LASTENPSYKIATRINA NEUVOLASSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LASTENPSYKIATRINA NEUVOLASSA"

Transkriptio

1 LASTENPSYKIATRINA NEUVOLASSA Yleislääketieteen ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri, erityistason perheterapeutti, psykoterapeutti Viiden viimeisen vuoden ajan toimin Eksoten eli Etelä-Karjalan sh-piirin neuvolan ylilääkärinä Aluksi hallinnollisten tehtävien ohella tein preventiivistä työtä neuvolassa, lastenneuvolassa ikäkausitarkastuksia, mutta myös äitiysneuvolatyötä Toiveeni mukaisesti hallintotehtäviä vähennettiin ja se mahdollisti kliinisen lääkärintyön lisäämisen Näin pystyin entistä enemmän tapaamaan lapsia ja perheitä, joilla oli pulmia ja haasteita elämässään Reima Santala

2 PREVENTIIVISTÄ LASTENPSYKIATRIAA Työnkuvaani yhdistettiin myös Varhaisen vuorovaikutuksen yksikön (VVY) lääkärin tehtäviä VVY oli Eksotessa osa Lasten- ja nuorten talon toimintaa ja lastenpsykiatrista erikoissairaanhoitoa Osallistuin tiimin työhön ja tarvittaessa tapasin perheitä siellä yhdessä VVY-työntekijöiden kanssa Neuvolassa tapasin samoja vauvaperheitä ikäkausitarkastuksissa väljällä aikataululla (60min) Vauvaperheiden kannalta järjestely oli joustava ja lisäsi turvallisuutta ja luottamusta saman lääkärin tapaaminen toi työskentelyyn myös synergiahyötyä kummassakin yksikössä Reima Santala

3 ERIKOISLÄÄKÄRIPALVELUT PERHEKESKUKSESSA E S I M E R K K I L O H J A N P E R H E K E S K U K S E S T A L T, L A S T E N N E U R O L O G I A N J A Y L E I S L Ä Ä K E T I E T E E N E R I K O I S L Ä Ä K Ä R I N I K I L I N D B L O M E S P O O N S E L L O S A L I S S A

4 ERIKOISLÄÄKÄRIYDEN ERITYISPIIRTEITÄ PERHEKESKUKSESSA Ei ole tyypillistä erikoissairaanhoitoa Merkittäviltä osin ns. väliinputoajien hoitoa (kts. seuraava dia) Erikoislääkärin osaaminenkaan ei voi siksi olla pelkästään omaa ydintä Laajennuksia tietotaitoon, monialaisuutta Oman erikoisalansa yleiserikoislääkäri + aimo annos sosiaalipediatriaa, nuorisopsykiatriaa, lastenpsykiatriaa, pediatriaa, yleislääketiedettä ja lastenneurologiaa Myös asennoituminen työhön poikkeaa erikoissairaanhoidosta Vuorovaikutustaitojen merkitys korostuu Oma kiinnostus perustason työtä kohtaan olennaisen tärkeää

5 VÄLIINPUTOAJAT ERIKOISLÄÄKÄREIDEN POTILAINA Merkittävä osa syrjäytymisriskissä olevista, koulunsa kanssa kamppailevista ja perheidensä syövereissä mankeloituvista lapsista ja nuorista ei, varsinkaan alkuvaiheessa, täytä erikoissairaanhoitoon lähettämisen kriteereitä Silti toimenpidesuunnitelman hahmottelemiseksi tarvitaan usein jo suhteellisen varhain asioihin puuttumaan kykenevän vankan asiantuntijalääkärin kokonaisvyyhtiä jäsentävä arvio (erikoislääkäri) PEKE erikoislääkäri voi yksinkertaistaa koko prosessia perhekeskeisesti ja lisätä siihen samalla taloudellista ja logistista tehokkuutta Kunkin erikoislääkärin osaaminen, persoona ja kiinnostuksen kohteet määrittelevät lopullisen työnkuvan suhteessa muihin työryhmän työntekijöihin

6 VÄLIINPUTOAJAT, KEITÄ HE OVAT Perhekeskusten erikoislääkäreiden keskeisin asiakaskunta Lievät ja keskivaikeat Tunne-elämän ja säätelyn häiriöt Käytösongelmat ASD spektri ADHD, myös vahva käytös/uhmakomponentti Oppimisvaikeudet lukihäiriöstä kehitysvammoihin Laajat päänsärkyselvittelyt, eritoten murrosikäisillä Erilaiset neuropsykiatriset vyyhdit ryyditettyinä lapsen käytösongelmilla, perheen huono-osaisuudella ja erilaisilla kriiseillä

7 YHTEENVETO 1 Perhekeskusten erikoislääkärit eivät ole pienten sairaalatyyppisten erikoislääkäripoliklinikoiden pyörittäjiä, vaan kädet savessa laajoihin ongelmavyyhteihin sukeltamaan valmiita olevia, oikein resursoituja ja koulutettuja, ennakointikykyisiä, motivoituneita, matalan kynnyksen osaajia Vahvimmillaan moniammatillisen työn tiivistäjänä ja jäsentäjänä Perhekeskuksissa tulisi olla ainakin yksi kokoaikainen laaja-alainen erikoislääkäri, joka hallitsee kokonaisuuden, on kiinnostunut + YT-kyky

8 YHTEENVETO 2 Osa-aikainen edustus muiltakin erikoisaloilta suositeltavaa, varsinkin, jos kyseessä isompi keskus Erikoislääkäriä kuuntelevat monet muutoin resistentit ja motivoitumattomat perheet Parhaimmillaan erikoislääkäri on merkittävä lisätuki koko perheelle ja perhekeskukselle Kallis, siksi oheisrajapintoihin, työoloihin ja avustavan henkilökunnan saatavuuteen kannattaa panostaa!

9

10 Jussi Mertsola

11 Jussi Mertsola

ERIKOISLÄÄKÄRIPALVELUT PERHEKESKUKSESSA

ERIKOISLÄÄKÄRIPALVELUT PERHEKESKUKSESSA ERIKOISLÄÄKÄRIPALVELUT PERHEKESKUKSESSA E S I M E R K K I L O H J A N P E R H E K E S K U K S E S T A L T, L A S T E N N E U R O L O G I A N J A Y L E I S L Ä Ä K E T I E T E E N E R I K O I S L Ä Ä K

Lisätiedot

VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013. 22.5.2013 Osallisuuden helmi

VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013. 22.5.2013 Osallisuuden helmi VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013 22.5.2013 Osallisuuden helmi Hallinnointi: Hanketta hallinnoi Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Hankkeen johtajana toimii Päijät-Hämeen

Lisätiedot

ADHD:n Käypä hoito suositus Hoitopolku eri ikäkausina

ADHD:n Käypä hoito suositus Hoitopolku eri ikäkausina ADHD:n Käypä hoito suositus Hoitopolku eri ikäkausina 12.10.2017 Jaakko Pitkänen Yleislääketieteen erikoislääkäri Lastenneuvola- ja kouluterveydenhuoltotyön erityispätevyys Koululääkäri, vt erikoislääkäri,

Lisätiedot

AVOPEDIATRIA VARSINAIS-SUOMEN ALUEELLA

AVOPEDIATRIA VARSINAIS-SUOMEN ALUEELLA AVOPEDIATRIA VARSINAIS-SUOMEN ALUEELLA Heli Silvennoinen LT, lastentautien erikoislääkäri, avopediatri TYKS Salon sairaala THL Erityistason yhteiskehittämisen työpaja 24.10.18 TAUSTAA perinteinen avopediatria

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2013 1 (5) historia Opetuslautakunta 11.12.2012 207 Opetuslautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle: Perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Lääkärintyö perhekeskuksessa. Palvelukuvaus

Lääkärintyö perhekeskuksessa. Palvelukuvaus Lääkärintyö perhekeskuksessa Palvelukuvaus 27.9.2018 Lääkärintyö perhekeskuksessa Työryhmä: Pirjo Pennanen, pj, yl enn ehk tervhuolto, Vantaa Silja Kosola, joht yl lasten ja nuorten tervpalv, Helsinki

Lisätiedot

Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten, nuorten ja heidän perheidensä palveluverkko Etelä-Pohjanmaalla. Leena Lähdesmäki 1

Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten, nuorten ja heidän perheidensä palveluverkko Etelä-Pohjanmaalla. Leena Lähdesmäki 1 Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten, nuorten ja heidän perheidensä palveluverkko Etelä-Pohjanmaalla Leena Lähdesmäki 1 Neuropsykiatriset häiriöt Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö; ADHD, ADD, muut

Lisätiedot

RAJAPINNOISTA YHDYSPINTOIHIN teemaseminaari Kouluterveydenhuolto

RAJAPINNOISTA YHDYSPINTOIHIN teemaseminaari Kouluterveydenhuolto RAJAPINNOISTA YHDYSPINTOIHIN teemaseminaari 23.4.2018 Kouluterveydenhuolto Jaakko Pitkänen Yleislääketieteen el, lastenpsykiatrian evl, Lastenneuvola- ja kouluterveydenhuoltotyön erityispätevyys Koululääkäri,

Lisätiedot

LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa

LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa LAPE-muutosohjelma, LAPE Etelä-Savo Monitoimijainen arviointi ja monitoimijaiset rakenteet Etelä-Savossa Olli Humalamäki Erityisen- ja vaativamman tason koordinaattori LAPE Etelä-Savo Mitä haetaan? Selkeämpi

Lisätiedot

Lääkärintyö perhekeskuksessa. Palvelukuvaus Pirjo Pennanen, pj, EETH yl Vantaa

Lääkärintyö perhekeskuksessa. Palvelukuvaus Pirjo Pennanen, pj, EETH yl Vantaa Lääkärintyö perhekeskuksessa Palvelukuvaus 19.9.2018 Pirjo Pennanen, pj, EETH yl Vantaa LÄÄKÄRINTYÖ PERHEKESKUKSESSA Palvelun sisältö ja palvelulupaus Perhekeskuksessa perusterveydenhuollon lääkäri toimii

Lisätiedot

AVOPEDIATRINEN TOIMINTA SALOSSA

AVOPEDIATRINEN TOIMINTA SALOSSA AVOPEDIATRINEN TOIMINTA SALOSSA MATALAN KYNNYKSEN TOIMINTAMALLI Heli Silvennoinen Lastentautien el TYKS Lasten ja nuorten klinikka Salon lasten pkl ja nuorisopsykiatrian pkl Perinteinen avopediatria =

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010 Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Aikuis-, nuoriso- ja lastenpsykiatrian erikoisaloilla hoitoa odottaneiden lukumäärä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Terveyslautakunta Tja/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Terveyslautakunta Tja/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2012 1 (7) 275 Lausunto aloitteesta aivotoiminnan ja aistitasapainon häiriöitä sairastavien lasten perheiden tukimallista HEL 2012-013151 T 00 00 03 Päätös päätti antaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (7) 85 Stj / Valtuutettu Sari Näreen aloite aistiherkkien lasten perheiden omasta tukimallista päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu

Lisätiedot

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani TUKEVA Kainuun osahanke Maarit Rusanen Sirpa Huusko Kristiina

Lisätiedot

erikoissairaanhoidon (lastenpsykiatrian) toimintamalli Anita Puustjärvi lastenpsykiatrian palvelulinjajohtaja, KYS

erikoissairaanhoidon (lastenpsykiatrian) toimintamalli Anita Puustjärvi lastenpsykiatrian palvelulinjajohtaja, KYS erikoissairaanhoidon (lastenpsykiatrian) toimintamalli Anita Puustjärvi lastenpsykiatrian palvelulinjajohtaja, KYS Anita Puustjärvi 31.10.2018 1 tutkimusprosessi lastenpsykiatrialla lähetteen käsittely

Lisätiedot

Lastensuojelun laitoshoidon monitoimijainen kehittäminen lastensuojelulaitosten ja lasten- ja

Lastensuojelun laitoshoidon monitoimijainen kehittäminen lastensuojelulaitosten ja lasten- ja LAPE-Kymenlaakso Lastensuojelun laitoshoidon monitoimijainen kehittäminen - lastensuojelulaitosten ja lasten- ja nuorisopsykiatrian välinen yhteistyö LAPE-Kymenlaakson laitoshoidon kehittämisen tavoitteet

Lisätiedot

Lastenpsykiatrian palvelujärjestelmän kehityksestä

Lastenpsykiatrian palvelujärjestelmän kehityksestä Lastenpsykiatrian palvelujärjestelmän kehityksestä Jorma Piha Keski Pohjanmaan KS Kokkola 17.11.2006 Onko lastenpsykiatria nuori lääketieteen erikoisala? Lääketieteen erikoisalojen perustaminen 1932 Hermo

Lisätiedot

Lasten SiSote. Jussi Mertsola Toimialuejohtaja, professori Lasten ja nuorten klinikka, Tyks

Lasten SiSote. Jussi Mertsola Toimialuejohtaja, professori Lasten ja nuorten klinikka, Tyks Lasten SiSote Jussi Mertsola Toimialuejohtaja, professori Lasten ja nuorten klinikka, Tyks Syrjäytymisen ehkäisy Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin 2014-16 strategiassa: kehitetään konsultaa.o-, koulutus-

Lisätiedot

Lasten kuntoutuksen muodot perhekeskuksessa

Lasten kuntoutuksen muodot perhekeskuksessa Lasten kuntoutuksen muodot perhekeskuksessa Työryhmä: Virpi Aromaa, kuntoutusyksikön päällikkö Vantaa Tuija Arvo, fysioterapian ylihoitaja Helsinki Outi Ekebom, toimintaterapeutti Helsinki Helena Kara,

Lisätiedot

Toimivat ADHD:n kuntoutuskäytännöt. Duodecim, Käypä hoito- seminaari Biomedicum 29.1.2015 Leena Pihlakoski Ayl, Tays/Lastenpsykiatria

Toimivat ADHD:n kuntoutuskäytännöt. Duodecim, Käypä hoito- seminaari Biomedicum 29.1.2015 Leena Pihlakoski Ayl, Tays/Lastenpsykiatria Toimivat ADHD:n kuntoutuskäytännöt Duodecim, Käypä hoito- seminaari Biomedicum 29.1.2015 Leena Pihlakoski Ayl, Tays/Lastenpsykiatria Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta lastenpsykiatrian el,

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KEHITYKSEN PULMAT

OPPIMISEN JA KEHITYKSEN PULMAT OPPIMISEN JA KEHITYKSEN PULMAT Oppimisen ja kehityksen pulmat työryhmä Kouluikäisten ja alle kouluikäisten lasten ja nuorten palvelukuvaus Lapsen paras - yhdessä enemmän Pääkaupunkiseudun lapsi- ja perhepalveluiden

Lisätiedot

Hoitojakso nuorisopsykiatrian osastolla

Hoitojakso nuorisopsykiatrian osastolla Hoitojakso nuorisopsykiatrian osastolla Nuori ja vanhemmat Lähettävä taho: Perusterveydenhuolto Erikoissairaanhoito Yksityislääkäri Hoidontarpeen arviointi Huolen herääminen ja yhteydenotto Hoidontarpeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/2013 1 (6) 1061 Valtuutettu Sari Näreen toivomusponsi kiertävän neurologin vakanssista HEL 2012-017407 T 00 00 03 Päätös päättää merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Ella-hankkeen koulutussarja. 1) MITÄ SE MONIALAISUUS SITTEN OIKEIN ON? to klo , Seinäjoki Areena

Ella-hankkeen koulutussarja. 1) MITÄ SE MONIALAISUUS SITTEN OIKEIN ON? to klo , Seinäjoki Areena ELLA Ella-hankkeen koulutussarja Etelä-Pohjanmaan lapsiperhepalve KOULUTUSSARJA I Sivistys, sosiaali- ja terveystoimen johtavat viranhaltijat Alueellisten INNOtyöryhmien jäsenet r r 1) MITÄ SE MONIALAISUUS

Lisätiedot

Pirkanmaan LAPE Pippuri Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE /STM Erityis- ja vaativan tason palveluiden kehittäminen - Pilottikokonaisuus

Pirkanmaan LAPE Pippuri Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE /STM Erityis- ja vaativan tason palveluiden kehittäminen - Pilottikokonaisuus Pirkanmaan LAPE Pippuri Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE /STM Erityis- ja vaativan tason palveluiden kehittäminen - Pilottikokonaisuus Projektikoordinaattori Miettinen Sari Päiväperho pilotti

Lisätiedot

Lataa Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria. Lataa

Lataa Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria. Lataa Lataa Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria Lataa ISBN: 9789516564619 Sivumäärä: 840 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.10 Mb Nykyisen tutkimustiedon perusteella lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöiden

Lisätiedot

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta KONKREETTISET TOIMENPITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Ehkäisevän työn kehittäminen Sijaishuollon kehittäminen 1. ei toteudu 2. toteutunut 3. toteutunut hyvin 1.

Lisätiedot

Mielenterveyspalveluiden toimivuus, palveluiden riittävyys, hoitoon pääsy, lasten ja nuorten psykiatristen palveluiden tilanne. Repokari, Ranta, Holi

Mielenterveyspalveluiden toimivuus, palveluiden riittävyys, hoitoon pääsy, lasten ja nuorten psykiatristen palveluiden tilanne. Repokari, Ranta, Holi Mielenterveyspalveluiden toimivuus, palveluiden riittävyys, hoitoon pääsy, lasten ja nuorten psykiatristen palveluiden tilanne Repokari, Ranta, Holi Tausta: 2017 poikkeuksellinen lähetteiden määrän kasvu

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Frami, Siru

Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Frami, Siru Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen 13.6.2016 Frami, Siru Läsnäolijat Tytti Luoto sosiaalijohtaja, puheenjohtaja, Ilmajoki Tanja Penninkangas peruspalvelujohtaja, Järvi-Pohjanmaa Eija Ala-Toppari-Peltola

Lisätiedot

HYNTTYYT YHTEEN Marja-Leena Niemi ja Ulla Metsärinne

HYNTTYYT YHTEEN Marja-Leena Niemi ja Ulla Metsärinne HYNTTYYT YHTEEN 26.9.2016 Marja-Leena Niemi ja Ulla Metsärinne NUORISOPSYKIATRINEN HOITO HOITOIDEOLOGIA perhe- ja verkostokeskeisyys CAREAN ARVOT vastuullisuus inhimillisyys palveluhenkisyys NUOREN HOITOA

Lisätiedot

Uni- ja vireystilapotilaan hoitopolku

Uni- ja vireystilapotilaan hoitopolku Uni- ja vireystilapotilaan hoitopolku 5.2.2019 klo 9:05-9:15 Juha Markkula, LT Psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti, unilääketieteen erityispätevyys Apulaisylilääkäri, TYKS Uni- ja hengityskeskus/

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito

Lisätiedot

Kohti maakunnallista lasten ja nuorten kokonaiskuntoutumista

Kohti maakunnallista lasten ja nuorten kokonaiskuntoutumista Kohti maakunnallista lasten ja nuorten kokonaiskuntoutumista 19.5.2017 Kehitysvamma-alan tuki- ja osaamiskeskus LL Harri Arikka Lastenneurologian erikoislääkäri vs. vastuualuejohtaja VSSHP Lasten ja nuorten

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET

KAINUUN PERHEKESKUKSET KAINUUN PERHEKESKUKSET 8.3.2018 Helena Saari Perhekeskusvastaava Kainuun sote pähkinänkuoressa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä tuottaa seitsemälle kunnalle kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

TUKEVA1 Kainuun osahanke

TUKEVA1 Kainuun osahanke TUKEVA1 Kainuun osahanke Maarit Rusanen Sirpa Huusko Kristiina Knuutinen Tiina Koskinen Jaana Pääkkönen Peruspalvelut Peruspalvelujen ensijaisuus Perhekeskus mmonitoimijaisena osaajana Erityispalvelut

Lisätiedot

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin

Lisätiedot

Psykiatrisen sairaanhoidon lautakunnan kokous 16.6.2015. Leena Repokari Linjajohtaja Hyks lastenpsykiatria

Psykiatrisen sairaanhoidon lautakunnan kokous 16.6.2015. Leena Repokari Linjajohtaja Hyks lastenpsykiatria Psykiatrisen sairaanhoidon lautakunnan kokous 16.6.2015 Leena Repokari Linjajohtaja Hyks lastenpsykiatria Lastenpsykiatristen palvelujen kysyntä Hyks 2500 lähetteet hyks koko vuosi lähetteet hyks lps

Lisätiedot

Kuntoutumispalvelut Lastenneurologinen yksikkö

Kuntoutumispalvelut Lastenneurologinen yksikkö Kuntoutumispalvelut Lastenneurologinen yksikkö Hanna Suhonen-Polvi LT, Ylilääkäri Kuntoutuksen, hallinnon erityispätevyys Lastenneuvola- ja kouluterveydenhuoltotyön erityispätevyys Turun sosiaali- ja terveystoimi

Lisätiedot

ERVA-seminaari Henkilöstön riittävyys - Lääkärit

ERVA-seminaari Henkilöstön riittävyys - Lääkärit ERVA-seminaari Henkilöstön riittävyys - Lääkärit 14-15.03.2017 Radisson Blue Kari Haukipuro Lääkärityövoiman rakenne Pienet luvut (50 + 5 alaa) sattumalla suuri merkitys, tilanne elää kokonaismääräarviot

Lisätiedot

Toimivat ADHD:n kuntoutuskäytännöt. Duodecim, Käypä hoito- seminaari Biomedicum 29.1.2015 Leena Pihlakoski Ayl, Tays/Lastenpsykiatria

Toimivat ADHD:n kuntoutuskäytännöt. Duodecim, Käypä hoito- seminaari Biomedicum 29.1.2015 Leena Pihlakoski Ayl, Tays/Lastenpsykiatria Toimivat ADHD:n kuntoutuskäytännöt Duodecim, Käypä hoito- seminaari Biomedicum 29.1.2015 Leena Pihlakoski Ayl, Tays/Lastenpsykiatria KH: Laatusuositus yhtenäinen tutkimusrunko kirjallinen hoito- ja kuntoutussuunnitelma

Lisätiedot

Kipuprojektin satoa. Pitkäkestoisen kivun moniammatillisen hoitomallin ja alueellisen palvelujärjestelmän kehittäminen Lapin sairaanhoitopiirissä

Kipuprojektin satoa. Pitkäkestoisen kivun moniammatillisen hoitomallin ja alueellisen palvelujärjestelmän kehittäminen Lapin sairaanhoitopiirissä Kipuprojektin satoa Pitkäkestoisen kivun moniammatillisen hoitomallin ja alueellisen palvelujärjestelmän kehittäminen Lapin sairaanhoitopiirissä Osaraportti: nykytilan kuvaus ja toimijoiden haastattelut

Lisätiedot

Rajapinnoista yhdyspinnoiksi. Lapsi- ja perhepalveluiden horisontaalinen ja vertikaalinen integraatio

Rajapinnoista yhdyspinnoiksi. Lapsi- ja perhepalveluiden horisontaalinen ja vertikaalinen integraatio Rajapinnoista yhdyspinnoiksi Lapsi- ja perhepalveluiden horisontaalinen ja vertikaalinen integraatio Horisontaalinen integraatio Horisontaalinen integraatio tarkoittaa sosiaali-, terveys- ja sivistystoimeen

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyön näkökulma lääketieteellisessä koulutuksessa. Professori Jyrki Korkeila, TY Ylilääkäri, Harjavallan sairaala

Mielenterveys- ja päihdetyön näkökulma lääketieteellisessä koulutuksessa. Professori Jyrki Korkeila, TY Ylilääkäri, Harjavallan sairaala 1 Mielenterveys- ja päihdetyön näkökulma lääketieteellisessä koulutuksessa Professori Jyrki Korkeila, TY Ylilääkäri, Harjavallan sairaala 2 Ihminen on sosiaalisen verkostoon uppoutunut psykobiologinen

Lisätiedot

PERHEKUNTOUTUSTA KOTONA

PERHEKUNTOUTUSTA KOTONA PERHEKUNTOUTUSTA KOTONA Lasten perhekuntoutuksen (LAKU) kehittämishankkeen loppuseminaari 27.11.2018 Sirkka Makkonen KoulutusAvain Oy 26 vuotta toiminut kajaanilainen yritys toimistot Kajaanissa, Oulussa,

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen

Lisätiedot

Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja

Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri on ihmisen, perheen ja yhteisön lääkäri.

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 2 Lapsen etu ja vanhemmuuden tuki Ensisijaista uudistuksessa on Ø lapsen etu ja oikeudet Ø vanhemmuuden tuki Perheet saavat tarvitsemansa avun ja tuen oikeaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) 47 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto aloitteesta erityistuen vahvistamisesta peruskouluissa ja päiväkodeissa HEL 2012-015502 T 00 00 03 Päätös päätti antaa

Lisätiedot

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 PERHEKESKUSTEN PERUSAJATUKSET Luodaan koko perheen hyvinvointia tukevien seudullisten

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA 1 Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki LAPIN LAPE-HANKE PERHEKESKUSTOIMINTAMALLI LAPPIIN INTEGROIDUT MONITOIMIJAISET PALVELUT PERHEILLE 2 Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Osakokonaisuuden toimijat

Osakokonaisuuden toimijat NUORET PUDOKKAAT Osakokonaisuuden toimijat Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - EKSOTE (Hanna Puustinen) SIPOO (Lassi Puonti) KOTKA (Tarja Nyström) LOVIISA (Ann-Louise Björkas) ESPOO (Tuila Juvonen)

Lisätiedot

Lapsibudjetointi maakunnan akatemiassa

Lapsibudjetointi maakunnan akatemiassa Lapsibudjetointi maakunnan akatemiassa Ennakkotehtävä kunnille Suvi Helanen Muutosagentti Pohjois-Pohjanmaa Tarkoitus ja tavoite Ennakkotehtävän tarkoituksena on avata konkreettisesti lapsibudjetointia

Lisätiedot

Lasten ylipaino ja lihavuus laskuun monialaisella yhteistyöllä

Lasten ylipaino ja lihavuus laskuun monialaisella yhteistyöllä Lasten ylipaino ja lihavuus laskuun monialaisella yhteistyöllä Neuvolapäivät 21.10.2015 Helsinki Liisa Mikkola, oh, TtM, th Seinäjoki lyhyesti Väkiluku 60 903 asukasta (31.12.2014) Väestönlisäys v. 2014

Lisätiedot

Sillanrakentamista vauvaperheiden palveluissa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä

Sillanrakentamista vauvaperheiden palveluissa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä Sillanrakentamista vauvaperheiden palveluissa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä Pirpana ry PRAHA BUFFET 18.11.2016 Hotelli Royal at Crowne Plaza Helsinki Pikkulapsipsykiatrian maailmankongressi

Lisätiedot

Tarkkailuaika nuorisopsykiatrian osastolla

Tarkkailuaika nuorisopsykiatrian osastolla Tarkkailuaika nuorisopsykiatrian osastolla Arvio tarkkailun aloittamisesta Nuori ja vanhemmat Huolen herääminen ja yhteydenotto Ei Kyllä Lähettävä lääkäri Välitön hoidon tarpeen arviointi Haluaako nuori

Lisätiedot

Lääkärintyö perhekeskuksessa Lasten -ja kouluterveydenhuoltoa (tukevat) lääkäripalvelut

Lääkärintyö perhekeskuksessa Lasten -ja kouluterveydenhuoltoa (tukevat) lääkäripalvelut Lomake 1 (5) 27.9.2018 Lääkärintyö perhekeskuksessa Työryhmä Pirjo Pennanen, pj, tl enn ehk terv huolto, Vantaa Silja Kosola, joht yl, lasten ja nuorten terv palv, Helsinki Anne Salminen, yl koulu- ja

Lisätiedot

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan ehdotuksen pääpiirteet Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirien yhteistyö

Sairaanhoitopiirien yhteistyö Sairaanhoitopiirien yhteistyö Lapin sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Keskustan Lapin ja Peräpohjolan piirit Lapin Akatemian sote-koulutus Rovaniemi 22.1.2017 1 2 4 Sairaanhoitopiirin tehtävä ja tarkoitus

Lisätiedot

Monitoimijaisen asiakastyön johtaminen perhekeskus- ja erityispalveluiden tasolla

Monitoimijaisen asiakastyön johtaminen perhekeskus- ja erityispalveluiden tasolla Monitoimijaisen asiakastyön johtaminen perhekeskus- ja erityispalveluiden tasolla 29.5.2018 Projektikoordinaattorit Sari Miettinen, Maria Antikainen ja Nanna Miettunen Johtajuuden ja rakenteiden ydintehtävä

Lisätiedot

LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus. Yritys- ja järjestötori , Sanna Nieminen

LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus. Yritys- ja järjestötori , Sanna Nieminen LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus Yritys- ja järjestötori 31.10.2017, Sanna Nieminen 1 2 31.10.2017 Sanna Nieminen LAPE = Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (2017-2018) Valtakunnallinen

Lisätiedot

Lasten mielenterveyspalveluiden kehittäminen esimerkkinä koulupoissaoloihin puuttuminen

Lasten mielenterveyspalveluiden kehittäminen esimerkkinä koulupoissaoloihin puuttuminen Lasten mielenterveyspalveluiden kehittäminen esimerkkinä koulupoissaoloihin puuttuminen Pääkaupunkiseudun Lapsen paras -yhdessä enemmän (PKS LAPE) -hankkeen Lasten mielenterveystyöryhmä koostui opiskeluterveydenhuollon,

Lisätiedot

Eksoten palliatiivisen hoidon yksikkö. Sh YAMK Anne Tiainen Palliatiivinen yksikkö, Eksote

Eksoten palliatiivisen hoidon yksikkö. Sh YAMK Anne Tiainen Palliatiivinen yksikkö, Eksote Eksoten palliatiivisen hoidon yksikkö Sh YAMK Anne Tiainen Palliatiivinen yksikkö, Eksote 8.9.2017 Eksote kartalla Perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja sosiaalihuolto samassa organisaatiossa Perustettu

Lisätiedot

Monitoimijaisen arvioinnin kehittäminen Pirkanmaan LAPEssa

Monitoimijaisen arvioinnin kehittäminen Pirkanmaan LAPEssa Pirkanmaan LAPE Pippuri Monitoimijaisen arvioinnin kehittäminen Pirkanmaan LAPEssa 2.2.2018 Yhteiskehittämispäivä Maria Antikainen ja Nanna Miettunen Nykytilanne Lapsen ja perheen tilannetta kartoitetaan

Lisätiedot

Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta

Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta 11.11.2016 Katariina Kallio-Laine LKT, neurologian erikoislääkäri Vastaava asiantuntijalääkäri katariina.kallio-laine@kela.fi Neuropsykologinen

Lisätiedot

Monialaisen yhteistyön kehittämistarpeet lastensuojelun työskentelyn alkuvaiheissa - alustavia tutkimustuloksia

Monialaisen yhteistyön kehittämistarpeet lastensuojelun työskentelyn alkuvaiheissa - alustavia tutkimustuloksia Monialaisen yhteistyön kehittämistarpeet lastensuojelun työskentelyn alkuvaiheissa - alustavia tutkimustuloksia Johanna Hietamäki, Erikoistutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Monialainen, lapsilähtöinen

Lisätiedot

VARHAISEN VAIHEEN EROTYÖSKENTELY. Sari-Anne Loisa-Lindberg erosensitiivinen sosiaaliohjaaja sosionomi, psykoterapeutti

VARHAISEN VAIHEEN EROTYÖSKENTELY. Sari-Anne Loisa-Lindberg erosensitiivinen sosiaaliohjaaja sosionomi, psykoterapeutti VARHAISEN VAIHEEN EROTYÖSKENTELY Sari-Anne Loisa-Lindberg erosensitiivinen sosiaaliohjaaja sosionomi, psykoterapeutti marraskuu 2016: Miten tavoittaa eroa pohtivat vanhemmat mahdollisimman varhaisessa

Lisätiedot

Palvelukuvaus: Lasten, nuorten ja perheiden mielenterveys- ja päihdepalvelut perhekeskuksessa Lanupe

Palvelukuvaus: Lasten, nuorten ja perheiden mielenterveys- ja päihdepalvelut perhekeskuksessa Lanupe Palvelukuvaus: Lasten, nuorten ja perheiden mielenterveys- ja päihdepalvelut perhekeskuksessa Lanupe 27.9.2018 Työryhmä: Klaus Ranta, linjajohtaja, nuorisopsykiatria, HUS (pj.) Jaana Kivistö, esimies,

Lisätiedot

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT - KOHTI PERHEKESKUSTA 11.6.2013 Pori, lastenpsykiatri Antti Haavisto RAUMA Asukkaita vajaa 40 000 Ikäluokka n 450 Alle kouluikäisiä n 3000, 7-14-v n 3000 PERUSTAA Lapsen hyvinvoinnin

Lisätiedot

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA Neuvolan perhetyö Kaarinassa Vuonna 2014 neuvolan perhetyö on vakiinnuttanut paikkansa osana ennaltaehkäisevää palvelujärjestelmää. Neuvolan perhetyössä toimii kaksi perheohjaajaa

Lisätiedot

LAPSET PUHEEKSI TOIMINTAMALLI / YHDEN PUHELUN PERIAATE KESKI-POHJANMAALLA

LAPSET PUHEEKSI TOIMINTAMALLI / YHDEN PUHELUN PERIAATE KESKI-POHJANMAALLA LAPSET PUHEEKSI TOIMINTAMALLI / YHDEN PUHELUN PERIAATE KESKI-POHJANMAALLA Lapset puheeksi keskustelusta neuvonpitoon Lapset puheeksi keskustelu tarjotaan koulutuksen käyneen ammattilaisen pitämänä joko

Lisätiedot

NEPSY-TYÖRYHMÄ Klo 9-12 Tampereen virastotalo, rh 2, 5. krs Pirkanmaan LAPE

NEPSY-TYÖRYHMÄ Klo 9-12 Tampereen virastotalo, rh 2, 5. krs Pirkanmaan LAPE NEPSY-TYÖRYHMÄ 12.12.2017 Klo 9-12 Tampereen virastotalo, rh 2, 5. krs Pirkanmaan LAPE AAMUPÄIVÄN OHJELMA Esittäytymiskierros Edellisen kerran muistio Pari sanaa LAPEsta ja nepsy-työryhmästä Nepsy-palveluiden

Lisätiedot

Sote ja maku mielenterveyden ja psykologian alan näkökulma

Sote ja maku mielenterveyden ja psykologian alan näkökulma Sote ja maku mielenterveyden ja psykologian alan näkökulma Sosiaali- ja terveysvaliokunta 28.5.2018 Annarilla Ahtola Puheenjohtaja Suomen Psykologiliitto ry Kuka hoitaa päätä?? Psykologin osaaminen ja

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta UUDENMAAN LANUPE- RYHMÄ 10.1.2018 TYÖRUKKASEN 3.1.2018 TUOTOKSET/NUMMIKOSKI, CANTELL-FORSBLOM, HEISKALA, IIVONEN, REPOKARI, RANTA, HOLMSTRÖM,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hoito Juvalla

Lasten ja nuorten hoito Juvalla Lasten ja nuorten hoito Juvalla Juvan terveyskeskus Sairaalatie 3 51900 JUV Postiosoite: PL 33, 51901 JUV Puh: Vaihde (015) 7551 700 - terveyskeskuspsykologi 0400 718 896 - mtt:n sairaanhoitaja/psykoterapeutti

Lisätiedot

ERIKOISSAIRAANHOIDON YHTEISTYÖ PERUSTERVEUDENHUOLLON KANSSA

ERIKOISSAIRAANHOIDON YHTEISTYÖ PERUSTERVEUDENHUOLLON KANSSA ERIKOISSAIRAANHOIDON YHTEISTYÖ PERUSTERVEUDENHUOLLON KANSSA Lastenneurologin näkökulma Sanna-Leena Vanhanen 3.4.2017 YLEISTÄ ESH:n ja PTH yhteistyö Lastentaudit Turku: kaupungin lastenneurologinen yksikkö

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa. Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, Kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, THL

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa. Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, Kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, THL Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, Kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, THL Nykyisen tilanteen kestämättömyys Vähintään 65 000 nuorta vaarassa

Lisätiedot

Työryhmäkysymykset THL

Työryhmäkysymykset THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 1. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa

Lisätiedot

NUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T

NUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T NUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T HOITAMISEN PÄÄPERIAATTEET Hoitotyö Tiedot & taidot Dialogi Kohtaamiset Turvallisuus Arvot Eettisyys

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 69 27.08.2013. 69 Asianro 3577/06.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 69 27.08.2013. 69 Asianro 3577/06.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 69 Asianro 3577/06.00.00/2013 Valtuustoaloite Kuopion kaupungin perusterveydenhuoltoon 1-2 puheterapeutin toimen lisäämisestä Krista Rönkkö (ps) ja yhdeksän muuta

Lisätiedot

Satakunnan sairaanhoitopiiri 1(7)

Satakunnan sairaanhoitopiiri 1(7) Satakunnan sairaanhoitopiiri 1(7) LÄNSI 2013 - Länsi-Suom päihde- mielterveystyön kehittämishanke SELVITYS LÄNSI 2013 -HANKKEEN PILOTTIEN JÄRJESTÄMISTÄ KOULUTUKSISTA LIITTEEKSI SELVITYKSEEN HANKKEEN ETENEMISESTÄ,

Lisätiedot

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium Aidon kohtaamisen loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo, Saimaa Stadium Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan esille.

Lisätiedot

Lääketieteellisen asiantuntemuksen hyödyntäminen perhekeskuksessa ja opiskeluhuollossa

Lääketieteellisen asiantuntemuksen hyödyntäminen perhekeskuksessa ja opiskeluhuollossa Lääketieteellisen asiantuntemuksen hyödyntäminen perhekeskuksessa ja opiskeluhuollossa Mia Tapiola, LT, psykoterapeutti, Lastenpsykiatrian ylilääkäri LNP-erityistason palvelupäällikkö Kymsote Mihin jalkautuva

Lisätiedot

Kuntoutuksen monitoimijaisuuden vahvistaminen, case Pohjois- Karjala

Kuntoutuksen monitoimijaisuuden vahvistaminen, case Pohjois- Karjala Kuntoutuksen monitoimijaisuuden vahvistaminen, case Pohjois- Karjala Anu Niemi Yleislääketieteen erikoislääkäri Kuntoutuksen erityispätevyys Ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö Oma taustani LL 1989,

Lisätiedot

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 Työpaja: Eri-ikäisten johtaminen ja työkaarityökalu mitä uutta? Työpajan tavoitteet:

Lisätiedot

Tervetuloa! Kaisli Syrjänen, Nina Hotma

Tervetuloa! Kaisli Syrjänen, Nina Hotma Tervetuloa! Kaisli Syrjänen, Nina Hotma Perheet Keskiöön! on STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke 70 järjestön yhteisen hankkeen päätavoitteena on kiinnittää

Lisätiedot

Erityisopetuksen keinot lasten ja nuorten oppimisen ja hyvinvoinnin tukemisessa Oppimisverkosto Lapsen paras Yhdessä enemmän

Erityisopetuksen keinot lasten ja nuorten oppimisen ja hyvinvoinnin tukemisessa Oppimisverkosto Lapsen paras Yhdessä enemmän Erityisopetuksen keinot lasten ja nuorten oppimisen ja hyvinvoinnin tukemisessa 1.3. 2018 Oppimisverkosto Lapsen paras Yhdessä enemmän 1 Hankesuunnittelija Juulia Lahdensuo OPPIMISEN JA KEHITYKSEN PULMAT

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden muutostyö Inno-työryhmissä

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden muutostyö Inno-työryhmissä Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden muutostyö Inno-työryhmissä 2.9.2013 Ella-hankkeen loppuseminaari Tehtävät 1) Löytää välineitä lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen koordinaation kehittämiselle

Lisätiedot

Yhteisvoimin pakkoa vähentämään

Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja Helsinki 6.11.2014 kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi Pohjoismaiden ministerineuvoston suositukset 2011 Työryhmän loppuraportti asetti

Lisätiedot

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Äitiys- ja lastenneuvolan sekä kouluterveydenhuollon valtakunnallinen

Lisätiedot

Kalasataman terveysasemapalveluiden johtaminen

Kalasataman terveysasemapalveluiden johtaminen Kalasataman terveysasemapalveluiden johtaminen Kalasataman terveysasemapalvelut alayksikkö kuuluu Etelän terveysasemat -yksikköön. Etelän ja pohjoisen terveysasemien johtava ylilääkäri yhteistyössä ylihoitajan

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 20.10.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko 10.11.2017 1 Haastatteluiden yhteenveto / Hanko: Monitoimijaisuuden toteutuminen tällä hetkellä Olemassa olevat rakenteet ja käytänteet Hangossa

Lisätiedot

ASKELMERKKI. Ammatillinen tukihenkilötyö. www.askelmerkki.fi

ASKELMERKKI. Ammatillinen tukihenkilötyö. www.askelmerkki.fi ASKELMERKKI Ammatillinen tukihenkilötyö www.askelmerkki.fi Ongelmista tavoitteisiin Askelmerkin ammatillinen tukihenkilötyö on aina yksilöllistä ja tapauskohtaisen tarpeen mukaan rakennettua työtä. Tärkeää

Lisätiedot

Nykytila Tavoitetila Ihannetila Toimenpiteet Arviointi Mittari/Seurantatapa

Nykytila Tavoitetila Ihannetila Toimenpiteet Arviointi Mittari/Seurantatapa Uudenmaan LAPE / Ketterät kokeilut tuloskortti Ketterän kokeilun nimi: Pute-kioski matalan kynnyksen tapaamismahdollisuus puheterapeutin kanssa Päivämäärä: 19.4.2018 Tuloskortin on laatinut: Taina Olkinuora/

Lisätiedot

Kärkihanke Lape Kymenlaakso

Kärkihanke Lape Kymenlaakso Kärkihanke Lape Kymenlaakso 1 Kärkihanke Lape-Kymenlaakso Hankkeen omistaja: Kotkan kaupunki Hankekumppanit: Kymenlaakson kunnat, Carea Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalveluiden kuntayhtymä Yhteiseen

Lisätiedot

MSD - Kliininen lääketutkimus. IROResearch Lokakuu 2015

MSD - Kliininen lääketutkimus. IROResearch Lokakuu 2015 MSD - Kliininen lääketutkimus IROResearch Lokakuu 05 CORP-6897-000 /05 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lääkärien suhtautumista kliiniseen lääketutkimukseen. Tutkimuksen

Lisätiedot