Perustietoja. Ulkonäkö

Transkriptio

1

2 1. Naali (R1) Vulpes lagopus Perustietoja Koiraeläimiin kuuluva petoeläin, joka elää pohjoisella pallonpuoliskolla tundralla. Pohjoisissa valtioissa naali elää puurajan yläpuolisilla tunturi- ja vuoristoalueilla. Ruumiin pituus senttimetriä ja paino 2.5-8kg Naali on elinvoimainen, mutta tilanne on huono erityisesti Skandinaviassa ja Suomessa liikametsästyksen seurauksena (Suomessa äärimmäisen uhanalainen) Ulkonäkö Kaksi värimuotoa, joista napaketun turkki on valkoinen talvella ja ruskeanharmaa kesäisin. Siniketulla turkki on aina sinertävänharmaa. Elintavat Hämärässä liikkeellä, jolloin ravinnon etsimistä. Pääravintona toimivat tunturisopulit ja joissain määrin myyrät. Naali elää yksinään tai pareittain. Naalin tiineysaika on n vuorokautta. Ketulla on samanlainen ekolokero kilpailu. Kettu on isompikokoisempi ja näin sen valtaamat alueet eivät kuulu naaleille. Aleksi Koponen 16C Naalin levinneisyys

3 2. Tunturihaukka (R2) Tunturihaukka on yleisimmin kooltaan cm, siipien kärkiväli on 109 cm ja paino 1,3-1,7 kg. Tunturihaukkaa esiintyy arktisilla rannikoilla ympäri Eurooppaa, Aasiaa ja Pohjois-Amerikkaa. Suomessa laji esiintyy vain Tunturi-Lapin pohjoisosassa. Suomessa Tunturihaukka on erittäin uhanalainen, sillä sen vaara kadota on suuri. Tunturihaukan lukumäärä on ollut kuitenkin aina Suomessa pieni. Kuitenkin tunturihaukka on luokilteltu maailmanlaajuisesti elinvoimaiseksi lajiksi. Suomessa tapetusta tunturihaukasta voi saada jopa 7000 sakon. Ulkonäöltään tunturihaukka muistuttaa muuttohaukkaa, mutta on toveriaan vaaleampi väritykseltään (vatsapuoli yleensä täplikäs, selkäpuoli ruskehtava). Tunturihaukan ravinto on aika lailla yksipuolista. Se syö oikeastaan pelkästään kiirunoita ja riekkoja. Jos näitä ei kuitenkaan ole tarjolla, voi tunturihaukka syödä myös erilaisia sopuleita ja pienjyrsijöitä. Laji pesii ainoastaan korkeisiin pystykalliohin, minkä takia pesintäpaikat Suomessa ovat harvassa (vert. Norja ja Ruotsi, jossa on enemmän pesintäpaikkoja, ja siksi enemmän tunturihaukkoja). Naaras munii 3-4 munaa huhtikuussa, joita se hautoo hieman päälle kuukauden, poikaset itsenäistyvät jo kahden kuukauden jälkeen. Lisääntymiskelpoisia kahden vuoden jälkeen.

4 3. Vesikko (R3) (Mustela lutreola) On yksi eurooppalaisista näätäeläinlajeista, kuuluu kärppien sukuun Turkki tummanruskea, huulet ja alaleuka musta, pituus cm ja häntä 12-19cm, paino g Elävät makean veden äärellä tiheän kasvillisuuden suojissa. Ne metsästävät öisin ja saavat saaliikseen pieniä nisäkkäitä Luokitellaan hävinneeksi Suomesta noin 1950-luvulla. Syyksi epäillään voimakasta minkkikantaa. Vesikon palauttamiseksi alueelle minkkikannan on hävittävä

5 4. Valkoselkätikka (R4) Elinvoimainen Suomessa uhanalainen, muualla maailmalla ei Kanta vähentynyt suomessa metsätalouden sekä tehomaatalouden takia Pituus noin cm ja paino keskimäärin 90g Esiintyminen: 1800-luvulla yleinen pesimälaji etelärannikolta Kainuun korkeudelle asti, 1900-luvulla laji taantuu rajusti, 1980-luvun lopussa esiintymisalue kattoi vain Päijät-Hämeen ja Etelä-Savon. Nykyään pesimäkanta on n paria Elinympäristö: valoisat ja rehevät lehti- ja sekametsät, joissa on oltava lahopuuta, joista valkoselkätikka etsii hyönteisten toukkia ravinnokseen Ravinto: kuolleessa tai kuolevassa puussa elävät hyönteisten toukat ja muut hyönteiset

6 5. Muurahaissinisiipi (R5) Tuntomerkit: Muurahaissinisiipi on Suomen suurin sinisiipi. Perhonen on sinisiiveksi kookas, siipiväli on 36-40mm. Naaraat ovat yleensä koiraita isompia. Tunnistaa etusiiven kookkaista, soikeahkoista mustista täplistä. Elinympäristö: Hiekkaperäiset, harjumaiset ja suojaisat hiekkakentät, jotka ovat kuivia, lämpimiä sekä matalakasvuisia. Paikat, joissa kasvaa kangasajuruohoa, kelpaa ravinteeksi. Joidenkin lähteiden mukaan myös nurmiajuruoho sekä mäkimeirami käyvät toukan ravinteiksi. Toukka tarvitsee ruohon lisäksi ravinteeksi muurahaisia. Esiintyminen: Esiintyy Etelä- ja Pohjois-Karjalassa, joissa kummassakin yksi esiintymä. Rauhoitettu v Tämän jälkeen todettu äärimmäisen uhanalaiseksi v

7 6. Neidonkenkä (R6) Neidonkenkä on pohjoisen havumetsäalueen kämmekkälaji. Neidonkenkä on sukunsa ainoa laji ja se on saanut nimensä jalkinetta muistuttavasta kukastaan. Suomessa se on rauhoitettu ja harvinainen. Ulkonäkö: Neidonkengän kukka nousee cm pitkän varren päähän. Varren tyvi on sipulinmuotoinen mukula. Kasvin ainoa lehti on ruodollinen, selväsuoninen ja pitkittäispoimuinen. Muodoltaan se on soikea tai pyöreähkö. Lehti on ylhäältä tummanvihreä ja alhaalta sinipunertava, lehti talvehtii vihreänä. Neidonkengän ainoa kukka on varsin näyttävä, halkaisijaltaan 3-4 cm. Kukinta-aika on touko-kesäkuussa. Neidonkenkä on täysin riippuvainen yhteiselämästä sienen kanssa. Esiintyminen: Neidonkenkä on levinnyt Ruotsin keski- ja pohjoisosiin, Pohjois-Aasiaan sekä laajalle alueelle Pohjois-Amerikkaan. Se on kaikkialla suhteellisen harvinainen. Suomessa sitä esiintyy eniten Pohjois-Suomessa, mutta Etelä- ja Keski-Suomen alueen kasvupaikkoja tunnetaan muutamia. Elinympäristö: Talvisimmin neidonkengän tapaa kalkkiseutujen vanhoista kuusimetsistä, mutta se kasvaa myös lehdoissa, männiköissä ja lettokorvissa. Neidonkengän kasvupaikkojen suuripana uhkana ovat metsien avohakkuut ja auraus. Pellonraivaus ja rakentaminen on tuhonnut paljon neidonkenkiä. Monia neidonkenkiä on myös kuollut, kun tätä ollaan yritetty siirtää puutarhoihin tai kasvien keruussa.

8 7. Järvilohi (R1) (Salmo salar m. sebago) Järvilohi kuuluu äärimmäisen uhanalaisiin lajeihin Suomessa Lohen ekologinen muoto, viettää koko elämänsä makeassa vedessä Järvilohikannat ovat kehittyneet Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa Lajia uhkaa mm. estynyt kulku lisääntymisalueille, lisääntymisalueiden tuhoutuminen, sekä voimakas kalastuspaine järvialueilla Tuntomerkit; lohen yleisväritys riippuu veden väristä, lohen alamitta rasvaeväleikattu 60cm, musta pilkutus kylkiviivan yläpuolella, sukukypsyyden saavuttaneet järvilohet ovat 60-80cm pituisia ja painavat n. 4-7kg Poikasten ravintoon kuuluu isokokoiset hyönteiset ja niiden toukat ja noin 2-4 vuotiaana järvilohet siirtyvät kalaravintoon

9 8. Rupilisko (R2) Rupilisko on tumma salamanterieläin, jonka selkäpuoli on tumma ja vatsa kellertävän oranssi. Sen selässä ja vatsassa on tummia täpliä. Rupilisko voi kasvaa jopa 17 sentin mittaiseksi. Kutuaikana koiraalla on korkea sahalaitainen harja pyrstössä ja selässä. Suomessa uhanalaisuusluokituksessa rupilisko on erittäin uhanalainen. Muualla euroopassa se on elinvoimainen. Suomessa lajia tavataan vain Ahvenanmaalla ja Itä-Suomessa. Lisääntymiseen rupilisko tarvitsee pieniä kalattomia lampia. Rupimanteri on lihansyöjä, ravintonaan se käyttää selkärangattomia eläimiä, matoja, toukkia ja etanoita. Suomessa rupiliskot viettää suurimman osan ajasta maalla, veteen ne menevät vain lisääntymisaikaan. Muissa maissa se viettää suurimman osan ajasta vedessä.

10 9. Jokihelmisimpukka eli raakku (R3) (Margaritifera margaritifera) Virtaavien vesien pohjissa elävä nilviäislaji, joka voi elää yli 120-vuotiaaksi Raakku on avainlaji. Se suodattaa ja puhdistaa jopa 50 litraa vettä päivässä Maailmanlaajuisesti erittäin uhanalainen (esiintyy Suomessa vain muutamissa joissa) Olemassaoloa uhkaa mm. elinympäristöjen tuhoutuminen veden laadun heikkeneminen (happamoituminen, öljyvahingot rehevöityminen) ympäristömyrkyt, torjunta-aineet, ilmansaasteet Lohien puuttuminen (Tärkeä lisääntymisen kannalta) Helmenpyynti Suomen luonnonsuojeluliitto aloittanut hankkeen raakkukannan elvyttämiseksi -> 1900-luvulla häviämässä ollut laji esiintyy paikoittain elinvoimaisina populaatioina

11 10. Jääleinikki (R4) Silmälläpidettävä, rauhoitettu koko Suomessa Kasvaa vuoristoalueilla ja Grönlannissa. Vaatii kasvupaikaltaan runsasvetisyyttä, kasvaa usein tunturipurojen varrella ja lumenviipymä paikoissa. Suomessa vain Kilpisjärven alueen suurtuntureilla. Euroopan korkeimmalla kasvava putkilokasvi, kasvaa Alpeilla jopa neljässä kilometrissä. Se kasvaa noin cm korkeaksi. Pystyy selviämään lumisista kesistäkin, sen biomassasta 70% on juurissa. Ei siedä kilpailua. Kukkii heinä-elokuussa.

12 11. Tikankontti (R5) Cypripedium calceolus Tuntomerkit: Tikankontti kasvattaa cm korkean varren, jossa on 8-13 cm pitkää leveän soikeaa lehteä 3-6 kappaletta. Tikankontin pienessä kukassa on sitruunankeltainen konttimainen huuliosa ja punaruskeat kiehkuraiset kehälehdet. Levinneisyys: Tikankontti kasvaa pääosin puolivarjoisissa, kalkkipitoisissa lehdoissa, lehtokorvissa, lettokorvissa ja -rämeillä sekä Ahvenanmaalla vanhoilla laidunmailla. Uhanalaisuus: Tikankontti on silmälläpidettävä ja se on rauhoitettu. Lajia uhkaavat kasvupaikkojen umpeen kasvaminen, keräily, maanmuokkaus ja avohakkuu.

13 12. Törmäpääsky (R6) Törmäpääsky on 13cm pitkä ja sen selkäpuoli on harmaa, rinnassa sillä on ruskea viiva. Törmäpääskyn sukupuolilla ei ole ulkonäkönsä puolesta näkyviä eroja. Törmäpääskyt talvehtivat Afrikassa, jossa ne käyvät läpi sulkasadon. Törmäpääskyn elinikä on yleensä 3-4 vuotta, mutta jotkin yksilöt ovat eläneet jopa 10-vuotiaaksi. Törmäpääskyt syövät ravinnokseen lentäviä hyönteisiä ja jonkin verran hämähäkkejä. Törmäpääskyn syysmuutto tapahtuu heinä-syyskuussa ja paluu on touko- kesäkuussa. Törmäpääsky munii touko-kesäkuussa 4-6 munaa. Molemmat emot voivat hautoa. Haudonta-aika on vuorokautta. Pesäpoikasaika vrk. Törmäpääskyä esiintyy lähes koko Euroopassa, Pohjois-Aasiassa ja Pohjois-Afrikassa. Maailmanlaajuisesti pääskyjä on noin 46 milj. Yksilöä ja Euroopan alueella on 2 milj. paria. Suomen pesimäkanta on noin vuosien arvioiden mukaan. Laji on luokiteltu vaarantuneeksi Suomessa. Törmäpääskyä esiintyy yleensä vesistöjen lähistöllä.