SILLAT. Lauri Salokangas Rakennustekniikan laitos
|
|
- Niina Kivelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SILLAT Lauri Salokangas Rakennustekniikan laitos
2 Sisällys 0. Siltoihin liittyvä opetus Aalto-yliopistossa (MyCourses) 1. Sillan määritelmiä 2. Siltahistoriaa 3. Yleisimmät siltatyypit 4. Sillansuunnittelu 5. Siltaonnettomuuksia 6. Uusia siltoja 7. Sillansuunnittelija
3 SILLAT 1. SILLAN MÄÄRITELMIÄ: Sillat ovat infrarakenteita ja siten osa tietä, katua, rautatietä, tai väylää Silta on rakenne, joka johtaa liikenteen tai materiaalin esteen yli mahdollistaen käyttäjien kulun itsensä ali (esim. pato ei ole silta) Suomessa Liikennevirasto luokittelee tilastoissaan siltoihin kuuluvaksi myös rummut, joiden aukon läpimitta, ns. vapaa aukko, on 2 m. 2 m 2 m Vuosaaren metrosilta (Wikipedia) Rumpu jonka vapaa aukko on 2 m luokitellaan Suomessa sillaksi (Liikennevirasto)
4 Sillalle asetettavat vaatimukset Silta on suunniteltava siten, että se täyttää sille asetetut funktionaaliset tekniset, esteettiset ja taloudelliset vaatimukset ja sillasta koituvat ympäristöhaitat ovat vähäisiä. Koska silta on kantava rakenne, sen sortumisesta voi aiheutua vakavia seurauksia Sillan pääsuunnittelijan tulee olla alaan perehtynyt insinööri
5 Sillat ovat vaativia erikoisrakenteita verrattuna muihin rakenteisiin Siltojen jännemitat ovat pitkiä rakenteiden murtovarmuus ja stabiilius tulee olla kunnossa Siltojen hyötykuormat ovat suuria, liikkuvia ja lisäksi dynaamisia siltojen analysointi vaatii erityisosaamista Liikennekuorma on usein toistuva, väsyttävä kuorma vaatii asiantuntemusta (esim. junien akselien aiheuttama kuormakertymä) Rakentaminen vaatii usein erikoiskalustoa ja tarkan suunnitelman usein silta joudutaan rakentamaan liikenteen ollessa päällä, rautatiesillat Silloilla on pitkä suunniteltu käyttöikä Suomessa usein 100 v Sillan tulee soveltua ympäristöönsä esteettisyys Sillan tulee olla taloudellinen elinkaarikustannusten arviointi Sillan tulee olla ympäristöystävällinen myrkytön, vähäpäästöinen
6 2. SILTAHISTORIAA Materiaalien käyttö ja jännemitan kasvu: Vanhimmat sillat olivat lyhytjänteisiä puu- tai kivisiltoja Jokipiin puinen riippuansassilta, Jalasjärvi Espoon kartanon kiviholvisilta vuodelta 1777, aukko 2,7 m.
7 Ensimmäinen silta valuraudasta v Englannissa Iron Bridge,Valurautainen kaarisilta Coalbrookdale, Englanti (jm. 30 m). v (Wikipedia) Teräs hallitsi1890 luvun loppupuolta. Forth Rail Bridge ulokeristikkosilta. Forth Rail Bridge. Ulokeristikkopalkki Scotland, Edinbourgh, jm 521 m. v.1890.
8 Teräs mahdollisti pitkät riippusillat 1800-luvun jälkipuoliskolta alkaen Brooklyn Bridge, New York jm 483 m. v Suuria riippusiltoja rakennettiin etenkin USA:ssa 1800 lopulla ja 1900 luvun alkupuolella. George Washington Bridge v.1931 oli ensimmäinen yli 1 km jänne. George Washington Bridge, New York m. v (Kuva: J. Virola)
9 Siltojen suurimman jännemitan kasvu aikojen kuluessa Riippusillat ovat hallinneet jännemitan kehitystä 1900 alkupuolelta
10 Maailman pisimmät sillat ks.
11 San Franciscon kuuluisa riippusilta Golden Gate oli valmistuttuaan vuonna 1937 jännemitaltaan maailman pisin silta (jm m) Golden GateBridge riippusilta San Franciscossa USA:ssa. (Kuva: J.Virola)
12 Maailman pitkäjänteisin silta on Akashi-Kaikyo riippusilta Kobessa Japanissa. Silta valmistui vuonna Jännemitta on 1991 m. (jännemitta kasvoi Koben maanjäristyksen takia yhden metrin). Akashi-Kaikyo riippusilta, Kobe, Japani. Keskijänne 1991 m. (Kuva J. Virola) Suunnitteilla on jännemitaltaan yli 3 km:n pituisia siltoja. Messinan salmi Lista Maailman pitkäjänteisimmät sillat Riippusillat
13 Betonisillat alettiin rakentaa jo 1800 luvun loppupuolella 1900 luvun alussa betonia käytettiin pääasiassa kaari- ja holvisilloissa hyvän puristuskestävyyden takia. Jännebetonia alettiin käyttää luvulta lähtien mahdollistaen pitkäjänteisten teräsbetonisten palkkisiltojen rakentamisen. Teräsbetoninen sauvakaarisilta Salginatobel Bridge, Sveitsi jm. 90 m v (Wikipedia) Hangzhou Bay Bridge, Kiina. Sillassa on lähestymissiltana jännitetty teräsbetoninen jatkuva kotelopalkki. Sillan kokonaispituus 35 km. v. 2007
14 Puusillat Norjalaiset tällä hetkellä puusilloissa ykkösiä Pienet kaari-, palkki-, laatta-, ristikkosillat Kaarisilta puusta Leonardo da Vinci Bridge, Norway Poikittain jännitetty puusilta (Mattisdammen, Norway 2000)
15 3. PERUSTIETOA SUOMEN SILLOISTA Siltojen omistus ja hallinta Siltoja omistavat valtio, kaupungit ja kunnat, Metsähallitus, yritykset, yhteisöt ja hoitokunnat sekä henkilöt. Vuoden 2010 alussa Tiehallinto, Ratahallintokeskus ja Merenkulkuhallinto yhdistettiin Liikennevirastoksi Suomessa on n siltaa yleisillä teillä Liikenneviraston Tieosaston omistuksessa ja hallinnassa (2009) Liikenneviraston Rataosaston omistuksessa ja hallinnassa kaupungeilla, kunnilla ja yksityisillä Yleisten teiden siltojen jälleenhankinta-arvo n M eli n / silta Työelämässä noin 100 aktiivista siltainsinööriä Suomessa DI tason koulutusta Aalto-yliopistossa ja TTY:ssa. Opistotasoista koulutusta on muutamassa AMK:ssa. Työllistäjiä suunnittelutoimistot, urakoitsijat, Liikennevirasto, VR-Rata Oy, tiepiirit ja suurimmat kaupungit.
