Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Venäjän federaation hallituksen välisen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Venäjän federaation hallituksen välisen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2013) 583 final 2013/0282 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Venäjän federaation hallituksen välisen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta FI FI

2 PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN SISÄLTÖ Euroopan yhteisön ja Venäjän federaation hallituksen välinen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskeva sopimus allekirjoitettiin Brysselissä 16. marraskuuta Sopimuksen 12 artiklan b kohdassa todetaan seuraavaa: Tämä sopimus tehdään aluksi 31 päivänä joulukuuta 2002 päättyväksi kaudeksi, ja se voidaan uusia osapuolten yhteisellä sopimuksella uusiksi viisivuotiskausiksi. Sopimus uusittiin uudeksi viisivuotiskaudeksi 30 päivänä maaliskuuta 2009 annetulla neuvoston päätöksellä 2009/313/EY. Sopimuksen uusiminen jälleen uudeksi viisivuotiskaudeksi olisi kummankin osapuolen etujen mukaista, sillä se auttaisi takaamaan Euroopan unionin ja Venäjän tiede- ja teknologiasuhteiden jatkuvuuden. 2. KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTIEN TULOKSET Euroopan unionin ja Venäjän federaation riippumattomat asiantuntijat tarkastelivat sopimusta yhdessä, ja tämän perusteella nimitetyt asiantuntijaryhmät antoivat suosituksia. Molemmat osapuolet ottivat huomioon Euroopan komission edustajien ja Venäjän federaation opetus- ja tiedeministeriön edustajien välisessä kokouksessa Moskovassa 15. helmikuuta 2013, että asiantuntijaryhmä oli suosittanut sopimuksen uusimista nykyisessä muodossaan uudeksi viisivuotiskaudeksi. 3. EHDOTUKSEN OIKEUDELLISET NÄKÖKOHDAT Uusittava sopimus vastaa asiasisällöltään täysin 20. helmikuuta 2014 päättyvää nykyistä sopimusta. 4. VAIKUTUS TALOUSARVIOON Tähän päätösehdotukseen liittyvässä rahoitusselvityksessä esitetään ohjeelliset talousarviovaikutukset. Tämän päätöksen säännöksillä on varmistettava unionin taloudellisten etujen suojaaminen. Edellä esitetyn perusteella komissio ehdottaa, että neuvosto hyväksyy sen jälkeen, kun Euroopan parlamentti on antanut hyväksyntänsä, unionin puolesta Euroopan yhteisön ja Venäjän federaation hallituksen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisen uudeksi viisivuotiskaudeksi; valtuuttaa neuvoston puheenjohtajan nimeämään (yhden tai useamman) henkilön, jolla on valtuudet ilmoittaa Venäjän federaation hallitukselle, että unioni on saattanut päätökseen uusitun sopimuksen voimaantulon edellyttämät sisäiset menettelyt. FI 2 FI

3 2013/0282 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Venäjän federaation hallituksen välisen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 186 artiklan yhdessä sen 218 artiklan 6 kohdan a alakohdan v alakohdan kanssa, ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen, ottaa huomioon Euroopan parlamentin puoltavan lausunnon, sekä katsoo seuraavaa: (1) Neuvosto hyväksyi 16 päivänä marraskuuta 2000 annetulla päätöksellä 2000/742/EY, että Euroopan yhteisön ja Venäjän federaation hallituksen välillä tehdään tiede- ja teknologiayhteistyötä koskeva sopimus. (2) Sopimuksen 12 artiklan b kohdassa todetaan seuraavaa: Tämä sopimus tehdään aluksi 31 päivänä joulukuuta 2002 päättyväksi kaudeksi, ja se voidaan uusia osapuolten yhteisellä sopimuksella uusiksi viisivuotiskausiksi. (3) Sopimuksen osapuolet tarkastelivat yhdessä sopimusta uudelleen ja ottivat huomioon suosituksen, jonka mukaan sopimus olisi uusittava nykyisessä muodossaan uudeksi viisivuotiskaudeksi. (4) Sopimuksen osapuolet katsovat, että sopimuksen pikainen uusiminen olisi kummankin osapuolen etujen mukaista. (5) Uusittava sopimus vastaa asiasisällöltään täysin 20 päivänä helmikuuta 2014 päättyvää sopimusta. (6) Euroopan yhteisön ja Venäjän federaation hallituksen välinen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusiminen olisi hyväksyttävä Euroopan unionin puolesta, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Hyväksytään Euroopan unionin puolesta Euroopan yhteisön ja Venäjän federaation tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusiminen uudeksi viisivuotiskaudeksi. 2 artikla FI 3 FI

4 Neuvoston puheenjohtaja valtuutetaan nimeämään (yksi tai useampi) henkilö, jolla on valtuudet ilmoittaa unionin puolesta ja sopimuksen 12 artiklan a kohdan mukaisesti Venäjän federaation hallitukselle, että unioni on saattanut päätökseen uusitun sopimuksen voimaantulon edellyttämät sisäiset menettelyt, ja antaa seuraava ilmoitus Venäjän federaatiolle: Lissabonin sopimuksen tultua voimaan 1 päivänä joulukuuta 2009 Euroopan unioni on korvannut Euroopan yhteisön, jonka seuraaja se on, ja se käyttää mainitusta päivästä alkaen kaikkia Euroopan yhteisön oikeuksia ja ottaa vastatakseen kaikki Euroopan yhteisön velvoitteet. Sopimuksen tekstissä olevat viittaukset Euroopan yhteisöön on siten tilanteen mukaan ymmärrettävä viittauksiksi Euroopan unioniin. 3 artikla Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään. Tämä päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja FI 4 FI

5 SÄÄDÖSEHDOTUKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS 1. PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA 1.1. Ehdotuksen/aloitteen nimi 1.2. Toimintalohko(t) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä (ABM/ABB) 1.3. Ehdotuksen/aloitteen luonne 1.4. Tavoitteet 1.5. Ehdotuksen/aloitteen perustelut 1.6. Toiminnan ja sen rahoitusvaikutusten kesto 1.7. Hallinnointitapa (hallinnointitavat) 2. HALLINNOINTI 2.1. Seuranta- ja raportointisäännöt 2.2. Hallinnointi- ja valvontajärjestelmä 2.3. Toimenpiteet petosten ja sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi 3. EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT RAHOITUSVAIKUTUKSET 3.1. Kyseeseen tulevat monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat 3.2. Arvioidut vaikutukset menoihin Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista menoihin Arvioidut vaikutukset toimintamäärärahoihin Arvioidut vaikutukset hallintomäärärahoihin Yhteensopivuus nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen kanssa Ulkopuolisten tahojen osallistuminen rahoitukseen 3.3. Arvioidut vaikutukset tuloihin FI 5 FI

6 SÄÄDÖSEHDOTUKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS 1. PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA 1.1. Ehdotuksen/aloitteen nimi Ehdotus neuvoston direktiiviksi Euroopan yhteisön ja Venäjän federaation hallituksen välisen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta 1.2. Toimintalohko(t) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä (ABM/ABB) 1 Erityisesti pääosastojen RTD, AGRI, JRC, CNECT, EAC, ENER, ENTR ja MOVE toimintastrategia ja koordinointi Ehdotuksen/aloitteen luonne Ehdotus/aloite liittyy uuteen toimeen. Ehdotus/aloite liittyy uuteen toimeen, joka perustuu pilottihankkeeseen tai valmistelutoimeen 2 Ehdotus/aloite liittyy käynnissä olevan toimen jatkamiseen. Ehdotus/aloite liittyy toimeen, joka on suunnattu uudelleen Tavoitteet Komission monivuotinen strateginen tavoite (monivuotiset strategiset tavoitteet), jonka (joiden) saavuttamista ehdotus/aloite tukee Tämän aloitteen myötä osapuolet voivat parantaa ja tehostaa yhteistyötään molempien kannalta tärkeillä tieteen ja teknologian aloilla Erityistavoite (erityistavoitteet) sekä toiminto (toiminnot) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä Erityistavoite nro 1: Erityistietämystä voidaan vaihtaa ja taitotietoa siirtää tiedeyhteisöjen, teollisuuden ja kansalaisten hyväksi. Toiminto (toiminnot) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä 1 2 ABM: toimintoperusteinen johtaminen; ABB: toimintoperusteinen budjetointi. Sellaisina kuin nämä on määritelty varainhoitoasetuksen 49 artiklan 6 kohdan a ja b alakohdassa. FI 6 FI

7 Odotettavissa olevat tulokset ja vaikutukset Selvitys siitä, miten ehdotuksella/aloitteella on tarkoitus vaikuttaa edunsaajien/kohderyhmän tilanteeseen. Tämän päätöksen ansiosta EU ja Venäjä saavat keskinäistä hyötyä omien tutkimusohjelmiensa puitteissa tehtävän tutkimusyhteistyön synnyttämän tieteellisen ja teknologisen kehityksen kautta ja tiiviimpi yhteistyö helpottuu Tulos- ja vaikutusindikaattorit Selvitys siitä, millaisin indikaattorein ehdotuksen/aloitteen toteuttamista seurataan Komission yksiköt seuraavat säännöllisesti kaikkia sopimuksen nojalla toteutettavia toimia, mihin sisältyy myös EU:n suorittama uudelleenarviointi. Uudelleenarviointi muodostuu seuraavista: a) suoritusindikaattorit Venäjän kutakin erityisohjelmaa kohti esittämien ehdotusten määrä suhteessa erityisohjelmasta rahoitettaviksi valittujen ehdotusten määrään; b) tietojen kerääminen perustuu puiteohjelman erityisohjelmista saataviin tietoihin ja tietoihin, jotka Venäjän federaatio toimittaa sopimuksen 6 artiklan mukaisesti perustetulle yhteiselle ohjauskomitealle Ehdotuksen/aloitteen perustelut Tarpeet, joihin ehdotuksella/aloitteella vastataan lyhyellä tai pitkällä aikavälillä Tämän päätöksen ansiosta molemmat osapuolet voivat jatkossakin parantaa ja tehostaa yhteistyötään keskinäisesti tärkeillä tieteen ja teknologian aloilla EU:n osallistumisesta saatava lisäarvo Sopimuksessa noudatettavia periaatteita ovat molemminpuolinen hyöty, vastavuoroiset mahdollisuudet osallistua toisen sopimuspuolen ohjelmiin ja toimiin, jotka ovat olennaisia sopimuksen tarkoituksen kannalta, syrjimättömyys, teollis- ja tekijänoikeuksien tosiasiallinen suojaaminen ja tasapuolinen jakaminen sekä tulosten tosiasiallinen hyödyntäminen. Sopimuksen uusiminen laajentaa tieteellistä tietämystä ja avaa mahdollisuuksia markkinoillepääsyyn Vastaavista toimista saadut kokemukset Tiede- ja tutkimusyhteistyöstä tähän mennessä saadun kokemuksen perustella pidetään molempien osapuolten kannalta hyödyllisenä jatkaa yhteistyötä uusimalla asetus uudeksi viisivuotiskaudeksi Yhteensopivuus muiden kyseeseen tulevien välineiden kanssa ja mahdolliset synergiaedut Venäjän kanssa tehdyn sopimuksen uusimisen katsotaan olevan täysin johdonmukainen sen kanssa, että EU:n puiteohjelmiin voivat osallistua myös EU:n ulkopuoliset maat. FI 7 FI

