KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2012) 590 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Asetukseen (EU) N:o 1168/2011 liittyvä rahoitusselvitys FI 0 FI

2 KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Asetukseen (EU) N:o 1168/2011 liittyvä rahoitusselvitys JOHDANTO Viime vuosina Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston (rajaturvallisuusvirasto eli Frontex) työmäärä ja painopistealueet ovat kasvaneet voimakkaasti. Arabikeväästä johtuva muuttopaineen kasvaminen unionin etelärajoilla ja tilanteen huononeminen Kreikan ulkorajoilla ovat viimeaikoina johtaneet siihen, että komissio, neuvosto ja parlamentti ovat kehottaneet virastoa omaksumaan aktiivisemman roolin. Viraston talousarviota vahvistettiin sekä vuonna 2010 että 2011, jotta se pystyisi tehostamaan operatiivisia toimiaan näillä aloilla. Lisäksi Euroopan rajavalvontajärjestelmän (Eurosur) kehittäminen, jossa Frontexin on tarkoitus olla keskeisessä asemassa, nähdään sekä yhä olennaisempana osana unionin ulkorajojen valvontaa että keinona vähentää nykyisin valitettavan yleisiä tilanteita, joissa EU:hun laittomasti pyrkiviä maahanmuuttajia menehtyy merellä. VIRASTON TEHTÄVIEN TARKISTAMINEN Edellä esitettyä taustaa vasten viraston tehtäviä muutettiin vuonna 2011, jotta se pystyisi vastaamaan uusiin haasteisiin sekä täyttämään komission, neuvoston ja parlamentin odotukset. Asetuksen (EU) N:o 1168/2011 antamista edelsi komission 24. helmikuuta 2010 hyväksymä tekstiluonnos (KOM(2010) 61 lopullinen), joka toimitettiin Euroopan parlamentille ja neuvostolle. Tähän tekstiluonnokseen ei sisältynyt rahoitusselvitystä, koska Frontexia koskeva avustus oli jo osa unionin talousarviota, ja komissio katsoi, että ehdotettuihin muutoksiin ei tarvittaisi lisävaroja. Muutetussa Frontex-asetuksessa 1 virastolle kuitenkin asetetaan uusia ja aikaisempaa useampia velvoitteita. Siinä säädetään uusista tehtävistä ja täsmennetään, että tiettyyn ura-alueeseen kuuluvien viraston työntekijöiden on suoritettava tietyt tehtävät. On syytä korostaa, että lainsäädäntövallan käyttäjä lisäsi joitakin uusista tehtävistä asetuksen hyväksymisprosessin aikana. Vaikka kyseisiä tehtäviä varten on perustettava uusia toimia, kuten perusoikeusvaltuutetun tai kaiken Frontexin operatiivisen toiminnan yhteensovittamisesta vastaavien virkamiesten toimet, ne eivät sisältyneet komission säädösehdotukseen. Tärkeimmät muutokset koskevat seuraavia viraston ydintoimintoja: 1. Euroopan rajavartijaryhmien perustaminen Euroopan rajavartijaryhmät koostuvat kansallisista rajavartijoista, jotka jäsenvaltiot ovat nimenneet tai lähettäneet virastoon yhteisiä operaatioita, nopeaa toimintaa tai kokeiluhankkeita varten. Nopeita rajainterventioryhmiä ja yhteisiä tukiryhmiä (yhteiset operaatiot, kokeiluhankkeet) koskevat säännökset on nyt koottu yhdeksi kokonaisuudeksi otsikon Euroopan rajavartijaryhmät alle. 2. Enemmän painoa perusoikeuksille Perusoikeuksista johtuvien velvoitteiden näkyvyyttä ja eri kansainvälisten oikeusvälineiden noudattamista selkeytetään ja parannetaan seuraavin tavoin: 1 Asetus (EU) N:o 1168/2011. FI 1 FI

3 Ihmisoikeusloukkauksien yhteydessä Frontexin operaatiot on keskeytettävä tai lopetettava kokonaan tai osittain. Virastoon on perustettava perusoikeusvaltuutetun virka tukemaan perusoikeuksiin vaikuttavien kysymysten ratkaisemista. On perustettava perusoikeuksia käsittelevä neuvoa-antava ryhmä, johon osallistuu myös keskeisiä kansainvälisiä järjestöjä ja kansalaisjärjestöjä. On laadittava menettelyohjeet perusoikeuksien noudattamisen varmistamiseksi. Frontexin rahoittamia palauttamistoimia on valvottava objektiivisten ja avointen kriteereiden pohjalta. Komissio laatii valvonnasta vuotuisen kertomuksen. Viraston tehtäviin sisältyy mahdollinen apu jäsenvaltioille tilanteissa, joissa saattaa olla kyse humanitaarisista hätätilanteista tai meripelastustehtävistä. Perusoikeudet on sisällytettävä Frontexin henkilöstön ja Frontexin operaatioihin osallistuvien rajavartijoiden koulutussuunnitelmiin. 3. Viraston toimintakapasiteetin vahvistaminen Jäsenvaltioiden mahdollisuutta asettaa viraston käyttöön henkilöstöä ja teknisiä valmiuksia ulkorajoilla toteutettavia yhteisiä operaatioita varten kehitetään edelleen ja samalla virastolle annetaan mahdollisuus pitää omaa teknistä kalustoa. Tavoite saavutetaan seuraavin keinoin: Henkilöstöön ja teknisiin valmiuksiin sovelletaan lähes pakollista mekanismia, jonka mukaan silloin, kun jäsenvaltio päättää nimittää tai lähettää kansallisia rajavartijoita osallistumaan yhteisiin operaatioihin vierailevina virkamiehinä tai asettaa viraston saataville teknistä kalustoa, jäsenvaltiot ovat oikeudellisesti velvollisia noudattamaan sitoumuksiaan. Frontexille annetaan mahdollisuus oman teknisen välineistön ostamiseen, vuokraamiseen, omistamiseen ja yhteisomistamiseen. Frontexilla on myös toimivaltuudet käsitellä operaatioiden aikana saatuja henkilötietoja rikollisuuden, ihmiskaupan ja laittoman maahanmuuton torjumiseksi. Tietoja voi myös siirtää Europolille, joskin asiaa harkittava tapauskohtaisesti. Viraston koordinoiva rooli vahvistuu huomattavasti sen ansiosta, että se on velvollinen nimittämään yhteensovittamisesta vastaavan virkamiehen kaikille yhteisille operaatioille. Lisäksi sillä on velvollisuus arvioida kaikki operaatiot. Myös yhteistyötä kolmansien maiden asiaan liittyvien viranomaisten kanssa tehostetaan. Sen pohjana on edelleen työjärjestelyistä sopiminen kolmansien maiden rajavalvonnasta vastaavien toimivaltaisten viranomaisten kanssa. Virastolla on mahdollisuus tarjota teknistä apua ja yhteistyön parantamiseksi lähettää yhteyshenkilönsä niihin kolmansiin maihin, joita asia koskee. Koulutusta varten luodaan Erasmus-tyyppinen vaihto-ohjelma kansallisille rajavartijoille. Viraston yleisenä tehtävänä on myös tukea Euroopan rajavalvontajärjestelmän (Eurosur) kehittämistä. FI 2 FI

