LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA JA PERUSKOULUSSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA JA PERUSKOULUSSA"

Transkriptio

1 KEITELEEN KUNTA Sivistys- ja terveystoimi Varhaiskasvatus ja koulu LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA JA PERUSKOULUSSA Johdanto Tämän ohjeistuksen lähtökohtana on luoda yhtenäiset toimintatavat, joiden avulla lapselle saadaan mahdollisimman turvallinen ja sujuva päivähoito/koulunkäynti hänen terveysongelmistaan huolimatta. Vanhempien vastuu Kokonaisvastuu lapsen sairauden hoidosta ja lääkkeiden annosta on aina vanhemmilla. Vanhempien tehtävä on tiedottaa päivähoidossa lapsen hoitajalle ja koulussa opettajalle/koulunkäynnin ohjaajalle lapsen sairauksista ja niiden hoidosta. Lapsen sairaus saattaa vaatia erityistoimenpiteitä, mutta erityisjärjestelyt on aina sovittava lapsi- ja perhekohtaisesti yhteisymmärryksessä kodin ja päivähoidon/koulun kanssa. Hoitoneuvottelu Pitkäaikaisesti sairaan lapsen jatkuva oireilu tai pelko oireilusta voi aiheuttaa neuvottomuutta päivähoidon tai koulun henkilökunnassa, etenkin jos heille yritetään siirtää lapsen hoitovastuuta hoito-/koulupäivän aikana. Kun lapsella on vakava tai pitkäaikainen sairaus, on päivähoidossa/koulussa sovittava hoitoneuvottelu, johon osallistuvat vanhemmat sekä päivähoidon/koulun henkilöstö (esim. lasten päivähoidon johtava ohjaaja tai opettaja). Neuvotteluihin pyydetään paikalle terveydenhoitaja ja tarvittaessa myös neuvolalääkäri. Lisäksi mukaan kutsutaan tarvittaessa erikoissairaanhoidosta sairaanhoitaja/kuntoutusohjaaja. Hoitoneuvottelussa tarkastellaan ja selvitetään lapsen selviytymistä päivähoidossa/koulussa sekä hänen mahdollisesti vaatimiaan erityisjärjestelyjä. Hoitoneuvottelun tulos kirjataan erilliseen sopimukseen. Avoimuus vähentää epätietoisuutta, ja lapsen sairastuessa on suotavaa järjestää lyhyt informaatiotilaisuus luokassa muille oppilaille sekä erikseen tarvittaessa koulun henkilöstölle. Päivähoidossa muille lapsille kerrotaan asiasta tilanteen edellyttämällä tavalla. Hoitoneuvottelussa pyydetään vanhempien lupa ja sovitaan tiedottamisesta. Tietoiskun voi antaa terveydenhoitaja tai tarvittaessa erikoissairaanhoidon kuntoutusohjaaja.

2 Toimenpiteet ja lääkitykset koulussa Henkilöstöä ei voida velvoittaa tekemään ilman asianmukaista perehdytystä sellaisia sairaanhoidollisia toimenpiteitä, joita ei ole jo työntekijää rekrytoitaessa selvästi ilmaistu. Henkilöstön toimenkuvaan saattaa kuitenkin ennalta sovitusti kuulua esim. epilepsiaa sairastavan lapsen tarkkailu ja tarvittaessa kouristuksen laukaisevan lääkkeen anto (Stesolid-peräruiske tai Epistatus-liuos posken limakalvolle). Henkilöstöä koulutetaan tarvittaessa vanhempien tai erikoissairaanhoidon toimesta erikseen sovittujen toimenpiteiden suorittamiseen. Pääsääntöisesti vain lasta hoitavan lääkärin määräämät lääkkeet, joita täytyy annostella tarkasti tiettyyn aikaan, on syytä antaa myös hoito- tai koulupäivän aikana. Tällaisia lääkkeitä voivat olla esimerkiksi tietyt epilepsialääkkeet. Lapsi saattaa tarvita ennakolta annettavaa lääkettä suorituskykynsä ylläpitämiseksi - esimerkkinä astmalapsella ns. keuhkoputkia avaavan hengityslääkkeen käyttö ennen liikuntasuorituksia. Hoito-/koulupäivän aikana annettavien lääkkeiden säilytyspaikasta on sovittava tarkasti kunkin lapsen kohdalla aina hoitoneuvottelun yhteydessä. Sopimus kirjataan hoitosuunnitelmalomakkeeseen. Ensiaputilanteet Jos lapsi menee insuliinishokkiin tai saa epilepsiakohtauksen päivähoidossa tai koulussa, henkilökunta ottaa ensisijaisesti yhteyttä vanhempiin. Hoidossa/koulussa täytyy olla myös vanhempien ja terveydenhuollon antamat ohjeet, mitä lapselle täytyy ja saa tehdä ensiaputilanteissa. Esimerkkeinä ohjeista voi olla tieto siitä, miten lapsi laitetaan sellaiseen asentoon, ettei hän loukkaa itseään epilepsiakohtauksen aikana tai mitä lapselle annetaan ensiavuksi liittyen esimerkiksi matalan verensokerin hoitoon diabeteksessa (hunajan sively ikeniin tai glukagonipistos). Päivähoidon/koulun henkilökunta joutuu olemaan omatoiminen myös lasten tapaturmissa. Ainakin osa henkilökunnasta tulisi olla ensiapukoulutettua. Jos lapsella on taipumus saada vaikeita allergisia reaktioita, vanhempien on tiedotettava tästä päivähoidon/koulun henkilökuntaa. Lisäksi lapsella on oltava repussa adrenaliinikynä vakavia hätätilanteita varten. Tuollaisessa hätätilanteessa ei voi miettiä kenelle asia kuuluu, vaan kuka tahansa aikuinen on velvoitettu auttamaan lasta ja antamaan hengenpelastavan adrenaliinipistoksen. Lyhytaikaiset lääkitykset Useimmat lyhytaikaiset lääkekuurit, esim. tulehdustautien hoitoon käytettävät antibioottilääkitykset, voidaan annostella kotona. Esimerkiksi kolme kertaa päivässä annettava antibioottilääkitys voidaan antaa kotona ennen hoitoon tai kouluun tuloa ja seuraavat annokset iltapäivällä ja illalla kotona samoin kaksi kertaa päivässä annosteltavat lääkkeet aamuin illoin. Vuorohoidossa asiasta on sovittava erikseen. Lyhytaikaiset kuurit (esim. silmätipat) voidaan joutua annostelemaan muutaman päivän aikana myös hoito/koulupäivän aikana, jos tippoja täytyy annostella 3 tunnin välein. Samoin hengitystie-infektiosta toipuva astmalapsi saattaa tarvita ns. avaavaa lääkettä vielä muutaman päivän ajan lisälääkkeenä esim. liikunnan yhteydessä.

3 Kokonaisvastuu lasten lääkkeiden käytöstä on aina vanhemmilla, ja vanhempien on opastettava päivähoidon tai koulun henkilöstöä lapsen tarvitsemista lyhytaikaisista lääkkeistä. On myös sovittava, kuinka lääkkeet hoito/koulupäivän aikana annetaan. Vastuukysymysten vuoksi päivähoidon tai koulun henkilöstöä ei voida velvoittaa antamaan lapselle erilaisia vanhempien tuomia lääkkeitä, joiden käyttö perustuu vanhempien uskomuksiin tai näkemyksiin esim. erilaisista luontaistuotevalmisteista, käsikauppalääkkeistä tai vanhempien itsensä käyttämistä lääkkeistä. Homeopaattisia lääkkeitä annostellaan ainoastaan, jos ne ovat lääkärin lapselle määräämiä ja määrätty otettavaksi myös hoito/koulupäivän aikana. Yhteenveto Hoitoneuvottelun käyttöönotolla luodaan yhtenäinen käytäntö päivähoitoon/kouluun ja rakennetaan luottamusta vanhempien ja henkilöstön välille. Henkilöstön vastuu lapsen voinnista ei ulotu koskaan vanhempien vastuuta laajemmaksi. Ensisijainen vastuu lapsen sairauden hoidon toteuttamisesta on aina lapsen huoltajilla. Hoitoneuvottelussa sovittavia asioita: yhteydenpito eri osapuolten kesken, huoltajien tiedottaminen lapsen hoidosta ja hoidon muutoksista, tarvittavan koulutuksen järjestämisestä päivähoidon tai koulun henkilöstölle, toiminta erityistilanteissa (esim. retket) sekä ensiapu ja muut käytännöt. Hoitoneuvottelussa sovitut asiat kirjataan lomakkeeseen (liitteet 1 ja 2), jota päivitetään yhdessä sovitulla tavalla. Hoitoneuvotteluissa on tarkasteltava työnjako ja vastuut päivähoidon/koulun eri toimijoiden kesken resurssien mukaan, esim. onko lapsi riittävän terve ollakseen hoidossa tai koulussa. Lisäksi jokaisen aikuisen velvollisuus on auttaa parhaan kykynsä mukaan, jos lapselle päivähoidossa tai koulussa tulee hätätilanne kuten epilepsiakohtaus, insuliinishokki tai vakava allerginen reaktio. Terveydenhuollon ammattilaisen tietämystä tai taitoa ei silloin edellytetä. Ville Ahonen sivistystoimenjohtaja Arja Vuorela lasten päivähoidon johtava ohjaaja Paula Paunonen neuvola- ja koululääkäri Merja Stranius neuvola- ja kouluterveydenhoitaja

4 Lähteet 1.Turvallinen lääkehoito. Valtakunnallinen opas lääkehoidon toteuttamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa Sosiaali- ja terveysministeriön Oppaita 2005:32. Kun lääkehoitoa toteuttaa lääkehoitoon kouluttamaton henkilö muualla kuin terveydenhuollon toimintayksikössä, toiminta perustuu yhteiseen sopimukseen lääkehoitoa saavan potilaan tai hänen omaisensa kanssa (esimerkiksi päivähoidossa vanhempien ja lääkehoitoa toteuttavan henkilön yhteinen sopimus ja suostumus). Katso myös käsitteet : Lääkehoitoon kouluttamaton henkilöstö ja Lääkehoidon toteuttamisen epätyypillinen alue. 2. Päivähoidon turvallisuussuunnittelu Sosiaali- ja terveysministeriön ja Stakesin yhteisjulkaisu. Oppaita 2008:71. Lääkehoitoon kouluttamaton henkilö voi osallistua luonnollista tietä annettavan tai ihon alle pistettävän hoidon toteuttamiseen yksittäistapauksissa tai tilannekohtaisesti harkinnan, riittävän lisäkoulutuksen sekä osaamisen varmistamisen jälkeen. Lapsille ei pääsääntöisesti anneta lääkkeitä hoitopäivän aikana. Vakavaan vaaraan joutuneen henkilön auttaminen sen sijaan on yleinen lakisääteinen tavoite. 3. Toimintamalli diabetesta sairastavan lapsen koulupäivän aikaisesta hoidosta. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2010: Päivähoidon allergia- ja astmaohjeisto. Allergia- ja Astmaliiton, Hengitysliitto Helin ja Kuntaliiton yhteisjulkaisu Epilepsian ABC.. Perustietoa opettajille,kasvattajille ja vanhemmille. Toim. Kai Erikson et al. PS-kustannus Epilepsiaa sairastava päiväkodissa ja koulussa. ja Epilepsiakohtauksen ensiapu. Epilesialiiton julkaisuja.

5 SOPIMUS SAIRAANHOIDOLLISTEN TOIMENPITEIDEN SUORITTAMISESTA / LÄÄKEHOIDON TOTEUTTAMISESTA Lapsen nimi Hetu Päivähoito Nilakan yhtenäiskoulu Huoltaja Yhteystieto Annan ensisijaisesti seuraaville henkilöille luvan suorittaa lapselleni allamainittuja sairaanhoidollisia toimenpiteitä ja/tai antaa lääkehoitoa: Työntekijä Työntekijä Työntekijä Työntekijä Toimenpiteet / lääkehoito Olen tietoinen, että kaikilla työntekijöillä ei ole sairaanhoidollista koulutusta. Yllämainitut henkilöt on perehdytetty ja muu henkilökunta informoitu edellä mainittujen toimenpiteiden / lääkehoidon toteuttamiseen. Perehdytyksen on antanut (pvm ja henkilö) Ensiaputilanteissa kaikkien päivähoidon/koulun henkilöstöön kuuluvien on velvollisuus auttaa ja hoitaa lasta parhaan kykynsä mukaan. Muuta huomioitavaa Lääkkeiden säilytyspaikka Tämä sopimus säilytetään Tietoa lapseni sairaudesta saa antaa muille hoitolapsille/luokkatovereille ja/tai muille hoitajille/opettajille. Keiteleellä (pvm) Huoltajan allekirjoitus Päivähoidon/koulun edustajan allekirjoitus

6 LAPSEN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA PÄIVÄHOIDOSSA TAI KOULUSSA Lapsen nimi Hetu Päivähoito Nilakan yhtenäiskoulu Huoltaja Yhteystieto Milloin ja minkälainen sairaus lapsella on todettu? Miten se näkyy lapsen arjessa? Minkälaisia oireita ja seurantaa päivän aikana sairaus aiheuttaa? Miten usein lapsi keskimäärin oireilee? Peruslääkitys, jota annetaan myös päivän aikana. Miten lääkkeitä annostellaan ja kuinka usein? Lapsen tarvitsemat ensiapulääkkeet päivän aikana. Minkälaisilla oireilla lääkkeitä annetaan ja kuinka lääkkeet annetaan? Mitä muita toimenpiteitä lapsi tarvitsee ensiaputilanteissa? Keneen otetaan yhteys ensiaputilanteissa? Lääkkeiden säilytyspaikka Tämä sopimus säilytetään Keiteleellä (pvm) Huoltajan allekirjoitus Päivähoidon/koulun edustajan allekirjoitus

7 ASTMAKOHTAUKSEN JA VOIMAKKAAN ALLERGISEN REAKTION HOITO Astmakohtauksen ensioireita ovat lapsen väsymys, ärtyisyys ja vetäytyminen leikeistä, yskiminen, levottomuus ja hengenahdistus ja hengityksen vinkuminen. Kun huomaat lapsessa astmakohtauksen oireita, TOIMI NÄIN: Rauhoita lapsi ja pysy itse rauhallisena. Ota lapsi syliin ja anna avaava, sisäänhengitettävä lääke. Istu lapsen kanssa ja anna hänelle juotavaa (mikäli lapsi on rauhallinen). Mikäli tilanne ei helpotu, anna 15 min kuluttua toinen suihke avaavaa lääkettä. Ellei tämä auta, lapsi toimitetaan lääkärin hoitoon ambulanssilla, hoitaja seuraa mukana. Vanhemmille ilmoitetaan tilanteesta. Voimakkaan, äkillisen allergisen reaktion yhteydessä oireet kehittyvät yleensä muutamassa minuutissa. Vaikeita ja vaarallisia reaktioita (anafylaktinen reaktio) voivat aiheuttaa esimerkiksi jotkut ruoat tai ampiaisen ja mehiläisen pistot. Anafylaktisen eli voimakkaan, äkillisen allergisen reaktion oireita ovat: Kutina nielussa, suussa, jalkapohjissa, kämmenissä, koko keholla Ihon punoitus, nokkosihottuma Huulten ja silmien turvotus Hengenahdistus, vinkuna, astmakohtaus Yleinen huonovointisuus, oksentelu, vatsakivut Pyörtyminen, tajuttomuus Pahimmillaan hengenvaarallinen, koska voi johtaa hengityksen ja sydämen pysähtymiseen. Jos lapsella on voimakkaan allergisen reaktion oireet ja hänelle on määrätty ensiavuksi adrenaliinikynä, TOIMI NÄIN: Toimi rauhallisesti, mutta nopeasti ja muista rauhoittaa lasta! Anna adrenaliinipistos ensiapuna reisilihakseen: Irrota kynästä harmaa suojatulppa, paina ruiskun mustaa kärkeä kohtisuorassa reiden ulkosyrjää vasten, kunnes kuuluu naksahdus, pidä ruiskua paikoillaan noin 10 sekunnin ajan. Irrota kynä. Pistos voidaan antaa vaatteiden läpi. Kun hoidat lapsen ensiavun, pyydä toista työntekijää hälyttämään ambulanssi! Lapsi tarvitsee ensiavun jälkeen lääkärin hoitoa ja seurantaa. Päivähoidosta lähtee aina saattaja lapsen mukaan. Vanhempiin otetaan välittömästi yhteyttä. Ensiapulääkkeiden ja niiden antamiseen tarvittavien apuvälineiden käytön on oltava koko henkilöstölle tuttua. Tällöin ensiaputilanteessa lapsella on tunne, että aikuinen hallitsee tilanteen eikä lapsen turvallisuudentunne vaarannu. =>Päivähoidon astma-ja allergiaohjeisto

8 LAPSEN LÄÄKELOMAKE Lapsen nimi Hetu Päivähoito Nilakan yhtenäiskoulu Huoltaja Yhteystieto Päiväys ja huoltajan allekirjoitus Tämä lomake säilytetään Lapsella on: Ruoka-allergia Allerginen ihottuma Atooppinen iho Pölypunkkiallergia Adrenaliinikynä ensiapulääkityksenä Siitepölyallergia, mikä: Eläinallergia, mikä: Hyönteisen piston aiheuttama yliherkkyys, mikä: Muu allergia (esim. kumi, nikkeli, lääkeyliherkkyys), mikä: Muu sairaus, mikä: LÄÄKITYS Lääkkeen nimi Annostus ja lääkkeen antotapa Mihin oireisiin? Lääke vastaanotettu Lääkkeen viimeinen käyttöpäivä Lääke säilytetään

9

SAIRAAN LAPSEN HOITO KOULUPÄIVÄN AIKANA. Johdanto

SAIRAAN LAPSEN HOITO KOULUPÄIVÄN AIKANA. Johdanto SAIRAAN LAPSEN HOITO KOULUPÄIVÄN AIKANA Johdanto Tämän ohjeistuksen lähtökohtana on luoda yhtenäiset toimintatavat, joiden avulla lapselle saadaan mahdollisimman turvallinen ja sujuva koulunkäynti hänen

Lisätiedot

Sairaan lapsen hoito päivähoidossa ja koulussa

Sairaan lapsen hoito päivähoidossa ja koulussa Sairaan lapsen hoito päivähoidossa ja koulussa Sairaan lapsen hoito päivähoidossa ja koulussa Johdanto Tämän ohjeistuksen lähtökohtana on luoda yhtenäiset toimintatavat, joiden avulla lapselle saadaan

Lisätiedot

Sairaan lapsen hoito varhaiskasvatuksessa ja koulussa

Sairaan lapsen hoito varhaiskasvatuksessa ja koulussa Sairaan lapsen hoito varhaiskasvatuksessa ja koulussa Sairaan lapsen hoito varhaiskasvatuksessa ja koulussa Johdanto Tämän ohjeistuksen lähtökohtana on luoda yhtenäiset toimintatavat, joiden avulla lapselle

Lisätiedot

PÄIVÄKODISSA, KOULUSSA SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA TOTEUTETTAVAN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA. Rovaniemen kaupunki

PÄIVÄKODISSA, KOULUSSA SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA TOTEUTETTAVAN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA. Rovaniemen kaupunki PÄIVÄKODISSA, KOULUSSA SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA TOTEUTETTAVAN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA Rovaniemen kaupunki Päivähoidon palvelukeskus ja Koulupalvelukeskus 4.5.2011 LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA PÄIVÄHOIDOSSA,

Lisätiedot

Lääkehoitosuunnitelma päivähoidossa

Lääkehoitosuunnitelma päivähoidossa Lääkehoitosuunnitelma päivähoidossa 18.11.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 07.10.2014 Ylihoitaja Marjo Orava ja lastenneuvolan laaturyhmä 2 (8) Sisällysluettelo sivu 1. Lääkehoidon sisältö ja toimintatavat...

Lisätiedot

Esim. astmaan liittyvä hengenahdistus diabetes, lasten kohdalla toteutuu monipistoshoito epilepsia allergialääkkeet

Esim. astmaan liittyvä hengenahdistus diabetes, lasten kohdalla toteutuu monipistoshoito epilepsia allergialääkkeet LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA Suunnitelman perustana ja lähteinä on ollut Sosiaali- ja terveysministeriön 2007 julkaisema opas Turvallinen lääkehoito, Valtakunnallinen opas lääkehoidon toteuttamisesta Sosiaali-

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA Suonenjoen kaupunki Koulutoimi / Varhaiskasvatus LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA Lääkehoitosuunnitelma perustuu Lääkelakiin ja Sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA JA ESIOPETUKSESSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA JA ESIOPETUKSESSA Kauniaisten kaupunki 6.4.2010 Sosiaali- ja terveystoimi Varhaiskasvatus ja esiopetus LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA JA ESIOPETUKSESSA Tämän lääkehoitosuunnitelman perustana on Sosiaali- ja

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA PÄIVÄHOIDOSSA, KOULUSSA JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA PÄIVÄHOIDOSSA, KOULUSSA JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito ja perusopetus 23.10.2007 LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA PÄIVÄHOIDOSSA, KOULUSSA JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA Tämän lääkehoitosuunnitelman perustana on Sosiaali-

Lisätiedot

A) LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA KAUPUNGIN TAI KUNNAN JÄRJESTÄ- MÄSSÄ VARHAISKASVATUKSESSA, PERUSOPETUKSESSA JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA

A) LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA KAUPUNGIN TAI KUNNAN JÄRJESTÄ- MÄSSÄ VARHAISKASVATUKSESSA, PERUSOPETUKSESSA JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA A) LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA KAUPUNGIN TAI KUNNAN JÄRJESTÄ- MÄSSÄ VARHAISKASVATUKSESSA, PERUSOPETUKSESSA JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA Tämän lääkehoitosuunnitelman perustana on THL:n vuonna 2015 julkaisema

Lisätiedot

Lääkehoitoa tarvitseva lapsi. Sari Salomaa-Niemi

Lääkehoitoa tarvitseva lapsi. Sari Salomaa-Niemi Lääkehoitoa tarvitseva lapsi Sari Salomaa-Niemi 23.4.2015 Ohjeistusta Pitkäaikaissairaiden lasten lääkehoidon turvallinen toteuttaminen lasten päivähoidossa (STM, Kuntainfo 5/2012) http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderid=207651

Lisätiedot

Esitys ja malli päivähoidon / varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelman tuottamiseksi

Esitys ja malli päivähoidon / varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelman tuottamiseksi 15.12.2009 1 (5) Esitys ja malli päivähoidon / varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelman tuottamiseksi Sosiaali- ja terveysministeriön opas Turvallinen lääkehoito Valtakunnallinen opas lääkehoidon toteuttamisesta

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelma

Varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelma SIIKALATVAN KUNTA Varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelma Koonnut: Varhaiskasvatusjohtaja Ulla-Maija Hepo-oja Kiertävä lähihoitaja Sanna Äijälä 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Yksiköissä toteutettava lääkehoito...

Lisätiedot

Anafylaksia Tietoa Jextin käyttäjälle

Anafylaksia Tietoa Jextin käyttäjälle Anafylaksia Tietoa Jextin käyttäjälle Mitä on anafylaksia? Allergiaoireet voivat vaihdella eri henkilöiden tai tapausten kesken. Allergiat ovat hyvin tavallisia joidenkin tutkimusten mukaan jopa yhdellä

Lisätiedot

Lasten ruoka-aineallergian siedätyshoito

Lasten ruoka-aineallergian siedätyshoito Lasten ruoka-aineallergian siedätyshoito Näiden sivujen tarkoituksena on antaa tietoa Sinulle ja perheellesi lasten ruokaaineallergian siedätyshoidosta. Tiedon avulla haluamme auttaa sinua selviytymään

Lisätiedot

Astmalääkkeiden inhalointitekniikka vauvasta leikki-ikään opas vanhemmille

Astmalääkkeiden inhalointitekniikka vauvasta leikki-ikään opas vanhemmille Astmalääkkeiden inhalointitekniikka vauvasta leikki-ikään opas vanhemmille Johdanto Tämän oppaan tarkoituksena on tukea perheen selviytymistä kotona astman kanssa. Oppaassa käsitellään lasten astmalääkkeiden

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lääkehoitosuunnitelma

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lääkehoitosuunnitelma 2015 Peruspalvelukuntayhtymä Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lääkehoitosuunnitelma Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Työryhmä: Pirjo Jääskelä Päivi Liuska Kaisa-Leena Mäki Sanna Vaahtera Maija Vähäsöyrinki

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA PÄIVÄHOIDOSSA, KOULUSSA JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA PÄIVÄHOIDOSSA, KOULUSSA JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito ja perusopetus 30.8.2013 LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA PÄIVÄHOIDOSSA, KOULUSSA JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA Tämän lääkehoitosuunnitelman perustana on Sosiaali

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA JÄRVENPÄÄN VARHAISKASVATUKSESSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA JÄRVENPÄÄN VARHAISKASVATUKSESSA LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA JÄRVENPÄÄN VARHAISKASVATUKSESSA Lääkehoitosuunnitelman perustana on ollut Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän laatima Turvallinen lääkehoito-opas (STM 2005:32) ja sen pohjalta

Lisätiedot

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN OLEELLISET OSAT

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN OLEELLISET OSAT LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN OLEELLISET OSAT Huomautus: Nämä valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muutokset ovat voimassa komission päätöksen ajankohtana. Komission päätöksen jälkeen

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA SEKÄ PERUSOPETUKSESSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA SEKÄ PERUSOPETUKSESSA LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA SEKÄ PERUSOPETUKSESSA Keuruun kaupungin varhaiskasvatuksen sekä perusopetuksen yhteinen lääkehoitosuunnitelma perustuu lääkelakiin ja sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

OHJ JEISTUS LAPSEN LÄÄKEHOIDON TOTEUTTAMISEEN KAJAANIN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSESSA

OHJ JEISTUS LAPSEN LÄÄKEHOIDON TOTEUTTAMISEEN KAJAANIN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSESSA Kajaanin kaupunki Varhaiskasvatus OHJEISTUS LAPSEN LÄÄKEHOIDON TOTEUTTAMISEEN KAJAANIN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSESSA Laatijat: : Marja-Riitta Komulainen Hannelee Mustonen Sari vonn Zansen Sisällys Johdanto

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN OMAISHOIDON TUKIHAKEMUS

LAPSIPERHEIDEN OMAISHOIDON TUKIHAKEMUS LAPSIPERHEIDEN OMAISHOIDON TUKIHAKEMUS SAAPUMISPÄIVÄ HAEN omaishoidon tukena ensisijaisesti palkkiota VASTAANOTTAJA palveluseteleitä Muuta, mitä? HENKILÖTIEDOT Omaishoidettavan Henkilötunnus lapsen tiedot

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA Suunnitelman perustana ja lähteinä ovat olleet Sosiaali- ja terveysministeriön 2007 julkaisema opas Turvallinen lääkehoito, Valtakunnallinen opas lääkehoidon

Lisätiedot

Pyhäjoen kunnan opetustoimen. pitkäaikaissairaiden oppilaiden lääkehoidon. toteuttaminen koulupäivän aikana

Pyhäjoen kunnan opetustoimen. pitkäaikaissairaiden oppilaiden lääkehoidon. toteuttaminen koulupäivän aikana Pyhäjoen kunnan opetustoimen pitkäaikaissairaiden oppilaiden lääkehoidon toteuttaminen koulupäivän aikana Hyväksynyt: Raahessa 28.6.2013 Ritva Kanervo Avohoidon ylilääkäri Johdanto Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Salon kaupungin perusopetuksen. Pitkäaikaissairaiden oppilaiden lääkehoidon toteuttaminen koulupäivän aikana

Salon kaupungin perusopetuksen. Pitkäaikaissairaiden oppilaiden lääkehoidon toteuttaminen koulupäivän aikana Salon kaupungin perusopetuksen Pitkäaikaissairaiden oppilaiden lääkehoidon toteuttaminen koulupäivän aikana Hyväksytty opetuslautakunnassa 20.12.2011 129 2012 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 3 2. Lainsäädäntö....4

Lisätiedot

ESIKOULUN, PERUSOPETUKSEN SEKÄ ÄÄMU- JÄ ILTÄPÄ IVÄ TOIMINNÄN LÄ Ä KEHOITOSUUNNITELMÄ. Lovisalayout

ESIKOULUN, PERUSOPETUKSEN SEKÄ ÄÄMU- JÄ ILTÄPÄ IVÄ TOIMINNÄN LÄ Ä KEHOITOSUUNNITELMÄ. Lovisalayout ESIKOULUN, PERUSOPETUKSEN SEKÄ ÄÄMU- JÄ ILTÄPÄ IVÄ TOIMINNÄN LÄ Ä KEHOITOSUUNNITELMÄ Lovisalayout SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 3 2. LÄÄKEHOIDON OSAAMISEN VARMISTAMINEN JA YLLÄPITÄMINEN... 3 3. LÄÄKKEEN ANTAMINEN

Lisätiedot

EFFENTORA - LÄÄKE SYÖVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON POTILAAN JA OMAISEN OPAS

EFFENTORA - LÄÄKE SYÖVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON POTILAAN JA OMAISEN OPAS EFFENTORA - LÄÄKE SYÖVÄN LÄPILYÖNTIKIVUN HOITOON POTILAAN JA OMAISEN OPAS bukkaalinen fentanyylitabletti Sinulle on määrätty Effentora -lääkettä syövän läpilyöntikipukohtausten hoitoon. Tämän esitteen

Lisätiedot

Alle 30- vuotiaiden omaishoidon tukihakemus Vammaisten palvelut

Alle 30- vuotiaiden omaishoidon tukihakemus Vammaisten palvelut Alle 30- vuotiaiden omaishoidon tukihakemus Vammaisten palvelut 1. Hoidettavan henkilötiedot Haen omaishoidon tukena ensisijaisesti palkkiota palveluseteliä muuta, mitä? 1.1 Omaishoidettavan lapsen/nuoren

Lisätiedot

EPILEPSIAKOHTAUKSEN. ENSIAPU Jokainen voi auttaa epilepsiakohtauksen saanutta

EPILEPSIAKOHTAUKSEN. ENSIAPU Jokainen voi auttaa epilepsiakohtauksen saanutta EPILEPSIAKOHTAUKSEN ENSIAPU Jokainen voi auttaa epilepsiakohtauksen saanutta EPILEPSIAKOHTAUKSEN ENSIAPU Epilepsiakohtaus on oire, joka haittaa ihmisen tavanomaista toimintakykyä. Epileptinen kohtaus on

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Tämä lääkevalmiste on tarkoitettu vain IgE-välitteisen allergian spesifiseen diagnostiseen käyttöön.

VALMISTEYHTEENVETO. Tämä lääkevalmiste on tarkoitettu vain IgE-välitteisen allergian spesifiseen diagnostiseen käyttöön. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI SOLUPRICK SQ hyönteismyrkyt, liuos ihopistotestiin - 801 Mehiläisen myrkky (Apis mellifera) - 802 Ampiaisen myrkky (Vespula spp.) 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, turvallisessa ryhmässä, eri-ikäisten lasten kanssa omana itsenään ja omista tarpeistaan

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA

LIEKSAN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA LIEKSAN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA Päivitetty 31.8.2016 Lieksan kaupungin varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelman ovat laatineet Karelia Ammattikorkeakoulun sairaanhoitajaopiskelijat

Lisätiedot

LAPSI SAIRASTAA. Opas vanhemmille

LAPSI SAIRASTAA. Opas vanhemmille LAPSI SAIRASTAA Opas vanhemmille LUKIJALLE Tässä oppaassa kerrotaan lasten sairauksista. Oppaassa on ohjeita, miten hoidat lasta kotona. Lisäksi neuvotaan, milloin täytyy soittaa terveysasemalle, kun lapsi

Lisätiedot

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti Tiedote Perhepäivähoitoon 2009-2010 Perhepäivähoito Perhepäivähoito on kodinomaista, pienessä ryhmässä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoitoa järjestetään hoitajan kotona. Perhepäivähoitajalla voi olla

Lisätiedot

Alhaisen verensokeritason tunnistaminen ja hoito

Alhaisen verensokeritason tunnistaminen ja hoito LIITE 1 Alhaisen verensokeritason tunnistaminen ja hoito Ensiapuopas urheiluseurojen valmentajille ja huoltajille 1 HEIKOTTAAKO? Tämä ensiapuopas on tarkoitettu urheiluseurojen valmentajille ja huoltajille,

Lisätiedot

VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE

VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE Tärkeitä puhelinnumeroita Yleinen hätänumero 112 Ylätalon kanslia 5360196 Alatalon kanslia 5360187 Ylätalon op.huone 5360195 Alatalon op.huone 5360189 Lukion kanslia

Lisätiedot

Tavallisia lasten oireita kuinka hoidan ja milloin hoitoon?

Tavallisia lasten oireita kuinka hoidan ja milloin hoitoon? Korvakipu Kutina ja kipu, kuume, mahdollisesti märkävuotoa korvasta. Anna kipulääkettä ohjeen mukaan helpottamaan kipua ja laskemaan kuumetta. Kohoasento nukkuessa voi helpottaa kipua. Päivystyskäynti

Lisätiedot

1 A 5 A 2 B 6 B 3 B 7 C 4 B 8 C

1 A 5 A 2 B 6 B 3 B 7 C 4 B 8 C TEHTÄVÄKORTTI UMPIHANKI MM 2018 Joukkueen / Kilpailijan nimi: Joukkueen / Kilpailijan N:o Saapumisaika: (Merkitään, jos lähellä, rastin sulkeutumista) TEHTÄVÄRASTI 1 Tehtävä: ENSIAPU Valitse oikea vastaus

Lisätiedot

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä. Kalevankankaan koulu Henkilökuntakokous 25.5.2011 TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvilla

Lisätiedot

Lääkehoidon toteuttaminen vanhuspalveluissa Vanhustyön johdon päivä, PSAVI, Marja-Leena Arffman Terveydenhuollon ylitarkastaja

Lääkehoidon toteuttaminen vanhuspalveluissa Vanhustyön johdon päivä, PSAVI, Marja-Leena Arffman Terveydenhuollon ylitarkastaja Lääkehoidon toteuttaminen vanhuspalveluissa Vanhustyön johdon päivä, PSAVI, 20.3.2014 Terveydenhuollon ylitarkastaja Lääkkeen käyttötarkoitukset Lievittää oireita Lääke Auttaa terveydentilan tai sairauden

Lisätiedot

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Veeti, 4½ v. Aamu alkaa sillä, ettei Veeti suostu pukemaan vaatteita päälle. Pitää olla aina tietyt sukat

Lisätiedot

KUNTAKOHTAINEN VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA. 14.8.2013 Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

KUNTAKOHTAINEN VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA. 14.8.2013 Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä KUNTAKOHTAINEN VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA 14.8.2013 Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 1 Suunnitelman perustana on ollut Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisema opas Turvallinen

Lisätiedot

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN 1 Posion neuvola/päivähoito 4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN Lapsen nimi: Syntymäaika: Vanhemmat / huoltajat: Päivähoito-/kerhopaikka: Hoitaja: Terveydenhoitaja: 1. SOSIAALISET

Lisätiedot

Sädehoitoon tulevalle

Sädehoitoon tulevalle Sädehoitoon tulevalle Satakunnan sairaanhoitopiiri Sädehoitoyksikkö Päivitys 10//2015 Päivittäjä MM, mi Tämä opas on selkokielinen. Saat siitä tietoa helposti ja nopeasti. Ohjeen laatinut: Satakunnan sairaanhoitopiiri,

Lisätiedot

Edellytykset siedätyshoidolle

Edellytykset siedätyshoidolle Edellytykset siedätyshoidolle Hoito toteutetaan hoitosuositusten mukaisesti Siedätyshoito Käypä hoito suositus 2011 Siedätyshoidon aloittaa allergisten sairauksien tutkimiseen ja hoitoon perehtynyt lääkäri

Lisätiedot

Neuvolan käyttäjänopas

Neuvolan käyttäjänopas Neuvolan käyttäjänopas ipana Äitiys Mediware Oy Hermiankatu 8D 33720 Tampere passipaikka@mediware.fi puh. 010 525 1559 1 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 2 2. Kirjautuminen palveluun... 2 3. Asiakkaan valinta...

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

Mitä astma on? Astma on lasten yleisin pitkäaikaissairaus. Sitä sairastaa noin viisi prosenttia suomalaislapsista. Astma voi alkaa missä iässä tahansa ja oireet voivat olla kausiluonteisia tai ympärivuotisia.

Lisätiedot

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö

Lisätiedot

LOMAKE B. TERVEYDENHOITAJAN LOMAKE Ohjeet terveydenhoitajalle:

LOMAKE B. TERVEYDENHOITAJAN LOMAKE Ohjeet terveydenhoitajalle: Lasten ruoka-allergiatutkimus 1 Lomake nro (A- tai A0-lomakkeesta, terveydenhoitaja täyttää) LOMAKE B. TERVEYDENHOITAJAN LOMAKE Ohjeet terveydenhoitajalle: I II Huoltaja palauttaa kyselylomakkeen. KYSY:

Lisätiedot

VOIMAA ARKEEN Diabeteshoitaja Helena Vähävuori

VOIMAA ARKEEN Diabeteshoitaja Helena Vähävuori VOIMAA ARKEEN 5.9.2019 4.9.2019 Helena Vähävuori Diabeteshoitaja Helena Vähävuori 1 Yleinen sairaus, esiintyvyys kasvussa Vakava ja kallis sairaus; hoito haasteellista Riskitekijät tunnetaan Vahva näyttö

Lisätiedot

Lääkevalmisteella ei enää myyntilupaa

Lääkevalmisteella ei enää myyntilupaa PAKKAUSSELOSTE Nespo 15 mikrogrammaa, injektioneste, liuos injektiopullossa Nespo 25 mikrogrammaa, injektioneste, liuos injektiopullossa Nespo 40 mikrogrammaa, injektioneste, liuos injektiopullossa Nespo

Lisätiedot

OMAHOITOLOMAKE Liite 3

OMAHOITOLOMAKE Liite 3 OMAHOITOLOMAKE Liite 3 Sinulle on varattu seuraava aika: Sairaanhoitajan vastaanotolle: Aika lääkärille ilmoitetaan myöhemmin Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytä tämä omahoitolomake

Lisätiedot

POTILASOPAS MITEN PECFENT -VALMISTETTA KÄYTETÄÄN

POTILASOPAS MITEN PECFENT -VALMISTETTA KÄYTETÄÄN POTILASOPAS MITEN PECFENT -VALMISTETTA KÄYTETÄÄN ProStrakan AB Knarrarnäsgatan 7 / 164 40 Kista, RUOTSI Puhelin: 010-235 55 60 / www.prostrakan.fi / infofi@prostrakan.com PEC002-1-sep2015FIN 1 Mitä on

Lisätiedot

SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ. prosessit ja vastuualueet SISUKAS-PROJEKTI 2015

SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ. prosessit ja vastuualueet SISUKAS-PROJEKTI 2015 SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ prosessit ja vastuualueet 2015 SISUKAS-PROJEKTI 2015 Lukijalle Sijoitettujen lasten elämään liittyy usein monia menetyksiä, muutoksia, vaihtuvia aikuisia ja kehityksen riskejä.

Lisätiedot

ALLERGIAT JA ASTMA. Tekijät: Reetta, Panu, Matilda

ALLERGIAT JA ASTMA. Tekijät: Reetta, Panu, Matilda ALLERGIAT JA ASTMA Tekijät: Reetta, Panu, Matilda 5.9.2016 Allergian oireet Oireet jaetaan niiden esiintymisalueiden ja aiheuttavien vaivojen mukaan. Oireita voi ilmetä useita yhtäaikaisesti, esim. siitepölyallergikolla

Lisätiedot

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa. Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa. Suunnitelma koskee kaikkia koulun järjestämää toimintaa ja siihen siirtymistä Oppilas on kohtuullisessa määrin

Lisätiedot

ONNISTUNUT TYÖHÖNPALUU

ONNISTUNUT TYÖHÖNPALUU ONNISTUNUT TYÖHÖNPALUU Työhön paluu-malli on tarkoitettu esimiehen apuvälineeksi, kun työntekijä palaa pitkän työstä poissaolon (äitiysloma, sairasloma, vuorotteluvapaa) jälkeen takaisin töihin. Työhön

Lisätiedot

Trulicity-valmisteen (dulaglutidi) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto

Trulicity-valmisteen (dulaglutidi) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto EMA/601943/2014 Trulicity-valmisteen (dulaglutidi) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto Tämä on Trulicity-valmisteen riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet,

Lisätiedot

Kuhmon kaupunki Varhaiskasvatus

Kuhmon kaupunki Varhaiskasvatus Kuhmon kaupunki Varhaiskasvatus Toimintayksikkö: Toimintayksikön esimies: Päiväys / 20 Suunnitelma tarkistetaan seuraavan kerran: / / 20 OHJEISTUS LAPSEN LÄÄKEHOIDON TOTEUTTAMISEEN KUHMON KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSESSA

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen

Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen 16.1.2018 Keravan varhaiskasvatus Mitä esiopetus on? Esiopetusvuosi on tärkeä vaihe lapsen elämässä ennen koulun aloittamista. Esiopetuksen tehtävänä on yhteistyössä

Lisätiedot

Kirsi Ylä-Tuuhonen erikoistuva lääkäri TAYS, Lastenklinikka

Kirsi Ylä-Tuuhonen erikoistuva lääkäri TAYS, Lastenklinikka MILLOIN PÄIVYSTYSLÄHETE TAYS:IIN, TAYS-TEMPUT JA KOTIOHJEET PÄIVYSTYKSESTÄ AHDISTUSKOHTAUKSEN JÄLKEEN Kirsi Ylä-Tuuhonen erikoistuva lääkäri TAYS, Lastenklinikka ASTMAN PAHENEMIVAIHE/ OBSTRUKTIIVINEN BRONKIITTI

Lisätiedot

Tietoa sairauden epidemiologiasta (Enintään 150 sanaa per indikaatio)

Tietoa sairauden epidemiologiasta (Enintään 150 sanaa per indikaatio) 28 VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden epidemiologiasta (Enintään 150 sanaa per indikaatio) Parenteraalinen ravitsemus voi olla indikoitu suurelle määrälle sairauksia, kuten syöpä ja

Lisätiedot

Wilman käyttöohjeet. 1. Kirjaantuminen ja turvallisuus

Wilman käyttöohjeet. 1. Kirjaantuminen ja turvallisuus Wilman käyttöohjeet 1 Yleistä Wilma on Kodin ja Koulun väline yhteydenpitoväline ja se on käytössä Kempeleessä kaikilla kouluilla ja lähes kaikilla oppilailla. Wilma otetaan käyttöön jo ensimmäisellä luokalla

Lisätiedot

Muistisairaan ihmisen vähälääkkeinen hoito

Muistisairaan ihmisen vähälääkkeinen hoito Sodankylä Muistisairaan ihmisen vähälääkkeinen hoito Kotihoidon palveluohjaaja, muistihoitaja Tuula Kettunen 17.2.2014 2014 DEMENTIAINDEKSI Sodankylässä geriatri 2005 2013, muistineuvolatoiminta aloitettiin

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelma

Varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelma Varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelma VARHAISKASVATUKSEN LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA Suunnitelman perustana ja lähteinä on ollut Sosiaali- ja terveysministeriön 2005 julkaisema opas Turvallinen lääkehoito,

Lisätiedot

Johdanto. Ensiapuopas on toteutettu Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan hoitotyön koulutusohjelman opinnäytetyönä syksyllä 2015.

Johdanto. Ensiapuopas on toteutettu Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan hoitotyön koulutusohjelman opinnäytetyönä syksyllä 2015. Ensiapuopas Johdanto Tämä ensiapuopas on tarkoitettu Kiekkoreippaan joukkueiden huoltajille tueksi oikeanlaisen ensiavun antamiseksi. Oikein annettu ensiapu edistää vammakohdan paranemista sekä estää tilanteen

Lisätiedot

MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa

MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa Lapsen nimi: Henkilötunnus: Kotiosoite: HUOLTAJIEN YHTEYSTIEDOT: Osoite: Email: Osoite: Email: Lapsen hoitoaika: Lapsen sairastuessa

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

Moision koulu Ylöjärven kaupunki

Moision koulu Ylöjärven kaupunki Moision koulu Ylöjärven kaupunki Väkivallan, kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja siihen puuttuminen kuuluvat kaikille kouluyhteisössä työskenteleville. 1. KIUSAAMINEN, HÄIRINTÄ JA VÄKIVALTA Väkivalta,

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Pregabalin Krka 17.2.2015, Versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Täydellisyyden vuoksi, viitaten Direktiivin 2001/83 artiklaan 11, hakija varaa mahdollisuuden

Lisätiedot

KITTILÄN PÄIVÄHOIDON LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA 19.11.2013

KITTILÄN PÄIVÄHOIDON LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA 19.11.2013 KITTILÄN PÄIVÄHOIDON LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA 19.11.2013 1 Sisällysluettelo 1. Lupakäytännöt päivähoidossa... 3 2. Lapsen lääkehoidon suunnitelma... 4 2.1 Lääkehoidon sisältö ja toimintatavat... 4 2.2 Lääkkeiden

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin Huom: Tämä valmisteyhteenveto, myyntipäällysmerkinnät ja pakkausseloste on laadittu sovittelumenettelyssä. Direktiivin

Lisätiedot

Palliatiivinen palveluketju Etelä- Savossa. 19.02.2016 Jarmo Lappalainen Ylilääkäri PTH-yksikkö

Palliatiivinen palveluketju Etelä- Savossa. 19.02.2016 Jarmo Lappalainen Ylilääkäri PTH-yksikkö Palliatiivinen palveluketju Etelä- Savossa 19.02.2016 Jarmo Lappalainen Ylilääkäri PTH-yksikkö Käsitteet Palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan potilaan kokonaisvaltaista hoitoa siinä vaiheessa kun etenevää

Lisätiedot

Ika a ntyneen diabeetikon insuliinihoidon haasteet perusterveydenhuollossa. Mikko Honkasalo, LT, diabetesla a ka ri, Nurmija rven terveyskeskus

Ika a ntyneen diabeetikon insuliinihoidon haasteet perusterveydenhuollossa. Mikko Honkasalo, LT, diabetesla a ka ri, Nurmija rven terveyskeskus Ika a ntyneen diabeetikon insuliinihoidon haasteet perusterveydenhuollossa Mikko Honkasalo, LT, diabetesla a ka ri, Nurmija rven terveyskeskus Tuore diabeteksen KH-suosituksen päivitys III/2016 Iäkkään

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen ohje työyksikköjen lääkehoitosuunnitelmaa

Uudenkaupungin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen ohje työyksikköjen lääkehoitosuunnitelmaa VARHAISKASVATUKSESSA 2.4.2013 päivähoidon johtaja Kirsi Häkkinen Hyväksytty liitteineen (1-4) 9.4.2013 va vastaava ylilääkäri Sanna Maula, Uudenkaupungin sosiaali- ja terveyskeskus Suunnitelman perustana

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Oma kuvani Nimi: Lukuvuosi: Esiopetuspaikka: 2 LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero

Lisätiedot

Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry Anafylaksia MITÄ ANAFYLAKSIA ON

Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry Anafylaksia MITÄ ANAFYLAKSIA ON Anafylaksia 1 SISÄLTÖ Mitä anafylaksia on... 3 Anafylaksian aiheuttajat... 4 Anafylaksian yleisyys... 6 Anafylaksian oireet... 7 Anafylaksian hoito... 10 Adrenaliini on turvallinen lääke... 12 Anafylaksian

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16 METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2015-16 Luokat ja henkilökunta Ensi lukuvuoden 4A ja 4B 5ABCDE laaja-alainen erityisopettaja Päivi Juustila englannin ja saksan opettaja teknisen työn opettaja koulunkäynnin

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS Yhteystiedot Lahnaniemen ryhmis Lahnaniementie 67 52510 Hietanen p. 050-592 4691 o. 040-162 7650 (iltapvryhm) ryhmis.lahnaniemi@hirvensalmi.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin

Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin Jukka Karvinen, Liikkuva koulu Ville Laivamaa, Lappeen koulun rehtori (aluerehtori) TYÖPAJAN KUVAUS: Koulujen välisen vuorovaikutuksen

Lisätiedot

PAKKAUSSELOSTE. Airomir 5 mg/2,5 ml sumutinliuos. salbutamoli

PAKKAUSSELOSTE. Airomir 5 mg/2,5 ml sumutinliuos. salbutamoli PAKKAUSSELOSTE Airomir 5 mg/2,5 ml sumutinliuos salbutamoli Lue tämä pakkausseloste huolellisesti, ennen kuin aloitat lääkkeen käyttämisen. - Säilytä tämä pakkausseloste. Voit tarvita sitä myöhemmin. -

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on toimintaa, jolla edistetään ja ylläpidetään oppilaan hyvinvointia, hyvää oppimista, tervettä kasvua ja kehitystä. Tavoite on edistää myös koulun yhteisöllisyyttä, myönteistä

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen

Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen 15.1.2019 Keravan varhaiskasvatus Tervetuloa esiopetukseen Hannele Koskinen, varhaiskasvatusjohtaja Videotervehdys eskaripäivästä Savion päiväkoti Oppiminen

Lisätiedot

TAKAKANNESSA AIKUISEN ELVYTYSKAAVIO

TAKAKANNESSA AIKUISEN ELVYTYSKAAVIO ENSIAPUOPAS SISÄLLYSLUETTELO 4...ELOTTOMUUDEN SELVITTÄMINEN 6...HENGITYKSEN TARKASTAMINEN 8...AIKUISEN ELVYTYS 10...LAPSEN ELVYTYS 12...TAJUTTOMAN ENSIAPU JA KYLKIASENTO 14...VIERASESINE HENGITYSTEISSÄ

Lisätiedot

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2008:1

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2008:1 Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2008:1 Paras uutinen perheellesi! Vauvaperheen arki on yhteinen juttu. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuu, jos isä ja äiti jakavat hoitovastuuta joustavasti. Isän

Lisätiedot

Tässä osassa on tietoa kivunlievityksestä lääkkein nielurisaleikkauksen jälkeen. Voit laskea oikean kipulääkeannoksen lapsellesi.

Tässä osassa on tietoa kivunlievityksestä lääkkein nielurisaleikkauksen jälkeen. Voit laskea oikean kipulääkeannoksen lapsellesi. Kivunlievitys Tässä osassa on tietoa kivunlievityksestä lääkkein nielurisaleikkauksen jälkeen. Voit laskea oikean kipulääkeannoksen lapsellesi. Huomaa, että tämä kivunlievitysohje pätee vain, jos lapsella

Lisätiedot

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Naproxen Orion on

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

Luottamuksellinen. ESITIEDOT Oppilaan henkilötiedot Henkilötunnus. KYSELYLOMAKE PERHEELLE Täyttäkää lomake niiltä osin, mitkä koskevat lastanne.

Luottamuksellinen. ESITIEDOT Oppilaan henkilötiedot Henkilötunnus. KYSELYLOMAKE PERHEELLE Täyttäkää lomake niiltä osin, mitkä koskevat lastanne. Luottamuksellinen KYSELYLOMAKE PERHEELLE Täyttäkää lomake niiltä osin, mitkä koskevat lastanne. ESITIEDOT Oppilaan henkilötiedot Nimi Henkilötunnus Kotikunta Äidin nimi huoltaja Isän nimi huoltaja Huoltaja,

Lisätiedot

ikävöikö, miten ikävää lievennetään Lapsen luonteenpiirteet / vuorovaikutussuhteet Päivämäärä keskustelijat Yhteinen sopimus päivähoidon käytännöistä

ikävöikö, miten ikävää lievennetään Lapsen luonteenpiirteet / vuorovaikutussuhteet Päivämäärä keskustelijat Yhteinen sopimus päivähoidon käytännöistä 1. Lapsi yksilönä ja ryhmässä (keskustellaan mm. alla olevista asioista) - millainen lapsi on luonteeltaan - miten lapsi ilmaisee tunteitaan ja omaa tahtoa - miten ilmaisee suuttumusta / pettymyksiä -

Lisätiedot

Anafylaksia ja siedätyshoito

Anafylaksia ja siedätyshoito Anafylaksia ja siedätyshoito 22.11.2017 Arja Viinanen Keuhkosairauksien ja allergologian el Tyks keuhkosairauksien klinikka Vaikeat yleisreaktiot siedätyshoidossa Harvinaisia Varauduttava aina siedätyshoidossa

Lisätiedot

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Esityksen teemat Mitä sairaus tarkoittaa lapselle ja nuorelle? Miten sairaus näkyy perheessä? Mitä ja

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

Astmaatikko työelämässä Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos

Astmaatikko työelämässä Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos Astmaatikko työelämässä Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallinen seminaari 23.11.2010 Helsingin yliopisto Työikäisen

Lisätiedot

Lääkehoito vanhuspalveluissa Turku. Ruut Virtanen Lääninlääkäri Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Lääkehoito vanhuspalveluissa Turku. Ruut Virtanen Lääninlääkäri Lounais-Suomen aluehallintovirasto Lääkehoito vanhuspalveluissa 8.11.2017 Turku Ruut Virtanen Lääninlääkäri Lounais-Suomen aluehallintovirasto Lounais-Suomen aluehallintovirasto 8.11.2017 1 Lääkehoidon toteuttaminen Toteutetaan erityyppisissä

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

Diabeetikkolapsen arki-info

Diabeetikkolapsen arki-info Diabeetikkolapsen arki-info - KÄYTÄNNÖNTIETOA DIABETEKSESTA LASTEN PARISSA TYÖSKENTELEVILLE 5.11.2010 Huomenta Verensokerin mittaaminen Ruuan hiilihydraattimäärän (hiilarit) arvioiminen Insuliinin pistäminen

Lisätiedot