16 Suomen yleiset tie- ja rataverkot Tieverkon pituus n km ( Livi / Tiehallinto) Rataverkko n km (LiVi / RHK) Suomen tieverkko. Moottoriteitä yli n. 700 km. Suomen rataverkko. Sähköistetty n km.
17 Suomen yleisten teiden tiesiltojen tilastoa (Liikennevirasto) Valtaosa silloista on rakennettu 1950 luvun jälkeen Siltakanta ikääntyy korjaustarve lisääntyy
18 Huonokuntoisten tiesiltojen määrä kasvaa Kuntoluokitus: 0-0,5 Uuden veroinen 0,51-1,25 Hyvä 1,26-2,25 Keskimääräinen 2,26-3,00 Huono 3,01-4,00 Erittäin huono
19 Suomen varsinaisten tiesiltojen jakautuma siltatyypeittäin valtaosa tiesilloista teräsbetonisia laattasiltoja (37 %) putkisiltoja lukumääräisesti paljon, mutta ovat pieniä terässiltoja vähän, mutta ovat suuria
20 Suomen suurimmat sillat vrt. maailman pitkäjänteisin silta jm m. (Akashi Kaikyo, Kobe, Japani)
21 Ajoneuvoliikenteen sillat Tavanomaisia siltatyyppejä: Teräsbetoninen ulokelaattasilta Kaksiaukkoinen teräsbetoninen laattasilta Teräsbetoninen kehäsilta Teräksinen kotelopalkkisilta (Lakalaivan eritasoliittymä)
22 Uudempia suurempia siltoja: Yksipyloninen vinoköysisilta (Jätkänkynttilä, Rovaniemi) Liittopalkkisilta (Saimaan silta, Puumala) Kaksipyloninen vinoköysisilta (Kärkinen) Puinen riippuansassilta (Vihantasalmi, Mäntyharju)
23 Rautatiesiltatyyppejä: Teräksinen ristikkosilta (Oulu) Betoninen holvisilta jm 67,6 m (Koria 1936) Teräspalkkisilta (Kokemäki)
24 Luhdanmäen ratasilta (2006) jatkuva jännitetty betoninen kotelopalkkisilta jm: 40+10x45+40 = 530 m Luhdanmäen ratasilta. Teräsbetonin palkkisilta v 2005.
25 Kytömaan rautatieristeyssilta (2005) kokonaispituus 557 m Kahden radan risteys jännitetty tb-kaukalopalkkisilta jm: 2x40+9x45+58 = 543 m rautatiesillat ovat massiivisia (suuri hyötykuorma)
26 Kevyen liikenteen siltatyyppejä Liittorakenteinen puu-betonisilta Nauhasilta Puukantinen riippusilta Teräksinen ristikkosilta Puinen kaukalopalkkisilta Teräksinen palkkisilta
27 4. SILLANSUUNNITTELU Ideointi, sillan tyyppi, jännemitat, materiaali Luonnostelu parhaista vaihtoehdoista, kuormat, alustavat laskelmat Esisuunnittelu alustava yleispiirustus Piirtämisohjelma (esim. AutoCad) Valitaan vaihtoehto lopullinen yleispiirustus, mallinnus (Tekla) Lujuuslaskennat (MathCad, FEM-ohjelmat) Detaljisuunnittelu (mallinnus) Lopullinen siltasuunnittelu (siltamalli) Toteutumamalli, elinkaarimalli
28 Siltojen suunnittelua koskevat standardit Eurokoodit (tulivat siltojen osalta voimaan Suomessa )
29 Sillan osat ja tärkeimmät mitat: Embankment ( Penger, keila) Railing Kaide Front wall Etumuuri Total bridge length Sillan kokonaispituus Length of superstructure Kannen pituus Span Jänne(mitta) Superstructure Päällysrakenne 45 Wing wall Siipimuuri 5, Laakeri Bridge seat Laakerialusta Breast or front wall, Etuseinä Main girder Pääkannatin Laakeri Vapaa aukko Ground contour Maan(tien-) pinta Vapaa alikulkukorkeus Backfill excl. surfacing Taustatäyttö Foundation slab Peruslaatta Maatuki Substructure Alusrakenteet Foundation Perustukset Välituki
30 Poikkileikkaus Teräsbetoninen laattapalkkisilta HL = Hyötyleveys, TSV = Tasausviiva Edge Beam Reunapalkki Cantilever plate Laattauloke Laakeripalkki
31 Tiesiltojen kuormat (Liikennevirasto/sillat) Ajoneuvoliikenteen silta (Load Models 1-4): eurokoodi LM1: 1. kaista 2 x 300 kn + 9 kn/m 2 2. kaista 2 x 100 kn + 2,5 kn/m 2 LM1: 2 x 3 m: 4 x 100 kn Kevyen liikenteen silta: eurokoodi LM5: tas. kvl:n kuorma sijoitetaan määräävään kuormitusasentoon (qmax = 5 kn/m 2 ) tai huoltoajoneuvo 120 kn 2,5 kn/m2 L 9 kn/m2 4 x 150 kn L = 16 m qk < 5 kn/m 2 g Mmin Mmax
32 Vaikutusviivat Liikkuvan kuorman määräävät kuormitusasennot (4-aukkoinen silta) Mtuki: q Q Q q s - 1 Mkenttä: q Q Q q + c Qmax: Q Q ,3L L L L
33 Kansirakenteen analysointi FEM-ohjelmalla
34 Siltojen kokeellinen tutkimus Puu-betoni liittopalkkisillan koekuormitus
35 Elinkaarikustannusten huomioonotto (LCC)
36 Ympäristöhaittojen huomiointi (LCA)
37 5. SILTASORTUMIA Tuuli, metallin väsyminen, tukien pettäminen, suunnitteluvirhe etc Tacoman riippusilta. Kuuluisin siltasortuma. Sortui tuulen aiheuttaman vääntövärähtelyn resonanssi (Flutter) Sortui 1940 vain ½ vuotta valmistumisensa jälkeen. Tacoman riippusillan sortuminen vuonna jm 853 m. (U-tube) Nykyisin paikalle on rakennettu on kaksi vierekkäistä riippusiltaa Tacoma Narrows Bridge
38 Viime aikoina tapahtuneita siltasortumia. Minneapolis, USA vuonna 2007 Teräksinen ristikkokaarisilta sortui yhtäkkisesti vaatien useita kuolonuhreja (U-Tube) o Silta oli valmistunut 1967 ja sen kolme pääjännettä olivat 89 m pitkiä o Syy: ristikon teräksisten nurkkalevyjen alimitoitus Missisippi River Bridge, 3 aukkoinen jatkuva teräsristikkosilta. (Wikipedia) Suurten siltasortumien kronologinen lista Wikipediassa (mukana mm. Myllysilta)
39 Siltaonnettomuuksia Suomessa Myllysillan äkillinen notkahdus maaliskuussa v Silta taipui seuraavien päivien aikana lisää ja keskellä painuma oli jo n. 1,4 m Silta purettiin 2010 ja uusi valmistui 2012
40 Ajoneuvojen törmäyksiä Suomessa Laajasalo syksyllä 2010 Turku 2010:
41 6. UUSIA JA TULEVIA SILTOJA Uusi Myllysilta, Turku 2012 Lövön silta, Dragsvik 2013 terässillan asennus nostamalla (video)
42 Kruunuvuoren silta, Helsinki, 20xx? Kansainvälinen siltakilpailu 2013 Palkitut ehdotukset 3. palkinto: 2. palkinto Pontek, Suomi:
43 Voittanut ehdotus: WSP, Suomi WSP
44 Kaarisilta jäästä, Juuka tammikuu 2016
45 7. SILLANSUUNNITTELIJA Hallitsee lujuusopin ja rakenteiden mekaniikan menetelmät (FEM) Osaa hahmottaa ja piirtää (AutoCad, Tekla) On kiinnostunut alasta Tuntee vastuunsa
46
Museorautatiesillat. Siltatekniikan päivät 27.-28.1.2016. Maria Vinter
Museorautatiesillat Siltatekniikan päivät 27.-28.1.2016 Maria Vinter Liikenneviraston perinnetoiminta Liikenneviraston hallinnoimat perinnekohteet: Museoväylät Kulttuuriympäristöt Museotiesillat ja museorautatiesillat
Versowood puusillat Puupäivä 26.11.2015
Versowood puusillat Puupäivä 26.11.2015 Versowood lukuina: Toimintaa 12 yksikössä; 10 kotimaassa ja 2 Baltiassa Henkilöstö 720 Liikevaihto 2013: n. 280 m, 1/2013-6/2014 456 m (18 kk), 7/2014-6/2015: 305
Lepsämänjoentien sillan suunnittelu. Yleissuunnittelu. 1 Lepsämänjoentien sillan yleissuunnittelu
Tekla 30.11.2017 100 Liite nro 5 Lepsämänjoentien sillan suunnittelu Yleissuunnittelu 1 Lepsämänjoentien sillan yleissuunnittelu Kuvat: Ramboll Finland Oy (ellei toisin mainittu) Yhteystiedot Hankkeesta
KANSALLINEN LIITE (LVM) SFS-EN 1991-1-4 RAKENTEIDEN KUORMAT Tuulikuormat LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ
KANSALLINEN LIITE (LVM) SFS-EN 1991-1-4 RAKENTEIDEN KUORMAT Tuulikuormat LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ 1.6.2010 Kansallinen liite (LVM), 1.6.2010 1/4 Alkusanat KANSALLINEN LIITE (LVM) STANDARDIIN SFS-EN
Puiset tyyppisillat Siltatekniikan päivät
Puiset tyyppisillat Siltatekniikan päivät 27.-28.1.2016 Versowood lukuina: Toimintaa 12 yksikössä; 10 kotimaassa ja 2 Baltiassa Henkilöstö 720 Liikevaihto 2013: n. 280 m, 1/2013-6/2014 456 m (18 kk), 7/2014-6/2015:
Espoon kaupunkirata välillä Leppävaara - Kauklahti Ratsukadun alikulkusilta Jännitetty betoninen jatkuva ulokepalkkisilta
Ratsukadun alikulkusilta Jännitetty betoninen jatkuva ulokepalkkisilta Ratsukadun alikulkusilta Hl 29,15 30,04 m Kokonaispituus 49,9 m 1,5 + 15,0 + 17,0 + 1,5 m 1,5 + 18,0 + 20,9 + 1,5 m Vinous 4 gon Vapaa
Vt7 Parantaminen moottoritieksi Haminan kohdalla Tillinmäen alikulkusilta Teräsbetoninen jatkuva kaukalopalkkisilta
Tillinmäen alikulkusilta Teräsbetoninen jatkuva kaukalopalkkisilta Tillinmäen alikulkusilta Hl 8,645 m Kokonaispituus 60,0 m 22,5 + 26,5 m > 5,2 m 1 230 000 (i=145,2) Siltapaikalla Juurikorpi - Hamina
Beipanjiang Hukun Bridge
Juhani Virola Eur Ing-FEANI Beipanjiang Hukun Bridge korkea keskisuuri riippusilta Beipanjiang joen ylitse valmistui Kiinassa v. 2009 suomalaiselta kuulostava Hukun Bridge niminen keskisuuri riippusilta,
KEVYT JA KESTÄVÄ PUUSILTA
KEVYT JA KESTÄVÄ PUUSILTA Vaikka puusilta on kevytrakenteinen, sillä saavutetaan suuri kantavuus. Siirtyminen massiivipuusta liimapuuratkaisuihin on mahdollistanut suurten puukannattimien valmistuksen.
Suomen tieverkosto ja sillat
Suomen tieverkosto ja sillat Maantie on sellainen tie, joka on luovutettu yleiseen liikenteeseen ja jonka ylläpitämisestä valtio huolehtii. Finnish Transport Agency 2 Suomen tiestö Tie-ja katuverkko yhteensä
Puusiltojen suunnittelu
Puusiltojen suunnittelu Pyhäjoen Eteläkylän isosilta, Suomen vanhin käytössä oleva puinen tukiansassilta. Valmistunut keväällä 1837 Sweco Rakennetekniikka DI Pertti Kaista 01/03/2015 1 1.6.2010 LÄHTIEN
Kiinan suursiltoja kuvina
Kiinan suursiltoja kuvina Vuonna 2003 Juhani Virola esitteli Maansiirto-lehdessä useita Kiinan suursiltoja. Sen jälkeen Kiinaan on valmistunut lisää suursiltoja, ja tämän artikkelin kuvissa kirjoittaja
RIL - Sillat ja erikoisrakenteet tekniikkaryhmä. Kerhoilta 29.3.2010 TIESILTOJEN VARMUUSTASO EUROKOODIAIKANA
RIL - Sillat ja erikoisrakenteet tekniikkaryhmä Kerhoilta TIESILTOJEN VARMUUSTASO EUROKOODIAIKANA (Keskustelun alustus: Heikki Lilja) YKSI ONNETTOMUUS OPETTAA ENEMMÄN KUIN TUHAT ONNISTUMISTA I HOPE THIS
SIMO, Siltojen monitorointi. Ilkka Hakola, VTT
SIMO, Siltojen monitorointi Ilkka Hakola, VTT SIMO, Projektin yleiskatsaus SIMO projekti on TEKES rahotteinen projekti (ei mukana missään ohjelmassa), jossa on mukana 15 partneria. Projektin kokonaisbudjetti
Siltasuunnittelu Eurocodeaikana
Siltasuunnittelu Eurocodeaikana Kokemuksia E18 hankkeesta NIKLAS GORDIN 31.10.2012 E18 Koskenkylä Kotka portal.liikennevirasto.fi/sivu/www/f/hankkeet/kaynnissa/koskenkyla_loviisa_kotka Moottoritie sisältää:
HELSINGIN KAUPUNKI Suunnitteluohje 1(8) KAPUNKIYMPÄRISTÖ Tyyppipuusiltasarja SUUNNITTELUOHJE
HELSINGIN KAUPUNKI Suunnitteluohje 1(8) Tyyppipuusiltasarja SUUNNITTELUOHJE HELSINGIN KAUPUNKI Suunnitteluohje 2(8) SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUOHJE... 3 1.1 Yleiskuvaus... 3 1.2 Käyttökohteet... 4
Sisältö RAKENTEIDEN SUUNNITTELU ON GLOBAALIA HUIPPUTEKNIIKKAA RAKENNESUUNNITTELUN ALKU OULUSSA OULULAISEN OSAAMISEN SAAVUTUKSIA
RAKENTEIDEN SUUNNITTELU ON GLOBAALIA HUIPPUTEKNIIKKAA Pekka Pulkkinen, WSP Finland Sisältö 2 1 2 3 RAKENNESUUNNITTELUN ALKU OULUSSA OULULAISEN OSAAMISEN SAAVUTUKSIA SUUNNITTELUREFERENSSEJÄ 4 JOHTOPÄÄTÖKSIÄ
Vastaanottaja Helsingin kaupunki. Asiakirjatyyppi Selvitys. Päivämäärä 30.10.2014 VUOSAAREN SILTA KANTAVUUSSELVITYS
Vastaanottaja Helsingin kaupunki Asiakirjatyyppi Selvitys Päivämäärä 30.10.2014 VUOSAAREN SILTA KANTAVUUSSELVITYS VUOSAAREN SILTA KANTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 30/10/2014 Laatija Tarkastaja Kuvaus Heini
Vt4 Oulu-Kemi, Kempele - Kello moottoritien parantaminen Pennasentien alikulkukäytävä Teräsbetoninen laattakehäsilta
Pennasentien alikulkukäytävä Pennasentien alikulkukäytävä Hl 18,0 + 15,75 m Kokonaispituus 14,15 m Vinous 0 gon > 3,782 m 124 300 (i=136,3) Siltapaikka sijaitsee Oulun kaupungin Kaakkurissa Vt4:n paalulla
Kuormitus NCCI1 B.5 Kevyenliikenteen siltojen kuormat: 5,0kN/m J. Luokkakallio Sito Oy. Tarkastanut 3.5.
KUUNSILTA ESPOO SUUNNITELMASELOSTUS 7031-400 29.04.2016 Jatkuva kaukalopalkkisilta Jännemitat (m) Hyödyllinen leveys (m) Kokonaispituus (m) 13,10+13,50+12,80+13,20 +12,00+15,80+21,50+5,50m=107,40m 3,50
Glulam. Pack. Infra. Energy. Timber. Puunhankinta-alue ja sahat:
Roadshow 2015 Versowood, lyhyesti: Suomen suurin yksityinen mekaanisen metsäteollisuuden yritys Toimintaa 12 yksikössä; 10 kotimaassa ja 2 Baltiassa Liikevaihto 2013-6/2014 (18 kk): 456 m, 7/2014-6/2015b:
Liikennevirasto vastaa osaltaan Suomen liikenne-järjestelmästä
suunnitteluprosessin hallinta Heidi Mäenpää 24.9.2015 Liikennevirasto vastaa osaltaan Suomen liikenne-järjestelmästä Mahdollistamme toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. Vastaamme Suomen
REFERENSSILUETTELOT HUOMATTAVIMMISTA TÖISTÄ VV.
TYÖREFERENSSIT Sivu 1/15 02.02.15 REFERENSSILUETTELOT HUOMATTAVIMMISTA TÖISTÄ VV. 1989 2015 Sivu 1. SILTOJEN ESI-, YLEIS- JA SILTASUUNNITELMAT... 2 2. SILTOJEN RAKENNUSSUUNNITTELUPROJEKTIT... 4 3. HUOMATTAVIMPIA
1 SUOMEN SILLAT... 1 2 SILLANTARKASTUSTOIMINTA... 1 3 KORJAUSSUUNNITTELU... 1 4 LAADUNVALVONTAMITTAUKSET... 1 5 YKSITYISTEIDEN SILLAT...
Sillan rakentaminen 1 SUOMEN SILLAT... 1 2 SILLANTARKASTUSTOIMINTA... 1 3 KORJAUSSUUNNITTELU... 1 4 LAADUNVALVONTAMITTAUKSET... 1 5 YKSITYISTEIDEN SILLAT... 1 6 VALTIONAVUSTUS... 2 6.1 VALTIONAVUN EDELLYTYKSET...
RAK-C3004 Rakentamisen tekniikat Työsuunnitelma 08.09-30.10.2015
RAK-C00 Rakentamisen tekniikat Työsuunnitelma 08.09-0.0.0 Syksy 0, periodi I Hannu Hirsi & Lauri Salokangas & Jouko Pakanen Johannes Hämeri & Toomla Sander & Markku Ylinen Yleistä : Luennot : Tiistaisin
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto VARTIOSAAREN SILLAT ALUSTAVA VIITESUUNNITELMA 10.12.2012. FUNDATEC Oy INNOVARCH Oy TRAFIX Oy VAHANEN Oy
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto VARTIOSAAREN SILLAT ALUSTAVA VIITESUUNNITELMA 10.12.2012 FUNDATEC Oy INNOVARCH Oy TRAFIX Oy VAHANEN Oy 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 3 2 TYÖN LAAJUUS JA TAVOITTEET...
Pesurinkadun silta. Yleistarkastusraportti. Yleistarkastusraportti
Yleistarkastusraportti Yleistarkastusraportti 3.11.2016 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä...3 2 Alusrakenne...3 2.1 Etumuurit, siipimuurit, otsamuurit ja laakeritasot...3 2.2 Alusrakenteen reunapalkit...3
Liimapuinen palkkisilta (Plp) 1.7.2009
Liimapuinen palkkisilta (Plp) 1.7.2009 Liimapuinen palkkisilta (Plp) 1.7.2009 Suunnitteluvaiheen ohjaus Tiehallinto Helsinki 2009 Verkkojulkaisu pdf (www.tiehallinto.fi/sillat) ISBN 978-952-221-208-5
Rautatiesiltojen kuormat
Siltaeurokoodien koulutus Betonirakenteet ja geosuunnittelu Rautatiesiltojen kuormat Ilkka Sinisalo, Oy VR-Rata Ab 2.12.2009, Ilkka Sinisalo, Siltaeurokoodien koulutus, sivu 1 Raideliikennekuormat Pystysuorat
Koivukylän rautatieristeyssilta kaartuu pääradan yli
Koivukylän rautatieristeyssilta kaartuu pääradan yli Sirkka Saarinen, toimittaja Kehärata erkanee pääradasta Vantaan Koivukylässä, jossa näyttävä, 450 metriä pitkä rautatieristeyssilta ylittää kauniisti
SILTOJEN KUORMAT JA KUORMITUSYHDISTELMÄT
SILTOJEN KUORMAT JA KUORMITUSYHDISTELMÄT 2.12.2009 Siltaeurokoodien koulutus Heikki Lilja Tiehallinto MITEN INFRARAKENTEITA (esim. SILTOJA ja TIE- JA RATAPENKEREITÄ) SUUNNITELLAAN EUROKOODIAIKANA? 1 +
Siltapaikka sijaitsee Espoon keskuksessa Espoonjoen ja Pappilantien risteyksessä Espoon kirkosta noin 300 metriä alajuoksulle päin.
