-kaislat ja lahdelmat ovat liittyneet elämääni rakkaan koiraharrastuksen myötä. Itse olen tähän lisännyt sanat meri ja rannikko

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "-kaislat ja lahdelmat ovat liittyneet elämääni rakkaan koiraharrastuksen myötä. Itse olen tähän lisännyt sanat meri ja rannikko"

Transkriptio

1 kaislojen reunustamat lahdelmat -kaislat ja lahdelmat ovat liittyneet elämääni rakkaan koiraharrastuksen myötä. Itse olen tähän lisännyt sanat meri ja rannikko kuunnousu -luminen talvi, pikku pakkanen ja kuutamo - ihanaa olla silloin ulkona koirien kanssa ja katsella hämärässä mustien karvakuonojen liikehdintää järvi johon viimeiset auringonsäteet osuvat mäntyjen latvuston läpi -mökkielämä lähes erämääoloissa on yhä haaveena. Tähän olen aikoinani kirjoittanut Kalajärvi. muistot liittyy karavaanialueeseen jonne päästiin Esan kanssa vanhempien asuntovaunulle. Miksei sieltäkin voisi mökin hankkia mutta epäilen vaan ettei sieltä löytyisi tarpeeksi erämaahenkistä ja rauhallista paikkaa. vauvan ensimmäinen hammas -Johanna teepannut -tämän tyylisen japanilaisen teeastiaston haluaisin yhä hiekkasärkät joilla on siellä täällä simpukankuoria -tähän olen lisännyt Kalajoki mutta nyt tulee enemmän mieleen Tanska jonne olisi ihana matkustaa. Ja en ole muuten simpukoita ns. tuoreena koskaan vielä maistanut - vain noita kamalia tinapurkkisimpukoota veneretki jonka varrella nähdään mummonmökkejä -joenvarsi retket täällä Lapualla tai kotopitäjässä Ilmajoella on yhä tekemättä, ehkä tänä kesänä vihdoin pikkulasten sanavarasto

2 -omat lapset jo isoja joiden sanavarasto on sitten erilainen ja haasteellinen Mutta ystävien lasten suusta juttuja on ilo lukea facebookissa tai kuunnella heidän kertomanaan ja myös asiakkaitten lasten juttuja kirjakaupassa köyhät ritarit mansikkahillon kanssa -itse tulee näitä tehtyä tosi harvoin mutta parhaat ovat isäni tekemät ja lisänä vielä kermavaahtoa poppanat -tämäpäs on mielenkiintoinen valinta ollut kun en todellakaan ole itse käsityöihmisiä mutta ihailen niitä kyllä. Piti kyllä googlettaa että mitäs käsitöitä poppanukuteiksi luokitellaan ainut poppanatyylinen mikä minulla on, on lahjaksi saamamme: Lapuan Kankureitten Mustikka-sarjan kaitaliina ja nuo pyyheliinat. Pyyheliina näköjään vielä saa mutta tuo kaitaliina on jäänyt jo valikoimasta pois. tässä kaunis poppana:

3 elokuvat -pidän tällä hetkellä eniten draamasta elokuvassa saa olla tunteita herättäviä ajatuksia, haluan kyynelehtiä, haluan nauraa ja haluan että elokuva jää edes hetkeksi mietityttämäänkin varhaisomenoiden ja tuoreiden mansikoiden tuoksu -kumpiakin tykkään maistella joka kesän ja syksyn alussa mutta tämänkin vuoden omenasato jäi suurimmaksi osaksi hyödyntämättä kun en jaksanut niitä sitten pakastaa no, Rita omppukoirana auttoi mammaa rakkausrunot -ensimmäisenä tuli mieleen teiniajan runovihot, sitten Tommy Tabermannin runot iso vesiväripaketti -oi yhä haaveilen ajasta jolloin voisi maalata tuntemuksiani kuten vedataide Ensi kesänä olisi kurssi Lapuan Kansalaisopistossa mutta luulenpa että rakkaat koirani vievät aikani koko kesän - rahallisestikin idyllinen hiljaisuus, jonka särkevät vain veden liplatus, hyönteisiä suuhunsa nappaavien kalojen loiskahdus ja leirinuotion napsahdukset -tähän olen lisännyt sanat oma mökki. Arjen hektisyyden vastapainoksi kaipaan luonnon rauhallista hetkeä ilman kiireitä ja aikatauluja. paksut retiisi- ja paprikaviipaleet voilla sivellyllä patonkiviivpaleella -herkullista aamiaiseksi tai välipalaksi itsensä toteuttaminen -kyllä aina ja ikuisesti rantakahvilat -ensi tuli mieleen Raippaluodon sillan kahvila jossa käytiin varmaan yli 10 vuotta sitten, vielä kaukaisemmat muistot ovat helmikuulta 1990 kun Esan kanssa oltiin Kanarian saarilla Puerto Ricossa ihanassa rantaravintolassa. Tämä voisi olla pitkästä aikaa vaikka seuraava rantakahvilapaikka:

