SELVITYS KUSTAA AADOLFIN KIRKON ALUEEN HISTORIALLISESTA KEHITYKSESTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SELVITYS KUSTAA AADOLFIN KIRKON ALUEEN HISTORIALLISESTA KEHITYKSESTÄ"

Transkriptio

1 KUSTAA AADOLFIN KIRKON YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA SELVITYS KUSTAA AADOLFIN KIRKON ALUEEN HISTORIALLISESTA KEHITYKSESTÄ 1

2 Kansi: kartta 1750 luvulta, valokuvat Hannele Kelavuori 2

3 SISÄLLYSLUETTELO: 0. JOHDANTO 4 1. IISALMEN VANHA KIRKKO SAVON SEURAKUNTIEN MUODOSTUMINEN IISALMEN ENSIMMÄISET KIRKKORAKENNUKSET KIRKON RAKENTAMISEN SÄÄNTELYSTÄ IISALMEN KOLMAS KIRKKO ELI KUSTAA AADOLFIN KIRKKO 6 2. VANHAN KIRKON KULTTUURIMAISEMA ISO PAPPILA KIRKON LÄHIYMPÄRISTÖ JA TIESTÖ ALUEEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUA MAISEMAN NYKYTILANNE 21 LÄHDELUETTELO 23 3

4 0. JOHDANTO Tämä selvitys on laadittu Iisalmen kaupungin kaavoitustyötä varten syksyllä 2013 ja sitä on täydennetty asemakaavatyön luonnosvaiheessa syksyllä 2014 sekä ehdotusvaiheessa v.2016 (maakuntamuseon kartoilla). Lähdeaineistona on käytetty Iisalmen historiasta sekä Ylä Savon seurakunnista kertovia kirjallisia lähteitä ja Iisalmen kaupungin arkistoissa olevia kartta aineistoja. Selvitystyötä on täydennetty maastokäyntien avulla. Työn on laatinut asemakaava arkkitehti Hannele Kelavuori ja sitä on täydentänyt vs. asemakaava arkkitehti Annaelina Isola. Iisalmen Kustaa Aadolfin kirkon asemakaavatyö on käynnistynyt seurakunnan ja kunnan yhteisestä aloitteesta. Merkille pantavaa on, että laadittava asemakaava on alueella ensimmäinen. Kirkonympäristö on jäänyt asemakaavoittamatta Iisalmen maalaiskunnan aikana sekä kuntaliitoksen jälkeen. Kustaa Aadolfin kirkon (ts. vanhan kirkon) alue on arvioitu valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi (RKY). Alueella on useita kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia. Alueen kulttuurimaisema on kerroksellinen ja sitä dominoi yhä kirkkoa ympäröivä peltomaisema. Puuston kasvaessa kirkkorakennus on kätkeytynyt kaukomaisemassa. Kuva: Kirkko vuoden 1927 korjausten jälkeen. Iisalmen kaupungin valokuva arkisto. 4

5 1. IISALMEN VANHA KIRKKO 1.1 SAVON SEURAKUNTIEN MUODOSTUMINEN Savo oli keskiajalla vielä kirkollisen kulttuurin reuna aluetta. Vuonna 1442 Savon ainoa kirkko oli Mikkelissä. Pohjoisen Savon kirkollinen järjestäminen alkoi vuonna 1549 ja vuonna 1552 Kuopio muodostettiin itsenäiseksi kirkkopitäjäksi. Seuraavassa vaiheessa, vuonna 1627, muodostettiin Kuopion emäseurakunnan pohjoisosista Iisalmen kirkkopitäjä. Iisalmen seurakunta oli tuolloin hyvin laaja rajoittuen pohjoisessa Pohjanmaahan ja Paltamoon, lännessä Hämeen ja Savon vanhalle heimorajalle sekä idässä Pielisjärveen luvulla Iisalmen kirkkopitäjään perustettiin useita kappeliseurakuntia: mm. Pielavedelle, Kiuruvedelle ja Lapinlahdelle. Vuosisadan vaihteen jälkeen, 1920 luvulla, myös Sonkajärven ja Vieremän seurakunnat itsenäistyivät Iisalmen emäseurakunnasta. Iisalmen emäseurakunnan sisälle muodostui Iisalmen kauppalan (ja myöhemmin Iisalmen kaupungin) perustamisen jälkeen vuonna 1922 Iisalmen kaupunkiseurakunta. Kaupunkiseurakunta ja maaseurakunta yhdistyivät kuntaliitoksen myötä 1960 luvulla Iisalmen seurakunnaksi. Viimeisimmät muutokset seurakuntien hallinnossa on toteutettu vuonna 2011, kun Ylä Savon seurakunnat (Iisalmi, Lapinlahti, Pielavesi, Sonkajärvi ja Varpaisjärvi) yhdistyivät Ylä Savon seurakuntayhtymäksi. 1.2 IISALMEN ENSIMMÄISET KIRKKORAKENNUKSET Kun Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf vuonna 1627 vahvisti Kuopion pitäjän pohjoisimman osan muodostamisen itsenäiseksi Iisalmen kirkkopitäjäksi, aloitettiin ensimmäisen kirkon rakentaminen vielä samana vuonna. Kirkon paikaksi katsottiin Iijärven ja Poroveden välisen Iidensalmen itärannalla sijaitseva mäki. Ensimmäisen kirkon muodosta ja rakentajasta ei ole säilynyt tietoa. Todennäköisesti ensimmäinen kirkko on kuitenkin sijainnut nykyisestä kirkosta lounaaseen päin, lähempänä salmen rantaa. Vuonna 1651 kirkkoa korjattiin ja se paloi Toinen kirkko rakennettiin vuonna Kirkon läheisyydessä oli jo ensimmäisen kirkon ajoilta vaatimaton ja pieni kellotorni. Kirkon ympäristö oli aidattu matalalla puuaidalla. Pienikokoinen hautausmaa oli kirkon lähellä, kirkkoaidan sisässä. Kirkon on päätelty olleen muodoltaan ristikirkko. Seurakunnan väkimäärän lisääntyessä jo 1730 luvulla toinen kirkkorakennus osoittautui ahtaaksi. Ahtauden vuoksi lisätilaa rakennettiin lehtereille. Vuonna 1738 päätettiin saattaa keskeneräiset lehterit valmiiksi ja rakentaa kolmas lehteri. Vuodelta 1753 on säilynyt tieto, että kirkkoa on silloin korjattu. Rakennus oli mm. kengitetty. Tilaongelmia ei kuitenkaan voitu ratkaista pysyvästi luvulla seurakunnassa alettiin keskustella uuden kirkon rakentamisesta ja sen rakentamiseksi anottiin avustusta kruunulta. Ruotsin kuningas Kustaa III hyväksyi anomuksen vuonna Nykyinen kellotapuli aivan kirkon läheisyydessä on rakennettu 1700 luvun puolivälissä, ja sitä on uudistettu 1870 luvulla. 1.3 KIRKON RAKENTAMISEN SÄÄNTELYSTÄ Kirkkojen rakentamista rajoittivat ja ohjasivat useat säädökset luvulla määrättiin, että kaikkien julkisilla varoilla toteutettavien kruunun rakennuskohteiden piirustukset kustannusarvioineen oli alistettava yli intendentin 5

6 tarkastettavaksi luvulla määrättiin lisäksi, että kaikki julkiset rakennukset olisi rakennettava kiviaineisena. Puurakentamista varten voitiin anoa lupaa erityisen pakottavista syistä. Tällaisia syitä Savossa olivat rakennuskiven, kalkin ja tiilentekotaitoisten miesten puute. 1.4 IISALMEN KOLMAS KIRKKO ELI KUSTAA AADOLFIN KIRKKO Vuonna 1776 Iisalmen rovasti Lagus kiirehti seurakuntalaisia uuden kirkon rakentamiseen. Seuraavana vuonna rovasti anoi mahdollisuutta rakentaa kivikirkon sijaan puukirkko mm. taloudellisiin syihin vedoten. Anomuksessa pyydettiin myös sopivia piirustuksia puukirkkoa varten. Lupa myönnettiin, mutta piirustuksia ei saatu. Kesällä 1778 pitäjänmiehet valitsivat uuden kirkon paikaksi pitäjäntuvan puoleisen vanhan tapulin edustan. Rakentamista varten paikalle kutsutut muurarimestari ja rakennusmestari näkivät silloisen kirkon pohjoispuolella olevan kallioisen alueen sopivampana paikkana uudelle kirkolle ja niinpä kirkko päätettiin rakentaa niin lähelle vanhaa kirkkoa kuin mahdollista. Rakennustyö alkoi 1778 ja Simon Silvèn palkattiin rakennusmestariksi. Uusi kirkko otettiin käyttöön keväällä Kustaa Aadolfin kirkko nimi juontaa juurensa anomuksesta, jonka rovasti teki kuninkaalle kirkon käyttöönottovuonna 1. Kirkon rakentamiseen mainitaan saadun piirustukset Tukholmasta. Rakennusmestari Silvèn on noudattanut niitä vapaamuotoisesti. Kirkkoa on myöhemmissä korjauksissa muutettu niin perusteellisesti, ettei sen alkuperäisiä rakenteita enää tunneta. Silvèn toimi Pohjois Savossa kirkon rakentamisen jälkeenkin, mm. v Iisalmen kirkkoherranpappilan rakentamisessa. Kirkon ylläpidosta mainitaan mm. kirkon maalaus v keltaiseksi, vuonna 1814 korjattiin pullistuneita seiniä ja vahvistettiin kattotuoleja. Myös vesikattoa korjattiin. Vuonna 1817 kirkko maalattiin punamullalla luvulla tervattiin eteisten kattoja ja 1840 luvulla kirkon ulkoseinät verhottiin vaakalaudalla ja maalattiin jälleen keltaiseksi. Myös sisätiloja kunnostettiin 1840 luvulla. Kirkon katto aiheutti huolta 1860 luvulta lähtien. Vuonna 1872 todettiin että vuotava vesikatto ja lattia Kuvat: Sjöströmin korjaussuunnitelmia: pohjapiirros ja leikkauskuvat. 1 Kirkko nimettiin kruununprinssin mukaan. 6

7 olisi korjattava ja kirkko maalattava sisä ja ulkopuolelta. Lisäksi sakaristoon tarvittaisiin eteishuone, koska se nyt avautui suoraan maantielle. Vuonna 1875 suunnitelman korjauksesta laati arkkitehti Frans Anatolius Sjöström. Työt tehtiin pääosin vuoden 1876 aikana. Korjaus tarkoitti kirkon täydellistä ajanmukaistamista. Kirkkosalin holvi, lehterit, ovet ja ikkunat sekä kiinteäsisustus uusittiin kokonaisuudessaan. Lisäksi kirkon keskitorniin tehtiin kapea, korkea huippu. Rakennus tehtiin lämmitettäväksi vuosisadan lopulla luvun alussa vuotaneen paanukaton tilalle tehtiin vesikatto galvanoidusta rautapellistä. Rapistuneet ulkoseinät maalattiin entiseen väriinsä vaaleankeltaisiksi, listat tummemmiksi luvulla kirkkoa korjattiin laajasti arkkitehti Blomstedtin laatiman suunnitelman mukaan, sisätilat mukaan lukien. Se sähköistettiin vuonna luvun lopulla kirkkoa myös maalattiin sekä sisältä että ulkoa luvulla seurakuntasali sisustettiin uudelleen ja pikkusakaristoon tehtiin saniteettitilat ja keittokomero. Iisalmen kirkon sisäosia F.A.Sjöströmin korjauksen jälkeen (1870 l.). 7

8 Iisalmen kirkon ulkoasu F.A.Sjöströmin korjauksen jälkeen (1870 l.). Rafael Blomstedin korjaussuunnitelma, julkisivu, 1927.(Lähde: Ylä Savon kirkot) 8

9 2. VANHAN KIRKON KULTTUURIMAISEMA Iisalmen vanhan kirkon ympäristön kehitykseen on merkittävästi vaikuttanut v kirkkoherranvirkataloksi rakennettu ns. Iso Pappila. Pappila sijaitsi noin 0,5 km kirkolta pohjoiseen, Kirkonsalmen itärannalla. Rakennus ei ole säilynyt paikallaan, sillä se purettiin v ja siirrettiin Helsingin Seurasaareen. Seurasaareen pystytettiin pappilarakennuksen alkuperäinen osa ilman matalampia päädyissä sijainneita siipiosia. Alla vasemmalla olevassa kuvassa siipi on näkyvissä. 2.1 ISO PAPPILA Iisalmen pitäjän perustamiskirjeessä lahjoitti ja vakuutti kuningas Kustaa II Aadolf Iisalmen pappilan virkatalomaaksi yhteensä 4 veromarkanmaata kaikkine etuineen ja nautintoineen. Nämä maat eivät muodostaneet yhtenäistä virkataloaluetta, vaan ne olivat hajallaan laajoilla alueilla eri puolilla Iisalmen pitäjää. Pääosa kirkon ympäristössä sijainneista maista oli otettu Lauri Pulkkiselta. Ennen ns. Ison Pappilan rakentamista pappilan alueella oli ollut rakennuskantaa. Näistä pappilan vanhimmista rakennuksista ei ole säilynyt varmoja tietoja. Vuoden 1731 katselmuksesta on alueen rakennuskannasta kirjattu seuraavia tietoja: asuinrakennus (27,5*10,5 kyynärää). Uuden asuinrakennuksen rakentamisen tarve esitettiin olevan asuinrakennuksen huonon kunnon vuoksi. Pihan pohjoispuolella oli tehty huonokuntoinen rakennus, jossa oli tupa ja kaksi kamaria. Pihamaan länsisivulla oli vanha rakennus, jonka päässä oli tupa, toisessa keittiö. Myös tämä rakennus oli huonokuntoinen. Pihan itäisellä sivulla oli savupirtti. Pihapiirissä oli lisäksi aittoja, leipomahuone, mallashuone, sauna, riihi, talli, rehuvaja ja navetta. Osa rakennuksista oli todettu huonokuntoisiksi. Pihamaa oli aidattu lauta aidalla. Pihapiirin ympäristö oli pääosin peltomaana. Uusi kirkkoherran virkatalo toimi asuin ja virkatalona aina 1950 luvulle asti. Rakennusta korjattiin useaan otteeseen sen yli satavuotisen historiansa aikana. Mm. v rakennuksen vesikattoa uusittiin, pappilan punamultaus suoritettiin jo ennen vuotta 1837 ja v siihen tehtiin perusteellinen korjaus. Pappilaa mm. suurennettiin päihin lisätyillä siipiosilla ja siihen rakennettiin veranta. Pappilan pihapiiriin kuului useita ulkorakennuksia luvulla vanhan pirttirakennuksen vierelle nousi uusi pirttikartano vanhan pirtin pohjoispuolelle. Iisalmen pappila toimi pitäjän valistuneimpana keskiönä 1700 luvun lopulta ja 1800 luvun alkupuolelle. Pappilassa vierailivat Iisalmessa ollessaan kuningas Kustaa IV Aadolf ja keisari Aleksanteri I. Kirjailija Juhani Ahon lapsuuden perhe on asunut myös isossa pappilassa. 9

10 1950 luvulla Iisalmen seurakunta korjautti Rantalan kappalaispappilan kirkkoherraa varten ja myi ns. Ison pappilan Iisalmen maalaiskunnalle, joka rakensi aivan pappilan kylkeen vanhainkodin, aikomuksenaan purkaa pappila. Pappila toimi jonkin aikaa mm. koulukäytössä ja erinäisissä tilapäisissä tarkoituksissa. Vuonna 1966 rakennus purettiin. Alueen maisemassa on säilynyt ainoastaan pappilan kivinavetta ja kirkolle johtava koivukuja. (Lähde: Kuopion läänin pappilat, 1995). Kuva: Kirkolta pappilaan johtanut koivukuja. 10

11 2.2 KIRKON LÄHIYMPÄRISTÖ JA TIESTÖ Iisalmen vanhan kirkon lähiympäristö oli pitäjän keskus, muttei koskaan rakentunut kovin tiiviiksi, mitä alueen nykyinen avoimuus osaltaan heijastaa. Kirkon alueella on ollut kirkkoherran virkatalon alaisia torppia ja aikanaan kirkon ohi kulkenut tie on ollut merkittävä kulkuväylä Oulusta Kuopion kautta Viipuriin saakka. Vesireitit olivat vanhastaan tärkeitä kulkureittejä niin kesällä kuin talvellakin, mutta kaupankäynnin vilkastuessa maanteiden merkitys kasvoi luvulla Iisalmen kautta kulki Oulun ja Kuopion välinen postitie, jonka kunnostusta suunniteltiin. Vasta 1700 luvun lopulla kuningas antoi määräyksen kunnostaa vanha postitie maantieksi luvulla tie oli kunnostettukin jo kärryillä ajettavaan kuntoon. Maantiehen liittyivät Paloisvirran ja Koljonvirran sillat. Tien varteen perustettiin myös kestikievareita. Postitien lisäksi 1600 luvun loppupuoliskolla Iisalmessa oli muitakin polkumaisia teitä, joista pisin oli pitäjän koilliskulmasta eri kylien kautta kulkenut kirkkotie, joka päättyi Iisalmen pappilaan. Tietä käytettiin vielä 1800 luvullakin. (Iisalmen kaupungin historia ). Vanha maantie on yhä olemassa kirkon alueen sisäisessä tiestössä. Kirkon eteläpuolella Vanha kirkkotie noudattelee vanhan Kuopiosta tulevan maantien sijaintia. Se jatkuu hautausmaan poikki pääkäytävänä paarihuoneelta kirkon eteläpuolelle. Tapulin vierestä tie jatkuu pappilan koivukujana pohjoiseen Brofeldtintielle. Kartta: Ote kartasta 1750 luvulta. Viljellyt pellot on esitetty harmaalla. Kirkkoherran virkatalon torpat sijoittuvat kirkon ja pappilan läheisyyteen. Yleinen maantie on osoitettu kaksoiskatkoviivalla. Se kulkee kirkon ja pappilan itäpuolella. Rannat (vihreä) ovat niittyinä. Pitäjäntupa on merkitty kirkon itäpuolelle. 11

12 Vas. Ote Koljonvirran taistelua kuvaavasta kartasta (Nordenswan v ) Kartalta käy ilmi Suomen Sodan aikainen aselepolinja, joka oli solmittu kulkemaan Iisalmen kirkon kohdalta (kuvan alaosassa). Tämä johti siihen, että Sandels joutui luovuttamaan Paloisvirran puolustuslinnoitteet ja siirsi joukkonsa Koljonvirralle, jossa kuuluisa taistelu myöhemmin käytiin. Yllä ote kartasta v Vuoden 1844 kartalla näkyvät emäkirkko ja pappila sekä niiden välinen tieyhteys. Tie haarautuu kirkon ja pappilan väliltä itään, jossa se kääntyy kohti pohjoista. Ranta alue on edelleen niittyä, peltoja pappilan ja kirkon ympäristössä. Vasemmalla: Ote kartasta v Kirkkoherran virkataloon kuului kartassa näkyvät 6 torppaa. Torppia sijaitsi lisää kauempana mm. nykyisen Iisalmen keskustan alueella. 12

13 Kirkon läheisyydessä on sijainnut joitakin keskeisiä kokoontumispaikkoja tai pitäjän toimintaan liittyviä rakennuksia. Pitäjäntupa on sijainnut oheisenkin kartan mukaan kirkosta itään, nykyisen Koljonvirrantien itäpuolella. Pitäjäntupa on purettu 1960 luvulla. Kirkon luoteispuolella on ollut pitäjän lainaviljamakasiini eli pitäjän jyvästö (nro 10). (lähde: Ylä Savon kirkot) Viereisessä kartassa näkyvä Piipon mökki on ollut unilukkarin talo. Asuinrakennus on yhä olemassa (Kellbergin asuinrakennus), mutta sen ulkoasu viittaa 1950 luvulla tehtyyn kunnostukseen. Kartan mukaan hautausmaan nykyinen eteläisin osa eli paarihuoneen eteläpuoli on ollut vielä 1800 luvun lopulla viljelykäytössä (6. pappilan pelto). Vasta 1900 luvun puolella hautausmaa on laajentunut nykyisen keskikäytävän eli vanhan Oulu Kuopio maantien itäpuolelle. Kuva: Näkymä (uuden kirkon mäeltä) vanhalle kirkolle 1890 luvulla. 13

14 1900 luvun alkupuolella liikenneolot muuttuvat merkittävästi, kun rautatie rakennettiin Iisalmeen. Vasemmalla oleva karttaote vuodelta 1920 näyttää miten rautatie on rakennettu pappilan pohjoispuolelle. Maantie sijaitsee yhä vanhalla paikallaan, mutta kiertää pappilan pihapiirin. Rannat ovat pappilan osalta niittyinä. Huomattavaa on peltoalan kasvaminen vanhempiin karttoihin verrattuna. Keltaisella väritetyt pellot ovat olleet viljelykäytössä. Kulttuurimaisema on tuolloin ollut avoin, sillä vapaana laiduntava karja on pitänyt puuston matalana. Maantienvarret ja viljelykset ovat olleet todennäköisesti aidattuja. Pappilan puutarha on ollut ilmeisen vaikuttava, sillä se on esitetty kartalla. Torpparien asema oli muuttunut viimeistään 1910 luvun lopulla (laki torpparien, lampuotien ja mäkitupalaisten julistamisesta maanomistajista riippumattomiksi, v. 1918) ja kirkkoherran virkatalon torpatkin ovat poistuneet 1920 luvulla laaditun kartan mukaan maisemasta. 14

15 Kuva 1 maakunta arkiston karttaote, josta ei ole tarkempia tietoja. 15

16 Kuva 2 kartta ote maakunta arkiston aineistosta, "Iisalmen kirkkoherran virkatalo", Maakunta arkistosta saaduista kartoista ajoitetun kartan alueella näkyy punainen piste peltoalueella. Tämä on voinut olla torppa. 16

17 Karttaote, joka on kartoitettu vuosina 1923 ja Karttaan on jo merkitty uusi tielinjaus, joka suoristaa tien kulkemaan kirkon ja pappilan ohitse. Hautausmaan aita näkyy kartalla. Pitäjäntupa erottuu Ketola I 20:50 tilan länsilaidassa. 17

18 Iisalmen pitäjän lainaviljamakasiini, joka perustettiin 1760 luvulla, sijaitsi kirkon läheisyydessä, tapulin pohjoispuolella. Varsinaisen makasiinirakennuksen lisäksi sen yhteyteen kuului vilja aitta, joka oli jäänyt pappilasta joutilaaksi. Pitäjäntupa oli kirkon ja pappilan ohessa 1700 luvulla ja 1800 luvun alussa Iisalmen pitäjässä keskeinen kokoontumispaikka. Määräyksen mukaan pitäjäntuvan oli oltava kirkon läheisyydessä, ja Iisalmessakin se sijaitsi kirkon läheisyydessä, nykyisen Koljonvirrantien itäpuolella. Pitäjäntupa toimi mm. lasten ja nuorten lukutaidon opetuspaikkana luvun lopulla ja 1800 luvun alussa pitäjäntupaa kunnostettiin useaan otteeseen rakennusten huonon kunnon vuoksi. Pitäjäntupa on purettu. Pitäjäntuvassa pidettiin pitäjän ja kuntakokoukset, käräjät ja järjestettiin opetusta. Hautausmaa alueella sijaitsee paarihuone hautausmaan eteläosassa ja kellotapuli alueen pohjoisosassa. Paarihuoneessa on goottilaisia vaikutteita ja se on rakennettu vuonna Rakennus on osa Vanhan kirkon alueen arvokasta kulttuuriympäristöä ja sijoittuu Vanhan Kirkkotien päätteeksi. Kellotapuli on vanhin alueen säilyneistä rakennuksista. Se on rakennettu 1700 luvun puolivälissä alueen korkeimmalle paikalle. Ko. rakennukset ovat kirkkolain suojelemia rakennuksia. Hautausmaa aidattiin kiviaidalla 1800 luvun alkupuolella tehdyn päätöksen mukaisesti. Paarihuone ja hautausmaan kiviaitaa. Paarihuone toimii Vanhan kirkkotien päätteenä. 18

19 Hautausmaan sankarihautojen alue on toteutettu Rafael Blomstedin v laatiman yleissuunnitelman pohjalta. Kaarimuurien rajaamalla aukiolla on suurikokoinen graniittiristi. Sama suunnittelija on suunnitellut alueella olevan siunauskappelin (vihitty käyttöön v. 1952). Siunauskappelin rakentamiseksi järjestettiin suunnittelukilpailu. Kuva: Vasta valmistunut siunauskappeli 1950 luvun alun valokuvassa. Iisalmen ortodoksinen seurakunta osti hautausmaaksi maaseurakunnalta v maa alueen ortodoksista hautausmaata varten. Kuva: Kirkon alue ilmakuvassa 1960 luvun alussa. 19

20 3. ALUEEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUA Kirkon alueen kaavallinen suunnittelu on alkanut 1950 luvulla yleiskaavan valmistuttua. Otto Iivari Meurmannin yleiskaavassa (1956) pappila on osoitettu jäämään erilliseksi julkisen toiminnan alueeksi ja sen eteläpuolelle nyk. Koljonvirrantien varrelle ja Papinahoon on osoitettu asumista. Hautausmaa alue on esitetty laajenevaksi idässä Koljonvirrantiehen saakka ja pohjoisessa noin nykyiseen Brofeldtintiehen saakka luvun lopulla alueelle laadittiin ensimmäinen asemakaava. Vanhan pappilan alueen asemakaavoitustyö annettiin dipl.ins. Eero Kuosmasen tehtäväksi (Iisalmen maalaiskunnan historia ). Iisalmen maalaiskunta ja Iisalmen kaupunki yhdistyivät yhdeksi kunnaksi v luvun lopulla rakentui Laaksotien ja Pohjoisrinteen alueen aumakattoinen pientaloalue, joka vahvistettiin v asemakaavalla. Tällöin asemakaavalla alueelle kaavoitettiin myös kerrostalo ja rivitalokorttelialueita (Auringonkehrä). Yleiskaava Meurmann Ote vuoden 1967 Iisalmen maalaiskunnan Vanha Pappila rakennuskaavan luonnoksesta, jossa pappila ja sen pihapiirin rakennuksia on nähtävissä pohjakarttamerkintöinä (Pohjakartta vuodelta 1961). Uusi vanhainkoti on esitetty katkoviivalla. 20

21 4. MAISEMAN NYKYTILANNE Kirkko on aikanaan sijoitettu maaston korkeimmalle paikalle. Maasto laskee kirkon pohjoispuolelle jyrkemmin kuin etelässä, kuitenkin siten, että jyrkin alue jää rannan ja kirkon välille. Korkeusero Kirkonsalmen ja kirkon sijaintipaikan välillä on yli 15 metriä. Aluetta ulkopuolelta katsottaessa alue on varsin puustoinen: Kirkonsalmen vastarannalta maisemasta erottuvat ainoastaan kirkon ja kellotapulin huiput puuston yläpuolella. Osittain myös hautausmaa pilkottaa rantapuuston takaa. Kirkosta pohjoiseen alue on vesistöltä päin nähden täysin metsäinen. Sen sijaan pohjoisesta Koljonvirrantietä pitkin etelään ajettaessa kirkolle avautuu pellon yli arvokas maisema, jota kirkolta pohjoiseen jatkuva koivukuja tukee. Kirkon kohdalla Koljonvirrantien varressa on asuin ja liikekiinteistöjä, jotka peittävät istutuksineen näkymän kirkolle. Etelästä päin tultaessa näkymä ei avaudu yhtä avoimena kuin pohjoisesta, mutta siunauskappeli erottuu lähimaisemassa, niin ikään pellon ylitse nähtynä. Sekä hautausmaa alueella että alueen sisäisten liikennöintiväylien varsilla on runsaasti puustoa. Pysäköintialueella puurivit jakavat laajaa aluetta osiin, mutta alue on silti hahmottumaton. Koljonvirrantie on etenkin kirkon pohjoispuolella ympäröivää maastoa korkeammalla. Eteläpuolella tiealue on lähempänä olevan maanpinnan tasoa, joskin kevyenliikenteen väylä on selvästi ajorataa alempana. Aumakattoinen asuinalue sijoittuu maisemallisesti alavalle, mutta herkälle paikalle, sijoittuessaan kirkon ja Koljonvirrantien väliselle alueelle. Pohjoisesta koivukujan päästä haarautuvat liikennöintiväylät. Koljonvirrantien ja Brofeldtintien risteys, etelään päin, Kirkko jää puuston taakse etuviistoon oikealle. 21

22 Maaston korkeusolosuhteet 22

23 LÄHDELUETTELO: Iisalmen kaupungin historia , Tauno Räisänen, 1959,Savon Sanomain kirjapaino. Iisalmen maalaiskunnan historia , Elsa Boisman, 1973, julkaisija: Iisalmen maalaiskunnan historiatoimikunta, Iisalmen Sanomat. Iisalmen entisen pitäjän historia, Santeri Rissanen, 1927 Kuopio, Pohjois Savon kirjapaino osakeyhtiö Iisalmen kaupungin historia , Anja Tsokkinen, 1996 Jyväskylä, Gummerus kirjapaino Oy. Ylä Savon kirkot Iisalmi, Pielavesi, Kiuruvesi, Lapinlahti, Sonkajärvi, Sukeva ja Vieremä, Suomen kirkot 19, Museovirasto (Toim. Marja Terttu Knapas), 1993, Ekenäs tryckeri, Tammisaari. KARTTA AINESTOA: Iisalmen pitäjä 1750 l. ja 1840 l. sekä Ylä Savo 1920 luvulla. Heikki Rantatupa, Matti Pehkonen. Alkuperäinen kartta: Rigsarkivet, , 2010, Painotalo Seiska Iisalmen kaupungin arkisto. Timo Ylimaunu: Iisalmen Koljonvirran taistelupaikan inventointi Museovirasto / Rakennushistorian osasto. Joensuun maakunta arkisto, kartta aineistoa. VALOKUVIA: Iisalmen kaupungin arkistot 23

24 LIITE 1: MAISEMARAKENNEKARTTA 24

25

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) IISALMEN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS / KAUPUNKISUUNNITTELU OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) KUSTAA AADOLFIN KIRKON (VANHA KIRKKO) YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVA koskee seuraavia Iisalmen kaupungin 7. kaupunginosassa

Lisätiedot

Alavus Härkösen alueelle suunnitellun uuden tielinjan muinaisjäännösinventointi 2009

Alavus Härkösen alueelle suunnitellun uuden tielinjan muinaisjäännösinventointi 2009 1 Alavus Härkösen alueelle suunnitellun uuden tielinjan muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: Alavuden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Historiallinen

Lisätiedot

SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ

SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ RANTALAN PAPPILAN ALUE SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ 1 1. Kaavatilanne 1.1 Maakuntakaava Pohjois-Savon maakuntakaava 2030 on vahvistettu YM:ssä 7.12.2011. Terveyskampuksen

Lisätiedot

2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO. 5. Kohdetyyppi

2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO. 5. Kohdetyyppi SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Kunta Iisalmi 2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO 3. Numero 204 4. Kiinteistötunnus 140-407-18-339

Lisätiedot

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22

LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 LIITE 7 KORPELA RANTA-ASEMAKAAVA RAKENNUS-, KULTTUURIHISTORIA- JA MAISEMATAR- KASTELU VALOKUVAT 1-22 Rakennukset, kulttuurihistoria Korpelan tilan entisessä talouskeskuksessa sijaitsevat asuinrakennus,

Lisätiedot

Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta

Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta Liite raporttiin Turtosen tilan inventointi Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta Turtosen pihapiirissä on tällä hetkellä viisi rakennusta - päärakennus - aittarakennus - entinen sikala - kalustovaja

Lisätiedot

KUSTAA AADOLFIN KIRKON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN SELOSTUS

KUSTAA AADOLFIN KIRKON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN SELOSTUS Iisalmen kaupunki Tekninen keskus Kaupunkisuunnittelu Kaavaselostus 1 (38) Pvm muutettu Drno 17.9.2014 126/2007 KUSTAA AADOLFIN KIRKON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN SELOSTUS Asemakaava, joka koskee: Iisalmen kaupungin

Lisätiedot

LIITE 1 RAKENNUSINVENTOINTIKOHTEET

LIITE 1 RAKENNUSINVENTOINTIKOHTEET LIITE 1 RAKENNUSINVENTOINTIKOHTEET Page 1 of 2 kohderaportti Pohjois-Pohjanmaan liitto Hailuodon rakennusinventointi HAILUOTO KIRKONKYLÄ RUONALA Ruonalan porakivinavetta on komealla paikalla Rantatien

Lisätiedot

Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011

Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Joulukuu 2011 Juha Rajahalme, rakennusarkkitehti AMK RakennusArkki RA Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Inventoinnin tausta Juankosken keskustaajamassa

Lisätiedot

TERVEISIÄ TARVAALASTA

TERVEISIÄ TARVAALASTA TERVEISIÄ TARVAALASTA TIESITKÖ, ETTÄ TARVAALA ON MAAKUNNALLISESTI ARVOKASTA MAISEMA- ALUETTA. TARVAALASSA ON MYÖS VALTAKUNNALLISESTI ARVOKASTA RAKENNUSPERINNETTÄ. NO NIIN, ASIAAN! eli hieman taustaa Sotilasvirkata-losta

Lisätiedot

Porvoo Tolkkinen - Nyby Maakaasuputkilinjausten ja terminaalialueen muinaisjäännösinventointi 2012

Porvoo Tolkkinen - Nyby Maakaasuputkilinjausten ja terminaalialueen muinaisjäännösinventointi 2012 1 Porvoo Tolkkinen - Nyby Maakaasuputkilinjausten ja terminaalialueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: Pöyry Finland Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartat...

Lisätiedot

Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011

Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Kirkkonummi Överkurk Kurkgårdin ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Seppo Lamppu tmi 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...

Lisätiedot

Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin.

Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. ARVOALUE: ASEMAN SEUTU Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. Kuvaus Arvoalueeksi on rajattu aseman seudulta alue, johon kuuluu Vammalan rautatieaseman

Lisätiedot

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 2005/2007 inventoinnit Kangaslammin kirkonkylä Inventointinumero: Manttu 261 Kohteen nimi: Maatila Lumpeela 262 Maatila Kivenlahti 263 Pappila 264 pajaharju, museo

Lisätiedot

LIITE 6 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS. Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015

LIITE 6 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS. Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS LIITE 6 Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015 1. Maakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema Suunnittelualue ja sitä Laviantien

Lisätiedot

LOIMIJOEN MAISEMA JA TEOLLISUUS HISTORIASTA TULEVAAN

LOIMIJOEN MAISEMA JA TEOLLISUUS HISTORIASTA TULEVAAN MAISEMALLINEN SELVITYS LINIKKALAN OSAYLEISKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU LOIMIJOEN MAISEMA JA TEOLLISUUS HISTORIASTA TULEVAAN MAAKIRJAKARTAT 1660-70-LUKU Linikkalan osayleiskaava-alueen

Lisätiedot

Suunnittelualueen rakentumisen vaiheet on esitetty kartassa sivulla 15.

Suunnittelualueen rakentumisen vaiheet on esitetty kartassa sivulla 15. Huvila-aatetta tuki 1900-luvun alussa Keski-Euroopasta Suomeen levinnyt puutarha- ja esikaupunki-ideologia. Vuosisadan alussa suunnittelualueen maisema muuttui voimakkaasti venäläisten toimesta aloitetun

Lisätiedot

Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877.

Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877. LAPINLAHDEN KIRKKO Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877. Kirkkoa rakennettiin vuosina 1877-1880. Kirkon rakennusmestarina toimi Johannes Store

Lisätiedot

EPILÄ-1140-6 koskeva alueen vaiheiden tarkastelu, (AK, 8541)

EPILÄ-1140-6 koskeva alueen vaiheiden tarkastelu, (AK, 8541) EPILÄ-1140-6 koskeva alueen vaiheiden tarkastelu, (AK, 8541) Tampereen kaupunki, maankäytön suunnittelu, asemakaavoitus projektiarkkitehti Jouko Seppänen 22.4.2015 1 EPILÄ-1140-6 koskeva alueen vaiheiden

Lisätiedot

Sastamala Hyrkin asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010

Sastamala Hyrkin asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010 1 Sastamala Hyrkin asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Timo Jussila Tapani Rostedt Kustantaja: Sastamalan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Valokuvia... 4 Maastokartat...

Lisätiedot

VIRRAT Herraskosken kanavan itä- ja eteläpuolisen alueen muinaisjäännösinventointi

VIRRAT Herraskosken kanavan itä- ja eteläpuolisen alueen muinaisjäännösinventointi 1 VIRRAT Herraskosken kanavan itä- ja eteläpuolisen alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila Kustantaja: Pirkanmaan liitto 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännöksen kuvaus...

Lisätiedot

Lempäälä Maisenranta, tila 2:11 koekuopitus 2011

Lempäälä Maisenranta, tila 2:11 koekuopitus 2011 1 Lempäälä Maisenranta, tila 2:11 koekuopitus 2011 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Muistokivi Oy M. Kaila 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Tutkimus... 3 Tutkimuskartat... 5 Vanhat kartat...

Lisätiedot

Sarkkirannan lähikaupan asemakaavamuutoshankkeen edellytykset

Sarkkirannan lähikaupan asemakaavamuutoshankkeen edellytykset YMPÄRISTÖPALVELUT Kaavoitus 16.8.2016 Lausuntopyyntö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaan museo Kempeleen seurakunta Viite Suomen Lähikauppa Oy:n aloite uuden lähikaupan

Lisätiedot

Onks tääl tämmöstäki ollu?

Onks tääl tämmöstäki ollu? Onks tääl tämmöstäki ollu? Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihanke Nautelankosken museo Kulttuuriympäristö on ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyt kokonaisuus Dokumentointihanke tallettaa

Lisätiedot

Hattula Petäyksen ranta-asemakaavan muutos- ja laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2011

Hattula Petäyksen ranta-asemakaavan muutos- ja laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2011 1 Hattula Petäyksen ranta-asemakaavan muutos- ja laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Kustantaja: PAM ry 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi ja havainnot... 2 Karttoja...

Lisätiedot

Hämeenkyrö Vt. 3:n parannusalueen välillä Turkimus - Kostula muinaisjäännösinventointi 2012

Hämeenkyrö Vt. 3:n parannusalueen välillä Turkimus - Kostula muinaisjäännösinventointi 2012 1 Hämeenkyrö Vt. 3:n parannusalueen välillä Turkimus - Kostula muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: Ramboll Finland Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 8 Vanhat

Lisätiedot

Asemakaavan suojelumääräykset Villingissä ja suojelukohteet. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Asemakaavan suojelumääräykset Villingissä ja suojelukohteet. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Asemakaavan suojelumääräykset Villingissä ja suojelukohteet Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto SUOJELUMÄÄRÄYKSEN PERUSTELUT - rakennustaiteellinen arvo - kulttuurihistoriallinen arvo - maisemakulttuurin

Lisätiedot

Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008

Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008 1 Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Valkeakosken kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot...

Lisätiedot

1(36) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola

1(36) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 7 (s) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo

Lisätiedot

ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS

ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS ANALYYSI JA KEHITTÄMISSUUNNITELMA 20.10.2011 Suunnittelualueen sijainti / maiseman historia Jokilaakso oli pitkään metsäselänteiden reunustamaa avointa maisemaa, peltoja ja

Lisätiedot

Mansikkaniemen asemakaava

Mansikkaniemen asemakaava Mansikkaniemen asemakaava 26.6.2018 IISALMEN KAUPUNKI PL 10, 74101 Iisalmi Puh. (017) 272 31 WWW.IISALMI.FI Hankkeen eteneminen Alueen kaavoitus on käynnistynyt seurakuntayhtymän aloitteesta 2017. KV päätös

Lisätiedot

2. Kohde Iisalmen sairaalan asuinrivitalo, R2. 5. Kohdetyyppi

2. Kohde Iisalmen sairaalan asuinrivitalo, R2. 5. Kohdetyyppi SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Kunta Iisalmi 4. Kiinteistötunnus 140-1-36-1-3 6. Koordinaatit 7. Osoite 9. RAKENNUKSEN KUVAUS Riistakatu 23 2. Kohde Iisalmen

Lisätiedot

TUUSULAN PERHETUKIKESKUS

TUUSULAN PERHETUKIKESKUS TUUSULAN PERHETUKIKESKUS Päärakennus Koivukujan vastaanottokoti Kotorannan lastenkoti NÄKYMÄ TUUSULANJÄRVEN PUOLELTA RAKENTAMISEN JÄLKEEN Kotorannankuja 2 00430 Tuusula Nykyiset rakennukset: Päärakennus

Lisätiedot

Miljöö, rakennettu ympäristö sekä vanha rakennuskanta ja rakennetun ympäristön suojelukohteet

Miljöö, rakennettu ympäristö sekä vanha rakennuskanta ja rakennetun ympäristön suojelukohteet 1 Virttaan asemakaava Liite 2 Kyläalueen kuvaus Miljöö, rakennettu ympäristö sekä vanha rakennuskanta ja rakennetun ympäristön suojelukohteet Sr- ja/tai /s-merkityt kohteet ovat luokitukseltaan paikallisesti

Lisätiedot

Ikaalinen Vanha kauppala kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009

Ikaalinen Vanha kauppala kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Ikaalinen Vanha kauppala kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: AIRIX Ympäristö 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Maastokartta ja ilmakuva... 4 Kartta 1788...

Lisätiedot

Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013

Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Inventointi... 3 Valokuvia... 4

Lisätiedot

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 1996/2005 inventoinnit Pirtinniemi ja ympäristö Kohteen nimi: Inventointinumero: Ortodoksinen kirkko 88 Kansalaisopisto 89 Pirtinniemen hautausmaa 90 Tapuli 91 Pirtinniemen

Lisätiedot

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti

5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti 5. Kurittula-Parikka-Jäppilänlahti Korkeakoskenhaaran ja Koivukoskenhaaran haarautumiskohdassa on laaja kulttuurikeskittymä vanhoilla kylätonteilla sijaitsevine kylineen ja vanhoine peltoineen. Joen niemekkeet

Lisätiedot

Pernajan Björkbackan asemakaavaluonnosalueen historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten tarkastus 8.5.2009

Pernajan Björkbackan asemakaavaluonnosalueen historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten tarkastus 8.5.2009 Pernajan Björkbackan asemakaavaluonnosalueen historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten tarkastus 8.5.2009 Johanna Enqvist/V.-P. Suhonen Museovirasto/RHO Kuva 1: Edesby kuvattuna idästä. Museoviraston

Lisätiedot

IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN. MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä.

IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN. MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä. 1 IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä. Mielipiteen antaja 1. Maria ja Juha Änkö, Tapio Änkö Kuolinpesä,

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristökeskus Teuvan keskustan ja kauppilan OYK-inventointi

Länsi-Suomen ympäristökeskus Teuvan keskustan ja kauppilan OYK-inventointi Kohderaportti Länsi-Suomen ympäristökeskus n keskustan ja kauppilan OYK-inventointi Säntintien varrella koivukuja Pihapiirin ulkopuolella sijaitsee riihikartano karjarakennus maakellari hirsirunkoinen

Lisätiedot

Maaseutumaisen pientaloasumisen kehittäminen Pienmäen asuinaluesuunnitelma, Niemisjärvi, Hankasalmi

Maaseutumaisen pientaloasumisen kehittäminen Pienmäen asuinaluesuunnitelma, Niemisjärvi, Hankasalmi Maaseutumaisen pientaloasumisen kehittäminen Pienmäen asuinaluesuunnitelma, Niemisjärvi, Hankasalmi Oulun yliopisto, Arkkitehtuurin osasto, Puustudio, Moderni puukaupunki hanke Diplomityön esittely 16.06.2008

Lisätiedot

286. KIHMULA (L, E, K) (H, M)

286. KIHMULA (L, E, K) (H, M) 4. Rakennuskulttuuriselvitykset 4.2. Ydinkeskustan ulkopuolella sijaitsevat taajama-alueen kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennetut ympäristöt Touhula kuvassa vasemmallla alhaalla ja Rohmula Pohjolankadun

Lisätiedot

4. Historialliset tiet

4. Historialliset tiet 4. Historialliset tiet Muinaisten huomattavien kulkuteiden jäännökset ovat muinaismuistolain suojaamia kiinteitä muinaisjäännöksiä (Muinaismuistolaki 2 ). Lain tarkoittamien teiden lähtökohtana pidetään

Lisätiedot

https://museosiiri.tampere.fi/objectspecifichtmlreport.do?uri=http://tampere.fi/kyy/12...

https://museosiiri.tampere.fi/objectspecifichtmlreport.do?uri=http://tampere.fi/kyy/12... Sivu 1/7 Rakennetun ympäristön kohde Punainen tukkitie ( kohteella ei ole virallista osoitetta), 2009/0113, 2012/0046 Punaisen tukkitien uomaa Pispalan valtatieltä etelään. Miia Hinnerichsen 18.5.2009

Lisätiedot

PIELAVESI Sulkavajärven rantayleiskaavaalueen muinaisjäännösinventointi 2004

PIELAVESI Sulkavajärven rantayleiskaavaalueen muinaisjäännösinventointi 2004 1 PIELAVESI Sulkavajärven rantayleiskaavaalueen muinaisjäännösinventointi 2004 Timo Jussila Kustantaja: Pielaveden kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Täydennysinventointi lokakuussa 2004...

Lisätiedot

YLÄNE KAPPELNIITTU rautakautisen ja historiallisen ajan muinaisjäännösalueen pohjoisosan kartoitus 2004

YLÄNE KAPPELNIITTU rautakautisen ja historiallisen ajan muinaisjäännösalueen pohjoisosan kartoitus 2004 YLÄNE KAPPELNIITTU rautakautisen ja historiallisen ajan muinaisjäännösalueen pohjoisosan kartoitus 2004 Päivi Kankkunen ja Sirkku Pihlman Museovirasto - arkeologian osasto - koekaivausryhmä 1 '' 1 Yläne

Lisätiedot

Rakennustapaohjeet. Päivitys 15.12.2015 NAAPURINVAARAN YLEISKAAVA

Rakennustapaohjeet. Päivitys 15.12.2015 NAAPURINVAARAN YLEISKAAVA NAAPURINVAARAN YLEISKAAVA Rakennustapaohjeet Statukset, jotka vaikuttavat rakentamiseen: Valtakunnallisesti arvokas maisema alue. Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Seudullisesti

Lisätiedot

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA Mikkelin kaupunki (491) Vitsiälän kylä (564) Heikintila 1:114 Loma-Löytö 1:133 (osa) Löytö 1:145 (osa) Kartanonranta 1:177 Kaavaluonnos 22.3.2013 1: 2000 MRL 63 ja 62 :

Lisätiedot

Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa

Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko Valmistunut 1921 Vihitty käyttöön 3.7.1921 Arkkitehti Ilmari Launis Urut Kirkon kellot Kangasalan Urkutehdas 16-äänikertaiset (1972) Bachumin

Lisätiedot

Onks tääl tämmöstäki ollu?

Onks tääl tämmöstäki ollu? Onks tääl tämmöstäki ollu? Liedon kulttuuriympäristön dokumentointihanke Nautelankosken museo Kulttuuriympäristö on ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyt kokonaisuus Dokumentointihanke tallettaa

Lisätiedot

Järvenpää Järvenpää (Träskända) Ainola

Järvenpää Järvenpää (Träskända) Ainola Järvenpää Järvenpää (Träskända) Ainola salaojituksen arkeologinen valvonta 6.-18.11.2009 Kuva: W. Perttola/Museovirasto. Rakennushistorian osasto FM Wesa Perttola 1 Arkisto- ja rekisteritiedot Järvenpää

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 10. 22.6.2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 1. kaupunginosan kortteli 10. Oheiselle kartalle on osoitettu

Lisätiedot

koivuranta-895-472-0007-0003 1/13

koivuranta-895-472-0007-0003 1/13 koivuranta-895-472-0007-0003 1/13 Uusikaupunki (895) Vohdensaari (472) Koivuranta 895-472-0007-0003 1 001 Talonpoikaistalo 002 Navetta 003 Sauna 004 Vaja Osoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Historia

Lisätiedot

Turrin asemakaavan laajennus ja muutos nro 241 Maisema-analyysi

Turrin asemakaavan laajennus ja muutos nro 241 Maisema-analyysi 23.12.2015 Pirkkalan Maankäyttö Kuvien tekijänoikeudet Ilmakuvat: Google maps, Paitsi dia 10 Pirkkalan kunta Dia 3, viistoilmakuva: Lentokuva Vallas Oy Katunäkymät: Google streetview Dia 2, Turrin asuinalue

Lisätiedot

kesämökki X X X 2X X X 7 nuorempia 4 1950-l 1+1 Jälleenrakennusajan omakotitalo X X 2 Käyttämätön 5 X X X X X X 6 lopussa torppa) ja liiveri

kesämökki X X X 2X X X 7 nuorempia 4 1950-l 1+1 Jälleenrakennusajan omakotitalo X X 2 Käyttämätön 5 X X X X X X 6 lopussa torppa) ja liiveri 1 VALTAALAN, ORISMALAN JA NAPUENKYLÄN VANHAN RAKENNUSKANNAN ARVOTUSLUONNOS v. 2002 RAKENNUSKANNAN ARVOTUS/ KAJ HÖGLUND, POHJANMAAN MUSEO JA TIINA LEHTISAARI, INVENTOIJA 29.05.2007 määrä 1 1953 1+1 Jälleenrakennusajan

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta

TAMPEREEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta IX KAUPUNGINOSAN KORTTELIN NO 144 TONTIN NO 66 ASEMAKAAVAN MUU TOSEHDOTUS. KARTTA NO 7264, JOTA EI TARVITSE ALISTAA YMPÄRISTÖMI NISTERIÖN VAHVISTETTAVAKSI. (SILTAKATU 17) Asemakaavan muutoksen selostus,

Lisätiedot

Oulu ennen ja nyt. Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK

Oulu ennen ja nyt. Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK 1 Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK Oulu ennen ja nyt Tätä materiaalia voi käyttää apuna esimerkiksi historian tai kuvataiteiden opinnoissa. Tehtävät sopivat niin yläasteelle kuin

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 1(6) 22.10.2015 THUREVIKIN PAPPILA: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 12. Palosaaren

Lisätiedot

Kunnanhallitus 198 01.09.2014 Kunnanhallitus 81 09.03.2015 LAUSUNTO LIMINGAN ANKKURILAHDEN - HAARANSILLAN - LIMINGANPORTIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA

Kunnanhallitus 198 01.09.2014 Kunnanhallitus 81 09.03.2015 LAUSUNTO LIMINGAN ANKKURILAHDEN - HAARANSILLAN - LIMINGANPORTIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA Kunnanhallitus 198 01.09.2014 Kunnanhallitus 81 09.03.2015 LAUSUNTO LIMINGAN ANKKURILAHDEN - HAARANSILLAN - LIMINGANPORTIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA 308/10.02.02/2014 KHALL 198 Limingan kunta on lähettänyt

Lisätiedot

Hakemus Vehkataipaleen osayleiskaavan muuttamiseksi

Hakemus Vehkataipaleen osayleiskaavan muuttamiseksi KAAVAMUUTOSHAKEMUS 1 (6) 26.11.2014 Taipalsaaren kunta Hakemus Vehkataipaleen osayleiskaavan muuttamiseksi Hakija Yhteyshenkilöt Lappeenrannan kaupunki Tekninen toimi, Kiinteistö- ja mittaustoimi Villimiehenkatu

Lisätiedot

Inkoo Smeds 1 asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2016

Inkoo Smeds 1 asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2016 1 Inkoo Smeds 1 asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Tilaaja: Inkoon kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Kuvia... 6 Alueen luoteisosan

Lisätiedot

SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005

SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005 SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005 M U S E O V I R A S T 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1 2. Inventointialue 1 3. Inventointihavainnot 2 4. Yhteenveto 2 5. Löydöt 3

Lisätiedot

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/kk/kk_alue_raportti.aspx?alue_id=10...

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/kk/kk_alue_raportti.aspx?alue_id=10... Page 1 of 2 alueraportti Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Purmojärven rantayleiskaavaan liittyvä inventointi KAUHAVA PURMOJÄRVI (KORTESJÄRVI) PURMOJÄRVEN KYLÄNRAITTI pohjakartta Maanmittauslaitos lupanro 001/HTA/08

Lisätiedot

YLI-IIN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAKENTAMISTAPAOHJEET DO :43

YLI-IIN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAKENTAMISTAPAOHJEET DO :43 YLI-IIN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAKENTAMISTAPAOHJEET 31.1.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 ALUEET... 2 3 TEOLLISUUSALUE... 6 4 LOPUKSI... 7 1 1 JOHDANTO Nämä rakentamistapaohjeet

Lisätiedot

Sastamala Äetsän (Keikyän) Saappaalan Hiunun alueen muinaisjäännösinventointi 2010

Sastamala Äetsän (Keikyän) Saappaalan Hiunun alueen muinaisjäännösinventointi 2010 1 Sastamala Äetsän (Keikyän) Saappaalan Hiunun alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Timo Jussila Tapani Rostedt Kustantaja: Sastamalan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Kartta: kaava-alue...

Lisätiedot

Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta

Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta GRANKULLA GRANKULLA KAUNIAINEN 1900-1910 (KAUNIAINEN) 1900-luvun alku - noin 1920-luvulle Thurmanin puistotie

Lisätiedot

Tykköön kylän ympäristökatselmus. Jämijärvi

Tykköön kylän ympäristökatselmus. Jämijärvi Tykköön kylän ympäristökatselmus Jämijärvi 6.2.2014 Kankaanpään kaupunki Ympäristökeskus Tykköön kylän ympäristökatselmus Katselmus suoritettiin 6.2.2014. Kartasta yksi nähdään tuulivoimapuiston sijoittuminen

Lisätiedot

Hakija vastaa asemakaavoituksen esittämiin perusteluihin ja selvittää punaisen tukkitien sijaintia sekä leveyttä korttelissa 1088.

Hakija vastaa asemakaavoituksen esittämiin perusteluihin ja selvittää punaisen tukkitien sijaintia sekä leveyttä korttelissa 1088. YHDEN ASUNNON TALON JA TALOUSRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN PULKKASAARENKATU 14, ALA-PISPALA 837-218-1088-0014 POIKKEAMISPÄÄTÖSHAKEMUKSEN PERUSTELUT ASUINRAKENNUKSEN JA TALOUSRAKENNUKSEN SIJOITTELUUN TONTILLA

Lisätiedot

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1.

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1. XVII KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 314 TONTTIEN 1 JA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS- EHDOTUS. KARTTA NO 6680. (ITSENÄISWDENKATU 6 JA 8 ) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä maaliskuuta 1988 päivättyä

Lisätiedot

LIITE 10 b 1/5 ASIKKALAN KUNTA VESIVEHMAAN OSAYLEISKAAVA LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN

LIITE 10 b 1/5 ASIKKALAN KUNTA VESIVEHMAAN OSAYLEISKAAVA LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN LIITE 10 b 1/5 ASIKKALAN KUNTA VESIVEHMAAN OSAYLEISKAAVA LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN Asikkalan kunnan Vesivehmaan osayleiskaavan ehdotusvaiheen aineisto oli nähtävillä 27.6 17.8.2012 välisenä aikana. Seuraavassa

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut sivu 1(5) ASPELUNDIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 257 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 TÄMÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KOSKEE MURHEISTENRANNAN ASEMAKAAVA- ALUETTA TÄYDENNYSRAKENNETTAVAN ALUEEN OSALTA. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. PIENTALOTONTIT

Lisätiedot

Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016

Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016 1 Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Tilaaja: TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhat

Lisätiedot

MUUTTUVA NASTOLA. Siunauskappeli 1960 - luvulla ja nykyaikana. Huomaa tiealueen nosto etualalla.

MUUTTUVA NASTOLA. Siunauskappeli 1960 - luvulla ja nykyaikana. Huomaa tiealueen nosto etualalla. Näyttely kertoo, kuinka Nastola on kehittynyt ja maisema muuttunut. Näyttelyssä on rinnan vanhoja ja uusia näkymiä samoista kohteista. Valitut kohteet ovat olleet tärkeitä paikkoja. Myös niiden merkitys

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT

Lisätiedot

Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Selostus kv hyväksynyt

Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Selostus kv hyväksynyt Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen Selostus 8.10.2018 kv hyväksynyt 22.10.2018 23 Sisällys 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 1 1.1 Kaavan nimi... 1 2 RANTA-ASEMAKAAVA-ALUEEN SIJAINTI... 1 3

Lisätiedot

HALSUANJÄRVEN OSAYLEISKAAVA

HALSUANJÄRVEN OSAYLEISKAAVA LIITE 2 HALSUANJÄRVEN OSAYLEISKAAVA 20.2.2019 Osayleiskaavan alueella ei ole valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviä rakennetun kulttuuriympäristön alueita tai yksittäisiä rakennuksia. Osayleiskaava-alueen

Lisätiedot

1(54) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 5A 2. Kunta Kokkola

1(54) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 5A 2. Kunta Kokkola SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 5A 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 5 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo 6.

Lisätiedot

LAUSUNTO TERWARAITTI, SAHANRANTA, VAALA RANTASAUNAN KORJAUSARVIO JA LISÄRAKENTAMISMAHDOLLISUUDET TONTILLE

LAUSUNTO TERWARAITTI, SAHANRANTA, VAALA RANTASAUNAN KORJAUSARVIO JA LISÄRAKENTAMISMAHDOLLISUUDET TONTILLE +358-40-5573581 1 / 3 4.11.2014 LAUSUNTO VAALAN KUNTA - kunnanjohtaja Tytti Määttä - tekninen Juha Airaksinen - aluearkkitehti Harri Lindroos TERWARAITTI, SAHANRANTA, VAALA RANTASAUNAN KORJAUSARVIO JA

Lisätiedot

Kaskinen. muinaisjäännösinventointi 2011

Kaskinen. muinaisjäännösinventointi 2011 1 Kaskinen muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: Kaskisten kaupunki / Airix Ympäristö Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Vanhat kartat... 3 Yleiskartta...

Lisätiedot

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_alue_inventointiraportti.aspx?alu...

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_alue_inventointiraportti.aspx?alu... Sivu 1/7 PAKKI - SATAKUNNAN MUSEO / ALUEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kreulanrannan inventointialue Merjalan rakennushistoriallisesti, maisemallisesti ja elinkeinohistoriallisesti merkittävä tontti jokirannassa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 UUSIKYKÄ III A ASEMAKAAVAN MUUTOS Kohde Asemakaavamuutok-sen tarkoitus Kaavoitus tilanne Asemakaava ja asemakaavan muutos: Uusikylä III A:

Lisätiedot

Ähtäri keskustaajaman osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009

Ähtäri keskustaajaman osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Ähtäri keskustaajaman osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Tapani Rostedt Kustantaja: Pöyry Environment Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartta... 4 Pitäjänkartta

Lisätiedot

Pielavesi Kirkonkylän ranta-alueen historiallisen ajan muinaisjäännösinventointi 2017 Arkistoinventointi

Pielavesi Kirkonkylän ranta-alueen historiallisen ajan muinaisjäännösinventointi 2017 Arkistoinventointi 1 Pielavesi Kirkonkylän ranta-alueen historiallisen ajan muinaisjäännösinventointi 2017 Arkistoinventointi Timo Jussila Tilaaja: Pielaveden kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Lähteet...

Lisätiedot

AK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista

AK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista AK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista 1. Asuintonttien rakennukset 1-519 135 k-m² (tieto citygisistä) 1964 Kuvat eteläisestä julkisivusta ja huoltotiestä,

Lisätiedot

ARVOJEN TIIVISTELMÄ. Hiedanranta - kulttuurihistoriallisten aikakausien kerrostumat HIEDANRANNAN IDEAKILPAILU 2016

ARVOJEN TIIVISTELMÄ. Hiedanranta - kulttuurihistoriallisten aikakausien kerrostumat HIEDANRANNAN IDEAKILPAILU 2016 HIEDANRANNAN IDEAKILPAILU 2016 Hiedanranta - kulttuurihistoriallisten aikakausien kerrostumat ARVOJEN TIIVISTELMÄ Tampereen kaupunki, kaupunkiympäristön kehittäminen, 15.4.2016 Hiedanranta - keskeisimmät

Lisätiedot

Laukaa Laajalahti asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013

Laukaa Laajalahti asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Laukaa Laajalahti asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Inventointi... 3 Valokuvia... 3 Yleiskartta...

Lisätiedot

Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012

Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012 1 Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: FINNMAP Infra Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 4 Vanhat

Lisätiedot

LINJA-AUTOASEMA: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 1(8) 20.3.2014

LINJA-AUTOASEMA: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 1(8) 20.3.2014 TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 20.3.2014 1(8) LINJA-AUTOASEMA: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavamuutos koskee Tornion kaupungin 4. Suensaaren

Lisätiedot

TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohta Rouskutie 1, Oulu RAKENNUSHISTORIASELVITYS. Arkkitehtitoimisto Pia Krogius 2014

TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohta Rouskutie 1, Oulu RAKENNUSHISTORIASELVITYS. Arkkitehtitoimisto Pia Krogius 2014 TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohta Rouskutie 1, Oulu RAKENNUSHISTORIASELVITYS Arkkitehtitoimisto Pia Krogius 2014 SISÄLLYS JOHDANTO Kohde Yllä näkymä tontilta. Etualalla toimistorakennus, takana huoltamorakennus.

Lisätiedot

Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Kalhonkylä, Hartola. Kyläajelu 13.6.2013. Auli hirvonen

Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Kalhonkylä, Hartola. Kyläajelu 13.6.2013. Auli hirvonen KYLÄKÄVELYRAPORTTI 2013 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Kalhonkylä, Hartola Kyläajelu 13.6.2013 Auli hirvonen Kalhon kyläajelu toteutettiin 13.6.2013. Ajelulle oli ennakkoilmoittautuminen. Mukaan mahtui

Lisätiedot

Kylmäniemen kalasataman rakennushistorian inventointi / Esko Puijola

Kylmäniemen kalasataman rakennushistorian inventointi / Esko Puijola Kylmäniemen kalasataman rakennushistorian inventointi 18.10.2011 / Esko Puijola Kalasataman nykyinen rakennuskanta vv verkkovaja 14 km kalamaja 2 pääasiallinen runkorakenne rakentamisvuodet harmaa hirsi

Lisätiedot

Saarijärvi, Multia Soidinmäen tuulipuiston muinaisjäännösinventointi 2013

Saarijärvi, Multia Soidinmäen tuulipuiston muinaisjäännösinventointi 2013 1 Saarijärvi, Multia Soidinmäen tuulipuiston muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Sepänmaa Timo Jussila Tilaaja: Megatuuli Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 5 Liite museoviranomaisille:

Lisätiedot

Härmälä, Pilotinkatu 17

Härmälä, Pilotinkatu 17 Härmälä, Pilotinkatu 17 Alueellinen selvitys Asemakaava nro 8713 28.5.2018 Lentoasema Ote Tampereen kaupungin asemakartasta v. 1926 735 912 Lentoasema Ilmakuva v. 1946 - pientaloalue on rakentunut etelä-lounaisia

Lisätiedot

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_kohde_tiedoteraportti.aspx?kohde_id=206442 Page 1 of 3 Rauman Lyseo, 684-2-203-1 Kuvausaika: 26.3.2013 Kuvausaika: 26.3.2013 Kuvausaika: 26.3.2013 https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_kohde_tiedoteraportti.aspx?kohde_id=206442

Lisätiedot

Harjunpään asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 1 / 6

Harjunpään asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 1 / 6 Harjunpään asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Harjunpään asemakaavan muutos Ulvilan kaupunki, Harjunpään (25.) kaupunginosa, kortteli

Lisätiedot

Hämeenkyrö Kirkonseudun kortteleiden 65, 66 ja 68 alueen sekä Nuutin alueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila

Hämeenkyrö Kirkonseudun kortteleiden 65, 66 ja 68 alueen sekä Nuutin alueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila 1 Hämeenkyrö Kirkonseudun kortteleiden 65, 66 ja 68 alueen sekä Nuutin alueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: Hämeenkyrön kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kuvia...

Lisätiedot

K O H D E I N V E N T O I N T I L O M A K E

K O H D E I N V E N T O I N T I L O M A K E InventointiNro: M200 Sava Kylä / Kaup Osa, Rek Nro: 789-40-0002 Koordinaatit: P: 6737425 Postiosoite Katu: Muurolantie 85A Kohteen kuvaus: Yhteisökodin asuinrivitalo ja hoitolaitos Asuinrakennus / hoitolaitos

Lisätiedot

INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014

INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 INVENTOINTIRAPORTTI Järvenpää Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä Tutkija Vesa

Lisätiedot