Kaupunki maksaa palveluntuottajalle palvelusetelin arvon suuruisen osuuden palvelusta. Asiakkaat maksavat omavastuuosuuden palveluntuottajalle.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunki maksaa palveluntuottajalle palvelusetelin arvon suuruisen osuuden palvelusta. Asiakkaat maksavat omavastuuosuuden palveluntuottajalle."

Transkriptio

1 1(11) Omaishoidon tuella tarkoitetaan omaishoidon tuesta annetun lain 2 :n mukaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvan hoidon tai muun huolenpidon turvaamiseksi annettavaa hoitopalkkiota ja palveluja, jotka määritellään hoidettavan hoito- ja palvelusuunnitelmassa. Omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata vähintään kolme vuorokautta sellaista kalenterikuukautta kohti, jonka aikana hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. Kunta järjestää omaishoidon tuen lakisäätsen vapaan aikaisen hoidon pääsääntöisesti asumispalveluyksiköissä. Palveluseteli on tarkoitettu lakisäätsen vapaan aikaisen hoidon ostamiseen asumispalveluyksiköstä tai hoitolaitoksesta. Palveluntuottajan järjestämään hoitoon tulee sisältyä yövalvonta. Kaupunki maksaa palveluntuottajalle palvelusetelin arvon suuruisen osuuden palvelusta. Asiakkaat maksavat omavastuuosuuden palveluntuottajalle. Palveluntuottajaa koskevat tiedot: Palveluntuottaja Y-tunnus Osoite Yhteyshenkilö Puhelinnumero Sähköpostiosoite Internet-osoite Toimintayksikkö Osoite Palveluvastaava Puhelinnumero Sähköpostiosoite Palveluntuottajan tarjoama palvelu ja palvelun hinta Palvelusetelin arvo määräytyy asiakkaan palveluluokan mukaisesti: Palveluluokka 1. Kevyttä hoitoa, ohjausta ja tukea vammansa vuoksi tarvitsevat asiakkaat. 128,70 /vrk. Palveluluokka 2. Ohjausta, apua, hoivaa tai tukea vammansa vuoksi tarvitsevat asiakkaat. 186,70 /vrk. Palveluluokka 3. Paljon apua, hoivaa tai tukea vammansa vuoksi tarvitsevat asiakkaat. 228,70 /vrk. Palveluluokka 4. Jatkuvaa apua, hoivaa tai tukea vammansa vuoksi tarvitsevat asiakkaat. 338,70 /vrk.

2 2(11) Lakisäätsten vapaapäivien aikaisen hoidon omavastuuosuus vahvistetaan vuosittain (2015 omavastuuosuus on 11,30 /vrk). Asiakas maksaa omavastuuosuuden palveluntuottajalle. Palvelusetelin arvon päättää sosiaali- ja terveyslautakunta. Omaishoidon tuen lakisäätsen vapaan hoitovuorokausi tarkoittaa 24 tuntia. Palveluseteli maksetaan hoitovuorokaudelta. Mikäli asiakkaalle on myönnetty sekä omaishoidon tuen lakisäätnen vapaa, että muuta lyhytaikaishoitoa, asiakkaan tulee käyttää ensin omaishoidon lakisäätset vapaapäivänsä. Mikäli palvelusetelituottaja toteuttaa sekä omaishoidon tuen lakisäätstä lomitusta että muuta lyhytaikaishoitoa, asiakas maksaa omaishoidon tuen lakisäätsen vapaan omavastuuosuuden 11,30 euroa vuorokaudelta. Mahdollisilta seuraavilta hoitopäiviltä asiakas maksaa muun lyhytaikaishoidon omavastuuosuuden. Samasta päivästä asiakas kuitenkaan maksa kahta omavastuuosuutta. Merkitkää palvelu tai palvelut, joita tarjoatte: Vammaisten ja kehitysvammaisten asumispalvelut 1. Palveluluokka 1. Kevyttä hoitoa, ohjausta ja tukea vammansa vuoksi tarvitsevat asiakkaat: Omaishoidon tuen palvelusetelin arvo on 128,70 euroa / hoitovuorokausi. Asiakkaiden omavastuuosuus on 11,30 euroa / hoitovuorokausi. Lähtöpäivältä asiakas maksa omavastuuosuutta. 2. Palveluluokka 2. Ohjausta, apua, hoivaa tai tukea vammansa vuoksi tarvitsevat asiakkaat Omaishoidon tuen palvelusetelin arvo on 186,70 euroa / hoitovuorokausi. Asiakkaiden omavastuuosuus on 11,30 euroa / hoitovuorokausi. Lähtöpäivältä asiakas maksa omavastuuosuutta. Palveluluokka 3. Paljon apua, hoivaa tai tukea vammansa vuoksi tarvitsevat asiakkaat 3. Omaishoidon tuen palvelusetelin arvo on vammaisten ja kehitysvammaisten asumispalveluissa 228,70 euroa / hoitovuorokausi. Asiakkaiden omavastuuosuus on 11,30 euroa / hoitovuorokausi. Lähtöpäivältä asiakas maksa omavastuuosuutta. 4. Palveluluokka 4. Jatkuvaa apua, hoivaa tai tukea vammansa vuoksi tarvitsevat asiakkaat Omaishoidon tuen palvelusetelin arvo on vammaisten ja kehitysvammaisten asumispalveluissa 338,70 euroa / hoitovuorokausi. Asiakkaiden omavastuuosuus on 11,30 euroa / hoitovuorokausi. Lähtöpäivältä asiakas maksa omavastuuosuutta.

3 3(11) Kaikki seuraavat ehdot ja voimassaolevat säädökset täyttävä palveluntuottajan toimintayksikkö voidaan hyväksyä palvelusetelituottajaksi. Hyväksymisestä lähetetään tuottajalle ilmoitus. Toimintayksikkö voi sijaita myös pääkaupunkiseudulla. Saman palveluntuottajan kaikkien erillisten yksiköiden on täytettävä oma hakemus. 1. Palveluyksikköä koskevat ylset sopimusehdot: 1.1 Palveluntuottaja täyttää yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetussa laissa ja yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa asetetut vaatimukset sekä on saanut aluehallintoviranomaisen luvan ympärivuorokautisesta sosiaalipalvelujen antamisesta. Palveluntuottajalla on vastuuvakuutus, jonka vakuutusmäärä voidaan pal 1.2 velutoiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen riittävän toiminnasta mahdollisesti aiheutuvien henkilövahinkojen korvaamiseen. Tämä osoitetaan todistuksella (tai sen kopiolla) voimassa olevasta vakuutusyhtiön tai - yhtiöiden vakuutuksesta sekä vakuutusmaksujen suorittamisesta. 1.3 Palveluntuottaja on merkitty ennakkoperintärekisteriin ja yhdistys- tai kaupparekisteriin. 1.4 Palveluntuottaja huolehtii verojen ja sosiaaliturvamaksujen maksamisesta Palveluntuottaja voidaan kuitenkin hyväksyä, jos maksujen laiminlyöntiä voidaan pitää vähäisenä tai laiminlyötyjen maksujen osalta on maksunsaajan hyväksymä maksusuunnitelma. Kriteerin täyttyminen osoitetaan veroviranomaisen todistuksella verojen ja sosiaaliturvamaksujen maksamisesta tai verovelkatodistuksella tai selvityksellä siitä, että verovelkaa koskeva maksusuunnitelma on tehty. Todistus ja/tai selvitys saa olla kolmea kuukautta vanhempi. 1.5 Palveluntuottajan palvelu vastaa vähintään sitä tasoa, jota edellytetään kunnan toteuttamalta muulta vastaavalta palvelulta. 1.6 Palveluntuottaja on merkitty työantajarekisteriin ja arvonlisäverovelvollistenrekisteriin. Sikäli kun palveluntuottaja ole merkitty mainittuihin rekisterhin, on tarjoajan selvitettävä ne skat, joihin rekisteröimättömyys perustuu.

4 4(11) 1.7 Palveluntuottajalla on palvelun laatuun ja laajuuteen nähden riittävät taloudelliset edellytykset palvelun suorittamiseen. Tätä ominaisuutta arvioidaan tarjoajan vakavaraisuudesta, maksukykyisyydestä, kannattavuudesta ja luottokelpoisuudesta saatujen tietojen perusteella Palveluntuottaja on huolehtinut eläkevakuutusmaksujen maksamisesta. 2. Tilat, laitteet ja välineet Palveluntuottajalla on toiminnan edellyttämät asianmukaiset tilat sekä toimintaympäristö, jotka mahdollistavat ympärivuorokautisen lyhytaikaishoidon tuottamisen. Asiakkaat voivat oleskella, liikkua ja toimia hoitoyksikössä esteettömästi ja turvallisesti. Yhtstilat ovat sopivat asiakkaiden palvelutarpeeseen nähden. Tiloissa on pystyttävä järjestämään kuntouttavaa toimintaa sekä yhtsiä tilaisuuksia. Asiakkaiden on saatava käyttöönsä riittävästi jokapäiväistä toimintaa helpottavia apuvälintä. Hoitosänky on järjestettävä asiakkaan käyttöön tarvittaessa. 2.1 Toimintayksikössä on pääsääntöisesti yhden hengen huoneet sekä riittävät hygienia- ja wc-tilat aluehallintoviranomaisen toimiluvan mukaisesti. Esteetön liikkuminen on otettu huomioon. Jos tilat ovat useassa tasossa, talossa on oltava hissi. 2.2 Asiakkaan yksityisyys turvataan päivittäisten hoitotoimenpitden aikana. 2.3 Tilojen, laittden ja konden ylläpidosta ja huollosta on kunnossapito- ja hygieniasuunnitelmat ja vastuuhenkilöt on nimetty. Kunnossapito- ja hygieniasuunnitelmat tulee pyydettäessä toimittaa Vammaistyöhön. 3. Henkilöstö Hoitohenkilökunnan tulee täyttää ammatilliset ja lakisäätset vaatimukset, jotka vaaditaan ympärivuorokautista lyhytaikaishoitoa tuottavilta yksiköiltä. Sairaanhoitajan ja muun terveydenhuollon henkilöstön kelpoisuusvaatimukset on säännelty terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994). Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista on säännelty laissa 272/2005 ja asetuksessa 608/2005. Toiminnan tulee perustua valtakunnallisiin laatusuosituksiin (esimerkiksi Vammaisten asumispalveluiden laatusuositus STM 2003:4).

5 5(11) Hoitohenkilöstömitoitukseen lasketaan: Toimintayksikön palvelujen vastuuhenkilö lasketaan hoitohenkilöstömitoitukseen sillä osuudella, kun he tekevät varsinaista hoitotyötä (enintään 50 %). Mahdollinen kuntoutus- ja terapiahenkilöstö luetaan hoitohenkilöstömitoitukseen, siltä osin kun he ovat yksikön asiakkaiden käytössä. Ateria- ja siivouspalvelusta vastaavalla henkilöstöllä tulee olla alan pätevyysvaatimukset täyttävä koulutus. Edellä mainittu ja muu hoitotyöhön osallistuva henkilöstö luetaan henkilöstömitoitukseen hdän hoitoon osallistuvan työpanoksensa verran. 3.1 Palveluyksikön henkilöstömitoitus tarkoittaa todellista mitoitusta, jossa poissaolevat on korvattu sijaisilla. Tarvittava hoito turvataan kaikkina vuorokauden aikoina. Henkilökunnan määrä on mitoitettu asukkaiden tarpden ja toimintakyvyn mukaan. 3.2 Toimintayksikön palvelujen vastuuhenkilöllä on sosiaali- ja/tai terveysalan korkeakoulututkinto tai vastaava tutkinto ja riittävä, vähintään kolmen vuoden työkokemus alalta. 3.3 Koko henkilökunnalla on voimassaolevat kirjalliset työsopimukset. 3.4 Asiakastyöhön osallistuvalla henkilökunnalla ja sijaisilla tulee olla riittävä sosiaali- ja/tai terveysalan koulutus. 3.5 Alle 18-vuotiaille asiakkaille palvelua tarjoavat palveluntuottajat vastaavat tähän kohtaan, muut siirtyvät kohtaan 3.7. Henkilöiltä, jotka hoitavat alle 18-vuotiaita asiakkaita, edellytetään rikostaustaselvitystä (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustanselvittämisestä 504/2002). 3.6 Asiakastyöhön osallistuvalla henkilökunnalla on voimassaoleva ensiapukoulutus.

6 6(11) 4. Osaaminen Henkilökunnan osaamisen tulee olla asiakkaiden hoidon ja huolenpidon tarpeen edellyttämällä tasolla. Palveluyksikön henkilökunnan on kyettävä yhtstyöhön asiakkaan, hänen omaistensa ja lähstensä sekä muiden asiakkaan palveluverkostoon kuuluvien toimijoiden kanssa. 4.1 Toimintayksikön on huolehdittava henkilöstönsä ammattitaidon säilymisestä ja kehittämisestä. 4.2 Henkilöstöllä on riittävä suomen- ja/tai ruotsinkielen taito ja asiakkaan tarvitsemat kommunikointiknot. 4.3 Lääkehoitoa toteuttavalla henkilöstöllä on valmiudet ja luvat lääkehoidon toteuttamiseen. 5. Laadun hallinta Toimintayksikössä kunnioitetaan asiakkaiden itsemääräämisoikeutta, toimitaan oikeudenmukaisesti ja taataan asiakkaiden yksilöllisyys ja turvallisuus. Vastuu tästä on palveluntuottajalla ja toimintayksikön palveluvastaavalla. 5.1 Toimintayksikön arvot ja toimintaperiaatteet on määritelty. Vastuut ja valtuudet on kirjallisesti määritelty (tehtävänkuvat). 5.2 Asiakaspalautetta kerätään kirjallisesti ja yhteenveto palautteesta toimitetaan pyydettäessä Vammaistyöhön. Palautetta hyödynnetään toiminnan kehittämisessä. 5.3 Palveluyksikkö vastaa jokaiseen asiakasreklamaatioon. Asiakasreklamaatiot sekä niiden vastaukset ja toimenpiteet ilmoitetaan vammaistyön ostopalvelupäällikölle. 5.4 Toimintayksikkö antaa sovitusti hoitoyhteenvedon asiakkaalle ja pyydettäessä vammaisten sosiaalityöhön.

7 7(11) 5.5 Palveluntuottaja on määritellyt ja dokumentoinut keskset laatutavoitteensa ja yksiköllä on pitkän tähtäimen toimintasuunnitelma. Pitkän tähtäimen suunnitelma tulee pyydettäessä toimittaa vammaistyöhön. 5.6 Palveluyksiköllä on kirjallinen lääkehuoltosuunnitelma (STM opas 2005:32) ja nimetty lääkehuollosta vastaava henkilö. Suunnitelmat ja nimetyt vastaavat henkilöt tulee pyydettäessä toimittaa vammaistyöhön. 5.7 Palveluyksikössä käytetään ylsesti hyväksyttyjä suosituksia (esimerkiksi Käypä hoito-, THL:n -suositukset sekä Sairaanhoitajan käsikirja). 6. Palvelun sisällön vaatimukset Asiakkaalle annettavien palvelujen tulee olla suunnitelmallisia ja tavoitteellisia. Asiakkaan olemassa olevia voimavaroja tuetaan ja palvelu on yksilöllisiin tarpsiin perustuvaa. Palveluntuottaja tuottaa laadullisesti hyvää sosiaalihuoltoa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) mukaisesti. 6.1 Asiakkaalle tehdään yksilöllinen palvelun ja hoidon suunnitelma. 6.2 Asiakkaille järjestetään kuntouttavaa ja/tai osallistavaa virikkeellistä toimintaa. 6.3 Asiakkaan henkilökohtaisesta hygieniasta (ml. hampaiden ja ihonhoito) ja siisteydestä huolehditaan. 6.4 Asiakkaan vaatehuollosta huolehditaan. 7. Ateriat Palveluntuottaja turvaa riittävän nestden- ja ravinnonsaannin. Asiakkaille järjestetään päivittäinen ruokailu, johon kuuluu aamiainen, lounas, iltapäiväkahvi / välipala, päivällinen ja iltapala. Aamupäivän välipala kuuluu energiatiheää ruokavaliota noudattaville. Asiakkaille on mahdollisuus päivittäiseen ruokailuun yhtsissä tiloissa ja asiakasta avustetaan ruokailussa tarvittaessa.

8 8(11) 7.1 Asiakkaille tarjotaan maittavia ja hdän toivdensa mukaisia, ravintosisällöltään suositusten mukaisia aterioita. 7.2 Erityisruokavaliot järjestetään niitä tarvitseville asiakkaille. 7.3 Lounasateria on ateria, jolla tyydytetään n. 1/3 päivittäisestä energian tarpeesta. 7.4 Asiakkaiden yöpaasto jää yli 11 tunnin mittaiseksi. 7.5 Asiakkaiden ravitsemusta seurataan säännöllisesti ja poikkeamiin puututaan. 8. Turvallisuus Palveluyksikössä on henkilökuntaa ympäri vuorokauden. Asiakas saa halutessaan aina yhteyden henkilökuntaan vuorokauden ajasta riippumatta joko turvajärjestelmän avulla tai henkilökohtaisesti. Palveluyksiköllä on pelastusviranomaisten hyväksymä pelastussuunnitelma ja turvallisuusselvitys. Palveluyksiköllä on turvallisuussuunnitelma, joka perustuu pelastustoimen lainsäädäntöön (561/1999) ja lisäksi siinä on kartoitettu sisäisten ja ulkoisten uhkien vaaratilanteet. 8.1 Piha-alueet ovat turvallisia ja kulkurtit esteettömiä. 8.2 Riskikartoitukset tehdään säännöllisesti ja korjaavat toimenpiteet dokumentoidaan. Kartoitukset tulee pyydettäessä toimittaa vammaistyöhön. 9. Raportointi ja valvonta Palveluntuottaja sitoutuu toimittamaan seuraavat Helsingin kaupungin määrittelemät raportit: 9.1 Helsingin kaupungin pyytämät hoidon laadun seurantatiedot. 9.2 Helsingin kaupungin muut palvelun kehittämistä ja seurantaa varten pyytämät tiedot.

9 9(11) 9.3 Palveluntuottaja antaa kaupungille tiedot henkilökunnasta ja sen määrästä ja asiakaspalauttsta. Palveluntuottaja hyväksyy kaupungin tekemät valvonta- ja auditointikäynnit sekä asiakaskyselyt palveluyksikköön. 9.4 Palveluntuottaja tiedottaa oma-aloittsesti kaupunkia toiminnassa tapahtuvista olennaisista muutoksista. Palvelun tuottamiseen vaikuttavien olosuhtden muutoksista (esim. viivytys, este, keskeytys) ja vastuuhenkilöiden tai yhteystietojen muuttumisesta ilmoitetaan sopimuksen vastuuhenkilölle kirjallisesti. Palveluntuottaja ilmoittaa vastuuhenkilön vaihtumisesta myös luvan myöntäneelle aluehallintovirastolle. Palveluntuottaja sitoutuu toimittamaan kunnalle sopimussuhteen aikana 3 kuukauden väln seuraavat selvitykset: - todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus taikka selvitys siitä, että verovelkaa koskeva veronsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty, sekä todistus eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen maksamisesta tai selvitys siitä, että erääntyntä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksunsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty. Todistuksia tarvitse toimittaa, jos Palveluntuottajan tiedot ovat saatavissa palvelusta. 10. Asiakastietojen käsittely ja dokumentointi sekä arkistointi Kaupunki toimii tässä lomakkeessa tarkoitetun palvelun osalta henkilötietolaissa tarkoitettuna rekisterinpitäjänä. Palveluntuottaja huolehtii ja vastaa rekisterinpidosta kaupungin lukuun. Syntyvät asiakirjat (esim. asiakaskertomukset) ovat kaupungin asiakirjoja, vaikka palveluntuottaja ne laatii, säilyttää ja arkistoi. Palveluntuottajan tulee noudattaa asiakirjojen säilyttämisessä, hävittämisessä ja arkistoinnissa vastaavia kunnallista toimintaa koskevia säännöksiä ja ohjta Palveluntuottaja noudattaa annettuja ohjta asiakastietojen dokumentoinnista, rekisteröinnistä, potilasasiakirjojen ja sosiaalihuollon asiakirjojen laadinnasta, säilyttämisestä sekä salassapidosta Toimintayksiköllä on nimetty tietosuojavastaava sekä rekisterinpidosta vastaava henkilö Palveluntuottaja noudattaa lassa säädettyä salassapito- ja vaitiolovelvollisuutta sosiaalihuoltolain mukaisten palvelujen tuottamisessa.

10 10(11) 10.4 Palveluntuottaja ja kaupunki antavat toisilleen tiedot näiden palvelujen piiriin kuuluvasta toiminnastaan, sen muutoksista ja kehittämissuunnitelmista. Kaupunki sitoutuu pitämään salassa liike- ja ammattisalaisuudet Palveluntuottaja palauttaa asiakasdokumentit palvelusetelin myöntäneeseen yksikköön toiminnan loppuessa. 11. Maksukäytäntö Kunta maksaa yksityisen palveluntuottajan antamasta palvelusta palvelusetelin suuruisen summan. Palveluntuottaja tekee asiakkaan tai hänen laillisen edustajansa kanssa sopimuksen palveluun kuuluvan hoidon toteuttamisen sisällöstä. Sopimuksessa on eritelty palveluntuottajan ja asiakkaan vastuut ja velvollisuudet. Asiakkaan omavastuun määrä merkitään asiakkaan sopimukseen. Omavastuuosuus lakisäätsen vapaan ajalta vastaa asiakasmaksulaissa määriteltyä omaishoitajan vapaan aikaisen hoidon asiakasmaksua. Kaupunki ilmoittaa omavastuuosuuden muuttumisesta palveluntuottajalle. Palveluntuottaja ilmoittaa asiakkaalle omavastuuosuuden muuttumisesta. Palveluntuottaja laskuttaa asiakkaalta omavastuuosuuden. Jos asiakas ostaa palveluntuottajalta enemmän palveluja kuin mihin palveluseteli oikeuttaa, vastaa asiakas itse kaikista näistä kuluista. Laskutusjakso on yksi kuukausi. Tuottaja laskuttaa jälkikäteen Helsingin kaupungilta asiakkaalle annetun palvelusetelin mukaisen summan. Palvelusetelilasku toimitetaan kaupungille seuraavan kuukauden 5. päivään mennessä. Laskun mukana on oltava asiakaskohtaiset hoitopäivätiedot. Asiakkaan tulee peruuttaa sovittu varaus viimstään kahta päivää ennen hoidon alkua ilmoittamalla peruutuksesta palveluntuottajalle ja omaishoidon tuen sosiaaliohjaajalle. Palveluseteliosuus voidaan laskuttaa kunnalta peruuntuneen hoitojakson ensimmäiseltä päivältä, mikäli peruutus on tapahtunut samana päivänä tai edellisenä päivänä ennen hoidon aloituspäivää. Muutoin peruuntuneelta hoitopäivältä kunta maksa hoitomaksua palveluntuottajalle. Asiakkaalta peritä omavastuuosuutta peruuntuneelta hoitojaksolta. Mikäli asiakas pysty suoriutumaan omavastuuosuudestaan, tuottaja ilmoittaa tilanteesta päätöksen tehneelle viranhaltijalle. Palveluntuottaja on hyväksytty Helsingin kaupungin palvelusetelituottajaksi sen jälkeen, kun tilaaja on tehnyt asiasta hyväksymispäätöksen. Kaupunki lisää hyväksyttyjen palveluntuottajien yhteystiedot palveluntarjoajalistaan. Palveluntuottaja vastaa myös mahdollisten alihankkijoidensa toiminnasta. Helsingin kaupunki voi täsmentää, täydentää tai muuttaa muita kuin lakisäätsiä ehtoja. Kunta voi peruuttaa hyväksymisen ja poistaa palveluntuottajan hyväksyttyjen palveluntuottajien listalta, mikäli kunta lopettaa palvelujen järjestämisen palvelusetelillä tai muuttaa palvelusetelin käytölle asetettuja ehtoja tai jos palveluntuottaja täytä tässä lomakkeessa ja sen liittssä mainittuja ehtoja, kriteerejä ja ohjta.

11 11(11) Vakuutan antamani tiedot oikksi. Allekirjoituksella sitoudumme tässä lomakkeessa mainittujen tietojen oikeellisuuteen ja hyväksymiskriteerden sekä liittden mukaisten ohjden noudattamiseen. Paikka ja päivämäärä Allekirjoitus ja nimenselvennys (yrityksen allekirjoitusoikeuden omaavat) Palveluntuottajan on toimitettava kaupungille seuraavat liitteet: 1. Aluehallintoviranomaisen toimilupa ympärivuorokautisesta sosiaalipalvelun antamisesta. 2. Veroviranomaisen todistus maksetuista veroista ja sosiaaliturvamaksuista tai verovelkatodistus tai selvitys siitä, että verovelkaa koskeva maksusuunnitelma on tehty. 3. Työeläkekassan ja / tai vakuutusyhtiön todistus eläkevakuutuksen ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta. 4. Vakuutusyhtiön todistus vastuuvakuutuksen voimassaolosta ja vakuutusmaksujen suorittamisesta. 5. Tarjoajan on oltava rekisteröitynyt kaupparekisteriin, ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin. Rekisteröityminen tulee todistaa toimittamalla yritys- ja yhtsötietojärjestelmässä (ytj.fi) olevat tiedot. Jos tarjoaja on rekisteröitynyt myös arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, tulee rekisteröityminen todistaa edellä mainittujen tietojen toimittamisen yhteydessä. 6. Henkilöstöluettelo vakanssneen/ nimikkneen ja koulutustietoineen. Tutkintotodistukset tulee toimittaa vain erikseen pyydettäessä. 7. Pyydetään tarvittaessa erikseen: Pankin tai luottotietoyhtiön antama talous- ja luottokelpoisuusuraportti, joka sisältää luokituksen (esimerkiksi Suomen Asiakastiedon Rating Alfa-raportti tai vastaava). Toimitetut todistukset vät saa olla yli 3 kk vanhoja. Liitteet: Tuottajan ohje, palvelukuvaukset HAKEMUKSEN PALAUTUSOSOITE: Helsingin kaupunki Sosiaali- ja terveysvirasto Vammaistyö/palvelusetelit PL HELSINGIN KAUPUNKI

Kotiin annettavaa lomitusta myönnetään 18 tuntia kuukaudessa 3 x 6 tunnin jaksoissa.

Kotiin annettavaa lomitusta myönnetään 18 tuntia kuukaudessa 3 x 6 tunnin jaksoissa. 1(8) Omaishoidon tuella tarkoitetaan omaishoidon tuesta annetun lain 2 :n mukaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvan hoidon tai muun huolenpidon turvaamiseksi annettavaa hoitopalkkiota

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Ikäihmisten palvelut Hakemus vanhusten palveluasumisen palvelusetelituottajaksi

Tampereen kaupunki Ikäihmisten palvelut Hakemus vanhusten palveluasumisen palvelusetelituottajaksi 1(9) Palveluasuminen tarkoittaa sosiaalihuoltolain 17 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja asumispalveluja vanhuksille palveluntuottajan ylläpitämissä palvelukodssa. Palveluasuminen sisältää asukkaan

Lisätiedot

HAKEMUS JA PÄÄTÖS VAMMAISPALVELUIDEN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON PALVELUSETELITUOTTAJAKSI.

HAKEMUS JA PÄÄTÖS VAMMAISPALVELUIDEN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON PALVELUSETELITUOTTAJAKSI. HAKEMUS JA PÄÄTÖS VAMMAISPALVELUIDEN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON PALVELUSETELITUOTTAJAKSI. Vammaispalveluiden ja kehitysvammahuollon asumispalveluiden sääntökirja ja valvontasuunnitelma on hyväksytty Sastamalan

Lisätiedot

Yksikkömme tarjoaa: päivätoimintaa. Yksikössämme näitä paikkoja on yhteensä Päivätoiminta on tarkoitettu seuraaville asiakasryhmille:

Yksikkömme tarjoaa: päivätoimintaa. Yksikössämme näitä paikkoja on yhteensä Päivätoiminta on tarkoitettu seuraaville asiakasryhmille: 1 (6) Päivätoiminta on vanhuksille tarkoitettu määräaikainen tukipalvelu, jolla tuetaan vanhuksen omatoimisuutta ja estetään toimintakyvyn vajeesta johtuvaa syrjäytymistä. Päivätoiminnan tarkoituksena

Lisätiedot

Hakemus vammaistyön lyhytaikaishoidon palvelusetelituottajaksi

Hakemus vammaistyön lyhytaikaishoidon palvelusetelituottajaksi HELSINGIN KAUPUNKI 1.3.2015 1 /12 Hakemus vammaistyön lyhytaikaishoidon palvelusetelituottajaksi Vammaistyön asiakkailla joilla on tarpeen käyttää lyhytaikaishoitoa kotona asumisen tueksi voivat hakea

Lisätiedot

HAKEMUS VANHUSTEN TAVALLISEN JA TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVE- LUSETELITUOTTAJAKSI

HAKEMUS VANHUSTEN TAVALLISEN JA TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVE- LUSETELITUOTTAJAKSI Kalajoen kaupunki Hakemus 1 (9) HAKEMUS VANHUSTEN TAVALLISEN JA TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVE- LUSETELITUOTTAJAKSI Palveluasuminen tarkoittaa sosiaalihuoltolain 17 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja

Lisätiedot

HAKEMUS TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI

HAKEMUS TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI 1 (10) HAKEMUS TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Tehostettu palveluasuminen tarkoittaa sosiaalihuoltolain 17 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja asumispalveluja pääsääntöisesti ikääntyneille

Lisätiedot

Hakemus säännöllisen kotihoidon palveluntuottajaksi

Hakemus säännöllisen kotihoidon palveluntuottajaksi Hakemus säännöllisen kotihoidon palveluntuottajaksi Palvelun tuottaja Y-tunnus Toimintayksikön nimi Toimintayksikön postiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Toiminnasta vastaavan henkilön nimi

Lisätiedot

Hakemus ja kriiteerit palvelusetelituottajaksi

Hakemus ja kriiteerit palvelusetelituottajaksi 1 (6) Hakemus ja kriiteerit palvelusetelituottajaksi 1) KYLVETYS- / SAUNAPALVELU Kaikki alla mainitut ehdot täyttävä palveluntuottaja voidaan hyväksyä palvelusetelituottajaksi. Hyväksymisestä lähetetään

Lisätiedot

Hakemus omaishoidon tuen vapaan palvelusetelituottajaksi 1.8. 31.12.2012 Palvelumuoto: Lyhytaikainen tehostettu palveluasuminen

Hakemus omaishoidon tuen vapaan palvelusetelituottajaksi 1.8. 31.12.2012 Palvelumuoto: Lyhytaikainen tehostettu palveluasuminen HAKEMUS 1 Hakemus omaishoidon tuen vapaan palvelusetelituottajaksi 1.8. 31.12.2012 Palvelumuoto: Lyhytaikainen tehostettu palveluasuminen Oriveden kaupungissa järjestetään Palvelusetelikokeilu ajalla 1.8.

Lisätiedot

1. Palveluntuottajaa koskevat yleiset sopimusehdot

1. Palveluntuottajaa koskevat yleiset sopimusehdot HAKEMUS JA KRIITEERIT PALVELUSETELITUOTTAJAKSI 1) IKÄIHMISTEN PÄIVÄTOIMINTA 2) OMAISHOIDON TUEN VAPAAN PALVELUSETELI PÄIVÄTOIMINNASSA Kaikki alla mainitut ehdot täyttävä palveluntuottaja voidaan hyväksyä

Lisätiedot

Palveluntuottajaa koskevat tiedot:

Palveluntuottajaa koskevat tiedot: Asukkaan sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään kunnan sosiaali- ja terveystoimessa, ell toisin sovita. Tehostettu palveluasuminen tarkoittaa sosiaalihuoltolain 17 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja

Lisätiedot

Asiakkaan sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään kunnan sosiaali- ja terveystoimessa, ellei toisin sovita.

Asiakkaan sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään kunnan sosiaali- ja terveystoimessa, ellei toisin sovita. 1(7) Perusturvatoimi HAKEMUS - ympärivuorokautisena tehostetussa asumispalvelussa lyhytaikaishoitona järjestettävän omaishoidon tuen lakisäätsen vapaan aikaisen hoidon palvelusetelituottajaksi. Asiakkaan

Lisätiedot

Hakemus omaishoidon tuen vapaan ja henkilökohtaisen avun palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit

Hakemus omaishoidon tuen vapaan ja henkilökohtaisen avun palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit 1 Hakemus omaishoidon tuen vapaan ja henkilökohtaisen avun palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit Omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata kolme vuorokautta kalenterikuukautta kohti. Vapaa koskee

Lisätiedot

HAKEMUS OMAISHOIDON VAPAAN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI KOTIIN ANNETTAVA PALVELU

HAKEMUS OMAISHOIDON VAPAAN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI KOTIIN ANNETTAVA PALVELU 1 Hakemus saapunut: HAKEMUS OMAISHOIDON VAPAAN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI KOTIIN ANNETTAVA PALVELU Hakeminen palveluntuottajaksi on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki omaishoidon palvelusetelin toimintaohjeen

Lisätiedot

Asukkaan sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa, ellei toisin sovita.

Asukkaan sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa, ellei toisin sovita. 1(16) Tehostettu palveluasuminen tarkoittaa sosiaalihuoltolain 17 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja asumispalveluja oululaisille vanhuksille palveluntuottajan ylläpitämissä palvelukodssa. Tehostettu

Lisätiedot

Yritys/järjestö/yhteisö. Yhteyshenkilö ja varahenkilö. Sähköpostiosoite. Yksikön asiakaspaikkojen määrä: Toimipaikan nimi.

Yritys/järjestö/yhteisö. Yhteyshenkilö ja varahenkilö. Sähköpostiosoite. Yksikön asiakaspaikkojen määrä: Toimipaikan nimi. Hakemus saapunut: HAKEMUS OMAISHOIDON VAPAAN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI - LYHYTAIKAINEN ASUMISPALVELU Hakeminen palveluntuottajaksi on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki omaishoidon palvelusetelin toimintaohjeen

Lisätiedot

Hakemukseen tulee liittää seuraavat liitteet, jotka saavat olla enintään 3 kk vanhoja: Pvm, jolloin annettu/ laadittu

Hakemukseen tulee liittää seuraavat liitteet, jotka saavat olla enintään 3 kk vanhoja: Pvm, jolloin annettu/ laadittu 1 Tehostettu palveluasuminen vanhuksille tarkoittaa sosiaalihuoltolain 17 :n 1 mom.4-kohdassa tarkoitettuja asumispalveluja palveluntuottajan ylläpitämissä palvelukodssa. Palveluasumisen palvelusetelituottajaksi

Lisätiedot

Sähköpostosoite: Yksikkömme tarjoaa: Vanhusten tehostettua palveluasumista. Vanhusten tehostettua palveluasumista ryhmäkodissa.

Sähköpostosoite: Yksikkömme tarjoaa: Vanhusten tehostettua palveluasumista. Vanhusten tehostettua palveluasumista ryhmäkodissa. 1(6) TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN PALVELUSETELILLÄ Tehostettu palveluasuminen tarkoittaa sosiaalihuoltolain 17 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja asumispalveluja vanhuksille palveluntuottajan ylläpitämissä

Lisätiedot

1 (6) LAHDEN KAUPUNKI. Hakemus säännöllisen tai tilapäisen kotihoidon palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit

1 (6) LAHDEN KAUPUNKI. Hakemus säännöllisen tai tilapäisen kotihoidon palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit 1 (6) Kotihoidon tavoitteena on antaa hyvää ja turvallista hoivaa ja hoitoa kaupungin kotihoidon kriteerit täyttävälle asiakkaalle. Hoitoa toteutettaessa tuetaan asiakkaan omaa toimintakykyä ja mahdollisimman

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALA PALVELUSETELITUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN

POHJOIS-KARJALA PALVELUSETELITUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN HAKEMUKSEN TUNNISTE 2015/2 HAKEMUS LÄHETETTY KÄSITELTÄVÄKSI 22.02.2015 PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT POGOSTAN ARJENAPU Y-Tunnus 2644362-7 Toimipaikka Osoite Rajatie 2b 82900 YHTEYSHENKILÖN TIEDOT Etunimi Jorma

Lisätiedot

NURMEKSEN KAUPUNGIN PALVELUSETELI

NURMEKSEN KAUPUNGIN PALVELUSETELI NURMEKSEN KAUPUNGIN PALVELUSETELI Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan tällä hakulomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki sääntökirjan edellytyksiin sitoutuneet sekä pyydetyt, asianmukaiset

Lisätiedot

Hakemus kotihoidon palvelusetelituottajaksi

Hakemus kotihoidon palvelusetelituottajaksi (1 / 9) HAKEMUS KOTIHOIDON PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Tällä hakemuksella haetaan - kotihoidon (sosiaalihuoltolain mukainen kotipalvelu ja terveydenhuoltolain mukainen kotisairaanhoito) palvelusetelituottajaksi

Lisätiedot

LIITE 1. Hakemus vanhusten tehostetun

LIITE 1. Hakemus vanhusten tehostetun LIITE 1 Hakemus vanhusten tehostetun Tehostettu palveluasuminen tarkoittaa sosiaalihuoltolain 17 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja asumispalveluja liminkalaisille vanhuksille palveluntuottajan ylläpitämissä

Lisätiedot

HAKEMUS JA PÄÄTÖS AIKUISSOSIAALITYÖN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI.

HAKEMUS JA PÄÄTÖS AIKUISSOSIAALITYÖN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI. HAKEMUS JA PÄÄTÖS AIKUISSOSIAALITYÖN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI. Aikuissosiaalityön asumispalveluiden palvelusetelin sääntökirja ja valvontasuunnitelma vuosille 2015-2017 on hyväksytty Sastamalan

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaapäivien palveluseteli-tehostetun palveluasumisen lyhytaikaishoidon palvelusetelituottajien hyväksymisperusteet 1.1.2015 alkaen.

Omaishoitajan vapaapäivien palveluseteli-tehostetun palveluasumisen lyhytaikaishoidon palvelusetelituottajien hyväksymisperusteet 1.1.2015 alkaen. 1 Omaishoitajan vapaapäivien palveluseteli-tehostetun palveluasumisen lyhytaikaishoidon palvelusetelituottajien hyväksymisperusteet 1.1.2015 alkaen. Hakemus omaishoitajien vapaapäivien palvelusetelituottajiksi-

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN

HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN Kotipalveluun Kotisairaanhoitoon Kotiin tarjottaviin omaishoidon sijaishoitajapalveluihin Hakemus on saapunut... Palveluntuottajaa koskevat tiedot

Lisätiedot

Hakeudumme palvelutuottajaksi seuraavissa palvelusetelipalveluissa:

Hakeudumme palvelutuottajaksi seuraavissa palvelusetelipalveluissa: 1 (6) Hakeudumme palvelutuottajaksi seuraavissa palvelusetelipalveluissa: Säännöllinen kotihoito Tilapäinen kotihoito Tilapäinen kotihoito lapsiperhlle Omaishoidon tukeminen Veteraanien kotipalvelu (Kotiin

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE Z 1 (6) Kelpoisuusehdot LUONNOS XXXX/XXX/2013 2013. Autismin kirjon asiakkaiden asumispalvelujen hankinta.

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE Z 1 (6) Kelpoisuusehdot LUONNOS XXXX/XXX/2013 2013. Autismin kirjon asiakkaiden asumispalvelujen hankinta. TARJOUSPYYNTÖ / LIITE Z 1 (6) Autismin kirjon asiakkaiden asumispalvelujen hankinta Tarjoaja Tarjoajan posti- ja sähköpostiosoite (päätöksen tiedoksiantoa varten) Tarjousten vertailuvaiheeseen pääsevät

Lisätiedot

Ylöjärven kaupunki Vanhusten palvelut Hakemus vanhusten palveluiden tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajaksi

Ylöjärven kaupunki Vanhusten palvelut Hakemus vanhusten palveluiden tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajaksi 1(11) HAKEMUS TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Tehostettu palveluasuminen tarkoittaa sosiaalihuoltolain 17 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja asumispalveluja vanhuksille palveluntuottajan

Lisätiedot

Tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajien hyväksymiskriteerit 1.1.2015 alkaen/hyväksytty perusturvalautakunnassa 26.11.

Tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajien hyväksymiskriteerit 1.1.2015 alkaen/hyväksytty perusturvalautakunnassa 26.11. LIITE 1 Tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajien hyväksymiskriteerit 1.1.2015 alkaen/hyväksytty perusturvalautakunnassa 26.11.2014 Hakemus vanhusten tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajaksi

Lisätiedot

Yhteyshenkilö ja varahenkilö

Yhteyshenkilö ja varahenkilö RIIHIMÄEN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveystoimi Kalevankatu 1 11100 RIIHIMÄKI Hakemus saapunut: HAKEMUS PITKÄAIKAISEN TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Yrityksemme/yhtsömme hakee tehostetun

Lisätiedot

HAKEMUS TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELIYRITTÄJÄKSI

HAKEMUS TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELIYRITTÄJÄKSI Ylitornion kunta HAKEMUS TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Tehostettu palveluasuminen tarkoittaa sosiaalihuoltolain 17 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja asumispalveluja pääsääntöisesti

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI TUOTTAJAN OHJE 1 27.1.2011 2. ( 5 ) VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Taustaa Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) tuli voimaan 1.8.2009.

Lisätiedot

Hakemus siivouspalvelusetelin ja muun kotona asumista tukevan palvelun palvelusetelin tuottajaksi (rintamaveteraanien ja omaishoidon palvelusetelit)

Hakemus siivouspalvelusetelin ja muun kotona asumista tukevan palvelun palvelusetelin tuottajaksi (rintamaveteraanien ja omaishoidon palvelusetelit) Sivu 1 Hakemus siivouspalvelusetelin ja muun kotona asumista tukevan palvelun palvelusetelin tuottajaksi (rintamaveteraanien ja omaishoidon palvelusetelit) Tällä hakemuksella siivouspalveluja sekä / tai

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNKI 1 (7)

LAHDEN KAUPUNKI 1 (7) 1 (7) Omaishoidolla tarkoitetaan omaishoidon tuesta annetun lain 2 :n mukaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvan hoidon tai muun huolenpidon turvaamiseksi annettavaa hoitopalkkiota

Lisätiedot

Tilapäisen kotihoidon palvelusetelin sääntökirja 3.12.2014

Tilapäisen kotihoidon palvelusetelin sääntökirja 3.12.2014 1(8) Tilapäisen kotihoidon palvelusetelin sääntökirja 3.12.2014 2(8) Sisällysluettelo 1. Yhteystiedot 3 2. Ilmoittautuminen tilapäisen kotihoidon palvelusetelituottajaksi 4 3. Palveluseteli 5 4. Palveluseteli

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUSETELITUOTTAJAKSI

HAKEMUS PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Palveluntuottajaksi hyväksyminen: PoSa hyväksyy ne palvelujen tuottajat, joiden palvelujen ostamiseen PoSan myöntämää palveluseteliä voidaan käyttää. Palvelujen tuottajaksi hyväksytään kaikki hyväksymiskriteerit

Lisätiedot

Liite 1 Säännöllisen kotihoidon palvelusetelituottajien hyväksymisperusteet

Liite 1 Säännöllisen kotihoidon palvelusetelituottajien hyväksymisperusteet Liite 1 Säännöllisen kotihoidon palvelusetelituottajien hyväksymisperusteet Hakemus säännöllisen kotihoidon palvelusetelituottajaksi Kotihoidon tavoitteena on tukea asiakkaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia

Lisätiedot

Hakemus kotihoidon palvelusetelituottajaksi säännölliseen kotihoitoon ja palvelutaloon sekä hyväksymiskriteerit

Hakemus kotihoidon palvelusetelituottajaksi säännölliseen kotihoitoon ja palvelutaloon sekä hyväksymiskriteerit Hakemus kotihoidon palvelusetelituottajaksi säännölliseen kotihoitoon ja palvelutaloon sekä hyväksymiskriteerit Järvi-Pohjanmaan perusturva on päätöksellään (Ltk 19.2.2019 ) päättänyt ottaa käyttöön säännöllisen

Lisätiedot

LIITE 1. Hakemus iäkkäiden omaishoidettavien tilapäishoidon palvelusetelituottajaksi

LIITE 1. Hakemus iäkkäiden omaishoidettavien tilapäishoidon palvelusetelituottajaksi Tehostettu palveluasuminen tarkoittaa sosiaalihuoltolain 21 :n tarkoitettuja asumispalveluja tyrnäväläisille iäkkäille palvelun tuottajan ylläpitämissä palveluasumisen yksiköissä. Omaishoidettavan tilapäishoito

Lisätiedot

HAKEMUS IKÄIHMISTEN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI

HAKEMUS IKÄIHMISTEN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI HAKEMUS IKÄIHMISTEN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Asumispalvelut, joita hakemus koskee: Palvelukokonaisuus, johon hakemus osoitetaan Tavallinen palveluasuminen Ympärivuorokautinen tehostettu

Lisätiedot

Joutsan kunta. Hakemus kotihoidon palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit

Joutsan kunta. Hakemus kotihoidon palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit Joutsan kunta Hakemus kotihoidon palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit Tuetun kotona asumisen palvelu tarkoittaa kotipalvelun ja terveydenhuoltolain 25 :ään sisältyvien kotisairaanhoidon tehtävien

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (6) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perhe- ja sosiaalipalvelut Lapsiperheiden hyvinvointi ja terveys

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (6) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perhe- ja sosiaalipalvelut Lapsiperheiden hyvinvointi ja terveys HELSINGIN KAUPUNKI 1 (6) LAPSIPERHEIDEN TILAPÄISEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI HYVÄKSYMISEN KRITEERIT A) Lakisääteiset hyväksymiskriteerit A.1. Palveluntuottajaa tai sen johtoon kuuluvaa henkilöä

Lisätiedot

Hakemus säännöllisen ja tilapäisen kotihoidon sekä omaishoidon lyhytaikaishoidon palvelusetelituottajaksi.

Hakemus säännöllisen ja tilapäisen kotihoidon sekä omaishoidon lyhytaikaishoidon palvelusetelituottajaksi. Hakemus säännöllisen ja tilapäisen kotihoidon sekä omaishoidon lyhytaikaishoidon palvelusetelituottajaksi. Kotihoidon tavoitteena on tukea asiakkaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia ja mahdollisimman itsenäistä

Lisätiedot

Palvelusetelituottajan hakemus Sivu 1/5

Palvelusetelituottajan hakemus Sivu 1/5 Palvelusetelituottajan hakemus Sivu 1/5 HAKEMUS PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Saapumispvm Vastaanottaja Yritystä koskevat tiedot: Yritys Osoite Y-tunnus Postinumero ja kunta Puhelinnumero Yritys kuuluu ennakonperintärekisteriin

Lisätiedot

Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä I. TARJOAJAN TIEDOT

Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä I. TARJOAJAN TIEDOT 1(8) Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä OHJE Tarjoajan on merkittävä lomakkeeseen täyttyykö kyseinen vaatimus. Joissakin kohdissa edellytetään myös asiakirja-aineiston tai selvitysten

Lisätiedot

HAKEMUS AVOIMEN VARHAISKASVATUSTOIMINNAN PALVELUNTUOTTAJAKSI

HAKEMUS AVOIMEN VARHAISKASVATUSTOIMINNAN PALVELUNTUOTTAJAKSI HÄMEENLINNAN KAUPUNKI LASTEN JA NUORTEN PALVELUT Palveluseteli/Varhaiskasvatus HAKEMUS AVOIMEN VARHAISKASVATUSTOIMINNAN PALVELUNTUOTTAJAKSI Vastaanottaja: Saapumispäivämäärä: Uusi hakemus Muutoshakemus

Lisätiedot

1 (5) LAHDEN KAUPUNKI. Hakemus kotiin toimitetun aterian palvelusetelituottajaksi. Palveluntuottajaa koskevat tiedot

1 (5) LAHDEN KAUPUNKI. Hakemus kotiin toimitetun aterian palvelusetelituottajaksi. Palveluntuottajaa koskevat tiedot 1 (5) Ikäihmiselle, joka alentuneen toimintakyvyn vuoksi kykene aterioimaan kodin ulkopuolella kä valmistamaan ruokaa itsenäisesti, toimitetaan kotihoidon tukipalveluna ateria kotiin. Kotiin toimitettu

Lisätiedot

1 Hakemus rintamaveteraaneille kotiin vietävien avopalvelujen palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit. Palveluntuottajaa koskevat tiedot

1 Hakemus rintamaveteraaneille kotiin vietävien avopalvelujen palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit. Palveluntuottajaa koskevat tiedot 1 Hakemus rintamaveteraanlle kotiin vietävien avopalvelujen Valtiokonttori myöntää vuosittain kunnille määrärahan käytettäväksi rintamaveteraanien kotiin vietäviin avopalveluihin. Määrärahaa voidaan käyttää

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUSETELITUOTTAJAKSI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUUN JA VAIKEAVAMMAISTEN HENKILÖKOHTAISENA APUNA ANNETTAVIIN PALVELUIHIN

HAKEMUS PALVELUSETELITUOTTAJAKSI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUUN JA VAIKEAVAMMAISTEN HENKILÖKOHTAISENA APUNA ANNETTAVIIN PALVELUIHIN Lapsiperhden kotipalvelusta säädetään sosiaalihuoltolaissa (1301/2014). Kotipalvelulla tarkoitetaan asumiseen, hoitoon ja huolenpitoon, toimintakyvyn ylläpitoon, lasten hoitoon ja kasvatukseen, asiointiin

Lisätiedot

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala 1/5 Vanhus- ja vammaispalvelut Hoiva-asumisen palvelut OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE YMPÄRIVUOROKAUTISENA LYHYTAIKAISHOITONA JÄRJESTETTÄVÄ OMAISHOI- DONTUEN LAKISÄÄTEISEN

Lisätiedot

Hakemus ikäihmisten päivätoiminnan palvelusetelituottajaksi

Hakemus ikäihmisten päivätoiminnan palvelusetelituottajaksi 1 Hakemus ikäihmisten päivätoiminnan palvelusetelituottajaksi Päivätoiminta on ikäihmisille tarkoitettu määräaikainen tukipalvelu, jolla tuetaan ikäihmisen omatoimisuutta ja estetään toimintakyvyn vajeesta

Lisätiedot

Hakemus vanhusten tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit

Hakemus vanhusten tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit 1 (9) Tehostettu palveluasuminen vanhuksille tarkoittaa sosiaalihuoltolain 17 :n 1 momentin 4-kohdassa tarkoitettuja asumispalveluja palveluntuottajan ylläpitämissä palvelukodssa. Palveluasumisen palvelusetelituottajaksi

Lisätiedot

Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen

Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen ja palveluasumiseen Hakemus saapunut / 201 Palveluntuottajaa koskevat tiedot Yritys/järjestö/yhteisö Y-tunnus

Lisätiedot

HAKEMUS omaishoitajan lakisääteisen vapaan 1.6.2012 palvelusetelituottajaksi kotiin annettava palvelu

HAKEMUS omaishoitajan lakisääteisen vapaan 1.6.2012 palvelusetelituottajaksi kotiin annettava palvelu Kempeleen kunta HAKEMUS omaishoitajan lakisäätsen vapaan 1.6.2012 palvelusetelituottajaksi kotiin annettava palvelu Tällä hakemuksella haetaan omaishoidon tuen lakisäätsen vapaan palvelusetelituottajaksi

Lisätiedot

Hakemus tehostetun palveluasumisen palveluseteliyrittäjäksi

Hakemus tehostetun palveluasumisen palveluseteliyrittäjäksi Asumispalveluja järjestetään henkilöille, jotka erityisestä syystä tarvitsevat apua tai tukea asumisessa tai asumisensa järjestämisessä. Tilapäistä asumista järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat

Lisätiedot

TARJOUSLOMAKE, liite 3 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ nro 26/2014 21.8.2014. Perustiedot. Tarjoajan nimi. Y-tunnus. Osoite. Yhteyshenkilö

TARJOUSLOMAKE, liite 3 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ nro 26/2014 21.8.2014. Perustiedot. Tarjoajan nimi. Y-tunnus. Osoite. Yhteyshenkilö TARJOUSLOMAKE, liite 3 1 (5) Perustiedot Tarjoajan nimi Y-tunnus Osoite Yhteyshenkilö Yhteyshenkilön sähköposti ja puhelinnumero Tarjouksen allekirjoitus Olen tutustunut tarjouspyyntöasiakirjoihin ja sitoudun

Lisätiedot

Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä

Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä Palveluseteli tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin Tietoa palvelusetelin käytöstä 1 Palveluseteli Palvelusetelin käyttö merkitsee uutta tapaa järjestää ja saada kaupungin palveluja. Helsingissä sosiaalivirastossa

Lisätiedot

Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan tehostettuun palveluasumiseen ja OMH lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseen

Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan tehostettuun palveluasumiseen ja OMH lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseen Hakemus on saapunut Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan tehostettuun palveluasumiseen ja OMH lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseen Liite 3 Palveluntuottajaa koskavat tiedot Yritys/järjestö/yhteisö:

Lisätiedot

Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena

Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena 1(5) omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena Omaishoidon tuki on kokonaisuus, johon sisältyy omaishoitajan antama hoito ja tarvittavat sosiaali-

Lisätiedot

NuVa-kuntayhtymän Nurmeksen sosiaalipalvelujen palveluseteli

NuVa-kuntayhtymän Nurmeksen sosiaalipalvelujen palveluseteli NuVa-kuntayhtymän Nurmeksen sosiaalipalvelujen palveluseteli Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan tällä hakulomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki sääntökirjan edellytyksiin sitoutuneet

Lisätiedot

HAKEMUS JA KRITEERIT PALVELUSETELITUOTTAJAKSI

HAKEMUS JA KRITEERIT PALVELUSETELITUOTTAJAKSI HAKEMUS JA KRITEERIT PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Kaikki alla mainitut ehdot täyttävä palveluntuottaja voidaan hyväksyä lapsiperheiden kotipalvelun palvelusetelituottajaksi. Hyväksymisestä lähetetään tuottajalle

Lisätiedot

at pyörötuolin ja kävelytelineen mahdollistav käytön. Jos tilat ovat useassa

at pyörötuolin ja kävelytelineen mahdollistav käytön. Jos tilat ovat useassa 1. Palvelujen tuottajaa koskevat ylset edellytykset 1.1. Palveluntuottaja täyttää yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetussa laissa ja yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa asetetut

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Kalajoen kaupunki 1 (7) Hyvinvointipalvelut Kalajoentie Kalajoki

Kalajoen kaupunki 1 (7) Hyvinvointipalvelut Kalajoentie Kalajoki Kalajoen kaupunki 1 (7) HAKEMUS JALKAHOITOPALVELUJEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Tarjottavat palvelut Tarjoamalla jalkahoitopalvelua hyväksyn ohsen palveluseteliarvon. Mikäli jalkahoitokäynnin hinta on korkeampi

Lisätiedot

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI. Mikä on palveluseteli?

OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI. Mikä on palveluseteli? Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala 1/6 Vanhus- ja vammaispalvelut Hoiva-asumisen palvelut OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on yksi

Lisätiedot

Hakemus ikäihmisten tehostetun palveluasumisen tuottajaksi Porin perusturvaan. Hakemus ikäihmisten tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajaksi

Hakemus ikäihmisten tehostetun palveluasumisen tuottajaksi Porin perusturvaan. Hakemus ikäihmisten tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajaksi 1 (6) Hakemus ikäihmisten tehostetun palveluasumisen tuottajaksi Porin perusturvaan Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan tällä hakemuslomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki sääntökirjan

Lisätiedot

Lyhyet psykoterapiajaksot aikuisille ja heidän perheilleen - palveluseteli 2016-2017

Lyhyet psykoterapiajaksot aikuisille ja heidän perheilleen - palveluseteli 2016-2017 Avopalvelut Lyhyet psykoterapiajaksot aikuisille ja heidän perheilleen - palveluseteli 2016-2017 Yleistä Tampereen kaupungin terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta on päättänyt ottaa

Lisätiedot

OPAS PALVELUSETELITUOTTAJALLE

OPAS PALVELUSETELITUOTTAJALLE OPAS PALVELUSETELITUOTTAJALLE Sisällys 1 Palveluseteli kotona asumisen tukena... 3 2 Palveluseteliprosessi palveluntuottajan näkökulmasta... 4 3 Palveluseteliprosessi asiakkaan näkökulmasta... 5 4 Laskutus...

Lisätiedot

HAKEMUS TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI

HAKEMUS TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan tällä hakemuslomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki sääntökirjan edellytyksiin sitoutuneet ja pyydetyt, asianmukaiset ja kriteerit täyttävät liitteet

Lisätiedot

Kalajoen kaupunki 1 (8) Hyvinvointipalvelut Hakemus tehostetun palveluasumisen Kalajoki palveluseteliyrittäjäksi

Kalajoen kaupunki 1 (8) Hyvinvointipalvelut Hakemus tehostetun palveluasumisen Kalajoki palveluseteliyrittäjäksi Kalajoen kaupunki 1 (8) Asumispalveluja järjestetään henkilöille, jotka erityisestä syystä tarvitsevat apua tai tukea asumisessa tai asumisensa järjestämisessä. Tilapäistä asumista järjestetään henkilöille,

Lisätiedot

OSTOPALVELUSOPIMUS. Asiakas Kittilän kunta ja Mikeva Oy (myyjä) ovat sopineet Mikeva Haukiputaan asumispalvelun tuottamisesta seuraavaa:

OSTOPALVELUSOPIMUS. Asiakas Kittilän kunta ja Mikeva Oy (myyjä) ovat sopineet Mikeva Haukiputaan asumispalvelun tuottamisesta seuraavaa: 1 OSTOPALVELUSOPIMUS Sopimuksen osapuolet Asiakas Kittilän kunta ja Mikeva Oy (myyjä) ovat sopineet Mikeva Haukiputaan asumispalvelun tuottamisesta seuraavaa: Asukas: xxxxxxxxxxxxxxxxx Henkilötunnus: xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Lisätiedot

Palveluntuottajan nimi: Yhteyshenkilö: Sähköpostiosoite:

Palveluntuottajan nimi: Yhteyshenkilö: Sähköpostiosoite: 1 HAKEMUS HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI PIETAR- SAAREN KAUPUNKI, SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON YHTEISTYÖALUE (Pietarsaari, Pedersöre, Uusikaarlepyy, Luoto) Vastaanottaja: Saapumispäivämäärä:

Lisätiedot

Ilmoitus kotiin vietävien aterioiden tuottajasta

Ilmoitus kotiin vietävien aterioiden tuottajasta S i v u 1 Ilmoitus kotiin vietävien aterioiden tuottajasta Tällä hakemuksella ateriapalveluita tuottava yritys voi antaa laatusitoumuksen kotiateriapalvelujen laatukäsikirjaan. Luettelo hyväksytyn laatusitoumuksen

Lisätiedot

HAKEMUS kotihoidon palvelusetelituottajaksi

HAKEMUS kotihoidon palvelusetelituottajaksi Limingan kunta 21.10.2014 HAKEMUS kotihoidon palvelusetelituottajaksi Tällä hakemuksella haetaan säännöllisen kotihoidon (sosiaalihuoltolain mukainen kotipalvelu ja/tai kansanterveyslain mukainen kotisairaanhoito)

Lisätiedot

PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN

PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN Yhteislautakunnan liite nro 14 / 26.1.2012 PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN Perusturvan yhteislautakunta 22.1.2009 7 26.1.2012 14 2 Palvelusetelin käyttö JJR-kunnissa Kunnalla

Lisätiedot

Hakemus Ikaalisten sosiaali- ja terveyskeskuksen lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelujen palvelusetelintuottajaksi 16.1.

Hakemus Ikaalisten sosiaali- ja terveyskeskuksen lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelujen palvelusetelintuottajaksi 16.1. Hakemus Ikaalisten sosiaali- ja terveyskeskuksen lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelujen palvelusetelintuottajaksi 16.1.2017 alkaen Lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden tavoitteena on tarjota

Lisätiedot

Hakemus kotihoidon tukipalvelujen eli kotisiivouksen, rintamaveteraanien avopalveluiden sekä omaishoidon vapaapäivien palvelusetelituottajaksi

Hakemus kotihoidon tukipalvelujen eli kotisiivouksen, rintamaveteraanien avopalveluiden sekä omaishoidon vapaapäivien palvelusetelituottajaksi 1 (5) Valtiokonttori myöntää kunnille määrärahaa, joka on tarkoitettu rintamaveteraanlle tarjottaviin, kotiin annettaviin avopalveluihin. Lieksassa rintamaveteraanit (alle 10% haitta-aste) voivat saada

Lisätiedot

Mahdolliset hankintaan liittyvät kysymykset ja huomiot oli esitettävä 29.3.2012 mennessä sähköpostilla osoitteeseen: hankinta.sotet@espoo.fi.

Mahdolliset hankintaan liittyvät kysymykset ja huomiot oli esitettävä 29.3.2012 mennessä sähköpostilla osoitteeseen: hankinta.sotet@espoo.fi. 1 (6) KOTIIN TUOTETTAVIEN PALVELUJEN SEKÄ PÄIVÄTOIMINNAN HANKINTA DNO 899/02.08.00/2012 Mahdolliset hankintaan liittyvät kysymykset ja huomiot oli esitettävä 29.3.2012 mennessä sähköpostilla osoitteeseen:

Lisätiedot

Hakemus ikäihmisten tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajaksi LIITE 1

Hakemus ikäihmisten tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajaksi LIITE 1 1(11) Ikäihmisten tehostettu palveluasuminen tarkoittaa sosiaalihuoltolain 21 :ssä tarkoitettuja asumispalveluja palveluntuottajan ylläpitämissä palvelukodssa. Ikäihmisten tehostettu palveluasuminen sisältää

Lisätiedot

Hyväksymishakemus perusterveydenhuollon palvelusetelituottajaksi

Hyväksymishakemus perusterveydenhuollon palvelusetelituottajaksi Hyväksymishakemus perusterveydenhuollon palvelusetelituottajaksi Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt seuraavista perusterveydenhuollon palveluseteleistä ja niiden arvosta vuodelle

Lisätiedot

SOPIMUS KEHITYSVAMMAISTEN YMPÄRIVUOROKAUTISESTA ASUMISPALVELUSTA

SOPIMUS KEHITYSVAMMAISTEN YMPÄRIVUOROKAUTISESTA ASUMISPALVELUSTA SOPIMUS KEHITYSVAMMAISTEN YMPÄRIVUOROKAUTISESTA ASUMISPALVELUSTA 1. Sopimuksen osapuolet Palvelun tilaaja Kinnulan kunta/perusturva Keskustie 45 43900 Kinnula Y-tunnus: 0242816-6 Yhteyshenkilö sopimusasioissa:

Lisätiedot

Kaupunki ei sitoudu ostamaan palveluja palvelusetelituottajaksi hyväksytyltä palveluntuottajalta.

Kaupunki ei sitoudu ostamaan palveluja palvelusetelituottajaksi hyväksytyltä palveluntuottajalta. 1 (6) Palvelusetelin käyttö tehostetussa vanhusten palveluasumisessa omaishoidon tuen vapaajärjestelyissä ja satunnaisessa lyhytaikaisessa sosiaalihuoltolain mukaisessa hoidossa Ohjeet palveluntuottajalle

Lisätiedot

Hakemus säännöllisen ja tilapäisen kotihoidon palvelusetelituottajaksi

Hakemus säännöllisen ja tilapäisen kotihoidon palvelusetelituottajaksi Hakemus säännöllisen ja tilapäisen kotihoidon palvelusetelituottajaksi Tällä hakemuksella haetaan säännöllisen kotihoidon (sosiaalihuoltolain kotipalvelu ja/tai kansanterveyslain mukainen kotisairaanhoito)

Lisätiedot

Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaispäivä Oulussa. Markku Mattila

Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaispäivä Oulussa. Markku Mattila Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaispäivä Oulussa Markku Mattila 28.5.2013 Ennakoiva valvonta Reaktiivinen valvonta Sopimusvalvonta/ -seuranta Hyvinvointilautakunnan delegointisäännön mukaan tilaaja-

Lisätiedot

Hakemus omaishoidon tuen vapaan palvelusetelituottajaksi vuodelle 2013 Palvelumuoto: Hoitaja kotiin ja päivätoiminta

Hakemus omaishoidon tuen vapaan palvelusetelituottajaksi vuodelle 2013 Palvelumuoto: Hoitaja kotiin ja päivätoiminta 1 Hakemus omaishoidon tuen vapaan palvelusetelituottajaksi vuodelle 2013 Palvelumuoto: ja päivätoiminta Oriveden kaupungissa järjestetään vanhus- ja kehitysvammaispalveluiden omaishoidon tuessa lakisäätsen

Lisätiedot

VANHUSTEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN PALVELUJEN VALVONTA Valviran kysely palvelua tuottaville yksiköille maalis-huhtikuussa 2010

VANHUSTEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN PALVELUJEN VALVONTA Valviran kysely palvelua tuottaville yksiköille maalis-huhtikuussa 2010 Raportti 1 (2) 1882/05.01.05.07/2010 22.06.2010 VANHUSTEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN PALVELUJEN VALVONTA Valviran kysely palvelua tuottaville yksiköille maalis-huhtikuussa 2010 Valviran ja Aluehallintovirastojen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 2 1 (5) Kelpoisuusehdot / KESKITETTY TUETTU ASUMINEN 1982/ /

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 2 1 (5) Kelpoisuusehdot / KESKITETTY TUETTU ASUMINEN 1982/ / TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 2 1 (5) PITKÄAIKAISASUNNOTTOMIEN KESKITETTY Tarjoajan nimi Tarjoajan posti- ja sähköpostiosoite (johon esim. päätös lähetetään tiedoksi) Valintaperusteena on halvin hinta. Vertailuvaiheeseen

Lisätiedot

LAHTI 1/5. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Kyllä

LAHTI 1/5. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Kyllä LAHTI _%L'. t +.!'. 1/5 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 27/15 / Erityisryhmien tyo- ja paivatoiminnan seka erityislasten iltapaivatoiminnan hankinta (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALA PALVELUSETELITUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN 205/21.211/2016

POHJOIS-KARJALA PALVELUSETELITUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN 205/21.211/2016 HAKEMUKSEN TUNNISTE 2016/41 HAKEMUS LÄHETETTY KÄSITELTÄVÄKSI 07.05.2016 PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT Nimi Vaara-Karjalan Kotipalvelu Oy Y-Tunnus 2757873-4 Toimipaikka Ilomantsi Osoite Taipaleenrannantie 12,

Lisätiedot

Tuen yleiset myöntämisperusteet

Tuen yleiset myöntämisperusteet Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös

Lisätiedot

Hakemus vammaispalveluiden henkilökohtaisen avun palvelusetelipalvelujen tuottajaksi ja hyväksymiskriteerit

Hakemus vammaispalveluiden henkilökohtaisen avun palvelusetelipalvelujen tuottajaksi ja hyväksymiskriteerit 1 (5) Tällä hakemuksella palveluntuottaja voi hakeutua Porvoon kaupungin vammaispalveluiden henkilökohtaisen avun palvelusetelipalvelujen tuottajaksi. Vammaispalvelulain 8 :n mukaan kunnan on järjestettävä

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN TILAPÄISEEN KOTIPALVELUUN JA SIIVOUSPALVELUIHIN

HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN TILAPÄISEEN KOTIPALVELUUN JA SIIVOUSPALVELUIHIN HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN TILAPÄISEEN KOTIPALVELUUN JA SIIVOUSPALVELUIHIN Hakemus saapunut 15 HAEN PALVELUNTUOTTAJAKSI TILAPÄISEEN KOTIHOITOON SIIVOUSPALVELUUN Palveluntuottajaa

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

Yksikkömme tarjoaa lasten toimintaterapiaa á 45 min. hintakatto 72

Yksikkömme tarjoaa lasten toimintaterapiaa á 45 min. hintakatto 72 1 (6) Lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden tavoitteena on tarjota laadukasta ja vaikuttavaa kuntoutusta Oivan palveluiden piirissä oleville, kriteerit täyttävälle asiakkaalle. Terapiaa toteutettaessa

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Palveluntuottajan tulee toimia palveluita tuottaessaan voimassa olevan lainsäädännön

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Palveluntuottajan tulee toimia palveluita tuottaessaan voimassa olevan lainsäädännön 1(6) HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUSETELI Henkilökohtaisen avun palveluseteli voidaan myöntää vaikeavammaiselle henkilölle. Henkilökohtaisen avun palvelusetelipäätöksen tekee Jyväskylän kaupunki. Päätöksessä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNNÖN H VÄHIMMÄISVAATIMUKSET JA VERTAILUPERUSTEET /VASTAUSLOMAKE

TARJOUSPYYNNÖN H VÄHIMMÄISVAATIMUKSET JA VERTAILUPERUSTEET /VASTAUSLOMAKE 1 (6) TARJOUSPYYNNÖN H026-12-1 VÄHIMMÄISVAATIMUKSET JA VERTAILUPERUSTEET /VASTAUSLOMAKE 1 TARJOAJAN TIEDOT Tarjoajan nimi Y-tunnus Osoite, johon posti lähetetään. Tarjouksen yhteyshenkilö Yhteyshenkilön

Lisätiedot

PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA:

PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA: Liite 2 PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA: Kuvaus tehostetun palveluasumisen asiakkaiden hoidon, hoivan ja

Lisätiedot