4 Nyt olen neljä ensimmäistä sivua vasta käynyt läpi ja yhä näytän olevan samoista asioista onnellinen. Katson nyt nämä kolme sivua rivi riviltä uudestaan, olenko vuosien varrella löytänyt uusia onnentunteita. lankkupihvi ja maustevoi katkaravuilla koristetut munakokkelivoileivät -hyvin ruokavoittoista tämän vuoden onnellisuus lepattavat myrskylyhdyt -tunnelmavalaistus Jatketaan toisella kertaa onnellisuuden pohdintaa

5

-kaislat ja lahdelmat ovat liittyneet elämääni rakkaan koiraharrastuksen myötä. Itse olen tähän lisännyt sanat meri ja rannikko

-kaislat ja lahdelmat ovat liittyneet elämääni rakkaan koiraharrastuksen myötä. Itse olen tähän lisännyt sanat meri ja rannikko kaislojen reunustamat lahdelmat/small bay covered by reeds -kaislat ja lahdelmat ovat liittyneet elämääni rakkaan koiraharrastuksen myötä. Itse olen tähän lisännyt sanat meri ja rannikko -reeds and small

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Kuuloaisti: Kävijät saivat kuunnella pieniä Peppi-tarinoita tabletilta.

Kuuloaisti: Kävijät saivat kuunnella pieniä Peppi-tarinoita tabletilta. Valmistelu: Peppi Pitkätossun aistihuone toteutettiin Tuusulassa Mattilan päiväkodissa satuhuoneena, jonka tarkoituksena oli luoda siellä kävijöille rento ja miellyttävä olo sekä rikastuttaa mielikuvitusta

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

Saimaan sampanjabaari

Saimaan sampanjabaari e l l a m o l Kesä nnaan Savonli Saimaan sampanjabaari Sisällys Pääkirjoitus Minulle paras hetki Savonlinnan alkukesässä on se, kun keskustan lukuisat terassiravintolat avaavat pitkän talven jälkeen ovensa.

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Sohvalle vai lenkille?

Sohvalle vai lenkille? Sohvalle vai lenkille? 7.5.15 Aleksi Perkiö 8lk Isojoen Koulukolmio Sisällysluettelo Aleksi Perkiö, Sohvalle vai lenkille? 7.5.15 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Mikä satuolento haluaisit olla?...4

Lisätiedot

Neuvolahanke Lue lapselle muistuttaa vanhempia lukemisen tärkeydestä

Neuvolahanke Lue lapselle muistuttaa vanhempia lukemisen tärkeydestä Neuvolahanke Lue lapselle muistuttaa vanhempia lukemisen tärkeydestä 1. Ilman lukevia aikuisia ei kasva lukevia lapsia Kodin rooli lasten lukutaidon kehityksessä on yhä merkittävämpi. Entistä useampi suomalaisvanhempi

Lisätiedot

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta Perheiden auttaminen kansalaistoiminnan avulla Kaikille eväät elämään, 7.5.2019 sitoutumaton vapaaehtois- ja avustusjärjestö avustuksia vähävaraisille lapsiperheille perustettu 2009 muutaman äidin toimesta,

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mikä tekee sinut onnelliseksi? Mikä tekee sinut onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi terveys! Minut tekee onnelliseksi sen oivaltaminen, että KIIRE on keksitty juttu eikä annettu, muuttumaton elämän muoto. Minut tekee onnelliseksi

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

LAHJAT JUMALALTA SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 JOHDANTO

LAHJAT JUMALALTA SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 JOHDANTO SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 LAHJAT JUMALALTA JOHDANTO Syksyllä on kaksi tärkeää päivää jokaiselle bahá ílle - pyhäpäiviä, Bábin ja Bahá'u'lláhin syntymäpäivät!

