Opettajaksi opiskelevien laulukokemuksia

Transkriptio

1 Opettajaksi opiskelevien laulukokemuksia Anna-Mari Lindeberg Opettajaksi opiskelevien laulukokemuksia Laulaminen musiikkikasvatuksen ydinasiana Opettajaksi opiskelevat nuoret aikuiset tulevat opettajankoulutuslaitoksen musiikin luokkaan musiikin tunneille mukanaan valtavat määrät erilaisia kokemuksia musiikista. Yksi on jo lapsena havainnut, ettei musiikki ole hänen oma lajinsa. Toinen taas on pienestä pitäen tuntenut musiikillisen ilmaisun soittamisen ja laulamisen itselleen läheiseksi ja luontevaksi. Kolmannella voi suhde musiikkiin toteutua ensisijaisesti intensiivisenä kuunteluharrastuksena. Neljäs puolestaan on vasta löytämässä oman äänensä ja musiikin tekemisen tapansa. Tarkastelen tässä artikkelissa opettajaksi opiskelevien kokemuksia laulamisesta. Olen kiinnostunut laulamisesta siksi, että musiikin esittämisen muodoista juuri laulamista on perinteisesti pidetty suomalaisen musiikkikasvatuksen ydinasiana. Kouluissa on aina laulettu paljon, ja musiikin oppikirjat ovat rakentuneet eri aikoina eri perustein valitun lauluston varaan. Laulaminen kokemuksellisena ilmiönä on kiinnostava myös siksi, että se tarjoaa tutkijalle rikkaan ja varioivan aineiston. Arkipäivän työssäni musiikinopettajana olen kohdannut runsaasti erilaisia yksilöllisiä suhtautumistapoja laulamista kohtaan. Laulaminen on parhaimmillaan suuri ilon, onnen ja nautinnon lähde sekä musiikillisen ilmaisun kanava. Toisessa ääripäässä kokemus laulamisesta kuvataan pelottavana, jopa nöyryyttävänä ja ahdistavana. Luonnollisesti väliin jää ääretön määrä kokemuslaatuja, subjektiivisia ja kokijalleen tosia. Tässä artikkelissa kuvatut laulamisen kokemukset ovat ensimmäistä vuottaan luokanopettajaksi opiskelevien kertomia; kertomukset ovat 1 4 sivun mittaisia kirjoitelmia laulamisesta. Kirjoitelmia voi pitää narratiivisena aineistona (Kujala 2007, 17). Olen ottanut lähitarkasteluun seitsemän opiskelijan kertomukset, naisia on viisi ja miehiä kaksi. En tässä yhteydessä pohdi sitä sinänsä tärkeää kysymystä, kuinka autenttisena laulamisen kokemukset näissä kirjoitelmissa välittyvät. Totean vain, että opiskelijoiden tekstien avulla ei niinkään pyritä pääsemään kokemusten alkulähteille vaan hyväksytään se, että kirjoitustilanne on johdattanut kirjoittajia tulkitsemaan omia kokemuksiaan ja muistojaan tietyllä tavalla (Kujala 2007, 26). Luokanopettajakoulutuksen musiikkiopinnot olivat näitä kirjoitelmia kerättäessä juuri alkaneet, joten kertomuksissa katsellaan lähinnä menneisyyteen, niihin laulamisen kokemuksiin, jotka ovat painuneet mieleen lapsuudesta, omasta perhepiiristä, koulusta ja kuoroharrastuksista. Opiskelijat kertovat myös, millaisia 189

2 Anna-Mari Lindeberg tuntemuksia laulaminen omassa kehossa herättää, sekä pohtivat, millaisina tulevina lasten laulamisen opettajina he itsensä näkevät. Kokemuksia lapsuudessa Lapsuuden laulukokemukset ovat monesti miellyttäviä muistoja perheenjäsenten yhteisistä lauluhetkistä, ja usein nämä perheen tai muiden läheisten kanssa koetut lauluhetket mainitaan ensimmäisinä myönteisinä musisointikokemuksina. Laulaminen on koettu perhettä yhdistävänä toimintana, jonka erityinen ja kauaskantoinen merkitys voi olla siinä, että laulaminen yhdessä liittää lapsen ja vanhemman läheisesti toisiinsa, kuten seuraava 21-vuotiaan Eijan kirjoittama sitaatti osoittaa: Musiikki, kaikin puolin, on erittäin tärkeä osa elämääni. Pienestä pitäen se on kuulunut osaksi jokapäiväistä arkea. Varsinkin isäni on laulanut minulle paljon jo silloin, kun olin aivan pieni. Ehkä juuri siksi musiikista on tullut itselleni niin tärkeä asia. Varhaisimmat muistot lapsuudesta ovatkin usein sellaisia, että laulamme isäni kanssa lastenlauluja. (Eija, 21 vuotta.) Myös 22-vuotiaan Maijan kotona laulettiin paljon. Äidin soitin oli harmoni, jonka säestyksellä äiti, Maija sekä isosisko ja -veli lauloivat. Lauluohjelmisto valittiin lastenlaulukirjoista sekä erityisesti Maijan mieleen jääneestä väriltään vihreästä Toivelaulukirjasta, jota laulettiin läpi. Sieltä löytyivät niin Ontuva Erikson kuin Rosvo Roope ja monet muut kotimaiset teokset. Miia, 21 vuotta, muistaa pitäneensä laulamisesta päiväkodissa ja koulussa, sillä mitään negatiivisia muistoja ei ole: Oletettavasti laulaminen on aika luonnollinen osa lapsen arkipäivää mielikuvissani. Erityisesti mieleen ovat päiväkotiajoilta jääneet Terve teille lintuset ja jokin nalleihin liittynyt laulu ( Kun nalleperhe illoin vaipuu univaipan taa ). (Miia 21vuotta.) Opiskelijat muistavat laulamisen liittyneen perheen tavalliseen arkeen. Laulaminen ei välttämättä edellytä rutiinien pysäyttämistä. Laulaa voi kotitöitä tehdessään joko radion säestyksellä tai ilman, kuten Miian äidillä oli tapana. Autossa laulaminen on monien perheiden tapa. Matkustettaessa on mukava laulaa vaikka radiossa soivia iskelmiä niin kuin Maijan isä teki. Isän ihanaa ääntä ja taitavaa vihellystä oli pakko ihailla. Kaikissa kodeissa ei lauleta. Laulaminen perheen piirissä voi olla satunnaista, tai se ei kuulu ollenkaan perheen tapoihin, kuten 24-vuotias Eetu kertoo: 190

3 Opettajaksi opiskelevien laulukokemuksia Minun perheessäni ei paljonkaan lauleskeltu, yksikään perheeni jäsen (lisäkseni isä, äiti ja isoveli) ei ole sillä tavalla musikaalinen, eikä muutenkaan mikään performanssi-ihminen. Äitini on varmasti laulanut minulle tuutulauluja ja sen sellaisia, mutta mitään erityisiä yhteisiä tai omia lauluhetkiä minulle ei tule varhaislapsuudesta nyt mieleen. (Eetu, 24 vuotta.) Opiskelijat eivät näissä kirjoituksissa mainitse kielteisiä tai epämiellyttäviä lapsuuden laulamiskokemuksia. 