Lajikeopas
|
|
- Lotta Raili Heikkilä
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lajikeopas
2 Peruna positiivisen muutoksen tuulissa On erittäin miellyttävää huomata, että perunasta puhutaan taas pitkästä aikaa positiiviseen sävyyn valtakunnan mediassa. On ymmärretty nostaa esille perunan todelliset superfood - ominaisuudet monipuolinen ravintosisältö ja positiiviset terveysvaikutukset. Samaan aikaan kun puhutaan kasvihuoneilmiöstä, voidaan ottaa esiin perunan pieni hiili- ja vesijalanjälki. Lisäksi voimme puhua perunasta todellisena lähiruokana. Ihailtavaa on ollut myös uuden sukupolven into kaupunkiviljelyyn ja paluu juurille. Näistä lähtökohdista on helppo ruveta mainostamaan suomalaista laatutuotetta PERUNAA. Olisiko nyt hyvä aika yhteisesti miettiä, miten voimme entistä selvemmin ja myyvämmin tuoda esille näitä perunan todellisia parhaita puolia ja kirkastaa yleisölle niin nykyisiä kuin tuleviakin perunabrändejä? Tarvitseeko meidän kaikkien tuottaa perusmassaa vai löytyykö jokaiselle jotakin pientä erikoissegmenttiä? Meidän mielestämme avautuvassa ja muuttuvassa maailmassa lisäarvoa saa vain erikoistumalla ja tuottamalla korkeaa laatua. Haluamme omilla lajikevalinnoillamme olla tukemassa tätä kehitystä. Vähän voi olla joissakin tapauksissa paljon! Nyt kun maailma on kaikille helposti saavutettavissa, kannattaa seurata, mitä kaikkea uutta rakkaasta potustamme tehdään. Kuinka monet tuoteideat ja reseptit ovat vielä keksimättä? Kaikki uudet ajatukset eivät edes keskity perunaan ravinnon lähteenä, vaan esim. kosmetiikkateollisuus, paperiteollisuus ja lääketeollisuus tutkivat perunan käyttömahdollisuuksia. Ja ravintopuolella flavonoidit, proteiinit ja erikoiset ravintorikastetut perunat ovat tätä päivää.
3 Uusimmat lajikkeemme, jotka ovat jo nyt saaneet kunnian olla yhä useamman suomalaisen lautasella Jussi, Jazzy, Rock ja Lady Anna edustavat tätä kehitystä. Lisäksi meillä on tulossa oikein mielenkiintoinen luomulajike Acoustic, joka soveltuu myös normaaliin tuotantoon. Uutuutena edustamme myös hollantilaista Semagri-yhtiötä, jonka maahamme soveltuvien tärkkelyslajikkeiden suomalainen tuotanto on jo käynnistynyt. Lisäksi tutun Rosamundan kotimainen tuotanto taas vauhdissa, ja vanha kuningas on valmis palaamaan paikalleen ;) Näillä eväillä ja ajatuksilla toivotan menestystä ja runsaita tuoteideoita uudelle satokaudelle. T: Paula
4 Perunalajikkeiden vertailu AIKAISUUS Lajike Jussi Siikli Fambo Lady Felicia Musica Acoustic Jazzy Rosamunda Lady Amarilla Keittotyyppi/värikoodi Pääasiallinen käyttötarkoitus VA,KE KE RA, KE, LU YL, KU, LU EI,KU,SA LU,KU,EI YL,SA,EI UU,MU YL,KU,RA Kuoren väri K K K K K K K P K Mukulan muoto PS PT S S S PS PTS S PTS Mallon väri K K K VK VK VK VK VK K Mukulasato (0-10) Tärkkelysprosentti Tummumisenkesto (0-10) Vihertymisenkesto (0-10) Ruvenkestävyys (0-10) ,5 Lehtirutonkestävyys (0-10) ,5 Mukularutonkestävyys (0-10) Y-viruskestävyys (0-10)? Maltokaarikestävyys (0-10) Syövänkestävyys on on ei ei on on on on on Ankeroisenkestävyys on - - Ro1 Ro1,2,3,Pa2 Ro Idätys Lyhyt Lyhyt Viritys Viritys Viritys Lyhyt Viritys Lyhyt Lyhyt Pienen siemenen istutusväli cm /26* Ison siemenen istutusväli cm /30* Yleisimmät myyntikokorajat mm Mukulapaino keskim. pieni/iso 32/66 g 27/57 g 40/78 g 41/75 g 42/75 32/66 g 39/76 g 48/81 g Mukulan muoto: P=pyöreä, PS=pyöreänsoikea, S=soikea, PTS=pitkänsoikea, PT=pitkänomainen Käyttötarkoitus: VA=varhais-, KE=kesä-, RA=ranskan-, LU=luomu-, KU=kuorimo-, YL=yleis-, EI=eines-, SA=salaatti-, MU=muusi-, LA=lastu-, UU=uuniperuna. Kuoren väri: K=keltainen, VK=vaaleankeltainen, P=punainen, SV=sinivioletti, TSV=tummansinivioletti Uutuuslajikkeiden lukuarvoja tarkennetaan kertyvien kokemusten mukaan. Istutusvälisuositukset on tehty 80 cm rivivälille. * Jazzyn istutusväli riippuu siitä tuotetaanko pientä miniperunaa vai normaalikokoista.
5 Perunalajikkeiden vertailu Lajike Lady Rosetta MYÖHÄISYYS Lady Britta Melody Lady Claire Rock Blue Congo Lady Anna Nicola Puikula Keittotyyppi/värikoodi Pääasiallinen käyttötarkoitus LA, MU,TÄ LA, MU YL, KU LA, MU YL, KU ER RA, YL, KU EI, SA ER Kuoren väri P K K K K TSV K K K Mukulan muoto P PS S PS S PTS PTS PT PT Mallon väri VK K VK K K SV K K K Mukulasato (0-10) Tärkkelysprosentti Tummumisenkesto (0-10) Vihertymisenkesto (0-10) Ruvenkestävyys (0-10) Lehtirutonkestävyys (0-10) Mukularutonkestävyys (0-10) 5, Y-viruskestävyys (0-10) 7, Maltokaarikestävyys (0-10) Syövänkestävyys on on on on on ei on on ei Ankeroisenkestävyys Ro1+4 - Ro1 Ro1 Ro1,2,3, Pa2 - Ro1,2,3, Pa2 on - Idätys Lyhyt Lyhyt Viritys Pitkä Lyhyt Lyhyt Lyhyt Viritys Pitkä Pienen siemenen istutusväli cm Ison siemenen istutusväli cm Yleisimmät myyntikokorajat mm Mukulapaino keskim. pieni/iso 24/60 g 34/67 g 37/77 g 36/69 g 41/74 g 38/75 g 43/80 g 29/58 g 32/57 g Mukulan muoto: P=pyöreä, PS=pyöreänsoikea, S=soikea, PTS=pitkänsoikea, PT=pitkänomainen Käyttötarkoitus: VA=varhais-, KE=kesä-, RA=ranskan-, LU=luomu-, KU=kuorimo-, YL=yleis-, EI=eines-, SA=salaatti-, MU=muusi-, LA=lastu-, UU=uuniperuna. Kuoren väri: K=keltainen, VK=vaaleankeltainen, P=punainen, SV=sinivioletti, TSV=tummansinivioletti Uutuuslajikkeiden lukuarvoja tarkennetaan kertyvien kokemusten mukaan.
6 Siemenperunan polveutuminen ja laatuvaatimukset Tämä luokitus on tullut voimaan Luokitus perustuu EU-direktiiviin, joten EU-maissa luokituksen pitäisi olla samanlainen. Todennäköisesti eroja kuitenkin on. Tarvittaessa Ruokavirasto selvittää ulkomaisten siemenluokkien vastaavuuden. Tuotantovaihe Lajikkeiden puhdistus taudeista Mikrolisäys, mukulatuotanto kasvihuoneessa Esiperussiemenen avomaatuotanto Siemenluokka - Unionin PBTC Unionin PB Unionin S Perussiemenen tuotanto Unionin SE Unionin E Sertifoidun siemenen tuotanto Unionin A Unionin B Eri siemenluokkien maksimi-ikä peltosukupolvina on: Unionin PB Unionin S Unionin SE Unionin E Unionin A ja B 4 sp. 5 sp. 6 sp. 7 sp. 9 sp. Huom: Siemenkauppaa koskevat säädökset ovat muuttumassa. Uusi Siemenlaki astuu voimaan v
7 Laatuvaatimukset viljelystarkastuksessa: Esiperussiemen Perussiemen Sertifioitu siemen Unionin PBTC Unionin PB Unionin S Unionin SE Unionin E Unionin A Unionin B Aitous vähintään % ,9 99,9 99,9 99,9 99,8 99,5 Tyvimätä enintään % 0 0 0,1 0, Mosaiikki- tai kierrelehtisyysviruksen oireita enintään % 0 0,1 0,2 0,5 0,8 2 6 Laatuvaatimukset virusten laboratoriotestauksessa: Virus Esiperussiemen Unionin PBTC Unionin PB Perussiemen Unionin S Unionin SE Unionin E Y A, X, S, M ja PLRV Virussaastunta testataan siemenerän kanta-aineistosta polveutuvasta lisäysaineistosta sen tullessa ensimmäisen kerran virallisen tarkastuksen piiriin avomaan tuotannossa. Esiintymä saa tällöin olla enintään 0 prosenttia kutakin virusta Laatuvaatimukset mukulanäytteen tarkastuksessa: 1. Multaa ja roskia sallitaan enintään 2 painoprosenttia unionin A ja B-luokissa. Unionin S, SE ja E luokissa multaa ja roskia sallitaan enintään 1 painoprosentti. 2. Kuiva- ja märkämätää saa olla perussiemenessä (unionin S, SE ja E -luokat) ja sertifioidussa siemenessä enintään 0,5 painoprosenttia, josta märkämätää 0,2 prosenttia. 3. Ulkoisia vikoja, mukaan lukien epämuodostuneet ja vahingoittuneet mukulat, saa olla enintään 3 painoprosenttia. 4. Perunarupea (ruven peittämä alue yli 1/3 mukulan pinnasta) saa olla enintään 5 painoprosenttia. 5. Kuorirokkoa saa olla enintään 3 painoprosenttia (kuorirokon peittämä alue 1/10 mukulan pinnasta). 6. Seittirupea saa olla enintään 5 painoprosenttia (seittiruven peittämä alue 1/10 mukulan pinnasta). 7. Liiallisen kuivettumisen tai harmaahilseen aiheuttaman kuivettumisen vuoksi nahistuneita mukuloita saa olla enintään 1,0 painoprosenttia. 8. Siemenperunassa ei saa esiintyä vaarallisia kasvintuhoojia. 9 Esiperussiemenessä ja perussiemenessä ei saa esiintyä maltokaariviroosin silmämääräisesti näkyviä oireita. Kohtien 2-7 summa saa olla enintään 6 painoprosenttia unionin S, SE ja E luokissa ja enintään 8 painoprosenttia unionin A ja B -luokissa.
8 Acoustic Kestävä uutuus! Kiinteä keittolaatu Rutonkestävä, kiinteämaltoinen ruokaperuna. Mukulat ovat pyöreänsoikeita, matalasilmäisiä ja vaaleankeltamaltoisia. Tärkkelyspitoisuus keskinkertainen. Sopii hyvin kuorimokäyttöön ja luomutuotantoon. Kiinteä Jauhoinen Aikainen Myöhäinen Pääasiallinen käyttö: Kuorimoperuna, einesperuna, luomuperuna. Lajikkeen viljelyominaisuuksia: Lyhyt itämislepo kannattaa ottaa huomioon varastoinnissa. Keskimyöhäinen. Hyvä stressinsieto ja kolhunkestävyys. Kestävyydet: Erittäin hyvä lehtirutonkestävyys, myös mukularuton-kestävyys on hyvä. Hyvä kestävyys YNTN-virusta vastaan. Melko arka perunaruvelle. Kestää Ro1-rodun ankeroisia. Syövänkestävä (rotu D1). Arka kurttulahosienelle (Fusarium). Senkor-valmistetta (metributsiini) ei suositella rikkakasvien torjuntaan ainakaan taimettumisen jälkeen. Karkeat kivennäismaat: kg/ha Multa- ja turvemaat: kg/ha Kaliumsuositus: kg/ha
9 Blue Congo Kattauksen maukas väriläikkä. Paljon antioksidantteja Jauhoinen Sinimaltoinen erikoisperuna. Blue Congo on jauhoinen ruoka-, salaatti-, soseja lohkoperuna. Malto sinivioletti. Pyöreänsoikeat, hieman syväsilmäiset mukulat. Mikro- tai höyrykypsennyksessä mallon väri säilyy voimakkaana; keitettäessä se vaalenee. Korkea antioksidanttipitoisuus. Kiinteä Jauhoinen Aikainen Myöhäinen Pääasiallinen käyttö: Värillinen erikoisperuna Lajikkeen viljelyominaisuuksia: Keskimyöhäinen lajike, jonka sadontuottokyky on keskinkertainen. Mukuloiden kokojakauma on laaja Sadetusmahdollisuus on hyödyksi. Kestävyydet: Blue Congo on arka perunaruvelle ja altis perunasyövälle ja ankeroisille. Se kestää seittiä, mutta kestävyys lehtiruttoa vastaan on heikohko. Karkeat kivennäismaat: kg/ha Multa- ja turvemaat: kg/ha Kaliumsuositus: kg/ha
10 Fambo Korkea sadontuottokyky myös kotipuutarhassa. Kiinteähkö yleisperuna Satoisa ruoka- ja teollisuuslajike, jonka tärkkelyspitoisuus kehittyy aikaisin. Mukulat ovat suuria, soikeita, matalasilmäisiä ja vaaleankeltamaltoisia. Sopii hyvin kuorimo- ja kesäperunakäyttöön sekä ranskanperunatuotantoon jopa varhais- tai luomuperunaksi. Kiinteä Jauhoinen Aikainen Myöhäinen Pääasiallinen käyttö: Ranskanperuna, kesäperuna, luomuperuna. Lajikkeen viljelyominaisuuksia: Satoisa ja hyvälaatuinen. Mukulaluku Bintjeä alhaisempi. Maan hyvä vesitalous on tarpeen. Kestävyydet: Erittäin kestävä Y- ja A-virukselle. Arka perunaseitille; vaatii peittauksen. Altis ankeroisille ja perunasyövälle. Kestää hyvin maltokaariviroosia. Ei taipumusta onttouteen eikä mustasydämisyyteen. Lehtiruttoa vastaan kohtalainen kestävyys, mukularuttoa kestää hyvin. Karkeat kivennäismaat: kg/ha Multa- ja turvemaat: kg/ha Kaliumsuositus: kg/ha
11 Jazzy Erittäin runsas ja maukas mukulasato. Lyhyt keittoaika. Kiinteähkö yleislajike Jazzy on keskivarhainen, ohutkuorinen, vaaleankeltamaltoinen, maukas salaatti- tai yleisperunalajike. Mukulat ovat kauniita, melko pieniä, ohutkuorisia, soikeita pitkänsoikeita ja matalasilmäisiä. Lyhyt keittoaika. Hyvä maku ja rakenne. Kiinteä Jauhoinen Aikainen Myöhäinen Pääasiallinen käyttö: Yleisperuna, salaattiperuna, einesperuna Lajikkeen viljelyominaisuuksia: Erityisen runsasmukulainen ja satoisa. Keveillä mailla kannattaa varmistaa riittävä vedensaanti. Lyhyt itämislepo huomioitava varastoinnissa. Idätykseen riittää viritys. Istutustiheys valitaan sen mukaan, tuotetaanko pientä miniperunaa, vai normaalikokoista. Kestävyydet: Hyvä kolhunkestävyys. Melko hyvä virustautien kestävyys. Syövänkestävä. Ruvenkestävyys keskinkertainen. Karkeat kivennäismaat: kg/ha Multa- ja turvemaat: kg/ha Kaliumsuositus: kg/ha
12 Jussi Maukas kesäperuna - kesän ensimmäinen muusiperuna. Melko jauhoinen Aikainen, keltamaltoinen, lievästi jauhoinen lajike joka sopii hyvin varhais-, kesä- ja syysperunaksi. Mukulat ovat pyöreänsoikeita ja melko matalasilmäisiä. Varhaisenakin hyvänmakuinen! Kiinteä Jauhoinen Aikainen Myöhäinen Pääasiallinen käyttö: Varhais- ja kesäperuna; jauhoinen syysperuna. Lajikkeen viljelyominaisuuksia: Aikainen, runsasmukulainen ja satoisa lajike. Kestää kuivuutta muuten, mutta riskinä onttous. Varhaistuotannossa kannattaa sopivalla idätystekniikalla rajoittaa mukulalukua. Mukulat kehittyvät korkealle vihertymisvaara, ellei mullata. Kestävyydet: Melko hyvä kestävyys virustauteja ja perunarupea vastaan. Arka perunaseitille ja lehtirutolle. Syövän- ja ankeroisenkestävä. Alttiutta sydänmädälle on havaittu. Karkeat kivennäismaat: kg/ha Multa- ja turvemaat: kg/ha Kaliumsuositus: kg/ha
13 Lady Amarilla Herkullisen keltainen Yleisperuna Aikainen, voimakkaan keltamaltoinen, maukas yleisperunalajike, joka sopii erinomaisesti myös teollisuuskäyttöön. Mukulat soikeita pitkänsoikeita ja matalasilmäisiä. Erinomainen varastosäilyvyys. Pelkistävien sokereiden määrä on taatusti alhainen ei sokeroitumista. Kuiva-ainepitoisuus on tasaisen korkea. Kiinteä Jauhoinen Aikainen Myöhäinen Pääasiallinen käyttö: Yleisperuna, kuorimoperuna, ranskanperuna. Lajikkeen viljelyominaisuuksia: Keveillä mailla kannattaa varmistaa riittävä vedensaanti. Hyvä kolhunkestävyys. Melko pitkä itämislepo, joten hyvä varastokestävyys. Kestävyydet: Keskitasoinen virustautien kestävyys. Syövänkestävä. Altis lehtipoltteelle. Karkeat kivennäismaat: kg/ha Multa- ja turvemaat: kg/ha Kaliumsuositus: kg/ha
14 Lady Anna Satoisayleis-ja ranskanperunalajike Yleisperuna Keskimyöhäinen ruoka- ja teollisuusperuna. Keittolaadultaan lähinnä keskijauhoinen yleisperuna. Tasaisen alhainen sokeripitoisuus soveltuu hyvin mm. ranskanperunatuotantoon. Kiinteä - Jauhoinen Aikainen - Myöhäinen Pääasiallinen käyttö: Yleisperuna, ranskanperuna, kuorimoperuna. Lajikkeen viljelyominaisuuksia: Mukulat pitkänsoikeita, matalasilmäisiä, vaaleankeltamaltoisia. Sopii prosessikäyttöön koko varastointikauden ajan. Erittäin hyvä käsittelynkestävyys ei mustelmoidu herkästi. Kestävyydet:Kestää sekä keltaista että valkoista peruna-ankeroista. Immuuni perunasyövän 1-rodulle. Melko ruvenkestävä. Hyvä viruskestävyys. Rutonkestävyys keskinkertainen. Karkeat kivennäismaat: kg/ha Multa- ja turvemaat: kg/ha Kaliumsuositus: kg/ha
15 Lady Britta Makua muusiin! Jauhoinen Lady Britta on monikäyttöinen, jauhoinen ruokaperunalajike, jolla on hyvä tummumisenkestävyys. Korkea kuiva-ainepitoisuus. Soveltuu hyvin muusiperunaksi, annosperunatuotteisiin ja perunalastuiksi. Sokeripitoisuus pysyy alhaisena. Kiinteä Jauhoinen Aikainen Myöhäinen Pääasiallinen käyttö: Muusi- ja lastuperuna. Lajikkeen viljelyominaisuuksia: Pyöreänsoikeat, matalasilmäiset, voimakkaan keltamaltoiset mukulat. Varastosäilyvyys erinomainen. Keskimyöhäinen aikaisempi kuin useimmat samaan käyttöön tarkoitetut lajikkeet. Suosittelemme lisä-ca-lannoitusta. Kestävyydet: Melko arka lehtirutolle, mutta melko kestävä mukularuttoa ja perunarupea vastaan. Arka Y-viruksen NTN-rodulle. Ei ole kärsinyt tyvimädästä. Lady Britta kestää perunasyövän yleisintä rotua, mutta ei ankeroisia. Lady Britta ei ole erityisen arka seitille. Karkeat kivennäismaat: kg/ha Multa- ja turvemaat: kg/ha Kaliumsuositus: kg/ha
16 Lady Claire Johtava lastuperuna! Myös muusiin. Jauhoinen Lady Claire on monikäyttöinen, jauhoinen ruoka- ja teollisuusperuna soveltuu hyvin esim. perunalastujen raaka-aineeksi ja monenlaisiin annosperunatuotteisiin. Sokeripitoisuus pysyy alhaisena, mikä pitää myös prosessoinnissa syntyvät akryyliamidimäärät minimaalisina. Kiinteä Jauhoinen Aikainen Myöhäinen Pääasiallinen käyttö: Lastu- ja muusiperuna Lajikkeen viljelyominaisuuksia: Keskimyöhäinen, viljelyvarma lajike. Pyöreänsoikeat, matalasilmäiset mukulat. Korkea kuiva-ainepitoisuus. Varastosäilyvyys erinomainen. Suosittelemme lisä-ca-lannoitusta. Kestävyydet: Melko kestävä mukularuttoa ja perunarupea vastaan. Ei ole kärsinyt tyvimädästä. Ankeroisenkestävä. Perunasyövän kestävä. Karkeat kivennäismaat: kg/ha Multa- ja turvemaat: kg/ha Kaliumsuositus: kg/ha
17 Lady Felicia Kesän makuinen peruna! Kiinteähkö yleisperuna Lady Felicia on melko kiinteämaltoinen ruokaperuna joka sopii erinomaisesti kuorimoiden ja suurkeittiöiden käyttöön. Hyvä väri ja maku. Sisäinen laatu pysyy tasaisena koko varastointikauden. Ei sokeroitumista eikä keittotummumista. Kiinteä - Jauhoinen Aikainen - Myöhäinen Pääasiallinen käyttö: Yleisperuna, kuorimoperuna, luomuperuna. Lajikkeen viljelyominaisuuksia: Melko aikainen, satoisa lajike. Korkea mukulaluku. Kaunismuotoiset, soikeat pitkänsoikeat, sileät, tasakokoiset mukulat. Suosittelemme lisä-ca-lannoitusta. Kestävyydet: Hyvä mukularuton ja virustautien kestävyys. Ankeroisenkestävä (Ro1). Älä käytä Senkoria rikkakasvien torjuntaan! Karkeat kivennäismaat: kg/ha Multa- ja turvemaat: kg/ha Kaliumsuositus: kg/ha
18 Lady Rosetta Pellolta suoraan prosessiin! Jauhoinen Lady Rosetta on keskimyöhäinen, satoisa, punakuorinen, pyöreämukulainen, erityisesti lastuperunaksi käytettävä lajike. Soveltuu myös muusiperunaksi ja tärkkelystuotantoon. Tuottaa hyvin tasakokoista mukulaa. Kiinteä Jauhoinen Aikainen Myöhäinen Pääasiallinen käyttö: Lastu- ja muusiperuna. Lajikkeen viljelyominaisuuksia: Korkea kuiva-ainepitoisuus jo aikaisin. Kestää kuivuutta hyvin, mutta hyötyy kastelusta. Varhaisnostossa varsiston hävitys on tarpeen mustelmoitumisen estämiseksi. Kestävyydet: Hyvä viruskestävyys ja melko hyvä ruvenkestävyys. Ankeroisen- (Ro1) ja syövänkestävä lajike. Lady Rosetta on lievästi seitinarka. Karkeat kivennäismaat: kg/ha Multa- ja turvemaat: kg/ha Kaliumsuositus: kg/ha
19 Melody Suomen suosituin peruna! Kiinteähkö yleisperuna Melody on yleiskäyttöinen, keltamaltoinen ruokaperuna, joka soveltuu hyvin kuorimokäyttöön. Tasakokoiset, matalasilmäiset, kauniin kirkaskuoriset mukulat. Hyvä väri ja muoto. Hyvä maku ja rakenne. Kiinteä tai lievästi jauhoinen. Ei keittotummumista. Kiinteä Jauhoinen Aikainen Myöhäinen Pääasiallinen käyttö: Yleisperuna, kuorimoperuna. Lajikkeen viljelyominaisuuksia: Satoisa lajike. Pitkä lepokausi hyvä varastokestävyys. Viljelyssä tärkeitä asioita ovat tiheä istutus ja alhainen typpilannoitus. Anna perunan tuleentua mahdollisimman hyvin! Kestävyydet: Erittäin hyvä viruskestävyys. Ankeroisenkestävä (Ro1,4). Syövänkestävä. Melko hyvä perunaruven ja mukularuton kestävyys. Melody on arka täydelle Senkor-annokselle! Karkeat kivennäismaat: kg/ha Multa- ja turvemaat: kg/ha Kaliumsuositus: kg/ha
20 Musica Nicolaa aikaisempi ja kestävämpi maltokaarivirusta vastaan. Kiinteä Musica on erittäin satoisa, hyvänmakuinen ruokaperuna, joka on malloltaan kiinteä ja voimakkaan keltainen soveltuu hyvin myös kuorimokäyttöön. Mukulat kaunismuotoisia, soikeita pitkänsoikeita, sileitä ja tasakokoisia. Kiinteä Jauhoinen Aikainen Myöhäinen Pääasiallinen käyttö: Einesperuna, kuorimoperuna, salaattiperuna. Lajikkeen viljelyominaisuuksia: Erittäin runsassatoinen, keskimyöhäinen lajike aikaisempi kuin Nicola. Pitkä lepokausi hyvä varastokestävyys. Ei suositella raskaimmille savimaille. Kestävyydet: Erittäin hyvä viruskestävyys. Ankeroisenkestävä (Ro1,-2,-3, Pa2). Syövänkestävä. Melko hyvä perunaruven ja mukularuton kestävyys. Sietää Senkor-torjunta-ainetta ohjeen mukaan käytettynä. Karkeat kivennäismaat: kg/ha Multa- ja turvemaat: kg/ha Kaliumsuositus: kg/ha
21 Nicola Satoisa syys-ja talviperuna. Kiinteä Nicola on kiinteämaltoinen, sileäkuorinen ruokaperuna. Mukulat ovat pitkänomaisia, matalasilmäisiä, keltamaltoisia. Soveltuu hyvin kuorintaan, annostuotteisiin, suurkeittiöihin ja salaattiperunaksi. Tärkkelyspitoisuus alhainen. Kiinteä - Jauhoinen Aikainen - Myöhäinen Pääasiallinen käyttö: Einesperuna, salaattiperuna. Lajikkeen viljelyominaisuuksia: Melko myöhäinen, runsasmukulainen ja satoisa ruokaperunalajike. Typpilannoitus on pidettävä alhaisena. Runsas kalilannoitus on eduksi. Ohutkuorisena altis kolhuille. Kestävyydet: Erittäin ruvenkestävä. Hyvä kestävyys myös virustauteja vastaan. Arka maltokaarivirukselle. Ankeroisen- ja syövänkestävä. Karkeat kivennäismaat: kg/ha Multa- ja turvemaat: kg/ha Kaliumsuositus: kg/ha
22 Puikula Mystisen maukas maatiaisperuna. Jauhoinen Puikula on jauhoinen, vanha ruokaperunalajike, jonka maku kehittyy parhaaksi pohjoisen pitkässä päivässä. Malto väriltään voimakkaan keltainen, keitettäessä hajoava. Laatu ja säilyvyys erittäin hyvä. Lapissa tuotettuna sillä saa käyttää markkinointinimeä 'Lapin Puikula'. Kiinteä Jauhoinen Aikainen Myöhäinen Pääasiallinen käyttö: Erikoisperuna, muusiperuna. Lajikkeen viljelyominaisuuksia: Myöhäinen, runsasmukulainen lajike, jonka satoisuus on terveellä siemenellä melko hyvä. Tautien vuoksi siemenkannat taantuvat helposti. Kestävyydet: Altis perunarutolle, perunasyövälle, ankeroisille ja virustaudeille. Tyvimädän kestävä peruna. Hyvä maltokaariviruksen kestävyys. Karkeat kivennäismaat: kg/ha Multa- ja turvemaat: kg/ha Kaliumsuositus: kg/ha
23 Rock Uusimonipuolinen suosikkiperuna! Melko jauhoinen yleisperuna Rock on melko jauhoinen ruokaperuna, joka sopii hyvin mm. kuorimoille, suurkeittiöille ja ranskanperunaksi. Käyttölaadultaan Rock on useimmiten yleisperuna, eli keltaiseen pussiin sopivaa. Jotkut erät voivat soveltua myös jauhoisen perunan punaiseen pussiin. Mukulat ovat soikeita pyöreänsoikeita, matalasilmäisiä ja vaaleankeltamaltoisia. Kiinteä Jauhoinen Aikainen Myöhäinen Pääasiallinen käyttö: Yleisperuna, kuorimoperuna, ranskanperuna. Lajikkeen viljelyominaisuuksia: Keskimyöhäinen, melko runsasmukulainen. Jauhoisin käyttölaatu saavutetaan syyskuun nostoissa. Tummuminen vähäistä. Kasvusto on tasainen ja nopeasti kehittyvä. Itämislepo on melko lyhyt. Kestävyydet: Rockilla on laaja ankeroisenkestävyys (Ro1, 2/3, Pa2) ja se on syövänkestävä. Ole varovainen Senkorin kanssa kestävyystiedot ovat vielä puutteelliset; emme suosittele maksimiannosta. Karkeat kivennäismaat: kg/ha Multa- ja turvemaat: kg/ha Kaliumsuositus: kg/ha
24 Rosamunda Paljon enemmänkin kuin uuniperuna! Jauhoinen uuni- ja muusiperuna Rosamunda on jauhoinen, vaaleankeltamaltoinen ruokaperuna. Mukulat ovat punakuorisia, isoja, soikeita ja sileitä.tunnetuin uuniperunana, mutta sopii moneen muuhunkin käyttöön, mm. muusiperunaksi. Kiinteä Jauhoinen Aikainen Myöhäinen Pääasiallinen käyttö: Uuniperuna, muusiperuna Lajikkeen viljelyominaisuuksia: Keskimyöhäinen, melko harvamukulainen. Varsinkin uuniperunan tuotannossa harva istutus on tarpeen. Istutus syvälle isoon penkkiin estää vihertymistä. Kastelumahdollisuus on suotava. Kestävyydet: Rosamundan taudinkestävyys on lajikkeiden keskitasoa. Seitinarkuuden vuoksi suositellaan peittausta. Karkeat kivennäismaat: kg/ha Multa- ja turvemaat: kg/ha Kaliumsuositus: kg/ha
25 Siikli Maukkaimpia kesäperunoita. Kiinteä Siikli on kesäperuna tai syysperuna kotitalouskäyttöön. Mukulat pitkulaisia, ulkonäkö hyvä. Ruokaperunalaatu hyvä, malto kiinteä, ei jauhoinen. Kiinteä Jauhoinen Aikainen Myöhäinen Pääasiallinen käyttö: Kesäperuna. Lajikkeen viljelyominaisuuksia: Aikainen, runsasmukulainen lajike. Satoisuus melko hyvä. Etelä-Suomessa aikainen kesäperuna pohjoisessa myöhäisempi. Varsisto on korkea ja lamoava. Kestävyydet: Altis virustaudeille, perunarutolle ja -ruvelle. Syövänkestävä. Maltokaariviruksen kestävyys keskinkertainen. Karkeat kivennäismaat: kg/ha Multa- ja turvemaat: kg/ha Kaliumsuositus: kg/ha
26 Kasvukauden viljelytoimet Välivarastointi ja idätys. Varo siemenen kostumista ja hapenpuutetta väli-varastoinnin ja idätyksen aikana, koska ne helposti johtavat tautiongelmiin pellolla. Älä säilytä tai idätä siemenperunaa suursäkeissä, koska niissä ilmanvaihto on heikkoa. Itävä peruna kuluttaa paljon happea. Viritysidätys: alle 1 vk, lyhyt idätys: 2-3 vk, pitkä idätys 3-4 vk (lajikekohtaiset ohjeet alun vertailutaulukoissa). Seittipeittaus Paras tapa torjua perunaseittiä on hyvä viljelykierto. Lajikkeiden seitinarkuudessa on eroja, mutta kaikki lajikkeet hyötyvät seittipeittauksesta. Huolellinen peittaus torjuu siemenen mukana kulkevan seitin, mutta ei juurikaan vaikuta maassa olevaan seittisieneen. Seittipeittaukseen hyväksyttyjä aineita ovat mm. Moncut 40 SC, Rhizolex 50 SC, Dithane NT ja Rovral 75 WG. Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen käsittelyä. Rhizolexia ei saa käyttää varhaisperunatuotannossa, koska se voi aiheuttaa makuvirheitä. Upotuspeittauksessa on varottava tautien leviämistä ja hapenpuutetta. Juolavehnän torjunta Juolavehnä kannattaa torjua jo etukäteen esim. glyfosaattivalmisteilla. Juolavehnää voidaan torjua myös perunakasvustosta heinämäisiin kasveihin tehoavilla, valikoivilla torjunta-aineilla. Jotkut aineista voivat lievästi vioittaa perunankin lehtiä.
27 Perunarutto Tärkeintä on tehdä ensimmäinen ruiskutus riittävän ajoissa -ennen ruton ilmaantumista pellolle. Seuraa ammattilehtien tms. suosituksia torjunnan aloittamisesta. Käytettävissä on lukuisia tehokkaita aineita, joista osa on kosketusvaikutteisia ja osa sisävaikutteisia eli systeemisiä. Sisävaikutteisia aineita kannattaa käyttää kovan ruttopaineen aikana ja nopean varsiston kasvun aikana. Pidä ruttosuoja yllä uusimalla ruiskutus riittävän usein -ruttopaineesta riippuen 5-10 vrk välein. Käytä viimeisessä ruiskutuksessa kosketusvaikutteisia aineita, joilla on lyhyt varoaika. Varsistonhävitys Tuleentuneesta kasvustosta kannattaa varret poistaa 1-2 viikkoa ennen nostoa sadonkorjuun helpottamiseksi. Jos kasvusto on matala ja harvahko, Reglone*)-ruiskutus täyteen kasvustoon on mahdollista. Korkeilla kasvustoilla suositellaan varren murskausta ja sen jälkeen joko 1 vrk:n kuluttua Reglone-ruiskutusta puolitetulla käyttömäärällä tai 2-3 vrk:n kuluttua Spotlight Plus -ruiskutusta. Spotlight estää jälkikasvun varmemmin kuin Reglone, mutta sen vaikutus näkyy hieman myöhemmin ja se tarvitsee auringon valoa toimiakseen. Tautisesta kasvustosta ei suositella mekaanista varrenhävitystä lainkaan, sillä se saattaa levittää tauteja. Erittäin kuivissa oloissa Reglonea ei suositella lainkaan. *)Reglone poistuu käytöstäkasvukauden 2019 jälkeen. Sadonkorjuu ja varastointi Sadonkorjuun hellävaraisuus on kaikilla perunalajikkeilla tärkeää. Nopea alkukuivatus heti noston jälkeen parantaa säilyvyyttä varastossa. Nosta vain tuleentunutta satoa varastoon -mieluimmin ilmojen jo viilennyttyä. Varmista riittävä hapen saanti koko varastoinnin aikana, varsinkin alkuvaiheissa ja keväällä, jolloin peruna hengittää voimakkaasti.
28 Meijer-lajikkeiden Senkor-kestävyydet (Hollannissa sallitut käyttömäärät) Fambo Jazzy Lady Amarilla Lady Anna Lady Britta Lady Claire Lady Felicia Lady Rosetta Lady Sara Melody Musica Orchestra Rock Kestävyys ennen taimettumista (750 g/ha) Kestävyys taimettumisen jälkeen (2x150 g/ha) Hyvin arka: ei Senkoria! Ole varovainen; tiedot puutteelliset. Hyvin arka: ei Senkoria! Ole varovainen; tiedot puutteelliset. Arka Hieman arka Kestävä
29 Uusia tärkkelyslajikkeita Edustamme nykyisin myös hollantilaista Semagri-yhtiötä, jonka maahamme soveltuvien tärkkelyslajikkeiden suomalainen tuotanto on jo käynnistynyt. Tänä vuonna seuraavista lajikkeista on saatavilla vain tuontisiementä, mutta tulevina vuosina näidenkin tuotanto on kokonaan kotimaassa. Dartiest: Myöhäinen, erittäin satoisa tärkkilajike. Melko hyvä viruskestävyys ja kuivuudensieto. Ankeroisen- ja syövänkestävä. Saprodi: Myöhäinen, satoisa tärkkilajike, jolla laaja ankeroiskestävyys ja syövänkestävyys. Serum Star: Keskimyöhäinen, erittäin satoisa tärkkilajike. Runsasmukulainen. Korkea kuiva-ainepitoisuus. Hyvä kuivuudenkestävyys ja varastosäilyvyys. Sprinter: Keskimyöhäinen, erittäin satoisa tärkkilajike. Laaja ankeroiskestävyys, syövänkestävä. Altis perunaruvelle. Stratos: Keskimyöhäinen, erittäin satoisa tärkkilajike. Hyvä varastosäilyvyys. Laaja ankeroiskestävyys. Syövänkestävä.
30 Sankoperunaohje - uudet perunat ylioppilasjuhliin tms. Hanki tarvittava määrä Jussi-siemenperunaa. Idätä maaliskuussa n. 3 vk. Kaksi kuukautta ennen juhlia on mukuloiden istutuksen aika. Poista mukuloista muut idut, mutta jätä vain pari vahvinta itua. Ota suuria ruukkuja tai sankoja ( sellaisia, joiden pohjassa on reikä ylimääräisen veden poistumista varten). Täytä noin puoleenväliin mullalla, turve-hiekka-seoksella, tms. Ellei multaa ole valmiiksi lannoitettu, siihen voidaan lisätä sankoa kohti esim g Herkkuperunan lannosta tai vastaavaa. Huomaa, että liiallinen lannoitus hidastaa mukuloiden muodostumista. Istuta 2 3 mukulaa/sanko. Peitämukulat multaan siten, että idun kärki jää näkyviin. Kastele multa kevyesti -ei läpimäräksi. Kun versot ovat kasvaneet n. 5 cm pituisiksi, lisää tyvelle multaa siten, että latva jää näkyviin; uusi multaus tarvittaessa. Peruna tarvitsee paljon valoa. Ainakin päivisin ne pitäisi siirtää ulos valoisaan. Varo lehtien palamista! Pakkasta on tietysti vältettävä, joten kylmien öiden ajaksi ne on nostettava sisälle. Kastele tarpeen mukaan -kuivalla, aurinkoisella säällä päivittäin. Älä päästä kasvualustaa kuivumaan kokonaan. Mikäli kasvatus on sujunut normaalisti, 60 vrk istutuksen jälkeen voit korjata maukkaan varhaisperunasadon. Tarkemmat ohjeet:
31 MEILTÄ MAAN KATTAVIN TUOTEVALIKOIMA JA VILJELYNEUVONTA Maanparannusaineet Kasvinsuojeluaineet Lannoitteet Viljely- ja pakkausmateriaalit?èv â È âèè{ vã v ÈË Èò ³ Ɲ
32 Aidot kotimaiset siemenet - tutkitusti turvalliset Siemenperunatilaukset Myynti: Jani Klasila Anu Kankaala ja myynti@spk.fi J.P. Palohuhta Siemenperunatoimitukset Varasto: Keskikyläntie Tyrnävä Viljelyneuvonta Viljelytekniikka ja kasvitaudit: Siemenen voi tilata 1200 kg, 600 kg tai 25 kg säkeissä kertakäyttölavoilla. Halutessasi voimme järjestää myös kuljetuksen perille. Tilauksen voi antaa soittamalla, sähköpostilla tai kotisivujemme kautta. Nettisivuiltamme löydät myös lajikkeiden hinta- ja saatavuustiedot. Myös lajikekohtaista tietoa ja ajankohtaista asiaa täydennetään nettisivuille.
Arvoisat perunantuottajat ja yhteistyökumppanit.
Ruokaperunalajikkeet 1/2018 Arvoisat perunantuottajat ja yhteistyökumppanit. Suomalaisilla ja SPK:lla on ollut syytä historiallisiin juhliin täyttäessään vuosia. Niinpä päätimme kääntää historian lehteä
LisätiedotLUOMUTUOTANTOON SOPIVIA LAJIKKEITA
LUOMUTUOTANTOON SOPIVIA LAJIKKEITA Pellonpiennarpäivä 13.7.2017 Ulvila Anne Rahkonen Luonnonvarakeskus Menestyvän tärkkelyslajikkeen tuntomerkit Riittävä tärkkelyspitoisuus Satoisuus, viljelyvarmuus Siementuotannon
LisätiedotLuomutärkkelysperunan kasvinsuojelu ja kasvinterveys. Kokemäki Anne Rahkonen, Perunantutkimuslaitos
Luomutärkkelysperunan kasvinsuojelu ja kasvinterveys Kokemäki 24.1.2018 Anne Rahkonen, Perunantutkimuslaitos Kasvintuhoojien vaikutus luomutuotannossa Perunan kasvintuhooja Sadonalennus (arvio) Kasvinvuorotuksen
LisätiedotPerunakasvuston tuleennuttaminen vai tuleentuminen. Heidi Istolahti Perunatutkimuksen talvipäivät
Perunakasvuston tuleennuttaminen vai tuleentuminen Heidi Istolahti Perunatutkimuksen talvipäivät 12.2.2019 Taustaa esitykselle Reglone (dikvatti) poistuu kasvinsuojeluainerekisteristä 4.2.2020. Markkinoille
LisätiedotPerunantutkimuslaitoksen tutkimuksia 1983 2014
Perunantutkimuslaitoksen tutkimuksia 1983 2014 Vuoden 2014 tutkimustuloksia Tärkkelysperunan lajikekoe, Ylistaro Tärkkelysperunan lajikekoe, Kokemäki Sertifioidun ja TOS-perunan vertailu Ruokaperunan lannoitusohjelmat
LisätiedotHZPC Kantaperunan lajikkeiden vertailu
Lajikeopas HZPC Kantaperunan lajikkeiden vertailu < Aikaiset Myöhäiset > Carrera Colomba Timo Annabelle Siikli Jessica Innovator Taurus Noblesse Challenger Opera Mozart Asterix Nicola Lajike Siementarve
LisätiedotPerunateknologian kehittäminen Karjalan tasavallassa 2007-2009 Taudit
Perunateknologian kehittäminen Karjalan tasavallassa 2007-2009 Taudit Lea Hiltunen 21.4.2009 Suurimmat perunan tuottajamaat 2007 Määrä (tn) 1. Kiina 72 040 000 2. Venäjä 36 784 200 3. Intia 26 280 000
LisätiedotLuomuperunan viljely. Kaija Hinkkanen Luomuagronomi ProAgria Häme 4.12.2009
Luomuperunan viljely Kaija Hinkkanen Luomuagronomi ProAgria Häme 4.12. T Luomutärkkelysperunaa Kuva Kaija Hinkkanen Perunan luonnonmukainen viljely Viljelytekniikka Ravinnetarve Kevättyöt ja niihin valmistautuminen
LisätiedotNäin kasvata PERUNOITA ASTIASSA
5 6 Siirrä astia valoisaan paikkaan viimeistään sitten, kun ensimmäiset taimet tulevat mullan pintaan. Pidä astia sisällä, kunnes ilmat lämpiävät ja siirrä se sitten päiväksi ulos. Ulkona perunat pärjäävät
LisätiedotPerunaseitin monimuotoinen torjunta
22.4.2015 Perunaseitin monimuotoinen torjunta Jussi Tuomisto, Petla 1 Johdanto Perunaseitti on viljelyn talouden kannalta merkittävimpiä kasvintuhoojia Vaikka perunaseittiä on paljon tutkittu ja siitä
LisätiedotPerunaseitti. Pirkanmaan maaseutukeskus Paavo Ahvenniemi
Perunaseitti Pirkanmaan maaseutukeskus 5.3.2004 Paavo Ahvenniemi Seitin taudinkulku 10 vrk 20 vrk 20 vrk 30 vrk 30 vrk 40 vrk 40 40 40 40 60 60 vrk 60 vrk Siementartunta/maatartunta - peittaus
LisätiedotRuokaperunan laadunmääritys
Ruokaperunan laadunmääritys Uuden ruokaperuna asetuksen (690/06) mukaan Tärkeimmät muutokset vanhaan asetukseen verrattuna: Laatuluokkia on jatkossa kaksi (I luokka/ii luokka), aiemman kolmen sijasta.
LisätiedotETELÄ-SAVON KOEASEMAN tiedote N:o 2
MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS ETELÄ-SAVON KOEASEMAN tiedote N:o 2 Erkki Huokuna ja Seppo Häkkinen: Perunan lajikekokeet Etelä-Savon koeasemalla v. 1967-74 MIKKELI 1975 Erkki Huokuna ja Seppo Häkkinen: - Perunan
LisätiedotPerunan tautien ja ravinnepuutosten oireet sekä niiden torjunta
Perunan tautien ja ravinnepuutosten oireet sekä niiden torjunta Perunakasvustossa esiintyvät taudit Lehtipolte 2 Perunakasvustossa esiintyvät taudit Perunarutto Varsikuolio 3 Perunakasvustossa esiintyvät
LisätiedotMaa- ja metsätalousministeriön asetus siemenperunan kaupasta
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 3/15 Päivämäärä Dnro 18.6.2015 216/14/2015 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 1.9.2015 - toistaiseksi Kumoaa Siemenperunan kaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön
LisätiedotVinkkejä lajikevalintoihin. 19.4.2012 Perunakauppa Luonnosta Oy
Vinkkejä lajikevalintoihin 1 19.4.2012 Perunakauppa Luonnosta Oy Värikoodit vs. lajikkeet Lajikkeiden ja perunaerien erot selviävät vain kokeilemalla ja testaamalla. Värikoodit ohjaavat oikeaan käyttötarkoitukseen,
LisätiedotPerunateknologian kehittäminen Karjalan tasavallassa 2007-2009. LAJIKKEET JA LANNOITUS Elina Virtanen
Perunateknologian kehittäminen Karjalan tasavallassa 2007-2009 LAJIKKEET JA LANNOITUS Elina Virtanen Kahta suomalaista ja kahta venäläistä lajiketta verrattiin kenttäkokeissa Karjalan tasavallan tuotanto-olosuhteissa.
LisätiedotPerunaseitti ja sen torjunta
Perunaseitti ja sen torjunta Jepua 1983 Hahkiala 1998 Kullan seittiongelma Halkeilleet mukulat perunan lajikekokeissa K-koetila 1991-2001 % 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Bintje Kulta Kokeen k.a. 0 1991 1992
LisätiedotHoneoye FinE. Jonsok FinE. Kaunotar FinE. Lumotar. Valotar FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET
Mansikat AIKAISET LAJIKKEET Honeoye FinE Erinomainen varhaislajike, soveltuu myös luomuviljelyyn. Marjat säännöllisen muotoisia, hieman kartiomaisia, väriltään kirkkaanpunaisia ja kiiltäväpintaisia, myös
LisätiedotPerunaseitti. Saarioisten viljelijäpäivä Paavo Ahvenniemi
Perunaseitti Saarioisten viljelijäpäivä 26.3.04 Paavo Ahvenniemi Seitin taudinkulku 20 vrk 30 vrk 40 vrk 40 60 vrk 60 vrk Seittikokeet 1998-1999 K-koetila Lajike=Kulta Siemen/ Varsiluku Versol.
LisätiedotKeräkaali. Keräkaali Premiere
Bourbon F1 Tuotekoodi: 111001 100s 4,50 Castello F1 NiZ Tuotekoodi: 111101 100S 5.00 Coronet F1 Tuotekoodi: 111201 50s 4,50 Hyvänlaatuinen ja satoisa kesälajike. Muistuttaa ominaisuuksiltaan Balbroa. Kerä
LisätiedotLuomuperunalajikkeita alkutuotantoon ja suurkeittiöihin. Anu Kankaala ja Jaakko Nuutila
Luomuperunalajikkeita alkutuotantoon ja suurkeittiöihin Anu Kankaala ja Jaakko Nuutila Tutkimuksen taustaa Tutkimusongelmana oli tuotannolle ja suurkeittiökäyttöön hyvin soveltuvien luomuperunalajikkeiden
LisätiedotPerunaseitti ja sen torjuntamahdollisuudet
Perunaseitti ja sen torjuntamahdollisuudet Pohjoisen Kantaperuna 12.4.2011 Paavo Ahvenniemi Perunaseitti Lisätietoa perunaseittisivustolta: www.saunalahti.fi/ahven/perunaseitti Taudinoireet: www.saunalahti.fi/ahven/perunaseitti/taudinoireet.htm
LisätiedotVUODEN 2019 VIHANNES Puutarhamarttailua. Marttaliitto 2019
VUODEN 2019 VIHANNES Puutarhamarttailua Marttaliitto 2019 VÄRIKKÄÄT JUURIKKAAT Juurikkaiden suku Beta vulgaris on vuoden 2019 vihannes. Juurikkaisiin kuuluvat punajuurikas sekä kelta-, raita- ja valkojuurikas
LisätiedotAvomaan vihannesviljely
Avomaan vihannesviljely 1 I. Vihannesten ryhmittely markkinointikestävyyden mukaan 1.TUOREVIHANNEKSET suhteellisen nopeasti pilaantuvia suuri haihdutuspinta nopea hengitys, vähän vararavintoa, korjataan
LisätiedotMuokkaus ja kylvö. Löydät valikoimastamme maan parhaat kylvösiemenet aina viljanviljelystä nurmikasveihin sekä öljy- ja valkuaiskasveille.
Rehuherneen viljely Kasvulohkon valinta Herneen viljely onnistuu parhaiten ilmavilla, hyvärakenteisilla hietasavilla, jäykillä savikoilla ja hienoilla hiedoilla. Runsasmultaisia maita tulee välttää johtuen
LisätiedotJäävuorisalaatin sekä kukka- ja parsakaalin viljely. Veikko Hintikainen Projektipäällikkö MTT Mikkeli 12.4.2011
Jäävuorisalaatin sekä kukka- ja n viljely Veikko Hintikainen Projektipäällikkö MTT Mikkeli Sisältö Viljelyn edellytykset Tuotannon suunnittelu Jäävuorisalaattilajikkeita Kukkakaalilajikkeita Parsakaalilajikkeita
LisätiedotGluteenittomalle tattarille on kysyntää!
Gluteenittomalle tattarille on kysyntää! Pohjois-Pirkanmaan Tattariosuuskunta Puheenjohtaja Juha Anttila Maatalousmuseo Sarka 16.10.2018 Tietoa osuuskunnasta Perustettu vuonna 2003 Osuuskunnan tarkoituksena
LisätiedotPerunan kuoppataudit. Asko Hannukkala Perunatutkimuksen talvipäivät Hämeenlinna Luonnonvarakeskus. Luonnonvarakeskus
Perunan kuoppataudit Asko Hannukkala Perunatutkimuksen talvipäivät Hämeenlinna 13.02. 2019 Kuoppataudit mitä ovat ja mitä niistä tiedetään? Kuoppataudiksi (engl. Pit rot) kutsutaan perunan mukuloissa näkyviä
LisätiedotSertifioidun ja TOS-perunan vertailukoe
13.02.2015 Sertifioidun ja TOS-perunan vertailukoe Perunatutkimuksen talvipäivät 11-12.2.2015, Vaasa Juhani Rahko, ProAgria 1 13.02.2015 Hankkeen idea Perunantuotannon kansallinen tuki päättyi tukielementtinä
LisätiedotEvira osaksi Ruokavirastoa ja siemenkauppalain uudistus vaikutukset peruna-alalle
Evira osaksi Ruokavirastoa ja siemenkauppalain uudistus vaikutukset peruna-alalle Hanna Kortemaa Osastonjohtaja Kasvintuotannon osasto Perunatutkimuksen talvipäivät Hämeenlinna 13.2.2019 Ruokavirasto aloitti
LisätiedotMaltaan viljely käytännössä. Hannu Mäkipää ProAgria Pohjois-Savo
Maltaan viljely käytännössä Hannu Mäkipää ProAgria Pohjois-Savo 13.12.2017 Analyysejä vuosittain Miten viljelen mallasohraa Mallasohraa voidaan viljellä viljelyvyöhykkeillä I-III Kaksitahoisten mallasohralajikkeiden
LisätiedotMaissin kasvinsuojelu, Pioneer PR39V43 kasvukaudella Ikaalinen Lasse Matikainen
Maissin kasvinsuojelu, Pioneer PR39V43 kasvukaudella 2013 Ikaalinen 04.03.2014 Lasse Matikainen Rehumaissin rikkakasvien torjunta Rikkakasviongelma korostuu, koska maissin riviväli on suuri, jolloin rikkakasveille
LisätiedotSatoa ruukusta ja laatikosta
PUUTARHAMARTTOJEN POP UP Satoa ruukusta ja laatikosta SATOA RUUKUSTA JA LAATIKOSTA Hyötykasvit viihtyvät ja tuottavat satoa, kun ne saavat riittävästi valoa. Suoran valon on osuttava kasveihin vähintään
LisätiedotPerunaseitin torjuntaohjeet
Perunaseitin torjuntaohjeet 2006 1 Perunaseitin torjuntaohjeet Paavo Ahvennieni, Paula Wilson, Mari Lehtonen ja Jari Valkonen Helsingin yliopisto, Soveltavan biologian laitos, kasvipatologia 1. Viljele
LisätiedotPERUNA 1. TUOTANTO- JA RAVINTOKASVI a) Peruna tuotantokasvina b) Peruna meillä ja maailmalla c) Peruna ravintokasvina 2. PERUNAN TUOTANTOSUUNNAT 3.
OPETUSMATERIAALI PERUNA 1. TUOTANTO- JA RAVINTOKASVI a) Peruna tuotantokasvina b) Peruna meillä ja maailmalla c) Peruna ravintokasvina 2. PERUNAN TUOTANTOSUUNNAT 3. PERUNAN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET 4. UUDET
LisätiedotPerunalajikkeiden lehtipoltteen sietokyky
Marjo Valtonen Perunalajikkeiden lehtipoltteen sietokyky Opinnäytetyö Kevät 2017 SeAMK Elintarvike ja maatalous Agrologi (AMK) 2 SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU Opinnäytetyön tiivistelmä Koulutusyksikkö:
LisätiedotPerunan kuorien väri vaihtelee kellanvalkoisesta lähes mustaan. Kuvassa vaalea 'Nicola', punainen 'Rosamunda ja täplikäs 'Lohtajan laivaperuna'.
teksti Heidi Haapalahti kuvat Teija Tuisku Mukula on taas muotia. Kellareiden kätköistä esiin kaivettujen perinnelajikkeiden maut ja muodot ovat jotain aivan muuta kuin peruspotuilla. Perunan paluu Unkarista
LisätiedotPerunalajikkeiden käyttölaadun arviointi
Perunalajikkeiden käyttölaadun arviointi Jepuan lajike-esittelykenttä 17 Anna Sipilä Perunantutkimuslaitos Alapääntie 1, 1 YLISTARO Puhelin +35 75 35 E-mail: etunimi.sukunimi@petla.fi Web: http://www.petla.fi
LisätiedotJohanna Marttila Sertifioidun ja tilalla lisätyn siemenen vertailu: Perunantuotannon tilakokeet vuonna 2012
Johanna Marttila Sertifioidun ja tilalla lisätyn siemenen vertailu: Perunantuotannon tilakokeet vuonna 2012 Opinnäytetyö Kevät 2013 Maa- ja metsätalouden yksikkö Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma 2
LisätiedotTautien vaikutus laatuun
Tautien vaikutus laatuun Pohjoisen Kantaperuna 12.4.2011 Paavo Ahvenniemi Perunan taudit perunarutto virustaudit perunaseitti perunarupi tyvimätä/märkämätä harmaahilse kuivamädät (Phoma, Fusarium) rengasmätä
LisätiedotMALLASOHRALAJIKKEITA LUOMUVILJELYYN
MALLASOHRALAJIKKEITA LUOMUVILJELYYN VIKING MALT, LAHTI 31.1.2013 REINO AIKASALO BOREAL KASVINJALOSTUS OY PANIMOLABORATORION OHRAKOMITEAN SUOSITTELEMAT MALLASOHRALAJIKKEET Lajike Hyväksytty Harbinger BOR
LisätiedotUutta kasvua PERUNASTA MYLLYMÄEN PERUNAN ASIAKASLEHTI 1/2017 LUOMU- Pure peruna. hanke kertoo perunasta nuorille s.12. onnistuu. Lehtilannoitekatsaus
Uutta kasvua PERUNASTA MYLLYMÄEN PERUNAN ASIAKASLEHTI 1/2017 Pure peruna hanke kertoo perunasta nuorille s.12 s.6 7 PERUNA s.12 Lehtilannoitekatsaus LUOMU- onnistuu 2 UUTTA KASVUA PERUNASTA Peruna lisää
LisätiedotKUMINAN KASVINSUOJELU 2016
KUMINAN KASVINSUOJELU 2016 Lepaa 13.3.2016 Lasse Matikainen ViljelijänBerner Kumina Joulupäivänä 2015 KYLVÖVUONNA RATKAISTAAN KUMINASADOT 1. Kuminan tasainen taimettuminen 2. Rikkakasvitorjunnan onnistuminen
LisätiedotAvaunt. Avaunt tuhohyönteisaine rapsikuoriaisten torjuntaan
Avaunt Avaunt tuhohyönteisaine rapsikuoriaisten torjuntaan Avaunt - rapsikuoriaisten torjuntaan Hyväksytty rapsikuoriaisten torjuntaan öljykasveissa Torjuu pyretroideille kestäviä rapsikuoriaiskantoja
LisätiedotKevätrypsin viljely. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso
Kevätrypsin viljely Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso 30.11.2009 Rypsi kukassa Kuva Reijo Käki 2 2009 Reijo Käki Kevätrypsin viljely Luomurypsi Rypsi on elintarvikeöljyn ja eläinten valkuaisrehun
Lisätiedot18.11.2015 SANEERAUSKASVIT 2016
SANEERAUSKASVIT 2016 SANEERAUSKASVIT TAUSTAA JA KOKEMUKSIA VIHANNEKSET, PERUNA Varhaisviljelyssä pelto pitkään mustana sadonkorjuun jälkeen. Rikkakasvit pääsevät vapaasti kasvamaan ja siementämään jos
LisätiedotKasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Asmo Saarinen
1 Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Asmo Saarinen VILJELIJÄN AVENA BERNER -toimipisteet. 2 Kasvinsuojeluratkaisut vuodelle 2019 on haettu vuodesta 2006 lähtien Rikkakasviaineita on nykyään hyvin
LisätiedotKasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia. Berner Oy, ViljelijänBerner, Viljelijän Avena Berner
1 Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Berner Oy, ViljelijänBerner, Viljelijän Avena Berner VILJELIJÄN AVENA BERNER -toimipisteet. 2 Kasvinsuojeluratkaisut vuodelle 2019 on haettu vuodesta 2006
LisätiedotMuskoka FinE. Ottawa FinE. Ville pensasvadelma. Fall Gold keltainen vadelma. Jatsi FinE AIKAISET LAJIKKEET KESKIKAUTISET LAJIKKEET I IV
Vadelmat AIKAISET LAJIKKEET Muskoka FinE I IV Keskikokoiset tai suuret marjat ovat pyöreitä ja väriltään tummanpunaisia. Aromikkaat, makeat marjat. Satoisa tai runsassatoinen lajike pakastukseen. Hennohkot,
LisätiedotMarjasinikuusama. Lonicera caerulea var. edulis. var. kamtschatica
Marjasinikuusama Lonicera caerulea var. edulis Lonicera caerulea var. kamtschatica Alkuperä ja hakusanat 2 Haskaps, Blue Honeysuckle, Honeyberry haskap Japani honeyberry Venäjä kamtschatica ja edulis Venäläiset
LisätiedotRehumaissin viljelyohjeet Juha Anttila 2013
Rehumaissin viljelyohjeet Juha Anttila 2013 MAISSI Maissi reagoi päivän pituuteen. Kasvu nopeutuu vasta päivien lyhetessä heinäkuun puolivälissä Maissin tärkein osa on tähkä, tavoite maito/taikinatuleentuminen
LisätiedotTiina Rönkä Päivi Nykänen-Kurki Seppo Häkkinen. Perunalajike Etelä-Savoon
Tiina Rönkä Päivi Nykänen-Kurki Seppo Häkkinen Perunalajike Etelä-Savoon Varhais- ja ruokaperunan lajikekokeiden tuloksia vuosilta 1983 1994 Tiina Rönkä, Päivi Nykänen-Kurki ja Seppo Häkkinen Perunalajike
LisätiedotKuorirokko, maltokaarivirus ja muut maassa pitkään säilyvät perunan taudit
1 Kuorirokko, maltokaarivirus ja muut maassa pitkään säilyvät perunan taudit SPK Viljelijäkoulutus, Tyrnävä 16.12.2013 Kuorirokko juurissa Asko Hannukkala Helsingin yliopisto, Maataloustieteiden laitos
LisätiedotGluteenittoman tattarin viljely
Gluteenittoman tattarin viljely Markku Vitikainen, Keskisen Mylly Oy SATAFOOD - Gluteenittomasta viljelykierrosta erikoistumisvaihtoehto tiloille-hanke, Huittinen 10.3.2017 Tietoa osuuskunnasta Perustettu
LisätiedotPerunan rikkatorjunta vaatii tarkkuutta. Perunaruton kanssa on tultava toimeen. Ruiskutustekniikalla tehoa kasvinsuojeluun
Perunan rikkatorjunta vaatii tarkkuutta Perunaruton kanssa on tultava toimeen Ruiskutustekniikalla tehoa kasvinsuojeluun 2 DuPont Agro Tietoa perunanviljelystä ja kasvinsuojelusta Peruna on vaativa viljelykasvi,
LisätiedotViljelyohjelmalla lisää puhtia
Knowledge grows Viljelyohjelmalla lisää puhtia Juho Urkko K-maatalous Viljelen kauraa A. Eläinten rehuksi kun täytyy B. Huonoilla lohkoilla, minne ei ohraa / vehnää voi kylvää C. Kannattavana viljelykasvina
LisätiedotNovarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn
Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn Saatavana myös viljelmäkohtaiset seokset. www.novarbo.fi ikka Kasvualustatuotteet Lannoitteet Kuivikkeet Kevytruukutusmulta on ilmava kasvualustaseos, joka
LisätiedotAvaunt. Avaunt tuhohyönteisaine rapsikuoriaisten torjuntaan
Avaunt Avaunt tuhohyönteisaine rapsikuoriaisten torjuntaan Avaunt - rapsikuoriaisten torjuntaan Hyväksytty rapsikuoriaisten torjuntaan öljykasveissa Torjuu pyretroideille kestäviä rapsikuoriaiskantoja
LisätiedotTomaatin viljely. Töiden tekeminen puutarhatuotannossa/kasvihuone Tuula Tiirikainen
Tomaatin viljely Töiden tekeminen puutarhatuotannossa/kasvihuone Tuula Tiirikainen Tomaatti (Solanum lycopersicum) Etelä-Amerikasta kotoisin oleva tomaatti on tärkein kasvihuonevihanneksemme. Vuonna 2014
LisätiedotLAATULAJIKKEITA ELINTARVIKE- KAURAN TUOTANTOON
LAATULAJIKKEITA ELINTARVIKE- KAURAN TUOTANTOON Gluteiiniton viljelykierto viljelijätilaisuus 25.4.2019 Leena Pietilä Boreal Kasvinjalostus Oy BOREALIN KAURANJALOSTUOHJELMAT Aikainen kaura pohjoisiin kasvuoloihin
LisätiedotRehumaissin viljelyohjeet
Rehumaissin viljelyohjeet MAISSI Maissi reagoi päivän pituuteen. Kasvu nopeutuu vasta päivien lyhetessä heinäkuun puolivälissä. Maissin tärkein osa on tähkä, tavoite maito/taikinatuleentuminen Activate
LisätiedotKUMINAN KASVINSUOJELU 2018
KUMINAN KASVINSUOJELU 2018 Lepaa 24.3.2018 Asmo Saarinen Viljelijän Berner KASVINSUOJELU KUMINAN PERUSTAMISVUONNA KYLVÖVUONNA RATKAISTAAN TULEVIEN SATOVUOSIEN KUMINASADOT 1. Kuminan tasainen taimettuminen
LisätiedotKuminan kasvinsuojelua
Kuminan kasvinsuojelua - mitä on IPM viljely - kuminan perustaminen hernekasvustoon - rikkakasvitorjunnasta - Bernerin tutkimuskokeista - kasvit.fi uusi suunnittelutyökalu Lepaa 08.03.2014 Lasse Matikainen
LisätiedotPERUNAKOKEET ETELÄ-POHJANMAAN KOEASEMALLA 1970-LUVULLA
MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS ETELÄ-POHJANMAAN KOEASEMAN TIEDOTE N:o 3 SIRKKA-LIISA HIIVOLA PERUNAKOKEET ETELÄ-POHJANMAAN KOEASEMALLA 1970-LUVULLA YLISTARO 1981 ISSN 0358-0385 Tähän tiedotteeseen on koottu
LisätiedotFiltsjuka (Rhizoctonia solani) Lappfjärds Potatis 19.2.2003
Filtsjuka (Rhizoctonia solani) Lappfjärds Potatis 19.2.2003 Versolaikku % 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 Seittikoe 7400 Versolaikku K-koetila 2000 9.6. 3.7. 31.7. 30.8. 18.9. Nostokerta Uusi
LisätiedotHarmony 50 SX. Hyväksytyt käyttökohteet Rikkakasvien torjuntaan nurmien suojaviljoista, viljellyiltä laitumilta ja rehumaissilta
Harmony 50 SX Hyväksytyt käyttökohteet Rikkakasvien torjuntaan nurmien suojaviljoista, viljellyiltä laitumilta ja rehumaissilta Saa käyttää pohjavesialueilla Ei peräkkäisen käytön rajoituksia Käytön rajoitukset
LisätiedotUUTUUS. Vain vihreät lehdet tuottavat huippusadon
UUTUUS Vain vihreät lehdet tuottavat huippusadon TM PERUNAN LEHTIPOLTE (Alternaria) Miksi se tulee torjua? Kuinka sen voi havaita? Lehtipolte, jonka aiheuttaa Alternaria solani sieni on tullut 2000-luvulla
LisätiedotBataviansalaatti Lollo Rossa. Keräsalaatti Barcelona
Bataviansalaatti Lollo Tuotekoodi: 133151 1g/900s 1,00 Bataviansalaatti Lollo Rossa Tuotekoodi: 133201 1g/n.900s 1,00 Bataviansalaatti sekoitus Tuotekoodi: 133401 n.500s 4,40 Kiharaiset, rapeat lehdet
LisätiedotUUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA-JA HEDELMÄYRITTÄJILLE. Katse syyshoitoon. Kokemuksia Norjasta ja Tanskasta. Mikkeli
UUTTA TIETOA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MARJA-JA HEDELMÄYRITTÄJILLE Katse syyshoitoon Kokemuksia Norjasta ja Tanskasta Mikkeli 3.11.2017 Matala V. 2006: Mansikan viljely Syyshoito eli sadonkorjuun jälkeiset
LisätiedotHumalan viljely - esimerkkejä ja havaintoja
Humalan viljely - esimerkkejä ja havaintoja Humala-info Pyhäjärvi-instituutti 15.2.2018 Johanna Pihala 1 Kasvupaikka Lämmin, aurinkoinen paikka, suojassa kovilta tuulilta Toisaalta sopivasta tuulesta voi
LisätiedotPOLARTOP BOR BOR VILJELYRATKAISU ENTSYYMIMALLASOHRA. Tiedä mitä kylvät.
ENTSYYMIMALLASOHRA BOR Boreal Kasvinjalostus Oy www.boreal.fi Lajike-edustaja: Peltosiemen Oy Polartop on satoisa monitahoinen entsyymimallas- ja rehuohra. Sen korrenlujuus on hyvä eri maalajeilla ja viljelyolosuhteissa.
LisätiedotSiemenestä satoon - Viljapäivä Mitä siementuottajalta edellytetään. ma 18.11.2013, Joensuu Matti Teittinen, MMM agronomi Peltosiemen ry
Siemenestä satoon - Viljapäivä Mitä siementuottajalta edellytetään ma 18.11.2013, Joensuu Matti Teittinen, MMM agronomi Peltosiemen ry Edellytykset siementuotannolle Viljelijällä riittävä ammattitaito
LisätiedotAMARETTO Ammattilaisen kevätvehnä
Ammattilaisen kevätvehnä Amaretto on myöhäinen, huippusatoisa lajike, jolle suositellaan jaettua typpilannoitusta, jotta valkuainen saadaan myllykelpoiseksi. Sakoluku ei ole korkea, mutta melko kestävä.
LisätiedotKASVITAUTIEN HALLINTA LUOMUMALLASOHRAN VILJELYSSÄ. Luomumallasohraseminaari Hollola Marja Jalli MTT Kasvintuotanto
KASVITAUTIEN HALLINTA LUOMUMALLASOHRAN VILJELYSSÄ Luomumallasohraseminaari Hollola 31.1.2013 Marja Jalli MTT Kasvintuotanto KASVITAUTIEN ESIINTYMINEN WEBWISUN KYLVÖSIEMEN SIEMEN TIETOKANTA VILJELYKIERTO
LisätiedotValitun kasvin tuottamisteknologia. Viljojen kasvatus moduli. Valitun kasvin tuottamisteknologia - opintopiste (op): 18
Valitun kasvin tuottamisteknologia Viljojen kasvatus moduli Valitun kasvin tuottamisteknologia - opintopiste (op): 18 1. Kasvituotannon perusteet ja ravinteet 2 op 2. Viljojen kasvatus 4 op 3. 4 op 4.
LisätiedotVuoroviljely näyttää voimansa. Kalajoki Anne Rahkonen, Perunantutkimuslaitos
Vuoroviljely näyttää voimansa Kalajoki 29.11.2018 Anne Rahkonen, Perunantutkimuslaitos Jatkuvan perunanviljelyn riesoja Kasvintuhoojat & kasvinvuorotus Leviämisominaisuudet: O = ei leviä, X = merkitys
LisätiedotViljellyimmät lajikkeet 2018 kesä
Viljellyimmät lajikkeet 2018 kesä Suomessa viljellään sertifioitua siementä 76 lajikkeesta n. 1100 ha, lisäksi siementä tuodaan myös ulkomailta. Suomessa 10 eniten viljeltyä lajiketta kattaa n. 8 000 ha
LisätiedotGluteenittomalle tattarille on kysyntää!
Gluteenittomalle tattarille on kysyntää! Pohjois-Pirkanmaan Tattariosuuskunta Puheenjohtaja Juha Anttila Kaustinen 7.2.2018 Kalajoki 8.2.2018 Tietoa osuuskunnasta Perustettu vuonna 2003 Osuuskunnan tarkoituksena
LisätiedotPELLOT TUOTTAMAAN. MTTn tilakokeet 2010 NURMIEN TÄYDENNYSKYLVÖ. Hankeseminaari, Joensuu Päivi Kurki MTT Mikkeli
PELLOT TUOTTAMAAN MTTn tilakokeet 2010 NURMIEN TÄYDENNYSKYLVÖ Hankeseminaari, Joensuu 25.11.2010 Päivi Kurki MTT Mikkeli MTTn KOKEET 2010 6. Apilan viljely säilörehuksi Koe 6.1. LOHKOKOHTAINEN SATOMÄÄRÄ
LisätiedotKuminan kasvinsuojelu
Kuminan kasvinsuojelu Lepaa 26.02.2011 Lasse Matikainen Kasvinsuojelu ja Puutarhanhoito Vuonna 2010 kuminalla teimme edelleen paljon koetoimintaa, ja erityisesti rikkakasvitutkimusta. Saunakukkaohjelma
LisätiedotKeittolaatu. Pohjoisen Kantaperuna Paavo Ahvenniemi
Keittolaatu Pohjoisen Kantaperuna 12.4.2011 Paavo Ahvenniemi Mallon rakenne Lisätietoa: Keittokokeen suorittaminen www.saunalahti.fi/ahven/peruna/keittokoe.htm Värikoodijärjestelmä www.saunalahti.fi/ahven/peruna/varikoodit.htm
LisätiedotLannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen. Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy
Lannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy Keskimääräinen tilakoko Suomessa 42 ha Sato 8 700 kg/ha = 9 rekkaa Kotkaniemi koe YaraMila Y25 130 kg N/ha (lisää
LisätiedotLäpitunkevaa tehoa UUTUUS! Revus laajenevien lehtien suojaksi
Läpitunkevaa tehoa UUTUUS! Revus laajenevien lehtien suojaksi Helppokäyttöinen Hyvä sateenkesto Suojaa myös lehden alapinnan Tehoa lehden läpi Revus piti pellon puhtaana Paavo Saikkonen Tyrnävä 75 hehtaaria,
LisätiedotToimintaohjeet siemenperunan varastoon toimittamisesta
Suomen Siemenperunakeskus Oy Puhelin (08) 561 5800 Keskikyläntie 11 Faksi (08) 5641757 91800 Tyrnävä www.spk.fi Toimintaohjeet siemenperunan varastoon toimittamisesta Sadonkorjuukausi 2013 Yleistä Siemenperunasadon
LisätiedotKasvitautiongelmat perunalla kasvukaudella 2013
1 Kasvitautiongelmat perunalla kasvukaudella 2013 Evijärven peruna Viking Grace13.11. 2013 Asko Hannukkala Helsingin yliopisto, Maataloustieteiden laitos MTT Kasvintuotannon tutkimus Jokioinen, Perunarutto
LisätiedotLuomuviljelyyn soveltuvia omenalajikkeita Osa 2. Anssi Krannila Hortonomi, puutarhaneuvos 19.10.2011
Luomuviljelyyn soveltuvia omenalajikkeita Osa 2 Anssi Krannila Hortonomi, puutarhaneuvos 19.10.2011 Moskovskoje Zimneje (Moskovan Talvi) 1/2 Risteytys: Wealthy X Antonovka Obuknovennaja Jalostettu Moskovan
LisätiedotNovarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn
Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn Luonnonmukainen tuotanto Kasvuturve B2 Organic on luonnonmukaisesti lannoitettua vaaleaa rahkaturvetta. Turve on kalkittu ja lannoitukseen on käytetty kompostoitua
LisätiedotLisälannoitus kasvukaudella
Lisälannoitus kasvukaudella Kuivina kasvukausina typen hyötysuhde jää alhaiseksi. Rehevinä kasvukausina typenpuute voi rajoittaa satoa ja valkuaista. Liika typpi altistaa laolle. Yleisen kasvukunnon kannalta
LisätiedotSinimailasen viljely viljelijän kokemuksia
Tehoa kotoiseen valkuaisruokintaan ja laiduntamiseen seminaari 20-21.2.2013 Leppävirta Sinimailasen viljely viljelijän kokemuksia Antti Ilomäki Ilomäen tila Jämsä 20.2.2013 Tausta Palkokasvien viljelyä
LisätiedotMansikkapellot marjomaan. Marja-Suomen Taimituotanto Oy Mikkeli Jarmo Röppänen
Mansikkapellot marjomaan Marja-Suomen Taimituotanto Oy Mikkeli 3.11.2017Jarmo Röppänen Tunneliviljely muuttaa marjojen satokautta ja viljelyn kustannusrakennetta Viljelykausi jatkuu jolloin marjan keskihinta
LisätiedotRuvenkestävät omenalajikkeet luomuun
Ruvenkestävät omenalajikkeet luomuun Sanna Kauppinen, MTT Mikkeli sanna.kauppinen@mtt.fi, 040 183 4845 Tutkittua tietoa luomusta -luentosarja 29.10.2013 Luomuinstituutti Orlovim This project is co-funded
LisätiedotSyysrypsin viljely. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso
Syysrypsin viljely Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso Syysrypsi Iso siemen Korkea öljypitoisuus Satoisa Menestyy jopa IV-viljelyvyöhykkeellä 2 Miksi syysrypsiä? 1/2 Satoisampi vaihtoehto kuin
LisätiedotMaa- ja metsätalousministeriön asetus viljakasvien siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 6/16 Päivämäärä Dnro 17.2.2016 291/01.04/2016 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 29.2.2016 - toistaiseksi Muuttaa Viljakasvien siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön
LisätiedotRUISLAJIKKEET POHJOISIIN OLOIHIN
RUISLAJIKKEET POHJOISIIN OLOIHIN Pro ruis ry:n ruisillat 2016 Boreal RUKIIN JALOSTUSTAVOITTEET Satoisuuden parantaminen Viljeltävyyden parantaminen Korsiominaisuuksien parantaminen avainasemassa Talvenkestävyys
LisätiedotPIKKUPETUNIA (japaninkello) AMPPELIPETUNIA (Surfinia) AMPPELILOBELIA LUMIHIUTALE
AMPPELIPETUNIA (Surfinia) Suosittu amppelikukka, joka kukkii ahkerasti koko kesän. Sopii puolivarjoon tai aurinkoon. Kastele ja lannoita säännöllisesti. Käytetään myös parvekelaatikoissa ja maanpeittokasvina.
LisätiedotÖljykasveilla on kysyntää. Kehityspäällikkö Jaakko Laurinen Raisio-konserni
Öljykasveilla on kysyntää Kehityspäällikkö Jaakko Laurinen Raisio-konserni 20.1.2010 Esityksen sisältö 1. Valkuaistilanne EU-tasolla 2. Vaihtoehdot suomalaiseen valkuaiskasvituotantoon 3. Tilanne Suomessa
LisätiedotVÄKEVÖITY SOLUNESTE TÄRKKELYSPERUNAN LANNOITTEENA
VÄKEVÖITY SOLUNESTE TÄRKKELYSPERUNAN LANNOITTEENA Anna Sipilä Väkevöidyn solunesteen käyttöä tärkkelysperunan lannoitteena tutkittiin kahdella koepaikalla, ssä ja ssa. Solunestettä käytettiin kokeissa
LisätiedotAmppelitomaatti Tumbling. Coctailtomaatti Donna F1
Amppelitomaatti Microtom Tuotekoodi: 144151 10s 2,00 Amppelitomaatti Tumbler Tuotekoodi: 145702 100s 16,00 Amppelitomaatti Tumbling Tom Red Tuotekoodi: 145151 10s 4,00 Pienihedelmäinen, matala tomaatti
LisätiedotHedelmän- ja marjanviljely
Hedelmän- ja marjanviljely 1 Sisällysluettelo 1.Hedelmän- ja marjanviljely Suomessa 2. Hema-kasvien viljelyn edellytykset ilmasto maaperä katteet lannoitus istutus kastelu taudit ja tuholaiset lajikevalinta
Lisätiedot