Metsästys ja kestävä riistakantojen hoito. Ympäristöakatemian maastoseminaari syyskuuta 2015

Transkriptio

1 Metsästys ja kestävä riistakantojen hoito Ympäristöakatemian maastoseminaari syyskuuta 2015

2 YHTEISTYÖKUMPPANIT Sisällysluettelo Toimittaja Hanna-Maija Kehvola Kustantaja Ympäristöareena ry c/o BirdLife Suomi, Annankatu 29 A HELSINKI Taitto Titta Lindström Kuvat Unsplash, Hia Sjöblom, Bernt Nordman, Marko Svensberg, Gilbert Ludwig ja Erik Mandre Puheenjohtajan terveiset Kati Vierikko...4 Ympäristöakatemian 2015 maastokurssin osallistujat...6 Yhteenveto: Miten voimme kehittää metsästyksen ja riistanhoidon kestävyyttä?...8 Riistatalous osana biotaloutta Jani Pellikka...12 Riistakantojen laskenta, tila ja niihin vaikuttavat tekijät Pekka Helle...14 Hyvinvointia hirvieläinten hoidosta Mikael Wikström...15 Riistatalouden ekosysteemipalvelut Fly way:ta ja luonnonhoitoa Jarkko Nurmi...16 Maanomistajalähtöinen kosteikkotyö ja elinympäristöjen kunnostaminen Mikko Alhainen...18 Lintuvesien hoito ja ennallistaminen Markku Mikkola-Roos...19 Syyslevähdysalueiden verkosto Suomeen Teemu Lehtiniemi...20 Metsästyksen vaikutukset riistavesilintujen kantoihin Veli-Matti Väänänen...22 Kohti riistaystävällistä metsänhoitoa Marko Svensberg...23 Metsien monimuotoisuuden turvaaminen vaatii tekoja talousmetsissä Inka Musta...25 Metson elinympäristövaatimukset Saija Kuusela...26 Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät Mikko Rautiainen...27 Suuret teerisoitimet kannattaisi säästää metsästykseltä Heli Siitari...28 Tunnelmia Ympäristöakatemian seminaarista...30 Jäsenjärjestöt

3 Kati Vierikko, puheenjohtaja Ympäristöareena ry Puheenjohtajan terveiset Metsästys ja kestävä riistakantojen hoito oli järjestyksessään seitsemäs Ympäristöakatemian seminaari vuodesta 2006 lähtien ja näillä näkymin toistaiseksi viimeinen. Jälleen kerran kaksipäiväinen seminaari tavoitti kelpo joukon päättäjiä, tutkijoita, luonnonsuojelijoita, median edustajia ja viranomaisia keskustelemaan metsästyksestä, sen kestävyydestä ja riistakantoihin vaikuttavista päätöksistä niin metsissä kuin eduskuntasaleissa. Kaksipäiväistä seminaaria kiiteltiin avoimesta ja keskustelevasta ilmapiiristä. Erimielisyyksistä huolimatta toimijoiden kesken löytyi ajatuksia mahdollisista yhteishankkeista. Biotalous haastaa taantuman lupaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (Ympäristöasiantuntija 3/2015). Riistaeläimet ovat osa biotaloutta, joiden taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen arvo yhteiskunnallemme ei toivottavasti vähene puun liikkuvuutta korostavassa biotalouspolitiikassa. Riistaeläinten hyvinvointi kertoo osaltaan metsämaisemamme ja vesialueidemme ekologisesta tilasta ja niihin liittyvästä pitkäjänteisestä luonnonhoidon ja luonnonsuojelupolitiikan linjauksista. Ympäristöakatemia jää tauolle ja hakee uusia toimintalinjoja. Niukat taloudelliset resurssit ovat yksi syy tauolle. Ajankohta on kuitenkin tauon osalta erittäin huono. Puhdaslinjainen, tehokkuutta ja taloudellista hyvinvointia korostava poliittinen ilmapiiri vaatii vastapainokseen paljon erilaisia keskusteluareenoita, joissa nostetaan esille luonnonvaroihimme metsiin, soihin, perinnemaisemiin ja vesiin liittyvät ei-taloudelliset arvot. Monimuotoiset ja hyvinvoivat elinympäristöt ovat myös riistalajien elinehto. Panostamalla elinympäristöjen laatuun voidaan parantaa metsästyksen mahdollisuuksia ja kestävyyttä. 4

4 Ympäristöakatemian 2015 kenttäkurssin osallistujat 1. Anna Abrahamsson Avustaja Eduskunta 2. Mikko Alhainen Erikoissuunnittelija Suomen riistakeskus 3. Aki Arkiomaa Toiminnanjohtaja BirdLife Suomi ry 4. Peter Buchert Toimittaja Hufvudstadsbladet 5. Markku Eestilä Kansanedustaja Eduskunta 6. Eija Hagelberg Projektijohtaja Baltic Sea Action Group 7. Juha Hakkarainen Metsäjohtaja MTK ry 8. Pekka Helle Erikoistutkija Luonnonvarakeskus 9. Panu Hiidenmies Toiminnanjohtaja Suomen Metsästäjäliitto ry 10. Toni Hirvonen Ammattiriistanhoitaja Finnhunting 11. Paula Horne Tutkimusjohtaja Pellervon taloustutkimus PTT 12. Kimmo Härjämäki Projektipäällikkö Luonnon- ja riistanhoitosäätiö 13. Lari Karreinen Fasilitaattori Karreinen.org 14. Hanna-Maija Kehvola Projektipäällikkö Ympäristöareena ry 15. Anne Kettunen Erityisavustaja Ympäristöministeriö & Maa- ja metsätalousministeriö 16. Taneli Kolström Johtaja Luonnonvarakeskus 17. Heikki Korpelainen Lainsäädäntöneuvos Ympäristöministeriö 18. Kari Kulmala Kansanedustaja Eduskunta 19. Saija Kuusela Projektipäällikkö, FT Suomen ympäristökeskus 20. Jussi Laanikari Ylitarkastaja Maa- ja metsätalousministeriö 21. Tomas Landers Toimitusjohtaja Skogssällskapet Finland Oy Ab 22. Teemu Lehtiniemi Suojelu- ja tutkimusjohtaja BirdLife Suomi ry 23. Timo Leskinen Kenttäjohtaja MTK Metsälinja 24. Markku Mikkola-Roos Vanhempi tutkija Suomen ympäristökeskus 25. Teija Miller Valiokuntaneuvos Eduskunta, talousvaliokunta 26. Inka Musta Metsäasiantuntija Metsäteollisuus ry 27. Bernt Nordman Toiminnanjohtaja Natur och Miljö 28. Jarkko Nurmi Riistatalouspäällikkö Suomen riistakeskus 29. Reijo Orava Johtaja Suomen riistakeskus 30. Antti Otsamo Kehitys- ja ympäristöpäällikkö Metsähallitus 31. Jani Pellikka Tutkija Luonnonvarakeskus 32. Mikael Pentikäinen Päätoimittaja Maaseudun Tulevaisuus 33. Janne Pitkänen Ylitarkastaja Maa- ja metsätalousministeriö 34. Satu Pääkkönen Johtaja Uudenmaan ELY-keskus 35. Mikko Rautiainen Erikoissuunnittelija Metsähallitus 36. Markku Remes Metsänhoidon johtava asiantuntija Suomen metsäkeskus 37. Kaisa Riiko Projektikoordinaattori Baltic Sea Action Group 38. Leila Räsänen CR asiantuntija FIBS yritysvastuuverkosto 39. Heli Saavalainen Toimittaja Helsingin Sanomat 40. Carl Selenius Valiokuntaneuvos Eduskunta 41. Heli Siitari Asiamies Luonnon- ja riistanhoitosäätiö 42. Teemu Simenius Järjestöpäällikkö Suomen metsästäjäliitto 43. Ilkka Sipiläinen Rovasti, asiantuntija Kirkkohallitus, Suomen ev. lut. kirkko 44. Hia Sjöblom Toimittaja Luonnon- ja riistanhoitosäätiö, Järki-hanke 45. Risto Sulkava Puheenjohtaja Suomen luonnonsuojeluliitto 46. Juhani Suni Toiminnanjohtaja Metsänhoitoyhdistys Kiikiisuo 47. Marko Svensberg Erikoissuunnittelija Suomen riistakeskus 48. Kati Vierikko Tutkija Helsingin yliopisto 49. Mikael Wikström Projektipäällikkö Suomen riistakeskus 50. Eerikki Viljanen Kansanedustaja Eduskunta 51. Pekka Virtanen Puheenjohtaja Ympäristötoimittajat ry 52. Veli-Matti Väänänen Yliopistonlehtori, FT Helsingin yliopisto 53. Paula Yliselä Toiminnanjohtaja Maaseudun Sivistysliitto ry 6 7

5 YHTEENVETO Miten voimme kehittää metsästyksen ja riistanhoidon kestävyyttä? Ympäristöakatemiassa pohdittiin ryhmäkeskustelujen muodossa keinoja metsästyksen kestävyyden parantamiseksi ja riistalajien elinympäristöjen tilan kehittämiseksi. Keskustelujen tavoitteena oli hahmotella toimenpide-ehdotuksia, jotka edistäisivät tai kehittäisivät kestävää metsästystä ja riistanhoitoa annettujen aiheiden osalta. Tärkeinä asioina nähtiin mm. riittävän rahoituksen turvaaminen, neuvonnan ja tiedotuksen lisääminen sekä paikallisten toimijoiden ja yhteistyön tukeminen. Alla joitakin keskusteluissa esiinnousseita ajatuksia ja kehitysideoita. Miten voitaisiin tukea niitä metsänomistajia, jotka haluavat huomioida riistan nykyistä paremmin omissa metsissään? Riistan tarpeet tulisi huomioida läpileikkaavasti kaikissa talousmetsän hoito- ja hakkuuvaiheissa. Metsänomistajien tukemisen kannalta keskeistä on saada taloudelliset kannustimet toimiviksi. Tämä tarkoittaa, että riistaystävälliselle metsänhoidolle olisi turvattava riittävä kansallinen rahoitus, jota voitaisiin kanavoida esimerkiksi METSO -rahoituksen kautta. Riistalähtöiset kriteerit olisi hyvä myös saada osaksi talousmetsäsertifiointia, erityisesti PEFC:siä. Metsänomistajien tukemisessa myös koulutus ja neuvonta ovat olennaisessa osassa, ja niitä tulisikin lisätä. Tässä Riistakeskus ja metsänhoitoyhdistykset ovat avainasemassa. Metsänomistajille tulisi tarjota riistapainotteista suunnittelua ja osoitettava havainnollisesti sen tuomat synergiaedut mm. virkistyksen ja marjastuksen näkökulmasta. Hyvien esimerkkikohteiden hyödyntäminen auttaisi myös valottamaan riistanhoidon monimuotoisuushyötyjä. Selvää on, että neuvonnan tulisi kattaa koko metsäntuotantoketju, unohtamatta konekuskeja. Yksi konkreettinen keino olisi uusien ja helppokäyttöisten simulointi- ja suunnittelutyökalujen kehittäminen metsänomistajille, joilla olisi mahdollista havainnollistaa, miten erilaiset hakkuut vaikuttavat tilan riistakantoihin, marjasatoihin ja muihin metsien ekosysteemipalveluihin. Myös paikallisyhteistyöhön panostaminen on tärkeää. Erityisesti riistan- ja metsänhoitoyhdistysten välinen yhteistyö on olennaisessa osassa yhteisten riistanhoitohankkeiden toteuttamiseksi. Toisaalta voitaisiin kehittää myös kannustimia metsänomistajien välisen yhteistyön lisäämiseksi. Miten voitaisiin yhteiskunnallisesti tukea riistaan liittyvien elinkeinojen, kuten riistamatkailun, kehittämistä? Metsästykseen suhtaudutaan tällä hetkellä pitkälti harrastuksena. Riista-alaan voisi kuitenkin kiinnittää huomiota yhä enemmän elinkeinona ja nähdä metsästys myös mahdollisuutena kehittää uusia työpaikkoja. Esimerkiksi metsäpeuraan liittyvää metsästysmatkailua voisi kokeilla sekä laajemmalla yhteistyöllä että laajemmalla alueella. Myös valikoiduille metsästysmatkailuyrittäjille voisi myydä kanalintulupia valtion maille, jolloin kriteerinä voisi olla esimerkiksi rekisteröityminen matkanjärjestäjärekisteriin. Valtio voisi toimia esimerkkinä käynnistämällä riistamatkailuun liittyviä pilottihankkeita ja panostamalla mm. tutkimustiedon tuottamiseen riistaan liittyvistä elinkeinoista ja mahdollisuuksista. Samoin riista-alan koulutuksessa olisi syytä ottaa huomioon laajemmin riistaalaan ja metsästykseen liittyvät elinkeinot, kuten matkailu. Myös asiakkaiden tarpeiden ja odotusten selvittäminen on tärkeää metsästyksen tuotteistamisen ja koko alan kehittämisen kannalta. Keskustelussa todettiin, että metsästettävien lajien kantoja tulisi kehittää määrällisestä kannanseurannasta laadulliseen kannanseurantaan. Ryhmässä pohdittiin myös mm. sitä, voisiko eri lajien hoitosuunnitelmatyöhön kuulua elinkeinoihin liittyviä näkökulmia, ja toisaalta, kuinka elinympäristöjen ennallistamistoimenpiteet voisi nähdä osana riistaelinkeinoa. Konkreettisia mahdollisuuksia vesilintujen levähdysalueiden turvaamiseksi metsästys- ja luonnonsuojelujärjestöjen sekä viranomaisten yhteistyöllä Ryhmässä keskusteltiin metsästyshäirinnältä vapaan vesilintujen syyslevähdysalueverkoston luomisesta Suomeen sekä siitä, kuinka verkosto voitaisiin toteuttaa sorsastuksen edellytyksiä vaarantamatta. Olennai- sena asiana nähtiin, että verkoston avulla linnut pystyttäisiin pitämään Suomessa pidempään ja ne lähtisivät muuttomatkalle kokeneempina ja parempikuntoisina. Samalla vesilinturiistan saanti lähialueilla kuitenkin säilyisi. Kyse on näin ollen lajien hyvinvoinnin turvaamisen lisäksi omien ja muiden metsästysmahdollisuuksien ylläpitämisestä ja jopa parantamisesta, kun lintuja on alueella enemmän ja pidemmän aikaa. Yksi lähtökohta verkoston perustamiselle olisi metsästysseurojen kannustaminen etsimään ja nimeämään alueeltaan sopiva kohde/kohteet. Tällöin asia olisi looginen osa kunkin seuran riistanhoitotyötä eikä aluetasolla tarvittaisi rahoitusta, koska lähtökohtana olisi vapaaehtoisuus ja seurojen halu toimia riistan ja oman metsästysharrastuksen hyväksi. Eduksi olisi, mikäli mallia voisi hankkeistaa esimerkiksi perustamalla ulkopuolisella rahoituksella joidenkin tärkeiden levähdysalueiden lähelle riistakosteikkoja, joilla metsästys tapahtuisi. Rahoitusmahdollisuuksia voisivat olla esimerkiksi maatalouden ympäristötuet, Life, Euroopan aluekehitysrahasto ja Leader. Pilottikohteiden avulla ja muilla jo nyt olemassa olevilla esimerkeillä voitaisiin osoittaa, että järjestely toimii. Myös metsästystapoja voisi kehittää koordinoidummiksi (mm. peltometsästys kosteikkojen ulkopuolella, lajien tarkempi valinta, patruunojen määrän rajoittaminen). Toiminta tavoitteen edistämiseksi tulisi valmistella huolella ja sen tulisi olla metsästäjälähtöistä. Painotuksen tulisi olla mahdollisuuksien luomisessa, ei kielloissa. Kyse onkin ensisijaisesti oikeanlaisesta kommunikoinnista oikeille kohderyhmille. Ajatuksen taakse olisi myös hyvä saada kuuluisia sorsastajia, joilla on oman esimerkkinsä kautta vaikutusta ihmisiin. Myös avaintoimittajat pitäisi saada näkemään asia kaikkien kannalta positiivisena. Miten metsästykseen ja riistanhoitoon liittyviä yhteiskunnallisia jännitteitä voitaisiin lieventää? Metsästykseen liittyy monenlaisia näkemyksiä, jotka toisinaan törmäävät aiheuttaen ristiriitoja. Tällöin avoimen keskusteluyhteyden luominen, toisen osapuolen näkemysten ymmärtäminen sekä kyky asettua toisen asemaan ovat olennaisia tekijöitä. Nämä lieventävät asenteita, jotka usein ovat jännitteiden syynä. Jännitteitä voivat myös synnyttää epätasaiseksi koettu etujen jakautuminen sekä toisaalta ns. komentokulttuuri, jossa säännökset ovat lähtöisin korkeammalta tasolta eikä esimerkiksi paikallisten ihmisten näkemyksiä ole kuunneltu. Ristiriitatilanteessa tulisi pyrkiä tutustumaan ensin toiseen osapuoleen ja hänen näkemyksiinsä ja perusteluihin. Myös omat ajatukset ja oletukset tulisi tuoda esille. Ympäristöakatemia todettiin yhdeksi 9

6 hyväksi foorumiksi avoimelle ja hyvälle keskustelulle. Myös objektiivisen ja todellisen tiedon jakaminen on ensiarvoisen tärkeää. Erimielisyyksiä ei tule toisaalta myöskään pelätä eikä kaikissa asioissa voida myöskään olla samaa mieltä. Tällöin on oltava valmius joustaa, jotta voidaan löytää kompromissiratkaisuja. Keskustelussa todettiin myös, että ihmisten luokittelu erilaisiin ryhmiin luo osaltaan jo itsessään vastakkainasettelua, mistä tulisi kokonaan päästä eroon. On selvää, että esimerkiksi luonnonsuojelijoiden ja metsästäjien joukossa on hyvin monenlaisia toimijoita, joiden luokittelu ei ole tarkoituksenmukaista. Miten uhanalaisten ja taantuvien riistakantojen kestävyys voitaisiin turvata? Mikä rooli tässä on metsästyksen sääntelyllä? Uhanalaisten tai taantuneiden lajien kestävyyden kannalta yksi tärkeä vaikuttamiskeino on metsänomistajien kannustaminen ottamaan paremmin lajisto huomioon. Jos mahdollista, heidän sisäistä motivaatiota tulisi vahvistaa, sillä se on vahvin ihmisen käyttäytymistä ohjaava tekijä. Suojeluun motivoi lisäksi se, mikäli suojelun tehokkuus ja tulokset voidaan osoittaa. Tässä tarvitaan tiedotusta, viestintää ja myönteisiä esimerkkejä onnistuneista hankkeista. Myös tunnustus tehdystä työstä kannustaa toimimaan. Voisikin miettiä, miten voitaisiin esimerkiksi palkita niitä paikallisyhteisöjä tai henkilöitä, jotka toimivat esimerkillisesti. Paikallisyhteisö on tärkeässä asemassa lajien kestävyyden parantamisessa, sillä oman viiteryhmän tai etujärjestön edustajaa kuunnellaan ja paikallisyhteisön hyväksyntä on tärkeää. Tästä esimerkkinä on Köyliössä toimiva Luonnonvarakeskuksen palkkaama paikallinen susiyhteyshenkilö, joka tutkii suden jälkiä ja käy kertomassa susien suojelusta. Voisiko sama toimia lintujen kanssa? Yhteisö asettaa myös rajoja ja sääntöjä siitä, mikä on sallittua. Hyvä esimerkki on metsästäjien Facebook-ryhmä, jossa ylläpito viestii vahvasti riistan arvostamisen puolesta. Itsesäätelyn lisäksi on tarvittaessa kiellettävä kestämättömiä käytäntöjä, kuten hämärässä metsästäminen. Vesilintujen kannalta voisi pohtia, tulisiko suojelun olla joustavampaa. Voisiko vesilintujen metsästyksen aloitusta esimerkiksi myöhentää, mikäli kesä on myöhässä? Tai voitaisiinko lintukannoissa tapahtuneiden muutosten perusteella lajeja poistaa tai lisätä? Esimerkiksi merimetso on runsastunut paljon lyhyessä ajassa, mutta sitä ei voi metsästää. Sen sijaan tukkasotkaa saa, vaikka se on harvinaistunut paljon. Tiukat, epäoikeudenmukaisiksi koetut säännöt johtavat tottelemattomuuteen ja korpilain käyttöön. Lintudirektiivi on parhaillaan keskustelun alla, joten eduskunnan on muodostettava Suomen yhteinen kanta ja vietävä se EU:hun. Millä tavalla metsästyslainsäädäntöä tulisi kehittää, jotta parannettaisiin metsästyksen kestävyyttä? Entä onko luonnonsuojelulainsäädännössä kehitystarpeita? Ryhmässä keskusteltiin monista konkreettisista keinoista, joilla metsästyksen kestävyyttä voisi parantaa. Yksi olennainen teema on lajintunnistus, jota voisi parantaa metsästäjätutkintoa kehittämällä. Lajintunnistusta tukemaan voisi kehittää myös sovelluksen, joka tunnistaisi esimerkiksi kännykkäkameralla otetun kuvan saaliista. Saaliin raportoinnissa on myös kehittämispotentiaalia, ja Suomen Riistakeskuksen Oma Riista-palvelu onkin tähän hyvä alku. Saalisilmoitusvelvollisuus koskee Suomessa vain pyyntiluvanvaraisia eläimiä, mutta muuten saaliista ilmoittaminen on vapaaehtoista. Lisäksi, vaikka metsästysseurat voivat vapaaehtoisesti kerätä tietoa ja velvoittavat jäseniään raportoimaan saaliistaan, eivät kaikki metsästäjät kuulu metsästysseuroihin. Voisikin pohtia, olisiko saalisilmoitusvelvollisuutta laajennettava. Myös metsästyskiintiöitä voisi mahdollisesti laajentaa. Pohjois-Suomessa käytössä olevan vapaan metsästysoikeuden kannalta voisi vuosittain ja lajeittain miettiä, onko metsästyskiintiöille tarvetta, esimerkiksi metsäkanalintujen osalta. Asia olisi ensi alkuun ainakin hyvä nostaa puheenaiheeksi. Metsästysseuratasolla kiintiöitä on, mutta ne ovat vapaaehtoisia. Kestävyyttä voisi kehittää myös käyttämällä jo nyt metsästyslaista löytyvää riistansuoja-aluetta. Käsitteen tarkoituksena on turvata tietty selvästi määritelty alue, mikäli sen olosuhteet riistan oleskelulle ja lisääntymiselle ovat erityisen suotuisat. Tällä hetkellä mahdollisuutta ei juuri sovelleta, mutta se sopisi hyvin esimerkiksi metsäkanalintujen soidinalueiden rauhoittamiseksi. Suojelualueiden kannalta olisi syytä miettiä, tarvitaanko tiukkoja metsästyskieltoja myös soidensuojelu- ja vanhojen metsien suojelualueilla. Metsästys luonnonsuojelualueilla tulisi pääasiassa sallia, ja tällöin metsästyskiellot asetettaisiin suojelualuetta perustettaessa tarpeen mukaan. Metsästys on sallittua osalla luonnonsuojelualueista. Missä määrin ja millä ehdoilla metsästys voidaan suojelualueilla sallia? Luonnonsuojelualueiden kirjo suuri, ja jo nykyisin monet metsästyksen muodot sallitaan monilla luonnonsuojelualueilla. Yksityisillä suojelualueille metsästys on pääosin sallittua samoin kuin valtion omistamilla mailla Pohjois-Suomessa. Etelä-Suomen valtion mailla metsästys on pääsääntöisesti kielletty, mutta asetuksilla tietynlainen metsästys voidaan kuitenkin sallia. Yksi tapa sovittaa yhteen eri käyttömuotoja esimerkiksi kansallispuistoissa olisi ajallinen sääntely: Metsästys olisi sallittu vain tiettyinä viikonpäivinä. Kansallispuistojen tai luonnonsuojelualueiden sisällä voitaisiin myös määritellä osia, joissa metsästys sallittaisiin. Toisaalta metsästyskieltoja luonnonsuojelualueella on ylipäänsä vaikeaa hyväksyä, jos on sitä mieltä, että metsästäjä on luonnonsuojelija. Lisäksi metsästyksen järjestäminen käytännössä hankaloituu, jos maisematasolla on yksittäisiä alueita, joissa ei saa metsästää. Tästä esimerkkinä on Sipoonkorven kansallispuisto. Tällä hetkellä metsästäjät kokevat pienpetopyynnin rajoittamisen suojelualueilla erityisen ristiriitaisena, sillä sen perusteena ovat luonnonsuojelutavoitteet. Pienpetopyyntilupakäytännöt koetaan lisäksi jäykiksi ja lupien maksullisuus huonosti perustelluksi. Joskus myös viranomaispäätöksiä koskeva valitusmahdollisuus on muodostunut käytännön esteeksi. Pienpetopyyntiä tulisikin kehittää. Suunnittelun tulisi olla vuorovaikutteinen prosessi, jossa maanomistajat, metsästäjät ja ympäristöviranomaiset olisivat kumppaneita. Muualla maailmassa suhtaudutaan paljon rennommin metsästyksen ja virkistyskäytön yhteiseloon. Tämä johtuu osaltaan siitä, että esimerkiksi monet Keski-Euroopan maat ovat paljon tiheämmin asuttuja ja suvaitsevaisuutta on puolin ja toisin huomattavasti enemmän. Miten metsästyksen muita ohjauskeinoja kuin lainsäädäntöä voitaisiin kehittää? Lainsäädännön lisäksi metsästykseen voidaan vaikuttaa mm. metsästysseurojen kautta. Metsästysseurat voivat esimerkiksi asettaa lainsäädäntöä tiukempia metsästysaikoja, jos huomataan, että tietyn riistalajin kannat ovat muuta seutua heikommat kyseessä olevana vuotena. Rajoitusten tulisi perustua kannan säännölliseen havainnointiin alueella, joihin rajoitteita suunnitellaan. Esimerkiksi riistakolmiolaskentoja ja talvijälkilaskentoja tulisi käyttää arvioinnin pohjana. Lisäksi seurat voisivat asettaa tietyille lajeille metsästyskiintiöitä, jotka metsästysaikojen rajoitusten lailla perustuisivat säännöllisesti laskettuihin arvioihin alueen kannasta. Kiintiöt tulisi asettaa mieluiten vuosittain joustavasti. Metsästysseurat ovat kuitenkin tällä hetkellä varovaisia asettamaan ylimääräisiä rajoituksia, sillä lainsäädännöllä vaikutetaan jo nyt melko paljon esimerkiksi metsäkanalintujen metsästysaikoihin. Olennaista olisi, että pitäisi saada laskettua lisää riistakolmioita, jolloin päätöksentekoon käytetyn informaation määrä olisi suurempi, ja luottamus päättävää tahoa kohtaan kasvaisi entisestään. Positiivista on, että ministeriö on asettanut myös porkkanoita, kuten esimerkiksi, että talvilinnustus on nyt periaatteessa mahdollista, mutta sen täytäntöönpano arvioidaan vuosittain perustuen kannan tilaan ja laskettujen riistakolmioiden määrään. Valistus, tiedotus ja tiedon välitys ovat myös keskeisiä ohjauskeinoja, joiden painoarvoa voisi korostaa. Esimerkiksi riistanhoitoyhdistysten kokouksissa kestävää metsästystä tulisi enemmän painottaa. Olennaista on, että suositukset ja käytännöt saadaan ulottumaan kentälle asti. Miten luonnonhoidon rahoitus voidaan yhteiskunnassa turvata mistä saadaan rahoitus esimerkiksi kosteikkojen kunnostukseen? Luonnonhoidon rahoittamisessa keskeisessä roolissa ovat maatalouden ympäristökorvaukset ja ympäristöinvestoinnit sekä muut korvaukset. Keskustelussa nähtiin, että erityisesti ympäristövaikutuksiltaan toimivimmat toimenpiteet, kuten luonnon ja maiseman monimuotoisuuden hoito ja kerääjä- ja saneerauskasvit, on säilytettävä. Lisäksi järjestelmää on kehitettävä siihen suuntaan, että tuotetuista ympäristöhyödyistä ja mitatuista tuloksista voitaisiin maksaa. Rahoituksen haku olisi niin ikään tehtävä helpommaksi ja myös niin että muut kuin viljelijät ja yhdistykset voisivat hakea tukia. Esimerkkinä ovat mm. maalla asuvat mökkiläiset ja muut toimijat, jotka voisivat esimerkiksi hoitaa perinnebiotooppeja. Metsä- ja maatalouspuolen tukimahdollisuuksia olisi syytä selkeyttää. Esimerkiksi kosteikkotukiin tarvitaan lisää kokonaisvaltaista, valuma-aluekohtaista suunnittelua, toteutusta ja rahoitusta. Keskustelussa pohdittiin myös yhteisörahoituksen mahdollisuuksia sekä säätiöiden roolia rahoittajana ja kokeiluhankkeiden käynnistäjänä (esim. Ruotsissa Våtmarksstiftelsen). Luonnonhoito tarvitsee kokonaisuudessaan enemmän äänitorvia ja volyymiä. Luonnonhoidosta tulisi tiedottaa enemmän, sillä se lisää hyväksyntää kansalaisten keskuudessa. Luonnonhoito on niin yleinen käsite, että kuluttajilla ja muilla kansalaisilla ei välttämättä ole selkeää kuvaa, mitä sillä tarkoitetaan ja miksi luontoa pitää hoitaa. Hyvät esimerkit julkisuudessa ja medioissa auttavat tässä, mutta tiedotusta tarvitaan paljon lisää. Myös päättäjiä tulee valistaa tehokkaammin. Monella muulla asialla on näkyvät sanansaattajat ruohonjuuritasolta lainsäätäjiin, mutta luonnonhoidon kenttä on hajanaisempi, eikä volyymi ole läheskään sama kuin esimerkiksi maatalouden vesiensuojelussa. Yksi uusi keino tiedon lisäämiseksi on NEUVO2020, jota kautta viljelijät voivat saada korvauksiin ja perusagronomiaan ja samalla myös luonnonhoitoon liittyvää neuvontaa

7 Jani Pellikka, tutkija, Luonnonvarakeskus Riistatalous osana biotaloutta Riistataloutta kehitettäessä on tärkeää onnistua sovittamaan hyväksyttävällä tavalla yhteen toimijoiden oikeudet ja velvollisuudet, yksilön ja yhteisön suhteet sekä eri mittakaavat. Biotalouden viime vuosina saaman valtavan huomion myötä Suomessa on aktivoitunut keskustelu myös siitä, olisiko riistaeläinten ympärille rakentuvasta taloudesta maaseudun elinkeinoelämän kohentajaksi. Jo nyt Suomessa on hieman määrittelystä riippuen joitakin satoja mikro- ja pienyrityksiä, jotka saavat sesonkiluonteisesti tulonsa metsästysmatkailusta. Metsästäjät ovat kuluttajaryhmä, joka käyttää vuositasolla useita satoja miljoonia euroja toimintaansa. Useammin kuin asiakas- tai kuluttajaryhmänä, metsästäjät mielletään perinteisinä riistan kotitarvehyödyntäjinä ja monien luonnonhoitotoimien keskeisinä tai ainoina toteuttajina. Noin 2/3 metsästäjistä osallistuu vuosittain riistanhoitotoimiin ja näkee sen osin velvollisuudekseen. Ympäröivän luonnon hyödyntämisestä seuraa vastavuoroinen velvollisuus sitä vaalia. Asetelma on kuitenkin hiljalleen muuttumassa. Etenkään nuoremman polven edustajilla tai kaukana metsästysmaista asuvilla ei ole aina käytännön mahdollisuutta tai halua osallistua kaikenlaisiin hoitotoimiin, talkoisiin tai sitoutumista edellyttävään porukan pitkään hirvijahtikauteen. Metsästäjäkunnassa ja myös metsästysporukoiden sisällä metsästäjyyteen yhdistyvät eri roolit alkavat hiljalleen eriytyä. Tilanne haastaa miettimään ja tarpeen mukaan uudistamaan tapoja, joilla koko ketju riistanhoidosta saaliin loppukäyttöön turvataan. Maaseudun elinkeinotoiminnan kannalta kehittämispotentiaalia ei liity vain siihen, että riistanhoitoa tai saaliinkäsittelyä jatkojalostuksineen ulkoistetaan tulevaisuudessa enenevästi metsästäjiltä pää- tai sivutoimisille yrittäjille. Myös metsästysmatkailussa nähdään kasvumahdollisuuksia niin valtion kuin yksityishenkilöiden omistamilla mailla. Sesonkiluonteisen pienyritystoiminnan yleisten perusedellytysten toteuttamisen rinnalla haasteena ovat metsästyksen harjoittamiseen liittyvät erityisedellytykset. Yksi jälkimmäisistä liittyy siihen, miten eteläisempiin maihin nähden karuihin maisemiin luodaan metsästettävälle riistalle tarpeeksi ravintoa ja suojaa. Asiakkaita tarvitaan runsaasti ja heille myydään mm. saalisvarmuutta. Tämä edellyttää suuria ja ikä- ja sukupuolirakenteeltaan tietynlaisia riistakantoja. Myös metsästysmaita tarvitaan. Esimerkiksi hirvenmetsästyksen kaupallistamisen mallit yksityismailla lähtevät siitä, että olemassa oleva paikallinen hirvenmetsästysseurue ottaa maksavan asiakkaan mukaan omaan jahtiinsa, tai organisoi asiakasryhmälle jahteja ja järjestää alihankkijoidensa kautta majoituspalveluja. Vaihtoehtoisesti ylipaikallinen yritys voi organisoida tuotekokonaisuuden, jossa alihankkijan roolin ottaa metsästysseurue. Yritys voi myös itse pyrkiä hankkimaan metsästysmaita ja -oikeuksia ja järjestämään niillä kaupallista metsästystä. Kaikki yllämainitut mallit edellyttävät järjestelyssä mukanaolevilta tai siitä ulossuljetuilta paikallisilta toimijoilta sopeutumista, mutta ne voivat myös nostattaa paikallista vastustusta. Oli kyse riistasaaliin tai metsästysmahdollisuuksien myymisestä, voivat perinteiset talonpoikaiset, metsästyskulttuuriin liittyvät moraalitalouden piirteet asettua puolustamaan sitä, mikä vanhoissa ja vakiintuneissa järjestelyssä on nähty hyväksi ja samalla jarruttamaan muutosta. Hyväksi ja oikeaksi saatetaan esimerkiksi kokea ikivanha järjestely, jossa paikalliset ihmiset ja riistaeläimet muodostavat vuorosuhteisen yhteisön. Hyödykkeistä ja palveluksista maksetaan toisina hyödykkeinä tai vastapalveluksina heti tai myöhemmin. Alueen ulkopuolelle myyty liha tai alueen ulkopuolelta tuleva vierasmetsästäjä tuovat järjestelyyn ylipaikallisen ulottuvuuden, rahatalouden, sekä tarpeen määritellä reilu hyötyjen ja haittojen jako. Riistataloutta kehitettäessä on tärkeää onnistua sovittamaan hyväksyttävällä tavalla yhteen oikeudet ja velvollisuudet, yksilön ja yhteisön suhteet ja eri mittakaavat

8 Pekka Helle, erikoistutkija, Luonnonvarakeskus Mikael Wikström, projektipäällikkö, Suomen riistakeskus Riistakantojen laskenta, tila ja niihin vaikuttavat tekijät Hyvinvointia hirvieläinten hoidosta Metsästettävien riistaeläinkantojen huolellinen seuranta on välttämätön edellytys metsästyksen kestävyyden varmistamiseksi. Yhtä tärkeää on kerätä tieto saaliin määrästä. Runsaus- ja saalistiedon keruu koskee erityisesti harvinaisia ja vähentyneitä riistalajeja, vaikka metsästys ei olisikaan vaikuttavin tekijä näiden vähälukuisuuden taustalla. Riistakantojen kestävä käyttö ja metsästyksen oikea mitoittaminen edellyttävät luotettavaa tietoa riistakantojen koosta ja kehityksestä. Seurannan tiedot ovat keskeisiä hallinnon eri toimijoille, niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Riistaseurannat ovat osa yleisempää ympäristön tilan seurantaa, ja kertyvä aineisto on arvokasta tutkimusaineistoa. Tiedolla on paljon käyttäjiä riistaviranomaisten, kansalaisjärjestöjen, yhdistysten ja yksittäisten kansalaisten keskuudessa. Luonnonvarakeskus vastaa siitä, että runsausseuranta on menetelmällisesti pätevää: otannan, laskentojen ja niiden toistettavuuden tulee täyttää tieteelliset vaatimukset. Kaikki riistalajit kuuluvat seurannan piiriin. Vuosikymmenten mittaan on syntynyt oma seurantajärjestelmänsä saaristolinnuille, hirvelle, suurpedoille, sisämaan vesilinnuille, metsäpeuralle, maatalousympäristön riistalle ja merihylkeille; riistakolmiolaskennoin saadaan tietoa n. 30 metsäympäristön lajista. Suomen seurantoja luonnehtii se, että metsästäjät tekevät vapaaehtoisesti pääosan maastotyöstä; vain hylje- ja metsäpeuralaskennat tehdään Luonnonvarakeskuksen omin voimin. Noin avustajaa kerää eri seurannoissa valtavan aineiston, ja vapaaehtoistyön määrä on arvioitu noin 90 henkilötyövuodeksi. Metsästyksen mitoittamisen lisäksi seurannat ovat erinomaisia kuvaamaan kantojen tilaa. Monilla metsästettävillä lajeilla ei muita tietolähteitä yksinkertaisesti ole. Esimerkiksi metsäjäniksen huomattava vähentyminen ei olisi käynyt ilmi mistään muusta aineistosta. Vesilintulaskennat ovat olleet pääasiallisena aineistona lintudirektiivin raportoinnissa ja Suomen lajien uhanalaisuustarkastelussa. Neljä metsästettävää vesilintulajia on luokiteltu vaarantuneeksi ja neljä muuta silmällä pidettäväksi. Perinteiseen tapaan paperi- ja postitusmenetelmin toteutettavat riistaseurannat ovat työläitä, hitaita ja myös kalliita. Työssä onkin siirrytty sähköiseen tiedonsiirtoon suurpetojen, hirven ja riistakolmioiden osalta. Metsäkanalinnuilla tämä on tiukan aikataulun takia välttämätöntä. Laskennat tehdään heinä-/ elokuun vaihteessa ja niiden analysointiin on vain muutama päivä, jotta maa- ja metsätalousministeriö ehtii antaa tulosten pohjalta asetuksen alkavaa metsästyskautta varten. Kaikkien seurantojen tulokset tulevat valmistuttuaan Luonnonvarakeskuksen kotisivuille. Suurpetohavaintoja voidaan seurata lähes reaaliaikaisesti sivustolla ja riistakolmiolaskennan tuloksia osoitteessa Riistaeläinkantoihin vaikuttavat monet eri tekijät. Levinneisyysalueen muutokset reuna-alueilla johtuvat usein siitä, mitä lajin ydinalueella tapahtuu. Myös muu laajaalainen kehitys, kuten ilmastonmuutos, vaikuttaa kaikkialla, ja ihmisen mahdollisuus toimia paikallisesti on vähäinen. Paikallisempiakin tekijöitä on, ja niitä ihminen voi toimillaan muuttaa. Maa- ja metsätalouden maankäyttömuotoihin voimme vaikuttaa, ja niillä on suuri merkitys ympäristönsä lajien elinvoimaisuuteen. Tutkimus on kehittänyt paljon menetelmiä esimerkiksi riistaystävällisen metsänhoidon mahdollisuuksiin, ja näitä onkin kiitettävästi otettu huomioon metsätalouden suunnittelussa, hoito-oppaissa ja käsittelysuosituksissa. Metsästystä voidaan tarvittaessa rajoittaa monin eri keinoin. Paikallisen lajiston osalta metsästyksen säätely on täysin omissa käsissä, mutta muuttavilla lajeilla, kuten vesilinnuilla, se tulisi järjestää kansainvälisenä yhteistyönä. Riistatalous luo nykyään paljon hyvinvointia esimerkik si taloudellisessa ja terveydellisessä mielessä, ja teema onkin keskeinen julkisen riistakonsernin strategiassa ja vaikuttavuustavoitteissa. Riistatalouden hyvinvointimahdollisuuksia olisi kuitenkin edelleen mahdollista kehittää, ja tässä hirvieläimillä voisi olla tärkeä rooli. Hirvikantojen kokoa ja rakennetta on mahdollista säädellä suhteellisen tarkasti uuden kannanhoitojärjestelmän avulla. Suomessa on 15 alueellista riistaneuvostoa, jotka asettavat tavoitteita Suomen 59 hirvitalousalueille kuultuaan ensin alueiden sidosryhmiä. Tämän jälkeen kunkin hirvitalousalueen riistanhoitoyhdistykset suunnittelevat yhdessä, miten hirvikannan verotus tulisi hoitaa tavoitteiden saavuttamiseksi. Seuraavassa vaiheessa metsästysoikeuden haltijat toteuttavat tehtyjä suunnitelmia. Jokaisen metsästyskauden jälkeen seurataan, kuinka hyvin onnistuttiin ja millä tavalla menetelmiä voitaisiin vielä parantaa. Tavoitteet ovat nyt sellaisia, että Suomen hirvieläinkannat tuottavat noin viisi miljoonaa kiloa lihaa vuodessa. Tästä määrästä metsästäjät tarvitsevat suurimman osan itse, minkä takia ei-metsästäjillä on vähän mahdollisuuksia löytää riistalihaa esimerkiksi ruokakaupoista. Koska Suomen hirvieläinkannat ovat hyvin harvoja verrattuna muihin maihin, joissa olosuhteet ovat samankaltaiset, ne eivät pysty tuottamaan sitä lihamäärää, mitä Suomessa tarvittaisiin. Kysyntää hirvieläinlihalle on, ja tämän takia Suomeen tuodaan suuria määriä hirvieläinlihaa esimerkiksi Ruotsista, Virosta ja jopa Uudesta Seelannista. Suomessa hirvenlihan tukkuhinta on keskimäärin 7 euroa kilolta ja keskimääräisen hirven lihan arvo on noin 900 euroa. Sama ongelma koskee hirvennahkoja. Suomen hirvikanta pystyy tuottamaan vain noin puolet siitä määrästä, mitä Suomen nahkateollisuus tarvitsee. Myös sarvilla on arvoa muillekin kuin metsästäjille. Esimerkiksi Bukowski Market-sivustolta ostetaan paljon hirvensarvia sisustuskäyttöön. Keskimääräinen maksettu hinta on ollut noin euroa riippuen sarvien koosta. Kaupallinen metsästys on kasvava ala Suomen maaseudulla. Tässäkin kysyntä näyttää ylittävän tarjonnan, koska hintataso on suhteellisen korkea. Asiakkaina on usein yrityksiä ja ulkomaalaisia, mutta myös suomalaisia. Yhden päivän metsästys, joka sisältää kaikki palvelut, kuten ruokailut ja metsästyksen johtamisen, voi tuoda karkeasti euroa per metsästäjä. Esimerkiksi Ruotsissa riistatalouden luomaa hyvinvointia hyödynnetään laajemmin. Sorkkaeläinkannat ovat tiheämpiä kuin Suomessa ja tuottavat tästä syystä enemmän lihaa, metsästystä, nahkoja, sarvia, elämyksiä jne. Ruotsissa hemiboreaalisella kasvillisuusvyöhykkeellä on alueita, joilla kaadetaan noin neljä kertaa enemmän sorkkaeläimiä kuin samalla kasvillisuusvyöhykkeellä Etelä-Suomessa. Ero on vielä suurempi, jos verrataan Suomen Lappia Ruotsin Lappiin. Ruotsin Lapista saadaan yli 30 kertaa enemmän lihaa kuin Suomen puolelta. Ruotsissa suuri osa saadusta riistalihasta meneekin ruokakauppojen kautta kuluttajille. Koska Ruotsissa myydään enemmän lihaa, metsästäjät voivat myös maksaa enemmän metsästysvuokraa maanomistajille. Ruotsin metsätilojen myyntihinnat näyttävät korreloivan vahvemmin talteen otetun lihamäärän kanssa kuin talteen otetun puumäärän kanssa. Mitä enemmän riistaa, sitä enemmän metsäpalstat siis maksavat. Tähän vaikuttaa mahdollisesti myös se, että riistan vuosikasvu on karkeasti 50 % ja metsän vuosikasvu karkeasti 4 %. Suomessa olisi siis mahdollisuuksia saada enemmän hyvinvointia kasvattamalla hirvieläinkantojen tiheyksiä lähemmäksi Ruotsin tasoa. Kaadettujen hirvieläinten liha-arvo on nykyään noin miljoonaa euroa vuositasolla. Koska hirvieläinlihaa ei ole riittänyt myytäväksi Suomessa, maanomistajille ei yleensä ole maksettu varsinaista metsästysvuokraa, vaan he ovat usein saaneet hirvikeittoa hirvipeijaisten yhteydessä. Jos hirvieläinkantojen tiheyksiä kasvatettaisiin, metsästäjät voisivat jatkossakin saada saman verran kuin tähän saakka, mutta maanomistajille olisi mahdollista maksaa metsästysvuokraa. Mitä enemmän saalista metsästäjät saisivat, sitä enemmän vuokraa maanomistajille olisi mahdollista maksaa. Maanomistajilla olisi näin ollen mahdollisuuksia saada tuloja riistataloudesta, maatalouden ja metsätalouden ohella. Tämä edesauttaisi myös uusien elinkeinomahdollisuuksien kehittymistä maaseudulla, esimerkiksi lihankäsittelyn ja metsästysjärjestelyiden yhteydessä. Hirvieläinten hoito voisi luoda paljon hyvinvointia

9 Jarkko Nurmi, riistatalouspäällikkö, Suomen riistakeskus Riistatalouden ekosysteemipalvelut Fly way:ta ja luonnonhoitoa Metsähanhikantaa on hoidettava koko muuttoreitin alueella. Arkiluonnon hoitaminen maa- ja metsätalouden toimenpiteiden osana on ratkaisevassa asemassa Suomen luonnon monimuotoisuuden lisäämisessä Taigametsähanhi on ollut Suomessa jo kahtena metsästyskautena rauhoitettu, sillä kanta on talvehtimisalueella tehtyjen laskentojen perusteella laskenut. Suomen riistakeskus ja Maa- ja metsätalousministeriö koordinoivat lajin kansainvälisen hoitosuunnitelman laatimista. Sen tavoitteena on kääntää taigametsähanhikanta nousuun. Hoitosuunnitelma asettaa uusia kestävän metsästyksen vaatimuksia kaikille niille Euroopan maille, joiden kautta metsähanhien muuttoreitti kulkee. Tämä edellyttää muuttoreitin maiden kykyä sopia kestävistä metsästyskiintiöistä ja läpinäkyvästä saalistilastoinnista. Kansainvälinen taigametsähanhikannan hoitosuunnitelmaluonnos on valmis ja se on lausuntokierroksella muuttoreitin valtioissa. Sen jälkeen se viimeistellään ja luovutetaan AEWA:n (Sopimus Afrikan ja Euraasian muuttavien vesilintujen suojelemisesta) osapuolikokouksen hyväksyttäväksi marraskuussa Suunnitelman pääperiaatteena on hanhikannan kantatietoon ja siihen liittyviin tärkeimpiin muuttujiin mukautuva metsästys, jonka mitoituksesta ja jyvityksestä sovitaan tutkimusperusteisesti koko muuttoreitin alueella. Tällainen riistatietoon perustuva työtapa on suomalaisille jo tuttu metsäkanalintukantojen hoidosta, jossa metsästysajat päätetään nykyään tuoreiden ja kattavien riistakolmiolaskentojen tulosten perusteella. Suomalaiset riistakantojen hallintomallit ja riistatiedon käytön sovellukset sopivat hyvin myös kansainväliseksi vientituotteeksi! Suomen riistakeskus on julkaissut luonnonsuojelu- ja luonnonhoitostrategiansa, jonka tavoitteena on parantaa riistatalouden asemaa luonnonsuojelualueiden hoidossa ja nostaa esiin sitä työtä, jota metsästäjät ja maanomistajat tekevät arkiluonnon hoitamisessa. Kosteikkojen hoito, riistaystävällinen metsänhoito ja maatalouden toimenpiteiden ohessa tehty peltoluonnonhoito ovat tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä osia eettistä elinkeinoketjua. Arkiluonnon hoitaminen maa- ja metsätalouden toimenpiteiden osana on ratkaisevassa asemassa luonnon monimuotoisuuden lisäämisessä, sillä se tapahtuu laajalla pintaalalla. Parempaan luonnontilaan pääsemisessä avainasemassa on maisematasolla toteutettu järkevä, vaikuttava ja tapauskohtainen luonnonhoito- ja suojelu, jossa voidaan erottaa kolme elementtiä: maa- ja metsätalouden osana harjoitettava luonnonhoito, aktiivinen riistanhoito ja ennallistaminen sekä perinteinen luonnonsuojelualueiden hoito. Metsästävät maanomistajat omistavat lähes 50 % Suomen maapinta-alasta ja omien harrastusmahdollisuuksien parantuminen on vahva motiivi riistan- ja luonnonhoitoon. Jos tämä joukko saadaan sitoutettua ja osallistettua elinympäristöjen hoitoon, näkyvät sen vaikutukset laajasti Suomen luonnossa. Myös luonnonsuojelualueiden hoidossa tarvitaan uusia, tuloksekkaita keinoja, joilla vahvistetaan metsästyksen ja riistatalouden asemaa yhtenä luonnonsuojelun osa-alueena. Niihin tulisi suhtautua samoin kuin muihinkin uusiutuvien luonnonvarojen virkistyskäyttömuotoihin (kalastus, marjastus, sienestys). Tällä hetkellä luonnonsuojelulaki suhtautuu melko mustavalkoisesti metsästykseen ja riistatalouden keinovalikoiman hyödyntäminen luonnonsuojelualueilla on byrokraattisten menettelyiden takana. Käytännön esimerkit osoittavat kuitenkin niidenkin arvokkaiden erityispiirteiden tehokkaassa hoidossa tarvitaan metsästäjien ja paikallisten apua. Vapaaehtoisen suojelun edistäminen ja entistä moniarvoisempi ja tapauskohtaisempi suojelualueiden hoidon ja käytön suunnittelu sitouttaisi paikallisia osallistumaan niiden hoitoon ja tämä tulisi valtiontaloudelle halvemmaksi. Samalla voitaisiin lieventää luonnonsuojeluun liittyviä konflikteja ja parantaa luonnonsuojelupolitiikan sosio-ekonomista kestävyyttä

10 Mikko Alhainen, erikoissuunnittelija, Suomen riistakeskus Markku Mikkola-Roos, vanhempi tutkija, Suomen ympäristökeskus Maanomistajalähtöinen kosteikkotyö ja elinympäristöjen kunnostaminen Lintuvesien hoito ja ennallistaminen Suomen riistakeskuksen Kotiseutukosteikko Life+ (Return of Rural Wetlands) on maa- ja metsätalousalueiden kosteikkoluonnon hyväksi toimiva esittelyhanke. Tavoitteena on innostaa ihmisiä kosteikkojen kunnostamiseen ja hoitoon maanomistajalähtöisellä toimintamallilla. Tukemalla ihmisten omaehtoista työtä luonnon ja elinympäristöjen hyväksi saavutetaan hyviä tuloksia luonnon kannalta, ja esimerkki luo positiivisen asenneilmapiirin elinympäristöjen kunnostamista kohtaan. Riistanhoito on keskeinen motiivi maaseudun luonnon hoidossa. Metsästäjät ovat avainasemassa, koska he perheineen omistavat noin puolet Suomen yksityismaista. Metsästävissä maanomistajissa on merkittävä voimavara, sillä riistakantojen hyväksi tehdystä elinympäristöjen hoidosta hyötyvät monet muutkin lajit, ja omien harrastusmahdollisuuksien parantaminen motivoi käytännön toimintaan. Kotiseutukosteikkojen vahvuus on kokonaispaketti kosteikkojen kartoituksesta suunnitteluun ja toteutuksen työnjohtoon yhdessä maanomistajien kanssa. Suoraviivainen ja käytännönläheinen toimintamalli sekä tapauskohtainen omarahoitusosuus luovat paikallistason sitoutumista ja omistajuutta, mikä on tärkeää kohteen hoidon ja kestävän käytön näkökulmasta. Kun ammattilainen hoitaa byrokratian, johtaa suunnittelua sekä osallistuu rakennustöiden ohjaamiseen, on maanomistajien helppo lähteä viemään omia hankkeitaan eteenpäin, ja hyvä palvelu motivoi investoimaan myös omaa rahaa ja työaikaa. Hyvinvoivat elinympäristöt ovat edellytys metsästettäville riistakannoille. Monien riistalintujen kannat ovat pienentyneet ja jotkin lajit ovat uhanalaisia. Elinympäristöjen heikkenevä tila ja kasvavat vieraspetokannat ovat merkittävimmät syyt lintukantojen taantumiseen. Metsästettävät riistakannat luovat virkistys- ja elinkeinomahdollisuuksia maaseudulle. Riistarikkaus ja kannattava maa- ja metsätaloustuotanto sopivat samalle kylälle varsin hyvin. Elinympäristöjen hoitaminen ja monipuolista lajistoa kuhisevan maiseman ylläpitäminen tulee sisällyttää maa- ja metsätalouden sekä turvetuotannon ja yhdyskuntarakentamisen normaaliin toimintaan. Kehitystyö vie aikaa, ja erilaisten elinympäristöjen kunnostushankkeiden rooli on keskeinen, sillä maankäytön politiikkaan vaikuttaminen vaatii konkreettisia esimerkkejä. Riista tulisi nähdä osana maan tuottoa ja lisäarvoa tuovana resurssina. Asioiden näkeminen kokonaisuutena vaatii asennemuutosta, jonka ensiaskeleet on jo otettu. Lajiston suojelemisessa ja hoidon järjestämisessä tarvitaan jatkossa entistä parempaa hallinnonalojen ja eri sidosryhmien yhteistyötä. Maataloudessa kyse on tuotannon kannalta heikoimman peltoprosentin jättämisestä tuotannon ulkopuolelle esimerkiksi luonnonhoitopelloksi, suojavyöhykkeeksi tai kosteikoksi. Myös viljelykelvottomilla aloilla on merkitystä. Kivikasa, metsäsaareke ja vanha savenottokuoppa tai kuivattu lampi voi tarjota elinympäristöä monille lajeille, varsinkin hoitotoimenpiteiden jälkeen. Monipuolinen viljelykasvivalikoima, toimiva viljelykierto sekä kotieläin- ja kasvintuotanto samalla kylällä luovat lajien tarvitsemaa monimuotoisuutta maisemaan. Kosteikkojen merkitys monimuotoisuudelle on merkittävä aina korpinotkon kanalintujen poikueympäristöstä ojanpientareella sijaitsevaan peltopyyn pesäpaikkaan ja purossa tuikkivasta taimenesta matalan järven sorsia vilisevään kasvillisuusmosaiikkiin. Kosteikkojen ja vesistöjen kokonaisuus on luonnon elämänlanka, jota tulisi katsoa kokonaisuutena aina vedenjakaja-alueen kosteasta metsänotkosta Itämereen saakka. Kosteikkoluonnon monimuotoisuutta yksityismailla voidaan parhaiten parantaa neuvonnalla ja tekemällä kosteikkojen hoito maanomistajien kannalta mahdollisimman helpoksi turvaamalla suunnittelu- ja työnjohtopalvelut sekä kannustava rahoitus. Kehitystoimenpiteissä tulisi ottaa ohjenuoraksi asiakaslähtöisyys. Kosteikkolintujen elinolot ovat heikentyneet maailmanlaajuisesti. Sama suuntaus vallitsee myös Suomessa. Tuorein lintujen uhanalaistarkastelu ja sitä tukeva 3. lintuatlas ovat paljastaneet, että Suomen kosteikko- ja suolinnusto on taantunut viime vuosikymmeninä huomattavasti. Verrattuna edelliseen tarkasteluun kasvoi uhanalaisten vesilintujen määrä kahdesta kuuteen ja kahlaajien viidestä yhdeksään. Myös usean taantuneen riistavesilinnun suojelun tila on huonontunut. Metsästyspaine Suomessa ei kuitenkaan ole pääsyy viimeaikaisiin vesilintukantojen taantumisiin. Taantumisen syyt liittynevät sen sijaan vesilintujen elinympäristön valintaan ja elinympäristön muutoksiin, sillä rehevien vesistöjen vesilinnusto on taantunut Suomessa voimakkaammin kuin karujen vesistöjen. Suuri osa lintuvesistä on syntynyt ihmistoiminnan seurauksena. Järvenlaskut, säännöstely, jätevesien laskut, laskuojien ruoppaukset, niitot ja laidunnus ovat kaikki muokanneet lintuvesiä. Ne eivät siis ole olleet täysin luonnontilaisina ainakaan sinä aikana, jolloin ne ovat saaneet lintuvesimaineensa, vaan ne kuuluvat elinympäristöihin, joiden säilyminen edellyttää hoitoa. Lintuvesikunnostuksessa kyse voi olla myös kokonaan uuden kosteikon luomisesta esim. kalanviljelyaltaasta, tuotannosta vapautuvasta turvesuosta tai tekoaltaasta. Kosteikot ovat alati muuttuva ympäristötyyppi, ja umpeenkasvua tapahtuu vääjäämättä kaikilla kosteikoilla. Nykyään kosteikoita ei enää synny samalla tavalla luontaisesti kuin aikaisemmin, koska alueita on varattu muuhun maankäyttöön. Tämän takia olemassa olevien kosteikkojen suojelu ja hoito on välttämätöntä. Lintuvesien kunnostuksen tarvetta on pohdittava huolella. Kunnostukselle on oltava selviä lintukantojen muutoksista johtuvia syitä. Siksi ennen kunnostussuunnitelman tekoa tarvitaan tietoa alueen linnuston kehittymisestä. Luonnonsuojelullisesti arvokkailla kosteikoilla ei pelkkä linnuston tunteminen riitä vaan myös kasvillisuudesta ja muusta eliöstöstä tulisi olla tietoa. Kunnostuksen ja hoidon lähtökohtana ovat kosteikon tilan heikkenemiseen johtaneiden syiden tunnistaminen ja kunnostustarpeen määrittäminen. Ongelmien poistamiseksi kohteelle tehdään kunnostus- ja hoitosuunnitelma, jossa esitetään tavoitteet elinympäristön ja lajiston tilalle. Lintuvesien kunnostusmenetelmiä: Vedenpinnan nosto noin senttimetrillä on lintuvesien perushoitomuotoja. Sen tavoitteena voivat olla mm. umpeenkasvun rajoittaminen ja kuivuneiden kosteikkojen kunnostus. Vesikasvien poisto voi tulla kysymykseen silloin kun järveä uhkaa nopea umpeenkasvu ja kasvillisuuden yksipuolistuminen. Yhdessä vedenpinnan noston kanssa kasvillisuuden poisto hidastaa merkittävästi vesikasvillisuuden leviämistä. Allikoiden kaivaminen on tehokas keino lisätä vesilinnuille käyttökelpoisen avoveden alaa. Allikot tarjoavat pedoilta suojaisen ruokailu- ja sulkimisalueen niin aikuisille kuin poikueillekin. Rantaniittyjen kunnostus Matalakasvustoiset rantaniityt ovat erityisesti kahlaajien suosimia elinympäristöjä. Niittyjen hoidossa on tärkeää, että laidunnus tai koneellinen hoito ulottuu vesirajaan, sillä useimmat kahlaajat välttävät pesimäpaikkanaan niittyjä, jotka ovat korkean ilmaversoiskasvillisuuden ympäröimiä. Kosteikkojen linnustollinen arvo on laskenut myös suojelualueillamme viimeisinä vuosikymmeninä. On merkittävää, että linnuston suojeluarvon lasku on ollut hitaampaa kosteikoilla, joilla on suoritettu vähäisiä hoitotoimia mittavampaa peruskunnostusta, jonka avulla alueita on pyritty palauttamaan niiden aiempaan tilaan esim. umpeenkasvua estämällä. Tutkimukset osoittavat, että hoitotoimilla voidaan parantaa taantuneiden kosteikkolintujen elinolosuhteita. Hoitotoimien biologinen merkitys on suuri, koska hoitokohteet ovat Suomen parhaimpia lintuvesiä. Vaikutukset eivät ole pelkästään kansallisia, vaan kunnostuksesta hyötyvät Suomen kautta pohjoiseen muuttavat kosteikkolinnut aina Siperiaan asti. Yksi tärkeimmistä huomioista on, että hoidon loputtua kosteikkojen tila heikkenee. Hoitoa tulisi jatkaa, jottei saatuja hyötyjä menetettäisi

11 Teemu Lehtiniemi, suojelu- ja tutkimusjohtaja, BirdLife Suomi ry Syyslevähdysalueiden verkosto Suomeen Kattavalla linnut pidempään meillä pitävällä levähdysalueverkostolla voidaan pienentää Suomessa pesivien vesilintujen metsästyskuolleisuutta koko muuttoreitin osalta. Lintupopulaatioille tärkeintä aikaa ovat loppukevät ja kesä, jolloin tuotetaan jälkeläisiä. Lintukantojen hyvinvointi ei ole kuitenkaan yksin kesästä kiinni. Syksyllä linnut hankkivat vararavintovarat syysmuuttomatkaa ja myös talvehtimista varten. Mitä paremmassa kunnossa lintu saapuu talvehtimisalueelle, sitä paremmat edellytykset sillä on selvitä talvesta. Vastaavasti keväällä, mitä paremmassa kunnossa vesilintu saapuu pesimäalueille, sitä paremmat edellytykset on onnistuneelle pesinnälle. Muutonaikaisen levähtämisen ja ruokailemisen tärkeys on jäänyt suomen riistapolitiikassa vähälle huomiolle. Levähtämisen onnistuminen on esimerkiksi vesilinnuille erittäin tärkeää. Siihen Suomi pystyy itse vaikuttamaan - toisin kuin talvehtimisolosuhteisiin - koska valtaosa riistavesilinnuistamme talvehtii rajojemme ulkopuolella. Keväällä rehevät lintuvedet kuhisevat lintuja. Niiden paljoudesta käyvät nauttimassa kymmenet tuhannet suomalaiset ja luontomatkailuyritysten palveluista nauttivat tuhannet matkailijat. Syksyllä valtaosalla kosteikkoja on vähän lintuja, ja siksi myös vähän lintujen tarkkailijoita. Vielä elokuun puolivälissä voi olla paljon nähtävää, mutta sorsastuksen aloitus muuttaa tilanteen. Lintuveden sorsamäärät voivat vähetä parissa päivässä jopa sadasosaan. Määrien jyrkkä lasku ei kerro suuresta riistasaaliista, vaan häiriötilan aiheuttamasta pakomuutosta. Kosteikon oma pesimäkanta ja poikastuotto lähtee kokemattomana ja valmistautumattomana ennenaikaisesti syysmuutolle. Tämä ei koske vain riistalintuja, vaan häiriötila ajaa ennenaikaisesti muutolle myös rauhoitettuja lajeja. Ennenaikaisen syysmuuton vuoksi linnut eivät elä luontaisen muuttorytminsä mukaisesti. Suomalaiset riistalinnut päätyvät sen vuoksi kokemattomina riistasaaliiksi muuttoreitin varrella Suomen eteläpuolella, ja Suomessa on vähemmän vesilintuja riistaksi myöhemmin syksyllä. Kosteikoilla on myös yleisesti vähän lintuja tarkkailtavaksi, mikä vähentää sekä lintuharrastusmahdollisuuksia että luontomatkailuedellytyksiä. Osa vanhoista vesilinnuista osaa hakeutua jopa jo ennen sorsastuksen aloitusta taajamien läheisille vesialueille, joissa metsästys on kielletty sekä muille metsästykseltä rauhoitetuille vesialueille. Osa löytää tällaiset kohteet sorsastuksen alettua. Valtaosa ei löydä, koska kohteita on niin vähän. Tilanteen parantamiseksi Suomeen tulee luoda häirinnältä vapaiden kosteikkoalueiden verkosto. Kattava koko maahan luotu verkosto mahdollistaisi mykyistä paremmin lintujen luontaisen rytmin mukaisen elämän ja valmistautumisen syysmuuttoon. Häirinnältä vapaiden levähdysalueiden verkosto vaikuttaa myös metsästykseen. Rajoituskohteiden lukumäärä kasvaa. Linnut eivät kuitenkaan pysy rajoitusalueiden sisällä, vaan niitä saadaan riistasaaliiksi lähialueilta. Koska linnut oleskelisivat Suomessa pidempään ja suurempina määrinä, olisi metsästettävää nykyistä pidempään. Nuoret linnut eivät myöskään päätyisi enää etuajassa ja kokemattomina Suomen eteläpuolelle metsästettäväksi. Kattavalla linnut pidempään Suomessa pitävällä levähdysalueverkostolla voidaan pienentää Suomessa pesivien vesilintujen metsästyskuolleisuutta koko muuttoreitin (flyway) ja vuosikierron osalta. Se on tärkeä osa riistakantojen kokonaisvaltaista hoitoa. Levähdysalueiden verkoston tulee koostua linnustollisesti tärkeimmistä rehevistä lintuvesistä tai niiden osista. Näin se olisi kustannustehokkain. Alueiden tulee olla riittävän suuria, jotta linnut kokevat ne turvallisiksi sekä vuodesta toiseen pysyviä, jotta vesilintupopulaatioiden kannalta arvokkaimmat yksilöt eli vanhat naaraat oppivat ne, ja osaavat hakeutua kohteille. Levähdysalueiden ansiosta metsästys kohdistuisi tavoitteiden mukaisesti nykyistä vahvemmin nuoriin lintuihin, joiden luontainenkin kuolleisuus on suurta. Rehevät lintuvedet ovat tärkeitä myös useille taantuneille vesilintulajeille, kuten punasotkalle, jonka syysesiintyminen on keskittynyttä. Verkosto tukee myös näiden lajien hyvinvointia. Levähdysalueiden verkosto toteutettiin vuosituhannen vaihteessa Tanskassa. Verkoston ansiosta sorsien ja muiden lintujen syyslevähtäjämäärät ovat kasvaneet ja määrät ovat suuria selvästi aiempaa pidempään. Metsästyssaalis on verkostosta huolimatta pysynyt samalla tasolla kuin aiemmin. Idea levähdysalueiden verkostosta on Suo- messakin vuosikymmeniä vanha. Silti tilanne ei ole muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta juurikaan muuttunut. Sorsastusta ei tarkastella kokonaisuutena, vaan aluekohtaisesti kunkin yksittäisen paikan metsästysoikeuksien kautta. Verkoston hyödyt tunnistetaan, mutta toistaiseksi metsästysasioiden kehittämisen avainvirkamiehet, -päättäjät ja organisaatiot eivät ole sitä aktiivisesti markkinoineet ja tukeneet. Muutos lähtee yksilöistä. Verkosto syntyi Tanskaan alun vastustuksen ja laajan yhteiskunnallisen keskustelun jälkeen vapaaehtoisesti ja eri toimijoiden yhteistyössä. Toteutukseen liittyi mukaan tutkimus vaikutuksista ja toimivuudesta. Niin verkoston pitäisi syntyä myös Suomeen: yhteistyössä lähtien suomalaisten omasta halusta huolehtia sorsakannoista

12 Veli-Matti Väänänen, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto Marko Svensberg, erikoissuunnittelija, Suomen Riistakeskus Metsästyksen vaikutukset riistavesilintujen kantoihin Kohti riistaystävällistä metsänhoitoa Metsästyksellä on moninaisia vaikutuksia riistavesilintuihin. Se on aikuisten vesilintujen yleisin kuolinsyy. Lisäksi metsästys muun muassa häiritsee lintujen ruokailua ja ajaa niitä syysmuutolle. Euroopassa metsästyksen vaikutuksia on tutkittu niukalti. Tutkimuksessa ei ole havaittu metsästyksen rajoittavan sorsakantojen kokoa. Teoreettisesti tarkasteltuna metsästyskuolleisuus voi vaikuttaa lintukantoihin joko kompensoitumalla tai lisäämällä kokonaiskuolleisuutta. Kompensoituvan kuolleisuuden mallissa metsästys voi korvautua alentuneena muuna kuolleisuutena tiettyyn rajaan saakka. Sen jälkeen metsästys lisää kuolleisuutta. Kompensoituva kuolleisuus edellyttää tiheydestä riippuvaa kantojen säätelyä. Kokonaiskuolleisuutta lisäävässä mallissa metsästys rajoittaa lintukantojen kokoa. Metsästyksen vaikutusten tutkiminen on haastavaa. Toisin kuin esim. kanalinnut, vesilinnut ovat muuttavana riistana kansainvälinen riistavara. Siksi metsästyksen vaikutusten arviointi on vaikeaa, ja sen tutkiminen vaatii pitkäaikaisia aikasarjoja. Metsästystä on tutkittu laajalti Pohjois- Amerikassa. Siellä on rengastusaineistoista mallinnettu metsästyksen vaikutuksia mm. sinisorsaan. Varhaisimmissa tutkimuksissa tulokset tukivat metsästyskuolleisuuden kompensoituvuutta. Tuoreemmat julkaisut sen sijaan ovat yhä yleisemmin havainneet metsästyskuolleisuuden lisäävän vesilintujen kuolleisuutta. Yleisesti metsästyksen on ajateltu kompensoituvan tehokkaasti lisääntyvillä linnuilla. Hitaasti lisääntymisikään tulevilla vesilinnuilla, kuten hanhilla, metsästys lisää kokonaiskuolleisuutta. Suomessa on eurooppalaisittain ainutlaatuiset aineistot pesivän sorsakannan koosta, tuotosta sekä vuosittaisesta metsästyssaaliista. Näistä aineistoista on analysoitu mm. metsästyksen merkitystä. Analyysissä vertailtiin kantojen kehitystä suhteessa saaliiseen ennen ja jälkeen lyijyhaulikiellon (alkoi v. 1996). Lyijyhaulikielto lopetti monen metsästäjän vesilinnustuksen, ja saaliit putosivat kolmanneksen. Tutkimuksessa sinisorsan kantoihin metsästyksellä havaittiin olevan vaikutusta ennen lyijyhaulikieltoa, mutta ei enää kiellon jälkeen. Kaiken kaikkiaan metsästyksellä ei siis havaittu olevan laajempaa vaikutusta vesilintukantoihin. Myöskään tuoreessa heinätavitutkimuksessa ei metsästyksellä todettu olevan merkitystä heinätavikantojen kehitykseen. Hanhilla metsästyksellä näyttäisi olevan kokonaiskuolleisuutta lisäävä vaikutus. Esimerkiksi valkoposkihanhikantojen nopea kasvu on kytketty sen rauhoitukseen metsästykseltä. Itäisiä Venäjän tundralla pesiviä valkoposkia oli 1950-luvulla jäljellä enää lintua. Tiukkojen metsästysrajoitusten jälkeen kanta on noussut tasaisesti ja nykyään Itämerenpiirissä ja Venäjällä pesiviä Luoteis- Euroopassa talvehtia valkoposkia on jo miljoona lintua. Myös P-Amerikassa hanhikannat runsastuivat nopeasti metsästyskieltojen jälkeen. Suomessa pesivien taigametsähanhien kaularengasaineistosta on analysoitu lintujen selviytymistä. Mallinnuksissa aikuisten metsähanhien kuolleisuus oli niin suurta, että se ei näyttäisi kestävän metsästystä lainkaan. Metsästysrajoitukset ja nyt toista vuotta jatkunut rauhoitus kuitenkin näyttäisi tehoavan. Lintuharrastajien havaintojen mukaan metsähanhia tavataan aiempaa runsaampana sekä alkukesällä (pesimättömät hanhet) että syyskesällä (poikueparvet) ainakin Kainuun ja Pohjois-Savon pesimäsoilla. Tämä antaa vahvoja viitteitä metsähanhikantojen elpymisestä. Vesilintukantojen hoidossa ei riitä yhden maan ponnistelut, vaan tarvitaan laaja-alaista kansainvälistä yhteistyötä. Suomi on viime vuosina pyrkinyt aktiivisesti edistämään flyway -tason kantojen hoitoon. Sopeuttava kantojen hoito koko flywayn alueella pesimäalueilta talvehtimispaikoille on pitkällä tähtäimellä ainoa keino säilyttää elinvoimaiset metsästystä kestävät vesilintukannat Euroopassa. Riistametsänhoidon menetelmien juurtuminen käytännön metsätalouteen hyödyttäisi luonnon monimuotoisuutta, metsien virkistyskäyttöä ja metsätalouden hyväksyttävyyttä. Metsätalouden kestävyyden varmistamisessa riistametsänhoito on houkutteleva vaihtoehto, jolle on kiinnostusta maanomistajien keskuudesta. Suomen riistakeskus aloitti neljä vuotta sitten yhteistyön metsäalan toimijoiden kanssa parantaakseen metsäkanalintujen sekä muun riistan elinympäristöjen laatua. Riistaa reunoilta - hankkeessa kehitettiin vaihettumisvyöhykkeiden hoitoa. Askel riistametsään -hankkeessa on kehitetty kustannustehokkaita ja maanomistajalähtöisiä toimintamalleja riistapainotteiseen metsänhoitoon. Riistametsänhoito on helppoa ja sen menetelmät sopivat tavalliseen arkimetsänhoitoon. Riistaelinympäristöjen laatua voidaan parantaa pienillä muutoksilla metsätalouden nykyisiin käytäntöihin. Avainasiat ovat ravinto ja suoja, joita riistalle tulisi tarjota läpi koko metsän kiertoajan. Tavoitteeseen päästään, jos taimikonhoidossa ja harvennuksissa säästetään 4 5 aarin-parin kokoista riistatiheikköä hehtaarille, säästetään alikasvosta tiheikköjen ulkopuolella ja huolehditaan sekametsäisyydestä. Kehitetyt ohjeet sisältävät riistalle erityisten reunametsien siis kankaan ja suon, pellon tai vesistön välisen vaihettumisvyöhykkeen hoidon poimintahakkuin tai yläharvennuksin. Näin säästetään suojaa sekä mustikkavarvikkoa. Huonosti kasvavat ojitetut suot on mahdollista kunnostaa riekon ja muiden lajien elinympäristöksi. Jos keinot otetaan käyttöön, päästään riistaympäristöjen hoidossa pitkälle ilman, että metsän talouskäytön mahdollisuudet kaventuvat juuri lainkaan. Metsänhoidon monipuolistuessa on entistä helpompaa hoitaa metsiä perinteisten harvennus- ja uudistushakkuiden lisäksi myös eriikäisrakenteisella metsänkasvatuksella. Tällöin avohakkuiden sijaan metsässä tehdään poiminta- ja pienaukkohakkuita ja hyödynnetään luontaista alikasvosta ja taimettumista. Tämä parantaa metsäkanalintujen elinympäristöjen laatua, sillä poikasvaiheen tärkeä pitopöytä, mustikanvarvusto ja sillä elävä hyönteislajisto, menestyvät. Metsään tulee myös kerroksellisuutta ja eri-ikäistä puustoa, joka tarjoaa kanalinnuille elintärkeää suojaa. Riistametsänhoidon ohjeiden jalkautus on käynnissä. Alan toimijoiden kannattaa miettiä rooliaan riistametsien hoidon toteutuksessa. Metsästäjät perheineen omistavat noin puolet Suomen yksityismaiden pinta-alasta. Metsästäjiä luonnonhoitotöihin motivoi erityisesti riistan elinolojen parantaminen, mutta heidän toimistaan hyötyy myös monimuotoisuus, maisema ja metsän muut virkistyskäyttäjät. Mikäli entistä useampi metsästävä maanomistaja valitsee jatkossa riistapainotuksia metsänhoitoon, näyttää metsäkanalintujen tulevaisuus nykyistä valoisammalta. Miten saadaan metsäammattilaiset innostumaan riistametsänhoidosta? Asenteet todennäköisesti ratkaisevat. Onko ammattilaisilla kiinnostusta ja halua ottaa riista huomioon metsänhoidossa? Ja mikä motivoi muuttamaan toimintatapoja? Yleisesti ajatellaan, että Suomen luonnon monimuotoisuus ratkaistaan maa- ja metsätalouden yhteydessä tehtävällä luonnonhoidolla. Tulevaisuudessa metsistä aiotaan hakata 20 prosenttia nykyistä enemmän puuta. Ilman kompensoivia toimenpiteitä tämä vaikuttanee haitallisesti metsien ekologiseen tilaan. Riistametsänhoidon menetelmät voisivat olla yksi keino ekologisen kestävyyden turvaamisessa ja sen edistymistä olisi helppo seurata riistakolmiolaskentojen tuottamalla tiedolla metsäkanalintujen kokonaistiheydestä. Erityisesti metso on indikaattori- ja sateenvarjolaji, jonka elinympäristöjen hyvä tila turvaa monen metsäpeitteisyyttä vaativan lajin elinmahdollisuudet. Ekologisesti kestävämpi metsänhoito edistäisi myös metsätalouden toimintaedellytyksiä. Kotimaassa se lisäisi metsätalouden hyväksyntää. Ulkomailla se parantaisi suomalaisen metsätalouden imagoa ja metsäteollisuustuotteiden markkinointimahdollisuuksia. Esimerkiksi Keski-Euroopassa metsoa arvostetaan korkealle sen harvinaisuuden takia. Meidän talousmetsissä metsolla menee vielä hyvin toivottavasti myös tulevaisuudessa

13 Inka Musta, metsäasiantuntija, Metsäteollisuus ry Metsien monimuotoisuuden turvaaminen vaatii tekoja talousmetsissä Biotalous on yksi uuden hallituksen kärkihankkeista. Tavoitteena on muun muassa kasvattaa puun käyttöä 15 miljoonalla kuutiometrillä vuosittain. Jotta samanaikaisesti pystyttäisiin turvaamaan metsäluontomme monimuotoisuus, tulee talousmetsien luonnonhoitomenetelmien kehittämiseen ja jalkauttamiseen panostaa. Osana monimuotoisuuden turvaamista myös riistan elinolosuhteet paranevat. Suomen metsistä noin yhdeksän prosenttia on tiukan suojelun piirissä. Luku on Euroopan korkeimpia. Suojelualuilla on suuri merkitys metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisessa, mutta tärkeää on kiinnittää huomiota myös siihen, miten talouskäytössä olevissa metsissämme toimitaan. Osa elinympäristöistä ja lajeista vaatii perinteistä aluesuojelua, kun taas esimerkiksi lehdot ja harjujen paahderinteet, joissa merkittävä osa metsien uhanalaisesta lajistosta elää, vaativat aktiivista hoitoa lajien elinympäristövaatimusten turvaamiseksi. Riistalajit ovat hyvä esimerkki lajiryhmästä, joka hyötyy metsätaloudesta. Talousmetsien luonnonhoidolla tarkoitetaan menetelmiä, joilla lisätään talousmetsiin luonnontilaisen metsän rakennepiirteitä monimuotoisuuden vaalimiseksi. Toimien tarkoituksena on varmistaa, että metsälajistolle on tarjolla monipuolisia elinympäristöjä myös talousmetsissä. Suomalainen luontaisten puulajien kasvatukseen perustuva metsätalous tarjoaa hyvät lähtökohdat eri rakennepiirteiden tuottamiseen. Yleisimpiä talousmetsin luonnonhoitomenetelmiä ovat säästöpuiden ja säästöpuuryhmien jättäminen hakkuissa, lahopuun lisääminen sekä metsikön lehtipuuosuuden kasvattaminen. Myös ensisijaisesti vesiensuojelun vuoksi jätettävät vesistöjen suojakaistat tuottavat metsiin monimuotoisuushyötyjä, erityisesti kun ne ovat peitteisiä. Lisäksi elinympäristöjä parannetaan kulotuksin ja metsiin tuotetaan säästöpuuryhmiä polttamalla usean eliölajin tarvitsemaa palanutta puuta. Myös erityisesti riistan elinympäristövaatimuksia huomioivia luonnonhoitotoimia tehdään. Näistä tärkein on riistatiheikköjen jättäminen. Riistan elinolosuhteita parantaa myös esimerkiksi turhien ennakkoraivausten välttäminen metsänhoidossa. Vaikka kaikkia talousmetsien luonnonhoitotoimia ei tehdä ensisijaisesti riistan elinympäristövaatimuksia ajatellen, myös riistalajit hyötyvät niistä. Riistan kannalta on keskeistä, että elinympäristössä on tarjolla riittävästi ruokaa ja suojaa. Lähes kaikki talousmetsien luonnonhoitotoimet edistävät osaltaan näitä vaatimuksia. Talousmetsien luonnonhoito perustuu metsänomistajan vapaaehtoisuuteen. Luonnonhoitomenetelmät ovat laajasti käytössä, sillä ne ovat osa metsäsertifiointikriteerien vaatimuksia. Metsistämme yli 90 prosenttia on sertifioitu. Metsänomistaja voi halutessaan, omien tavoitteidensa ja arvojensa mukaisesti, painottaa metsissään monimuotoisuutta tai vaikkapa riistaystävällisyyttä sertifiointikriteerien vaatimuksia enemmän. Avainasemassa talousmetsien luonnonhoitomenetelmien aiempaa laajemmassa jalkauttamisessa on metsänomistajien, mutta myös metsäammattilaisten koulutus ja neuvonta. Luonnonhoito tulee nähdä osana normaalia metsätaloustoimintaa ja menetelmien tulee olla sopusoinnussa metsänhoidon taloudellisten ja sosiaalisten tavoitteiden kanssa. Mahdollisuuksia tehokkaaseen ja tuloksekkaaseen luonnonsuojeluun Suomessa edistää korkeatasoinen tieto lajistomme ja luontotyyppiemme tilasta. Uhanalaisten lajien elinympäristövaatimukset ja uhkatekijät tunnetaan hyvin. Lisäksi laaja havaintoaineisto tarjoaa tietoa lajien esiintymispaikoista. Tätä tietoa hyödyntäen sekä suojelu- että luonnonhoitotoimet pystytään kohdistamaan siten, että ne tukevat monimuotoisuuden vaalimista mahdollisimman tehokkaasti

14 Saija Kuusela, projektipäällikkö, Suomen ympäristökeskus Mikko Rautiainen, erikoissuunnittelija, Metsähallitus Metson elinympäristövaatimukset Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät Kun pohditaan, mitkä asiat ovat metson elinympäristöjen kannalta tärkeitä, kaksi asiaa nousee yli muiden: mittakaava ja monipuolisuus. Metso tarvitsee laajoja, yhtenäisiä metsäalueita ja monipuolisuutta metsän rakenteeseen. Metson elinympäristöjä tulisi tarkastella ensisijaisesti maisemamittakaavassa. Kannattaa siis ajatella itsensä lentokoneeseen, joka kiertelee metsämaiseman yllä, tai avata kartta ja tarkastella maisemaa vähintään kymmenien hehtaarien alueelta. Hyvä esimerkki mittakaavan merkityksestä on metson soidinpaikka. Tutkimusten mukaan metson soitimen säilyminen maisemassa on sitä todennäköisempää, mitä metsäisemmällä alueella se sijaitsee. Metsän määrän positiivinen vaikutus soitimen säilymiseen havaittiin jopa kolmen kilometrin säteellä soitimen keskustasta. Tämä tarkoittaa lähes 30 neliökilometrin aluetta. Suomessa keskimääräinen metsätilan koko on 30 hehtaaria metson soitimelle merkityksellinen metsäala kattaa siis keskimäärin sata suomalaista metsätilaa. Norjalaistutkijoiden mukaan metsoyksilön vuotuinen elinpiiri on neliökilometriä laaja. Metsopopulaation kannanhoitoa tulisi heidän mukaansa toteuttaa 400 neliökilometrin yksiköissä. Tämä on noin kaksi kertaa Helsingin kaupungin omistaman maaalan kokoinen alue. On todennäköistä, että elinvoimaiset metsopopulaatiot muodostuvat juuri toimivan soidinpaikkaverkoston ympärille, sillä naaraat eli koppelot suosivat niitä soidinpaikkoja, joilla on paljon kukkoja. Jos soitimen lähiympäristöstä löytyy sopivaa poikuemaastoa, koppelot jäävät mitä luultavimmin myös pesimään samalle alueelle. Mittakaava on metson kannanhoidon suurin haaste: miten säilyttää riittävä metsäisyys etenkin maankäytöllisesti intensiivisessä Etelä-Suomessa? Entä onko pienialaisilla suojelualueilla mitään merkitystä metsolle? Esimerkiksi METSO-ohjelmassa vapaaehtoisesti perustettujen, yksityisten suojelualueiden keskikoko on noin 10 hehtaaria. Suojelualueiden merkitys riippuu todennäköisesti niiden sijoittumisesta suhteessa muihin suojelualueisiin ja etenkin talousmetsien tilasta näiden alueiden ympäristössä. Suojelualueista ei varmasti ole haittaa, mutta metson tulevaisuus ratkaistaan talousmetsissä, niiden hoitotapoja kehittämällä. Millaista talousmetsien hoito sitten metson näkökulmasta tulisi olla? Metso kaipaa sekä avoimuutta että suojaa. Soidinpaikat löytyvät yleensä mäntyvaltaisista metsistä, joissa on riittävästi tilaa isokokoisille kukoille. Toisaalta tiedetään, että koppelot liikkuvat poikueaikaan mieluiten soiden ja kangasmaiden välisillä kosteilla vaihettumisvyöhykkeillä, joilla on runsas mustikkavarvikko. Parhaiten metson vuotuiset elinympäristövaatimukset täyttyvät metsässä, jossa on monipuolinen puulaji- ja ikärakenne eli riittävästi kerroksellisuutta aina pensaskerrosta ja aluskasvillisuutta myöten. Kosteita korpipainanteita, suojaa tarjoavia tiheiköitä ja mustikkaa saisi löytyä runsaasti. Kuivemmat kalliomänniköt sopivat soidinpaikoille, kunhan maasto ei ole liian jyrkkäpiirteistä. Erirakenteinen metsänkasvatus voi lisätä metsolle sopivien elinympäristöjen määrää. Maisema säilyy metsäpeitteisenä ja metsästä löytyy monen ikäistä puustoa. Tärkeää on kuitenkin suunnitella toimenpiteet metso ja muut metsälajit mielessä. Yksipuolisuutta ja liian siistiä jälkeä tulee vältellä, riistatiheiköiden ja vähäarvoisempien puulajien, kuten monien lehtipuiden, säästämistä puolestaan harjoittaa ahkerasti. Maanomistajalle riistaa ja myös metsoa suosivasta metsänkäsittelystä voi tulla osin lisää kuluja, mutta osin myös säästöä, esimerkiksi pienentyneinä ennakkoraivauskustannuksina. Talousmetsien luonnonhoidon kehittämisen ja metsonkin tulevaisuuden kannalta olisi tärkeää, että luonnonhoidon rahoitusta olisi maanomistajille tarjolla myös jatkossa. Metsäkanalintujen arvostus on sekä Suomessa että kansainvälisesti korkea, ja hyvälaatuisen riistametsän arvo voisi parhaimmillaan näkyä myös paikallisen luonto- tai metsästysmatkailun tuottojen lisääntymisenä. Luonnolla ja luonnossa liikkumisella on tutkitusti myönteisiä vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen. Metsähallituksen selvityksen mukaan valtion alueiden eränkäyntimahdollisuudet tarjoavat terveyttä ja hyvinvointia laajalle kävijäjoukolle. Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät haasteet, kuten liikkumattomuus ja mielenterveyden ongelmat ovat keskeisiä yhteiskunnallisia haasteita. Luonto ja eränkäynti voivat tarjota niihin lääkkeitä. Luonnon, sisältäen riistatalouden ja eränkäynnin, tuottamat hyvinvointivaikutukset onkin nostettu keskiöön mm. Suomen julkisen riistakonsernin sekä Metsähallituksen strategioissa. Luonnolla on eri tutkimuksissa havaittu olevan kolme vaikuttamispolkua ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Luonto houkuttaa ihmisiä liikkeelle ja liikunta on myös reippaampaa. Luonto elvyttää ja auttaa palautumaan stressistä, jolloin mm. keskittymiskyky paranee ja verenpaine voi madaltua. Lisäksi luonnossa liikkuminen edistää sosiaalista hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Metsästäjät kokevat luonnon hyvinvoinnin harrastuksensa kautta. Kyseessä on varsin suuri joukko ihmisiä: jopa liki 6 % kansalaisista omaa metsästyskortin. Itse metsästystapahtuma on useimmiten fyysinen suoritus, johon liittyy luontoelämyksiä ja pedon rooliin sopeutumista sekä yhdessä tekemistä ja kokemista. Metsästykseen kytkeytyy myös muita hyvinvointia edistäviä toimia, kuten riistanhoitotyö, laskennat sekä seuratoiminta. Valtion alueiden retkeily-, metsästys- ja kalastusmahdollisuuksia hyödyntää suuri joukko kansalaisia. Käyntikertoja arvioidaan olevan yli 5 miljoonaa. Erälupia myytiin vuonna 2014 noin kappaletta, joista pienriistan metsästyslupien osuus oli yli kolmannes. Kävijät virkistäytyvät luonnosta ja heidän hyvinvointinsa kohenee. Valtion alueille pienriistan metsästysluvan vuonna 2013 hankkineiden kävijöiden kokemia terveys- ja hyvinvointivaikutuksia selvitettiin kyselytutkimuksella. Vastauksia saatiin yli Tarkastelussa olivat metsästysmatkan vaikutukset sosiaaliseen, psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Lisäksi tarkasteltiin pienriistanmetsästäjien maastossa kulkemia kilometrejä saalispalautteista koostetusta aineistosta. Aineistot analysoitiin Oulun diakonissalaitoksen liikuntayksikössä kansallispuistokävijöille suunnatun hyvinvointitutkimuksen rinnalla. Selvitys vahvistaa aiempien tutkimusten tuloksia luonnon elvyttävästä ja aktivoivasta vaikutuksesta. Tulosten perusteella metsästysmatkat tuottavat sosiaalisia, psyykkisiä ja fyysisiä hyvinvointivaikutuksia. Etenkin psyykkinen hyvinvointi lisääntyi. Matkan kesto lisäsi koettuja hyvinvointivaikutuksia. Naisten kokemien hyvinvointivaikutusten lisääntyminen oli keskimäärin miehiä suurempaa. Ikäryhmä vuotiaat kokivat hyvinvoinnin nuorempia ja vanhempia voimakkaammin. Seurueessa matkanneet arvioivat hyvinvoinnin yksin matkustaneita korkeammiksi. Saalispalautteiden perusteella kanalinnunmetsästäjät liikkuivat keskimäärin 8,1 kilometriä metsästyspäivän aikana. Kuljettu matka oli keskimäärin pidempi Pohjois-Suomen laajoilla alueilla. Linkit julkaisuihin:

15 Heli Siitari, asiamies, Luonnon- ja riistanhoitosäätiö Suuret teerisoitimet kannattaisi säästää metsästykseltä Riistan elinympäristöjen ja eläinten käyttäytymisen paikallistuntemus on avainasemassa suunniteltaessa alueen metsästyskäytäntöjä. Kantojen havainnointiin ja eläinten käyttäytymisen seurantaan tulisi kannustaa kaikkia alueella asuvia, nuoria ja vanhoja. Muun muassa teerikantojen hyvinvointiin voidaan vaikuttaa jopa kylätasolla. Teeren käyttäytymisen ymmärtäminen on avainasemassa lajin metsästyskäytäntöjä suunniteltaessa. Teerikannat, kuten muidenkin metsäkanalintujen kannat, ovat vähentyneet huomattavan paljon 1960-luvun tilanteesta. Kantojen alenemiseen ei ole olemassa yhtä yksittäistä syytä, vaan moninaisiin syihin lukeutuvat mm. muutokset metsätalouden käytänteissä (esimerkiksi ojitus, suurten hakkuualueiden aiheuttamat muutokset metsämaan rakenteessa ja eliöstössä, ja varvuston, erityisesti mustikan väheneminen) sekä esim. ilmastonmuutoksen aiheuttama pesinnän aikaistuminen monilla lintulajeilla. Teerelle on tyypillistä ryhmäsoidin, jossa koirasteeret kokoontuvat puolustamaan omaa reviiriään. Soidin sijaitsee tyypillisesti hyvin avoimella paikalla, kuten esimerkiksi avosuolla, järven jäällä tai pellolla. Naaraat pariutuvat soitimella valitsemansa koiraan kanssa vapun tienoilla. Naaraat ovat hyvin tarkkoja valinnastaan, jos valinnanvaraa vaan on jäljellä. Nykyisin suurehkot soitimet (yli 10 vanhaa koirasta) ovat valitettavasti harvinaistuneet, ja yhtenä syynä voidaan pitää soidinpaikalla tapahtuvaa metsästystä. Teerikukot nimittäin puolustavat hanakasti reviiriään myös syksyllä, jolloin suurin osa reviirinvaihdoksista tapahtuu kesäaikaisen koiraiden korkean kuolleisuuden vuoksi. Tieteelliset tutkimukset osoittavat, että teerinaaraat suosivat alueensa suurimpia soitimia elinpiireikseen. Nuoret, edellisenä kesänä syntyneet naaraat dispersoivat eli levittäytyvät synnyinseuduiltaan pesimäalueillensa ensimmäisen elinvuotensa keväällä, ja asettuvat valitsemalleen seudulle loppuiäkseen. Jos alueella on suuri soidin, houkuttelee se näitä nuoria naaraita pesimään tähän ympäristöön, ja alueen poikastuotto on suurempi jo siellä pesivien naaraiden lukumäärän vuoksi. Tämä taas takaa soitimen ympäristöön metsästykselle muita parempia mahdollisuuksia, sillä metsästyksen tulisi kohdistua nuoriin lintuihin, joiden kuolleisuus jo muutenkin ensimmäisenä elinvuotenaan on hyvin korkea. Naaraiden koirasjälkeläiset taas jäävät synnyinseuduilleen loppuiäkseen. Tästä seuraa, että sekä isät että pojat saattavat soida samalla soitimella. Metsäkanalintujen metsästys ajoittuu Suomessa syys-lokakuuhun. Soitimelta metsästys on helppoa, sillä koiraiden tulee saapua metsästysaikaan joka aamu puolustamaan reviiriään uusilta koettelijoilta. Nykyaikaiset aseet mahdollistavat tehokkaan pyynnin soitimelta, ja kohteeksi jäävät liian helposti paikallisen populaation avainyksilöt vanhat koiraat. Metsästys soitimelta vääristää talviparven koiraiden ikäjakaumaa: metsästettyjen soitimien talviparvissa on vanhoja lintuja noin 25 %, kun taas rauhoitetuilla alueilla vanhojen lintujen osuus on noin puolet. Vanhat koiraat takaavat soitimen koon ja sinne tulevien naaraiden mukana alueelle virtaavat uudet geenit. Vanhojen koiraiden poisto soitimelta keinotekoisesti metsästämällä luo mahdollisuuksia nuorille koiraille, mutta tämä taas voi lisätä sisäsiittoisuutta, sillä osa koiraista voi olla siellä pesivien naaraiden jälkeläisiä. Tutkimusten mukaan kanat eivät tunnista sukulaisiaan soitimella. Soitimen rauhoittamista metsästykseltä on kokeiltu hyvin tuloksin ympäri Suomen. Tehokkaimmaksi keinoksi on osoittautunut suurimpien soitimien rauhoittaminen metsästykseltä kokonaan, jolloin myös valvonta on helppoa. Jopa muutaman vuoden kuluttua voidaan huomata alueen teerikannassa selkeitä parannuksia, mitkä itse asiassa lisäävät alueella olevien teerien määrää verrattuna aluetason yleiseen pesimämenestykseen. Tämä taas tuo haltijalleen, näin halutessaan, lisää metsästysmahdollisuuksia. Alkuun pääsee kartoittamalla oman alueensa teerisoitimet kevätsoitimen aikaan, huhtikuun lopulla, ja samalla laskemalla soitimella olevien kukkojen määrän. Jo viiden kukon soitimen rauhoittamisella voidaan päästä hyviin tuloksiin muutaman vuoden kuluessa! 28 29

16 Tunnelmia Ympäristöakatemian seminaarista Kuva Jarmo Markkanen Kurssin suunnittelu Heli Siitari (Luonnon- ja riistanhoitosäätiö), Jani Pellikka (Luonnonvarakeskus), Marko Svensberg (Suomen riistakeskus), Teemu Simenius (Suomen Metsästäjäliitto), Risto Sulkava (Suomen luonnonsuojeluliitto), Bernt Nordman (Natur och Miljö), Kati Vierikko (Ympäristöareena ry), Tero Toivanen (BirdLife Suomi) ja Hanna-Maija Kehvola (Ympäristöareena ry) Ympäristöakatemia Ympäristöakatemia on koulutus- ja keskustelufoorumi, jonka tarkoituksena on lisätä vuorovaikutusta ja välittää tietoa ajankohtaisista ympäristöteemoista yhteiskunnan päättäjille ja muille vaikuttajille. Ympäristöakatemiassa perehdytään ympäristökysymyksiin alan johtavien asiantuntijoiden avulla vuorovaikutuksellisuutta ja luontoelämyksiä unohtamatta.ympäristöakatemian toiminnasta vastaa Ympäristöareena ry, jonka jäseniä ovat BirdLife Suomi, Natur och Miljö ja Suomen luonnonsuojeluliitto. Lisätietoja ja kurssin tarkempi ohjelma:

17 Ympäristöareena ry c/o Birdlife Suomi ry, Annankatu 29 A Helsinki