4 VAIKUTUKSET VIRASTON HENKILÖSTÖÖN VUOSINA 2012 JA 2013 Nämä muutokset vaikuttavat merkittävästi viraston työskentelyyn. Osa muutoksista sisältyi komission ehdotukseen Frontex-asetuksen muuttamisesta, toiset taas ovat lainsäätäjien lisäämiä (yhteensovittamisesta vastaavan virkamiehen rooli, Frontexin yhteyshenkilöiden lähettäminen kolmansiin maihin, riskianalyysiin liittyvien toimien tehostaminen). Osassa on kyse uusien tehtävien lisäämisestä (perusoikeusvaltuutetun tehtävä, perusoikeuksia käsittelevä neuvoa-antava ryhmä ja mahdollisuus henkilötietojen käsittelyyn, mihin sisältyy lähtökohtaisesti turvallisten tietojenvaihtokanavien luominen sen varmistamiseksi, että arkaluonteisia tietoja käsitellään asianmukaisesti). On niin ikään ymmärrettävä, että samalla kun viraston operatiivista toimintaa parannetaan, nämä uudet ja tehostetut tehtävät lisäävät hallinnollista työtä. Näiden kysymysten käsittelemiseksi virasto on nyt määrittänyt tehtäviensä tärkeysjärjestyksen ja sen, mitkä tehtävät Frontexin on pakko hoitaa vuosina Samanaikaisesti se suoritti arvion nykyisistä ohjelmista ja hankkeista, jotta se pystyisi uudelleensijoittamaan henkilöstöä uusiin painopisteisiin ja/tai tehtäviin. Pelkkä uudelleensijoittaminen ei kuitenkaan riitä siihen, että virasto pystyisi täyttämään kaikki tärkeimmät tehtävänsä. Tarkastellessaan asiaa tiiviissä yhteistyössä komission kanssa virasto otti huomioon uudet tehtävänsä ja olosuhteet kyseisten tehtävien toteuttamiselle samoin kuin Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden vaikean taloustilanteen sekä EU:n toimielinten ja virastojen henkilöstömäärän vähentämistä koskevan kokonaistavoitteen. Tämän pohdinnan perusteella ehdotettiin, että haettaisiin joidenkin uusien toimien lisäämistä henkilöstötaulukkoon kahdessa vaiheessa. Henkilöstötaulukkoon tarvitaan kiireellisesti neljä uutta toimea, jotka sisällytetään talousarvioesitykseen vuodelle 2013, sitovien oikeudellisten vaatimusten täyttämiseksi sekä viraston ydintehtävien toteuttamiseksi (ulkorajoilla toteutettavien yhteisten operaatioiden yhteensovittamisesta vastaavat virkamiehet ja perusoikeusvaltuutettu). Lisäksi tarvitaan kahdeksan uutta toimea, jotka on perustettava mahdollisimman pian sen jälkeen, kun talousarvion hyväksymiseen liittyvät menettelyt on saatu päätökseen. Talousarvioesityksessä vuodelle 2013 komissio esitti, että ensimmäisenä toimenpiteenä henkilöstötaulukkoon lisätään neljä uutta väliaikaista toimihenkilöä säädökseen liittyvässä rahoitusselvityksessä esitetyn enimmäismäärän mukaisesti. Komission talousarvioesityksessä ehdotetaan kolmen sopimussuhteisen toimihenkilön vähentämistä, jotta se voisi toteuttaa ensimmäisen vaiheen suunnitelmastaan supistaa henkilöstöään 5 prosentilla vuosina , kuten sen 29. kesäkuuta 2011 tekemässä ehdotuksessa seuraavaksi monivuotiseksi rahoituskehykseksi esitettiin. Näin ollen henkilöstömäärän nettolisäykseksi muodostuisi yhteensä yksi toimi. Toisena toimenpiteenä tässä tiedonannossa ja siihen liittyvässä tarkistetussa rahoitusselvityksessä ehdotetaan vielä kahdeksan toimen lisäämistä henkilöstötaulukkoon. Näistä kuusi kuitenkin korvautuu sen myötä, että kansallisten asiantuntijoiden määrää vähennetään vastaavasti. Tämä johtuu siitä, että viraston on korvattava kansalliset asiantuntijat ja/tai sopimussuhteiset toimihenkilöt väliaikaisilla toimihenkilöillä. Uuden asetuksen 17 artiklan 3 kohdassa säädetään, että ainoastaan sellainen viraston henkilöstön jäsen, johon sovelletaan Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavia henkilöstösääntöjä tai Euroopan unionin muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen II osastoa, voidaan nimittää yhteensovittamisesta vastaavaksi virkamieheksi. Näin ollen henkilöstömäärän nettolisäykseksi muodostuisi kaksi toimea. FI 3 FI

5 Nämä muutokset ilmoitetaan tämän tiedonannon liitteenä olevassa säädökseen liittyvässä rahoitusselvityksessä. Komissio pyytää Frontexin henkilöstötaulukkoon tarvittavaa mukautusta kahdeksan uuden toimen perustamiseksi vuoden 2013 talousarviossa (tässä tiedonannossa esitetyn tarkistetun säädökseen liittyvän rahoitusselvityksen pohjalta). Osittain toimet korvautuvat sillä, että kansallisten asiantuntijoiden määrää vähennetään kuudella. Kulujen osalta uudet toimet ovat budjettivaikutuksiltaan neutraaleja, koska lisärahoitusta ei tarvita. Rahoitustarpeet katetaan järjestelemällä uudelleen talousarvioesityksessä vuodelle 2013 pyydettyjä määrärahoja osastosta 2 osastoon 1. FI 4 FI

6 SÄÄDÖKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS 1. PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA 1.1. Ehdotuksen/aloitteen nimi: 1.2. Toimintalohko(t) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä (ABM/ABB) 1.3. Ehdotuksen/aloitteen luonne 1.4. Tavoitteet 1.5. Ehdotuksen/aloitteen perustelut 1.6. Toiminnan ja sen rahoitusvaikutusten kesto 1.7. Hallinnointitapa (hallinnointitavat) 2. HALLINNOINTI 2.1. Seuranta- ja raportointisäännöt 2.2. Hallinnointi- ja valvontajärjestelmä 2.3. Toimenpiteet petosten ja sääntöjenvastaisuuksien torjumiseksi 3. EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT RAHOITUSVAIKUTUKSET 3.1. Kyseeseen tulevat monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat 3.2. Arvioidut vaikutukset menoihin Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista menoihin Arvioidut vaikutukset [elimen] määrärahoihin Arvioidut vaikutukset [elimen] henkilöresursseihin Yhteensopivuus nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen kanssa Ulkopuolisten tahojen osallistuminen rahoitukseen 3.3. Arvioidut vaikutukset tuloihin FI 5 FI

7 SÄÄDÖKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS 1. PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA 1.1. Ehdotuksen/aloitteen nimi: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1168/2011, annettu 25 päivänä lokakuuta 2011, Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston perustamisesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2007/2004 muuttamisesta 1.2. Toimintalohko(t) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä (ABM/ABB) 2 Toimintalohko: Sisäasiat 1.3. Ehdotuksen/aloitteen luonne Ehdotus/aloite liittyy uuteen toimeen. Ehdotus/aloite liittyy uuteen toimeen, joka perustuu pilottihankkeeseen tai valmistelutoimeen 3. Ehdotus/aloite liittyy käynnissä olevan toimen jatkamiseen. Ehdotus/aloite liittyy toimeen, joka on suunnattu uudelleen Tavoitteet Komission monivuotinen strateginen tavoite (monivuotiset strategiset tavoitteet), jonka (joiden) saavuttamista ehdotus/aloite tukee Amsterdamin sopimuksen tultua voimaan vuonna 1999 on hyväksytty useita toimia Euroopan unionin ulkorajojen valvonnan parantamiseksi EY:n perustamissopimuksen 62 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Tähän mennessä on jo toteutettu keskeisiä toimia, jotka rakentuvat yhteisen lainsäädännön, yhteisten toimien ja rahoituksen yhteisvastuullisuuden muodostaman kolmen pilarin varaan, vahvistamalla Schengenin rajasäännöstö 4, rajavartijan käsikirja (Schengen-käsikirja) 5 ja paikallista rajaliikennettä koskevat säännöt 6, perustamalla rajaturvallisuusvirasto 7 (Frontex) ja nopeat rajainterventioryhmät 8 sekä ulkorajarahasto ABM: toimintoperusteinen johtaminen; ABB: toimintoperusteinen budjetointi. Sellaisina kuin nämä on määritelty varainhoitoasetuksen 49 artiklan 6 kohdan a ja b alakohdassa. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 562/2006, annettu 15 päivänä maaliskuuta 2006, henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevasta yhteisön säännöstöstä (Schengenin rajasäännöstö) (EUVL L 105, , s. 1). Rajoilla suoritettavia henkilötarkastuksia varten laadittua, jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten käyttöön tarkoitettua yhteistä rajavartijan käsikirjaa (Schengen-käsikirja) koskeva komission suositus (K(2006) 5186), annettu 6. marraskuuta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1931/2006, annettu 20 päivänä joulukuuta 2006, paikallista rajaliikennettä koskevan järjestelyn käyttöönotosta jäsenvaltioiden maaulkorajoilla sekä Schengenin yleissopimuksen säännösten muuttamisesta (EUVL L 29, , s. 3). FI 6 FI

8 Nämä toimet on nähtävänä osana yhdennettyä rajavalvontaa, jonka käsite muodostuu seuraavista ulottuvuuksista 10 : Schengenin rajasäännöstössä määritelty rajavalvonta (tarkastukset ja valvonta), mukaan lukien asianmukaiset riskianalyysit ja rikollisuuteen liittyvä tiedustelutieto rajat ylittävän rikollisuuden tunnistaminen ja tutkiminen yhteistyössä kaikkien toimivaltaisten lainvalvontaviranomaisten kanssa nelitasoinen maahanpääsyn valvontamalli (toimenpiteet kolmansissa maissa, yhteistyö naapurimaiden kanssa, rajavalvonta, valvontatoimet vapaan liikkuvuuden alueella, mukaan lukien paluu) 11 virastojen välinen yhteistyö rajavalvonnan alalla (rajavartijat, tulli, poliisi, kansalliset turvallisuusviranomaiset ja muut asianmukaiset viranomaiset) ja kansainvälinen yhteistyö jäsenvaltioiden sekä yhteisön ja unionin toimielinten ja muiden elinten toimien koordinointi ja johdonmukaisuus Erityistavoite (erityistavoitteet) sekä toiminto (toiminnot) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä Erityinen tavoite 1 Siitä huolehtiminen, että henkilöt voivat ylittää sisärajat ilman rajatarkastuksia, turvallisten rajojen edistäminen ja laittoman maahantulon estäminen kehittämällä edelleen yhdennettyä ulkorajojen turvallisuusjärjestelmää ja rajatarkastusten korkeaa tasoa SIS II -järjestelmän kehittämisen ja ulkorajarahastosta saatavan rahoitustuen avulla. Toiminto (toiminnot) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä Toiminto 18 02: Solidaarisuus Ulkorajat, viisumipolitiikka ja henkilöiden vapaa liikkuvuus Odotettavissa olevat tulokset ja vaikutukset Selvitys siitä, miten ehdotuksella/aloitteella on tarkoitus vaikuttaa edunsaajien/kohderyhmän tilanteeseen Neuvoston asetus (EY) N:o 2007/2004, annettu 26 päivänä lokakuuta 2004, Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston perustamisesta (EUVL L 349, , s. 1). Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 863/2007, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2007, nopeiden rajainterventioryhmien perustamista koskevan mekanismin käyttöön ottamisesta ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2007/2004 muuttamisesta mainitun mekanismin sekä vierailevien virkamiesten tehtävien ja toimivallan osalta (EUVL L 199, , s. 30). Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 574/2007/EY, tehty 23 päivänä toukokuuta 2007, ulkorajarahaston perustamisesta vuosiksi osana yhteisvastuuta ja maahanmuuttovirtojen hallintaa koskevaa yleisohjelmaa (EUVL L 144, , s. 22). Brysselissä pidetty oikeus- ja sisäasioiden neuvoston istunto, joulukuuta 2006, asiakirja 15801/06 (Presse 341), s. 26. Malli on esitetty kokonaisuudessaan asiakirjassa Luettelo Schengenin säännöstön asianmukaiseksi soveltamiseksi annetuista suosituksista ja parhaista käytännöistä; rajat sekä maasta poistaminen ja takaisinotto, helmikuu FI 7 FI

9 Virastolle on asetettu uusia ja aikaisempaa useampia velvoitteita ja annettu uusia tehtäviä, joiden myötä tiettyyn ura-alueeseen kuuluvien viraston työntekijöiden on suoritettava tietyt tehtävät, ja näin ollen henkilöstötaulukkoa on muutettava. EU:n vuoden 2012 talousarvion selitysosassa esitettyjen budjettivallan käyttäjän huomautusten mukaisesti viraston talousarviota muutetaan, jotta sille annettaisiin riittävät varat uuden asetuksen perusteella sille kuuluvien uusien tehtävien toteuttamiseen. Kattavan yleiskuvan antamiseksi muutoksista asetukseen olisi jälkikäteen liitettävä viraston todellisia henkilöstötarpeita vastaava rahoitusselvitys. Ylimääräinen henkilöstö rahoitetaan avustuksesta, joka Frontexille on jo osoitettu unionin talousarviosta. Selvitys siitä, millaisin indikaattorein ehdotuksen/aloitteen toteuttamista seurataan. Ei sovelleta 1.5. Ehdotuksen/aloitteen perustelut Tarpeet, joihin ehdotuksella/aloitteella vastataan lyhyellä tai pitkällä aikavälillä Frontex perustettiin vuonna 2004 ja aloitti toimintansa vuonna Sen tärkeimpiä tehtäviä ovat seuraavat: jäsenvaltioiden välisen operatiivisen yhteistyön yhteensovittaminen ulkorajavalvonnan alalla jäsenvaltioiden avustaminen rajavartijoidensa kouluttamisessa, mukaan luettuna yhteisten koulutusvaatimusten laatiminen riskianalyysien tekeminen ulkorajavalvontaan liittyvän tutkimuksen kehityksen seuraaminen jäsenvaltioiden avustaminen olosuhteissa, joissa ulkorajoilla tarvitaan teknistä ja operatiivista lisäapua tarvittavan tuen antaminen jäsenvaltioille yhteisten palauttamisoperaatioiden järjestämiseksi. Tehtäviensä suorittamiseksi virasto voi myös tehdä yhteistyötä kolmansien maiden toimivaltaisten viranomaisten tai kansainvälisten järjestöjen kanssa. Viime vuosina Frontexin työmäärä ja painopistealueet ovat kasvaneet voimakkaasti. Haagin ohjelmassa esitetyn pyynnön mukaisesti komissio antoi 13. helmikuuta 2008 tiedonannon EU:n rajaturvallisuusviraston arvioinnista ja jatkokehityksestä (KOM(2008) 67 lopullinen). Siihen sisältyi vaikutusten arviointi. Tiedonannossa annettiin lyhyen ja keskipitkän aikavälin suosituksia ja esitettiin viraston tulevaa kehitystä pitemmällä aikavälillä koskevia ajatuksia. Vuoden 2008 tiedonanto sai myönteisen vastaanoton neuvostossa ja Euroopan parlamentissa, jotka komission tavoin katsoivat viraston onnistuneen alusta alkaen hyvin toiminnassaan ja vaativat viraston vahvistamista entisestään. Tämä tavoite on esitetty useissa neuvoston ja Eurooppa-neuvoston päätelmissä, maahanmuutto- ja turvapaikkasopimuksessa ja Eurooppaneuvoston joulukuuta 2009 hyväksymässä Tukholman ohjelmassa, jossa vaaditaan viraston vahvistamista esimerkiksi tarkistamalla sitä koskevaa oikeudellista kehystä. Näin FI 8 FI

10 ollen viraston roolista unionin yhdennetyssä rajavalvonnassa ja sen tulevasta yleisestä suunnasta vallitsee vahva toimielinten välinen yksimielisyys. Arabikeväästä johtuva muuttopaineen kasvaminen unionin etelärajoilla ja tilanteen huononeminen Kreikan ulkorajoilla ovat viimeaikoina johtaneet siihen, että komissio, neuvosto ja Euroopan parlamentti ovat kehottaneet virastoa omaksumaan aktiivisemman roolin. Tätä taustaa vasten viraston tehtäviä muutettiin vuonna 2011, jotta se pystyisi vastaamaan uusiin haasteisiin sekä täyttämään komission, neuvoston ja parlamentin odotukset. Tarkistetun asetuksen mukaisesti virasto perustaa rajavartijoiden valmiusluettelon, jonka perusteella henkilöstöä voidaan lähettää osana Euroopan rajavartijaryhmien toimintaa Frontexin koordinoimiin operaatioihin ja hallinnoi sitä, nimittää yhteensovittamisesta vastaavan virkamiehen kullekin yhteiselle operaatiolle tai kokeiluhankkeelle, jossa käytetään Euroopan rajavartijaryhmien jäseniä. Muutetussa asetuksessa säädetään, että ainoastaan sellainen viraston henkilöstön jäsen, johon sovelletaan Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavia henkilöstösääntöjä tai Euroopan unionin muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen II osastoa, voidaan nimittää yhteensovittamisesta vastaavaksi virkamieheksi, kehittää ja ylläpitää sellaisia järjestelmiä, jotka mahdollistavat nopean ja luotettavan tietojen vaihdon ulkorajoilla esiintyvistä riskeistä, antaa tarvittavaa tukea Euroopan rajavalvontajärjestelmän kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi, luo perusoikeusvaltuutetun tehtävän ja perusoikeuksia käsittelevän neuvoa-antavan ryhmän. Riskianalyyseissä on arvioitava, millaiset valmiudet jäsenvaltioilla on selviytyä uhkista ja paineista ulkorajoilla. Viraston roolia kolmansien maiden kanssa tehtävää rajavalvonnan yhteistyötä koskevien Euroopan unionin tavoitteiden toteuttamisessa on tehostettava EU:n osallistumisesta saatava lisäarvo Viraston perustamisesta annetun asetuksen muuttamisesta annettu asetus (EU) N:o 1168/2011 perustuu SEUT-sopimuksen 74 artiklaan (toimenpiteet jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välisen hallinnollisen yhteistyön varmistamiseksi) sekä 77 artiklan 2 kohdan b ja d alakohtaan (henkilöiden tarkastusten varmistaminen ulkorajojen ylittämisen yhteydessä sekä yhdennetyn ulkorajojen valvontajärjestelmän vaiheittainen käyttöön ottaminen). Tämän asetuksen tavoitteena on kehittää operatiivisen yhteistyön yhdennettyä hallinnointia ulkorajoilla noudattaen voimassa olevien säännösten perustavanlaatuisia rajoituksia. Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa näitä tavoitteita. FI 9 FI

11 Vastaavista toimista saadut kokemukset Ei sovelleta Yhteensopivuus muiden kyseeseen tulevien välineiden kanssa ja mahdolliset synergiaedut Ei sovelleta 1.6. Toiminnan ja sen rahoitusvaikutusten kesto Ehdotuksen/aloitteen mukaisen toiminnan kesto on rajattu. Ehdotuksen/aloitteen mukainen toiminta alkaa [PP/KK]VVVV ja päättyy [PP/KK]VVVV. Rahoitusvaikutukset alkavat vuonna VVVV ja päättyvät vuonna VVVV. Ehdotuksen/aloitteen mukaisen toiminnan kestoa ei ole rajattu. Käynnistysvaihe alkaa vuonna 2012 ja päättyy vuonna 2013, minkä jälkeen toteutus täydessä laajuudessa Hallinnointitapa (hallinnointitavat) 12 Huomautukset: välillinen keskitetty hallinnointi, jossa täytäntöönpanotehtäviä on siirretty toimeenpanovirastoille Euroopan unionin perustamille elimille 13 kansallisille julkisoikeudellisille elimille tai julkisen palvelun tehtäviä hoitaville elimille henkilöille, joille on annettu tehtäväksi toteuttaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen V osaston mukaisia erityistoimia ja jotka nimetään varainhoitoasetuksen 49 artiklan mukaisessa perussäädöksessä hallinnointi yhteistyössä kansainvälisten järjestöjen kanssa (tarkennettava) Jos käytetään useampaa kuin yhtä hallinnointitapaa, huomautuksille varatussa kohdassa olisi annettava lisätietoja. Tämä säädökseen liittyvä rahoitusselvitys laaditaan jälkikäteen kattavan yleiskuvan antamiseksi siitä, millaisia henkilöstötarpeita virastolle on syntynyt Frontex-asetukseen tehtyjen muutosten hyväksymisen myötä. EU:n vaikean taloudellisen tilanteen takia ehdotetaan, että Frontex yrittäisi kaikin keinoin kattaa ylimääräisestä henkilöstöstä (12 ura-alueeseen AD kuuluvaa väliaikaista Kuvaukset eri hallinnointitavoista ja viittaukset varainhoitoasetukseen ovat saatavilla budjettipääosaston verkkosivuilla osoitteessa Sellaisina kuin nämä on määritelty varainhoitoasetuksen 185 artiklassa. FI 10 FI

12 toimihenkilöä) koituvat kustannukset siitä avustuksesta, joka Frontexille on jo myönnetty unionin talousarviosta. Henkilöstön lisäysten odotetaan olevan budjettivaikutuksiltaan neutraaleja, kuten seuraavilla sivuilla olevissa taulukoissa selitetään. Frontex täyttäisi lisämäärärahoja koskevat tarpeet osittain sillä, että kansallisten asiantuntijoiden määrää vähennetään vastaavasti, kuten seuraavilla sivuilla olevista taulukoista ilmenee, tai että osastossa 1 tuotetaan muita säästöjä. Jos lisämäärärahoille on edelleen tarvetta, niitä voitaisiin tuottaa uudelleenjärjestelyillä ja siirroilla osastosta 2 (ei henkilöstöhallinnon talousarviota) osastoon 1 sen harkintavallan perusteella, joka viraston pääjohtajalle on annettu Frontexin varainhoitoasetuksessa. FI 11 FI

13 2. HALLINNOINTI 2.1. Seuranta- ja raportointisäännöt Ilmoitetaan sovellettavat aikavälit ja edellytykset Viraston hallintoneuvosto hyväksyy ennen kunkin vuoden maaliskuun 31 päivää viraston edellisen vuoden toimintaa koskevan yleiskertomuksen ja toimittaa sen Euroopan parlamentille, neuvostolle, komissiolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja tilintarkastustuomioistuimelle viimeistään kesäkuun 15 päivänä. Yleiskertomus on julkistettava. Hallintoneuvosto teettää vähintään joka viides vuosi riippumattoman ulkoisen arvioinnin tämän asetuksen täytäntöönpanosta Arvioinnissa tarkastellaan sitä, kuinka tehokkaasti virasto toteuttaa tehtävänsä. Siinä arvioidaan myös viraston vaikutuksia ja sen työmenetelmiä. Ensimmäisessä asetuksen (EY) N:o 1168/2011 voimaantulon jälkeisessä arvioinnissa tarkastellaan myös sitä, onko jäsenvaltioiden ulkorajavalvonnan yhteensovittamista edelleen lisättävä, sekä mahdollisuutta luoda Euroopan rajavartiointijärjestelmä Hallinnointi- ja valvontajärjestelmä Todetut riskit Euroopan unionin ulkorajoihin kohdistuva jatkuva muuttopaine edellyttää Frontexin koordinoiman, solidaarisuuteen ja jaettuun vastuuseen perustuvan operatiivisen yhteistyön lisäämistä jäsenvaltioiden välillä. Tavoitteena on varmistaa ulkorajojen mahdollisimman suuri koskemattomuus sekä osallistuminen Euroopan unionin sisäisen turvallisuuden parantamiseen kunnioittaen samalla täysimääräisesti perusoikeuksia rajavalvonnan yhteydessä. Viraston henkilöstömäärän vahvistaminen on tarpeen muutetussa asetuksessa säädettyjen entistä laajempien tehtävien toteuttamiseksi ja vaatimusten noudattamiseksi. Mahdollisuudet viraston nykyistä henkilöstöä koskeviin sisäisiin siirtoihin on jo hyödynnetty. Jollei tarvittavia uusia toimia perusteta, tuloksena on pysyvä unionin lainsäädännön rikkominen Valvontamenetelmä(t) Viraston tilit toimitetaan tilintarkastustuomioistuimen hyväksyttäviksi, ja niihin sovelletaan vastuuvapausmenettelyä. Komission sisäisen tarkastuksen yksikkö tekee tarkastuksia yhteistyössä viraston sisäisen tarkastajan kanssa Toimenpiteet petosten ja sääntöjenvastaisuuksien torjumiseksi Ilmoitetaan käytössä olevat ja suunnitellut torjunta- ja suojatoimenpiteet Petostentorjuntavirasto valvoo tätä virastoa. FI 12 FI

14 3. EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT RAHOITUSVAIKUTUKSET 3.1. Kyseeseen tulevat monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat Talousarviossa jo olevat budjettikohdat Monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeiden ja budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä Moniv. Rahoituskehyksen otsake Numero [Nimi......] Budjettikohta Määrärahalaji JM/EI-JM (14) EFTA 15 - mailta ehdokasmailta 16 Rahoitusosuudet Kolmansilta mailta varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan aa alakohdassa tarkoitetut rahoitusosuudet 3A 3A : Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto Rahoitusosuus osastoihin 1 ja : Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto Rahoitusosuus osastoon 3 Ei-JM EI EI EI EI Ei-JM Uudet perustettaviksi esitetyt budjettikohdat Monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeiden ja budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä Moniv. Rahoituskehyksen otsake Numero [Nimi......] Budjettikohta Määrärahalaji JM/EI-JM Rahoitusosuudet kolmansilta mailta EFTAmailta ehdokasmailta varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan aa alakohdassa tarkoitetut rahoitusosuudet Ei sovelleta KYLLÄ /EI KYLLÄ /EI KYLLÄ/ EI KYLLÄ/ EI JM = jaksotetut määrärahat; EI-JM = jaksottamattomat määrärahat. EFTA: Euroopan vapaakauppaliitto. Ehdokasmaat ja soveltuvin osin Länsi-Balkanin mahdolliset ehdokasmaat. FI 13 FI

15 3.2. Arvioidut vaikutukset menoihin Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista menoihin milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Monivuotisen rahoituskehyksen otsake: Numero Elin: Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto N+2 N+3 ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) YHTEENSÄ Osasto 1 Osasto 2 Sitoumukset (1) * +500* Maksut (2) * +500* Sitoumukset (1a) Maksut (2a) Osasto 3 Sitoumukset (3a) 0 0 Maksut (3b) 0 0 Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston määrärahat YHTEENSÄ Sitoumukset Maksut =1+1a +3a 0 0* 0* =2+2a +3b 0 0* 0* *Henkilöstötaulukkoon lisättäväksi ehdotettu kumulatiivinen määrä on 12 uutta toimea. FI 14 FI

16 Monivuotisen rahoituskehyksen otsake: 5 Hallintomenot milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) N N+1 N+2 N+3 ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) YHTEENSÄ Sisäasioiden pääosasto Henkilöresurssit Muut hallintomenot Sisäasioiden PO YHTEENSÄ Määrärahat Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 5 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ (Sitoumukset yhteensä = maksut yhteensä) milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) N 17 N+1 N+2 N+3 ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) YHTEENSÄ Monivuotisen rahoituskehyksen Sitoumukset OTSAKKEESEEN 1 5 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ Maksut 17 N on ehdotuksen/aloitteen toteutuksen aloitusvuosi. FI 15 FI

17 Arvioidut vaikutukset Frontexin määrärahoihin Ehdotus/aloite ei edellytä toimintamäärärahoja. Ehdotus/aloite edellyttää toimintamäärärahoja seuraavasti: Maksusitoumusmäärärahat, milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Tavoitteet ja tuotokset N N+1 N+2 N+3 TUOTOKSET ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) YHTEENSÄ Tyyppi 18 Tuotosten lukumäärä Tuotosten lukumäärä Tuotosten lukumäärä Tuotosten lukumäärä Tuotosten lukumäärä Tuotosten lukumäärä Tuotosten lukumäärä Tuotoksen keskimäär. Kustannukset Kustannukset Kustannukset Kustannukset Kustannukset Kustannukset Kustannukset Kustannukset Tuotos ten lukumäärä yhteen sä Kustannukset yhteensä ERITYISTAVOITE 1 19 Tuotos Tuotos Tuotos Välisumma erityistavoite 1 ERITYISTAVOITE 2 Tuotos Välisumma erityistavoite 2 KUSTANNUKSET YHTEENSÄ Tuotokset ovat tuloksena olevia tuotteita ja palveluita (esim. rahoitettujen opiskelijavaihtojen määrä tai rakennetut tiekilometrit). Kuten kuvattu kohdassa Erityistavoitteet. FI 16 FI

18 Arvioidut vaikutukset Frontexin henkilöresursseihin Tiivistelmä Ehdotus/aloite ei edellytä hallintomäärärahoja. Ehdotus/aloite edellyttää hallintomäärärahoja seuraavasti: milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) N+2 N+3 ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) YHTEENSÄ Virkamiehet (AD-uraalue) Virkamiehet (ASTura-alue) Sopimussuhteiset toimihenkilöt Väliaikaiset toimihenkilöt 0 1,320 Kansalliset asiantuntijat 0-0,320 YHTEENSÄ 0 1,000* Suunniteltu kumulatiivinen määrä on 12 uutta toimea. Ura-alueeseen AD kuuluvasta 12 toimesta aiheutuvat kustannukset olisivat arviolta 1,32 miljoonaa euroa (12 x 0,11 milj. euroa). Arvioidut vaikutukset viraston menoihin vuonna 2013 olisivat kuitenkin budjettivaikutuksiltaan neutraalit, koska kustannuksia rajoittaa näitä tehtäviä nykyisin hoitaviin kansallisiin asiantuntijoihin liittyvien kustannusten väheneminen. Kyseisistä kansallisten asiantuntijoiden toimista luovutaan asteittain vuoden 2013 aikana. Loput kustannukset katetaan lisäsäästöillä osastossa 1 ja tarvittaessa enintään euron suuruisella varojen uudelleenjärjestelyllä osastosta 2 osastoon 1. Kuvaus tarvittavista toimista 1 AD10 Perusoikeusvaltuutettu Muutetun Frontex-asetuksen 26 artiklan 3 kohdan mukaisesti hallintoneuvosto nimittää perusoikeusvaltuutetun. Hän hoitaa tehtäväänsä riippumattomasti ja raportoi toiminnastaan suoraan hallintoneuvostolle. Tämän toimen perustaminen on viraston ehdoton prioriteetti, ja se on saatava päätökseen vuonna Perusoikeusvaltuutetulta vaaditun osaamistason ja aseman perusteella rekrytoiminen korkeampaan palkkaluokkaan on perusteltua. Euroopan oikeusasiamies on käynnistänyt 6. maaliskuuta 2012 omasta aloitteestaan tutkimuksen FI 17 FI

19 Frontexin perusoikeuksia koskevan velvoitteen täytäntöönpanosta, ja siinä tarkastellaan myös perusoikeusvaltuutetun rekrytoimista. 6 AD7 Yhteensovittamisesta vastaavat Frontexin virkamiehet Virasto nimittää muutetun asetuksen 3 b artiklan 5 kohdan mukaisesti yhteensovittamisesta vastaavan virkamiehen kullekin yhteiselle operaatiolle tai kokeiluhankkeelle, jossa käytetään Euroopan rajavartijaryhmiä. Lisäksi 17 artiklan 3 kohdassa säädetään 3 b artiklan 5 kohdan täytäntöönpanosta, että ainoastaan sellainen viraston palkkaama henkilöstön jäsen, johon sovelletaan Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavia henkilöstösääntöjä tai Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen II osastoa, voidaan nimittää yhteensovittamisesta vastaavaksi virkamieheksi. Virasto käynnistää ja koordinoi vuotuisen työohjelmansa mukaisesti vuoden mittaan useita yhteisiä operaatioita ja kokeiluhankkeita, joissa käytetään Euroopan rajavartijaryhmiä. Osa näistä yhteisistä operaatioista on käytännössä pysyviä (Välimerellä sekä Turkin ja Kreikan maarajoilla toteutettavat operaatiot), mikä edellyttää yhteensovittamisesta vastaavan virkamiehen pysyvää läsnäoloa. Koska kansalliset asiantuntijat huolehtivat nykyisin Frontexin yhteensovittamisesta vastaavan virkamiehen tehtävistä, väliaikaisten toimihenkilöiden rekrytointi johtaa kansallisten asiantuntijoiden määrän vähentämiseen kuudella. 1 AD7 Tuotteista ja muutoksenhallinnasta vastaava virkamies Tämän toimen on katettava uudet tehtävät, joista säädetään muutetussa Frontex-asetuksessa (11 artikla yhdessä 11 c ja 11 d artiklan sekä 13 artiklan 2 kohdan kanssa): kehittää ja ylläpitää tiedonvaihtojärjestelmiä, jotka koskevat ICONetia (verkkoteknologiaan perustuva suojattu tieto- ja koordinointiverkosto maahanmuuton hallinnasta vastaavia jäsenvaltioiden viranomaisia varten), käsitellä turvallisuusluokiteltuja tietoja, kehittää turvallisia tietojenvaihtokanavia sekä huolehtia Fossin (Frontexin verkkoportaali tiedonvaihtoon Frontexin keskitetty asioimispiste) korvaamisesta. Lisäksi tehtävänä on henkilötietojen siirtäminen myös muihin EU-virastoihin. Tehtävän hoitaminen edellyttää erityistä kokemusta, osaamista ja taitoja sen varmistamiseksi, että näiden Frontexin lisävastuualueiden edut toteutuvat, niistä viestitään ja ne suoritetaan EU:n oikeudellisen kehyksen mukaisesti Budjettivallan käyttäjälle esitettyyn komission talousarvioesitykseen sisältyy 4 toimea (1 AD8 ja 3 AD7) Henkilöstöresurssien arvioitu tarve vastuullisessa pääosastossa Ehdotus/aloite ei edellytä henkilöresursseja. FI 18 FI

20 Ehdotus/aloite edellyttää henkilöresursseja seuraavasti: arvio kokonaislukuina (tai enintään yhden desimaalin tarkkuudella) N N+1 N+2 N+3 Henkilöstötaulukkoon sisältyvät virat/toimet (virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt) XX (päätoimipaikka ja komission edustustot) XX (edustustot) XX (epäsuora tutkimustoiminta) (suora tutkimustoiminta) ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) Ulkopuolinen henkilöstö (kokoaikaiseksi muutettuna) 20 XX (kokonaismäärärahoista katettavat sopimussuhteiset toimihenkilöt, vuokrahenkilöstö ja kansalliset asiantuntijat) XX (edustustojen sopimussuhteiset ja paikalliset toimihenkilöt, vuokrahenkilöstö, nuoremmat asiantuntijat ja kansalliset asiantuntijat) XX yy 21 Päätoimipaikassa 22 EU:n ulkop. edustustoissa XX (epäsuora tutkimustoiminta: sopimussuhteiset toimihenkilöt, vuokrahenkilöstö ja kansalliset asiantuntijat) (suora tutkimustoiminta: sopimussuhteiset toimihenkilöt, vuokrahenkilöstö ja kansalliset asiantuntijat) Muu budjettikohta (mikä?) YHTEENSÄ Sopimussuhteiset toimihenkilöt, vuokrahenkilöstö, nuoremmat asiantuntijat EU:n ulkopuolisissa edustustoissa, paikalliset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat. Toimintamäärärahoista katettavan ulkopuolisen henkilöstön enimmäismäärä (entiset BAbudjettikohdat). Etenkin rakennerahastot, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto (maaseuturahasto) ja Euroopan kalatalousrahasto.) FI 19 FI