8 1.6. Toiminnan ja sen rahoitusvaikutusten kesto Ehdotuksen/aloitteen mukaisen toiminnan kesto on rajattu. Ehdotuksen/aloitteen mukainen toiminta alkaa ja päättyy Rahoitusvaikutukset alkavat vuonna 2014 ja päättyvät vuonna Ehdotuksen/aloitteen mukaisen toiminnan kestoa ei ole rajattu. Käynnistysvaihe alkaa vuonna VVVV ja päättyy vuonna VVVV, minkä jälkeen toteutus täydessä laajuudessa Hallinnointitapa (hallinnointitavat) 3 komissio hallinnoi suoraan keskitetysti välillinen keskitetty hallinnointi, jossa täytäntöönpanotehtäviä on siirretty toimeenpanovirastoille yhteisöjen perustamille elimille 4 kansallisille julkisoikeudellisille elimille tai julkisen palvelun tehtäviä hoitaville elimille henkilöille, joille on annettu tehtäväksi toteuttaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen V osaston mukaisia erityistoimia ja jotka nimetään varainhoitoasetuksen 49 artiklan mukaisessa perussäädöksessä hallinnointi yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa hajautettu hallinnointi yhteistyössä kolmansien maiden kanssa hallinnointi yhteistyössä kansainvälisten järjestöjen kanssa (tarkennettava) Huomautukset: Jos käytetään useampaa kuin yhtä hallinnointitapaa, huomautuksille varatussa kohdassa olisi annettava lisätietoja. 3 4 Kuvaukset eri hallinnointitavoista ja viittaukset varainhoitoasetukseen ovat saatavilla budjettipääosaston verkkosivuilla osoitteessa Sellaisina kuin nämä on määritelty varainhoitoasetuksen 185 artiklassa. FI 8 FI

9 2. HALLINNOINTI 2.1. Seuranta- ja raportointisäännöt Ilmoitetaan sovellettavat aikavälit ja edellytykset Venäjän tutkimusyksikköjen osallistumista sopimuksen mukaisesti puiteohjelmaan (Horisontti 2020) ja muihin yhteistyötoimiin tarkastellaan säännöllisesti sopimuksen 6 artiklalla perustetun yhteisen ohjauskomitean tapaamisissa Hallinnointi- ja valvontajärjestelmä Todetut riskit Kokouksia ja kahdenvälisiä yhteyksiä pidetään säännöllisesti, minkä ansiosta tietoja voidaan jakaa järjestelmällisesti. Valvontajärjestelmässä ei ole todettu riskejä Valvontamenetelmä(t) Valvonnan kustannukset ja hyödyt ja todennäköinen vaatimustenvastaisuusaste 2.3. Toimenpiteet petosten ja sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi Ilmoitetaan käytössä olevat ja suunnitellut torjunta- ja suojatoimenpiteet. Jos puiteohjelman toteuttamiseen tarvitaan ulkopuolisia toimeksisaajia tai jos se edellyttää rahoitusta kolmansille osapuolille, komissio tekee tarkastuksia tarvittaessa ja erityisesti, jos sillä on syytä epäillä toteutetun tai toimintakertomuksissa kuvaillun työn todenmukaisuutta. Unionin suorittamissa tilintarkastuksissa käytetään joko unionin omaa henkilöstöä tai tarkastettavan osapuolen lainsäädännön mukaisesti hyväksyttyjä tilintarkastajia. Unioni valitsee nämä tilintarkastajat. Valinta on suoritettava siten, että vältetään kaikki mahdolliset tarkastettavan osapuolen osoittamat eturistiriidat. Komissio varmistaa myös, että tutkimustoimien toteutuksen yhteydessä suojellaan unionin taloudellisia etuja tehokkailla tarkastuksilla ja väärinkäytösten ilmetessä oikeasuhteisilla ja varoittavilla toimenpiteillä ja seuraamuksilla. Tätä tarkoitusta varten kaikkiin puiteohjelman täytäntöönpanoa koskeviin sopimuksiin on sisällyttävä tarkastuksia, toimenpiteitä ja seuraamuksia koskevat säännöt sekä viittaukset asetuksiin (EY) N:o 2988/95, 2185/96 ja 1073/99. Sopimuksissa on oltava erityisesti seuraavat määräykset: - erityiset sopimuslausekkeet, joilla suojellaan EU:n taloudellisia etuja toteutettavan työn valvonnan ja tarkastusten avulla, - määräys petostentorjunnan alan hallinnollisten tarkastusten suorittamisesta asetusten (EY) N:o 2185/96, 1073/99 ja 1074/99 mukaisesti, - määräys hallinnollisten seuraamusten soveltamisesta kaikkiin sopimusten täytäntöönpanoa koskeviin tahallisiin tai tuottamuksellisiin väärinkäytöksiin puiteasetuksen (EY) N:o 2988/95 mukaisesti; tässä yhteydessä voidaan soveltaa myös ns. mustaa listaa, - maininta siitä, että väärinkäytösten ja petosten tapauksessa voidaan soveltaa perintämääräyksiä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 299 artiklan mukaisesti. FI 9 FI

