PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
|
|
- Hannele Tikkanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Seinäjoki Ympäristölupayksikkö - Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr LSU-2008-Y-274 (113) ASIA HAKIJA Eläinsuojien toimintaa koskeva ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta. Mty Broiler Haapoja Jyräntie Kurikka ELÄINSUOJIEN SIJAINTI JA TOIMINTA Tilalla on nykyisin kaksi broilerkasvattamohallia, joissa on tilat yhteensä broilerille. Toimintaa on tarkoitus laajentaa rakentamalla uusi broilerkasvattamohalli, jossa on tilat broilerille. Laajennuksen jälkeen tilalla on tilat yhteensä broilerille. Vanhat ja rakennettava broilerkasvattamohalli sijaitsevat Kurikan kaupungin Kurikan kylässä tilalla Hautaharju RN:o 3:741. ASIAN VIREILLETULO Hakemus on tullut vireille Länsi-Suomen ympäristökeskukseen Hakemusta on täydennetty broilerkasvattamoiden alueella tehdyllä maaperätutkimuksella. Lisäksi hakija on antanut puhelimitse tietoja pohjaveden suojelua varten tehtävistä suojauksista. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Toiminta on ympäristölupavelvollinen ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentin ja ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n kohdan 11 a mukaan, koska kyseessä on eläinsuoja, joka on tarkoitettu vähintään broilerille. Hakemuksen mukainen eläinsuoja on IPPC-laitos, koska IPPC-direktiivin mukaisia eläinsuojia ovat siipikarjan kasvatuslaitokset, joissa on enemmän kuin siipikarjapaikkaa. Alueellinen ympäristökeskus on toimivaltainen lupaviranomainen käsittelemään eläinsuojan ympäristölupahakemuksen ympäristönsuojeluasetuksen 6 :n kohdan 10 a) mukaan, koska kyseessä on eläinsuoja, joka on tarkoitettu vähintään broilerille. Koulukatu 19 PL 262, Vaasa / Skolhusgatan 19 PB 262, Vasa Puh. / Tfn Torikatu 40 PL 77, Kokkola / Torggatan 40 PB 77, Karleby Puh. / Tfn Torikatu 16 PL 156, Seinäjoki / Torikatu 16 PB 156, Seinäjoki Puh. / Tfn kirjaamo.lsu@ymparisto.fi
2 2 TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE Länsi-Suomen vesioikeus on myöntänyt Pekka ja Marja Haapojalle luvan broilerin kasvattamon pitämiseen ja toiminnan laajentamiseen broileriin Lehtisen ja Autiokorven pohjavedenottamoiden suoja-alueella Hautaharjun tilalla RN:o 3:668 Kurikan kaupungin Kurikan kylässä. Vesiylioikeus on muuttanut vesioikeuden päätöstä vedenottamoiden suoja-alueella tapahtuvan lannan varastoinnin ja pesuvesien käsittelyn osalta. Tilalla on voimassa oleva Länsi-Suomen ympäristökeskuksen myöntämä ympäristölupa broilerin pitämiselle. Toiminta sijaitsee haja-asutusalueella eikä alueella ole voimassa olevaa asema- tai yleiskaavaa. Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavassa tila sijaitsee alueella, joka on merkitty pohjavesialueeksi. Aluetta koskevat toimenpiteet on suunniteltava niin, että pohjaveden laatu ei huononnu eikä alueen antoisuus pienene. Tila sijaitsee lisäksi matkailun vetovoima-alueella. Alueen suunnittelussa tuetaan kuntien, seutukuntien ja ylimaakunnallisten virkistysalueiden ja matkailualueiden muodostamia verkostoja ja niiden kehittämistä kokonaisuuksina. Kehittämistoimien tulee liittyä maakunnan matkailuelinkeinojen maankäytöllisten edellytysten tukemiseen sekä virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyyden turvaamiseen. SIJAINTIPAIKKA JA YMPÄRISTÖ Rakennettava broilerhalli sijaitsee Kurikan kaupungin Kurikan kylässä noin 2,5 kilometriä Kurikan kaupungin keskustasta länteen. Broilerkasvattamoiden ympäristö on maatalousvaltaista aluetta. Paloluomaan on broilerhalleista matkaa noin 90 metriä. Tila sijaitsee Kuusistonloukon 1-luokan pohjavesialueella ja Autiokorven ja Lehtisen pohjavedenottamoiden kaukosuoja-alueella. Lehtisen vedenottamo sijaitsee broilerhalleista noin 400 metriä pohjoiseen. Pohjaveden pääasiallinen virtaussuunta alueella on luoteesta kaakkoon. Lähin naapurin asuinkiinteistö sijaitsee noin 240 metrin etäisyydellä rakennettavasta broilerhallista etelä-kaakkoon. Lähin naapuri harjoittaa lypsykarjataloutta. Seuraavaksi lähimmät naapurien asuinkiinteistöt sijaitsevat rakennettavasta broilerhallista noin 255 metrin etäisyydellä luoteessa ja 290 metrin etäisyydellä idässä. Lähimmät naapurien asuinkiinteistöt sijaitsevat käytössä olevista broilerhalleista noin 150 metrin etäisyydellä etelässä ja 355 metrin etäisyydellä luoteessa. Yhteensä 500 metrin säteellä broilerhalleista sijaitsee noin 9 naapurien asuinkiinteistöä. Tilalla on suoritettu maaperän kairaus, jolla selvitettiin maaperän maalajien kerrospaksuuksia. Maaperän laatua selvitettiin 7 kairauspisteessä, jotka sijaitsevat rakennettavan broilerhallin hakemuksen mukaisen paikan ympäristössä, vanhojen broilerhallien pohjoispuolella ja tilan viljankuivaamon lähistöllä. Kairausten mukaan haitta-aineiden kulkeutuminen pohjaveteen on erittäin hidasta suunnitellun broilerkasvattamohallin rakennuspaikan lähistöllä sekä vanhojen broilerhallien pohjoispuolella, koska huonosti vettä läpäisevän maakerroksen paksuus on vähintään 3,1 metriä. Viljankuivaamon lähistöllä maaperä on vettä hyvin läpäisevää.
3 3 ELÄINSUOJAN TOIMINTA Eläintilat ja tuotanto Toiminnanharjoittajalla on tällä hetkellä kaksi broilerin kasvattamoa. Toiminnan laajentaminen toteutetaan rakentamalla uusi broilerin kasvattamo vanhojen kasvattamoiden luoteispuolelle. Rakennettavaan eläinsuojaan tulee pinta-alaltaan m²:n kokoinen eläinhalli. Eläinsuojan yhteydessä on lisäksi valvomo, varasto, pannuhuone ja öljysäiliötila. Poistoilmahormit tulevat uuden kasvattamon katolle. Kasvattamot lämmitetään hakkeella. Varalämmitysjärjestelmänä on öljylämmitys. Vanhoissa broilerkasvattamoissa eläinhallien yhteispinta-ala on m². Laajennuksen jälkeen tullaan tilalla tuottamaan kg broilerinlihaa vuodessa. Broilerit kasvatetaan eläimen erissä keskimäärin kuusi ja puoli erää vuodessa. Erän vaihdon yhteydessä kasvatushalli tyhjennetään, pestään ja desinfioidaan uutta erää varten. Käyttövesi eläinsuojan toimintaan otetaan kaupungin vesijohtoverkosta. Lannan ja jätevesien varastointi ja käsittely Broilerkasvattamon lannankäsittely tapahtuu kuivikelannalla. Kasvattamohalleissa on yhteensä m 2 kuivikepohjaa. Kuivikkeena käytetään turvetta tai kutteria ja kuivikekerroksen paksuus on noin 3 cm. Kuivikepohjat tyhjennetään 6-7 kertaa vuodessa kompostointialustalle. Lantala sijaitsee tilalla Suikkanen RN:o 19:5 noin yhden kilometrin etäisyydellä broilerhaleista. Kompostialustan pohjan ala on tällä hetkellä noin 375 m 2 ja tilavuus noin 900 m³. Alustassa on kolmella sivulla reunat, joiden korkeus on noin 1,4 m. Laajennuksen yhteydessä kompostialustan pohjaa ja seiniä jatketaan 8 metriä niin, että alustan pohjan alaksi tulee noin 575 m 2 ja alustan tilavuudeksi noin m³. Broilerkasvattamohallissa käytetään paineistettua hyörypesua. Broilerkasvattamon pesuvedet ja eläinsuojan wc-vedet johdetaan vanhoissa kasvattamoissa kahteen tilavuudeltaan 35 m³:n kokoiseen katettuun umpisäiliöön. Uudessa kasvattamossa pesuvedet johdetaan rakennettavaan tilavuudeltaan 30 m³:n kokoiseen katettuun umpisäiliöön. Uuteen kasvattamorakennukseen ei tule sosiaalitiloja. Alueelle suunnitellaan rakennettavaksi kunnallista viemäröintiä, jolloin broilerhallien pesuvedet ohjattaisiin viemäriin. Lanta käytetään pellolla lannoitteena. Hakijalla on lannan levitykseen käytettävissä 260,54 ha peltoa, josta omaa on 40 ha, vuokrapeltoa 16 ha ja lannanlevitykseen tarkoitettua sopimuspeltoa on 204,54 ha. Vesiylioikeus on päätöksessään kieltänyt lannan varastoinnin ja broilerkasvattamon pesuvesien levittämisen vedenottamoiden suoja-alueilla. Lähisuojavyöhykkeellä myös broilerlannan levittäminen on kielletty. 20 hehtaaria pelloista sijaitsee lähisuojavyöhykkeellä. Näille pelloille ei levitetä lantaa tai pesuvesiä. Lannasta 60 % levitetään viikoilla ja 40 % viikoilla Muut varastot Tilan viljankuivaamon yhteydessä on kaksi polttoainesäiliötä, joiden tilavuudet ovat ja litraa. Polttoainesäiliöille on tarkoitus rakentaa katos ja suoja-allas. Kasvatushallien lämmitykseen ennen hakelämmityksen aloittamista käytettävä ja nykyisin varalämpönä toimiva öljy varastoidaan lukituissa sisätiloissa olevissa polttoainesäiliöissä (yhteensä litraa). Tilalla säilytetään muita öljytuotteita lisäksi 200 litraa konehallissa.
4 4 YMPÄRISTÖKUORMITUS JA SEN RAJOITTAMINEN Syntyvät jätteet ja niiden käsittely Tilalla syntyviä jätteitä ovat mm. ongelmajätteet kuten jäteöljyt (n. 200 l/a) ja muut ongelmajätteet (n. 20 kg/a), sekajäte (n. 3 t/a) ja kuolleet eläimet (n. 5 t/a). Ongelmajätteet toimitetaan Kurikan jäteasemalle. Sekajäte keräillään Lakeuden Etapin toimesta. Kuolleet eläimet pakastetaan tilalla ja ne toimitetaan raatokeräilyn kautta Findest Protein Oy:lle Kaustisille. Toiminnasta aiheutuva liikenne Rehuauto käy tilalla noin 35 kertaa vuodessa. Teuraskuljetuksia on broilerhallien tyhjäyksen yhteydessä 6-7 kertaa vuodessa. Yhdellä tyhjäyskerralla kuljetuksia tulee 9 kuormaa. Tyhjäysten yhteydessä ajetaan myös lanta kompostialustalle. Lannanlevityksen yhteydessä aiheutuu lannanlevitysliikennettä. Arvio parhaan käyttökelpoisen tekniikan soveltamisesta Rakennettavan broilerhallin poistoilmahormit sijaitsevat katolla. Korvausilma otetaan seinissä olevista korvausilmaluukuista. Lannanlevitys suoritetaan ympäristötukiehtojen mukaan. ARVIO TOIMINTAAN LIITTYVISTÄ RISKEISTÄ; ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISEMI- SEKSI SUUNNITELLUISTA TOIMISTA SEKÄ TOIMISTA HÄIRIÖTILANTEISSA Tilalla on maatalousyrityksen pelastussuunnitelma. Broilerhalleissa on automaattinen varavoima sähkökatkosten varalle. Broilerhallien pesussa ei käytetä pesuaineita, koska pesu suoritetaan höyrypesuna. Konehallin viemäröidyssä osassa olevat jäteöljysäiliö ja öljykanisterit siirretään konehallin toiseen osaan, jossa ei ole viemäröintiä. TOIMINNAN VAIKUTUSTEN TARKKAILU Länsi-Suomen vesioikeus on antamallaan päätöksellä määrännyt asentamaan pohjavesiputken pohjaveden laadun tarkkailemiseksi broilerkasvattamon pohjoispuolelle, Lehtisen vedenottamon lähisuojavyöhykkeen rajalle. Pohjavesinäytteitä broilerhallien lähialueella ei ole tämän päätöksen mukaisesti otettu ja veden laatua on tarkkailtu pohjaveden ottamolla. Ottamolta otetuissa näytteissä ei ole havaittu muutoksia kasvattamoiden edellisten laajennusten jälkeen. Lupahakemuksen käsittelyn aikana tilalle on asennettu pohjaveden tarkkailuputket kuivaamon pohjoispuolelle ja vanhojen broilerhallien pohjoispuolelle. Pohjavesiputkista on otettu vesinäyteet Pohjavedessä ei ole havaittu broilerkasvattamotoiminnan aiheuttamia muutoksia. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen pohjavesiryhmä on kommentoinut näytteenottopaikkoja ja saatuja vesianalyysejä. LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY Lupahakemuksesta tiedottaminen Ympäristölupahakemuksen vireilläolosta on kuulutettu Kurikan kaupungin ja Länsi-Suomen ympäristökeskuksen Seinäjoen toimipaikan virallisilla ilmoitustauluilla välisenä aikana. Hakemusasiakirjat ovat olleet nähtävillä kuulutusajan Kurikan kaupungin ympäristötoimessa. Hakemuksen vireilläolosta on tiedotettu lisäksi Kurikka-lehdessä. Hakemuksesta on pyydetty lausunnot Kurikan kaupunginhallitukselta ja ympäristönsuojeluviranomaiselta. Hakemuksen vireilläolosta on lähetetty tieto eläinsuojan lähinaapureille. Lisäksi lupahakemuk-
5 5 sesta on keskusteltu lupakäsittelyn eri vaiheissa Länsi-Suomen ympäristökeskuksen pohjavesiryhmän kanssa. Lausunnot Kurikan ympäristölautakunta toteaa lausunnossaan, että broilerkasvattamot sijaitsevat Kuusistonloukon pohjavesialueella ( ), Autiokorven ja Lehtisen pohjavedenottamoiden yhteisellä kaukosuojavyöhykkeellä. sekä Lehtisen vedenottamon lähisuojavyöhykkeen rajalla. Tärkeällä pohjavesialueella ja vedenottamon suojavyöhykkeellä sijaitsevan broilerien kasvatustoiminnan merkittävä laajennus ei ole suositeltavaa pohjavesien suojelun kannalta. Mikäli toimintaa ei kuitenkaan voida sijoittaa muualle ja hakemuksen mukaiselle laajennukselle myönnetään ympäristölupa, tulee ympäristölupamääräyksissä huomioida myös paikalliset ympäristönsuojelumääräykset. Pohjavesialueella säilytettävät polttoaine-, öljy- ja muut kemikaalisäiliöt on Kurikan kaupungin ympäristönsuojelumääräysten mukaan sijoitettava maan päälle tiiviisiin suoja-altaisiin tai säiliöiden on oltava vuodonilmaisujärjestelmällä varustettuja kaksoisvaippasäiliöitä. Suojaaltaan tilavuuden tulee olla vähintään yhtä suuri kuin siihen sijoitetun säiliön tilavuus. Säiliöt on varustettava ylitäytönestimin. Lannan ja pesuvesien käsittelyssä on sen lisäksi mitä Länsi-Suomen vesioikeuden päätöksillä on määrätty, huomioitava Kurikan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset, joiden mukaan pohjavesialueille ei saa levittää eläinsuojan pesuvesiä ja pohjaveden muodostumisalueille ei saa levittää kuivalantaa. Ympäristönsuojelumääräysten mukaisesti myös talousvesikaivojen ympärille tulee jättää 100 metrin vyöhyke, jolle lantaa ei levitetä. Tila sijaitsee avoimella peltoaukealla. Lähimmän naapurin asuinrakennus sijaitsee nykyisistä halleista etelään noin 150 metrin etäisyydellä ja uudesta hallista noin 240 metrin etäisyydellä. Kyseisessä naapurissa on lypsykarjataloutta. Seuraavat asutut naapurit ovat luoteessa noin 260 metrin ja lännessä noin 290 metrin päässä uudesta kasvattamohallista. Luoteis-lännessä noin 290 metrin päässä uudesta hallista on tyhjillään oleva asuinrakennus. Seuraaviin naapureihin on matkaa yli 300 metriä sekä vanhoista että uudesta hallista. Vallitsevat tuulet alueella ovat lännen ja luoteen suuntaisia. Toiminnasta aiheutuvaa naapuruussuhdelain 17 :n tarkoittamaa kohtuutonta rasitusta (melu, pöly, haju) tulee pyrkiä ehkäisemään kiinnittämällä huomiota mm. mahdollisten eläinten yölastauksen ajankohtiin, vallitsevien sekä paikallisten tuulten vaikutukseen lannankäsittelyssä ja uuden kasvattamon ilmanpoistossa. Muutoin ympäristölautakunta toteaa, että asianmukaisesti hoidettuna ja toteutettuna eläinsuojista ei ennalta arvioiden aiheudu sellaista ympäristö- tai terveyshaittaa tai kohtuutonta rasitusta naapureille, joka estäisi ympäristöluvan myöntämisen. Kurikan kaupunginhallituksen lausunto on yhteneväinen Kurikan ympäristölautakunnan lausunnon kanssa. Muistutukset ja mielipiteet Muistuttajat A ja B toteavat muistutuksessaan, että tilan eläinmäärää on kasvatettu vähitellen ja nyt esitetään laajennushanketta niin, että eläinmääräksi tulisi Voiko vähitellen laajentamalla saada luvan näin merkittävälle määrälle eläimiä hankalaankin sijoituspaikkaan?
6 6 Ilman laajennustakin tilan toiminnasta esiintyy haittoja. Suurimmat haitat ovat hajuhaittoja ja meluhaittoja. Yöaikaiset eläinten lastaukset ja kuljetukset häiritsevät ja aiheuttavat kohtuutonta rasitusta. Hajuhaittoja esiintyy ajoittain voimakkaasti ja eläinmäärän lisääntyessä haitat oletettavasti lisääntyvät. Ympäristönsuojelulain mukaan naapureille ei saa aiheutua kohtuutonta rasitusta alueelle sijoitettavasta eläinsuojasta. Naapuruussuhdelain tarkoittamia ei-toivottavia vaikutuksia ovat tyypillisesti mm. melun ja hajun kulkeutuminen naapurustoon. Rasitus ei saa olla kohtuutonta naapuria kohtaan. Kohtuuttomuutta arvioitaessa on otettava huomioon paikalliset olosuhteet, rasituksen muu tavanomaisuus, rasituksen voimakkuus ja kesto, rasituksen syntymisen ajankohta ja muut vastaavat seikat. Ymmärrämme toki, että asumme maaseudulla ja että maaseudulla on maaseudun hajut, mutta koemme, että näin ison yksikön sijoittuminen tälle paikalle ei ole mahdollista. Ympäristöministeriön ohje (YM4/401/2002) vähimmäisetäisyyksistä häiriintyviin kohteisiin puoltaa näkemystämme. Ohjeen mukaan tämän tyyppisen uuden eläinsuojan (eläinyksikkömäärä 1800) etäisyys lähimpään asuinrakennukseen tulee olla vähintään noin 415 metriä vaativissa olosuhteissa. Koska kyseessä on broilerhalli, tulee harkinnassa soveltaa vaativien olosuhteiden etäisyyksiä. Ohjetta sovelletaan myös laajennuksiin soveltuvin osin. Esitettyjen suunnitelmien mukaan etäisyys broilerkasvattamosta asuinrakennukseemme tulisi olemaan vain 240 metriä. Meillä itsellämmekin on kotieläintaloutta emmekä halua hankaloittaa kyseisen ammatin harjoittamista tai tämäntyyppisten hankkeiden etenemistä. Tämän hankeen osalta ongelmana on vain sijoittuminen todella lähelle asuinrakennustamme. Voisiko hankkeella harkita vaihtoehtoista sijoituspaikkaa. Hakijan kuuleminen ja vastine Hakijaa on kuultu annettujen lausuntojen ja muistutuksen johdosta Hakijat ovat ympäristökeskukseen saapuneessa vastineessaan todenneet, että tilallamme kasvatetaan 6-7 erää broilereita vuodessa, joten lastauksia on kertatäyttöisyydestä johtuen saman verran vuodessa. Lastausaikataulun määrää Atria, joten se ei ole tuottajan päätettävissä. Sijoituspaikka-asiassa vaikuttavina asioina ovat olleet erityisesti Lehtisen lähteen vedenottamon suoja-aluemääräykset. Nykyinen paikka on perusteltu sen vuoksi, että jo olemassa olevilla kasvattamoilla on vesi- ja sähköliittymä, varavoimakone, kotimaisella energialla toimiva lämpökeskus ja hälytysjärjestelmä. Näiden hyödykkeiden olemassa olo rakennuspaikalla alentaa uuden kasvattamon hankintakustannuksia Eläinyksikkömäärä uudessa kasvattamossa tulisi olemaan noin 450, ei 1 800, kuten muistutuksessa sanotaan. Broilerinkasvatuksen hajuhaitoista puhuttaessa, haitat eivät nimenomaan ole pysyviä. Kasvattamot ovat yleensä tyhjänä n. 3 viikkoa kasvatuserien välillä. Tänä aikana hallit pestään ja varustellaan uutta erää varten. Kasvatuksen aikana voimakkaampaa hajua syntyy vasta neljännellä ja viidennellä viikolla, elikkä n. 10 viikkoa vuodesta. Tämän 10 viikon aikana tuulen suunta on yleensä etelän ja lännen välistä, niin kuin Suomessa yleensäkin. Uuden kasvattamon ilmastointi on tarkoitus rakentaa eri tavoin kuin vanhoissa kasvattamoissa. Korvausilma tulisi seinäluukuista sisään, ja ilman poisto pitkien hormien päästä katolta. Hankkeeseen ollaan saamassa TE- keskukselta investointiavustusta ja korkotukilainaa. Rakentamisessa ja broilerinkasvatuksessa olemme noudattaneet olemassa olevan ympäristöluvan ehtoja, erityisen tarkasti, lukuun ottamatta pohjaveden näyteputkiasiaa, ilmeisen väärinymmärryksen vuoksi. Toivoisimme sitä kaikilta muiltakin suoja-alueella toimivilta.
7 7 YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Ympäristökeskus on tutkinut asiasta annetut lausunnot ja muistutuksen sekä luvan myöntämisen edellytykset. Ratkaisussaan ympäristökeskus on muutoinkin ottanut huomioon mitä yleisen ja yksityisen edun turvaamiseksi säädetään. Länsi-Suomen ympäristökeskus myöntää Mty Broiler Haapojalle ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisen ympäristöluvan broilerien kasvatustoiminnan laajentamiselle Kurikan kaupungin Kurikan kylään tilalle Hautaharju RN:o 3:741 seuraavin lupamääräyksin. Vastaus yksilöityihin vaatimuksiin Kurikan ympäristölautakunnan lausunto Ratkaisussa on otettu huomioon ympäristönsuojelun viranhaltijan lausunnossa esitetyt asiat ja annettu määräykset polttonesteiden varastoinnista, lannan levityksestä ja hajuhaittojen vähentämisestä. A:n ja B:n muistutus Eläinsuojien vähittäinen laajeneminen on hyvin tavallista ja vanhojen eläinsuojien laajennuksissa ei käytetä samoja etäisyysvaatimuksia kuin uusien eläinsuojien kohdalla. Vaikka kyseessä on uusi broilerhalli, voidaan sitä verrata laajennukseen, koska uusi eläinhalli on toiminnallinen kokonaisuus vanhojen hallien kanssa ja halleilla on esimerkiksi yhteinen lämpölaitos sekä sähkö- ja vesiliittymä. Hajuhaittojen vähentämiseksi ympäristöluvassa on annettu määräykset poistoilmahormien sijoittamisesta katolle, eläinten valkuaisruokinnan optimoinnista, eläinsuojan sisätilojen ja ympäristön pitämisestä siistinä ja kasvatushallien lämpötilan pitämisestä mahdollisimman alhaisena. Pääasiallisen kuivikkeena tilalla tulee käyttää turvetta. LUPAMÄÄRÄYKSET 1. Eläinsuojien eläinmäärä Broilerkasvattamorakennuksissa voidaan pitää kasvatuserää kohden yhteensä enintään broileria. 2. Eläinsuojien ja lantaloiden rakenteet sekä pesu- ja jätevesien varastointi Broilerhallien kuivikemateriaalina tulee käyttää turvetta. Uuden broilerkasvattamon pohjarakenteet, kompostilaatan laajennus sekä muut lannan tai jätevesien käsittelyyn tarkoitetut rakenteet tulee rakentaa vesitiiviistä materiaalista (esim. betoni, lujuusluokka K30-2) maa- ja metsätalousministeriön rakentamismääräysten ja ohjeiden mukaisesti. Uuden kompostointilaatan laajennusosan pohja tulee tehdä betonista tai asfalttibetonista. Muodostuva kuivalanta tulee varastoida vesitiivistä materiaalia olevalla kompostointilaatalla niin, että lantaa tai lantavesiä ei pääse ympäristöön. Kompostointilaatan pohjaa ja kolmella sivulla olevaa 1,4 metrin korkuista reunaa tulee jatkaa vähintään 8 metriä. Laattaa tulee muotoilla siten, että kertyvät nesteet pysyvät laatalla ja valumat ympäristöön voidaan estää. Tarvittaessa nesteet tulee imeyttää turpeeseen. Lannan varastointitilavuutta tarvitaan 12 kuukauden varastointiin broilerille laskennallisesti vähintään m 3, eli kompostointilaatan pinta-alan tulee olla vähintään 562,5 m 2. Kompostointilaatalla varastoitavan kuivikelannan kuivaainepitoisuus tulee olla vähintään 40 %.
8 8 Broilerkasvattamoiden jätevedet tulee varastoida vesitiivistä materiaalia olevissa umpisäiliöissä. Käytettäessä broilerhallien pesussa höyrypesua tulee pesu- ja desinfiointivedet sekä sosiaalitilojen WC- ja muut jätevedet johtaa umpisäiliöihin, joiden yhteistilavuus on vähintään 73 m 3. Säiliöiden tulee olla katettu kiinteällä katteella esim. puu-, pelti- tai betonikannella. Lannan ja jätevesien säilytystilat tulee tyhjentää perusteellisesti kerran vuodessa ja samalla tulee tarkistaa niiden kunto mahdollisten vaurioiden havaitsemiseksi. Uuden jätevesisäiliön ja kompostointilaatan laajennusosan tulee olla käyttökunnossa ennen uuden kasvattamohallin käyttöönottoa. 3. Lannan ja jätevesien levitys Lannan kuormaus ja kuljetus tulee hoitaa tarkoitukseen suunniteltua tiivistä kalustoa käyttäen siten, ettei lantaa joudu ympäristöön ja kuljetusreiteille tai ettei siitä aiheudu kohtuutonta haittaa tai rasitusta naapureille. Lanta ja jätevedet tulee hyödyntää ensisijaisesti lannoitteena pellolla. Lantaa voidaan lisäksi toimittaa käsiteltäväksi ympäristöluvan omaavaan laitokseen, jos ennen lannan luovutusta esitetään valvontaviranomaiselle lannan luovutussopimus. Tilalla on oltava jatkuvasti vähintään 166,67 ha peltoalaa käytettävissä lannan levitykseen. Lannan levitys tulee hoitaa siten, että naapureille ja levitysalojen läheisyydessä asuville asukkaille ei aiheudu kohtuutonta hajuhaittaa. Lannan levitysmäärissä tulee ottaa huomioon maaperän viljavuus, lannan typpi- ja fosforipitoisuus sekä viljeltävän kasvin ravinnetarve. Lannan peltolevityksessä tulee noudattaa maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamista koskevan valtioneuvoston asetuksen (931/2000) määräyksiä. Lanta tulee levittää siten, ettei sen sisältämiä ravinteita joudu vesistöön tai ojaan. Lannan levitys on kielletty lumipeitteiseen, routaantuneeseen tai veden kyllästämään maahan. Lannan levitys on kielletty välisenä aikana. Lantaa voidaan kuitenkin levittää syksyllä enintään saakka ja aloittaa keväällä aikaisintaan 1.4. jos maa on sula ja kuiva, jolloin huuhtoutumista vesistöön ei tapahdu eikä pohjamaan tiivistymisvaaraa ole. Lantaa ei saa levittää nurmikasvuston pintaan jälkeen. Lantaa ei saa levittää tulvauhan ja pintavirtailun alaisille alueille. Lannan käyttö toistuvasti kevättulvien alle jäävillä peltoalueilla on kielletty perustettavaa kasvustoa lukuun ottamatta välisenä aikana. Lannan käyttö on kielletty viisi metriä lähempänä vesistöä. Seuraavan viiden metrin leveydellä lannan pintalevitys on kiellettyä, jos pellon keskimääräinen kaltevuus ylittää kaksi prosenttia. Lannan pintalevitys on kielletty pellolla, jonka keskimääräinen kaltevuus ylittää 10 prosenttia. Talousvesikaivojen ympärille tulee jättää 100 m leveä lannalla käsittelemätön vyöhyke. Pohjavesialueilla sijaitseville peltolohkoille ei saa levittää pesu- tai jätevesiä, ellei toiminnanharjoittaja maaperätutkimusten tai vastaavien luotettavien selvitysten perusteella osoita, että siitä ei aiheudu pohjavesien pilaantumisen vaaraa. Varsinaisen pohjavesialueen muodostumisalueen ja pohjavesialueen ulkorajan väliselle vyöhykkeelle voidaan levittää kuivalantaa, kun levitys tapahtuu keväällä ja lanta mullataan välittömästi levityksen jälkeen. Eläinsuojien pesuvesien ja sosiaalitilojen pesuvesien kuljetuksessa, käytössä ja levityksessä tulee noudattaa myös mitä edellä on lannan kuljetuksesta, käytöstä ja levityksestä määrätty. Lanta tulee mullata mahdollisimman pian, viimeistään vuorokauden kuluessa, levityksen jälkeen. Levitysajankohta tulee pyrkiä valitsemaan siten, että naapureille aiheutuva haitta olisi mahdollisimman vähäinen.
9 9 Toiminnanharjoittajan tulee varmistaa, että lannan vastaanottajat ovat tietoisia siitä, mitä lannan levityksestä on maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamista koskevassa asetuksessa (931/2000) määrätty. 4. Hajuhaittojen vähentäminen Rakennettavan broilerkasvattamohallin poistoilmahormit tulee sijoittaa hakemuksen mukaisesti katolle. Eläinten valkuaisruokinta tulee pyrkiä optimoimaan niin, että lantaan joutuvien typpiyhdisteiden määrä voidaan pitää mahdollisimman vähäisenä. Eläinsuojien sisätilat tulee pitää siistinä ja sisäilman lämpötila mahdollisimman alhaisella tasolla. Eläinsuojien ja lantaloiden ympäristö ja kulkutiet tulee pitää hyvässä ja siistissä kunnossa. 5. Jätehuolto ja polttonesteiden varastointi Toiminnassa syntyvien jätteiden ja käytettävien kemikaalien varastointi on järjestettävä siten, ettei varastoinnista aiheudu epäsiisteyttä, haju- tai terveyshaittaa eikä maaperän tai pohjaveden pilaantumisvaaraa tai muuta haittaa ympäristölle. Ongelmajätteet kuten jäteöljyt, öljynsuodattimet, akut, loisteputket, vanhentuneet torjuntaaineet ja käyttökelvottomat kemikaalit on toimitettava sellaiseen ongelmajätteiden vastaanottopaikkaan, jolla on lupa ottaa vastaan kyseisiä jätteitä. Hyötyjätteet, kuten paperi-, pahvi-, metalli- ja lasijätteet, tulee kerätä erilleen ja toimittaa ensisijaisesti hyötykäyttöön. Hyötykäyttöön kelpaamattomat tavanomaiset jätteet tulee toimittaa hyväksyttävään keräyspaikkaan kunnan jätehuoltomääräysten mukaisesti. Polttonestesäiliöt tulee varustaa ylitäytön estävällä järjestelmällä ja laponestolaitteella tai muilla vastaavilla laitteilla. Säiliöiden laitteet tulee lukita tankkausten väliaikoina ja säiliöt tulee pitää hyvässä kunnossa. Polttonestesäiliöiden on oltava vuodonilmaisujärjestelmällä varustettuja kaksoisvaippasäiliöitä tai ulkona sijaitsevat maanpäälliset polttonestesäiliöt sijoitettava suojaaltaaseen siten, että mahdolliset vuodot eivät pääse maaperään. Suoja-altaan tilavuuden tulee olla vähintään yhtä suuri kuin siihen sijoitetun säiliön tilavuus. Sadeveden pääsy suojaaltaaseen tulee estää katoksella. Varastointipaikan läheisyyteen tulee varata riittävä määrä imeytysturvetta tai vastaavaa materiaalia mahdollisten öljyvuotojen imeyttämistä varten. Säiliöt tulee tarkastaa säännöllisesti ja mahdollisista vuodoista tulee ilmoittaa välittömästi palo- ja pelastusviranomaisille. 6. Kuolleet eläimet Kuolleet eläimet tulee toimittaa vastaanottajalle, jolla on voimassaoleva ympäristölupa kyseisten eläinjätteiden käsittelemiseen. Kuolleiden eläinten varastointia tulee välttää ja lyhytaikainenkin varastointi tulee järjestää siten, että se ei aiheuta terveyshaittaa, hajuhaittaa tai epäsiisteyttä. Kuolleiden eläinten lyhytaikaistakin varastointia varten tulee tilalla olla erillinen kylmäkontti tai muu vastaava kylmävarastotila. 7. Toiminnan tarkkailu ja raportointi Toiminnanharjoittajan tulee pitää kirjaa broilerkasvattamon toiminnasta. Kirjanpitoon tulee merkitä eläinsuojassa pidettävien eläinten määrä, toiminnassa vuosittain muodostuva lannan määrä, kuolleiden eläinten määrä ja niiden toimituspaikka, tiedot lannan levitysaloista, tiedot mahdollisista uusista tai muuttuneista peltojen vuokrasopimuksista tai lannan vastaanottosopimuksista sekä tiedot eläinsuojan toiminnassa tapahtuneista mahdollisista häiriötilanteista tai muista poikkeuksellisista tilanteista ja niiden korjaustoimenpiteistä. Yhteenvetoraportti kirjan-
10 10 pidon tiedoista (vuosiraportti) tulee toimittaa vuosittain seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä ympäristökeskukselle. Toiminnanharjoittajan on järjestettävä veden laadun tarkkailu ympäristökeskuksen määräämiin paikkoihin asennetuista pohjavesiputkista. Ennen näytteenottoa pohjavesiputki on huuhdeltava riittävän hyvin. Pohjavesinäytteenottoon sertifioidun tai hyvän pohjavesinäytteenottokokemuksen omaavan näytteenottajan tulee ottaa näytteet vuosittain kesäkuussa. Näytteistä on analysoitava erikseen vähintään lämpötila, happi (mg/l ja kyll. %), ph, sähkönjohtavuus, nitraatti, ammonium, lämpökestoiset kolimuotoiset bakteerit ja Escherichia coli. Lisäksi pohjavedestä tulee 5 vuoden välein määrittää öljypitoisuus. Näytteenoton yhteydessä on havainnoitava pohjaveden taso kaivosta. Seuraavat näytteet pitää ottaa kesäkuussa Näytteiden analysointi on teetettävä julkisen valvonnan alaisuudessa toimivalla laboratoriolla. Vesinäytteiden analyysitulokset on toimitettava Länsi-Suomen ympäristökeskukselle vuosittain sähköisesti. Määritystulosten lisäksi tulee tarkkailuraportista ilmetä näytteenottopäivämäärä, näytteenottaja, näytteenottotapa, määrityksen tehnyt laboratorio, käytetyt menetelmät sekä niiden mittausepävarmuudet ja akkreditointi. Lannasta on tehtävä lanta-analyysit kokonaistypen, liukoisen typen sekä liukoisen fosforin osalta enintään viiden vuoden välein. Analyysitulokset tulee liittää eläinsuojan toiminnasta pidettävään kirjanpitoon. Lannan sekä pesu- ja jätevesien säilytystiloja ja säilytystilojen katteiden kuntoa tulee tarkkailla säännöllisesti. Mikäli niiden rakenteissa tai toimivuudessa havaitaan vaurioita, jotka voivat johtaa päästöjen syntymiseen, on vauriot ja toimivuusongelmat korjattava mahdollisimman pian. 8. Käyttöönottotarkastus Toiminnanharjoittajan tulee ilmoittaa uuden broilerkasvattamon ja siihen liittyvän pesuvesisäiliön sekä laajennetun kompostointilaatan käyttöönottoajankohta viimeistään kuukautta ennen käyttöönottoa Länsi-Suomen ympäristökeskukselle. 9. Muut määräykset ja toiminnan muutokset Toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi selvillä toimialansa parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymisestä ja varauduttava sen käyttöönottoon. Eläinsuojan toiminnassa tapahtuvista olennaisista eläinmääriin, tuotantoon tai ympäristön pilaantumisriskiin liittyvistä muutoksista, toiminnan lopettamisesta tai toiminnanharjoittajan vaihtumisesta tulee hyvissä ajoin ennen toimenpiteisiin ryhtymistä ilmoittaa Länsi-Suomen ympäristökeskukselle. RATKAISUN PERUSTELUT Lupaharkinta ja ratkaisun perustelut Länsi-Suomen ympäristökeskus myöntää ympäristöluvan, koska hakemuksen mukaisen eläinsuojan toiminta voidaan järjestää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimusten mukaisesti kun otetaan huomioon annetut lupamääräykset. Luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden
11 11 pilaantumista, erityisten luonnonolojen huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella tai eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 :n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Luvan myöntämisen edellytyksenä on myös, että toiminnan sijoittamisessa noudatetaan mitä ympäristönsuojelulain 6 :ssä säädetään. Ympäristöministeriön ohjeen (kirje YM4/401/2002, kotieläinsuojia koskeva ympäristölupa) liitteen 1 mukaan broilerpaikka vastaa eläinyksikkömäärinä 0,02 eläinyksikköä. Hakijalla on tällä hetkellä broilerpaikkaa, mikä vastaa eläinyksikköä. Lupaa haetaan broilerpaikalle, mikä vastaa eläinyksikköä. Verrattaessa hanketta ympäristöministeriön kirjeen liitteen kolme mukaiseen tilanteeseen, voidaan todeta, että mikäli kyseessä olisi uusi, talouskeskuksen ulkopuolelle rakennettava kotieläinsuoja, vähimmäissuositusetäisyys häiriintyvästä kohteesta edellyttäisi eläinyksikön eläinsuojalta vähintään 320 metrin etäisyyttä suotuisissa olosuhteissa, 345 metrin etäisyyttä normaaliolosuhteissa ja 415 metrin etäisyyttä vaativissa olosuhteissa. Vanhojen eläinsuojien laajennuksissa suositeltava vähimmäisetäisyys lähimpää kohteeseen tulisi olla vähintään 100 metriä ja laajentamisen tulisi tapahtua siitä poispäin, mikäli se on kohtuullisin kustannuksin toteutettavissa. Ympäristökeskus katsoo, että kyseessä on toiminnan laajennus, jolloin voidaan hyväksyä uusia eläinsuojia koskevia vähimmäissuositusetäisyyksiä pienempi etäisyysvaatimus. Etäisyydet nykyisistä kasvattamoista lähimpään naapurin asuinrakennukseen on noin 150 m ja uudesta kasvattamosta noin 240 m. Lähin naapuri harjoittaa kotieläintaloutta. Uudesta kasvattamosta on etäisyyttä muihin lähimpiin naapureiden asuinrakennuksiin noin 255 ja 290 m. Lähimmät naapureiden asuinrakennukset sijaitsevat kasvattamoiden etelä-kaakkois-, itä- ja luoteispuolella eli ne eivät sijaitse alueella vallitsevien etelä- ja lounaistuulten alapuolella. Uuden broilerhallin poistoilma poistetaan katossa sijaitsevien hormien kautta ja sekoittuu tehokkaasti ulkoilmaan, jolloin hajut laimenevat. Halleissa käytetään kuivikkeena turvetta, mikä pienentää hajuhaittoja. Tilan vanhat ja uusi eläinsuoja sijoittuvat Kuusistonloukon 1-luokan pohjavesialueella ja Autiokorven ja Lehtisen pohjavedenottamoiden kaukosuoja-alueella. Lehtisen vedenottamoon on broilerhalleista matkaa noin 400 m. Eläinsuojien alueella tehtyjen kairausten mukaan rakennettavan broilerhallin alueella maaperässä on paksuhko huonosti vettä läpäisevä siltti- ja savikerros. Pohjavedestä on otettu vesinäytteet vanhojen hallien pesuvesisäiliöiden ja tilan viljankuivaajan läheisyyteen sijoitetuista pohjavesiputkista Pohjavedessä ei ole havaittu broilerkasvattamotoiminnan aiheuttamia muutoksia. Broilerhallista ei ympäristökeskuksen käsityksen mukaan aiheudu vaaraa pohjaveden laadulle, kun lanta on kuivalantaa, joka varastoidaan pohjavesialueen ulkopuolelle ja pesuvesisäiliöt sekä eläinsuojan pohjarakenteet ovat vesitiiviit. Pohjaveden laatua tulee tarkkailla ympäristöluvan mukaisesti. Eläinsuojat sijoittuvat maatalousvaltaiselle haja-asutusalueelle, jolla siipikarjatalouden harjoittaminen voidaan katsoa alueelle tavanomaiseksi toiminnaksi. Ottaen huomioon eläinsuojan sijaintipaikan ympäristö, eläinsuojan eläinmäärä ja eläinsuojien sijainti naapureihin nähden, toiminta ei todennäköisesti aiheuta kohtuutonta rasitusta tai muuta olennaista haittaa naapureille. Länsi-Suomen ympäristökeskus katsoo, että eläinsuojatoiminta kyseisellä paikalla täyttää luvan myöntämisen edellytykset, mikäli annettuja lupamääräyksiä noudatetaan. Lupamääräysten perustelut Määräyksellä on asetettu eläinsuojissa pidettävien eläinten enimmäismäärä. (Lupamääräys 1) Määräys turpeen käytöstä kuivikemateriaalina on annettu hajupäästöjen vähentämiseksi. Lannan varastointitilojen mitoituksesta on annettu määräykset valtioneuvoston asetuksessa (VNA
12 12 931/2000) maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta. Lannan ja pesuvesien varastointitilavuuden tulee vastata 12 kuukauden laskennallista varastotilavuutta. Valtioneuvoston asetuksen maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta (931/2000). Maa- ja metsätalousministeriön rakentamismääräykset ja -ohjeet (MMM- RMO-C4) mukaan lannan ja pesuvesien varastotilojen sekä eläinsuojien pohjarakenteiden tulee olla vesitiivistä materiaalia suorien valumien estämiseksi. Määräys pesuvesien umpisäiliöiden kattamisesta kiinteällä katteella on annettu hajupäästöjen vähentämiseksi sekä sadeveden pääsyn estämiseksi säiliöihin. Uuden jätevesisäiliön ja kompostointilaatan rakentaminen valmiiksi ennen käyttöönottoa varmistaa toiminnan riittävät vesiensuojeluedellytykset. Lannan säilytystilojen vuosittaisella perusteellisella tyhjentämisellä varmistetaan varastojen hyötytilavuuden säilyminen ja tyhjentämisen yhteydessä voidaan tarkastaa varastojen rakenteiden kunto. (Lupamääräys 2) Lannan kuormaus, kuljetus ja hyödyntäminen tulee tapahtua siten, ettei siitä aiheudu pinta- tai pohjavesien pilaantumista, terveyshaittaa tai haittaa yleiselle viihtyvyydelle. Lannan hyödyntäminen lannoitteena pellolla tai toimittaminen käsiteltäväksi ympäristöluvan omaavaan laitokseen täyttää nämä vaatimukset. Lannan levitystä varten tarvitaan riittävästi peltoalaa ylilannoituksen ja siitä aiheutuvan ravinteiden huuhtoutumisriskin välttämiseksi. Vaadittavaa levityspinta-alaa laskettaessa on otettu huomioon ympäristöministeriön kotieläintalouden ympäristönsuojelusta antama ohje, joka perustuu lannan keskimääräiseen fosforisisältöön eläinyksikköä kohden sekä peltoviljelykasvien keskimääräiseen hehtaarikohtaiseen fosforilannoitustarpeeseen. Levitysalaa tulee olla vähintään yksi peltohehtaari 540 broileria kohden. Lannan ja pesuvesien levityksessä on otettava huomioon valtioneuvoston asetuksessa maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta (931/2000) mainitut kasvilajikohtaiset lannoitusmäärät. Lannan levittäminen sulaan ja lumettomaan maahan vähentää suoria ravinnehuuhtoumia. Viljavuusanalyysiin, lannan ravinnesisältöön ja kasvien todelliseen ravinnetarpeeseen perustuvat levitysmäärät vähentävät ylilannoitusriskiä ja sen myötä ylimääräisten huuhtoutumiselle alttiiden ravinteiden määrää maassa. Talousvesikaivojen ympärille ja vesistöjen varsille jätetään lannoittamatta kaista, jolla estetään ravinteiden tai bakteerien pääsy kaivoon tai vesistöön. Määräys levitystekniikasta on annettu hajuhaittojen vähentämiseksi. Määräys lannan ja pesuvesien levittämiskiellosta pohjavesialueilla on annettu pohjaveden pilaantumisen estämiseksi. (Lupamääräys 3) Tutkimusten mukaan eläinsuojien aiheuttamiin hajuhaittoihin vaikuttaa olennaisesti mm. rehujen valkuaispitoisuus, joten ruokinnan optimoinnilla voidaan jossain määrin alentaa lantaan joutuvien typpiyhdisteiden määrää ja siten alentaa mm. haihtumiselle alttiina olevien ammoniakkiyhdisteiden määrää. Lannan sisältämien hajuhaittoja aiheuttavien kaasujen muodostumista voidaan vähentää myös pitämällä eläinsuojat viileinä sekä eläinsuojien ja lantavarastojen ympäristö hyvässä ja siistissä kunnossa. Määräys poistoilmahormien sijoittamisesta uudessa broilerkasvattamohallissa katolle on annettu hajupäästöjen vähentämiseksi. (Lupamääräys 4) Toiminnassa käytettävien kemikaalien sekä jätteiden varastointia ja käsittelyä koskeva määräys on annettu jätelain yleisten huolehtimisvelvollisuuksien perusteella sekä kemikaaleista ja jätteistä ympäristölle ja terveydelle mahdollisesti aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi. Kemikaalien ja jätteiden asianmukaisella varastoinnilla ja käsittelyllä estetään maaperän, pinta- tai pohjavesien pilaantuminen. Jätelain tavoitteena on järjestää toiminta siten, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän sekä tehostaa jätteiden hyötykäyttöä ja ohjata jätteet tehokkaasti hyötykäyttöön ensisijaisesti materi-
13 13 aalina ja toissijaisesti energiana. Hyödyntämiskelpoiset jätteet tulee kerätä erilleen kunnan jätehuoltomääräysten mukaisesti ja toimittaa ne ensisijaisesti hyötykäyttöön. Hyötykäyttöön kelpaamattomat tavanomaiset jätteet tulee toimittaa hyväksyttävään keräyspaikkaan kunnan jätehuoltomääräysten mukaisesti. Ongelmajätteet tulee toimittaa vastaanottopaikkaan, jolla on lupa ottaa vastaan kyseisiä jätteitä. Polttonesteiden asianmukaisella varastoinnilla ja käsittelyllä estetään maaperän, pinta- tai pohjavesien pilaantuminen. Varastointipaikan läheisyyteen on tarpeen varata riittävä määrä imeytysturvetta tai vastaavaa materiaalia mahdollisten vuotojen imeyttämistä varten. (Lupamääräys 5) Toiminnanharjoittaja on jätelain mukaan vastuussa jätehuollon asianmukaisesta järjestämisestä. Kuolleet eläimet tulee mahdollisimman nopeasti toimittaa vastaanottajalle, jolla on lupa kyseisten eläinjätteiden käsittelemiseen. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (1774/2002) sekä maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (1022/2000) mukaan kuolleet eläimet tulee käsitellä eläinjätteen polttolaitoksessa tai käsittelylaitoksessa. Kuolleiden eläinten asiallinen välivarastointi tilalla ennen niiden noutamista laitoskäsittelyyn voi olla tarpeen lyhytaikaisesti. Määräys kuolleiden eläinten lyhytaikaisesta välivarastoinnista ja välivarastointipaikasta on annettu, koska jätelain mukaan jätteiden käsittelystä tai varastoinnista ei saa aiheutua terveys-, ympäristö- tai hajuhaittaa eikä epäsiisteyttä. (Lupamääräys 6) Eläinsuojien kirjanpito ja vuosiraportti tarvitaan valvonnallisista syistä. Pohjaveden tarkkailu on järjestettävä, jotta voidaan varmistaa, ettei toiminnasta aiheudu pohjaveden pilaantumista. Lannan ja pesuvesien säilytystilojen säännöllinen tarkkailu varmistaa varastotilojen tiiveyden ja estää niiden vaurioitumisesta aiheutuvan vesien pilaantumisen. (Lupamääräys 7) Käyttöönottotarkastus on tarpeen valvonnallisista syistä. (Lupamääräys 8) Toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi tietoinen toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista. Toiminnan ja ympäristön kannalta paras käyttökelpoinen tekniikka kehittyy vähitellen ja sitä tulee ottaa käyttöön, jos päästöjä tai jätteitä voidaan parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymisen vuoksi vähentää olennaisesti ilman kohtuuttomia kustannuksia. Olennaiset muutokset eläinsuojien toiminnassa saattavat aiheuttaa tarvetta tarkistaa ympäristölupaa tai suorittaa valvontatoimenpiteitä, joten niistä tulee ilmoittaa lupaviranomaiselle hyvissä ajoin. (Lupamääräys 9) LUPAMÄÄRÄYKSIÄ ANKARAMMAN ASETUKSEN NOUDATTAMINEN Jos asetuksella annetaan ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla tämän lupapäätöksen määräyksiä ankarampia tai lupapäätöksestä poikkeavia säännöksiä päätöksen voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta tämän päätöksen estämättä noudatettava. LUVAN VOIMASSAOLO JA LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINEN Tämä lupapäätös on voimassa toistaiseksi. Mikäli toiminnassa tapahtuu päästöjä tai niiden vaikutuksia lisäävä tai muu ympäristön kannalta olennainen muutos, on toiminnalle haettava uutta lupaa. Tämä päätös on voimassa, kunnes uudesta lupahakemuksesta tehty päätös on lainvoimainen.
14 14 Hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi tulee jättää Länsi-Suomen ympäristökeskukselle mennessä. Hakemuksessa tulee esittää ainakin tiedot eläinmääristä, käytössä olevien lantaloiden tilavuudet sekä lannan levitykseen käytössä oleva peltopinta-ala. Tällä lupapäätöksellä kumotaan Länsi-Suomen ympäristökeskuksen myöntämä ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen lupa. PÄÄTÖKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Toimintaa ei saa aloittaa nykyistä laajempana ennen kuin tämä päätös on lainvoimainen. SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 4-8, 28, 31, 35-38, 41-43, 45-46, 52-59, 96-97, 100 ja 105 Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) 1, 6, 8-11, 13, 15-19, ja 30 Jätelaki (1072/93) 4, 6, 15, 17, 19, 51, 52 Jäteasetus (1390/1993) 3, 5 Valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta (931/2000) Valtion maksuperustelaki (150/1992) Ympäristöministeriön päätös alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista (1387/2006) LISÄKSI ON OTETTU HUOMIOON Maa- ja metsätalousministeriön rakentamismääräykset ja -ohjeet (MMM-RMO-C4) Ympäristöministeriön ohje kotieläintalouden ympäristönsuojelusta Paras käytettävissä oleva tekniikka kotieläintaloudessa (Suomen ympäristö 564) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä (1774/2002) KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Käsittelymaksu euroa. Maksu määräytyy valtion maksuperustelain (150/1992) perusteella annetussa ympäristöministeriön asetuksessa (1387/2006) alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista perittävistä maksuista esitetyn maksutaulukon mukaan. Käsittelymaksu on taulukon perusmaksun suuruinen. Asian käsittelystä perittävästä maksusta haetaan muutosta samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Hakijalle Jäljennös päätöksestä Kurikan Kaupunginhallitus
15 15 Kurikan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Suomen ympäristökeskus Ilmoitus päätöksestä Tieto päätöksen antamisesta ilmoitetaan erikseen niille, joille on annettu tieto hakemuksen jättämisestä sekä niille, jotka ovat esittäneet hakemuksen johdosta muistutuksia ja vaatimuksia. Ilmoittaminen kunnan ilmoitustaululla ja lehdissä Tieto päätöksestä julkaistaan Kurikan kaupungin ja Länsi-Suomen ympäristökeskuksen Seinäjoen toimipaikan virallisilla ilmoitustauluilla. Tieto päätöksen antamisesta julkaistaan lisäksi Kurikka-lehdessä. MUUTOKSENHAKU Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Muutosta saavat hakea kirjallisella valituksella: - luvan hakija; - ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea; - rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristö-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät; - laitoksen sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät; - alueellinen ympäristökeskus sekä laitoksen sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen; - muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valitusosoitus on liitteenä. Lupayksikön päällikkö Ylitarkastaja Ylitarkastaja Heikki Pajala Minna Myllykoski Liitteet Valitusosoitus Huomautus: Verkkopalveluun vietäviin ympäristölupapäätöksiin sovelletaan ympäristöministeriön päivättyä ohjetta. Sen mukaan päätöksiä verkkopalvelussa julkaistaessa otetaan henkilötietolain (523/1999) tavoitteet yksityisyyden suojasta huomioon siten, että verkkopalveluun vietävistä päätöksistä poistetaan muistuttajana, mielipiteen ilmaisijana tai korvauksen saajana olevien yksityisten henkilöiden nimet. Korvausluettelon voi nimien muokkaamisen sijaan kokonaan jättää julkaistavasta päätöksestä pois. Tässä päätöksessä yllä tarkoitetut yksityisten henkilöiden nimet on korvattu kirjaimilla A, B, C jne. ja päätöksen lopussa olevan otsikon Ilmoitus päätöksestä alla oleva luettelo poistettu.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Vaasa/Vasa Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 5.11.2008 LSU 2008 Y 591(113) ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen muutoshakemus,
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Päiväys/Datum 30.10.2007 Dnro/Dnr LSU 2007 Y 574 (113) Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten PL 262, 65101 VAASA Koulukatu 19 PB 262, 65101 VASA Skolhusgatan 19
Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU-2003-Y-1075 (131)
L Ä N S I - S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Ympäristölupayksikkö PL 262, Koulukatu 19, 65101 VAASA PB 262, Skolhusgatan 19, 65101 VASA Puh.
ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee broilerien kasvatustoimintaa Nurmon kunnan Nurmon kylässä.
L Ä N S I - S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Ympäristölupayksikkö PL 262, Koulukatu 19, 65101 VAASA PB 262, Skolhusgatan 19, 65101 VASA Puh.
Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon lupamääräysten tarkistamiseksi
1/YMPLA 24.6.2015 LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y2/2015 Ympla 24.06.2015 64 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 29.6.2015 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Seinäjoki Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 8.9.2008 LSU 2008 Y 220 (113) ASIA HAKIJA Eläinsuojien toimintaa koskeva ympäristölupapäätös
TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA TOIMI VALTAINEN VIRANOMAINEN
Ympäristölupayksikkö/Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40, 67101 KARLEBY Puh/Tfn: 020 490 109, faksi/fax 020 490 5610 kirjaamo.lsu@ymparisto.fi www.ymparisto.fi/lsu
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Seinäjoki Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 30.10.2008 LSU 2008 Y 183 (113) ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Seinäjoki Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 22.12.2008 LSU 2008 Y 277 (113) ASIA HAKIJA Eläinsuojien toimintaa koskeva ympäristölupapäätös
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.
1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain
PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 80 lihanaudan eläinsuoja.
KORPILAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 22.9.2005 5/2005 (1/5) Ympäristölautakunta Julkipanopäivä 3.10.2005 Pl 15 41801 KORPILAHTI Antopäivä 4.10.2005 ASIA Seppo Nirkkosen ympäristölupahakemus (YSL 35 )
TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta
TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta Ympäristölupa tarvitaan: Kun tuotantokapasiteetti on vähintään 5 tonnia ruhoja päivässä. Toimintaan, josta
Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus
Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus hanna.lonngren@ymparisto.fi Pk-mallilupahanke Opas pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Seinäjoki Ympäristölupayksikkö - Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 27.8. 2009 LSU-2009-Y-457 (113) ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus,
Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee broilerien kasvatustoimintaa Nurmon kunnan Nurmon kylässä.
L Ä N S I - S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Ympäristölupayksikkö PL 262, Koulukatu 19, 65101 VAASA PB 262, Skolhusgatan 19, 65101 VASA Puh.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Päiväys/Datum 18.12.2007 Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Dnro/Dnr LSU 2007 Y 534 (113) PL 262, 65101 VAASA Koulukatu 19 PB 262, 65101 VASA Skolhusgatan 19
LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA
Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40 B, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40 B, 67101 KARLEBY Puh/Tfn: 06 367 5211, faksi/fax 06 367 5610 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain
1/2018 Lupajaosto Loimijoentie 74. Ympäristölupahakemus nautakasvattamon toiminnalle
LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1/2018 Lupajaosto 27.02.2018 Loimijoentie 74 Lupajaosto Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 23.2.2018 Asia Luvan hakija Ympäristölupahakemus nautakasvattamon
Ympäristölautakunta Y1/2015 Ympla
LOIMAAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta Y1/2015 Ympla 29.04.2015 42 Loimijoentie 74 Annetaan julkipanon jälkeen 32440 ALASTARO 4.5.2015 ASIA HAKIJA Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle
... YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa asiassa. Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU 2005 Y 93 (131) ASIA
L Ä N S I S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Ympäristölupayksikkö PL 262, Koulukatu 19, 65101 VAASA PB 262, Skolhusgatan 19, 65101 VASA Puh.
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa asiassa. Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU 2005 Y 1186 (131) ASIA
Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40 B, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40 B, 67101 KARLEBY Puh/Tfn: 06 367 5211, faksi/fax 06 367 5610 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain
... YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa asiassa. Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU 2004 Y 424 (131) ASIA
L Ä N S I S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Ympäristölupayksikkö PL 262, Koulukatu 19, 65101 VAASA PB 262, Skolhusgatan 19, 65101 VASA Puh.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Vaasa/Vasa Ympäristölupayksikkö - Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 4.6.2009 LSU-2008-Y-611 (113) ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 58 pykälän
LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA
Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 65/2010/1 Dnro LSSAVI/137/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 55 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee voimassa olevan
PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS 660. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki 13.5.2005 Annettu julkipanon jälkeen Dnro 0199Y0187 114 No YS 660 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteista toimintaa koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Seinäjoki Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 24.11.2008 LSU 2008 Y 247 (113) ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Seinäjoki Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 2.10.2007 LSU 2007 Y 392 (113) ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen
YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS MARKUS KIVELÄ OY, VASIKKAKASVATTAMO, ALATALO RN:O 13:44
Ympäristölautakunta 3 27.01.2015 YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS MARKUS KIVELÄ OY, VASIKKAKASVATTAMO, ALATALO RN:O 13:44 Ymp 3 Valmistelija rakennustarkastaja Jyri Harju, puh 040 848 8243 Markus Kivelä Oy hakee ympäristönsuojelulain
Lannan käsittely ja varastointi. Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto
Lannan käsittely ja varastointi Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto 19.4.2017 Säädökset Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Päiväys/Datum 4.6.2008 Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Dnro/Dnr LSU 2008 Y 224 (113) PL 262, 65101 VAASA Koulukatu 19 PB 262, 65101 VASA Skolhusgatan 19 Puh./Tfn.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Vaasa/Vasa Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 14.1.2009 LSU 2008 Y 384 (113) ASIA HAKIJA Lihanautojen kasvatustoimintaa koskeva
Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan
Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN
PERUSTE Ympäristönsuojeluasetuksen I 1 la kohta, yli 210 lihasian eläinsuoja.
KORPILAHDEN KUNTA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 22.9.2005 3/2005 (1/5) Ympäristölautakunta Julkipanopäivä 3.10.2005 Pl 15 Antopäivä 4.10.2005 41801 KORPILAHTI ASIA Kari Ilmosen ympäristölupahakemus (YSL 35 ) 500
LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA
L Ä N S I S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Ympäristölupayksikkö PL 262, Koulukatu 19, 65101 VAASA PB 262, Skolhusgatan 19, 65101 VASA Puh. 06
LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA
Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 61/2010/1 Dnro LSSAVI/164/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 22.6.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee uutta porsastuotantotoimintaa
... YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa asiassa. Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU 2004 Y 1225 (131) ASIA
L Ä N S I S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Ympäristölupayksikkö PL 262, Koulukatu 19, 65101 VAASA PB 262, Skolhusgatan 19, 65101 VASA Puh.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Seinäjoki Ympäristölupayksikkö - Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 27.10.2009 LSU-2009-Y-434 (113) ASIA HAKIJA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupapäätös
Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki
Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014)
ASIA Lihasikalan toimintaa koskeva ympäristölupapäätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta.
1 1 L Ä N S I - S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Ympäristölupayksikkö PL 77, Torikatu 40, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40, 67101 KARLEBY
Ympäristölautakunta (LIITE / ypl KUORTANE 27 mukaisessa lupa-asiassa.
KUORTANEEN KUNTA PÄÄTÖS Ympäristölautakunta (LIITE / ypl 24.4.2018 27 Keskustie 52 ympäristönsuojelulain 63100 KUORTANE 27 mukaisessa lupa-asiassa. puh 06 2525 2 000 Päätös on annettu julkipanon jälkeen
Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 1(5) 28 YLO LOS-2008-Y Annettu julkipanon jälkeen
1(5) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 28 YLO LOS-2008-Y-1167-111 Annettu julkipanon jälkeen 11.5.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös Suominen Kuitukankaat Oy:n ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta,
LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA
Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40 B, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40 B, 67101 KARLEBY Puh/Tfn: 06 367 5211, faksi/fax 06 367 5610 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain
Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa.
Rakennus- ja ympäristölautakunta 33 21.12.2016 Ympäristölupa/Tilausliikenne Ola Mäensivu Rakennus- ja ympäristölautakunta 33 Tilausliikenne Ola Mäensivu on 4.11.2016 toimittanut Pomarkun kunnan rakennus-
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Päiväys/Datum 17.9.2008 Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Dnro/Dnr LSU 2008 Y 203 (113) PL 262, 65101 VAASA Koulukatu 19 PB 262, 65101 VASA Skolhusgatan 19 Puh./Tfn.
LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA
Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40 B, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40 B, 67101 KARLEBY Puh/Tfn: 06 367 5211, faksi/fax 06 367 5610 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain
PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22
... YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa asiassa. Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU 2005 Y 271 (131) ASIA
L Ä N S I S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Ympäristölupayksikkö PL 262, Koulukatu 19, 65101 VAASA PB 262, Skolhusgatan 19, 65101 VASA Puh.
Puh. (013)* Dnro 0795Y0215 (121)
POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖKESKUS PL 69, 80101 Joensuu Puh. (013)*1411 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 31.12.2004 Dnro 0795Y0215 (121) 1 ASIA Ympäristölupa, joka koskee Rääkkylän kunnan kirkonkylän jätevedenpuhdistamon
PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.11.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Vaskiluodon Voima Oy:n
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Vaasa Ympäristölupayksikkö - Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 18.6.2009 LSU-2009-Y-117 (113) ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus,
ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 120/12/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.11.2012
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 120/12/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.11.2012 ASIA Eläinsuojan toiminnan olennaista muuttamista koskeva ympäristölupa, Ii LUVAN HAKIJA Koillis-Vasikka Oy Ristipalontie
Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.
Etelä-Suomi Päätös Nro 218/2012/1 Dnro ESAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen
... YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa asiassa. Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU 2005 Y 475 (131) ASIA
L Ä N S I S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Ympäristölupayksikkö PL 262, Koulukatu 19, 65101 VAASA PB 262, Skolhusgatan 19, 65101 VASA Puh.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Seinäjoki Ympäristölupayksikkö - Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 8.9.2009 LSU-2008-Y-397 (113) ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Seinäjoki Ympäristölupayksikkö - Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 5.5.2009 LSU-2008-Y-662 (113) ASIA HAKIJA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupapäätös
Ympäristöinsinööri tekee asiassa seuraavan päätöksen: LUVAN HAKIJA JA YHTEYSHENKILÖ. Yhteyshenkilö Pekka Puputti
Ympäristölupahakemus / Pekka Puputti Ympäristöinsinööri tekee asiassa seuraavan päätöksen: ASIA Pekka Puputti hakee ympäristönsuojelulain 27 :n mukaista ympäristölupaa. LUVAN HAKIJA JA YHTEYSHENKILÖ Pekka
Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012
Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Vaasa/Vasa Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 18.12.2008 LSU 2008 Y 491 (113) ASIA HAKIJA Broilerien kasvatustoimintaa ja
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Seinäjoki Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 14.5.2008 LSU 2007 Y 777 (113) ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen
Ymp.ltk liite nro 1 5
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Hallintokatu 4 44100 Äänekoski Dnro 885/11.01.00.00/2017 Pvm 17.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2018 ASIA HAKIJA Eläinsuojan ympäristöluvan määrääminen
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren
Lupahakemus on jätetty ympäristökeskukselle 23.12.2008.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2009 Dnro PPO 2003 Y 391 111 ASIA LUVAN HAKI JA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Haapaveden Ympäristöpalvelut Oy:n jätevesilietteen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Seinäjoki Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 3.7.2007 LSU 2007 Y 341 (113) ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen
... YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa asiassa. Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU 2005 Y 105 (131) ASIA
L Ä N S I S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Ympäristölupayksikkö PL 262, Koulukatu 19, 65101 VAASA PB 262, Skolhusgatan 19, 65101 VASA Puh.
No YS 949. Fortum Power and Heat Oy PL Fortum
PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPA- MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMI- SESTA Helsinki 12.8.2009 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS-2007-Y-639-111 No YS 949 ASIA Ympäristösuojelulain 55 mukainen lupamääräysten tarkistaminen, joka
... YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa asiassa. Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU 2005 Y 936 (131) ASIA
L Ä N S I S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Ympäristölupayksikkö PL 262, Koulukatu 19, 65101 VAASA PB 262, Skolhusgatan 19, 65101 VASA Puh.
Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut
Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut 190/32.320/2015 Ympäristölautakunta 14.04.2015 46 Ympäristönsuojelumääräykset 19, ehdotus Kuopion hallinto-oikeus on päätöksellään
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Paikka/Plats Seinäjoki Ympäristölupayksikkö - Miljötillståndsenheten Päiväys/Datum Dnro/Dnr 1.9.2009 LSU-2008-Y-504 (113) ASIA HAKIJA Eläinsuojien toimintaa koskeva ympäristölupapäätös
Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: LUVAN HAKIJA Ranjia Oy Tuorsniementie Pori
YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/RANJIA OY Ranjia Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee romuajoneuvojen vastaanottamista ja varastointia Porin Tuorsniemen kylässä osoitteessa
Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon
Annettu julkipanon jälkeen
Ympäristölupayksikkö - Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40 B, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40 B, 67101 KARLEBY Puh/Tfn: 06-367 5211, faksi/fax 06-367 5610 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Päiväys/Datum 28.11.2007 Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Dnro/Dnr LSU 2007 Y 442 (113) PL 262, 65101 VAASA Koulukatu 19 PB 262, 65101 VASA Skolhusgatan 19
Neste Markkinointi Oy:n ympäristölupahakemus (Turun Sataman kortteli 15:1)
TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Ympäristö- ja kaavoituslautakunta 348 21.05.2002 3 Ymp 2731-2002 (235) Neste Markkinointi Oy:n ympäristölupahakemus (Turun Sataman kortteli 15:1) Ympkaalk 348 Ympäristönsuojelutoimisto
Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2
Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisessa hakemusasiassa, joka koskee broilerkasvattamon toimintaa Kurikan kaupungissa.
L Ä N S I - S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40 B, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan
Ympäristölupahakemus, teräskuonamurskeen käyttö pysäköintipaikan rakenteessa, Imatran YH Rakennuttaja Oy, Imatra
1(5) Ympäristölupahakemus, teräskuonamurskeen käyttö pysäköintipaikan rakenteessa, Imatran YH Rakennuttaja Oy, Imatra Valmistelija: ympäristönsuojelupäällikkö Anna-Maija Wikström Johdanto Imatran YH Rakennuttaja
ASIA Maidontuotantotoimintaa koskevan ympäristöluvan lupamääräyksen 1 määräajan pidentäminen, Kannus
Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 143/2011/1 Dnro LSSAVI/151/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 18.11.2011 ASIA Maidontuotantotoimintaa koskevan ympäristöluvan lupamääräyksen 1 määräajan pidentäminen,
M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 58/2011/2 Dnro ESAVI/119/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen
ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus.
L Ä N S I - S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L 1 1 Ympäristölupayksikkö - Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan
PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS
PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS PL 297 Annettu julkipanon jälkeen 33101 TAMPERE Puh. (03) 2420 111 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Länsi-Suomen vesioikeuden
Ympäristölautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa:
YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/PAPERINKERÄYS OY Paperinkeräys Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta ympäristölupaa, joka koskee olemassa olevaa keräyspaperin ja pahvin lajittelua ja varastointia Porin
... YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa asiassa Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU 2007 Y 302 (113) ASIA
L Ä N S I S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Ympäristölupayksikkö PL 262, Koulukatu 19, 65101 VAASA PB 262, Skolhusgatan 19, 65101 VASA Puh/Tfn:
Hakemuksen tausta, käsittely sekä hakemuksesta annettujen huomautusten ja lausuntojen sisältö ilmenevät päätösluonnoksesta.
Ympäristölautakunta 47 12.11.2013 Ympäristölautakunta 33 14.06.2017 YMPÄRISTÖLUPAEHTOJEN TARKISTAMINEN / VILLE JA ANETTE KANANEN, LYPSYKARJANAVETTA, SIIRTOLA 4:38 Ymp 47 Valmistelija Tapio Alanko puh.
Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta RAUETTAMISESTA Pohjolankatu LAPPEENRANTA Drno 114/ /2016
1(5) LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUVAN Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta RAUETTAMISESTA Pohjolankatu 14 53100 LAPPEENRANTA Drno 114/11.01.00.00/2016 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2016
Toiminta on ympäristölupavelvollista ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 11 a) kohdan perusteella.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2008 Dnro PPO 2007 Y 351 113 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen ympäristölupahakemuksen peruuttamisesta. LUVAN HAKIJA Timo Autio Sydänmaantie 47 86710
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa asiassa. Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU 2006 Y 115 (131) ASIA
Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten PL 77, Torikatu 40 B, 67101 KOKKOLA PB 77, Torggatan 40 B, 67101 KARLEBY Puh/Tfn: 020 490 5211, faksi/fax 020 490 5610 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain
LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA
L Ä N S I S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Ympäristölupayksikkö PL 262, Koulukatu 19, 65101 VAASA PB 262, Skolhusgatan 19, 65101 VASA Puh. 06
PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598
PÄÄTÖS Helsinki 19.5.2009 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS-2008-Y-653-111 No YS 598 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisesta, erikseen tehdystä hakemuksesta, joka koskee YIT Rakennus Oy:n
PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki No YS Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteisen toiminnan jatkamisesta.
PÄÄTÖS 1 (5) Helsinki 30.12.2004 No YS 1570 Dnro 0199Y0187 114 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukaisen koeluonteisen toiminnan jatkamisesta. ILMOITUKSEN TEKIJÄ JA TOIMINNAN SIJAINTI
Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö
Etelä-Suomi Päätös Nro 30/2010/2 Dnro ESAVI/152/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti
Teknisten palveluiden lautakunta 2.12.2015 liite nro 1 1 (7) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 121 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2015
Teknisten palveluiden lautakunta 2.12.2015 liite nro 1 1 (7) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 121 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2015 HAKIJA Haaja-Maito Oy Niemeläntie 338 69100 Kannus KIINTEISTÖ Alavainio 217-403-3-25
PÄÄTÖS. Helsinki No YS 1591
PÄÄTÖS Helsinki 30.11.2007 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS 2007 Y 519 111 No YS 1591 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Mankkaan kaatopaikan sulkemistoimintojen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Päiväys/Datum 2.7.2008 Ympäristölupayksikkö Miljötillståndsenheten Dnro/Dnr LSU 2008 Y 209 (113) PL 262, 65101 VAASA Koulukatu 19 PB 262, 65101 VASA Skolhusgatan 19 Puh./Tfn.
Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg
Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg 13.12.2018 Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien
Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti Ympäristönsuojelulain 58 :n 1 momentti Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 6 b
1(6) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro Dnro 35 YLO LOS-2003-Y-1335-111 Annettu julkipanon jälkeen 4.4.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös Wipro Infrastructure Engineering Oy:n ympäristönsuojelulain 58 :n mukaisesta muutoshakemuksesta,
Päätös / Ympäristölupa / Maitofarmi Mamis Ay - Eläinsuoja / Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Rakennus- ja ympäristölautakunta 319 17.10.2012 Päätös / Ympäristölupa / Maitofarmi Mamis Ay - Eläinsuoja / Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 575/11/01/00/2010 RYL 319 Asiakirjat Asiakirjat ovat
PÄÄTÖS Nro 64/04/2 Dnro Psy-2004-y-108 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA
PÄÄTÖS Nro 64/04/2 Dnro Psy-2004-y-108 Annettu julkipanon jälkeen 27.10.2004 1 ASIA HAKIJA Huhannevan, Huhtinevan, Karjonevan, Kurunnevan, Savalonevan, Tahkonevan ja Vesiläisennevan ympäristölupien polttoaineiden
... YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa asiassa. Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero LSU 2005 Y 1058 (131) ASIA
L Ä N S I S U O M E N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S... V Ä S T R A F I N L A N D S M I L J Ö C E N T R A L Ympäristölupayksikkö PL 262, Koulukatu 19, 65101 VAASA PB 262, Skolhusgatan 19, 65101 VASA Puh.