21 18 viittaa kyseessä olevaan toimintalohkoon eli talousarvion osastoon. Henkilöresurssien tarve katetaan toimen hallinnointiin jo osoitetulla pääosaston henkilöstöllä ja/tai pääosastossa toteutettujen henkilöstön uudelleenjärjestelyjen tuloksena saadulla henkilöstöllä sekä tarvittaessa sellaisilla lisäresursseilla, jotka toimea hallinnoiva pääosasto voi saada käyttöönsä vuotuisessa määrärahojen jakomenettelyssä talousarvion puitteissa. Kuvaus henkilöstön tehtävistä: Virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt Ulkopuolinen henkilöstö Kokoaikaiseksi muunnetun henkilöstön kustannusten laskentamenetelmä olisi kuvattava liitteen 3 kohdassa Yhteensopivuus nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen kanssa Ehdotus/aloite on nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen mukainen. Ehdotus/aloite edellyttää rahoituskehyksen asianomaisen otsakkeen rahoitussuunnitelman muuttamista. Selvitys rahoitussuunnitelmaan tarvittavista muutoksista, mainittava myös kyseeseen tulevat budjettikohdat ja määrät Ei vaikutusta monivuotiseen rahoituskehykseen. Jos lisähenkilöstön rekrytoiminen kuitenkin edellyttäisi viraston talousarvion vahvistamista, tämä sisältyisi joka tapauksessa monivuotiseen rahoituskehykseen. Ehdotus/aloite edellyttää joustovälineen varojen käyttöön ottamista tai monivuotisen rahoituskehyksen tarkistamista 23. Selvitys tarvittavista toimenpiteistä, mainittava myös kyseeseen tulevat rahoituskehyksen otsakkeet, budjettikohdat ja määrät Ei sovelleta Ulkopuolisten tahojen osallistuminen rahoitukseen Ehdotuksen/aloitteen rahoittamiseen ei osallistu ulkopuolisia tahoja. Ehdotuksen/aloitteen rahoittamiseen osallistuu ulkopuolisia tahoja seuraavasti (arvio): 23 Katso toimielinten sopimuksen 19 ja 24 kohta. FI 20 FI

22 määrärahat, milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) N N+1 N+2 N+3 ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) Yhteensä Rahoitukseen osallistuva taho Yhteisrahoituksella katettavat määrärahat YHTEENSÄ 3.3. Arvioidut vaikutukset tuloihin Ehdotuksella/aloitteella ei ole vaikutuksia tuloihin. Ehdotuksella/aloitteella on vaikutuksia tuloihin seuraavasti: vaikutukset omiin varoihin vaikutukset sekalaisiin tuloihin milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Tulopuolen budjettikohta Käytettävissä olevat määrärahat kuluvana varainhoitovu onna N N+1 N+2 Ehdotuksen/aloitteen vaikutus 24 N+3 ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) Momentti Vastaava(t) menopuolen budjettikohta (budjettikohdat) käyttötarkoitukseensa sidottujen sekalaisten tulojen tapauksessa: Ei sovelleta: selvitys tuloihin kohdistuvan vaikutuksen laskentamenetelmästä Ei sovelleta 24 Perinteiset omat varat (tulli- ja sokerimaksut) on ilmoitettava nettomääräisinä eli bruttomäärästä on vähennettävä kantokuluja vastaava 25 prosentin osuus. FI 21 FI

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.11.2013 COM(2013) 771 final 2013/0379 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.3.2016 COM(2016) 152 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä FI FI Euroopan komissio

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.2.2017 COM(2017) 64 final 2017/0020 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU Meksiko-sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta 23 päivänä maaliskuuta 2000 tehdyn

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Euroopan unionin virallisen lehden sähköisestä julkaisemisesta annetun asetuksen (EU) N:o 216/2013 muuttamisesta

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Euroopan unionin virallisen lehden sähköisestä julkaisemisesta annetun asetuksen (EU) N:o 216/2013 muuttamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2017 COM(2017) 87 final 2017/0039 (APP) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virallisen lehden sähköisestä julkaisemisesta annetun asetuksen (EU) N:o 216/2013 muuttamisesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 434 final 2017/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Ukrainan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Ukrainan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2014 COM(2014) 298 final 2014/0154 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Ukrainan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2013 COM(2013) 560 final 2013/0271 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse tietyille

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Venäjän federaation hallituksen välisen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Venäjän federaation hallituksen välisen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.8.2013 COM(2013) 583 final 2013/0282 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Venäjän federaation hallituksen välisen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.12. COM() 597 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen ja eläkkeiden sekä näihin palkkoihin

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 358 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2018 COM(2018) 498 final 2018/0265 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) N:o 1303/2013 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse taloudellisen,

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 COM(2016) 314 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017 FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.2.2019 COM(2019) 55 final 2019/0027 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) N:o 1303/2013 muuttamisesta siltä osin kuin kyseessä ovat nuorisotyöllisyysaloitteen

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 10-11/2013

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 10-11/2013 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.12.2013 COM(2013) 887 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE maataloustukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 10-11/2013 FI FI 1. Johdanto...3 2.

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON YLEINEN TULOTAULUKKO

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON YLEINEN TULOTAULUKKO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2013 COM(2013) 224 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON YLEINEN TULOTAULUKKO FI FI LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.12.2018 C(2018) 8841 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu 12.12.2018, Ruotsin ja Suomen yhteistyöohjelman Interreg V-A Ruotsi-Suomi-Norja (Pohjoinen), johon Norja

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.7.2017 COM(2017) 385 final 2017/0163 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Luova Eurooppa -ohjelman (2014 2020) perustamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1295/2013

Lisätiedot

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet EMN-seminaari 17.12.2013 Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto 30.1.2014 Korkean tason toimintaryhmä (TFM) Perustettiin OSA-neuvostossa 8.10.2013

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.4.2012 COM(2012) 139 final 2008/0241 (COD) KOMISSION LAUSUNTO Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 7 kohdan c alakohdan nojalla Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.7.2014 COM(2014) 495 final 2014/0227 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Färsaarten välisen tieteellistä ja teknologista yhteistyötä koskevan sopimuksen, jonka

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 656 final 2014/0303 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS sen hyväksymisestä, että komissio tekee Euroopan atomienergiayhteisön puolesta Euroopan unionin ja Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.2.2018 COM(2018) 72 final 2018/0034 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Marokon kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen (PRIMA) koskevat

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 296 final 2015/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi vuonna 2015 suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014. Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014. Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 27.1.2014 2013/2230(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä

Lisätiedot

29 artiklan mukainen tietosuojatyöryhmä

29 artiklan mukainen tietosuojatyöryhmä 29 artiklan mukainen tietosuojatyöryhmä 01613/06/FI WP 127 Lausunto 9/2006 liikenteenharjoittajien velvollisuudesta toimittaa tietoja matkustajista annetun neuvoston direktiivin 2004/82/EY täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2015) 160 final

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2015) 160 final Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. huhtikuuta 2015 (OR. en) 8014/15 FIN 282 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 15. huhtikuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 8 VUODEN 2014 YLEISEEN TALOUSARVIOON TULOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN. MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 8 VUODEN 2014 YLEISEEN TALOUSARVIOON TULOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN. MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.11.2014 COM(2014) 722 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 8 VUODEN 2014 YLEISEEN TALOUSARVIOON TULOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio FI FI

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 156 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2015/000 TA 2015 komission aloitteesta

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2016 (OR. en) 13415/16 N 680 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.7.2015 COM(2015) 365 final 2015/0160 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa, Euroopan

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON VARAINHOITOVUODEN 2015 YLIJÄÄMÄN OTTAMINEN TALOUSARVIOON

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON VARAINHOITOVUODEN 2015 YLIJÄÄMÄN OTTAMINEN TALOUSARVIOON EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2016 COM(2016) 227 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON VARAINHOITOVUODEN 2015 YLIJÄÄMÄN OTTAMINEN TALOUSARVIOON FI FI LISÄTALOUSARVIOESITYS

Lisätiedot

LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston istunto (oikeus- ja sisäasiat)

LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston istunto (oikeus- ja sisäasiat) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 13. huhtikuuta 2000 (10.05) (OR. fr) 7374/00 ADD 1 LIMITE PV/CONS 12 JAI 29 LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston 2251.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Budjettivaliokunta 2009 2007/0145(COD) 22.4.2008 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

(1999/C 372/04) TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN TARKASTUSKERTOMUS... 1 4 21

(1999/C 372/04) TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN TARKASTUSKERTOMUS... 1 4 21 C 372/20 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 22.12.1999 KERTOMUS Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen (Luxemburg) tilinpäätöksestä 31. joulukuuta 1998 päättyneeltä varainhoitovuodelta sekä keskuksen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2010 KOM(2010)182 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

ANNEX LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2018 COM(2018) 231 final ANNEX LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI.eu-aluetunnuksen toteuttamisesta ja toiminnasta ja asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta

Lisätiedot

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 27.11.2018 A8-0370/ 001-014 TARKISTUKSET 001-014 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Miriam Dalli A8-0370/2018 Neuvoston päätösten (EU) 2015/1523 ja (EU) 2015/1601

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0160 (COD) 11069/15 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 20. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.7.2015 COM(2015) 362 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tavaroiden ja matkustajien merikuljetuksia koskevista tilastoista annetun direktiivin 2009/42/EY

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10.2017 COM(2017) 599 final 2017/0261 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.9.2018 COM(2018) 614 final 2018/0322 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) N:o 1303/2013 muuttamisesta a 2021 2023 koskevien vuotuisten ennakkomaksujen

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE. Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2015 BKTL:n muutosten mukaisesti

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE. Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2015 BKTL:n muutosten mukaisesti EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.5.2014 COM(2014) 307 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2015 BKTL:n muutosten mukaisesti (vuosia 2014

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 7.11.2001 KOM(2001) 634 lopullinen 2001/0267 (COD) 2001/0268 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön metsien suojelusta ilmansaasteilta annetun

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 17.9.2007 KOM(2007) 525 lopullinen 2007/0192 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS euron väärentämisen torjunnan edellyttämistä toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 1338/2001

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2016

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2016 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2016 COM(2016) 624 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2016 FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2015 COM(2015) 286 final ANNEXES 1 to 3 LIITTEET asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.6.2014 COM(2014) 370 final 2014/0188 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liittymisen huomioon ottamiseksi tehdyn pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. väärennettyjen eurometallirahojen analysoinnista ja niihin liittyvästä yhteistyöstä

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. väärennettyjen eurometallirahojen analysoinnista ja niihin liittyvästä yhteistyöstä EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 17.7.2003 KOM(2003) 426 lopullinen 2003/0158 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS väärennettyjen eurometallirahojen analysoinnista ja niihin liittyvästä yhteistyöstä (komission

Lisätiedot

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) 14636/16 FIN 805 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Kom:n asiak. nro: 13377/16 FIN 675 - COM(2016)

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0089 (NLE) 8330/1/16 REV 1 ASIM 60 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Italian ja Kreikan hyväksi

Lisätiedot

7958/17 ip/elv/jk 1 DG G 2A

7958/17 ip/elv/jk 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. huhtikuuta 207 (OR. en) 7958/7 FIN 237 CADREFIN 4 POLGEN 38 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta 10.4.2019 A8-0464/62 62 Johdanto-osan 14 kappale (14) Tämä asetus olisi pantava täytäntöön työohjelmilla. Koska työohjelmien tavoitteet ovat keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteita ja koska niissä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

SISÄASIAINMINISTERIÖ E-KIRJELMÄ 2907/433/2003 Rajavartiolaitoksen esikunta Raja - ja meriosasto Helsinki 8.12.2003

SISÄASIAINMINISTERIÖ E-KIRJELMÄ 2907/433/2003 Rajavartiolaitoksen esikunta Raja - ja meriosasto Helsinki 8.12.2003 SISÄASIAINMINISTERIÖ E-KIRJELMÄ 2907/433/2003 Rajavartiolaitoksen esikunta Raja - ja meriosasto Helsinki 8.12.2003 EDUSKUNTA Suuri valiokunta EHDOTUS: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN OPERATIIVISEN ULKORAJAYHTEISTYÖN

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2018 C(2018) 8465 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.12.2018, ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineen perustamisesta osana sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0318 (NLE) 13117/16 ACP 132 FIN 637 PTOM 32 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 10. lokakuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.7.2013 COM(2013) 533 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE OLAFin hallinnon parantaminen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 658 final 2014/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Sveitsin valaliiton välisen tiede- ja teknologiayhteistyötä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.2.2017 COM(2017) 101 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2017/000 TA 2017 komission aloitteesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.6.2017 COM(2017) 296 final 2017/0126 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 654 final 2016/0320 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä rahoitusosuuden

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 16.2.2015 2015/2017(BUD) TARKISTUKSET 1-14 Mietintöluonnos Liadh Ní Riada (PE546.865v02-00) Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (hakemus

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0823 (CNS) 15778/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 499 JAIEX 127 JAI 1113 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Budjettivaliokunta 2009 6.12.2007 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Euroopan parlamentin vuoden 2007 talousarvion toteuttaminen Jäsenille lähetetään oheisena määrärahasiirtoesitys C25

Lisätiedot

4.2.2010 A7-0006/ 001-027. Ehdotus direktiiviksi (KOM(2009)0029 C6-0062/2009 2009/0004(CNS))

4.2.2010 A7-0006/ 001-027. Ehdotus direktiiviksi (KOM(2009)0029 C6-0062/2009 2009/0004(CNS)) 4.2.2010 A7-0006/ 001-027 TARKISTUKSET 001-027 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Magdalena Alvarez Hallinnollinen yhteistyö verotuksen alalla A7-0006/2010 (KOM(2009)0029 C6-0062/2009

Lisätiedot

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/0263(COD) 9.9.2016 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta aluekehitysvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rakenneuudistusten

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) 10343/1/16 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 209 JAIEX 67 COEST 161 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS hyväksynnän antamisesta Euroopan

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2014 C(2014) 1410 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 11.3.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 täydentämisestä siltä osin

Lisätiedot

NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä Valencian itsehallintoalueella

NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä Valencian itsehallintoalueella EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.5.2015 COM(2015) 209 final Embargo vista Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä Valencian itsehallintoalueella FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.4.2011 KOM(2011) 226 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta 17 päivänä toukokuuta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7003/17 BUDGET 2 PERUSTELUT Asia: Esitys Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 1 varainhoitovuoden 2017 yleiseen talousarvioon oheisasiakirjaksi

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0059(COD) budjettivaliokunnalta. kehitysyhteistyövaliokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0059(COD) budjettivaliokunnalta. kehitysyhteistyövaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 2010/0059(COD) 2.7.2010 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta kehitysyhteistyövaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.11.2014 COM(2014) 704 final/2 2014/0332 (NLE) CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre 2014. Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Brasilian liittotasavallan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Brasilian liittotasavallan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2017 COM(2017) 336 final 2017/0139 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Brasilian liittotasavallan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.6.2016 COM(2016) 400 final 2016/0186 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kulttuuripääkaupunki -tapahtuman perustamista koskevasta unionin toiminnasta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.6.2001 KOM(2001) 332 lopullinen 2001/0132 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.3.2014 COM(2014) 140 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti neuvoston ensimmäisessä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0139 (NLE) 10632/17 RECH 247 RELEX 568 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 22. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 659 final 2016/0323 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.2.2015 COM(2015) 46 final 2015/0026 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan sosiaalirahastosta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU)

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en) 5782/16 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 3. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: EF 18 ECOFIN 68 JAI 73 COSI 13 COTER 11 RELEX 74 Euroopan komission

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7079/17 ENFOPOL 116 JAI 225 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 7078/17 Asia: Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot