SPINONE METSÄSTYS- JA KOEKOIRANA Luca Massimino

Transkriptio

1 SPINONE METSÄSTYS- JA KOEKOIRANA Luca Massimino Dott. Luca Massiminon puhe Milanon maailmanvoittajanäyttelyssä järjestetyssä seminaarissa 10. kesäkuuta Syyskuu. Polttava kesä antaa tilaa syksylle. Viljelijät kyntävät peltojaan, viinikellarit tuoksuvat rypälemehulle. Sienien ja kastanjoiden poiminta on varma merkki uuden metsästyskauden lähestymisestä. Syksyn merkit saapuvat täsmällisesti, ja mitä pitemmälle syksy käy, sitä odottavampi on metsästäjän mieli. Kirjailija Mario Rigoni Stern oli oikeassa todetessaan: metsästys tarkoittaa vapautta, aurinkoa, tilaa, myrskyjä. On vielä pimeä. Auto pysähtyy levikkeelle. Vain luonnon äänet rikkovat hiljaisuuden. Vielä hetki, ja sitten lähdetään. Auton takaluukku avautuu, ja ulos ponkaisee innokas valko-oranssi spinone. Kuun hämy valaisee kaksi rintarinnan hiljaisuudessa vaeltavaa hahmoa, vain askeleet kahisevat hiljaa aluskasvillisuudessa. Metsästäjä pysähtyy, spinone istuu ja katsoo suurilla ilmeikkäillä silmillään kiinteästi ystäväänsä. Suuri kirsu vetää ilmasta ensimmäiset hajut valmiina töihin. Ensimmäiset auringonsäteet valaisevat horisontin, ja pimeys väistyy aamun tieltä. Sinikkojen siipien suhina havahduttaa koiran ja metsästäjän. Vihdoinkin! Metsästäjä laskee spinonensa irti ja sulkee haulikkonsa. Koira alkaa välittömästi hakea innolla, johon purkautuu kuukausien pitkä odotus. Koira ja metsästäjä suuntaavat kohti uutta tutkimusmatkaa, joka Marcel Proustin sanoin ei tarkoita uusien maisemien etsimistä vaan uusin silmin katsomista. Ja kuten aina, näitä hetkiä muistellessaan nuo silmät vangitsevat enemmän kuin kamera ja voivat kertoa enemmän kuin tuhat tarinaa. Halusin aloittaa puheeni tällä johdannolla, jotta teistä jokainen voi muistella hetkeä, jonka olette eläneet mielessänne jo ties kuinka monta kertaa ja jotta voisitte elää uudelleen ne ainutkertaiset elämykset, joita olemme spinoneidemme kanssa kokeneet. Tämä on lahja, jonka koiramme meille antavat kerta toisensa jälkeen koko loppuelämän. On mielestäni tarpeetonta kerrata teille kasvattajille, tuomareille ja rodun harrastajille rodun historiaa. Riittää, kun lukee Adriano Ceresolin kirjan Lo Spinone italiano e le razze affini (1951), jota kaikki pitävät rotumme raamattuna. Spinonen rotujärjestö Club Italiano Spinoni otti Italian kennelliiton tuella kirjasta vastikään uuden painoksen, joten se on kaikkien saatavilla. Historian sijaan aion keskittyä rodun keskipitkän ja pitkän aikavälin tulevaisuuteen. Haluaisin aloittaa lainaamalla arvostettua ylituomaria ja kanakoiraharrastukseen isää Giulio Colomboa, joka osuvasti totesi: koekoira ei ole sen kummempi kuin erinomainen metsästyskoira. Näihin muutamiin sanoihin tiivistyy metsästyksen ja kilpailuhenkisemmän koiraharrastuksen välinen yhteys. Tämä ei ole vain tyhjää sanahelinää. Tämän pitäisi olla aina kasvatuksen, jalostusvalinnan, sekä spinonen koulutuksen ja metsästyksen ohjenuora. Yksi rotumme tämän hetken polttavista kysymyksistä on tarve uudistaa ikivanha käsitys metsien ja kosteikkojen koirasta, joka on vuosikymmenten ajan leimannut

2 spinonea metsästyskoirana. Tämä ei tarkoita rodun alkuperän hylkäämistä vaan pikemminkin sekä historiallisen lähtökohdan että perustellun ja konkreettisen kehityksen tunnustamista: kykyä käsittää, että lähtökohta (metsä ja kosteikot) ei suinkaan ole koiran käyttöä rajoittava tekijä vaan pikemminkin osoitus koiran suuresta monipuolisuudesta toimia millaisessa maastossa tahansa. Nyt kun pääsimme itse aiheeseen, haluaisin korostaa muutamia asioita. Ensimmäisenä sydäntäni lähellä on varhaiskypsyys. Seisovana lintukoirana spinonen on oltava varhaiskypsä. Olen kasvattanut spinoneja vuodesta Takanani oli historia settereiden parissa, enkä voi peitellä hämmästystäni, kun minulle kerrotaan, että spinone on hitaasti syttyvä rotu ja että pitäisi odottaa kaksi vuotta, ennen kuin sen metsästysominaisuuksia voi arvioida. Vielä tänäkin päivänä kysyn itseltäni (ja teiltä muilta): voiko metsästäjä odotella kahta vuotta, ennen kuin selviää, onko hänen spinonestaan sen tasoiseksi metsästyskoiraksi kuin hän haluaa vai onko hänellä käsissään peräti huippulahjakkuus? Samanlaisissa olosuhteissa setteri- ja bretonimetsästäjät saavat vastauksen kysymykseen kuudessa seitsemässä kuukaudessa. Miettikääpä hetki: odotelkaa ensin 24 pitkää kuukautta, ennen kuin selviää, onko spinonenne johon koko perhe on siinä vaiheessa jo kovasti kiintynyt kelpo metsästyskoira. Entä jos se ei olekaan? Hankitaanko toinen ja odotellaan taas kaksi vuotta? Voimmeko todellakin odottaa niin pitkään, vai pitäisikö jo lähtökohdan olla toisenlainen? Minun mielestäni pitäisi. Mielestäni meidän pitäisi pyrkiä pääsemään irti yleisestä käsityksestä, että spinone (tai bracco italiano) olisi metsästyskoirana hitaasti syttyvä. Mielestäni kysymys on nimenomaan koiran lähtökohdista: koiran metsästysominaisuuksien ilmeneminen varhaisessa vaiheessa alkaa koiran tunnetusti vahvasta käyttölinjan metsästyskoiran sukutaulusta. Varhaiskypsyys liittyy kiinteästi koiran metsästyshaluun, temperamenttiin, sen toimintaan maastossa sekä viimeisimpänä hakutekniikkaan. Kaikki alkaa hetkestä, jolloin metsästäjä laskee spinonensa irti. Kaikki varmasti muistavat roomalaisen kenraali Maximuksen repliikin elokuvasta Gladiaattori. Kenraali kääntyi katsomaan sotilaitaan ja sanoi: Kun annan merkin, päästäkää helvetti valloilleen!. Tämä kuvaa myös spinonea: koira ei saa epäröidä, vaan sen on oltava välittömästi valmiina työhön, liikuttava energisesti ja esitettävä jatkuvaa hakua. Sopivassa tilanteessa nämä ilmenevät maastonpeittävänä hakuna. Erona muihin rotuihin ovat askellaji ja luonnollisesti tyyli. Muihin rotuihin verrattuna erona ei sen sijaan ole hakulaajuus tai mikään muukaan numeerisesti mitattava seikka. Spinonen kanssa metsästävällä on oltava yhdenveroiset mahdollisuudet kuin pointterin kanssa metsästävällä. Vaikka askellaji ja siten koiran nopeus onkin toinen, mahdollisuus kohdata riistaa niin avoimilla sänkipelloilla kuin tiheimmissäkin vitikoissa ja metsässä täytyy olla sama. Vaikeammissa maastoissa spinonella on omat lisäetunsa. Siksi kaikkein tärkeimpänä asiana koiralla on oltava psyyke ja moottori : autossa on oltava moottori ja renkaat, kaikki muu tulee sen jälkeen. Tätä vertausta laajentaen

3 metsästystyyli on auton kori: käytännöllinen, mutta arvoasteikossa kuitenkin koiran riistainnon jälkeen. Millainen olisikaan spinone, joka olisi hakutyyliltään täydellinen, mutta joka hakisi enintään metrin päässä ohjaajastaan etenkin kun päivän pidetessä hakuetäisyys yleensä lyhenee? Myös riistatiheys on huomioitava. Jos riistaa on vähän, hyvä metsästyskoira laajentaa aina hakuaan, ei päinvastoin. Minkä tahansa koiran on helppo esittää riistaintoista, jatkuvaa hakua olosuhteissa, joissa riistaa löytyy säännöllisesti ja ennalta-arvattavasti kuin reikiä golfkentällä. Toinen erittäin tärkeä asia on yhteydenpito. Ihannetilanteessa koira pitää yhteyttä omaaloitteisesti. Käytäntö ja kokemus viimeistelevät yhteistyön. On hienoa katsella, kuinka spinone käy tarkistamassa pellonkulman, jonne olit juuri ajatellut sen ohjata, tai nähdä koiran palaavan notkelmaan, josta toivot sen löytävän riistaa raskaan jahtipäivän päätteeksi. Olipa koira metsästys- tai koekoira, ei ole väliä, vaikka koira työskentelisi kaukanakin ohjaajasta. Haluamme koiran, jolla on laaja haku, mutta joka toimii koko ajan metsästäjän hallinnassa. Pilliä pitäisi käyttää säästeliäästi sekä metsällä että kokeissa etenkin luonnonriistalla. Kuvitelkaa, että edessänne on koira, jonka haun jatkuvuus on erinomainen, haku energistä, ja koira hakee laajaa hakua kukkuloilla. Viimein se havaitsee hajukentän. Tässä alkavat näkyä spinonen (tai bracco italianon) ja muiden seisojien väliset erot. Koira ilmentää riistan olemassa olon hyvissä ajoin, minkä jälkeen se lähestyy ja seisoo. Tästä alkaa hauskuus. Seisonta on kiinteä, eikä koiran häntä heilu. Koira odottaa, että metsästäjä tulee pudottamaan tai kaatamaan sille riistan. Sen täytyy odottaa, kunnes metsästäjä on koiran vieressä tai peitteisessä maastossa parhaalla ampumalinjalla, ennen kuin sillä on lupa nostaa lintu lentoon. Tässä lienee suurin käytännön metsästyksen ja kokeiden välinen ero. Olemme kaikki yksimielisiä siitä, että mahdollisimman laaja haku mahdollisimman hyvällä hakutekniikalla on ensisijaisen tärkeää sekä käytännön metsästyksessä että kokeessa, jotta ylipäätään päästään tilanteeseen, jossa koiralla on mahdollisuus nostaa lintu lentoon. Kokeessa ei ole aikaa hukattavaksi: hakuerä kestää minuuttia, lisäaikaa on tarjolla vain muutama minuutti. Metsästyksessä aikaa on hieman enemmän, mutta siinä kaikki. Metsästäjän on ammuttava, eikä riistaa saada aina pudotettua. Peitteisessä maastossa metsästäjän on valittava paras mahdollinen ampumalinja, eikä se ole aina seisovan koiran vieressä. Kokeissa ohjaaja ampuu, ja koiran toiminnan arvostelu riippuu tuomarista. Koiran on tarvittaessa saatava lintu ilmaan, vaikka isäntä olisi kauempanakin. Koira saa joka tapauksessa nostaa linnun vasta, kun metsästäjä on koiran vieressä tai läheisyydessä. Joissain maissa, kuten Ranskassa, ohjaaja antaa koiralle avanssiluvan, jolloin koira nostaa linnun. Palataanpa sitten takaisin kuvitteelliseen spinoneharrastajaan, joka on jahdissa spinonensa kanssa. Fasaani putoaa, minkä jälkeen alkaa seuraava erittäin tärkeä vaihe: nouto ja joissain tapauksissa haavoittuneen riistan jäljitys. Tämä ei ole mikään pikkuasia, vaan riistatyönjälkeinen olennainen osa metsästystä. Koiran on noudettava nopeasti,

4 halukkaasti ja erittäin iloisesti. Ne, jotka ovat tämän nähneet, tietävät, mistä puhun: pudotettu riista suussa palaavan spinonen silmät loistavat tyytyväisyydestä. Vieläkin tärkeämpää on haavoittuneen riistan jäljitys: metsästäjän komennosta koira ei ala hakemaan uutta riistaa, ennen kuin se on löytänyt pudotetun linnun. Olen aivan liian usein nähnyt koiria, jotka hakevat pudonnutta lintua kiihkeästi, mutta jos sitä ei heti löydy, ne alkavat hakemaan uutta. Toinen tärkeä elementti on koiran kyky merkata sille näkymättömiin putoavan ammutun riistan putoamislinja. Erinomaiset metsästyskoirat merkkaavat suunnan välittömästi, eivätkä vaihda eläintä, jos riistaa on haavoitettu. Juuri näiden perustavanlaatuisten metsästysominaisuuksien todentamiseksi Club Italiano Spinoni pitää tärkeänä kokeita, joissa riistaa pudotetaan. Ammoisista ajoista alkaen rodun suurin ylpeydenaihe on ollut vesityö. Tässä kohtaa vanha hokema metsien ja kosteikkojen koirasta nousee uudelleen pinnalle eikä kyseessä ole vain sanaleikki. Karkea turkki ja paksu nahka auttavat spinonea vesityöskentelyssä. Monet sanovat, että Italiassa on nykyään vähän soita ja kosteikkoja. Minä väitän, että pudotetun riistan hukkaamiseen (metsästäjän suuri häpeä!) riittää hyvinkin pieni lampi, joki tai puro. Seurasin vuosia sitten metsästyskoetta Yhdysvalloissa. Minun oli vaikea ymmärtää, miksi koirat työskentelivät vedessä jopa tunnin ohjaajan ohjatessa koiraa veneestä tai rannalta. Ei ole kovin vaikeaa noutaa muutama metri törmältä vedessä kelluva lintu. On aivan toinen juttu noutaa itsenäisesti haavoittunut, kauas liitänyt lintu kovasta aallokosta. Orbetellon kosteikoissa metsästäessäni olen konkreettisesti huomannut, että koirissa on eroja. Metsästyksen näkökulmasta oman kappaleensa ansaitsee myös säestys. Kuljin isäni mukana mannermaisten seisojien kokeissa noin 50 vuotta sitten. Koirat hakivat parihakua, ja säestys voitiin todeta usein (vaikka sääntäjen mukaan koira voikin säestää ohjaajan komennosta). Nykyään koirat ovat jo vuosia hakeneet eränsä yksin, ja on keksitty kaikenlaisia helpotuksia säestämisen testaamiseksi ja käyttövalion arvon saavuttamiseksi. Ongelma käytännön metsästykselle on, että metsästäjä tarvitsee ehdottomasti säestävän koiran, joka ei häiritse toisen koiran toimintaa. On sietämätöntä nähdä metsästäjiä, jotka kesken jahdin järjestävät kohtauksen yrittäessään pysäyttää väkisin koiransa, joka ei halua säestää. Tässä palataan takaisin toiseen peruselementtiin, eli seisonnan vakauteen: ei voida vaatia, että koira säestää, jos toinen koira seisoo häntä heiluen. Kuvitteellisesta matkastamme spinonen kanssa jahdissa tai kokeissa ei puutu enää kuin yksi luku, eli metsästyksen ja kokeiden välisen oletetun suurimman eron kirous ja siunaus: käyttäytyminen riistan karkottuessa ja ammuttaessa. Miksi kirous ja siunaus? Kirous, koska vaikeasti poiskoulutettavana pidetty peräänmeno johtaa kokeissa koiran sulkemiseen kokeesta, ja sillä siisti. Reppumetsästäjälle on kuitenkin siunaus, jos koira on riistan karkottuessa rauhassa paikoillaan. Voisitteko te, arvon metsästäjät, laskea, montako kertaa teiltä on jäänyt jänis tai lintu ampumatta siksi, että riistaa takaa-ajava koira on ollut ampumalinjalla! Tai kuinka monta kertaa koira on kuumana päivänä juossut itsensä riistan perässä niin läkähdyksiin, että sen jahti- tai treenipäivä on loppunut lyhyeen. Kysymys on entistäkin ajankohtaisempi nyt, kun sorkkaeläinten määrä Italiassa on kasvanut eksponentiaalisesti, minkä vuoksi koiran käyttäytyminen ja hallinta riistan karkottuessa on entistä tärkeämpää. Miettikääpä metsästäjät sitä! CISp järjestää muun

5 muassa Hubertus-kokeen, jossa voidaan todeta niidenkin koirien metsästysominaisuudet, jotka eivät ole hallinnassa riistan karkottuessa. Siitä huolimatta haluan korostaa, että koiran koulutettavuus on erittäin tärkeä ominaisuus. Olen tietoisesti jättänyt sokeriksi pohjalle ihanteellisen spinonen kuvauksen, eli rodun tyylin. Olemme jo todenneet riistainnon, sitkeyden, temperamentin, haun, noudon ja haavoittuneen riistan jäljittämisen tärkeyden, sekä mahdollisesti myös säestyksen, unohtamatta käyttäytymistä riistan karkottuessa. Joku sanoo varmasti, että tyylin pitäisi olla tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Miettikääpä kuitenkin vielä kerran. Metsästäjä haluaa koiran, jolla on yllä kuvatut ominaisuudet mahdollisimman korkealla tasolla. Tyyli tulee ja sen on tultava kaiken muun jälkeen. Spinonen askellaji on ravi. Spinonen ilmeikkään viennin paras edeltävä vaihe on energinen tehokas ravi, jota helpottaa koiran rakenne, jossa liikkeen voima tulee ihanteellisessa kulmassa olevasta lantiosta ja takakulmauksista; vienti on yläpäinen, aivan kuin koiran nenän ja riistan välillä olisi näkymätön kuminauha. Metsästyksessä ihanteellista on helppo, energinen liike, jossa laukka vaihtuu välillä raviin siten, että askellajien välinen suhde muuttuu sitä ravipainotteisemmaksi mitä pitemmälle päivä etenee. Rakenteen lisäksi askellaji on seurausta myös koiran psyykestä. Tyyli on se, jonka perusteella Italian kennelliiton ylituomari palkitsee koiran virallisissa käyttökokeissa. Se, jolle metsästäjä antaa hiljaa mielessään oman palkintonsa, kun koira työskentelee Lucanian metsissä tai polttavan kuumassa Maremmassa. Metsästyksen ja kokeiden on arvioitava ja tunnustettava koiran toiminnan laatu, ei reppuun saadun riistan lukumäärä. Puhuttuani spinonesta metsästyksessä ja kokeissa on pakko puhua myös ihmisestä, eli spinoneharrastajasta. Olemme liian usein järjestäneet seminaareja ja pitäneet puheita spinonesta, ravista, seisonnasta ja muusta, mutta emme ole koskaan uhranneet ajatustakaan ihmiselle; ihanteelliselle spinoneharrastajalle. Hän valitsee pennun, kasvattaa sen, ottaa sen kanssa ensi askeleet metsästyksen saralla, kouluttaa ja harjoituttaa koiraa ja saa palkkioksi joko iloa tai mielipahaa. Koira ei tule toimeen ilman omistajaa, kuten ei metsästäjäkään ilman koiraa. Parivaljakolla on oltava yksi yhteinen tekijä: intohimo. Koiralla ja metsästäjällä on oltava suuri palo sekä valmius uhrauksiin: nuorta koiraa on koulutettava jatkuvasti, jotta sen luontaiset metsästysominaisuudet puhkeaisivat kukkaan, ja koiraa on autettava osoittamaan ne mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. On oltava kärsivällinen, mutta koiraa ei saa hemmotella. Oppilaalta on vaadittava koko ajan enemmän: on kohdattava muita harrastajia ja todennettava oman koiransa ominaisuudet jatkuvasti. Giulio Colombon sanoin: Koekoira ei ole sen kummempi kuin erinomainen metsästyskoira. Näin sen pitäisi aina olla. Etenkin spinonen, jonka pitäisi muita rotuja paremmin ja suuremmitta vaikeuksitta pärjätä sekä koe- että metsästyskoirana, jota ihmisen on osattava viedä eteenpäin. Usein kuulee, että jos koira ei pärjää kokeissa, se annetaan

6 jollekin reppukoiraksi. Ehkä tämän pitäisikin olla päinvastoin, sillä minuutin hakuerän aikana koiran puutteita saadaan peiteltyä 4 5 tuntia jahtia metsässä tai kosteikossa, ja totuus paljastuu aina. Club Italiano Spinonin suuri ansio on, että se on aina suosinut korkealaatuisia kokeita luonnonriistalla. Kokeita, joissa jyvät erottuvat akanoista. Kokeissa saadaan esille jalostuksellisesti parhaat yksilöt, jotka oikein jalostukseen käytettynä tuottavat metsästäjille yhä parempia metsästyskoiria. Valitettavasti kokeissa hyviksi todettujen koirien osuus syntyvistä pennuista on vain prosenttia, eli edelleen liian vähän. Viimeisen kymmenen vuoden aikana vuodessa syntyvien pentujen määrä on vakiintunut noin 500 koiraan. Tämä voisi olla parempikin. Eli: meidän täytyy parantaa suoritustamme, koska meidän spinoneja braccoharrastajien velvollisuus on vaalia kansallisrotujamme, jotka ovat osa kauniin kotimaamme historiaa. Samaa historiaa kuin maaperämme, kauniit maisemamme, kulttuurimme, taiteemme, innovatiivisuutemme ja intohimomme. Italialaiset metsästysrodut ovat erottamaton osa italialaisuutta, jota ihaillaan ympäri maailmaa. Me voimme ylpeänä tukea tätä omalla jalostustyöllämme olemalla tinkimättä laadusta määrän vuoksi. Metsästävän spinonen katselu antaa paljon enemmän kuin pelkkä metsästys tai mukavan harrastuksen tuoma mielihyvä. Juuri tästä syystä jaan täysin Rigoni Sternin mietteet hänen istuessaan kivenlohkareella ja pohtiessaan uusia metsästysseikkailuja Asigianon ylängöllä vierellään uskollinen spinonensa Cimbro: metsästys on vapautta, aurinkoa, tilaa, myrskyjä. Ernest Hemingway sanoi: kukaan ei ole niin onnellinen kuin metsästäjä, jolla on edessään uusi päivä. Jännittävä ja ennalta-arvaamaton. Me olemme vieläkin onnellisempia, koska rinnallamme päivää jakamassa on spinone. Kauan eläköön spinone! Luca Massimino on yksi Italian arvostetuimmista ylituomareista ja hänellä on myös ulkomuototuomarioikeudet spinonelle. Hän on innokas metsästäjä. Massimino, L. Lo spinone a caccia e nelle prove. Giornale dello Spinone 07/2015. Club Italiano Spinonin julkaisuja. Suom. Salla Finnilä. Käännös julkaistaan kirjoittajan ja Club Italiano Spinonin luvalla. Kaikki oikeudet pidätetään.