10 Lisäksi tutkimuksen ja innovoinnin pääosaston vastuullinen henkilöstö toteuttaa rutiinitoimenpiteenä valvontaohjelmaa, jossa seurataan tieteellisiä ja talousarvioon liittyviä näkökohtia. Lisäksi tutkimuspääosaston sisäisen tarkastuksen yksikkö tekee sisäisen tarkastuksen ja Euroopan tilintarkastustuomioistuin tekee tarkastuksia paikan päällä. FI 10 FI

11 3. EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT RAHOITUSVAIKUTUKSET 3.1. Kyseeseen tulevat monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat Talousarviossa jo olevat budjettikohdat Monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeiden ja budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä. Monivuotisen rahoituskehyksen otsake: Numero [Kuvaus....] Budjettikohta Menojen tyyppi JM/EI-JM (5) EFTAmailta 6 Ehdokasmailta 7 Rahoitusosuudet kolmansilta mailta varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan aa alakohdassa tarkoitetut rahoitusosuudet 1a EI-JM KYLLÄ KYLLÄ KYLLÄ KYLLÄ 1a EI- JM KYLLÄ KYLLÄ KYLLÄ KYLLÄ 1a EI- JM KYLLÄ KYLLÄ KYLLÄ KYLLÄ Uudet perustettaviksi esitetyt budjettikohdat Monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeiden ja budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä. Monivuotisen rahoituskehyksen otsake: Budjettikohta Numero [Otsake..] Menojen tyyppi JM/EI-JM EFTA-mailta Rahoitusosuudet kolmansil ta mailta ehdokasmailta varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan aa alakohdassa tarkoitetut rahoitusosuudet [XX.YY.YY.YY] KYLLÄ/EI KYLLÄ/ EI KYLLÄ/ EI KYLLÄ/EI JM = jaksotetut määrärahat; EI-JM = jaksottamattomat määrärahat. EFTA: Euroopan vapaakauppaliitto. Ehdokasmaat ja soveltuvin osin Länsi-Balkanin mahdolliset ehdokasmaat. FI 11 FI

12 3.2. Arvioidut vaikutukset menoihin [Tämä osa on täytettävä hallintomenoja koskevaan taulukkoon (tähän rahoitusselvitykseen liitetty toinen asiakirja), joka ladataan CISNETiin yksiköidenvälistä lausuntokierrosta varten Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista menoihin Monivuotisen rahoituskehyksen otsake: 1a [Otsake]: Kasvua ja työllisyyttä edistävä kilpailukyky milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) PO: <Tutkimus ja innovointi> YHTEENSÄ Toimintamäärärahat Budjettikohdan numero Sitoumukset (1) Maksut (2) Sitoumukset (1a) Budjettikohdan numero Maksut (2a) Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat 9 Budjettikohdan numero (3) Tutkimuksen ja innovoinnin pääosaston määrärahat YHTEENSÄ 10 Sitoumukset Maksut =1+1a +3 0,099 0,110 0,110 0,110 0,110 0,011 0,550 =2+2a +3 0,099 0,110 0,110 0,110 0,110 0,011 0,550 Budjettikohdan numero N on ehdotuksen/aloitteen toteutuksen aloitusvuosi. Tekninen ja/tai hallinnollinen apu sekä EU:n ohjelmien ja/tai toimien toteuttamiseen liittyvät tukimenot (entiset BA-budjettikohdat), epäsuora ja suora tutkimustoiminta. Euroopan parlamentti ja neuvosto eivät ole vielä hyväksyneet vuosien määrärahoja ja asiaankuuluvaa oikeusperustaa, ja budjettivallan käyttäjä ei ole vielä hyväksynyt vuoden 2014 talousarvioesitystä. FI 12 FI

13 Tutkimuksen ja innovoinnin pääosaston määrärahat YHTEENSÄ Sitoumukset (1a) 0,055 0,066 0,066 0,066 0,066 0,011 0,330 Budjettikohdan numero Maksut (2a) 0,055 0,066 0,066 0,066 0,066 0,011 0,330 Tutkimuksen ja innovoinnin pääosaston määrärahat YHTEENSÄ Sitoumukset Maksut (1b) (2b) 0,037 0,037 0,044 0,044 0,044 0,044 0,044 0,044 0,044 0,044 0,007 0,220 0,007 0,220 Toimintamäärärahat YHTEENSÄ Sitoumukset (4) Maksut (5) Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ (6) 0,092 0,110 0,110 0,110 0,110 0,018 0,550 Määrärahat YHTEENSÄ Sitoumukset =4+ 6 Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKE <1a> Maksut =5+ 6 0,092 0,092 0,110 0,110 0,110 0,110 0,110 0,110 0,110 0,110 0,018 0,018 0,550 0,550 Jos ehdotuksella/aloitteella on vaikutuksia useampaan otsakkeeseen: Toimintamäärärahat YHTEENSÄ Sitoumukset (4) Maksut (5) Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ (6) Määrärahat YHTEENSÄ Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEET 1 4 (viitemäärä) Sitoumukset =4+ 6 Maksut =5+ 6 Monivuotisen rahoituskehyksen 5 Hallintomenot FI 13 FI

