MUHOKSEN SEURAKUNNAN METSO-INVENTOINTI 2012
|
|
- Aleksi Sipilä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MUHOKSEN SEURAKUNNAN METSO-INVENTOINTI 2012
2 Kuva: Utajärvi, kuvio 21
3 MUHOKSEN SEURAKUNNAN METSO-KOHTEIDEN INVENTOINTI HANKKEEN KUVAUS, TAVOITTEET JA VAIKUTTAVUUS Hanke käsittää Muhoksen seurakunnan omistamia metsiä Muhoksen ja Utajärven kunnan alueilla. Seurakunnan metsäpinta-ala on yhteensä 1049 ha. Syksyllä 2011 valmistuneen uuden metsätaloussuunnitelman mukaan alueella on metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä sekä muita arvokkaita elinympäristöjä. Alueen luontoarvoja on lähinnä kitumaan vähäpuisina soina, metsäsaarekkeina, kallioina sekä vanhoina havu- ja lehtimetsinä. Alueelle on laadittu metsätaloussuunnitelma vuosille syksyllä Nykyinen alueiden käyttötarkoitus on metsälain mukainen maankäyttö. Inventointihankkeen toteutusaikataulu oli vuoden 2012 loppuun mennessä. Maastotarkastus suoritettiin kesän ja alkusyksyn 2012 aikana ja toimistotyö syksyllä ja alkutalvesta Hanke toteutettiin yhteistyössä Muhoksen Metsänhoitoyhdistyksen kanssa, jossa vastuuhenkilönä ja käytännön inventoinnin toteuttajana toimi toiminnanjohtaja Pertti Moilanen. Kyseinen inventointihanke edistää ja tuo hyvin esille tarkempaa selvitystä tehdyn metsäsuunnitelman luontoarvoista. KOHTEIDEN VALINTAPERUSTEET JA KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS Muhoksen seurakunnan METSO-inventoinnissa käytettiin valintaperusteina METSO-ohjelman luonnontieteellisiä valintaperusteita, jotka ovat tarkemmin kuvattu Suomen Ympäristö 26/2008 oppaassa. Lisäksi valintaperusteina käytettiin kestävän metsätalouden rahoituslain mukaista METE-kohteiden luokittelua ja valintaperusteita. Kohteiden inventoinnissa huomioitiin kohteiden pienialaisuus, alueellinen merkitys, ympäristöstään erottuvuus sekä muita eri elinympäristöjen erityisiä vaatimuksia kuten lahopuuston määrä, pienilmasto jne. Inventointikohteiden rajauksessa pyrittiin myös huomioimaan suojeltavan kohteen merkitys lähialueen metsän käyttöä ajatellen sekä maisemalliset ja virkistykselliset arvot niin, että Muhoksen seurakunnan metsien hoito ja käyttö ei vaarannu suojeltavien kohteiden vuoksi. Inventoinnin pohjana käytettiin Metsänhoitoyhdistys Muhoksen laatimaa metsätaloussuunnitelmaa, joka on valmistunut ja luovutettu Muhoksen seurakunnalle vuonna 2011.
4 Kohteet on tarkastettu maastossa kesän ja syksyn 2012 aikana. Kohteet eivät rajoitu miltään osin valtakunnallisiin suojelualueisiin tai naapuritilojen perustettuihin metso tai mete-kohteisiin. Kohteiden rajauksissa on pyritty noudattamaan luonnollisia kuvion rajoja. Rajauksissa on ennakkotulkinta tehty ilmakuvaa apuna käyttäen ja varsinaiset rajaukset on tarkistettu maastokäynnin yhteydessä paikanpäällä maastossa. Muhoksen seurakunnan metsätalouspinta-ala on kaikkiaan 1049 ha. Inventoitu pinta-ala oli yhteensä n. 200 ha, josta metsokohteiksi luokiteltiin 37,7 ha. Muhoksen kunnan alueella Metso kohteita oli 12,4 ha ja Utajärven kunnan alueella 25,3 ha. Maastokäynnit ja tarkastukset suoritti pääosin toiminnanjohtaja Pertti Moilanen/Muhoksen Metsänhoitoyhdistys. Osa maastokäynneistä suoritettiin yhdessä seurakunnan talouspäällikkö Riitta Kukkohovi-Colpaertin kanssa. Muhoksen seurakunnan luottamushenkilöiden (kirkkoneuvosto) kanssa tehtiin metsäretki ja tutustumiskäynti Utajärven kunnan alueella oleviin Metsokohteisiin. TIEDOTUS METSO-kohteiden inventoinnista tiedotettiin Muhoksen seurakunnan kotisivuilla ja Oulujokilaakson paikallislehti Tervareitissä otsikolla METSOkohteet inventoidaan tulevan suven aikana. Lisäksi inventoinnista tiedotettiin seurakunnan työntekijöille, luottamushenkilöille ja eri yhteistyötahoille.
5 METSOINVENTOINTI (KOHTEIDEN KUVAUS) MUHOS Kohde 1,1 Pinta-ala 0,3 ha. Vanha havu- tai sekametsä. Selvästi ympäristöstään erottuva, vanha tuoreen kankaan kivennäismaan havu- tai sekametsä. Puusto on 127 vuotta vanhaa kuusikkoa, jossa seassa on rauduskoivua ja mäntyä. Lahopuustoa on pystypuina, keloina sekä maahan kaatuneina eriasteisina lahopuina. Kohteella ei ole merkkejä aikaisemmista hakkuista.
6 Kohde 59 Pinta-ala 0,4 ha. Kallio. Selvästi ympäristöstään erottuva kitumaan kallio. Puusto on eri-ikäistä ja useampi kerroksista kitukasvuista mäntyä. Ylispuut ovat pienehköjä mäntyjä. Lahopuustoa on niukasti yksittäisinä maalahopuina sekä keloina. Kohde 60 Pinta-ala 0,4 ha. Vanha havu- tai sekametsä. Selvästi ympäristöstään erottuva vanha tuoreen kankaan kivennäismaan havu- tai sekametsä. Puusto on 128 vuotta vanhaa mänty- ja kuusisekametsää. Lahopuustoa on pystypuina, keloina sekä maahan kaatuneina eriasteisina lahopuina. Kohteella ei ole merkkejä aikaisemmista hakkuista.
7 Kohde 87 Pinta-ala 1,0 ha. Kallio. Selvästi ympäristöstään erottuva kitumaan kallio. Puusto on eri-ikäistä ja useampi kerroksista kitukasvuista mäntyä. Ylispuut ovat pienehköjä mäntyjä. Lahopuustoa on niukasti yksittäisinä maalahopuina sekä keloina.
8 Kohde 75 Pinta-ala 0,5 ha. Kitumaan vähäpuustoinen suo. Ojittamattomalla suolla oleva kitumaan vähäpuustoinen suo, joka selvästi erottuu ympäristöstään. Puusto on useakerroksista ja eri-ikäistä, kitukasvuista mäntyä. Lahopuuna on yksittäisiä pieniläpimittaisia keloja ja pystyyn kuolevia puita. Kohde 89 Pinta-ala 1,0 ha. Kitumaan vähäpuustoinen suo. Ojittamattomalla suolla oleva kitumaan vähäpuustoinen suo, joka selvästi erottuu ympäristöstään. Puusto on useakerroksista ja eri-ikäistä, kitukasvuista mäntyä. Lahopuuna on yksittäisiä pieniläpimittaisia keloja ja pystyyn kuolevia puita.
9 Kohde 113 Pinta-ala 0,8 ha. Kitumaan vähäpuustoinen suo. Ojittamattomalla suolla oleva kitumaan vähäpuustoinen suo, joka selvästi erottuu ympäristöstään. Puusto on useakerroksista ja eri-ikäistä, kitukasvuista mäntyä. Lahopuuna on yksittäisiä pieniläpimittaisia keloja ja pystyyn kuolevia puita. Kohde 128 Pinta-ala 3,5 ha. Vanha havu- tai sekametsä. Selvästi ympäristöstään erottuva vanha tuoreen kankaan kivennäismaan havu- tai sekametsä. Puusto on 110 vuotta vanhaa kuusimetsää, jossa seassa mäntyä, hieskoivua ja huomattavia haapoja. Lahopuustoa on pystypuina, keloina sekä maahan kaatuneina eriasteisina lahopuina. Kohteella ei ole merkkejä aikaisemmista hakkuista. Kohde rajoittuu Oulujokeen, jossa ranta on osittain suorareunaista kalliota. Kohteella on opastettu ja rakennettu Lemmenpolku.
10 Rovastinsaari Pinta-ala 4,5 ha. Vanha havu- tai sekametsä. Selvästi ympäristöstään erottuva vanha tuoreen kankaan kivennäismaan havu- tai sekametsä. Puusto on eri-ikäistä koivumetsää, jossa seassa huomattavia mäntyjä. Kohteella on osittain vanhaa koivikkoa, joka on syntynyt entiselle peltomaalle. Lahopuustoa on pystypuina, keloina sekä maahan kaatuneina eriasteisina lahopuina. Kohteella ei ole merkkejä aikaisemmista hakkuista. Kohde on Oulujoessa oleva saari. Kohteella on laavu puuvarastoineen.
11 METSOINVENTOINTI (KOHTEIDEN KUVAUS) UTAJÄRVI Kohde 12,1 Pinta-ala 0,9 ha. Kitumaan vähäpuustoinen suo ojittamattomalla suolla. Kohde rajoittuu kivennäismaan soistuneeseen kangassaarekkeeseen sekä avonevaan. Puusto on useakerroksista ja iältään vaihtelevaa, kitukasvuista mäntyä. Lahopuustoa on niukasti yksittäisinä pieniläpimittaisina keloina ja pystyyn kuolevina puina. Kohde 13,1 ja 17,1 Pinta-ala 15,2 ha. Kitumaan vähäpuustoinen suo ojittamattomalla suolla. Puusto on useakerroksista ja iältään vaihtelevaa, kitukasvuista mäntyä. Lahopuustoa on niukasti yksittäisinä pieniläpimittaisina keloina ja pystyyn kuolevina puina.
12 Kohde 19 ja 21 Pinta-ala 2,7 ha. Kaksi erillistä kitumaan kalliota, jotka erottaa toisistaan pienehkö metsämaan juotti. Puusto on selvästi kerroksellista ja iältään vaihtelevaa selvine ylispuineen. Lahopuustoa on merkittävästi eri-asteisina maalahopuina sekä keloina ja pystyyn kuolevina puina. Kallion lomassa osittaisia soistuneita painanteita, jossa vesi seisoo.
13 Kohde 78 Pinta-ala 6,5 ha. Savioja. Luonnontilaisen kaltainen pienvesi, puro. Kohde sijaitsee kahden kivennäismaan välisessä painanteessa, jossa varjoisa ja suojainen pienilmasto. Puusto on koivuvaltaista nuorta kasvatusmetsää, jossa lahopuuta yksittäisinä lahopuina. Osa lahopuustosta on maahan kaatuneina ja uomaan kallistuneina.
14 TOIMENPITEET Metso-ohjelman avulla pyritään turvaamaan metsäluonnon monimuotoisuuden säilyminen. Muhoksen seurakunta seuraa inventoituja alueita jatkossa tasaisin määräajoin ja pyrkii huolehtimaan, että alueet pysyvät koskemattomina. Seuranta suoritetaan vastuuhenkilöiden retkeilyjen avulla sekä yhteistyötahojen kanssa tehtävällä yhteistyöllä. Inventoiduista alueista Rovastinsaarella ja Lemmenpolulla on virkistyksellistä arvoa. Muhoksen seurakunta huomioi muiden yhteistyötahojen kanssa alueiden rakenteita korjatessaan ja kunnostaessaan metsäluonnon monimuotoisuuden. Lemmenpolulla rakenteiden uusiminen käsittää opastaulujen ja jyrkimpien polkukohteiden kaiteiden uusimista ja korjaamista. Lemmenpolku kulkee noin kahden kilometrin matkan jylhässä Oulujoen rantamaisemas sa Pyhäkosken voimalaitokselta Montan leirintäalueelle. Alueella kasvaa upeita vanhoja kuusia, harmaaleppiä, koivuja ja haapoja: rehevän puuston perusteella voisi kuvitella olevansa Etelä- Suomessa. Polku kulkee valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvien lehtojen kautta - näillä alueilla kasvillisuus on erityisen rehevää ja poikkeaa muusta ympäristöstä. ( Lemmenpolun varrella, Oulujoen rantatörmällä näkyy myös geologisesti mielenkiintoisen ns. Muhoksen muodostuma. Muhoksen muodostuman ikä on noin miljoonaa vuotta. Rovastinsaaressa puolestaan on laavu, joka vaatii kunnostamista ja huoltamista. Kyseisillä alueilla tulisi sallia lievä metsänkäsittely. Metsänkäsittely olisi lähinnä maiseman avartamista ja kulttuurihistorialliset kohteet huomioiden. Muhoksen seurakunta on tiedottanut ja tiedottaa jatkossakin inventoiduista Metsokohteista paikallislehdessä ja kotisivuilla. Lisäksi inventoinnista ja tuloksista tiedotetaan seurakunnan luottamushenkilöille sekä yhteistyötahoille. Muhoksen seurakunta pyrkii myös hyödyntämään aiemmin tehtyjä tutkimuksia metsiensä monimuotoisuuden turvaamiseksi. Muhoksen Rovastinsaaresta on tehty luontoinventointi (Kari Kukko-oja, Ympäristöinstituutti). Lisäksi Rovastinsaaren aluetta on kuvattu ja hoitoehdotuksia esitetty Susanna Anttilan, Taimi Mahojenahon ja Sami Timosen tekemässä Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportissa 1/2007 (Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma, Oulujoen laakso). Oulun seudun ammattikorkeakoulu on tehnyt Muhoksen seurakunnan Koortilan toimintakeskuksen alueen kasvillisuuskartoituksen Lisäksi Metsoasioita käsitellään ja huomioidaan juuri valmistuneessa Kirkon ympäristödiplomin käsikirjassa 2012 sekä seurakunnan uudessa ympäristöohjelmassa vuosille , jota ollaan parhaillaan tekemässä.
15 Esitys: Seurakunta voisi harkita inventoitujen kohteiden vapaaehtoista suojelua korvausta vastaan huomioiden Rovastinsaaren ja Lemmenpolun vaatimat erityisehdot. Seurakunnan olisi hyvä selvittää tarkemmin eri vaihtoehdot suojelun toteuttamisesta jatkossa sekä suojelun vaikutuksesta seurakunnan metsien hoitoon. Inventointisuunnitelman laatijat: toiminnanjohtaja Pertti Moilanen Muhoksen Metsänhoitoyhdistys ry talouspäällikkö Riitta Kukkohovi-Colpaert Muhoksen seurakunta
METSOKOHTEET LIEKSAN SEURAKUNTA
METSOKOHTEET LIEKSAN SEURAKUNTA Lieksan seurakunta on suojellut Metsien suojeluohjelman (METSO) mukaisesti Ympäristöministeriön päätöksellä yksityiseksi luonnonsuojelualueiksi tässä oppaassa lyhyesti esitellyt
METSOKOHTEET NURMEKSEN SEURAKUNTA
METSOKOHTEET NURMEKSEN SEURAKUNTA Nurmeksen seurakunta on suojellut Metsien suojeluohjelman (METSO) mukaisesti Ympäristöministeriön päätöksellä yksityiseksi luonnonsuojelualueiksi tässä oppaassa lyhyesti
Epoon asemakaavan luontoselvitys
Epoon asemakaavan luontoselvitys Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 Lotta Raunio 1. Johdanto Tämä luontoselvitys koostuu olemassa olevan tiedon kokoamisesta sekä maastokäynneistä ja se
KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483
KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 asemakaavan luontoselvitys Osa-alueet 478-483 Lotta Raunio Sisällys 1. Johdanto 1 2. Sijainti
Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt
Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt Metsäkeskus 2014 Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt 2014 { 2 } Metsälaki Metsälaissa on lueteltu joukko suojeltuja elinympäristöjä, jotka ovat monimuotoisuuden
Luontotiedot kuvioittain
Luontotiedot kuvioittain Kuvio Pinta-ala, ha Monimuotoisuustieto/ erityispiirre Tarkenne Lisätiedot 885 1,4 Kalliojyrkänne 913 0,2 Tuore lehto Mahdollinen metsälain tärkeä elinympäristö 886 1,3 Kalliojyrkänne
Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen. Ylistaro-talo 21.10.2014
Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen Ylistaro-talo 21.10.2014 Metsäluontoneuvoja Riitta Raatikainen Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut Metsäkeskuksen
Kuviokirja Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. Hakkuu. tua 10,9. Kasvu. Hakkuu. Kui- tua. tua 7,5. Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä
Kunta Alue Ms 593 463 95 kirja 2019 Sivu 1 / 6 Kunta 593 Alue 463 Ms 95 METSÄPELTO II jne. Vallitseva jakso 51 21 566 22 19 186 85 96 10,9 52 12 297 23 19 111 70 39 6,3 52 3 87 20 18 25 11 13 1,4 Rauduskoivu
Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26
Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/26 101 0,70 Kuivahko kangas Taimikko yli 1,3 m Kataja Avoin alue ja näkymä (B4) Myös kelirikon aikana Rauduskoivu
Tooppikallio, Sastamala
Tooppikallio, Sastamala Raportti maastokäynnistä 6.4.2012 Tiina Jalkanen, Juho Kytömäki ja Jere Nieminen Yhteenveto Sastamalan Tooppikallio on Metsähallituksen/Laatumaan myytävänä oleva metsätila, jolla
Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista
LIITE 4 Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista Pohjois-Pohjanmaan liitto, Tuomas Kallio Kalajoki, n:o 66 Luonnonympäristön yleiskuvaus Selvitysalue
METSO-OHJELMA. elinympäristöt. Valinta kriteerit TOTEUTTAA. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö
METSO-OHJELMA elinympäristöt pienvedet lehdot lahop.kangasmetsät puustoiset suot metsäluhdat kalliot, louhikot puustoiset perinneymp. Valinta kriteerit TOTEUTTAA Ely-keskus metsäkeskus -pysyvä suojelu
METSO KOHTEEN LIITTEET
METSO KOHTEEN LIITTEET xxxxxx, xxx-xxx-x-xx 1 Tilan xxxx omistus 2 2 Suojeluun esitettävän metsän kasvupaikka- 2-7 ja puustotiedot kuvioittain 3 Karttarajaus 7 4 Suojelualueen lyhyt kuvaus 8 5 Kohteen
Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18
Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on
Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus
Myllypuron, Puotinharjun ja Roihupellon aluesuunnitelman luonnonhoidon osuus Metsien hoito Hoidon bruttopinta-ala on vajaa puolet (62 ha) koko alueen luonnonmukaisten alueiden pinta-alasta (n. 141 ha).
NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki
RAPORTTI 16X267156_E722 13.4.2016 NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki 1 Niinimäen Tuulipuisto Oy Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki Sisältö 1
Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019
Kuohun osayleiskaavan liito oravaselvityksen täydennys 2019 Anne Laita Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.4.2019 2 1. Johdanto Tämä selvitys on toteutettu Kuohun osayleiskaavan pohjatiedoksi.
Kuvioluettelo. LAPPEENRANTA / Alue 358 / Metsäsuunnitelma 1 / MÄNNISTÖ / Lohko 2. 31 1,1 Kuivahko kangas. 2 2 1800 1 1,9 kangasmaa Rauduskoivu 6 2 4
LAPPEENRANTA / Alue 358 / Metsäsuunnitelma 1 / MÄNNISTÖ / Lohko 2 Kuio Kuioluettelo Kasupaikka ja kehitysluokka Puustotiedot Toimenpiteet ikä, tilauus tukkia, kuitua, läpimitta, pituus, runkoluku, ppa,
METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi
METSO metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi METSO turvaa monimuotoisuutta Lähtökohtana vapaaehtoisuus METSO-ohjelma on antanut metsälle uuden merkityksen. Metsien monimuotoisuutta turvaavan METSO-ohjelman
Kohdekortti 9. (Hervantajärven vanha metsä) ja kohdekortti 49. (Hervantajärvi, Viitastenperä)
Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry. 18.5.2012 Varastokatu 3 33100 Tampere Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Varastokatu 3 33100 Tampere PALAUTE Tampereen kaupungin luonnonsuojeluohjelma 2012 2020
Metsien monikäyttösuunnitelman laadinta ja METSO-kartoitus SJ 11.6.2014 1
Metsien monikäyttösuunniteman aadinta ja METSO-kartoitus SJ 11.6.2014 1 Metsäpinta-aa on n. 10000 ha ( 6,5 % metsistä kaupungia ) Kaupungin metsät ovat monikäyttömetsiä Strateginen omaisuuserä Metsätaousarvo
LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö
Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö Pinta-ala: 4,7 ha Kylä: Kuokkala Omistaja: Yksityinen, Lempäälän kunta Status: Luonnonsuojelualue LSL, Arvokas luontokohde Metso soveltuvuus: -
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2040 Tonttijärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2040 Tonttijärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Torttijärven alue sijaitsee Pirkanmaalla, Ylöjärven Kurussa, noin 10 kilometriä
LAUSUNTO Hervanta-Vuoreksen metsäsuunnitelmaluonnokseen
Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry 23.11.2011 Varastokatu 3 33100 Tampere Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry Varastokatu 3 33100 Tampere LAUSUNTO Hervanta-Vuoreksen metsäsuunnitelmaluonnokseen Tampereen
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO 2008-2016
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO 2008-2016 Metsäfoorumi 14.1.2014 Anne Grönlund, Pohjois-Savon ELY-keskus Kuva: Kaisa Törmänen METSOn tavoitteet ja keinot Valtioneuvoston Metso-päätös 2008
SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi
SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi 17.1.2013 Willitys tmi Marjo Lindberg Sisältö Selvitysalueen sijainti 3 Yleistä 3 Menetelmät 3 Sysivuoren luonto, yleistä 3 Kartta 4 Kuvaukset Sysivuoren luonnosta
Heinijärvien elinympäristöselvitys
Heinijärvien elinympäristöselvitys Kuvioselosteet Kuvio 1. Lehto Kuviolla kahta on lehtotyyppiä. Ylempänä tuoretta runsasravinteista sinivuokko-käenkaalityyppiä (HeOT) ja alempana kosteaa keskiravinteista
Ojitettujen soiden ennallistaminen
Ojitettujen soiden ennallistaminen Soiden maankäytön tulevaisuus -seminaari 2014 Matti Seppälä, johtava luonnonhoidon asiantuntija Suomen metsäkeskus 18.12.2014 Suomen metsäkeskus 2 Ojitettujen soiden
Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011
Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584
Kestävän metsätalouden. toteutuskeinona. KEMERAn keinoin Matti Seppälä Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus
Kestävän metsätalouden rahoituslaki (KEMERA) METSOn toteutuskeinona METSOn toteuttaminen KEMERAn keinoin Matti Seppälä Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus 1 KEMERA METSO -toimintaohjelmassa KEMERA kohdentaminen
Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain.
Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain. Ahvenanmaa Metsämaa Mänty 316,8 35,2 113,0 12,6 187,7 20,9 101,1 11,2 66,5 7,4 47,4 5,3 30,0 3,3 19,2 2,1 10,2 1,1 8,2 0,9 900,0 Kuusi 189,6 31,9
LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Harjut ja kalliot
Harjut ja kalliot 52. Sotavallan harju Pinta-ala: Kylä: Omistaja: Status Metso soveltuvuus: 10,7 ha Sotavalta Yksityinen Arvokas harjualue, Pohjavesialue, Opetuskohde, Arvokas luontokohde Kyllä Merkittävä
Kortesjärven tuulivoimapuiston luontotyyppiselvitys
Liite 5 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA KAUHAVAN KAUPUNKI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 4.2.2015 P24345P002 1 (11) Tuomo Pihlaja 4.2.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalue... 1 3 Menetelmät...
Monimuotoisuuden suojelu
Monimuotoisuuden suojelu Metson keinoin i Ylitarkastaja Leena Lehtomaa, Lounais-Suomen ELY-keskus METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008-2016 1 Esityksen sisältö METSO turvaa monimuotoisuutta
Teisko Aitolahden metsäsuunnitelma vuosille 2012-2021
Teisko Aitolahden etsäsuunnitela uosille 2012-2021 Lohko 55 Terälahti Metsikkökuioittainen seloste Kaupunkikehitysryhä Kiinteistötoii PL 487 33101 Tapere kiinteistotoii@tapere.fi Kannen kua: Joanna Aalto
Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista Taru Heikkinen Kaavoitus Jyväskylän kaupunki
Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista 18.6.2009 Tämän työn tarkoituksena oli tarkentaa Korpilahden Tikkalan kylän alueella vuonna 2003 tehdyssä luontoselvityksessä (Anna-Riikka Ihantola) havaittujen
SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS
1 SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Juha Saajoranta 2 Sisällysluettelo 1. Luontoselvityksen toteutus 3 2. Asemakaava-alueen luonnon yleispiirteet..3 3. Kasvillisuus- ja
Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet
Kunta Alue Ms 169 1 3 Kuvio Pa, ha Kasvupaikka ja Kuviotiedot 2016 Sivu 1 / 15 Kunta 169 Alue 1 Ms 3?? jne. Lohko 1 123 0,7 Kuiva kangas ja vastaava suo Nuori kasvatusmetsikkö 40 59 41 8 0 0 0 19 7 2 2
=> METSOn toimenpideohjelma. METSOn toimenpiteet AMOssa (1/2)
0(762 0(762 RKMHOPDQ WRWHXWXVNHLQRW (WHO (WHO MD.HVNL MD.HVNL 3RKMDQPDDOOD 11.3.2009 METSOseminaari, M.Seppälä, Metsäkeskus E-P 0(762Q WRWHXWXV WDORXVPHWVLVVl 9 6XRMHOXDOXHYHUNRVWRQ NHKLWWlPLQHQ
Metsäohjelman seuranta
Metsäohjelman seuranta Pohjois-Pohjanmaa Eeva-Liisa Repo, elinkeinopäällikkö Oulu 29.1.2018 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt
Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015
Sastamalan kaupungin metsäomaisuus Katariina Pylsy 30.9.2015 Metsäomaisuuden laajuus 2013 Vammala Mouhijärvi Suodenniemi Kiikoinen Äetsä Ritajärvi Yhteensä Metsämaa 823 568 289 108 203 192 Kitumaa 81 54
NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018
Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN
Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin
Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Markus Nissinen ympäristöasiantuntija MTK metsälinja Päättäjien Metsäakatemia, maastojakso 11.-13.5.2016 Sisältö Arvokkaat metsän rakennepiirteet Metsänhoitosuositukset
METSO-ohjelma
METSO-ohjelma 2008-2025 METSOn toteutus, etenkin kunnissa - tilannekatsaus 2016 Luonnonsuojelun ajankohtaispäivä 19.12.2016 Varsinais-Suomen ELY-keskus Turku Kimmo Syrjänen, projektipäällikkö, Suomen ympäristökeskus
Riistan elinympäristöjen parantaminen. Kulttuurikeskus Vanha Paukkua Lapua
Riistan elinympäristöjen parantaminen Kulttuurikeskus Vanha Paukkua Lapua 26.11.2013 Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen Metsäluontoneuvoja Riitta Raatikainen
NATURA VERKOSTO
NATURA 2000 -VERKOSTO Natura 2000 -verkostoon kuuluvien luontodirektiivin ja lintudirektiivin perusteella suojeltavien alueiden keskittymät. Ydinestimoinnissa käytetyn ytimen koko on 1000 km² ja säde 17,8
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Etelä-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,
Storträsket-Furusbacken
Storträsket-Furusbacken Pinta-ala: 19,1 ha Omistaja: Mustasaaren kunta Kaavatilanne: Tuovila-Granholmsbacken osa-yleiskaavassa alue on virkistysaluetta (V/s), suurin osa on myös osa-yleiskaavan luo-aluetta.
Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa. Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT
Pienvesien suojelu ja vesienhoito Suomen metsätaloudessa Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT Lakien ja säädösten noudattaminen pienvesien lähiympäristöissä
Metsäsuunnitelma vuosille 2013-2022
Sivu 1 Metsäsuunnitelma vuosille 2013-2022 Omistaja Metsänomistaja Malli Osoite Metsätie 1, 00100 HELSINKI Puhelin 050-1234567 Sähköposti matti.metsanomistaja@metsa.fi Metsäsuunnitelman pinta-alat: Metsämaa
Kuviotiedot Kunta. Ms Kasvupaikka ja pääpuulaji. Ikä. Tukkipuuta, m³ Kuitupuuta, m³. Kuvio. Puusto. Kehitysluokka.
Kunta Alue Ms 182 332 159 tiedot 2019 m³/kuv. Sivu 1 / 5 Kunta 182 Alue 332 Ms 159 TIENSIVU Lohko 159 1 1,0 Kuiva kangas ja vastaava suo 120 83 86 21 0 0 0 63 0 0 0 1,7 Kallio; Muu arvokas elinympäristö
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Pohjois-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,
225. Suhansuo-Kivisuo (Ilomantsi)
Kansallisomaisuus turvaan valtion omistamia suojelunarvoisia metsä- ja suoalueita WWF Suomi, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace ja BirdLife Suomi 2012 wwf.fi/metsat 225. Suhansuo-Kivisuo
Kuviokirja Keskikarkea tai karkea kangasmaa Kehityskelpoinen, hyvä. Hakkuuv. Kui- tua. Kasvu m³/ha/v. tua 1,4. Hakkuu. Kasvu. Kui- tua.
Kunta Alue Ms 593 463 42 kirja 2017 Osa 8 Sivu 1 / 9 paikka Kunta 593 Alue 463 Ms 42 MYLLYRINNE Vallitseva jakso 10 1 3 2 4 0 0 1,4 8 0 200 3 3 1 0 0 0,2 10 1 1400 3 3 3 0 0 1,2 Taimikon hoito 2020-2022
SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI. Jouko Sipari
SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 TULOKSET... 3 1. PUTKIJÄRVI, KORHOLAN RANTA... 3 2. KANKUNLAMPI 5 LIITTEET Kansikuva: Putkijärven
METSO:n jäljillä. Tupuna Kovanen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
METSO:n jäljillä Tupuna Kovanen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus METSO II Metso I 2003-2007 Vapaaehtoinen suojelu katsottiin tehokkaaksi ja yhteiskunnallisesti hyväksyttäväksi keinoksi edistää metsiensuojelua
Metsien monikäyttösuunnitelman laadinta ja METSO-kartoitus. SJ 7.4.2014 KH suunn. 1
Metsien monikäyttösuunniteman aadinta ja METSO-kartoitus SJ 7.4.2014 KH suunn. 1 Metsäpinta-aa on n. 10000 ha ( 6,5 % metsistä kaupungia ) Kaupungin metsät ovat monikäyttömetsiä Strateginen omaisuuserä
Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus
Eri-ikäisrakenteinen metsän kasvatus Poimintahakkuu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Eri ikäisrakenteinen metsän kasvatus Käytetään myös nimitystä jatkuva kasvatus
Merkkikallion tuulivoimapuisto
OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2
Metsäohjelman seuranta
Metsäohjelman seuranta Uusimaa Karen Wik-Portin, aluejohtaja Helsinki 28.12.2017 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt
METSO-ohjelma ja pysyvä suojelu
METSO-ohjelma ja pysyvä suojelu Pysyvä suojelu Kohteen arviointi Alueen rajaus yhdessä maanomistajan kanssa Puuston määrän arviointi Luontoarvojen arviointi valintaperusteet, rakennepiirteet lahopuusto,
Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin
Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Markus Nissinen ympäristöasiantuntija MTK metsälinja Monimetsä-hankkeen työpaja, Ellivuori 8.6..2016 Investointeja ja puuta riittää Metsätalouden on oltava
Häädetkeitaan laajennus, Parkano, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2009 Häädetkeitaan laajennus, Parkano, Pirkanmaa Sijainti Häädetkeitaan luonnonpuisto ja Natura 2000 -alue sijaitsevat
METSO-ohjelma 2008 2025:
METSO-ohjelma 2008 2025: vapaaehtoisen suojelun onnistumiset ja haasteet Kimmo Syrjänen 1, Saija Kuusela 1, Susanna Anttila 1, Mirja Rantala 2 ja Terhi Koskela 2 1 Suomen ympäristökeskus ja 2 Metsäntutkimuslaitos
METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016. Metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi
METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016 Metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi Lähtökohtana vapaaehtoisuus METSO on antanut metsälle uuden merkityksen. METSO-ohjelman avulla omistaja
Arvokkaat luontokohteet
Arvokkaat luontokohteet Kuvasarja tarkastelee alueella esiintyviä: Metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä (METE-kohteita) Luonnonsuojelulain suojeltuja luontotyyppejä Muita arvokkaita elinympäristöjä
METSO-kriteereihin liittyviä lisätietoja inventoiduista metsäkuvioista. Kuvioiden numerointi on sama kuin metsäsuunnitelmassa.
Liite 2. METSO-kriteereihin liittyviä lisätietoja inventoiduista metsäkuvioista. Sikosaari Kuvioiden numerointi on sama kuin metsäsuunnitelmassa. Kuvio 3 Kuvio on pääosin täyttömaa-alueelle syntynyttä
METSO-seuranta: suojeluun tulevien kohteiden inventoinnit
METSO-seuranta: suojeluun tulevien kohteiden inventoinnit Juha Siitonen, Reijo Penttilä Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö 15.11.010 1 Taustaa Metlan 009 alkanut, MMM:n rahoittama hanke tavoitteena
METSO -KOHTEEN KUVAUS, PUUSTOTIEDOT JA VALOKUVAT. Joenmäki, 700 474-1-4
METSO -KOHTEEN KUVAUS, PUUSTOTIEDOT JA VALOKUVAT Joenmäki, 700 474-1-4 Sivu 2/21 METSO -kohteen kasvupaikka- ja puustotiedot Suojelurajauksen metsäalue voidaan jakaa kolmeen pääkuvioon 63, 57 ja 55. Kuvio
Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee
25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi
Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma
Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma 1.10.2015 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Keskuspuiston ulkoilumetsiä hoidetaan luonnonmukaisesti
Suomen metsäkeskus. Metsien vapaaehtoinen suojelu, luonnonhoitohankkeet ja vesienhoito. Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä
Suomen metsäkeskus Metsien vapaaehtoinen suojelu, luonnonhoitohankkeet ja vesienhoito Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä METSIEN EKOSYSTEEMIPALVELUT seminaari 6.11.2014 Metsien ekosysteemipalveluja
Lamminrahkan liito-oravaesiintymien maastotarkistukset
Maastomuistio 1 (12) Nuottajärvi Marja Lamminrahkan liito-oravaesiintymien maastotarkistukset Taustaa Kangasalan kunnassa valtatien 12 ja Tampere-Jyväskylä rautatien risteyksen ympäristössä on ollut Tampereen
Metsäohjelman seuranta
Metsäohjelman seuranta Pohjois-Savo Seppo Niskanen, elinkeinopäällikkö Kuopio 28.12.2017 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut Yksityismetsätalouden kannattavuus Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt
Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet. Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9.
Metsätalouden ympäristötuki ja luonnonhoitohankkeet Puustoisten perinneympäristöjen hoidon kehittäminen seminaari 4.9.2012 Janne Uitamo 1 Mihin ympäristötukea voi saada ja millä ehdoilla? Käytettävissä
Metsäluonnon suojelu. Metsäakatemia Paloma Hannonen
Metsäluonnon suojelu Metsäakatemia 11.5.2016 Paloma Hannonen paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suomen sitoumukset Pysäytetään luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen vuoteen 2020 mennessä. YK:n Biologista
Mäntytukkipuu 58,5 48,1 11,8. Mäntykuitupuu 18,5 15,5 11,8. Kuusitukkipuu 60,2 48,7 11,1. Kuusikuitupuu 19,1 15,5 11,1. Koivutukkipuu 45,8 37,7 11,6
TILA-ARVIO Sivu 1 / 5 TILA-ARVIO TILA-ARVION KÄYTTÖTARKOITUS Kiinteistökauppa ASIAKKAAN TIEDOT Tilat/määräalat Kiinteistötunnus JOKELA 422-432-7-57 Omistaja Puhelin Osoite LASKENNAN TIEDOT Laskennassa
Miten METSO-ohjelma turvaa luonnon monimuotoisuutta. Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus
Miten METSO-ohjelma 2008-2025 turvaa luonnon monimuotoisuutta Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus Tavoitteet ja keinot valtakunnallisesti METSO-ohjelman tavoitteena
Ramoninkadun luontoselvitys
Ramoninkadun luontoselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 7.4.2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Työmenetelmät... 3 2.1 Esiselvitys... 3 2.2 Maastotyöskentely... 3 2.3
Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala
Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Ylitarkastaja Tuula Tanska, Päättäjien 34. Metsäakatemia 2013
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa Sijainti Iso-Saareksen alue sijaitsee Ikaalisten itäosassa, Ylöjärven (Kurun) rajan
Laskelma metsäkiinteistön arvosta
Laskelma metsäkiinteistön arvosta Laskelman nimi: Ellola Arvioidut tilat Kunta Pinta-ala, ha Kok. ala, ha Ellola 260-409-1-8 KITEE 34,85 34,85 Yhteensä 34,85 34,85 Yhteenveto ha / m3, yht /ha 1. Metsämaan
ID 5020 Itämäen itä- ja kaakkoispuoliset suot ja metsät, Pyhäntä, Pohjois-Pohjanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 5020 Itämäen itä- ja kaakkoispuoliset suot ja metsät, Pyhäntä, Pohjois-Pohjanmaa Sijainti Kaksiosainen kohde sijaitsee
Jyväskylän kaupungin metsät
Jyväskylän kaupungin metsät 1. Metsäohjelma Metsäsuunnitelma - Kuviotieto 2. Tietojen ajantasaisuus ja päivittäminen 3. Hoitoluokitus 4. Kasvupaikat 5. Kehitysluokat 6. Ikäjakaumat 7. Puustotietoja Metsäohjelma
ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo
ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Pekka Routasuo 15.12.2015 ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät...
Bioenergia, Bioenergia, lisääntyvät hakkuut ja monimuotoisuus monimuotoisuus
Bioenergia, Bioenergia, lisääntyvät lisääntyvät hakkuut ja hakkuut ja monimuotoisuus monimuotoisuus 30.11.2016 Suojeluasiantuntija Paloma Hannonen 30.11.2016 paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija
338. Vaara-Kainuun kansallispuistoesityksen suojelemattomat kohteet luonnonpuiston koillispuolisia alueita lukuun ottamatta (Hyrynsalmi, Puolanka)
Kansallisomaisuus turvaan valtion omistamia suojelunarvoisia metsä- ja suoalueita WWF Suomi, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace ja BirdLife Suomi 2012 wwf.fi/metsat 338. Vaara-Kainuun
LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Suot ja kosteikot
Suot ja kosteikot 47. Mantereenrahka Pinta-ala: Kylä: Omistaja: Status: Metso soveltuvuus: 4,2 ha Hulaus Yksityinen Arvokas luontokohde Kyllä Mantereenrahka sijaitsee Hulausjärven rannalla Vesilahden ja
Putkilahden luonto- ja liitooravaselvitys
2016 Putkilahden luonto- ja liitooravaselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 15.6.2016 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Työmenetelmät... 5 2.1 Esiselvitys... 5 2.2 Maastotyöskentely...
Luontokohteiden tarkistus
LAUKAAN KUNTA Luontokohteiden tarkistus Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29017 Raportti 1 (11) Pihlaja Tuomo Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Menetelmät... 1 3 Selvitysalueiden sijainti... 1
PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari
PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Kalliojärven Pitkäjärven alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Alue
Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014
Maisemaraivaus Maisemat Ruotuun -hanke Aili Jussila 23.9.2014 Maisemaraivaus on maisemallisesti tärkeille alueille tehtyä puiden harventamista. Puustoa ei harvenneta tasavälein eikä kaavamaisesti, vain
Metsävaratietojen jatkuva ajantasaistus metsäsuunnittelussa, MEJA. Pekka Hyvönen Kari T. Korhonen
Metsävaratietojen jatkuva ajantasaistus metsäsuunnittelussa, MEJA Pekka Hyvönen Kari T. Korhonen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Taustaa Nykyinen
Tuottoa vai suojelua?
Tuottoa vai suojelua? Matti Kärkkäinen professori ja puuntuottaja 53. Nordean metsäpäivä 23.8.27 Kokoushotelli Rantapuisto, Vuosaari Talouselämän kannalta metsätalous on ollut menestys Markkinahakkuut
TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS
Vastaanottaja Smart Windpower Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.5.2016 TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE 1 Päivämäärä 27.5.2016 Laatija Tarkastaja Ville Yli-Teevahainen Merja Isteri Viite 1510021396
Huomioita Vaasan metsäsuunnitelmasta
Huomioita Vaasan metsäsuunnitelmasta 2020-2030 Luonto-Liitto Pohjanmaa, Merenkurkun lintutieteellinen yhdistys, Ostrobothnia Australis, Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri, Vaasan ympäristöseura
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 8016 Saarvalampi ja sen lähimetsät, Lieksa, Pohjois-Karjala
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 8016 Saarvalampi ja sen lähimetsät, Lieksa, Pohjois-Karjala Sijainti Kohde sijaitsee Lieksan luoteisosassa, vain 0,5 km
Muistio Vitträskin ja Jorvaksen välisistä arvometsistä 9.9.2008 Mauno Särkkä
Muistio Vitträskin ja Jorvaksen välisistä arvometsistä 9.9.2008 Mauno Särkkä Peruskarttalehdet 2032 08, 2032 09 Kirkkonummen kunnan alueella, Vitträsk-järven ja Jorvaksen välillä on säilynyt hämmästyttävän
Millaisia suometsät ovat VMI10:n tuloksia soiden pinta-aloista sekä puuston tilavuudesta ja kasvusta
Uutta tietoa suometsätalouteen Suometsätalous tutkimusohjelman tulokset käytäntöön seminaari Sokos Hotelli Vantaa, Tikkurila 12.4.2011 Millaisia suometsät ovat :n tuloksia soiden pinta-aloista sekä puuston