24-vuotias Kimmo toteaa niukasti, että laulaminen ei ole ollut hänen lempipuuhaansa. Äiti ja molemmat mummot tosin lauloivat pienelle pojalle iltalauluja, mutta muuten perheessä ei juuri laulettu. Perhepäivähoidossa ollessaan Kimmo ei muista laulaneensa tai edes kuulleensa lauluja. Arkipäivän keskusteluissa kuulee usein mainittavan, miten yksinään laulaminen on pelottavaa ja jännittävää. Siitäkin huolimatta, että laulaminen sujuu pääosin nuotilleen, voi toisten kuulleen laulaminen olla vaikeaa ja pelottavaa. Aino ajattelee, että malli laulamisen arkuuteen on peräisin kotoa: Äiti ja isä osaavat laulaa nuotin mukaan, mutta he ovat ujostelleet aina ääneen laulamista. Tämä on tullut kyllä perintönä, lähinnä yksinlaulamistilanteissa. Kyllä isän kanssa silti kerran joulunakin lauloimme kotona joululaulun, mutta se on todella harvinainen muisto laatuaan. (Aino, 20 vuotta.). Edellä kuvattujen opiskelijoiden lapsuuden laulukokemusten merkitystä arvioitaessa voi todeta, että jos lapsi saa pienenä ollessaan kosketuksen musiikkiin ja laulamiseen, hän rikastuu ja saa mukaansa arvokkaan omaisuuden loppuelämäkseen. Parhaimmillaan myönteisten kokemusten myötä syntyy tietoinen luonteva suhde omaan ääneen ja äänenkäyttämiseen. Toisaalta jos musiikkiin ja laulamiseen on lapsena tarjoutunut vain vähän tilaisuuksia, voi koulun musiikinopetus avata uusia näköaloja ja mahdollisuuksia laulamiseen ja musisointiin. Kokemuksia koulussa Viimeistään koulussa kaikille suomalaislapsille tarjoutuu mahdollisuus laulaa. Vaikka soittaminen ja muut musiikkikasvatuksen työskentelytavat, kuten musiikin kuuntelu ja musiikkiliikunta, ovat yleisiä nykyajan musiikkitunneilla, on laulaminen edelleen toiminnan runkona. Laulaminen voi olla ihanaa tai se voi olla kamalaa. Laulamalla voi saada osakseen ihailua. Laulamalla voi erottua ryhmästä tai kokea kuuluvansa sosiaaliseen ryhmään. Laulamalla voi käsitellä omaa aaltoilevaa tunne-elämäänsä. Miten opettajaksi opiskeleva 191

4 Anna-Mari Lindeberg nuori aikuinen on kokenut koulun musiikkitunnit, kuorossa laulamisen, laulukokeet ja koulun juhlat? Musiikki ja laulaminen värittää voimakkaasti musiikkiluokalla opiskelleiden muistoja ja kokemuksia. 21-vuotias Eija on saanut matkaevääkseen runsaasti positiivisia elämyksiä koulun kuorossa laulaessaan sekä ala-asteella että sen jälkeen yläasteella ja lukiossa: Ala-asteen kävin erityisellä musiikkiluokalla. Luokkamme kanssa valmistimme erilaisia musiikkipitoisia näytelmiä, kiersimme esiintymässä vanhainkodeissa ja sairaaloissa sekä muissa tilaisuuksissa. Muistan monia esiintymiskertojamme, jolloin lauloimme yhdessä muiden paikallisten kuorojen kanssa ja ajattelin kuinka hienoa tämä on. Kylmät väreet vain hiipivät selässäni, ja nautin jokaisesta hetkestä. (Eija, 21 vuotta.) Eija jatkoi yläasteelle siirryttyään kuorolauluharrastustaan. Hänestä oli aivan mahtavaa päästä pienenä seitsemäsluokkalaisena tyttönä laulamaan yläasteen ja lukion kuoroon, jota hän oli kauan ihannoinut. Kuorossa oli jopa 80 laulajaa. Kuorovuosina Eija oppi paljon laulamisesta: millainen on hyvä lauluasento, miten oikeaoppisesti hengitetään, ja miten lauletaan moniäänisesti. Kuorolaulu-uran loppuminen lukion jälkeen tuntui Eijasta vaikealta, ja siksi hän haaveileekin, että voisi jatkaa laulun opiskelua edelleen lisää. 20-vuotias Aino oli Eijan tavoin ollut innostunut kuorolaulaja, ja hän pitää nykyään myös karaoken laulamisesta. Hänen laulajaprofiilinsa piirteisiin kuuluu kuitenkin epävarmuus omasta äänestä. Kuorossa ei tarvitse erottua yksilönä, ja siksi epävarmaksi itsenä tunteva laulaja, kuten Aino, koki koulussa musisointielämyksiä toisten kanssa laulaessaan: Laulan ihan vireessä, ja kun saan ääneni auki, omissa korvissani laulamisena kuulostaa ihan hyvältäkin. Omasta äänestäni en silti ole oppinut täysin pitämään, enkä jotenkin luota, että kukaan muukaan pitäisi. Kuorossa kuitenkin uskalsin laulaa sydämeni kyllyydestä. Oli hienoa olla osa kauniilta kuulostavaa kokonaisuutta. (Aino, 20 vuotta.) Ainon epävarmuus omaa ääntään ja laulamista kohtaan palautuu yksittäiseen tapahtumaan. Tapaus oli mullistava, sillä se muutti siihen asti rohkean ja laulamisesta innostuneen Ainon suhteen omaan lauluääneen: Yksinlauluakaan en pelännyt, kunnes viidennellä luokalla poika, johon olin syvästi ihastunut, ilmaisi, ettei pidä äänestäni. Sen sijaan hän kehui ystävääni, joka myös oli ihastunut poikaan. Se sattui silloin kipeästi, ja on kyllä jäänyt kummittelemaan tähänkin päivän asti. Vältän yksinlaulamistilanteita, jos kukaan on läsnä. Yksin ollessani, kun tiedän, ettei kukaan kuule, laulan paljon ja nautin siitä myös todella. (Aino, 20 vuotta.) 192

5 Opettajaksi opiskelevien laulukokemuksia Lapsena saatu rohkaiseva palaute kantaa elämässä pitkälle. Maija kertoo, että hän on aina saanut kannustavaa palautetta laulamisestaan sekä kotiväeltä että koulusta ja naapureilta. Maija itsekin piti itseään hyvänä laulajana ja haaveili osallistuvansa Tenavatähti-kisaan. Maija pyrki ja pääsi musiikkiluokalle, ja muistot ovat pelkästään mukavia: oli säveltapailutunteja, laulukokeita ja konserttiharjoituksia, hyödyllisiä kaikki. Musiikkiluokan opettaja lähti vuodeksi vaihtoon Senegaliin ja toi palatessaan mukanaan paljon afrikkalaista ohjelmistoa. Joitakin Maijan luokkatovereita, silloin kuudesluokkalaisia, hävetti laulaa ja tanssia afrikkalaisia lauluja ja tansseja, mutta Maija nautti erilaisuudesta ja siitä, että voi erottua muista. Opettaja kannusti Maijaa laulamaan voimakkaalla äänellä ja sijoitti hänet laulamaan sellaiseen lauluryhmään, jossa tarvittiin vahvistusta. Maijan uravalinta sai myös suuntaa noina aikoina, sillä Maija ihaili mukavaa ja pätevää ala-asteen opettajaansa niin paljon, että ajatteli tulevaisuudessa haluavansa musiikkiluokan opettajaksi. Miia kertoo, että koulussa laulettiin paljon suomalaisia iskelmiä, mistä johtuu, että Miian lempimusiikkia on nykyäänkin suomalainen pop, rock ja iskelmä. Kouluaikojen kaksi mieleenpainuvinta laulua olivat sateenkaaresta kertova laulu Sateen jälkeen taivahalle katsomaan kun jäät sekä kappale, jossa laulettiin talonpoikaisjuhlista [ On juhlat talonpoikien ja päivä riemuinen ]. Miia tietää laulavansa nuotin vierestä, mutta tieto ei ole estänyt häntä laulamasta esimerkiksi koulun kuorossa: Ala-asteella olin kuorossa (miten olen siihen päässyt, ei aavistustakaan). Lauloimme parhaan kaverini kanssa sitä toista ääntä, matalampaa. Sieltä on syöpynyt mieleen laulu On maista kaikista sittenkin, josta en tänä päivänäkään osaa muuta kuin sen toisen äänen. (Miia, 21 vuotta.) 24-vuotiaan Kimmon kertomuksen kiinnostava piirre on se, ettei Kimmo pitänyt eikä edelleenkään pidä itseään hyvänä laulajana, mutta esiintyminen kiinnosti häntä kovasti. Tilaisuuksia järjestyi helposti: taidetapahtumassa hän lauloi Näin lausui mulle kapteeni -laulun ja Aleksis Kiven päivänä muiden poikien kanssa päivän teemaan liittyviä lauluja. Kimmo piti monista lauluista, joita koulussa laulettiin ( Tiku ja Taku, Row row row your boat ). Eetu, 24 vuotta, on kokenut, että koulu ei ole antanut kovin paljon eväitä musiikkiin. Koulun musiikin tunneista Eetu kertoo näin: Ala-asteen musiikin tunnit eivät näin jälkeen päin miettien olleet mitään opetusopin juhlahetkiä. Se oli sellaista pakkopullaa. Toiselta luokalta muistan, kuinka opettelimme nokkahuilun soittamista vähän samoilla periaatteilla kuin matematiikkaa ja äidinkieltä. Sitä siis päntättiin väsymykseen saakka. (Eetu, 24 vuotta.) 193

6 Anna-Mari Lindeberg Vaikka yllä oleva sitaatti antaa melko masentavan kuvan Eetun musiikkikokemuksista koulussa, on hänelle jotain riemukastakin jäänyt mieleen. Nuo vahvat myönteiset muistot liittyvät laulamiseen: Yksi lauluaiheinen muisto noilta vuosilta minulla tosin elää edelleen vahvana: tuntien päätteeksi saimme jonain vuonna laulaa kajauttaa Jukka Kuoppamäen Sininen ja valkoinen -laulun niin lujaa ja niin sydämestä kuin vain pystyi. Se oli aika mukavaa. Opettajamme muistutti aina kajautuksen ja karjumisen erosta, aika hyvin sen muistaminen meiltä onnistuikin... Koulun muusta laulattamisesta muistan tietysti erilaisten juhlapäivien laulut. Suvivirttä oli aina mukava veisata. (Eetu, 24 vuotta.) Edellä kuvatut opiskelijoiden koululaulukokemukset koostuvat valtavasta määrästä yksittäisiä ja yksilöllisiä muistoja. Kun kokemukset tiivistää muutamaksi teemaksi, esiin nousee laulamisen myönteisyys erityisesti koulun alkuvuosina. Laulamisesta yleensä pidetään. Toinen teema on laulusto eli mukavat, hyvin opitut laulut, jotka edelleen osataan ulkoa. Kolmas teema on laulamisen yhteisöllisyys, mikä sisältää positiivisia ja usein voimakkaita, hienoja, oman luokan tai kuoron kanssa koettuja laulukokemuksia. Laulava keho Laulaminen tapahtuu kehossa. Siksi kehollinen, fyysinen kokemus on aina läsnä, kun lauletaan. Laulaminen tuntuu kehossa monella tavalla. Miten pitäisi laulaa, jotta keho toimisi oikealla tavalla eikä lauluäänen tuottaminen tuntuisi vaivalloiselta? Opiskelijoiden kertomukset laulamisen kehollisuudesta poikkeavat paljon toisistaan. Sama ilmiö on tullut esiin aiemmin laulamisen kehollisuuden teemaa tarkasteltaessa (Lindeberg 2005, 116). Yksi syy kertomusten erilaisuuteen on se, että kertojilla on hyvin erilainen laulutausta: joku on laulanut paljon lapsesta saakka sekä yksin että yhdessä toisten kanssa, joku toinen on laulanut vain toisten kanssa ja pelännyt aina yksin laulamista. Kolmannelle taas ei ole tullut tavaksi laulaa juuri koskaan. 21-vuotiasta Miiaa askarruttaa se, että laulaminen saa kehon kireäksi, kurkku tulee kipeäksi ja tuntuu siltä, ettei hän saa kaikkia voimia käyttöön. Miia epäilee tämän johtuvan vääränlaisesta laulutekniikasta. 22-vuotias Maija on laulanut elämänsä aikana paljon. Hän toteaa, että hän on painanut ääntä aina alaspäin, ja siitä poisoppiminen ei ole helppoa. Maija on oppinut muun muassa palleahengityksen, mutta ei ole varma, osaako käyttää tätä tekniikkaa edelleenkään oikein. Maija käyttää mielestään ääntään monella eri tavalla, mutta mielestään valitettavan usein ääni on nasaalinen nenä-ääni tai sitten liian vuotoinen. Maijan epäilys kohdistuu siihen, ettei hän oikeastaan tiedä, onko hänen äänensä luonnollinen vai tuottaako hän sen jollain tavalla väki- 194

7 Opettajaksi opiskelevien laulukokemuksia sin. 21-vuotiaan Eijan huomion mukaan erilaiset laulutekniset seikat unohtuvat helposti, kun tavallisesti niihin ei kiinnitä laulaessa huomiota. Eijan haaveena on kehittyä laulajana ja jatkaa harjoittelua esimerkiksi jossain kuorossa. 20-vuotias Aino on kuorossa oppinut monia asioita laulamisen tekniikasta ja äänenmuodostuksesta. Laulaessaan Aino tarkkailee lauluasentoaan, niskaa, kehoa, hengitystä ja koko äänenmuodostustapahtumaa. Kehollisten tuntemusten ilmaiseminen on toisinaan hankalaa. Eetun on vaikea eritellä sitä, miltä laulaminen tuntuu kehossa. Hän tyytyy toteamaan: Kyllähän laulaminen kehossa tuntuu, en vaan oikein osaa pukea niitä tuntemuksia sanoiksi. Yleisölle laulaminen saisi minut varmaankin lämpenemään rajusti. (Eetu, 24 vuotta.) Kimmo kokee laulamisen vaikeaksi, eikä hän pidä itseään hyvänä laulajana. Hänen kokemuksensa mukaan äänen tuottaminen sinänsä sujuu, mutta säveltasoltaan oikean korkuisten äänien aikaansaaminen on hankalaa: Laulaminen on siis hankalaa. Ääni tulee suusta helposti ulos. On vain vaikea saada oikeanlainen, melodian mukainen ääni. (Kimmo, 24 vuotta.) Kimmon tilanteessa kysymys saattaa olla äänenkäytön ja laulamisen harjaantumattomuudesta. Numminen (2005) on laulutaidottomiksi leimattuja aikuisia käsittelevässä toimintatutkimuksessaan osoittanut, että laulutaidottomuus ei ole yksilön pysyvä ominaisuus, vaan kyky havainnoida ja tuottaa sävelkorkeuksia kehittyy myös aikuisiällä. Millainen on hyvä lasten laulamisen opettaja ja millainen opettaja minusta tulee? Tämän artikkelin kertojat, opettajankoulutuslaitoksen ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat, valmistuvat opetusalan ammattilaisiksi vuoden 2010 tienoilla. Silloin heillä on takanaan muun muassa musiikinopinnot, joiden tulisi antaa taidot ja valmiudet alakoulun musiikkikasvatuksen toteuttamiseen. Omiin koulukokemuksiinsa nojautuen opiskelijat pohtivat seuraavassa, millainen hyvän laulamisen opettajan tulisi olla ja miten he näkevät itsensä tulevaisuudessa lasten laulamisen opettajana. Eija korostaa, että hyvän taideaineiden opettajan tulee kyetä herättämään oppilaiden mielenkiinto: Varsinkin alkuopetuksessa on mielestäni erityisen tärkeää saada oppilaat kiinnostumaan kyseisestä aineesta, ei suinkaan luoda suuria paineita

8 Anna-Mari Lindeberg Tulevana musiikin opettajana haluaisin ennen kaikkea pystyä olemaan lapsille innostaja, sillä tiedän, kuinka hyvä ja tärkeä harrastus musiikki voi olla. (Eija, 21 vuotta.) Ainon näkökulma laulamisen opettamiseen on samankaltainen Eijan kanssa: Ainokin korostaa opettajan tehtävää lasten innostajana ja kehityksen eteenpäin viejänä. Aino tuntee itsenä epävarmaksi laulajaksi, mutta hän luottaa siihen, että lapset eivät tuomitse häntä jyrkästi. Ollakseen asiantuntija ja häivyttääkseen omaa epävarmuuttaan Aino haluaisi oppia laulutekniikka lisää. Se, mikä pysyy, on oma ääni ja siihen liittyvät pelokkuuden tuntemukset: Ääntäni en voi muuttaa, ja aina vähän enemmän olen alkanut hyväksyä asian ja sitä kautta nostaa itsetuntoani laulajana. (Aino, 20 vuotta.) Maija pohtii kirjoituksessaan laulamisen opettamisen kysymyksiä monipuolisesti. Hänen humaanin näkemyksensä mukaan kaikki voivat oppia laulamaan, ja hän haluaa antaa kaikille mahdollisuuden oppia. Laulamisen opettaminen on kuitenkin vaikeaa, eikä Maija osaa sanoa omien kokemustensakaan perusteella, miten osaisi opettaa oikein. Siinä Maijalla riittääkin tavoitetta. Maijan näkemyksen mukaan lapsia tulee myönteisesti kannustaa ja rohkaista unohtamatta oikean laulutavan opettelua. Opettajan tulle myös muistaa, että laulaminen on hyvin herkkä asia: Ääni on kaikkien henkilökohtainen asia, jonka arvosteleminen voi juurtua syvemmälle kuin [arvostelija] tarkoittaa. (Maija 22 vuotta.) Eetun on vaikea kuvitella itseään muutaman vuoden päästä lasten laulamisen opettajana. Eetu kuitenkin lataa toiveita siihen, että hän saavuttaisi pätevyyden alalle. Jos niin kävisi, Eetu haluaa, että opettamisen ja oppimisen pitäisi olla hauskaa: Musiikki on iloinen asia, ja varsinkin lapsille opetettaessa se varmasti korostuu. Kaikki lähtee siitä, että lapsilla on hauskaa ja huoletonta oppia laulua ja musiikkia. (Eetu, 24 vuotta.) Kimmon lähtökohtana lasten laulamisen opettamisessa on rohkeus. Vaikka opettajan tai lasten laulu ei olisikaan täydellistä, pitää rohkaista lapsia laulamaan. Kimmon oma valttikortti on kitaransoittotaito, jolla hän tukee hieman epävarmana pitämäänsä lauluääntä. Mutta rohkeutta tarvitaan, ja sitä häneltä löytyy. Lasten kannustaminen, innostaminen ja rohkaisu ovat opiskelijoiden mielestä laulamisen opettamisen tärkeimpiä asioita. Opettajan pitää myös ymmärtää, että oppilaalle laulaminen ja oma ääni on herkkä ja henkilökohtainen 196

9 Opettajaksi opiskelevien laulukokemuksia asia, jonka arvosteleminen voi jättää negatiivisen jäljen loppuelämäksi. Opettajan pitää tuntea itsensä varmaksi oppilaiden edessä, mihin laulutekniikan tuntemus ja hallinta auttavat. Luokanopettajaopintojen alussa koettu epävarmuus omasta laulamisesta ja äänenkäytöstä saavat opiskelijat toivomaan, että he saisivat musiikinopintojensa aikana varmuutta ja kokemusta laulamisesta. Opettajankoulutuksen haaste Suomalaisten lasten musiikillinen perussivistys on suurelta osin peruskoulussa musiikkia opettavien opettajien käsissä. Lappalaisen (2007) pro gradu -tutkielman mukaan ne opettajat, jotka ovat hakeutuneet opettamaan musiikkia peruskoulussa, tiedostavat olevansa vastuussa lasten laulattamisesta ja lauluperinteen ylläpitämisestä. Lappalaisen tutkielmassa on selvitetty laulamisen asemaa Jyväskylän peruskoulujen musiikinopetuksessa. Haastatellut opettajat toteavat, että laulamisella on ollut ja on edelleen keskeinen asema musiikinopetuksessa, vaikka aaltoliike välillä painaa laulamisen suosion alas. Tutkimuksen mukaan musiikkia opettavat opettajat kantavat huolta siitä, että laulamisen määrä suhteessa soittamiseen sekä yhdessä laulamisen perinne pysyisivät yllä. Laulaminen on opettajien mukaan tärkeä osa musiikkikasvatusta, ja siksi aikaa sekä tilaisuuksia yhdessä laulamiseen tulisi tarjota enemmän. Luokanopettajaksi opiskellaan yleensä neljä viisi vuotta. Kaikille yhteisten musiikinopintojen aikana kahtena ensimmäisenä opintovuonna tutustutaan peruskoulun musiikkikasvatuksen tavoitteisiin, ohjelmistoon ja työtapoihin. Samalla on pyrkimyksenä kartuttaa omia musisointitaitoja eli oppia perustaidot pianonsoitosta, kitarasta, kanteleesta, nokkahuilusta ja muista koulusoittimista unohtamatta tietenkään oman ääni-instrumentin ja laulutaidon kehittämistä. Lisäksi tulevien luokanopettajien on syytä ymmärtää, miten lasten musiikilliset taidot, laulaminen mukaan lukien, kehittyvät ajallisessa jatkumossa ja tarvitsevat kehittyäkseen paljon harjoitusta. Kun tähän vielä lisätään opiskelijan omaan sisäisyyteen tutustumisen tavoite eli se, että opiskelija kohtaa musiikillisen ja erityisesti laulamiseen liittyvän menneisyytensä rakentaakseen opettajaidentiteettiään, liikutaankin opettajankoulutuksen musiikinopetuksen kannalta haasteiden parissa. Suomalaisen laulamistradition säilymisen kannalta opettajankoulutuksen musiikinopintojen keskeinen tehtävä on kohdentaa opintojen aikana käytettävissä oleva aika niin, että opiskelijat sekä innostuvat laulamisesta, kartuttavat omia laulutaitojaan ja -valmiuksiaan sekä omaksuvat lasten laulamisen opetuksen pedagogiset periaatteet. Opettajankouluttajan näkökulmasta opiskelijan innostus laulamista kohtaan on kaikkein tärkein elementti, sillä omakohtaisen innostuksen myötä myönteinen asenne ja toimintatapa toivottavas- 197

10 Anna-Mari Lindeberg ti siirtyvät aikanaan tulevien opettajien mukana suomalaisiin kouluihin. Lähteet Kujala, T Kerronnallinen tutkimus opettajien ikääntymisestä. Teoksessa E. Syrjäläinen, A. Eronen & V.-M. Värri (toim.) Avauksia laadullisen tutkimuksen analyysiin. Tampere: Tampereen yliopistopaino, Lappalainen, P Laulu kaikkien pääomaksi. Laulunopetus ja laulun aseman vahvistaminen Jyväskylän peruskoulujen musiikinopetuksessa. Jyväskylän yliopisto: Pro gradu -tutkiema. Lindeberg, A.-M. Millainen laulaja olen? Opettajaksi opiskelevan vokaalinen minäkuva. Joensuu: Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja N:o 104. Numminen, A Laulutaidottomasta kehittyväksi laulajaksi: tutkimus aikuisen laulutaidon lukoista ja niiden aukaisemisesta. Helsinki: Sibelius- Akatemia. 198