Mikä on maakunta- ja sote-uudistus?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mikä on maakunta- ja sote-uudistus?"

Transkriptio

1 Mikä on maakunta- ja sote-uudistus? Tietopaketti Pirkanmaan maakuntaan siirtyvien organisaatioiden käyttöön Syyskuu 2018 Päivitetty Kuva: Laura Vanzo, Visit Tampere Oy

2 Mikä on maakunta- ja sote-uudistus? Uusia maakuntia perustetaan 18. Niissä päätöksiä tekevät vaaleissa valitut maakuntavaltuustot. Kunnat säilyvät, mutta osa niiden tehtävistä siirtyy maakunnille. Maakunta järjestää mm. alueensa sosiaali- ja terveyspalvelut, vastaa niiden saatavuudesta ja valinnanvapauden toteutumisesta valinnanvapauslain mukaisesti. Maakunnille siirtyy myös suurin osa ELY-keskusten ja TE-toimistojen tehtävistä. Lisäksi aluehallintoviraston (Avi) ja maakunnan liittojen tehtävät siirtyvät maakunnille. Lähde: omamaakunta.fi Maakunnilla ei ole verotusoikeutta, vaan niiden rahoitus tulee valtiolta ja asiakasmaksuista Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta

3 Lähde: omamaakunta.fi Suomen 18 maakunnan toiminta käynnistyy Maakunta on julkisoikeudellinen yhteisö, jolla on alueellaan itsehallinto. Lappi Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Suomi Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Pirkanmaa Satakunta Etelä-Savo Kanta-Häme Päijät-Häme Kymenlaakso Varsinais-Suomi Uusimaa

4 Lähde: omamaakunta.fi Kuka päättää maakunta- ja sote-uudistuksen toteutumisesta? Eduskunta päättää maakunta- ja sote-uudistusta koskevan lakipaketin hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Maakunta- ja sote-uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan , kun vastuu palveluista siirtyy maakunnille Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta

5 Mikä on uudistuksen aikataulu? Lähde: omamaakunta.fi Pirkanmaa2021.fi Ensimmäisten maakuntavaalien tarkka ajankohta selviää sen jälkeen, kun eduskunta on päättänyt maakunta- ja soteuudistuksen lainsäädännöstä. Vaaleissa maakunnan äänioikeutetut asukkaat valitsevat valtuutetut oman maakuntansa maakuntavaltuustoon. Valtuutettuja on maakunnan koosta riippuen vähintään 59 ja väestöltään suurissa maakunnissa vähintään 99. Pirkanmaalle valitaan 79 valtuutettua. Maakuntavaalien jälkeen maakuntavaltuustot ja maakunnat järjestäytyvät ja tekevät päätökset sote-palveluiden järjestämisestä ja valinnanvapauden toteuttamisesta. Väliaikaishallinnon on tarkoitus aloittaa Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan , jolloin myös sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyy maakunnille. Valinnanvapaus laajenee vaiheittain. Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) aloittaa myös vasta Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta

6 Mitä asioita uudistus koskee: Uuden maakunnan keskeiset tehtävät Työ- ja elinkeinopalvelut Sosiaali- ja terveydenhuolto Ympäristöterveydenhuolto Pelastustoimi Aluekehittäminen Liikennejärjestelmäsuunnittelu Maaseudun kehittäminen ja lomituspalvelut Tarkempi listaus tehtävistä HE , 6 Karttalähde: Pirkanmaa Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriö

7 Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriö Kestävyysvajetta vähennetään Sote-menojen ennustettu vuosittainen reaalikasvu 2,4 % sitä on hillittävä 0,9 prosenttiin vuosina mrd 2,4 % 0,9 % Ihmiset pidetään työ- ja toimintakykyisinä yhteiskuntapolitiikan eri keinoin Resurssien käyttö tehokkaasti ja oikeaaikaisesti, sujuvat hoito- ja palveluketjut Palveluissa ennaltaehkäisevä painotus, hyvinvoinnin edistäminen Lähipalvelut turvataan, erityistason sote-palvelut uudistetaan (sairaalaverkko, erityisyksiköt) Valtioneuvoston strategiset tavoitteet ja palvelujen priorisointi Kuva: Opa Latvala, Visit Tampere Oy

8 Lähteenä käytetty: alueuudistus.fi Maakunta- ja sote-uudistuksen tavoitteita Kustannusten kasvun hillitseminen Kustannusvaikuttavuus Jatkuva kehittäminen ja innovaatiot Tehokkuus ja tehtävien työnjako Asiakaslähtöisyys Valinnanvapaus Osallisuus ja osallistuminen Integraatio ja palvelujen yhteensovittaminen Yhdenvertaisuus Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Saatavuus ja saavutettavuus Vaikuttavuus ja laatu

9 Lähteenä käytetty: alueuudistus.fi Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Valtuusto, jäsentä Maakuntastrategia Järjestäjän ja tuottajan erottaminen Hallitus Toiminnan, hallinnon ja talouden käytännön johtaminen Maakunnan muut toimielimet Maakuntajohtaja Maakuntakonserni Liikelaitos Yhtiöitetty toiminta Asukkaiden vaikutusmahdollisuudet Suorat vaalit Aloiteoikeus Neuvoa-antava kansanäänestys Keskustelu- ja kuulemistilaisuudet Nuorisovaltuusto Vanhus- ja vammaisneuvostot Vähemmistökielen vaikuttamistoimielin Valtakunnalliset palvelukeskukset (2): Maakuntien ICT-palvelukeskus Vimana Oy (ICT) ja Maakuntien tilakeskus Oy (toimitilat ja kiinteistöt) 9

10 Lähteenä käytetty: Kuntaliitto.fi Mitä kunta tekee tulevaisuudessa? Osaamisen ja kulttuurin edistäminen Varhaiskasvatus Esi- ja perusopetus Lukiokoulutus Ammatillinen koulutus Vapaa sivistystyö Taide- ja kulttuuripalvelut Kirjastopalvelut Nuorisopalvelut Liikuntapalvelut Kuntalaisen hyvinvoinnin edistäminen Elinympäristön kehittäminen Maapolitiikka Kaavoitus ja maankäytön suunnittelu Liikenne, joukkoliikenne, Katuverkkojen rakentaminen ja ylläpito Vesihuolto Jätehuolto Energiantuotanto ja -jakelu Rakennusvalvonta Asuntotoimi Ympäristönsuojelu ja terveellisen elinympäristön turvaaminen Turvallisuudesta ja varautumisesta huolehtiminen Kuntalaisen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Paikkakunnan vetovoimaisuus Vaikeasti työllistyvien tuki: etsivä nuorisotyö, työpajat, työttömyyden pitkittymisen ehkäisy, kaupunginosatyö Kotouttaminen Elinkeinopolitiikka: yritysneuvonta, kehittämishankkeet, yritystontit, alueen markkinointi, avoin data Resurssiviisaat toimintatavat Paikallisen identiteetin ja demokratian edistäminen Monipuoliset osallistumismahdollisuudet Paikallinen yhteisöllisyys Viestintä ja vuorovaikutus Vaalit ja edustuksellinen demokratia Kansalaisjärjestöjen toimintamahdollisuudet Asukkaiden omaehtoinen toiminta Maakunta ja kunnat tekevät yhdessä kaikkensa, jotta pirkanmaalaisilla olisi mahdollisimman hyvät elinolosuhteet ja palvelut

11 Mitä maakunta tekee tulevaisuudessa? Sosiaali- ja terveydenhuolto sekä turvallisuus Sosiaali- ja terveydenhuolto Asiantuntijatuki kunnille hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisessä sekä ehkäisevässä päihdetyössä Alueellinen alkoholihallinto Ympäristöterveys Pelastustoimi ja varautuminen sekä Elinympäristö ja aluekehitys Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus Luonnon monimuotoisuuden suojelun edistäminen ja kulttuuriympäristön hoito Liikenneturvallisuus, alueellinen tienpito Eräät valtionavustus- ja valvontatehtävät Vesihuollon edistäminen ja suunnittelu Vesien ja merien suojelu Ympäristötiedon tuottaminen Maakunta voi lisäksi hoitaa mm. joukkoliikenteen, rakennusvalvonnan ja ympäristötoimen esim. sopimalla kaikkien alueensa kuntien kanssa Vesitalous Elinkeinot Maatalous ja maaseudun kehittäminen Maataloustuotteiden markkinajärjestelyt Kalatalous Kasvupalvelut (tehtävät, jotka liittyvät elinkeinoelämään, innovaatioympäristöihin, kulttuuriin, yritys-, työ- ja elinkeinopalveluihin sekä kotoutumiseen) Koulutustarpeiden ennakointi Maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomituspalvelut Yhteispalveluiden alueellinen järjestäminen Tehtäviin liittyvät kansainväliset ja EU-asiat ja yhteydet Alueellinen identiteetti ja demokratia Maakunnallisen identiteetin edistäminen Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen Kulttuuri osana maakuntastrategiaa Viestintä ja vuorovaikutus Vaalit ja edustuksellinen demokratia Asukkaiden omaehtoinen toiminta Tarkempi listaus tehtävistä HE , 6 Asukkaan hyvinvoinnin ja alueen tasapainoisen kehityksen tukeminen Maakunta ja kunnat tekevät yhdessä kaikkensa, jotta pirkanmaalaisilla olisi mahdollisimman hyvät elinolosuhteet ja palvelut

12 Uudistuksessa noudatetaan hyvää henkilöstöpolitiikkaa Henkilöstö on uudistuksen tärkein voimavara. Uudistuksen onnistuminen edellyttää hyvää johtamista ja sitoutunutta henkilöstöä. Maakunnan palvelukseen siirtyvä henkilöstö säilyttää siirtymähetkellä voimassa olevat työ- tai virkasuhteen oikeudet ja velvollisuudet Työntekijät tulevat Pirkanmaan kunnista (Akaa, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi, Kuhmoinen) sekä Pirkanmaan ELY-keskuksesta, Pirkanmaan TEtoimistosta, Aluehallintovirastosta, KEHA-keskuksesta, Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä, Pirkanmaan pelastuslaitokselta ja Pirkanmaan liitosta Kuva: Heli Kaarre/Pirkanmaa2021

13 Sosiaali- ja terveydenhuolto Pelastustoimi ja varautuminen Ympäristöterveydenhuolto Pirkanmaan liitto ELY-keskus KEHA-keskus TE-toimisto Aluehallintovirasto Maaseutuhallinto Maaseutuyrittäjien lomituspalvelu Kuva: Laura Vanzo, Visit Tampere Oy

14 Pirkanmaan muutosvalmistelusta voi olla ylpeä. Se on kunnianhimoista ja työn jälki on laadukasta. Yhdessä tekeminen ja asiakaslähtöisyys ravitsevat henkeä! Päivi Nurminen Pirkanmaan muutosjohtaja Monialaisen maakunnan rakentaminen on valtava työ. Se vaatii kärsivällisyyttä ja kykyä kestää epävarmuutta. Hyvä tästä tulee! Jukka Alasentie Muutosjohtaja (maku) Sotea on uudistettu 13 vuotta viedään se nyt yhdessä maaliin! Toimeenpannaan uudet asiakaslähtöiset innovaatiot nykyinen lainsäädäntö ei sitä estä. Laatu edellä. Jaakko Herrala Muutosjohtaja (sote) Kuvat: Rami Marjamäki

15 Pirkanmaan maakunta- ja sote-uudistuksen johtamisjärjestelmä valmisteluvaiheessa O H J A U S Johtoryhmä (virkamiehet), pj Juha Yli-Rajala Puheenjohtajisto, (johtoryhmän ja ohjausryhmän pj:t ja varapj:t) 1. Yhteensovittaa ohryn ja joryn näkemyksiä 2. Keskustelee valmistelun periaatteista 3. Tukee muutoksen valmistelua ja muutosjohtoa 4. Ylläpitää muutostyön kokonaiskuvaa 5. Hyväksyy kokousten esityslistat Poliittinen ohjausryhmä, pj Roope Lehto Maakuntauudistuksen iltakoulu V A L M I S T E L U Muutosjohtoryhmä 1. Linjaa päätöksentekoon valmisteltavat asiat 2. Valmistelee hankeen resurssiesitykset 3. Ylläpitää muutostyön kokonaiskuvaa 4. Koordinoi ja tukee työryhmien työskentelyä Työryhmät Muutostiimit (hallinto, järjestäjä, tuotanto, ict) 1. Huolehtii valmistelun etenemisestä 2. Tukee projektipäälliköiden työskentelyä 3. Jalkauttaa muutosjohtoryhmän linjaukset Koordinaatioryhmä 1. Vahvistaa kokonaiskuvaa 2. Välittää informaatiota työryhmien välillä 3. Huolehtii yhteisistä toimintatavoista 15

16 Pirkanmaan maakunta- ja sote-uudistuksen johtoryhmä (virkamiehet) Puheenjohtaja Varapuheenjohtajat Esittelijä konsernijohtaja Juha Yli-Rajala (Tampereen kaupunki) maakuntajohtaja Esa Halme (Pirkanmaan liitto), johtaja Rauno Ihalainen (PSHP) sekä ylijohtaja Leena Vestala (Pirkanmaan ELY-keskus) Pirkanmaan muutosjohtaja Päivi Nurminen Kunnat Edustaja Varajäsen Tampere Juha Yli-Rajala Taru Kuosmanen Kaupunkiseutu Jarkko Sorvanto Heidi Rämö Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti, Ylöjärvi Ylä-Pirkanmaa Eeva Kyrönviita Vesa Haapamäki Juupajoki, Jämsä, Kuhmoinen, Mänttä-Vilppula, Ruovesi, Virrat Lounais-Pirkanmaa Jarkko Malmberg Jyrki Moilanen Punkalaidun, Sastamala Luoteis-Pirkanmaa Jari Heiniluoma Antero Alenius Hämeenkyrö, Ikaalinen, Kihniö, Parkano Etelä-Pirkanmaa Jukka Varonen Briitta-Liisa Sinivuori Akaa, Pälkäne, Urjala, Valkeakoski Sairaanhoitopiiri Rauno Ihalainen Kari-Matti Hiltunen Tiina Surakka Pasi Virtanen Pelastuslaitos Olli-Pekka Ojanen Esko Kautto Pirkanmaan liitto Esa Halme Petri Räsänen ELY-keskus Leena Vestala Kristiina Karppi Juha Sammallahti Heikki Ikonen Olli Madekivi Mari Rajala TE-toimisto Riku Immonen Tarja Paulaniemi Pääsopijajärjestöt JUKO/Akava Tero Harjuntausta Katri Maahi KoHo ry. Atte Tahvola (PSHP) Arja Herckman, Sastamalan kaupunki Kunta-alan unioni Kirsileena Nurmikolu, (JHL) Aino Hirvonen, JYTY Juko/Valtio Liisa Koota Reija Neva Muut osallistujat: Muutosjohtaja (sote) Jaakko Herrala, muutosjohtaja (maku) Jukka Alasentie, hallintojohtaja Petri Pikkuaho, viestintäpäällikkö Kirsti Kivilinna 16

17 Pirkanmaan maakunta- ja sote-uudistuksen poliittinen ohjausryhmä Puheenjohtaja Roope Lehto (sd.) Nokia, (varaj. Esa Järvenpää, Hämeenkyrö) 1. Varapuheenjohtaja Leena Kostiainen (kok.), Tampere (varaj. Jarmo Kork, Nokia) 2. Varapuheenjohtaja Juhana Suoniemi (vihr.), Tampere (varaj. Matti Heilimo, Tampere) Jäsenet: Atanas Aleksovski (sd.) Tampere (varaj. Ilkka Hjerppe, Orivesi) Hanna Laine (sd.) Kangasala (varaj. Salla Bister, Akaa) Heikki Hakala (kok.) Lempäälä (varaj. Juho Ojares, Ylöjärvi) Marja Heikkinen (kok.) Valkeakoski (varaj. Sirkka Madekivi, Punkalaidun) Eveliina Asikainen (vihr.) Sastamala (varaj. Sina Isokallio, Kangasala) Mirva Kittilä (kesk.) Pälkäne (varaj. Pilvi Kärkelä, Kihniö) Rauno Kesseli (vas.) Ylöjärvi (varaj. Hannele Lehikoinen, Lempäälä) Heikki Luoto (ps.) Tampere (varaj. Reijo Ojennus, Parkano) Sirpa Pursiainen (kd.), Tampere (varaj. Veli-Matti Antila, Ylöjärvi) Maakuntavaltuuston puheenjohtajat (osallistumisoikeus kokouksiin): Sofia Vikman (kok.), Tampere, 1. vpj. Tuula Petäkoski-Hult (sd.), Lempäälä, 2. vpj. Minna Sorsa (vihr.), Ylöjärvi Muut osallistujat: Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala, Pirkanmaan muutosjohtaja Päivi Nurminen, muutosjohtaja (sote) Jaakko Herrala, muutosjohtaja (maku) Jukka Alasentie, maakuntajohtaja Esa Halme, hallintojohtaja Petri Pikkuaho, viestintäpäällikkö Kirsti Kivilinna 17

18 79 23 KUNTAA Valtuusto ja valiokunnat Osallistuminen ASUKASTA V A H V A J Ä R J E S T Ä J Ä Maakuntastrategia ja palvelulupaus Markkinoiden hallinta Konsernirakenne ja johtaminen TKI toiminta 29 LUOVUTTAVAA ORGANISAATIOTA Muutosvalmistelun iso kuva Maakuntatalous Sopeutus 280 Me SIIRTYVÄÄ SOPIMUSTA S E L K E Ä O H J A U S SOPIMUSOHJAUS OMISTAJAOHJAUS TAVOITE- JA TOIMINTAOHJAUS SIIRTYVÄÄ TYÖNTEKIJÄÄ K I L P A I L U K Y K Y I N E N T U O T A N T O POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ JOHTORYHMÄ VÄLIAIKAINEN TOIMIELIN 1/ SIIRTYVÄÄ SOTE-KIINTEISTÖÄ 850 SIIRTYVÄÄ ICT JÄRJESTELMÄÄ HANKEJOHTAMINEN JA VALMISTELU Päivi Nurminen Pirkanmaan muutosjohtaja Jaakko Herrala Sote-muutosjohtaja Jukka Alasentie Maku-muutosjohtaja 2 MILJARDIA EUROA Muutosorganisaation johtoryhmä 50+ muutosvalmistelijaa 23 muutostyöryhmää + alatyöryhmät 8 TÄHDEN SAIRAALA m 2 KIINTEISTÖT TYÖNTEKIJÄÄ 895 Milj. LIIKEVAIHTO 260 Milj. LIIKEVAIHTO Terveyskeskuspalvelut, nyt 44 TK:ta Suunhoidon palvelut Työterveyspalvelut Sosiaalipalvelut Ikäihmisten palvelut YO-SAIRAALAKOKONAISUUS, TAYS-sairaalat (5), COXA, SYDÄNKESKUS, FIMLAB PSHP ja KHSHP YHTEISTYÖ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Ikäihmisten palvelut Viestintä ja www Lapsi- ja perhepalvelut Asiakas- ja palveluohjaus VALMISTELUKOKONAISUUDET Päihde- ja mielenterveys Vammaispalvelut Sotekeskus Elinympäristöpalvelut Suunhoidon palvelut Työikäisten sosiaalipalvelut Maakunta ja kunta -yhteistyö MAKU PALVELUT Palo- ja pelastustoimi Talous- ja henkilöstöhallinto Monetra Oy TEHOKAS Palvelusetelikokeilu IN-HOUSE TUKIPALVELUVERKOSTO Valinnanvapauskokeil u Hankinnat ja Ateria- ja Työterveys logistiikka puhtaanapito Pirte Oy Tuomi Yhdyspinnat & Voimia Oy Logistiikka Hyvinvoinnin Oy ja terveyden edistäminen KANSALLISET TUKIPALVELUT UNA-yhtiöt Oy ICMT (Istekki Oy) Henkilöstö Viranomaisohjaus ja valvonta Palveluverkko Valinnan vapaus Tiedolla johtaminen Elinkeinopalvelut ml. työllisyys- ja yrityspalvelut Vimana Oy SoteDigi Oy ESIVALMISTELUVAIHE I, II ja III VÄLIAIKAISHALLINTO MAAKUNTAHALLINTO PALVELUJEN JÄRJESTÄMISVASTUU Maakuntien Tilakeskus Oy 7/2016 ALKAEN 1/2019 ALKAEN (arvio) 8/2019 ALKAEN (arvio) 1/2021 ALKAEN (arvio)

19 Pirkanmaan maakuntakonserni Maakuntavaltuusto Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (Hyte) ja kokonaisturvallisuus valiokunta Palveluvaliokunta Nuorisovaltuusto Vammaisneuvosto Vanhusneuvosto Kasvu- ja elinympäristövaliokunta Tulevaisuus- ja tutkimusvaliokunta Konsernijaosto Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Maakuntahallitus Maakuntajohtaja Maakuntahallinto Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaosto/toimikunta Alueen kehittämisen ja kokonaisturvallisuuden järjestäminen Konsernipalvelut Toimikunta? Toimikunta? Toimikunta? Tarkastuslautakunta Vaalilautakunta Johtokunta Johtokunta J Maku taseyksikkö TJ Pela liikelaitos TJ Maakunnan sote-liikelaitos Tays -palvelut Sote-keskus ja suun terveydenhuollon palvelut Muut sote-palvelut Jaostot/ toimikunnat? Ympäristöterveydenhuollon palvelut Maakunnan tytäryhtiöt Coxa Oy Tays Sydänsairaala Oy Fimlab Laboratoriot Oy Keiturin Sote Oy FinnHEMS Oy Tuomi Logistiikka Oy* *arvio yhtiön asemasta Maakunnan osakkuusyhtiöt Tullinkulman Työterveys Oy (Pirte) Monetra Pirkanmaan Oy Istekki Oy Pikassos Oy Pirkanmaan Voimia Oy** **perustettava yhtiö Tays tukisäätiö Muut mahdolliset säätiöt

20 Maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulusuunnitelma /2018 Maakunta- ja sote-uudistuksen lait voimaan Uudistus voimaan, palvelujen järjestämisvastuu ja muut tehtävät siirtyvät maakunnille henkilökohtainen budjetti ja asiakas-seteli käyttöön Sote-keskusten valinnanvapaus 5/2019 Ensimmäiset maakuntavaalit Suun terveydenhuollon valinnanvapaus Sote-keskusten valinnanvapaus maakunnan hakemuksella (aikaistus tai lykkäys, jos kriteerit täyttyvät)

21 Henkilöstön siirtymistä koskeva valmistelusuunnitelma Uudistuksen johtamisvalmennukset käynnistyvät 2/2019- Yhteistoimintamenettelyt käynnistyvät 3/ /2018 Esivalmistelu 10/2018 Pirkanmaa2021 -verkkosivujen julkaisu Lainsäädäntö voimaan 12/2018, maakuntien väliaikaiset valmisteluelimet Maakuntavaalit 5/2019-8/2019 Alustava selvitys siirtyvästä henkilöstöstä Maakuntavaltuustot 8/2019 Yhteistoimintamenettelyt valmiit /2020 Lopullinen selvitys siirtyvästä henkilöstöstä 1/2021- Maakunnat aloittavat toimintansa Lopullinen selvitys siirtyvästä henkilöstöstä valmis joulukuussa 2020 (esiselvityksen tietojen päivitys joulukuun 2020 tilanteeseen)

22 Muutosvalmennus Maakuntaan siirtyvien organisaatioiden keskijohdolle ja ylimmälle johdolle on suunniteltu muutosvalmennusta. Lähiesimiehille on tulossa omaa valmennusta. Tarkempaa tietoa saadaan syksyn 2018 kuluessa Kuva: Olli-Pekka Latvala, Visit Tampere Oy

23 Kuva: Opa Latvala, Visit Tampere Oy 23

24 Muutoslupaukset Mitä minä voin tehdä muutoksen eteen? Minä työntekijänä lupaan Olla kiinnostunut uudistuksen valmistelusta Seurata tiedotteita ja muutosvalmistelun viestintää Kysyä epäselvistä asioista esimieheltä Keskustella muutoksesta omassa työyhteisössä Antaa muille työntekijöille tilaa omiin mielipiteisiinsä uudistuksesta Minä esimiehenä lupaan Seurata uudistuksen etenemistä ja Pirkanmaan valmistelun viestintää Jakaa tietoa ja selvittää muutoksen merkitystä omalle työyhteisölle Toimia työntekijöiden tukena epäselvissä tilanteissa Tarjota henkilöstölle mahdollisuutta osallistua muutokseen liittyviin tilaisuuksiin ja toimintaan Luoda keskustelevaa ja kannustavaa ilmapiiriä muutoksesta keskustelulle Lähde: Maakunta Häppeninki / avointen ovien tapahtuma maakuntaan siirtyvien organisaatioiden henkilöstölle. Minä henkilöstöhallinnossa lupaan Viestiä muutoksesta aktiivisesti ja oikea-aikaisesti Viestiä valtakunnallisten linjausten vaikutuksista Pirkanmaalla Tukea esimiehiä omien työyhteisöjensä johtamisessa ja arjen yhteistoiminnassa Käynnistää yhteistoiminnan ja kuuntelee henkilöstöltä saatua palautetta uudistuksesta Vastata henkilöstön esittämiin kysymyksiin Järjestää muutosvalmennusta

25 Esimiehen huoneentaulu henkilöstöviestintään Jos et tiedä, kysy omalta esimieheltäsi. Voit lähettää kysymyksen muutosvalmisteluun vastattavaksi Pirkanmaa2021 -verkkosivujen kautta. Lähde: Maakunta Häppeninki / avointen ovien tapahtuma maakuntaan siirtyvien organisaatioiden henkilöstölle. Ole avoin ja rehellinen. Kerro asiat selkeästi ja ymmärrettävästi. Mitä tämä tarkoittaa meidän yksikön kannalta? Muutoksessa henkilöstöä kiinnostavat itseä koskettavat asiat: muuttuvatko tehtävät, työntekopaikka, palkka ja henkilöstöedut. Kerro aikatauluista. Kerro myös, jos asiaa ei ole vielä päätetty. Muista, että ihmiset reagoivat muutokseen eri tavalla: toisille muutos on mahdollisuus, toiset tarvitsevat tukea siihen sopeutumiseen. Huolehdi, että henkilöstö kuulee heitä koskettavat asiat ensimmäisen kerran johdolta tai omalta esimieheltä eikä esimerkiksi lehdestä tai sosiaalisesta mediasta. Mieti myös, mistä henkilöstötilaisuuksista on sopivaa viestiä sosiaalisessa mediassa. Älä someta YT-tilaisuuksista. Kerro, mistä henkilöstö löytää tietoa uudistuksesta. Organisaation omat intranetsivut, tiedotteet, uutiskirjeet, infotilaisuudet, johtoryhmän muistiot tms. Pirkanmaa2021.fi, alueuudistus.fi, yms. maakunnalliset ja valtakunnalliset kanavat Viesti tarpeeksi. Toista ja käytä useita eri kanavia. Jos asia on sinulle selvä, se ei ole välttämättä henkilöstölle. Älä epäröi toistaa asioita. Ota maakuntauudistus yksikköpalaverin asialistalle vakiokohdaksi. Mahdollista henkilöstön osallistuminen ja vaikuttaminen muutokseen. Kysy, mitkä asiat askarruttavat henkilöstöä. Ota selvää ja etsi vastauksia. Varmista, että henkilöstö tietää, kuka on henkilöstön edustaja valmisteluryhmissä. 25

26 Maakuntauutisia Lähde: Ylöjärven Uutiset, keskiviikko 13. kesäkuuta

27 Kirsin Siltanen Kulttuurisote-hankkeen projektipäällikkö Lähde: Maakunta Häppeninki / avointen ovien tapahtuma maakuntaan siirtyvien organisaatioiden henkilöstölle. Kuva: Senni Vesikallio/Pirkanmaa2021

Maakuntafoorumi

Maakuntafoorumi Maakunnan poliittinen johtaminen case Pirkanmaa Maakuntafoorumi 13.6.2018 Pirkanmaan maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän pj Roope Lehto 13.6.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi 23 KUNTAA 512 000 ASUKASTA

Lisätiedot

Pirkanmaa2021 -tilannekatsaus

Pirkanmaa2021 -tilannekatsaus Pirkanmaa2021 -tilannekatsaus Katsaus ICT-valmistelun tilanteeseen 5.9.2018 -Heikki Valtonen, ICT projektipäällikkö, Pirkanmaan maakunta 5.9.2018 1 www.pirkanmaa2021.fi 23 KUNTAA 512 000 ASUKASTA 25 LUOVUTTAVAA

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Case Pirkanmaa

Sote- ja maakuntauudistus Case Pirkanmaa Sote- ja maakuntauudistus Case Pirkanmaa Sote-muutosjohtaja Jaakko Herrala, LT, MBA Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus Pirkanmaan liitto 25.6.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi

Lisätiedot

Kuntamarkkinat

Kuntamarkkinat Kuntamarkkinat 14.9.2017 Kuntien ja maakuntien tehtävät Kirsi Mononen, johtava lakimies Sote- ja maakuntauudistus Maakuntauudistus I paketti» Sote» Pelastus» Rahoitus» Voimaanpano Maakuntauudistus II-paketti»

Lisätiedot

Tietojärjestelmien ja sopimusten yhtenäistäminen ja uudistaminen. Case Pirkanmaa

Tietojärjestelmien ja sopimusten yhtenäistäminen ja uudistaminen. Case Pirkanmaa Tietojärjestelmien ja sopimusten yhtenäistäminen ja uudistaminen Case Pirkanmaa Rami Nurmi ICT-vastuuvalmistelija Pirkanmaan maakunta- ja sote-uudistushanke 5.11.2018 1 www.pirkanmaa2021.fi 79 23 KUNTAA

Lisätiedot

Säästösuunnitelmia ja -ideoita

Säästösuunnitelmia ja -ideoita Säästösuunnitelmia ja -ideoita Sote muutosjohtaja Jaakko Herrala, LT, MBA Pirkanmaan liitto 1 www.pirkanmaa2021.fi Tilkkutäkki huono pohja laaja-alaiselle tehostamiselle! Järjestämisvastuu Euroopan pienimmillä

Lisätiedot

MITEN MAAKUNTAUUDISTUS EDISTÄÄ ELINVOIMAA?

MITEN MAAKUNTAUUDISTUS EDISTÄÄ ELINVOIMAA? MITEN MAAKUNTAUUDISTUS EDISTÄÄ ELINVOIMAA? Aija Tuimala Muutosjohtaja Etunimi Sukunimi etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 MAAKUNTAHALLINTO? Suorilla vaaleilla valittu valtuusto 59 hlö Oikeus

Lisätiedot

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-27.1.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä

Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen 1. Hyvinvoinnin edistäminen indikaattoreista toimenpiteisiin 2. Hyvinvointiennakointi

Lisätiedot

Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa

Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa Jari Koskinen, toimitusjohtaja Suomen Kuntaliitto Suomalais-venäläinen ystävyyskuntakongressi 22.-24.5.5.2017 Turussa Sisältö Kuntaliitto kaikkien

Lisätiedot

Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet

Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet Kari Sjöholm 30.10.2018 Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet Kari Sjöholm 30.10.2018 3 Kari Sjöholm Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 11.9.2017 - 2 11.9.2017 - 3 11.9.2017 - 4 11.9.2017 - 5 11.9.2017

Lisätiedot

Maakuntastrategiatyö ja järjestöt

Maakuntastrategiatyö ja järjestöt Maakuntastrategiatyö ja järjestöt Järjestöfoorumi 5.10.2018 Riku Siren projektipäällikkö, strateginen suunnittelu riku.siren@pirkanmaa.fi @RSiren 11.10.2018 1 pirkanmaa2021.fi Riku Siren 23 KUNTAA 512

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 8.9.2017 - 2 8.9.2017 - 3 8.9.2017 - 4 8.9.2017 - 5 8.9.2017 -

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yleisesitys

Maakuntauudistus. Yleisesitys Maakuntauudistus Yleisesitys 1 Maakunta 2023 visio Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti Järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo

Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo Kainuun maakuntauudistuksen henkilöstöinfo 11.9.2018 10.9.2018 Jaana Korhonen, valmistelujohtaja 11.9.2018 Kainuun maakuntauudistus / Jaana Korhonen Maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulusuunnitelma 11-12/2018

Lisätiedot

Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi

Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi Uuden maakunnan tehtävät ja valmistelun organisointi Henkilöstöjärjestöt 1.9.2016 Risto Poutiainen Vt. maakuntajohtaja Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Maakunnan päätöksenteko, toiminta

Lisätiedot

Talousvaliokunta kuuleminen

Talousvaliokunta kuuleminen Talousvaliokunta kuuleminen 3.4.2018 Sote muutosjohtaja Jaakko Herrala, LT, MBA Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus Pirkanmaan liitto 3.4.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi 23 KUNTAA 512 000 ASUKASTA 25 LUOVUTTAVAA

Lisätiedot

Luonnos kokonaisorganisaatioksi

Luonnos kokonaisorganisaatioksi Valtuusto voi nimetä myöhemmin valiokuntia MAAKUNTAVALTUUSTO 59 jäsentä, pj + X vpj TARKASTUS 7 jäsentä MAAKUNTAVAALI 5 jäsentä YLIMAA- KUNNALLINEN YHTEIS- TOIMINTA Mahdolliset jaostot MAAKUNTAHALLITUS

Lisätiedot

Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa

Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa Maku-valmisteluryhmien työnjako nykytilakuvauksissa 1.2.2017 Maku-esivalmisteluryhmät Maku-tiimi koordinoi ja ohjaa valmisteluryhmiä, puheenjohtajana Elyn ylijohtaja, sihteeri myös Elystä Valmisteluryhmiin

Lisätiedot

Pohjois-Savon maakuntauudistus. Pohjois-Savo 2019

Pohjois-Savon maakuntauudistus. Pohjois-Savo 2019 Pohjois-Savon maakuntauudistus Pohjois-Savo 2019 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja tekijät Sosiaalija terveydenhuolto Aluekehittäminen Ympäristöterveydenhuolto Maakunnan keskeiset tehtävät Pelastustoimi

Lisätiedot

Pohjois-Savon maakuntauudistus. Pohjois-Savo 2019

Pohjois-Savon maakuntauudistus. Pohjois-Savo 2019 Pohjois-Savon maakuntauudistus Pohjois-Savo 2019 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja tekijät Sosiaalija terveydenhuolto Aluekehittäminen Ympäristöterveydenhuolto Maakunnan keskeiset tehtävät Pelastustoimi

Lisätiedot

Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät

Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät www.omahäme.fi Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät Oma Häme valmistelu Lapset, nuoret, perheet Ikäihmiset Soteintegraatio Ohjausryhmä - päätökset ja linjaukset Aluekehitys ja kasvupalvelut Päihde-

Lisätiedot

Kohti sivistyskuntaa kunta edistää taiteen perusopetuksen saatavuutta

Kohti sivistyskuntaa kunta edistää taiteen perusopetuksen saatavuutta Kohti sivistyskuntaa kunta edistää taiteen perusopetuksen saatavuutta Taiteen perusopetuksen kehittäminen kunnissa keskustelutilaisuus 22.11.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija p. 050 435 9420, johanna.selkee@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

Hallinto uudistuu uudistuuko johtaminen

Hallinto uudistuu uudistuuko johtaminen Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Hallinto uudistuu uudistuuko johtaminen Tulevaisuuden johtajat 24.11.2017 Jari Koskinen MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa

Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa Ennakkoarvioinnin uudet mahdollisuudet Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 050-561 0466 OHJELMA 10.00 Ennakkoarvioinnin

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot

Kokeilut uudistusten vauhdittajana

Kokeilut uudistusten vauhdittajana Kokeilut uudistusten vauhdittajana Varatoimitusjohtaja Timo Reina, Suomen Kuntaliitto Kuntakokeilujen loppuseminaari 22.3.2017 Miksi kokeiluja tarvitaan? Toimintaympäristön muutosvoimakkuuden kasvu johtamisen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma P-P liitto P-P ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset Avi TE-toimisto Henkilöjärj... Viestintä Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Julkinen sektori uudistusten edessä

Julkinen sektori uudistusten edessä Julkinen sektori uudistusten edessä Kuntapäivät 2017 Lakiasiainjohtaja Arto Sulonen, Suomen Kuntaliitto Keskeisimmät julkisen sektorin uudistushankkeet Sote- ja maakuntauudistus Tulevaisuuden kunta Aluekehitys-

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuolto mukana muutoksessa

Ympäristöterveydenhuolto mukana muutoksessa Ympäristöterveydenhuolto mukana muutoksessa Terveellinen elinympäristö turvataan yhteistyöllä Tarja Hartikainen Tulevaisuuden kunta Osaamisen ja kulttuurin edistäminen Varhaiskasvatus Esi- ja perusopetus

Lisätiedot

Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä Eira Varis

Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä Eira Varis Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä 22.3.2018 Eira Varis Vanhoilla rakenteilla ei turvata ihmisten perusoikeuksia ja palveluja Elämme nyt aivan erilaisessa murroksessa kuin olemme eläneet viime

Lisätiedot

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 7.12.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto Kulttuuripalvelujen visio 2025 Kulttuuripalveluiden merkitys

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jarno Turunen Muutosjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Järjestöt maakuntauudistuksessa, Joensuu 21.6.2017 Uudistuksen päätavoitteet o maakunnan elinvoima ja kestävä

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi

Maakuntauudistus. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi Maakuntauudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi 12.9.2016 12.9.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Laaja hyvinvointi osana tulevaisuuden kunnan hyvinvointijohtamista

Laaja hyvinvointi osana tulevaisuuden kunnan hyvinvointijohtamista Laaja hyvinvointi osana tulevaisuuden kunnan hyvinvointijohtamista Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Kuntaliitto Puhujat: Vesa-Pekka Leino, sivistysjohtaja, Eurajoen

Lisätiedot

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Kuntamarkkinat 15.9.2016 16.9.2016 1 2 Työ- ja elinkeinopalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto Maakunnan

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntajohtajakokous 24.3.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Ajankohtaista Valtakunnallisesti:

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI. Jouko Luukkonen KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen

KAINUUN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI. Jouko Luukkonen KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen KAINUUN MAAKUNTA LUONNOS KOKONAISORGANISAATIOKSI Jouko Luukkonen 6.6.2018 6.6.2018 KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 Kommentit: - Ei ltk:ia? - Yksi ltk? - Valiokunnat? TARKASTUSLTK 7 jäsentä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

Mikä ihmeen hyvinvointi?

Mikä ihmeen hyvinvointi? Mikä ihmeen hyvinvointi? Kunnat hyvinvoinnin edistäjinä Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ohjelmapäällikkö, HT #tulevaisuudenkunta @SallinenSini Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma Hyvinvointi on ihmisen

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen järjestäminen ja tuottaminen lapsilähtöisesti muuttuvassa toimintaympäristössä

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen järjestäminen ja tuottaminen lapsilähtöisesti muuttuvassa toimintaympäristössä Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen järjestäminen ja tuottaminen lapsilähtöisesti muuttuvassa toimintaympäristössä Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja 1 2 Hyvinvoiva lapsi oppii ja kasvaa: varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen

Palvelujen järjestäminen Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Pekka Järvinen, STM 1 Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen perustuu laissa säädetyyn järjestämisvastuuseen.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 1 2.3.2017 - Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio Kaikki julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut kootaan yhden johdon eli maakunnan alaisuuteen. Maakunta vastaa palvelujen yhteensovittamisesta asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot

Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään?

Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään? Hallintokuviot uusiksi, mitä nyt tiedetään? Johtaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Isot kuvioit Maakuntalailla perustetaan maakuntahallinto, jolle runsaasti tehtäviä (laki lausunnolla) Perustetaan

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus

Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus Sinikka Salo Muutosjohtaja, STM Helsinki 26.8.2016 29.8.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 8.6.2016 Päijät-Häme 9.6.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti

STM / VM linjaukset Maakunnan esivalmistelu asti STM / VM linjaukset 26.5.2016 Maakunnan esivalmistelu 30.6.2017 asti 1 STM / VM viesti 26.5.2016 Esivalmistelu käyntiin kaikissa maakunnissa ennen kesälomakautta. Maakuntien liitot kutsuvat koolle esivalmistelun

Lisätiedot

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 30.5.2017 Työ- ja elinkeino Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Kymenlaakson Sote ja maakuntauudistus

Kymenlaakson Sote ja maakuntauudistus Kymenlaakson Sote ja maakuntauudistus Maakuntajohtaja Jaakko Mikkola Maakuntavaltuusto 12.12.2016 Lähtökohdat Sote ja maakuntauudistus valmistelee ja käynnistää 1.1.2019 aloittavan Kymenlaakson maakunnan.

Lisätiedot

Järjestöt lapsiperheiden hyvän arjen ja elämän tukena. Pasi Laukka ja Sanna etunimi.sukunimi(a)popmaakunta.fi

Järjestöt lapsiperheiden hyvän arjen ja elämän tukena. Pasi Laukka ja Sanna etunimi.sukunimi(a)popmaakunta.fi Järjestöt lapsiperheiden hyvän arjen ja elämän tukena Pasi Laukka ja Sanna Salmela @ etunimi.sukunimi(a)popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta Youtube: POPmaakunta

Lisätiedot

Maakuntauudistus Pirkanmaalta

Maakuntauudistus Pirkanmaalta Maakuntauudistus Pirkanmaalta Kirsi Sario, ympäristöterveyspäällikkö, Pirteva 27.10.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Ympäristöterveydenhuollon yksiköt Keurusselkä (Jämsä, Keuruu, Mänttä-Vilppula, Virrat, Kuhmoinen

Lisätiedot

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu

Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Kansallisen palveluarkkitehtuurin mukainen valmistelu Alueiden kehittäminen Kasvupalvelut Maahanmuuttaja palvelut Liikenne palvelut Pelastus- ja turvallisuus Alueiden käyttö Luonnon suojelu Vesi- ja kalatalous

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS MITÄ UUDISTUKSESSA TEHDÄÄN? Järjestetään Suomen hallinto kolmeen tasoon: valtio, maakunta, kunta. Perustetaan Suomeen 18 uutta maakuntaa Maakunnille siirretään

Lisätiedot

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa Vates säätiö 18.5.2017 Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Miksi uudistus tehdään? 18.5.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi Miksi uudistus? Hyvinvointi- ja

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki

Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus. Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakuntauudistuksen ajankohtaiskatsaus Erityisavustaja Sami Miettinen Seinäjoki Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 Työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä KUNNAT Paikallisen osallistumisen,

Lisätiedot

Maakuntien (itse)hallinto ja sote. Kari Prättälä

Maakuntien (itse)hallinto ja sote. Kari Prättälä Maakuntien (itse)hallinto ja sote Kari Prättälä 7.3. 2017 Aikataulu 2016 2017 2018 2019 Soteuudistuksen ja maakuntien perustamisen lakiluonnokset lausunnolle 8/2016 Maakuntalaki ja sotejärjestämislaki

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus valmistelun tilannekatsaus

Sote- ja maakuntauudistus valmistelun tilannekatsaus Sote- ja maakuntauudistus valmistelun tilannekatsaus Sote muutosjohtaja Jaakko Herrala, LT, MBA Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus Pirkanmaan liitto 11.4.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Tehdään yhdessä Suomen

Lisätiedot

Missä Pirkanmaalla nyt mennään?

Missä Pirkanmaalla nyt mennään? Missä Pirkanmaalla nyt mennään? Ministeri Saarikon ministerikierros Tampere 25.10.2017 Kari Hakari muutosjohtaja 31.10.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin

Lisätiedot

Tulevaisuuden sivistyskunta

Tulevaisuuden sivistyskunta Tulevaisuuden sivistyskunta Maailmanpyörä: Kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapoje n muutokset Älykäs hyvinvointi- ja terveysteknologia Arvojen muutokset Monikulttuuristumi nen Asukkaat ja yhteisöt

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden ja kuntien uusi rooli

Luottamushenkilöiden ja kuntien uusi rooli Luottamushenkilöiden ja kuntien uusi rooli Kotka-Haminan seudun seutufoorum Kotkan Merikeskus 4.4.2017 Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio 2 [pvm] Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma 3 [pvm] Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Sote ja maakuntauudistus

Sote ja maakuntauudistus Sote ja maakuntauudistus Pohjois Pohjanmaa 13.1.2017 1 P P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Pohjois-Pohjanmaa 13.1.2017 P-P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Satakunnassa Kevät 2018

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Satakunnassa Kevät 2018 Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Satakunnassa Kevät 2018 Mistä maakunta- ja soteuudistuksessa on kysymys? Video: www.alueuudistus.fi/viittomakieli Uuden maakunnan tehtävät sosiaali- ja terveydenhuolto

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Lapsen oikeuksien iltapäivä 8.11.2016 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 9.11.2016 1 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Muutosjohtaja Seppo Huldén Suomen julkinen hallinto Julkinen hallinto Suomessa koostuu kolmesta eri tasosta, joita ovat valtio, maakunta ja kunta Tehtäviä 1.1.2020

Lisätiedot

Martti Talja kansanedustaja

Martti Talja kansanedustaja Maamaakuaakuntaja sote-uudistus Mitä, miksi, miten? Martti Talja kansanedustaja Maakunta- ja soteuudistuksen eteneminen EK:n valiokunnissa yli 40 lakia Valinnanvapauslakivalmistelu Valinnanvapauslaki-HE

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén Maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulu 2017 2018 2019 2020 7-11.2017: Uuden valinnanvapauslain valmistelu: pykälät

Lisätiedot

Kymenlaakson Sote- ja maakuntauudistus. Maakuntajohtaja Jaakko Mikkola

Kymenlaakson Sote- ja maakuntauudistus. Maakuntajohtaja Jaakko Mikkola Kymenlaakson Sote- ja maakuntauudistus Maakuntajohtaja Jaakko Mikkola 10.11.2016 Lähtökohdat Sote- ja maakuntauudistus valmistelee ja käynnistää 1.1.2019 aloittavan Kymenlaakson maakunnan. Tavoitteena

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Muutosjohdon aluetilaisuus 3.11.2016 Valtiovarainministeriö Muutosjohtaja Pauli Harju 3.11.2016 1 Työnjako kunta-maakunta-valtio KUNNAT Paikallisen osallistumisen, demokratian

Lisätiedot

Täyden palvelun maakunta. Pohjois-Savo 2019

Täyden palvelun maakunta. Pohjois-Savo 2019 Täyden palvelun maakunta Pohjois-Savo 2019 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja tekijät Sosiaalija terveydenhuolto Aluekehittäminen Ympäristöterveydenhuolto Maakunnan keskeiset tehtävät Pelastustoimi ja varautuminen

Lisätiedot

Konsernirakenne. POPmaakunta

Konsernirakenne. POPmaakunta Konsernirakenne Pohjois-Pohjanmaan maakunnan konsernirakenne LOPULLINEN päätös rakenteesta on saatava maakuntavaltuustossa alkuvuodesta 2019 JOTTA muu valmistelu pystytään toteuttamaan hallitusti ja tehokkaasti

Lisätiedot

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija HENKILÖSTÖINFO 11.9.2018 / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija Maakuntaan siirtyvät tehtäväkokonaisuudet sote pelastuslaitos liitto ELY sosiaali- ja terveyspalvelut ympäristöterveydenhuolto varautuminen

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma 20.6.2016 Pentti Malinen Tuleva kolmitasoinen hallinto Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on työnjako kunnan, maakunnan

Lisätiedot

Muutokseen valmistautuminen etenee Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju

Muutokseen valmistautuminen etenee Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju Muutokseen valmistautuminen etenee..2 Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju 9..2 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 9..2 Pauli Harju Valtio Maakunnat Kunnat Työnjako kuntamaakuntavaltio

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön?

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Pekka Puustinen, LT, MPH, TM Sp. pekka.puustinen@kuh.fi 1) Kuinka kokonaiskuva hallitaan? Pohjois-Savossa iso työkenttä

Lisätiedot

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja VATE ja SOTEMAKUjory 26.09.2017 Johanna Sorvettula muutosjohtaja Henkilötiedot www.ep2019.fi Henkilötiedot Yhteistoimintasopimus Henkilötietojen konvertointi testikantana monikantaan organisaatioittain

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS

MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUS KYMENLAAKSO Mitä tehtäviä KUNTA ja MAAKUNTA hoitavat tulevaisuudessa? LUE LISÄÄ vaikuttamismahdollisuuksistasi! MAAKUNTA- JA SOTE-UUDISTUKSEN AIKATAULU 1.1.2023 Sote-keskusten

Lisätiedot

Valtakunnalliset terveysneuvontapäivät Terveysneuvonnan asettautuminen ja vastuut maakuntauudistuksessa

Valtakunnalliset terveysneuvontapäivät Terveysneuvonnan asettautuminen ja vastuut maakuntauudistuksessa Valtakunnalliset terveysneuvontapäivät 2018 Terveysneuvonnan asettautuminen ja vastuut maakuntauudistuksessa Anu Vähäniemi, TtT, projektipäällikkö Pirkanmaan maakunta, sote-valmistelu, päihde- ja mielenterveyspalvelut

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen HYTE, TKI, YTA, Ympäristöpoliittinen, Kiinteistö ja arviointi - valmistelua jatkavat 1. vaiheen työryhmät Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Liikunnan asema tulevaisuuden kunnassa. Kari Sjöholm

Liikunnan asema tulevaisuuden kunnassa. Kari Sjöholm Liikunnan asema tulevaisuuden kunnassa 2020? 2021 Kari Sjöholm 2.11.2017 Historian lyhyt oppimäärä Ikäihmisten ja erityisryhmien liikunta (maakunta, kunta, järjestöt) Liikunnan harrastustoiminta (järjestöt,

Lisätiedot

Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus

Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus Muut tiedotettavat ajankohtaiset asiat Sote projektiryhmä 13.12.2016 Ajankohtaista Esivalmistelun johtoryhmä ja hallitus odottavat seuraaviin kokouksiin teemaryhmien

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 16.6.2016 Lappi 25.8.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Muutokseen valmistautuminen etenee

Muutokseen valmistautuminen etenee Muutokseen valmistautuminen etenee Tampereen työmarkkinaseminaari 17.5.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Kari Hakari Muutosjohtaja

Lisätiedot

Maakuntien poliittinen johtaminen - malleja maakunnista

Maakuntien poliittinen johtaminen - malleja maakunnista Maakuntien poliittinen johtaminen - malleja maakunnista Muutosjohtaja Kari Hakari, VM Kymenlaakson liiton maakuntaseminaari Tallinna 31.5.2018 1 Poliittinen johtaminen maakunnissa Maakunnan itsehallinnolliseen

Lisätiedot

Järjestöareena ja maakuntavalmistelun ajankohtaiset. Pirjo Peräaho ja Emmi Hyvönen

Järjestöareena ja maakuntavalmistelun ajankohtaiset. Pirjo Peräaho ja Emmi Hyvönen Järjestöareena ja maakuntavalmistelun ajankohtaiset Pirjo Peräaho ja Emmi Hyvönen Valtio Maakunta Kunta Uuden maakunnan muodostajat Kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalvelut sekä

Lisätiedot

Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari Kerttu Perttilä

Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari Kerttu Perttilä Missä mennään SOTEssa? Suomen Senioriliike ry, Laivaseminaari 13.3.2017 Kerttu Perttilä MISSÄ MENNÄÄN SOTESSA? Lähde: www.alueuudistus.fi 1. Miksi sote-uudistus? 2. Mitä uudistus tarkoittaa? 3. Uudistuksen

Lisätiedot

Talous ja valmistelun talouteen liittyvät asiat. Kesäetappi Tarja Miettinen

Talous ja valmistelun talouteen liittyvät asiat. Kesäetappi Tarja Miettinen Talous ja valmistelun talouteen liittyvät asiat Kesäetappi 19.6.2018 Tarja Miettinen Poliittinen päätöksenteko, luonnos 08.04.2018 Lakisääteiset lautakunnat Maakuntavaltuusto Vaikuttamistoimielimet nuoriso,

Lisätiedot

Sivistyspalvelut ja maaseudun tulevaisuuden ratkaisut

Sivistyspalvelut ja maaseudun tulevaisuuden ratkaisut Sivistyspalvelut ja maaseudun tulevaisuuden ratkaisut Pienkuntaseminaari 2017 Rovaniemi 3.4.2017 Johtaja Terhi Päivärinta Suomen Kuntaliitto E-mail: terhi.paivarinta@kuntaliitto.fi Twitter: @TerhiPaivarinta

Lisätiedot