HUS ja maakuntauudistuksesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HUS ja maakuntauudistuksesta"

Transkriptio

1 HUS ja maakuntauudistuksesta seuraavat muutospaineet Helsinki Markus Sovala, muutosjohtaja Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja

2 Paljon uusia asioita - Syntyy ensimmäistä kertaa kunnista riippumaton maakunnallinen toimija omin tehtävin, budjetein ja omin agendoin (= MAAKUNTASTRATEGIA) - jolla on maakuntien rahoitusjärjestelmän (=ei verotusoikeutta) vuoksi aiempaa voimakkaampi tarve maakunnalliseen edunvalvontaan samalla suuren koon vuoksi myös mahdollisuus siihen. - Paradoksi: suunniteltaessa maakuntien Suomea suunnittelija ei muistanut että samalla syntyy suuri voimakeskittymä Uudellemaalle - Yksi Edunvalvonnan pääviesteistä: Suomeen tulee maakuntaa; Uusimaa 2019 on supermaakunta - Suuren koon ja vallan vastapainona tulee suuri vastuu % valtionverosta kerätään Uudellamaalla; ei ole merkityksetöntä mitä muualla Suomessa tapahtu. - Vaikean syntyprosessin jälkeen ja vastapainoksi on pystyttävä parempaan ; olisi yhteiskunnallisesti kestämätöntä jos Uudenmaan maakunnan perustamisen seurauksena ei pystyttäisi: - vastaamaan ikääntymisen aiheuttamaan palveluhaasteeseen aikaisempaa paremmin - edunvalvonnassa nykyistä parempiin tuloksiin.

3 mutta maapallo jatkaa radallaan - Maakunnan toiminnallisen ja edunvalvonnallisen onnistumisen ehdoton edellytys on hyvä kuntasuhde- ja yhtyeistyö. - Tehdäänkö nyt tarpeeksi töitä sen eteen? - Valtioneuvosto ei voi ja eikä halua ottaa vuosittain ja jopa kuukausittain kantaa Uudenmaan (ja muiden 17 muun maakunnan) rahoituksen riittävyyteen. - Maakunnille nyt esitetty rahoitusjärjestelmä jää väliaikaiseksi? - Nykylainsäädäntöön maakunnille rakennettu osittainen itsehallinto tukahtuu omaan mahdottomuuteensa ajatus siitä että ministeriöt ohjaisivat vaaleilla valitun valtuuston johtamaa maakuntaa ei ole kestävällä pohjalla. - Suurimpien maakuntien itsehallinto vahvistuu asteittain, pienemmät yhdistetään niihin joko de jure tai de facto? Syntyy vasallimaakunnat? - Palveluiden saatavuus, taso ja organisoimisen tapa pysyvät koko 2020-luvun vaikeina teemoina. Ikääntymisen aiheuttama hoivatarpeen kasvu on vasta edessä.

4

5 Elinvoimatoimiala Uudellamaalla - tehtävien järjestämissuunnitelma Maakuntapolitiikka / Kehittämispalvelut Maakuntaohjelma Elinkeinot ja innovaatiot Alueiden käyttö Liikennejärjestelmä ja tienpito Ympäristö- ja luontopalvelut Ennakointi ja tiedontuotanto Kansainvälinen yhteistyö Kasvupalvelut Yrityspalvelut Työllisyyspalvelut Maahanmuutto Rahoituspalvelut Rakennerahastot (EAKR ja ESR) Maaseuturahoitus Kansallinen aluekehitysrahoitus Ympäristörahoitus EU-palvelu Interreg-ohjelmat, Central Baltic -info Maatalouspalvelut Viljelijätuet Valvonta Lomitus Joitakin lukuja: Resurssit: noin 1000 htv ml. kasvupalvelut Kasvupalveluiden volyymi M / vuosi EAKR-rahoitus noin 125 M / ohjelmakausi ESR-rahoitus noin 30 M / ohjelmakausi (Uusimaa) Maaseuturahoitus noin 70 M / ohjelmakausi Viljelijätuet noin 100 M / vuosi Tienpito 100 M / vuosi

6 Sote- ja maakuntauudistuksen eteneminen Maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelu -12/2018 Lainsäädäntö voimaan, maakunnan perustetaan Maakuntavaltuusto ja hallitus järjestäytyvät, maakunnan toiminta käynnistyy 1/2019 Maakunta aloittaa toimintansa 1/ Valmisteluvaihe Käynnistymisvaihe Toiminta alkaa Maakuntavaalit , vaalien tulos lainvoimainen

7 Uudenmaan kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveystoiminnan ja palo- ja pelastustoiminnan toimintakulut 2016 organisaatioittain, 1000 (ei sisällä ostoja kunnilta ja kuntayhtymiltä) HUS, Helsinki, Espoo ja Vantaa 80% Uudenmaan palveluista Palvelutuotannon tuottavuuskasvu kiinni näistä Hallinnollisen fuusion haasteena kuitenkin 25 perustason uniikkia organisaatiota

8 Sote-kustannusten jakautuminen ja käyttäjät Suun terv. huolto Sotekeskus Erikoissairaanhoito Sosiaalihuollon palvelut mm. Vanhuspalvelut (sis. myös kuntoutuksen ja pitkäaik.hoidon Vammaispalvelut, Perheiden palvelut (lastensuojelu) Sote-keskuksen kustannus per asukas Sote-kustannus per asukas Lisäksi mm. työterveyshuolto 425 per työntekijä, yksityinen terveydenhuolto (asiakkaan maksama) 120 per asukas (ei sis kunt.)

9 Maakunta sote-tehtävissä ja valinnanvapaus Maakunnan poliittinen tahto, maakuntavaltuusto Maakunnan poliittinen tahto, maakuntavaltuusto Talousohjaus - budjetointi Maakunta-järjestäjä rahoittaa, ohjaa Sairaala HUS Liikelaitos Viranomaisohjaus, perusoikeudet ja turvaverkko Maakunnan sotekeskukset Ostopalvelut 3,6 mrd 0,7 mrd 0,7 mrd

10 maakuntavaltuusto Maakunta sote-tehtävissä ja valinnanvapaus Maakunnan poliittinen tahto, maakuntavaltuusto Talousohjaus - budjetointi Maakunta-järjestäjä rahoittaa, ohjaa Sairaala HUS Liikelaitos Viranomaisohjaus, perusoikeudet ja turvaverkko Maakunnan sotekeskukset Ostopalvelut 3,0 mrd 0,7-0 mrd 0,7 0,3 mrd VALINNAN- VAPAUDEN PIIRIIN ENINT. Asiakasseteli 0,0 mrd 0,7 mrd sosiaalihuolto: vanhuspalveluja - hoiva - kotihoito sosiaalipalveluja Henk.koht. budjetti 0,3 mrd sosiaalihuolto: vammaispalveluja Yksityiset sotekeskukset 0,0-0,7 mrd erikoissairaanhoito Valinnanvapausmarkkina 1,0-1,4 - mrd

11 HR-yksikkö Konserniesikunta Hallintoyksikkö Talousyksikkö Strategiayksikkö Viestintäyksikkö Omistajaohjausyksikkö Konserniemo Maakuntajohtaja Sisäinen tarkastus Ulkoinen tarkastus Maakuntakonsernin tukipalvelu -keskukset - Talousja henkilöst ö- hallinnon palvelut Strategiset asiantuntijatehtävät Yhteiset palvelut ja johdon tuki Sote-järjestämistoiminto Asiakkuuksien omistajuudet ja järjestäminen Pelastuspalvelujen järjestäminen* Maakunnan henkilöstö-, tieto-, tilaturvallisuus* Turvallisuustoiminto Ympäristöterveydenhuollon järjestäminen* Valmius ja varautuminen, yhteistyö* Maakuntapolitiikka / kehittämispalvelut* Kasvupalvelut* Elinvoimatoiminto Rahoituspalvelut* Maatalouspalvelut * - Ictpalvelut - Hankinta - ja logistiikk a- palvelut - Muut keskitetyt tukipalvelut Erityis- ja vaativat palvelut linja -Erikoissairaanhoito (HUS) -erityistason sos.huolto -vaativan tason sos.huolto Hallinto, ohjaus ja johtaminen Sote-liikelaitos Peruspalvelut - linja Toiminnalliset alueyksiköt v Helsinki Vantaa- Kerava Keski- Uusimaa Espoo, Kirkkon.- Kauniainen Läntinen Uusimaa Itäinen Uusimaa Keskitetyt peruspalvelut Sisäiset kehittämis- ja tukipalvelut Maakunnan sote-keskus Oy(t): Osakeyhtiömuotoisen toiminnan käynnistymisajankohta riippuu valinnanvapauteen siirtymisen lopullisesta aikataulusta Sis. mahd. Työterveys Outhouse Oy Pelastuslaitos -liikelaitos Ympäristöterveydenhuoltoliikelaitos Tytär- ja osakkuusyhtiöt: HUS- Kiinteistöt Oy Hyksin kliiniset palvelut Oy Oy Apotti Ab Hyks- Instituutti Oy Uudenmaan sairaalapesula Oy Orton Oy Ym. Maakuntie n tilakeskus Oy (HUS Kiiinteistö t Oy?) Vimana Oy Työterveys Inhouse Oy Työterveys Outhouse Oy v *) Toimintoja, eivät tässä vielä yksiköitä

12 Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi

Uusimaa 2.0 Roadshow 2018 Länsi-Uusimaa. Lauri Kuukasjärvi

Uusimaa 2.0 Roadshow 2018 Länsi-Uusimaa. Lauri Kuukasjärvi Uusimaa 2.0 Roadshow 2018 Länsi-Uusimaa Lauri Kuukasjärvi 8.5.2017 Maakunnan kehittämisen malli Uusimaa-ohjelma 2.0 Mikä on Uusimaa-ohjelma 2.0? Maakuntaohjelma 2018 2021 Maakunnan visio ja strategiset

Lisätiedot

Sote-maku-info. #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta

Sote-maku-info. #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta Sote-maku-info #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi 60 80 % julkisista

Lisätiedot

#Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta

#Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät 2018 Yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon sekä yksityisen ja julkisen terveydenhuollon välillä #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

SOTE:n strategiset lähtökohdat Uudellamaalla. Timo Aronkytö Sote-muutosjohtaja Uusimaa2019-hanke

SOTE:n strategiset lähtökohdat Uudellamaalla. Timo Aronkytö Sote-muutosjohtaja Uusimaa2019-hanke SOTE:n strategiset lähtökohdat Uudellamaalla Timo Aronkytö Sote-muutosjohtaja 2019-hanke Uuden soten perusta 1.Maakunta on vahva järjestäjä Järjestäjä ja tuottaja on erotettu toisistaan Tuottajien toiminta

Lisätiedot

Maakunnan vastuu alueensa elinvoimasta ja työllisyydestä Case Uusimaa

Maakunnan vastuu alueensa elinvoimasta ja työllisyydestä Case Uusimaa Maakunnan vastuu alueensa elinvoimasta ja työllisyydestä Case Uusimaa Markus Sovala, muutosjohtaja 0406646091 markus.sovala@uusimaa2019.fi Keilaniemi 14.2.2018 #Uusimaa2019 Uudenmaan maakunnan nykyiset

Lisätiedot

Ohjelmankauden rakennerahastohallinnon järjestäminen maakuntauudistuksen jälkeen. Etelä-Suomi

Ohjelmankauden rakennerahastohallinnon järjestäminen maakuntauudistuksen jälkeen. Etelä-Suomi Ohjelmankauden 2014-2020 rakennerahastohallinnon järjestäminen uudistuksen jälkeen Etelä-Suomi TAUSTAA: HVO-ohjekirje TEM/640/09.02.01/2017 Keskeiset kohdat Välittävän toimielimen tehtävistä sopiminen

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus,

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus, Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus, HB #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi Tarve muutokselle - Ikääntyminen Mahdollisuus muutokseen

Lisätiedot

Uudenmaan maakunnan elinvoimatoimialan valmistelun tilannekatsaus

Uudenmaan maakunnan elinvoimatoimialan valmistelun tilannekatsaus Uudenmaan maakunnan elinvoimatoimialan valmistelun tilannekatsaus Maakuntahallituksen konserni- ja elinvoimatoimikunta 1.10.2018 Hankejohtaja Jaakko Pesola jaakko.pesola@uusimaa2019.fi Maakunnalla 26 pakollista

Lisätiedot

ELINVOIMATOIMIALA UUDESSA MAAKUNNASSA Eero Venäläinen

ELINVOIMATOIMIALA UUDESSA MAAKUNNASSA Eero Venäläinen ELINVOIMATOIMIALA UUDESSA MAAKUNNASSA 8.3.2018 Eero Venäläinen Uudenmaan maakuntahallinnon organisaatiorakenne Hallinto / tila / ICTpalvelu -yhtiöt Maakuntajohtaja Sisäinen tarkastus Hallinto- ja tukipalvelut

Lisätiedot

ELINVOIMATOIMIALA UUDESSA MAAKUNNASSA. Sparrausryhmä

ELINVOIMATOIMIALA UUDESSA MAAKUNNASSA. Sparrausryhmä ELINVOIMATOIMIALA UUDESSA MAAKUNNASSA Sparrausryhmä 4.5.2018 2030 VISIO 2020-2030 KÄRKITAVOITTEET Euroopan paras alue elää ja toimia. EU:n hyvinvoivin alue Kilpailukykyisin alue eurooppalaisten verrokkien

Lisätiedot

Hyvin integroitu on puoliksi tehty! Uusimaa hankevalmistelusta

Hyvin integroitu on puoliksi tehty! Uusimaa hankevalmistelusta Hyvin integroitu on puoliksi tehty! Uusimaa 2019- hankevalmistelusta Hankejohtaja Mira Uunimäki 5.3.2018 Maakunta-sotemuutos ja integraatio Uudet valmisteltavat lait määrittelevät integraation velvoittavat

Lisätiedot

Ajankohtaista alueuudistuksesta Uudellamaalla

Ajankohtaista alueuudistuksesta Uudellamaalla Ajankohtaista alueuudistuksesta Uudellamaalla KeKo-hankkeen, Kumajan ja Hyria - säätiön seminaari 7.11.2018 Hankejohtaja Jaakko Pesola jaakko.pesola@uusimaa2019.fi www.uusimaa2019.fi -1 Mikä maakunta on

Lisätiedot

ELINVOIMATOIMIALA UUDESSA MAAKUNNASSA. Sparrausryhmä

ELINVOIMATOIMIALA UUDESSA MAAKUNNASSA. Sparrausryhmä ELINVOIMATOIMIALA UUDESSA MAAKUNNASSA Sparrausryhmä 25.4.2018 2030 VISIO 2020-2030 KÄRKITAVOITTEET Euroopan paras alue elää ja toimia. EU:n hyvinvoivin alue Kilpailukykyisin alue eurooppalaisten verrokkien

Lisätiedot

ELINVOIMATOIMIALA UUDESSA MAAKUNNASSA. Koordinaatioryhmä

ELINVOIMATOIMIALA UUDESSA MAAKUNNASSA. Koordinaatioryhmä ELINVOIMATOIMIALA UUDESSA MAAKUNNASSA Koordinaatioryhmä16.4.2018 2030 VISIO 2020-2030 KÄRKITAVOITTEET Euroopan paras alue elää ja toimia. EU:n hyvinvoivin alue Kilpailukykyisin alue eurooppalaisten verrokkien

Lisätiedot

Ajankohtaista alueuudistuksesta Uudellamaalla

Ajankohtaista alueuudistuksesta Uudellamaalla Ajankohtaista alueuudistuksesta Uudellamaalla Kuntaliiton maakuntafoorumi Kasvu ja työllisyys 4.12.2018 Hankejohtaja Jaakko Pesola jaakko.pesola@uusimaa2019.fi www.uusimaa2019.fi Maakunnalla 26 pakollista

Lisätiedot

Sote-uudistus ikäihmisten palveluissa #Uusimaa2019. Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja

Sote-uudistus ikäihmisten palveluissa #Uusimaa2019. Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Sote-uudistus ikäihmisten palveluissa #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi Maailma vanhenee niin myös Suomi 2.12.2016 Vantaan kaupunki 3 Lähde:?

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus #Uusimaa2019 #Uusimaa2020

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus #Uusimaa2019 #Uusimaa2020 Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus #Uusimaa2019 #Uusimaa2020 Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar ett självstyrt yland Timo ronkytö, sote-muutosjohtaja

Lisätiedot

Uudenmaan maakuntavalmistelun tilanne. Teppo Heikkilä, hankejohtaja Uudenmaan YTH:n henkilöstöinfo

Uudenmaan maakuntavalmistelun tilanne. Teppo Heikkilä, hankejohtaja Uudenmaan YTH:n henkilöstöinfo Uudenmaan maakuntavalmistelun tilanne Teppo Heikkilä, hankejohtaja Uudenmaan YTH:n henkilöstöinfo 17.5.2018 Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi Mikä maakunta on tulevaisuudessa? 1. Rajoitetusti

Lisätiedot

StV Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit

StV Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit StV 20.4.2018 Uudistuksen toimeenpano ja voimantulon aikataulutus sekä pilotit 14.5.2018 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Toimeenpanokelpoisuus Uudenmaan maakuntavalmistelun keskeinen tavoite on mahdollistaa

Lisätiedot

Valinnanvapauslakiluonnos - selostus - Uudenmaan tavoitteita

Valinnanvapauslakiluonnos - selostus - Uudenmaan tavoitteita Valinnanvapauslakiluonnos - selostus - Uudenmaan tavoitteita #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Valinnanvapaus Keino, ei päämäärä arvo myös! Luo vahvan kannustimen asiakaslähtöisyyteen ja asiakkaan

Lisätiedot

Sote-järjestämistoiminto

Sote-järjestämistoiminto Sote-järjestämistoiminto Valmistelun tilannekuva Tiina Mäki Maakuntahallitus 7.5.2018 Järjestäjän ja tuottajan erottaminen Lähteet: STM, Valtiovarainministeriö, hallituksen esitys sote- ja maakuntauudistuksesta

Lisätiedot

Maakunnan tukipalveluorganisaatio. Peruslinjaukset tukipalveluiden organisoitumisesta. Esittely hankkeen strategiselle johtoryhmälle 21.9.

Maakunnan tukipalveluorganisaatio. Peruslinjaukset tukipalveluiden organisoitumisesta. Esittely hankkeen strategiselle johtoryhmälle 21.9. Maakunnan tukipalveluorganisaatio Peruslinjaukset tukipalveluiden organisoitumisesta. Esittely hankkeen strategiselle johtoryhmälle 21.9.2018 Tukipalveluiden järjestäminen ja tuottaminen maakunnassa Tavoitteena

Lisätiedot

Sote-järjestämistoiminto

Sote-järjestämistoiminto Sote-järjestämistoiminto Valmistelun tilannekuva Tiina Mäki Virkamieskoordinaatioryhmä 26.4.2018 Järjestäjän ja tuottajan erottaminen Lähteet: STM, Valtiovarainministeriö, hallituksen esitys sote- ja maakuntauudistuksesta

Lisätiedot

Uuden maakunnan valmistelun askeleet sekä visio ja strategia Maakuntaparlamenti

Uuden maakunnan valmistelun askeleet sekä visio ja strategia Maakuntaparlamenti Uuden maakunnan valmistelun askeleet sekä visio ja strategia Maakuntaparlamenti 23.11.2017 Markus Sovala, muutosjohtaja, Uusimaa2019-hanke Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja, Uusimaa2019-hanke Markus Pauni,

Lisätiedot

Hankejohtaminen keväällä 2018 & väliaikaisen toimielimen (VATE) valmistelu

Hankejohtaminen keväällä 2018 & väliaikaisen toimielimen (VATE) valmistelu LUONNOS 28.2.2018 kuntajohtajakokous ja virkamiesjohtoryhmä (ver 28.2.2018 klo 8:50) Hankejohtaminen keväällä 2018 & väliaikaisen toimielimen (VATE) valmistelu Perustuu oletukseen että lainsäädäntö tulee

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus Katsaus sote- ja maakuntauudistusten tavoitteisiin ja etenemiseen #Uusimaa2019. Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus Katsaus sote- ja maakuntauudistusten tavoitteisiin ja etenemiseen #Uusimaa2019. Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus Katsaus sote- ja maakuntauudistusten tavoitteisiin ja etenemiseen #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi Uusi

Lisätiedot

Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar ett självstyrt Nyland Creating autonomous Region of Helsinki

Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar ett självstyrt Nyland Creating autonomous Region of Helsinki 25.8.2017 Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar ett självstyrt yland Creating autonomous Region of Helsinki Markus Sovala, muutosjohtaja markus.sovala@uudenmaanliitto.fi 040-6646091 Keväällä 2017

Lisätiedot

ELINVOIMATOIMIALA UUDESSA MAAKUNNASSA. Eero Venäläinen

ELINVOIMATOIMIALA UUDESSA MAAKUNNASSA. Eero Venäläinen ELINVOIMATOIMIALA UUDESSA MAAKUNNASSA Eero Venäläinen 26.4.2018 2030 VISIO 2020-2030 KÄRKITAVOITTEET Euroopan paras alue elää ja toimia. EU:n hyvinvoivin alue Kilpailukykyisin alue eurooppalaisten verrokkien

Lisätiedot

Maakuntahallituksen osallistuminen #Uusimaa2019 hankkeen ohjaamiseen. Markus Sovala, muutosjohtaja

Maakuntahallituksen osallistuminen #Uusimaa2019 hankkeen ohjaamiseen. Markus Sovala, muutosjohtaja Maakuntahallituksen osallistuminen #Uusimaa2019 hankkeen ohjaamiseen Markus Sovala, muutosjohtaja markus.sovala@uudenmaanliitto.fi 040-6646091 Sote- ja maakuntauudistuksen eteneminen Maakunnan toiminnan

Lisätiedot

ELINVOIMATOIMIALA UUDESSA MAAKUNNASSA. Yrittäjäfoorumi

ELINVOIMATOIMIALA UUDESSA MAAKUNNASSA. Yrittäjäfoorumi ELINVOIMATOIMIALA UUDESSA MAAKUNNASSA Yrittäjäfoorumi 12.4.2018 2030 VISIO 2020-2030 KÄRKITAVOITTEET Euroopan paras alue elää ja toimia. EU:n hyvinvoivin alue Kilpailukykyisin alue eurooppalaisten verrokkien

Lisätiedot

SOTE-VALMISTELU UUDELLAMAALLA JA KESKI- UUDENMAAN SOTE PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ

SOTE-VALMISTELU UUDELLAMAALLA JA KESKI- UUDENMAAN SOTE PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ SOTE-VALMISTELU UUDELLAMAALLA JA KESKI- UUDENMAAN SOTE 17.4.2018 PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ MAAKUNNAN VALMISTELU 2030 VISIO 2020-2030 KÄRKITAVOITTEET Euroopan paras alue

Lisätiedot

Uudenmaan maakuntavalmistelu talouden näkökulmasta SJR

Uudenmaan maakuntavalmistelu talouden näkökulmasta SJR Uudenmaan maakuntavalmistelu talouden näkökulmasta SJR 25.5.2018 Siirtymäsuunnittelu Toimintojen siirto Toimintojen siirron suunnittelu on vaihe vaiheelta tarkentuva prosessi Perusprosessi: 1. Kunnat ja

Lisätiedot

Uudenmaan maakunnan hallinnon rakentaminen lukien

Uudenmaan maakunnan hallinnon rakentaminen lukien Uudenmaan maakunnan hallinnon rakentaminen 172017 lukien Ulkoinen/poliittinen ohjausryhmä ja neuvottelukunta Rolf Paqvalin 1332017 Uudenmaan maakuntauudistuksen tilanne 1332017 1 Uudistuksen realistista

Lisätiedot

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP. 28 ~9700 htv

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP. 28 ~9700 htv Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet / EP 3 5 10 1 6 1 1 1 28 ~9700 htv EP Valmisteluvaiheet 21.4.2017 3 Ajankohtaista (1/2) Väliaikaishallinnon rakentaminen Väliaikaisen valmistelutoimielimen

Lisätiedot

Ajankohtaista Uudenmaan sote valmistelusta

Ajankohtaista Uudenmaan sote valmistelusta Ajankohtaista Uudenmaan sote valmistelusta #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, muutosjohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, Uudenmaan liitto Uudenmaan maakunta Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen yleisesittely

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen yleisesittely Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen yleisesittely Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar ett självstyrt Nyland Uuden soten pilarit 1. Vahva järjestäjä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 17.10.2019 Suunnittelukoordinaattori Pasi Oksanen, Turku LUONNOS VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNNAN ORGANISAATIORAKENTEEKSI Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Muutosjohtaja Seppo Huldén Suomen julkinen hallinto Julkinen hallinto Suomessa koostuu kolmesta eri tasosta, joita ovat valtio, maakunta ja kunta Tehtäviä 1.1.2020

Lisätiedot

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA - NÄKÖKULMANA JOHTAMINEN Aija Tuimala Muutosjohtaja, Etelä-Karjala Etunimi Sukunimi etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 2 3 DIGI- TALI- SAATIO 4 MAAKUNTAUUDISTUS

Lisätiedot

LIITTEET 1-14 LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI

LIITTEET 1-14 LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI LIITTEET 1-14 LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI H Hallinto palvelu yhtiöt Hallintopalvelu t Uudenmaan maakunnan organisaatiorakenne 2023 Maakuntajohtaja Konserniesikunta Sisäinen tarkastus LIITE 1 PKS:n Kasvukunt

Lisätiedot

Soten tilanne ja asiakaslähtöinen valmistelu Uudellamaalla

Soten tilanne ja asiakaslähtöinen valmistelu Uudellamaalla Soten tilanne ja asiakaslähtöinen valmistelu Uudellamaalla #Uusimaa2019 Osallisuusvalmistelija Katja Syvärinen 21.3.2018 Tarve muutokselle - Ikääntyminen Mahdollisuus muutokseen teknologia Uuden soten

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ.

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. Aija Tuimala, Etelä-Karjala 1 Sote/maku esitys valtioneuvostoon 2/2017 Valinnanvapaus

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 17.4.2018 1 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 4 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö seminaari pidetty 27.3. SOTEMAKU-valmistelun

Lisätiedot

Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo

Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo 11.9.2018 10.9.2018 Jaana Korhonen, valmistelujohtaja 11.9.2018 Kainuun maakuntauudistus / Jaana Korhonen Maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulusuunnitelma 11-12/2018

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT Laura Saurama

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT Laura Saurama VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT 11.4.2018 Laura Saurama VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTA LUONNOS 11.4.2018 LAUTAKUNNAT VALTUUSTO HALLITUS MUU TOIMIELIN?

Lisätiedot

Talous- ja tulosohjaus - maakunnan prosessin hahmottelua. sjr

Talous- ja tulosohjaus - maakunnan prosessin hahmottelua. sjr Talous- ja tulosohjaus - maakunnan prosessin hahmottelua sjr 26.10.2018 Maakunnan ohjausviuhka Strateginen ohjaus Strategia, talousarvio, sopimukset Strategian, talousarvion ja sopimusten valmistelu ja

Lisätiedot

UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS

UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS Uudenmaan sosiaali- ja terveystiimin pj., apulaiskaupunginjohtaja Pia Panhelainen 3.11.2016 SOTE-muutosjohtajan maakuntakierros Uusimaa 3.11.2016 Soten maakunnallinen

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa Vates säätiö 18.5.2017 Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Miksi uudistus tehdään? 18.5.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi Miksi uudistus? Hyvinvointi- ja

Lisätiedot

Keski-Uusimaa ja sote-uudistus

Keski-Uusimaa ja sote-uudistus Keski-Uusimaa ja sote-uudistus KUUMA-johtokunta 9.3.2016 Rolf Paqvalin Erityisasiantuntija Keski-Uudenmaan kunnat Keski-Uudenmaan kuntien yhteinen sote-valmistelu 1. Mukana Hyvinkää, Järvenpää, Nurmijärvi,

Lisätiedot

Luonnos kokonaisorganisaatioksi

Luonnos kokonaisorganisaatioksi Valtuusto voi nimetä myöhemmin valiokuntia MAAKUNTAVALTUUSTO 59 jäsentä, pj + X vpj TARKASTUS 7 jäsentä MAAKUNTAVAALI 5 jäsentä YLIMAA- KUNNALLINEN YHTEIS- TOIMINTA Mahdolliset jaostot MAAKUNTAHALLITUS

Lisätiedot

MAAKUNTAVALTUUSTO MAAKUNTAHALLITUS TOIMIALUE: ALUEKEHITYS TOIMIALUE: SOTEPELA. TOIMIALUE: KONSERNIPALVELUT - Oikeus-, resurssi- ja tietopalvelut

MAAKUNTAVALTUUSTO MAAKUNTAHALLITUS TOIMIALUE: ALUEKEHITYS TOIMIALUE: SOTEPELA. TOIMIALUE: KONSERNIPALVELUT - Oikeus-, resurssi- ja tietopalvelut Tarkastuslautakunta MAAKUNTAVALTUUSTO MAAKUNTAHALLITUS Vaalilautakunta Lautakuntamalli Jaostomalli Valiokuntamalli Maakuntajohtaja TOIMIALUE: ALUEKEHITYS - Aluekehityksen strateginen suunnittelu - Rahoitus-

Lisätiedot

klo 8:52 Uudenmaan maakunnan perustaminen 2017, 2018, 2019, 2020

klo 8:52 Uudenmaan maakunnan perustaminen 2017, 2018, 2019, 2020 26.9.2017 klo 8:52 Uudenmaan maakunnan perustaminen 2017, 2018, 2019, 2020 Markus Sovala, muutosjohtaja markus.sovala@uudenmaanliitto.fi 040-6646091 Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi Tarve

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Case Pirkanmaa

Sote- ja maakuntauudistus Case Pirkanmaa Sote- ja maakuntauudistus Case Pirkanmaa Sote-muutosjohtaja Jaakko Herrala, LT, MBA Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus Pirkanmaan liitto 25.6.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi

Lisätiedot

Hallituksen valinnanvapautta koskevat linjaukset ja valinnanvapauden valmistelun lähtökohtia Uudellamaalla

Hallituksen valinnanvapautta koskevat linjaukset ja valinnanvapauden valmistelun lähtökohtia Uudellamaalla Hallituksen valinnanvapautta koskevat linjaukset 4.5.2017 ja valinnanvapauden valmistelun lähtökohtia Uudellamaalla Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Maakuntauudistuksen aikataulu Lainsäädäntö voimaan /maakuntien

Lisätiedot

Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista:

Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista: Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan 17.3.2017 mm. seuraavista asioista: Väliaikaisen SOTE kuntayhtymän valmistelua ei jatketa, koska sen perustamiselle ei ole kuntakentässä riittävää

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus #Uusimaa2019

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus #Uusimaa2019 Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus #Uusimaa2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar ett självstyrt Nyland Sote- ja maakuntauudistus maakunnan näkökulmasta

Lisätiedot

Talous ja valmistelun talouteen liittyvät asiat. Kesäetappi Tarja Miettinen

Talous ja valmistelun talouteen liittyvät asiat. Kesäetappi Tarja Miettinen Talous ja valmistelun talouteen liittyvät asiat Kesäetappi 19.6.2018 Tarja Miettinen Poliittinen päätöksenteko, luonnos 08.04.2018 Lakisääteiset lautakunnat Maakuntavaltuusto Vaikuttamistoimielimet nuoriso,

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI. Jouko Luukkonen KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen

KAINUUN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI. Jouko Luukkonen KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen KAINUUN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI Jouko Luukkonen 6.6.2018 6.6.2018 KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 Kommentit: - Ei ltk:ia? - Yksi ltk? - Valiokunnat? TARKASTUSLTK 7 jäsentä

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

MAAKUNTAVIRASTON ORGANISAATIO

MAAKUNTAVIRASTON ORGANISAATIO MAAKUNTAVIRASTON ORGANISAATIO Vaihtoehtoja maakuntaviraston organisoitumisesta MAAKUNTAVALTUUSTO JA -HALLITUS Maakuntajohtaja HYVINVOINTI- LTK Järjestäjäohjaus ELINVOIMA- LTK YMPÄRISTÖ- JA LIIKENNELTK

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-virkamieskoordinaatioryhmä

Esivalmistelun sote-virkamieskoordinaatioryhmä MUISTIO 5/2018 1 Aika 15.03.2018 klo 14:04-15:50 Paikka Maakuntasali 1, Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun

Lisätiedot

Talouden ja hallinnon valmistelu maakunnassa Kustannuskasvun hillintä. Tuula Kuvaja Talouden ja hallinnon valmistelija

Talouden ja hallinnon valmistelu maakunnassa Kustannuskasvun hillintä. Tuula Kuvaja Talouden ja hallinnon valmistelija Talouden ja hallinnon valmistelu maakunnassa Kustannuskasvun hillintä Tuula Kuvaja Talouden ja hallinnon valmistelija Lapin maakuntavalmistelussa Koetalousarvio Maakunnan rahoitus ja rahavirrat Kokonaisarkkitehtuuri

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus Uusimaa hankkeen vammaisten palvelut -valmisteluryhmän keskustelutilaisuus

Tilaisuuden avaus Uusimaa hankkeen vammaisten palvelut -valmisteluryhmän keskustelutilaisuus Tilaisuuden avaus Uusimaa 2019 -hankkeen vammaisten palvelut -valmisteluryhmän keskustelutilaisuus 12.10.2017 Katrina (Kati) Harjuhahto-Madetoja Toimitusjohtaja, Eteva Ohjelma 12.10.2017 Lyhyet alustukset

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 17.2.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Mitä uusi Sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa?

Mitä uusi Sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa? Mitä uusi Sote tarjoaa palveluntuottajille maakunnassa? Soteuttamo 2.0 25.10.2018 Sote-järjestämisen muutosjohtaja Eija Kellokoski-Kari #meidänkeskipohjanmaa 29.10.2018 Maakunnallinen näkökulma 1 Syntyykö

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu Uudellamaalla talvella 2018/2019

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu Uudellamaalla talvella 2018/2019 Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu Uudellamaalla talvella 2018/2019 Maakuntavaltuusto 11.12.2018 Markus Sovala, muutosjohtaja Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Tilannearvio Uudistuksen tilanne joulukuussa

Lisätiedot

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa Mauno Vanhala, prof 04.04.2017 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa

Lisätiedot

VALINNANVAPAUS JA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTANTO Antti Parpo Sote-muutosjohtaja Turun kaupunki

VALINNANVAPAUS JA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTANTO Antti Parpo Sote-muutosjohtaja Turun kaupunki VALINNANVAPAUS JA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTANTO Antti Parpo Sote-muutosjohtaja Turun kaupunki Suomen hallitus julkaisi lakiluonnokset valinnanvapaudesta 21.12.2016 http://alueuudistus.fi/lakiluonnokset-12-2016

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 37b

KUUMA-johtokunta Liite 37b KUUMA-johtokunta 20.9.2017 37 Liite 37b MAAKUNTA- JA SOTEVALMISTELU / Tilannekatsaus KUUMA -johtokunta 20.9.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Valiokunnan kritiikki koski kahta asiaa / 29.6.2017 Yhtiöittämispakko

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen esityksen (HE 15/2017 vp.) ja valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 1 Sote- ja maakuntauudistus etenevät mutta toiminnallinen uudistuminen vaatii vielä työtä hallituksen

Lisätiedot

Konsernirakennevalmistelun tilanne

Konsernirakennevalmistelun tilanne Konsernirakennevalmistelun tilanne 22.5.2018 - Laajennetun johtoryhmän kokoukseen 29.5.2018 Maakunnan tarkastuslautakunta Maakuntavaalilautakunta Etelä-Savon maakuntakonserni Maakuntavaltuusto 59 jäsentä

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 13.12.2018 1 Valtakunnallinen tilanne Hallitus on sitoutunut viemään uudistuksen maaliin suunnitellusti kohti monialaisia maakuntia Perustuslakivaliokunta

Lisätiedot

Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari Kerttu Perttilä

Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari Kerttu Perttilä Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari 13.3.2017 Kerttu Perttilä MISSÄ MENNÄÄN SOTESSA? Lähde: www.alueuudistus.fi 1. Miksi sote-uudistus? 2. Mitä uudistus tarkoittaa? 3. Uudistuksen

Lisätiedot

Meidän maakunta Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus

Meidän maakunta Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus Meidän maakunta 27.10.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus Kanta-Hämeen maakunta; kunnat ja seudut Hämeenlinnan seutu n. 95 000 as. Forssan seutu n. 35 000 as. Riihimäen

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

Työryhmien yhteinen keskustelutilaisuus

Työryhmien yhteinen keskustelutilaisuus Työryhmien yhteinen keskustelutilaisuus 24.1.2018 - Elinkeinot ja maaseutu - TE -palvelujen kehittäminen - Aluekehitys ja strateginen suunnittelu - Kansainvälistyminen - Kulttuuri Maakunta- ja soteuudistusvalmistelu

Lisätiedot

Sote-uudistuksen valmistelu Uudellamaalla

Sote-uudistuksen valmistelu Uudellamaalla Sote-uudistuksen valmistelu Uudellamaalla Maakuntahallituksen sote-toimikunta Timo Aronkytö 10.9.2018 SOTE:n tuotantokaudet I - IV Vuosi 2007, helmikuu: Kunta- ja palvelurakenneuudistus eli PARAS-laki

Lisätiedot

Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Kuopio

Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Kuopio Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Kuopio 8.5.2017 Pk-yritykset pyörittävät yhteiskuntaa Yritysrakenne Suomessa 2015 0,2% Suuryritykset (250 hlöä)

Lisätiedot

Järjestämissuunnitelma

Järjestämissuunnitelma Järjestämissuunnitelma Luonnosversio 0.1 3.4.2018 1 Sisällysluettelo Tiivistelmä... 5 1 Sote- ja maakuntauudistus... 6 1.1 Kansalliset tavoitteet ja maakunnan tavoitteet... 6 1.2 Valmistelun periaatteet...

Lisätiedot

Sote-liikelaitoksen muodostamisen perusteet: Alueyksiköiden muodostaminen. Mira Uunimäki

Sote-liikelaitoksen muodostamisen perusteet: Alueyksiköiden muodostaminen. Mira Uunimäki Sote-liikelaitoksen muodostamisen perusteet: Alueyksiköiden muodostaminen Mira Uunimäki 7.12.2017 Liikelaitoksen valmistelua ohjaavat periaatteet 2020 alkuun: perustason palvelut Perustason sosiaali- ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus 9.12.2016 Soma-esivalmistelun organisaatio (maakuntahallitus 21.11.2016) Neuvottelukunta valmistelutahot,

Lisätiedot

Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Lahti

Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Lahti Sote-uudistus ja valinnanvapaus & yrittäjyys Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Lahti 5.6.2017 Näin toimii valinnanvapaus -video https://youtu.be/xw8wihriaam Pk-yritykset pyörittävät yhteiskuntaa

Lisätiedot

Kehittämis- ja rahoituspalvelujen valmistelutilanne

Kehittämis- ja rahoituspalvelujen valmistelutilanne Kehittämis- ja rahoituspalvelujen valmistelutilanne Ritva Rintapukka, vastuuvalmistelija kehittämis- ja rahoituspalvelut 24.1.2018 Työryhmien yhteiskokoontuminen Maakunta järjestäjänä ja tuottajana MAAKUNTAVALTUUSTO

Lisätiedot

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin Juha Kinnunen, shp johtaja Viimeinen sopimusohjauksen kehysseminaari? Vuoden 2018 talousarvion suunnittelu viimeinen tässä

Lisätiedot

Kallion virastotalo, Toinen linja 4, neuvotteluhuone 6, 3. krs. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Maakunta-uudistuksen valmistelu Uudellamaalla 4

Kallion virastotalo, Toinen linja 4, neuvotteluhuone 6, 3. krs. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Maakunta-uudistuksen valmistelu Uudellamaalla 4 MUISTIO 1/2018 1 AIKA 01.10.2018 klo 08:30-12:00 PAIKKA Kallion virastotalo, Toinen linja 4, neuvotteluhuone 6, 3. krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakunta-uudistuksen valmistelu

Lisätiedot

Hallituksen valinnanvapautta koskevat linjaukset ja valinnanvapauden valmistelun lähtökohtia Uudellamaalla

Hallituksen valinnanvapautta koskevat linjaukset ja valinnanvapauden valmistelun lähtökohtia Uudellamaalla Hallituksen valinnanvapautta koskevat linjaukset 4.5.2017 ja valinnanvapauden valmistelun lähtökohtia Uudellamaalla Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar

Lisätiedot

Maakuntafoorumi

Maakuntafoorumi Maakunnan poliittinen johtaminen case Pirkanmaa Maakuntafoorumi 13.6.2018 Pirkanmaan maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän pj Roope Lehto 13.6.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi 23 KUNTAA 512 000 ASUKASTA

Lisätiedot

2. Poliittinen ohjaus VATE:n toimikauden aikana

2. Poliittinen ohjaus VATE:n toimikauden aikana Maakuntahallitus 77 07.05.2018 Maakuntahallitus 115 21.05.2018 Maakunta- ja sote -uudistuksen ohjauksen vahvistaminen 510/04.00.02/2016 MHS 07.05.2018 77 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Maakuntahallitus

Lisätiedot

Hallituksen valinnanvapautta koskevat linjaukset ja valinnanvapauden valmistelun lähtökohtia Uudellamaalla

Hallituksen valinnanvapautta koskevat linjaukset ja valinnanvapauden valmistelun lähtökohtia Uudellamaalla Hallituksen valinnanvapautta koskevat linjaukset ja valinnanvapauden valmistelun lähtökohtia Uudellamaalla Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar ett självstyrt

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON MITALLA SOTE-UUDISTUKSEEN UUSIMAAN SOTE-ILTA

SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON MITALLA SOTE-UUDISTUKSEEN UUSIMAAN SOTE-ILTA SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON MITALLA SOTE-UUDISTUKSEEN UUSIMAAN SOTE-ILTA 1.3.2017 Lähde: Timo Aro PORVOON LÄHTÖKOHTIA Yksi vetovoimaisimmista ja kilpailukykyisimmistä seuduista Suomessa.

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 19.1.2018 1 Maakunta- ja soteuudistusvalmistelu 1 / 2018 Valinnanvapauslakiesitykseen tulossa täsmennyksiä lausuntokierroksen seurauksena; esitys

Lisätiedot

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Kustannus- ja palvelujen käyttötiedot sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kustannus- ja palvelujen käyttötiedot sosiaali- ja terveydenhuollossa Kustannus- ja palvelujen käyttötiedot sosiaali- ja terveydenhuollossa Henkilökohtainen budjetointi sosiaalialalla - Palvelujen kustannukset ja kustannusvaikuttavuus seminaari Esityksen sisältö Kustannukset

Lisätiedot

SOTE JA INFEKTIOIDEN TORJUMINEN. Janne Aaltonen, HUS

SOTE JA INFEKTIOIDEN TORJUMINEN. Janne Aaltonen, HUS SOTE JA INFEKTIOIDEN TORJUMINEN Janne Aaltonen, HUS 14.3.2018 JANNE AALTONEN Erikoislääkäri (anestesiologia), MBA Yhteyspäällikkö, HUS konsernihallinto Sote-koordinaatio, omistajaohjaus, markkinointi,

Lisätiedot

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Alueiden kehittäminen Kasvupalvelut Maahanmuuttaja palvelut Liikenne palvelut Pelastus- ja turvallisuus Alueiden käyttö Luonnon suojelu Vesi- ja kalatalous

Lisätiedot

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Projektiryhmän liite 3 Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Maakuntauudistuksen projektiryhmä 4.10.2016 29.9.2016 1 Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen VALTUUSTO Maakuntastrategia

Lisätiedot