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

KUVIA MAISASTA V. 2012-2013 PENTUKUVAT

KUVIA MAISASTA V. 2012-2013 PENTUKUVAT SIVUSTO Etusivu Jorsakin kenneli Koiramme Pentuboxi Kasvatit Koiratietoa Linkit KUVIA MAISASTA V. 2012-2013 Uusimmat kuvat ovat sivun alalaidassa PENTUKUVAT L-PENNUT 0 VRK PIKALINKIT Maisan sivu Pentukuvat

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Struktuurista vuorovaikutukseen. Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti

Struktuurista vuorovaikutukseen. Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti Struktuurista vuorovaikutukseen Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti Termeistä Ihminen, jolla on puhevamma = ei pärjää arjessa puhuen, tarvitsee kommunikoinnissa puhetta

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

REIPPAAN TYTöN URAPOLKU. Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio

REIPPAAN TYTöN URAPOLKU. Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio REIPPAAN TYTöN URAPOLKU Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio Olipa kerran reipas tyttö, joka oli niin reipas ettei hänestä tarvinnut huolta kantaa. Hän piti puolensa, ilmaisi asiansa, lunasti lupauksensa

Lisätiedot

KOMPARATIIVIN TAIVUTUS

KOMPARATIIVIN TAIVUTUS KOMPARATIIVIN TAIVUTUS YKSIKKÖ MONIKKO perusmuoto -mpi -mmat Millainen? isompi isommat Millaiset? -mma- -mpa- -mmi- -mpi- Millaista? isompaa isompia Millaisia? Millaisen? (gen./ obj.) isomman isompien

Lisätiedot

KÄYTTÖ 1. Kenellä? ON/EI OLE Mitä? Ketä?

KÄYTTÖ 1. Kenellä? ON/EI OLE Mitä? Ketä? MONIKON PARTITIIVI KÄYTTÖ 1. Kenellä? ON/EI OLE Mitä? Ketä? Minulla on kirjoja. Hänellä on koiria. Minulla ei ole levyjä. Hänellä ei ole ystäviä. 2. Missä? Mistä? VERBI Mitä? Ketä? Mihin? (yksikkö) Pöydällä

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee?

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Teot SISÄLTÖ Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Lapsen taidot Tärkeitä kysymyksiä Yhteinen aika Tutkittua tietoa Teot ovat valintoja

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Tuulivoimala toimisi, jos sen saisi nostettua puiden latvojen tasalle

Tuulivoimala toimisi, jos sen saisi nostettua puiden latvojen tasalle Liperin päiväkoti Pihatouhuja ja sään tutkimista Meidän päiväkotimme on ihan niin kuin Huvikumpu! Siinä on kaksi kerrosta, se on keltainen ja se seisoo korkean kummun päällä. Päiväkodin pihalla pääsee

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 1. TAUSTATIEDOT Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 58,6 % 31,0 % 10,3 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.79, Hajonta:0.61)

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

1. Koulusi Vastaajien määrä: 37

1. Koulusi Vastaajien määrä: 37 Asiakastyytyväisyys alakoulut, Auvaisten koulu 1. Koulusi Auvaisten koulu 37 100% Heikinsuon koulu 0 0% Karinaisten koulu 0 0% Kaulanperän koulu 0 0% Mustanojan koulu 0 0% 1/8 2. Ruuan maku herkullista

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA Diakonian tutkimuksen päivä 9.11.2007 Riikka Haahtela Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos Tampereen yliopisto NAISTYÖN

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

PIENET KALAT UIVAT (Margareta Voipio) Pienet kalat uivat ai, ai. Pienet kalat uivat ai, ai. Pienet kalat uivat ai, ai, Tuleekohan hauki, ei kai!

PIENET KALAT UIVAT (Margareta Voipio) Pienet kalat uivat ai, ai. Pienet kalat uivat ai, ai. Pienet kalat uivat ai, ai, Tuleekohan hauki, ei kai! PIENET KALAT UIVAT (Margareta Voipio) Pienet kalat uivat ai, ai. Pienet kalat uivat ai, ai. Pienet kalat uivat ai, ai, Tuleekohan hauki, ei kai! VALASKALA Äiti antoi mulle rahaa, osta vähän kalaa. Minä

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on?

