Kymenlaakson Osakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kymenlaakson Osakunta"

Transkriptio

1 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2014 PÖYTÄKIRJA Aika klo 18:00 Paikka Patolassa, Sinin kotona Läsnä 9 hallituksen jäsentä ja 1 osakuntalainen Jenni-Maria Käki, hallituksen pj Joonas Ollila, kuraattori Tiina Heikkilä, sihteeri Pasi Pykälistö, taloudenhoitaja Saila Kainulainen Sini Leppänen Aapo Jussila Maaria Haavisto Joni Mäkelä Joni Salo 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18: Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen Esityslista hyväksyttiin. 4. Hallituksen järjestäytyminen Hallituksen jäsenet vaihtoivat kuulumisia ja kertoivat tavoitteistaan tälle vuodelle hallituksessa. Sovittiin, että yli minuutin myöhästyminen hallituksen puheenjohtajan kellon mukaan tai ilmoittamaton poissaolo aiheuttaa kakkusanktion. Henkilön on tällöin tuotava jotain hyvää syötävää seuraavaan kokoukseen. Osakunnan Facebook-ryhmä on ensisijaisesti keskustelua eikä päätöksentekoa varten. Jos kuitenkin tulee tarve tehdä äkillisiä päätöksiä, tulee jokaisen ryhmän jäsenen ilmaista mielipiteensä kirjallisesti päätettävästä asiasta. Osakunnan sähköpostilistaa tulee käyttää harkiten, eikä sinne tule lähettää turhia viestejä. Hallituksen listalle lähettäminen on vapaampaa. Viestien listalle pääsy on lähettäjän vastuulla.

2 5. Ilmoitusasiat Saapunut posti: Osakunta on saanut joulukortteja Teknologföreningeniltä, Karjalaiselta Osakunnalta, Satakuntalaiselta Osakunnalta ja Pohjois-Pohjalaiselta osakunnalta, sekä sähköisen tervehdyksen Yliopiston farmasiakunnalta. Vuosijuhlakutsuja on saapunut Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan 107. vuosijuhlaan, Yliopiston farmasiakunnan 126. vuosijuhlaan, Karjalaisen Osakunnan 109. vuosijuhlaan ja Eläinlääketieteen kandidaattiyhdistyksen 68. vuosijuhlaan. Kotkan kaupungilta ilmoitus, että kaupunki on varannut 500 vuoden 2014 budjettiinsa KyOn tukemiseen. Menneet tapahtumat: HTK:n siivouspäivä (3 kyolaista) Tapanintanssit (Kouvolassa 13 ja Kotkassa 9 kyolaista) 6. Talous Tukipolitiikan perusperiaatteet Taloudenhoitaja esitteli tekemiään muutoksia. Hallitus keskusteli sanamuodoista. Päätettiin korjata hyppivä numerointi, poistaa turha toisto "Osakunnan taloudellisen tilanteen mukaan" kohdista 1, 3 ja 4. Muutettiin kilometrikorvaus samaksi kuin HY:llä, eli vanha 20snt/km nostettiin 23snt/km. Hyväksyttiin asiakirja näillä muutoksilla esitettäväksi Osakunnan kokoukselle. Talousohjesäännön muutos Taloudenhoitaja esitteli asiakirjaan tekemiään muutoksia. Päätettiin muuttaa kohdan 9 kummallinen lause ymmärrettävämmäksi ja nykyaikaisemmaksi. Hyväksyttiin asiakirja tällä muutoksella vietäväksi Osakunnan kokoukseen. Taloudesta muuta Erääntyviä laskuja on maksettu. Vuoden 2013 isäntä on maksanut isännänvelan taloudenhoitajalle. Kokouksissa kiertäneestä hyväntekeväisyyskassasta tilittyi 63 Kymenlaakson Ensi- ja turvakotiyhdistykselle. Taloudenhoitaja on tilittänyt 839 käteisvaroja Osakunnan tilille. Tilillä on tällä hetkellä n Vuoden 2013 tase on alustavasti HTK-asiat HTK:n talousarvio HTK-edustaja kertoi talousarviosta tarkemmin.

3 Keskusteltiin viime vuoden toteutuman ja ensi vuoden arvion eroista ja niiden syistä. Päätettiin esittää Osakunnan kokouksen hyväksyttäväksi sellaisenaan. 8. Toimintasuunnitelma Vuoden 2014 toiminnanohjaaja esitteli tekemäänsä toimintasuunnitelmaa vuodelle 2014 ja asiasta keskusteltiin. Päätettiin poistaa maininta osakunnan joukkueista ja esittää se tehdyin muutoksin Osakunnan kokoukselle vuosijuhla Budjetti Pysynee siinä mitä aiemmin on suunniteltu eli n Kutsut Pitäisi pian lähteä postitukseen. Stipendihaku Käynnistynyt, eli ilmoitus tullut Osakunnan sähköpostilistalle. Keskusteltiin puhe miehelle/naiselle käytännöstä. Aiemmin ollut miehelle vain joka 4. vuosi. Päätettiin muuttaa käytäntöä; parillisina vuosina puhe miehelle, parittomina puhe naiselle. Sovittiin poistettavaksi kahden edustajan raja kutsuista tänä vuonna. Kronikan tekeminen on vielä aloittamatta. 10. Ehdotukset kunniajäseniksi sekä ansiomerkkien ja värinkanto-oikeuksien saajiksi Kunniajäseniä ei ole tarpeen kutsua, sillä nykyinen viisi henkilöä on riittävä määrä. Ehdotetaan ansiomerkin jakamista Maria Rämölle. Värienkanto-oikeuksista keskusteltiin muiden kuin ulkomaisten edustajien kohdalla. Päätettiin antaa värienkanto-oikeus Janne Kangaskestille. 11. Kulkuluvat ja avaimet HTK:n suositus 24/7 avainten lukumäärää rajoitettava viiteen. Päätettiin antaa 24/7 avaimet isännille, emännälle, toiminnanohjaajalle, puheenjohtajalle, kuraattorille ja taloudenhoitajalle. Toimiston avaimista päätettiin tehdä selkeä lista kenellä on avain ja kenelle se siirtyy, jos siirtyy. Fuksiohjaajille pohdittiin molemmille omien avaimien antamista nykyisen yhden sijaan. Myös asuntosihteerille suunniteltiin oman avaimen antamista. Isännän kopin avaimesta päätettiin selvittää minne kaikkialle se käy.

4 12. Tulevat tapahtumat Virkailijanvaihtokaronkka Osakunnan kokous Hallituksen kokous 7.2. peli-ilta Hallituksen kokous Etiketti-ilta ja tanssiharjoitukset Osakunnan kokous ja seppeleen lasku Osakunnan 81. vuosijuhla Hallituksen kokous Hallituksen ja Osakunnan kokous Hallituksen kokous 8.4. Hallituksen kokous Osakunnan kokous Hallituksen kokous 13. Muut esille tulevat asiat Rahastojen säännöt Kuraattori esitteli tehtyjä muutoksia Stipendirahaston ja Toiminnan Turva -rahaston sääntöihin. Päätettiin viedä molemmat ilman muutoksia Osakunnan kokouksen hyväksyttäviksi. Päällekkäisyys sähköpostilistojen hoidossa (ehdotetaan siirrettäväksi tiedotussiht. Vastuulle) Päätettiin toimia ehdotuksen mukaisesti. Wikitunnukset asuntosihteerille Päätettiin antaa tiedotussihteerin vastuulle tunnuksien luominen. Virkojen ohjeistus Todettiin, että virkailijoiden tulisi tarkistaa Wikissä olevien tiedojen ajantasaisuus. Jäsenien rekisteröinti valiokuntiin Valiokuntien muodostaminen tapahtuu tammikuun kokouksessa. Valiokuntien puheenjuohtajien tulisi rekrytoida ihmisiä ja muistaa hyödyntää valiokuntaansa.