14 otsake milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) N N+1 N+2 N+3 ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) YHTEENSÄ PO: <.> Henkilöresurssit Muut hallintomenot PO <.> YHTEENSÄ Määrärahat Määrärahat YHTEENSÄ Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKE 5 (Sitoumukset yhteensä = maksut yhteensä) Määrärahat YHTEENSÄ Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEET 1 5 Sitoumukset Maksut milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) YHTEENSÄ 0,092 0,110 0,110 0,110 0,110 0,018 0,550 0,092 0,110 0,110 0,110 0,110 0,018 0, N on ehdotuksen/aloitteen toteutuksen aloitusvuosi. FI 14 FI

15 Arvioidut vaikutukset toimintamäärärahoihin Ehdotus/aloite ei edellytä toimintamäärärahoja. Ehdotus/aloite edellyttää toimintamäärärahoja seuraavasti: Maksusitoumusmäärärahat, milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Tavoitteet ja tuotokset N N+1 N+2 N+3 TUOTOKSET ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) YHTEENSÄ Tyyppi 12 Keski määr. kustan nukset Numero Numero Numero Numero Numero Numero Numero Kustannus Kustannus Kustannus Kustannus Kustannus Kustannus Kustannus Lukumäärä yhteensä Kustannukset yhteensä ERITYISTAVOITE 1 13 tuotos tuotos tuotos Välisumma erityistavoite 1 ERITYISTAVOITE 2 tuotos Välisumma erityistavoite 2 KUSTANNUKSET YHTEENSÄ Tuotokset ovat tuloksena olevia tuotteita ja palveluita (esim. rahoitettujen opiskelijavaihtojen määrä tai rakennetut tiekilometrit). Kuten kuvattu kohdassa Erityistavoitteet. FI 15 FI

16 Arvioidut vaikutukset hallintomäärärahoihin Yhteenveto Ehdotus/aloite edellyttää hallintomäärärahoja seuraavasti: milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) YHTEEN- SÄ Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKE 5 Henkilöresurssit Muut hallintomenot Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKE 5, välisumma Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 5 sisältymättömät 15 Henkilöresurssit 0,055 0,066 0,066 0,066 0,066 0,011 0,330 Muut hallintomenot 0,037 Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 5 sisältymättömät, välisumma 0,044 0,044 0,044 0,044 0,007 0,220 YHTEENSÄ 0,092 0,110 0,110 0,110 0,110 0,018 0,550 Hallintomäärärahojen tarve katetaan toimen hallinnointiin jo osoitetuilla pääosaston määrärahoilla ja/tai siirroilla sekä tarvittaessa sellaisilla lisäresursseilla, jotka toimea hallinnoiva pääosasto voi saada käyttöönsä vuotuisessa määrärahojen jakomenettelyssä talousarvion puitteissa N on ehdotuksen/aloitteen toteutuksen aloitusvuosi. Tekninen ja/tai hallinnollinen apu sekä EU:n ohjelmien ja/tai toimien toteuttamiseen liittyvät tukimenot (entiset BA-budjettikohdat), epäsuora ja suora tutkimustoiminta. FI 16 FI

17 Henkilöresurssien arvioitu tarve Ehdotus/aloite edellyttää henkilöresursseja seuraavasti: Arvio kokoaikaiseksi henkilöstöksi muutettuna ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/ aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) Henkilöstötaulukkoon sisältyvät virat/toimet (virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt) XX (päätoimipaikka ja komission edustustot EU:ssa) XX (edustustot EU:n ulkopuolella) (epäsuora tutkimustoiminta) 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 0, (suora tutkimustoiminta) Ulkopuolinen henkilöstö (kokoaikaiseksi muutettuna) 16 XX (kokonaismäärärahoista katettavat sopimussuhteiset toimihenkilöt, vuokrahenkilöstö ja kansalliset asiantuntijat) XX (sopimussuhteiset ja paikalliset toimihenkilöt, vuokrahenkilöstö, nuoremmat asiantuntijat ja kansalliset asiantuntijat EU:n ulkopuolisissa edustustoissa) XX yy 17 - päätoimipaikassa - lähetystöissä XX (CA, SNE, INT epäsuora tutkimustoiminta) (suora tutkimustoiminta: sopimussuhteiset toimihenkilöt, vuokrahenkilöstö ja kansalliset asiantuntijat) Muu budjettikohta (mikä?) YHTEENSÄ 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 0,5 XX viittaa kyseessä olevaan toimintalohkoon eli talousarvion osastoon. Henkilöresurssien tarve katetaan toimen hallinnointiin jo osoitetulla pääosaston henkilöstöllä ja/tai pääosastossa toteutettujen henkilöstön uudelleenjärjestelyjen tuloksena saadulla henkilöstöllä sekä tarvittaessa sellaisilla lisäresursseilla, jotka toimea hallinnoiva pääosasto voi saada käyttöönsä vuotuisessa määrärahojen jakomenettelyssä talousarvion puitteissa. Kuvaus henkilöstön tehtävistä: Virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt Sopimuksen 6 mukaisen yhteisen ohjauskomitean kokousten valmistelu ja hallinnointi sekä työmatkat sopimuksen moitteettoman toiminnan ja täytäntöönpanon sekä Sopimussuhteiset toimihenkilöt, paikalliset toimihenkilöt kansalliset asiantuntijat, vuokrahenkilöstö ja nuoremmat asiantuntijat EU:n ulkopuolisissa edustustoissa. Toimintamäärärahoista katettavan ulkopuolisen henkilöstön enimmäismäärä (entiset BAbudjettikohdat). FI 17 FI

18 säännöllisen arvioinnin varmistamiseksi Ulkopuolinen henkilöstö FI 18 FI

19 Yhteensopivuus nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen kanssa Ehdotus/aloite on nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen mukainen Ulkopuolisten tahojen osallistuminen rahoitukseen Ehdotuksen/aloitteen rahoittamiseen ei osallistu ulkopuolisia tahoja Arvioidut vaikutukset tuloihin Ehdotuksella/aloitteella ei ole vaikutuksia tuloihin. FI 19 FI

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Ukrainan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Ukrainan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2014 COM(2014) 298 final 2014/0154 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Ukrainan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.7.2014 COM(2014) 495 final 2014/0227 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Färsaarten välisen tieteellistä ja teknologista yhteistyötä koskevan sopimuksen, jonka

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 434 final 2017/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Euroopan unionin virallisen lehden sähköisestä julkaisemisesta annetun asetuksen (EU) N:o 216/2013 muuttamisesta

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Euroopan unionin virallisen lehden sähköisestä julkaisemisesta annetun asetuksen (EU) N:o 216/2013 muuttamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2017 COM(2017) 87 final 2017/0039 (APP) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virallisen lehden sähköisestä julkaisemisesta annetun asetuksen (EU) N:o 216/2013 muuttamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Brasilian liittotasavallan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Brasilian liittotasavallan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2017 COM(2017) 336 final 2017/0139 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Brasilian liittotasavallan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0139 (NLE) 10632/17 RECH 247 RELEX 568 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 22. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2013 COM(2013) 560 final 2013/0271 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse tietyille

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 656 final 2014/0303 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS sen hyväksymisestä, että komissio tekee Euroopan atomienergiayhteisön puolesta Euroopan unionin ja Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.2.2018 COM(2018) 72 final 2018/0034 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Marokon kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen (PRIMA) koskevat

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2018 COM(2018) 498 final 2018/0265 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) N:o 1303/2013 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse taloudellisen,

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.2.2019 COM(2019) 55 final 2019/0027 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) N:o 1303/2013 muuttamisesta siltä osin kuin kyseessä ovat nuorisotyöllisyysaloitteen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2018) 141 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2018) 141 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0067 (NLE) 7423/18 RECH 113 USA 11 RELEX 252 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

ANNEX LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2018 COM(2018) 231 final ANNEX LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI.eu-aluetunnuksen toteuttamisesta ja toiminnasta ja asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 658 final 2014/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Sveitsin valaliiton välisen tiede- ja teknologiayhteistyötä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.7.2017 COM(2017) 385 final 2017/0163 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Luova Eurooppa -ohjelman (2014 2020) perustamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1295/2013

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.2.2017 COM(2017) 64 final 2017/0020 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU Meksiko-sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta 23 päivänä maaliskuuta 2000 tehdyn

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.7.2015 COM(2015) 365 final 2015/0160 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa, Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0160 (COD) 11069/15 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 20. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.9.2018 COM(2018) 614 final 2018/0322 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) N:o 1303/2013 muuttamisesta a 2021 2023 koskevien vuotuisten ennakkomaksujen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.11.2013 COM(2013) 771 final 2013/0379 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 467 final 2015/0224 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Liberian tasavallan välisen kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen ja sen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 484 final 2017/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2015 COM(2015) 286 final ANNEXES 1 to 3 LIITTEET asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.2.2015 COM(2015) 46 final 2015/0026 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan sosiaalirahastosta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU)

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.1.2019 COM(2019) 65 final 2019/0030 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Erasmus+ -ohjelman käynnissä olevien oppimiseen liittyvien liikkuvuustoimien jatkamista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. syyskuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. syyskuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. syyskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0222 (NLE) 12265/17 PECHE 336 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 15. syyskuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.7.2015 COM(2015) 346 final 2015/0152 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Tanskan hallituksen ja Grönlannin maakuntahallituksen välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 486 final 2017/0223 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0153 (NLE) 11009/15 PECHE 258 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 16. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.10.2014 COM(2014) 683 final 2014/0319 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.11.2013 COM(2013) 757 final 2013/0367 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS maatilojen rakennetutkimuksista ja maatalouden tuotantomenetelmiä koskevasta tutkimuksesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Ukrainan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Ukrainan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 21.4.2009 KOM(2009)182 lopullinen 2009/0062 (CNS) C7-0018/09 Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Ukrainan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.6.2018 COM(2018) 376 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS komission valtuuttamisesta aloittamaan Euroopan unionin puolesta neuvottelut aavan meren kalavarojen säilyttämistä ja hoitoa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 72 final 2015/0037 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS sinievätonnikalan suojelemista koskevan yleissopimuksen laajennetun komission jäsenyyden saamiseksi käytävän

