Länsi-Suomen Puuverkon toiminnan painopisteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Länsi-Suomen Puuverkon toiminnan painopisteet 2012-2014"

Transkriptio

1 Länsi-Suomen Puuverkon toiminnan painopisteet Taustaksi Länsi-Suomen Puuverkko on valtakunnalliseen PuuSuomi -verkostoon kuuluva puutuoteja puurakentamisalan kehittäjien yhteistyöfoorumi. Puuverkko on aloittanut toimintansa vuonna 1997 ja on todennäköisesti Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut puutuotealan kehittäjäverkosto. Verkostoon kuuluvat tällä hetkellä Suomen metsäkeskuksen Etelä- ja Keski-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Lounais-Suomen alueyksiköt, Prizztech Oy, Metsäntutkimuslaitoksen Parkanon yksikkö, Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun Puu-Hubi hanke. Verkoston toimijat tekevät kukin itsenäisesti puutuotealaan liittyvää kehitystyötä toimialueensa ja taustavoimiensa lähtökohdista ja tavoitteista. Tämän perustoimintansa lisäksi verkoston osapuolet suunnittelevat ja tekevät yhteistyössä ylimaakunnallista ja valtakunnallista alan kehittämistoimintaa, vaihtavat kokemuksia ja oppivat toisiltaan hyväksi havaittuja käytäntöjä. Verkoston yhteistyössä toteuttamat toimenpiteet perustuvat pääasiassa kansallisesti päätettyjen Metsäalan strategisen ohjelman (MSO) ja Kansallisen metsäohjelman (KMO) tavoitteisiin. Verkoston toiminta tukee myös ministeri Häkämiehelle luovutetussa ns. kilpailukykyesityksessä esiin nostettuja puutuoteteollisuuden kansainvälistymisen, kasvun ja kilpailukyvyn edistämistavoitteita. Länsi-Suomen Puuverkon yhdessä tekemän toiminnan kohdistamiseksi ja jäntevöittämiseksi olemme laatineet verkostolle oman strategian ajanjaksolle syksystä 2012 vuoden 2014 loppuun. Valitut strategiset painopisteet ja niihin liittyvät toimenpiteet eivät kata verkoston kaikkea toimintaa. Tiettyjen painopistealueiden valitsemisen tarkoituksena on ollut sopia siitä, mihin yhteistä työpanosta ja resursseja erityisesti kohdennetaan. Tämä strategia on laadittu verkoston toimijoiden kokouksessa Seinäjoen Rytmikorjaamolla Seinäjoella Länsi-Suomen puuverkon toimijat

2 Länsi-Suomen puuverkon toiminnan linjaukset vuosille LÄNSI-SUOMEN PUUVERKON VISIO Länsi-Suomen Puuverkko on alan toimijoiden tuntema yhteistyöfoorumi, joka suunnittelee ja toteuttaa toimenpiteitä puunkäytön lisäämiseksi ja kehittämiseksi. VERKOSTON TAVOITTEET JA PÄÄMÄÄRÄT Verkoston toiminta tehdään tunnetuksi yrityksille, rahoittajille ja muille alan toimijoille 2. Verkosto laatii yhteisiä toimialan kehittämisesityksiä 3. Verkosto edistää puurakentamisen imagoa ja osaamista 4. Yritykset verkottuvat ja yritystenvälinen yhteistyö lisääntyy yli maakuntarajojen Länsi-Suomessa 5. Puutuotealan yritykset ja yritysverkostot kansainvälistyvät Verkoston vahvuudet VERKOSTON SISÄINEN ANALYYSI Henkilökemiat toimivat verkoston jäsenten välillä Taustatoimijat ja -yhtiöt ovat uskottavia maakunnallisia toimijoita Toimijoilla kokemusta ja näkemystä hankkeiden mahdollisuuksista ja yrityselämästä Pisin verkosto puualalla, katkeamaton historia ensimmäisestä PuuSuomiohjelmasta lähtien Laaja verkosto, tuo uskottavuutta ja uusia mahdollisuuksia Kevyt organisaatio Joustava ja nopea organisaatio Tehokkuus (kartoitukset, infot, Road Show.t) Hankeosaaminen Hankkeet maakunnallisia, hankesuunnitelmat tehty maakuntien ehdoilla

3 Heikkoudet Konkretian puute (hankerahoituksen rajoitteet) Hankkeiden resurssien käyttö verkoston toiminnassa, joutuu selittämään rahoittajille Hankkeet maakunnallisia, rajoittaa mm. kulkemista Resurssien niukkuus Palkanmaksajan ja LS -puuverkon tavoitteet voivat olla erilaisia Henkilöiden vaihtuvuus Haavoittuva organisaatio, läsnäolo riippuvainen maakuntien rahoituspäätöksistä Edustamme kaikki samaa osaamista, näemme maailman samojen silmälasien kautta Mahdollisuudet Paljon potentiaalia toteuttaa yhteisiä hankkeita Yritysverkostojen hyödyntäminen, tiedon ja sopivien kumppanien löytäminen verkoston kautta Toimijaverkostot, yleensä verkostojen hyödyntäminen Monipuoliset toimijat, vipuvoimaa jäsenten erilaisista verkostoista Kansainvälistymisessä (yritysrajapinta) onnistuminen Uhat Jatkuvuus, hankkeiden rahoitukset vaikuttavat jäsenten vaihtuvuuteen Rahoituksen epäjatkuvuus Taantuma, kaikki ylimääräinen supistuu VERKOSTON ULKOISEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN ANALYYSI Poliittiset tekijät (+/-) + puurakentamisen ohjelmat, EU ohjelmat, hallitusohjelmat + puulle etsitään uutta käyttöä + yritystuet - aluepolitiikka on yritysten haalimista, nollasummapeliä - kuntapolitiikka, sijoitukset kehittämishankkeisiin vai johonkin muuhun Taloudelliset tekijät (+/-) + puuta on enemmän kuin käytetään + hankerahoitusta on tällä hetkellä - euro-kriisi - kuntatalous

4 - taantuma uhkaa - yritysten heikko tilanne, viime lama vielä painaa - toimialan yritysten katteet ovat pienet, yrityksille ei kerry varoja joita voitaisiin käyttää kehittämiseen - hankerahoituksen niukkuus uhkaa seuraavalla ohjelmakaudella - toimialan palkanmaksukyky Sosiaaliset / kulttuuriset (+/-) + omakotitaloasumisen arvostus, puunkäyttö pientaloissa - osaamista poistuu kentältä, yrityksistä - yritysten uudet työntekijät usein ammatinvaihtajia ja aikuisia - puutuotealan imago työpaikkana on heikko - alan koulutuksen imago on huono - puutuoteala tuo Suomeen halpatyövoimakulttuurin, palkat minimissä Tekniset (+/-) + Runko PES iso mahdollisuus + Puuinfon rakennekirjasto ja infosivut - jos yritykset eivät ota käyttöön Runko PES- järjestelmää - teknologian taso puutuotealalla on sama ympäri maailmaa, kilpailuetu saatava muualta Ekologiset (+/-) + puu on uusiutuva kotimainen raaka-aine + hiilinielu + puun kierrätettävyys + puu on paras ratkaisu asetettujen ilmastotavoitteiden saavuttamiseen Lainsäädäntö ja määräykset (+/-) + EU-direktiivit + lainsäädäntö ohjaa ekologisesti kestävien ratkaisujen hakemiseen + muutokset palomääräyksiin lisänneet puukerrostalorakentamista - uudet palomääräykset voivat vähentää puun käyttöä julkisivuissa tietyissä julkisissa kohteissa - hankerahoituksen mutkistuminen vaikeuttaa projektipäällikköjen toimintaa - kohtuuttomuuksiin menevät vaatimukset, hankebyrokratia menee nippelitasolle

5 STRATEGISET LINJAUKSET VERKOSTON TOIMINNALLE Yhteisten esitysten tekeminen toimialan kehittämiseksi Panostamme siihen, että saamme toimialan kehittämisteemat maakuntien eri strategioihin ja ohjelmiin 2. Puurakentamisen imagon ja osaamisen tason nostaminen Vaikutamme rakennuttaja-asiakkaiden (julkiset ja yksityiset, kiinteistöyhtiöt ym.) hankintaosaamiseen 3. Puutuotealan yritysten ja yritysverkostojen kansainvälistäminen Vaikutamme siihen, että puutuotealan yritykset tietävät mitä ulkomaiset asiakkaat haluavat STRATEGIAN LÄHIAJAN TOIMEENPANO Panostamme siihen, että saamme toimialan kehittämisteemat maakuntien eri strategioihin ja ohjelmiin, toimenpiteet: 1. Varmistamme, että MSO:ssa on tuotu selkeästi esiin PuuSuomi toiminta ja sen rooli ohjelman toteutuksessa 2. Päätämme yhteiset teemat, jotka viedään ohjelmiin siten, että ne sieltä tunnistuvat 3. Kukin alue vie yhteisen näkemyksen tiedoksi alueensa ohjelmatyöpalavereissa/ ohjelmiin 4. Seuranta: Ohjelmatyön valmistumisen jälkeen todetaan miten teemat ohjelmissa näkyvät ja tehdään tarvittaessa ns. korjaavia toimenpiteitä Vaikutamme rakennuttaja-asiakkaiden (julkiset ja yksityiset, kiinteistöyhtiöt ym.) hankintaosaamiseen, toimenpiteet: 1. Verkoston yhteisen koulutusmateriaalin suunnittelu, kokoaminen ja käyttö + kokemusten vaihto 2. Järjestämme tilaisuuksia rakennuttaja-asiakkaille, jossa kerrotaan hankintaosaamisesta (ym. yht. materiaali) 3. Avataan L-S verkostolle yhteinen koulutusmateriaalisalkku Puuinfon sivuille elokuun loppuun mennessä.

6 Vaikutamme siihen, että puutuotealan yritykset tietävät mitä ulkomaiset asiakkaat haluavat, toimenpiteet: 1. Luodaan kontaktit maakunnallisiin Leader-ryhmiin ja ELARD toimintaan. Hankitaan ruohonjuuritason eurooppalaista infoa ja kv-kontakteja Leadertoiminnan kautta a. Selvitetään LEADER / ELARD yhteistyön hyödyntämismahdollisuudet (pienet ja mikroyritykset) b. Kerätään yhteinen porukka / porukkoja L-S alueen yrittäjistä, jotka ovat kiinnostuneita viennistä 2. Järjestetään yrityksille tutustumismatkoja ja tapaamisia paikanpäälle kohdemaahan. Rajataan lähtijöiden määrä, ei alueellista rajausta. 3. Suunnitellaan ja organisoidaan yhteisiä vienti-infotilaisuuksia ja koulutuksia. Suunnitellaan ja kootaan yhteinen tiedotus- /koulutusmateriaali Puuinfon sivuille L-S puuverkon materiaalisalkkuun 4. Aktivoidaan yrityksiä / yritysryhmiä, jotka voivat ottaa vientihaasteen vastaan 5. Toteutetaan verkoston yhteinen kv-matka 2013 aikana

Metsäalan strateginen ohjelma MSO

Metsäalan strateginen ohjelma MSO Metsäalan strateginen ohjelma MSO Metsäalan strategisen ohjelman tavoitteet: MSO:n tavoitteena on: ennakoida ja seurata metsäalan rakennemuutosta, koordinoida metsäteollisuuden ja metsäsektorin toimintaedellytystyöryhmän

Lisätiedot

Haemme 31.12.2014 saakka kestävää jatkoaikaa ja 60 089 euron lisärahoitusta Palvelevat puuyritykset -hankkeen toteuttamiselle.

Haemme 31.12.2014 saakka kestävää jatkoaikaa ja 60 089 euron lisärahoitusta Palvelevat puuyritykset -hankkeen toteuttamiselle. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Tapio Sivula PL 156 60101 SEINÄJOKI Muutoshakemus Palvelevat puuyritykset -hanke Hankenumero 9915, päätösnumero 24486, Dnro 1875/3560-2010 Haemme 31.12.2014 saakka kestävää

Lisätiedot

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisstrategia 2014-2020 Sivu 1 9.6.2014 Toiminta-alue 43 930 asukasta 5 554 km 2 Sivu 2 9.6.2014 MMM, Mavi Kunnat kuntaraha 20% ELY-keskus yhteistyö Leader-ryhmä -tj.

Lisätiedot

Metsäalan strateginen ohjelma (MSO) 2011 2015 Päättäjien metsäakatemia 14.9.2011

Metsäalan strateginen ohjelma (MSO) 2011 2015 Päättäjien metsäakatemia 14.9.2011 Metsäalan strateginen ohjelma (MSO) 2011 2015 Päättäjien metsäakatemia 14.9.2011 Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma MSO hallitusohjelmassa Toteuttaa

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Puurakentamisen edistämishankkeet

Puurakentamisen edistämishankkeet Puurakentamisen edistämishankkeet Timo Nyyssölä, puurakentamisen koordinaattori, Suomen metsäkeskus HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N VUOSIKOKOUS Ähtäri 5.-6.4.2018 Metsäkeskus ja puurakentaminen Metsäkeskuksen

Lisätiedot

Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma 29.11.

Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma 29.11. Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö 1. Valtionhallinnon ohjelmat ja strategiat 2. MSO:n

Lisätiedot

Metsäalan rakennemuutos ja toimintaedellytykset. 28.4.2009 Joensuu. Metsäalan strateginen ohjelma MSO Juha Ojala

Metsäalan rakennemuutos ja toimintaedellytykset. 28.4.2009 Joensuu. Metsäalan strateginen ohjelma MSO Juha Ojala Metsäalan rakennemuutos ja toimintaedellytykset 28.4.2009 Joensuu Metsäalan strateginen ohjelma MSO Juha Ojala Metsäsektori Suomessa + Klusteri työllistää suoraan ja välillisesti n. 200 000 työntekijää

Lisätiedot

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö

Lisätiedot

Kansallisen metsäohjelman linjaukset. Joensuu Marja Kokkonen

Kansallisen metsäohjelman linjaukset. Joensuu Marja Kokkonen Kansallisen metsäohjelman linjaukset Joensuu 28.4.2009 Marja Kokkonen 1 MIKSI KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015? Toimintaympäristön muutos: Tuotannon ja talouden globalisaatio Venäjän puutullit ja markkinat

Lisätiedot

Metsäalan strateginen ohjelma. Verkostohanke - puun käytön ja puurakentamisen edistäminen

Metsäalan strateginen ohjelma. Verkostohanke - puun käytön ja puurakentamisen edistäminen Metsäalan strateginen ohjelma Verkostohanke - puun käytön ja puurakentamisen edistäminen Hanketoimijoiden tapaaminen 21.1.2010 Jukka Vilppola, 040 341 5857 jukka.vilppola@jao.fi Länsi-uomen puuverkon valmistelusta

Lisätiedot

Teollisen puurakentamisen uusi liiketoimintaympäristö. Haastattelututkimus syksyllä 2011

Teollisen puurakentamisen uusi liiketoimintaympäristö. Haastattelututkimus syksyllä 2011 Teollisen puurakentamisen uusi liiketoimintaympäristö Haastattelututkimus syksyllä 2011 Teollisen puurakentamisen uusi liiketoimintaympäristö Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa mm.: Miten rakennusalan

Lisätiedot

Työpaja Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa

Työpaja Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa Työpaja Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa Technopolis Tampere 20.11.2012 Työpajan tuotokset sivuilla 4-9 Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa Miten yritys parhaiten rakentaa ja kehittää: Markkinaketteryyttä

Lisätiedot

Uuden alueellisen metsäohjelman painopisteet

Uuden alueellisen metsäohjelman painopisteet Innovaatioseminaari Kokkola 15.11.2011 Uuden alueellisen metsäohjelman painopisteet Jorma Vierula Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus 1 Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueellinen metsäohjelma 2012-2015 2 Linjaukset

Lisätiedot

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6. Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat

Lisätiedot

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan?

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Lappajärvi 19.11. 2014 Laura Liuska / VYYHTI-hanke Välittäjäorganisaatio: mikä ja miksi? Vesienhoidossa vapaaehtoisen paikallisen kunnostustoiminnan

Lisätiedot

Puurakentamisen edistämishankkeet

Puurakentamisen edistämishankkeet Puurakentamisen edistämishankkeet Timo Nyyssölä, puurakentamisen koordinaattori Suomen metsäkeskus Paikallisten biopohjaisten rakennusmateriaalien hyödyntäminen PaiBiRa hankeen aloitusseminaari 25.5.2018

Lisätiedot

Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Mitä Leader tarkoittaa? Leader on toimintatapa, jonka ydin on paikallinen ja asukkaiden

Lisätiedot

Valoisamman tulevaisuuden tekijät

Valoisamman tulevaisuuden tekijät Valoisamman tulevaisuuden tekijät Luonnon-, ympäristö- metsätieteilijöiden liitto Loimu on edunvalvonta-, vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka toimii luonnon-, ympäristö- ja metsätieteellisen korkeakoulututkinnon

Lisätiedot

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot

Metsäalan strateginen ohjelma Verkostohanke Hanketoimijoiden tapaaminen TEM:ssä 21.1.2010. PuuSuomi-ohjelmien perintö verkostohankkeelle

Metsäalan strateginen ohjelma Verkostohanke Hanketoimijoiden tapaaminen TEM:ssä 21.1.2010. PuuSuomi-ohjelmien perintö verkostohankkeelle Metsäalan strateginen ohjelma Verkostohanke Hanketoimijoiden tapaaminen TEM:ssä 21.1.2010 PuuSuomi-ohjelmien perintö verkostohankkeelle Voimavarojen suuntaaminen avainosaamisalueille PuuSuomi-laatuohjelma

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO

EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO Ammattikorkeakoulut perustivat konsortion 14.11.2007. Konsortio

Lisätiedot

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa Pori 2.9.2015 Anne Jortikka Visio Työelämästrategia Suomen työelämä Euroopan paras vuoteen 2020 Työelämän laadun ja tuottavuuden samanaikainen kehittäminen

Lisätiedot

Yhteinen tulevaisuus maaseudulla -hanke

Yhteinen tulevaisuus maaseudulla -hanke Yhteinen tulevaisuus maaseudulla -hanke 1.1.2012-31.12.2014 Rahoittajina Keski-Suomen ja Pirkanmaan ELY -keskukset Hankkeen taustaa: Toimintarahan riittävyyteen piti reagoida ajoissa, ennen kuin rahat

Lisätiedot

ISAT-painoalojen ulkoinen arviointi

ISAT-painoalojen ulkoinen arviointi ISAT-painoalojen ulkoinen arviointi ARVIOINNIN TAUSTA ARVIOINNIN TAUSTA ISAT-painoalojen ulkoinen arviointi perustui ISATin toimintasuunnitelmaan 2010-2013 ja Innovatiivinen aluekehitystyö -toimintaan

Lisätiedot

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Maaseutuverkosto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimijat Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelman toimijat Sivu

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU Sopimuksen tausta Päijät-Hämeen seudullisen kehittämisyhtiörakenteen muuttuminen 1.1.2013 aiheuttaa muutoksia myös Seudullisten yrityspalvelujen

Lisätiedot

TRIO-ohjelman keskeiset tulokset. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö

TRIO-ohjelman keskeiset tulokset. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelman keskeiset tulokset Ohjelman päätösseminaari Helsinki 2.12.2009 Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelma 2004 2009 TRIO on ollut Suomen suurin toimialakohtainen kehitysohjelma teknologiateollisuuden

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/lehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Yritysten

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiskatsaus. Leader ajankohtaispäivät , Oulu Laura Jänis

Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiskatsaus. Leader ajankohtaispäivät , Oulu Laura Jänis Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiskatsaus Leader ajankohtaispäivät 4.-5.4.2017, Oulu Sisältö Maaseutuohjelman tilanne Suomessa Ajankohtaista Leaderissä EU:ssa Hanke- ja yritystukiasetusten muutokset

Lisätiedot

28.10.2013 Ari Hiltunen

28.10.2013 Ari Hiltunen 28.10.2013 Ari Hiltunen Kaupunginhallituksen kokous 28.10.2013 Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Mitattavuus ja vaikuttavuus Välittömät vaikutukset eli mitä tehdään ja välilliset tulokset muiden toimijoiden

Lisätiedot

Teollisen puurakentamisen uusi liiketoimintaympäristö. Haastattelututkimus syksyllä 2011

Teollisen puurakentamisen uusi liiketoimintaympäristö. Haastattelututkimus syksyllä 2011 Teollisen puurakentamisen uusi liiketoimintaympäristö Haastattelututkimus syksyllä 2011 Teollisen puurakentamisen uusi liiketoimintaympäristö Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa mm.: Miten rakennusalan

Lisätiedot

Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet

Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet Järjestöjohdon sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämisfoorumi 30.1.2009 Lahti www.jarvi-hanke.fi Sisältö ja toteutus 30.1. Klo 8.30

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi

Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi 1 HYRIA KOULUTUS 4.9.2014 Hyrian tarjoamat koulutukset & palvelut Yrittäjän ammattitutkinto

Lisätiedot

Päijänne Brändiksi Kooste Päijät-Hämeen alueellisen työpajan tuloksista Lahti

Päijänne Brändiksi Kooste Päijät-Hämeen alueellisen työpajan tuloksista Lahti Päijänne Brändiksi Kooste Päijät-Hämeen alueellisen työpajan tuloksista Lahti 16.11.2018 www.aitomaaseutu.fi/hankkeet/paijannebrandiksi Syyskauden työpajasarjaa 3.10. Päijänne-seminaari Korpilahti Painopisteiden

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MATKAILUN

KANTA-HÄMEEN MATKAILUN KANTA-HÄMEEN MATKAILUN STRATEGINEN JATKOSELVITYS VAIHE III CreaMentors Oy 2008 Strategian laadintaprosessi Toimijahaastattelut -matkailutoimijat -kehittäjät -päättäjät -rahoittajat Visio 2015 Toimenpideohjelma

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012 TEM ja työelämän laatu Antti Närhinen Antti Närhinen 30.3.2012 1 Esitykseni TEM ja työelämän laatu eli TYLA kavereiden kesken Mitä tarkoittamme? Miten palvelemme? Hallitusohjelma

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016

ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 Uusimaa Kimmo Kivinen ja Janica Wuolle Tapahtumatalo Bank, Helsinki Capful Oy ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 OSA 2 Haastatteluiden huomiot 5 Haastatteluiden keskeiset löydökset

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen

Lisätiedot

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen INTERREG IVC Alueiden välinen yhteistyö Suomessa Tuomas Turpeinen Mikä on INTERREG IVC? Lissabonin ja Göteborgin strategioissa määriteltyjä tavoitteita korostava yhteistyöohjelma Tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia

Lisätiedot

Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen

Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen puheenjohtajana yksikön, päällikkö Mika Saarinen, CIMO alustajana ja havainnoijana, opetusneuvos Hanna Autere, OPH Hyvät käytännöt ja toimintamallit (1) Kansainvälistyminen

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden edunvalvonta. Matti Mikkola

Puutuoteteollisuuden edunvalvonta. Matti Mikkola Puutuoteteollisuuden edunvalvonta Matti Mikkola Neljä numeroa Puutuoteteollisuudesta Tuotannon bruttoarvo 6,5 Mrd Työllisyys 30 000 Viennin arvo 2,5 Mrd Puun käyttö 26 Mm 3 Kolme yhtälöä Biotaloudesta

Lisätiedot

Puu-Hubi toimintamalli. Ari Hynynen

Puu-Hubi toimintamalli. Ari Hynynen Puu-Hubi toimintamalli Ari Hynynen 09.06.2015 Puurakentamisen innovaatioympäristö puurakentamisen ekosysteemi kunnat SeAMK kaupungit metsäkeskus 2 1 yliopistot maakuntaliitto yksilöt ELY-keskus verkostoituminen

Lisätiedot

EAKR arviointisuunnitelma Marikki Järvinen Työ- ja elinkeinoministeriö

EAKR arviointisuunnitelma Marikki Järvinen Työ- ja elinkeinoministeriö EAKR arviointisuunnitelma 2007-2013 Marikki Järvinen Työ- ja elinkeinoministeriö 1. Sisältö Valmisteluprosessi Arviointityöryhmä asetettu elokuussa 2008 Valmistellut suunnitelman sekä toimintaohjelman

Lisätiedot

1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2

1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 1.1 31.12.2016 Sisällysluettelo 1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2 1.1 Yhdistyksen oma toiminta... 2 1.2. LEADER hanketoiminta... 3 1.3. LEADER hallinto ja viestintä... 3 1.4.

Lisätiedot

Yritysverkoston strateginen kehittäminen ja kehittämisen välineet. Verka- menetelmäpaketti Katri Valkokari VTT

Yritysverkoston strateginen kehittäminen ja kehittämisen välineet. Verka- menetelmäpaketti Katri Valkokari VTT Yritysverkoston strateginen kehittäminen ja kehittämisen välineet Verka- menetelmäpaketti Katri Valkokari VTT Sisältö Verkostojen elinkaarimalli Verka- mentelmäkehitysprojektin aineisto strategisen kehittämisen

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Pohjois-Suomen kv-hankepäivä Oulu 7.2.2017 Sivu 1 6.2.2017 Mikä on kansainvälinen

Lisätiedot

Kestävästi kasvava, älykkäästi uudistuva

Kestävästi kasvava, älykkäästi uudistuva Kestävästi kasvava, älykkäästi uudistuva Joensuun seudun kestävä ja älykkäästi uudistuva kasvu edellyttää, että kaikki käytettävissä olevat voimavarat suunnataan entistäkin määrätietoisemmin kaikkein lupaavimmille

Lisätiedot

Savon Yrittäjät: Strategia 2015-2020. Strategiaryhmän esitys 22.4.2015

Savon Yrittäjät: Strategia 2015-2020. Strategiaryhmän esitys 22.4.2015 Savon Yrittäjät: Strategia 2015-2020 Strategiaryhmän esitys 22.4.2015 1 Savon Yrittäjien johtamisjärjestelmä Strategia 1/2015 Laatujärjestelmä ERILLIS- STRATEGIAT Päästrategiaa täydentävät. Esimerkiksi

Lisätiedot

Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020

Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020 Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020 - Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily 5.2.2014, Turku Risto Lampinen maa- ja metsätalousministeriö 1 Keskeisiä tulevia muutoksia Hallinnon strategiat

Lisätiedot

Ideoita ja näkemyksiä uuden ohjelman valmisteluun. Johdattelevia kysymyksiä nyt ja myöhemmin verkossa vastattaviksi https://www.surveypal.com/.

Ideoita ja näkemyksiä uuden ohjelman valmisteluun. Johdattelevia kysymyksiä nyt ja myöhemmin verkossa vastattaviksi https://www.surveypal.com/. Ideoita ja näkemyksiä uuden ohjelman valmisteluun Johdattelevia kysymyksiä nyt ja myöhemmin verkossa vastattaviksi https://www.surveypal.com/. KYSYMYKSET / OTSIKOT POHDINNALLE Mitä nykyisestä klusteriohjelmasta

Lisätiedot

Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä. Tapio Pouta

Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä. Tapio Pouta Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä Tapio Pouta 11.11.2009 Sisältö Metsähallituksen ja sen yksiköiden roolit Tulevaisuuden visio Metsähallituksen T&K toiminta Tutkimustiedon käytäntöön

Lisätiedot

Näemmekö tulevaisuuden maitotilan tärkeimmät prinsiipit

Näemmekö tulevaisuuden maitotilan tärkeimmät prinsiipit Näemmekö tulevaisuuden maitotilan tärkeimmät prinsiipit (peruste, periaate, sääntö.) Kenttäpäällikkö Petri Uusitalo Länsi-Maito Miten voin nähdä tilani tulevaisuuteen Pitää pystyä ulottamaan näkemys 20-30

Lisätiedot

Strateginen maakuntaohjelma VALMISTELU

Strateginen maakuntaohjelma VALMISTELU Strateginen maakuntaohjelma 2014+ VALMISTELU Hämeen liitto valvoo kuntien etua ja toimii niin, että ihmiset haluavat ja voivat asua ja tehdä työtä Hämeessä. Hämeen jäsenkunnat ryhmittyvät Forssan, Hämeenlinnan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Itä-Suomen Innovatiiviset toimet ohjelma 2006-2008

Itä-Suomen Innovatiiviset toimet ohjelma 2006-2008 Huomiota ohjelman toteutuksesta ja haasteita hyvinvointisektorin kehittämistoiminnalle jatkossa 8.1.2009 Maarit Siitonen Ohjelman tekninen toteutus: - Toiminta-alueena neljä maakuntaa: Etelä-Savo, Pohjois-Savo,

Lisätiedot

Kainuun luonnontuotealan nykytila ja tulevaisuus: kartoituksen tulokset. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry

Kainuun luonnontuotealan nykytila ja tulevaisuus: kartoituksen tulokset. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Kainuun luonnontuotealan nykytila ja tulevaisuus: kartoituksen tulokset FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Luonnontuotealan yhteistyöverkostot Kainuussa -esiselvityshanke 2016 Sisältö Lähtökohdat ja tausta

Lisätiedot

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9. Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.2017 Johdanto Valtuustokausittain laadittu Joensuun (kaupunki)seudun

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta Keski-Suomeen 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/eulehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014

Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014 KÄRKIHANKE: STRATEGIA Selvät asiat: 1. Kärkihankkeita (siis myös tätä) ohjaa PATINE 2. Käytännössä työtä ohjaa työvaliokunta (PATINE mandaatilla ja ohjauksessa) 3. Hankkeen tavoite: uudistetun KPTS:n toimeenpano

Lisätiedot

YRITYSRAHOITUSKATSAUS

YRITYSRAHOITUSKATSAUS YRITYSRAHOITUSKATSAUS Maakuntavaltuuston seminaari 4.5.2018 Eija Pihlaja ELY-KESKUS Avustuksia pk-yritysten kehittämiseen Laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi (9/2014), asetus 716/2014

Lisätiedot

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen 3 000 Perustettujen yritysten lkm suurilla kaupunkiseuduilla 2006-2012

Lisätiedot

SUOMEN METSÄKESKUS. Strategia

SUOMEN METSÄKESKUS. Strategia SUOMEN METSÄKESKUS Strategia Arvoa ja kasvua metsästä Metsät muodostavat vahvan perustan Suomen kansantaloudelle ja suomalaisten hyvinvoinnille. Metsät voivat tarjota vielä nykyistä enemmän työtä ja toimeentuloa,

Lisätiedot

Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia

Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia Kestävän kehityksen kuntatilaisuus 8.4.2014 Loppi Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsäalan asiantuntijatalo, jonka tehtävänä on: edistää

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006

ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006 ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006 PROF. MARKKU VIRTANEN HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULU PIENYRITYSKESKUS 5.10.2005 Markku Virtanen LT-OSAAMISEN VERKOSTON MAKROHANKKEEN KUVAUS Makrohankkeen

Lisätiedot

Työtä ja hyvinvointia Hämeen metsistä - metsästrategiaseminaari. 7.9.2010 Hämeenlinna

Työtä ja hyvinvointia Hämeen metsistä - metsästrategiaseminaari. 7.9.2010 Hämeenlinna Työtä ja hyvinvointia Hämeen metsistä - metsästrategiaseminaari 7.9.2010 Hämeenlinna Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriö 1 Metsäala muutoksen keskellä + Metsätalous ja metsä- ja puutuoteteollisuus

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

MAL-verkoston koulutus 12.-13.10. Ryhmätyöt

MAL-verkoston koulutus 12.-13.10. Ryhmätyöt MAL-verkoston koulutus 12.-13.10. Ryhmätyöt Työpajatyöskentely MAL-suunnittelun ulottuvuuksien kriittinen arviointi MAL strategisena tavoitteenasetteluna Mikä on MAL-suunnittelun asema osana strategisen

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

PUUINFON JÄSENKYSELYN TULOKSET JA STRATEGIA VUOSILLE

PUUINFON JÄSENKYSELYN TULOKSET JA STRATEGIA VUOSILLE Puumarkkinapäivä 24.11.2016, Mikko Viljakainen PUUINFON JÄSENKYSELYN TULOKSET JA STRATEGIA VUOSILLE 2017-2019 28.11.2016 Mikko Viljakainen Taustaa Puuinfo kartoitti viime kesän kyselyillä puu- ja rakennusalan

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukonsernin (LUC) kansainvälisen hanketoiminnan projektitoimimalli (PTM) Rovaniemi 17.1.2012, Kristiina Jokelainen

Lapin korkeakoulukonsernin (LUC) kansainvälisen hanketoiminnan projektitoimimalli (PTM) Rovaniemi 17.1.2012, Kristiina Jokelainen Lapin korkeakoulukonsernin (LUC) kansainvälisen hanketoiminnan projektitoimimalli (PTM) Rovaniemi 17.1.2012, Kristiina Jokelainen Toimintamallille asetetut tavoitteet Visio Kansainvälisen hanketoiminnan

Lisätiedot

Arktinen alue mahdollisuus ja haaste Kari Aalto

Arktinen alue mahdollisuus ja haaste Kari Aalto Arktinen alue mahdollisuus ja haaste 26.9.2012 Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU toimisto 2013- Johtaja Kari Aalto Erityisasiantuntijat Janika Luukinen Sointu Räisänen 4 korkeakouluharjoittelijaa/vuosi

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Market Expander & QUUM analyysi

Market Expander & QUUM analyysi Market Expander & QUUM analyysi KANSAINVÄLISTYMISEN KEHITYSTASOT Integroitua kansainvälistä liiketoimintaa Resurssien sitoutuminen, tuotteen sopeuttaminen, kulut, KV liiketoiminnan osaaminen Systemaattista

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

Kainuun metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa

Kainuun metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa Kainuun metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa 8.1.2018 Tuomo Mikkonen elinkeinopäällikkö, Kainuu AMO toimenpiteiden päivitys Tehtävä AMOjen toimenpiteiden tarkastaminen

Lisätiedot

Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia

Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia Cursor Oy Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia Hyväksytty seutuvaltuustossa 18.6.2019 Tiivistelmä Tämä on Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia. Strategialla

Lisätiedot

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tammikuu 2014 Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tervetuloa

Lisätiedot

Kuntien 9. ilmastokonferenssi Energiatehokkuuden rahoitus Päivi Laitila, Motiva Oy

Kuntien 9. ilmastokonferenssi Energiatehokkuuden rahoitus Päivi Laitila, Motiva Oy Kuntien 9. ilmastokonferenssi 16.5.2018 Energiatehokkuuden rahoitus Päivi Laitila, Motiva Oy 16/05/2018 Päivi Laitila - Energiatehokkuuden rahoitus 2018 2 ENERGIA- TEHOKKUUS MATERIAALI- TEHOKKUUS SEURANTA

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

Leader-ryhmän pj:n työ ministeriön näkökulmasta. Leader-puheenjohtajien tapaaminen Laura Jänis, MMM

Leader-ryhmän pj:n työ ministeriön näkökulmasta. Leader-puheenjohtajien tapaaminen Laura Jänis, MMM Leader-ryhmän pj:n työ ministeriön näkökulmasta Leader-puheenjohtajien tapaaminen 3.9.2016 Laura Jänis, MMM Leader-työn tavoitteet ja periaatteet Leader-työn tavoitteet Oman alueen kehittäminen Paikallisen

Lisätiedot

Venäjän ja Suomen pohjoisalueiden kehittäminen yhteishankkeiden avulla: kilpailusta kohti yhteistyötä. Fjodor Grabar, Vanhempi konsultti

Venäjän ja Suomen pohjoisalueiden kehittäminen yhteishankkeiden avulla: kilpailusta kohti yhteistyötä. Fjodor Grabar, Vanhempi konsultti Venäjän ja Suomen pohjoisalueiden kehittäminen yhteishankkeiden avulla: kilpailusta kohti yhteistyötä Fjodor Grabar, Vanhempi konsultti Helsinki, 14.11.2012 Esimerkit menestyksellisistä hankkeista 1892

Lisätiedot

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015 Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

AVAIMET YRITTÄJYYTEEN -Sparrausta ja tukea yritystoiminnan alkuun ja muutostilanteisiin

AVAIMET YRITTÄJYYTEEN -Sparrausta ja tukea yritystoiminnan alkuun ja muutostilanteisiin UUSIA YRITTÄJIÄ, YRITYSTEN KEHITTÄMISTÄ JA TÄHÄN LISÄOTSIKKO, Kuva: maaseutuverkosto; Contum O ja Jyrki Vesa -Sparrausta ja tukea yritystoiminnan alkuun ja muutostilanteisiin Hankkeen hallinnoija: ProAgria

Lisätiedot

Etelä-Savon maaseudun kehittämissuunnitelman ennakkoarviointi

Etelä-Savon maaseudun kehittämissuunnitelman ennakkoarviointi Etelä-Savon maaseudun kehittämissuunnitelman 2014-2020 ennakkoarviointi Arvioinnin tausta ja tehtävä Arvioinnin tavoitteena oli selvittää kehittämissuunnitelman vastaavuus alueen maaseutustrategiaan kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Toiminnanjohtaja Riitta Rissanen, Arene ry 17.8.2016 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 26.8.2016 Ajankohtaista Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Arvoverkkojen kehittämisen rahoitus

Arvoverkkojen kehittämisen rahoitus TEKES 25.6.2013 Jukka Laakso Arvoverkkohankkeiden erityispiirteet Arvoverkkohankkeiden tavoitteena on laaja kansainvälinen liiketoiminta tai merkittävä kansallinen järjestelmätason muutos. Yleisenä tavoitteena

Lisätiedot

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Tietoyhteiskuntaneuvosto Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Eero Silvennoinen Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys jaoston puheenjohtaja Teknologiajohtaja, Tekes Tavoitteena

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia 2016 2020 Hallitus hyväksynyt 1.2.2016 Tutkimus-kehittämistoiminnan strategia kertoo 1) Toiminta-ajatuksemme (Miksi olemme olemassa?) 2) Arvomme (Mikä meille

Lisätiedot