5 14. Kokouksen päättäminen Kokous päätettiin klo 20:34. Puheenjohtaja Jenni-Maria Käki Sihteeri Tiina Heikkilä Päätökset: Päätettiin ottaa tänäkin vuonna kakkusanktio käyttöön. Esitetään Tukipolitiikan perusperiaatteiden viemistä Osakunnan kokouksen hyväksyttäväksi ehdotetuin muutoksin. Esitetään Talousohjesäännön hyväksymistä Osakunnan kokoukseen vietäväksi ehdotetulla muutoksella. Esitetään HTK:n talousarvio hyväksyttäväksi Osakunnan kokoukselle sellaisenaan. Esitetään toimintasuunnitelman viemistä Osakunnan kokouksen hyväksyttäväksi ehdotetuin muutoksin. Muutetaan puhe miehelle/naiselle käytäntöä. Tästä lähin parillisina vuosina puhe pidetään naiselle ja parittomina puhe miehelle. Päätettiin kutsua vuosijuhlaan osakuntien edustajia niin paljon kuin on halukkaita. Päätettiin ehdottaa osakunnan kokoukselle yhden ansiomerkin myöntämistä. Esitetään Osakunnan kokoukselle ansiomerkin myöntämistä Maria Rämölle. Päätettiin antaa värienkanto-oikeus Janne Kangaskestille. Myönnetään 24/7 avaimet osakunnalle kuudelle henkilölle. Päätettiin selvittää toimiston avaimien olinpaikat ja isännänkopin avaimen toimivuus eri oviin. Sovittiin kevään hallituksen kokousten päivämäärät. Stipendirahaston ja Toiminnan Turva -rahaston säännöt viedään Osakunnan kokouksen käsiteltäviksi. Päätettiin siirtää sähköpostilistojen hallinta kokonaan tiedotussihteerin vastuulle. Luodaan omat wikitunnukset asuntosihteerille. Myönnettiin lupa Osakunnan omistaman kaksion asukkaille lupa kiinnittää verhokisko kattoon. Liitteet: Tukipolitiikan perusperiaatteet Talousohjesääntö HTK:n talousarvio vuodelle 2014 Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Stipendirahaston säännöt Toiminnan Turva -rahaston säännöt Hallituksen kokouksen 1/2014 esityslista.

K ymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA

K ymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA Aika 15.1.2015 klo 18:45 Paikka DG Osakuntatilat Läsnä 9 (Joonas Ollila, Jenni-Maria Käki, Sofia Rahikainen, Esa-Pekka Helanne, Pasi Pykälistö, Tiina Heikkilä,

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta HALLITUKSEN KOKOUS 7/2014 PÖYTÄKIRJA Aika 11.4.2014 klo 19.00 Paikka Kokoushuone Seppele, Domus Gaudium Läsnä 7 hallituksen jäsentä, 1 osakuntalainen ja 1 vierailija Jenni-Maria Käki, hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

KyOn Päätösluettelo vuodelta 2012. - Hallituksen kokousten ja osakunnan kokousten päätökset sekä KyOn taloudelliset päätökset.

KyOn Päätösluettelo vuodelta 2012. - Hallituksen kokousten ja osakunnan kokousten päätökset sekä KyOn taloudelliset päätökset. KyOn Päätösluettelo vuodelta 2012. - Hallituksen kokousten ja osakunnan kokousten päätökset sekä KyOn taloudelliset päätökset. Osakunnan kokoukset: Tammikuun osakunnan kokous 19.1.2012 : - Kiitoskortti

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta HALLITUKSEN KOKOUS I/2017 PÖYTÄKIRJA Aika 12.1.2017 kello 18:00 Paikka DGO Läsnä: 9 hallituksen jäsentä Kokousvirkailijat: Hallituksen puheenjohtaja Esa-Pekka Helanne Sihteeri Olli Ahola 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

5. Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Eerika Mankinen ja Elina Lassila valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi.

5. Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Eerika Mankinen ja Elina Lassila valittiin pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi. OSAKUNNAN KOKOUS 9/2016 Pöytäkirja Aika 24.11.2016 klo 18:30 Paikka DGO Läsnä Kuraattori Ester Pentti Sihteeri Esa-Pekka Helanne 21 muuta osakuntalaista 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.59. 2.

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN KOKOUS I/2017 PÖYTÄKIRJA Aika 19.1.2017 kello 18:30 Paikka DGO Läsnä 15 osakuntalaista sekä inspehtori Jari Lavonen Kokousvirkailijat: Kuraattori Ester Pentti Sihteeri Olli Ahola Pöytäkirjantarkastaja

Lisätiedot

KYMENLAAKSON OSAKUNTA

KYMENLAAKSON OSAKUNTA OSAKUNNAN KOKOUS 1/2012 PÖYTÄKIRJA Aika to 19.1.2012 klo 18.30 Paikka osakuntahuoneisto, Domus Gaudium. 1. Kokouksen avaus - Kokous avattiin 18.41. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus - Kokous

Lisätiedot

KYMENLAAKSON OSAKUNTA

KYMENLAAKSON OSAKUNTA OSAKUNNAN KOKOUS 8/2012 PÖYTÄKIRJA Aika: 8.11.2012 klo 18.30. Paikka: Domus Gaudium Paikalla: 12 osakuntalaista. 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.31. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

5. Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi Pasi Pykälistö ja Ester Pentti.

5. Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi Pasi Pykälistö ja Ester Pentti. OSAKUNNAN KOKOUS 1/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 24.1.2013 klo 18:30 Paikka: Domus Gaudium Paikalla: 16 osakuntalaista sekä inspehtori. Lisäksi yksi osakuntalainen saapui n. 19:25. 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin

Lisätiedot

KYMENLAAKSON OSAKUNTA

KYMENLAAKSON OSAKUNTA OSAKUNNAN KOKOUS VII/2013 PÖYTÄKIRJA Aika: 17.10.2013 klo 18.30 Paikka: Domus Gaudiumin osakuntatilat. Läsnä: Inspehtori ja 16 osakuntalaista. 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin 18.41. 2. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KYMENLAAKSON OSAKUNTA

KYMENLAAKSON OSAKUNTA OSAKUNNAN KOKOUS 10/2012 PÖYTÄKIRJA Aika: 13.12.2012 klo 18.30 Paikka: Domus Gaudiumin osakuntatilat Paikalla: 18 osakuntalaista. 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.35. 2. Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN KOKOUS 11/2014 PÖYTÄKIRJA Aika 11.12.2014 klo 18.30 Paikka DG osakuntatilat Läsnä 15 osakuntalaista 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.31. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous

Lisätiedot

4. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Pasi Pykälistö ja Jenni-Maria Käki.

4. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Pasi Pykälistö ja Jenni-Maria Käki. OSAKUNNAN KOKOUS 5/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 23.5.2013 klo 17:30 Paikka Accenture, Ruoholahti Läsnä 15 osakuntalaista 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 19:08. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta Osakunnan kokous 6/16 Pöytäkirja Aika: 15.9.2016 klo 18.30 Paikka: Domus Gaudium Läsnä: 13 1. Kokouksen avaus - Kokous avattiin klo 18.39. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus - Kokous todettiin

Lisätiedot

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017 Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Paikka: Hotelli Koskenniska, Turuntie 1 Forssa Aika: 17.10.2016 klo 19 Paikalla: Jari Kantelus,, Matti Luostarinen,, Tommi Holopainen, Aila Lahtinen, Lisäksi paikalla olivat

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: noin klo yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: noin klo yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: 8.12.2015 noin klo 19.00 yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN KOKOUS VI/2017 PÖYTÄKIRJA Aika: 21.9.2017 kello 18.30 Paikka: Domus Gaudium, osakuntatilat Paikalla: 10 osakuntalaista Kokousvirkailijat: Kuraattori Jenni-Maria Käki Sihteeri Olli Ahola Pöytäkirjantarkastaja

Lisätiedot

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely.

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 9/2014 Aika: 14.5.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja Olga

Lisätiedot

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla: (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Ville Timonen Juhana Järviö Jukka Heliö

Lisätiedot

Prosessiteekkarit ry Pöytäkirja 3/2019 1/4 Hallituksen kokous

Prosessiteekkarit ry Pöytäkirja 3/2019 1/4 Hallituksen kokous Pöytäkirja 3/2019 1/4 HALLITUKSEN KOKOUS 3/2019 Aika: 7.1.2019 klo 08.10 Paikka: Kemistintie 1 D 2 Läsnä: Jani Anttila puheenjohtaja Krista Lindqvist sisä- ja ulkovastaava Milja Koskela tiedottaja-sihteeri

Lisätiedot

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10 , NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 8.5.2017 klo 18:00 19:27 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulun kylätila, Nurmijärvi 7 henkilöä liitteenä

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki PÖYTÄKIRJA 1(10) EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasila, tila 2004 KUTSUTUT 1 Salla Korhonen paikalla 2 Juhani Sillanpää paikalla 3 Teemu Tiilikainen paikalla 4 Tiina Hiltunen paikalla

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta Osakunnan kokous 7/16 Pöytäkirja Aika: 13.10.2016 klo 18.30 Paikka: Domus Gaudium Läsnä: Kuraattori Ester Pentti Sihteeri Esa-Pekka Helanne 15 muuta osakuntalaista 1. Kokouksen avaus - Kokous avattiin

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto Osallistujat Jone Korpi puheenjohtaja, poistui ajassa 17.

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto Osallistujat Jone Korpi puheenjohtaja, poistui ajassa 17. TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN Aika 15.2.2016, kello 16.30 Paikka Kulttuuri- ja nuorisopalveluiden toimisto, Puutarhakatu 11, 3. kerros, 33101 Tampere Osallistujat

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 1(5) PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN JOULUKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2014 Aika 17.12.2014 klo 18.00 Paikka HO / Osakuntabaari Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunnan talous 2014 Sivu 1 Pääkirja 01.01.2014-31.07.2014

Kymenlaakson Osakunnan talous 2014 Sivu 1 Pääkirja 01.01.2014-31.07.2014 Kymenlaakson Osakunnan talous 2014 Sivu 1 1000 Kassa Alkusaldo 01.01.2014 0,00 0 Alkusaldo 01.01.2014 1339,02 1339,02 1 Isännän velka Risto Mont... 07.01.2014 400,00 939,02 4 Kassan tilitys tilille 13.01.2014

Lisätiedot

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05 , NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 16.5.2016 klo 18:05 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulu, Nurmijärvi 5 henkilöä liitteenä olevan ääniluettelon

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 14:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Koulumessi Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 3. Kokouksen

Lisätiedot

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse AIKA 17.12.2014 klo 18:00 PAIKKA Savutuvan Apaja 40820 Haapaniemi Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/61 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2/62 Työjärjestyksen hyväksyminen 3/63 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 14:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Tiimitila Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 3. Kokouksen

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN KOKOUS 5/2014 PÖYTÄKIRJA Aika 15.5.2014 klo 17.30 Paikka Radiotieteen ja -tekniikan laitos, Otaniemi Läsnä 12 osakuntalaista 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 17.35. 2. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 16/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 02.09.2015 kello 14.00 Paikka: Kh 228, Publicum

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 16/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 02.09.2015 kello 14.00 Paikka: Kh 228, Publicum Aika: 02.09.2015 kello 14.00 Paikka: Kh 228, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 16/2015 Läsnä: Poissa: Inari, Tiina, Elina, Riikka, Charlotte, Eetu A., Katri, Liisa, Tanja (saapui klo 14.16). Eetu V., Arttu,

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Sivu 1/5 Pöytäkirja 1/2017 Aika: 15. joulukuuta 2016 klo 10.45 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Miika Tiainen, puheenjohtaja Ali Benkherouf Inari Harjuniemi

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta HALLITUKSEN KOKOUS XIII/2016 ESITYSLISTA Aika: 27.9.2016 klo 18.00 Paikka: DGO Läsnä: 6 (Olli Ahola, Tiina Heikkilä ja Leon Hirvelä eivät olleet läsnä) 1. Kokouksen avaus - Kokous avattiin klo 18.06 2.

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 102 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 14.3.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 104 2 KOKOUKSEN AVAUS... 104 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kampusvaliokunnan kokous

Kuopion kampusvaliokunnan kokous PÖYTÄKIRJA 26.2.2018 Kuopion kampusvaliokunnan kokous Aika: 22.01.2017 klo 17.00 Paikka: Lukema, Kuopio Jäsenet: Läsnä: Heidi Hämäläinen ISYY, Kuopion kampuspuheenjohtaja x Hanna Saarelainen ISYY, hallituksen

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Avattiin kokous ajassa 16.31 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunnan talous 2014 Sivu 1 Päiväkirja 01.01.2014-31.07.2014

Kymenlaakson Osakunnan talous 2014 Sivu 1 Päiväkirja 01.01.2014-31.07.2014 Kymenlaakson Osakunnan talous 2014 Sivu 1 01.01.2014 Alkusaldo 19070,73 19070,73 1000 Kassa 1339,02 1003 Shekkitili FI72 1271 3000 0828 04 1310,44 1004 Shekkitili FI72 1228 3000 0202 12 1,59 1110 Siirtosaamiset

Lisätiedot

13.5.2015 PÄÄTÖSLUETTELO 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2015. Aika: Keskiviikko 13.5.2015 Kello 16:59-18:15.

13.5.2015 PÄÄTÖSLUETTELO 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2015. Aika: Keskiviikko 13.5.2015 Kello 16:59-18:15. 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2015 Aika: Keskiviikko 13.5.2015 Kello 16:59-18:15. Paikka: Läsnä: K-rakennus, Visamäki Emma Heinänen, puheenjohtaja Lauri Säilä, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65

Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65 64 Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015 AIKA 7.4.2015 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65 3

Lisätiedot

3/40 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelmat LIITE. 3/41 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa.

3/40 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelmat LIITE. 3/41 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa. AIKA 08.06.2014 klo 17:00 PAIKKA Sivu / Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2/37 Työjärjestyksen hyväksyminen 3/38

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 13:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Koulumessi Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 3. Kokouksen

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17. ESITYSLISTA 1(6) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 7.5..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 2002 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj myöhässä 3 Salla

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Hallitus

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Hallitus Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 14:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Koulumessi Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus. 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 3.

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta. Kymenlaakson Osakunnan virkailijaohjesääntö. 1 Yleissäännöt

Kymenlaakson Osakunta. Kymenlaakson Osakunnan virkailijaohjesääntö. 1 Yleissäännöt Kymenlaakson Osakunnan virkailijaohjesääntö 1 Yleissäännöt Jokaisen osakunnan virkailijan tehtävänä on: 1) hoitaa säännöissä ja kokouksissa hänelle määrätyt tehtävät tunnollisesti. 2) hoitaa kuraattorin,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 6 ARMATUURI RY 1/2013 9.1.2013

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 6 ARMATUURI RY 1/2013 9.1.2013 ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 6 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 16.05 Paikka: Armatuurin kiltahuone

Lisätiedot

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2014 1 (5) AIKA 14.05.2014 klo 17.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Arvoisat Hyvinkään Venlan kaupunginosan asukkaat. Hyvät ystävät.

Arvoisat Hyvinkään Venlan kaupunginosan asukkaat. Hyvät ystävät. Käsikirjoitus Yhdistyksen kokouksen -video -esitykseen. Kaupunginosayhdistyksen perustamiskokouksen asialista: Kop, kop, kop 1. Kokouksen avaus Avaaja Arvoisat Hyvinkään Venlan kaupunginosan asukkaat.

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014 PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN YLIMÄÄRÄISESTÄ KOKOUKSESTA 17/2014 Aika: 18.11.2014 klo 17:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Olga Penkkilä, varapuheenjohtaja Jenni Rönkkö, sihteeri Teemu Laakso, toiminnanohjaaja

Lisätiedot

Läsnä: Emma Heinänen, puheenjohtaja etäyhteydellä. Sara Holm Emma Kokkonen Anna-Sofia Jurvanen Gramoz Shpendi poistui 130 Ilona Härö Camilla Kuusisto

Läsnä: Emma Heinänen, puheenjohtaja etäyhteydellä. Sara Holm Emma Kokkonen Anna-Sofia Jurvanen Gramoz Shpendi poistui 130 Ilona Härö Camilla Kuusisto 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 7/2015 Aika: Tiistai 14.4.2015 Kello 15:12-18:42 Paikka: Tila D223, Visamäki, Hämeenlinna Läsnä: Emma Heinänen, puheenjohtaja etäyhteydellä

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 11/2015 1/5. x x x x x x x x, poistui kohdassa 12. x x

Ynnä ry, hallituksen kokous 11/2015 1/5. x x x x x x x x, poistui kohdassa 12. x x Ynnä ry, hallituksen kokous 11/2015 1/5 Hallituksen kokous 11/2015 Aika: 16.3.2015 16.30 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Joonas Hartikainen

Lisätiedot

KYMENLAAKSON OSAKUNTA

KYMENLAAKSON OSAKUNTA OSAKUNNAN KOKOUS 2/2011 PÖYTÄKIRJA Aika to 24.2.2011 klo 18.30 Paikka osakuntahuoneisto Läsnä Inspehtori Ritva Serimaa Kuraattori Antti Mänttäri Sihteeri Sini Leppänen 15 muuta osallistujaa 1. Kokouksen

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 12/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 14.04.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 12/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 14.04.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum Aika: 14.04.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 12/2015 Läsnä: Katri, Tinja Luotojärvi, Arttu, Riikka, Eetu A., Veera, Saara, Tiina, Liisa. Poissa: Inari, Charlotte, Elina, Eetu

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 07/2016 Aika: Tiistai 16.8.2016 klo 16.00 18.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Nikkanen Rilla edustajiston pj poissa Paakki Mika edustajiston vpj poissa Kauppinen Susanna pääsihteeri läsnä

Nikkanen Rilla edustajiston pj poissa Paakki Mika edustajiston vpj poissa Kauppinen Susanna pääsihteeri läsnä PÖYTÄKIRJA 16 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 16/2010 Aika: 2.11.2010 kello 12.00 Paikka: Neuvotteluhuone Saimia, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Hallituksen kokous 1/2017

Hallituksen kokous 1/2017 PÖYTÄKIRJA 1 (5) 26.1.2017 Hallituksen kokous 1/2017 Aika Torstai 26.1.2017 kello 18.00 Paikka HPP Asianajotoimisto Oy, Bulevardi 1 A, 00100 Helsinki Läsnä Jesse Viljanen puheenjohtaja Ilari Autio läsnä

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

13.9.2012. Varaedustajat: 21 Tino Valo 22 Kari Katajainen 23 Yrjö Kärkkäinen 24 Saara Asikainen

13.9.2012. Varaedustajat: 21 Tino Valo 22 Kari Katajainen 23 Yrjö Kärkkäinen 24 Saara Asikainen ESITYSLISTA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 13.9..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1010 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki EPJ 2 Eetu Salminen EVPJ 3 Salla Korhonen este

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston kokous Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS... 84

Nuorisovaltuuston kokous Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS... 84 PÖYTÄKIRJA 82 Nuorisovaltuuston kokous 7.12.2015 AIKA 7.12.2015 klo 16.45 PAIKKA Nuorisotila nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 84 2 KOKOUKSEN AVAUS... 84

Lisätiedot

Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017

Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017 Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017 Aika: 25.4.2017 klo 13.10 15.30 Paikka: Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki), sali 405 Hallituksen kokous järjestettiin osana Nuorisotutkimusseuran hallituksen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

KYMENLAAKSON OSAKUNTA

KYMENLAAKSON OSAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 10/2012 PÖYTÄKIRJA Aika ma 10.9.2012 klo 17.00 Paikka osakuntahuoneisto, Domus Gaudium. Paikalla 10: Maria Rämö Joonas Ollila Pasi Pykälistö Ester Pentti Pekka Haimi Viivi Haimi Jenni-Maria

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry 1.12.2016 Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta KILLAN SYYSKOKOUS Aika: Torstai klo 17.00 Paikka: Sali 4301+4302,

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17. PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1207 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj paikalla 3 Salla Korhonen paikalla

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.4.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 1.10.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen

Lisätiedot

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 KOKOUSKUTSU 6/2018 Puheenjohtajaneuvosto

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 KOKOUSKUTSU 6/2018 Puheenjohtajaneuvosto TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN KOKOUSKUTSU Aika 17.5.2018, kello 16.30 Paikka Monitoimitalo 13, Satakunnankatu 13, 4. kerros, 33100 Tampere Osallistujat

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 109 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 12.4.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 111 2 KOKOUKSEN AVAUS... 111 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Päätös: Päätettiin hyväksyä esityslista kokouksen työjärjestykseksi esitetyin muutoksin.

Päätös: Päätettiin hyväksyä esityslista kokouksen työjärjestykseksi esitetyin muutoksin. 19.10.2016 Sivu 1(5) Pöytäkirja 17/2016 19.9.2016 LTKY:N HALLITUKSEN KOKOUS 17/2016 AIKA: 19.9.2016, klo 8.00 PAIKKA: LTKY:n toimiston kokoushuone LÄSNÄ: Ville-Matti Rissanen, puheenjohtaja Daria Minashkina

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Valittiin Aleksi Järvenpää ja Petteri Koskenniemi molempiin tehtäviin.

Valittiin Aleksi Järvenpää ja Petteri Koskenniemi molempiin tehtäviin. PÖYTÄKIRJA Sampsa ry:n vaalikokous Paikka: Luentosali C1, (Latokartanonkaari 5, 00790 Helsinki) Aika: 23.11.2016 klo 14.00 Läsnä: (piilotettu) 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin ajassa 14.09. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Pöytäkirja TUOTANTOTALOUDEN KILTA 1/11 KAPLAAKI RY 11/01/11

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Pöytäkirja TUOTANTOTALOUDEN KILTA 1/11 KAPLAAKI RY 11/01/11 HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistaina 11.1.2011, klo 18:00 Paikka: Läsnä: Kaplaaki ry:n kiltahuone Ville Kemppinen, puheenjohtaja Aki Jussila, sihteeri Lauri Anttila Sari Manninen Heikki Hämäläinen Aku Rantala

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

Aika: keskiviikko klo Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen

Aika: keskiviikko klo Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: keskiviikko 11.11.2015 klo 17.58-19.03 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät

Lisätiedot

Kymenlaakson Osakunta

Kymenlaakson Osakunta OSAKUNNAN KOKOUS 8/2014 PÖYTÄKIRJA Aika 16.10.2014 klo 18.30 Paikka DG osakuntatilat Läsnä 10 osakuntalaista ja 1 alumnijäsen 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.47. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA II. Aika: Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo. 1 Kokouksen avaus. Esitys: Avataan kokous ajassa 15:00

PÖYTÄKIRJA II. Aika: Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo. 1 Kokouksen avaus. Esitys: Avataan kokous ajassa 15:00 PÖYTÄKIRJA II Aika: 25.10.2018 Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo 1 Kokouksen avaus Esitys: Avataan kokous ajassa 15:00 Päätös: Kokous avattiin ajassa 15.09 2 Todetaan kokouksen läsnäolijat 2.1 Valtuuston

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (5) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi (Espoon kaupungin hallintosääntö I osa 2 luku 3 ).

PÖYTÄKIRJA 1 (5) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi (Espoon kaupungin hallintosääntö I osa 2 luku 3 ). PÖYTÄKIRJA 1 (5) KUITINMÄEN KOULU Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 15.11.2017 klo 17.30 Paikka Läsnä Poissa Kuitinmäen koulu, opettajien huone Mika-Erik Walls, puheenjohtaja Erkka Ala-Tauriala Johanna

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 05.10.2004 35/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 05.10.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

Islam al-nassar Juuso Häkkinen. nuoriso-ohjaaja (ei äänivaltaa)

Islam al-nassar Juuso Häkkinen. nuoriso-ohjaaja (ei äänivaltaa) Tampereen Nuorisofoorumin hallituksen kokouksen pöytäkirja Aika 7.9.2013 klo. 10.00- Paikka Antaverkan leirikeskus, Ylöjärvi Läsnäolijat Jesse Kosonen puheenjohtaja Markus Nieminen 1.varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous Aika: perjantaina 9.2.15 klo 16:00 Paikka: Pinni B huone 3134, 3. kerros Läsnä: Serafia Kari

Lisätiedot

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen. TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) 41660 TOIVAKKA 11.9.1999 SYYSKOKOUS Aika 11.9.1999 klo 15.00 16.35 Paikka Hirsiaho, Huikko Läsnä 21 jäsentä (osanottajaluettelo liitteenä) 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

3/61 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelma Liitteet. 3/62 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa.

3/61 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelma Liitteet. 3/62 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa. AIKA 09.06.2016 klo 18.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/57 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2/58 Työjärjestyksen hyväksyminen 3/59

Lisätiedot

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 Tampereen yliopisto PÖYTÄKIRJA STAABI ry 1 / 2015 STAABI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 05.01.2015 klo 14:00 Paikka: Paikalla: Kasino-kabinetti Markus Lappi Juulia Koivisto Saara Asikainen Marika Anttila

Lisätiedot

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja Pöytäkirja 15 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 15/2014 Aika: 24.9.2014 kello 16.00 Paikka: Kutsutut: Neuvottelutila Kummeli, Lappeenranta Paakki Pauliina, hallituksen puheenjohtaja Huhtiranta Sonja Hämäläinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aalto ENG Sivu 1 (5) PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aika: Torstai 2.11.2017 klo 16.30 Paikka: K215, Konetekniikka K1, Otakaari 4 Läsnäolijat: Lista läsnäolijoista on liitteenä 1. 1. Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

AIKA To klo PAIKKA Kabinetti, Vesala, Vesalantie 136, Vesanka. Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus

AIKA To klo PAIKKA Kabinetti, Vesala, Vesalantie 136, Vesanka. Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5 / 2017 1 AIKA To 15.6.2017 klo 17.00. PAIKKA Kabinetti, Vesala, Vesalantie 136, 41940 Vesanka Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 49 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 101 Nuorisovaltuuston kokous Esityslista AIKA 7.3.2016 Klo 16.30 PAIKKA Narvan monari KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 103 2 KOKOUKSEN AVAUS... 103 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot