuvaa kamppailuaan ihmisten sitouttamisessa. Nuoret sukupolvet etääntyvät kohortti kohortilta yhä kauemmas vanhempien polvien arvomaisemasta. Nuorten vapaa-aikatutkimuksen (2009) mukaan nuorten kiinnostus järjestötoimintaan on laskenut 2000-luvulla. Laskua on tapahtunut niin järjestöjen määrissä kuin osallistumisaktiivisuudessakin. Lähes puolet nuorista kokee vapaa-ajan toiminnan mukavana osallistua, kunhan ei tarvitse liittyä jäseneksi mihinkään. Alle 15-vuotiaat ovat yhä useammin sitä mieltä, että järjestötoiminta on vanhanaikaista. Harrastamisen hinta on noussut näkyvästi uutisotsikoihin. Tämän selvityksen mukaan järjestöjen tulojen kasvu on perustunut nimenomaan toimintaan osallistuvilta perittäviin maksuihin. Sama kehityskulku koskee myös seuroja sekä niiden kohoavia jäsen-, varuste- osallistumis-, turnaus-, matka- ja muita maksuja. Tilanne on ongelmallinen, sillä samanaikaisesti liikuntapolitiikan vaateisiin on istutettu tavoite liikunnan yhdenvertaisesta saavutettavuudesta ja harrastusmahdollisuuksien tasa-arvosta. Lajiliittojen mukaan maksujen määrien ja hintojen perimisen perusteena nähdään toiminnan ammattimaistuminen, uusien tuotteiden syntyminen ja niiden laadun paraneminen. Ammattimaisuuden eetoksessa vapaaehtoisen seuratoiminnan rahkeet joutuvat entistä kovempaan testiin ja aiemmat yhteisöllisyyteen pohjanneet liikuntajärjestömallit ovat vaarassa rapautua. Maksava asiakaskunta vaatii ajanhengen mukaisesti parempaa valmennusta ja pedagogista osaamista sopivina liikuntapaketteina, mikä pakottaa kansalaisjärjestöt panostamaan asiakkaiden toiveisiin ja kuilu liikunnan tavoitettavuudessa kasvaa kiihtyvällä vauhdilla. Liikuntakuluttaja ei tee talkootyötä, leivo pullia urheiluseuran myyjäisiin tai osallistu seuran asioiden hoitamiseen: hän odottaa saavansa rahalla palveluita (Koski 2009). Samalla sosioekonomiset tekijät suodattavat aiempaa suuremman osan kansalaisista järjestäytyneen urheilun ulkopuolelle. Kansalaistoiminta ja tasa-arvoinen osallistumismahdollisuus ovat suomalaisen urheiluliikkeen selkäranka niiden katkeaminen muuttaa asetelmia perinpohjaisesti ja haastaa koko liikunnan ja huippu-urheilun tulevaisuuden. Selvityksen perusteella liikuntajärjestöjen talous on hyvässä tasapainossa ja järjestöjen taseet ovat pääsääntöisesti tervehtyneet 2000-luvun aikana. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 11

11 Suomessa suuri haaste liikunnan järjestökentälle on ulkopuolinen varainhankinta, joka on supistunut. Jatkossa suomalaiset yritykset ja yksityinen sektori tulisi saada vahvemmin mukaan toiminnan rahoittamiseen, erityisesti huippu-urheiluun. Muissa Pohjoismaissa tilanne on merkittävästi Suomea parempi. Hallitusohjelmaan kirjattu liikuntalain uudistaminen tuo keskusteluun myös järjestökriteereiden uudistamisen. Keskustelua tullaan varmasti käymään sen kysymyksen ympärillä, kuinka laajalti tai ylipäätään pitääkö valtion tuloskriteereillä ohjata autonomisten kansalaisjärjestöjen toimintaa. Asia nivoutuu laajemmin koko valtioneuvostoa koskevaan tulosperusteisen ohjauksen uudistamiseen, jossa tavoitteena on yhdenmukaistaa avustettavien tahojen toiminnan strategista ohjaamista ja sitä kautta tehostaa toiminnan vaikuttavuutta. Selvityksen perusteella liikuntajärjestöt itse odottavat, että avustusten jakoperusteet olisivat nykyistä faktisempia, läpinäkyvämpiä ja siirtyisivät saavutettujen tulosten suunnassa myös avustusten määriin. Järjestökentän moninaisuus tulee kuitenkin jatkossakin jättämään harkinnanvaraisuudelle elintilaa. Pelkät kriteerit eivät myöskään yksinään auta. Jatkossa järjestöjen toimintaa tulee myös seurata, tutkia ja analysoida nykyistä kattavammin. Liikuntakulttuurin kehitystä kuvaaville perusindikaattoreille on huutava pula. Keskeisten tavoitteiden toteutumisen ja valtionavustuksen käytön seuranta ja toiminnan suuntaaminen arviointitiedon myötä mahdollistaa organisaatioiden ketterämmän suunnanmuutoksen. Valtion liikuntaneuvosto tulee lakisääteisen arviointitehtävänsä yhteydessä paikkaamaan tätä osa-aluetta parhaansa mukaan. Keskellä kansalaisten, julkisen vallan ja markkinoiden muodostamaa kolmiota suunnistavat liikuntajärjestöt joutuvat jatkossa yhä enenevästi pohtimaan, miten pystytään palvelemaan jäseniä, hankkimaan tukea yrityksiltä ja täyttämään ministeriön tuen kriteerit. Suurimman haasteen liikunnan kansalaistoiminta kohdannee jatkossa kuitenkin siinä väestönosassa, jotka ovat vieraantuneet liikunnasta kokonaan. Valtion liikuntaneuvoston (2012:2) raportin mukaan liikuntajärjestöt ja seurat ovat yrittäneet liikuttaa kansalaisia laajalla rintamalla, mutta todellisuudessa suurinta osaa fyysisesti inaktiivisista ei tavoiteta. Esimerkiksi aikuisten liikunnassa kansalaistoiminta näyttelee melko pientä roolia. Kansallisen liikuntatutkimuksen (2010) mukaan 15 % aikuisväestöstä liikkuu urheiluseurassa, ikäihmisistä enää kuusi prosenttia. Suurin liikuntapoliittinen kysymys jatkon kannalta onkin, pystyykö nykyinen liikuntajärjestelmä vastaamaan liikkumattomuuden haasteeseen ja ennen kaikkea pitääkö sen pystyä siihen. Eri toimijoiden päällekkäinen ja epäkoordinoitu työ samalla sektorilla voi johtaa siihen, että esimerkiksi lajiliitoissa ja urheiluseuroissa tehdään vähän kaikkea, mutta ei mitään hyvin. Onnistuminen tulevaisuuden haasteissa edellyttää, että urheilu- ja liikuntaväki kykenee havaitsemaan yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset ja reagoimaan niihin ajan vaatimalla tavalla. Se vaatii uudenlaista herkkyyttä ja tarkkaa tietoa liikuntakulttuurin eri osista. Kiitämme Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskusta ja Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiötä yhteistyöstä selvityksen laatimisessa ja pohjan luomisessa liikuntajärjestöjen toiminnan systemaattiselle seurannalle! Jan Vapaavuori Puheenjohtaja, valtion liikuntaneuvosto Minna Paajanen Pääsihteeri, valtion liikuntaneuvosto LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 12

12 1 Jari Urheiluliikkeestä liikuntakonserniksi Lämsä LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 13

13 1 Jari Urheiluliikkeestä liikuntakonserniksi Lämsä Modernin urheilutoiminnan keskeiseksi moottoriksi muotoutui Suomessa kansalaistoiminta, jonka perustalta ponnistanut urheilu organisoitui 1900-luvun alussa valtakunnallisesti urheiluliikkeeksi. Yhteiskuntatieteissä sosiaalista liikettä luonnehditaan kollektiiviseksi toiminnaksi, joka pyrkii edistämään tai jarruttamaan sosiaalista muutosta. Liike jakaa yhtenäisen käsityksen siitä, miten tavoitteisiin päästään. Lisäksi liike on organisoitunut vähintään vuorovaikutusverkostoksi (Ilmonen 1998, 15 16). Urheiluliikkeiden tutkimuksesta voidaan lisäksi nostaa esiin kymmenen liikettä määrittelevää elementtiä: vapaaehtoinen jäsenyys, suuri jäsenmäärä, itsenäisyys, jatkuvuus, organisatorinen rakenne, demokraattinen päätöksenteko, laaja sosiaalinen ja maantieteellinen levinneisyys, ideologinen ohjelma sekä dynaaminen momentti varsinainen liike (Lindroth 1974; Hentilä 1993). Suomessa urheiluliikkeen elinkaari heijasteli laajempaa yhteiskunnallista muutosta, jonka seurauksena liike jakautui niin kieli- kuin yhteiskuntaluokkaperustaisesti useaksi keskenään kilpailevaksi leiriksi. Kamppailu vallasta tiivistyi kahden suurimman, porvarillisen ja työväen, urheiluliikkeiden väliseksi. Kiistelyn kohteena oli kilpa- ja huippu-urheilu, tarkemmin suomalaisen huippu-urheilun kansainväliset edustuskysymykset ketkä saivat edustaa Suomea ja millaisissa yhteyksissä? Aluksi kyse oli porvarillisen ja työväen maailmojen erottamisesta, erillisten urheiluleirien aikakaudesta. Myöhemmin urheilun laajentuessa liikunnaksi kamppailun keskiöön nousi toiminnan päällekkäisyyksien purkaminen. Suomalaisten vanhojen urheiluliikkeiden ja keskusjärjestöjen väliset rakenteet murtuivat yli 70 vuoden keskinäisten kiistelyjen jälkeen yllättävällä tavalla 1990-luvun alkupuolella. Yhdentymistä ajanut Suomen Valtakunnan Urheiluliitto ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja samalla menetti valta-asemiaan käynnissä olleessa keskusjärjestöjen neuvotteluprosessissa. Haasteiden kasvaessa valtion rooli prosessissa vahvistui ja lopulta suomalaisen liikunnan ja urheilun uusi organisaatio ja toimintamalli saatiin aikaan valtion vahvalla myötävaikutuksella. Muutoksesta muodostuikin merkittävämpi kuin moni osasi 70 vuoden kamppailujen jälkeen odottaa. Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU) ei noussut enää keskusorganisaatioksi pyramidin huipulle, vaan se asemoitiin edunvalvonta- ja palveluorganisaatioksi yhdessä erikseen nimettyjen toimialaorganisaatioiden kanssa. Urheilun pyramidi korvautui nuorisourheilun, huippu-urheilun, harrasteliikunnan, erityisryhmien liikunnan sekä koululais- ja opiskelijaliikunnan toimialoilla (Koski & Heikkala 1998, 17). Uusi suomalainen liikunta- ja urheilukonserni vannoi palvelujen, toimialojen ja asiakkuuksien nimeen. Muutos merkitsi vanhan suomalaisen urheilujärjestelmän alasajoa (Hentilä 1993). 1.1 Vanhojen urheiluliikkeiden synty ja organisoituminen 1900-luvun alkupuolella Suomeen rantautunut moderni urheilu juurtui aluksi osaksi muiden kansanliikkeiden (raittius, nuoriso, vapaapalokunta) toimintaa ja erikoistui omaksi kansanliikkeeksi vasta 1900-luvun alkupuolella. Tällöin maahan perustettiin kolme merkittävää urheiluliikettä: porvarillinen urheiluliike, ruotsinkielinen urheiluliike sekä työväen urheiluliike. Näiden liikkeiden valtakunnallisiksi keskusorganisaatioiksi perustettiin vastaavasti Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto (1906), Finlands Svenska Gymnastik- och Idrottsförbund (1912) sekä Työväen Urheiluliitto (1919). Alun perin 1900-luvun alun urheilujohtajat, Iwar Wilskman etunenässä, halusivat perustaa koko kansakuntaa yhdistävän yhden keskusjärjestön. Ensimmäinen yritys suomenkielisen urheilun keskusjärjestön perustamiseksi vuonna 1900 oli kaatunut Venäjän senaatin vastustukseen. Toinen yritys vuonna 1906 onnistui ja Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto (myöhemmin SVUL) aloitti toimintansa. Järjestön yhdistävä tarkoitus mureni nopeasti, kun suomenkieliset urheilujohtajat turvasivat omat asemansa rakentamalla järjestön hallinnon piiriorganisaation pohjalle ja syrjäyttämällä ruotsinkieliset edustajat järjestön hallituksesta (Björkman 1985, 7-8). Toimintaan pettyneet ruotsinkieliset seurat erosivat keskusjärjestöstä ja perustivat oman valtakunnallisen urheiluliiton, Finlands Svenska Gymnastik- och Idrottsförbundin (FSGI), vuonna Järjestö liittyi piirinä takaisin Suomen Voimistelu- ja Urheiluliittoon vuonna (Laine 1984, ) Ajoittaisista ristiriidoista huolimatta ruotsinkielinen urheiluliike kytkeytyi osaksi porvarillista urheiluliikettä varsin jouhevasti. Huo- LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 14

14 mattavasti jyrkempi kuilu kehittyi porvarillisen ja työväen urheiluliikkeiden välille. Ajatus työväen omasta urheiluliikkeestä oli esitetty jo 1800-luvun lopulla, mutta vasta vuoden 1917 sisällissota seurauksineen erotti työväen urheilun omaksi itsenäiseksi urheiluliikkeeksi. Liikkeen organisoituminen tapahtui sisällissodan seurauksena tammikuussa 1919, kun 56 työväen urheiluseuraa perusti Työväen Urheiluliiton, (TUL) koko maan työväen voimistelu- ja urheiluseurojen kattavan keskusjärjestön (Hentilä, 1982, 66 80). TUL:n perustaminen merkitsi käytännössä yhtenäisen urheiluliikkeen mallin hautaamista Suomessa. Jännite porvarillisen ja työväen urheiluliikkeiden välillä muodosti suomalaisen urheilun keskeisen piirteen yli 70 vuoden ajan aina 1990-luvulle saakka. Suomessa toimi vuosien aikana yhteensä viisi urheilun keskusjärjestöksi luokiteltua organisaatiota (Kuvio 1.). Edellä mainittujen kolmen keskusorganisaation lisäksi Suomen Palloliitto nostettiin keskusorganisaation asemaan sotien jälkeen. TUL:sta irrottautunut Työväen urheiluseurojen keskusliitto (TUK) toimi viidentenä keskusjärjestönä vuosina Työväen urheiluliikkeiden yhdistyessä myös TUK lakkautettiin. Urheilujärjestelmän hajanaisuutta kasvattivat myös useat urheilun erikoisliitot, jotka eivät olleet järjestäytyneet minkään keskusjärjestön alaisuuteen. Kuvio 1. Suomessa vuosina toimineet urheilun keskusjärjestöt ja niiden organisoituminen. Suomen valtakunnan urheiluliitto (SVUL) perustettu: 1906 (1900) Työväen urheiluliitto (TUL) perustettu: 1919 Finlands Svenska Idrott (CIF) perustettu: 1945 (1912) Suomen Palloliitto (SPL) perustettu: 1907 Työväen urheiluseurojen keskusliitto (TUK) perustettu/lakkautettu: yhteensä 37 urheilujaostoa 1997 yhteensä 25 urheilujaostoa 1992 yhteensä 53 jäsenliittoa, joista 50 erikoisliittoa 1992 yhteensä 7 jäsenliittoa 1992 yhteensä 18 piiriä 1992 yhteensä 15 piiriä 1992 yhteensä 3 piiriä 1992 yhteensä 12 piiriä 1977 yhteensä 12 piiriä Seurat Seurat Seurat Seurat Seurat 1 Palloliiton nousu keskusorganisaatioksi liittyy jalkapallon suureen harrastajamäärään ja vahvaan itsenäiseen asemaan, jota se hyödynsi mm. työväen ja porvarillisten urheilujen yhteistoimintaneuvotteluissa (ks. Hentilä 1984). Suomen Palloliitto perustettiin vuonna 1907 ja se pyrki olemaan palloilulajien katto-organisaatio. Sen alaisuudessa ovat toimineet jalkapallon lisäksi jääpallo (v saakka), pitkäpallo/pesäpallo (v saakka) sekä jääkiekko vuosina 1920-luvun lopulta 1930-luvun puoliväliin. Valtio noteerasi Palloliiton keskusorganisaatioaseman Liikuntalakikomitean (1976) mietinnössä. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 15

15 Urheiluliikkeiden organisaatio rakentui Suomessa kolmiportaiseksi monien muiden kansalaisjärjestöjen tapaan. Perustyö urheilussa toteutettiin paikallisesti toimivissa urheiluseuroissa. Toiminnan laajentuessa seurojen tueksi perustettiin alueorganisaatioita, urheilupiirejä. Piirien tehtävänä oli toimia alueellisena seurojen ja liittojen välisenä elimenä. Niiden tehtävänä oli yhdessä valtakunnallisen keskusorganisaation kanssa urheilulajien yhteisten asioiden hoitaminen (mm. koulutus, tiedotus) sekä toimintaedellytysten kehittäminen. Eroja urheiluliikkeiden organisoitumisessa syntyi valtakunnallisella tasolla. Jokaisella urheiluliikkeellä oli oma valtakunnallinen keskusorganisaatio. Suurimman urheiluliikkeen keskusorganisaation, SVUL:n, sisälle muodostettiin aluksi lajijaostoja, jotka vuoden 1932 organisaatiomuutoksen seurauksena itsenäistyivät keskusjärjestön valtakunnallisiksi jäsenliitoiksi urheilun erikoisliitoiksi. Nämä SVUL:n alaiset erikoisliitot liittyivät puolestaan kansainvälisten lajiliittojen jäseniksi ja hallitsivat näin tärkeitä kansainvälisiä edustusoikeuskysymyksiä. Läheisessä symbioosissa porvarillisen urheiluliikkeen kanssa elänyt ruotsinkielinen urheiluliike omaksui samankaltaisen organisaation kuin SVUL. Työväen urheiluliikkeen keskusorganisaatiossa lajijaostot eivät itsenäistyneet, vaan ne toimivat osana keskusorganisaatiota. Urheiluliikkeen demokraattisen päätöksenteon ja hallinnon kannalta olennaista urheiluliikkeissä oli jäsenten suora päätös- ja valintaoikeus liikkeen eri tasoilla. Yksityiset henkilöt kuuluvat jäseninä urheiluseuroihin. Alueen seurat muodostivat piiriorganisaation, jonka hallintoon valittiin edustajat kyseisistä seuroista. Porvarillisessa urheiluliikkeessä paikalliset urheiluseurat ja valtakunnallinen keskusjärjestö kytkeytyivät toisiinsa sekä piirien että jäsenliittojen kautta (kuvio 2.). Yksittäiset seurat olivat jäseniä sekä piiriorganisaatiossa että erikoisliitossa. Erikoisliitot olivat puolestaan kansainvälisten lajiliittojen jäseniä. Piirien ja erikoisliittojen välinen kamppailu sävytti SVUL:n hallintoelinten (liittokokous, liittovaltuusto, liittohallitus) voimasuhteiden jakoa aina erikoisliittojen muodostamisesta 1932 toiminnan alasajoon 1994 saakka. Työväen urheiluliikkeen hallintomalli oli pääosin samankaltainen. Seurojen ja piirien valta oli kuitenkin vahvempi, sillä urheilulajit olivat liitossa edustettuina ainoastaan operatiivisessa toiminnassa jaostoina. 1.2 Urheiluliikkeiden toiminta ja yhteistyö Suomalaisen urheilun organisoituminen luokkayhteiskunnan mukaisiin urheiluliikkeisiin 1900-luvun alussa merkitsi yhtenäisyyden utopiasta luopumista luvun aikana sekä porvarillinen että työväen urheiluliike kasvoivat ja kokivat takaiskuja. Luokkayhteiskunnan säilyminen Suomessa pidempään kuin muualla Länsi-Euroopassa ylläpiti myös kaksinapaista urheiluliikettä aina 1990-luvulle saakka luvun Kuvio 2. Urheiluseurojen ja keskusjärjestön välinen kaksoissidos SVUL:ssa (SVUL 1991, 4). Liittokokous 1 krt/ 4 v. Liittovaltuusto Jäsenpiirit (18) Jäsenliitot (54) 2 krt / v. Liittohallitus Keskushallinto Urheiluseurat (4335) LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 16

16 alun urheiluliikkeet asemoituivat eittämättä ns. vanhoiksi yhteiskunnallisiksi liikkeiksi, jotka olivat läpikäyneet elinkaaren eri vaiheita; alkuhapuilu, vahva mobilisaatio, vakiintuminen ja institutionalisoituminen sekä rapautuminen (Ilmonen 1998, 22). Urheiluliikkeissä mukana olleet ihmiset muodostivat liikkeiden voimavaran. Urheiluliikkeet pyrkivät laajentamaan perustaansa joko rekrytoimalla uusia jäseniä, perustamalla uusia paikallisia seuroja tai ottamalla haltuunsa uusia urheilulajeja. Henkilöjäsenten määrällä tarkasteltuna eri urheiluliikkeiden vahva kasvu käynnistyi sotien jälkeen 1940-luvulla (Kuvio 3.), jolloin sekä porvarillinen että työväen urheiluliike rikkoivat jäsenen rajan. SVUL:n jäsenmäärä kasvoi liiton oman ilmoituksen mukaan tasaisesti siten, että jokaisella vuosikymmenellä liittoon tuli aina vähintään uutta jäsentä. Ruotsinkielisen urheiluliikkeen seurat saivat vuodesta 1928 lähtien liittyä SVUL:n lajijaostoihin. SVUL:n historiikin mukaan päällekkäisyydet jäsenmäärän ilmoittamisessa purettiin vuodesta 1932 lähtien, jonka jälkeen ruotsinkieliset jäsenet ovat sisältyneet SVUL:n jäsenmääriin lajien kautta (Halila & Sirmeikkö 1960, ). Uusia erikoisliittoja SVUL:oon liittyi erityisesti (yhteensä 20 liittoa) ja luvuilla (yhteensä 17 liittoa). Työväen Urheiluliiton ja samalla koko työväenliikkeen sisäiset ristiriidat näkyivät 1950-luvulta lähtien TUK:n perustamisena ja sitä seuranneena TUL:n jäsenkasvun tasaantumisena. TUK:n lakkauttaminen vuonna 1979 palautti jäsenet TUL:iin. Palloliiton jäsenmäärä kasvoi muiden urheiluliikkeiden mukaisesti. Vahvimmillaan järjestö oli 1950-luvun lopulla lähes yhtä suuri kuin TUL. Urheiluliikkeiden kilpailuasetelmasta johtuen keskusjärjestöt ilmoittivat omat jäsenmääränsä todellisia suuremmiksi, etenkin 1950-luvulta lähtien (Hentilä 1984). Päällekkäisyydet todettiin 1970-luvulla, kun liikunnan järjestökiinnittyneisyydestä tehtiin ensimmäisiä tutkimuksia (ks. Seppänen 1983). Suomessa urheiluliikkeiden ilmoittama oma jäsenmäärä saastui historiallisten kamppailujen ja väärinkäytösten (ns. paperijäsenyydet) johdosta. Tämän seurauksena se menetti merkitystään urheiluliikkeen laajuuden kuvaajana luvulla aktiiviset harrastajat, joita mitattiin liikuntagallupeilla, lisenssiharrastajilla ja lajiliittojen jäsenilmoituksilla, nostettiin järjestötoiminnan tuloksiksi. Kuvio 3. Urheilun keskusjärjestöjen jäsenmäärät niiden omien ilmoitusten mukaan. SVUL TUL TUK SPL 2 Jäsenmäärien lähteenä on käytetty urheiluliittojen keskusorganisaatioiden ilmoituksia: SVUL:n & SPL:n toimintakertomukset sekä TUL:n (Hentilä 1982; 1984; 1987) ja TUK:n (TUK : Työläisurheilijan toinen mahdollisuus 1990) historiikkeja. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 17

17 Lähtökohdat eriytyneiden urheiluliikkeiden yhteistyölle eivät olleet kovin hyvät vuoden 1917 sisällissodan jälkeen. SVUL ja muut porvarilliset urheilujärjestöt, joiden hallussa lajien kansainväliset edustusoikeudet olivat, lähtivät ajatuksesta, että Suomessa tulisi olla ainoastaan yksi urheilun keskusjärjestö valtakunnanliitto. Monien mielestä ajatukseen sisältyi työväen urheiluliikkeen yhdistäminen SVUL:iin ja käytännössä itsenäisen TUL:n lakkauttaminen. SVUL:n oikeistolainen siipi ajoi avoimesti tätä vaihtoehtoa tukenaan puolisotilaallinen suojeluskuntajärjestö, kun taas maltillisemmat porvarilliset johtajat halusivat kunnioittaa itsenäisen työväenurheiluliikkeen olemassaoloa. Ensimmäisten kahdenkymmenen vuoden aikana ei SVUL:n ja TUL:n välillä ollut virallista yhteistyötä. TUL kielsi urheilijoitaan osallistumasta porvarillisiin kilpailuihin. Porvarillisen hegemonian aikana ainoat yhteistyöelimet, joihin TUL kotimassa suostui, olivat valtion ja kuntien urheilulautakunnat, joissa työläisurheilu sai myös tukea luvun lopulla porvarilliseen urheiluhegemoniaan ilmestyi uusia sävyjä. Äärioikeistolaisten urheilujohtajien rinnalle kasvoi maltillisempi, poliittisen keskustan, urheilujohtajaryhmä, joka ajoi suomalaisen urheilun yhdistymistä asteittain, neuvottelujen ja sopimusten kautta. Samalla valtion roolia urheilujärjestöjen yläpuolisena kansakunnan eheyttäjänä nostettiin esille. SVUL ja TUL sopivat vuonna 1939 yhteistoiminnasta. Pontimena sopimuksen syntymiselle oli Helsingille vuodeksi 1940 myönnetyt olympiakisat. Sota esti olympialaiset, mutta sopimuksesta käynnistyi uusi keskusjärjestöjen yhteistoimintaan tähdännyt aikakausi, jota sävyttivät vaihtuvat poliittiset valtaasetelmat. Hentilän (1993, 26) arvion mukaan suomalainen liikunnan ja urheilun järjestökulttuuri saavutti huippunsa 1930-luvulla. Järjestökulttuuri sai tämän jälkeen antaa tilaa kilpaurheilulle (Itkonen 2000, 18 19). Näkyvin merkki tästä oli suurimman keskusorganisaation, SVUL:n, siirtyminen lajijaostoista erikoisliittoihin vuonna Sotaa seuranneet kaksi vuosikymmentä muodostivat rikkonaisen kauden suomalaisessa urheilussa. Aluksi työläisurheilu elpyi porvarillista urheilua nopeammin. Heti sodan jälkeen TUL:n jäsenmäärä kolminkertaistui muutamassa vuodessa jäsenestä yli jäseneen (Hentilä 1982, 103). Jo vuoden 1945 liittokokouksen tunnus TUL maan johtavaksi urheilujärjestöksi viitoitti järjestön tavoitteita. Se halusi muuttaa suomalaista urheilua niin, että työväestön panos huomioidaan oikeiden voimasuhteiden mukaisesti. SVUL:n ja TUL:n välillä vuonna 1947 allekirjoitettu sopimus antoi TUL:lle määräysvaltaa kansainvälistä kilpailutoimintaa koskevissa asioissa ja ensimmäiset TUL:n urheilijat osallistuivat Lontoon 1948 olympialaisiin. Liitto saavutti näin tavoitteensa, urheilijoiden tasavertainen edustusoikeus, mutta toisaalta avoin kilpailu olympiapaikoista johti TUL:n ja SVUL:n urheiluvoimien suorempaan vertailuun. (Hentilä 1984, ) Työväen voiman kasvu pysähtyi kuitenkin työväenliikkeen sisäisiin ongelmiin, kun maan alla toimineet kommunistit palasivat valtaan. Paluu käynnisti kamppailun myös Työväen Urheiluliiton herruudesta. Kamppailu vallasta ratkesi sosiaalidemokraattien voittoon 1950-luvun alussa. TUL:n sosiaalidemokraattinen johto alkoi valmistella omaa mallia valtakunnanliittoratkaisuksi. Mallin esikuvana toimi Norjan uusi keskusjärjestö, johon sekä porvarillisen että työväen urheiluliikkeen seurat olivat liittyneet. Uutta mallissa oli myös urheilun arvojärjestys, jossa kansanurheilun ja nuorisourheilun linjat muodostaisivat uuden keskusjärjestön rungon. Seurat liittyisivät keskusliittoon nimenomaan kansanurheilulinjan kautta, kun taas edustusurheilun linja käsitti vain luokitellut urheilijat. Uusi ehdotus pohjautui analyysiin siitä, että kilpaurheiluun perustuvassa yhteistoiminnassa TUL oli pysyvästi heikompi kuin SVUL. Sen vuoksi kilpaurheilua suosiva lajiliittorakenne oli murrettava ja tilalle rakennettava kansanurheilulinjaan perustuva malli. (Hentilä 1984, ) 1950-luvun alussa porvarillinen ja hajanainen työväen urheiluliike olivat lähellä yhdistymistä, mutta lopulta itsenäisen työväen urheiluliikkeen puolustajat voittivat ja ajatus valtakunnanliitosta kaatui. Urheiluliikkeiden orastava yhteistoiminta kriisiytyi jälleen 1950-luvun loppupuolella, kun sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen hajaannus sai alkuvoimansa urheiluliikkeestä, joka jakautui kahtia. Porvarien kanssa yhteistyöhön suopeasti suhtautuneet sosiaalidemokraatit perustivat TUK:n, kun taas TUL:n vallanneet kommunistit ja osa sosiaalidemokraateista halusi ehdottomasti säilyttää järjestön itsenäisyyden. Niinpä TUL:n kesäkuussa 1959 irtisanomat yhteistyösopimukset SVUL:n ja erikoisliittojen kanssa ajoivat järjestön sivuun kaikesta kansainvälisestä kilpailutoiminnasta. Vielä vuoden 1960 talviolympialaisiin keskusjärjestöt saivat sovittua yhteisen olympiajoukkueen, johon osallistuivat myös TUL:n urheilijat. Sopu syntyi viime hetkellä, kun perustettiin Olympia-60 paperiseura, johon TUL:n olympiaehdokkaat liittyivät. Talvikisojen jälkeen TUL:n puolella haluttiin jatkaa samaa käytäntöä, mutta SVUL ja erikoisliitot vaativat Olympia-60 seuran rekisteröimistä sekä seuran liittämistä erikoisliittojen jäseneksi (Hentilä 1987, 58 60). Kiista ajautui umpikujaan ja Rooman olympialaisiin Suomi osallistui ilman työväen urheilijoita. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 18

18 1960-luvulta alkanut aikakausi merkitsi myös urheilun yhteiskunnallistumista sekä käsitteellistä laajenemista liikunnaksi, jolla tarkoitettiin kaikkien väestöryhmien fyysisesti aktiivista toimintaa (Vasara 2004, ). Urheilupolitiikka, joka siis Suomessa oli painottunut urheilujärjestöjen välisiin suhteisiin, kutistui myöhemmin liikuntapolitiikan osa-alueeksi ja liikunnasta muodostui erillinen yhteiskuntapolitiikan lohko. Urheilua laajempi liikunta-käsite mahdollisti toiminnan liittämisen uudenlaisiin funktioihin ajan hengen mukaisesti. Liikunnan yhteys vapaa-aika- ja terveyspolitiikkaan sekä kulttuuripolitiikkaan avattiin. Nämä uudet avaukset ja käsitteelliset laajennukset eivät kuitenkaan näkyneet voimakkaasti vielä 1960-luvun käytänteissä. Sitä vastoin Itkosen (2000) jaottelun mukaisesti kilpaurheilun hegemoninen aika kansalaistoiminnassa huipentui 1960-luvulta alkaneeseen kilpailullis-valmennukselliseen kauteen, jota jatkui aina 1980-luvulle saakka (emt., 22). Arjessa vapaa-ajan kuntoilu tai liikunta ei kuitenkaan vielä kytkeytynyt osaksi urheiluliikkeiden toimintaa. Sen esiin työntyminen ajoittui Suomessa myöhemmäksi 1980-luvulle. Hyvinvointivaltion kasvu ja julkisen sektorin laajentuminen ulottuivat myös urheiluun luvulta lähtien laajentunut julkisen sektorin ote liikuntakulttuurista siirsi urheilun keskusjärjestöjen keskinäisten ristiriitojen käsittelyn ja sääntelyn vahvemmin valtion liikuntapoliittisille elimille. Järjestöt korvasivat liikkeet, hierarkkisuus ja vertikaalisuus horisontaalisuuden ja suunnitelmat spontaanin luovuuden. Valtionavustusten voimakas kasvu, palkatun henkilöstön lisääntyminen, suunnitelmallisuuden korostaminen ja yhteiskunnallisen järjestötoiminnan kukoistus synnyttivät suomalaisen kansalaistoiminnan historiassa byrokraattisuuden kauden (Koski & Heikkala 1998). Urheilun ja liikunnan institutionalisoituminen huipentui liikuntalain säätämiseen vuonna Liikuntalaista muodostui merkkipaalu, jossa liikunnan ja urheilun asema määrittyi valtiolliseen tukeen oikeutetuksi ja hyvinvointivaltion olennaiseksi osa-alueeksi. Kun urheilun keskusjärjestöt vuoden 1966 sopimuksella laajensivat yhteistoiminnan koskemaan myös kansallista kilpailutoimintaa, ratkaistiin samalla keskeinen kiista järjestöjen välillä (Hentilä 1982, 99). Suomalaiset urheilijat saivat kilpailla kotimaassa vapaasti eri urheiluliikkeiden organisoimissa kilpailuissa. Maan kansainvälisistä edustustehtävistä sovittiin erillisissä yhteistoimintavaliokunnissa. Sopimus toimi pohjana aina vuoteen 1990 jatkuneessa yhteistoiminnassa, mutta yritykset eri ideologisten lähtökohtien pohjalta ponnistaneiden järjestöjen yhdistämiseksi eivät vielä onnistuneet. Julkinen riitely porvarillisen ja työväenurheilun välillä sen sijaan hiljeni (Kempas 1986, 278). Sopimuksesta huolimatta valtio kiinnitti huomiota myös urheilujärjestöjen välisiin suhteisiin. Opetusministeriön vuoden 1970 mietinnössä suomalaisen urheilun järjestörakenteen uudistamista perusteltiin uudella tavalla päällekkäisten toimintojen karsimisella. Valtio vastasi merkittävällä osuudella valtakunnallisen järjestötoiminnan rahoittamisesta, jolloin sillä katsottiin olevan myös oikeus vaikuttaa järjestöjen toiminnan tavoitteiden ja tulosten sekä valtakunnallisen liikuntapolitiikan yhteensovittamiseen. Mietinnön seurauksena urheilun keskusjärjestöt itse perustivat neuvottelukunnan urheilujärjestöjen yhdistymisprosessiin vuonna (Vasara 2004, ) Neuvottelukunnan puheenjohtajaksi valittiin sosiologian professori Paavo Seppänen, jonka tehtävä muotoutui eräänlaiseksi urheilun valtakunnansovittelijaksi. Neuvottelukunta työskenteli yli kaksi vuotta, jona aikana Seppänen teki useita ehdotuksia ja esitti malleja järjestökentän eheyttämiseksi. Esitykset ja neuvottelut eivät tälläkään kertaa johtaneet tuloksiin, vaan neuvottelukunnan puheenjohtaja jätti tehtävänsä vuonna Urheilun yhdistäminen oli Suomessa yli 70 vuoden mittainen hanke. Vuosien välillä TUL ja SVUL sekä muut keskusjärjestöt neuvottelivat yli kolmestakymmenestä erilaisesta valtakunnanliittomallista (Hentilä 1992, 63). Yhden urheilun valtakunnanliiton mallista muodostui porvarillisille urheilujohtajille ajoittain lähes pakkomielle ja siihen siirtymistä perusteltiin pitkään ainoastaan kilpa- ja huippu-urheilun näkökulmasta. SVUL teki 1970-luvun lopulla liikuntapoliittisen periaatepäätöksen, jossa toistettiin ajatus, että Suomessa ei ollut yhtään syytä ylläpitää hajautunutta urheilujärjestöorganisaatiota. Yhteisen liiton perustaminen pakkokeinoin ei kuitenkaan enää näyttäytynyt realistiselta vaihtoehdolta. TUL:n näkemys suomalaisen urheilun yhteistyöstä puolestaan lähti yhteistoimintavaliokunnista ja niiden toiminnan kehittämisestä. Niiden avulla TUL oli saavuttanut puolet tavoitteistaan järjestön urheilijoilla oli mahdollisuus osallistua kansainväliseen kilpailutoimintaan ja TUL sai organisoida omia kilpailuja. Vaikka TUL:lla olikin edustus yhteistoimintavaliokunnissa, katsottiin järjestössä, että todellinen valta pysyi SVUL:n lajiliittojen hallussa. TUL oli mukana vain kuunteluoppilaana. Päätöksenteon tasapuolisuudessa ja oikeudenmukaisuudessa oli paljon korjattavaa. (Kempas 1986, ) LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 19

19 Liikunnan ja urheilun rakennemuutos SLU:n ja toimialojen syntyminen Suomalainen urheiluelämä eli konsensuksen aikaa 1980-luvulla. Urheilun keskusjärjestöjen väliset suhteet olivat toimivat ja järjestöt sopivat urheilun ja liikunnan linjauksista ilman suurempia ristiriitoja. Niinpä SVUL:n puheenjohtajan järjestön vuoden 1989 liittokokouksessa tekemä ehdotus yhden valtakunnallisen urheiluorganisaation perustamiseksi yllätti järjestökentän. Jukka Uunila perusteli yhteen keskusorganisaatioon siirtymistä tehokkuudella. Laskelmien mukaan SVUL ja TUL työllistivät yhteensä 520 toimihenkilöä, ylläpitivät yhteensä 54 piiriorganisaatiota ja lisäksi kaikilla oli omat koulutus- ja valmennusjärjestelmät. Laskelmien mukaan yhdentyminen olisi siirtänyt 47 miljoonaa markkaa seuratoiminnan tueksi. (SVUL 1989.) Kyseisestä puheesta käynnistyi suomalaisen urheilun rakennemuutos, joka kesti aina Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n (SLU) perustamiseen saakka Aivan perusteeton avaus ei kuitenkaan ollut. Urheilujärjestöissä, etenkin SVUL:ssa, tehtiin 1980-luvulla uudenlaista strategista työtä ja hahmoteltiin suomalaisen urheilun ja liikunnan tulevaisuutta aiemmasta poikkeavalla tavalla. Myös julkinen sektori koki merkittävän käänteen, kun vanhasta normiohjauksesta siirryttiin tulosohjaukseen luvun alun lama vauhditti etenkin julkisen sektorin muutosta. Keskusjärjestöissä uuden suuntauksen päänavaajana toimi SVUL:n strategia vuosille Urheilu tarjoaa uutta. Sitä valmisteltiin kaksi vuotta urheilujärjestöjen ammattijohtajien sekä konsulttien toimesta ryhmässä, josta kumpusi ajatus työn laajentamisesta kattamaan myös muita liikuntajärjestöjä, opetusministeriötä sekä kuntia. (Kulha 1995, 16.) Tämän seurauksena käynnistyi suomalaisen liikuntakulttuurin strategiatyö (Likustra) keskusjärjestöjen ja opetusministeriön vetämänä keskeisenä tavoitteenaan hahmottaa visiota suomalaisen liikuntakulttuurin tulevaisuudesta. Likustran keskeisiä valintoja olivat toimialakohtaisuus sekä tulos- ja asiakasohjaus. Liikuntastrategiatyö haastoi vanhat rakenteet, jotka olivat muotoutuneet 1900-luvun alun kilpa- ja huippu-urheilun lähtökohdista. Liikuntastrategian mukaan: Suomi on juostu riittävän monta kertaa maailmankartalle kansainvälisellä menestyksellä, josta kiitos erityisesti hiihdolle ja yleisurheilulle. Uudistunut ja kirkastunut liikunnan visio on uusi oivallus, joka löytynyt liikuntastrategian laajan yhteistyön ansiosta. Keskeisin tulos on sport for all -periaatteen hyväksyminen. (Liikunnan strategiatyö 1992.) Liikuntastrategiassa syntyi ajatus liikunnan ja urheilun organisoitumisesta toimialoihin, joiksi hahmottuivat huippu-urheilu, nuorisourheilu, harrasteliikunta ja erityisryhmien liikunta. Valinta todettiin haastavaksi, entisiä kilpailu- ja kyräilyasetelmia rassaavaksi, mutta samalla mahdollisuudeksi. Toimialaajattelun rinnalla strategiatyössä työstettiin uutta strategista vaikuttaja-, asiantuntemus- ja palveluyhteisöä eli liikunnan ja urheilun konsernia Suomen Urheiluyhteisöä. Toinen strategiassa esiin noussut ajatus oli vanhan poliittiseen kamppailuun perustuneen valtionavustusjärjestelmän korvaaminen uudenlaisella tulosajatteluun perustuvalla mallilla, jossa järjestöt saisivat valtionavustusta todellisten toiminnan tulosten mukaan. Liikuntastrategian tärkein tulos olikin uudenlaisen yhteisen kehittämisideologian ja puheen löytäminen 1990-luvun uudistusten pohjaksi. Liikuntastrategiassa voitiin jälkeenpäin havaita puutteita, kuten luottamusjohdon ja seuratason puuttuminen työskentelystä. (Kulha 1995, 17.) Lisäksi strategiaan osallistuivat pääosin suuret lajiliitot, jolloin pienten osalle jäi enemmän tai vähemmän ulkopuolisen tarkkailijan rooli (Heikkala 1998). Likustran loppuvaiheessa syntyi säröjä eri toimijoiden välille. Etenkin urheilun aluetoiminnan organisoinnissa SVUL:n, TUL:n ja opetusministeriön näkemykset erosivat niin paljon, että yhteiseen kehittämisvaiheeseen ei koskaan päästy. Valtion edustajat olivat mukana liikuntastrategiassa, ja siellä virinneet ajatukset liikunnan uudenlaisesta resursoinnista saivat tukea julkinen sektorin samanaikaisesta siirtymisestä normiohjauksesta tulosohjaukseen. Opetusministeriö asetti työryhmän, jonka tehtävänä oli tehdä ehdotukset liikuntakulttuurin kehittämisen kannalta keskeisistä järjestöjen tulosalueista ja tulosten arviointiperusteista. Tämä valtakunnallisten liikuntajärjestöjen tulosohjaustyöryhmä julkaisi mietintönsä Työryhmä tiivisti tulosohjauksen idean ja aikataulun seuraavasti: Opetusministeriö siirtyy tulosohjaukseen vuoden 1993 alusta. Tämä merkitsee sitä, että opetusministeriöstä itsestään tulee tulosjohdettu yksikkö. Tulosohjaus tarkoittaa muun ohella sitä, että opetusministeriö ohjaa hallinnonalansa yksiköitä ja yleensä myös valtion tukemaa toimintaa rahoituskehyksillä ja sopimalla yksiköiden kanssa toiminnalle asetettavista tavoitteista. Yksiköt ovat toiminnallisesti ja taloudellisesti itsenäisiä ja ne vapautetaan yksityiskohtiin ulottuvasta normi- ja talousohjauksesta. (opetusministeriö 1992, 1.) Työryhmä lähti esityksessään siitä, että urheilujärjestöjen etenkin urheilun keskusjärjestöjen päällek- LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 20

20 käisen hallinnon purkaminen mahdollistaisi vapautuvien resurssien suuntaamisen enemmän varsinaisen urheilutoiminnan tukemiseen. Toiminnan päällekkäisyys nähtiin koskevan ensisijaisesti SVUL:a ja TUL:a. Työryhmä pohti myös järeitä keinoja hallintokulujen karsimiseksi, mm. järjestöjen hallintomenojen jättämistä kokonaan tai osittain valtionavun ulkopuolelle, jotta avustukset kohdentuisivat tehokkaasti käytännön toimintaan. (opetusministeriö 1992, 39.) Tulosohjaukseen siirtyminen vuonna 1995 tarkoitti luopumista perinteisestä 1920-luvulla muotoutuneesta valtionavustuskäytännöstä, jossa avustukset jaettiin keskusjärjestöjen kautta lajijärjestöille sekä piiriorganisaatioille. Rakennemuutosprosessista muodostui alun perin kahden suurimman keskusjärjestön, SVUL:n ja TUL:n, välinen taistelu, jossa Suomen Palloliitto (SPL) ja ruotsinkielisten urheilun keskusjärjestö (CIF) jäivät muiden liikuntajärjestöjen kanssa sivustaseuraajiksi. Myös opetusministeriön virkamiehet ja poliitikot osallistuivat aktiivisesti muutosprosessiin, etenkin sen loppuvaiheessa. Sekä porvarit että työväen edustajat hyödynsivät poliittista järjestelmää oman tarpeensa mukaan. Varsinaiset urheilujärjestöjen yhdentymisneuvottelut käynnistyivät jähmeästi ja kahtena ensimmäisenä vuonna neuvotteluissa ei juuri edetty. SVUL oli aktiivinen. Se suunnitteli uutta urheilurakennetta ja painosti vastapuolta neuvotteluihin. TUL ei suostunut neuvotteluihin, jotka tähtäsivät järjestön lakkauttamiseen ja toimintojen yhdistämiseen yhteen valtakunnalliseen keskusjärjestöön. TUL halusi sen sijaan kehittää yhteistyötään lajiliittojen kanssa suomalaisen urheilun edistämiseksi. Järjestö oli valmis myös vahvistamaan Olympiakomitean asemaa huippu-urheilussa. Viimeistään vuoden 1991 lopulla SVUL teki uuden strategian, ja lähti etsimään ratkaisua muuten kuin vanhoja keskusjärjestöjä yhdistämällä. (Kulha 1995, ) Jumiutuneessa tilanteessa vuonna 1991 porvarilliset urheilujohtajat nostivat entisen pääministeri Harri Holkerin valtion liikuntaneuvoston puheenjohtajaksi ja samalla johtamaan yhdentymisprosessia. Neuvottelujen tahti kiihtyi ja valtion rooli prosessissa kasvoi. Opetusministeriön asettama tulosohjaustyöryhmä sai työnsä valmiiksi. Hieman myöhemmin valtion liikuntaneuvosto kutsui liikuntajärjestöt neuvotteluihin suomalaisen urheilun rakennemuutoksesta. Luottamusta kahden suuren, SVUL:n ja TUL:n välillä, ei juuri ollut. SVUL:n lähtökohtana oli edelleen lajiliittojohtoinen malli, jota tukemaan perustetaan valtakunnallinen palvelu- ja edunvalvontaorganisaatio. Valtion urheilumäärärahat tuli antaa kokonaisuudessaan uudelle keskusorganisaatiolle ja piirien tulisi uudessa mallissa tulla toimeen ilman suoraa valtionavustusta. TUL halusi lajiliitot ensin itsenäiseksi irti SVUL:sta. TUL varoitti, että uusi perustettava yhteisö ei saisi missään tapauksessa muistuttaa SVUL:a. (Kulha 1995, 36.) Epäilyistä ja syyttelyistä huolimatta 85 urheilujärjestöä, opetusministeriö sekä valtion liikuntaneuvosto kokoontuivat pidettyyn ns. pyöreän pöydän neuvotteluihin, joissa sovittiin muutosprosessin organisoinnista. Tämän jälkeen hanke eteni nopeasti. Ensiksi muodostettiin neuvottelukunta, johon valittiin 16 jäsentä edustaen keskusjärjestöjä, lajiliittoja, muita liikuntajärjestöjä, opetusministeriötä ja liikuntaneuvostoa. Neuvottelukunnan puheenjohtajaksi valittiin Holkeri. Ryhmän tärkein tulos tehtiin viidessä työryhmässä, jotka hahmottelivat kukin liikunnan eri toimialojen ja uuden yhteisön aluetoiminnan suuntaviivoja siirryttiin toiseen vaiheeseen, jossa uusi työryhmä, jonka tehtävä oli valmistella uuden yhteisön ydinkysymyksiä ja laatia yhteisön aiesopimus, aloitti työnsä. Ryhmän puheenjohtajaksi valittiin pitkänlinjan urheilujohtaja Carl-Olaf Homén ja jäseniksi keskusjärjestöjen puheenjohtajista ja pääsihteereistä koostunut neljän hengen ryhmä. Tämän ryhmän keskeinen tehtävä ja samalla kiistan aihe oli uuden perustettavan yhteisön luonne ja rooli. Kulhan (1995, 46 47) mukaan ryhmän puheenjohtaja taipui kevyen palveluun keskittyvän yhteisön kannalle, ei vahvan keskusjärjestön, jota SVUL ajoi. Uuden rakenteen periaatteeksi nousi urheilun lajiliittojen aseman korostuminen ja pienen, kevyen, matalan ja kaikkia liikuntajärjestöjä palvelevan yhteisön perustaminen. TUL puolestaan halusi keskittää huippu-urheilun Olympiakomiteaan, mutta muuten säilyttää omat toimintonsa mahdollisimman ennallaan. Urheilun rakennemuutoksen käännekohdaksi muodostui SVUL:n talousvaikeuksien julkituleminen vuoden 1992 lopulla. SVUL:n puheenjohtaja joutui palaamaan vuonna 1989 käynnistämäänsä keskusjärjestöjen yhdistymisprosessiin, kun SVUL ajautui talousongelmiin. Järjestö oli jo 1970-luvulla asettanut tavoitteeksi sen, että valtionapu jaettaisiin täysimääräisesti lajiliitoille sekä piireille. Keskusorganisaation omavaraisuuden kasvattamiseksi SVUL käynnisti kiinteistö- ja liiketoimintaa, jonka rahoituksen alkupääoma saatiin Veikkaus Oy:n myynnistä valtiolle. SVUL sai kaupasta 14 miljoonaa markkaa (n. 11 miljoonaa euroa v rahan arvossa). Varoja sijoitettiin kiinteistöihin ja laskettelukeskuksiin. Panostus oli vahvaa mm. Suomen Urheiluopistoon ja Vuokatin Urheiluopistoon. Toiminta rahoitettiin 90 prosenttisesti lainalla ja toiminnan tuotot olivat merkittäviä aina 1990-luvun alun lamaan saakka luvun alussa alkaneen laman seurauksena SVUL ajautui nopeasti likviditeetti- ja vakuuskriisiin. Loppuvuodesta 1992 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 21

21 järjestö pyrki selviämään haasteista myymällä omaisuutensa Vierumäen ja Vuokatin urheiluopistoja lukuun ottamatta (SVUL 1992). Lopulta SVUL-yhteisön velat kohosivat kuitenkin liian suureksi ja kriisin ratkaisuun tarvittiin valtion apua. SVUL:n talouskriisin seurauksena järjestö menetti otettaan urheilun rakennemuutosprosessissa. Aina vuoden 1992 loppuun saakka muutoksen askelmerkkejä oli suunniteltu ja ohjailtu vahvasti SVUL:n toimesta. Vaikea ja useita kuukausia kestänyt SVUL:n pelastusoperaatio kuitenkin antoi muille järjestöille valtaa, mikä puolestaan vaikeutti ja muutti yhdentymisprosessia. SVUL:n ongelmat myös siirsivät muutoksen valtakeskittymää kohti opetusministeriötä ja poliittisia toimijoita. Koska SVUL:n talousongelmat uhkasivat myös kahta urheiluopistoa sekä useita SVUL:n alaisia lajiliittoja, kasvoi kritiikki vanhaa ja ryvettynyttä keskusjärjestörakennetta vastaan entistä kovemmaksi. Ongelmista huolimatta urheilun rakennemuutos eteni ja kaikki keskeiset järjestöt hyväksyivät uuden järjestön aiesopimuksen pidetyssä II pyöreän pöydän neuvotteluissa. SVUL:n talousongelmien pitkittyessä myös pääministeri puuttui asiaan. Hän asetti yhden miehen, Hiihtoliiton puheenjohtajan, laatimaan selvityksen SVUL:n taloudesta ja urheilun yhdentymiskehityksen edistämisestä. Selvitysmiehen raportissa ehdotettiin varoja sekä Suomen Urheiluopistolle että lajiliitoille yhteensä 27 miljoonaa markkaa sekä 2 miljoonaa markkaa TUL:lle. (Kulha 1995, 70.) Ratkaisu esti SVUL:n menemisen konkurssiin, mutta se myös sinetöi järjestön toiminnan alasajamisen. SVUL:n ongelmista huolimatta työ uuden rakenteen aikaansaamiseksi lähestyi loppua. Viimeisessä vaiheessa valmisteltiin esitys järjestön säännöistä, joita käsiteltiin pidetyssä III pyöreän pöydän kokouksessa. Lopullinen vääntö uudesta organisaatiosta käytiin pienellä 12 hengen ryhmällä. Se sai päätettyä mm. uuden järjestön jäsenten äänimäärästä, hallituspaikoista ja aluekysymyksestä. (Kulha 1995, 79.) SVUL, etunenässä lajiliitot, halusivat uudelle järjestölle laajan ja edustavan luottamusmieshallinnon, joka koostuisi liittokokouksesta, valtuustosta ja hallituksesta. Tämä urheiluliikkeen yksi peruskivistä oli kuitenkin suomalaisessa urheilussa tuomittu tehottomaksi ja varoja syöväksi järjestelmäksi. Sekä SVUL että TUL kokoontuivat vielä viime metreillä puimaan neuvottelujen tuloksia ja seurauksia. SVUL:n asemaa kohtaan esitettiin monia epäilyksiä, jotka johtivat siihen, että järjestön puheenjohtaja ja koko prosessin käynnistäjä teki päätöksen, jonka mukaan SVUL jättäytyi uuden yhteisön ulkopuolelle. Uusi yhteisö, Suomen Liikunta ja Urheilu ry, perustettiin Perustamisasiakirjan allekirjoitti 93 järjestöä. Pitkän prosessin seurauksena Suomeen syntyi täysin uudenlainen urheilurakenne. Suomen Liikunta ja Urheilu ry ei ottanut aiempien keskusjärjestöjen paikkaa urheilurakenteen huipulla, vaan se asemoitiin palvelu- ja edunvalvontaorganisaatioksi. Sen jäseneksi liittyivät kaikki valtakunnalliset liikuntaorganisaatiot sekä aluksi kahdeksan itsenäistä alueorganisaatiota. Myöhemmin alueorganisaatioiden lukumäärä on kasvanut 15:een. Täysin uutena hallinnan muotona liikunnan ja urheilun kentälle hahmoteltiin toimialat ja niitä johtavat organisaatiot. Tämän tehtävän sai lasten ja nuorten liikunnassa Nuori Suomi ry, aikuisten harrasteliikunnassa Kunto ry sekä huippu-urheilussa Suomen Olympiakomitea. Olympiakomitean asema ja rooli toimialaorganisaationa jäi avoimeksi. Järjestö oli toisaalta ainoastaan olympialajeihin keskittynyt organisaatio, johon kaikki lajiliitot eivät jäseneksi päässeet. Muutos merkitsi kilpa- ja huippu-urheilun hegemonisen aseman loppua (Heikkala 2000, 120). Samalla se merkitsi itsenäisten urheiluliikkeiden alasajoa: SVUL lakkautti toimintansa vuoden 1994 aikana, sekä TUL että CIF jatkoivat toimintaansa aatteellisina yhdistyksinä. Uusi suomalainen urheilurakenne perustui aiempien valtakeskusten sijaan matalaprofiilisiin palvelu- ja edunvalvontaorganisaatioihin (Koski & Heikkala 1998, 18). LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 22

22 2 Järjestökentän toimialoittuminen LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 23

23 2 Järjestökentän toimialoittuminen Tässä luvussa tarkastellaan liikunnan rakennemuutoksessa syntyneitä toimialoja ja toimialaorganisaatioita. Uuteen rakenteeseen siirtyminen tapahtui Likustra-prosessin jatkumona 1990-luvun alussa. Tavoitteena oli yhdentynyt urheiluliike ja organisaatiorakenteiden keventäminen. Vanhat SVUL- ja TULkeskusjärjestörakenteet purettiin ja uusi yhteistyö-, edunvalvonta- ja palvelujärjestö Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU) perustettiin vuonna Rakenneuudistuksessa syntyivät myös liikunnan toimialat, joita ovat edelleen 1) lasten ja nuorten liikunta, 2) aikuisten harrasteliikunta, 3) kilpa- ja huippu-urheilu, 4) erityisryhmien liikunta ja 5) koululais- ja opiskelijaliikunta. Valtion tulosohjauksen myötä toimialoista puhuttaessa tarkoitetaan usein kolmea ensimmäistä, joita organisaatioina edustavat tällä hetkellä 1) Nuori Suomi ry, 2) Suomen Kuntoliikuntaliitto Kunto ry ja 3) Suomen Olympiakomitea ry. Toimialojen perustamisen ajatuksena oli avata lajiputkiajattelu ja luoda toimialalle kaikkia lajeja koskeva yhteinen toimintamalli. Koettiin, ettei kaikkien lajien kannata tehdä erikseen kehitystyötä. (Heikkala 2000.) Rakennemuutoksen alkuvaiheessa puhuttiin nimenomaan yhteisistä toimialoista, jotka ovat jäsenjärjestöjen tapa tehdä keskinäistä yhteistyötä (SLU 1996). Sittemmin puhe toimialoista on kaventunut toimialaorganisaatioihin, eikä esimerkiksi lajiliitoissa toimita suoraan toimialarakenteen puitteissa. 2.1 Lasten ja nuorten liikunta sekä Nuori Suomi (Maarit Nieminen) Nuorisourheilun toimialan pohja luotiin kolmessa nuorisourheilun toimialan työseminaarissa keväällä vuonna Ensimmäistä työseminaaria koskevassa muistiossa todettiin toimialan muotoutumisen lähteneen liikkeelle erillään toimineiden lajien ja keskusjärjestöjen satunnaisesta yhteistyöstä. Ensimmäisessä vaiheessa tarve omalle toimialalle vahvistui ja sen tuomat mahdollisuudet avautuivat sekä sijainti yhteisössä selkiytyi. Toisessa vaiheessa muutoksen johtoryhmä käynnisti omistajuusstrategian, toimialan rakenteen, resurssit ja rahoituksen sekä toimintakulttuurin luomisen. Kolmannessa vaiheessa koottiin yhteen eri ryhmien johtopäätökset, joiden perusteella koottiin toimialastrategia sekä toimialan ytimen strategia ja palvelujen tuottosuunnitelmat. (Nuorisourheilu ) Ensimmäiseen työseminaariin osallistui edustajia useista lajiliitoista, TUL:sta, CIF:stä, SVUL:sta sekä muun muassa opetusministeriöstä ja Koululiikuntaliitosta. Nuorisourheilun alustavia perusnäkökulmia olivat teemoittain muun muassa: nuoret tarvitsevat aikuisten tukea; kehitetään (uudistetaan) kansalaistoimintaa; toimiala on muiden toimialojen äiti sekä poistetaan epäkohdat. Yleisesti nähtiin kaikkien toimialojen tärkeys niiden tukiessa toisiaan. Toimialaseminaarin mielestä nuorille on taattava monipuolisen liikunnan mahdollisuudet ja seura on toiminnan peruspilari. (Nuorisourheilu ) SVUL:n epävarman tulevaisuuden vuoksi Nuori Suomi -ohjelma irtautui vuoden 1993 kesäkuussa omaksi yhdistyksekseen. Syynä itsenäistymiselle oli SVUL:n epävakaan tilanteen lisäksi halu antaa muille liikuntajärjestöille mahdollisuus osallistua Nuori Suomi -toimintaan ja säilyttää lapsilähtöisen liikunnan arvopohjalle aikaansaatu Nuori Suomi -ohjelma. (Haarma 2010, 46.) Ohjelma oli jo useita vuosia resursoinut liittoja ja kouluttanut uusia ohjaajia, näin ollen uuden järjestön synnyttäminen liittojen tuella oli kohtuullisen helppoa. Uuden järjestön perustamisella turvattiin lasten ja nuorten urheilun hyväksi tehdyn rakentamis- ja kehittämistyön jatkuminen. Perustaminen tapahtui lopulta tärkeimpien mukana olleiden lajiliittojen ja tulevan toiminnanjohtajan, Pekka Vähätalon, yhteistyönä. (Haarma 2010, ) Nuori Suomi ry:n tärkein tavoite oli lapsilähtöisen liikunnan toteutumisen edistäminen koko liikunnan kentässä. Perustehtävinä oli lajiliittojen tukeminen, nuorisourheilun strategia- ja kehittämistyön varmistaminen sekä konkreettisten palvelujen tarjoaminen. Perustehtävien lisäksi keskityttiin lisäresurssien hankkimiseen nuorisourheilun toimialalle, nuorisourheilun etujen valvomiseen sekä nuorisourheilun yh- LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 24

24 teiskunnallisen merkittävyyden lisäämiseen. (Haarma 2010, 47.) Nuorisourheilulla ei ollut valtion liikuntajärjestöryhmittelyssä omaa paikkaansa 1990-luvun alussa, vaan se nähtiin osana koululais- ja opiskelijaliikunnan toimialaa. Nuoren Suomen tavoitteena oli yhdistyksen saaminen valtionapukelpoiseksi ja valtionapua saavaksi järjestöksi. Tavoitetta avittamassa oli mm. Työväen Urheiluliiton (TUL) Lete-ohjelman kanssa tehty yhteistyösopimus vuonna TUL asettui tukemaan Nuori Suomi ry:n valtionapuhakemusta ja SLU-jäsenyyttä. Samalla rakennettiin pohjaa yhdessä tehtävälle nuorisourheilun edunvalvonnalle. (Haarma 2010, 48.) SLU:n jäseneksi nuorisourheilun toimialajärjestönä Nuori Suomi hyväksyttiin , minkä lisäksi Nuoren Suomen vastuulle annettiin nuorisourheilun toimialan johtaminen ja kehittäminen. Myöhemmin samana vuonna Nuoren Suomen tehtäviksi annettiin myös lasten- ja nuorten ohjaaja- ja valmentajakoulutuspalvelun ylläpito ja kehittäminen. SLU:n vastuulla oli rahanjakopäätösesitysten teko ministeriölle, mutta toimialan strategiatyön johtaminen ja tulosperusteisen määrärahanjakoprosessin osatoteutus kuului Nuoren Suomen tehtäviin heti SLU:n jäseneksi hyväksymisestä lähtien. (Haarma 2010, ) Nuorisourheilulla oli toimialoista ensimmäisenä valmis, yhdessä prosessoitu strategia ja toimintasuunnitelma. Samoin oli huolehdittu organisoitumisesta ja työnjaosta. Tässä vaiheessa nähtiin jo yli 40 liiton kaipaavan apua nuorisotoimintansa kehittämiseen tulosperusteisen rahanjaon suunnassa. Erityisen tärkeänä apua pidettiin niille, jotka menettävät valtionapuaan aikaisempaan verrattuna. (Kirje Martin Saarikankaalle ) Nuori Suomi ry:llä oli hyvät edellytykset ryhtyä hoitamaan lasten ja nuorten liikunnan toimialaa, sillä se oli ainoa valtakunnallinen pelkästään lasten ja nuorten liikuntaan keskittynyt järjestö (Haarma 2010, 80). Merkittävä muutos Nuori Suomi ry:n roolissa tapahtui 1998, kun yhdistys siirtyi uuden strategian myötä järjestelmien toteutuskeskeisyydestä viestintään ja markkinointiin painottuvaksi lasten liikunnan puolestapuhujaksi ja mahdollisuuksien luojaksi (NS toimintakertomus 1997, 1). Uutta strategiaa toteuttamaan käynnistyi Lapsella on oikeus liikkua -hanke ( ), joka myöhemmin liittyi läheisesti opetusministeriön rahoittamaan, vuonna 1999 aloitettuun, Lasten ja nuorten liikuntaohjelmaan. Tämän ansiosta Nuori Suomi ry:n kontaktit kuntiin, kouluihin ja nuorisojärjestöihin tiivistyivät. (Haarma 2010, 80.) Uuden strategian seurauksena Nuori Suomi ry:n toiminta ja resursointi lisääntyivät voimakkaasti perinteisen lajitoiminnan ulkopuolella, mikä herätti keskustelua palveluista ja suhteesta lajiliittojen ja seurojen suuntaan. Nuoren Suomen strategiaa uusittiin seuraavan kerran vuonna 2003 ja se otettiin käyttöön vuonna Nuori Suomi ry:n perustehtävänä oli lisätä lasten ja nuorten elämäniloa ja hyvinvointia liikunnan avulla. Valittuina toimintaympäristöinä olivat edelleen lapsi ja nuori urheiluseurassa, lapsi ja nuori koulussa, lapsi ja nuori iltapäiväkerhoissa, lapsi päivähoidossa, lasten ja nuorten liikunnan sisällöt sekä lasten ja nuorten liikuntaolosuhteet ja viestintä. (Strategia ) Vuonna 2004 käynnistyi Lasten ja nuorten liikuntaohjelman toinen vaihe ja samana vuonna voimaan astuneen lain myötä luokkalaisten aamu- ja iltapäivätoiminta pääsi valtionavun piiriin. (Laakso 2009, 7.) Nuoren Suomen yhteiskunnallisen roolin jatkuva vahvistuminen johtuu yhdistyksen oman toiminnan lisäksi myös yhteiskunnassa esillä olleista asioista ja politiikassa tehdyistä päätöksistä. Vuoden 2003 hallitusohjelmassa todettiin liikuntapolitiikan painopisteen olevan lasten ja nuorten liikunnassa sekä myönteisessä liikuntakasvatuksessa. Hallitusohjelman myötä myös Lasten ja nuorten liikuntaohjelmaa jatkettiin, minkä johdosta muun muassa paikallistukiohjelmaa pystyttiin jatkamaan. (NS toimintakertomus 2003, 24.) Tällä hetkellä Nuori Suomi ry:n toimintaa ohjaa uusi vuosien strategia Nuori Suomi vuoteen 2012, joka otettiin käyttöön samanaikaisesti Lasten ja nuorten liikuntaohjelman kolmannen kauden käynnistymisen kanssa. Painopistealueet säilyivät edelliseen strategiaan verrattuna suunnilleen samoina. 2.2 Huippu-urheilu toimialana (Jari Lämsä) Huippu-urheilulla oli keskeinen asema vanhoissa urheiluliikkeissä, niinpä huippu-urheilu oli myös itsestään selvä toimiala. Toimialalla oli myös vahva sekä keskeisten osapuolien hyväksymä organisaatio, Suomen Olympiayhdistys, jolle soviteltiin toimialaorganisaation asemaa heti neuvottelujen alkuvaiheessa vuonna Toisaalta huippu-urheilun toimialan rakentumista jarruttivat useat tekijät. Urheilun rakennemuutoksella haettiin uutta lähtöä suomalaiseen liikuntakulttuuriin ja eroa aikaisempaan malliin, jossa huippu-urheilulla oli ollut hegemoninen asema. Huippu-urheilu oli ollut näkyvästi porvarillisen ja työväen urheiluliikkeiden kiistojen keskiössä aina 1920-luvulta lähtien. Myös Olympiakomitean asemasta käytiin kamppailua, kun suuret lajiliitot halusivat pitää sen lähinnä resursseja jakavana tahona. TUL puolestaan oli valmis kasvattamaan Olympiakomitean valtaa. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 25

25 Varsinainen huippu-urheilun toimialan työstäminen tapahtui muiden toimialojen mukaisesti vuoden 1993 aikana. SVUL suunnitteli sisäisesti tulosyksiköihin siirtymistä jo 1980-luvun lopulla. SVUL-strategiprosessi ( ) sekä Likustra ( ) loivat pohjaa suomalaisen urheilun ja liikunnan muutokselle. Yhtenä vankkana pohjapaperina toimi myös urheilun yhdentymisneuvottelujen Carl Homénin työryhmän (SVUL 1992b) suunnitelma suomalaisen liikunnan ja urheilun elinvoimaisuuden ja tuloksellisuuden edistämiseksi, jossa huippu-urheilun toimialasta lausutaan seuraavaa: Suomalaisen huippu-urheilun perustyö tehdään seuroissa. Lajiliitot vastaavat lajiensa valtakunnallisista valmennus- ja kilpailujärjestelmistä sekä osallistumisesta kansainväliseen kilpailutoimintaan. Huippu-urheilun edunvalvonnasta, koordinaatiosta sekä lajiliittojen tukemisesta vastaa yksi organisaatio, Suomen Olympiayhdistys. Kaikki merkittävät huippuurheilua edistävät lajiliitot, TUL, CIF ja muut toimialan kannalta tärkeät tahot kokoontuvat luomaan yhteistä huippu-urheilun toimialan strategiaa. Huippu-urheilun toimialan kehitystyötä tehtiin muutoksen johtoryhmässä, jossa olivat edustettuina ainakin SVUL, TUL sekä lajiliitot. Ryhmä pyrki heti alussa hahmottamaan toimialaa ja kirjasi toimialan olevan: ajattelutapa, käsitys, toimiala ryhmittää samaa liikeideaa toteuttavia yhteen sekä toimiala on muovailuvahaa siitä syntyy mitä halutaan. Toisaalta toimialaa ei haluttu nähdä toimistona, organisaationa tai järjestönä. Se ei myöskään ollut rahan ja vallan käytön väline, eikä lajiliittojen johtaja tai ylimääräinen rahaa nielevä byrokraatti (SVUL 1993). Työskentelyn alussa pohdittiin vahvasti toimialan luonnetta ja roolia. Huippu-urheilun toimialatyöstön keskiössä oli toimialan suhde lajiliittoihin. (Heikkala 1998, ) Lajiliitot tunnistettiin toimialan omistajiksi sekä johtajiksi (SVUL 1993). Toisaalta tunnistettiin monia toimialalla vaikuttavia organisaatioita, kuten Olympiakomitea, urheiluopistot, valmennuskeskukset, KIHU, ADT, urheilulääkäriasemat, tiedotusvälineet, nuorisourheilun toimiala, sponsorit. Loppuvuodesta 1993 tiivistyneessä toimialaprosessissa pohdittiin ennen kaikkea kahta teemaa: 1) lajiliittojen ja Suomen Olympiakomitean rooleja toimialalla sekä 2) uuden yhteisön roolia ja tehtäviä huippu-urheilun toimialalla (SVUL 1993). Suomen Olympiakomitean vahvaa roolia huippuurheilun kentällä ei suoranaisesti kyseenalaistettu toimialatyöskentelyssä. Koko rakennemuutoksen taustalla ollut ideologia vanhojen keskusorganisaatioiden purkamisesta ei näin suoranaisesti osunut Olympiakomiteaan, vaikka se oli historiansa aikana kasvanut merkittäväksi tahoksi, eräänlaiseksi olympiaurheilun katto-organisaatioksi. Jo 1950-luvulta lähtien komiteasta muodostui valtion liikuntaneuvoston ohella ainoa valtakunnallinen organisaatio, jossa kaikki keskusjärjestöt erikoisliittojen lisäksi olivat täysivaltaisina jäseninä. TUL sai oman edustajansa Olympiakomitean hallintoon vuonna 1945 ja TUK vuonna Kun julkisissa keskusteluissa oli jo 1950-luvulta lähtien nostettu esiin se mahdollisuus, että valtio ottaisi huippu-urheilun haltuunsa, oli urheilujärjestöillä hyvä syy vahvistaa Suomen Olympiakomitean roolia. TUL:n suhde Suomen Olympiakomiteaan muotoutui pääosin positiiviseksi. Etenkin 1960-luvulta lähtien keskusjärjestöjen sovinnollisemman yhteiselon aikana komiteasta muodostui merkittävä foorumi työläisurheilulle. Toisaalta TUL ei halunnut ylikorostaa Olympiakomitean roolia, olihan kyseessä kuitenkin porvarien hallitsema järjestö. Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluroolin kasvu ja samalla suunnittelun aikakausi huipentui ensimmäiseen valtakunnalliseen huippu-urheilustrategiaan vuonna Valmennusjohdon ja urheilijoiden välisestä keskustelutilaisuudesta vuonna 1985 käynnistyneessä työssä analysointiin huippu-urheilun tilaa ja tulevaisuutta Suomessa. Siinä esitettiin odotuksia eri yhteiskuntaelämän osa-alueille huippuurheilun kehittämiseksi (OK 1987). Huippu-urheilun kehittämisen mittavat suunnitelmat käynnistyivät, mutta niistä toteutui vain yksittäisiä osa-alueita. Jatkuvan kasvun ja normiohjauksen aikakauden lopuilla tehty huippu-urheilustrategia törmäsi 1990-luvun lamaan ja uuteen julkisen sektorin ohjausmalliin luvun rakennemuutoksessa TUL oli valmis keskittämään huippu-urheilun kokonaan Olympiakomitean haltuun. Tuolloin kyse oli siitä, että TUL:n oma huippu-urheilutoiminta lakkaisi ja siirtyisi lajiliittojen haltuun. Olympiakomitean kautta TUL olisi mukana huippu-urheilussa. Olympiakomitean vahvaa toimialaroolia vastustivat kuitenkin suuret yksilölajien urheiluliitot, jotka halusivat pitää komitean taloudellisia lisäresursseja jakavana tahona. Suurin haaste toimialaroolille oli kuitenkin järjestön ensisijainen tarkoitus olympiaideologian levittäminen ja olympiamenetyksen varmistaminen. Olympiakomitea oli vain olympialajien yhteistyöjärjestö. Komitea määritteli toimialaprosessin aikana omaa rooliaan vahvasti olympialajien edunvalvontaan ja kehittämiseen. Se ilmoitti kuitenkin intressinsä koko suomalaisen huippu-urheilun toimialan yhdessä sovittavien tehtävien hoitamiseen (SVUL 1993). Kysymys Olympiakomitean roolista jäi ratkaisematta. Kun nuorisourheilussa ja kuntoliikunnassa pää- LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 26

26 dyttiin SLU:n perustamisen jälkeen antamaan kokonaisvaltainen toimialavastuu Nuori Suomi ry:lle sekä Suomen Kuntourheiluliitolle, on Olympiakomitean toimialarooli ollut määrittelemätön näihin päiviin saakka (ks. esim. Heikkala 2010). Huippu-urheilun toimialan kehitystyössä oli myös luettavissa vahva usko siihen, että perustettava uusi urheiluyhteisö ottaisi hoitaakseen huippu-urheilun tehtäviä. Tällaisiksi tehtäviksi luokiteltiin mm. valmentajakoulutus, edunvalvonta sekä urheilukoulujärjestelmän kehittäminen (SVUL 1993). Toimialaprosessissa sekä myöhemmin huippu-urheilun strategiatöissä (1994;1998) uskottiin varsin pitkään vanhaan keskusorganisaatiomalliseen SLU:hun, joka ottaisi hoitaakseen edellä mainittuja tehtäviä. Suomalaisen urheilun rakenneuudistuksessa oli periaatteessa kysymys kilpa- ja huippu-urheilutoimintojen päällekkäisyyksien purkamisesta. Koko muutosprosessia arvosteltiin vahvasti huippu-urheiluvetoiseksi (mm. Hentilä 1993). Huippu-urheilutoimijat olivatkin aktiivisia heti prosessin jälkeen. Toimiala käynnisti heti strategisen suunnittelutyön, jossa kaavailtiin opetusministeriön, Olympiakomitean, lajiliittojen ja SLU:n yhteistyötä suomalaisen huippu-urheilun perustaksi (Strategia 1994). Lisäksi huippu-urheilussa toteutettiin muutamia merkittäviä hankkeita, kuten kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen perustaminen (1990), urheilija-apurahat (1995) sekä Olympiakomitean nuoriso-ohjelman käynnistäminen (1996). Huippu-urheilun kansallinen kehittäminen osoittautui kuitenkin uudessa rakenteessa haastavaksi. Yksi keskeinen haaste on ollut huippu-urheilun johtaminen ja koordinaatio. Suomen Olympiakomiteaa pidettiin rakennemuutoksessa huippu-urheilun toimialajärjestönä. Vuonna 1996 Olympiakomitean valtuuskunta päätti Olympiakomitean roolin kuitenkin olevan nimenomaan jäsenliittojensa valmennuksen tukemisessa ja Suomen olympiajoukkueesta huolehtimisessa. Komitea halusi suunnata oman toimintansa sen varsinaiseen tarkoitukseen ja jäsenjärjestöjensä tukemiseen, ja se pyrki opetusministeriön ja valtion liikuntaneuvoston kanssa suoraan vuorovaikutukseen ja tuloskeskusteluihin olympiaurheilun valtionavuista. Komitea periaatteessa lupasi laajentaa toimintaansa koko urheilun edunvalvontaan, mutta samalla toivoi SLU:n ottavan vastuuta ei-olympialajien tukemisesta. (OK 1996.) Komitea nosti siis uuden järjestön, SLU:n, roolia esille ei-olympialajien toiminnan tukemisessa. Tätä linjaa kannatettiin erityisesti menestyneissä olympialajeissa hiihdossa, yleisurheilussa sekä painissa. Komitean muotoilujen lähtökohtana toimi Ruotsin malli, jossa maan keskusjärjestö hoiti urheilun yleiset sekä ei-olympialajien huippu-urheiluasiat ja Olympiakomitea keskittyi pelkästään olympialajien tukemiseen. Suomalaisen urheilun uusi rakenne ei kuitenkaan vastannut länsinaapurin rakennetta, ja SLU:n rooli kilpa- ja huippu-urheilun tukemisessa on jäänyt vaatimattomaksi. Monet olympiaohjelman ulkopuoliset lajiliitot ajoivat kaiken huippu-urheilun siirtämistä Suomen Olympiakomitean alaisuuteen. Asiaa perusteltiin erityisesti taloudellisella eriarvoisuudella; olympialajien edustajat saivat nauttia Olympiakomitean kautta tulevasta lisätuesta (Helsingin Sanomat 1994). Rakenneuudistuksen jälkeen keskustelua Olympiakomitean roolista ja suomalaisen huippu-urheilun mallista on käyty säännöllisesti ja useita strategioita tehty, mutta ratkaisua ei ole löydetty. Kalevi Kivistön johtamassa huippu-urheilutyöryhmässä (2004) Olympiakomitealle kirjailtiin kokonaisvastuuta, mutta samalla lueteltiin monen liuskan verran muita vastuullisia ja heidän vastuualueitaan suomalaisessa huippu-urheilussa. Samaan aikaan Olympiakomiteassa uudistettiin valmennustukijärjestelmä ja valittiin painopistelajeja. Lisäksi vuonna 2007 käynnistettiin lajiliittojen huippu-urheilujärjestelmien kehitysprosessi, jossa kunkin lajin kanssa syväluodattiin lajin huippu-urheilujärjestelmää. Prosessi on saanut hyviä arvioita, mutta ei ole poistanut huippu-urheilun rakenteellista ongelmaa. Rakenteellisen hajanaisuuden vuoksi huippu-urheilun valtionapu on ohjautunut lukuisten kanavien kautta. Tulosohjauksen myötä lajiliitot saavat huippu-urheiluperusteista valtionapua ja valmennuskeskukset opistojen kautta omaa valtionapuaan, mutta suoraan ministeriö on tukenut Olympiakomiteaa, Paralympiakomiteaa, antidoping-toimintaa, arvokisakustannuksia, palloilulajeja ja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHUa. Lisäksi suoraan urheilutoimintaan jaetaan urheilijoiden ja valmentajien apurahoja. Lopulta Risto Niemisen huippu-urheilutyöryhmän raportissa Sanoista teoiksi (2010) todettiin, että koko toimintatavan on vihdoin muututtava. Vanhoilla vastuilla ja pirstaleisella toiminnalla ei voida enää jatkaa. Organisaatioiden sijaan työryhmä kuitenkin tarkasteli huippu-urheilua aikaisempaa enemmän kulttuurisesta näkökulmasta. Työryhmä muun muassa nosti urheilijan keskiöön, aloitti urheilijan polun avaamisen ja ryhtyi peräänkuuluttamaan huippuurheilun arvostuksen nousua. Työryhmän muistiossa jopa linjataan, että huippu-urheilun toimintajärjestelmän tärkein tulos on urheilun arvostus suomalaisessa yhteiskunnassa (emt., 43). Aika oli kypsä muutoksen käynnistämiseen: tartuttiin toimeen, ja perustettiin muutostyöryhmä johtamaan toimintatavan LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 27

27 muutosta suomalaisessa huippu-urheilussa. Sen työ on tätä kirjoittaessa kesken. Järjestöjen horisontaalisen hajanaisuuden lisäksi toinen haaste suomalaisessa huippu-urheilussa on ollut vertikaalisen yhteyden heikkous seura- ja aluetasolta valtakunnalliseen huippu-urheiluorganisaatioon. Yhteys on ollut lajiliittojen alue- ja piiritoiminnan varassa, joka etenkin pienissä lajeissa on lähes olematon. Rakennemuutoksen jälkeen huippuurheilu määriteltiin vähintään nuorten ja aikuisten maajoukkuetasoiseksi toiminnaksi. Huippu-urheilun määrittyminen lähinnä aikuistason toiminnaksi asetti suuria haasteita urheiluseurojen kilpaurheilulle. Seuratoiminnan tuli tuottaa ja nostaa potentiaalisia huippu-urheilijoita aina aikuisten sarjojen portille, josta lajiliittojen ja Suomen Olympiakomitean tukitoimet auttaisivat kansainväliseen menestykseen. Moniarvoisessa liikuntakulttuurissa perinteinen kilpaurheilu kuitenkin menetti voimaansa. Osansa tähän on ollut myös lasten ja nuorten harrasteliikunnan kasvulla. Kilpaurheilun rinnalle on tullut monia kevyempiä tapoja harrastaa. Lisäksi lasten ja nuorten toimialajärjestö, Nuori Suomi, oli 1990-luvulla erittäin aktiivinen laajentamaan toimintaa ohi perinteisten urheiluseurojen. Huippu-urheilun toimialalla ei ole ollut tarjota välineitä seurassa tapahtuvat vapaaehtoistyön tueksi. Rakennemuutosta nimitettiin huippu-urheilukeskeiseksi. Jälkikäteen arvioituna huippu-urheilu oli uudistuksen suurin häviäjä. Vanhat kilpa- ja huippuurheilua tukeneet rakenteet purkautuivat ja urheiluliikkeet pirstoutuivat organisaatioiden kentäksi luvulla on useissa kansainvälissä tutkimuksissa nostettu esiin kansallisen urheilujärjestelmän koordinaatio yhtenä ratkaiseva menestystekijänä. Suomesta vahva koordinaatio on puuttunut, eikä Olympiakomitea ole missään vaiheessa halunnut tai kyennyt ottamaan toimialaorganisaation täysivaltaista roolia. 2.3 Vammaisurheilun ja erityisliikunnan toimiala (Kati Lehtonen) Erityisliikunnan järjestöistä on valittu tähän tarkasteluun Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta (VAU) ja sen neljä perustajajärjestöä: Suomen Invalidien Urheiluliitto (SIU), Näkövammaisten Keskusliitto (NKL), Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu (SKLU) ja Elinsiirtoväen Liikuntaliitto (ELLI). Rajaukseen päädyttiin siksi, että opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntajärjestöjä koskevassa toiminta-avustusluokittelussa VAU on yksi liikunnan palvelujärjestöistä (Liikuntajärjestöjen valtionapu 2011/OKM) ja siten rinnastettavissa muihin selvitystyössä tarkasteltaviin järjestöihin. Erityisliikunnan koko järjestökentän hahmottamiseksi tutkimuksessa esitellään yleisellä tasolla myös muita toimijoita. Erityisliikunnan osalta toimialakäsitettä voidaan pitää haastavana. Erityisryhmissä liikkuvat pitkäaikaissairaat ja eri tavoin vammautuneet ihmiset sekä ikäihmiset. Laajana käsitteenä erityisliikunta onkin hankalasti miellettävissä yhdeksi isoksi ja yhtenäiseksi toimialaksi. Järjestöt ylläpitävät ja kehittävät toimintaa laajalla sektorilla kuntouttavasta liikunnasta huippu-urheiluun ihmisen koko elämänkaarella. Lisäksi kilpailutoiminta tapahtuu sektoroidusti vammaan tai sairauteen perustuen niin kansallisella kuin paikallisellakin tasolla. Vammaisurheilun historia ja organisoituminen Vammaisurheilun ja -liikunnan järjestäytynyt toiminta sai alkunsa 1800-luvun loppupuolella (kuvio 4). Suomessa vallitsi tuolloin voimakas kansalaistoiminnan nousukausi, jonka seurauksena perustettiin lukuisia urheiluseuroja, lajiliittoja ja muita yleishyödyllisiä yhdistyksiä. Kuurot olivat ensimmäisiä vammaisia, jotka alkoivat harrastaa kilpaurheilua järjestäytyneesti. Kuurojen yhdistykset perustivat urheilukerhoja, jotka pian irtaantuivat omiksi seuroikseen. (Myllykoski & Vasara 1989, 5.) Nykyisellään Kuurojen Urheiluliitto on vanhin Suomessa edelleen toimiva vammaisurheilujärjestö, jolla on 15 jäsenseuraa ja noin jäsentä ( Sokeain Keskusliitto perustettiin 1928 (myöh. Näkövammaisten Keskusliitto NKL). NKL:ssa järjestäytynyt liikuntatoiminta sai alkunsa 1960-luvulla, mutta sokeain kouluissa Helsingissä ja Kuopiossa liikunnanopetus oli mukana jo 1870-luvun alkupuolella. (Pöysti 2009.) Toisen maailmansodan jälkeinen aika synnytti kuitenkin varsinaisen tarpeen vammaisurheilun ja -liikunnan organisoimiselle. Aluksi edettiin liikunnan, kuntoutuksen ja yleisen virkistäytymisen ehdoilla. Sodassa vammautuneita oli paljon. Sotavuosien aikana perustettiin Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto (SSAL, nyk. Invalidiliitto) sekä Sotainvalidien Veljesliitto. Ensin mainitun tavoitteena oli vammaisten yhteiskunnallisten etujen vahvistaminen ja jälkimmäisen sodassa vammautuneiden invalidien asioiden ajaminen. Veljesliiton toiminnassa urheilu oli mukana voimakkaammin alusta lähtien. Oma urheilutoimikunta perustettiin heti sodan jälkeen (Myllykoski & Vasara 1989, 6 8.) Yhteiskunnalliset rakennemuutokset heijastuivat myös vammaisten elämään. Teollistuminen ja kaupungistuminen lisäsivät vapaa-aikaa ja antoivat uusia mahdollisuuksia eri elämänalueille. Samaan aikaan suomalaisessa liikun- LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 28

28 Kuvio 4. Vammaisurheilun organisoituminen 1938 Suomen Siviili- ja Asevelvollisuuden Liitto (nyk. Invalidiliitto) 1940 Sotainvalidien Veljesliitto 1900-luvun alku kuurojen urheiluseurat 1920 Suomen Kuuromykkäin Urheiluliitto (nyk. Suomen Kuurojen Urheiluliitto) 1940 Veikkaustoiminta alkaa 1945 Sotainvalidien Veljesliiton Urheilujaos (nyk. Sotainvalidien Urheiluliitto) 1961 Kuntourheiluliitto 1962 Sokeain Keskusliiton Urheilutoimikunta (myöh. Näkövammaisten keskusliiton liikuntajaos) 1964 Suomen Invalidien Urheiluliitto 1980 Liikuntalaki 1984 Liikuntalain muutos: ensimmäiset eritysliikunnan ohjaajat palkattiin kuntiin 1987 Vammaisurheilujärjestöjen Yhteistoimikunta VYT 1989 Kansainvälinen Paralympiakomitea 2009 SIU, NKL, SKLU, ELLI: toiminta loppuu 2010 VAU aloittaa toiminnan 1993 SLU 1993 Suomen Erityisliikunnan yhdistys SEY (nyk. SoveLi) 1994 Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu 1994 Elinsiirtoväen Liikuntaliitto 1994 Suomen Paralympiayhdistys LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 29

29 tapolitiikassa avautui uusia näkymiä. Valtio alkoi ohjata ja tukea urheilua järjestelmällisemmin 1950-luvun loppupuolella. Kuntourheilu oli tärkeintä, koska sen uskottiin vaikuttavan koko yhteiskunnan hyväksi. Myös vammaisurheilulle tarjoutui mahdollisuus päästä valtionavun piiriin, mutta se vaati urheilun erottamista omaksi saarekkeekseen muusta järjestötoiminnasta. (Myllykoski & Vasara 1989, 15.) Tämä näkyi esimerkiksi Suomen Invalidien Urheiluliiton ja Näkövammaisten Keskusliiton liikuntajaoksen perustamisena 1960-luvun alussa. Valtion terveydellisiä tekijöitä korostavaan liikuntapolitiikkaan vammaisurheilun tukeminen sopi hyvin, koska se palveli kuntoutusta ja saattoi sitä kautta alentaa kustannuksia sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla (Myllykoski & Vasara 1989, 17). Kilpailutoiminta vammaisurheilussa lisääntyi 1960-luvulla selvästi ja seuraavalla vuosikymmenellä mukaan tuli myös kansainvälinen toiminta (Pöysti 2009) luvulla yleisten yhteiskunnallisten asioiden keskiöön nousi kansalaisten eriarvoisuus. Hyvinvointiyhteiskunnan rakentuminen ja peruspalveluiden turvaaminen kaikille väestöryhmille näkyi myös liikunta- ja urheilusektorilla. Liikuntalain voimaan tuleminen 1980-luvun alussa oli Jupin (1995, 235) mukaan kiteytymä suunnitteluideologiaa, edistysuskoa ja valtiojohtoisuutta, joihin liittyi ajatus tasa-arvoisesta hyvinvointiyhteiskunnasta. Liikunnan ja urheilun rahanjaossa tasa-arvoistuminen näkyi siten, että vammaisten oikeudet taattiin liikuntalaissa ja vuoden 1983 jälkeen vammaisurheilujärjestöjen valtionavustukset nousivat selvästi. (Myllykoski & Vasara 1989, 53.) Samoihin aikoihin valtio ohjasi kunnille tukea erityisryhmien liikuntamahdollisuuksien kehittämiseen. Sen myötä mahdollistui erityisliikunnan ohjaajien palkkaaminen yli asukkaan kuntiin. Nykyisellään, vuoden 2009 tietojen mukaan, noin kolmannes (70 000) organisoidusti erityisryhmissä liikkuvista oli mukana kuntien organisoimassa toiminnassa. (Koivumäki 2009) ja 1990-lukujen taitteen muutokset liikuntajärjestökentässä heijastuivat myös erityisryhmien liikuntaan ja vammaisurheilujärjestöihin. Vuonna 1988 alkoi kehitys, jossa opetusministeriö alkoi hyväksyä uusia erityisliikunnan järjestöjä valtionapukelpoisuuden piiriin. Tukea alkoivat saada esimerkiksi kehitysvammaisten, keuhko- ja hengityssairaiden, MS-liiton ja sydänsairaiden liikuntatoiminnat. Laajenevan toiminnan vuoksi kaivattiin järjestöyhteistyötä ja osana SLU:n syntyprosessia vuonna 1993 perustettiin Suomen erityisliikunnan (SEY) yhdistys, josta tuli myöhemmin Soveltavan Liikunnan Yhdistys (SoveLi). Tavoitteena oli perustaa yksi yhteinen vammaisurheilun ja erityisliikunnan yhdistys. Osana samaa prosessia, mutta vuotta myöhemmin perustettiin Paralympiayhdistys (nyk. Paralympiakomitea), jonka tavoitteena on alusta lähtien ollut vammaishuippu-urheilun edistäminen. (Koivumäki & Luona-Helminen.) Vuonna 1994 saivat alkunsa myös Elinsiirtoväen Liikuntaliitto (ELLI) ja Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu (SKLU). SEY:n toiminta ei kuitenkaan saanut täyttä tukea kaikilta järjestöiltä ja nykymuotoisena SoveLi edistää soveltavan liikunnan asemaa niin, että pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten mahdollisuudet terveyttä edistävään liikuntaan ja aktiiviseen elämäntapaan paranevat. Järjestön toiminnassa liikunnalla on keskeinen asema, mutta siinä painottuvat enemmän kansanterveydelliset näkökulmat. ( SoveLi:ssa on jäsenenä yhteensä 16 järjestöä, joista kahdeksan sai vuonna 2011 OKM:n liikuntajärjestöille myöntämää toiminta-avustusta. Paikallisyhdistyksiä on yli ja niissä on noin jäsentä. (taulukko 1). Taulukko 1. SoveLi:n jäsenjärjestöt. Tähdellä (*) merkityt saivat vuonna 2011 OKM:n liikuntajärjestöille kohdennettua toiminta-avustusta. (Soveli-lehti 1/2011) Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry* Hengitysliitto Heli ry* Lihastautiliitto ry Mielenterveyden Keskusliitto ry* Psoriasisliitto-Psoriasisförbundet ry Suomen CP-liitto ry* Suomen Diabetesliitto ry Suomen Mielenterveysseura ry Suomen MS-liitto ry* Suomen Nivelyhdistys ry Suomen Parkinson-liitto ry* Suomen Reumaliitto ry* Suomen Selkäliitto ry Suomen Sydänliitto ry* LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 30

30 Myös valtion suunnalta erityisliikunnan kehittämiseen suhtauduttiin 1990-luvun alussa vakavasti. Hyvänä esimerkkinä tästä on erityisliikunnan jaoston perustaminen valtion liikuntaneuvoston yhteyteen. Erityisryhmien liikunnan harrastamisen tukeminen nähtiin paitsi tasa-arvokysymykseksi, myös terveyspoliittiseksi kysymykseksi, jolla haluttiin vaikuttaa erityisryhmien sairaanhoitokulujen pienentämiseen. (Vasara 2004, ) 2000-luvun merkittävin tapahtuma vammais- ja erityisliikunnan järjestökentässä oli Suomen Vammaisurheilun ja -liikunnan (VAU) perustaminen. Neljän varsin erilaisen järjestön (NKL, SIU, ELLI, SKLU) yhdistyminen yhdeksi isoksi toi mukanaan muutoksia vammais- ja erityisliikuntajärjestöjen välisiin voimasuhteisiin (kuvio 5). VAU:sta tuli yksi valtakunnallisista liikunnan palvelujärjestöistä ja siten myös näkyvämpi osa suomalaisessa liikuntajärjestökentässä. VAU:n toiminta-ajatuksena on monipuolisen vammaisurheilun ja -liikunnan toimintaedellytysten vahvistaminen (VAU:n toimintasuunnitelma 2011). VAU on tällä hetkellä noin 40 lajin monilajiliitto (taulukko 2) ja näiden lajien harraste- ja kilpailutoiminnan suunnittelu, järjestäminen, kehittäminen ja koordinointi ovat toiminnan keskiössä. VAU:n jäsenenä on yli 180 paikallista ja alueellista järjestöä tai urheiluseuraa. (VAU:n toimintakertomus 2010.) Taulukko 2. VAU:n organisoimat liikuntalajit. Tummennetut paralympialajeja. ( Alppihiihto Keilailu Pyörätuolirugby Sähköpyörätuoli- Ampumaurheilu Kelkkajääkiekko Pyörätuolitanssi salibandy Bocce Lentopallo Pyörätuolitennis Taitoluistelu Boccia Lumikenkäily Pöytätennis Tennis Curling Maalipallo Ratsastus Uinti Golf Melonta Rytminen voimistelu Unified jalkapallo Jalkapallo CP-jalkapallo Petanque Salibandy Unified lentopallo Hiihto Purjehdus Shakki Voimanosto Istumalentopallo Pyöräily Sokkopingis Yleisurheilu Jousiammunta Pyörätuolicurling Soutu Judo Pyörätuolikoripallo Sulkapallo LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 31

31 Erityisliikunta toimialana Kuten edellä on käynyt ilmi, SLU-yhteisön perustamisen myötä myös erityisliikunnan järjestökenttä laajeni. Olemassa olevat ja uudet järjestöt toimivat omien intressien pohjalta ja saman asian ympärillä oli ja on yhä edelleen useita tekijöitä. Kentän pirstaleisuus hahmottuu hyvin esimerkiksi siinä, miten Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU) sekä opetus- ja kulttuuriministeriö ovat luokitelleet järjestöt. SLU-yhteisö on jaotellut järjestöt kymmeneen eri kategoriaan, joista erityisryhmien liikuntajärjestöt ovat yksi kokonaisuus. Siihen kuuluvat VAU, Sove- Li, SKUL ja Förbundet Finlands Svenska Synskadad. Lisäksi SLU:n tukijäsenjärjestöissä on seitsemän erityisryhmien järjestöä, jotka ovat samalla myös Sove- Lin jäseniä. OKM:n luokittelussa järjestöt on jaettu viiteen isoon kategoriaan. Lisäksi joitakin luokitteluja on ryhmitelty pienempiin kokonaisuuksiin. Erityisryhmien liikuntajärjestöt ovat osa Muut valtakunnalliset liikuntajärjestöt kategoriaa. OKM on SLU:n tavoin määritellyt SKUL:n ja SoveLi:n erityisryhmien liikuntajärjestöksi. Myös SoveLi:n jäsenjärjestöt kuuluvat samaan luokkaan. VAU on sen sijaan luokiteltu Palvelujärjestöksi. Kyseisessä kategoriassa ovat myös Olympiakomitea, Paralympiakomitea, Nuori Suomi, Kunto ja SLU. Palvelujärjestöjä pidetään synonyy- minä toimialajärjestöille, mutta luokittelu ei kaikilta osin ole täysin looginen. Erityisryhmien liikuntajärjestöjen intressit ja toimintasisällöt poikkeavat kuitenkin suuresti toisistaan. Perustavanlaatuinen painotusero kilpaurheilun ja terveysliikunnan (tai kansanterveystyön) välillä muokkaa järjestöjen toimintaa ja palveluita tietynsuuntaisiksi. Tästä näkökulmasta katsottuna esimerkiksi SoveLi:n ja sen jäsenjärjestöjen toimintojen tavoitteet eivät kaikilta osin kohtaa VAU:n toimintalinjausten kanssa huolimatta siitä, että VAUn toiminnassa harraste- ja terveyttä edistävä liikunta on yhtenä toiminnanalana. SoveLin jäsenjärjestöistä CP-liitto on poikkeuksellinen, koska se on vammaisurheilujärjestö. Lisäksi Kuurojen Urheiluliitolta ja VAU:lta puuttuu yhteinen toimintakenttä, vaikka molemmat ovat vammaisurheilujärjestöjä. Sekavammaksi tilanteen tekee vielä se, että Paralympiakomitea vastaa vammaishuippuurheilusta paralympialajien osalta. Muiden vammaisurheilulajien kilpa- ja huippu-urheilutoiminnasta vastaavat VAU, SKUL ja CP-liitto (kuvio 6). Toimialarakenteen epäselvyys nostaa esille kysymyksen järjestörakenteen yleisestä toimivuudesta ja toimialarakenteen tarpeellisuudesta. Lisäksi, jos järjestöjohtaminen on muuttunut saavutettujen etujen vartioinniksi (Kokkonen & Pyykkönen 2011, 53), voi tämä vartiointi aiheuttaa sekaannusta liikuntapalvelujen käyttäjissä sekä muissa järjestöissä. Kuvio 5. VAU:n perustajärjestöt sekä perustamisvuosi, jäsenjärjestöjen/jäsenien ja työntekijöiden määrä (mukana myös oto). Tiedot vuoden 2009 toimintakertomuksista. Huom! VAU* toimintakertomus 2010 ja SKLU** toimintakertomus NKL / SIU / VAU* / ELLI / SKLU** / LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 32

32 Kuvio 6. Erityisliikunnan toimiala ja toimijat. VAU lasten ja nuorten liikunta aikuisten harraste- ja terveysliikunta huippu-urheilu SKUL huippu-urheilu kunto- ja terveysliikunta Vammaisurheilun ja erityisliikunnan toimiala SoveLi 16 jäsenjärjestöä terveyttä edistävä liikunta, aktiivinen elämäntapa Paralympiakomitea paralympialajien huippu-urheilu Järjestöjen näkökulmasta oman erityisaseman tai asiantuntijuuden esille tuominen on ymmärrettävää, koska se tuo myös näkyvyyttä ja vahvistaa valtarakenteita. Lisäksi erityisliikunnan osalta edunvalvonnallinen näkökulmakin on ymmärrettävä, koska tietyn vamman tai pitkäaikaissairauden myötä syntyy paljon esimerkiksi sosiaalisia ja tiedollisia tarpeita kuten vertaistuki ja kuntoutusmahdollisuudet. Samantyyppisten järjestöjen olemassaolo kuitenkin hajauttaa OKM:n toiminta-avustusten jakamisen. Lisäksi avustusten kohdentaminen päällekkäisiin toimintoihin on kyseenalaista. Keskeistä on arvioida toimialakäsitteen ja keskusjärjestöjen tarvetta käyttäjien näkökulmasta: minkälaisia palveluita voidaan tuottaa jäsenjärjestöille ja/tai paikallistasolla liikkuville ihmisille ja mikä merkitys toimialarakenteella on näiden palveluiden tuottamisessa? 2.4 Kuntoliikuntaliitto aikuisliikunnan toimialajärjestönä (Outi Aarresola) Aikuisliikunnan toimiala on saanut toimialoittumisen jälkeen useita eri nimiä. On puhuttu kuntoliikunnasta aikuisten harraste- ja terveysliikuntaan. Toimintakenttä on laaja ja kattaa monenlaisia toimia myös liikunnan järjestökentän ulkopuolella. Suomessa kuntourheilulla ja -liikunnalla on ollut kautta historian oma asemansa. On hiihdetty ja voimisteltu sekä urheiltu raittiuden nimissä (ks. esim. Laine 1992). Liikunnan kansanterveydelliset vaikutukset nousivat kuitenkin uudella tavalla keskiöön 1960-luvulla. Tuolloin yhteiskunta muuttui voimakkaasti, kun teollinen kehitys ja automaation lisääntyminen vähensivät fyysistä työtä. Elämäntavat muuttuivat ja kansan ruumiillinen kunto rappeutui. Sydän- ja verenkiertoelinten sairaudet, liikalihavuus ja mielenterveysongelmat kasvoivat suuriksi huolenaiheiksi. Urheiluväki katsoi, että kuntoliikuntatoimintaa oli vahvistettava ja luotava sille järjestölliset puitteet. (Vasara 1992, Suomen Kuntoliikuntaliitto 2011a.) Valtio ryhtyi myöntämään erillistä valtionapua kuntoliikuntajärjestöille 1960-luvulla. Tuolloin syntyikin nopeasti monta järjestöä. Vuonna 1960 TUL ja SAK perustivat kuntoliikuntansa kattojärjestöksi Kansanurheilun Keskusliiton. SVUL:n piirissä perustettiin vuonna 1961 Suomen Kuntourheiluliitto. Vuonna 1964 syntyi vielä Työväen Urheiluseurojen Keskusliiton, TUK:n ja Suomen Ammattijärjestön voimin Kuntoliikunnan Keskusliitto sekä vuonna 1965 ruotsinkielisen urheiluväen Konditionsfrämjandet. Viidessä vuodessa Suomeen oli syntynyt neljä uutta, kuntoliikuntaan keskittynyttä liittoa. Ennestään kuntoliikuntaa olivat järjestäneet jo osa perinteisistä urheilujärjestöistä ja vuonna 1938 perustettu Suomen Latu. (Vasara 1992.) Tässä yhteydessä tarkastellaan lähemmin Suomen Kuntourheiluliittoa sittemmin LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 33

33 Suomen Kuntoliikuntaliitto Kunto ry koska 1990-luvun rakenneuudistuksessa se sai toimialaorganisaation aseman. Kuntourheiluliiton perustamisen yhteydessä liiton tavoitteeksi asetettiin suomalaisten aktivointi jatkuvaan liikunnan harjoittamiseen fyysisen ja henkisen kunnon, työvireyden ja terveyden saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi sekä hyvien ajanviettotapojen juurruttaminen. Alusta asti toiminta haluttiin ulottaa myös niihin kansalaisiin, jotka eivät osallistuneet urheiluseurojen toimintaan. Urheiluharrastusta ryhdyttiin levittämään mm. julkishallinnon laitoksiin ja muiden alojen yhdistyksiin. Suomalaiset liikkuivatkin sujuvasti omaehtoisesti tai esimerkiksi työpaikkansa kautta. (Vasara 1992, Suomen Kuntoliikuntaliitto 2011a.) Heti perustamisestaan lähtien Kuntourheiluliitto ansioitui poliittisessa vaikuttamisessa ja polkaisi käyntiin mittavia kuntokampanjoita. Presidentti Kekkonenkin osallistui luvulla tehtiin myös kaksi urheilutoimintaa esitellyttä elokuvaa. Jo liiton alkuvaiheessa käynnistettiin myös ohjaajakoulutus ja kuntokouluja luvulla kuntoliikunnassa tunnistettiin ihmisten yksilölliset tarpeet entistä vahvemmin. Vuosikymmenen alkupuolella korostettiin työpaikkaliikunnan ja kuntien merkitystä näihin tarpeisiin vastatessa. Vuosikymmenen lopussa lähennyttiin taas urheilun järjestökenttää. Urheiluseuroista pyrittiin saamaan myös kuntoliikuntaa palvelevia yksiköitä. Tämä tarkoitti yhteistyötä lajiliittojen kanssa lajien kuntoliikuntasovellusten kehittämiseksi. (Suomen Kuntoliikuntaliitto 2011a.) 1980-luvulla Kuntourheiluliitto järjesti kuuluisan Suomi Ruotsi-kuntomaaottelun, jonka Suomi voitti viidellä miljoonalla suorituksella luvulla perustettiin myös K-kuntokeskus-auditointijärjestelmä, joka on yhä edelleen käytössä. Tuotekehitystä lajiliittojen kanssa jatkettiin, ja yhtenä tuloksena syntyi 1990-luvun alussa Suomen Naisten Liikuntakasvatusliiton kanssa toteutettu laihdutus- ja liikuntaohjelma KiintoNainen. Uimaliiton kanssa aloitettiin Ui kesäksi kuntoon -kampanja, joka yhä edelleen liikuttaa suomalaisia. (Suomen Kuntoliikuntaliitto 2011a.) 1990-luvulle tultaessa liiton toimintakenttä ja tehtävät alati laajentuivat. Järjestökentän rakenneuudistuksen yhteydessä kuntoliikunta sai oman toimialansa, ja liiton tuli hoitaa harrasteliikunnan tehtäviä. Lisäksi se sai tehtäväkseen lajiliittojen valtionavun valmistelun kuntoliikunnan tulosalueen osalta. Vuosituhannen lopussa tehtäväkentälle tuli uusi aluevaltaus, kun ryhdyttiin kehittämään terveysliikuntaa. Tuolloin liiton keskeisiksi toimialueiksi linjattiin kansalaisliikunta, terveysliikunta ja yritysliikunta. (Suomen Kuntoliikuntaliitto 2011a.) Toimialueet ovat kuitenkin olleet jatkuvassa liikkeessä. Kuntoliikuntaliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2012 linjaa liiton vaikuttamisalueiksi järjestöliikunnan, henkilöstöliikunnan ja kuntokeskusliikunnan (Kuntoliikuntaliitto 2011b) luvulla liitto on muun muassa ryhtynyt julkaisemaan kuntoliikunnan barometrejä ja suunnannut voimavaroja Aktiivinen kunta -hankkeeseen. Vuonna 2005 Suomen Kuntourheiluliiton nimi vaihdettiin Suomen Kuntoliikuntaliitoksi. (Suomen Kuntoliikuntaliitto 2011a.) Toimialana kuntoliikunta ei ole perinteisesti ollut liikunnan kansalaistoimijoiden seurakentän ytimessä. Huolimatta kuntoliikunnan suosion kasvusta 1980-luvulla, kuntoliikkujat eivät löytäneet seuratoimintaa eivätkä seurat liikkujia (ks. Vasara 1992, Suomen Kuntoliikuntaliitto 2011a). Kansallisen liikuntatutkimuksen (2010, 25) mukaan 15 % aikuisväestöstä liikkuu urheiluseurassa, suurempi osa miehiä kuin naisia. Kuntoliikuntaliiton seurakyselyn (2011) mukaan taas aikuisliikuntaa järjestävät seurat suuntaavat toimensa pääasiassa jäsenkunnalleen (89 % toiminnasta) järjestäen ensisijaisesti oman lajin kuntoliikuntatoimintaa tai kilpailutoimintaa (61 % vastanneista) (Liikuttavat urheiluseurat 2011). Aktiivinen kunta ja urheiluseurat -barometrin (2010) mukaan terveysliikunta ei enää kiehdo urheiluseuroja samaan tapaan kuin vielä 2000-luvun alussa. Seurat järjestävät toimintaa ensisijaisesti oman lajinsa ympärillä, vaikka suurin osa seuroista (80 %) järjestää toimintaa myös muille kuin jäsenille. Seuroja vaivaa mm. vapaaehtoispula ja koulutettujen ohjaajien vähyys. (Aktiivinen kunta 2010.) Kuntoliikuntaliitto on ponnistellut seuratason ja aikuisliikunnan yhteensaattamiseksi mm. seuratuen ja kansainvälisen yhteistyön kautta. Kuntoliikuntaliitto on toimialajärjestönä eniten suuntautunut kansalaistoiminnan ulkopuolelle, liikunnan yksityissektorille ja työpaikkaliikuntaan. Tämä on sinänsä perusteltua, koska urheiluseurojen ohella nämä ovat suurimmat yksittäiset sektorit aikuisten liikuttajana: kaikilla näillä on % markkinaosuus aikuisten liikunnasta (Kansallinen liikuntatutkimus , 26). Tässä tutkimuksessa ei kuitenkaan käsitellä näitä osa-alueita, koska tarkoituksena on tarkastella toimialarakennetta nimenomaan kansalaistoiminnan näkökulmasta. Kansalaistoiminta näyttelee melko pientä osaa aikuisliikunnan kentässä ja toisaalta aikuisliikunta melko pientä osaa liikunnan kansalaistoiminnassa. Näin ollen ei ole yllättävää, että tässä tutkimuksessa lajiliittojohtajan kokivat, että Kuntoliikuntaliitolla on vain vähän merkitystä lajiliittojen toiminnalle. Kun seurojen aikuisliikunta keskittyy omaan lajiin, ei kuntoliikunnan asiantuntijajärjestölle koeta merkittävää tarvetta. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 34

34 2.5 Toimialakohtainen järjestörakenne muutosvaiheessa (Outi Aarresola) Rakenteellisen uudistamisen seurauksena suomalaiseen järjestökenttään syntyi niin sanotusti vallan tyhjiö. Lajiliitot ja toimialajärjestöt saivat aiempaa enemmän liikkumatilaa. Alun perin yhdentymistä ja keventymistä tavoitellut prosessi johti kuitenkin siihen, että toimialoittumisen myötä rakenteet monimutkaistuivat ja lajiliittojen näkökulmasta lobbaus lisääntyi. (Heikkala 2000; Koski & Heikkala 1998, ) Yhtenäisen urheiluliikkeen sijaan oli syntynyt tilanne, jossa kukin järjestö pyrki turvaamaan omat etunsa. Yhtenäisyys jäi toimintakulttuurin tasolla saavuttamatta ja lopulta hajautuminen nousi uutta rakennetta leimaavaksi tekijäksi. Vaikka toimialaorganisaatiot ovat tehneet hyvää työtä, on toimialakohtainen organisoituminen itsessään ollut lajiliittojen kannalta monella tapaa ongelmallinen. Lajiliittojohtajat kommentoivat toimialaorganisaatioita muun muassa seuraavasti: [Toimialaorganisaatiot] tukevat urheilua kokonaisuudessaan. Seurojen ulkopuolinen toiminta, mikä jäisi meiltä kokonaan taklaamatta, esimerkiksi liikunnallisesti passiivisten ihmisten liikuttaminen, siellä on merkittävä rooli. Kaikilla on vähän merkitystä. Ovat pääsääntöisesti hyviä organisaatioita, joissa tehdään hyvää työtä, mutta toivoisin, että niiden toiminta olisi lähempänä lajiliittoja. Pahimmillaan tehdään suunnilleen samaa asiaa vierekkäin. [Toimialaorganisaatioiden merkitys lajiliiton toiminnalle on ollut] pirstaloiva, hankkeisiin johtava, äärimmäisen työläs, pitää jakautua itsekin hirveään moneen juttuun. Pahimmillaan kaikki jakoi rahaa ja jopa ministeriö jakoi hankkeisiin rahaa. Kaikki teki sitä samaa rengasta vähän eri tavalla. Tehtiin hirveästi päällekkäistä duunia ja tehdään edelleen. Nyt 2010-luvun alussa suomalainen liikunta- ja urheiluväki on elänyt lähes kaksi vuosikymmentä suuren rakennemuutoksen jälkeistä aikaa. Järjestöjen yhteiset näkemykset tiivistyivät keväällä 2010, kun SLU-yhteisö linjasi yhteiseksi visioksi Olemme maailman liikkuvin urheilukansa. SLU ry valtuutettiin johtamaan ja koordinoimaan yhteistä muutosta. Visiota toteutetaan vuosina viidellä yhteisellä valinnalla: 1) vaikuttaminen vanhempiin, 2) koulupäivässä tunti liikuntaa, 3) seuratoiminnan laadun kehittäminen, 4) ratkaisut urheilijan polulla, 5) edellytykset ja olosuhteet kunnossa. Seuratoiminnan kehittämisestä vastaa SLU ja urheilijan polusta Huippu-urheilun muutosryhmä ja Suomen Olympiakomitea. Visiotyön edetessä on myös selvitetty rakenteiden ja toimintatapojen uudistamista. Kevään 2012 valmistelutyön hedelmänä SLU, Kunto ja Nuori Suomi päättivät uuden, yhteisen järjestön perustamisesta. Näin ollen uusi muutos järjestökentässä on jo käynnistynyt. Uusi järjestö tulee myös vastaamaan muiden yhteisten valintojen toteutuksesta. (SLU 2012) Tässä tutkimuksessa haastatellut lajiliittojohtajat näkivät yksimielisesti muutoksen tarpeelliseksi ja tervetulleeksi. Nyt tekemisen päällä, asiapäällä eteenpäin. Jos vaan sovitaan asioista ja jätetään rakenteet ennalleen, se ei ole tarpeeksi vahva uudistus. Se vähän lässähtää, jos se jätetään siihen. Nyt on oikeasti mahdollisuus tapahtua iso muutos. Toivon, että toimintakulttuurit muuttuu. Tämä on älyttömän konservatiivinen tämä urheilujärjestöjohtaminen. On aika tehdä asioita eri tavalla ja yhdessä. Ei varmaan ole itseisarvo se, onko organisaatiolaatikot päällekkäin vai rinnakkain, vaan se että löytyisi selkeä työnjako. [Tulevalta prosessilta toivon, että] olisi enemmän revoluutio kuin evoluutio, että jos se on pitkä, voi hämärtyä ne tavoitteet. Se on nykypäivän johtamista, että laitetaan hynttyyt yhteen ja tehdään yhdessä tiettyjä asioita, että ollaan viisaampia ja voimakkaampia yhdessä ylipäätään. Se on haastavaa meille kaikille, koska sitten kun se lähtee oikeasti etenemään, meidän kaikkien pitää olla matkassa mukana. Luotan SLU:n johtoprosessiin. Mä kannatan tätä rakenteen muutosta ehdottomasti. Nyt sitä vaan pitäisi johtaa voimakkaasti ja reippaasti. Siinä vähän olen yllättynyt, kuinka varovasti SLU vie tätä eteenpäin. Nyt vaan tuulemaan! Vähän voi mennä pieleen ja roiskeita tulee, mutta parempi se on kertarysäytyksellä reipas rytinä. Tärkeintä olisi, että kaikki toimijat pystyisivät katsomaan tulevaisuuteen avoimesti, ilman historian tai nykyhetken rajoitteita. Jos nyt sulautettaisiin SLU, Kunto ja Nuori Suomi, luulen, ettei tapahdu mitään radikaalia muutosta, me porskutetaan samalla tavalla. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 35

35 Toimialakohtaisen järjestörakenteen pyrkiessä uudelleenorganisoitumaan, myös tulosohjaus joutuu uudella tavalla muutospaineiden alle. Tulosohjauksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia ruoditaan seuraavassa luvussa. Toisaalta on tunnistettava myös muita, järjestörakenteesta vähemmän riippuvia järjestöjen kehityskulkuja, joita myös on syytä tarkastella ja ottaa pohdinnan alle. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 36

36 3 Liikuntajärjestöjen tulosohjaus Outi Aarresola ja Jarmo Mäkinen LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 37

37 3 Outi Liikuntajärjestöjen tulosohjaus Aarresola ja Jarmo Mäkinen 3.1 Likustra-aika ja tulosohjauksen käynnistyminen Liikuntakentässä elettiin muutoksen aikaa 1990-luvun alussa. Järjestörakenne muuttui ja samaan aikaan siirryttiin valtionapujen osalta tulosohjaukseen. Muutosta edelsi liikuntajärjestöjen ja opetusministeriön kesken toteutettu liikuntakulttuurin strategiatyö Likustra-prosessi. Strategiaprosessi ajoittui pääosin vuosille Se syntyi aikana, jolloin liikuntakomitea oli tehnyt työnsä, liikuntajärjestöt olivat läpikäyneet omat strategiaprosessinsa, kunnalliskulttuuri oli kovaa vauhtia uudistumassa ja opetusministeriö etsi omaa rooliaan. Syntyi tarve strategiselle keskustelu- ja työstöprosessille liikuntakulttuurissa nimenomaan liikuntajärjestöjen ja opetusministeriön kesken. Tavoitteena oli yhtenäinen näkemys liikuntakulttuurin olennaisista tuloksista. Tavoite jakaantui kahtaalle: liikuntakulttuurin tulosohjaukseen ja liikunnan yhteiskunnalliseen perusteluun. Likustrassa liikuntakulttuurin tulosalueiksi määriteltiin 1) liikunta-aktiivisuus, jossa kolme osa-aluetta: lasten ja nuorten harrasteliikunta, aikuisten harrasteliikunta ja huippu-urheilu, 2) kansalaisaktiivisuus, jossa kaksi osa-aluetta: vapaaehtoistoiminta järjestöissä ja seuroissa sekä urheiluviihteen seuraaminen, 3) kansainvälisyys, jossa kaksi osa-aluetta: kansainvälinen liikuntapolitiikka ja kansainvälinen asiantuntijayhteistyö ja koulutus. (Likustra 1992) Järjestöjen näkökulmasta Likustra-prosessi valmisti liittojen johtajia yhteiskunnallisen muutoksen tunnistamiseen sekä loi uutta sosiaalista todellisuutta ja toi uusia toiminta- ja ajatusmalleja. Ajan hengen mukaisesti Likustrassa vahvoina vaikuttajina olivat managerialistiset ideat ja toiminnan markkinoistaminen. Perinteisiä toimintatapoja haluttiin korvata strategisella suunnittelulla, tuotteistamisella ja asiakas-ajattelulla. (Koski & Heikkala 1998, ) Opetusministeriöllä oli strategiatyössä vahva rooli, vaikka strategian kohteena olivat kansalaistoiminnan kentässä vaikuttavat liikuntajärjestöt. Samaan aikaan liikuntakulttuurin muutoksen kanssa ajoittui tulosohjaukseen siirtyminen valtionhallinnossa. Tulosohjauksen periaate tuntuu 2010-luvulla jo triviaalilta, mutta 1990-luvulla kyse oli perustavanlaatuisesta muutoksesta. Valtion vastuulla oleva julkisten palveluiden tuotanto oli joutunut kovan kritiikin kohteeksi 1980-luvulla. Kansalaiset olivat tyytymättömiä palvelujen laatuun ja niiden byrokraattisuuteen. Huomiota sai lisäksi palvelutuotannon tehottomuus. Näihin teemoihin kiinnittivät lopulta huomiota myös poliittiset puolueet ja vuoden 1987 vaalien jälkeen hallinnon kehittäminen sai merkittävän aseman hallituksen ohjelmassa. Siitä lähtien julkisten palvelujen laatu ja palvelutuotannon tehokkuus ovat pysyneet Suomen poliittisella agendalla verraten näkyvänä teemana luvun alkuvuosien lama vauhditti muutosta. Intensiivinen valmistelu- ja käyttöönottovaihe tulosohjausuudistuksessa kesti 1980-luvun lopulta 1990-luvun puoliväliin. Tärkeimmäksi käytännön sovellukseksi tulosohjauksessa muodostui hallinnonalaa ohjaavan ministeriön ja sen alaisen operatiivisesta toiminnasta vastaavan viraston välinen tulossopimus. Koko maan kattavissa suurissa virastoissa vakiintui myös eri hallintotasojen välinen tulossopimuskäytäntö (keskushallinto piirit - paikallistaso). (Joustie 2007.) Opetusministeriö siirtyi tulosohjaukseen vuoden 1993 alussa ja sen alaiset laitokset liikuntajärjestöt mukaan lukien vuoteen 1995 mennessä. Tulosohjaus korvasi entisen normi- ja panosohjauksen. Opetusministeriö ryhtyi ohjaamaan hallinnonalansa yksiköitä ja yleensä myös valtion tukemaa toimintaa rahoituskehyksillä ja sopimalla yksiköiden kanssa toiminnalle asetettavista tavoitteista. Liikunnankin tulosohjausta perusteltiin sillä näkemyksellä, että valtionavustusten myöntäjänä valtionhallinnon on voitava asettaa tavoitteita toiminnalle, joita se tukee rahallisesti. (opetusministeriö 1992; VLN 1993). Tulosohjauksessa kuitenkin tunnistettiin kansalaistoiminnalle ominainen riippumattomuus ja painotettiin yhteistyötä tulosalueiden määrittelyssä (opetusministeriö 1995). LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 38

38 3.2 Tulosohjaus suuntaa huomion kansalaistoimijoista liikunta-aktiivisuuteen Tulosohjaukseen siirtymiseksi opetusministeriö asetti kesän 1991 lopulla tulosohjaustyöryhmän selvittämään valtakunnallisten liikuntajärjestöjen toimintaavustusten jakoperiaatteita (tiivistelmä avustustyöryhmien ehdotuksista liitteessä 4). Harri Syväsalmen johtama työryhmä painotti, että valtionavustuksen tuli painottua liikunta-aktiivisuuteen, joka oli siis Likustrassa ensin mainittu tulosalue. Työryhmän mukaan liikuntamahdollisuuksien parantaminen ja liikunnan harrastuksen lisääntyminen ovat liikuntakulttuurin ensisijainen tulos. Valtion liikuntaneuvoston järjestömäärärahajaoston mietintö oli samansuuntainen. Molempien työryhmien painotuksissa kansainvälisyys ja kansalaisaktiivisuus saivat hyvin pienen painoarvon. (opetusministeriö 1992,1; VLN 1993, 3.) Jo näissä työryhmissä muodostui jako lasten ja nuorten liikuntaan, aikuisten harrasteliikuntaan ja huippu-urheiluun. Ensimmäinen varsinainen liikuntajärjestöjen avustustyöryhmä asetettiin vuonna Timo Haukilahden johdolla työskennelleen työryhmän tuli tehdä ehdotukset tulosperusteisen avustusjärjestelmän kehittämisestä ja liikuntajärjestöjen järjestöryhmityksestä. Esityksessä järjestöt jaettiin varsinaisiin liikuntajärjestöihin ja palvelujärjestöihin. Ensin mainitut tarkoittivat niitä, joiden piirissä harjoitetaan varsinaista liikuntatoimintaa ja toiseksi mainitut tuottivat asiantuntijapalveluita joko varsinaisten liikuntajärjestöjen tai yhteiskunnan muiden tahojen käyttöön. Samalla syntyi edelleen voimassa oleva lajiliittojen tulosaluejaottelu, jossa lasten ja nuorten liikunta sai 50 %:n, aikuisliikunta 25 %:n ja kilpa- ja huippu-urheilu 25 %:n painoarvon. Palvelujärjestöille, eli SLU:lle, toimialajärjestöille ja alueellisille liikuntajärjestöille, esitettiin tulossopimusjärjestelmää. Tätä olikin vuoden 1996 osalta sovellettu Olympiayhdistyksen osalta. SLU oli hallituksensa päätöksellä pitänyt menettelyä tarpeettomana ja Nuori Suomi sekä Kuntourheiluliitto olivat osallistuneet tulosneuvotteluihin (varsinaista tulossopimusta ei tehty) (opetusministeriö 1996). Ensimmäinen avustustyöryhmä katsoi, että kansalaisaktiivisuuden ja kansainvälisyyden tulokset tuli tarkastella läpileikkaavasti liikunta-aktiivisuuden alueella. Seuraava avustustyöryhmä totesi, että näin oli menetelty ja samalla näiden alueiden painoarvo oli merkittävästi pienentynyt (opetusministeriö 1996). Kolmas liikuntajärjestöjen avustustyöryhmä luovutti työnsä vuonna Lajiliittojen tulosalueet ja niiden painotus pysyi edelleen ennallaan, eikä palvelujärjestöjen valtionavusta lausuttu uusia näkemyksiä. Erityisesti tuotiin esiin Nuoren Suomen ja Suomen Kuntourheiluliiton roolia valtionapupäätösten esitysvaiheessa. Myös yhteiskunnallisen merkityksen arvioimista muotoiltiin jälleen. Samaten valtionapupäätöksissä alati vaivannutta soveltuvuusongelmaa pyrittiin ratkaisemaan. Tulosperusteiden sopimattomuus monen liiton toimintaan nähden johti siihen, että päätöksissä jouduttiin lopulta käyttämään reilusti harkintaa. (opetusministeriö 2000). Neljäs liikuntajärjestöjen avustustyöryhmä asetettiin vuonna 2003, neljännen kerran Timo Haukilahden vetämänä. Tarkoituksena oli jälleen arvioida järjestelmän toimivuutta ja tehdä kehitysehdotuksia. Lähtötilanne oli, että muutamalta järjestöltä puuttuivat edelleen tulosperusteet ja toimialajärjestöjen tulos määriteltiin tulosneuvotteluissa. Lajiliittojen osalta tulosaluepainotus säilyi ennallaan, mutta lisäksi esitettiin arvioitavaksi kansalaistoimintaa ja yhteiskuntavastuun toteutumista. Yhteiskuntavastuissa määriteltiinkin mm. antidopingtoimintaan ja mainontaan liittyviä asioita. Kansalaistoiminnan arvo kirjattiin esitykseen, mutta sen vaikutusta tulosarviointiin ei eritelty. Sen sijaan toimialajärjestöt sidottiin entistä enemmän tulosperusteiden arviointityöhön. Merkillepantavaa tulosohjauksen kehittymisessä on, että Likustrassa muotoillut liikuntakulttuurin yhteiset tulostavoitteet kaventuivat valtionavun tulosohjauksen myötä kolmen tulosalueen tarkasteluun. Nämä tulosalueet ovat saaneet legitiimin aseman liikuntakulttuurissa, kun taas esimerkiksi kansalaistoiminnan edistämistä ei ole katsottu valtion näkökulmasta tuettavaksi tulokseksi. Kun järjestökenttä samaan aikaan on ollut hajautuneen kansanliikkeen tilassa, ei se ole pystynyt ajamaan yhteisiä tulostavoitteita laajalla rintamalla. Tulosohjaus on siirtänyt fokuksen laajasisältöisen kansalaistoiminnan sijaan liikunta-aktiivisuuden tarkasteluun. Vakiintuneita tulosalueita pyrittiin avaamaan viidennen liikuntajärjestöjen avustustyöryhmän voimin. Se aloitti työnsä vuonna Tulosarvioinnin käyttöönotosta asti voimassa ollut tulosaluejaottelu avattiin, ja uusiksi tulosalueiksi ehdotettiin elämänkaarimallin pohjalta harrasteliikuntaa, huippu-urheilua ja järjestö- ja seuratoimintaa. Lasten ja aikuisten harrasteliikunta tulisi siten saman tulosalueen alle. (opetusministeriö 2009.) Järjestö- ja seuratoiminnan nostaminen tulosalueeksi on selkeä avaus kansalaistoiminnan arvostuksen jälleennostamiseksi ja myös tietynlaisen markkinapuheen vähentämiseksi. Muutostyö on kuitenkin vielä kesken, ja vuoden 2012 valtionapuja jaettaessa lajiliittoja koski perinteikäs tulosaluejaottelu. (opetus- ja kulttuuriministeriö 2011.) Opetusministeriö on siis asettanut liikuntajärjestöjen avustusjärjestelmätyöryhmän viisi kertaa, ja mietintöjä on vuosilta 1995, 1996, 2000, 2004 ja LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 39

39 Jatkuvana ongelmana on ollut se, ettei tulosperusteinen arviointi ota riittävästi huomioon järjestöjen erilaisuutta. Niinpä tulosohjauksen arviointi on ollut avustuspäätöksessä pääasiassa suuntaa antava ja harkintaa on reilusti käytetty. Tämä on ollut elinehto joillekin, erityisesti pienille järjestöille, mutta samalla se on hämärryttänyt tulosohjauksen mielekkyyden ja kyvykkyyden saavuttaa haluttuja tuloksia. 3.3 Valtionavustusten jakoperiaatteet Valtionavustuksen jakaminen liikuntajärjestöjen toimintaan perustuu liikuntalakiin (1054/1998) 7, muut. (662/2002): Valtion talousarvioon otetaan vuosittain määräraha valtakunnallisten ja alueellisten liikuntajärjestöjen toiminnan avustamiseen. Valtionavustuksen määrää harkittaessa otetaan huomioon se, miten järjestö toimii tämän lain tarkoituksen toteuttamiseksi. Hakijoiden keskinäisessä vertailussa otetaan huomioon järjestön toiminnan laatu ja laajuus. Lisäksi otetaan huomioon toiminnan yhteiskunnallinen merkitys. Tulosperusteista voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. Hyväksyttävinä toimintamenoina ei pidetä liiketoiminnasta aiheutuvia menoja. Uudelle järjestölle ei myönnetä valtionavustusta ilman erityistä syytä ennen kuin se on toiminut ainakin vuoden pituisen tilikauden. Opetusministeriö hyväksyy tämän lain nojalla avustettavat järjestöt. Harkitessaan järjestön hyväksymistä ministeriön tulee ottaa huomioon järjestön toiminta liikunnan järjestämiseksi ja muu liikuntaa edistävä toiminta sekä se, miten järjestö ottaa toiminnassaan huomioon urheilun eettiset periaatteet. Erityisestä syystä myös muu liikunnan alalla toimiva valtakunnallinen järjestö voidaan hyväksyä avustuksen piiriin. Tarkempia säännöksiä hyväksymismenettelystä voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella. Valtion liikuntaneuvosto tekee ministeriölle esityksen avustusten myöntämisestä. Liikuntajärjestöjen valtionapua haetaan ja myönnetään vuosittain. Vuoden 2012 valtionapuhakemuksissa liikuntajärjestöjen on toimitettava hakemuksen lisäksi 1) selvitys järjestön toiminnan tuloksista, jotka viittaavat lähinnä niihin tuloksiin, joita hakuun kohdistuvana vuotena aiotaan saavuttaa, 2) erittely vuoden 2012 talousarvioin mukaisista menoista ja tuloista toiminnanaloittain, tarkoittaen lasten ja nuorten liikuntaa, aikuisten liikuntaa, kilpa- ja huippu-urheilua ja järjestötoimintaa 3) luettelo järjestön saamista/hakemista muista avustuksista sekä 4) luettelo järjestön palveluksessa olevasta henkilöstöstä ja palkkausperusteista (opetus- ja kulttuuriministeriö 2011) Vuoden 2012 valtionavustuksia myönnettäessä huomioidaan lajiliittojen osalta määrälliset, laadulliset ja yhteiskunnalliset tulokset eri tulosalueilla, joita ovat lapsi- ja nuorisoliikunta, aikuisten liikunta ja huippu-urheilu. Näiden lisäksi arvioidaan järjestöjen antidopingtoimintaa ja toiminta tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden alueilla. Järjestöjen toiminnan painotus eri tulosalueille sekä erilainen mahdollisuus hankkia omarahoitusta otetaan tarvittaessa huomioon. Tulosaluekohtainen arviointi painottuu ensisijaisesti laatuun (70 %) ja toissijaisesti määrään (30 %). Tulosalueille on listattu neljä pääkategoriaa, joissa lajiliittoja arvioidaan pistein. Nämä kategoriat ovat järjestötoiminta, koulutustoiminta, harrastus- harjoitus- ja valmennustoiminta sekä kilpailutoiminta ja tapahtumat. Eri kategorioissa on vielä tarkentava listaus arvioitavista asioista. Listaus on kuitenkin nähtävillä vain otsikkotasolla, joten varsinaiset kriteerit eri pistemäärille eivät siitä selviä. (opetus- ja kulttuuriministeriö 2011.) Myös liikunnan aluejärjestöille, erityisliikuntajärjestöille sekä koululais- ja opiskelijajärjestöille on omat arviointiperusteensa. Näiden osalta suurinta osaa avustuksesta näyttelee perusosa ja tulososa on prosenttia avustuksesta. Tulososa painottuu eri alueille järjestötyypistä riippuen. 3.4 Suurten lajiliittojen valtionavun ja toiminnanalojen taloudellinen tarkastelu Tässä alaluvussa tarkastellaan suurten lajiliittojen taloudellista kehitystä toiminnanaloittain sekä niiden saamaa valtionapua. Päähuomion kohteena ovat vuosien 2001 ja 2009 välillä tapahtuneet muutokset. Tietolähteenä ovat lajiliittojen valtiolle toimittamat tiliselvitykset. Valtionavun määrä ja osuus kustannuksista Tulosohjauksen ohjaavuuteen vaikuttavat monet tekijät. Teoriassa ne lajiliitot, jotka kattavat kustannuksistaan suuremman osan valtiontuen avulla ovat herkempiä seuraamaan valtion ohjeistusta kuin pie- LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 40

40 nemmän osan valtionavulla kattavat lajiliitot. Periaatteessa valtionavun osuus menoista voidaan laskea suhteessa kolmeen erilaiseen kustannuskäsitteeseen. Kokonaismenot kattavat kaikki lajiliittojen kustannukset. Varsinaiset toimintamenot kattavat liikuntalain mukaiset kustannukset, jolloin ulkopuolelle jää esimerkiksi varainhankintaa koskevat menot. Valtionavun lähtökohtana olevaan hyväksyttäviin toimintamenoihin päästään puolestaan kun varsinaisista toimintamenoista vähennetään valtionapulaskelmakaavassa määritellyt erät, kuten kilpailujen järjestämisestä saadut tuotot (ks. liite 1). Virallinen valtionapuprosentti ilmaistaan suhteessa hyväksyttäviin toimintamenoihin, koska se ilmaisee lajiliiton valtionavun kohteeksi kelpaavan toiminnan laajuutta. Taulukko 3 esittää suuret lajiliitot siinä järjestyksessä, kuinka paljon julkisten tukien yhteenlaskettu määrä kattaa niiden hyväksytyistä toimintamenoista. Tuessa ovat mukana valtion toiminta-avustus, erityis- ja muut avustukset sekä Olympiakomitean kautta saatu liittokohtainen tuki. Tällä tavalla laskettuna julkisten tukien osuus kattaa Uimaliiton, Ampumaurheiluliiton, Suomen Voimisteluliiton sekä Suunnistusliiton tuloista noin puolet. Lajiliittojen valtionavustuksen keskiarvo on 26 prosenttia. Keskiarvon yläpuolella on enemmän lajiliittoja kuin sen alapuolella, koska suurten Jääkiekkoliiton (12 %) ja Palloliiton (19 %) julkisen tuen osuudet painavat keskiarvoa alaspäin. Taulukko 3. Suurten lajiliittojen kustannukset ja valtionapu vuonna 2009 Varsinaiset toimintamenot (VM) toimintamenot (HM) Julkiset tuet yhteensä Julkiset tuet/ HM Vähennetyt erät/vm % 0 % % 4 % % 4 % % 8 % % 1 % % 48 % % 14 % % 13 % % 6 % % 2 % % 2 % Suuret lajiliitot yhteensä % 12 % % 1 % % 26 % AKK-Motorsport % 0 % % 3 % LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 41

41 Taulukossa 4 on esitetty myös lajiliittojen varsinaiset toimintakustannukset sekä valtionapulaskelmassa vähennettyjen erien osuus niistä. Lajiliitot ilmoittavat luvut valtionapulaskelmaan itse liikuntajärjestöille annetun ohjeiston mukaisesti. Ministeriössä laskelmat tarkastetaan ja korjataan ilmeisesti huolellisesti, sillä lähes kaikkien tiliselvitysten marginaaleissa on runsaasti niitä koskevia merkintöjä. Vähennettyjen erien osuuden suuri vaihtelu perustuukin todennäköisesti osittain lajiliittojen erilaiseen tulkintaan ohjeistuksesta. Silmiinpistävin on Salibandyliiton tapaus, jossa vähennettävien erien osuus on noin puolet varsinaisen toiminnan menoista. Liitto on vähentänyt kaikki varsinaisesta toiminnasta saamansa tulot valtionapulaskelman kohdassa, jossa pyydetään ilmoittamaan kaikki kilpailujen järjestämiseen kohdistuvat tuotot. Siten sen hyväksyttävät toimintamenot vastaavat varsinaisesta eli liikuntalain mukaisesta toiminnasta jäävää tappiota eli kulujäämää. Mikään muu liitto ei tulkitse näin tiukasti kyseistä kohtaa. Lähimmäksi pääsee Palloliitto, joka ilmoittaa kohdassa merkittävän osan huippu-urheilusta saamistaan kilpailutuloista. Salibandyliiton toiminnanjohtajan mukaan kysymyksessä on heidän oma tulkintansa ja he ovat tietoisia, että se saattaa poiketa muiden liittojen tulkinnasta. Hän pitää heidän kohdallaan hyväksyttävistä menoista laskettua valtionavustusprosenttia harhaanjohtavan korkeana. Varsinaisen toiminnan kuluista valtion osuus on vain 18,3 prosenttia. (puhelinhaastattelu ) Taulukko 4 antaa viitteitä siitä, että lajiliittojen vähennettäviä eriä koskeva tulkinta tai heidän saamansa ohjeistus on muuttunut vuodesta 2001 vuoteen Vuosituhannen alussa lajiliitot vähensivät varsinaisista toimintamenoista tuottoja ja keskinäisiä avustuksia selvästi enemmän kuin vuosituhannen lopussa kolmea lajiliittoa lukuun ottamatta. Tämä on tietenkin voinut tapahtua kyseisten erien tosiasiallisesta pienenemisestä. Tämä on kuitenkin epätodennäköistä, koska lajiliittojen varsinaisen toiminnan tuotot ovat kasvaneet melko voimakkaasti samalla aikajaksolla eikä keskinäisten avustusten laskun volyymi riitä asian selittämiseen. Kokonaisuutena arvioiden vaikuttaa siltä, että lajiliitot kaipaisivat tarkempaa ohjeistusta siitä, miten keskinäisiä avustuksia ja kilpailutuottoja tässä kohden käsitellään. Lajiliittojen kustannukset toimialoittain ja yhteys tulosohjaukseen Valtion tulosohjauksen selkeä painopiste on ollut 2000-luvulla nuorten ja lasten liikunnassa. Tavoitteena on ollut lyhyesti sanoen lisätä näiden ryhmien liikunnallista aktiivisuutta. Lajiliittojen roolin tuloksellisuuden arviointi tässä työssä on tapahtunut 70-prosenttisesti niiden laadullisella tarkastelulla. Toisin sanoen arvioinnissa tarkastellaan muun muassa miten lajiliiton strategia ja toimintasuunnitelma edistää nuorisoliikuntaa ja millaisia toimenpiteitä lajiliitto on tehnyt seurojen lapsia ja nuoria koskevan toiminnan laadun edistämisessä. Seuraavassa analyysissa ei ole lähdetty arvioimaan, miten hyvin lajiliitot ovat tässä työssä onnistuneet kullakin toimialalla. Sen sijaan tässä tarkastellaan, miten lajiliitot ovat kohdentaneet resurssejaan eri toimialoille mitattuna varsinaisten toiminnan kustannusten määrällä. Tulosohjauksen kriteerit ja eri toimintoihin kohdennetut taloudelliset resurssit ovat kaksi eri asiaa. Samaan hengenvetoon voidaan kuitenkin olettaa, että kaikki lajiliittojen vähänkin merkittävämmät ponnistukset näkyvät myös niiden kustannuksissa. Ilman tätä yhteyttä valtion organisoima liikuntajärjestöjen toimialakohtaisten kustannusten seuranta olisikin turhaa. Voidaan siis olettaa, että mikäli valtion tulosohjaus on vaikuttanut 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä tehokkaasti lajiliittoihin, ne ovat siirtäneet resurssejaan lasten ja nuorten liikuntaan, mikä näkyy Taulukko 4. Lajiliittojen vähennettyjen erien määrä varsinaisista toimintakustannuksista vuosina 2001 ja 2009 Liitto AKK Amm. Golf Hiihto Jääk. Kori Lento Pallol Pesäp Rats.l Sb Suun. Uimal SUL Svoli KAIKKI % 2 % 21 % 13 % 4 % 7 % 32 % 15 % 10 % 45 % 17 % 14 % 16 % 11 % 21 % % 4 % 1 % 2 % 3 % 2 % 14 % 26 % 1 % 13 % 48 % 8 % 0 % 6 % 4 % 12 % Ero - 18 % 2 % 19 % 9 % 2 % -7 % 6 % 14 % -2 % -3 % 9 % 14 % 10 % 7 % 9 % LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 42

42 puolestaan toimialan kustannusosuuden kasvuna. Kuviosta 7 ilmenee, ettei tämän suuntaista muutosta ole tapahtunut. Tarkasteltaessa lajiliittojen varsinaisen toiminnan kustannuksia toimialoittain, voidaan aavistuksen pienentyneen huippu-urheilun (35 %) todeta olevan edelleen suurin toimiala, kattaen kolmanneksen lajiliittojen kustannuksista. Toiseksi eniten järjestöjen kustannuksista kohdistuu järjestösektorille (25,4 %), ja kolmanneksi lasten ja nuorten liikuntaan (24,5 %). Aikuisten liikunta on selvästi pienin mutta suhteellisesti eniten vuodesta 2001 kasvanut toimiala lajiliitoissa (15 %). Lajiliitot ilmoittavat tiliselvityksessä myös henkilöstönsä lukumäärän toiminnanaloittain. Kuviossa 8 on esitetty henkilöstön toimialakohtaiset osuudet vuosina 2001, 2005 ja Svolin ja Jääkiekkoliiton tiedot puuttuvat vuodelta 2001, joten ne on jätetty kuviosta pois. Kuvio tukee kustannuksiakin voimakkaammin edellä esitettyä tulkintaa. Siitä ilmenee selkeästi, että lajiliitot ovat lisänneet henkilöstönsä määrää tai osuutta erityisesti huippu-urheilussa. Järjestötehtävissä sekä lasten ja nuorten liikunnan parissa työskentelevien osuus on puolestaan laskenut. Kokonaisuutena henkilöstöresursseja ei ole siirretty ainakaan enää 2000-luvun aikana valtion tulosohjauspainotusten mukaisesti. Yksittäisten lajiliittojen toiminnanalakohtaisessa henkilöstökehityksessä on kuitenkin vaihtelua. Lajiliittokohtaiset henkilöstötie- Kuvio 7. Suurten lajiliittojen(15) toimialakohtaiset kustannukset yhteensä vuosina 2001 ja 2009 Suuret lajiliitot yhteensä 2001 Suuret lajiliitot yhteensä 2009 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 43

43 Kuvio 8. Suurten lajiliittojen (15) henkilöstöosuudet toiminnanaloittain 2001, 2005 ja 2009 (ilman Svolia ja jääkiekkoliittoa) dot löytyvät liitteestä luku kattaa kuitenkin vain reilun puolet tulosohjauksen aikakaudesta. Herää kysymys siitä, onko muutoksen suunta ollut samansuuntainen myös 1990-luvulla eli kaikesta liikuntapainotteisesta keskustelusta ja ohjauksesta huolimatta huippu-urheilua vahvistava. Valitettavasti tiliselvityksiä ei ole enää saatavilla tulosohjauksen alkuvuosilta. Aikaisin saatavissa oleva toimialakohtainen varsinaisten kustannusten jaottelu löytyy vuoden 1997 tilastosta (OPM 1998, 22). Tuolloin nuorisoliikunnan osuus oli 20,2 prosenttia, aikuisten liikunnan 12,8 prosenttia, huippu-urheilun 35,7 prosenttia ja järjestötoiminnan 31,3 prosenttia. Vuodesta 1997 vuoteen 2001 lasten ja nuorten toiminnan osuus on kasvanut siis noin 20 prosentista 24,5 prosenttiin ja järjestöosuus kaventunut saman muutaman prosenttiyksikön. Reilun neljän prosentin kasvua voi jo pitää selkeähkönä muutoksena vuosittain vähän vaihtelevin prosenttiosuuksien suhteen. Vuoden 1997 luvuissa ovat tosin mukana kaikki lajiliitot, joten täysin vertailukelpoinen se ei ole suurten lajiliittojen tiliselvityksistä kerättyihin tietoihin nähden. Suurten lajiliittojen kustannukset kattavat kuitenkin kaikkien lajiliittojen kustannusten summasta noin prosenttia laskentavuodesta riippuen, joten poikkeama tuskin on kovin suuri. Vuoden 1997 suhteelliset osuudet viittaavat siihen suuntaan, että nuorisotoiminnan osuus saattoi kasvaa 1990-luvun puolella mutta 2000-luvulla muutoksia ei ole enää tapahtunut. Myös muut arviot tukevat tätä tulkintaa. Esimerkiksi vuoden 1996 liikuntajärjestöjen avustusjärjestelmätyöryhmän muistiossa todetaan, että tulosohjaus on johtanut myönteiseen kehitykseen seuraavin sanoin: Tavoitteet tehostaa nuorisotoimintaa käyttämällä korkeaa painotusta ovat johtaneet järjestöjen nuorisotoiminnan merkittävään tehostumiseen. Myös harrastetoiminta on useissa liitoissa aktivoinut merkittävästi. Monissa liitoissa on oma harrasteliikunnan kehittämiseen keskittynyt työntekijänsä ja uusia kuntoilijoille sopivia tuotteita on tullut markkinoille aikaisempaa enemmän (opetusministeriö 1992). LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 44

44 Tarkastellessa toimialakohtaisia painotuksia lajiliitoittain havaitaan, että ne poikkeavat voimakkaasti toisistaan. Painotuksiltaan kahta samanlaista liittoa ei löydy mikäli toimialakohtaisten panosten mittarina käytetään varsinaisia toimintakustannuksia kuten kuviossa 9. Ryhmittelyyn tuo myös ongelmia järjestö-toimiala. Tämä hallinnon ja jakamattomia kustannuksia sisältävä toimiala on hyvin erikokoinen eri lajiliitoissa. Lajiliittojen kesken painotukset eri tulosalueille tai toiminannanaloille, kun puhutaan myös järjestö -sektorille kirjatuista menoista ovat hyvin vaihtelevat. Lasten ja nuorten osuus vaihtelee välillä 4 39 %, aikuisten osuus välillä 2 56 % ja huippuurheilun osuus välillä 5 73 %. Suuren vaihtelun tunnistaminen on tärkeää, koska se kuvastaa hyvin sitä problematiikkaa, että lajiliittoja on vaikea niputtaa yhteneväiseksi järjestöryhmäksi. Lapset ja nuoret ovat hankala moottoriurheilun kohdejoukko ja ratsastajista suurin osa on aikuisharrastajia. Jo pelkästään lajin omaleimaiset piirteet ohjaavat toimintaa siinä määrin, että erot syntyvät suuriksi. Liikunnan eri toiminnanaloilla toimii myös muita tahoja, esimerkiksi muita järjestöjä tai kuntien liikuntatoimintaa. Esimerkiksi hiihtoharrastuksen edistämisestä huolehtii myös Suomen Latu, kun taas Hiihtoliitto vastaa lajin kilpailutoiminnasta. Ja jos mikä tahansa laji on kansainvälisesti huipputasolla, on lajiliitolla ainoana maajoukkuetoiminnasta vastaavana organisaationa väistämättä myös suuret huippu-urheilukulut. Lajiliiton monopoli omassa lajissaan tarkoittaa myös vastuuta omasta osastaan kansallisessa urheilukulttuurissa. Kuvio 9. Varsinaisten kustannusten toimialakohtaiset osuudet lajiliitoittain vuonna 2009 Järjestö Huippu Aikuiset Nuoriso LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 45

45 Kokonaisuutena toiminnanaloittaisen kehityksen tarkastelua lajiliittojen osalta haittaa olennaisesti se, että järjestötoiminnan alalle on kirjattu hyvin vaihtelevasti kustannuksia. Tutkimuksessa mukana olevien lajiliittojen hyväksytyistä toimintamenoista järjestömenot kattavat 7 61 %. Kun järjestömenot ovat suuret, kaventuvat toiminnanalojen osuudet joka tapauksessa pieniksi. Toiminnanalojen kehitys hämärtyy. Eri lajien tiedot eivät ole tällöin vertailukelpoisia. Todellisuudessa järjestöjen toiminta tuskin vaihtelee näin rajusti, vaan kyse on todennäköisesti erilaisesta tavasta tehdä tiliselvityksiä. Kuvio 10 kertoo mihin suuntaan yksittäiset lajiliitot ovat kulkeneet toimialakohtaisissa painotuksissaan. Järjestösektori häiritsee myös tämänkaltaisesta tarkastelusta vedettäviä johtopäätöksiä. Suurimmassa osassa lajiliittoja resursseja on saanut erityisesti aikuisliikunta ja menettänyt järjestösektori. Huippuurheilun kohdalla on paljon vaihtelua mutta niitä koskevien osuuksien pienentyminen Jääkiekkoliitossa ja Palloliitossa on kääntänyt sen kokonaisuutena negatiiviseksi. Yksittäisten lajiliittojen kustannuksiin perustuvilla toiminnanalakohtaisilla painotusmuutoksilla ja niiden samalla aikajaksolla tapahtuneissa valtion toiminta-avustuksen muutoksissa ei ole nähtävissä mitään tulosohjauksen toimialakohtaisiin painotuksiin liitettävää yhteyttä. Toisin sanoen ei voida havaita, että ne liitot, jotka ovat lisänneet tar- Kuvio 10. Varsinaisten kustannusten toimialakohtaiset muutokset lajiliitoittain vuodesta 2001 vuoteen 2009 Lajiliitto Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö Suomen Uimaliitto 6,4 % -2,2 % 8,4 % -12,7 % Suomen Ratsastajainliitto 6,2 % 3,5 % -9,4 % -0,3 % Suomen Jääkiekkoliitto 3,3 % 1,5 % -7,8 % 3,0 % Suomen Suunnistusliitto 3,0 % 9,8 % 2,8 % -15,6 % Suomen Salibandyliitto 2,3 % -7,6 % 2,7 % 2,6 % Suomen Voimisteluliitto Svoli 0,1 % 6,2 % 8,1 % -14,4 % Suuret lajiliitot yhteensä -0,3 % 3,8 % -2,4 % -1,1 % Suomen Urheiluliitto -0,4 % 5,8 % -2,7 % -2,8 % Suomen Koripalloliitto -1,2 % -0,4 % -4,1 % 5,7 % Suomen Palloliitto -1,5 % 7,6 % -7,9 % 1,8 % Suomen Ampumaurheiluliitto -3,1 % 0,5 % 8,0 % -5,5 % Suomen Golfliitto -6,7 % -1,5 % 6,1 % 2,1 % Suomen Lentopalloliitto -6,9 % -1,7 % 4,9 % 3,8 % Suomen Hiihtoliitto -7,7 % 1,3 % 10,0 % -3,7 % AKK-Motorsport -9,5 % 11,0 % 2,6 % -4,0 % Suomen Pesäpalloliitto lii -12,9 % 21,1 1 % 3,4 % -11,6 % LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 46

46 kasteluaikavälillä kustannuksin mitattavia panoksia nuorisotoimintaan, olisivat saaneet siitä jonkinlaisen valtion toiminta-avustuksen lisäyksen, koska tulosohjauksessa lasten ja nuorten liikuntaa on painotettu enemmän kuin muita tulosalueita. Periaatteessa näin ei tarvitsekaan olla, koska tulosalueilla onnistumista mitataan muilla mittareilla ja toiminta-avustuksen määrään vaikuttavat myös harkinnanvaraiset seikat. 3.5 Lajiliittojen kokemuksia ja näkemyksiä tulosohjauksesta Tulosohjaukseen liittyvien työryhmien mietinnöt ja ministeriön asiakirjat näyttelevät ensisijaisesti valtionhallinnon näkökulmaa tulosperusteiseen valtionapuun, vaikka työryhmissä on ollut mukana myös järjestöjen edustajia. Lajiliittojen näkökulman esiintuomiseksi tässä tutkimuksessa haastateltiin kuuden lajiliiton toiminnanjohtajaa (Lentopalloliitto, Jääkiekkoliitto, Uimaliitto, Svoli sekä Suunnistusliitto). Lisäksi Salibandyliiton toiminnanjohtajaa haastateltiin suppeammin puhelimitse. Suorat lainaukset ovat tekstissä kursiivilla. Näitä tuloksia peilataan Kosken ja Heikkalan (1998) tutkimuksessa haastateltujen lajiliittojen toimihenkilöiden kommentteihin. Julkisen tuen jakamiseen liittyy aina erilaisia yhteiskunnallisia ja poliittisia kysymyksiä. Ministeriön rooli liikunnan rahoittajana synnytti 1990-luvulla kenties enemmän ristiriitaisuuksia kuin tänä päivänä. Tulosohjaukseen siirtymisen alkuperästäkin oli 1990-luvulla erilaisia näkemyksiä osa piti sitä järjestövetoisena muutoksena, osa taas ministeriöstä saneltuna. Osa koki juuri ministeriön pystyvän huolehtimaan avustuksen oikeudenmukaisesta jakamisesta. Toisaalta ihmeteltiin muun muassa liikunnan kansalaistoiminnan autonomian tilannetta. Tulosohjaukseen siirtymisen jälkeen järjestöissä ei selvästikään vallinnut yhteistä näkemystä siitä, miten tulosohjausuudistukseen suhtaudutaan. (Heikkala 1998, ) Yhteistä rintamaa ei ollut, koska järjestöt kamppailivat tulosohjaukseen siirtymisen ja järjestökentän rakennemuutoksen samanaikaisesti. Kosken ja Heikkalan 1990-luvun lopulla haastattelemat lajiliittojen toimihenkilöt näkivät tulosohjauksen toivottavana kehityspiirteenä ja oikeana tapana valtionavun jakamiselle. Kabineteissa tapahtuvan sopimisen sijaan ryhdyttiin toiminnan todellisten tulosten arvioimiseen. Kun ennen muutamat järjestöt sopivat valtionavusta, nyt resurssit jaettiinkin sen mukaan, millaista toimintaa sillä oli lasten ja nuorten liikunnan, huippu-urheilun ja aikuisten liikunnan suhteen. (Koski & Heikkala 1998, 51.) Myös tässä tutkimuksessa haastatellut lajiliittojohtajat pitivät tulosohjausta toivottavana. Tavoitetilana pidettiin sitä, että rahojen jaosta on olemassa yhteiset painopistevalinnat ja toisaalta myös luottamus järjestöjä kohtaan, jotta toimintaa voidaan tehdä pitkäjänteisesti ja ammattimaisesti. Hankerahoitusta ei pidetty toivottavana resurssiohjauksen muotona. Perusteet pitää olla, miten niitä rahoja jaetaan, ei niitä voi vaan jotain könttiä antaa. Rahoittaja pystyy olemaan niissä samoissa pöydissä tietyllä tasolla keskustelemassa, mikä on järkevintä. Kyllä mä aika pitkälle uskon tänä päivänä resurssiohjaukseen. Jos halutaan tiettyjä asioita toteuttaa laajassa, heterogeenisessä kentässä niin kuin urheilukenttäkin laajasti katsottuna erittäin paljon on niin se on hyvä asia. Ministeriön tasapuolisuutta pidettiin luonnollisesti tärkeänä. Liikunta-avustusten jakamisessa ministeriö on aivan keskeisessä roolissa, eikä järjestökenttä pysty sitä nykyrakenteessa itse toteuttamaan. Valtion roolia ylipäätään urheilun rahoittajana pidettiin haastatteluissa merkittävänä. Lajiliittojen kesken ei saisi koskaan syntyä sellaista tilannetta, että sillä, että sä käyt siellä [ministeriössä] henkilökohtaisesti hakemassa rahaa johonkin erillisprojektiin, niin sitä oikeasti myös saa. Tämä on ongelma. Toisilla ei tule edes mieleen, että tämä ois semmoinen, mihin vois hakea lisää, vaan yritetään selvitä tällä mikä tulee, tämä iso potti. Kaiken kaikkiaan OKM:n rooli urheilukentässä ja sitä kautta meidän tekemisessä on merkittävä. Se on selvä. Kosken ja Heikkalan (1998) tutkimuksen mukaan tulosalueet ja tulosohjaus vaikuttivat selvästi liittojen toimintaan niiden käyttöönoton jälkeen 1990-luvulla. Noin 70 prosenttia lajiliitoista muutti toimintaansa jollain tavalla tulosohjauksesta johtuen. Tämän seurauksena toimialoittuminen liitoissa lisääntyi ja nuorisoliikunnan painotus kasvoi sekä rakenteissa että toimintasuunnitelmissa. Lajiliitot eriytyivät entistä enemmän arvopohjan, hallinnon rakenteiden ja toiminnan aktiivisuuden suhteen. Tehtiin tietoisia valintoja huippu-urheilun, lasten ja nuorten liikunnan sekä aikuisten harrasteliikunnan suhteen. Tähän vaikuttivat niin tulosohjaus kuin yleinen talouden kiristyminenkin. (Koski & Heikkala 1998, ) Tähän tutkimukseen haastatellut kuusi lajiliittojohtajaa linjasivat selkeästi, että liittojen toimintaa ohjaavat ensisijaisesti liiton omat peruslähtökohdat, ei valtion tulosohjaus. Kukaan haastatelluista liitto- LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 47

47 johtajista ei kokenut, että liitto tekisi toimintaa vain tulosohjauksen vuoksi. Ohjaavuus koettiin laimeana senkin vuoksi, että avustussumma pysyi vuodesta toiseen suhteellisen muuttumattomana. Tätä tuskin voidaan sinänsä pitää ongelmana muutos ei ole itseisarvo mutta lajiliiton näkökulmasta näyttää siltä, että tuloksella ei ole suurtakaan merkitystä. Ei ohjaa. Tulosohjaus on pöydällä aina silloin kun tekee valtionapuhakemuksia ja tekee niitä raportteja. Me tehdään niitä kokonaisuuksia, jotka ovat järkeviä lajin kehittymisen kannalta. Ei se tänä päivänä hirveän paljon siihen käytännön arkeen vaikuta. Mikä juontaa juurensa aika pitkälle siitä, että myöskään se, miten me toimitaan, ei olennaisesti vaikuta tuen määrään. Siinä kannetaan jotain historian taakkaa. Tietyssä suhteessa on menneet eri tahojen tuet, ja tuntuu, että se jatkaa vähän samalla ladulla, jos mitään radikaalia ei tapahdu. Kyllä se siinä mielessä ohjaa, että kentältä tulee paineita, että huippu-urheilu on ja mikä on mediassakin näkyvin. Että helposti tulisi varmaan ajauduttua virran mukana ja tehdä sitä, mitä kansa vaatii. Tuskin nyt tehdään hirveästi mitään sellaista, mitä ei tehtäisi ilman tulosohjausta. Nykytilanteessa todennäköistä on, että jo lähes 20 vuotta käytössä olleet tulosalueet ovat käyneet itsestäänselvyyksiksi liittojen strategisissa valinnoissa. Uudenlainen tulosjaottelu voisi aiheuttaa enemmän tavoitteiden uudelleensuuntausta, ja tällöin myös todellinen ohjaavuus tulisi selväpiirteisemmäksi. Tämän tutkimuksen yhteydessä ei kuitenkaan selvitetty liittojohtajien ajatuksia siitä, mitä tulosalueiden muuttuminen liitoissa aiheuttaisi. Käytännössä tulosohjauksessa on ollut monia ongelmia. Tulosohjauksen mittarit eivät useinkaan ole vastanneet liiton tapaa jäsentää toimintaa. Pahimmillaan on ylläpidetty kahta eri järjestelmää: toista ministeriön ja toista lajiliiton käyttöön. (Koski & Heikkala 1998, 174; opetusministeriö 2009.) Lisäksi käyttöönottovaiheessa erityisesti lasten ja nuorten liikunnan 50 prosentin osuus tuotti hankaluuksia niille liitoille, jotka eivät mielestään ole nuorisolajin edustajia. Tulosohjauksen osa-alueiden painotus saattoi johtaa siihen, että alkuvaiheessa lajiliiton oli tehtävä kriteeristöstä johtuvista teknisistä syistä myönnytyksiä oman arvopohjansa suhteen. (Koski & Heikkala 1998, ) Myös tämän tutkimuksen haastatteluissa tuli esiin joitakin ongelmakohtia itse tulosohjausprosessissa, vaikkakaan ne eivät olleet yhtä dramaattisia kuin 1990-luvulla. Esityksiä tekevien virkamiesten tai lausunnonantajien mahdollisuuksiin perehtyä liittojen erityispiirteisiin ei oltu kovin luottavaisia: Ohjausjärjestelmän tulisi olla faktisempi. Monen lajin kannalta käytännön ongelmia aiheutti se, että lajin omatoimiset harrastajat eivät ole missään rekisterissä. Myös näiden harrastajien olemassaolo koettiin useimmiten liiton toiminnan tuloksena, vaikka näin suoraviivaisesti tuskin voidaan kaikkien lajien kohdalla ajatella; liikuntakulttuuria ohjaavat muutkin tekijät kuin järjestökenttä. Lisäksi koko tulosohjaushistorian ongelmana on ollut, etteivät tulosalueet vastaa lajiliittojen omaa toiminnan suunnittelua ja kustannusten jako toiminnanaloittain tehdään vain ministeriön tiliselvityksiä varten. Osa koki tämä ongelmallisemmaksi kuin toiset. Lajiliittojohtajien haastatteluissa tuli liikuntajärjestöjen ja valtionhallinnon suhteesta muutakin esiin kuin tulosohjaukseen liittyvät seikat. Haluttiin korostaa sitä, että liikuntajärjestöjen tulos ei näyttäydy vain opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla. Lisäksi lajikohtaisesti liikuntajärjestöt tarvitsevat julkishallinnon kumppanuutta muutenkin kuin tulosperusteisen valtionavun kautta, mm. olosuhteiden rakentamiseen. Näyttäisi siltä, että olisi tarpeellista pohtia liikuntajärjestöjen ja valtionhallinnon yhteistyötä, myös tulosohjausta, nykyistä laajemmassa viitekehyksessä. Liittojohtajien näkemyksissä valtion ja kuntien tulisi nykyistä enemmän tunnustaa liikunnan ja urheilun sosiaali- ja terveyspoliittinen merkitys. Se ei ole enää pelkästään opetus- ja kulttuuriministeriön asia. On ensiarvoisen tärkeää, että valtion ja kunnat näkevät liikunnan ja urheilun olevan monitahoisesti tärkeää Suomen kansalle, ja että sitä ollaan taloudellisesti tukemassa. Kyllä mä nään, että ei pelkästään opetus- ja kulttuuriministeriö, vaan koko valtion kannalta tällä liikunnalla on hirvittävän iso merkitys. Se me ollaan hukattu, kun me ollaan taisteltu keskenämme. 3.6 Johtopäätökset tulosohjauksesta Liikuntakentässä merkittävin toimija on liikuntaseurat. Lajiliittojen tärkeimpiä ydintehtäviä on seurojen palvelu ja edunvalvonta. Olisi pohtimisen arvoista, pitäisikö tulosohjauksessa tärkein tulos tehdä ja arvioida tämän tehtävän ympärillä, ei tiettyjen liikkujajoukkojen mukaan. Seuratyön ja sen sisällä vapaaehtoistyön tukeminen on sekä kulttuurisesta että taloudellisesta näkökulmasta kannattavaa. Jatkossa yksi keskeisiä kysymyksiä olisikin pohtia, mikä suhde markkinoistumisella ja vapaaehtoistyöllä todellisuu- LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 48

48 dessa on. Osallistumismaksuja perustellaan muun muassa sillä, että ihmiset mieluummin maksavat kuin tulevat talkoisiin. Samaan aikaan kuitenkin tiedetään, että ihmiset ovat edelleen kiinnostuneita vapaaehtoistyöstä, vaikkakin muuttunein motiivein (ks. esim. Nylund & Yeung 2005). Pitäisikö rohkeammin tarttua kysymykseen, miten voitaisiin kansalaistoiminnan kehitystä tukea? Mitä välineitä seurataso tarvitsee valtakunnallisilta järjestöiltä saadakseen lisää toimintaresurssia vapaaehtoistyöstä? Esimerkiksi SLU:n liikuntapoliittisissa tavoitteissa vapaaehtoistyöntekijöiden motivointi ja palkitseminen keskittyi lähinnä rahallisiin palkkioihin, verotukseen ja koulutukseen (SLU 1999). Nämä ovat kuitenkin vain osa kansalaistoiminnan ja vapaaehtoistyön ongelmakenttää. Koko problematiikan avaaminen ja kehityksen tavoitteellinen suuntaaminen vaatii määrätietoisia ponnisteluita sekä järjestökentältä itseltään että julkishallinnon kumppanuuksilta. Kansalaistoiminnan tukeminen on kirjattu myös nykyiseen hallitusohjelmaan (2011), ja liikuntajärjestöt ovat yksi mahdollisuus edesauttaa ihmisten kiinnittymistä kansalaisyhteiskuntaan. Valtiontuen ohjaavuutta tarkasteltaessa on otettava huomioon, että toisilla liitoilla toiminta kohdistuu luontevasti kaikille toiminnanaloille. Toisilla liitoilla ei ole mahdollisuutta liikuttaa koko aikuisväestöä esimerkiksi lajin taitovaatimusten vuoksi. Tulosohjauksen näkökulmasta yksittäinen lajiliitto onkin problemaattinen yksikkö, koska valtionhallinnon näkökulmasta tuskin on tarpeellista saada ihmisiä tietyn lajin pariin vaan ylipäätään liikunnan pariin. Lajiliiton on tarkoituksenmukaista toimia sille luontevalla toimintakentällä ja tarjota mahdollisuuksia lajista lähtökohtaisesti kiinnostuneille ihmisille. Nykyinen tulosaluekohtainen arviointi voisikin palvella paremmin suurempaa järjestöryhmää tai koko liikunnan järjestökenttää. Tulosohjauksesta näyttää vallitsevan kaksi argumenttia, jotka ovat osin ristiriidassa keskenään. Yhtäältä vallitsee konsensus siitä, että jonkinlainen tulosohjaus on oltava. Täytyy valita yhteiset painopisteet ja kriteerit, joiden perusteella valtionapua jaetaan. Toisaalta nykyisen systeemin ei koeta juurikaan ohjaavan toimintaa. Lajiliitot tekevät kansalaisjärjestöinä sitä, mikä niiden toiminnalle on tärkeää. Järjestöille tulosohjaus näyttäytyykin enemmän läpinäkyvänä tapana tukea toimintaa kuin varsinaisena tulosohjauksena. Valtionhallinnon näkökulmasta taas on selvää, ettei nykyisellä järjestelmällä voida saavuttaa enää suuria muutoksia. Nykyistä erityisavustusten ja ohjelmallisten tukien kasvua voidaan tulkita myös valtion keinoksi ohjata liikunnan kenttää silloin kun perusavustukseen sidotut ohjausmekanismit eivät toimi. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 49

49 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 50

50 4 Järjestöjen talous Jarmo Mäkinen LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 51

51 4 Jarmo Järjestöjen talous Mäkinen Valtio kerää liikuntajärjestöiltä varsin suuren määrän niiden taloutta koskevaa tietoa. Toimialaprojektissa nämä tiedot kerättiin 32 järjestön osalta kokonaisuudessaan vuosilta 2001, 2005 ja Tässä luvussa tuota aineistoa analysoidaan pääosin ryhmäkohtaisesti. Järjestöryhmä ei ole taloustietojen osalta paras mahdollinen havaintoyksikkö, jokainen järjestöhän on oma taloudellisesti autonominen kokonaisuutensa ja elää niin ollen omaa elämäänsä. Järjestöryhmän ja sen yksittäisen organisaation kehitys eivät kulje välttämättä käsi kädessä. Järjestökohtaisia tietoja löytyy taulukoista ja liitteistä. Tässä luvussa järjestökohtaisesti on analysoitu vain kolmea toimialaorganisaatiota (OK, VAU ja NS). Luvussa 4.1 tarkastellaan kaikkia suomalaisia liikuntajärjestöjä, ei vain tässä projektissa mukana olevia järjestöjä. Tämän jälkeen tarkastelu siirtyy koskemaan vain johdannossa mainittuja selvityksessä mukana olevia järjestöjä. Luvussa 4.2 analysoidaan järjestöjen omia tuloja, joista nostetaan lähempään tarkasteluun yksi lajiliittojen omaa tulonhankintaa koskeva teema. Luvun 4.3 kustannuksia koskeva analyysi tehdään luettelomaisesti käyttäen hyväksi tiliselvityksen kustannusryhmittelyä. Lisäksi siinä tuodaan esille järjestöjen henkilömäärissä tapahtuneet muutokset toimialoittain. Tämän jälkeen tarkastellaan luvussa 4.4 taseen tunnusluvuista maksuvalmiutta ja vakavaraisuutta. Kolme seuraavaa lukua käsittelevät lyhyesti Olympiakomitean (4.5), vammaisurheilun ja erityisliikunnan (4.6) sekä Nuoren Suomen (4.7) taloutta ja henkilöstöä. 4.1 Liikuntajärjestöjen kustannusten ja valtiontuen kehitys yleisesti Suomalaisten valtion toiminta-avustusta saavien liikuntajärjestöjen kokonaistalous oli kustannuksilla mitattuna noin 135 miljoonaa euroa vuonna Kuvio 11 esittää miten tämä talous oli jakautunut eri järjestöryhmien kesken tulosohjausaikakauden alussa vuonna 1994 ja vuonna Kuvio 11. Liikuntajärjestöjen suhteelliset osuudet yhteenlasketuista kokonaiskustannuksista vuonna 2009 (yllä) ja vuonna 1994 (alla) % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Lajiliitot Eritysryhmien liikuntajärjestöt Koululais- ja opiskelijajärjestöt Suomen Työväen Urheiluliitto ry Finlands Svenska Idrott CIF ry Suomen Latu ry Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry Muut liikuntajärjestöt Valtakunnalliset palvelujärjestöt Alueelliset liikuntajärjestöt LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 52

52 Kuviossa 11 ovat mukana kaikki 74 vuonna 2009 valtionapua saanutta lajiliittoa. Seuraavasta alaluvusta (4.2) lähtien analysoidaan näistä vain 15 suurinta lajiliittoa. Niiden osuus kaikkien lajiliittojen yhteenlasketuista kokonaiskustannuksista oli vuonna 2001 noin 89 prosenttia ja vuonna 2009 noin 86 prosentia. Kuviossa 11 ovat mukana vielä kaikki lajiliitot. Niiden osuus oli noin 67 prosenttia kaikkien liikuntajärjestöjen yhteenlasketusta taloudesta vuonna Osuus on pienentynyt muutaman prosentin tultaessa vuoteen Lajiliittojen osuuden supistumista voidaan pitää melko vähäisenä suhteutettuna useiden kokonaan uudentyyppisten liikuntaorganisaatioiden esiinmarssiin 1990-luvulla. Nämä valtakunnalliset palvelujärjestöt ja alueelliset liikuntajärjestöt ovatkin kasvattaneet osuuksia suhteellisesti eniten, noin 15 prosentista 25 prosenttiin. Kasvu on tapahtunut erityisesti TUL:n osuuden pienentymisen myötä. Valtion liikunnalle jakama tuki perustuu veikkausvoittovaroihin. Näistä varoista tuetaan myös muita edunsaajia, lähinnä kulttuuria, tiedettä ja nuorisotyötä. Liikunnan osuus veikkausvoittovaroista oli 28 prosenttia vuonna Osuus supistui tästä 21 prosenttiin vuosina Kirjastojen valtionosuuksien supistamisen myötä liikunnan osuus kääntyi tämän jälkeen kasvuun. Liikunnan 125 miljoonan euroa muodosti 27 prosenttia kaikista jaetuista veikkausvoittovaroista vuonna Tästä summasta liikuntajärjestöt (OK mukaan lukien) saivat noin 40 miljoonaa euroa. Liikuntajärjestöjen osuus kaikista valtion liikuntamäärärahoista on pysytellyt 30 prosentin tuntumassa 1990-luvun alusta lähtien. Kokonaisuutena valtion euromääräinen tuki liikunnalle ja urheilulle pysytteli lähes paikallaan aina vuoteen 2008 saakka, josta lähtien Oy Veikkaus Ab:n rahastojen purku on kasvattanut sitä melko voimakkaasti. Kuvio 12 esittää liikuntajärjestöjen saamaa valtiontukea ja niiden menojen kasvua. Kuvio ei sisällä järjestöjen saamia erityisavustuksia ja muita avustuksia sekä Olympiakomitean tukia, koska niistä ei ole tarkkoja tietoja vuosilta Niiden määrä ei kuitenkaan muuta kuvion antamaa kokonaiskuvaa, jossa järjestöjen menojen kasvuvauhti ylittää selvästi niiden saamien valtionavustusten kasvuvauhdin. Menojen nopeampi kasvuvauhti on pienentänyt valtionavustuksen suhteellista osuutta pitkällä aikavälillä (taulukko 5). Vuonna 2009 valtionavustuksen osuus järjestöjen menoista oli noin vajaa kolmannes. Vuosien 2005 ja 2009 välillä sen osuus näyttäisi kuitenkin kääntyneen nousuun avustussumman kasvusta johtuen. Kuvio 12. Liikuntajärjestöjen valtionavustus ja menot (kaikki) Miljoonaa euroa Avustus 20 Kaikki menot Hyv. menot LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 53

53 Järjestöryhmien välillä on merkittäviä eroja. Työväen Urheiluliiton valtionavustuksen osuus sen hyväksytyistä menoista on noussut vuosien saatossa 42 prosentista 81 prosenttiin (taulukko 5). Kehitys johtuu siitä, että liiton saama valtionavustus on pysytellyt samalla tasolla samalla kun toimintamenot ovat supistuneet. Muita korkean (yli 50 %) valtionavustusprosentin omaavia järjestöjä ovat erityisryhmien liikuntajärjestöt, CIF sekä valtakunnalliset palvelujärjestöt. Pienimmät valtionavustusprosentit ovat lajiliitoilla ja muilla liikuntajärjestöillä. Lajiliittojen toimintabudjetti on lähes kaksinkertaistunut 19 vuoden aikana. Niiden saama valtionavustus on kasvanut huomattavasti maltillisemmin. Lajiliittojen avustusprosentin laskusuunta on kääntynyt nousuksi vuosien 2005 ja 2009 välillä. Myös alueellisten liikuntajärjestöjen kohdalla valtionavustuksen kasvuvauhti ei ole pysynyt moninkertaistuneiden toimintamenojen kasvun vauhdissa. Niiden suhteellinen osuus on pudonnut 65 prosentista 25 prosenttiin. 4.2 Omat tulot Selvityksessä mukana olevien liikuntajärjestöjen toimintabudjetin kasvun rahoitus on perustunut enemmän omien tulojen kasvuun kuin julkisten tukien kasvuun vuosien 2001 ja 2009 välillä. Kasvua on kaikkiaan tullut 15,9 miljoonaa euroa (taulukko 6). Huomattavaa on kuitenkin se, että mikäli muutosta tarkastellaan vuosien 2005 ja 2009 välillä ylittää julkisten tukien kasvumäärä järjestöjen itse hankkimien tulojen kasvun. Julkisten tukien kasvu ja omien tulojen kasvu ei jakaudu tasan järjestöryhmien välillä. Lajiliitot ja alueet ovat pystyneet lisäämään omaa tulonhankintaa sekä samanaikaisesti kasvattamaan saatuja julkisia tukia myös jälkimmäisellä nelivuotisjaksolla. Toimialajärjestöjen toimintabudjetin kasvu on sen sijaan perustunut enemmän julkisen tuen kasvuun oman tulorahoituksen ollessa lievästi laskusuuntainen. Liikuntajärjestöjen tulolajeja ovat ensinnäkin varainhankinnan tuotot, jotka sisältävät ilmoitus- ja mainostuotot, sponsorisopimukset, lahjoitukset ja avustukset, keräykset ja arpajaiset sekä myös jäsenmaksu- ja lisenssituotot. Muut tässä analysoitavat tuotot ovat varsinaisen toiminnan tuottoja, joita kerätään toimintaan osallistuvilta. Osanottomaksuja kerätään puolestaan liittojen järjestämään koulutukseen, kursseihin, kilpailumatkoihin, valmennukseen tai muihin tapahtumiin osallistuvilta henkilöiltä. Pääsylipputulot kertyvät kilpailutapahtumista. Muut tuotot sisältävät muun muassa muita kuin varainhankinnan myyntituottoja, koulutusmateriaaleista perittyjä maksuja ja jäsenlehdistä saatuja tuottoja. Kuviosta 13 ilmenevät selvityksessä mukana olevien järjestöjen yhteenlasketut eri tulolajien suhteelliset osuudet vuonna 2001 ja Osanottomaksujen merkityksen kasvu järjestöjen toiminnan rahoittamisessa ilmenee siitä hyvin selkeästi. Niiden osuus omista tuloista on kasvanut 22 prosenttiin vuonna Kokonaisuutena tuotoista yhä suurempi osa hankintaan toimintaan osallistuvilta kun taas varainhankinnan tuottojen osuus on vastaavasti laskenut. Pääsylipputuottojen sekä muiden tuottojen osuudet ovat pysyneet suurin piirtein ennallaan. Taulukko 5. Urheilujärjestöjen saaman valtion toiminta-avustuksen osuus niiden hyväksytyistä menoista Lajiliitot 35 % 29 % 25 % 22 % 24 % 2 Erityisryhmien liikuntajärjestöt 72 % 56 % 60 % 51 % 58 % 3 Koululais- ja opiskelijajärjestöt 54 % 54 % 51 % 40 % 42 % 4 Suomen Työväen Urheiluliitto ry 42 % 60 % 70 % 67 % 81 % 5 Finlands Svenska Idrott CIF rf 64 % 65 % 86 % 85 % 68 % 6 Suomen Latu ry 47 % 42 % 35 % 33 % 32 % 7 Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry 85 % 49 % 52 % 28 % 33 % 8 Muut liikuntajärjestöt 25 % 23 % 23 % 20 % 20 % 9 Valtakunnalliset palvelujärjestöt 105 % 67 % 62 % 55 % 58 % 10 Alueelliset liikuntajärjestöt 65 % 49 % 41 % 33 % 25 % KAIKKI 45 % 38 % 34 % 30 % 31 % LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 54

54 Kuvio 13. Tulolajien suhteelliset osuudet vuonna 2001 ja vuonna Varainhankinnan tuotto 67 % 60 % Pääsylipputuotto 5 % 5 % Osanottomaksut 14 % 22 % Muut omat tuotot 14 % 13 % Kuvio 14. Tulolajit toimialoittain Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö Muut tuotot 7 % 8 % 7 % 28 % Osanottomaksut 34 % 50 % 11 % 2 % Pääsylipputuotot 1 % 2 % 19 % 0 % Varainhankinnan tuotot 49 % 41 % 63 % 70 % Kuvio 14 esittää vielä miten eri tulolajit jakautuvat toimialoittain. Aikuisten, lasten ja nuorten liikunnan toimialoilla kerääntyy erityisesti osanottomaksuja. Lasten ja nuorten liikunnan kohdalla tuloja on hankittu hyvin myös varainhankinnalla. Huippu-urhei- lussa varainhankinnan tuotot ovat selvästi tätäkin korkeammat ja pääsylipputulojen osuus on noin 20 prosenttia. Muita tuloja kertyy lähinnä järjestöjen yhteiseen toimintaan ja hallintoon liittyen. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 55

55 Kuvio 15. Tulolajit järjestöryhmittäin vuosina 2001, 2005 ja 2009 Suuret lajiliitot M 70,0 60,0 50,0 40,0 30,0 20,0 10,0 0, Toimialat M 4,5 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0, SLU M 6,0 5,0 4,0 3,0 2,0 1,0 0, Alueet M 7,0 6,0 5,0 4,0 3,0 2,0 1,0 0, TUL M 1,2 1,0 0,8 0,6 0,4 Varainhankinnan tuotot Pääsylipputuotot Osanottomaksut Muut tuotot 0,2 0, LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 56

56 Kuvio 15 esittää omien tulojen muutosta tulolajeittain ja järjestöryhmittäin. Suurten lajiliittojen omien tulojen kasvu vuosien 2001 ja 2009 välillä on perustunut sekä varainhankintaan että osanottomaksuihin. Kumpikin tulolaji on tuonut noin 6 miljoonan euron lisäyksen lajiliittojen tuloihin. Osanottomaksujen kohdalla tämä merkitsee niiden kaksinkertaistumista vuosien 2001 ja 2009 välillä. Osanottomaksut muodostivat noin 20 prosenttia lajiliittojen kaikista omista tuloista. Kuviossa 15 varainhankinta sisältää myös lisenssimaksut tiliselvityksen ryhmittelyn mukaisesti. Seuraavalta sivulta alkavassa lajiliittojen omia tuloja koskevassa tarkastelussa tilejä on ryhmitelty toisella tavalla. Toimialojen omien tulojen osalta ainoastaan osanottomaksut ovat kasvaneet tarkasteluaikana. Erityisesti muut tuotot ovat pienentyneet melko paljon. Valtionavustusten merkitys on todennäköisesti kasvamassa tässä järjestöryhmässä. Alueiden omista tuloista peräti 58 prosenttia kertyi osanottomaksuista vuonna 2009, kun vuonna 2001 niiden osuus oli 39 prosenttia. Alueiden varainhankinta muodostaa tuloista pienemmän osan kuin muissa liikuntajärjestöissä. SLU:n ja TUL:n merkittävimmät tulot muodostuvat muista tuloista. SLU:n merkittävimmät muut tulot tulevat palveluiden myynnistä jäsenjärjestöille sekä arpajaistuotoista, joiden suuresta määrästä johtuu vuoden 2005 tulopiikki. TUL:n tulot ovat laskeneet voimakkaasti vuodesta 1994, mikä on lisännyt sen riippuvuutta valtionavustuksesta. Suurten lajiliittojen jäsenistöön perustuva tulonhankinta kasvussa Lajiliittojen oma tulonhankinta on vahvistunut tarkasteluajanjaksolla. Näiden tulojen lähempi analyysi osoittaa, että tulojen kasvu on perustunut erityisesti lajiliittojen varsinaiseen toimintaan kytkeytyviin tuloihin. Päähuomio seuraavassa tarkastelussa on kiinnittynyt yhtäältä siihen, kuinka paljon lajiliitot keräävät tuloja järjestämiensä tapahtumien osallistujilta ja jäsenistöltä sekä toisaalta näistä aktiviteeteista ulkopuolisilta toimijoilta kuten yrityksiltä ja yhteisöiltä. Euromääräisesti ensin mainitussa kategoriassa 13 suurta lajiliittoa on saavuttanut kymmenen miljoonan euron kasvun, kun taas jälkimmäisessä ne ovat jääneet kolmeen miljoonaan euroon. Suhteellisesti osallistujilta kerätty osuus on noussut 46 prosentista 53 prosenttiin (kuvio 16). Kuvio 16. Lajiliittojen oma tulonhankinta yhteensä vuosina 2001, 2005 ja % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Tuotot osallistujilta ja jäsenistöltä Tuotot ulkopuolisilta tahoilta 3 Tämä jaottelu ei perustu pelkästään tiliselvityksiin vaan myös ja lähinnä liittojen tuloslaskelmiin. Jäseniltä ja osallistujilta kerättäviin tuloihin on laskettu: Jäsenmaksut (pelaajalupatuotot, lisenssimaksut), osallistumismaksut, sarjamaksut, kirjaamismaksut, kilpailuluvat, luopumissakot ja tarvikevälitys sekä varsinaisen toiminnan muut tuotot. Ulkoisiin tuloihin on laskettu: Myyntituotot, lahjoitukset ja avustukset, keräystuotot, siirrot omista säätiöistä, ilmoitus- ja mainostulot, sponsorisopimukset, tv-sopimukset, pääsylipputulot, muut varainhankinnan tuotot. Lajiliittojen tuloslaskemaerittelyjen yksityiskohtaisuus on vaihtelevaa mutta lähes kaikista suurista lajiliitoista löytyivät tarvittavat tiedot. Ainoastaan Svoli ja Ampumaurheiluliitto jouduttiin jättämään pois vertailusta. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 57

57 Lajiliitot poikkeavat toisistaan tulonhankintakanavien suhteen (kuvio 17). Kahdessa suurimmassa yksilölajisessa liitossa yhteistyökumppanit ovat olleet jäsenistöä keskeisempiä tulon hankinnassa. Kahden suurimman palloilulajisen liiton käytössä ovat puolestaan molemmat tulonhankintakanavat muun muassa jäsenistön laajuuden ja lajin medianäkyvyyden ansiosta. Molemmat rahoitustavat tuovat noin puolet liittojen omista tuloista. Sen sijaan keskisuurien palloilulajien oma rahoitus pohjaa vahvasti jäsenistöön ja osallistujiin. Kuvio 17. Tulonhankinta lajiliitoittain 2009 Pesäpallo AKK Salibandy Koripallo Ratsastus Uinti Lentopallo Golf 13 suurta yhteensä Suunnistus Jääkiekko Palloliitto Urheiluliitto Hiihto 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Osallistujat ja jäsenet Ulkopuoliset tahot LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 58

58 Kuvio 18. Lajiliittojen omien tulojen muutos vuodesta 2001 vuoteen 2009 koordinaatistossa kuvattuna (1000 euroa) Jäseniltä ja osallistujilta saadut tulot Varainhankinta liikunnan ja urheilun ulkopuolisilta toimijoilta LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 59

59 Lähes kaikille lajiliitoille yhteistä on kuitenkin varsinaisen toiminnan kohteena olevan jäsenistön ja osallistujien lisääntyvä käyttö tulonlähteenä. Tätä havainnollistaa kuvio 18, joka esittää nuolen muodossa, miten omien tulojen muutos vuosien 2001 ja 2009 välillä on saavutettu. Suurin osa nuolista nousee pystysuorassa suunnassa kuvaten jäsenistöön ja osallistujiin pohjautuvaa tulonlisäystä. Nuolen vaakasuorassa tapahtunut liike kuvaa puolestaan muutosta ulkopuolelta hankitussa rahoituksessa. Esimerkiksi suunnistuksessa ja jalkapallossa tämä liike on pystysuoraa liikettä suurempaa. Kuvio kertoo, että kaikki liitot ovat pystyneet Hiihtoliittoa lukuun ottamatta kasvattamaan omaa rahoitustaan. Kokonaisuutena kuvio antaa voimakkaan viitteen siitä, että suurten lajiliittojen tulonhankintastrategia on useimpien osalta muuttunut tai muuttumassa. Yhä suurempi osa liittojen varsinaisesta toiminnasta tuotteistuu ja yhä suurempi osa jäsenistöstä ja osallistujista muuttuu niiden myynnin ja markkinoinnin asiakkaiksi. Tuotteistuminen ja asiakaslähtöinen toiminta ovat olleet ainakin jo urheiluliikkeen rakennemuutoksesta lähtien tietoisesti tavoiteltuja toiminnan tehostamisen keinoja. Toimintatavalle voidaan esittää useita hyviä perusteita. Uskollinen jäsen- eli asiakaskunta on vähemmän suhdanneherkkä tulonlähde kuin ulkopuoliset yritykset ja yhteisöt, kuten Salibandyliiton toiminnanjohtaja huomautti puhelinhaastattelussa. Lisäksi hän esitti, että hintojen kasvaminen edellyttää myös tuotteen laadusta huolta pitämistä muuten seuraa jäsenten kaikkoaminen. Yhteistyökumppaneiden kanssa solmittaviin sopimuksiin liittyvät neuvottelut ja tiedustelukierrokset voidaan myös kokea stressaavina ja työläinä. Ehkä on myös palkitsevampaa tehdä välittömästi käyttöarvoisia liikkumiseen, urheiluun ja kilpailuun liittyviä tuotteita jäsenille kuin muokata niistä vaihtoarvoisia media- tai muita tuotteita ulkopuolisille tahoille. Tässä edellä käytetty tulonlähteiden jaottelu ja vuorostaan kriittinen näkökulma liittyy liikunnan ja urheilun positiivisiin ulkoisvaikutuksiin yhteiskunnassa, jotka ovat myös liikuntajärjestöjen valtiontuen rationaalinen perusta. Liikunnan terveyteen ja sosiaalisuuteen liittyvät positiiviset vaikutukset kohdistuvat paitsi osallistujille, niin myös koko yhteiskunnalle muun muassa alentuneiden terveydenhoitokustannusten muodossa. Puhdas markkinamekanismi on kuitenkin tehoton välittämään tämänkaltaisia ulkoisia hyötyjä ja liikunnan kulutus jää pienemmäksi kuin koko yhteiskunnan kannalta optimaalinen taso. Tässä voidaan nähdä perusta valtion erityyppisille markkinainterventioille liikunnan määrän nostamiseksi. Tästä syystä useimmissa maissa pyritään pitämään liikuntamahdollisuuksien tarjontaa suurempana ja niiden hintaa alempana julkisen tuen avulla. Rationaalisesti tarkastellen tähän tähtäävät myös suomalaisille liikuntajärjestöille sekä liikuntapaikkojen rakentamiseen ja ylläpitämiseen liittyvät tuet. Suomessa valtion liikuntajärjestöille suunnattu tuki kohdistuu lähes täysin valtakunnallisille järjestöille. Varsinaisia liikuntatapahtumia ja niistä päävastuun kantavia seuroja ei meillä juurikaan tämän kanavan kautta tueta, kuten esimerkiksi Ruotsissa. Myös urheiluliikkeen vertikaalinen yhteys paikallis- ja valtakunnan tasolla on heikentynyt 1990-luvun alun rakennemuutoksen jälkeen. Nämä seikat asettavat myös valtiontuen rationaalisuuden koetukselle ajatellen liikunnan ulkoisvaikutuksia. Onko keskusjärjestöjen tukeminen paras keino niiden saavuttamisessa ja ovatko niiden ja seurojen päämäärät ja edut yhdenmukaisia? Valtion on kannattavaa tukea keskusjärjestöjä vain, jos sitä kautta liikuntaan ja urheiluun osallistumisen hinta saadaan tuen määrään suhteutettuna alhaisemmaksi kuin suoralla ruohonjuuritason tuella. Lajiliittojen tulonhankinnan nykysuuntausta voidaan katsoa kriittisesti edellä tarkastelluista lähtökohdista. Liikuntaan osallistumisen hinta pitäisi pystyä pitämään alhaisena sekä kokonaismäärän laskun välttämiseksi että pienempituloisten mukana pitämisen vuoksi. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta lajiliittojen pitäisikin lisätä osallistujien ja jäsenistön ulkopuolista tulonhankintaa itse liikunnan hinnan alhaisena pitämiseksi. Tätä aihetta käsitellään edelleen raportin johtopäätöksissä. 4.3 Kustannukset ja henkilöstö Liikuntajärjestöjen kaikista kustannuksista noin 92 prosenttia syntyi varsinaisen toiminnan piirissä vuonna 2009 (Kuvio 19). Osuus on noin kolme prosenttia suurempi kuin vuonna Varainhankinnassa syntyneiden kustannusten osuus kaikista kustannuksista on samalla aikavälillä pienentynyt 10 prosentista 7,5 prosenttiin. Suurimmat varainhankintakustannukset syntyvät ehkä yllättäenkin lasten ja nuorten liikunnan parissa. Vuonna 2009 toimialan varainhankintakustannukset olivat yhteensä 3,7 miljoonaa euroa kun huippu-urheilussa ne jäivät vain 0,5 miljoonaan euroon. Tällä panostuksella huippu-urheilun varainhankintatulot olivat 12,1 miljoonaa euroa kun lasten ja nuorten suurempi panostus toi tuloja 9,6 miljoonaa euroa. Huippu-urheilun varainhankintakustannukset näyttävät tässä valossa epärealistisen pieniltä suhteessa varainhankintatuloihin. Ponnisteluja varojen hankkimiseksi tehdään joko todella vähän tai niitä ei ole pystytty syystä tai toisesta kustannuksiksi kirjaamaan. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 60

60 Kuvio 19. Liikuntajärjestöjen kustannukset 2001, 2005 ja 2009 M Kaikki 120,0 100,0 80,0 60,0 40,0 20,0 0, Varsinainen toiminta Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 61

61 Kokonaiskustannukset järjestöryhmittäin ja tiliselvityksen tileittäin eriteltynä Seuraava kuvio 20 esittää varsinaisia kustannuksia järjestöryhmittäin eriteltynä. Kustannukset perustuvat tiliselvityksestä saataviin 12 kustannuslajiin. Kustakin järjestöryhmästä on kuvioon nimetty neljä suurinta kustannuslajia ja jäljelle jäävät kustannukset laskettu yhteen kohtaan muut. SLU ja TUL esiintyvät tässä kuviossa erikseen koska niiden kustannusprofiilit poikkeavat selkeästi toisistaan. Seuraavassa analysoidaan luettelomaisesti kunkin järjestöryhmän kustannusprofiilia ja siinä merkittävimpiä 2000-luvun aikana tapahtuneita muutoksia. Kuvio 20. Kustannukset järjestöryhmittäin vuonna 2009 SLU-alueet TUL SLU Toimialat Lajiliitot 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Lajiliitot Toimialat SLU TUL SLU-alueet Palkat ja palkkiot 22 % 23 % 29 % 44 % 34 % Matka- ja majoituskulut 25 % 10 % 16 % 13 % 20 % Ulkopuoliset palvelut 13 % 11 % 24 % 14 % 15 % Varainhankinnan kulut 9 % 24 % 10 % 6 % 7 % Muut 31 % 31 % 21 % 22 % 23 % LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 62

62 Lajiliitot (15) Lajiliittojen kokonaiskustannukset ovat nousseet 20 prosenttia vuodesta 2001 vuoteen Verrattaessa lajiliittojen kustannusprofiilia muihin järjestöryhmiin matka- ja majoituskulujen osuuden suuruus herättää huomiota (25 prosenttia). Matkoihin ja majoituksiin kuluu rahaan enemmän kuin palkkoihin ja palkkioihin, mikä kertonee urheilun toimialan erikoisuudesta. Lajiliittojen hankkimien ulkopuolisten palvelujen kustannukset ovat nousseet 73 prosenttia. Niiden osuus kokonaiskustannuksista on noussut 9 prosentista 13 prosenttiin. Palkat ja palkkiot ovat nousseet 43 prosenttia. Niiden osuus kokonaiskustannuksista on noussut 19 prosentista 22 prosenttiin. Matka- ja majoituskulut ovat nousseet 40 prosenttia. Niiden osuus kokonaiskustannuksista on noussut 21 prosentista 25 prosenttiin. Keskinäiset avustukset ovat laskeneet 48 prosenttia. Niiden osuus kokonaiskustannuksista on laskenut noin 4 prosentista 2 prosenttiin (-2,5 %). Urheilija- ja valmentajakulut ovat laskeneet 32 prosenttia. Niiden osuus kokonaiskustannuksista on laskenut 9 prosentista 5 prosenttiin. Varainhankinnan kulut ovat laskeneet 13 prosenttia. Niiden osuus kokonaiskustannuksista on laskenut 12 prosentista 9 prosenttiin. Toimialat Toimialaorganisaatioiden kokonaiskustannukset ovat nousseet 28 prosenttia vuodesta 2001 vuoteen Verrattaessa toimialojen kustannusprofiilia muihin järjestöryhmiin keskinäisten avustusten osuuden suuruus herättää huomiota (24 prosenttia). Tiliselvitysten perusteella se on toimialojen suurin kustannuslaji. Niiden osuus kokonaiskustannuksista on kuitenkin laskenut noin 3 prosenttiyksikköä vuodesta Keskinäisten avustusten syntymekanismia tulee vielä jatkossa selvittää ja tarkistaa onko niissä mukana myös valtionavustusten edelleen jakamista. Päinvastoin kuin lajiliitoissa ovat toimialajärjestö - jen urheilija- ja valmentajakulut ovat nousseet peräti 160 prosenttia. Niiden osuus kokonaiskustannuksista on noussut 3 prosentista 6 prosenttiin. Ulkopuolisten palvelujen kustannukset ovat nousseet 65 prosenttia. Niiden osuus kokonaiskustannuksista on noussut 9 prosentista 11 prosenttiin. Muut SLU SLU:n kokonaiskustannukset ovat nousseet 44 prosenttia vuodesta 2001 vuoteen SLU:n kustannusprofiilin erikoisuus on suuri ulkopuolisten palvelujen osuus, joka on noussut 12 prosentista 24 prosenttiin 2000-luvun aikana. Päinvastoin kuin lajiliitoissa varainhankinnan kulut ovat nousseet 44 prosenttia. Niiden osuus kokonaiskustannuksista on pysytellyt noin 16 prosentissa. (Vuonna 2005 erittäin suuret varainhankintakulut). Palkat ja palkkiot ovat nousseet 29 prosenttia. Niiden osuus kokonaiskustannuksista on kuitenkin laskenut 33 prosentista 24 prosenttiin. TUL TUL:n kokonaiskustannukset ovat laskeneet 20 prosenttia vuodesta 2001 vuoteen Palkkojen ja palkkioiden osuus on TUL:ssa suuri (44 %) verrattuna muihin järjestöryhmiin. Niiden kokonaissumma on kasvanut noin 11 prosenttia vuodesta 2001 samalla kun kaikkien muiden kustannusten kokonaissumma on laskenut materiaalikustannuksia lukuun ottamatta. Muiden toimintamenojen osuus on poikkeuksellisen suuri muihin järjestöryhmiin verrattuna. SLU-alueet (7) Alueiden toimintabudjetin kasvu ja sitä myötä myös kulujen kasvu on ollut suurta vuosien 2001 ja 2009 välillä (+123 %). Ulkopuolisten palvelujen kustannukset ovat nousseet yli nelinkertaisiksi. Niiden osuus kokonaiskustannuksista on noussut 8 prosentista 15 prosenttiin. Palkat ja palkkiot ovat nousseet 105 prosenttia eli hieman hitaammin kuin kokonaiskustannukset. Tästä syystä niiden osuus kokonaiskustannuksista on laskenut 38 prosentista 34 prosenttiin. Matka- ja majoituskulut ovat nousseet 172 prosenttia. Niiden osuus kokonaiskustannuksista on noussut 17 prosentista 20 prosenttiin. Kaikki yhteensä, muutokset 2000-luvulla Ulkopuolisten palvelujen kustannukset ovat nousseet 65 prosenttia. Niiden osuus kokonaiskustan - nuksista on noussut 10 prosentista 13 prosenttiin. Palkat ja palkkiot ovat nousseet 65 prosenttia. Niiden osuus kokonaiskustannuksista on noussut 17 prosentista 20 prosenttiin. Matka- ja majoituskulut ovat nousseet 42 prosenttia. Niiden osuus kokonaiskustannuksista on noussut 18 prosentista 20 prosenttiin. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 63

63 Urheilija- ja valmentajakulut ovat laskeneet 21 prosenttia. Niiden osuus kokonaiskustannuksista on laskenut 6 prosentista 4 prosenttiin. Varainhankinnan kulut ovat laskeneet 10 prosenttia. Niiden osuus kokonaiskustannuksista on laskenut 9 prosentista 7 prosenttiin. Keskinäiset avustukset ovat pysyneet euromääräisesti suurin piirtein samalla tasolla mutta niiden osuus kokonaiskustannuksista on laskenut noin 2,4 prosenttia. Hyväksytyt toimintamenot ja henkilöstö järjestöryhmittäin ja toiminnanaloittain eriteltynä Seuraavissa kuvioissa tarkastellaan kunkin järjestöryhmän toiminnanaloittaisia hyväksyttyjä toimintamenoja, ei siis kokonaiskustannuksia kuten edellä. Lisäksi kuvioissa on mukana henkilöstömäärien kehitys toiminnanaloittain (vasen pylväskuva ylhäällä). Henkilöstöä koskevissa luvuissa on jonkin verran tulkinnan varaa, koska järjestöt eivät ole aina eritelleet henkilöstöään toiminnanaloittain. Yksityiskohtainen luettelo järjestöjen henkilömääristä ja henkilöstökustannuksista on liitteessä 3. Kuvion 21 oikea pylväskuva ylhäällä kuvaa toiminnanaloittaista kustannusten muutosta. Tätä täydentää vielä kaksi alapuolella oleva piirakkakuvaa, jotka kuvaavat kokonaiskustannusten toiminnanalakohtaisia osuuksia vuosina 2001 ja Toiminnanalakohtaiset kustannukset perustuvat tiliselvitykseen. Selvityksessä mukana olevissa suurissa lajiliitoissa työskenteli 313 henkilöä vuonna Vuoden 2001 pylväästä puuttuvat Svolin ja Jääkiekkoliiton luvut, tämä huomioiden voidaan henkilömäärän kasvua pitää kohtuullisen maltillisena. Lajiliittojen henkilöstöstä 17 prosenttia toimi aikuisten ja 25 prosenttia nuorten liikunnan alalla vuonna Kustannusten osalta näiden toimialojen yhteenlaskettu osuus on jonkun verran pienempi eli 38 prosenttia (kuvio 21). Huippu-urheilu on kustannuksilla mitattuna edelleen lajiliittojen suurin toimiala, sen osuus on kuitenkin laskenut hieman 2000-luvun aikana. Lajiliittojen toi- Kuvio 21. Lajiliittojen henkilöstö (vasemmalla ylhäällä) ja hyväksytyt kustannukset toiminnanaloittain (muut kuviot) Järjestö Huippu Aikuiset Nuoriso LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 64

64 mialapainotuksia analysoidaan myös kolmannessa, tulosohjausta käsittelevässä luvussa. Toimialaorganisaatioiden yhteenlaskettu henkilöstömäärä oli 84 vuonna 2009 (kuvio 22). Määrä on kasvanut tasaisesti vuodesta 2001, jolloin palveluksessa oli 68 henkilöä. Eniten henkilöitä työskentelee lasten ja nuorten liikunnan parissa ja vähiten huippuurheilussa, mutta ensin mainittujen määrä on supis- tunut ja jälkimmäisen kasvanut tarkastelujakson aikana. Henkilöstön osalta kehitys on samansuuntaista lajiliittojen kanssa. Toimialaorganisaatioiden hyväksytyt toimintakustannukset ovat kasvaneet huomattavasti nopeammin kuin henkilöstön määrä. Voimakkaimmin ovat nousseet huippu-urheilun sekä hallinto- ja yhteisten menojen määrä. Kuvio 22. Toimialaorganisaatioiden henkilöstö kustannukset toiminnanaloittain Järjestö Huippu Aikuiset Nuoriso SLU:lla oli puolestaan 47 toimihenkilöä vuonna 2001 ja 56 toimihenkilöä vuonna Kaikkien näiden henkilöiden toiminnanalaksi on nimetty järjestöhallinto. Myös kaikki SLU:n kustannukset ovat nimetty järjestöhallinnon kustannuksiksi. Selvityksessä mukana olevissa seitsemässä SLU-alueessa työskenteli vuonna 2001 kaikkiaan 47 henkilöä ja vuonna 2009 jo 108 henkilöä (kuvio 23). Vuonna 2001 näistä työskenteli järjestöhallinnossa puolet (50 %). Tämän uosituhannen aikana hallinnossa työskentelevien osuus on hieman laskenut (46 %) ja henkilöitä on nimetty nuorisoliikunnan tehtäviin (32 %). Ylivoimaisesti suurin osa SLU-alueiden kustannuksista syntyy nuorisoliikunnan parissa. TUL:lla oli vuonna 2001 kaikkiaan 31 toimihenkilöä, joista 12 työskenteli nuorisoliikunnassa, 6 aikuisliikunnassa ja 13 järjestöhallinnossa. Vuonna 2009 vastaavat luvut ovat järjestyksessä 27, 12, 5 ja 10. Vuoden 2009 TUL:n hyväksytyistä menoista noin puolet syntyi hallinnossa (47 %), kolmannes nuorisoliikunnassa, 16 prosenttia aikuisliikunnassa ja 3 prosenttia huippu-urheilussa. 4 Liitteessä 3 ovat yksityiskohtaisemmat tiedot selvityksessä mukana olevien valtakunnallisten liikuntajärjestöjen henkilöstökehityksestä. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 65

65 Kuvio 23. SLU-alueiden kustannukset toiminnanaloittain Järjestö Huippu Aikuiset Nuoriso Kuviossa 24 tarkastellaan kaikkien tässä selvityksessä mukana olevien liikuntajärjestöjen henkilöstömääriä. Vertailuvuosiksi on valittu 2005 ja 2009, koska vuoden 2001 osalta puuttuvat Svolin ja Jääkiekkoliiton henkilöstöluvut. Vuonna 2005 selvityksessä mukana olevissa järjestöissä työskenteli 527 henkilöä ja vuonna 2009 kaikkiaan 587 henkilöä. Lisäystä on siis tullut kaikkiaan 60 henkilöä eli noin 11 prosenttia. Tästä lisäyksestä on suurin osa eli 37 henkilöä tullut SLU-alueille. Valtakunnallisten keskusjärjestön henkilöstömäärä on lisääntynyt mutta melko vähän. Suhteutettuna nopeammin kasvaviin kustannuksiin, voidaan tätä alustavasti pitää merkkinä yleisemmästäkin toimintatavan muutoksesta, jossa mieluummin turvaudutaan ulkopuolisiin palveluihin kuin palkataan uutta väkeä pysyviin vakansseihin. Toisaalta tässä tarkastellaan kaikkia järjestöjä yhdessä, joten mukana on tästä yleiskuvasta poikkeavia kehityskulkuja. Henkilöstön toimialoittaisessa sijoittumisessa ei tapahtunut suuria muutoksia vuosien välillä. Hallintohenkilöstön määrän osuus koko henkilöstöstä on kuitenkin jonkin verran kasvanut. Mikäli kohdentamaton hallinto-/järjestöhenkilökunta sivuutetaan, on nuorisoliikunta varsin selkeästi suurin liikunnan toimiala henkilöstön määrällä mitattuna. Hyväksytyillä toimintamenoilla mitattuna huippu-urheilun on kuitenkin vielä niukasti suurempi, vaikka sen osuus onkin laskenut vuodesta Yksi huippu-urheilun kustannuksia kasvattava tekijä on todennäköisesti lajiliittojen korkeat matka- ja majoituskustannukset, joista suurin osa on nimetty huippu-urheilun toimialalle. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 66

66 Kuvio 24. Selvityksessä mukana olevien liikuntajärjestöjen henkilöstö toiminnanaloittain 2005 ja Nuoriso 28 % 27 % Aikuiset 19 % 18 % Huippu 18 % 20 % Järjestö 34 % 36 % Kuvio 25. Selvityksessä mukana olevien liikuntajärjestöjen hyväksytyt toimintakustannukset toiminnanaloittain Järjestö Huippu Aikuiset Nuoriso LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 67

67 4.4 Taseen tunnusluvut Liikuntajärjestöjen valtiolle antamassa tiliselvityksessä kysytään myös järjestöjen tasetta koskevia lukuja, joista lasketaan kolme eri tunnuslukua. Nämä ovat maksuvalmius (current ratio), vakavaraisuusaste tai -prosentti ja lainojen lyhennysten hoitokate. Näistä viimeistä eli hoitokatetta koskevat luvut ovat niin puutteellisia, ettei niitä tässä analysoida. Sen sijaan maksuvalmiuden ja vakavaraisuusprosentin laskemiseen vaadittavat luvut ovat olemassa lähes kaikkien järjestöjen osalta. Järjestöjen tunnuslukujen analysointi on hedelmällistä myös siksi, että tiliselvityksessä on vaadittu paitsi kuluvan vuoden niin myös kahden edellisen vuoden taseluvut. Näin kolmeen vuoteen (2001, 2005 ja 2009) kohdistuvien tiliselvitysten analyysissa on saatu laskettua tunnusluvut kaikkiaan yhdeksälle vuodelle eli vuosille , ja ). Tämä antanee luotettavan kuvan järjestöjen 2000-luvun taloudellista tilanteesta näiden kahden tunnusluvun suhteen. Seuraavassa analysoidaan lyhyesti kumpaakin tunnuslukua järjestöryhmittäin, ensin maksuvalmiutta ja sitten vakavaraisuutta. On kuitenkin heti sanottava, että taselukujen ensisijainen tarkastelu tulisi tehdä järjestökohtaisesti. Järjestöjen erilainen koko ja taloudelliset erityispiirteet sekä yksittäiset historialliset tapahtumat heijastuvat vielä näihin viime vuosikymmenen taseiden perusteella laskettuihin tunnuslukuihin. Tästä syystä joidenkin järjestöryhmien sisällä on tunnusluvuissa suurta hajontaa, joka ei ilmene tunnusluvun mediaanissa tai keskiarvossa. Mediaani eli keskiluku kuvaa järjestöryhmälle yleisintä eli tyypillistä tunnuslukua ja keskiarvo on laskettu jakamalla järjestöryhmän tunnuslukujen summa ryhmään kuuluvien järjestöjen määrällä. Maksuvalmius (current ratio) Tunnusluku lasketaan jakamalla järjestön käteisvarat sekä lyhyellä aikavälillä rahaksi muutettava omaisuus lyhytaikaisella vieraalla pääomalla. Se kuvaa siis järjestön mahdollisuutta selvitä lyhytaikaisista veloistaan. Kysymyksiä herättää tunnusluvun suhteen lähinnä se, miten hyvin järjestön muut kuin pankkitilillä olevat saatavat ovat muutettavissa rahaksi kuten tavarat (vaihto-omaisuus) ja myyntisaamiset. Ainakin lähtökohtaisesti nämä eivät ole kuitenkaan liikuntajärjestöjen kaltaisten palvelutoimintaa harjoittavien voittoa tavoittelemattomien yhdistysten kohdalla merkittäviä eriä. Järjestöjen maksuvalmiudelle ei ole (ainakaan tähän mennessä) löytynyt yksiselitteisiä ohjearvoja. Yritystutkimusneuvottelukunnan (1999) ohjearvot yritysten maksuvalmiudelle ovat seuraavat: yli 2 hyvä 1-2 tyydyttävä alle 1 heikko Näiden ohjearvojen valossa liikuntajärjestöjen tilanne näyttää hyvältä (kuvio 26). Kaikkien järjestöryhmien kehitys on ollut 2000-luvun aikana tämän tunnusluvun suhteen hyvin myönteistä. Järjestöt ovat nousseet keskimäärin maksuvalmiuden tyydyttävältä tasolta hyvälle tasolle. SLU-alueiden maksuvalmius on pysytellyt järjestöryhmistä kaikkein korkeimmalla nousten ajoittain jo kolmen yläpuolelle. Hyvin korkealle (3-5) nousevat maksuvalmiusluvut voivat kertoa myös rahan liiallisesta sitomisesta nettokäyttöpääomaan eli rahoitus- ja vaihto-omaisuuteen. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 68

68 Kuvio 26. Liikuntajärjestöjen maksuvalmius Mediaani Keskiarvo LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 69

69 Vakavaraisuus-/omavaraisuusaste Liikuntajärjestöjen vakavaraisuutta kuvaava tunnusluku on laskettu seuraavalla kaavalla: oma pääoma + vapaaeht. varaukset x 100 taseen loppusumma Tunnusluku mittaa siis järjestön vakavaraisuutta vertaamalla taseen omia pääomia taseen loppusummaan. Tunnusluvulla voidaan mitata järjestön pitkän tähtäimen vakavaraisuutta ja tappion sietokykyä. Hyvä omavaraisuusaste luo järjestön toiminnan perustalle vakaamman ja turvatumman perustan. Tyypilliset ohjearvot omavaraisuusasteelle ovat seuraavat: Liikuntajärjestöjen omavaraisuusasteessa on enemmän hajontaa kuin maksuvalmiutta kuvaavassa tunnusluvussa. Joukossa on muutamia voimakkaasti negatiivisia arvoja, jotka painavat järjestöjen keskiarvojen selvästi mediaanin eli tyypillisen tason alapuolelle. Kokonaisuutena järjestöjen omavaraisuus on kuitenkin hyvää tasoa ja parantunut 2000-luvun loppupuolella etenkin lajiliittojen kohdalla. Maksuvalmiuden tavoin SLU-alueiden omavaraisuusasteetkin ovat liikuntajärjestöjen joukossa korkeimpia. yli 40 % = hyvä % = tyydyttävä alle 20 % = heikko LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 70

70 Kuvio 27. Liikuntajärjestöjen vakavaraisuusaste Mediaani Keskiarvo LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 71

71 4.5 Olympiakomitean talous Suomen Olympiakomitean kokonaistalous oli kuluilla mitattuna noin 4,5 miljoonaa euroa vuonna Kulut kasvoivat vuoteen 2009 mennessä 1,5 miljoonalla eurolla eli noin kuuteen miljoonaan euroon. Kokonaistaloudessa saavutettu kolmanneksen lisäys vastaa toimialaorganisaatioiden keskiarvoista kasvua. Olympiakomitea jakaa merkittävän osan saamastaan valtion toiminta-avustuksesta eteenpäin muille liikuntajärjestöille, lähinnä lajiliitoille. Tämä on sen erityispiirre suomalaisten liikuntajärjestöjen joukossa. Pääsääntöisesti Olympiakomitea pyrkii kehittämään huippu-urheilua tehostamalla lajiliittojen omaa valmennustoimintaa taloudellisen tuen ja sisällöllisen ohjauksen avulla. Se ei ole tavoitellut operatiivisten toimintojen keskittämistä itselleen tai se ei ole ollut järjestöpoliittisesti mahdollista. Tästä johtuen Olympiakomitean henkilöstön määrä on sen kokonaistalouteen ja esimerkiksi Nuoreen Suomeen ja SLU:un verrattuna suhteellisen pieni. Kuviossa 28 on esitetty Olympiakomitean tärkeimmät tulonlähteet sekä niiden eteenpäin jakamat avustukset. Sen omat tulot ovat kasvaneet 2000-luvulla melko voimakkaasti. Keskimäärin noin 65 prosenttia varainhankinnasta on peräisin yhteistyökumppaneiden kanssa solmituista sopimuksista. Sopimuksista saatavat tulot ovat edelleen koko Olympiakomitean talouden lailla sidoksissa olympiavuosia noudattavaan syklisyyteen (Sadan Vuoden Olympiadi 2007, 339). Varainhankinnan osuus kokonaistuloista on keskimäärin noin 30 prosenttia, mikä on samaa tasoa kuin suurilla lajiliitoilla. Lajiliitoista poiketen Olympiakomitea ei kuitenkaan saa/kerää tuloja sen varsinaiseen toimintaan osallistuvilta tahoilta eli lähinnä muilta liikuntajärjestöiltä. Sitä vastoin Olympiakomitea ei käytä kaikkia tulojaan itse vaan jakaa niitä eteenpäin muille järjestöille. Näin Olympiakomitea jakaa huippu-urheiluun osallistuville järjestöille valtion ja yritysten rahaa, mikä vahvistanee myös OK:n arvostusta niiden keskuudessa. Keskitetymmässä huippu-urheilujärjestelmässä keskusorganisaation legitimiteetti pitäisi rakentaa todennäköisesti toiselle pohjalle. Kuvio 28. Olympiakomitean oma varainhankinta, saadut valtion toiminta- ja erityisavustukset ja edelleen jaetut avustukset Saadut valtionavustukset Edelleen jaetut valtionavustukset Oma varainhankinta 5 Myös Nuori Suomi edelleen jakaa avustuksia liikuntajärjestöille. Tulosohjausaikakaudella syntyneen NS:n välittämät avustukset ovat ministeriön korvamerkittyjä ohjelmallisia erityisavustuksia. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 72

72 Olympiakomiteassa työskenteli vuonna 2001 kymmenen henkeä. Vuonna 2009 henkilöstömäärä on 13 henkeä, joten kovin suurta lisäystä ei ole tapahtunut (liite 3). Henkilöstökulut ovat samalla aikavälillä kuitenkin lähes kaksinkertaistuneet. Vuoden 2009 henkeä kohden jaetut henkilöstökulut ( ) ovat toiseksi korkeimmat tässä tarkastelluista järjestöistä. Varsinaisen henkilöstön palkkakustannusten nousun ohella/sijaan kysymys voi olla myös OK:n luottamuselimiin kuuluvien jäsenten palkkioiden noususta nykyisin yleistyvän käytännön mukaisesti. OK:n kuluista suhteellisesti eniten ovat lisääntyneet henkilöstökulujen sijaan kuitenkin urheilu- ja valmentajakulut (Kuvio 29). Kulujen kasvu on kohdennettu tiliselvityksessä nuorisoliikunnan alalle, joten se liittyy todennäköisesti nuorten olympiavalmentajien virkojen perustamiseen vuonna Tässä järjestelmässä Olympiakomitea maksaa osan kyseisten olympiavalmentajien palkasta, mutta ei ole näiden työnantaja. Kysymyksessä on siten urheilujärjestöjen keskinäisiin avustuksiin verrattavasta kulutapahtumasta. Olympiakomitean matka- ja majoituskulut ovat lajiliittoihin verrattuna hyvin pienet, vaikka ne ovatkin jonkin verran nousseet tarkastelujaksolla. Olympiakomitean yhteenlasketut omat kulut ovat kasvaneet tarkastelujaksolla noin 30 prosenttia, mikäli eteenpäin jaetut keskinäiset avustukset ja niihin verrattavat urheilu- ja valmentajakulut luetaan niiden ulkopuolelle. Tämä vastaa toimialaorganisaatioiden keskimääräistä kulujen kasvua. Talouden näkökulmasta toimialoittuminen ei ole muuttanut yli satavuotisen Olympiakomitean käytänteitä ainakaan perustavalla tavalla. Kuvio 29. Olympiakomitean kulut ilman keskinäisiä avustuksia Muut kulut Urheilija- ja valmentajakulut Matka- ja majoituskulut Henkilöstökulut yhteensä LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 73

73 4.6 Vammaisurheilun ja erityisliikunnan talous ja henkilöstö (Kati Lehtonen) Erityisliikunnan kokonaisrahoitus OKM rahoitti vuonna 2011 erityisliikunnan koko toimintakenttää 7,4 miljoonalla eurolla. Se on noin viisi prosenttia liikuntabudjetin kokonaisuudesta ja järjestöavustuksista erityisliikunnan osuus on noin kahdeksan prosenttia. Erityisliikunnan osuus jakaantui eri toimijoiden kesken seuraavasti: Erityisliikunnan ohjaajien (90 kuntaa) palkkaosuudet Kuntien ohjattu erityisliikuntatoiminta Erityisliikuntajärjestöt (mukana Paralympiakomitea) Erityisliikunnan tutkimus Järjestöille suunnattu rahoitus jakaantui siten, että VAU:n osuus oli 1,525 miljoonaa euroa, SoveLi:n euroa ja Kuurojen Urheiluliiton euroa. Lisäksi SoveLin kahdeksan jäsenjärjestöt saivat omat toiminta-avustukset (yhteensä euroa). Näiden lisäksi Paralympiakomitealle myönnettiin euron avustus (Erityisliikunnan kokonaisrahoitus 2011). Toiminta-avustusten kautta tarkasteltuna erityisliikunnan painopiste on vahvasti järjestöissä. Ne saavat yli puolet erityisliikunnalle suunnatusta kokonaisrahoituksesta. Järjestöjen kesken taloudelliset resurssit ovat sen sijaan ohjautuneet pääasiallisesti VAU:lle ja Paralympiakomitealle. Nämä kaksi järjestöä saavat lähes 60 % erityisliikuntajärjestöille kohdennetusta toiminta-avustuksesta. Yksistään VAU:n osuus toiminta-avustuksista on 37 %. Kokonaisuutena OKM:n erityisliikunnan rahoitus kasvoi vuosien aikana n. 3,9 miljoonasta eurosta 7,4 miljoonaan euroon. Avustukset Julkisen tuen osuus erityisliikuntajärjestöjen hyväksyttävistä toimintamenoista oli koko 2000-luvun ajan vähintään puolet (taulukko 7 ja kuvio 30). Vuosittaiset vaihtelut johtuivat esimerkiksi kisamatkoille anottujen avustusten hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Etenkin pienemmissä liitoissa kaukana sijainneet arvokisat tai oletettua suuremmat kulut aiheuttivat helposti taloudellisia ongelmia ja riippuvaisuus OKM:n rahoituksesta oli suurta. Kokonaisuutena julkisen tuen osuus kasvoi lähes poikkeuksetta kaikissa järjestöissä vuosien aikana (kuvio 31). Suurin yksittäinen avustus kaikilla järjestöillä oli OKM:n toiminta-avustus. NKL ja SIU saivat Paralympiakomitealta nk. paralympiatukea, joka käytettiin paralympialajien kehittämiseen ja valmennuksesta aiheutuneisiin kuluihin. OKM:n erityisavustuksia saattoi saada esimerkiksi kisamatkoista aiheutuneisiin kuluihin tai erillisprojekteihin (esim. koulutushankkeet). Muita julkisia tukia antoivat esimerkiksi RAY ja STM. Niiden osuus jäi kuitenkin vähäisiksi OKM:n yleisiin toiminta-avustuksiin sekä erityisavustuksiin verrattuina. VAU:lle osoitettu toiminta-avustus vuonna 2010 oli miljoonaa euroa ja vuotta aiemmin neljän eri järjestön yhteenlaskettu avustus oli miljoonaa euroa. Yhdistyminen ei siten ainakaan taloudellisista lähtökohdista tarkasteltuna ollut järjestöille huono vaihtoehto. Taulukko 7. Julkisen tuen prosentuaalinen osuus hyväksyttävistä toimintamenoista ELLI 67,44 61,37 54,42 SKLU 63,28 68,56 65,80 NKL 59,20 68,95 61,43 SIU 58,43 72,42 75,65 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 74

74 Kuvio 30. Erityisliikuntajärjestöjen toiminta-avustukset ja varsinaisen toiminnan kulut ( ). Toimintaavustus Varsinaiset toiminnan kulut Kuvio 31. Eritysliikuntajärjestöjen avustukset ( ). Toiminta-avustus OKM Muu julkinen tuki (sis. OK/Para) LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 75

75 Varsinaisen toiminnan kulut Toiminnanaloittain kuluja muodostui eniten huippuurheilusta ja järjestösektorilta (kuvio 32). On kuitenkin huomioitava, että esimerkiksi VAU:ssa huippuurheilun alle on tiliöity myös muun kilpailutoiminnan kuluja. SIU:lla huippu-urheilu ja järjestösektori molemmat aiheuttivat noin kolmanneksen varsinaisen toiminnan kuluista aikuisten ja nuorisosektorin viedessä yhteensä kolmanneksen tai vähemmän. NKL:lla aikuisten harrasteliikuntaan käytettiin rahaa eniten. VAU:n osalta huippu-urheilu aiheutti yli kolmanneksen varsinaisen toiminnan kuluista. Järjestöjen yhteenlasketut varsinaisen toiminnan kulut kasvoivat tasaisesti vuoteen 2009 asti (kuvio 33 ja 34). Eniten lisääntyivät järjestösektorin kulut. Ne nousivat vuodesta 2001 vuoteen 2009 noin euroa, mutta laskivat yhdistymisen jälkeen vuoden 2001 tasolle. Myös varsinaisen toiminnan kokonaiskulut laskivat järjestöjen yhdistymisen jälkeen. Huippu-urheilusektorilla kulut kasvoivat ollen vuonna 2010 yli miljoona euroa. Se oli noin 40 % VAU:n varsinaisen toiminnan kaikista kuluista vuonna Nuoriso- ja aikuisliikuntasektorin kulut pysyivät lähes ennallaan koko 2000-luvun ajan. Kuvio 32. Varsinaisen toiminnan kulut järjestöittäin ja toiminnanaloittain ( ) Järjestö Huippu Aikuiset Nuoriso LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 76

76 Kuvio 33. Varsinaisen toiminnan kulut erityisliikuntajärjestöissä ( ) vuoden tiedoissa laskettu yhteen SIU:n, NKL:n, ELLI:n ja SKLU:n varsinaisen toiminnan kulut. Järjestö Huippu Aikuiset Nuoriso Kuvio 34. Varsinaisen toiminnan kulut (%). Järjestö Huippu Aikuiset Nuoriso VAU LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 77

77 Tarkemmasta kulujen jaottelusta selviää, että kulut vähenivät matka- ja majoituskulujen, ulkopuolisten palveluiden sekä muiden kulujen osalta (kuvio 35 ja 36). Toiminnanaloittain tarkasteltuina huippu-urheilun matka-, henkilöstö,- vuokra- ja muut kulut puolestaan kasvoivat. Järjestösektorilla matka- ja majoituskulut ja muut kulut hiukan pienenivät, mutta ulkopuolisten palvelujen osuus kasvoi. Palkkakulut pysyivät kokonaisuudessaan samansuuruisina. Kuvio 35. Varsinaisen toiminnan kulut toiminnanaloittain ( ). Järjestö Huippu Aikuiset/ Harraste Nuoriso LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 78

78 Kuvio 36. Varsinaisen toiminnan kulut toiminnanaloittain (%) Järjestö Huippu Aikuiset/ Harraste Nuoriso LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 79

79 Henkilöstön määrä ja henkilöstökulut Henkilöstön määrä pysyi järjestöissä lähes ennallaan koko 2000-luvun ajan lukuun ottamatta NKL:a. Henkilöstön määrä lisääntyi siellä vuonna 2005 kuudella henkilöllä (taulukko 8). Tili- tai toimintakertomuksista ei selviä, ovatko kyseessä osa-aikaiset vai päätoimiset työntekijät. Merkillepantavaa on se, että henkilöstön lisääntyessä henkilöstökulut NKL:ssä pienenivät. Vastaavasti muissa järjestöissä, joissa henkilöstön määrä pysyi lähes ennallaan, henkilöstökulut kasvoivat. Järjestöistä NKL:ssa aikuisten harrasteliikunta on aiheuttanut suhteessa eniten henkilöstökuluja (kuvio 11). Lasten ja nuorten liikunnan henkilöstökulut ovat olleet pienimmät kaikissa järjestöissä. SIU:ssa henkilöstökulut jakaantuivat vuonna 2005 melko tasaisesti eri toiminnanalojen välille, mutta muina vuosina järjestösektorista aiheutui eniten kuluja. ELLI:ssä henkilöstökulut ovat tulleet pääasiassa toiminnanjohtajan palkkakuluista ja SKLU:n osalta kulut oli eroteltu vain vuoden 2001 osalta. Taulukko 8. Henkilöstön määrä, mukana osa-aikaiset työntekijät. Vuosi Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö Yhteensä ELLI ,00 0,00 0,00 1,00 1, ,00 0,00 0,50 1,00 0, ,00 0,00 1,00 0,00 1,00 NKL ,00 2,00 1,00 2,00 6, ,00 4,00 4,00 2,00 12, ,00 4,00 5,00 2,00 13,00 SIU ,50 0,50 2,00 5,00 8, ,00 2,00 2,00 3,00 9, ,00 2,00 2,00 3,00 8,00 SKLU ,50 0,50 0,00 2,50 3, ,00 1,00 0,00 2,00 4, ,85 0,50 1,50 2,50 5,35 VAU ,00 9,00 4,00 7,00 24,00 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 80

80 4.7 Nuori Suomi (Maarit Nieminen) Urheilun taloudellinen tukeminen ei ole mikään uusi ilmiö. Itkosen, Ilmasen ja Matilaisen (2007) mukaan urheilulla on ollut omat rahoittajatahonsa niin kauan kuin urheilua on harjoitettu. Taloudellisen tukemisen muutokset voidaan kytkeä muihin yhteiskunnallisiin muutoksiin. Yhteiskunnan eriytymisen myötä myös urheilun alueella on tapahtunut eriytymistä niin talouden, sosiaalisen kuin kulttuurinkin osa-alueilla. Urheilu, erityisesti huippu-urheilu, on kehittynyt tuotteeksi. (Itkonen ym. 2007, 9 15.) Urheilun järjestökentän muutoksessa Nuori Suomi jäi hetkeksi täysin yritysten antamien resurssien varaan. Alasajon vuoksi SVUL ei pystynyt enää rahoittamaan Nuoren Suomen toimintaa millään lailla ja kun Nuori Suomi ei ollut valtionapukelpoinen, jäi toiminnan mahdollistaminen yritysten vastuulle. (Haastattelu 1.) Perustamisestaan lähtien Nuori Suomi hyödynsi merkittävällä tavalla yhteistyökumppaneidensa taloudellista tukea ja hankki toiminnalleen julkisuutta erilaisten kampanjoiden kautta. Yrityksiltä saatua rahoitusta on käytetty takaamaan medianäkyvyys ja ihmisten tietoisuus toiminnasta. Näin on pyritty varmistamaan toiminnan jatkuminen. (Haarma 2010.) SLU:n jäseneksi päästyään Nuori Suomi sai vastuulleen tulosperusteisen valtionavun jakoprosessin valmistelutyön ja oli näin mukana vaikuttamassa nuorisoliikunnan saamaan valtionavustukseen (NS toimintakertomus 1995, 3). Vuonna 1995 Nuori Suomi hyväksyttiin valtionapukelpoiseksi ja se sai valtionapua kyseisenä vuonna 1 miljoonaa markkaa ( ). Lisäksi sille myönnettiin muita avustuksia kaikkiaan mk ( ). Nuori Suomi jakoi lajiliitoille ylimääräistä toimintatukea mk ( ). Pääosa Nuoren Suomen toimintarahoista, yli 3,5 miljoonaa markkaa ( ), tuli kuitenkin edelleen yhteistyökumppaneilta. (NS toimintakertomus 1995, 20.) Vuonna 1996 Telecomin ja Silja Linen tuella jaettiin mk ( ) vauhditusrahaa jäsenliittojen nuorisourheiluhankkeisiin (NS toimintakertomus 1996, 20). Lapsella on oikeus liikkua -hankkeen käynnistyminen vuonna 1998 heijastui myös Nuoren Suomen taloudellisiin resursseihin. Keskon tuleminen mukaan toimintaan ja samana vuonna saatu opetusministeriön 1,6 miljoonan markan ( ) erityisavustus käytettäväksi lasten liikunnan kehittämishankkeen kuluihin olivat merkittävimmät vaikuttajat kokonaistuottojen nousuun. Valtionapua Nuori Suomi sai vuonna ,75 miljoonaa markkaa ( ). (NS toimintakertomus 1998, 7; 26.) Myös opetusministeriön vuonna 1999 käynnistämällä Lasten ja nuorten liikuntaohjelmalla oli suora vaikutus Nuoren Suomen talouteen. Tarmokkaasti tehdyn edunvalvontatyön ansiosta opetusministeriön budjettiin tuli esitys 6,0 mmk:n (1,2m ) paikallistuesta lasten päivittäisen liikunnan edistämiseen. (NS toimintakertomus 1995, 8.) Vuoden 1999 aikana Nuori Suomi jakoi opetusministeriön ja yhteistyökumppaniensa kanssa paikallistukea iltapäivä- ja seuratoimintaan lähes 4,5 mmk ( ) (NS toimintakertomus 1999, 6) ja vuonna 2000 noin 10,5 mmk (2,1 M ). Vuosina Nuori Suomi jakoi opetusministeriön myöntämää paikallistukea iltapäivä- ja seuratoimintaan noin 1,0 1,5 miljoonaa euroa vuosittain. Lakimuutoksen myötä vuodesta 2004 eteenpäin lääninhallitukset jakoivat iltapäivätoiminnan tuet ja Nuori Suomi oli mukana valmistelemassa kriteerejä. Nuori Suomi jakoi edelleen kuitenkin opetusministeriön myöntämää paikallistukea seuratoimintaan. (NS toimintakertomukset , seuratoiminta, liikkuva iltapäivä.) Nuoren Suomen omat valtion toiminta-avustukset liikkuivat vuosien aikana 3,5 miljoonasta markasta ( ) 1,8 miljoonaan euroon. Opetusministeriön Lasten ja nuorten liikuntaohjelmaan vuosina myöntämät varat vaihtelivat 0,22 2,4 miljoonan euron välillä. Lasten ja nuorten liikuntaohjelmaan myönnetyistä varoista suorana rahallisena tukena seurojen ja lajiliittojen hankkeisiin myönnettiin euroa vuosina Vuonna 2006 Nuoren Suomen valtionapu nousi lähes miljoonaan euroon ja opetusministeriön tuki Lasten ja nuorten liikuntaohjelmalle kasvoi 2,8 miljoonaan euroon, josta 1,7 miljoonaa euroa myönnettiin suorana rahallisena tukena lajiliittojen ja seurojen hankkeisiin. (NS toimintakertomus , talous.) Nuoren Suomen saamat valtion toiminta-avustukset ovat kasvaneet tuntuvasti 2000-luvun aikana (kuvio 37). Samanaikaisesti yritysten antama tuki/rahoitus on laskenut selkeästi. Kuviossa 37 esitetään yhteistyösopimuksista ja valtion toiminta-avustuksesta saatujen resurssien muutokset. Valtionapua Nuori Suomi on saanut pian yhdistyksen perustamisen jälkeen ja sen määrä on kasvanut melko tasaisesti vuoteen 2001 saakka. Vuonna 2002 Nuori Suomi saavutti pitkäaikaisen tavoitteensa ja valtion toiminta-avustus nousi tuntuvasti (NS toimintakertomus 2002, 5). 6 suluissa olevat summat vuoden 2009 euroja LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 81

81 Tarkasteltaessa Nuoren Suomen yhteiskunnallista asemaa valtion toiminta-avustusten määrän perusteella, voidaan todeta järjestön vaikutusvallan lisääntyneen 2000-luvun aikana selvästi. Erityisesti Nuoren Suomen edelleen jakamien opetusministeriön avustusten määrä on lisääntynyt merkittävästi. Kuviossa 38 esitetään valtiolta saatujen erityisavustusten ja niiden edelleen jakamisen muutokset ry:n alkuvuosista 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppuun. Toinen merkittävä piikki rahoituksessa ajoittuu vuoteen 2006, jolloin sekä erityisavustus että opetusministeriön edelleen jaetut avustukset lisääntyivät miljoonalla eurolla. Tämä lisäys kohdistui seuratoiminnan paikallistukihankkeisiin, joissa Nuorella Suomella on koordinaattorin ja rahanjakajan rooli. Syynä kasvaneeseen tukeen olivat Veikkauksen hyvä tulos ja opetusministeriön päätös resurssien ohjaamisesta seuratukeen (NS toimintakertomus 2006, 5). Tarkasteluvuosina (1995, 2001, 2005 ja 2009) Nuori Suomi ry:n valtion erityisavustukset ovat olleet korkeimmalla tasolla vuonna Vuonna 2009 erityisavustusten määrä on hieman laskenut, kun taas edelleen jaettujen avustusten määrä on hieman lisääntynyt. Nuori Suomi on omalla toiminnallaan pyrkinyt viemään eteenpäin urheilun hyvää kertomusta ja tätä kautta houkutellut yrityksiä tukemaan sen toimintaa. Itkosen (1997, ) mukaan urheilun hyvän kertomukseen voidaan yhdistää sellaisia sanoja kuin järjestys, kuri ja tahto, raittius, reippaus ja ryhti, ilo ja valo, sisu, kestävyys ja rohkeus. Erityisesti Nuori Suomi -ohjelman alkuaikoina kiinnittyminen urheilun hyvän kertomukseen ja esimerkiksi alkoholin käytön ehkäisemiseen tuli esille yhteistyössä Alko Oy:n kanssa ja erilaisten valistuslehtisten julkaisussa. Huippu-urheilun kamppaillessa erilaisten lieveilmiöiden parissa lasten ja nuorten liikunnan luulisi kiinnostavan sponsoreita enenevässä määrin. Nuori Suomi on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa lasten ja nuorten liikunnan puolestapuhujana ja tämän seurauksena järjestön toimintaa tukevat yritykset saavat melko helposti näkyvyyttä varttuvan sukupolven hyvinvoinnista huolehtijoina ja kansanterveyden edistäjinä. Nuoren Suomen henkilöstö on kasvanut 1990-luvun puolivälistä koko ajan. Merkille pantavaa henkilöstössä on erityisesti markkinointihenkilöjen olemassaolo toiminnan alusta saakka ja myös heidän määränsä kasvaminen. Muutosta henkilökunnassa on tapahtunut toiminnan osa-alueiden lisääntymisen myötä. Vielä 1995 henkilöstön nimikkeet viittaavat lähinnä urheiluseuratoimintaan, kun taas vuonna 2000 henkilökunta on ryhmitelty toiminnan eri osaalueiden alle. Tämä viestii voimakkaasti toiminnan laajenemisesta yhä enemmän myös päiväkotien ja koulujen puolelle. Samaan aikaan ajoittuu myös Lapsella on oikeus liikkua -hanke sekä opetusministeriön rahoittama Lasten ja nuorten liikuntaohjelma, jonka toteuttaminen on edelleen Nuoren Suomen vastuulla. Nuori Suomi on saavuttanut valtion liikuntajärjestelmässä merkittävämmän aseman ja lisääntyneen tehtäväkentän myötä myös esim. henkilöstömäärä on kasvanut tasaisesti kahdestakymmenestä vajaaseen kolmeenkymmeneen henkilöön. 4.8 Yhteenveto Liikuntajärjestöjen talous on kulkenut keskimäärin parempaan suuntaan 2000-luvulla. Niiden toimintabudjetit ovat kasvaneet kohtuullisella vauhdilla, vaikkei mistään voimakkaasta kasvusta voikaan puhua. Kasvuvauhti on kuitenkin ylittänyt valtionavustusten kasvun 2010-luvun loppua lukuun ottamatta. Tässä on kuitenkin järjestöryhmien välillä merkittäviäkin eroja. Toimintabudjetin kasvu on kuitenkin perustunut enemmän oman tulorahoituksen kasvuun kuin valtionavustuksen kasvuun, mitä voitaneen pitää terveenä merkkinä. Tulorahoituksen kasvu on perustunut erityisesti järjestöjen varsinaiseen toimintaan osallistuvilta perittäviin erilaisiin maksuihin. Ulkopuolisen varainhankinnan osuus tuotoista on selkeästi pienempi vuosituhannen lopussa kuin alussa. Tämä kertonee myös jonkinlaisesta laajemmasta toimintatavan muutoksesta, ehkä lähinnä järjestöjen tarjoamien palvelujen markkinoitumisesta ja tuotteistumisesta. Tiliselvitysten valossa varainhankintaan käytetään huomattavan vähän rahaa suhteessa niiden tuottoihin. Nyt kun valtionavustukset nousevat suhteellisen nopeasti kaikki järjestöt eivät välttämättä edes koe voimakasta painetta varainhankinnan kasvattamiseksi. Tässä skenaariossa ulkopuolisen varainhankinnan osuus tuotoista jatkaa supistumistaan. Kustannuspuolella herättää huomiota useiden järjestöjen voimakas ulkopuolelta hankittujen palvelujen kustannusten kasvu. Myös maksettujen palkkojen ja palkkioiden summa (+65 %) on kasvanut huomattavasti nopeammin kuin henkilöstön määrä (+9%). Nämä molemmat muutokset saattavat kertoa henkilöstön päällikköistymisestä ja joidenkin operatiivisten tehtävien ulkoistamisesta. Nämä ovat kuitenkin vain alustavia oletuksia, joiden paikkaansa pitävyyttä voidaan arvioida jatkoselvityksissä. Järjestöjen taseet ovat pääsääntöisesti tervehtyneet 2000-luvun aikana maksuvalmiutta ja omavaraisuusastetta kuvaavien tunnuslukujen valossa. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 82

82 Kuvio 37. Nuori Suomi ry:n yhteistyösopimusten ja valtion toiminta-avustusten muutokset vuosina (NS toimintakertomukset ). Valtion toimintaavustus Valtion erityisavustukset Yhteistyösopimukset Kuvio 38. Nuoren Suomen valtion erityisavustusten kehittyminen ja OPM:n edelleen jaetut avustukset vuosina (NS toimintakertomukset ). OPM:n edelleen jaetut avustukset LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 83

83 Kuvio 39. Nuori Suomi ry:n henkilöstökulujen jakautuminen vuosina 2001, 2005 ja Nuorisoliikunta Järjestötoiminta Liikuntatoiminta yhteensä Kuvio 40. Nuori Suomi ry:n henkilöstömäärän kasvu vuosina 1995, 2001, 2005 ja (NS toimintakertomukset ) Henkilöstön lukumäärä keskimäärin LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 84

84 5 Toimialaprojektin tulokset Outi Aarresola ja Jarmo Mäkinen LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 85

85 5 Outi Toimialaprojektin tulokset Aarresola ja Jarmo Mäkinen Toimialat ja tulosohjauksen ohjaavuus Opetusministeriö siirtyi tulosohjaukseen vuoden 1993 alussa ja sen alaiset laitokset liikuntajärjestöt mukaan lukien vuoteen 1995 mennessä. Tulosohjaus korvasi entisen normi- ja panosohjauksen. Opetusministeriö ryhtyi ohjaamaan hallinnonalansa yksiköitä ja yleensä myös valtion tukemaa toimintaa rahoituskehyksillä ja sopimalla yksiköiden kanssa toiminnalle asetettavista tavoitteista. Liikunnankin tulosohjausta perusteltiin sillä näkemyksellä, että valtionavustusten myöntäjänä valtionhallinnon on voitava asettaa tavoitteita toiminnalle, joita se tukee rahallisesti (opetusministeriö 1992; VLN 1993). Tulosohjauksessa on kuitenkin tunnistettu kansalaistoiminnalle ominainen riippumattomuus ja painotettu yhteistyötä tulosalueiden määrittelyssä (opetusministeriö 1995). Samalla syntyi edelleen voimassa oleva lajiliittojen tulosaluejaottelu, jossa lasten ja nuorten liikunta sai 50 prosentin, aikuisliikunta 25 prosentin ja kilpa- ja huippu-urheilu 25 prosentin painoarvon.. Tulosohjauksen ohjaavuuteen vaikuttavat monet tekijät. Ensinnä on otettava huomioon, että valtiontuen osuus lajiliiton kokonaistuloista vaihtelee voimakkaasti. Tässä selvityksessä mukana olleiden lajiliittojen saama julkinen tuki kattoi niiden hyväksytyistä menoista prosenttia, ollen keskimäärin 26 prosenttia. Ohjaavuuden vaikuttavuus suhteutuu tulorakenteeseen. Toiseksi lajiliiton suhtautuminen toimialakohtaiseen tulosohjaukseen riippuu myös lajikohtaisista piirteistä. Lajiliittojen mahdollisuudet sopeuttaa toimintaansa tulosaluejaotteluiden ja niitä koskevien painotusten suuntaan eivät ole yhtä hyvät. Yksillä liitoilla toiminta kohdistuu luontevasti kaikille tulosalueille, kun taas toisilla se voi painottua vain yhteen tulosalueeseen. Ensin mainitussa liitossa koetaan, että tulosohjaus kohtelee sitä oikeudenmukaisesti ja sen on helppo toteuttaa valtionhallinnon sille asettamat tavoitteet. Tällaisia lajiliittoja ovat esimerkiksi Suomen Voimisteluliitto ja Suunnistusliitto. Toisissa lajeissa esimerkiksi lentopallossa mahdollisuudet kehittää aikuisten harrasteliikuntaa ovat rajalliset jo taitovaatimustenkin vuoksi. Tulosohjauksen näkökulmasta yksittäinen lajiliitto onkin problemaattinen yksikkö, koska valtionhallinnon näkökulmasta tuskin on tarpeellista saada ihmisiä tietyn lajin pariin vaan ylipäätään liikunnan pariin. Lajiliiton on tarkoituksenmukaista toimia sille luontevalla toimintakentällä ja tarjota mahdollisuuksia lajista lähtökohtaisesti kiinnostuneille ihmisille. Nykyinen tulosaluekohtainen arviointi voisikin palvella paremmin suurempaa järjestöryhmää tai koko liikunnan järjestökenttää. Henkilöstön sijoittumisessa ja kustannusten kohdentumisessa ei systemaattista muutosta Projektissa mukana olevien järjestöjen henkilöstön sijoittumisessa ja kustannusten kohdentumisessa toimialoittain ei ole tapahtunut tulosohjauksen suuntaista systemaattista ja suurta muutosta vuodesta 2001 vuoteen 2009 välillä. Järjestöryhmittäin ja yksittäisten liittojen osalta joitakin muutoksia on tapahtunut. Suurten lajiliittojen resurssien siirto lasten ja nuorten urheiluun olisi pitänyt näkyä selkeämmin, jotta voisi sanoa valtion tulosohjauksen painotusten vaikuttaneen niiden päätöksentekoon. Luvussa neljä tarkastellut toimialakohtaiset henkilöstö- ja kustannusmuutokset viittaavat 2000-luvun osalta pikemminkin lievästi päinvastaiseen suuntaan. Samassa luvussa löytyi kuitenkin perusteita sille tulkinnalle, että nuorisotoiminnan osuus saattoi kasvaa 1990-luvun puolella, mutta suurten lajiliittojen osalta muutoksen lakipiste saavutettiin todennäköisesti vuosituhannen loppuun mennessä, 2000-luvulla muutoksia ei ole enää tapahtunut. Luvussa neljä ilmeni, että toimialaorganisaatioiden yhteenlasketut henkilöstö- ja kustannusmuutokset ovat samansuuntaisia kuin suurissa lajiliitoissa, vaikka tulosohjauksen ohjaavuudesta ei varsinaisesti voikaan keskustella muiden kuin lajiliittojen osalta. Yhä kasvavat SLU-alueet ovat kuitenkin tuoneet merkittävästi uusia resursseja lasten ja nuorten urheiluun. Tästä johtuen toimialan osuus (27 %) hyväksytyistä kustannuksista on pysynyt samana vuodesta 2001 vuoteen 2009, kun kaikki tässä selvityksessä mukana olevat liikuntajärjestöt lasketaan yhteen. Luvussa kolme ilmeni, että lajiliittojen käytännöt poikkeavat keskinäisesti siinä, miten ne vähentävät varsinaisen toiminnan kustannuksia hyväksyttäviä LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 86

86 toimintakustannuksia laskettaessa. Lisäksi käytännöt vaikuttaisivat muuttuneen vuosituhannen alusta, sillä sen alussa lajiliitot vähensivät varsinaisista toimintamenoista tuottoja ja keskinäisiä avustuksia selvästi enemmän kuin vuosituhannen lopussa. Nämä seikat ja myös keskustelut kahden lajiliiton edustajan kanssa viittaavat siihen, että lajiliitot kaipaavat ministeriöltä tarkempaa tiliselvitysten täyttämistä koskevaa ohjeistusta. Lajiliittoja ohjaavat niiden omat peruslähtökohdat, ei valtion tulosohjaus Tämä tutkimusprojektin yhteydessä haastatellut kuusi lajiliittojohtajaa linjasivat selkeästi, että liittojen toimintaa ohjaavat liiton omat peruslähtökohdat, ei valtion tulosohjaus. Kukaan haastatelluista liittojohtajista ei kokenut, että liitto tekisi toimintaa vain tulosohjauksen vuoksi. Tulos on sinänsä merkittävä, koska 1990-luvun rakennemuutoksen jälkeen tehdyssä Heikkalan ja Kosken (1998) tutkimuksessa 70 prosenttia lajiliitoista ilmoitti, että se on muuttanut toimintaansa tulosohjauksen suunnassa. Tuolloin toimialoittuminen liitoissa lisääntyi ja nuorisoliikunnan painotus kasvoi sekä rakenteissa että toimintasuunnitelmissa. Lajiliitot eriytyivät entistä enemmän arvopohjan, hallinnon rakenteiden ja toiminnan aktiivisuuden suhteen. Tehtiin tietoisia valintoja huippuurheilun, lasten ja nuorten liikunnan sekä aikuisten harrasteliikunnan suhteen. Tähän vaikuttivat niin tulosohjaus kuin yleinen talouden kiristyminenkin. (Koski & Heikkala 1998, ) Nykytilanteessa on todennäköistä, että lähes 20 vuotta käytössä olleet tulosalueet ovat käyneet itsestäänselvyyksiksi liittojen strategisissa valinnoissa. Uudenlainen tulosjaottelu voisi aiheuttaa enemmän tavoitteiden uudelleensuuntausta, ja tällöin myös todellinen ohjaavuus tulisi selväpiirteisemmäksi. Tämän tutkimuksen yhteydessä ei kuitenkaan selvitetty liittojohtajien ajatuksia siitä, mitä tulosalueiden muuttuminen liitoissa aiheuttaisi. Tulosohjaus kaipaa uudistamista valtiontuki edelleen tervetullutta Haastatteluissa tuli esiin joitakin ongelmakohtia itse tulosohjausprosessissa. Valtionavun koettiin jatkavan aina samoja latuja, jollei liiton toiminnassa tapahdu radikaaleja muutoksia. Tätä tuskin voidaan sinänsä pitää ongelmana (muutos ei ole itseisarvo), mutta lajiliiton näkökulmasta näyttää siltä, että tuloksella ei ole suurtakaan merkitystä. Lisäksi esityksiä tekevien virkamiesten tai lausunnonantajien mahdollisuuksiin perehtyä liittojen erityispiirteisiin ei oltu kovin luottavaisia. Ohjausjärjestelmän tulisi olla faktisempi. Monen lajin kannalta käytännön ongelmia aiheutti se, että lajin omatoimiset harrastajat eivät ole missään rekisterissä. Myös näiden harrastajien olemassaolo koettiin useimmiten liiton toiminnan tuloksena, vaikka näin suoraviivaisesti tuskin voidaan kaikkien lajien kohdalla ajatella; liikuntakulttuuria ohjaavat muutkin tekijät kuin järjestökenttä. Lisäksi koko tulosohjaushistorian ongelmana on ollut, etteivät tulosalueet vastaa lajiliittojen omaa toiminnan suunnittelua, ja kustannusten jako tulosalueisiin tehdään vain ministeriön tiliselvityksiä varten. Osa koki tämän ongelmallisemmaksi kuin toiset. Tulosohjauksen laimeasta ohjaavuudesta huolimatta valtion roolia urheilun rahoittajana pidettiin haastatteluissa merkittävänä. Tällä hetkellä tuen tasapuolista jakamista odotettiin nimenomaan ministeriöltä, koska nykyisessä järjestörakenteessa tuen jakaminen järjestökentän sisällä koettiin mahdottomaksi. Tavoitetilana pidettiin sitä, että rahojen jaosta on olemassa yhteiset painopistevalinnat ja toisaalta myös luottamus järjestöjä kohtaan, jotta toimintaa voidaan tehdä pitkäjänteisesti ja ammattimaisesti. Hankerahoitusta ei pidetty toivottavana resurssiohjauksen muotona. Toimialat pirstovat kenttää Toimialakohtainen järjestörakenne on ollut lajiliittojen näkökulmasta pirstaloiva. Isoimmille liitoille toimialaorganisaatioiden merkitys ei ole kovin suuri. Todennäköisesti pienemmissä liitoissa toimialaorganisaatiot ovat merkittävämpi toiminnan kehityksen kumppani. Erityisesti Kuntoliikuntaliiton rooli näyttäytyy pienenä lajiliittojen suuntaan. Yksi keskeisimmistä kysymyksistä toimialaorganisaatioiden kohdalla on se, mikä niiden toiminnan kohderyhmä on tai tulisi olla. Järjestökentässä toimialaorganisaatiot on nimetty palvelujärjestöiksi. Toimialojen perustamisen ajatuksenahan oli avata lajiputkiajattelu ja luoda toimialalle kaikkia lajeja koskeva yhteinen toimintamalli. Koettiin, ettei kaikkien lajien kannata tehdä erikseen kehitystyötä (Heikkala 2000). Nyt Nuoren Suomen ja Kunnon toimia kohdistuu paljon myös liikuntajärjestökentän ulkopuolelle: päiväkoteihin, kouluihin, työyhteisöihin, yksityisiin liikuntapalveluyrityksiin jne. Toimialaorganisaatioiden merkitys kansalaistoimintaan on siten kapeampi, kuin mitä se voisi vain järjestöjen palvelujärjestönä olla. Itsenäiset organisaatiot ovat voineet tehdä itsenäisiä strategisia valintoja riippumatta koko järjestökentän tilanteesta. Tämän myötä järjestökentän tavoitteet ovat muuttuneet moninaisiksi. Toisaalta lajiliitoissakin tunnustetaan se tosiasia, että nyt toi- LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 87

87 mialaorganisaatioissa tehdään paljon sellaisia asioita, jotka lajiliitoilta ja muulta järjestökentältä jäisivät muuten tekemättä. Erityinen kohderyhmä ovat liikunnallisesti passiiviset. Yleisesti liikuntakulttuurin edistäminen on toimialoittumisen myötä sisällöltään laajentunut ja moniarvoistunut. Liikunnan kansalaistoiminnan painoarvo on laskenut tulosohjauksessa Selvänä kehityskulkuna pidetään sitä, että alun perin yhdistymistä tavoitellut 1990-luvun rakenneuudistus tuotti lopulta hajautetun järjestelmän, jossa tehdään liikaa päällekkäistä työtä. Tämä on hankaloittanut toimintojen kehittämistä sisäisesti ja liikuntakulttuurista viestimistä yhteiskunnan suuntaan. Eri järjestöjen kumppanuudet ovat hajautuneet lukuisiin organisaatioihin ja pahimmillaan työaika kuluu erilaisissa työryhmissä istumiseen ja jatkuvaan suhdetoiminnan hoitamiseen. Seurakentälle viestivät monet eri järjestöt. Liikunnan kansalaistoiminnan suuruusluokan huomioon ottaen liikuntajärjestöt ovat hyvin huomaamattomia ja vaikutusmahdollisuudet yhteiskunnassa ovat heikot. Toimialakohtainen järjestörakenne on johtanut siihen, että liikunnan kansalaistoiminnan yhteiskunnallinen perustelu ei ole saanut kovin suurta painoarvoa. Sen sijaan liikunta-aktiivisuuden parissa on toimialojen ansiosta edistytty asioissa, joita ei pelkästään liikuntaseurojen voimin olisi voitu toteuttaa. Liikunta-aktiivisuuden tarkastelun korostumiseen on osaltaan vaikuttanut myös tulosohjaus. Likustrassa 1990-luvun alussa muotoillut liikuntakulttuurin yhteiset tulostavoitteet kaventuivat valtionavun tulosohjauksen myötä kolmen tulosalueen tarkasteluun. Nämä tulosalueet ovat saaneet legitiimin aseman liikuntakulttuurissa, kun taas esimerkiksi kansalaistoiminnan edistämistä ei ole katsottu valtion näkökulmasta tuettavaksi tulokseksi. Kun järjestökenttä samaan aikaan on ollut hajautuneen kansanliikkeen tilassa, ei se ole pystynyt ajamaan yhteisiä tulostavoitteita laajalla rintamalla. Fokus on siten siirtynyt ministeriön tulosohjauksen myötä laajasisältöisen kansalaistoiminnan sijaan laajasisältöiseen liikunta-aktiivisuuteen. Tärkeäksi ovat siis tulleet itse liike ja liikkumisen eri muodot, ei kansalaisyhteiskunnassa oleminen ja toiminta. Kun samaan aikaan seurakentällä kamppaillaan ihmisten sitouttamisen kanssa, on toiminnan painopisteiden pohdinta myös tulosohjauksen näkökulmasta paikallaan. Viides liikuntajärjestöjen avustustyöryhmä muodostettiin vuonna Tulosarvioinnin käyttöönotosta asti voimassa ollut tulosaluejaottelu avattiin, ja uusiksi tulosalueiksi ehdotettiin elämänkaarimallin pohjalta harrasteliikuntaa, huippu-urheilua ja järjestö- ja seuratoimintaa. Lasten ja aikuisten harrasteliikunta tulisi siten saman tulosalueen alle. (opetusministeriö 2009.) Järjestö- ja seuratoiminnan nostaminen tulosalueeksi on selkeä avaus kansalaistoiminnan arvostuksen jälleennostamiseksi ja myös tietynlaisen markkinapuheen vähentämiseksi. Muutostyö on kuitenkin vielä kesken ja vuoden 2012 valtionapuja jaettaessa lajiliittoja koskee perinteikäs tulosaluejaottelu. Liikunnan aluejärjestöillä, erityisliikuntajärjestöillä sekä koululais- ja opiskelijajärjestöillä on omat kriteeristönsä ja painotuksensa (opetus- ja kulttuuriministeriö 2011). Seuratoiminnan ja vapaaehtoistyön painoarvo on pohdinnan alla myös Seuratoiminnan tulevaisuus neuvottelukunnassa, jonka SLU perusti loppuvuodesta Talouden kehitys Kokonaistalouden kehitys on positiivista Liikuntajärjestöjen talous on kulkenut keskimäärin parempaan suuntaan 2000-luvulla. Niiden toimintabudjetit ovat kasvaneet kohtuullisella vauhdilla, vaikkei mistään voimakkaasta kasvusta voikaan puhua. Indeksikorjatut kokonaistulot ovat kasvaneet 31 prosenttia ja kokonaiskustannukset 27 vuodesta 2001 vuoteen Kasvu on ollut nopeampaa kuin palvelualojen keskimääräinen BKT-muutos samalla aikavälillä (taiteet, viihde ja virkistys +22,7 %; yksityiset palvelut +22,0 %). Kokonaiskustannusten kasvuvauhti on ylittänyt valtionavustusten kasvun vuosikymmenen loppua lukuun ottamatta. Järjestöryhmien välillä on kuitenkin merkittäviä eroja. Lajiliittojen valtiontuen prosentuaalinen kasvu vuodesta 2001 vuoteen 2009 on ollut huomattavasti hitaampaa kuin alueiden ja toimialojen. Nuoren Suomen valtiontuki on kasvanut kyseisellä ajanjaksolla eniten (253 %). Pesäpalloliiton ja Hiihtoliiton valtiontuki on laskenut (-6 %). Lajiliittojen oma tulonhankinta on kasvanut voimakkaasti Lajiliittojen toimintabudjettien kasvu vuosien 2001 ja 2009 välillä on perustunut enemmän oman tulorahoituksen kasvuun kuin valtionavustuksen kasvuun. Seitsemän lajiliittoa on onnistunut nostamaan omien tulojen hankintaa yli 30 prosenttia kyseisellä ajanjaksolla, keskiarvon ollessa 27 prosenttia. Toimialoista Suomen Olympiakomitean oma tulorahoitus on yli kaksinkertaistunut. Toimialojen yhteenlaskettu oma tulorahoitus on kuitenkin pienentynyt Nuoren Suomen muuttuessa yhteistyökumppaneiden rahoittamasta organisaatiosta voimakkaammin valtion rahoittamaksi liikuntajärjestöksi. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 88

88 Tulorahoituksen kasvu on perustunut erityisesti järjestöjen varsinaiseen toimintaan osallistuvilta perittäviin erilaisiin maksuihin. Ulkopuolisen varainhankinnan osuus tuotoista on selkeästi pienempi vuosituhannen lopussa kuin ensimmäisen vuosikymmenen alussa. Tämä kertonee myös jonkinlaisesta laajemmasta toimintatavan muutoksesta, jota voisi kutsua järjestöjen tarjoamien palvelujen markkinoitumiseksi ja tuotteistumiseksi. Luvun viisi koordinaatisto kuvaa lajiliittojen omien tulojen rakenteellista muutosta vuodesta 2001 vuoteen Muutoksen pääasiallinen suunta on varsin selkeä. Ainostaan Suomen Palloliitto on pystynyt hyödyntämään tasapuolisesti molempia tulonlähteitä. Lähes kaikkien muiden liittojen tulojen kasvu on perustunut osallistujilta ja jäseniltä perittyihin maksuihin ja ulkopuolisen varainhankinnan taso ei ole noussut vuodesta Lajiliittojen tulorakenteen muutoksen syitä ja seurauksia tulisi pohtia perusteellisesti jatkossa. Perustuuko se ensisijaisesti koulutus- ja liikuntatapahtumien sekä lisenssien määrien vai hintojen kasvuun? Ovatko mahdollisuudet ulkopuoliseen rahan hankintaan kaventuneet vai ovatko varainhankintaponnistelut vähentyneet lajiliitoissa? Tähän liittyen, onko tuotteistaminen helpompaa tehdä seurojen ja liikkuvien asiakkaiden suuntaan kuin myyminen varsinaisen toiminnan ulkopuolisille sidosryhmille, kuten medialle ja liittyykö tähän lajiliittojen monopoliaseman hyödyntäminen. Tulorakenteen muutos nostettiin esille lajiliittojen toiminnanjohtajien haastatteluissa. Muutoksen suunnan selkeys yllätti heidät, mutta he eivät pitäneet sitä ongelmallisena. Maksujen määrien ja hintojen perimisen perusteena nähdään lyhyesti sanoen toiminnan ammattimaistuminen, uusien tuotteiden syntyminen ja niiden laadun paraneminen. Lisäksi vastauksissa näkyy jako omaan väkeen ja muihin. Muut kuin lajiliittojen omat jäsenet koetaan helpommin varainhankinnan kohteiksi. Tiliselvitysten valossa varainhankintaan käytetään huomattavan vähän rahaa suhteessa niiden tuottoihin. Nyt kun myös valtionavustukset nousevat suhteellisen nopeasti, kaikki järjestöt eivät välttämättä edes koe voimakasta painetta varainhankinnan kasvattamiseksi. Tässä skenaariossa ulkopuolisen varainhankinnan osuus tuotoista jatkaa supistumistaan. Lajiliitot eivät ole yksin perustamassa toimintaansa yhä enemmän varsinaisesta toiminnasta perittäviin maksuihin. Toimintatavan muutos on laajempi ja koskee myös seuroja sekä niiden kohoavia jäsen-, varuste- osallistumis-, turnaus-, matka- ja muita maksuja. Suomalaisten lajiliittojen ja seurojen jäseniltä perimien maksujen osuus kokonaistuloista on selkeästi suurempi kuin norjalaisten (Mäkinen 2010, Enjolras 2002 ja 2004; Risku 2004, Pasi Kosken seuratutkimukset). Vertailukohtia tulisi hakea muistakin maista, jotta nähtäisiin onko toimintatapa vain suomalaiselle liikuntakentälle ominainen. Mikäli toimintatavan muutokselle annetaan positiivinen tulkinta ja skenaario voidaan korostaa esimerkiksi seuraavia asioita: Liikunnan ja urheilun osuus kuluttamisesta ja BKT:sta kasvaa absoluuttisesti ja suhteellisesti. Ihmiset tiedostavat liikunnan merkityksen ja ovat valmiita maksamaan siitä. Hintojen kasvu luo painetta ammattimaisuuden ja liikuntatuotteiden laadun kehittämiselle seuroissa ja lajiliitoissa. Ammattimaisuuden myötä liikunnasta tulee myös yhä merkittävämpi työllistäjä. Julkisen tuen tarve ei kasva. Negatiivinen skenaario perustuu ensinnäkin sille, että liikunnan hinnan nousu laskee kysyntää. Tämä puolestaan johtuu siitä, että laadulliset muutokset jäävät ihmisiltä kokonaan huomaamatta tai ne eivät ole riittäviä ylläpitämään edes kysynnän nykyistä tasoa. Tämän johdosta liikunnan määrä laskee, mistä seuraa edelleen kansantalouteen terveyteen liittyviä negatiivisia ulkoisvaikutuksia. Tämän skenaarion todennäköisyys riippuu siitä, kuinka kysyntäjoustava liikunnan hinta on. Edellisessä kappaleessa esitettyyn positiiviseen skenaarioon liittyy myös kansanterveydellisesti negatiivisia seurauksia kun oletetaan sosioekonomisesti alempien luokkien pienempi liikunta-aktiivisuus ja heikompi maksukyky. Mainitun kehityksen jatkuminen siis todennäköisesti kiihdyttäisi liikuntaharrastamisen polarisaatiota. Kustannukset Kustannuspuolella herättää huomiota useiden järjestöjen voimakas ulkopuolelta hankittujen palvelujen kustannusten kasvu. Myös maksettujen palkkojen ja palkkioiden summa (+65 %) on kasvanut huomattavasti nopeammin kuin henkilöstön määrä (+9%). Nämä molemmat muutokset saattavat kertoa henkilöstön päällikköistymisestä ja joidenkin operatiivisten tehtävien ulkoistamisesta. Nämä ovat kuitenkin vain alustavia oletuksia, joiden paikkaansa pitävyyttä voidaan arvioida jatkoselvityksissä. Taseet Järjestöjen taseet ovat pääsääntöisesti tervehtyneet 2000-luvun aikana maksuvalmiutta ja omavaraisuusastetta kuvaavien tunnuslukujen valossa. Huomiota herättävintä taseiden tarkastelussa oli ehkä se mikä ei niissä juurikaan näy, eli erityyppisten säätiöiden merkitys liikuntajärjestöjen varojen hallinnassa. Joidenkin lajiliittojen taloudesta on vaikea saada totuudenmukaista kuvaa ilman niitä lähellä olevien säätiöiden mukaan ottamista. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 89

89 LÄHTEET ARKISTOLÄHTEET Suomen Urheiluarkisto, Helsinki SVUL (1989). SVUL:n sääntömääräinen liittokokous SVUL (1991). Toimintakertomus 1991 SVUL (1992a). SVUL:n liittovaltuusto SVUL (1992b). Suunnitelma suomalaisen liikunnan ja urheilun elinvoimaisuuden ja tuloksellisuuden edistämiseksi. SVUL (1993). Huippu-urheilun toimiala. Materiaalia. Ok (1987). Hallituksen Pk Ok (1996). Toimintakertomus. ARTIKKELIT & KIRJAT Björkman, I. (1987). Svenska Finlands Idrottsförbund Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ry (2009). Toimintakertomus. Enjolras, B. (2002). The Commercialization of Voluntary Sport Organizations in Norway. Nonprofit and Voluntary Sector Quarterly 31: 352. Enjolras, B. (2004). Idrett mellom statlig styring og selvbestemmelse. Idrettens bruk av spillemidler. Institutt for samfunnsforskning/rapport 2004:7.). Halila, A. & Sirmeikkö, P. (1960). Suomen Voimistelu- ja urheiluliitto SVUL Heikkala, J. (1998). Ajolähtö turvattomiin kotipesiin. Liikunnan järjestökentän muutos 1990-luvun Suomessa. Tampereen yliopisto, Tampere. Heikkala, J. (2000). Liikunnan järjestökentän muutokset ja toimintaympäristö. Teoksessa H. Itkonen, J. Heikkala, K. Ilmanen & P. Koski. Liikunnan kansalaistoiminta muutokset, merkitykset ja reunaehdot. Liikuntatieteellisen seuran julkaisu nro 152. Helsinki, s Heikkala, J. (2010). Sport Governance in Finland. SLU. Hentilä, S. (1982). Suomen työläisurheilun historia I. Työväen Urheiluliitto Hämeenlinna; Arvi A. Karisto Oy. Hentilä, S. (1984). Suomen työläisurheilun historia II. Työväen urheiluliitto Hämeenlinna; Arvi A. Karisto Oy. Hentilä, S. (1987). Suomen työläisurheilun historia III. Työväen urheiluliitto Hämeenlinna; Arvi A. Karisto Oy. Hentilä, S. (1989). Urheilu, kansakunta ja luokat. In R. Alapuro, I. Liikanen, K. Smeds & H. Stenius (eds.) Kansa liikkeessä (pp ). Vaasa: Kirjayhtymä Oy. Hentilä, S. (1992). Väljä irtiotto työläisurheilun historiasta. In K. Olin, H. Itkonen, E. Ranto (eds.). Liikunnan muutos, murros vai kaaos. Helsinki; TUL, pp Hentilä, S. (1993). Urheilu kansanliikkeenä. Teoksessa H. Itkonen & A. Nevala (toim.). Urheiluseura: Juuret mullassa Tukka tuulessa. Jyväskylän yliopisto, liikunnan sosiaalitieteiden laitos, tutkimuksia No 58. s Huippu-urheilun muutostyöryhmä (2011). Uudistuva huippuurheilu Suomessa 2010-luvulla. Muutosryhmän väliraportti suomalaisen huippu-urheilun uudistamiseksi Saatavilla: Ilmonen, K. (1998). uudet ja vanhat liikkeet. Teoksessa K. Ilmonen & M. Siisiäinen (toim.). Uudet ja vanhat liikkeet. Vastapaino; Tampere, s Itkonen, H. (2000). Kansalaistoiminnan suuri linja. Teoksessa H. Itkonen, J. Heikkala, K. Ilmanen & P. Juppi, J Suomen julkinen liikuntapolitiikka valtionhallinnon näkökulmasta vuosina Studies in sport, physical education and health; 36. Jyväskylän yliopisto. Liikuntatieteellisen seuran julkaisu; 140. Jyväskylä University Printing House and Sisäsuomi Oy, Jyväskylä. Kansallinen liikuntatutkimus Aikuisliikunta. SLU:n julkaisusarja 6/2010. Kempas, M. (1986). Pyhä urheilu. Senttejä ja sekunteja, kamppailuja ja ristiriitoja vaihtoehtoisen kehityksen tie liikuntakulttuurissa. Vaasa. Koivumäki, K. & Luona-Helminen, R. Soveltava Liikunta SoveLi ry:n Virstanpylväät Koivumäki, K. (2009) Erityisliikunnan perustiedosto VLN/ Erityisliikunnan jaosto. Kokkonen, J. & Pyykönen, T. (2011) Suomalainen urheilujohtaja itse asiassa kuultuna. Liikuntatieteellisen seuran Impulssi nro 24. Helsinki. Koski, P. & Heikkala, J. (1998). Suomalaisten urheiluorganisaatioiden muutos. Jyväskylän yliopisto. Liikunnan sosiaalitieteiden laitos, tutkimuksia No 63/1998. Koski, P. (1987) Suomalainen liikuntaseura. Mitä seuroistamme tiedetään? Liikunnan sosiaalitieteiden laitos, tutkimuksia nro 43. Jyväskylän yliopisto. Koski, P. (2000). Liikunnan kansalaistoiminta muutokset, merkitykset ja reunaehdot. Liikuntatieteellisen seuran julkaisu nro 152. Helsinki, s Koski, P. (2000). Maailma muuttuu, muuttuvatko seurat. Jyväskylän yliopisto. Liikunnan kehittämiskeskus 7/2000. Koski, P. (2009). Liikunta- ja urheiluseurat muutoksessa. SLU-julkaisusarja 7/09. Kulha, K. (1995). Urheilujärjestöjen kujanjuoksu. Urheilun rakenneuudistus Suomen Urheilumuseosäätiö. Jyväskylä. Laine, L. (1984). Vapaaehtoisten järjestöjen kehitys ruumiinkulttuurin alueella Suomessa v , I. Liikuntaitieteellisen seuran julkaisu NO 93 A. Etelä-Saimaan Kustannus Oy. Lappeenranta. Liikunnan strategiatyö (1992). Liikunnan strategiatyö, Likustra SVUL & WSOY, Porvoo. Liikuntalakikomitea (1976). Liikuntalakikomitean mietintö. Komiteamietintö 1976: 87. Helsinki. Lindroth, J. (1974). Idrottens väg till folkrörelse. Studier i svensk idrottsrörelse till Studia historica upsaliensia 60. Myllykoski, M. &Vasara, V. (1989) Suomen Unvalidien Urheiluliitto Mäkinen, J. (2010) Urheilun rakenteet ja tuki Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. KIHUn julkaisusarja nro 17. Näkövammaisten Keskusliitto ry (2009). Toimintakertomus. Opetus- ja kulttuuriministeriö (2011) Erityisliikunnan kokonaisrahoitus, moniste. Opetus- ja kulttuuriministeriö (2011). Valtionavustusten hakeminen vuodelle Diaari nro 12/625/2011. Opetusministeriö (1992). Valtakunnallisten liikuntajärjestöjen tulosohjaustyöryhmän muistio. Opetusministeriön työryhmien muistioita 1992: 2. Opetusministeriö (1995). Liikuntajärjestöjen avustusjärjestelmätyöryhmän muistio 33:1995. Opetusministeriö (1996). Liikuntajärjestöjen avustusjärjestelmätyöryhmän muistio 44:1996. Opetusministeriö (2000). Liikuntajärjestöjen avustusjärjestelmätyöryhmä III:n muistio. Opetusministeriön työryhmien muistioita 29:2000. Opetusministeriö (2004a). Huippu-urheilutyöryhmän muistio. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2004:22. Opetusministeriö (2004b). Liikuntajärjestöjen tulosohjauksen kehittäminen liikuntajärjestöjen avustusjärjestelmätyöryhmä IV:n muistio. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2004:33. LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 90

90 Opetusministeriö (2009). Valtakunnallisten lajiliittojen tulosperusteisen määrärahajaon kehittäminen. Avustusjärjestelmätyöryhmä V:n muistio. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:27. Opetusministeriö (2010). Sanoista teoiksi. Huippu-urheilutyöryhmän ajatuksia suomalaisen huippu-urheilun kehittämiseksi. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:13. Pöysti, H. (2009) Näkövammaisliikunnan vuosikymmenet Näkövammaisten Keskusliitto ry, Liikuntatoimi. Hannun Tasapaino Oy. Helsinki. Risku, M. (2007). Tutkimus helsinkiläisen liikuntaseuran taloudellisesta rakenteesta. Helsingin kaupungin liikuntavirasto. Seppänen, P. (1983). Suomen urheilujärjestöistä ja niiden toiminnasta 1980-luvun alkaessa. Jyväskylän yliopisto, liikuntasuunnittelun laitos, tutkimuksia N:o 28. SLU (1996). Suomalaisen liikunnan yhteinen suunta. Strategiatyöryhmän esitys. SLU:n hallitus SLU (1996). Suomalaisen liikunnan yhteinen suunta. Strategiatyöryhmän esitys. SLU:n hallitus SLU (2011). Luettu SLU jarjestojen-kokousten-paiva-12-6/. Luettu SLU Luettu Suomen Invalidien Urheiluliitto ry (2009). Toimintakertomus. Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu ry (2005). Toimintakertomus. Suomen Kuntoliikuntaliitto (2010). Aktiivinen kunta ja urheiluseurat barometri. Tiivistelmä. Saatavilla: Bin/281393/Aktiivinen_kunta_ja_seurat_2010_tiivistelmäl.pdf Suomen Kuntoliikuntaliitto (2011). Liikuttavat urheiluseurat Aikuisten kunto- ja terveysliikunnan seurakysely. Tiivistelmä tuloksista. Saatavilla: 988eb122ab40d5b5dfcf / /application/ pdf/441289/tiivistelm%c3%a4%20-%20liikuttavat%20urheiluseurat.pdf. Suomen Kuntoliikuntaliitto (2011a). 50 vuotta suomalaisen kunnon asialla. Suomen kuntoliikuntaliitto Suomen Kuntoliikuntaliitto. Suomen Kuntoliikuntaliitto (2011b). Toiminta- ja taloussuunnitelma Julkaisematon. Suomen Vammaisurheilu ja Liikunta ry (2010). Toimintakertomus. Suomen Vammaisurheilu ja Liikunta ry (2011). Toimintasuunnitelma TUK : Työläisurheilijan toinen mahdollisuus (1990). T. Bärlund, H, Nygren & S. Virtanen (toim.). Helsinki: Työväen urheiluliitto. Vasara, E. (1992). Liikunta sirpaloituu. Teoksessa Teijo Pyykkönen (toim.) Suomi uskoi urheiluun. Helsinki: Liikuntatieteellisen seuran julkaisu nro 131, Vasara, E. (2004). Valtion liikuntahallinnon historia. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 157. Tampere; Liikuntatieteellinen seura ry. VLN Valtion liikuntaneuvosto Järjestömäärärahajaosto. Ehdotus liikuntajärjestöjen valtionavustusten jakoperiaatteiksi uudessa yhteistoimintaorganisaatiossa. VLN Valtion liikuntaneuvosto Järjestömäärärahajaosto. Ehdotus liikuntajärjestöjen valtionavustusten jakoperiaatteiksi uudessa yhteistoimintaorganisaatiossa. Yritystutkimusneuvottelukunta Konsernitilinpäätös yritystutkimuksessa. Tammer-Paino Oy. INTERNET-LÄHTEET Luettu Luettu Luettu Luettu LIITTEET Liite 1 Tiliselvityksen ja valtionapulaskelman kaava Liite 2 Yhteenveto mukana olevien liikuntajärjestöjen keskeisimmistä talousluvuista Liite 3 Mukana olevien liikuntajärjestöjen henkilöstön määrä henkilöstökustannukset toimialoittain Liite 4 Tiivistelmä liikuntajärjestöjen avustusjärjestelmätyöryhmien tuloksista LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 91

91

92 LIITE 2: LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN KULUT JA TUOTOT TOIMINNANALUEITTAIN Liikuntajärjestöjen eri toimialoille ilmoittamat talousluvut perustuvat niiden valtiolle toimittamiin tiliselvityksiin vuosilta 2001, 2005 ja Liikuntajärjestöt kohdistavat tiliselvityksissä tuotot ja kulut liitteen riveillä oleville toiminnanalueille (nuoriso, aikuiset, huippu, järjestö). Lisäksi kunkin toiminnanalueen tuotot ja kulut ovat ryhmitelty sarakkeittain varsinaiseen toimintaan, varainhankintaan, sijoitus ja rahoitustoimintaan sekä satunnaisiin eriin. Vain varsinaisen toiminnan kustannukset oikeuttavat valtionapuun. Varainhankinnan tuotot sisältävät ulkopuolelta hankittujen tulojen ohella jäsenmaksu ja lisenssitulot. Liitteessä lukuja on laskettu yhteen vain yksittäisten järjestöjen osalta (ei järjestöryhmittäin). EUROMÄÄRÄISET LUVUT OVAT MUUTETTU VASTAAMAAN VUODEN 2010 RAHANARVOA. TOIMINTA ALUE VARSINAINEN TOIMINTA VARAINHANKINTA SIJ. JA RAH. TOIMINTA SATUNNAISET ERÄT Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot LAJILIITOT AKK Motorsport 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiseti Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Suomen Ampumaurheiluliitto 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin

93 TOIMINTA ALUE VARSINAINEN TOIMINTA VARAINHANKINTA SIJ. JA RAH. TOIMINTA SATUNNAISET ERÄT Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot = Liikuntajärjestö yhteensä Suomen Golfliitto 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Suomen Hiihtoliitto 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Suomen Jääkiekkoliitto 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin

94 TOIMINTA ALUE VARSINAINEN TOIMINTA VARAINHANKINTA SIJ. JA RAH. TOIMINTA SATUNNAISET ERÄT Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Suomen Koripalloliitto 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Suomen Lentopalloliitto 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä

95 TOIMINTA ALUE VARSINAINEN TOIMINTA VARAINHANKINTA SIJ. JA RAH. TOIMINTA SATUNNAISET ERÄT Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot 2009 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Suomen Palloliitto 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Suomen Pesäpalloliitto 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Suomen Ratsastajainliitto

96 TOIMINTA ALUE VARSINAINEN TOIMINTA VARAINHANKINTA SIJ. JA RAH. TOIMINTA SATUNNAISET ERÄT Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Suomen Salibandyliitto 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Suomen Suunnistusliitto 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä

97 TOIMINTA ALUE VARSINAINEN TOIMINTA VARAINHANKINTA SIJ. JA RAH. TOIMINTA SATUNNAISET ERÄT Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Suomen Uimaliitto 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Suomen Urheiluliitto 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso

98 TOIMINTA ALUE VARSINAINEN TOIMINTA VARAINHANKINTA SIJ. JA RAH. TOIMINTA SATUNNAISET ERÄT Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Suomen Voimisteluliitto Svoli 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen li toimin i = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä TOIMIALAT Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ELLI 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuori Suomi 2001

99 TOIMINTA ALUE VARSINAINEN TOIMINTA VARAINHANKINTA SIJ. JA RAH. TOIMINTA SATUNNAISET ERÄT Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä Ll L.lain ulkopuolinen li toimin i = Liikuntajärjestö yhteensä Näkövammaisten Keskusliitto 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Suomen Invalidien Urheiluliitto 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso

100 TOIMINTA ALUE VARSINAINEN TOIMINTA VARAINHANKINTA SIJ. JA RAH. TOIMINTA SATUNNAISET ERÄT Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä Ll L.lain ulkopuolinen li toimin i = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Suomen Kuntoliikuntaliitto Kunto 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset

101 TOIMINTA ALUE VARSINAINEN TOIMINTA VARAINHANKINTA SIJ. JA RAH. TOIMINTA SATUNNAISET ERÄT Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Suomen Olympiakomitea 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö j tö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Suomen Paralympiakomitea 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä MUUT VALTAKUNNALLISET Suomen Liikunta ja Urheilu SLU 2001 Nuoriso

102 TOIMINTA ALUE VARSINAINEN TOIMINTA VARAINHANKINTA SIJ. JA RAH. TOIMINTA SATUNNAISET ERÄT Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö j tö yhteensä Suomen Työväen Urheiluliitto 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä SLU ALUEET Etelä Suomen Liikunta ja Urheilu 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso

103 TOIMINTA ALUE VARSINAINEN TOIMINTA VARAINHANKINTA SIJ. JA RAH. TOIMINTA SATUNNAISET ERÄT Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Hämeen Liikunta ja Urheilu 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä Ll L.lain ulkopuolinen li toimin i = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Kainuun Liikunta ja Urheilu 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset

104 TOIMINTA ALUE VARSINAINEN TOIMINTA VARAINHANKINTA SIJ. JA RAH. TOIMINTA SATUNNAISET ERÄT Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Lapin Liikunta 2005 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö j tö yhteensä Lounais Suomen Liikunta ja Urheilu 2005 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset

105 TOIMINTA ALUE VARSINAINEN TOIMINTA VARAINHANKINTA SIJ. JA RAH. TOIMINTA SATUNNAISET ERÄT Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Kulut Tuotot Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Pohjois Karjalan Liikunta 2001 Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö j tö yhteensä Nuoriso Aikuiset Huippu Järjestö = Liikunta yhteensä L.lain ulkopuolinen toimin = Liikuntajärjestö yhteensä

106 LIITE 3: VALTAKUNNALLISTEN LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN HENKILÖSTÖMÄÄRÄT JA HENKILÖSTÖKULUT TOIMINNANALOITTAIN Liikuntajärjestöjen eri toimialoille ilmoittamat henkilömäärät perustuvat niiden valtiolle toimittamiin tiliselvityksiin lukuunottamatta seuraavia poikkeuksia. Ensinnäkin Paralympiakomitea ei ole eritellyt työntekijöitään toimialueittain minään vuonna toimialueittain tiliselvityksessä. Tässä työntekijät on laitettu "väkisin" huippu urheiluun. Toiseksi NS ei ole eritellyt 2005 vuonna työntekijöitä toimialueittain tiliselvityksessä. Tässä ne on jaettu henkilöstökulujen suhteessa "väkisin" Nuoriso ja järjestö toimialueille. Kolmanneksi Kunto ei ole eritellyt työntekijöitääntoimialueittain minään vuonna toimialueittain tiliselvityksessä. Tässä työntekijät on laitettu "väkisin" aikuisliikuntaan. Nämä muutokset on tehty totuudenmukaisemman kuvan saamiseksi liikuntajärjestöjen henkilöstöresurssien toimialoitteisesta jakautumisesta. Lajiliittojen henkilömäärät perustuvat kokonaisuudessaan tiliselvityksiin, joista puuttuivat Svolin ja Jääkiekkoliiton henkilöstömäärät vuoden 2001 osalta. Henkilöstökulut perustuvat kokonaisuudessaan tiliselvityksiin. EUROMÄÄRÄISET LUVUT OVAT MUUTETTU VASTAAMAAN VUODEN 2010 RAHANARVOA. VAMMAISURHEILU, TOIMIALAT, SLU JA TUL HENKILÖSTÖ TOIMINNANALOITTAIN HENKILÖSTÖKULUT YHTEENSÄ HENKILÖSTÖKULUT/Työntekijä Vuosi Nuoriso % 0 % 0 % EI TT EI TT EI TT Aikuiset % 0 % 0 % EI TT EI TT EI TT Huippu % 0 % 100 % EI TT EI TT EI KULUJA Järjestö 1 0, % 100 % 0 % EI TT ELLI 1 0, % 100 % 100 % Nuoriso % 17 % 15 % Aikuiset % 33 % 31 % Huippu % 33 % 38 % Järjestö % 17 % 15 % NKL % 100 % 100 % Nuoriso 0, % 22 % 13 % Aikuiset 0, % 22 % 25 % Huippu % 22 % 25 % Järjestö % 33 % 38 % SIU % 100 % 100 % Nuoriso 0,5 1 0,85 14 % 25 % 16 % EI KULUJA EI KULUJA Aikuiset 0,5 1 0,5 14 % 25 % 9 % EI KULUJA Huippu 0 0 1,5 0 % 0 % 28 % EI TT EI TT Järjestö 2,5 2 2,5 71 % 50 % 47 % SKLU 3,5 4 5, % 100 % 100 % Nuoriso 2 5 3,85 11 % 20 % 14 % Aikuiset 3 7 6,5 16 % 27 % 24 % Huippu 3 6 9,5 16 % 24 % 35 % Järjestö 10,5 7,5 7,5 57 % 29 % 27 % ERITYISLIIKUNTA 18,5 25,5 27, % 100 % 100 % Nuoriso % 0 % 0 % EI TT EI TT EI TT Aikuiset % 0 % 0 % EI TT EI TT EI TT Huippu 3,5 4 3,5 100 % 100 % 100 % EI KULUJA EI KULUJA Järjestö % 0 % 0 % EI TT EI TT EI TT PARA 3,5 4 3,5 100 % 100 % 100 % Nuoriso 2 5 3,85 9 % 17 % 12 % Aikuiset 3 7 6,5 14 % 24 % 21 % Huippu 6, % 34 % 42 % Järjestö 10,5 7,5 7,5 48 % 25 % 24 % PARA + ERITYISLIIK 22 29,5 30, % 100 % 100 % Nuoriso % 81 % 75 % Aikuiset % 0 % 0 % EI TT EI TT EI TT Huippu % 0 % 0 % EI TT EI TT EI TT Järjestö % 19 % 25 % Nuori Suomi % 100 % 100 % Nuoriso % 0 % 0 % EI TT EI TT EI TT

107 Aikuiset % 100 % 100 % Huippu % 0 % 0 % EI TT EI TT EI TT Järjestö % 0 % 0 % EI TT EI TT EI TT Kunto % 100 % 100 % Nuoriso % 17 % 15 % Aikuiset % 0 % 0 % EI TT EI TT EI TT Huippu % 33 % 38 % Järjestö % 50 % 46 % OK % 100 % 100 % Nuoriso % 47 % 43 % Aikuiset % 22 % 23 % Huippu % 8 % 9 % Järjestö % 22 % 25 % NS+Kunto+OK % 100 % 100 % Nuoriso ,85 34 % 36 % 32 % Aikuiset ,5 28 % 23 % 22 % Huippu 8, % 18 % 21 % Järjestö 17,5 18,5 20,5 26 % 24 % 24 % TOIMIALAT 68 78,5 83, % 100 % 100 % Nuoriso % 0 % 0 % EI TT EI TT EI TT Aikuiset % 0 % 0 % EI TT EI TT EI TT Huippu % 0 % 0 % EI TT EI TT EI TT Järjestö % 100 % 100 % SLU % 100 % 100 % Nuoriso % 34 % 44 % Aikuiset % 24 % 19 % Huippu % 0 % 0 % EI TT EI TT EI TT Järjestö % 41 % 37 % TUL % 100 % 100 % Nuoriso ,85 24 % 24 % 23 % Aikuiset ,5 17 % 16 % 14 % Huippu 8, % 9 % 11 % Järjestö 77,5 78,5 86,5 53 % 50 % 52 % KAIKKI (EI LAJIT) % 100 % 100 % SUURET LAJILIITOT HENKILÖSTÖ TOIMINNANALOITTAIN HENKILÖSTÖKULUT YHTEENSÄ HENKILÖSTÖKULUT/Työntekijä Vuosi AKK Motorsport Nuoriso % 10 % 17 % Aikuiset % 40 % 26 % Huippu % 0 % 0 % Järjestö 4 5 6,5 40 % 50 % 57 % Yhteensä ,5 100 % 100 % 100 % Suomen Ampumaurheiluliitto Nuoriso 1,5 1,5 1,5 21 % 19 % 11 % Aikuiset 1,5 1, % 19 % 15 % Huippu % 25 % 52 % Järjestö % 38 % 22 % Yhteensä ,5 100 % 100 % 100 % Suomen Golfliitto Nuoriso 1 1, % 21 % 11 % Aikuiset 0 0,5 1 0 % 7 % 11 % Huippu 1 1, % 21 % 33 % Järjestö 4 3, % 50 % 44 % Yhteensä % 100 % 100 %

108 HENKILÖSTÖ TOIMINNANALOITTAIN HENKILÖSTÖKULUT YHTEENSÄ HENKILÖSTÖKULUT/Työntekijä Vuosi Suomen Hiihtoliitto Nuoriso % 20 % 13 % Aikuiset % 6 % 4 % Huippu % 53 % 61 % Järjestö % 20 % 22 % Yhteensä % 100 % 100 % Suomen Jääkiekkoliitto Nuoriso % 56 % 54 % Aikuiset % 14 % 11 % Huippu % 11 % 9 % Järjestö ,5 0 % 19 % 26 % Yhteensä ,5 0 % 100 % 100 % Suomen Koripalloliitto Nuoriso % 48 % 21 % Aikuiset % 12 % 21 % Huippu 3 3, % 21 % 57 % Järjestö 3, % 18 % 0 % Yhteensä 15,5 16, % 100 % 100 % Suomen Lentopalloliitto Nuoriso % 40 % 38 % Aikuiset % 25 % 13 % Huippu % 15 % 31 % Järjestö % 20 % 19 % Yhteensä % 100 % 100 % Suomen Palloliitto Nuoriso % 7 % 11 % Aikuiset % 33 % 25 % Huippu % 41 % 49 % Järjestö % 20 % 16 % Yhteensä % 100 % 100 % Suomen Pesäpalloliitto l Nuoriso 1,5 2 2,5 30 % 33 % 42 % Aikuiset 1, % 33 % 17 % Huippu % 0 % 0 % Järjestö 2 2 2,5 40 % 33 % 42 % Yhteensä % 100 % 100 % Suomen Ratsastajainliitto Nuoriso 2,5 3,5 4,5 19 % 35 % 38 % Aikuiset 2,5 2, % 25 % 33 % Huippu 4, % 20 % 17 % Järjestö 3,5 2 1,5 27 % 20 % 13 % Yhteensä % 100 % 100 % Suomen Salibandyliitto Nuoriso 6 6,3 8,5 30 % 35 % 35 % Aikuiset 8 6,4 8,6 40 % 35 % 36 % Huippu 2 1 1,45 10 % 5 % 6 % Järjestö 4 4,5 5,45 20 % 25 % 23 % Yhteensä 20 18, % 100 % 100 % Suomen Suunnistusliitto Nuoriso 2 1, % 16 % 15 % Aikuiset 2 2 2,5 22 % 21 % 19 % Huippu 2 2 4,5 22 % 21 % 35 % Järjestö % 42 % 31 % Yhteensä 9 9, % 100 % 100 % Suomen Uimaliitto Nuoriso 1 2 3,5 17 % 24 % 35 % Aikuiset 1 1,5 1,5 17 % 18 % 15 % Huippu % 35 % 20 % Järjestö % 24 % 30 % Yhteensä 6 8, % 100 % 100 % Suomen Urheiluliitto

109 HENKILÖSTÖ TOIMINNANALOITTAIN HENKILÖSTÖKULUT YHTEENSÄ HENKILÖSTÖKULUT/Työntekijä Vuosi Nuoriso % 20 % 24 % Aikuiset % 8 % 7 % Huippu % 52 % 52 % Järjestö % 20 % 17 % Yhteensä % 100 % 100 % Suomen Voimisteluliitto Svoli Nuoriso 0 10, % 34 % 33 % Aikuiset % 23 % 23 % Huippu 0 3 3,5 0 % 10 % 11 % Järjestö 0 10, % 34 % 33 % Yhteensä ,5 0 % 100 % 100 % LAJILIITOT YHTEENSÄ (Svoli ja Jääkiekkoliitto puuttuvat vuodelta 2001) Nuoriso 51,5 83,8 84,5 25 % 28 % 27 % Aikuiset 34,5 59,4 57,6 17 % 20 % 18 % Huippu 63, ,45 31 % 28 % 31 % Järjestö 58 74,5 73,45 28 % 25 % 23 % Yhteensä 207,5 300, % 100 % 100 % LAJILIITOT YHTEENSÄ (Svoli ja Jääkiekkoliitto ovat jätetty pois kaikilta vuosilta) Nuoriso 51,5 53,3 50,5 25 % 23 % 21 % Aikuiset 34,5 47,4 45,6 17 % 20 % 19 % Huippu 63, ,95 31 % 33 % 38 % Järjestö ,95 28 % 24 % 22 % Yhteensä 207,5 233, % 100 % 100 % KAIKKI SELVITYKSESSÄ MUKANA OLEVAT LIIKUNTAJÄRJESTÖT SLU ALUEITA LUKUUNOTTAMATTA Nuoriso 86,5 121,8 123,4 24 % 27 % 26 % Aikuiset 59,5 84,4 81,1 17 % 19 % 17 % Huippu ,5 20 % 21 % 24 % Järjestö 135, % 34 % 33 % Yhteensä % 100 % 100 %

110 LIITE 4: Liikuntajärjestöjen tulosohjausta pohtineiden työryhmien ehdotusten tiivistelmä (pääpaino tulosalueiden arviointikriteereissä) TYÖRYHMÄT TULOSALUEET LIIKUNTA AKTIIVISUUS KANSALAISTOIMINTA KANSAINVÄLISYYS Likustra Tulosalueet määritellään. Valtakunnallisten liikuntajärjestöjen tulosohjausryhmä 1992:2 Lasten ja nuorten Aikuisten harrasteliikunta Huippu urheilu Vapaaehtoistoiminta Kansainvälinen Lasten ja nuorten harrasteliikunta Aikuisten harrasteliikunta Huippu urheilu Vapaaehtoistoiminta järjestöissä ja seuroissa. Urheiluviihteen seuraaminen. Kansainvälinen liikuntapolitiikka. Kansainvälinen asiantuntijayhteistyö ja koulutus. Ei erillisiä painotuksia Alle 20 vuotiaat. Paino 50 Yli 20 vuotiaat. Paino 15 %. Paino 25 %. A) Erityisryhmät omaksi Vapaaehtoinen toiminta Kv. liikuntapolitiikka A)kv. %. A) Seuroissa mukana olevien määrä; ohjaajien määrä seuroissa B) Seuratoiminnan laadun, monipuolisuuden ja uusien toimintamuotojen kehittäminen; ohjaajien koulutuksen kehittäminen; tasa arvon edistäminen, lähipalvelujen kehittäminen A)Seurojen liikuntatoimintaan osallistuvien määrä B) Toiminnan laadun, monipuolisuuden ja uusien toimintamuotojen kehittäminen; työpaikkaliikunnnan edistäminen; järjestöön kuulumattominen liikuntaaktiivisuuden edistäminen, lähipalvelujen kehittäminen Kilpaurheilijoiden määrä SM tasolta lähtien; kansallinen ja kv. menestys; valmentajien ja tuomarien määrät B) Urheilueettisen toiminnan edistäminen; valmentajien koulutus tulosalueekseen. Paino 5 %. A) Paikalliseen ja alueelliseen liikuntatoimintaan osallistuvien määrä B) Liikunnallisten erityisryhmien tasa arvon arvon toteuttaminen; sovellettujen liikuntamuotojen kehittäminen; integraatio liikuntajärjestöissä. A) Urheiluseurojen vapaaehtoisten ohjaajien, valmentajien ja toimitsijoiden määrä B) Valmentajien koulutus. Urheiluviihteen seuraaminen. A) Urheilukilpailujen katsojat; radion kuuntelijat ja tv:n katsojat B) Yleisöpalvelut elimissä toimivien määrä; tilaisuuksien järjestäminen Suomessa; sopimuspohjaisten järjestelyjen määrä Kv. asiantuntijayhteistyö ja koulutus A)pysyvien yhteistyösuhteiden määrä, ammatillinen koulutus, sopimuspohjaisten järjestelyjen määrä, asiantuntijatapaamiset ja koulutus Suomessa Valtion liikuntaneuvosto järjestömäärärahajaosto 1993 Alle 18 vuotiaat. Paino 45 %. A) Seuroissa mukana olevien määrä; kilpailutoimintaan osallisutuvien mm. lisenssiurheilijoiden määrä Liikunta aktiivisuuden paino 95 % Yli 18 vuotiaat. Paino 20%. A) Seurojen tai järjestöjen toimintaan osallistuvien määrä; kilpailutoimintaa osallistuvien mm. lisenssiurheilijoiden määrä; liikuntatapahtumiin osallistuvien määrä (Huippu urheilu=väh. SMkilpailutasoinen toiminta)paino 25 %. A) Huippu urheilijoiden määrä; kv. menestys suhteessa lajin kansainvälisyyteen Vapaaehtoinen toiminta liikuntajärjestöissä. A) Urheiluseurojen vapaaehtoisten ohjaajien, valmentajien ja toimitsijoiden määrä Urheiluviihteen seuraaminen. A) Urheilukilpailujen katsojat Paino yhteensä 5 % Kv. Järjestö koulutus ja tiedeyhteistyö A)kv. elimissä toimivien määrä Kv. tapahtumat A) merkittävien tilaisuuksien järjestäminen Suomessa; kv. kontaktien määrä Kehitysyhteistyö Jaosto ei erittele sisällöllisiä arviointiperusteita (B) eri tulosalueille. Se toteaa, että määrien lisäksi tarkastellaan muutossuuntia ja kehittämishankkeita, joiden merkitys ja laatu otetaan huomioon. Jaosto ehdottaa, että näitä rahoitettaisiin myöntämällä projektityyppisiä harkinnanvaraisia avustuksia. Lisäksi tulosarvionnissa otetaan huomioon järjestöjen erityispiirteet.

111 TYÖRYHMÄT TULOSALUEET LIIKUNTA AKTIIVISUUS KANSALAISTOIMINTA KANSAINVÄLISYYS Liikuntajärjestöjen avustusjärjestelmätyöryhmä 1995:33. Liikunta aktiivisuuden paino 90 % Alle 19 vuotiaat Paino vuotta täyttäneet Paino 25 % A) Alle 19 vuotiaat. Paino 50 %. A) seuroissa säännöllisesti toimivat; muuten seurojen toimintaan osallistuvat lapset ja nuoret; seurajäsenyyttä laajempi liikunta ja sen kehittäminen. B) Liiton nuoriso toiminnan laatu ja yhteiskun. merkitys, mm. nuorisostrategia, palvelujen määrä ja laatu, nuoristoiminnan laadun nostamiseksi, nuorten valmennusjärjestelmä, uusien harrastajien rekrytointi, kouluikäisten liikunnan edistäminen 19 vuotta täyttäneet. Paino 25 %. A) seuroissa säännöllisesti harrastavat sekä seurojen ulkop. liikunnan määrä johon lajilla osuutta. B) Mm. strategian taso, tasa arvon erityistoimenpiteet tasa arvon edistämiseksi, syrjätymisen ehkäiseminen, antidopingtyö ja eettinen kasvatustyö Alle 19 vuotiaat. Paino 50 %. A) seuroissa säännöllisesti toimivat; muuten seurojen toimintaan osallistuvat 7 18 vuotiaat B) Lajin Liikuntajärjestöjen strategia ja avustusjärjestelmätyöryhmä II toimintasuunnitelma, 1996: 44 toimenpiteet edistäminen, innovatiivisuus, yrittäjyys, toimiminen osana yhteiskuntaa, kunto ja terveysliikunnan kehittäminen. 19 vuotta täyttäneet. Paino 25 %. A) seuroissa säännöllisesti harrastavat yli 18 vuotiaat, liiton ja seuran tapahtumiin osall. määrä B) Strategia ja toimintasuunnitelma, vapaaehtoistoiminnan henkilöresurssit, palvelujen ja tuotteiden monipuolisuus, liiton tuottama tuki ja valitusmateriaali. Paino 25 %. A) Kansainvälinen menestys mitattuna lajin sijoitukseen maiden välisessä rankingissa, joka edellen suhteutetaan maiden määrään, lajiliiton huippu urheilutoiminnan laajuuteen, ad työhön, tasa arvon edist., urheilijan uran kehit. Ja vammaisurheilun kehit. B) toimenpiteet lajin kiinnostuksen ja näkyvyyden nostamiseksi, lajin yhteiskunnallinen merkittävyys, lajin kansainvälisyys Paino 25 %. A) Kansainvälinen menestys, y, Suomen sijaluku maailmanrankingissa B) lajin levinneisyys maailmassa, lajin kiinnostavuus Suomessa, liiton toimenpiteet valmennusjärjestelmässä, urheilijan uralla ja adtyössä. Paino 5 % Paino 5 % Huom! Työryhmän ehdotuksesta kansainvälisyyttä ja kansalaistoimintaa ei enää arvioitu erikseen vaan muiden tulosalueiden sisällä. Huom! Työryhmä katsoi välttämättömäksi arvioida tulosalueiden yhteiskunnallista merkitystä yhtenä kokonaisuutena aiemman satunnaisuuden sijaan. Yhteiskunnallisesti tärkeät kysymykset, joiden suhteen merkityksen arviointi tehtiin olivat: ad toiminta, tasaarvo, suvaitsevaisuus, työllistäminen, syrjäytymisen ehkäisy, ympäristöasioiden huomioon ottaminen ja kehittäminen, väkivalta, muut yhteiskunnallisesti tärkeä toiminta kuten esimerkiksi viranomaisyhteistyö.

112 TULOSALUEET TYÖRYHMÄT Liikuntajärjestöjen avustusjärjestelmätyöryhmä III 2000:29 Liikuntajärjestöjen avustusjärjestelmätyöryhmä IV 2004:33 Huom! Työryhmä ehdotti uuden järjestelmän käyttöönottamista vuoden 2007 valtionavustuksia myönnettäessä ja perusteellisen valmistelun jälkeen. LIIKUNTA AKTIIVISUUS KANSALAISTOIMINTA KANSAINVÄLISYYS A)Paino 50 %. Seuroissa säännöllisesti harrastavat (väh. 1 krt/vko 3 kk:n ajan) seuraavilla kertoimilla 3 6 v. 0,5 ; 7 12 v. 1,0 ; v 2,0. B) Liiton lasten ja nuorten toimialalla käytetyt henkilö ja tl talousresurssit suhteessa harrastajien määrään, ohj. ja valm. koulutuksen määrä suhteessa harrast. määrään, liiton rekrytointi ja tukipalvelut ei säännöllisesti Paino 25 %. A) Liiton ja sen kumppaneiden toteuttamat ohjelmat, joilla tuetaan lajin omatoimista harrastamista sekä harrastusedellytyksiä; vapaaehtoistoiminnan hlöresurssit, liittojen seuroissa liikuvat jäsenet ja palveluja käyttävät aikuiset B) Liiton seurojen tulokset suhteessa käytettyihin voimavaroihin, liiton toiminnan laatu harrastaville. aikuisliikunnassa, liiton seuratoiminnan kehittämistä (=kansalaisaktiivisuus) tukeva koulustutoiminta (=järjestelmä) sekä Paino 50 % (50 pistettä). Lasten ja nuorten urheilun eettisten linjausten edistäminen, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, monipuoliset toimintamallit ja harrastusmahdollisuudet, erityistä huomiota vuotiaiden toiminnassa pitämiseen. toimijoiden palkitsemisjärjestelmät Paino 25 % (25 pistettä). Kunto ja terveysliikunnan edistäminen, yhteisöllisyyden edistäminen paikallistasolla, yhteistyö kunnan ja muiden kanssa, terveysliikunnan ohjaajakoulutusjärjestelmä A) Menestystulokset: lajin kv. Menestys miesten ja naisten sarjoissa, kv. Menestys nuorten ikäluokassa ja suhteutus kilpamaiden lukumäärään B) Laatutulokset: huippuurheilustrategia ja talous, valmennusjärjestelmä, j l ä urheilijan uran ja koulutuksen edistäminen, ad toiminta C) Merkittävyystulokset: lajin huippu urheilullinen merkitys ja kiinnostavuus suomalaisille Paino 25 % (25 pistettä). Lajiliiton menestys kansainvälisessä kilpailussa huomioiden kv. Toimintaympäristön laajuus. Lajin tekemä valmennus, koulutus ja kilpailujärjestelmien kehitystyö, lajin kansallinen merkittävyys, ad toiminta ja muut eettiset toimenpiteet. Kunkin tulosalueen l arvioinnissa i i pisteistä i 30 prosenttia kerääntyy määrien ja 70 prosenttia laadun perusteella. Määräpisteet kerääntyvät lisenssien tai muiden harrastajien määristä kertovien todennettavien tietojen perusteella. Laatupisteet määräytyvät toimialaorganisaatioiden itsenäisesti tekemiien arviointien perusteella. Huom! Yhteiskunnallisen merkityksen kriteerit nelivuotiskaudeksi: eettiset periaatteet, tasa arvo, etniset suhteet ja ympäristö. Huom! Yhteiskuntavastuullinen toiminta ja kansalaistoiminta arvioidaan osana tulosaluearviointia niin ettei niitä eroteta normaalista toiminnasta. i t Tö Työryhmä ehdotti että erittäin hyvin Reilun Pelin periaatteita ja yhteiskuntavastuita kehittäneitä lajiliittoja palkittaisiin. Huom! Liikuntajärjestöjen khi kehittämisavustukset i k esitettiin ii suunnattavaksi hallitusohjelman ja OPM:n liikuntayksikön strategioiden mukaisiin tarkoituksiin 3 vuotisjaksotuksin..

113 TYÖRYHMÄT TULOSALUEET LIIKUNTA AKTIIVISUUS KANSALAISTOIMINTA KANSAINVÄLISYYS LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSJÄRJESTEL MÄTYÖRYHMÄ V 2009:27 HARRASTELIIKUNTA HUIPPU URHEILU JÄRJESTÖ JA SEURATOIMINTA Huom! Työryhmän ehdotuksessa liikuntajärjestöjen arvioinnin tulosalueet uudistettaisiin elämänkaarimallin pohjalta. Tämä tarkoittaa niiden toimien tarkastelua suhteessa Ei kilpailullinen harrasteliikunta. Sisältö ja arviointi: Liittojen jäsenseurojen rooli ei kilpailullisen harrasteliikunnan edistäjinä sekä kyky rekrytoida uusia liikkujia, toiminnan laatu. yksilön elinikäiseen j j liikumiseen sen eri muodoissa. Kilpailullinen harrasteliikunta. Sisältö ja arviointi: Osa lasten ja nuorten sekä aikuisten kansallisten sarjojen kilpailutoiminnasta. Liittojen toimintamallit harrastuspainoitteisessa toiminnassa ja kilpailutoiminnan järjestäminen. Huippu urheilun arviointi määriteltäisiin uudelleen. Luotaisiin tulosperusteinen arviointijärjestelmä, jolla arvioitaisiin liiton urheilulliset tulokset ja toimet kuten esimerkiksi kilpailutoiminta molempien sukupuolten osalta, valmennuksen laatu ja muu huippu urheilua tukeva toiminta. Muodostaisi oman kokonaisuutensa, jonka arvioinnissa huomioitaisiin esimerkiksi lajiliiton riittävä panostus seurojen tukemiseen sekä liiton toiminnan ja talouden suunnitelmallisuus. Yhteiskuntavastuu arvioidaan läpäisevästi eri tulosalueilla ja arvioinnin lähtökohtana ovat urheilun yhteisti hyväksytyt eettiset periaatteet.

114 VLN LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMIALASELVITYS 94