KANNUSILTA Siltapaikka sijaitsee Espoon keskuksessa Espoonjoen ja Pappilantien risteyksessä Espoon kirkosta noin 300 metriä alajuoksulle päin. Siltapaikka on vanha ja siinä on ollut jo useita siltoja.
Liikuntasaumattoman sillan ja maan yhteistoiminta. Diplomityö
6 7 6 1 7 5 4 ) 2 4 6 6 1$ 2 0 ) ) ) ) 4 ) - 6 - - 6 ) I I E = = I A 11 7 6 ) 5 ) 7 ) 6 6 ) 5 1 ) ) ) ) ; 0 6-15 6 1 1 6 ), EF EJO 4 = A K I JA EE = I = I J 6 = F A H A # Tampereen teknillinen yliopisto.
YLEISTEN ALUEIDEN ALLE TEHTÄVIEN RAKENTEIDEN SUUNNITTELUOHJEET
Yleisten alueiden alle 01.10.2013 1 (17) YLEISTEN ALUEIDEN ALLE TEHTÄVIEN RAKENTEIDEN SUUNNITTELUOHJEET Ins.tsto Pontek Oy Laat. 01.10.2013 Juhani Hyvönen Tark. 01.10.2013 Juhani Hyvönen Helsingin kaupunki,
Numero Nimike Sijaintikoodi Yksikkö Määrä Huomautukset
Sivu 1 (6) Järvenpään kaupunki (Uudenmaan ELY) S1 Haarajoen patosilta Haarajoen patosillan uusiminen/järvenpää Suunnitelman numero S1 Jännitetty betoninen ulokepalkkisilta (jbup) Jännemitta (m) (4,0) +25,0+
Eurokoodit sillansuunnittelussa. Eurokoodiseminaari Heikki Lilja
Eurokoodit sillansuunnittelussa Eurokoodiseminaari 9.12.2014 Heikki Lilja ESITELMÄN SISÄLTÖ Yleistä Liikenneviraston silloista Eurokoodit sillansuunnittelussa, muu Livin ohjeistus Suurimmat muutokset viime
Kustannusarvio koostuu seuraavista alla esitetyistä osista. Kustannusarviot sisältävät yhteiskustannuksia
RANNIKKO KILPAILUEHDOTUS KORSHOLMANPUISTIKON SILLAN SUUNNITTELUKILPAILUUN 2 Kustannusarvio Kustannusarvio koostuu seuraavista alla esitetyistä osista. Kustannusarviot sisältävät yhteiskustannuksia 25 %.
XL Siltatekniikan päivät
XL Siltatekniikan päivät Minna Torkkeli 25.1.2017 Liikenneverkko huomenna 20.1.2017 2 Mitä on korjausvelka? Valtion omistamat maantiet, radat ja vesiväylät Korjausvelka muodostuu huonokuntoisen, korjaustarpeessa
Teräksinen ulokepalkkisilta, betonikantinen, liittorakenteinen (Tupbl)
1 (5) Teräksinen ulokepalkkisilta, betonikantinen, liittorakenteinen (Tupbl) Mallisuunnitelma Jm 2,50 + 30.00 + 2,50 m Hl 7,5 M Tiehallinto Helsinki 2005 2 (5) ALKUSANAT Tiehallinto on teettänyt päällysrakenteen
Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti Lappeenranta, Luumäki, Lappeenranta Tiesuunnitelma
1 (13) Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti Lappeenranta, Luumäki, Lappeenranta Tiesuunnitelma Tiesuunnitelmassa esitetyt maantiet ja niihin liittyvät järjestelyt esitetään hyväksyttäväksi seuraavasti:
KANSALLINEN LIITE (LVM) SFS-EN 1991-1-5 RAKENTEIDEN KUORMAT Lämpötilakuormat LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ
KANSALLINEN LIITE (LVM) SFS-EN 1991-1-5 RAKENTEIDEN KUORMAT Lämpötilakuormat LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ 1.6.2010 Kansallinen liite (LVM), 1.6.2010 1/6 KANSALLINEN LIITE (LVM) STANDARDIIN SFS-EN 1991-1-5
Esitetään hyväksyttäväksi, RHK:n kunnossapitoyksikössä. Markku Nummelin Kunnossapitojohtaja. Hyväksytään RHK:n turvallisuusyksikössä
Kunnossapitoyksikkö 23.8.2001 1 (7) MATHÉE-KISKOANKKURIT Ratahallintokeskus on vahvistanut Mathée-kiskoankkureiden käyttö- ja asennusohjeet nro 1172/731/2001 voimassaoleviksi Suomen valtion rataverkolla
Eurokoodiseminaari 2012 31.10.2012. Hanasaari EUROKOODIT SILLANSUUNNITTELUSSA. Heikki Lilja Silta-asiantuntija Liikennevirasto, Taitorakentaminen
Eurokoodiseminaari 2012 31.10.2012 Hanasaari Heikki Lilja Silta-asiantuntija Liikennevirasto, Taitorakentaminen EUROKOODIT SILLANSUUNNITTELUSSA SILLANSUUNNITTELUN ERITYISPIIRTEITÄ EUROKOODIT OVAT SILLOILLE
Elementtipaalulaatat rautateillä 27.01.2016
Elementtipaalulaatat rautateillä 27.01.2016 Siirtymärakenteen ja laattatyypin valinta Radan stabiliteetti ja painumaerojen tasaaminen Olemassa oleva/ uusi rata/kaksoisraiteet Sillan tausta/ pehmeiköt jotka
Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3. Sillan kustannusarvio
Sivu 1 (6) Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3 Kivinen holvisilta (Kh) Jännemitta (m) Hyödyllinen leveys (m) 5,00... 7,13 Vapaa-aukko (m) 6,68+6,85 Vinous (gon) 0 Kokonaispituus
Myllysilta Kuntatekniikka kiinnostaa Jouko Turto 20.05.2011
Myllysilta Kuntatekniikka kiinnostaa Jouko Turto 20.05.2011 Myllysilta kiinnostuksen kohteena Ekan Myllysillan rakentaminen Kiinnostus jatkuu koekuormitus, merkivirhe, oikeudenkäynnit, korjaukset 6.3.2010
Siltojen kuormat. Tielaitos. Sillansuunnittelu. Helsinki 1999. TIEHALLINTO Siltayksikkö
Tielaitos Siltojen kuormat Sillansuunnittelu Helsinki 1999 TIEHALLINTO Siltayksikkö Siltojen kuormat Tielaitos TIEHALLINTO Helsinki 1999 ISBN 951-726-538-2 TIEL 2172072-99 Edita Oy Helsinki 1999 Julkaisua
Teräsbetoninen ulokelaattasilta (Bul) Jm = 10,0...18,0 m
Teräsbetoninen ulokelaattasilta (Bul) Jm = 10,0...18,0 m Teräsbetoninen ulokelaattasilta (Bul) Jm = 10,0...18,0 m Suunnitteluvaiheen ohjaus Tiehallinto Helsinki 2004 V-1775 Rajatien risteyssilta, Siltarekisteri
Hollontien kivisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1095/S3. Sillan kustannusarvio
Sivu 1 (6) Hollontien kivisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1095/S3 Sillan kustannusarvio Teräsbetoninen palkkisilta (Bp), 2-aukkoinen, ei jatkuva Jännemitta (m) Hyödyllinen leveys (m) 6,05 Vapaa-aukko
JÄNNEVIRRAN SILLAN VÄSYMISMITOITUS MITATULLA LIIKENNEKUORMALLA
JÄNNEVIRRAN SILLAN VÄSYMISMITOITUS MITATULLA LIIKENNEKUORMALLA DIPLOMITYÖN SISÄLTÖ Teoria osuus Väsymismitoitus Eurokoodin mukaan Väsymisluokka Hitsin jälkikäsittelymenetelmät Mitatut liikennekuormat Jännevirran
Ossinlammen siltakilpailu. Ossin olohuone. Suunnitelmaselostus
Ossinlammen siltakilpailu Suunnitelmaselostus 1 Ratkaisun lähtökohdat Ehdotuksen perusideana on jatkaa Ossinlammen ympäristön puistomaista teemaa ja aktivoida aluetta. Silta on yksiaukkoinen palkkisilta,
Eurokoodit sillansuunnittelussa tilannekatsaus
EUROKOODISEMINAARI 2013 Hanasaari 11.12.2013 Eurokoodit sillansuunnittelussa tilannekatsaus Heikki Lilja, Taitorakenneyksikkö Eurokoodit Sillansuunnittelussa ohjeiden rakenne Ohjeiden pätevyysjärjestys
Teräsrunkoisen. perustaminen,
Teräsrunkoisen kangaskatteisen hallin perustaminen, kun perustaminen tehdään ankkuroimalla pilarin pohjalevy terästangoilla maahan asfaltin päältä. FISE-PÄIVÄ 1.11.2006 Pentti Äystö 1 Luvanvaraiset rakennustoimenpiteet:
Mustolan risteyssilta VT13/Lappeenranta Suunnitelman numero R15/19188. Sillan määräluettelo
Sivu 1 (7) Mustolan risteyssilta VT13/Lappeenranta Suunnitelman numero R15/19188 Teräsbetoninen ulokelaattasilta (Bul) Jännemitta (m) (2,25) + 8 + 10 + 8 + (2,25) Hyödyllinen leveys (m) 11 Vapaa-aukko
Puusiltaseminaari Kommentti puheenvuoro12.2.2014 Ville Kopra
Puusiltaseminaari Kommentti puheenvuoro12.2.2014 Ville Kopra Versowood, lyhyesti: Suomen suurin yksityinen mekaanisen metsäteollisuuden yritys Toimintaa 12 yksikössä; 10 kotimaassa ja 2 Baltiassa Liikevaihto
Viestintä kriisitilanteessa Case Myllysilta
Viestintä kriisitilanteessa Case Myllysilta Jouko Turto, 20.10.2014 Myllysilta kiinnostuksen kohteena Ekan Myllysillan rakentaminen Kiinnostus jatkuu koekuormitus, merkkivirhe, oikeudenkäynnit, korjaukset
Ajoneuvoasetuksen muutos 2013
Ajoneuvoasetuksen muutos 2013 Kuntatekniikan päivät 21-22.5.2015 Turku Mikko Rauhanen SiltaExpert Oy 2.4.2015 MITÄ ON TAPAHTUNUT - 1.10.2013 raskaan liikenteen suurimmat sallitut mitat ja massat kasvoivat
BETONISEMINAARI. Betonirakenteiden suunnittelu DI Matti Kinnunen / WSP Finland
BETONISEMINAARI Betonirakenteiden suunnittelu DI Matti Kinnunen / WSP Finland Betonirakenteiden suunnittelu 1 Miten laatutavoitteet asetetaan 2 3 4 Miten betonirakenteita suunnitellaan Miten laatutavoitteiden
TKK/ Sillanrakennustekniikka Rak-11.2107 SILLAT JA PERUSTUKSET (4op) TENTTI 11.1.2008 Tenttipaperiin: Sukunimi, etunimet, op.
TKK/ Sillanrakennustekniikka Rak-.207 SIAT JA PERUSTUKSET (4op) TENTTI..2008 Tenttipaperiin: Sukunimi, etunimet, op.kirjan nro, vsk. uettele sillan tavanomaiset varusteet ja laitteet sekä niiden tehtävät.
Suuntautumisseminaari Stadiassa 11.10.2007
Suuntautumisseminaari Stadiassa 11.10.2007 Rakennesuunnittelutoimisto työpaikkana 1 Mitä on rakennesuunnittelijan työ? Rakennuksen tulee kestää sille kohdistuvat kuormat ja ympäristörasitukset koko rakenteen
Liikenneviraston sillat
Liikenneviraston tilastoja 8/2017 Liikenneviraston sillat 1.1.2017 Liikenneviraston sillaston rakenne, palvelutaso ja kunto Osa 1 Maantiesillat Osa 2 Rautatiesillat Liikenneviraston sillat 1.1.2017 Liikenneviraston
Karhusjärven risteyssilta Vt 13, Kokkola - Nuijamaa / Lappeenranta Suunnitelman numero R15/19460. Rakennussuunnitelmaselostus. KaS (Kaakkois-Suomi)
Sivu 1 (7) KaS (Kaakkois-Suomi) Karhusjärven risteyssilta Vt 13, Kokkola - Nuijamaa / Lappeenranta Suunnitelman numero R15/19460 Rakennussuunnitelmaselostus Teräsbetoninen laattakehäsilta II (BlkII) Jännemitta
Katsaus Liikenneviraston digiratkaisuihin ja toimintamallien kehityshankkeisiin
Katsaus Liikenneviraston digiratkaisuihin ja toimintamallien kehityshankkeisiin Tarmo Savolainen, Kehittämispäälliikkö InfraBIM, Liikennevirasto 26.4.2018 Liikenneviraston Digitalisaatiohanke Tietomallipohjainen
Raideliikenteen näkymiä. Matkakeskus Turkuun - tulosseminaari 1.6.2016 Pekka Petäjäniemi
Raideliikenteen näkymiä Matkakeskus Turkuun - tulosseminaari 1.6.2016 Pekka Petäjäniemi Sitten aloitusseminaarin Liikenneverkon kehittäminen Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistää valmistelun liikenneverkon
MYLLYKYLÄNTIEN SILTA Sillan yleistarkastus
1 Tein Myllykyläntien yksityistien siltaan 22.9.2009 yleistarkastuksen. Tarkastuksen tilasi THK:n Pj. Johan Lindberg. Silta on tyypiltään 1-aukkoinen puukantinen puupalkkisilta, jossa on teräsbetoniset
Infra 2010 loppuseminaari, Helsinki 5.11.2008 Siltojen tuotemallintamisen ja rakentamisautomaation
Infra 2010 loppuseminaari, Helsinki 5.11.2008 Siltojen tuotemallintamisen ja rakentamisautomaation kehittäminen (5D-SILTA) Rauno Heikkilä Oulun yliopisto, Rakentamisteknologian tutkimusryhmä Sisältö 1)
Rautatiesilta LIITE 3 1/7
LIITE 3 1/7 Rautatiesilta Varsinaisen diplomityön ohessa mallinnettiin myös yksi rautateiden tyyppilaattakehäsilta. Tämän sillan määräävät rasitukset (murto- ja käyttörajatilojen momentit sekä niitä vastaavat
VALTATIEN 4 PARANTAMINEN VEHNIÄN KOHDALLA, ERITASOLIITTYMÄN RAKENTAMINEN, LAUKAA EHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI 1.3T
VALTATIEN 4 PARANTAMINEN VEHNIÄN KOHDALLA, ERITASOLIITTYMÄN RAKENTAMINEN, LAUKAA EHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI 1.3T 25.5.2018 2 (9) Valtatie 4 parantaminen Vehniän kohdalla, eritasoliittymän rakentaminen,
BETONIELEMENTTISILLAT
BETONIELEMENTTISILLAT 1. Yleistä 2. Siltojen suunnittelu, ohjeistus ja silta-eurocodet 3. Elementtisiltojen ohjeet 4. Elementtisiltojen toiminta 5. Perusteita elementtisiltojen käytölle 6. Elementit siltojen
Raportti. Naantalin kaupunki. Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus. Kanavavaihtoehdot 67050263.SU 10.1.2006
Raportti 67050263.SU 10.1.2006 Naantalin kaupunki Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus Kanavavaihtoehdot 1 YLEISTÄ Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistukseen
YLEISTEN ALUEIDEN ALLE TEHTÄVIEN RAKENTEIDEN SUUNNITTELUOHJEET
Yleisten alueiden alle 21.3.2017 1 (8) YLEISTEN ALUEIDEN ALLE TEHTÄVIEN RAKENTEIDEN SUUNNITTELUOHJEET Revisiot: Alkuperäinen: ins.tsto Pontek Oy Laat. 01.10.2013 Juhani Hyvönen Tark. 01.10.2013 Juhani
Akkamäen risteyssilta Vt 13, Kokkola - Nuijamaa / Lappeenranta Suunnitelman numero R15/19459. Sillan määräluettelo. KaS (Kaakkois-Suomi)
Sivu 1 (6) KaS (Kaakkois-Suomi) Akkamäen risteyssilta Vt 13, Kokkola - Nuijamaa / Lappeenranta Suunnitelman numero R15/19459 Teräsbetoninen laattakehäsilta II (BlkII) Jännemitta (m) Hyödyllinen leveys
RIL Sillat suunnittelu, toteutus ja ylläpito
RIL 179-2018 Sillat suunnittelu, toteutus ja ylläpito Polcevera Viaduct rakenneratkaisuista prof. Anssi Laaksonen Sisältö 1) Taustaa 2) Polcevera Viaduct et al 3) Rakentamisvaiheita 4) Esijännitetyt vetosauvat
Kunnossapidon merkityksestä ja näkymistä lehtori Eero Nippala, TAMK, puh 040 5460174
Kunnossapidon merkityksestä ja näkymistä lehtori Eero Nippala, TAMK, puh 040 5460174 Ne9sivusto INFRA KUNTOON Perussisältö: KäsiFeet Teoria: - pieni vaurio = pieni kunnossapitokustannus, - iso vaurio=
Liikenneviraston sillat Liikenneviraston tilastoja 5/2016
Liikenneviraston sillat 1.1.2016 Liikenneviraston tilastoja 5/2016 Liikenneviraston sillat 1.1.2016 Liikenneviraston sillaston rakenne, palvelutaso ja kunto Osa 1, Maantiesillat Osa 2, Rautatiesillat
KANSALLINEN LIITE (LVM) SFS-EN RAKENTEIDEN KUORMAT Onnettomuuskuormat LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ
KANSALLINEN LIITE (LVM) SFS-EN 1991-1-7 RAKENTEIDEN KUORMAT Onnettomuuskuormat LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ 9.1.2015 Kansallinen liite (LVM), 9.1.2015 1/9 Alkusanat KANSALLINEN LIITE (LVM) STANDARDIIN
Emäkosken silta, katselmus
1 (6) Lausunto 31.10.2012 Emäkosken silta, katselmus 11.10.2012 1 Lähtötilanne Tämä lausunto perustuu sillalla 11.10.2012 tehtyyn katselmukseen. Katselmukseen osallistuivat Jouni Saranpää ja Markku Leppänen
Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu
Hyväksymisesitys 1 (7) 25.8.2017 Maantien 8155 Poikkimaantien parantaminen välillä Oulun Satama Vt22, Oulu Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus lähettää asiakohdassa mainitun 31.5.2017
RAKENNUSTEKNIIKKA Olli Ilveskoski 20.08.2006
CONCRETE RESIDENTIAL HOUSES PIENTALON TERÄSBETONIRUNKO https://www.virtuaaliamk.fi/opintojaksot/030501/1069228479773/11 29102600015/1130240838087/1130240901124.html.stx Ks Esim opintojaksot: Rakennetekniikka,
LIIKENNEVIRASTON JA ROVANIEMEN KAUPUNGIN VÄLINEN SOPIMUS OUNASKOSKEN RATASILLAN KORJAUKSESTA
Rakentamissopimus 1 (8) SOPIMUSNUMERO xxxxx LIIKENNEVIRASTON JA ROVANIEMEN KAUPUNGIN VÄLINEN SOPIMUS OUNASKOSKEN RATASILLAN KORJAUKSESTA Rakentamissopimus 2 (8) 1. SOPIJAPUOLET 2. SOPIMUSKOHDE n kunnossapito-osaston
Venda Korsholmanpuistikko/Vaasa Suunnitelman numero. Sillan kustannusarvio
Sivu 1 (6) Venda Korsholmanpuistikko/Vaasa Suunnitelman numero Teräksinen kaarisilta, betonikantinen (Tkrb) Jännemitta (m) 55 Hyödyllinen leveys (m) 24 Vapaa-aukko (m) 54 Vinous (gon) Kokonaispituus (m)
LIIKENNEVIRASTON TILASTOJA. Tiesillat Liikenneviraston tiesillaston rakenne, palvelutaso ja kunto
3 21 LIIKENNEVIRASTON TILASTOJA Tiesillat 1.1.21 Liikenneviraston tiesillaston rakenne, palvelutaso ja kunto Tiesillat 1.1.21 Liikenneviraston tiesillaston rakenne, palvelutaso ja kunto Liikenneviraston
Varikonkadun silta rautatien yli
Yleistarkastusraportti Yleistarkastusraportti 3.11.2016 2 (10) SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä...3 2 Alusrakenne...3 2.1 Etumuurit, siipimuurit, otsamuurit ja laakeritasot...3 2.2 Alusrakenteen reunapalkit...3
S302 KÄRJEN RS / Tiesuunnitelma VT6:n parantaminen/lappeenranta Suunnitelman numero S/t. Sillan kustannusarvio. KaS (Kaakkois-Suomi)
Sivu 1 (5) KaS (Kaakkois-Suomi) S302 KÄRJEN RS / Tiesuunnitelma VT6:n parantaminen/lappeenranta Suunnitelman numero S/t Teräsbetoninen ulokelaattasilta (Bul) Jännemitta (m) (2.50)+18.00+(2.50) Hyödyllinen
Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3. Sillan määräluettelo
Sivu 1 (5) Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3 Kivinen holvisilta (Kh) Jännemitta (m) Hyödyllinen leveys (m) 5,00... 7,13 Vapaa-aukko (m) 6,68+6,85 Vinous (gon) 0 Kokonaispituus
Lattioiden kuormat ja muut lähtötiedot
Lattioiden kuormat ja muut lähtötiedot Kim Johansson, BY 9.4.2014 Tampere 1 Betonilattioiden kuormat Kuormituksia ei julkaisussa BY45 / BLY7 Betonilattiat 2002 ole juurikaan käsitelty 2014 versiossa kuormitusasioita
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue
Laakerit tyypeittäin ryhmiteltynä
Liikennevirasto Liite 1 Laakerit tyypeittäin ryhmiteltynä Laakeritoimittajien yhteystiedot Yritys osoite puh. / fax Teknikum Nokiankatu 1, Pl 13, 38211 Sastamala (03) 51911, fax (03) 514 3137 Melkonkatu
Matkakertomus: Sillat ja erikoisrakenteet -tekniikkaryhmän 40-vuotisjuhlaekskursio Jännevirran ja Laitaatsalmen siltatyömaille
Matkakertomus: Sillat ja erikoisrakenteet -tekniikkaryhmän 40-vuotisjuhlaekskursio Jännevirran ja Laitaatsalmen siltatyömaille 1.9.2017 Kuopio ja Savonlinna Kuva 1: Ekskursioryhmä Jännevirran sillan keskimmäisen
Tuomas Kaira. Ins.tsto Pontek Oy. Tuomas Kaira
Ins.tsto Pontek Oy Lasketaan pystykuorman resultantin paikka murtorajatilan STR/GEO yhdistelmän mukaan Lasketaan murtorajatilan STR/GEO yhdistelmän mukaisen pystykuorman aiheuttama kolmion muotoinen pohjapainejakauma
Built Environment Process Reengineering (PRE)
RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) InfraFINBIM PILOTTIPÄIVÄ nro 4, 9.5.2012 Tuotemallinnuksen käyttöönotto Built Environment Process Innovations
Pikaraitiotie. Mikä se on. Davy Beilinson
Pikaraitiotie Mikä se on Davy Beilinson Pikaraitiotien suunnittelutavoitteet Tavoitteena on kohtuuhintainen, tehokas joukkoliikenneväline, jonka kapasiteetti ja matkanopeus (noin 25 km/h pysähdyksineen)
YLIVIESKA ALUSTAVAN YLEISSUUNNITELMAN PÄIVITYS SUUNNITELMASELOSTUS YLIVIESKAN ASEMAN ALIKÄYTÄVÄ
YLIVIESKA SUUNNITELMASELOSTUS YLIVIESKAN ASEMAN ALIKÄYTÄVÄ Siltasuunnittelu Laatinut: 10.4.2017 Lea Yläsaari Tarkastanut: 10.4.2017 Pekka Mantere Geosuunnittelu Laatinut: 10.4.2017 Arto Keski-Opas Tarkastanut:
SILATEKNIIKAN PÄIVÄT 2016 Georakentamisen näkökulmia
SILATEKNIIKAN PÄIVÄT 2016 Georakentamisen näkökulmia Sisältö Geosuunittelun ohjeet Eurokoodi 7 ja NCCI7:n päivitys Ankkurit Siltojen kantavuuslaskenta ja korjauksiin liittyvä suunnittelu Kitkapaalut Rata-
Tiehallinnon sillaston rakenne, palvelutaso ja kunto Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja 38/2009
Sillat 1.1.29 Tiehallinnon sillaston rakenne, palvelutaso ja kunto Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja 38/29 gg Sillat 1.1.29 Tiehallinnon sillaston rakenne, palvelutaso ja kunto Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja
Sillat Tiehallinnon sillaston rakenne, palvelutaso ja kunto
Sillat 1.1.24 Tiehallinnon sillaston rakenne, palvelutaso ja kunto Sillat 1.1.24 Tiehallinnon sillaston rakenne, palvelutaso ja kunto Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja 16 / 24 Tiehallinto Helsinki 24 Kannen
Tiehallinnon sillaston rakenne, palvelutaso ja kunto Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja 55/2008
Sillat 1.1.28 Tiehallinnon sillaston rakenne, palvelutaso ja kunto Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja 55/28 gg Sillat 1.1.28 Tiehallinnon sillaston rakenne, palvelutaso ja kunto Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja
Sillat Tiehallinnon sillaston rakenne, palvelutaso ja kunto
Sillat 1.1.27 Tiehallinnon sillaston rakenne, palvelutaso ja kunto Sisäisiä Tiehallinnon julkaisuja selvityksiä 23/27 x/2x Sillat 1.1.27 Tiehallinnon sillaston rakenne, palvelutaso ja kunto Sisäisiä julkaisuja
Eurokoodi 2010 seminaari
Eurokoodi 2010 seminaari Hanasaari 24.11.2010 Eurokoodit sillansuunnittelussa, Eurokoodien asema Historiaa ja käyttöönoton valmistelua Käyttöönotto Asema sillan suunnittelussa ja rakentamisessa Matti Piispanen
Ramboll: Tehnyt / Tark Timo Säkkinen / Ilkka Kerola
1(10) Siltojen suunnitelmaselostus Ramboll: Tehnyt / Tark. 26.6.2015 Timo Säkkinen / Ilkka Kerola Espoon kaupunki: Tark./Hyv. Ely-keskus: Tark./Hyv. 2(10) UUDET SILLAT Yleistä kaikkia uusia siltoja koskevaa