Särkänsalmen Merimaskun Lossitien asemakaava ja asemakaavan muutos
|
|
- Ilmari Kai Katajakoski
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Särkänsalmen Merimaskun Lossitien asemakaava ja asemakaavan muutos 35/ /2018 Tekninen lautakunta Kaavoitusarkkitehti Mika Sahlström : Vireilletulo Aloite asemakaavan muuttamisesta on tullut maanomistajan esityksestä. Ase ma kaa va muu tos on mukana vuoden 2017 kaavoituskatsauksessa. Suunnittelualue ja tavoitteet Kaavamuutosalue sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä Naantalin kes kus tas ta, Rymättyläntien, Lossintien ja Särkänsalmen rajaamalla alueel la Merimaskussa. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on nykyisen Särkän sal men kalasatama-alueen (LS) viereisen rakentumattoman teollisuusja varastorakennusten korttelialueen (TTV) kaavoittaminen asu mis käyt töön ja lähivirkistysalueeksi. Samalla tutkitaan mahdollisen venesataman tar vetta. Pieni osa kiinteistöstä ei ole asemakaavoitettu, uudella asemakaavalla kaa voi tet tai siin nykyinen kiinteistö kokonaisuudessaan. Suunnittelualueen pinta-ala on noin m² (2,0 ha). Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen maankäyttösopimus tehdään tar vittaes sa. Suunnittelun lähtökohdat Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ovat osa Maankäyttö- ja raken nus lain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Niiden teh tävä nä on varmistaa valtakunnallisesti merkittävien seikkojen huomioon ot tami nen maakuntien ja kuntien kaavoituksessa sekä valtion viranomaisten toi min nas sa. VAT-tavoitteiden kokonaisuuksista tässä kaavatyössä kiin nite tään huomiota toimivaan aluerakenteeseen eheytyvään yhdyskuntarakenteeseen ja elinympäristön laatuun kulttuuri- sekä luonnonperintöön ja virkistyskäyttöön toimivaan yhteysverkostoon ja energianhuoltoon. Maakuntakaava
2 Varsinais-Suomen maakuntakaavasta (Vakka-Suomi, Loimaan seutu, Turun maa ja Turun seudun kehyskunnat) suunnittelualue on osoitettu työpaik ka-alu eek si / -kohteeksi (TP). Valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai seu dul li ses ti merkittävien julkisten tai yksityisten palvelujen sekä alue raken teen tai liikenteellisen sijainnin kannalta keskeisten, tilaa vievien toi mi tila kes kit ty mien ja ympäristöhäiriötä aiheuttamattomien teollisuustoimintojen alue. Sisältää myös pienehköjä asuntoalueita. Alueelle ei saa sijoittaa uutta asumista, jos sille kohdistuu ym pä ris tö häi riöitä. Yleiskaava Suunnittelualue on osoitettu Merimaskun yleiskaavassa yksityisten pal ve lujen ja hallinnon alueeksi taajama-alueella (PKC). Asemakaava Voimassa olevassa asemakaavassa (Ak-M1), alue on osoitettu yh dis tet tyjen teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi (TTV), jolle kullekin ra ken nus pai kal le saa rakentaa enintään yhden asuinhuoneiston, sekä sata ma-alu eek si (LS), jolle saa rakentaa satamatoimintaan liittyviä tuotanto-, va ras to- ja liiketiloja, alueelle saa rakentaa kullekin rakennuspaikalle enintään yhden asuinhuoneiston. Maanomistus Suunnittelualue on yksityisen omistuksessa. Taustaselvitykset Suunnittelualueen ympäristöön on tehty luontoselvitys vuonna Ympäristö Kaavamuutosalue käsittää kiinteistön alueen, johon kuuluu osa Särkänsalmen kalasatama-alueesta sekä viereinen metsäinen kal lio laki. Kalasataman alue on ollut soranottoalueena Särkänsalmen sillan ja Rymät ty län tien tietyömaalle. Alue on louhittu tasoon noin +2,0 3,0m:n meren pin nas ta. Maisemakuvaa hallitsee Rymättyläntieltä katsottuna jäljelle jää nyt lähes luonnontilainen mäntyvaltainen kalliolaki sekä louhinta-alueen noin 7 15m korkea kalliorinta. Satama-alueella on suunnitteluhetkellä kalasatamapalvelua ja alue toimii ve nei den talvisäilytyspaikkana. Nykyisen kaavan mukainen teollisuus- ja va ras to ra ken nus ten korttelialue (TTV) on jäänyt toteutumatta. Alueella on si jain nut pieni käytöstä poistunut vapaa-ajan rakennus ta lous ra ken nuk sineen. Suunnittelualueella liitytään olemassa oleviin vesihuoltojärjestelmiin. Maanpin nan nykyinen korkeus vaihtelee +0,0 ja +18,0 m välillä. Lähin päiväkoti ja ala-aste sijaitsevat 4 km:n päässä Merimaskuntietä Me ri-
3 mas kun kirkolle Horjassa. Kaupalliset palvelut ovat Naantalin kes kus tas sa. YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Mikäli asemakaava muutetaan, niin lisääntynyt asukaspohja tukee Luonnon maan palvelurakenteita. Lisäksi kaavan toteutusvaiheella on ra ken ta misen ai kai sia vaikutuksia rakennusalan yrityksiin. Kaava-alueen rajauksesta ja kaavarunkotarkastelu Kaavarunkotarkastelussa on tutkittu suunnittelualueen rajausta. Kaa va runko suun ni tel man eri osa-alueet eivät ole kaavahankkeiden tärkeys- tai muun toteutusjärjestyksen mukaisia. Osa-alueet b, c ja d voidaan laatia mah dol li sen osayleiskaavahankkeen tai osa-alueittain laadittavan ase makaa van tai asemakaavamuutoksen mukaisesti. Alue a, käsillä oleva asemakaava ja asemakaavan muutos Alue b, mahdollinen tuleva asemakaavamuutos Mahdollisella asemakaavamuutoksella tutkitaan kalasataman (LS), ve nesäi ly tys alu een ja kunnallisteknisten rakennusten ja laitosten korttelialueen (ET) tulevaa maankäyttöä. Liikennejärjestelyt Rymättyläntien Merimaskuntien Lossitien risteys on esitetty Me ri maskun yleiskaavassa porrastetuksi risteykseksi. Porrastettu risteys to teu tet taisiin siten, että Rantalantietä jatketaan Rymättyläntielle. Rantalantien liit tymä koh ta sijaitsisi Rymättyläntiellä noin 200m nykyisestä risteyksestä koil liseen. Tuleva liikennejärjestely edellyttää asemakaavamuutosta. Alue c, mahdollinen tuleva asemakaava Kaksi maanomistajaa on tehnyt kaavoitusaloitteen asemakaavallisen asuin ra ken nuk sen rakennuspaikan saamiseksi kiinteistöilleen. Kiinteistön maanomistajan kaavoitusaloitetta on käsitelty kau pun gin hal li tuk ses sa : Kaupunginhallitus päättää ottaa anojan esityksen huomioon Sär kän salmen kalasataman ympäristön asemakaavan laatimisen yhteydessä. Laajennuksen hakijoilta peritään kaavan laatimisesta ja käsittelystä ai heutu vat kustannukset asemakaavan salliman rakennusoikeuden mukaisessa suh tees sa. Myös viereisen kiinteistön maanomistaja on ollut aloit teel linen. Maanomistajan kanssa on sovittu, että Särkänsalmen ase ma kaa vamuu tok sen laatimisen yhteydessä selvitetään rakentamisen mahdollisuutta kiin teis töl lä. Kiinteistöt sijaitsevat Merimaskun yleiskaavan maa- ja metsätalousalueella
4 jol la on ympäristöarvoja (MU), Alue on tarkoitettu maa- ja metsätalouden har joit ta mi seen. Alueella on ympäristöarvoja. Alueelle saadaan rakentaa vain maaseutuelinkeinoihin liittyviä laitteita. Laitteita saadaan rakentaa vain, mikäli ne voidaan sijoittaa niin, etteivät ne vaikuta häiritsevästi mai sema ku vaan. Alueen rakennusoikeus on sijoitettu saman maanomistajan A, AM AC, RA, RM ja M alueille. Merimaskun yleiskaava ei salli alueelle asumista. Toivottujen ra ken nuspaik ko jen osoittaminen kaavallisesti olisi mahdollista tutkia Merimaskun taa ja man osayleiskaavahankkeessa. Naantalin kaupungin vuoden 2018 kaa voi tus oh jel maan on esitetty Merimaskun taajaman osa yleis kaa va hanke, joka olisi kaupunginvaltuuston hyväksymiskäsittelyssä vuoden 2021 lopul la. Kiinteistöihin ei ole mahdollisuutta liittyä Rymättyläntieltä, joten kiinteistöille tu lee järjestää erillinen tieyhteys. Lähin vesihuollon liittymäpaikka sijaitsee Los si tiel lä. Uuden ajo- ja vesihuoltoreitin pituus kiinteistölle on noin 240m. Pit käh kö vain kahdelle kiinteistölle toteutettava yhteys ei ole tar koi tuk senmu kai nen ja kustannukset maanomistajille nousevat korkeiksi. Alue d, mahdollinen tuleva asemakaavamuutos Rymättyläntie kevyenliikenteen väylän rakentaminen, liikennealueen mahdol li set laajennustarpeet saattavat edellyttää asemakaavamuutosta. Särkänsalmen Merimaskun Lossitien asemakaava ja ase ma kaa va muu toksen päivätyt osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä alueen kaa va run ko suun ni tel ma oheistetaan. LIITE A5, TEKLA (säilytetään erillisessä kaavakansiossa) LIITE A6, TEKLA (säilytetään erillisessä kaavakansiossa) TEKNINEN JOHTAJA: Tekninen lautakunta päättää merkitä tiedoksi päivä tyt Särkänsalmen Merimaskun Lossitien asemakaava ja ase ma kaa va muu tok sen osallistumis- ja arviointisuunnitelman se kä kaavarungon. Lisäksi tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Sär kän sal men Merimaskun lossitien asemakaava ja asema kaa va muu tok sen suunnittelualue rajataan kiinteistön mukaisesti. TEKNINEN LAUTAKUNTA: Tekninen lautakunta Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin. Kaavoitusarkkitehti Mika Sahlström : Suunnittelualueen rajausmuutos
5 Tarkoituksena on, että kiinteistöt , ja liitetään asemakaava-alueeseen kyseisten kiinteistöjen maan omis ta jan toiveesta. Kaava-alueen laajentaminen on perusteltua, kos ka kyseiset kiinteistöt ovat rajoiltaan kiinni kaava-alueen vesihuolto- ja Los si tien katujärjestelyissä. Lisäksi kiinteistöille on osoitettu Merimaskun yleis kaa vas sa asemakaavan tavoitteiden mukainen asumisen, eril lis pien talo jen käyttötarkoitus (A). Kiinteistöillä on yleiskaavan mukaisesti yksi yh teinen rakennuspaikka. Kaava-alueen uusi pinta-ala on m2 (2,68ha). Asemakaavaluonnos Merimaskun Särkänsalmen Lossitein alueelle on laadittu ase ma kaa va luonnos, joka ovat päivätty Suunnittelualueelle on osoitettu erillispientalojen korttelialue (AO-2). Asema kaa va luon nok ses sa kortteliin on osoitettu yhteensä kahdeksan oh jeel lista tonttia, joista kuusi sijoittuu Lossitien pohjoispuolelle ja kaksi Lossitien ete lä puo lel le. Lossitien pohjoispuolen korttelialueelle on osoitettu rakennusoikeutta asuin ra ken nuk sil le 1750 kerrosalaneliömetriä (k-m2), lisäksi alueelle saa ra ken taa autotalli- ja talousrakennuksia k-m2. Lossitien ete lä puolel le on osoitettu rakennusoikeutta asuinrakennuksille 500 k-m2 sekä au total li- ja talousrakennuksille k-m2. Tonttitehokkuus AO-2 kort te li alueen tonteilla on noin e= 0,1-0,25. Suunnittelualueen itäreunaan alueen korkeimmalle kohdalle on osoitettu lähi vir kis tys alue, jolla on maisema- ja luontoarvoja (VL-s). Suunnittelualueen luoteisreunaan on osoitettu satama-alue (LS) joka on voi mas sa olevan asemakaavan mukainen asemakaavamääräyksineen. Ko ko satama-alueen maankäytön mahdolliset tulevat tavoitteet ratkaistaan eril li se nä kaavahankkeena. Kaava-alueelle on osoitettu yksityinen venesatama- / venevalkama (LV). Kort te li alu eel le voi sijoittaa talousrakennuksen ja kunnallisteknisen pumppaa mon niille osoitetuille rakennusaloille. Asemakaavaluonnos on liitteenä. LIITE A6, TEKLA (säilytetään erillisessä kaavakansiossa) Liikenne Lossitietä jatketaan kohti Lossirantaa noin 60 metriä. Ase ma kaa va luon nokses sa on osoitettu uusi asuntokatu Lossitien pohjoispuolelle. Uuden ka dun pituus on noin 60 metriä. Suunniteltu asemakaava ei vaikuta mer kit tä väs ti alueen nykyiseen liikenteen määrään. Ympäristö Alueella on harjoitettu toimintaa, joka on voinut aiheuttaa maaperän pi laan-
6 tu mis ta. Kyseiset alueet on merkitty asemakaavaluonnokseen saa-1 merkin näl lä, puhdistettava / kunnostettava maa-alue. Määräyksessä edel ly tetään, että maaperän haitta-ainepitoisuudet, määrät ja levinneisyys on tut kitta va alue-, tontti- tai rakennuskohtaisesti hyvissä ajoin ennen maan ra kennus töi hin johtavan rakennus- tai toimenpideluvan myöntämistä. Lisäksi maa pe rä tut ki mus ten laadusta ja laajuudesta on sovittava ym pä ris tö vi ranomai sen kanssa. Pilaantunut maaperä on kunnostettava ennen ra ken ta miseen ryhtymistä. Kaavoituksen yhteydessä alueelle tehdään myös liikennemeluselvitys. Maisema Metsäinen kalliomäki sijoittuu lähivirkistysalueelle (VL-s). Viereinen ran takal lio vyö hy ke on merkitty alueena, jolla ympäristö tulee säilyttää luon non tilai se na (s-lu). Suunniteltu maankäyttö ei muuta maisemaa merkittävästi. Luontoarvot Alueen luontoarvoja on tarkasteltu Envibio oy:n laatimassa selvityksessä Sär kän sal men kalasataman alueen luontoselvitys, vuonna Sel vi tyksen johtopäätöksissä kyseisen alueen osalta todetaan: Särkänsalmen kala sa ta man alue on yleisesti ottaen luonnoltaan tavanomainen. Alueella ei ole erityistä merkitystä linnustolle, mutta sillä on jonkin verran merkitystä lepa koil le. Merkitys ei ole kuitenkaan niin suuri, että sen pohjalta olisi tar peen esittää maankäyttösuosituksia. Alueella on silti joitakin yksittäisiä koh tei ta, jotka olisi hyvä säästää maankäytössä joko luonto- tai mai se ma-ar vo jen sa vuoksi. Vanha tammi Rymättyläntien varressa kuviolla 22 ja ko lo haa pa Lossintien ja Rantalantien risteyksen lähellä olisi hyvä jättää kaa ta mat ta. Kalasataman eteläpuolen korkea rantakallio kis san kä pä lä kas vus toi neen olisi suotavaa jättää rakentamatta sekä maisemallisten että luon to ar vo jensa vuoksi ja pumppaamon edustan silkkiuikkuyhdyskunta oli si hyvä huomioida. Asemakaavaluonnoksessa Kalasataman eteläpuolen korkea rantakallio kis san kä pä lä kas vus toi neen jää kaavaluonnoksen mukaiselle lä hi vir kis tysalu eel le (VL-s) lähivirkistysalue, jolla ei saa suorittaa sen luonnontilaa muut ta via toimenpiteitä. Luontoselvitys on liitteenä. LIITE A7, TEKLA (säilytetään erillisessä kaavakansiossa) VS. TEKNINEN JOHTAJA: Tekninen lautakunta päättää, että päivätystä Särkän sal men Merimaskun Lossitien asemakaava ja ase ma kaavan muutoksen valmisteluaineistosta varataan osallisille maan käyt tö- ja rakennusasetuksen 30 :n mukainen tilaisuus mie li pi teen esittämiseen. TEKNINEN LAUTAKUNTA:
7 Vs. Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.
Naantalin kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tekniset palvelut maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/8
Tekniset palvelut maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/8 O A S Ak 359 Merimaskun Särkänsalmen Lossitien asemakaava- ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos
Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja
Isopaasin ranta-asemakaavan muutos
Kaupunginhallitus 35 26.01.2015 Kaupunginhallitus 173 04.05.2015 Isopaasin ranta-asemakaavan muutos 730/10.03.06/2014 Kaupunginhallitus 26.01.2015 35 Maanmittausinsinööri Birit Keva 3.12.2014: Maanomistaja
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016
Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta
Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.
Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016
Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b
Kaupunginhallitus 214 25.05.2015 Kaavoitus- ja 65 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 77 20.08.2015 Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b 376/10.03.01/2015 Kaupunginhallitus
PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS
Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen
Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos
Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään
102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019
Kaupunkirakennelautakunta 62 09.04.2019 Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/10.02.03/2019 KRAKLK 09.04.2019 62 Joensuun Botania Oy on hakenut kaupungilta Botanian alueen asemakaavan
Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon
Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään
O A S. Ak 347. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Naavakuja asemakaavamuutos SISÄLLYSLUETTELO:
Ympäristövirasto maankäyttöosasto kaavoitus 5.3.2015 sivu 1/7 O A S Ak 347 Naavakuja asemakaavamuutos eli OAS on kooste kaavoitushankkeen keskeisistä tiedoista, josta käy ilmi kaavoitushankkeen peruslähtökohdat
137 10.12.2013 98 06.08.2014
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,
Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi
Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,
Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014
Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan
TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen
---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa on asiasta seu raa vaa:
Tekninen lautakunta 2 17.01.2017 Asemakaavan muutos 690/Akm Tori 81/10.02.03/2017 Tekla 17.01.2017 2 69/10.02.03/2016 Tekla 07.06.2016 76 Tekla 104 Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa 22.9.2015 104 on asiasta
- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen
Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015
Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon
Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi
Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.
Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta
Kaavoitus- ja 11 25.01.2017 rakennuslautakunta Kunnanhallitus 4 30.01.2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 43 29.03.2017 Kirkonkylän asemakaavan muutos; Kortteli 58 40/10.02.03/2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta
O A S. Ak 346. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Seniori ateria Oy asemakaavamuutos SISÄLLYSLUETTELO:
Ympäristövirasto maankäyttöosasto kaavoitus 5.3.2015 sivu 1/7 O A S Ak 346 Seniori ateria Oy asemakaavamuutos eli OAS on kooste kaavoitushankkeen keskeisistä tiedoista, josta käy ilmi kaavoitushankkeen
MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014
Kunnanhallitus 209 10.08.2015 Ympäristölautakunta 127 16.12.2015 Tekninen lautakunta 16 10.02.2016 Kunnanhallitus 116 18.04.2016 Tekninen lautakunta 47 17.08.2016 Ympäristölautakunta 74 31.08.2016 Kunnanhallitus
Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:
Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Kaavatoimikunta AIKA 07.03.2019 kello 18:00-19:40 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3
44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta
Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-
Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle
Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013
SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE
Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE
Birgitan ja Osuuspankin asemakaavamuutos AK-350
Tekninen lautakunta 29 10.04.2019 Birgitan ja Osuuspankin asemakaavamuutos AK-350 Tekninen lautakunta 10.04.2019 29 Kaavoitusarkkitehti Anja Latvala 1.4.2019: Vireilletulo Birgitan ja Osuuspankin asemakaavamuutos
Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa
Kaupunginhallitus 294 19.09.2016 Kaupunginhallitus 303 26.09.2016 Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa 542/05.11.03/2016 Kaupunginhallitus 19.09.2016 294 Hallintojohtaja Riitta
Naantalin kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tekniset palvelut maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/9
Tekniset palvelut maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/9 O A S Ak 355 Viestitien asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus
Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä
Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen
RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja
Matalahden-Kotkanaukon ranta-asemakaavan muutos
Kaupunginhallituksen 25 25.09.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 344 02.10.2017 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 54 18.12.2017 Matalahden-Kotkanaukon ranta-asemakaavan muutos 444/10.03.06/2017 Kaupunginhallituksen
Lausunto asemakaavasta poikkeavasta rakentamisesta/kylli Annikki (MRL )
Kunnanhallitus 24 19.01.2015 Lausunto asemakaavasta poikkeavasta rakentamisesta/kylli Annikki (MRL 171-173 ) 3624/11.111/2015 KHALL 24 Hakija Nimi Annikki Kylli Osoite Vähämaantie 5, Rakennuspaikka Kunta
- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas
Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili
Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi
Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46
Kunnanhallitus 81 15.04.2019 Kunnanhallitus 95 13.05.2019 Kaava- ja maapoliittinen 6 22.05.2019 työryhmä Kunnanhallitus 123 03.06.2019 Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 2004/55.551/2019
Tontinosien 20-27-1 myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun
Kaupunginhallitus 503 20.10.2014 Tontinosien 20-27-1 myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun 580/10/00/02/2014 KH 503 Valmistelija: kaupungingeodeetti Matti Kivistö,
Yli-Kaivolankujan asemakaavaehdotuksen hyväksyminen ja asettaminen julkisesti nähtäville
Tekninen lautakunta 60 23.08.2017 Yli-Kaivolankujan asemakaavaehdotuksen hyväksyminen ja asettaminen julkisesti nähtäville 688/10.03.01/2017 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 26.01.2017 1 Kaavoitusarkkitehti
Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, laatimisen käynnistäminen ja luonnosvaiheen nähtävilläolo sekä lausunnon antaminen luonnosvaiheesta
Tekninen lautakunta 50 08.05.2018 Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, laatimisen käynnistäminen ja luonnosvaiheen nähtävilläolo sekä lausunnon antaminen luonnosvaiheesta 103/513/2018 TEKN 08.05.2018
Naantalin kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tekniset palvelut maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/9
Tekniset palvelut maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/9 O A S Ak 355 Viestitien asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/10.02.03/2014
Tekninen lautakunta 39 02.09.2014 Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 15 16.04.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kaupunginhallitus 114 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 23 15.06.2015
Asemakaavan muutos Toivonpuiston (9.) kaupunginosan liikenne-, urheilu- ja puistoalueiden osalle (Safaripuiston jalkapallokenttä)
Teknisten palveluiden 46 20.05.2009 Teknisten palveluiden 38 23.03.2015 Teknisten palveluiden 55 18.05.2015 Kaupunginhallitus 168 24.08.2015 Kaupunginhallitus 180 07.09.2015 Asemakaavan muutos Toivonpuiston
Tilan rakentamista ja käyttötarkoituksen muutosta koskeva suunnittelutarveratkaisu
Kuntasuunnittelulautakunta 98 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 109 22.09.2016 Tilan 543-402-1-473 rakentamista ja käyttötarkoituksen muutosta koskeva suunnittelutarveratkaisu 584/10.03.00.02/2016
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Kaavatoimikunta AIKA 01.02.2018 kello 16:15-17:15 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3
Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen
Kunnanhallitus 528 14.12.2015 Kunnanhallitus 149 11.04.2016 Kunnanhallitus 332 05.09.2016 Kunnanhallitus 7 16.01.2017 Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus
Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman & Co Ltd.
LIITE 6 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJEKTI NRO OSOITE ALOITE Asemakaavan muutos 0714 Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman
Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3)
Ympäristölautakunta 37 31.03.2015 Ympäristölautakunta 67 18.08.2015 Kaupunginhallitus 252 24.08.2015 Kaupunginhallitus 340 16.11.2015 Kaupunginvaltuusto 75 07.12.2015 Kankaanpään kaupungin Karhoismajan
Naantalin kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , , Ympäristövirasto maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/9
Ympäristövirasto maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/9 O A S Ak 354 Naantalin Aurinkoinen asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1
Poikkeamislupapäätös, Mahlavuorentie 45 1291/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 22.12.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 403 Immilä Mäntyranta 5:40 1900 Osoite Mahlavuorentie 45
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus
Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-
Kaavamuutosalueelta laaditaan ennen ehdotusvaihetta luon to sel vitys.
Korttelin 308 asemakaavan muutos 877/10.02.03/2015 KH 23.11.2015 300 Kaupunki on saattamassa vireille asemakaavan muutosta ns. Kunta lan puis ton alueella, jolla sijaitsee kaupunginmuseo. Kaupunki on myy
Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016
Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Nilsiä, Tahkovuori 1/5 NILSIÄ, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Tahkovuoren asemakaava-alueen korttelia 110, 119
Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013
Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala
Viestitien asemakaavamuutos
Tekninen lautakunta 51 16.05.2018 Tekninen lautakunta 19 06.03.2019 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 19 18.03.2019 Viestitien asemakaavamuutos 768/10.03.01/2017 Tekninen lautakunta 16.05.2018 51 Asemakaavoittaja
Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014. Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.
Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014 Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.521/2014 KAUPHALL 27.10.2014 397 Kaavoitusinsinööri Seppo Reiskanen
Rakennuslautakunta Kaupunginhallitus Poikkeamishakemus , , Siilintie /10.03.
Rakennuslautakunta 49 23.05.2017 Kaupunginhallitus 167 29.05.2017 Poikkeamishakemus 2017-22, 790-510-8-67, Siilintie 19 386/10.03.00/2017 RAKLTK 23.05.2017 49 Hakija ja rakennuspaikka Matti Uurto ja Tuulia
Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun
Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Tekninen lautakunta 48 02.11.2017
Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Elinvoimalautakunta 27 13.09.2017 Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma 228/10.02.04/2017 Elvoltk 13.09.2017 27 Asian aiemmat käsittelyt:
Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta
Naantalin kaupungin äänestysaluejako
Kaupunginhallitus 144 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 38 24.04.2017 Naantalin kaupungin äänestysaluejako 187/00.00.00/2016 Kaupunginhallitus 18.04.2017 144 Kaupunginlakimies Turo Järvinen: Naantalin kaupungin
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta
Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä
Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola
Suunnittelutarveratkaisu, Pitkätie 277 1280/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 24.11.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 411 Villähde Koivurinne 3:64 10771 Osoite Pitkätie 277 15560
Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely
Tekninen lautakunta 51 27.05.2014 Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely 412/10.03.01/2013 Tekninen lautakunta 51 Lähtökohdat Tekninen osasto käynnisti syksyllä 2013 Lehmon urheilukeskusta
Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun. KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :
KAUPUNGINHALLITUS 192 08.05.2017 Poikkeamislupa/Rakennus Miilukangas Oy, perustettavan yhtiön lukuun 222/10.1003.100300/2017 KH 192 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 3.5.2017: Lausunnonantaja
Naantalin kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tekniset palvelut maankäyttö kaavoitus sivu 1/8. Lidl
Tekniset palvelut maankäyttö kaavoitus sivu 1/8 O A S Ukko- Pekka Ak 360 Ruonan yhdystien asemakaavamuutos Lidl Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste
Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet
Kaupunginhallitus 5 18.01.2010 Kaupunginvaltuusto 6 25.01.2010 Kaupunginhallitus 66 29.03.2010 Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet 57/520/2010 KhallV 5 Kaupunginvaltuusto on
Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.
Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:
Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"
Naantalin kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tekniset palvelut maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/9
Tekniset palvelut maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/9 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen keskeisistä tiedoista, josta käy ilmi
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016
Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
Naantalin kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ympäristövirasto maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/8
Ympäristövirasto maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/8 O A S Ak 343 Merimaskun kirkonkylän Postimäen tilan asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli
URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU 31 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Tuija Mustonen puh. 040 129 4114, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 954 URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ULVILAN KAUPUNKI Hormiston asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hormiston asemakaavan muutos Ulvilan kaupunki, Hormiston kaupunginosa, kortteli
Lausunto ympäristöministeriölle maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta
Kaupunginhallitus 277 26.10.2015 Lausunto ympäristöministeriölle maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta 662/10.00/2015 KH 277 Ympäristöministeriö pyytää kaupungin lausuntoa luonnoksesta ha lituk sen
Naantalin kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ympäristövirasto maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/8
Ympäristövirasto maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/8 O A S Ak 356 Kylpylän kerrostalojen asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste
Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma
ALUELAUTAKUNTA 21 03.09.2015 ALUELAUTAKUNTA 3 11.02.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA 33 15.03.2016 Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma 940/10.1003.100301/2016 ALUELTK 21 Vihannin
Yli-Kaivolan asemakaava
Tekninen lautakunta 60 23.08.2017 Kaupunginhallituksen 19 28.08.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 325 11.09.2017 Yli-Kaivolan asemakaava 688/10.03.01/2017 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 26.01.2017
RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 12.12.2017 YLEISTÄ Maankäyttö-
KORTTELEITA 656 JA 672 SEKÄ KOPOLANPUISTON OSAA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
KORTTELEITA 656 JA 672 SEKÄ KOPOLANPUISTON OSAA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.10.2017 Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue OSALLISTUMIS-
Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.
ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA
Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)
KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012
Äijälän ranta-asemakaava ja Nimetön-Patarauta-Renko ranta-asemakaavan muutos Äijälän tilan alueella
Kaupunginhallituksen 28 21.05.2018 konsernijaosto Kaupunginhallitus 232 04.06.2018 Kaupunginhallitus 330 01.10.2018 Äijälän ranta-asemakaava ja Nimetön-Patarauta-Renko ranta-asemakaavan muutos Äijälän
2. TUTUSTUN KIRKKOONI
2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.