AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖ (AVH) JA LIIKUNTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖ (AVH) JA LIIKUNTA"

Transkriptio

1 AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖ (AVH) JA LIIKUNTA AVH voi jättää monenlaisia fyysisiä oireita, jotka vaikeuttavat omaehtoista liikkumista ja toimintakykyä. Sairastumisen myötä yleiskunto on saatava kohenemaan, jotta kuntoutuminen mahdollisimman omatoimiseksi toteutuisi. Liikunta tulee aloittaa mahdollisimman pian AVH:n jälkeen terveyden ylläpitämiseksi, lisäsairauksien ehkäisemiseksi sekä toimintakyvyn palautumiseksi. Liikunnalla ylläpidetään aivojen verenkierron terveyttä. Tähän oppaaseen on koottu tietoa liikunnan merkityksestä, annostelusta sekä mahdollisuuksista. Oppaan suositukset pohjautuvat liikunnan Käypä hoito suositukseen AVH sairastuneille sekä kansainvälisiin terveysliikuntasuosituksiin. Toivottavasti opas tukee sinua omissa tavoitteissasi liikunnan suhteen. Säännöllinen liikunta tukee kuntoutumista Terveysliikunnalla tarkoitetaan kaikkea fyysistä aktiivisuutta, joka ylläpitää tai edistää terveyttä riippumatta liikunnan toteuttamistavoista. Terveysliikunnan tulee olla säännöllistä, riittävän monipuolista, turvallista ja omalle kuntotasolle sopivaa. AVH:n jälkeen liikkuminen voi olla hankalampaa kuin aikaisemmin, koska kehon toiminnoissa on tapahtunut muutoksia. Lihasheikkoudet, mahdolliset tuntopuutokset ja tasapainovaikeudet heijastuvat kävelykykyyn ja kävely vaatii aiempaa enemmän kestävyyskuntoa. Millainen liikkuja sinä olet ja millainen haluaisit olla? Liikuntaa voi harrastaa monella tavalla, omista mieltymyksistä riippuen. Arkiliikkuja puuhailee puutarhassa, kotitöissä ja liikkuu asiointimatkoilla. Luontoliikkuja lähtee ehkä kiikaroimaan metsään eläimiä ja kuntoliikkuja kävelylenkille maastoon tai pelaamaan sulkapalloa. Henkilökohtaiset tavoitteet ja mieltymykset liikkumisen suhteen ovat tärkeitä motivaation ylläpitämisessä. Liikkumattomuus on terveydelle haitallista.

2 Omaehtoisen liikunnan merkitys sairastumisen jälkeen Liikunnalla on suotuisia vaikutuksia AVH- sairastaneen arkielämässä. Sillä on vaikutusta mm. tasapainoon ja kaatumisten ehkäisyyn, mielialaan ja jaksamiseen. Oma kunnon kohottaminen on välttämätöntä, vaikka olisitkin kuntoutuksen piirissä. Sen avulla ehkäistään myös lisäsairauksia. Myös elämänlaatu voi parantua aktiivisuuden ja osallistumisen kautta. Mitä liikunta sinulle merkitsee? Miksi sinun kannattaa liikkua? Voisiko liikkeelle lähtemisesi tavoitteena olla esimerkiksi parempi jaksaminen, unen laadun paraneminen, verenpaineen aleneminen, painonhallinta, luonnosta tai raittiista ilmasta nauttiminen, hyvä seura vai joku muu? Tavoitteeseen pääseminen vaatii ehkä muutoksia elintavoissasi, mutta pienin askelin etenemällä tuloksia taatusti syntyy. Jos liikuntasi on ollut tähän asti kovin vähäistä, valitse tuttu liikuntamuoto ja toteuta sitä säännöllisesi. Voit aloittaa kymmenen minuutin harjoituksilla ja lisätä liikunnan määrää vähitellen. Jokainen askel, minkä otat, on tärkeä! Liikuntaa monipuolisesti ja säännöllisesti Liikunnan hyötyjä saavutetaan, kun liikunta on riittävän monipuolista ja säännöllistä sekä sopivasti kuormittavaa. Toimintakyvyn parantamiseksi AVH:n sairastanut tarvitsee kuntoa kohottavaa kestävyysliikuntaa sekä tasapainoa ja lihasvoimaa kehittävää harjoitusta.

3 Kestävyysliikunta on sellaista, jossa selvästi hengästyy ja jonka kesto on vähintään kymmenen minuuttia. Se parantaa edellytyksiä toipua AVH:sta fyysisesti ja myös psyykkisesti edistämällä mm. sydämen, verisuonten ja keuhkojen kuntoa sekä parantamalla veren rasva- ja sokeritasapainoa. Tiedetään, että erityisesti kävely hidastaa AVH:n oireiden pahenemista, ehkäisee uusia aivoinfarkteja ja muita verenkiertoelinten sairaustapahtumia sekä lisää fyysistä toimintakykyä. Kestävyyskunnon kohenemisesta kertoo mm. kävelynopeuden paraneminen. Liikunnan annostelu tulee suhteuttaa omaan suorituskykyyn siten, että se kuormittaa kohtuullisesti. Kestävyysliikuntaa tulisi toteuttaa vähintään kolmena päivänä viikossa. Päivittäisen liikunta-annoksen (20-60 minuuttia) voi kerätä yhdestä tai useammasta vähintään kymmenen minuutin suorituksesta. Liikunnan määrää ja sen riittävyyttä voi seurata esim. viikon ajalta tukkimiehen kirjanpidolla (yksi viiva = 10 min). Kestävyysliikunnassa oleellista on suurten lihasryhmien aktivointi. Se voi olla esim. kävelyä, pyöräilyä, vesivoimistelua, fyysisesti raskaita koti- ja pihatöitä tai marjastusta. On hyvä, että liikunnassa hengästyy jonkin verran. Rasitus on sopivaa, kun noudattaa sääntöä pitää pystyä puhumaan! Lihasvoimaharjoittelu tulee keskittää suuriin lihasryhmiin ja koko keholle. Erityisesti vatsa-ja selkälihasten sekä reisilihasten voimaa tarvitaan kaikissa päivittäisissä toimissa. Halvauspuolen lihasvoiman vahvistaminen parantaa ryhtiä ja lisää kehon tasapuolista käyttöä. Harjoitusten vaativuus tulee suhteuttaa omaan liikkumiskykyyn ja voimatasoon. Harjoituksia suositellaan tehtäväksi kaksi tai kolme kertaa viikossa. Jotta koko keho tulee huomioiduksi monipuolisesti, tulisi yhden harjoituskerran sisältää 8 10 erilaista liikettä. Kutakin liikettä toistetaan vähintään kertaa. Voimaharjoittelua voi tehdä kuntosalilla, mutta se onnistuu hyvin myös kotona ilman erityisiä välineitä. Esimerkiksi tuolilta nouseminen useita kertoja peräkkäin (30 kertaa) tai portaiden nouseminen on hyvää reisilihasharjoitusta. Tehoa voi lisätä toistojen määrää kasvattamalla tai madaltamalla tuolin korkeutta. Rauhallinen ja rytminen hengitys liikkeiden aikana on hyväksi. Hengityksen pidättäminen voi nostaa liiaksi verenpainetta.

4 Venyttelyillä huolletaan lihaksistoa. AVH:n myötä keho voi tuntua jäykältä ja kankealta. Lihaksiin voi kehittyä ns. spastisuutta, joka aiheuttaa ylimääräistä kireyttä. Lihaksia on vaikea rentouttaa liikkumisen aikana, joten liikkumisen sujuvuus kärsii. Venyttelyjen avulla pidetään yllä ryhtiä, tasapainotetaan kehon symmetriaa / asentoa ja lisätään nivelten liikkuvuutta. Lihaskireyttä voi syntyä sekä liikkumattomuudesta että yksipuolisesta harjoittelusta. Venyttelyjä suositellaan tehtäväksi kaksi-kolme kertaa viikossa. Ne voi toteuttaa muun liikunnan yhteydessä tai vaihtoehtoisesti omana harjoituksenaan lämmittelyliikkeiden jälkeen. AVH-sairastaneen on tärkeää venytellä erityisesti pohkeet, lonkan koukistajat, pakarat, kyljet, rintalihakset ja kyynärvarren koukistajat. Kireitä lihaksia on hyvä venyttää yli 20 sekuntia, jotta lihas ehtii palautua lepopituuteen. Spastisten lihasten rentouttaminen vaatii pitkäkestoisia (30 s 2 min) venytyksiä. Kutakin lihasryhmää tulee venyttää rauhallisesti 2-3 kertaa. Muista venytellä molemmat puolet. Tasapainoa voi parantaa voimaharjoittelulla sekä muulla monipuolisella liikkumisella. Käveleminen epätasaisessa maastossa tai lumen luominen, haravointi ja muut puutarhatyöt ovat erinomaista tasapainoharjoitusta. Liikuntapaikka voi siis löytyä lähempää kuin uskoisikaan - jopa omalta kotipihaltasi. Minulle sopivaa liikuntaa AVH:n jälkeen on lupa liikkua. Kannattaa lähteä liikkeelle, vaikka aikaisempaa liikuntamuotoa et ehkä pääse heti toteuttamaan. Voit kysyä lääkäriltäsi, kuinka kuormittavaa liikuntaa saat harrastaa ja onko tarpeen välttää kokonaan joitakin lajeja. Yleisesti ei suositella kamppailulajeja tai sukeltamista; iskut kaulan tai pään alueelle sekä voimakkaat painevaihtelut eivät ole hyväksi. Liikunnan tulee olla sellaista, josta pidät ja joka sopii omaan elämääsi. Silloin se tuottaa mielihyvää ja kiinnostus liikuntaan säilyy. Liikunnasta voi tulla elämäntapa. Liikuntalajien kirjo on laaja, joten jokaiselle löytyy mielekäs vaihtoehto. Etene pienin askelin kohti tavoitetta ja lisää liikunnan kestoa vähitellen. Muista, että pienillä päivittäisillä päätöksillä saat isoja tuloksia aikaiseksi. Liikunnan aloittaminen kannattaa aina! Tukea liikkumiseen Kunnilla on velvollisuus luoda edellytyksiä asukkaiden liikuntaharrastuksille. Ne tarjoavat liikuntapaikkoja ja järjestävät monipuolista liikuntaa ottaen huomioon myös erityisryhmät. Oman kotikuntasi liikuntamahdollisuuksista saat tietoa mm. kunnan liikunnanohjaajan tai fysioterapeutin kautta. Aivoliiton jäsenyhdistyksillä on liikuntatarjontaa useilla paikkakunnilla. Vertaisryhmässä liikunnan aloittaminen on turvallista ja ryhmässä pääsee myös jakamaan kokemuksiaan muiden sairastuneiden kanssa.

5 Yhdistyksestä voi löytyä liikuntaystävä tai uusi liikuntalaji. Jäsenyhdistysten liikuntatoiminnasta saat lisätietoa Aivoliitosta. Liikunta- tai ulkoiluystävä voi myös löytyä SPR:n tai seurakunnan kautta. Liikunnan mahdollisuudet ovat rajattomat ja moninaiset. Toiminta- ja apuvälineitä on olemassa hyvin paljon. Erilaisten toiminnallisten tukien tehtävänä on helpottaa liikkumista, mikäli lihasten hallinta on heikentynyt esim. polven tai nilkan alueella. Tuen avulla voidaan myös lievittää esimerkiksi olkapääkipua, jos se on harrastuksen esteenä. Fysioterapeutit auttavat näiden tukien tarpeellisuuden arvioinnissa ja sovituksissa. Tukia voi saada kunnan kautta, lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineenä. Liikunnan apuvälineitä voi lainata tai vuokrata joko oman kunnan liikuntatoimen kautta tai soveltavan liikunnan apuvälineitä lainaavista paikoista. Liikunnanohjaaja tai fysioterapeutti opastavat välineiden vuokraamisessa ja käytössä. Soveltavan liikunnan välineitä ovat mm. maastopyörätuoli, pyörät (mm. nojapyörä, kolmipyörä, käsipyörä, tandem), talviliikuntavälineet (mm. laskettelu- ja hiihtokelkka, potkukelkka, luistelutuki), kesävälineet (tandemkävelysauvat, uimakauluri, kajakkikaksikko), pelit ja pelivälineet (mm. kahvapallo keilailuun, boccia pallot, puhallustikka, sisäcurling). Niitä kannattaa rohkeasti kokeilla! Lisää tietoa saa hae mahdollisuuksia esteiden sijaan mieti, mikä voisi helpottaa tavoitteeseen pääsyä (ystävä, apuväline, kotikunnan liikuntatarjonta ja ulkoilumaastot?) kokeile pidä huumori läsnä palkitse itseäsi tuuleta onnistumisille aina ei tarvitse jaksaa hyväksy välillä takapakkeja, huominen on taas parempi LIIKUNNAN RIEMUA!

Liikunta aivoverenkiertohäiriön jälkeen

Liikunta aivoverenkiertohäiriön jälkeen Liikunta aivoverenkiertohäiriön jälkeen Liikunnalla terveyttä Liikunta kohentaa myös aivojen terveyttä. Aivoverenkiertohäiriön (AVH) jälkeen voi tuntua vaikealta lähteä tutulle lenkkipolulle. AVH:n jättämät

Lisätiedot

Liikunta aivoverenkiertohäiriön jälkeen

Liikunta aivoverenkiertohäiriön jälkeen Liikunta aivoverenkiertohäiriön jälkeen 2 Liikunnalla terveyttä Aivoverenkiertohäiriön (AVH) jälkeen voi tuntua vaikealta lähteä tutulle lenkkipolulle. AVH:n jättämät oireet, kuten kehon toispuoleinen

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA LIIKUNTA

HYVINVOINTI JA LIIKUNTA HYVINVOINTI JA LIIKUNTA 20.5.2016 liikuntavastaava Antti Anttonen 1.Yleistä UKK-instituutti tuottaa tutkittuja ja vaikuttavia käytäntöjä liikkumattomuuden vähentämiseen ja terveysliikunnan edistämiseen.

Lisätiedot

PREDIALYYSIPOTILAAN LIIKUNTA

PREDIALYYSIPOTILAAN LIIKUNTA Sisäinen ohje 1 (5) PREDIALYYSIPOTILAAN LIIKUNTA Liikunnan vaikutukset Predialyysivaiheen kokonaisvaltaisessa hoidossa liikunnalla on tärkeä rooli. Säännöllisellä liikunnalla voi vaikuttaa positiivisesti

Lisätiedot

Nivelrikko ja liikunta - Mikä on hyväksi? Hanna Jungman Fysioterapeutti Aluesuunnittelija, Suomen Nivelyhdistys

Nivelrikko ja liikunta - Mikä on hyväksi? Hanna Jungman Fysioterapeutti Aluesuunnittelija, Suomen Nivelyhdistys Nivelrikko ja liikunta - Mikä on hyväksi? Hanna Jungman Fysioterapeutti Aluesuunnittelija, Suomen Nivelyhdistys Liikunta ja tule-sairaudet Lääketieteessä juuri millään ei ole yhtä vahva näyttö kuin liikunnan

Lisätiedot

Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa

Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa Hilkka Virtapohja ja Jari Arokoski Lisätietoa 19.2.2007 Nivelrikon seurauksena lihasvoima heikkenee ja nivel jäykistyy. Nivelrikkopotilaiden

Lisätiedot

Liikunta sydäninfarktin jälkeen

Liikunta sydäninfarktin jälkeen Liikunta sydäninfarktin jälkeen Tämä opas sisältää yleisiä ohjeita liikuntaan sydäninfarktin jälkeen. Jos olet saanut lääkäriltä tai fysioterapeutilta erityisiä ohjeita, noudata niitä. 1 2 Liikunta edistää

Lisätiedot

LONKAN TEKONIVELLEIKKAUS

LONKAN TEKONIVELLEIKKAUS LONKAN TEKONIVELLEIKKAUS FYSIOTERAPIAOPAS OTA TÄMÄ OPAS MUKAAN TULLESSASI LEIKKAUKSEEN KUNTOUTUMISOHJEITA Lonkan tekonivelleikkauksen tarkoituksena on parantaa liikkumis-, työ- ja toimintakykyä sekä vähentää

Lisätiedot

Liikunta on tärkeä osa toimintakykyä. Kuntoutuskoordinaattori, fysioterapeutti Jenni Vuolahti Kotkan kaupunki

Liikunta on tärkeä osa toimintakykyä. Kuntoutuskoordinaattori, fysioterapeutti Jenni Vuolahti Kotkan kaupunki Liikunta on tärkeä osa toimintakykyä Kuntoutuskoordinaattori, fysioterapeutti Jenni Vuolahti Kotkan kaupunki 24.4.2018 Hengityssairaan jumppa 1. Vuorotahti hiihto käsillä + varpaille nousu seisten x10

Lisätiedot

Fyysinen kunto. Terveystieto. Anne Partala

Fyysinen kunto. Terveystieto. Anne Partala Fyysinen kunto Terveystieto Anne Partala Miksi liikuntaa? Keho voi hyvin Aivot voivat hyvin Mieliala pysyy hyvänä Keho ja mieli tasapainottuu Liikunta tuo tyydytystä Yksi hyvinvoinnin peruspilari Ihminen

Lisätiedot

Lonkan nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi

Lonkan nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi Lonkan nivelrikko Potilasohje www.eksote.fi Sisällys Hyvä nivelrikko-oireinen... 3 Nivelrikon vaikutuksia... 3 Tietoa nivelrikosta ja harjoittelun vaikutuksista... 4 Mitä nivelrikko on... 4 Harjoittelulla

Lisätiedot

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011 Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Minun tieni Siksi tahtoisin sanoa sinulle, joka hoidat omaistasi. Rakasta häntä Niin paljon, että rakastat

Lisätiedot

FORMARE 2015. Tulosten tulkinta sekä harjoitusmuotoja ja niiden vaikutukset kehoon

FORMARE 2015. Tulosten tulkinta sekä harjoitusmuotoja ja niiden vaikutukset kehoon FORMARE 2015 Tulosten tulkinta sekä harjoitusmuotoja ja niiden vaikutukset kehoon Yleistä ForMaresta 50 laskutus. Tulee toukokuun aikana. Vastuu tehkää parhaanne, olkaa aktiivisia. Tämä on ainutlaatuinen

Lisätiedot

POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS

POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS POLVEN TEKONIVELLEIKKAUS FYSIOTERAPIAOPAS OTA TÄMÄ OPAS MUKAAN TULLESSASI LEIKKAUKSEEN KUNTOUTUMISOHJEITA Polven tekonivelleikkauksen tarkoituksena on parantaa liikkumis-, työ- ja toimintakykyä sekä vähentää

Lisätiedot

Luuliikuntasuositus lapsille ja kasvaville nuorille. Hypi ja pompi, juokse ja pelaa! Usein ja vauhdikkaasti.

Luuliikuntasuositus lapsille ja kasvaville nuorille. Hypi ja pompi, juokse ja pelaa! Usein ja vauhdikkaasti. lapsille ja kasvaville nuorille Hypi ja pompi, juokse ja pelaa! Usein ja vauhdikkaasti. lapsille ja kasvaville nuorille Liikuntamuodot Lapsilla ja kasvavilla nuorilla tavoitteena on luiden ja lihasten

Lisätiedot

TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT

TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT Oikeat ruokailutottumukset Riittävä lepo Monipuolinen liikunta Miksi pitäisi liikkua? Liikunta pitää kuntoa yllä Liikkuminen on terveyden antaa mielihyvää ja toimintakyvyn kannalta ehkäisee sairauksia

Lisätiedot

Muisti ja liikunta. Iiris Salomaa, ft YAMK

Muisti ja liikunta. Iiris Salomaa, ft YAMK Muisti ja liikunta Iiris Salomaa, ft YAMK 19.4.2016 3.11.2016 Liikunta toimintakykyisyyden edistäjänä Fyysisiä vaikutuksia mm: Selviytyminen päivittäisistä arjen askareista Liikuntakykyisyys: lihasvoima,

Lisätiedot

Hyvän kunnon ja tasapainon tärkeys ikääntyvillä henkilöillä. Työfysioterapeutti Kaija Riento-Lindroos 13.3.2012

Hyvän kunnon ja tasapainon tärkeys ikääntyvillä henkilöillä. Työfysioterapeutti Kaija Riento-Lindroos 13.3.2012 Hyvän kunnon ja tasapainon tärkeys ikääntyvillä henkilöillä Työfysioterapeutti Kaija Riento-Lindroos 13.3.2012 1 Lukuisista ikääntymisen myötä tapahtuvista muutoksista huolimatta ikääntyneet ovat terveempiä

Lisätiedot

ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN

ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN JOHDANNOKSI JOKA NELJÄNNELLÄ SUOMALAISELLA ON JOKIN MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖ MASENNUS ON YKSI KANSASAIRAUKSISTAMME MASENNUS AIHEUTTAA VIREYSTILAN

Lisätiedot

Harjoittelun suunnittelu

Harjoittelun suunnittelu Harjoittelun suunnittelu Helsingin ja Uudenmaan Neuroyhdistys / Naisten kymppi 2017 (@jalosaur) Edupoli - Koulutettu hieroja (2015-2016) Trainer4You - Personal trainer (2015-2016) Fysioterapia AMK (2017-)

Lisätiedot

Wiitaunionin liikuntakysely. Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014.

Wiitaunionin liikuntakysely. Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014. Wiitaunionin liikuntakysely Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014. Wiitaunionin liikuntakyselyssä kartoitettiin Viitasaaren ja Pihtiputaan yli 16-vuotiaiden asukkaiden liikunta-aktiivisuuden

Lisätiedot

Liikkumisesta hyvää oloa

Liikkumisesta hyvää oloa Liikkumisesta hyvää oloa Sisältö Virittäytyminen Miten liikut nykyisin? Terveysliikunnan vaikutusaika Liikunta vaikuttaa nopeasti Huomioi liikkumisessa Huomioi olosuhteet Repullinen ajatuksia Säännöllisen

Lisätiedot

Jos et ole tyytyväinen - saat mahasi takaisin. Matias Ronkainen Terveysliikunnankehittäjä Kainuun Liikunta ry

Jos et ole tyytyväinen - saat mahasi takaisin. Matias Ronkainen Terveysliikunnankehittäjä Kainuun Liikunta ry Jos et ole tyytyväinen - saat mahasi takaisin Matias Ronkainen Terveysliikunnankehittäjä Kainuun Liikunta ry 15 64-vuotiaiden suomalaisten fyysisen aktiivisuuden toteutuminen suhteessa suosituksiin (%)

Lisätiedot

Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten

Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten Venyttely ennaltaehkäisee vaivoja parhaiten Lihaskireys ja alentunut nivelliikkuvuus syntyvät usein kehon yksipuolisesta kuormituksesta, joka pitkään jatkuessaan voi aiheuttaa lihaksiin tasapainohäiriön.

Lisätiedot

ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE

ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE LIHASVOIMA Lihaksen suurin mahdollinen kyky tuottaa voimaa laskee 50 ikävuoden jälkeen noin 1,5 % vuosittain. Edistettäessä aktiivista ja energistä ikääntymistä lihasvoiman

Lisätiedot

LIHASHUOLTO URHEILIJAN OMAT TOIMENPITEET: - tasapainoinen elämänrytmi. Ø päiväjärjestys uni / valvominen, ruokailuajat

LIHASHUOLTO URHEILIJAN OMAT TOIMENPITEET: - tasapainoinen elämänrytmi. Ø päiväjärjestys uni / valvominen, ruokailuajat LIHASHUOLTO Lihashuolto tarkoittaa joukkoa toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on valmistaa urheilijaa suoritukseen ja edistää palautumista harjoituksesta tai kilpailusta. Palautumisella tarkoitetaan fyysisen

Lisätiedot

Liikunta liikuttaa aivoja. Tommi Vasankari UKK-instituutti Aivoliiton juhlaseminaari

Liikunta liikuttaa aivoja. Tommi Vasankari UKK-instituutti Aivoliiton juhlaseminaari Liikunta liikuttaa aivoja Tommi Vasankari UKK-instituutti Aivoliiton juhlaseminaari 22.3.2017 Sisältö Mitä ymmärretään liikunnalla : Fyysinen aktiivisuus Varsinainen liikunta Aivoterveys, johon liikunnalla

Lisätiedot

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet Fysioterapia Lonkan tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala, fysioterapia Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Puhelin 06 415 4939 Sähköposti: etunimi.sukunimi@epshp.fi Fysioterapia 2 (9) Lukijalle

Lisätiedot

VENYTTELYOPAS ÄIJÄT ÄIJÄT ÄIJÄT ÄIJÄT ÄIJÄT ÄIJÄT. HyvinVoivat Äijät. HyvinVoivat Äijät. HyvinVoivat Äijät HYVINVOIVAT HYVINVOIVAT HYVINVOIVAT

VENYTTELYOPAS ÄIJÄT ÄIJÄT ÄIJÄT ÄIJÄT ÄIJÄT ÄIJÄT. HyvinVoivat Äijät. HyvinVoivat Äijät. HyvinVoivat Äijät HYVINVOIVAT HYVINVOIVAT HYVINVOIVAT VENYELYOPAS VENYELYOPAS 1. kaula-, niska- ja hartialihakset 2. käsien ja olkapään lihakset 3. rintalihakset 4. vatsalihakset 5. selkälihakset 6. alavartalon lihakset 7. lantion alueen lihakset KAULA-,

Lisätiedot

Loppuverryttelyn yhteydessä venytysten kesto 15-30 sekuntia per jalka/puoli. *Keskipitkä venytys

Loppuverryttelyn yhteydessä venytysten kesto 15-30 sekuntia per jalka/puoli. *Keskipitkä venytys Johdanto Tässä oppaassa on kuvattu ja esitetty jalkapalloilijan tärkeimpiin lihasryhmiin kohdistuvat venytykset. Tavoitteena on selkeyttää pelaajille ja valmentajille sekä pelaajien vanhemmille mitä venytyksiä

Lisätiedot

Terveysliikunta tähtää TERVEYSKUNNON ylläpitoon: Merkitystä tavallisten ihmisten terveydelle ja selviytymiselle päivittäisistä toimista KESTÄVYYS eli

Terveysliikunta tähtää TERVEYSKUNNON ylläpitoon: Merkitystä tavallisten ihmisten terveydelle ja selviytymiselle päivittäisistä toimista KESTÄVYYS eli TERVEYSLIIKUNNAKSI KUTSUTAAN SÄÄNNÖLLISTÄ FYYSISTÄ AKTIIVISUUTTA, JOKA TUOTTAA SELVÄÄ TERVEYSHYÖTYÄ (passiivisiin elintapoihin verrattuna) ILMAN LIIKUNTAAN LIITTYVIÄ MAHDOLLISIA RISKEJÄ Arki- eli hyötyliikunta

Lisätiedot

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet Fysioterapia Lonkan tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Puhelin vaihde 06 415 4111 Faksi 06 415 4351 Sähköposti: etunimi.sukunimi@epshp.fi Ähtärin sairaala

Lisätiedot

Liikuntakoneiston huolto

Liikuntakoneiston huolto Liikuntakoneiston huolto Lihakset kaipaavat vahvistamisen lisäksi myös huoltoa. Huolla liikuntakoneistoasi säännöllisin venytyksin ja liikkuvuusharjoituksin. Sisällytä huoltoa jokaiseen harjoitukseesi

Lisätiedot

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET Ojenna toinen jalka suoraksi eteen ja pidä toinen jalka koukistettuna vieressä. Nojaa ylävartaloa eteen kohti venytettävää jalkaa. Pidä selkä suorana.tunne

Lisätiedot

Senioreiden liikunta ja fyysisen toimintakyvyn ylläpito 4.11.2014. Elina Karvinen, toimialapäällikkö Ikäinstituutti www.voimaavanhuuteen.

Senioreiden liikunta ja fyysisen toimintakyvyn ylläpito 4.11.2014. Elina Karvinen, toimialapäällikkö Ikäinstituutti www.voimaavanhuuteen. Senioreiden liikunta ja fyysisen toimintakyvyn ylläpito 4.11.2014 Elina Karvinen, toimialapäällikkö Ikäinstituutti www.voimaavanhuuteen.fi Ikääntymisen vaikutuksia kuntoon ja terveyteen Lihasten massa

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen

VENYTTELYOHJE EVU - 00. Mika Laaksonen VENYTTELYOHJE EVU - 00 Mika Laaksonen MIKSI ON HYVÄ VENYTELLÄ PELIEN JA HARJOITUSTEN JÄLKEEN? Kova harjoittelu ja treeni kiristävät lihaksia, jos venyttely laiminlyödään. Näin lihakset väsyvät nopeammin

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet Fysioterapia Lonkan tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala, fysioterapia Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Puhelin 06 415 4939 Sähköposti: etunimi.sukunimi@epshp.fi Fysioterapia 2 (11) Lukijalle

Lisätiedot

LIIKUNTASUUNNITELMA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti

LIIKUNTASUUNNITELMA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti LIIKUNTASUUNNITELMA Kotka 29.9.2015 Anni Pentti Liikuntasuunnitelma kotihoidossa Suunnitelma asiakkaan liikkumiskyvyn ja fyysisen toimintakyvyn ylläpitämisestä ja parantamisesta Suunnitelmaan kirjataan

Lisätiedot

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm.

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm. Liikkuvuuden kehittäminen Venyttelyn merkitys koripalloilijalle voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: Valmistava venyttely: suoritetaan ennen harjoitusta tai peliä! Valmistavassa venyttelyssä avataan

Lisätiedot

Taustatietolomake. Yhteystiedot: MUUTA HUOMIOITAVAA: NIMI: SYNT.AIKA: KATUOSOITE: POSTINRO JA PAIKKAKUNTA: PUHELIN TYÖ: PUHELIN KOTI: GSM: SÄHKÖPOSTI:

Taustatietolomake. Yhteystiedot: MUUTA HUOMIOITAVAA: NIMI: SYNT.AIKA: KATUOSOITE: POSTINRO JA PAIKKAKUNTA: PUHELIN TYÖ: PUHELIN KOTI: GSM: SÄHKÖPOSTI: Taustatietolomake Yhteystiedot: NIMI: SYNT.AIKA: KATUOSOITE: POSTINRO JA PAIKKAKUNTA: PUHELIN TYÖ: PUHELIN KOTI: GSM: SÄHKÖPOSTI: PITUUS/PAINO: MUUTA HUOMIOITAVAA: 1 Liikuntahistoria ❶ Arvioi yleinen liikunnan

Lisätiedot

LIIKUNTASUOSITUKSET CP- VAMMAISTEN AIKUISTEN OMAN KUNNON YLLÄPITÄMISEEN

LIIKUNTASUOSITUKSET CP- VAMMAISTEN AIKUISTEN OMAN KUNNON YLLÄPITÄMISEEN LIIKUNTASUOSITUKSET CP- VAMMAISTEN AIKUISTEN OMAN KUNNON YLLÄPITÄMISEEN Kuva: Invalidiliitto ry, Lahden kuntoutuskeskus Tekijät: Maria Iskala ja Marianne Nieminen Fysioterapian koulutusohjelma, Tampereen

Lisätiedot

ALOITTELIJAN KUNTOSALIOPAS

ALOITTELIJAN KUNTOSALIOPAS ALOITTELIJAN KUNTOSALIOPAS JOHDANTO Tämä opas on tarkoitettu sinulle, joka haluat aloittaa kuntosaliharjoittelun. Opas sisältää tietoa, jota tarvitset harjoitellaksesi tehokkaasti, turvallisesti ja tavoitteellisesti.

Lisätiedot

määrittelyä Fyysinen aktiivisuus kattaa kaiken lihasten tahdonalaisen energiankulutusta lisäävän toiminnan. Liikunta on osa fyysistä aktiivisuutta.

määrittelyä Fyysinen aktiivisuus kattaa kaiken lihasten tahdonalaisen energiankulutusta lisäävän toiminnan. Liikunta on osa fyysistä aktiivisuutta. Käsitteiden määrittelyä Aerobinen kunto tarkoittaa kestävyyskuntoa eli hengitys- ja verenkiertoelimistön kykyä kuljettaa energiaa ja happea pitkäkestoisen suorituksen aikana. Arkiliikunta tarkoittaa arkielämän

Lisätiedot

Liikunta ja terveys. Esitelmä 17.3.2011 Vanajaveden Rotaryklubi Lähde: Käypä hoito suositus: Aikuisten Liikunta.

Liikunta ja terveys. Esitelmä 17.3.2011 Vanajaveden Rotaryklubi Lähde: Käypä hoito suositus: Aikuisten Liikunta. Liikunta ja terveys Esitelmä 17.3.2011 Vanajaveden Rotaryklubi Lähde: Käypä hoito suositus: Aikuisten Liikunta. Sairauksien ehkäisy, hoito ja kuntoutus liikunnan avulla 2-tyypin diabetes Kohonnut verenpaine

Lisätiedot

Itsensä tuntemisen ja johtamisen -kurssi Liikunta, istuminen ja ergonomia Vastaava fysioterapeutti Kati Kauppala

Itsensä tuntemisen ja johtamisen -kurssi Liikunta, istuminen ja ergonomia Vastaava fysioterapeutti Kati Kauppala Itsensä tuntemisen ja johtamisen -kurssi Liikunta, istuminen ja ergonomia 9.3.2017 Vastaava fysioterapeutti Kati Kauppala Sisältö: 1) Liikunnan vaikutus hyvinvointiin 2) Istumisen haitallisuus 3) Hyvä

Lisätiedot

TEHOKAS TAUKO - Taukoliikuntaopas päiväkodin työntekijöille

TEHOKAS TAUKO - Taukoliikuntaopas päiväkodin työntekijöille TEHOKAS TAUKO - Taukoliikuntaopas päiväkodin työntekijöille SISÄLTÖ LUKIJALLE 4 TEHOKAS TAUKO 5 Milloin taukoliikuntaa? 6 Virkistävä tauko 6 Rentouttava tauko 8 LUKIJALLE Lyhyt taukoliikuntahetki työn

Lisätiedot

Selkäyhdistysten liikuntaryhmien toiminnan periaatteet. Liikuntavastaavan tehtävät

Selkäyhdistysten liikuntaryhmien toiminnan periaatteet. Liikuntavastaavan tehtävät Selkäyhdistysten liikuntaryhmien toiminnan periaatteet Liikuntavastaavan tehtävät 2 1. LIIKUNNAN MERKITYS SELKÄKIVUN HOIDOSSA LIIKUNTA JA SELKÄ Liikunta on tärkeää selälle. Sopivasti annosteltu liikunta

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA Kotka 29.9.2015 Anni Pentti Ikäihmisten kuntoutus = Geriatrinen kuntoutus Laaja-alaista, kokonaisvaltaista kuntoutusta Ymmärretään ihmisen normaali ikääntyminen

Lisätiedot

TE01 Koontimateriaali. Terveysliikunta ja kunnon kehittämisen periaatteet

TE01 Koontimateriaali. Terveysliikunta ja kunnon kehittämisen periaatteet TE01 Koontimateriaali Terveysliikunta ja kunnon kehittämisen periaatteet 6 TERVEYSLIIKUNTA sivut 65 73 2 Terveysliikunta terveyskunnon osa-alueet ja niiden kehittäminen? liikunnan motiivit ja niitä selittävät

Lisätiedot

HARJOITUSOHJELMA SENIOR SPORT LAITTEISTOLLE IKÄÄNTYNEIDEN KAATUMISTEN EHKÄISEMISEKSI

HARJOITUSOHJELMA SENIOR SPORT LAITTEISTOLLE IKÄÄNTYNEIDEN KAATUMISTEN EHKÄISEMISEKSI HARJOITUSOHJELMA SENIOR SPORT LAITTEISTOLLE IKÄÄNTYNEIDEN KAATUMISTEN EHKÄISEMISEKSI Eeva-Maija Puominen Jonna Sarajärvi Fysioterapeuttiopiskelijat 2014 JOHDANTO Lappset Group Oy:n ikääntyneille suunnattu

Lisätiedot

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 OSALLISTUJAT Viimeisin Energiatesti 1.8.2014 +0% 100% Energiatestiin kutsuttiin 10 henkilöä, joista testiin osallistui 10. Osallistumisprosentti oli 100 %. Osallistumisprosentin

Lisätiedot

Polven nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi

Polven nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi Polven nivelrikko Potilasohje www.eksote.fi Sisällys Hyvä nivelrikko-oireinen... 3 Nivelrikon vaikutuksia... 3 Tietoa nivelrikosta ja harjoittelun vaikutuksista... 4 Mitä nivelrikko on... 4 Harjoittelulla

Lisätiedot

TerveysInfo. Afasia Tietoa afasiasta, keinoja keskustelun tukemiseen, tietoa puheterapiasta ja vertaistuesta.

TerveysInfo. Afasia Tietoa afasiasta, keinoja keskustelun tukemiseen, tietoa puheterapiasta ja vertaistuesta. TerveysInfo Ta hand om din hjärna En stroke uppstår sällan utan någon tydlig riskfaktor. Ju fler riskfaktorer du har samtidigt, desto större är risken att du drabbas. Vad kan du göra för att minska risken

Lisätiedot

Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Lääkärin rooli toimintakykyä tukevan ja edistävän työn korostamisessa Kunnon Hoitaja koulutus kaipaa tuekseen laajan organisaation tuen

Lisätiedot

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Mika Vuori Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen KKI-päivät/ Laatua liikunnan palveluketjuun 18.3.2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen ydinprosessin palvelutilaukset (Tilinpäätösennuste 2014) ennaltaehkäisevät

Lisätiedot

Innostu liikkeelle Järvenpään kaupunki Tiina kuronen

Innostu liikkeelle Järvenpään kaupunki Tiina kuronen Innostu liikkeelle Järvenpään kaupunki Tiina kuronen 1.10.2015 Arvot ja niiden mukaan eläminen Mitkä asiat ovat sinulle kaikista tärkeimpiä? Elätkö ja teetkö arvojesi mukaisia valintoja? Toimitko arvojesi

Lisätiedot

Liikuntakysely. 1. Sukupuoli. 2. Kotikunta. 3. Syntymävuosi. 4. Koulutustaso. Vastaajien määrä: 480. Vastaajien määrä: 480

Liikuntakysely. 1. Sukupuoli. 2. Kotikunta. 3. Syntymävuosi. 4. Koulutustaso. Vastaajien määrä: 480. Vastaajien määrä: 480 Liikuntakysely 1. Sukupuoli 2. Kotikunta 3. Syntymävuosi Keski-ikä 46,2 4. Koulutustaso 5. Työtilanne ja ammatti 6. Kuinka suuren osan päivittäisestä valveillaoloajasta vietät oman arviosi mukaan passiivisesti

Lisätiedot

Kunto-ohjelma amputoiduille

Kunto-ohjelma amputoiduille Kunto-ohjelma amputoiduille Yleistä harjoituksista Tässä kirjasessa esitellään harjoitukset, joista kuntoutuksesi alkaa proteesin sovituksen jälkeen. Harjoitukset voi tehdä proteesin kanssa tai ilman

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTA SYKSY 2007 ILMOITTAUTUMINEN Harjula-keskuksen toimistoon 20.8.2007 alkaen klo 8-15.30: puh. (03) 8725 130 Ilmoittaudu nyt! HARJULAN KUNTOUTUS Liikuntaryhmiemme tavoitteena on ikääntyvien

Lisätiedot

Liikuntakysely. 1. Sukupuoli. 2. Kotikunta. 3. Syntymävuosi. 4. Koulutustaso. Vastaajien määrä: 288. Vastaajien määrä: 288

Liikuntakysely. 1. Sukupuoli. 2. Kotikunta. 3. Syntymävuosi. 4. Koulutustaso. Vastaajien määrä: 288. Vastaajien määrä: 288 Liikuntakysely 1. Sukupuoli 2. Kotikunta 3. Syntymävuosi Keski-ikä 44,84 4. Koulutustaso 5. Työtilanne ja ammatti 6. Kuinka suuren osan päivittäisestä valveillaoloajasta vietät oman arviosi mukaan passiivisesti

Lisätiedot

Itsensä tuntemisen ja johtamisen -kurssi Liikunta, istuminen ja ergonomia 17.3.2016. Vastaava fysioterapeutti Kati Kauppala

Itsensä tuntemisen ja johtamisen -kurssi Liikunta, istuminen ja ergonomia 17.3.2016. Vastaava fysioterapeutti Kati Kauppala Itsensä tuntemisen ja johtamisen -kurssi Liikunta, istuminen ja ergonomia 17.3.2016 Vastaava fysioterapeutti Kati Kauppala Sisältö: 1) Liikunnan vaikutus hyvinvointiin 2) Istumisen vaarat 3) Hyvä ergonomia

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE B-juniorit

VENYTTELYOHJE B-juniorit VENYTTELYOHJE B-juniorit Venyttelyn perusteet: Toisin kuin yleensä uskotaan, lihasta voidaan venyttää myös ennen tai jälkeen raskaan suorituksen. Venyttelyn ja lihaksen venyttämisen kesto riippuu siitä,

Lisätiedot

klo 10:00 Ryhmän omaa aikaa

klo 10:00 Ryhmän omaa aikaa Voimaa vertaisuudesta 13.-18.3.2015 Suomen Parkinsonliitto -11:30 Lempeää liikuntaa Liikelaajuuksilla tasapainoa aikaa 12:00 lounas 12:00 lounas 12:15 lounas 12:15 lounas 11:15 lounas Ravinto osana itsehoitoa.

Lisätiedot

Exercise Guide FIN A.fh8 2/12/02 18:31 Page 1 KUNNON LIIKUNTAOP KUNNON LIIKUNT AS

Exercise Guide FIN A.fh8 2/12/02 18:31 Page 1 KUNNON LIIKUNTAOP KUNNON LIIKUNT AS KUNNON LIIKUNTAOPAS TURVALLISUUTESI VUOKSI Vähentääksesi liikunnan riskejä, noudata seuraavia neuvoja, varsinkin, jos olet aloittamassa säännöllistä liikuntaa pidemmän tauon jälkeen. Ennen säännöllisen

Lisätiedot

Polven tekonivel. Fysioterapiaohjeet

Polven tekonivel. Fysioterapiaohjeet Fysioterapia Polven tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Ähtärin sairaala Sairaalantie 4 E 63700 Ähtäri Puhelinvaihde 06 415 4939 Faksi 06 415 4351 Puhelin

Lisätiedot

Lasten urheilun tärkeät asiat

Lasten urheilun tärkeät asiat Lasten urheilun tärkeät asiat 1) Pohdi itsenäisesti, mitkä arvot *) ohjaavat sinun toimintaasi työskennellessäsi lasten ohjaajana ja valmentajana. 2) Kirjoita yksi asia per tarralappu *) Meille jokaiselle

Lisätiedot

13h 29min Energiaindeksisi on erittäin hyvä! Hyvä fyysinen kuntosi antaa sinulle energiaa sekä tehokkaaseen työpäivään että virkistävään vapaaaikaan.

13h 29min Energiaindeksisi on erittäin hyvä! Hyvä fyysinen kuntosi antaa sinulle energiaa sekä tehokkaaseen työpäivään että virkistävään vapaaaikaan. ENERGIAINDEKSI 22.08.2014 lotta laturi 13h 29min Energiaindeksisi on erittäin hyvä! Hyvä fyysinen kuntosi antaa sinulle energiaa sekä tehokkaaseen työpäivään että virkistävään vapaaaikaan. Stressitaso

Lisätiedot

LIIKUNNASTA HYVÄÄ OLOA RASKAUTEEN

LIIKUNNASTA HYVÄÄ OLOA RASKAUTEEN LIIKUNNASTA HYVÄÄ OLOA RASKAUTEEN Useimmiten raskaus ei ole este vaan hyvä syy säännölliseen liikkumiseen. Säännöllisellä liikunnalla on monia terveyttä edistäviä vaikutuksia. Liikunnan tarkoitus on parantaa

Lisätiedot

Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan eriytyneitä ja tilanteeseen sopivia harjoitteita sekä riittävän kuormittavaa, säännöllistä ja useamman kuukauden

Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan eriytyneitä ja tilanteeseen sopivia harjoitteita sekä riittävän kuormittavaa, säännöllistä ja useamman kuukauden 1 2 Niskavaivojen pitkittyessä fyysinen harjoittelu on tärkeää. Esimerkiksi lihasten jännittämisen vuoksi verenkierto voi olla paikallisesti heikentynyt, jolloin lihakset eivät saa riittävästi happea eivätkä

Lisätiedot

Polven tekonivel. Fysioterapiaohjeet

Polven tekonivel. Fysioterapiaohjeet Fysioterapia Potilasohje Polven tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Puhelin 06 415 4939 Sähköposti: etunimi.sukunimi(at)epshp.fi Fysioterapia 2 (9) Lukijalle

Lisätiedot

Käytä sitä kättä. Opas pareettisen yläraajan terapeuttiseen harjoitteluun. Lisätietoa: www.aivoliitto.fi www.sydänliitto.fi. www.kaypahoito.

Käytä sitä kättä. Opas pareettisen yläraajan terapeuttiseen harjoitteluun. Lisätietoa: www.aivoliitto.fi www.sydänliitto.fi. www.kaypahoito. Oppaan ovat tuottaneet fysioterapeuttiopiskelijat Lasse Hytönen ja Petteri Lemmetyinen opinnäytetyönä Mikkelin Ammattikorkeakoulussa Savonlinnassa yhteistyössä Kruunupuisto Punkaharjun Kuntoutuskeskuksen

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

Lonkan pinnoitetekonivelleikkaus. Fysioterapiaohjeet

Lonkan pinnoitetekonivelleikkaus. Fysioterapiaohjeet Lonkan pinnoitetekonivelleikkaus Fysioterapiaohjeet LONKAN PINNOITETEKONIVELLEIKKAUKSEN JÄLKEINEN KUNTOUTUS Lonkan pinnoitetekonivelleikkauksen tarkoituksena on parantaa liikkumis-, työ- ja toimintakykyä

Lisätiedot

19627430.00 SWE/FIN A FIN HELPPO TIE HYVÄÄN KUNTOON

19627430.00 SWE/FIN A FIN HELPPO TIE HYVÄÄN KUNTOON HELPPO TIE HYVÄÄN KUNTOON 19627430.00 SWE/FIN A FIN SISÄLLYS 1. Syke opastaa liikkumaan oikein... 3 2. Monipuoliset käyttövaihtoehdot... 4 3. Tavoitesykealue... 6 4. Oikein suoritettu liikuntakerta...

Lisätiedot

6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan.

6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan. ENERGIAINDEKSI 23.01.2014 EEMELI ESIMERKKI 6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan. Stressitaso - Vireystila + Aerobinen

Lisätiedot

Puolustusvoimat puolustusvoimien kuntotestit 2011

Puolustusvoimat puolustusvoimien kuntotestit 2011 Puolustusvoimat puolustusvoimien kuntotestit 2011 Kuntotestit puolustusvoimissa Kuntotestit antavat yhdessä terveystarkastusten kanssa hyvän kuvan henkilön terveydentilasta ja fyysisestä kunnosta sekä

Lisätiedot

Liikunnan merkitys ammattiin opiskelussa ja työelämässä

Liikunnan merkitys ammattiin opiskelussa ja työelämässä Hyvinvointia työstä Liikunnan merkitys ammattiin opiskelussa ja työelämässä Mikko Nykänen, tutkija 30.1.2017 2 Työkyky Työkyky on työn kuormitustekijöiden ja vaatimusten sekä ihmisen toimintakyvyn/voimavarojen

Lisätiedot

Iloisia harjoitteluhetkiä!

Iloisia harjoitteluhetkiä! Tämä opas on tehty tukemaan kotona tapahtuvaa liikuntaharjoittelua. Se sisältää osiot lihaskunto-, liikkuvuus ja tasapainoharjoittelusta. Liikkeet ja harjoitteet on valittu siten, että ne pystytään suorittamaan

Lisätiedot

Ohjeita liikunnanohjaajille. Katri Pöllänen, Projektityöntekijä, Monaliiku ry

Ohjeita liikunnanohjaajille. Katri Pöllänen, Projektityöntekijä, Monaliiku ry Ohjeita liikunnanohjaajille Katri Pöllänen, Projektityöntekijä, Monaliiku ry Ohjeet 1. Suunnittele tunnit hyvin 2. Toteutus: Suunnitelman mukaan, mutta joustavasti 3. Selitä mitä tehdään ja miksi 4. Liikutaan

Lisätiedot

Turvaa tulevaisuutesi liikkumalla Tapaturmapäivä 13.5.2011

Turvaa tulevaisuutesi liikkumalla Tapaturmapäivä 13.5.2011 Turvaa tulevaisuutesi liikkumalla Tapaturmapäivä 13.5.211 Pauliina Husu TtT, tutkija UKK-instituutti, Terveysliikuntayksikkö 16.5.211 1 Lasten ja nuorten vapaa-ajan liikunnan riittävyys. Suomalaisten

Lisätiedot

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä V Valtakunnallinen kansanterveyspäivä 15.1.2009 Helsinki Tuija Tammelin Erikoistutkija, FT, LitM Työterveyslaitos, Oulu Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus,

Lisätiedot

JAKSAMISEN EVÄÄT. Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö

JAKSAMISEN EVÄÄT. Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö JAKSAMISEN EVÄÄT Pekka Pulkkinen, Vierumäen Liikunta- ja Terveysklinikan testauspäällikkö TYÖHYVINVOINTI JA TUOTTAVUUS (PLUS) Hyväkuntoinen henkilöstö Hyvä osaaminen, kehittämisinto Henkilöstön korkea

Lisätiedot

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi!

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Työkykypassi Jotain yleistä tekstiä työkykypassista? Suoritukset Liikunta (40 h) Terveys (40 h) Työvalmiudet (40 h) Kiinnostukset

Lisätiedot

Ryhmästä lisävoimaa liikuntaharrastuksen aloittamiseen!

Ryhmästä lisävoimaa liikuntaharrastuksen aloittamiseen! Ryhmästä lisävoimaa liikuntaharrastuksen aloittamiseen! Aluesihteeri Veijo Kivistö Aivoliitto ry p. 040 5430 009 sp. veijo.kivisto@aivoliitto.fi Aivoliitto ry Suomen Parkinson-liitto ry Suomen Parkinson-liitto

Lisätiedot

Ideoita liikuntaneuvontaan

Ideoita liikuntaneuvontaan Ideoita liikuntaneuvontaan Eira Taulaniemi, liikuntasuunnittelija, fysioterapeutti Suomen Diabetesliitto ry Diabetesosaaja 2018 23.-24.1.2018 Diabetes ja liikunta Tyypin 1 diabetes Tyypin 2 diabetes Insuliini

Lisätiedot

Kuntokuu. Liiku, osallistu ja voita!

Kuntokuu. Liiku, osallistu ja voita! Liiku, osallistu ja voita! Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n t ovat helmikuu ja syyskuu. Tavoitteena on saada VAU:n jäsenet kuntoilun pariin niin talvella kuin syksylläkin. Raikkaista syys- ja

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä siitä voi olla seurauksena

Lisätiedot

suhteessa suosituksiin?

suhteessa suosituksiin? Nuori Suomi liikunnasta syrjäytyneet asiantuntijaryhmä tij - työkokous k 1.12.200912 2009 Vantaa Miten lapset ja nuoret liikkuvat suhteessa suosituksiin? Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES-tutkimuskeskus

Lisätiedot

Liikkuvuus ja stabiliteetti. 2.1. Koripalloharjoittelun tukitoimet

Liikkuvuus ja stabiliteetti. 2.1. Koripalloharjoittelun tukitoimet Liikkuvuus ja stabiliteetti 2.1. Koripalloharjoittelun tukitoimet Liikkuvuus Liikkuvuuden määrittelyä Kykyä tehdä mahdollisimman laajoja liikkeitä joko omin voimin tai jonkin ulkoisen voiman avustamana

Lisätiedot

TIETOA HARJOITTELUSTA

TIETOA HARJOITTELUSTA TIETOA HARJOITTELUSTA Tämä harjoitusohjelma sopii henkilöille, joilla ei ole taustaa juoksuharjoittelusta. Henkilöt haluavat valmistautua turvallisesti Operaatio 21.1 juoksuun periaatteella juosten läpi.

Lisätiedot

REIPPAASTI KOHTI TURVALLISTA TALVEA

REIPPAASTI KOHTI TURVALLISTA TALVEA REIPPAASTI KOHTI TURVALLISTA TALVEA LIIKU PYSYT PYSTYSSÄ; Kotiharjoittelulla on helppo aloittaa; paranna lihasvoimaa ja tasapainoa Terveysliikuntaa voi harrastaa yksin tai yhdessä HUOMIOI JALKINEET JA

Lisätiedot

Lappset SENIORIPUISTO

Lappset SENIORIPUISTO Lappset SENIORIPUISTO Suomen Terveysliikuntainstituutti Oy Kun me lakkaamme liikkumasta, se ei johdu siitä, että vanhenemme, vaan vanhenemme sen takia, että lakkaamme liikkumasta. -Lauri Tahko Pihkala,

Lisätiedot

ME-kävely - kannustiko liikkumaan enemmän?

ME-kävely - kannustiko liikkumaan enemmän? ME-kävely - kannustiko liikkumaan enemmän? Hyvän hoidon puolesta maailmanennätyskävely oli Suomen Reumaliiton ja Roche Oy:n yhteinen hanke Hanke koostui Suomen Reumaliiton paikallisyhdistysten liikuntavastaavien

Lisätiedot

Harjoituksia nivelrikkopotilaalle

Harjoituksia nivelrikkopotilaalle Harjoituksia nivelrikkopotilaalle www.parempaaelamaa.fi/kipu Lonkat ja polvet Lihasvoima Asetu kylkimakuulle Nosta hitaasti ylempi jalka ilmaan ja tuo se hitaasti takaisin alas Toista 5 10 kertaa kummallakin

Lisätiedot

Move! Miten meidän yhteisössä? Valtakunnallinen Move- kiertue 2015 Liikuntakasvatuksen laitos

Move! Miten meidän yhteisössä? Valtakunnallinen Move- kiertue 2015 Liikuntakasvatuksen laitos Move! Miten meidän yhteisössä? Valtakunnallinen Move- kiertue 2015 Liikuntakasvatuksen laitos Kenelle Move! on tehty Oppilaalle Terveyden- huoltoon Move! Opettajalle Kotiin Koululle Move! pähkinänkuoressa

Lisätiedot

TerveysInfo. Haluatko isot lihakset tai pienemmän rasvaprosentin keinolla millä hyvänsä? Tietoa kuntoilijoiden dopingaineiden käytöstä.

TerveysInfo. Haluatko isot lihakset tai pienemmän rasvaprosentin keinolla millä hyvänsä? Tietoa kuntoilijoiden dopingaineiden käytöstä. TerveysInfo kuntoilijat Aitakävelykoulu Aitakävely on levinnyt yleisurheilusta monen muun urheilulajin käyttöön, kun on huomattu harjoitteiden mahdollisuudet erityisesti lantion seudun liikkuvuuden, yleisen

Lisätiedot

JALKAPALLOILIJOIDEN VENYTTELYOHJEET

JALKAPALLOILIJOIDEN VENYTTELYOHJEET JALKAPALLOILIJOIDEN VENYTTELYOHJEET MIKSI VENYTELLÄ? Notkeus on fyysisen kunnon osatekijä ja tärkeä osa jalkapalloilijan lihastasapainon ylläpitoa. Lihas koostuu lihaksen massasta ja jänteistä joiden avulla

Lisätiedot

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet Miksi lapset tarvitsevat liikuntaa? Selviytyäkseen jokapäiväisen elämän tarpeista ja vaatimuksista Päivittäisen hyvinvoinnin tueksi Saavuttaakseen uusien asioiden oppimiseen vaadittavia edellytyksiä Terveyden

Lisätiedot

Venyy Vanuu Outin venyttelyvinkit

Venyy Vanuu Outin venyttelyvinkit Venyy Vanuu Outin venyttelyvinkit Outi Parkatti Venyy vanuu eli Outin venyttelyvinkit 15.11.2010 Tässä venyttelyjen vinkkikokoelmassa et näe venytystä, jossa selällään ollen nostetaan jalat kohti kattoa

Lisätiedot