Pöytäkirja. Kirkon talo, kokoushuone Henrik, Eteläranta 8, Helsinki

Transkriptio

1 Pöytäkirja 5/2018 Piispainkokous Piispainkokous Aika Paikka klo 09:00 Kirkon talo, kokoushuone Henrik, Eteläranta 8, Helsinki Jäsenet Arkkipiispa Tapio Luoma puheenjohtaja Turun arkkihiippakunta Piispa Simo Peura Lapuan hiippakunta Piispa Matti Repo poissa Tampereen hiippakunta Piispa Seppo Häkkinen Mikkelin hiippakunta Biskop Björn Vikström Borgå stift Piispa Kaarlo Kalliala Turun arkkihiippakunta Piispa Jari Jolkkonen Kuopion hiippakunta Piispa Teemu Laajasalo Helsingin hiippakunta Piispa Jukka Keskitalo Oulun hiippakunta Kenttäpiispa Pekka Särkiö poistui 7 käsittelyn ajaksi Tuomiorovasti Antti Kujanpää Espoon hiippakunta Kirkkoneuvos Pekka Huokuna poistui 5 toisen Toiminnallisen osaston johtaja käsittelyn aikana ja poissa 9-15 Kirkkoneuvos Pirjo Pihlaja Kirkkohallituksen nimeämä lakimies Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen sihteeri Esittelijä Piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala Esittelijä Kirkkoneuvos, ulkoasiainosaston johtaja Kimmo Kääriäinen Esittelijä Muut kutsutut Arkkipiispan teologinen erityisavustaja Arkkipiispan teologinen erityisavustaja Viestintäjohtaja Petri Merenlahti Juha Meriläinen Tuomo Pesonen Vs. johtaja Jaakko Rusama 7-8 Tiedottajat Viestintäpäällikkö Sakkunnig inom kommunikation Eeva-Kaisa Heikura Åsa Holmvik

2 Pöytäkirja 5/2018 Piispainkokous Sisällysluettelo 1 Istunnon avaus Nimenhuuto Työjärjestys Pöytäkirjan tarkastajat Lausunto kirkkohallituksen mietinnöstä alistussäännösten purkamiseksi Piispainkokouksen lausunto 1/2018 kirkkohallitukselle Seurakuntatyön johtamisen tutkinnon uudistaminen Väliraportti Suomen Lähetyslentäjät ry:n hakemus lähetyksen perussopimuksen solmimiseksi Kirkon lähetystyön toimikunnan lausunto piispainkokoukselle koskien Suomen Lähetyslentäjät ry:n hakemusta lähetystyön perussopimuksen solmimiseksi Ohjauskeskustelut kirkon lähetysjärjestöjen kanssa Kirkon lähetysjärjestöjen ohjauskeskustelumuistiot ja raportit Nuoren kastaminen ja kirkkoon liittyminen rippikoulun alkuvaiheessa Aloite Nuoren kastaminen ja kirkkoon liittyminen rippikoulun alkuvaiheessa Järjestörippikouluja koskeva säädös Aloite kristillisten järjestöjen rippikoululupaa koskevan päätöksen uudistamisesta Kristillisen kirkon ja uskontokunnan määritteleminen Kirkon teologikoulutustoimikunta Tiedoksi merkittävät asiat Matkaraportti Porvoon kirkkoyhteisön kokouksesta ja konsultaatiosta Tallinna, Tomi Karttunen Matkaraportti LML Wittenbergin keskuksen johtokunnan kokous ; Tomi Karttunen Matkaraportti LML:n Euroopan alueen kokouksesta Matkaraportti Inkerin kirkon kirkolliskokouksesta Matkaraportti Theobalt-konferenssista Visby, Heidi Zitting Matkaraportti Theobalt-konferenssista Visby, Satu Huttunen Kirkon lähetystyön toimikunnan pöytäkirja 4/ Tiedonanto Suomen luterilaisten ja baptistien oppikeskusteluista Ekumeenisten asiain toimikunta pöytäkirja 2/ Ekumeenisten asiain toimikunta pöytäkirja 3/ Seuraavat istunnot Istunnon päättäminen

3 PIISPAINKOKOUS Piispainkokous Pöytäkirja 5/ Istunnon avaus Piispainkokouksen istunto Helsingissä, Kirkkohallituksessa alkoi keskiviikkona klo Istunnon aluksi arkkipiispa Tapio Luoma toimitti aamurukouksen (laudes).

4 PIISPAINKOKOUS Piispainkokous Pöytäkirja 5/ Nimenhuuto Todettiin läsnä olevat piispainkokouksen jäsenet ja Espoon tuomiokapitulin määränneen piispan viran ollessa avoimena kirkkojärjestyksen 21 luvun 1 :n 2 momentin mukaisesti tuomiorovasti Antti Kujanpään osallistumaan piispainkokoukseen läsnäolo- ja puheoikeudella.

5 PIISPAINKOKOUS Piispainkokous Pöytäkirja 5/ Työjärjestys Päätösehdotus Päätös Esityslista hyväksytään istunnon työjärjestykseksi. Hyväksyttiin päätösehdotus.

6 PIISPAINKOKOUS Piispainkokous Pöytäkirja 5/ Pöytäkirjan tarkastajat Päätösehdotus Päätös Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan piispa Simo Peura ja piispa Teemu Laajasalo. Hyväksyttiin päätösehdotus.

7 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous Lausunto kirkkohallituksen mietinnöstä alistussäännösten purkamiseksi Diaarinumero Esittelijä DKIR/1120/ /2017 Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen Kirkkohallitus on pyytänyt päivätyllä kirjeellä piispainkokouksen lausunnon alistussäännösten purkamista pohtineen työryhmän mietinnöstä. Taustalla on kirkolliskokouksen keväällä 2017 antama tulevaisuustoimeksianto: siinä annettiin kirkkohallitukselle muun muassa tehtäväksi tehdä kirkolliskokoukselle esitys alistusasioiden karsimisesta siten, että otetaan huomioon kirkkolain kodifiointi ja vahvistetaan tuomiokapitulien ja kirkkohallituksen konsultoivaa ja kouluttavaa roolia. Mietintö on laadittu kirkkohallituksen esityksen muotoon ja sen on laatinut kirkkohallituksen nimeämä työryhmä. Sen puheenjohtajana on toiminut kirkkoneuvos Pirjo Pihlaja ja muina jäseninä lakimiesasessori Mari Aalto, hiippakuntadekaani Kai Peltonen, kirkkoherra Anders Laxell ja talouspäällikkö Tiina Snicker. Sihteerinä on toiminut hallintopäällikkö Asta Virtaniemi. Esitysluonnoksessa ehdotetaan kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muuttamista siten, että näissä olevista alistusmenettelyistä luovutaan. Työryhmä ehdottaa joissakin tapauksissa alistamismenettelyn tilalle toista hallintomenettelyä. Esityksessä luonnostellut säännösmuutokset pohjautuvat uuteen kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen, jotka kirkolliskokous hyväksyi mutta jotka tulevat voimaan vasta eduskuntakäsittelyn jälkeen. Piispainkokousta on pyydetty antamaan lausuntonsa viimeistään Päätösehdotus Käsittely Päätös Toimenpiteet Hyväksytään liitteenä oleva piispainkokouksen lausunto 1/2018 kirkkohallitukselle. Asiasta käytiin keskustelu, jonka perusteella esittelijä otti asian jatkovalmisteluun ja muokkasi esitystään. Asian käsittely keskeytettiin ja sitä jatkettiin 8:n jälkeen. Päätösehdotus hyväksyttiin. Ote kirkkohallitus

8 6 Piispainkokouksen lausunto 1/2018 kirkkohallitukselle Kirkkohallitus päätti täysistunnossaan pyytää piispainkokouksen lausunnon koskien alistussäännösten purkamista pohtineen työryhmän mietintöä. Työryhmän työ on liittynyt kirkolliskokouksen keväällä 2017 tulevaisuustoimeksiantoon. Siinä annettiin kirkkohallitukselle tehtäväksi tehdä kirkolliskokoukselle esitys alistusasioiden karsimisesta siten, että otetaan huomioon kirkkolain kodifiointi sekä vahvistetaan tuomiokapitulien ja kirkkohallituksen konsultoivaa ja kouluttavaa roolia. Kirkkohallitus on pyytänyt piispainkokousta lausumaan kantansa erityisesti seuraavista seikoista: - esityksen tavoitteet ja niiden toteutuminen - lupamenettely, jota ehdotetaan alistusmenettelyn tilalle kirkollisessa rakennussuojelussa - seurakuntayhtymän perustamista koskevan päätöksen siirtäminen kirkkohallituksen tehtäväksi ja eri toimielimiä ohjaavien sääntöjen kokoamista yhdeksi hallintosäännöksi - rippikoulun ohjesäännöstä luopuminen - muiden alistusmenettelyjen poistaminen ilman korvaavia menettelyitä - esityksen vaikutusten arviointi. Piispainkokous lausuu kirkkohallituksen pyynnön perusteella mietinnöstä seuraavaa. Esityksen tavoitteet ja niiden toteutuminen Piispainkokous pitää hyvänä kirkolliskokouksen tulevaisuustoimeksiannon perimmäistä tavoitetta yksinkertaistaa ja virtaviivaistaa kirkon hallintoa. Tämä ei kuitenkaan voi tapahtua siten, että luovutaan kirkkomme järjestyksen perusperiaatteista ja muutetaan seurakuntien ja tuomiokapitulin suhdetta. Siksi piispainkokous arvioi omassa lausunnossaan mietintöä erityisesti siitä näkökulmasta, miten siinä tehdyt esitykset vaikuttaisivat piispan viran hoitoon ja tuomiokapitulin mahdollisuuksiin suorittaa sille asetetut tehtävät. Piispa on seurakuntien ja pappien ylin kaitsija, ja tuomiokapitulin tehtävänä on tukea ja valvoa seurakuntien toimintaa ja hallintoa (KJ 18: 1, 1 mom; KJ 19: 1, 1 mom). Tuomiokapituli ja seurakunnat toimivat yhdessä. Tästä johtuen piispainkokous pitää olennaisena, että piispalla ja tuomiokapitulilla on riittävästi välineitä valvonnan ja kaitsennan ulottuvuudet sisältävän johtamistehtävänsä toteuttamiseen. Yksi keskeinen väline seurakuntien valvonnassa on se, että joitakin seurakuntien päätöksiä alistetaan tuomiokapitulin ratkaistavaksi. Tuomiokapitulien valvova rooli ei merkitse, etteikö osaa alistamissäädöksistä voitaisi arvioida myös kriittisesti ja pitää syntyajankohtansa tuotteina. Näin on myös tehty, sillä alistussäännöksiä on purettu kirkkolain ja kirkkojärjestyksen kodifioinnin yhteydessä. Nyt mietinnössä kuitenkin esitetään niiden perinpohjaista karsimista. Yhtenä perusteena tälle mietintö esittää sen, että alistusten poistaminen selkeyttäisi eri viranomaisten rooleja. Piispainkokouksen mukaan nykyisiä alistamissääntöjä voidaan kuitenkin pitää varsin selkeinä, joten alistaminen sinänsä ei tuo rooleihin epäselvyyttä. Pikemmin on riski, että alistamissäädöksistä luopuminen hämärtäisi seurakuntien, seurakuntayhtymien, tuomiokapitulien ja kirkkohallituksen suhteita. Piispainkokous pitää kyseenalaisena mietinnön olettamusta, että alistusten poistaminen keventäisi hallintoa. Yhtä seurakuntataloutta kohti alistettavia asioita on vuositasolla käsiteltävänä keskimäärin vain muutamia, joinakin vuosina ei ehkä yhtäkään. Siksi alistamismenettelyjen poistaminen ei merkittävästi kevennä seurakunnan hallintoa. LIITE: Piispainkokous / 5

9 7 Voidaan katsoa, että alistamismenettely palvelee tuomiokapitulin tiedonsaantia joistakin keskeisissä asioissa. Seurakunnilla on hyvin erilaiset resurssit nykyisiin alistamismenettelyihin liittyvien asioiden hoitamiseksi, joten tuomiokapitulin valvova rooli on perusteltua seurakuntien päätösten laadunvalvonnan takaamiseksi. Hiippakuntien näkökulmasta tarkasteltuna mietinnön oletus resurssien uudelleen jakautumisesta ei perustu kaikin osin realistiselle kuvalle tuomiokapitulien toiminnasta. Mietintö olettaa, että alistettavia asioita koskevasta valmistelusta ja käsittelystä vapautuisi tuomiokapituleissa resurssia suoraan seurakuntien ohjeistukseen, neuvontaan ja koulutukseen. Useissa hiippakunnissa merkittävä osa alistusasioiden käsittelyyn suunnatusta resurssista on kuitenkin pappisasessorien valmistelutyötä. Tämä ei ole tuomiokapitulin hyödynnettävissä seurakuntien tukemiseen ja neuvontaan samalla tavalla kuin tuomiokapitulin viranhaltijoiden työpanos. Pyrkimys alistusmenettelyiden karsimiseen on mietinnön mukaan suuntaus, joka ilmenee laajemminkin suomalaisissa hallintokäytännöissä. Yleisesti tiedostetaan, että alistusmenettelyiden karsiminen ei saa johtaa siihen, että paikallisella tasolla tehtäisiin esimerkiksi kulttuurisesti arvokkaaseen rakennuskantaan liittyviä lyhytnäköisiä päätöksiä. Tämän takia mietintö esittääkin korvaavia hallintomenettelyitä niissä asioissa, joissa päätöstä on tarpeen arvioida myös ulkopuolisesta näkökulmasta. Kohtuulliset korvaavat hallintomenettelyt ovat tärkeitä, jotta alistamismenettelyiden karsiminen ei poista suojamekanismeja paikallisen tason väärinkäytösten sekä lyhytnäköisten päätösten estämiseksi ja vähemmistöjen oikeuksien turvaamiseksi. Ongelmatilanteiden ja niiden estämisen takia on tärkeää, että piispalla ja tuomiokapitulilla on lakiin perustuva oikeus puuttua seurakuntien toimintaan. Silloin kun alistamismenettelyjä korvataan lupamenettelyillä, on piispainkokouksen mukaan tärkeää, että tuomiokapitulia ei sivuuteta lupaprosesseissa. Lupamenettely, jota ehdotetaan alistusmenettelyn tilalle kirkollisessa rakennussuojelussa Yksi mietinnössä esitetty korvaava hallintomenettely nousee kirkollisen rakennussuojelun tarpeesta. Mietinnössä esitetään, että alistusmenettelyn tilalle tulisi lupamenettely, jossa kirkkohallitus myöntäisi luvan kirkkorakennusta, siunauskappelia tai muuta suojeltua kirkollista rakennusta koskeviin merkittäviin muutoksiin tai sellaisen rakentamiseen, hankkimiseen ja purkamiseen liittyvissä asioissa. Tuomiokapituli ei enää antaisi lausuntoa asiassa, koska tuomiokapitulissa ei ole rakennussuojeluun liittyvää asiantuntemusta. Sen sijaan Museoviraston lausunto vaadittaisiin asiaa koskevasta suunnitelmasta. Piispainkokous pitää uudenlaista lupamenettelyä sinänsä mahdollisena mutta mietinnöstä poiketen pitää tärkeänä, että myös tuomiokapitulilta pyydetään lausunto lupamenettelyä koskevassa prosessissa. Tuomiokapitulilla on alueellisena toimijana kyky arvioida lupahakemusesitystä ja sen merkitystä seurakunnan toiminnalle ja taloudelle. On hyvä huomata myös se, että piispan virkaan kuuluu erilaisten kirkollisten rakennusten vihkiminen. Siksi on tärkeää, että tuomiokapituli voi tehdä rakennuskantaan liittyvistä suunnitelmista myös oman arvionsa (esim. kirkkojen rakentaminen ja kirkkotiloihin liittyvä muutosrakentaminen). Seurakuntayhtymän perustamista koskevan päätöksen siirtäminen kirkkohallituksen tehtäväksi ja eri toimielimiä ohjaavien sääntöjen kokoamista yhdeksi hallintosäännöksi Mietinnössä esitetään, että hallintomenettelyn suhteen seurakuntayhtymän perustaminen rinnastuisi jatkossa seurakuntajaon muutokseen. Tämä tarkoittaisi sitä, että kirkkohallitus päättäisi jatkossa seurakuntayhtymän perustamisesta. Alistusmenettelyn poistaminen kokonaan ilman korvaavaa hallintomenettelyä ei ole mietinnön mukaan suotavaa, koska seurakuntayhtymän perustamisessa voi nousta esiin sellaisia taloudellisia intressiristiriitoja, joiden ratkaiseminen vaatii ylemmän viranomaisen päätöksen. LIITE: Piispainkokous / 5

10 8 Mietintö pitää pohdinnan jälkeen kirkkohallitusta parempana vaihtoehtona kuin tuomiokapitulia, koska toimiminen lopullisena päätöksentekoelimenä voisi kaventaa ja mutkistaa tuomiokapitulin tärkeää konsultatiivista roolia prosessin varhaisemmissa vaiheissa. Lisäksi perusteluna pidetään sitä, että seurakuntajaon muutoksesta päättää nykyisellään kirkkohallitus. Mietinnön mukaan on luontevaa, että tähän rinnastettava seurakuntayhtymän perustaminen myös viedään saman elimen päätettäväksi. Työryhmä esittää, että seurakuntien ja seurakuntayhtymien kirkkoneuvoston, yhteisen kirkkoneuvoston ja seurakuntaneuvoston ohjesääntöjen alistamisesta tuomiokapitulille luovutaan. Kun tuomiokapitulin valvovaa roolia näin vähennetään, niin vastaavasti sen opastavaa roolia halutaan vahvistaa. Mietintö linjaa, että uudenlaista hallintosääntöä valmisteltaessa seurakunnan olisi tarkoituksenmukaista tehdä yhteistyötä tuomiokapitulin kanssa, jolloin tuomiokapituli voisi neuvoa ja antaa palautetta jo valmisteluvaiheessa (s. 16). Piispainkokous pitää hyvänä, että mietintö haluaa edistää tuomiokapitulin asiantuntemuksen saamista seurakuntien käyttöön seurakuntajaon muutoksia valmisteltaessa. Mietinnössä seurakuntayhtymän perussäännön muuttamista koskeva esitys soveltuu jo seurakuntayhtymän muodostaneiden seurakuntien itseään koskeviin perussäännön muutoksiin. Niiden osalta määräenemmistövaatimusta voidaan pitää riittävänä. Sen sijaan mikäli perussäännön muutos koskee seurakuntayhtymän laajenemista, se tulee rinnastaa seurakuntayhtymän perustamismenettelyyn. Piispainkokous pitää tärkeänä, että tuomiokapituli voi ottaa kantaa erityisesti tällaisessa tilanteessa. Seurakuntayhtymään liittyvät uudet seurakunnat luopuvat tosiasiallisesti olennaisesta osasta itsenäisyyttään ja päätösvaltaansa. Etenkin tilanteissa, joissa liittyminen johtuu taloudellisesta pakosta, kyse ei ole puhtaasti vapaaehtoisesta liittymisestä eikä seurakuntien neuvotteluasema välttämättä ole tasapuolinen. Säädöksiä laadittaessa tulee myös huomioida, että joissakin tapauksissa seurakuntayhtymää muodostettaessa seurakunnat voivat kuulua eri hiippakuntiin. Mietinnössä myös esitetään, että hallintoa ohjaavat säännökset koottaisiin yhdeksi hallintosäännöksi, joka on merkittävästi nykyistä laajempi. Hallintoa koskevien säännösten laatimisessa seurakuntien resurssit ja osaaminen ovat erilaisia, joten piispainkokous pitää tärkeänä, että tuomiokapitulilla on puhtaan konsultatiivista roolia tehokkaammat välineet valvoa ja ohjata hallintosäännön kirjoittamista. Tämän johdosta piispainkokouksen mielestä hallintosääntö tulee hyväksyttää tuomiokapitulissa. Tällainen menettely parantaisi hallintoa ohjaavien keskeisten sääntöjen laatua, mikä on myös seurakunnan etu. Rippikoulun ohjesäännöstä luopuminen Mietinnössä esitetään, että rippikoulun ohjesäännöstä nykymuotoisena luovuttaisiin. Piispainkokouksen hyväksymä rippikoulusuunnitelma olisi mietinnön mukaan riittävä väline asettamaan rippikouluille tavoitteet ja pedagogiset reunaehdot, etenkin kun rippikoulutyötä ohjaamaan laaditaan seurakuntatasolla rippikoulun paikallissuunnitelma, rippikoulutyön vuosisuunnitelma ja yksittäisten rippikoulujen toteuttamissuunnitelma. Sikäli kun rippikoulun järjestämistä halutaan ohjata yksityiskohtaisemmin, mietinnön mukaan tämän tulisi tapahtua piispainkokouksen toimesta: Jos on tarvetta antaa seurakuntaa sitovia rippikoulua koskevia määräyksiä esimerkiksi rippikouluryhmän koosta tai velvollisuudesta järjestää aikuisrippikouluja, piispainkokous voi antaa asiaa koskevan täytäntöönpanomääräyksen kirkkojärjestyksen 5 luvun 9 :n 4 kohdan c alakohdan nojalla. Piispainkokous pitää perusteltuna, että rippikoulun kokonaiskirkollisista puitteista päätetään piispainkokouksessa. Rippikoulun paikallisilla asiakirjoilla on vastaisuudessakin oma merkityksensä seurakunnan kasvatustyössä. Nykyisestä alistamismenettelystä voidaan piispainkokouksen mukaan luopua. Tuomiokapitulin tulee kuitenkin saada tiedoksi seurakunnan laatima rippikoulun paikallissuunnitelma. Myös rippikouluja koskeva, säännöllisin väliajoin nouseva julkinen keskustelu osoittaa, että rippikouluun liittyvät LIITE: Piispainkokous / 5

11 9 asiakirjat ovat tarpeellisia, sillä sen avulla voidaan saada tietoa seurakunnan rippikouluopetuksesta ja tehdä siitä läpinäkyvää. Muiden alistusmenettelyjen poistaminen ilman korvaavia menettelyitä Mietintö esittää monien muiden yksittäisten alistamismenettelyiden karsimista ilman, että tilalle tulisi korvaavaa hallintomenettelyä. Tällaisia ovat muun muassa kirkolliseen heraldiikkaan liittyvät asiat, joissa seurakunnat ja hiippakunnat hyväksyisivät tulevaisuudessa itse vaakunansa, sinettinsä ja leimansa. Uusi tilanne ei kuitenkaan merkitsisi rajoittamatonta vapautta, sillä kirkkojärjestyksessä olisi vastedeskin näiden muotoa koskevia säännöksiä ja vaakunasta vaaditaan aina myös Kansallisarkiston lausunto. Merkittävä muutos olisi myös se, että seurakuntajaon yhteydessä tehtävät papiston sijoittamista koskevat päätökset tehtäisiin mietinnön toteutuessa seurakuntatasolla, joskin läheisessä yhteistyössä tuomiokapitulin kanssa, sillä tämä antaisi viranhoitomääräykset uusiin tehtäviin. Kirkkoherroja koskevat päätökset tehtäisiin kirkkohallituksen sijaan tuomiokapitulissa, sillä tuomiokapitulissa on parempi tilannekuva rakennemuutoksen kohteena olevista seurakunnista ja siksi se pystyy arvioimaan parhaiten kirkkoherran virkaan liittyviä kysymyksiä. Piispainkokous pitää tärkeänä, että seurakuntajaon muutoksissa tuomiokapituli tekee papiston sijoittamista koskevat päätökset koko papiston, ei vain kirkkoherrojen osalta. Tuomiokapitulilla on ensinnäkin vastuu papiston kaitsennasta. Toiseksi käytäntö on osoittanut hyväksi, että seurakuntajaon muutoksissa papin virkojen sijoittamiseen liittyvät päätökset tekee mahdollisimman riippumaton taho, jollainen tuomiokapituli seurakuntiin nähden on. Esityksen vaikutusten arviointi Mietintö pitää keskeisenä ajatuksena, että yhteinen suunnittelu ja konsultointiapu ennakkoon sopivat paremmin nykyiseen hallintokulttuuriin kuin jälkikäteen tapahtuva kontrolli. Piispainkokous on samaa mieltä yhteisen suunnittelun ja konsultointiavun tarpeesta, mikä vaatii luonnollisestikin riittävät resurssit tuomiokapitulin käyttöön. Vaikka painoa siirrettäisiin ennakoivaan yhteistoimintaan, tärkeää on säilyttää mahdollisuus myös lakiin perustuvaan valvontaan ja mahdollisuus korjata seurakuntatasolla tehdyt virheelliset tai yksipuoliset päätökset. Mietintö korostaa, että esitetyt uudistukset korostaisivat seurakuntien itsenäisyyttä. Mietinnön ehdottamat ratkaisut saattaisivat kuitenkin johtaa siihen, että seurakunnat olisivat suorassa suhteessa kirkkohallitukseen siten, että tuomiokapitulit sivuutetaan. Tämä katkaisisi piispan ja seurakuntien välisen yhteyden, joka on kirkkomme järjestysmuodon keskeinen periaate. Piispallinen kaitsenta on osa luterilaista perinnettä ja kirkkomme järjestystä, joten piispainkokouksen näkemyksen mukaan kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä pitää taata riittävät välineet kaitsennan hoitamiseksi. Käytännössä tämä edellyttää, että tuomiokapitulit voivat tulevaisuudessakin valvoa seurakuntien toimintaa riittävässä määrin ja riittävässä laajuudessa. Siksi alistusmenettelyjen perinpohjainen karsiminen sisältää merkittäviä kirkko-opillisia ongelmia. Hiippakuntahallinnon näkökulmasta alistamissäädösten purkamista ei tule toteuttaa siinä laajuudessa kuin mietintö esittää. Siksi piispainkokous pyytää kirkkohallitusta ottamaan huomioon lopullisessa esityksessään, että piispallisen kaitsennan käyttöön jää riittävästi välineitä kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen. LIITE: Piispainkokous / 5

12 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous Seurakuntatyön johtamisen tutkinnon uudistaminen Diaarinumero Esittelijä DKIR/36/ /2018 piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala Asian tausta Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli teki aloitteen piispainkokoukselle, että se aloittaisi seurakuntatyön johtamisen tutkintoa koskevan päätöksen uudistamisen. Nykyinen päätös tutkinnosta on annettu Aloitteen taustalla on hiippakuntien ja Kirkon koulutuskeskuksen keväästä 2017 alkaen valmistelema kirkon johtamiskoulutuksen uudistaminen. Kehittämistyön keskeinen syy on seurakuntien toimintaympäristössä ja johtamisen haasteissa tapahtuneet merkittävät muutokset. Piispainkokous päätti istunnossaan aloittaa seurakuntatyön johtamisen tutkinnon uudistamisen. Jatkovalmistelusta todettiin, että esittelijä tarvitsee tuekseen työryhmän, jossa on riittävästi kokemusosaamista kirkkoherran työstä. Työskentelyssä mukana ovat olleet Turun arkkihiippakunnan dekaani Timo Tavast, Espoon hiippakunnan dekaani Kai Peltonen ja Kirkon koulutuskeskuksen johtamiskouluttaja Terttu Malo, jotka ovat dekaanikokouksen valitsemana ryhmänä tehneet uudistuksen taustavalmistelua keväästä 2017 alkaen. Seurakuntatyön johtamisen tutkintoa uudistava työryhmä on kuullut valmistelun aikana Nousiaisten seurakunnan kirkkoherra Juhana Markkulaa ja Kauniaisten suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Mimosa Mäkistä. Lisäksi palautetta on pyydetty dekaanikokoukselta ja Kirkon työmarkkinalaitokselta sekä Kirkon koulutuskeskukselta. Kirkon koulutuskeskuksen kanssa tehtävää yhteistyötä on ollut tarpeellista tiivistää valmistelun aikana, koska Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjaama työskentely Suomen tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehyksestä (NQF) koskee myös Suomen ev.-lut. kirkon toteuttamia laajempia osaamiskokonaisuuksia. Viitekehys (NQF) varmistaa siihen kuuluvien osaamiskokonaisuuksien tunnettuuden. Tämä mahdollistaa kirkon laajojen osaamiskokonaisuuksien kautta hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen (AHOT). Työryhmän valmistelua ovat tukeneet näiltä osin koulutuksen asiantuntija Marja Pesonen, johtaja Kari Kopperi sekä koulutussuunnittelija Eeva Salo-Kopperi. Viitekehykseen (NQF) liittyvät seikat otettiin huomioon esityksessä, jota piispainkokous käsitteli istunnossaan Piispainkokous päätti, että asia lähetetään jatkovalmisteluun säädösesitystä varten vaihtoehdon mukaan, jossa kirkkoherran virkaan kelpoistava uudistettu koulutus liitetään osaksi suunniteltua kirkon johtamisen erityiskoulutusta, jota puolestaan haettaisiin liitettäväksi kansalliseen tutkintojen ja osaamiskokonaisuuksien viitekehykseen (NQF). Lisäksi työryhmältä edellytettiin väliraportin toimittamista piispainkokoukselle.

13 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous Työryhmän keskeiset johtopäätökset Valmistelua tehnyt työryhmä selventää liitteenä olevassa raportissaan NQFprosessin vaikutusta piispainkokouksen aloittamaan seurakuntatyön johtamisen tutkinnon uudistamiseen. Raportin keskeisimmät huomiot ovat seuraavat: Seurakuntatyön johtamisen tutkinnon uudistamisessa koulutus on liitetty johtamisen erityiskoulutuksen kokonaisuuteen. Kokonaisuuden katsottiin sisältyvän kirkkohallituksen tekemään päätökseen kirkon henkilöstökoulutukseen kuuluvista erityiskoulutuksista. Yhtenä päätöksen tavoitteena oli mahdollistaa kirkon johtamiskoulutuksen ja muiden erityiskoulutusten sisällyttäminen viitekehykseen (NQF). Johtamisen erityiskoulutuksen kokonaisuutta haettiin sijoitettavaksi kansalliseen tutkintojen ja osaamiskokonaisuuksien viitekehykseen (NQF). Sijoittamista ei voitu tehdä, koska kirkkohallituksen tekemä päätös kirkon henkilöstökoulutukseen sisältyvistä erityiskoulutuksista ei muodostanut riittävää perustaa konkreettiselle esitykselle viitekehykseen liittämisestä toisin kuin oli ajateltu. Kirkkohallitus selvensi säädöspohjaa ja teki esityksen vaativien erityistehtävien edellyttämistä kirkon erityiskoulutuksista ja perustelut osaamiskokonaisuuksien sijoittamiseksi tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehyksen tasoille. Siihen ei voitu liittää mukaan johtamisen erityiskoulutusta, koska 6 op:n laajuinen seurakuntatyönjohtamisen tutkinnon sisällyttäminen johtamisen erityiskoulutuksen osaksi ei vielä riitä perusteluksi sille, että johtamisen erityiskoulutus voitaisiin liittää osaksi tehtävää päätöstä. Viitekehykseen sijoittamista voidaan hakea mahdollisesti myöhempänä ajankohtana. Sitä ennen tarvitaan kuitenkin muutos kirkkolain 22 luvun 2 :n ilmaisuun kirkkohallituksen tehtävistä. Työryhmä jatkaa työtä alkuperäisen aloitteen mukaisesti. Säädösehdotuksen lisäksi työryhmän on syytä laatia esitys kirkolliskokoukselle seurakuntatyön johtamisen tutkinnon nimen muuttamisesta kirkkojärjestyksen 6 luvun 10 :ssä ja 12 :ssä. Termi tutkinto muutettaisiin termiksi koulutus. Nykyiseen seurakuntatyön johtamisen tutkintoon sisältyvä soveltuvuustutkimuksen sopimus päättyy Vuoden 2019 seurakuntatyön johtamisen tutkinnon soveltuvuustutkimukset voidaan järjestää Psykologitiimi Päämäärän kanssa voimassa olevan sopimuksen puitteissa vuoden 2019 ajan, koska soveltuvuustutkimusten prosessi on alkanut jo syksyllä Asian jatkovalmistelu Työryhmä voi ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin, jos piispainkokous katsoo, että esitetyt linjaukset ovat oikeansuuntaisia seurakuntatyön johtamisen tutkinnon uudistamiseksi.

14 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous Päätösehdotus 1. Merkitään työryhmän raportti saaduksi. 2. Käydään keskustelu jatkovalmistelun pohjaksi. 3. Annetaan jatkovalmistelu työryhmän tehtäväksi. Päätös 1. Merkittiin työryhmän raportti saaduksi. 2. Käytiin keskustelu jatkovalmistelun pohjaksi. 3. Annettiin jatkovalmistelu työryhmän tehtäväksi. Toimenpiteet

15 13 Väliraportti Seurakuntatyön johtamisen tutkinnon uudistaminen Asian tausta Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli teki aloitteen piispainkokoukselle seurakuntatyön johtamisen tutkintoa koskevan päätöksen uudistamiseksi. Päätös on annettu Aloitteen taustalla on hiippakuntien ja Kirkon koulutuskeskuksen keväästä 2017 alkaen valmistelema kirkon johtamiskoulutuksen uudistaminen. Kehittämistyö on aloitettu seurakuntien toimintaympäristössä ja johtamisen haasteissa tapahtuneiden merkittävien muutosten vuoksi. Piispainkokous päätti istunnossaan aloittaa seurakuntatyön johtamisen tutkinnon uudistamisen. Jatkovalmistelusta todettiin, että esittelijä tarvitsee tuekseen työryhmän, jossa on riittävästi kokemusosaamista kirkkoherran työstä. Työryhmässä mukana ovat olleet Turun arkkihiippakunnan dekaani Timo Tavast, Espoon hiippakunnan dekaani Kai Peltonen ja Kirkon koulutuskeskuksen johtamiskouluttaja Terttu Malo. Kirkkoherrojen kokemusosaamista valmisteluun ovat antaneet Nousiaisten seurakunnan kirkkoherra Juhana Markkula ja Kauniaisten suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Mimosa Mäkinen. Lisäksi palautetta on pyydetty dekaanikokoukselta ja Kirkon työmarkkinalaitokselta sekä Kirkon koulutuskeskukselta. Toukokuussa tuli ilmi, että yhteistyötä Kirkon koulutuskeskuksen (KK) kanssa tulee tiivistää, koska Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ohjaama työskentely Suomen tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehyksestä (NQF) koskee myös Suomen ev.-lut. kirkon toteuttamia laajempia osaamiskokonaisuuksia. OKM:n aikataulu ja ohjeistus valmistui vasta toukokuussa, joten tätä nopeammin ei juurikaan olisi voitu edetä. Työryhmä kutsui kuultavakseen koulutuksen asiantuntija Marja Pesosen ja toimi yhteistyössä johtaja Kari Kopperin sekä koulutussuunnittelija Eeva Salo-Kopperin kanssa. Yhteiskunnan kaikkien koulutusasteiden tutkinnot ovat rakentumassa viitekehyksen edellyttämiksi moduuli-, tutkinnon osa- tai opintokokonaisuuspohjaisiksi, jotta työuran aikainen täydennyskouluttautuminen olisi joustavampaa ja taloudellisempaa. Viitekehys (NQF) varmistaa siihen kuuluvien osaamiskokonaisuuksien tunnettuuden. Tämä mahdollistaa kirkon laajojen osaamiskokonaisuuksien kautta hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen (AHOT), kun hakeudutaan jatko- ja täydennyskoulutukseen koulutusjärjestelmään kuuluviin tutkintoihin tai suorittamaan niiden osia tai opintokokonaisuuksia. Tällä voi jatkossa olla myös merkitystä opintososiaalisten etujen tai koulutustukien hakemiseen ja myöntämiseen. Viitekehykseen (NQF) liittyvät seikat otettiin huomioon esityksessä, jota piispainkokous käsitteli istunnossaan Piispainkokous päätti, että asia lähetetään jatkovalmisteluun säädösesitystä varten vaihtoehdon mukaan, jossa kirkkoherran virkaan kelpoistava uudistettu koulutus liitetään osaksi suunniteltua kirkon johtamisen erityiskoulutusta. Sitä puolestaan haettaisiin liitettäväksi kansalliseen tutkintojen ja osaamiskokonaisuuksien viitekehykseen (NQF). Lisäksi työryhmältä edellytettiin väliraportin toimittamista piispainkokoukselle. Kirkkohallitus kokoontui ja päätti kirkon henkilöstökoulutukseen sisältyvistä erityiskoulutuksista. Yhtenä päätöksen tavoitteena oli mahdollistaa kirkon erityiskoulutusten sisällyttäminen viitekehykseen (NQF). Tuossa vaiheessa kirkkohallituksen valmistelijoilla oli käsitys, että kirkkohallituksen päätös erityiskoulutuksista muodostaisi riittävän perustan tehdä LIITE: Piispainkokous / 6

16 14 konkreettisia esityksiä viitekehykseen liitettävistä erityiskoulutuksista, kuten johtamisen erityiskoulutuksesta. NQF ja seurakuntatyön johtamisen tutkinto Kirkon koulutuskeskus laati kesän aikana ehdotuksen OKM:lle tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehykseen sijoitettavista osaamiskokonaisuuksista ja koulutuskuvauksen Kirkon johtamiskoulutusohjelmasta (jatkossa Kirkon johtamisen erityiskoulutus op). Se kokosi NQF-hakemusta varten yhden ison kokonaisuuden, joka kattoi kaikki Kirjokoulutukset ja suunnitelman seurakuntatyön johtamisen tutkinnon uudistamiseksi. Työryhmä antoi kommenttinsa hakemusluonnoksesta seurakuntatyön johtamisen tutkinnon näkökulmasta. Kirkkohallituksen hakemus jätettiin OKM:lle Hakemuksen valmistelun yhteydessä selvennettiin seuraavat keskeiset yhteydet, reunaehdot ja vaikutukset NQF-prosessin ja piispainkokouksen antaman tehtävän välillä: NQF ei määrittele piispainkokoukselle tehtävää säädöstekstiä. Taho, joka anoo koulutuksia NQF-tasoluokitukseen, määrittää itse osaamistavoitteiden sekä koulutuskuvausten sekä säädöspohjan tekstit. Tässä tapauksessa määrittelijä on Kirkon koulutuskeskus, joka tekee yhteistyötä seurakuntatyön johtamisen tutkinnon osalta sitä uudistavan työryhmän kanssa. OKM arvioi koulutukset ja sen liitetäänkö ne NQF-luokitukseen vain OKM:lle lähetetyn hakemukseen kirjattujen tekstien perusteella. Koulutuskeskus on koonnut kirkon johtamiskoulutusohjelma 2005:een kuuluvat johtamiskoulutukset (Kirjo I eli seurakuntatyön johtamisen tutkinto + uusi moniammatillinen johtamisen peruskoulutus, kaikki Kirjo II:t, Kirjo III) yhdeksi kokonaisuudeksi eli johtamisen erityiskoulutukseksi. Koulutuskeskus on laatinut johtamisen erityiskoulutuksen kokonaisuudelle (30-60 op) koulutuskuvauksen, joka sisältää rakenteen, osaamistavoitteet ja laajuuden. Koulutuksen järjestäjä määrittelee koulutuksen osaamistavoitteet, muodostumissäännöt, hakeutumistavan sekä hakeutumis- ja valintakriteerit, mukaan lukien sen kenelle koulutus on tarkoitettu. Esimerkiksi kirkkoherran johtamistehtävään liittyviin moduuleihin on erilliset haku- ja valintakriteerit. Koulutuskuvaus on laadittu luonteeltaan alustavana, koska virallisesti kirkon johtamiskoulutukset haetaan Kirkon johtamiskoulutusohjelma 2005:n päätöksen pohjalta. Rakenne on moduulimuotoinen, jolloin siihen kirjataan näkyviin kaikki eri moduulit ja se, mitkä ovat pakollisia ja mitkä valinnaisia. Kirkon johtamisen erityiskoulutus rakentuu 5-20 opintopisteen moduuleista. Osa moduuleista on pakollisia ja osa valinnaisia. Koulutuksen moduulit on jaettu vaativuudeltaan kolmeen tasoon. Ensimmäisellä vaativuustasolla on kaksi 5 op:n laajuista moduulia. Toisen ja kolmannen vaativuustason pakolliset ja valinnaiset moduulit ovat 5-20 op:n laajuisia. Moduuleille, joista johtamisen erityiskoulutuksen kokonaisuus muodostuu, määritellään nimet ja osaamistavoitteet sekä erityiskoulutuksen kokonaisuudelle muodostumissäännöt ensi vuoden aikana. Osaamistavoitteet kuvaavat osallistujan osaamisen koulutuksen jälkeen. LIITE: Piispainkokous / 6

17 15 Opetussuunnitelma-termi ei ole enää käytössä erityiskoulutuksissa. Sen tilalla käytetään termiä koulutuskuvaus, jotka on laadittu yhdenmukaisella tavalla kaikista kirkon erityiskoulutuksista. Sisältölistauksia ei enää päätetä yhteiskunnan eikä kirkon päättävissä elimissä, koska ne vaihtuvat usein ja myös oppijaryhmä vaikuttaa sisältöjen valintaan. Sisältökuvauksia voidaan liittää Sakastissa olevaan koulutuskuvaukseen esimerkinomaisesti. Toteutussuunnitelmaa, joka sisältää toteutusmalleja, menetelmiä tai konkreettisia tilanteiden suunnitelmia, ei enää laadita päätöksentekoa varten. Ne ovat kouluttajan, kouluttajatiimien tai -verkostojen käytännöllisiä työvälineitä. Niitä ei tarvita myöskään NQF -prosessia varten, vaan koulutuskuvaukset riittävät. Jos hiippakunnat sitoutuvat keskinäisellä sopimuksella tiettyihin uuden koulutuskokonaisuuden toteutuksen tapoihin, ne voidaan hyvin kirjata joko koulutuskuvaukseen tai sitten erilliseen ohjeeseen koulutukseen osallistuville. Säädösperustan työstäminen Seurakuntatyön johtamisen tutkinnon uudistamista valmistellut työryhmä seurasi kesällä kansallisen tutkintojen ja osaamiskokonaisuuksien viitekehyksen laajentamisen (NQF) etenemistä. Kirkkohallituksen OKM:lle tekemässä ehdotuksessa seurakuntatyön johtamisen tutkinto kuului Kirkon johtamisen erityiskoulutuksen kokonaisuuteen. Kirkon erityiskoulutuksilla tarkoitetaan koulutuksia, jotka syventävät perusosaamista, vahvistavat erityisosaamista ja laaja-alaistavat asiantuntijuutta kirkon työssä. Koulutusten keskeisin tunnuspiirre on osaamisen, toiminnan ja työn kehittäminen sekä ennakointi ja uuteen suuntautuminen. OKM:n viitekehyksen laajentamista koordinoivan työryhmän valmistelu ja koordinointi eteni siten, että he ottivat käsittelyynsä kirkkohallituksen ehdotuksen tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehykseen sijoitettaviksi osaamiskokonaisuuksiksi ja koulutuskuvauksen kirkon johtamiskoulutusohjelmasta, johon nykyinen seurakuntatyön johtamisen tutkinto sisällytettiin. Pastoraalitutkinto ja ylempi pastoraalitutkinto otettiin alustavasti mukaan työryhmän sopimiin esityksiin viitekehykseen sijoitettaviksi osaamiskokonaisuuksiksi. Ehdotuksen tekemisen jälkeen näkemys OKM:n edellyttämästä säädösperustasta selkiytyi, mutta tulkinta tiukentui. Viitekehystä koskee Laki tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehyksestä (93/2017). Sen soveltamisalaa koskevan 1 :n 2 momentin mukaan lakia sovelletaan myös sellaisiin tutkintoihin rinnastettaviin tai muutoin laajoihin osaamiskokonaisuuksiin, joiden osaamistavoitteista säädetään laissa tai säädetään tai määrätään lain nojalla, jos ne ovat kelpoisuus- tai pätevyysvaatimuksena ammatissa tai tehtävässä toimimiseen tai muutoin liittyvät osaamisen kehittämiseen tai ammattitaidon parantamiseen. Tämän perusteella kävi ilmi, ettei kirkkohallituksen tekemä päätös ole sellaisenaan riittävä peruste johtamisen erityiskoulutuksen sisällyttämiseksi osaamisen viitekehykseen. Kirkon koko ehdotuksen hyväksymisen todettiin vaativan säädöstyöskentelyä, koska OKM edellyttää viitekehykseen tulevilta koulutuksilta säädöspohjasta nousevaa osaamisperusteisuutta. Kirkon erityiskoulutukset eivät täytä vaadittua osaamisperusteisuutta, koska kirkolta puuttuu kirkon säädöskokoelman säädös, jossa kuvataan erityiskoulutusten yleistavoitteet. Osaamisperustaisen sisällön ja koulutusten laajuuden puolesta monet kirkon erityiskoulutukset näyttävät täyttävän edellytykset. LIITE: Piispainkokous / 6

18 16 OKM:n työryhmä totesi elokuussa, että jos tarvittavat muutokset saadaan toteutettua siihen mennessä, kun työryhmä tekee toimeksiantonsa mukaisen ehdotuksen osaamiskokonaisuuksien sijoittamisesta ja tarvittavista säädösmuutoksista, voidaan kirkon erityiskoulutusten sijoittamisesta koulutustyyppinä viitekehyksen tiety(i)lle taso(i)lle keskustella seuraavissa kokouksissa. Kirkon koulutuskeskus valmisteli kirkkohallituksen juristien kanssa syksyn aikana esitystä kirkon säädöskokoelmaan sisällytettäväksi säädökseksi, jotta OKM:n työryhmän määrittelemä, viitekehyslakiin perustuva osaamistavoitteiden säädöspohjaa koskeva kriteeri täyttyisi. Olennainen kysymys oli, voiko kirkkohallitus nykyisen kirkkolain puitteissa tehdä tarvittavan päätöksen. Kysymyksen ratkaisun kannalta keskeistä on, miten kirkkohallituksen tehtäviä määrittelevä kirkkolain 22 luvun 2 tulkitaan. Esitys vaativien erityistehtävien edellyttämistä kirkon erityiskoulutuksista ja perustelut osaamiskokonaisuuksien sijoittamiseksi tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehyksen tasoille käsiteltiin kirkkohallituksen täysistunnossa ja hyväksyttiin sisällöllisesti. Esityksen liitteenä olevassa muistiossa kuvattiin valmistelua ja todettiin: Keskusteltaessa osaamisen kansallisesta viitekehyksestä kokonaisuutta ei varsinaisesti tarkastella koulutusten tuottamia pätevyyksiä tai kelpoisuuksia, vaan tarkastelunäkökulmana on koulutuksen tuottama osaaminen. Jotkin viitekehykseen sisällytettävät koulutukset tuottavat kelpoisuuden johonkin erityiseen virkaan, mutta olennaisempaa on, että koulutus tuottaa ammattialalla tarvittavaa osaamista, jonka taso voidaan määritellä ja sisällyttää osaamisen viitekehykseen. Nykyiset kirkon erityiskoulutukset jaettiin valmistelussa kolmeen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän muodostavat ne, jotka edellytetään erityisissä viroissa. Näitä ovat perheneuvonnan ja sairaalasielunhoidon erityiskoulutukset (60 op). Toisen ryhmään kuuluvat erityiskoulutukset, joita varten ei juuri ole erityisiä virkoja, mutta kyseisten tehtävien hoitaminen edellyttää asianmukaisen erityiskoulutuksen suorittamista. Tällaisia erityiskoulutuksia ovat kirkon työnohjaajakoulutus (60 op) ja organisaatiokonsultoinnin erityiskoulutus (45 op). Tähän ryhmään voidaan rinnastaa myös lähetystyöntekijöiltä edellytettävä kansainvälisen työn erityiskoulutus (35 op). Kolmannen ryhmän muodostavat muut kirkkohallituksen tekemään päätökseen sisältyneet erityiskoulutukset, jotka liittyvät osaamisen kehittämiseen tai ammattitaidon parantamiseen asianomaisella tehtäväalueella. Näiden joukossa on myös johtamisen erityiskoulutus, johon sisältyy nykyinen seurakuntatyön johtamisen tutkinto: Diakonian erityiskoulutus (25 op) Jumalanpalveluselämän erityiskoulutus (30 op) Kansainvälisen työn erityiskoulutus kotimaan henkilöstölle (25 op) Kansainvälisen työn erityiskoulutus ulkomaan henkilöstölle (35 op) Kasvatuksen erityiskoulutus (25 op) Kirkon johtamisen erityiskoulutus (30-60 op) Musiikin erityiskoulutus (30 op) Raamattuteologian erityiskoulutus (25 op) Sielunhoidon erityiskoulutus (30 op) Yhteisötyön erityiskoulutus (30 op, aiemmin 25 op) Kirkkohallituksessa päädyttiin asiakokonaisuuden valmistelussa näkemykseen, että kirkkolain perusteella kirkkohallitus voi tehdä Kirkon säädöskokoelmaan sisällytettävän päätöksen, jossa määritellään sekä erityisviroissa (perheneuvoja, sairaalasielunhoitaja) että erityistehtävissä (työnohjaaja, organisaatiokonsultti) edellytettävistä erityiskoulutuksista. Sen sijaan osaamista LIITE: Piispainkokous / 6

19 17 kehittävistä ja ammattitaitoa parantavista erityiskoulutuksista (esim. seurakuntatyön johtamisen koulutus) säätäminen edellyttää kirkkolain muutosta. Keskustelussa kirkon johtamiskoulutuksesta kävi ilmi, että 6 op:n laajuinen seurakuntatyönjohtamisen tutkinnon sisällyttäminen johtamisen erityiskoulutuksen osaksi ei vielä riitä perusteluksi sille, että johtamisen erityiskoulutus voitaisiin liittää osaksi tehtävää päätöstä. Kirkkohallituksen esitys, joka käsiteltiin kirkkohallituksen täysistunnossa , laadittiin niin, että sen piiriin voitaisiin myöhemmin sisällyttää kohtuullisen helposti myös muut erityiskoulutukset. Tarkoituksena on, että tämä keino toimii, kun mahdollinen seuraava tilaisuus avautuu viitekehykseen liittymiseksi. Sitä ennen tarvitaan kuitenkin muutos kirkkolain 22 luvun 2 :n ilmaisuun kirkkohallituksen tehtävistä. Jatkotyöskentely Seurakuntatyön johtamisen tutkintoa uudistava työryhmä kokoontui lokakuussa ja totesi, ettei viitekehyslain edellyttämään kirkkohallituksen päätökseen voitu ottaa yrityksistä huolimatta mukaan johtamisen erityiskoulutusta ja siihen kuuluvaa seurakuntatyön johtamisen tutkintoa. Työryhmä näki aiheelliseksi keskittyä seurakuntatyön johtamisen tutkinnon uudistamista koskevan säädösehdotuksen laatimiseen alkuperäisen aloitteen mukaisesti. Säädösehdotuksen lisäksi työryhmä katsoo tarpeelliseksi laatia esityksen kirkolliskokoukselle seurakuntatyön johtamisen tutkinnon nimen muuttamisesta kirkkojärjestyksen 6 luvun 10 :ssä ja 12 :ssä. Tarkoituksena on muuttaa termi tutkinto termiksi koulutus, jolloin kirkkojärjestys vastaisi kirkkoherraksi kelpoistavan koulutuksen uudistamisessa tehtävää nimen muutosta. Tämä tekninen muutos selkiyttäisi myös terminologiaa, sillä termillä tutkinto tarkoitetaan nykyisin useiden kymmenien opintopisteiden laajuisia kokonaisuuksia. Työryhmä on selvittänyt soveltuvuustutkimusten toteuttamista Psykologitiimi Päämäärä Oy:n kanssa sopimuskauden päättymisen jälkeen. Nykyiseen seurakuntatyön johtamisen tutkintoon sisältyvä soveltuvuustutkimuksen sopimus päättyy Aikaraja koskee vain soveltuvuustutkimuksia, ei tutkinnon suorittamista. Vuoden 2019 seurakuntatyön johtamisen tutkinnon soveltuvuustutkimukset voidaan järjestää hankintapäällikkö Carita Wuorsalon mukaan Psykologitiimi Päämäärän kanssa voimassa olevan sopimuksen puitteissa ensi vuoden loppuun asti, koska soveltuvuustutkimusten prosessi on alkanut jo syksyllä Toimistopäällikkö Anu Luolila on vahvistanut, että Psykologitiimi Päämäärälle sopii järjestää Kirjo 1 -soveltuvuustutkimuksia vuoden 2019 ajan nykyisen sopimuksen puitteissa. Työryhmä pitää tarkoituksenmukaisena sitä, että uudistus voisi tulla hiippakunnissa käyttöön moniammatillisen koulutuksen osalta vuonna 2020 ja seurakuntatyön johtamisen koulutuksen osalta joko syksyllä 2020 tai vuonna Uudistettuun koulutukseen kuuluvaa psykologista johtamispotentiaalikartoitusta varten tarvitaan kilpailutus. Suotuisa ajankohta kilpailutuksen järjestämiselle olisi syksy 2019, jolloin valittu toimija voisi aloittaa psykologisen johtamispotentiaalikartoitusten tekemisen vuonna Muita kilpailutuksia ei tarvittaisi. Toimijalta tulisi edellyttää, että se antaisi tutkimuksen tuloksesta nykykäytännön mukaisesti numeerisen arvioinnin vuonna 2020, mutta siirtyisi sitten koulutuksen uudistuksen mukaiseen sanalliseen arviointiin. Koulutuksen uudistamisen voimaantulossa otettaisiin huomioon siirtymäaika. LIITE: Piispainkokous / 6

20 LIITE: Piispainkokous / 6 18

21 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous Suomen Lähetyslentäjät ry:n hakemus lähetyksen perussopimuksen solmimiseksi 7 Diaarinumero DKIR/418/ /2016 Esittelijä vs. johtaja Jaakko Rusama Tausta: Vuonna 2016 voimaan astuneen kirkon keskushallintouudistuksen myötä kirkon lähetysjärjestöksi hyväksymisestä säädetään kirkkolaissa. Kirkkolain 20 luvun 7 :n 7 kohdan mukaan kirkolliskokouksen tehtävänä on päättää kirkon lähetysjärjestöksi hyväksymisestä ja tämän aseman lakkauttamisesta. Piispainkokouksen tehtävänä puolestaan on Kirkkolain 21 luvun 2 :n 4 kohdan mukaan tehdä esitys kirkolliskokoukselle kirkon lähetysjärjestöksi hyväksymisestä ja tämän aseman lakkauttamisesta. Jotta piispainkokous voi tarvittaessa tehdä esityksen kirkolliskokoukselle kirkon lähetysjärjestöksi hyväksymisestä, sillä tulee olla ajantasaiset, kirkolliskokouksen hyväksymät periaatteet lähetysjärjestöksi hyväksymiselle. Edelliset lähetysjärjestöksi hyväksymisen periaatteet kirkolliskokous oli hyväksynyt keväistunnossaan vuonna Kirkon lähetysjärjestöksi hyväksymisen periaatteiden määrittely tuli ajankohtaiseksi, kun Suomen Lähetyslentäjät ry lähetti Kirkkohallituksen ulkoasiain osastolle toiminnanjohtajansa allekirjoittaman hakemuksen lähetystyön perussopimuksen solmimiseksi. Perussopimus voidaan solmia vain kirkon lähetysjärjestön kanssa. Nyt voimassa oleva perussopimus Suomen ev.lut. kirkon ja kirkon lähetysjärjestöjen kesken on voimassa saakka. Piispainkokous käsitteli lähetysjärjestöksi hyväksymisen periaatteita kokouksissaan ja ja teki kirkolliskokoukselle asiaa koskevan esityksen kokouksessaan Kirkolliskokous hyväksyi kirkon lähetysjärjestöksi hyväksymisen periaatteet Kirkolliskokouksen päätöksen mukaisesti hyväksymisen edellytykset ovat seuraavat: 2. HYVÄKSYMISEN EDELLYTYKSET Kirkon lähetysjärjestöksi hyväksyminen ja tämän aseman säilyttäminen edellyttää, jollei kirkolliskokous erityisistä syistä toisin päätä, seuraavaa: 2.1 Järjestön työ tapahtuu sääntöjen mukaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksen pohjalta kirkon yhteydessä. Järjestö noudattaa toiminnassaan kirkon hyväksymää kirkon lähetyksen peruslinjausta ja sen toimintaperiaatteita. 2.2 Järjestö on tarpeen kirkon lähetystehtävän toteuttamiseksi. 2.3 Ulkomaisilla työalueilla tapahtuva toiminta on sekä sääntöjen mukaan että käytännössä järjestön päätehtävä tai kuuluu järjestön keskeisiin työmuotoihin.

22 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous Milloin työalueelle ei ole vielä syntynyt seurakuntaa, tulee lähetysjärjestöjen työntekijöiden noudattaa sakramenttien hoitamisessa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestystä. Kirkon lähetystyön toimikunta, jossa edustettuina ovat kaikki hiippakunnat, on käsitellyt Suomen Lähetyslentäjät ry:n hakemusta monipuolisesti ja erityisesti kirkolliskokouksen hyväksymien periaatteiden valossa kokouksissaan ja ja lähettänyt lausuntonsa asiasta piispainkokoukselle (liite X). Perustelut: Jotta jokin järjestö voitaisiin ottaa kirkon lähetysjärjestöksi, sen työn tulee tapahtua sääntöjen mukaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksen pohjalta. Suomen Lähetyslentäjät ry:n tunnustuksellinen tausta ei käy selvästi ilmi yhdistyksen säännöissä, jossa yhdistyksen tarkoitusta kuvataan seuraavasti (3 ): Yhdistyksen tarkoituksena on kristilliseen uskoon ja Jeesuksen antamaan lähetyskäskyyn perustuen lähettää toimintavaroja ja työntekijöitä ensisijaisesti ulkomaisilla työalueilla tapahtuvaa lähetyslentotyötä varten, jotta kristillinen lähimmäisen rakkaus, apu, ilo ja toivo tavoittaisivat niistä osattomat, sekä tukea lähetys- ja avustusjärjestöjä kouluttamalla ja valmentamalla lentäjiä ja muuta henkilökuntaa sekä auttamalla heitä hakeutumaan lähetysilmailun eri tehtäviin. Yhdistyksen yhteiskristillinen tausta tulee esille yhdistyksen toiminnanjohtaja Janne Ropposen kirkon lähetystyön toimikunnalle lähettämässä täydennyksessä Suomen Lähetyslentäjät ry:n hakemukseen kirkon lähetysjärjestöksi: Kansainvälisenä yhteiskristillisenä lähetysjärjestönä Suomen Lähetyslentäjät Yhteiskristillinen tausta ilmenee myös luettelossa yhdistyksen yhteisöjäsenistä ja yhteistyösopimuksista. Suomen Lähetyslentäjät ry on osa kansainvälistä yhteiskristillistä järjestöä eikä se siten täytä kirkolliskokouksen määrittelemää kriteeriä siitä, että järjestön työ tapahtuu sääntöjen mukaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksen pohjalta (2.1.). Kirkollamme on nyt seitsemän lähetysjärjestöä, jotka toteuttavat monipuolisesti kirkon lähetystehtävää. Tarvittaisiin jokin erityinen syy, että kirkkomme tarvitsisi lisää lähetysjärjestöjä lähetystehtävänsä toteuttamiseksi. Kirkon lähetystyön keskuksen keväällä 2017 teettämä laaja kysely perussopimuksesta ei antanut tukea lähetysjärjestöjen määrän lisäämiselle. Suomen Lähetyslentäjät ry:n tarkoituksena on sääntöjensä mukaan tukea lähetys- ja avustusjärjestöjä. Tämän mukaisesti sillä on useita yhteisöjäseniä ja yhteistyösopimuksia: Lähetysyhdistys Kylväjä ry Medialähetys Sanansaattajat Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ry Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ry Suomen Lähetysseura (jäsenyys korvattiin vuonna 2014 yhteistyösopimuksella, joka päättyi ).

23 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous Fida International ry Finlands Svenska Baptistsamfund Missionskyrkan i Finland Suomen Vapaakirkko Suomen Lähetyslentäjät ry tekee yhteistyötä kirkkomme neljän lähetysjärjestön kanssa, jolloin se tarkoituksensa mukaisesti tukee näiden järjestöjen työtä. Kirkon lähetysjärjestöt voivat itse arvioida, missä määrin ne tarvitsevat työssään Suomen Lähetyslentäjät ry:n tarjoamaa tukea. Kirkon lähetystehtävän toteuttaminen ei edellytä kirkon lähetysjärjestön aseman myöntämistä Suomen Lähetyslentäjät ry:lle (2.2.). Sääntöjensä mukaan Suomen Lähetyslentäjät ry lähettää toimintavaroja ja työntekijöitä ensisijaisesti ulkomaisilla työalueilla tapahtuvaa lähetyslentotyötä varten. Kirkon lähetysjärjestöksi hyväksymisen kriteereistä kolmas kriteeri (2.3.) toteutuu. Kun kyse on yhteiskristillisestä järjestöstä, sen kaikki työntekijät eivät voi noudattaa sakramenttien hoitamisessa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestystä (2.4.). Kirkolliskokouksen päätöksen mukaisesti järjestön tulisi täyttää kaikki neljä edellytystä. Edellä esitetyn nojalla Suomen Lähetyslentäjät ry täyttää kirkolliskokouksen hyväksymistä kriteereistä vain yhden. Siten Suomen Lähetyslentäjät ry ei täytä kirkolliskokouksen päätöksen mukaisia kirkon lähetysjärjestöksi hyväksymisen edellytyksiä, eikä sitä voida hyväksyä Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestöksi. Päätösehdotus 1. Piispainkokous päättää olla tekemättä esitystä Suomen Lähetyslentäjät ry:n hyväksymisestä kirkon lähetysjärjestöksi, jolloin hakemus raukeaa. 2. Piispainkokous kehottaa kirkon lähetysjärjestöjä nykyistä tiiviimpään yhteistyöhön myös muiden lähetysyhdistysten kuin toisten perussopimusjärjestöjen kanssa. Käsittely Keskustelun perusteella esittelijä tarkensi päätösesityksensä muotoon: Piispainkokous päättää olla tekemättä esitystä Suomen Lähetyslentäjät ry:n hyväksymisestä kirkon lähetysjärjestöksi, jolloin hakemus raukeaa. Piispa Peura esitti piispa Häkkisen kannattamana toiseksi päätösponneksi seuraavaa: Piispainkokous kehottaa kirkon lähetysjärjestöjä nykyistä tiiviimpään yhteistyöhön myös muiden lähetysyhdistysten kuin toisten perussopimusjärjestöjen kanssa. Esittelijä tarkensi päätösesitystään piispa Peuran esityksen mukaisesti. Piispa Björn Vikström esitti, että edellä mainittua toista pontta ei lisättäisi mutta ei saanut kannatusta vastaesitykselleen. Päätös 1. Piispainkokous päätti olla tekemättä esitystä Suomen Lähetyslentäjät ry:n hyväksymisestä kirkon lähetysjärjestöksi, jolloin hakemus raukeaa.

24 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous Piispainkokous päätti kehottaa kirkon lähetysjärjestöjä nykyistä tiiviimpään yhteistyöhön myös muiden lähetysyhdistysten kuin toisten perussopimusjärjestöjen kanssa. Toimenpiteet Ote Suomen Lähetyslentäjät ry

29 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous Ohjauskeskustelut kirkon lähetysjärjestöjen kanssa 2018 Diaarinumero Esittelijä DKIR/418/ /2016 vs. johtaja Jaakko Rusama Kirkon lähetysjärjestöjen kanssa solmitun perussopimuksen mukaan sopijajärjestö käy vuosittain ohjauskeskustelun Kirkon ulkoasiain osaston kanssa. Siinä tarkastellaan yhdessä sopijajärjestön kanssa kirkon lähetyksen peruslinjauksen ja kirkon lähetystehtävän toteutumista sopijajärjestön toiminnassa. Käydyistä ohjauskeskusteluista laaditaan muistiot. Ohjauskeskustelujen muistiot ja järjestöjen etukäteen lähettämät esitykset toiminnastaan ovat liitteenä. Vuoden 2018 keskustelut käytiin Kirkon talossa (Kylväjä, Sansa, SPS), (SEKL, SLEY, SLS) ja (SLEF ja KUA). Järjestöt olivat lähettäneet etukäteen tarkasteltaviksi toimintakertomuksensa tai vuosikertomuksensa vuodelta Lisäksi käytettävissä oli järjestöjen omaa informaatiomateriaalia. Kirkkohallituksen puolelta kaikkiin ohjauskeskusteluihin osallistuivat Kirkon lähetystyön keskuksen vs. johtaja Jaakko Rusama ja ulkoasiain osaston osastonjohtajan sihteeri Sari Blom- Pirjala. Heidän lisäkseen keskusteluihin osallistuivat Kirkon lähetystyön keskuksen johtajana saakka toiminut Risto Jukko (Kylväjä, Sansa, SPS), osastonjohtaja Kimmo Kääriäinen (Kylväjä, Sansa, SPS. SEKL, SLEY, SLEF ja KUA). Toimikunnan jäsenistä ohjauskeskusteluihin osallistuivat Espoon hiippakunnan edustaja kansainvälisen työn sihteeri Markus Silvola (SLS), Helsingin hiippakunnan edustaja kansainvälisen työn sihteeri Minna- Sisko Mäkinen (Kylväjä, SLS) sekä Tampereen hiippakunnan edustaja lähetyssihteeri Merja Mäkisalo (SEKL, SLEY, SLS). Kirkon lähetysjärjestöjen luonteet ja toimintamuodot vaihtelevat. Ne palvelevat Jumalan lähetystä ja kirkon suorittamaa lähetystyötä eri tavoin ja erilaisin painotuksin. Osa kirkon lähetysjärjestöistä on samalla herätysliikejärjestöjä, mikä heijastuu niiden toiminnan luonteeseen. Kaikilla niilläkin sitoutuminen kirkon lähetykseen ja peruslinjaukseen ja sen toteuttaminen on keskeistä. Keskusteluissa tarkasteltiin kunkin järjestön toimintaa ja taloutta. Vuoden 2018 erityisaiheena oli Yhteyden edistäminen. Jokaiselle järjestölle esitettiin etukäteen kysymys: Miten järjestönne on toiminnallaan edistänyt (kristittyjen, seurakuntien, järjestöjen, kirkkojen välistä) yhteyttä ja ykseyttä ulkomaisilla työalueilla ja kotimaassa? Yhteyden kysymyksiä tarkasteltiin monesta näkökulmasta. Yleisesti yhteistyö toimii hyvin hiippakuntien kansainvälisen työn asiantuntijoihin kanssa. Hiippakuntien tarpeet ja mahdollisuudet vaihtelevat. Verkostoituminen ja ekumeeniset yhteydet sekä yhteistoiminta mm. kansalaisjärjestöjen kanssa ovat todellisuutta järjestöjen toiminnassa niin kotimaassa kuin kumppanuuskirkkojen kanssa tehtävässä työssä. Lähetyksen peruslinjauksen korostus järjestöjen yhdenvertaisesta kohtelusta herätti jonkin verran kysymyksiä. Tämä liittyi erityisesti talouteen, joka on kaikkien järjestöjen huolenaiheena. Yhdenvertaisuus ei aina ilmene seurakuntien myöntämissä talousarviomäärärahoissa. Tähän oli kiinnitetty huomiota jo aikaisemmin, mutta perussopimuksen lause Kirkko sitoutuu

30 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous kohtelemaan kaikkia lähetysjärjestöjään yhdenvertaisin perustein ei edelleenkään toteudu kaikkien järjestöjen käsityksen mukaan. Ongelmia on myös niissä aikatauluissa, joiden mukaan seurakuntien avustukset tuloutuvat järjestöille. Kysymystä lähetystyön vaikuttavuudesta käsiteltiin runsaasti, ja sen mittaamiseen toivottiin erilaisia välineitä. Numeraaliset mittarit eivät ole useinkaan vertailukelpoisia tai ne kuvaavat puutteellisesti toiminnan luonnetta ja työskentelytapoja. Kirkon lähetystyön keskuksen koulutustoiminta suhteessa järjestön koulutusjärjestelmiin etsii edelleen muotoaan. Enemmistö lähetysjärjestöistä järjestää omaa kansainvälisen toiminnan tai lähetystyön koulutusta lähinnä lähetystyöhön suuntautuville. Suomen Lähetysseura on lopettanut oman kansainvälisen työn koulutuksensa ja hoitaa koulutuksen yhdessä Seurakuntaopiston kanssa. Erityiskysymyksinä nostettiin esille seurakunnille osoitettavan yhteistyösopimusten toteuttamisen raportointi. Sitä tulisi yhdenmukaistaa ja keventää, jotta se palvelisi paremmin seurakuntien tarpeita, eikä tiedonkeruu muodostuisi työlääksi järjestöille. Kysymystä lähetystyöntekijänä toimimisesta Suomessa toivottiin myös selvitettävän. Päätösehdotus Päätös Merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. Toimenpiteet

67 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous Nuoren kastaminen ja kirkkoon liittyminen rippikoulun alkuvaiheessa Diaarinumero Esittelijä DKIR/838/ /2018 piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala Piispa Seppo Häkkinen on tehnyt piispainkokoukselle kirkkojärjestyksen 21 luvun 2 :n nojalla aloitteen, että piispainkokous ryhtyy toimenpiteisiin 15 vuotta täyttäneen kasteen ja kirkkoon liittymisen helpottamiseksi. Piispa Häkkinen perustelee aloitetta sillä, että piispainkokouksen antama päätös (KS 96) on joiltakin osin ongelmallinen piispainkokouksen hyväksymän rippikoulusuunnitelman Suuri Ihme Rippikoulusuunnitelma 2017 kannalta. Rippikouluja on täytynyt pitää tämän suunnitelman mukaan viimeistään lukien. Rippikoulu käydään pääsääntöisesti sinä vuonna, jolloin nuori täyttää 15 vuotta. Rippikoulusuunnitelma 2017 kannustaa rippikouluryhmiä osallistumaan ehtoolliselle useita kertoja rippikoulun aikana. Tarkoituksena on, että kastamattomat nuoret voidaan kastaa jo rippikoulun alkuvaiheessa ja liittää heidät kirkon jäseniksi. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista voimassa olevan säädöksen perusteella, jos nuori on täyttänyt 15 vuotta: Kirkon jäseneksi otettavan henkilön, joka on vuotias, tulee osallistua piispainkokouksen hyväksymän rippikoulusuunnitelman mukaiseen opetukseen. Opetuksen on ennen kirkkoon liittymistä kestettävä vähintään 20 tuntia. Aloitteessa viitataan myös kirkolliskokouksen lakivaliokunnan mietintöön 1/2018, jossa on todettu voimassa olevan päätöksen ongelmallisuus. Lakivaliokunta pitää tärkeänä, että 15 vuoden ikärajasta seuraavaan ongelmaan pyritään löytämään ratkaisu, jotta nuoret eivät joudu rippikoulua käydessään eriarvoiseen asemaan sen perusteella, mihin ajankohtaan vuodesta he ovat syntyneet. Aloitteen mukaan kastamattomien määrä rippikoulussa kasvaa tulevaisuudessa. Kysymys kasteesta rippikoulun alussa tulee nousemaan esiin entistä useammin. Tilanteeseen vastaaminen edellyttää päätöksen muutosta. Se kävisi aloitteen mukaan yksinkertaisimmin kumoamalla nykyinen päätös ja antamalla uusi päätös kirkkoon liittyvälle annettavasta opetuksesta. Aloitteessa pidetään tarkoituksenmukaisena, että samassa yhteydessä tarkastellaan mahdollisia muita vuoden 2004 päätökseen sekä Kirjuri-järjestelmään liittyviä muutostarpeita. Muutostarpeet Kirjurissa liittyvät osin siihen, että vallalla olevan käsityksen mukaan 15 vuotta täyttäneen kastetietoa ei voida viedä Kirjuriin, ellei hänellä ole Kirjurissa ensin merkintää rippikoulusta. Seurakuntarekistereiden järjestelmäpäällikkö Satu Kettusen mukaan näin voidaan kuitenkin menetellä. Sen sijaan 15 vuotta täyttänyttä ei voida merkitä Kirjuriin kirkon jäseneksi

68 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous ennen kuin hän on käynyt rippikoulun. Tästä seuraa ristiriitainen tilanne: Kaste on ovi seurakunnan jäsenyyteen, mutta jos olet 15 vuotta täyttänyt, sinut voidaan merkitä Kirjuriin ainoastaan kastetuksi, ei kirkon jäseneksi. Kirkon jäseneksi liittäminen ei siis ole mahdollista ilman rippikoulumerkintää. Piispainkokouksen on syytä ryhtyä aloitteen mukaisesti toimenpiteisiin päätöksen muuttamiseksi. Keskeistä olisi saada aikaan päätös, jossa kastamattomat 14- ja 15-vuotiaat ovat yhdenvertaisessa asemassa. Samalla on mahdollisuus korjata Kirjuri-järjestelmään liittyvä epäkohta. Aluksi on tarpeellista käydä keskustelu, jossa piispainkokous konkretisoi varsinaisen muutostarpeen jatkovalmistelua varten. Päätösehdotus Päätös 1. Käydään asiasta keskustelu. 2. Lähetetään asia jatkovalmisteluun. Käytiin asiasta keskustelu ja lähetettiin asia jatkovalmisteluun. Toimenpiteet

71 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous Järjestörippikouluja koskeva säädös Diaarinumero Esittelijä DKIR/1177/ /2018 piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala Piispa Jari Jolkkonen on tehnyt piispainkokoukselle aloitteen, että piispainkokous selvittää tarpeen päivittää järjestörippikoulujen järjestämistä koskevaa ohjetta KS 92 ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin säädöksen uudistamiseksi. Piispainkokous on antanut kirkon säädöskokoelmaan sisältyvän päätöksen KS 92 kristillisille järjestöille myönnettävästä rippikoululuvasta Piispa Jolkkonen perustelee aloitetta kolmella muutoksella, jotka ovat tapahtuneet päätöksen antamisen jälkeen. 1) Kirkkolainsäädännön uudistamisessa muutettiin myös järjestörippikoulua koskevien kohtien numerointia ja sisältöä. Päätöksen KS 92 viittaukset kirkkojärjestykseen tulee näiltä osin saattaa ajan tasalle. 2) Piispainkokous on hyväksynyt uuden rippikoulusuunnitelman Suuri Ihme Rippikoulusuunnitelma Siinä käytetään uudistettua pedagogiikkaa, kieltä ja käytäntöjä. Järjestörippikoulua koskevaa päätöstä tulisi muuttaa niin, että se noudattaa tehtyjä uudistuksia. 3) Tarvitaan selvennystä, mitä dokumentteja lupaa hakevan järjestön on tarkoituksenmukaista toimittaa tuomiokapituliin ja minkä osalta taas riittää, että järjestö laatii, säilyttää ja pyydettäessä lähettää ne tuomiokapituliin. Samoin on pohdittava, missä aikataulussa dokumentit tulee toimittaa tuomiokapituliin. Aloitteen mukaan piispainkokouksen on tarkoituksenmukaista kumota aiempi säädös, jos se päättää ryhtyä päivittämään päätöstä järjestörippikoulusta ja laatia uusi päätös niin, että kaikki asiaa koskeva tieto löytyy yhdestä päätöksestä. Aloitteessa viitataan kirkkohallituksen yleiskirjeeseen Nro 20/2010 Kristillisen yhdistyksen, säätiön tai laitoksen järjestämät rippikoulut. Yleiskirjeessä todetaan, että piispainkokous on helmikuussa 2004 antanut tarkemmat määräykset luvan myöntämisen edellytyksistä (Kirkon säädöskokoelma nro 92). Jos piispainkokous päättää uudistaa aiempaa päätöstä järjestörippikoulusta, on aloitteen mukaan syytä selvittää myös kirjeessä annettujen ohjeiden päivitystarve. Tämän lisäksi hiippakunnissa on ilmennyt tarvetta päivittää hiippakuntien järjestörippikouluille antamia ohjeita. Valmistelun etenemisen kannalta olennaista on kuitenkin se, uudistaako piispainkokous ja millä tavoin antamaansa päätöstä.

72 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous Piispainkokouksen on aluksi aiheellista käydä keskustelu tarpeesta uudistaa päätös KS 92. Keskustelussa on hyvä ottaa huomioon alistussäännösten purkamista pohtineen työryhmän mietintö, josta kirkkohallitus päätti täysistunnossaan pyytää piispainkokoukselta lausunnon. Mietinnössä esitetään, että rippikoulun ohjesäännöstä nykymuotoisena luovuttaisiin kokonaan. Piispainkokous voisi antaa yksityiskohtaisempaa ohjeistusta, joka koskisi myös järjestörippikoulua: Jos on tarvetta antaa seurakuntaa sitovia rippikoulua koskevia määräyksiä esimerkiksi rippikouluryhmän koosta tai velvollisuudesta järjestää aikuisrippikouluja, piispainkokous voi antaa asiaa koskevan täytäntöönpanomääräyksen kirkkojärjestyksen 5 luvun 9 :n 4 kohdan c alakohdan nojalla. Tällainen määräys olisi seurakunnan hyväksymää ohjesääntöä sitovampi myös sellaisessa tilanteessa, jossa järjestölle annetaan lupa rippikoulun pitämiseen. Keskustelun jälkeen voidaan tarkentaa, mihin toimenpiteisiin tulee mahdollisesti ryhtyä. Päätösehdotus Päätös 1. Käydään asiasta keskustelu. 2. Lähetetään asia jatkovalmisteluun. Käytiin asiasta keskustelu ja lähetettiin asia jatkovalmisteluun. Toimenpiteet

73 71 Piispainkokoukselle Asia: Aloite kristillisten järjestöjen rippikoululupaa koskevan päätöksen uudistamisesta Piispainkokous on tehnyt päätöksen kristillisille järjestöille myönnettävästä rippikouluvasta. Päätös on julkaistu Kirkon säädöskokoelmassa numerolla 92. Päätöksen antamisen jälkeen on tapahtunut ainakin kolme muutosta, jotka herättävät kysymyksen, tulisiko päätöstä päivittää. 1. Kirkkolainsäädäntö on uudistettu ja hyväksytty kirkolliskokouksessa keväällä 2018 ja lähetetty eduskunnan käsiteltäväksi. Piispojen päätöksessä v viitataan kirkkojärjestyksen kohtiin, joiden numerointi muuttuu kirkkojärjestyksen uudistuksen myötä. Myös rippikoululupaa koskevan kohdan (uudessa kirkkojärjestyksessä 3. luvun 20 ) sisältöä on uudistettu. Viittaukset kirkkolainsäädäntöön tulee kaikilta osin saattaa ajan tasalle. 2. Piispainkokous on kokouksessaan hyväksynyt kirkon uuden rippikoulusuunnitelman Suuri ihme. Uusi rippikoulusuunnitelma perustuu uudistettuun pedagogiseen näkemykseen ja käyttää jonkin verran erilaista kieltä kuin edellinen rippikoulusuunnitelma vuodelta 2001 ja siihen perustuva säädös (KS 92). Myös jotkin käytännöt ovat uudistuneet. Järjestörippikoulua koskeva päätöksen on hyvä noudattaa Rippikoulusuunnitelma 2017:n (RKS 2017) periaatteita, kieltä ja käytäntöjä. Esimerkiksi nykyisin järjestön vastuulla ovat erityisesti rippikoulun intensiivijakso ja konfirmaatio. Muut osiot ovat RKS 2017:n mukaan seurakunnan vastuulla. 3. KS 92 säätää on muun muassa aikatauluista ja dokumenteista, jotka lupaa anovan järjestön tulee toimittaa tuomiokapituliin. On tarpeen tarkistaa, mitä dokumentteja on tarkoituksenmukaista toimittaa tuomiokapituliin ja minkä osalta taas riittää, että järjestö laatii, säilyttää ja pyydettäessä lähettää ne tuomiokapituliin. Samoin on syytä pohtia, missä aikataulussa dokumentit on tarkoituksenmukaista toimittaa. Mikäli piispainkokous päättää päivittää säädöstä, käyttäjän kannalta on tarkoituksenmukaista, että aiempi säädös kumotaan ja että kaikki asiaa koskeva tieto löytyy yhdestä päätöksestä. Mikäli piispainkokous päättää ryhtyä päivittämään aiempaa päätöstä järjestörippikouluista, on syytä selvittää myös, onko syytä päivittää kirkkohallituksen yleiskirjeessä Nro 20/2010 annettuja ohjeita ( , Kristillisen yhdistyksen, säätiön tai laitoksen järjestämät rippikoulut). Sen johdosta esitän, että piispainkokous selvittää tarpeen päivittää järjestörippikoulujen järjestämistä koskevaa ohjetta KS 92 ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin säädöksen uudistamiseksi. Kuopiossa Piispa Jari Jolkkonen LIITE: Piispainkokous / 10

74 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous Kristillisen kirkon ja uskontokunnan määritteleminen Diaarinumero Esittelijä DKIR/1208/ /2018 pääsihteeri Jyri Komulainen Tausta Kirkollisissa avioliittoon vihkimisissä nousee säännöllisin väliajoin esiin kysymyksiä koskien kirkkojärjestyksen 2 luvun 18 :n 2 momenttia. Sen mukaan avioliittoon voidaan kirkollisesti vihkiä myös sellainen pari, jossa toinen on rippikoulun käynyt kirkon jäsen ja toinen kihlakumppani on muun kristillisen kirkon tai uskontokunnan jäsen. Myös kastetta koskevan säännöksen yhteydessä nousee esille vastaava tulkintaongelma, kun säädetään, että kummiksi voidaan ottaa muitakin kuin konfirmoituja evankelis-luterilaista uskoa tunnustavan kirkon jäseniä (KJ 2, 16, 1 mom): kummina olla myös muuhun evankelis-luterilaisen kirkon toimittaman kasteen hyväksyvään kristilliseen kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva henkilö. Lisäksi kirkkojärjestys käyttää sellaisia ilmauksia kuten muun kristillisen kirkon tai siihen rinnastettavan yhteisön pappi, muun kristillisen uskontokunnan tai yhteisön pappi ja muun kristillisen uskonnollisen yhdyskunnan pappi kohdissa, joissa säädetään toisen kristillisen yhteisön papin mahdollisuuksista toimia Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa (KJ 2, 6, 3 mom; KJ 2: 22, 2 mom; KJ 5: 8, 1 mom). Kaikki edellä mainitut kohdat vaativat toimittavalta papilta, kirkkoherralta tai piispalta ja tuomiokapitulilta harkintaa sen suhteen, mitkä uskonnolliset yhteisöt ovat kirkkojärjestyksen tarkoittamassa merkityksessä kristillisiä. (Vaikka kummien kohdalla asetetaan lisäehto, jonka mukaan kyseisen kirkon tulee hyväksyä luterilainen kaste, tämä ei vaikuta kokonaisuuteen, jonka mukaan kristillinen kirkkokunta tulisi kyseisessä tilanteessa kyetä määrittelemään.) Piispainkokouksen suositus vuodelta 1988 Harkinnan pohjaksi on olemassa ainoastaan suositus, jonka piispainkokous antoi vuoden 1987 avioliittolain muutoksen yhteydessä koskien sitä, mitkä yhteisöt ovat kristillisiä ja joiden jäsenet voivat siksi tulla kirkollisesti vihityiksi. Piispainkokous päätti istunnossaan seuraavasti: 1. esittää suosituksenaan tuomiokapituleille, että piispainkokouksen käsityksen mukaan kirkkolain 55 :n 2 momentin uuden sanamuodon tarkoittamassa merkityksessä kristillisiä uskontokuntia Suomessa tällä hetkellä ovat seuraavat kirkot ja uskonnolliset yhteisöt: Suomen ortodoksinen kirkkokunta, Suomen Vapaakirkko, Suomen Metodistikirkko, Finlands svenska metodistkyrka, Yksityinen kreikkalais-katolinen kirkollinen yhdyskunta Viipurissa, Suomen baptistiyhdyskunta, Suomen vapaa evankelisluterilainen seurakuntaliitto, Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko, Katolinen kirkko Suomessa, Suomen Anglikaaninen kirkko, Suomen

75 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous Adventtikirkko, Finlands Svenska Adventkyrka, Finlands svenska baptistsamfund, Luterilainen Sanan Yhdyskunta, Kristillisten tekojen kirkko, Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen seurakunta; 2. ulkomailla toimivien kirkkojen ja yhteisöjen osalta viitata kirkkohallituksen antamiin ohjeisiin harkittaessa, ovatko tällaiset yhteisöt kristillisiä. Helluntaiherätyksen suhteen piispainkokous palasi asiaan seuraavassa istunnossaan , jolloin se päätti esittää suosituksenaan tuomiokapituleille, että piispainkokouksen käsityksen mukaan Suomen helluntaiherätys on kirkkolain 55 :n 2 mom uuden sanamuodon tarkoittamassa merkityksessä Suomessa toimiva kristillinen uskontokunta. Kyseessä oli kokouksen päätösponnessa annettu suositus, joka on mitä ilmeisimmin vanhentunut. Ponnen sanamuotokin osoittaa, että suositus ymmärrettiin vain sen hetkistä tilannetta kuvaavaksi eikä pysyväksi. Siinä näet todetaan, että piispainkokouksen käsityksen mukaan [---] kristillisiä uskontokuntia Suomessa tällä hetkellä ovat seuraavat kirkot ja uskonnolliset yhteisöt. [Kursiivi lisätty] Ulkomailla toimivien kirkkojen ja yhteisöjen osalta piispainkokous viittasi kirkkohallituksen asiaa koskevaan yleiskirjeeseen ( , s. 2), joka mainitsee varsin suppeasti suurimmat kristilliset kirkkokunnat ja korostaa muiden osalta tapauskohtaista harkintaa: Ulkomaisia kristillisiä kirkkoja ovat mm. protestanttiset kirkot (esim. anglikaaninen kirkko, reformoidut kirkot), katolinen kirkko ja ortodoksiset kirkot. Näiden lisäksi on muita ulkomailla toimivia uskontokuntia, joiden osalta on tapaus tapaukselta otettava kantaa siihen, ovatko ne kristillisiä. Piispojen suositukset kirkkotilojen antamisesta muiden yhteisöjen käyttöön Kristillisten yhteisöjen rajojen määritteleminen on koettu tarpeelliseksi myös kirkkotilojen lainaamiseen tai vuokraamiseen liittyen. Piispojen kollegio on antanut asiaa koskevan ohjeistuksen Kirkkorakennuksen ja seurakunnan tilojen antaminen muiden kirkkokuntien ja kristillisten yhteisöjen käyttöön Turussa ja päivittänyt ohjeen otsikolla Kirkkorakennuksen ja seurakunnan tilojen antaminen muiden uskonnollisten yhteisöjen käyttöön Rovaniemellä Tässä yhteydessä olennaista on, millaisia kriteerein näissä ohjeissa on määritelty kristillinen kirkkokunta, jolle kirkkotila voidaan antaa jumalanpalveluskäyttöön. 1) Vuoden 1997 ohjeessa nojataan edellä mainittuun piispainkokouksen vuoden 1988 suositukseen, koska sen perustana on teologinen kannanotto siihen, mitkä Suomessa tällä hetkellä toimivat uskonnolliset yhteisöt ovat kristillisiä. Siksi liitteenä toistetaan piispainkokouksen aikaisemmin antama listaus, joskin siihen on lisätty Fria Missionsförbundet -niminen järjestö. Ulkomaisten yhteisöjen osalta piispojen mukaan on mahdotonta esittää vastaavaa luetteloa, ja asia on ratkaistava tapauskohtaisesti.

76 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous ) Vuoden 2012 ohjeistus ei enää edes yritä esittää listausta siitä, mitkä yhteisöt ovat kristillisiä. Sen sijaan piispat toteavat seuraavasti: Koska Suomessa toimii aiempaa enemmän erilaisia kristillisiä yhteisöjä muun muassa maahanmuuton myötä, ei ole tarkoituksenmukaista laatia tyhjentävää listaa kristillisiksi katsottavista yhteisöistä. Tilannekohtaisessa harkinnassa on syytä käyttää apuna ekumeenisessa liikkeessä käytettyä kriteeriä. Sen mukaan kristillisinä voidaan pitää yhteisöjä, jotka tunnustavat Herran Jeesuksen Jumalaksi ja Vapahtajaksi Raamatun mukaan ja jotka sen vuoksi pyrkivät yhdessä täyttämään yhteistä kutsumustaan yhden Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kunniaksi. Piispojen ohjeistuksen päivitys perustuu tietoisuudelle, että voimakkaasti lisääntyneen uskonnollisen kirjon takia Suomessa toimivia kristillisiä yhteisöjä ei voida enää tyhjentävästi luetella. Maahanmuuton myötä myös aiemmin käytetty erottelu Suomessa toimiviin ja ulkomailla toimiviin yhteisöihin ei ole relevantti, eikä sellaiseen siksi viitata. Sen sijaan kristillisen yhteisön tunnistamisen periaatteeksi tarjotaan ekumeenisen liikkeen jäsenyyskriteeriä. Toimenpide-ehdotus Kirkkolain 21 luvun 2 :n 5. kohdan mukaan piispainkokouksen tehtäviin kuuluu antaa kirkkojärjestyksen täytäntöönpanosta tarkempia määräyksiä, kun asia koskee a) kirkkoon liittyvälle annettavaa opetusta; b) jumalanpalvelusta tai kirkollista toimitusta; c) rippikoulua, rippikoulun pitämistä koskevaa lupaa tai rippikoulussa käytettäviä oppikirjoja; d) pappisvirkaa; e) papin tai lehtorin virkaa tai tällaiseen virkaan pyrkivältä vaadittavaa tutkintoa. Kaikki edellä mainitut kirkkojärjestyksen kohdat, joissa viitataan vaihtelevalla terminologialla ja tulkinnallisesti avoimella tavalla muiden kristillisten kirkkojen jäseniin tai pappeihin, liittyvät jumalanpalveluksiin, kirkollisiin toimituksiin tai pappisvirkaan. Näin ollen niistä koskevien tarkempien määräyksien antaminen kuuluu piispainkokouksen toimivaltaan. Ensimmäinen vaihtoehto on, että piispainkokous antaa asiaa koskevan määräyksen. Sellainen julkaistaisiin kirkon säädöskokoelmassa ja olisi väistämättä suppea sekä määritelmissään mahdollisimman juridisesti tarkkarajainen. Säädöksen perustana olevaa teologista pohdintaa voitaisiin tuoda esiin erillisessä liitteessä. Näin meneteltiin lokakuussa 2017, kun piispainkokous antoi Piispainkokouksen päätöksen muun kirkon jäsenen osallistumisesta ehtoolliseen (KS 126). Toinen vaihtoehto on, että piispainkokous antaa asiaa koskevan määräystä laveampisanaisen suosituksen. Tällaisessa on mahdollista tuoda esille paremmin teologisia kriteerejä sekä niihin liittyvää pohdintaa, mikäli tämä koetaan tarpeelliseksi. Kääntöpuolena olisi se, että suosituksen hallinnollinen painoarvo olisi vähäisempi kuin varsinaisen toimeenpanomääräyksen. Aiempi hallintokäytäntö voisi puoltaa tätä ratkaisua, sillä aiemmin asiassa on tyydytty antamaan ohjeita piispainkokouksen suosituksena. Toisaalta on ilmeistä, että vuoden 1988 suositus koski vain yhtä spesifiä tilannetta, jossa täytyi ottaa asiaan kantaa johtuen tuolloisesta avioliittolain muutoksesta.

77 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous Kumpikin vaihtoehto, jos sellaiseen ryhdytään, tarjoaa mahdollisuuden antaa tukea tapauskohtaiselle harkinnalle, millaista kirkkoa tai kristillistä yhteisöä voidaan pitää kristillisenä. Teologisena linjana voidaan ohjeistuksen laatimisessa esimerkiksi seurata ekumeenisen liikkeen baasista, jota piispat hyödynsivät Rovaniemellä 2012 antamassa suosituksessaan kirkkotilojen lainaamisesta. Toisaalta joissain rajatapauksissa ekumeenisen liikkeen kriteeristökään ei ole yksiselitteinen. Jos ohjeistus päätetään antaa, syytä on myös pohtia, mitä tarkoitetaan jäsenyydellä. Kaikkialla maailmassa ei ole samanlaista jäsenrekisteriin perustuvaa ajattelua jäsenyyden toteamiseksi kuin omassa kirkossamme. Myös toisen kristillisen kirkkokunnan papin määrittely voi olla hankalaa sellaisten kirkkojen kohdalla, joiden virkakäsitys poikkeaa omastamme. Päätösehdotus 1. Päätetään valmistella ohjeistus kristillisen kirkon ja uskontokunnan määrittelemiseksi. 2. Lähetetään asia jatkovalmisteluun. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Toimenpiteet

78 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous Kirkon teologikoulutustoimikunta Diaarinumero Esittelijä DKIR/1171/ /2018 piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala Kirkon teologikoulutustoimikunta asetettiin vuosiksi piispainkokouksen istunnossa (7 ). Toimikunnan puheenjohtajaksi nimettiin piispa Björn Vikström ja muiksi piispainkokouksen asettamiksi jäseniksi Kirkon koulutuskeskuksen johtaja Kari Kopperi, Kirkon koulutuskeskuksen koulutussuunnittelija Eeva Salo-Kopperi, hiippakuntadekaani Sakari Häkkinen sekä piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala. Sihteerinä on toiminut Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan suunnittelija (työelämäyhteydet) Timo Åvist. Kirkon teologikoulutustoimikunnan työjärjestyksen mukaan piispainkokous nimeää toimikunnan jäsenet kahdeksi vuodeksi kerrallaan (TJ 3 ). Piispainkokous nimeää toimikunnan puheenjohtajaksi piispan (TJ 4 ) sekä kirkon edustajat (TJ 3 ). Lisäksi kouluttavat laitokset ja opiskelijajärjestöt nimeävät edustajansa piispainkokouksen pyynnöstä. Lisäksi toimikuntaan voidaan kutsua teologisen koulutuksen asiantuntijoita. Suomen kirkon pappisliitolla ja Kirkon alat ry:llä on molemmilla edustaja toimikunnassa. Ammattijärjestöt ovat edustettuina kaikissa kirkollisten alojen ammatillisissa seurantaryhmissä. Kirkon koulutuskeskuksen johtaja Kari Kopperi, Kirkon koulutuskeskuksen koulutussuunnittelija Eeva Salo-Kopperi ja Mikkelin hiippakunnan hiippakuntadekaani Marko Marttila ovat ilmoittaneet olevansa käytettävissä seuraavaan toimikuntaan. Piispa Björn Vikström on ilmaissut voivansa jatkaa puheenjohtajana virkakautensa loppuun saakka. Piispainkokouksen kansliasta toimikuntaan on käytettävissä piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala. Päätösehdotus 1. Nimetään kirkon teologikoulutustoimikuntaan vuosiksi puheenjohtajaksi piispa Björn Vikström ja jäseniksi kirkon edustajina Kirkon koulutuskeskuksen johtaja Kari Kopperi, Kirkon koulutuskeskuksen koulutussuunnittelija Eeva Salo-Kopperi, hiippakuntadekaani Marko Marttila sekä piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala. 2. Pyydetään Helsingin yliopiston teologista tiedekuntaa nimeämään toimikuntaan kaksi jäsentä ja Åbo Akademin humanististen tieteiden, psykologian ja teologian tiedekuntaa sekä Itä-Suomen yliopiston filosofisen tiedekunnan läntisen teologian osastoa nimeämään kumpikin yhden jäsenen vuosiksi Pyydetään edellä mainittujen tiedekuntien ja osastojen teologian opiskelijoita edustavia opiskelijajärjestöjä (Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys; Fides Ostiensis; Teologiska Studentföreningen vid Åbo Akademi) nimeämään toimikuntaan yhden jäsenen jokaisesta opiskelijajärjestöstä vuosiksi

79 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous Pyydetään Suomen kirkon pappisliittoa ja Kirkon alat ry:tä nimeämään yhden jäsenen ammattijärjestöstään toimikuntaan kaudelle Päätös Toimenpiteet Päätösehdotus hytväksyttiin. Ote teologikoulutustoimikunnan jäsenet, tiedekunnat, opiskelijajärjestöt ja ammattijärjestöt

80 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous Tiedoksi merkittävät asiat 1. Matkaraportti Porvoon kirkkoyhteisön kokouksesta ja konsultaatiosta Tallinna Päätösehdotus Päätös Merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. 2. Matkaraportti LML Wittenbergin keskuksen johtokunnan kokous Päätösehdotus Päätös Merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. 3. Matkaraportti LML:n Euroopan alueen kokouksesta Päätösehdotus Päätös Merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. 4. Matkaraportti Inkerin kirkon kirkolliskokouksesta Päätösehdotus Päätös Merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. 5. Matkaraportti Theobalt-konferenssista Visby, Heidi Zitting Päätösehdotus Päätös Merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. 6. Matkaraportti Theobalt-konferenssista Visby, Satu Huttunen Päätösehdotus Päätös Merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. 7. Kirkon lähetystyön toimikunnan pöytäkirja 4/2018 Päätösehdotus Päätös Merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi.

81 PIISPAINKOKOUS Pöytäkirja 5/ Piispainkokous Tiedonanto Suomen luterilaisten ja baptistien oppikeskusteluista Päätösehdotus Päätös Merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. 9. Ekumeenisten asiain toimikunta pöytäkirja 2/2018 Päätösehdotus Päätös Merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. 10. Ekumeenisten asiain toimikunta pöytäkirja 3/2018 Päätösehdotus Päätös Merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi.

82 Matkaraportti 80 Raportin päivämäärä Nimi ja tehtävä Tomi Karttunen, johtava asiantuntija, ekumenia ja teologia Matkan tiedot Porvoon kirkkoyhteisön yhteydenpitoryhmän kokous ja konsultaatio Tallinnassa Tiivistelmä Porvoon kirkkoyhteisön yhteydenpitoryhmän työskentely on viime vuosina keskittynyt yhteydenpitoryhmän itsensä kokoukseen ja sen yhteydessä olevaan laajempaan kokoukseen. Tällä kertaa oli vuorossa kirkkoyhteisön konsultaatio, jossa aiheena olivat vähemmistöjen ja enemmistöjen asettamat haasteet yhteiskunnassa ja kirkossa. Kokous oli myös viimeinen yhteydenpitoryhmän luterilaisen puheenjohtajan Peter Skov-Jakobsenin johtama kokous. Erityisen juhlavaksi tilaisuuden teki Englannin kirkon sekä Viron ja Latvian ehtoollisyhteyssopimuksen 80-vuotisjuhlan viettäminen. 2. Avainsanat Porvoon kirkkoyhteisö, enemmistöt ja vähemmistöt, konsultaatio 3. Matkan tarkoitus ja tavoitteet Kirkostamme matkalle osallistuivat yhteydenpitoryhmän jäsen, johtava asiantuntija Tomi Karttunen, suomenkielisen seurakuntatyön pappi Tallinnassa TT Hannele Päiviö sekä Oulun Tuiran kirkkoherra TT Niilo Pesonen, joka alusti Suomen ja Virkon kirkkojen yhteyksistä Viron itsenäistymisen aikoihin sekä Suomen sisällissodan merkityksestä ja sen jälkeisestä sovintoprosessista. Tarkoitus oli osallistua Porvoon kirkkojen priimasten kokoukseen ja vuosittaiseen yhteydenpitoryhmän kokoukseen, jakaa ja vastaanottaa tietoa eri kirkkojen kuulumisista sekä vaikuttaa kirkkoyhteisön tulevaan toimintaan ja vision rakentamiseen ajatellen niin yleistä toimintaa kuin erityisestin konsultaation teemaa. 4. Keskeinen sisältö Porvoon kirkkojen yhteydenpitoryhmän kokouksessa sovittiin tulevien vuosien ohjelmasta, jonka organisointi on ryhmän vastuulla. Todettiin myös se, että Kööpenhaminan piispa Peter Skov-Jakobsen jää pois luterilaisen puheenjohtajan tehtävästä noin kuuden vuoden periodin jälkeen. Luterilaiset puheenjohtajat ovat olleet tehtävässä yleensä 5-7 vuotta. Jo aiemmin oli kirkoltamme tiedusteltu mahdollisuutta ottaa hoidettavaksi puheenjohtajan tehtävä. Arkkipiispa Tapio Luoman kanssa käytyjen keskustelujen nojalla sovittiin, että aiemmin yhteisön luterilaisena sihteerinä toiminut piispa Matti Repo, LIITE: Piispainkokous / 13 1

83 Matkaraportti 81 joka tuntee yhteisön ja ekumeenisen kentän hyvin voisi ottaa tehtävän hoitaakseen. Näin myös sovittiin, kun piispa Repokin oli antanut tehtävään suostumuksensa. Ensi vuonna on vuorossa niin kutsuttu kirkonjohtajien kokous Portugalin Portossa Teemana on Kirkkojen ääni julkisessa tilassa. Toivomuksena on, että delegaateissa olisi mukana nuori edustaja, naisia ja maallikkoja piispojen ja yhteydenpitoryhmän teologien lisäksi. Vuonna 2020 on vuorossa Porvoon kirkkoyhteisön teologinen konferenssi Ruotsissa Siinä on määrä käsitellä sitä, mitä Porvoon yhteinen julkilausuma ja julistus teologisesti, ekumeenisesti ja käytännöllisesti meille tänään merkitsee. Vuonna 2021 on priimasten kokous sekä Porvoon julistuksen allekirjoittamisen 25- vuotisjuhla Suomen Porvoossa Konsultaatio, joka järjestettiin Tallinnan teologisen instituutin ja hartauselämä sen vieressä olevan Pyhän Hengen kirkon tiloissa, oli varsin vuorovaikutteinen ja hyvähenkinen sekä varmalla otteella järjestetty. Ilahduttavaa oli, että Latvian emämaan luterilaisen kirkon ja Latvian ulkomaankirkon edustajat tulivat hyvin keskenään toimeen, vaikka meneillään on oikeusprosessi Latvian emämaan kirkon tunnustamiseksi ainoaksi Latvian historiallisen luterilaisen kirkon edustajaksi ja perinnön vaalijaksi Latviassa. Tämä oikeudenkäynti on seurausta siitä, että Latvian ulkomaankirkko on perustanut rovastikunnan ja kuutisen seurakuntaa emämaahan, mikä on aiheuttanut hankausta. Konsultaation anti tiivistettiin julkilausumassa seuraavasti: "Kirkkomme ja kansamme elävät ja toimivat monimutkaisissa yhteiskunnissa. Yhteiskunnissamme ja kirkoissamme on vähemmistöjä ja enemmistöjä. Joskus yksilö voi olla osa enemmistöryhmää ja vähemmistöryhmää samanaikaisesti. Joissakin yhteiskunnistamme kirkko on enemmistö, toisissa pieni vähemmistö. Kaikissa kirkoissamme etsimme tapaa olla avoimia kaikille: tunnustaen ennakkoluulojen synnit, jotka saavat ihmiset pelkäämään tai hylkäämään ne, jotka ovat erilaisia. Konsultaation aikana kuulimme ja pohdimme kertomuksia henkilökohtaisesta kokemuksesta ja vähemmistöjen elämän todellisuudesta. Kuulimme jonkin verran niiden vähemmisöjen historiasta, jotka luotiin sodan tai muuttuvien kansallisten rajojen myötä ja käsittelimme syviä vihamielisyyden ja epäluulon muistoja, jotka kulkevat mukana historiassamme. Opimme vähemmistöryhmien kasvusta maahanmuuton kautta, heidän myönteisistä ja kielteisistä kokemuksistaan ja niistä enemmistöyhteisöistä, joiden yhteydessä ne elävät. Kuulimme yhteisöistä, jotka olivat olleet enemmistö, mutta jotka viime aikoina opettelevat tulemaan toimeen sen kanssa, että ne ovat nyt tosiasiallisesti vähemmistö. Kaikissa näissä esimerkeissä kirkoille esitetään kysymys, tukevatko ne status quo -tilannetta vai pyrkivätkö ne olemaan vastakulttuurisia." 5. Johtopäätökset, suositukset, toimenpiteet Porvoon kirkkoyhteisön tilanne näyttää vakaalta ajoittaisista jännítteistä huolimatta. Konsultaatio näytti kirkkojen yhteiset haasteet ja haastoi pohtimaan sitä, miten otamme erilaiset vähemmistöt huomioon. Puheenjohtajuuden siirtyessä kirkkoomme meidän on nyt mahdollista vaikuttaa varsin merkittävällä tavalla, kun tulevina vuosina ovat edessä kirkonjohtajien kokous, teologinen konferenssi ja Porvoon kirkkoyhteisön 25-vuotisjuhla Suomen Porvoossa. Tilaisuus on syytä käyttää hyödyksi niin yhteisön kokonaiskehitystä kuin Porvoon sopimuksen kotimaista edelleen jalkauttamista ajatellen. 6. Liitteet Konsultaation julkilausuma. 2 LIITE: Piispainkokous / 13

84 Matkaraportti Jakelu Piispainkokous, KUO:n johtoryhmä, ekumeenisten yhteyksien työryhmä ja ekumeenisten asiain toimikunta, kansliapäällikkö ja kirkkoneuvos Pekka Huokuna. 3 LIITE: Piispainkokous / 13

85 Matkaraportti 83 Raportin päivämäärä Nimi ja tehtävä Tomi Karttunen, johtava asiantuntija, ekumenia ja teologia Matkan tiedot LML:n Wittenbergin keskuksen johtokunnan kokous (saapuminen Wittenbergiin illalla 7.10.) 1. Tiivistelmä LML:n Wittenbergin keskuksena johtajana aloitti Inken Wöhlbrand, joka asetettiin kokouksen yhteydessä juhlallisesti virkaansa. Wittenbergin Luther- ja muut seminaarit palvelevat luterilaista kommuuniota ilmeisen hyvin, mutta koulutusjohtajan palkkaus on epävarmaa vuoden 2020 jälkeen. Luther-puutarhan viimeisten puiden istuttamista juhlistetaan Avainsanat Luterilainen maailmanliitto, Wittenbergin keskus 3. Matkan tarkoitus ja tavoitteet Tarkoitus oli osallistua johtokunnan kutsuttuna jäsenenä kirkkomme puolesta vuosikokoukseen ja seurata keskuksen toiminnan kehittymistä sekä hoitaa suhteita muihin johtokunnassa edustettuihin tahoihin. Saksan luterilaisten lisäksi edustettuina ovat Suomen, Slovakian, Tanskan ja Viron luterilaiset kirkot sekä Eurooppa-sihteeri Ireneusz Lukasin kautta Luterilainen maailmanliitto ja johtajansa Theo Dieterin kautta myös Strasbourgin ekumeeninen instituutti. 4. Keskeinen sisältö Vuosittaisessa LML:n Wittenbergin keskuksen kokouksessa siirryttiin uuteen aikaan siinä mielessä, että 9 vuotta keskuksen johtajana palvellut Hans Kasch jäi eläkkeelle ja viimeiset viisi vuotta Hampurissa seurakuntapappina ja korkeakoulun sielunhoitajana toiminut pastori Inken Wöhlbrand aloitti uutena johtajana Hän on aiemmin toiminut VELKD:n/LML:n Saksan kansalliskomitean Afrikasta ja Aasiasta vastaavana viranhaltijana. Hän on itse ollut lähetystyössä Kaakkois-Aasiassa ja ulkosaksalaistyössä mm. Skotlannissa. Wöhlbrand on siis hyvin pätevöitynyt kansainväliseen toimintaympäristöön LML-kontekstissa. Hänen kunniakseen järjestettiin illalla vastaanotto, jossa oli mukana mm. Wittenbergin ylipormestari ja paikallisia kirkollisia vaikuttajia johtokunnan lisäksi. Wöhlbrand asetettiin juhlallisesti virkaan Wittenbergin kaupunginkirkossa varsinaisen johtokunnan kokouksen jälkeen VELKD:n pian väistyvän johtavan piispan Gerhard Ulrichin ja LML:n itäisen alueen varapresidentin ja johtokunnan uuden pj:n, Viron arkkipiispan Urmas Viilman johdolla. LIITE: Piispainkokous / 13 1

86 Matkaraportti 84 Johtokunnan kokouksessa todettiin ensinnäkin johtajan vaihdos sekä keskusteltiin alkajaisiksi Wittenbergin keskuksen tulevaisuudesta. Sen todettiin tehneen ja tekevän tärkeää kasvatuksellista, opetuksellista ja opastuksellista työtä seminaarien, Luther-puutarhan ja vierailijaryhmien asiantuntevan palvelun kautta. Seminaaritoiminta on laajentunut, niin että säännönmukaisten kevään ja syksyn Lutherseminaarien lisäksi järjestettiin nyt toista kertaa seminaari myös maallikkojohtajille Wittenbergissä ja Genevessä. Suomesta oli mukana Tampereen hiippakuntavaltuuston jäsen Sakari Vanhanen. Lisäksi Tanskan Haderslevin hiippakunta jatkaa vasta vihittyjen pappien seminaareja Wittenbergissä. Keskus on organisoinut heille luennoitsijoita paikallisista asiantuntijoista sekä mm. Wittenbergin jumalanpalvelusja saarnakeskuksesta pitämään alustuksia saarnasta. Samaa suunnittelee myös yksi Saksan maakirkko. Seminaarimuotona jatkui myös luterilaisen kommuunion, etenkin globaalin etelän, uusille kirkonjohtajille järjestetty kurssi, jonka kestoa oli lisätty yhdellä päivällä teologisen osuuden vahvistamiseksi. Korostettiin, että keskuksen töitä ei lisäisi olennaisesti, jos jokin lähialueiden maiden hiippakunta pitäisi kurssin omille papeilleen Wittenbergissä. Seminaarien määrän ja laadun ylläpitäminen näyttää mahdolliselta ainakin vuoteen 2020 asti, jolloin Saksin maakirkon opintojohtajaksi palkkaama Joachim Zirkler jää eläkkeelle ja Saksin sopimus viran kustannusten hoitamisesta lakkaa. Johtokunta edellyttikin, että varojen ja henkilöresurssien tarve saatetaan myös johtokunnan jäsenkirkkojen johdon tietoon. Esimerkiksi Suomesta olisi mahdollista, jos varoja olisi, kustantaa henkilö Wittenbergiin opintojohtajaksi. Vähintään voisimme suositella ja etsiä henkilöitä, jotka soveltuisivat tehtävään. Wittenbergin keskuksen uusi toimitila on valmistumassa alkuvuodesta 2019 Wittenbergin kaupungin ja LML:n Saksan kansalliskomitean yhteishankkeena Colleg Wittenbergin (Jüdenstraße 9) viereen (Jüdenstraße 8). Rakennukseen tulee myös ELCA:n Wittenbergin lähettilään toimisto. Lisäksi Wittenbergin kaupunki on ostanut myös Jüdenstraße 7:n rakennuksen mahdollisia tulevia tarpeita varten. Luther-puutarhan viimeisten puiden istuttamista juhlistetaan Mukana on myös vuonna 2009 mukana olleita lapsia, jotka olivat istuttamassa ensimmäisiä puita. Symbolisesti viimeisenä puuna istutetaan LML:n Saksan kansalliskomitean puu. Käytännössä saattaa kuitenkin olla, että kaikkia 500 puuta ei vielä saada istutettua tämän vuoden puolella, vaan viimeiset istutettaisiin alkukeväästä Ikäviä uutisia kerrottiin, kun saimme tietää, että sähköiset infopisteet kaikissa Luther-puutarhan osapuutarhoissa oli vandalistisena ilkivaltana rikottu ja tietokoneet varastettu. Tämän kuun loppuun mennessä niiden pitäisi jälleen toimia, ja lukkojen pitäisi olla nyt paremmat, jotta uudelta ilkivallalta vältyttäisiin. Annette Glaubig on hoitanut tänä vuonna 50-prosenttisesti assistentin virkaa, joka on mm. vastannut puiden istuttamiseen liittyvistä käytännön järjestelyistä. Käytännössä on joutunut väliin tekemään ylitöitä, mikä on hoidettu palkkiotoimisesti. 5. Johtopäätökset, suositukset, toimenpiteet Kirkkomme on syytä edelleen osallistua LML:n Saksan kansalliskomitean Wittenbergin keskuksen toimintaan. Johtokunta ja toiminta kaikkineen on hyvä keino rakentaa osaltaan yhteyttä LML:n saksalaisiin ja muihin, etenkin itäisen Euroopan jäsenkirkkoihin, mutta myös osaltaan Strasbourgin ekumeeniseen instituuttiin ja LML:n Eurooppa-sihteeriin. Kirkkomme hiippakunnat ja muut relevantit tahot voisivat enemmän hyödyntää mahdollisuutta järjestää seminaareja tms. Wittenbergissä keskuksen työntekijöiden asiantuntevalla ja avuliaalla tuella. Ehkä tätä voitaisiin edistää esimerkiksi kohdistamalla tähän hiippakuntayhteyksien tukemiseen tarkoitettua stipendirahaa sekä TAY:n koulutusresursseja. Voitaisiin esimerkiksi kutsua kustakin hiippakunnasta yksi vasta vihitty pappi mukaan ryhmään. Kirkkomme on syytä osaltaan etsiä keinoja tukea Wittenbergin opintojohtajan pestin jatkumista LIITE: Piispainkokous / 13 2

87 Matkaraportti 85 mahdollisesti taloudellisesti (mikäli kansainvälisten ja ekumeenisten yhteyksien rahastosta tulee tuottoa) tai ainakin etsimällä ja suosittelemalla sopivia henkilöitä vuonna 2020 avautuvaa pestiä ajatellen. 6. Liitteet - 7. Jakelu Piispainkokous, KUO:n ja Kirkkohallituksen johtoryhmä, ekumeenisten yhteyksien työryhmä ja ekumeenisten asiain toimikunta sekä kirkkoneuvos Pekka Huokuna ja kansliapäällikkö. 3 LIITE: Piispainkokous / 13

88 Matkaraportti 86 Raportin päivämäärä Nimi ja tehtävä Tomi Karttunen, johtava asiantuntija, ekumenia ja teologia & Minna Hietamäki, LML:n neuvoston jäsen Matkan tiedot LML:n eurooppalaisten alueiden kokous Moravske Toplicessa Sloveniassa Tiivistelmä LML:n eurooppalaisten alueiden kokouksen pääpaino oli LML:n vuosien strategian esittelyssä ja sen pohjalta laaditussa organisaatiouudistusesityksessä. Isäntäkirkko, Slovenian luterilainen kirkko järjesti kokouksen osoittaen runsasta vieraanvaraisuutta. Puolan ja Tanskan luterilaiset kirkot esittivät kutsun LML:n seuraavalle yleiskokoukselle 2023 pidettäväksi maassaan. Neuvosto päättää kokouksen pitopaikasta mahdollisesti jo kesäkuussa Avainsanat Luterilainen maailmanliitto, eurooppalaiset alueet, Slovenian luterilainen kirkko 3. Matkan tarkoitus ja tavoitteet Tarkoitus oli osallistua Luterilaisen maailmanliiton alueiden kokoukseen, joka järjestetään 1-2 kertaa yleiskokousten välillä edistämään LML:n eurooppalaisten alueiden keskinäistä yhteistyötä osana maailmanlaajaa luterilaisten yhteyttä. 4. Keskeinen sisältö Luterilaisen maailmanliiton strategiaa With Passion for the Church and the World pidettiin yleisesti ottaen onnistuneena, riittävän ytimekkäänä ja selkeänä ollakseen luettava ja siten käyttökelpoinen työväline. Strategiaa on tarkoitus pitää esillä LML:n alueilla ja myös jäsenkirkoissa sekä niiden yhteistyöverkostoissa, meillä esimerkiksi yhdessä KUA:n, SLS:n ja SANSA:n kanssa. Myös piispainkokouksen on syytä olla tietoinen strategian sisällöstä. Strategian kaksi painopistealuetta: 1) kirkkojen läsnäolon ja elävän todistuksen tukeminen maailmassa sekä 2) ihmisarvon, oikeudenmukaisuuden ja rauhan edistäminen kytkeytyvät luterilaisen teologian - usko ja rakkaus - ytimeen holistisen mission näkökulmasta. Puutteena strategiassa pidettiin pohjoismaisessa ryhmässä - etenkin tuoreen ilmastoraportin valossa - ilmastonmuutoksen suhteellisen vähäistä huomioon ottamista. Nuorten näkökulman huomioon ottamista pidettiin sen sijaan hyvänä. 1 LIITE: Piispainkokous / 13

89 Matkaraportti 87 Organisaatiouudistusta ajatellen pidettiin yhtäältä hyvänä keskittymistä kirkon työn keskeisiin osaalueisiin myös kansainvälisellä tasolla. Tästä on osoituksena yhdistettäväksi ehdotettavien osastojen DMD (Department for Mission and Development) ja DPTPW (Department for Theology and Public Witness) työnimi Church, Theology and Mission. Se loisi teologista pohjaa "holistiselle missiolle" lähetyksen, ekumenian ja ilmeisesti myös vaikuttamistoiminnan näkökulmasta. Kävi myös ilmi, että ekumeenisten asiain apulaispääsihteerin pesti olisi vastedes täyspäiväinen. Aluesihteerien työn kuvassa on määrä painottaa suhteiden hoitamista kirkkoihin ja verkostoitumista entistä enemmän. He toimisivat kiinteässä yhteydessä pääsihteerin kanssa. Esitettiin kysymys, tulisiko aluesihteerien myös sijaita alueensa keskuksessa eikä pitää toimistoaan Genevessä. Kysymys LML:n toimiston sijainnista jätettiin kuitenkin paraikaa asian parissa työskentelevän ryhmän asiaksi. Kysymyksiä esitettiin siitä, olisiko yhdistettävien osastojen toimiala nyt liian laaja. Tulisi selkeyttää sitä, kuka on LML:n pääteologi ja millaiseen tasoon teologisessa työskentelyssä tähdätään. Akateemisen tason tärkeys nostettiin keskustelussa esiin. Epäselväksi jää myös se, mikä rooli ja merkitys on vaikuttamistoiminnalla LML:ssa ja miten se on koordinoitu KMN:n ja alueellisten ekumeenisten konferenssien toiminnan kanssa. Avoimeksi jää myös kysymys, mikä rooli Strasbourgin ekumeenisella instituutilla on ekumeenisten suhteiden ja dialogien kokonaisuudessa. Sen ajatellaan kuitenkin edelleen tukevan LML:n teologisia dialogeja. Nostettiin esiin myös kysymys, vastaako World Service vastaisuudessa enemmän kehittämistyöstä, kun erityistä lähetyksen ja kehityksen osastoa ei olisi. Enemmistö näytti tukevan tulkintaa, jonka mukaan yleiskokouksen keskeiset resoluutiot on otettu strategiassa huomioon, vaikka kysymyksiäkin tämän suhteen esitettiin. Esitetty malli uudeksi organisaatioksi vastaa strategian kahta pääpainopistettä. Keskustelussa eri ryhmät nostivat esiin huolen siitä, että organisaatiouudistus etenee liian nopeasti ja että siitä ei tulisi tehdä päätöstä pelkästään postiäänestyksellä. Esitettiin myös, että neuvoston tulisi saada keskustella siitä kasvotusten. Näyttää kuitenkin siltä, että mikäli Martin Jungen pääsihteerikaudella ja ennen seuraavaa yleiskokousta halutaan edetä tehokkaan strategisesti, ei olisi syytä viivytellä päätöksentekoa. Nyt olisi tehtävä päätös strategiasta, kun kahden osaston johtajien paikat ovat täyttämättä. Niitä ei täytetä ennen kesäkuun päätöksiä. On loogista, että strategia ja organisaatio ovat tiedossa ennen kuin sopiva(t) henkilö(t) tehtäviin/johtajan tehtävään haetaan. Martin Jungen tulee vain olla suoraan kirkonjohtajiin ja neuvoston jäseniin vielä kontaktissa, jotta menettelytapa paremmin hyväksytään ja päästään etenemään. Sören Abildgaard Tanskan kirkosta esitteli Tanskan kirkon valmistelemaa, pohjoismaisena LML-projektina käynnistyvää aloitetta Churches in the Times of Change. Teemaa kohtaan tunnetaan kiinnostusta myös muilla eurooppalaisilla alueilla, ja esitettiin toivomus, että päästään pian eurooppalaisen tason implementaatioon. 13. joulukuuta järjestettävään Upsalan kokoukseen onkin kutsuttu edustajat myös muilta eurooppalaisilta alueilta. Vaikuttaa siltä, että myöskään muualla ei ole olemassa tiivistelmää ja analyysia siitä, mitä eri kirkot Euroopassa ja muualla ovat tehneet sekularisaation kohtaamisessa ja missionaalisuuden kehittämisessä. Jo tällaisen koosteen saaminen ja siitä keskusteleminen yhdessä olisi tärkeää. Abildgaard korosti, että emme tiedä projektin tuloksia vielä etukäteen ja että Upsalassa on määrä tehdä päätöksiä, niin että voitaisiin käynnistää implementointia. Selvää on, että selkeyttämistä vielä tarvitaan ajatellen tavoitteita ja toimintatapoja, vaikka loogista on, että tulokset selviävät vasta projektin myötä. Puolan ja Tanskan luterilaiset kirkot esittivät viralliset kutsut Luterilaisen maailmanliiton vuoden 2023 yleiskokouksen pitämiseksi omassa maassaan. Etenkin Puolan esittely oli pirteä, energinen ja omistautunut. Krakovan kaupunki ja Puolan ulkoministeriö ovat jo olleet keskusteluissa mukana. Vuonna 2016 Krakovassa järjestettiin Katolisen kirkon globaalit nuorisopäivät, joten kokemusta suurista tapahtumista on. Puolan luterilainen kirkko haluaisi myös järjestää yleiskokouksen yhteistyössä Slovakian ja Tsekin luterilaisten kirkkojen kanssa. LIITE: Piispainkokous / 13 2

90 Matkaraportti Johtopäätökset, suositukset, toimenpiteet LML:n uutta strategiaa on syytä pitää myös meillä esillä yhteistyössä KUA:n, SLS:n ja SANSA:n kanssa sekä informoida siitä myös piispainkokousta ja Kirkkohallituksen eri osastoja. Martin Jungen esittämää ehdotusta uudeksi organisaatioksi voidaan pitää toteuttamiskelpoisena, strategiasta ja sitä kautta luterilaisesta teologiasta nousevana. Kokonaisuutta tulee kuitenkin vielä yksityiskohdiltaan selkeyttää. 6. Liitteet - 7. Jakelu Piispainkokous, KUO:n ja Kirkkohallituksen johtoryhmä, ekumeenisten yhteyksien työryhmä ja ekumeenisten asiain toimikunta. 3 LIITE: Piispainkokous / 13

91 89 Matkaraportti Inkerin kirkon kirkolliskokous Piispa Matti Repo Inkerin kirkon kirkolliskokous pidettiin Pietarissa Pyhän Marian kirkossa perjantaina Puheenjohtaja, piispa Aarre Kuukauppi oli ystävällisesti kutsunut kumppanuuskirkoista vierailijoita. Kutsuttavia kirkkojen edustajia vaihdellaan vuorovuosin. Tervehdyspuheensa kokoukselle esittivät minun lisäkseni Viron kirkosta piispa Tiit Salumäe sekä Missouri-Synodista Charles Cartwright. Viimeksi mainittu opettaa Vanhaa testamenttia Kelton koulutuskeskuksessa. Kokouksen alkuun osallistui myös Keltossa systemaattista teologiaa opettava emerituspiispa Juha Pihkala. Venäjänkielistä kokousta tulkkasi minulle kirkon johdon sihteeri Merja Kramsu, jolta sain kokouksen aattona iltapalalla myös hyödyllisiä taustatietoja. Kramsun pesti Suomen Lähetysseuran lähettämänä työntekijänä jatkuu enjää ensi vuoden. Lähetysseura ylipäätään päättää Inkerin-työnsä nykyisen strategiakauden lopussa eli Inkerin kirkolliskokouksessa on nykyään 36 jäsentä; aiemmin joka seurakunnasta (78) oli edustaja ja lisäksi kaikki papit, jolloin edustajisto kasvoi yli sadan ja oli liian suuri. Nyt jäsenet valitaan rovastikunnittain niiden koon mukaan. Kirkon järjestäytymistä helpottaa uusi laki, joka tuntee myös uskonnollisen ryhmän eli pienen yhteisön, jolla voi olla omaa paikallista hengellistä toimintaa mutta joka ei tarvitse kirjanpitoa. Näitä ryhmiä kirkolla on nyt 26, ja kenties vielä useampi seurakunta vaihtaa järjestäytymistään sellaiseksi. Kirkolliskokous alkoi messulla, jonka toimitti kirkkoherra, pääsihteeri Mihail Ivanov ja jossa piispa Kuukauppi saarnasi. Piispa Salumäe ja minä avustimme ehtoollisen jaossa. Kokouksen ohjelmaan kuuluu rutiininomaisesti raporttien ja toimintasuunnitelmien esittely ja hyväksyntä, mutta tällä kertaa suurin kiinnostus kohdistui strategiatyön esittelyyn. Strategiaan oli näet sisällytetty ehdotus siirtymisestä kolmen piispan järjestelmään, mikä merkitsisi suurta taloudellista ja käytännöllistä haastetta sekä vaikuttaisi todennäköisesti myös Inkerin kirkon sisäiseen yhtenäisyyteen ennalta arvaamattomalla tavalla. Piispojen lukumäärästä päättäminen osana tulevien vuosien strategian käsittelyä herätti jo etukäteen hämmennystä ja väittelyä. Se otettiin siksi erilleen kokonaisuudesta piispanvikaari Olav Pantchun ehdotuksesta ja käsiteltiin kokouksen alussa ettei se tulisi päätetyksi liian vähäisillä pohdinnoilla kokouksen lopussa. Ehdotuksen mukaan kirkko tarvitsee kolme piispaa, joista yksi johtavassa asemassa ja kahden muun erityisinä vastuualueina kansainväliset ja ekumeeniset suhteet sekä toisella suhteet valtioon ja sen viranomaisiin. Kolmen piispan järjestelmää puoltaessa vedottiin mm. yhden piispan liian laajaan tehtäväkenttään sekä seurakuntien suuriin välimatkoihin. Kolmen piispan järjestelmän puolesta puhui Kelton instituutin rehtori Ivan Laptev, joka katsoi, ettei yhden piispan aika riitä palvelemaan koko kirkkoa hengellisesti sekä vastaamaan johtamisesta, taloudesta ja edustamisista. Häntä tuki Siperian lääninrovasti Ville Melanen, joka tosin ei ole synodin jäsen ja jonka esiintyminen puheenvuoron pitäjänä herätti ristiriitaisia näkemyksiä. Melasen mukaan kaikkien mielestä tarvitaan muutosta, ja kolmen piispan malliin siirtyminen olisi ainut ehdotus, joka muuttaisi jotain. Sen puolesta ovat äänestäneet Siperian, Uralin ja Moskovan rovastikunnat. Pääsihteeri Mihail Ivanov sitä vastoin muistutti, että neljä muuta rovastikuntaa on hanketta vastaan. Kirkkohallituksen jäsenistä kaksi kolmasosaa kannattaa nykyistä yhden piispan järjestelmää, koska se toimii hyvin. Piispalla on kanslia, joka tukee häntä, eikä kirkolla ole varaa eikä henkilöresursseja luoda sellaisia useita. Vikaari voi tarvittaessa toimittaa visitaatiot, ja lääninrovasteille voi antaa enemmän valtuuksia. Kirkossa on noin seurakuntalaista, joista aktiivisia mutta vain sellaista, jotka käyvät LIITE: Piispainkokous / 13 1

92 90 jumalanpalveluksissa. Näihin lukuihin nähden kolme piispaa olisi ylimitoitettua. Olav Pantchu muistutti, että kirkolliskokouksen valmistusvaliokunta oli myös hanketta vastaan. Asiasta äänestettiin. Neljä edustajaa tuki kolmen piispan rakenteeseen siirtymistä, kaksikymmentä kannatti nykyisessä pysymistä. Tätä sivuava toinen asia oli piispan eläkeiästä päättäminen. Valtion laki on muuttunut, ja sen mahdollistamana Aarre Matjevits voi jatkaa vielä kaksi vuotta virassa eli 67-vuotiaaksi asti. Kirkolliskokous päätti tämän asian mutkattomasti; kirkko sai siten myös lisäaikaa valmistautua piispan vaihtumiseen siten, että uusi strategiakausi on käynnistynyt. Huomattakoon, että Inkerin kirkolla ei ole omaa eläkerahastoa, joten pidempään työssä pysyminen on papeille ja piispalle myös toimeentulokysymys. Strategian esitteleminen nosti uusia periaatteellisia kysymyksiä. Kirkolliskokoukselle ei ollut selvää, miten strategiaryhmä oli koottu ja miten se oli valtuutettu tehtäväänsä. Työryhmän puolesta Ivan Laptev vetosi kirkolliskokouksen valinneen piispan ja piispan antaneen oma-aloitteiselle ryhmälle luvan käynnistää strategiatyöskentely. Ryhmä nosti esiin sinänsä aiheellisia kysymyksiä: 78 seurakunnasta 55 on pieneneviä ja vain 14 itsekannattavia. Jäsenistöstä on maksanut jäsenmaksunsa, mutta vain puolet heistä käy jumalanpalveluksessa. Kirkossa on pappeja tai diakoneja 155, joista työelämässä 99, niistä pappeja 60. Ongelmia tuottaa seurakuntien heikko yhteys keskuskansliaan, pappien heikko koulutustaso sekä eräiden osalla ongelmat, kuten alkoholismi. Tarpeita on rippikoulun vahvistamisessa, seurakuntien vahvistamisessa, jäsenmäärän kasvattamisessa, keskinäisessä yhteistyössä seurakuntien välillä. Laptev kuitenkin totesi, että työryhmällä on esittää vain visio, ei reaalista suunnitelmaa siitä, miten se toteutetaan. Pyhän Annan kirkon kirkkoherran virkaa toimittava diakoni Jevgeni Raskatov, joka on opiskellut Englannissa Pelastusarmeijan seminaarissa, johtaa kuitenkin jo erikoista kaupunkimissiota keskellä Pietaria sijaitsevassa tulipalon turmelemassa kirkossa. Strategisesti tarkastellen kyseessä on liike neljällä sisäkkäisellä kehällä: kaupunkilaisista odotetaan vierailijoita, heistä edelleen jäseniä ja sitä myöten myös vastuunkantajia. Kehillä liikkuessa tarvitaan informaatiota, konfirmaatiota ja ordinaatiota eli tietoa uskosta, uskossa vahvistamista ja tehtäviin valtuuttamista. Pyhän Annan kirkon menetelmänä on avoimuus ympärillä kuhisevalle suurkaupungille: erilaiset kulttuuritapahtumat, näyttelyt, konsertit, elokuvat ja koulutustapahtumat ovat tervetulleita kirkkoon, ja vapaaehtoisia otetaan moninaisiin tehtäviin heidän uskostaan tai sen puutteesta riippumatta. Kirkolla on soppakeittiö ja kahvila sekä sohvia, joille asettua. Kirkosta on tullut nuorten aikuisten kohtaamispaikka, jossa myös pidetään sunnuntaisin kolme jumalanpalvelusta ja arkisin Taizérukoushetkiä sekä kristinuskon alkeiskursseja. Monien suomalaisten mielikuvissa käsitystä Inkerin kirkosta sävyttää muisto neuvostoajan päättymisestä ja syrjäseutujen suomea puhuvista vähävaraisista vanhuksista. Inkerin-ystävyys näyttäytyy heimoaatteesta voimansa ammentavana köyhien avustamisena, tai eräiden herätysliikkeitten lähetystoimintana siellä, missä saa vapaasti vastustaa naispappeutta. Mutta Inkeristä on myös opittavaa, kuten osoittaa Pyhän Annan kirkon ennakkoluuloton missio metropolissa. Meikäläiseen kirkolliskokoukseen verrattuna Inkerin synodissa oli enemmän välitöntä debattia, joskin välillä myös epätietoisuutta pelisäännöistä, ehkä jopa sekavuutta erilaisten intressien kuumentaessa tunteita. Epätietoisuus kirkon tulevaisuuden suunnasta heijastui ajoittaisena levottomuutena. Kuvaava oli kokouksen jälkeen piispa Tiit Salumäen leikillisen vakava pohdiskelu, josko Viron kirkon pitäisi ottaa Inkerinmaan luterilaiset takaisin huomaansa. Herättää myös hämmennystä, että eräät suomalaisten järjestöjen lähettämät työntekijät ottavat määrätietoisesti osaa Inkerin kirkossa sellaisten hankkeitten ajamiseen, jotka kyseenalaistavat kirkon pysymisen yhtenäisenä. Kolmen piispan järjestelmästä olisi todennäköisesti ollut odotettavissa kolme itsenäistä hiippakuntaa, kenties jopa kolme kirkkoa. Voi myös aavistella, että hankkeella lienee liittymäkohtia suomalaiseen kirkkopolitiikkaan ja suomalaisten pappien vihkimiseen Inkerin kirkossa. Tästä kaikesta saattaisi olla hyödyllistä keskustella kirkon ulkoasiain osaston Inkerin-yhteyksien työryhmässä. LIITE: Piispainkokous / 13 2

93 Matkaraportti 91 Matkan ajankohta kesäkuuta 2018 Nimi ja tehtävä Kansainvälisen työn seurakuntapastori, tohtorikoulutettava Heidi Zitting Matkan tiedot Theobalt -konferenssi kesäkuuta Visbyssä Ruotsissa 1. Tiivistelmä Theobalt -konferenssi on Itämeren alueen kirkkojen ekumeeninen konferenssi, joka kokoaa kirkon työntekijöitä, teologeja ja piispoja itämeren alueen kirkoista Visbyyn kolmen vuoden välein. Tänä vuonna konferenssin teema oli Grace & Mercy! - Building bridges between East and West. 2. Avainsanat Ekumenia, pohjoismainen yhteistyö, itämeri, baltian kirkot, sekularisaatio, verkostoituminen, dialogi 3. Matkan tarkoitus ja tavoitteet Osallistua konferenssiin Suomen ev. lut kirkon edustajana, verkostoitua, saada virikkeitä ekumeeniseen työhön sekä seurakuntatyöhön. 4. Keskeinen sisältö Theobalt -konferenssi on Itämeren alueen kirkkojen pienehkö ekumeeninen konferenssi, joka kokoaa kirkon työntekijöitä, teologeja ja piispoja itämeren alueen kirkoista. Konferenssin tarkoituksena on verkostoitua sekä keskustella itämeren kirkkoja yhdistävistä kysymyksistä. Tänä vuonna konferenssin teema oli Grace & Mercy! - Building bridges between East and West. Konferenssin luento-osuuden aloitti syntyjään roomalaiskatolinen, ortodoksiksi kääntynyt kirkkososiologian professori Irena Egle Laumenskeite. Professori Laumenskeite pohti ekumeniaa kristityn kutsuna, sekularisaation määritelmää sekä kirkkojen tilaa sekularisoituvassa yhteiskunnassa. Prof. Laumenskeiten mukaan sekulaarissa yhteiskunnassa maalliset tahot alkavat toteuttamaan kirkkojen tehtäviä, uskonto työnnetään pois julkisesta tilasta ja uskontoa aletaan pitää henkilökohtaisena asiana. Hänen mukaansa sekulaarissa yhteiskunnassa kirkon rooli muuttuu sijaisen rooliksi' (vicarious religion). Näin on hänen mukaansa käynyt Pohjoismaissa, joissa paradoksaalisesti kirkko, jota ei tarvita, halutaan kuitenkin pitää 'varmuuden vuoksi' ('let the churches be, just in case'). Tällaisessa yhteiskunnassa uskonto on ulkoistettu ja uskonnontuntemus ohenee. Usko jälleensyntymään lisääntyy, sillä se tuntuu LIITE: Piispainkokous / 13 1

94 Matkaraportti 92 olevan looginen vastaus Teodikean ongelmaan. Individualistinen 'henkisyys' lisääntyy, sillä se ei tarvitse toista ihmistä tai kirkkoa. Prof. Laumenskeiten mukaan kristinuskolla on kuitenkin vahvasti resonoiva sanoma tässä yhteiskunnassa, jossa yksinäisten määrä kasvaa ja jossa ihmisen arvo lasketaan seuraavien tekijöiden mukaan: 1) maskuliinisuus, 2) koulutus 3) vaikutusvalta 4) varakkuus. Kristinuskon vapauttava sanoma on siinä, 1) että kolmiyhteinen Jumala on relationaalinen ->Jumala on aina suhteessa ja 2) jokaisella ihmisellä on arvo Jumalan kuvana. Professori Laumenskeiten tutkimuksen perusteella Suomessa sekularisaatiokehitys on ollut jossain määrin maltillisempaa kuin muissa Pohjoismaissa. Muun muassa huomattavasti suurempi osa suomalaisista uskoo 'persoonalliseen Jumalaan' kuin muissa Pohjoismaissa ja Virossa, joissa 'henki' tai 'elämän voima' saa enemmän kannatusta. Professori Laumenskeiten tutkimustulosten mukaan myös ihmisen tulotaso korreloi varsin selkeästi uskonnon merkitykseen elämässä. Puolssa tehdyn tutkimuksen perusteella pienituloisista 95% vastasi että uskonto on tärkeä osa jokapäiväistä elämää, kun taas tulojen suurentuessa, vastausprosentti pieneni aina 47 prosenttiin. Konferenssin toinen teologian alan luennoitsija oli ukrainalaistaustainen professori, Isä Cyril Hovorun aiheellaan "-is Growth the only Answer?". Isä Hovorunin esitelmä alkoi alkukirkon jakaantumiseen johtaneista syistä sekä ristiretkistä, joiden hän näki aiheuttaneen pysyvän trauman idän ja lännen välille. Isä Hovorunin mukaan idän ja lännen välinen polarisaatio johtuu pohjimmiltaan pitkästä prosessista, joka alkoi alkukirkossa erilaisesta suhtautumisesta ekumeniaan ja uskontodialogiin sekä sai lisäpotkua ristiretkistä sekä tunnustuksellisuuden noususta. Idän kirkkoisät olivat isä Hovorunin mukaan ekumeenisia ja tekivät yhteistyötä orientaalikristittyjen sekä muiden uskonnollisten ryhmien kanssa, kun taas länsi ei hyväksynyt yhteistyötä orientaalien kanssa. Tämä Idän ja lännen välinen juopa on antanut hyvän kasvualustan Venäläiselle länsi-propagandalle: 'antiwesternism'. Professori Hovorunin mukaan idän ja lännen ero 1054 ei suinkaan tapahtunut yhdessä yössä, vaan oli satoja vuosia kyteneen erimielisyyden tulos. Näin ollen Hovorunin näkemyksen mukaan myös idän ja lännen välisen kuilun korjaaminen vie pitkän ajan. Tämän jälkeen professori Hovorun siirtyi käsittelemään ortodoksisen kirkon sisäistä tilaa. Isä Hovorunin mukaan Venäjän ja Georgian sekä Venäjän ja Ukrainan väliset sodat ovat olleet ortodoksien välisiä sotia: 'interorthodoxwars'. Ortodoksisen kirkkokunnan sisällä on professorin mukaan erittäin tulehtunut itälänsi -asetelma, joka voi 'räjähtää minä hetkenä hyvänsä'. Kun professorilta kysyttiin, että onko seksuaalietiikan kysymykset/ perhearvokysymykset idän ja lännen välisen juovan syy, isä Hovorunin mukaan ne ovat vain tekosyy. Politiikka on syy Moskovan patriarkaatin päätöksiin. Isä Hovorunin mukaan ruohonjuuritason ekumenia on kaikkein tehokkainta Moskovan patriarkaatin kanssa. Epävirallisia ja matalan tason yhteyksiä tulisi pyrkiä rakentamaan aktiivisesti. Professori Hovorunin mukaan yksilöiden merkitystä ei pidä koskaan aliarvioida, Jeesus Kristuskin oli yksilö. Kolmantena luennoitsi tanskalainen ympäristöekonomian emeritusprofessori Niels Kaersgård. Hänen pitämänsä esitelmän mukaan maailman varallisuus on keskittynyt niin harvojen käsiin, että valtiot eivät enää pysty pitämään talousmahteja ja ylikansallisia yhtiöitä hallinnassaan. Maailman mahtivoimia ovat nyt yksittäiset multimiljardöörit ja ylikansalliset yritykset. Siksi EU:n kaltaisia liittoumia kaivataan kipeästi, LIITE: Piispainkokous / 13 2

95 Matkaraportti 93 tuottamaan jonkinasteista säätelyä. Kirkkojen tehtävä tässä tilanteessa on pyrkiä nostattamaan tietoisuutta ympäristöarvoista ja jokaisen ihmisen ihmisarvosta. 5. Johtopäätökset, suositukset, toimenpiteet Konferenssi oli kaikenkaikkiaan erittäin onnistunut ja hyödyllinen. Tavoitteet täyttyivät kaikilta osin. Sen lisäksi, että sain erittäin hyviä ekumeenisia kontakteja, koin oivalluksia ja sain uusia ajatuksia ja virikkeitä työhöni seurakunnassa, kirkossa ja ekumeenisella kentällä. Professori Laumenskeiten luennon pohjalta mieleeni nousi seuraavat helposti hyödynnettävät johtopäätökset: Kirkkomme on toiminut oikean suuntaisesti uusien haasteiden edessä. Modernissa yhteiskunnassa kirkon tulee 1) lisätä uskonnon näkymistä julkisessa tilassa, 2) antaa omistajuus jokaiselle jäsenelleen sekä 3) luoda ja tukea moinipuolisia yhteisöllisiä rakenteita, sillä modernin yhteiskunnan mukanaan tuoma individualismi (myös uskonnollinen individualismi) aikaansaa yksinäisyyttä. Jossain määrin näihin kolmeen painopisteeseen onkin jo kirkossamme herätty, ja mm. papistoa kehotetaan nykyään pukeutumaan säännönmukaisesti virkapaitoihin. Silti yhä uusia oivaltavia keinoja näkyvyyden, omistajuuden sekä yhteisöllisyyden vahvistamisen suhteen voitaisiin ideoida ja rakentaa. Yksi julkiseen tilaan uskontoa tuova malli, on lisätä seurakuntien verkostoyhteistyötä. Papit, diakonit ja muut seurakunnan työntekijät voisivat yhä enemmän tehdä yhteistyötä urheiluseurojen, kaupungin, työpaikkojen, kauppojen ja kauppakeskusten sekä ravintoloiden kanssa. Näissä paikoissa ihmiset liikkuvat ja niissä uskonto voisi olla yksi luonteva osa. Paljon jo toki tämän tyyppistä työtä tehdäänkin. Mm. erinomainen sairaala-, vankila-, vanhainkoti-, ja oppilaitostyö tästä esimerkkinä. Professori Cyril Hovorunin luennon pohjalta nousi seuraavia ajatuksia ja suosituksia: lisätään Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa epävirallisia ja ruohonjuuritason keskusteluja ja kohtaamisia, jolloin pahinta polarisaatiota ja väärinkäsityksiä idän ja lännen väliltä pystytään häivyttämään. Tuodaan ortodoksien kanssa käytävissä ekumeenisissa dialogeissa esiin se, että ekumenia kuuluu idän kirkon omaan varhaiseen traditioon jo ensimmäisiltä vuosisadoilta ja että bysantin kirkkoisien ekumeeninen strategia oli menestyksekäs. Tätä tukemaan voi nostaa tutkimuksen: 'Orthodox constructions of the West' - George E Demacopoulos ja Aristotle Papanikolau. Professori emeritus Niels Kaergårdin esitelmän pohjalta nousee suositus ylläpitää luomakunnan hätään ja jokaisen ihmisen ihmisarvoon liittyviä kysymyksiä kirkkojen yhteisellä agendalla. 6. Liitteet - 7. Jakelu LIITE: Piispainkokous / 13 3

96 Matkaraportti 94 Matkan ajankohta kesäkuuta 2018 Nimi ja tehtävä Satu Huttunen, viestintäasiantuntija, Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli Matkan tiedot Theobalt-konferenssi kesäkuuta Visbyssä Ruotsissa 1. Tiivistelmä Itämeren alueen kirkkojen ekumeeninen konferenssi teemalla Grace & Mercy! - Building bridges between east and west. Konferenssissa oli edustus lähes kaikista Itämeren alueen maista ja kirkkokunnista. Konferenssin luento-osuudet käsittelivät sekularisaatiota, ortodoksisen tradition vaikutusta Euroopan poliittiseen tilanteeseen 2010-luvulla ja taloudellisen kasvun tavoittelun vaikutuksia yhteiskuntaan. Epävirallisissa keskusteluissa vaihdettiin kuulumisia eri kirkkojen tilanteista Itämeren alueen maissa. 2. Avainsanat ekumenia, Itämeri, kirkkokunnat, verkostoituminen, kirkkojen väliset suhteet, sekularisaatio, kirkko maailmassa 3. Matkan tarkoitus ja tavoitteet Kuulla ja kertoa ajankohtaisia kuulumisia Itämeren alueen kirkkojen tilanteesta, edustaa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa ekumeenisessa kontekstissa, verkostoitua, keskustella Theobalt-verkoston tulevaisuudesta. 4. Keskeinen sisältö Tohtori Egle Laumenkaite puhui sekularisaatiosta. Sekularisaation vaikutukset näkyvät samansuuntaisesti kaikissa Itämeren alueen maissa. Katolisen kirkon asema ja traditio Puolassa on vahvempi kuin luterilaisilla kirkoilla muissa maissa. Pohjoisen paradoksiksi (nordic paradox) kutsuttiin sitä, että suhde kirkkoon on löyhä, mutta sen olemassaolo koetaan tärkeäksi. Kirkon toivotaan olevan olemassa niin sanotusti "varmuuden vuoksi". Professori Isä Cyril Hovorunin luennosta "What can we learn from early Christian traditions?" sai vahvan käsityksen, että tämän hetken poliittisen tilanteen siemenet on kylvetty osin jo 1054 kirkkokuntien jaon 1 LIITE: Piispainkokous / 13

97 Matkaraportti 95 aikana. Kristillisen tradition tuntemisella on merkittävä rooli nykytilanteen taustojen ja eri tasojen ymmärtämisessä. Ukrainalainen Hovorun oli kovin skeptinen suhteessa Euroopan rauhaisaan tulevaisuuteen. Poliittinen epävakaus on vakavasti otettava asia myös kirkoille. Tohtori Niels Kaersgård puhui, kuinka globaali markkinatalous on kasvanut isommaksi kuin sitä tasapainottamaan pyrkivät valtiot. Tämä kehitys on muokanut valtatasapainoa maailmassa. Kirkkojen on pohdittava, mitä vaihtoehtoja on tarjottavissa yhteiskunnassa, joka pyrkii edistämään jatkuvaa taloudellista kasvua. Eettisten, ekologisten ja inhimillisten arvojen ylläpitäminen voi erityisesti olla kirkkojen tehtävä. Luento-osuuksien ulkopuolella keskusteltiin Theobalt-verkoston historiasta ja tulevaisuudesta sekä vaihdettiin kuulumisia. Oli mielenkiintoista kuulla esimerkiksi Puolan luterilaisen kirkon edustajan kokemuksia vähemmistökirkon edustajana. Theobalt-verkosto on 2010-luvun alussa ollut lähellä lopettamista, mutta hengitetty uudelleen henkiin. Toiveena on, että verkosto toimisi verkostona nuorille eri kirkkokunnan kristityille, jotka rakentavat tulevaisuutta. Tällainen ei tällä hetkellä toteudu osaanottajissa. Seuraavan kerran verkoston toimeenpanoelin kokoontuu Kööpenhaminassa Piispa Laajasalon toiveesta esitin toiveen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon mahdollisuudesta saada edustuksen tähän toimeenpanoelimeen. Toive kuultiin, siihen suhtauduttiin positiivisesti ja se kirjattiin ylös. 5. Johtopäätökset, suositukset, toimenpiteet Theobalt on verkosto, jossa on paljon mahdollisuuksia. Itämeren ympäristö on alue, jossa samojen ajankohtaisten aiheidein ja teemojen ympärillä eri kirkkokunnat painivat usein itsenäisesti. Dialogi vahvistaa ajatusta yhteisestä tulevaisuudesta. Itämeren alueen kirkot jakavat muista poiketen samankaltaisen poliittisen ympäristön, jossa toimimme. Pohjoismaat toimivat usein yhdessä, mutta Suomen suhde Viroon ja toisaalta Viron suhde muihin Baltian maihin sekä Saksan suhde Puolaan, nostavat Itämeren alueen omaksi spesifiksi kokonaisuudekseen. Eniten mielen päälle jäi synkänkin oloinen ja huolestunut tunnelma Euroopan tulevaisuudesta ja sen tulevaisuuden rauhanomaisuudesta. Tunnelma jäi omassa mielessäni korostamaan ajatusta kirkkojen roolista rauhan rakentajina kärjistyvissä ja poliittisesti epävakaissa tilanteissa. Verkoston toiveet ja tavoitteet toimia erityisesti nuorten kristittyjen verkostona kuulosti tavoitteelta, jota mielestäni Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulisi vahvemmin tukea. Tästä syystä selvemmän roolin ottaminen verkostossa olisi sen tulevaisuuden kannalta merkityksellistä. 6. Liitteet Video 7. Jakelu 2 LIITE: Piispainkokous / 13

102 LIITE: Piispainkokous /

106 104 Suomen luterilaisten ja baptistien oppikeskustelut Jyväskylässä kaste, ehtoollinen ja yhteinen todistus sekä rauha ja yhteiskunnallinen sovinto Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Suomen Baptistikirkko ja Finlands svenska baptistsamfund järjestivät kahdeksannen teologisen neuvottelun kristillisen opiston tiloissa Jyväskylässä. Edelliset seitsemän keskustelua on käyty vuosina 1997, 2000, 2003, 2006, 2009, 2012 ja Neuvottelun aiheena olivat tällä kertaa kaste, ehtoollinen ja yhteinen todistus sekä rauha ja yhteiskunnallinen sovinto. Ensimmäisenä kokouspäivänä vietettiin ekumeeninen iltakirkko Kuokkalan kirkossa yhdessä paikallisseurakunnan kanssa. Teemaa rauha ja yhteiskunnallinen sovinto käsiteltiin Juha Meriläisen ja Anneli Lohikon pitämien esitelmien pohjalta. Meriläinen esitti aiheesta historiallisen katsauksen teemojen [itsenäisen Suomen valtion] synnytystuskat, lapsuus ja nuoruus ja kodin uskonto kautta. Hän totesi, että uskontojen asema yhteiskunnassa näyttää selvästi olevan kytköksissä kansalaisyhteiskunnan ja demokratian kehitykseen. Rauha ja sovinto yhteiskunnassa on usein edellytys rauhalle ja sovinnolle kirkossa. Kirkko voi kuitenkin osaltaan aktiivisesti edistää sovinnon ja sitä kautta myös yhteiskuntarauhan rakentumista. Anneli Lohikko kertoi sisällissodan vaikutuksista isoisänsä kohtalon kautta. Esimerkiksi baptistien lehden Totuuden Kaiun kirjoitukset olivat sata vuotta sitten varsin hengellisiä ja epäpoliittisia. Luterilainen kirkko miellettiin pääosin valkoisten kirkoksi. Tampereen baptistiseurakunta oli identiteetiltään työläisseurakunta. Seurakunnan johdossa oli myös valkoisia tukeneita. Yhdessä todettiin, että vaikeneminen näyttää pitkään olleen vallitseva suhtautuminen sisällissotaan maassamme. Sodan haavojen parantuminen kestää 3-4 sukupolvea. Kaikilla maamme alueilla ei sota koskettanut ihmisiä samalla tavoin. Tähdennettiin, että tulee antaa foorumi oman tarinan kertomiselle ja dialogille. Se luo yhteyttä ja auttaa ymmärtämään sekä myös antamaan anteeksi. Tasavertainen dialogi ja aito kuunteleminen sekä historiallisten tapahtumien luotettava ja tasapuolinen selvittäminen kuuluvat sovinnon rakentamisen perusedellytyksiin. Aihetta kaste, ehtoollinen ja yhteinen todistus käsiteltiin Leif-Erik Holmqvistin ja piispa Matti Revon pitämien alustusten pohjalta. Holmqvist pohti oman elämänsä kokemusten valossa hengellistä virtaa Kristuksesta Pyhän Hengen kautta. Tuo virta on vaikuttanut hänen elämässään niin baptistisen kuin luterilaisen perinnön kautta. Kristillisen spiritualiteetin klassikot, kuten Ristin Johannes, auttavat näkemään, miten Jumala on läsnä siinä, mitä tapahtuu. Ortodoksisesta perinteestä uskon syvyyttä avaa esimerkiksi Maksimos Tunnustaja. Holmqvist kuvasi ekumeenista keskustelua uskosta ikkunaksi, joka avataan ja jota eri ihmiset katsovat eri näkökulmista. Haaste on rakastaa toisen kirkkoa niin kuin omaansa. Peter Halldorfiin viitaten ekumeniassa voidaan erottaa 1) yhteisen historiallisen alkuperän korostaminen, 2) tilan ekumenia, kristittyjen kohtaaminen ja kristinuskon universaalisuus sekä 3) eksistentiaalinen tai hengellinen ekumenia. Tärkeää on kristinuskon jatkuvuus aina apostoleihin asti. Traditiossa Raamatun sana tulee lihaksi kirkon elämässä ja takaa uskollisuuden alkuperälle. Matti Repo totesi, että keskinäinen yhteys ja yhteinen todistus ovat saman asian kaksi puolta (vrt. Joh. 17). Näitä yhdistää yhteinen mysteeri, joka on Jumalassa. Perustana on Jumalan ykseys ja hänen antamansa tehtävä todistaa yhteisestä uskosta. Ykseyden vision piirissä on myös niitä, joita emme vielä tunnista omaan joukkoomme kuuluviksi. Eskatologisen vision mukaan on vain yksi lauma ja yksi paimen luvulta lähtien on korostettu kirkon ykseyden kuuluvan yhteen ihmiskunnan ykseyden kanssa. Kirkko ikään kuin sakramenttina (Lumen gentium 1) on merkki ja välikappale kirkon ja ihmiskunnan ykseyden toteuttamiseksi (vrt. myös Porvoon yhteinen julkilausuma). Kristuksen kirkon kutsumuksena on ilmaista jo nyt, mitä merkitsee rauha ja sovinto. LIITE: Piispainkokous / 13

107 105 Sen kutsumus on myös edistää näitä. Se julistaa sovintoa ja sovitusta Jumalan kanssa ja sitä kautta ihmisten kesken. Hengellinen ykseys Kristuksessa tulee tehdä näkyväksi ja koettavaksi. Hengellisellä yhteisöllä on myös ruumiillinen ulottuvuus. Kastettuina meidät on otettu toistemme yhteyteen. Yhteys toteutuu ihmisten näkyvässä yhteisössä, joka on laajempi kuin oma tunnustuskunta. Myös kirkolliset toimitukset yleensä toteutuvat osana seurakuntaa/kirkkoa. Ne ovat todistusta yhteisestä uskosta. Ehtoollinen ei ole vain Kristuksen muistelemista vaan yhdeksi tulemista Kristuksen ja hänen omiensa kanssa, jotta maailma uskoisi. Se ennakoi lopullista voittoa kuolemasta aikojen lopulla. Se lähettää auttamaan ja rakastamaan lähimmäisiä arjessa. Ykseys, palvelu ja todistus kuuluvat yhteen. Meidät on kutsuttu Jeesuksen seuraajina muuttamaan maailmaa. Vaikka luterilaisilla ja baptisteilla ei ole vastavuoroista kasteen ja ehtoollisen tunnustamista, olemme dialogeissamme sanoneet niistä yhdessä jo varsin paljon. Tämä osoittaa meillä olevan hengellinen yhteys, joka luo pohjan yhteiselle todistukselle sanoin ja rakkauden teoin. Yhdessä todettiin, että ekumeenisissa keskusteluissa tarvitaan erilaisia lähestymistapoja aidon kohtaamisen, yhteyden ja ykseyden edistämiseksi. Henkilökohtainen ja tradition ulottuvuus täydentävät toisiaan. Jumalan läsnäolon tunnustaminen siinä, mitä tapahtuu, edellyttää myös riittävää perspektiiviä historiaan ja nykyisyyteen. Jakamattoman kirkon aika kiinnostaa niin luterilaisia kuin baptisteja hengellisten löytöjen lähteenä. Jakamattomassa kirkossakin oli kuitenkin jo alussa moneutta ja myös hajaannusta skismojen muodossa. Silti voitiin kristinuskon syvässä pääuomassa löytää yhteys yhteisessä uskossa Jeesukseen Kristukseen ja kristillisen uskon pääkohdissa sekä kunnioittaa toista Jeesuksen Kristuksen julistajana. Käytiin keskustelua myös lasten kasteiden vähenemisestä luterilaisessa kirkossa. Todettiin, että yhteiseen todistukseen kristillisestä kasteesta liittyen Suomen Ekumeenisen Neuvoston piirissä on vireillä yhteinen julistus kristillisestä kasteesta. Maahanmuuttajien kasteita ovat myös luterilaiset papit toimittaneet baptistien tiloissa, kun kastettavat ovat halunneet upotuskasteen. Yksittäisten henkilöiden kohdalla baptistien osallistuminen luterilaiselle ehtoolliselle esimerkiksi varusmiespalveluksen yhteydessä lienee lisääntynyt luterilaisen kirkon piispainkokouksen annettua ohjeen ehtoollisvieraanvaraisuudesta. Baptisteilla on nykyään sekä ruotsin- että suomenkielisellä puolella avoin ehtoollispöytä. Voimme samalla kertaa tavoitella näkyvää ykseyttä ja edetä toisaalta hengellisen ekumenian tietä vuorovaikutuksessamme. Todettiin myös, että on merkitystä, että suomen- ja ruotsinkieliset baptistit sekä suomen- ja ruotsinkieliset luterilaiset voivat tuoda erilaiset kulttuurinsa, myös suomenruotsalaisuuden eri perinteet mukaan vuorovaikutukseen. Teologisen dialogin tulevaisuudesta todettiin, että tulisi jatkaa oppikeskusteluja, mutta samanaikaisesti tulisi pyrkiä löytämään keinoja tukea paikallisekumeenista kehitystä. Mitkä ovat mahdollisuudet kehittää käytännöllistä yhteistyötä? Mitä tarpeita on ja mitä mahdollisuuksia niiden toteuttamiseen? Ensi kerralla voisimme pohtia, mitä yhteistyö sanoin ja teoin ja sen kehittäminen voi konkreettisesti merkitä. Elämä, oppi ja jumalanpalvelus kuuluvat yhteen. Esimerkiksi ekumeenisen sairaalasielunhoidon kehittämisessä yhteistyötä voitaneen tehdä Suomen Ekumeenisen Neuvoston piirissä. Neuvotteluun osallistuivat Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta piispa Matti Repo, johtaja Sixten Ekstrand, kappalainen Tuija Mannström, arkkipiispan erityisavustaja Juha Meriläinen, diakoni Luisa Tast ja johtava asiantuntija Tomi Karttunen. Suomen Baptistikirkosta osallistuivat kirkonjohtaja Jari Portaankorva, päätoimittaja Maija Latvala ja Anneli Lohikko sekä Finlands svenska baptistsamfund ista pastori Jan Edström, pastori Mikael Kallman, teologian kandidaatti Sara Högberg ja pastori Leif-Erik Holmqvist. LIITE: Piispainkokous / 13

Näytä lisää