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0229 (NLE) 12598/15 PECHE 334 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. lokakuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. lokakuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0247 (COD) 12963/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 5. lokakuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: FSTR

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.10.2015 COM(2015) 471 final 2015/0227 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0227 (NLE) 12575/15 PECHE 328 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.7.2018 COM(2018) 502 final 2018/0266 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Norsunluurannikon tasavallan ja Euroopan yhteisön välisen kalastuskumppanuussopimuksen täytäntöönpanoa koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.3.2017 COM(2017) 125 final 2017/0053 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.3.2013 COM(2013) 155 final 2013/0084 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön työvoimaa koskevan otantatutkimuksen järjestämisestä annetun neuvoston

Lisätiedot

Bryssel COM(2015) 451 final. ANNEXES 1 to 4 LIITTEET

Bryssel COM(2015) 451 final. ANNEXES 1 to 4 LIITTEET EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.9.2015 COM(2015) 451 final ANNEXES 1 to 4 LIITTEET ehdotukseen neuvoston päätökseksi Italian, Kreikan ja Unkarin hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Uwe CORSEPIUS, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Uwe CORSEPIUS, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. helmikuuta 2014 (OR. en) 6054/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0013 (NLE) AGRI 68 AGRIORG 16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 30. tammikuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.8.2012 COM(2012) 456 final 2012/0221 (APP) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS toimielinten historiallisten arkistojen tallettamista Firenzen yliopistolliseen Eurooppainstituuttiin koskevan

Lisätiedot

LIITTEET Muistio SM , KOM(2011) 910 lopullinen, KOM(2011) 913 lopullinen, KOM(2011) 910 slutlig, KOM(2011( 913 slutlig

LIITTEET Muistio SM , KOM(2011) 910 lopullinen, KOM(2011) 913 lopullinen, KOM(2011) 910 slutlig, KOM(2011( 913 slutlig Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2012-00113 PO Huhtamäki Jouko 07032012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komission ehdotus euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi euron suojaamista rahanväärennykseltä

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.7.2013 COM(2013) 533 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE OLAFin hallinnon parantaminen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2014 COM(2013) 848 final 2013/0414 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS siviilikäyttöön tarkoitettua maailmanlaajuista satelliittinavigointijärjestelmää (GNSS) koskevan yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. fi) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. fi) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. fi) Toimielinten välinen asia: 2017/0036 (NLE) 7892/17 RECH 100 ATO 12 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 COM(2019) 129 final 2019/0071 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kap Verden tasavallan ja Euroopan yhteisön välisen kalastuskumppanuussopimuksen täytäntöönpanoa koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.1.2019 COM(2019) 64 final 2019/0031 (APP) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS unionin yleisen talousarvion toteuttamiseen ja rahoitukseen vuonna 2019 liittyvistä toimenpiteistä ottaen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Euroopan globalisaatiorahaston perustamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 1927/2006 muuttamisesta

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Euroopan globalisaatiorahaston perustamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 1927/2006 muuttamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.6.2011 KOM(2011) 336 lopullinen 2011/0147 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan globalisaatiorahaston perustamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 1927/2006

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.12.2017 COM(2017) 825 final 2017/0334 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2017/825 muuttamisesta rakenneuudistusten tukiohjelman rahoituspuitteiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2011 KOM(2011) 228 lopullinen 2011/0097 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Kap Verden tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Euroopan tilasto-ohjelmasta annetun asetuksen (EU) N:o 99/2013 muuttamisesta

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Euroopan tilasto-ohjelmasta annetun asetuksen (EU) N:o 99/2013 muuttamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.7.2013 COM(2013) 525 final 2013/0249 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan tilasto-ohjelmasta 2013 2017 annetun asetuksen (EU) N:o 99/2013 muuttamisesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 340 final 2014/0173 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU, Euratom) N:o 883/2013 muuttamisesta prosessuaalisten takeiden valvojan

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. syyskuuta 2017 (OR. en) 15033/02 DCL 1 RECH 189 ATO 141 AELE 44 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: 15033/02 RESTREINT UE Päivämäärä: 29. marraskuuta 2002

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 9490 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 9490 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. tammikuuta 216 (OR. en) 15428/15 SAATE Lähettäjä: ASIM 178 NT 2 RELEX 161 COMIX 79 Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut:

Lisätiedot

Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2012 COM(2012) 49 final/2 2008/0255 (COD) CORRIGENDUM Annule et remplace le document COM(2012) 49 final du 10.02.2012 Concerne toutes les versions linguistiques (correction

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.8.2016 COM(2016) 547 final 2016/0261 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 1920/2006 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse uusia psykoaktiivisia

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 156 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2015/000 TA 2015 komission aloitteesta

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. Euroopan unionin virallisen lehden sähköisestä julkaisemisesta

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. Euroopan unionin virallisen lehden sähköisestä julkaisemisesta FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.4.2011 KOM(2011) 162 lopullinen 2011/0070 (APP) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virallisen lehden sähköisestä julkaisemisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 10.12.2013 COM(2013) 896 final 2013/0439 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen ja eläkkeiden sekä

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2011 KOM(2011) 498 lopullinen 2009/0076 (COD) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti

Lisätiedot

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Korhonen Kaisa(VNK) JULKINEN. EDUSKUNTA Suuri valiokunta EU/2012/1371

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Korhonen Kaisa(VNK) JULKINEN. EDUSKUNTA Suuri valiokunta EU/2012/1371 Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00496 VNEUS Korhonen Kaisa(VNK) 13.09.2012 JULKINEN EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU / Komission ehdotus neuvoston asetukseksi toimielinten historiallisten

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0199 (NLE) 11685/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: RECH

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 358 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.12.2018 COM(2018) 833 final 2018/0426 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamista Euroopan unionista ja Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ITER-hankkeen lisätutkimusohjelmasta ( )

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ITER-hankkeen lisätutkimusohjelmasta ( ) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 931 lopullinen 2011/0460 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ITER-hankkeen lisätutkimusohjelmasta (2014 2018) PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Oheisen neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2016 COM(2016) 202 final 2016/0110 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tilinpäätösraportointiin ja tilintarkastukseen liittyvien yksittäisten toimien tukemiseksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.7.2014 COM(2014) 438 final 2014/0203 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisen oliivineuvoston jäsenneuvostossa esitettävästä Euroopan unionin kannasta, joka koskee oliiviöljyä

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2016 COM(2016) 426 final 2016/0196 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskevan vuoden 2015 kansainvälisen sopimuksen allekirjoittamisesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2013 COM(2013) 342 final 2013/0181 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS makrotalouden epätasapainoa koskevaan menettelyyn tarvittavien tilastojen toimittamisesta

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. syyskuuta 2017 (OR. en) 11432/07 DCL 1 RECH 203 NZ 8 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: 11432/07 Päivämäärä: 2. heinäkuuta 2007 Muuttunut jakelu: Julkinen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2010 KOM(2010) 520 lopullinen 2010/0274 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan verkko- ja tietoturvaviraston perustamisesta annetun asetuksen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.2.2017 COM(2017) 101 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2017/000 TA 2017 komission aloitteesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS keskinäisestä oikeusavusta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. finanssitransaktioveroon perustuvien omien varojen käyttöön asettamisessa noudatettavista menetelmistä ja menettelystä

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. finanssitransaktioveroon perustuvien omien varojen käyttöön asettamisessa noudatettavista menetelmistä ja menettelystä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.11.2011 KOM(2011) 738 lopullinen 2011/0334 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS finanssitransaktioveroon perustuvien omien varojen käyttöön asettamisessa noudatettavista menetelmistä

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Eduskunta Suuri valiokunta

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Eduskunta Suuri valiokunta Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2013-00638 EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) 28.10.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Euratom; Tutkimus ja innovaatiot; Ehdotus neuvoston päätökseksi eurooppalaisen

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2017 COM(2017) 416 final 2017/0187 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisessä sokerineuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta vuoden 1992 kansainvälisen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2017 (OR. en) 9934/02 DCL 1 RECH 104 AMLAT 46 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: ST 9934/02 RESTREINT UE/EU RESTRICTED Päivämäärä: 14. kesäkuuta

Lisätiedot

Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2011 KOM(2011) 632 lopullinen 2008/0255 (COD) Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 726/2004 muuttamisesta ihmisille tarkoitettuja

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.4.2016 COM(2016) 194 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus rajanylitystietojärjestelmän (EES) perustamisesta Euroopan unionin

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.2.2016 COM(2016) 78 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2016/000 TA 2016 komission aloitteesta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta 10.4.2019 A8-0464/62 62 Johdanto-osan 14 kappale (14) Tämä asetus olisi pantava täytäntöön työohjelmilla. Koska työohjelmien tavoitteet ovat keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteita ja koska niissä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 7.11.2001 KOM(2001) 634 lopullinen 2001/0267 (COD) 2001/0268 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön metsien suojelusta ilmansaasteilta annetun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2015 COM(2015) 483 final 2015/0234 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta siltä osin kuin on

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. huhtikuuta 200 (OR. en) 7853/0 Toimielinten välinen asia: 2009/048 (CNS) ISL 8 N 8 CH 9 FL 7 FRONT 38 SCHENGEN 30 N 07 ASIM 42 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.8.2012 COM(2012) 439 final 2012/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tehostetun yhteistyön yleistä kehystä koskevan Euroopan unionin ja Euroopan lennonvarmistusjärjestön välisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.6.2010 KOM(2010)264 lopullinen 2010/0142 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön välisen yhteistyöpöytäkirjan tekemisestä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön välisen yhteistyöpöytäkirjan tekemisestä FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2011 KOM(2011) 107 lopullinen 2011/0050 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön välisen yhteistyöpöytäkirjan tekemisestä

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 8 VUODEN 2014 YLEISEEN TALOUSARVIOON TULOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN. MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 8 VUODEN 2014 YLEISEEN TALOUSARVIOON TULOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN. MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.11.2014 COM(2014) 722 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 8 VUODEN 2014 YLEISEEN TALOUSARVIOON TULOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio FI FI

Lisätiedot