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset pääsivät viime viikolla tutustumaan haastattelun tekemiseen. Kakkosluokkalaisten pohtimiin

Lisätiedot

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS

PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS YLEISTÄ TUTKI- MUKSESTA Tiedon keruu toteutettiin heinäkuussa 2017 CINT AB:n hallinnoimassa internetpaneelissa. Tutkimukseen vastasi yhteensä 990 henkilöä, joista 282 on 15-17-vuotiaita

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Uudistuva kylä kaupungissa

Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa hankkeessa etsitään uusia tapoja lasten ja nuorten palveluiden kehittämiseen käyttäjälähtöisesti ja perinteisiä sektorirajoja rohkeasti ylittäen. Pilottialueina

Lisätiedot

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? TAVOITE Omien toiveiden ilmaiseminen, myönteisten kesäodotusten herättely, kesäsuunnitelmien kertominen ryhmälle, yhteisten kiinnostuksen kohteiden löytäminen VALMISTELU

Lisätiedot

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Tehtävä 1 Kertominen Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Tehtävä 1 Millainen ajankäyttäjä olet? Miten suhtaudut aikaan? Oletko

Lisätiedot

Pihlajapiiri Senioritalo Sandels Välskärinkatu 4, Töölö TIISTAISIN KLO

Pihlajapiiri Senioritalo Sandels Välskärinkatu 4, Töölö TIISTAISIN KLO Pihlajapiiri Senioritalo Sandels Välskärinkatu 4, Töölö TIISTAISIN KLO 13.00 14.30 Senioritoiminnan järjestämä kerhoryhmä on kaikille iäkkäille ihmisille maksuton. Voit osallistua ryhmään silloin, kun

Lisätiedot

SENIORILAUTTA. Keskiviikkoisin klo Lauttasaaren seurakunnan tiloissa, os. Myllykallionrinne 1 Seurakuntasali

SENIORILAUTTA. Keskiviikkoisin klo Lauttasaaren seurakunnan tiloissa, os. Myllykallionrinne 1 Seurakuntasali SENIORILAUTTA Keskiviikkoisin klo 10.30 12.00 Lauttasaaren seurakunnan tiloissa, os. Myllykallionrinne 1 Seurakuntasali Senioritoiminnan järjestämä kerhoryhmä on kaikille iäkkäille ihmisille maksuton.

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

8.1. Mikä viikonpäivä on pisin? Vuoden vaihteen kuulumiset. Tutustutaan kevätkauden ohjelmiin. Virkistytään visaillen ja tehdään pieni hartiajumppa.

8.1. Mikä viikonpäivä on pisin? Vuoden vaihteen kuulumiset. Tutustutaan kevätkauden ohjelmiin. Virkistytään visaillen ja tehdään pieni hartiajumppa. MALMIN MUKAVAT Malmilla Syystien monipuolisen palvelukeskuksen ryhmätilassa Foorum (2. krs) os. Takaniitynkuja 3, 00780 Helsinki Maanantaisin KLO 10.00 11.30 Senioritoiminnan järjestämä kerhoryhmä on kaikille

Lisätiedot

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia.

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Käsikirjoitus ENSIMMÄINEN AVAINKOHTAUS INT. KEITTIÖ - AIKAINEN AAMU Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Äiti,

Lisätiedot

P U M P U L I P I L V E T

P U M P U L I P I L V E T T U O M O K. S I L A S T E P U M P U L I P I L V E T Runoja TUOMO K. SILASTE Teokset: Matka, romaani; 2007 Rakkaani kosketa minua, runoja; 2007 Apolloperhonen, runoja; 2008 Rakastettu leskirouva Gold,

Lisätiedot

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia Hannele Haapala, TYKS, Keskola Separaation vähentäminen Hoitojaksot keskolassa saattavat kestää kuusikin kuukautta. Keskosvauva kotiutuu

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon.

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon. EROTTAJALLA KAUPAKSI KÄYVÄT KAIKKI 21.07.2015 K-market Erottaja luo Helsingin keskustaan rennon kyläkauppafiiliksen, jossa kuitenkin on keskikaupungin tunnelmaan sopivaa tyyliä ja laatua. Uuden kaupan

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Arjen asioita ja muistoja Oma kansioni -kirjaa voi käyttää apuna erilaisissa ryhmissä tai osallistujat

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi. Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta

Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi. Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta AKTIIVISEMPI ARKI työpajan työpohjat Nämä työpohjat on laadittu

Lisätiedot

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse?

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse? 1 LAKI JA KADONNEEN JUONEN ARVOITUS LAKI kertojaääni Nimeni on Larry Laki, ja sanani on laki. Laki on myös sukunimeni, ja lakia pitää noudattaa. Laki ei ole mikään Lucky Luke (=Lakki Laki), vaan se on

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

KÄSITYÖN TILANNE SUOMESSA - AJATUKSIA HARRASTUKSESTA JA KÄSITÖIDEN ARVOSTUKSESTA

KÄSITYÖN TILANNE SUOMESSA - AJATUKSIA HARRASTUKSESTA JA KÄSITÖIDEN ARVOSTUKSESTA KÄSITYÖN TILANNE SUOMESSA - AJATUKSIA HARRASTUKSESTA JA KÄSITÖIDEN ARVOSTUKSESTA YHTEENVETO KÄSITYÖKYSELYN TULOKSISTA LAATINUT: Q-TUTKIMUS / JONNA KIRJAVAINEN TUTKIMUKSEN TAUSTAA TARKOITUKSENA SELVITTÄÄ:

Lisätiedot

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Missä Neuvokas perhe työvälineet ja ideologia voivat auttaa ammattilaista? Asiakas ei ymmärrä miten tärkeä

Lisätiedot

-va/-vä -partisiippi (AKTIIVIN 1. PARTISIIPPI) tehdään verbin he-persoonan vartalosta

-va/-vä -partisiippi (AKTIIVIN 1. PARTISIIPPI) tehdään verbin he-persoonan vartalosta ! 1/! -va/-vä -partisiippi (AKTIIVIN 1. PARTISIIPPI) tehdään verbin he-persoonan vartalosta Esim. Huom! he lukevat -> lukeva he uivat -> uiva he ajattelevat -> ajatteleva he lepäävät -> lepäävä ne sijaitsevat

Lisätiedot

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt:

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: 1 LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Tarina-tehtävän ratkaisu

Tarina-tehtävän ratkaisu - tämä on esimerkki siitä, kuinka Pähkinä-lehdessä julkaistavia Tarina-tehtäviä ratkaistaan - tarkoitus ei ole esittää kaikkein nokkelinta ratkaisua, vaan vain tapa, jolla tehtävä ratkeaa Tehtävä: Pääsiäiskortit

Lisätiedot

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Suomalaisten yksinäisyys hankkeen työpaja Seinäjoki 17. 18.2.2016 Jari Pirhonen, Elisa Tiilikainen, Marjut Lemivaara Taustaa Tieteellinen artikkeli, jonka aiheena

Lisätiedot

Satoi vettä. Eelillä oli tylsää. Hänen paras ystävänsä Miisa ei ollut kotona, joten Eelillä ei ollut leikkikaveria.

Satoi vettä. Eelillä oli tylsää. Hänen paras ystävänsä Miisa ei ollut kotona, joten Eelillä ei ollut leikkikaveria. SELKO 1 Satoi että. Eelillä oli tylsää. Hänen paras ystäänsä Miisa ei ollut kotona, joten Eelillä ei ollut leikkikaeria. Lähdetään kirjastoon! ehdotti äiti. Mikä se on? Eeli ihmetteli. Kirjasto on kia

Lisätiedot

Suojellaan yhdessä meriämme!

Suojellaan yhdessä meriämme! Suojellaan yhdessä meriämme! Hei! Minä olen merikilpikonna Sammy. Elämäni on yhtä seikkailua! Voin elää jopa 150-vuotiaaksi ja ehdinkin joutua elämäni aikana mitä jännittävimpiin tilanteisiin. Jo munasta

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Päätöksenteon mallit

Päätöksenteon mallit Prosesseja! Mitä luvattiin? Prosessi on helposti tapahtumanjärjestäjälle kirosana, mutta kelvollista työtä on helvetin vaikea tehdä ilman ainakin jonkinlaista prosessia. Käymme läpi mielestämme tärkeimpiä

Lisätiedot

Hei, mulla on nälkä, mennäänkö täältä ravintolaan syömään.

Hei, mulla on nälkä, mennäänkö täältä ravintolaan syömään. , ja Ravintolassa mohammed Hei, mulla on nälkä, mennäänkö täältä ravintolaan syömään. Ok On hyvä idea, mitä sinä ajattelet? Minä tiedän yhden thai-ravintolan Kemissä, siellä on herkullista ruokaa. Haluatko,

Lisätiedot

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana. Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä?

Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä? Koulu ja työ - ohje Koulunkäyntiin liittyen tärkeää on selvittää sekä motivaatio käydä koulua, mutta myös mahdolliset pulmat tai oppimisvaikeudet. Mikäli koulut on jo käyty, niin työelämään liittyen on

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot