toiminta-aikana kiinteistökauppa on lähes pysähtynyt ja kiinteistöjen arvot ovat laskeneet.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "toiminta-aikana kiinteistökauppa on lähes pysähtynyt ja kiinteistöjen arvot ovat laskeneet."

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Lausunto valtuuston päätöksestä tehtyyn kunnallisvalitukseen (Kiinteistön Erälä myynti ja määräalan myynti kiinteistöstä Koskenranta)/Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätös /valituksen peruutus 23/ /2015 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja ja kunnansihteeri Allan Laukkanen on tehnyt kunnallisvalituksen koskien valtuuston päätöstä : Kiinteistön Erälä ( ) myynti ja määräalan myynti kiinteistöstä Koskenranta ( ). Kunnanhallituksen tulee antaa lausunto asiasta mennessä. Valittajan esittämät valitusperusteet ja kunnan vastineet esitettyihin valitusperusteisiin on esitetty alla. Valittajan väitteet on lihavoitu ja kunnan vastine on lihavoimaton. 1. Hintaan haetaan muutosta! Aivan liian alhainen ottaen huomioon kiinteistöt oma kotitalo, autotalli/varasto ja maa-alueenkoon ja paikan historiallisen arvokkuuden. Hinta laitettava kiinteistöä ja määrä aloja arvoltaan sopivaksi, ei liian halvaksi! Lisäksi kauppakirjassa oltava merkintä ostaja teettää itse alueelle kunnallistekniikan ja sähköliittymät! Kiinteistöä ja määrä aloja ei ole ulkopuolinen puolueeton kiinteistön välittäjä arvioinut. Vastine: Kaupan kohteena olevien kiinteistöjen (mukaan lukien asuin- ja talousrakennus) hinta perustuu ulkopuolisen ja puolueettoman kiinteistönvälittäjän sekä Metsänhoitoyhdistyksen arvioihin sekä yrittäjän tekemään ostotarjoukseen. Määräalalla Koskenranta ( ) sijaitsevan asuinrakennuksen ja talousrakennuksen tontteineen on arvioinut Pohjois-Savon OP-Kiinteistökeskus Oy, myyntijohtaja, LKV Kari Malinen. Arviosta on laadittu arviokirja. Lisäksi kyseisessä asuinrakennuksessa on suoritettu kuntotarkastus, jonka on suorittanut Savon RMS Oy, rakennusinsinööri Seppo Kainulainen. Lisäksi kiinteistöjen Erälä, 3,4 ha ( ) sekä määräalan tilasta Koskenranta, 1,2 ha ( ) osalta on laadittu Metsänhoitoyhdistyksen arvio metsän arvosta. Metsänhoitoyhdistyksen arvion osalta tulee huomioida, että kysymyksessä on ranta-alue, jolta puuston hakkaaminen rantaviivaan saakka ei ole mahdollista, joten puuston arvon realisointi täysimääräisesti ei ole mahdollista. Tämä tulee huomioida myös arvoa määritettäessä. Kokonaisuutta arvioitaessa tulee myös ottaa huomioon, että kaupan kohteena olevat kiinteistöt sijaitsevat Vuoksen vesistön varrella, eikä Talvivaaran kaivoksen riskejä voida jättää huomioimatta. Talvivaaran

2 toiminta-aikana kiinteistökauppa on lähes pysähtynyt ja kiinteistöjen arvot ovat laskeneet. Kiinteistöjen (mukaan lukien rakennukset) kauppahinta euroa vastaa käypää arvoa ottaen huomioon edellä mainitut selvitykset ja markkinatilanne alueella. Edellä mainituilla perusteilla kunta katsoo, että valittajan väite liian alhaisesta hinnasta ja siitä, ettei kiinteistöjä (mukaan lukien asuin- ja talousrakennus) ole arvioitu ulkopuolisen ja puolueettoman kiinteistönvälittäjän toimesta, on perusteeton. Valtuuston päätöksen ( ) liitteenä olevassa kauppakirjaluonnoksessa on myös maininta myyjä siirtää ostajalle tällä kauppakirjalla Savon Voiman sähkölaitoksen, Sonkajärven kunnan sekä Kaisanet Oy:n kanssa solmittuihin vesi- ja viemärilaitoksen liittymissopimuksiin sekä laajakaistaliittymään perustuvat oikeutensa Koskenranta nimisen tilan RN:o 3:3 muodostamalla käyttöpaikalla. Kysymyksessä on kiinteistökauppa, jossa ostaja huolehtii itse jatkossa sähköliittymistä ja kunnallistekniikasta. Kunnan vesihuoltolaitos määrää jokaista kiinteistöä varten kunnallistekniikan liittämiskohdat toiminta-alueellaan. Käytäntö on sama kaikille kiinteistön ostajille ja rakentajille, eikä sitä erikseen merkitä kauppakirjaan. Täten kunta toteaa, että myös tältä osin valittajan vaatimus kauppakirjan muuttamisesta on perusteeton. 2. Lisäksi haen muutosta Vuokrasopimukseen Koskenranta ( ) Tähän kuuluu Ruukintupa, Retkeilymaja, grillikatos ja paja. Perusteet joilla muutosta haetaan. Myynnin valmistelussa ollut valmistelijana Kunnanjohtaja. Hallintosääntö 48 D Teknillinen lautakunta. 1 Kunnaninsinööri f kohta. Kertoo hänelle kuuluvat maakaupat. Vastine: Kuntalain 13 :n mukaan valtuusto vastaa kunnan toiminnasta ja taloudesta. Valtuuston tulee toiminnan ja talouden lisäksi päättää muista valtuuston päätettäviksi säädetyistä ja määrätyistä asioista, joita ei ole erikseen delegoitu kunnanhallituksen tai lautakunnan päätettäväksi. Valituksen kohteena oleva päätös koskee kiinteistön myyntiä ja kiinteistöjen pitkäaikaista vuokraamista. Kyseisiä toimenpiteitä ei ole hallintosäännössä delegoitu kunnanhallituksen tai lautakunnan päätettäväksi eikä valtuusto ole erikseen antanut ohjeita niiden toteuttamisesta. Edellä mainitulla perusteella asia kuuluu kunnanhallituksen valmisteluvastuulle ja se tulee valtuuston päätettäväksi. Kunnanhallituksen ja valtuuston käsittelyyn tulevien asioiden valmistelusta ja esittelystä vastaa kunnanjohtaja. Valittajan mainitsemat kunnaninsinöörin valtuudet koskevat taloudellisesti vähäarvoisia vuokrasopimuksia. Edellä mainituilla perusteilla kunta toteaa, että valittajan väitteet ovat perusteettomia.

3 3. Vuokra aika vuosittain e/kuukausi. Liian pieni tämä! Ei korvaa kunnalle aiheutuvia ylläpito kustannuksia kuukausittain. Lisäksi puuttuu vuokrasopimuksesta korvauksen määrä, kun toimintaa on ajan ulkopuolella vuosittain. Lisäksi kunta velvoitetaan pitämään kyseiset vuokrattavat kiinteistöt matkailu ja majoitus käyttöön sopivassa kunnossa. (Nyt jo tiedossa retkeilymajassa huoneilmassa ongelmia, mahd. kosteus, home?). Vastine: Jyrkän Ruukin alue on luokiteltu merkittäväksi historialliseksi kohteeksi, joka on vuokrauksen kohteena olevan alueen (Koskenranta ) osalta muinaismuistolain nojalla suojeltu. Sonkajärven kunnan on joka tapauksessa ylläpidettävä alueen rakennuskantaa ja huolehdittava muutoinkin alueesta. Alue ja rakennukset vuokraamalla kunta saa kuitenkin vuokratuottoa. Vuokran lisäksi vuokralainen maksaa kiinteistöjen kaikki käyttökustannukset, mikä tulee huomioida vuokran kokonaismäärä arvioitaessa. Lisäksi Vuokrasopimuksessa vuokraajalle kuuluu alueen hoito Käyttö- ja hoitosopimuksen (RHO sop. 41/2000) ja Jyrkkäkosken ruukin muinaisjäännösalueen maiseman hoito-ohjeen mukaan. Kunnan kannalta vuokrasopimus ja siihen liittyvä kunnossapitovelvollisuus on kokonaisuutena kunnan kannalta kokonaistaloudellisesti perusteltu. Vuokrauksen kohteena olevat rakennukset ovat lähinnä kesäkäyttöön soveltuvia. Vuokrasopimuksessa vuokralainen sitoutuu pitämään Ruukintuvan kesäkausina avoinna säännöllisesti ( ), jolloin myös vuokranmaksuvelvollisuus koskee kyseistä kautta. Mikäli kunta tulevaisuudessa investoi vuokrauksen kohteena oleviin rakennuksiin esimerkiksi remontoimalla ne talvikäyttöön soveltuviksi, neuvotellaan vuokrasopimukseen tarvittavat muutokset. 4. Lisäksi jätetty Ey:n Perustamissopimuksen 87/88 artiklan mukaiset toimenpiteet noudattamatta, mitä tämä sanoo kunnan maakaupoista. Vastine: Valittaja vetoaa Euroopan unionin perustamissopimuksen artikloihin eli valtiontukea koskeviin säännöksiin, jotka ovat nykyisin Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklat. Jotta edellä mainittuja artikloita sovelletaan, täytyy valtiontukisääntöjen täyttyä seuraavasti: 1. Julkisten varojen kanavointi yritykseen. Valituksen alaisessa kiinteistökaupassa tai kiinteistön arvon määrittämisessä ei ole kysymyksessä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklojen mukainen valtiontuki tai julkisten varojen kanavointi yritystoimintaan. Kiinteistökauppa kokonaisuutena vastaa käypää arvoa ottaen huomioon tehdyt selvitykset sekä markkinatilanne alueella.

4 2. Toimenpide vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla tuensaajaa Jyrkän alueen kehittäminen on ollut kunnan tahtotilana jo vuosia ja alue on varattu ensisijaisesti matkailutoimintaan. Matkailutoimintaan keskittynyttä yrittäjää on haettu alueelle jo pitkään ja mahdollisuudet ovat olleet avoinna kaikille kiinnostuneille. JJ-Service Oy on tehnyt kunnan kanssa yhteistyötä vuodesta 2011 ja kehittänyt määrätietoisesti Jyrkän sekä Ruukintuvan ja siihen liittyvän alueen elinvoimaisuutta ja matkailupalveluita. Edellä mainituilla perusteilla kunta toteaa, ettei toimenpide vääristä tai uhkaa kilpailua alueella. Jyrkän alueella on edelleen mahdollisuuksia kehittää uutta yritystoimintaa, mikäli kiinnostuneita yrittäjiä löytyy. 3. Etu ja valikoivuus Edellä esitetyt selvitykset huomioon ottaen kunta katsoo, ettei toimenpide (kiinteistökauppa kokonaisuutena) tuo yrittäjälle sellaista etua tai ole siinä tarkoituksessa valikoiva, että kysymyksessä katsottaisiin olevan artikloissa 107 ja 108 tarkoitettu valtiontuki. 4. Vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan Jotta artikloita 107 ja 108 sovellettaisiin, on valtiontuella oltava vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kaupankäyntiin. Kunta katsoo, ettei toimenpiteellä ole vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kaupankäyntiin. Jotta artiklaa 107 voitaisiin soveltaa, tulisi kaikkien edellä kuvattujen edellytysten (1-4) täyttyä. Kunta katsoo, että valittajan väitteet artikloiden 107 ja 108 soveltamatta jättämisestä ovat täysin perusteettomia. Yhteenveto Sonkajärven kunta katsoo, että valitus on hylättävä perusteettomana. Lisäksi kunta huomauttaa, että valittaja on itse osallistunut asiaa koskevan päätöksen tekemiseen kunnanvaltuustossa, eikä ole asian käsittelyn aikana tehnyt kunnanhallituksen esityksestä poikkeavaa vastaesitystä tai jättänyt päätökseen eriävää mielipidettä. Päätösesitys Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy edellä olevat vastineet kunnan lausunnoksi Allan Laukkasen tekemään kunnallisvalitukseen. Päätös Kunnanhallitus: Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen. Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Sonkajärven kunnanvaltuuston kiinteistön ja määräalan myyntiä koskevasta päätöksestä on Allan Laukkanen määräajassa

5 valittanut Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Allan Laukkanen on hallinto-oikeuteen saapuneessa kirjeessään peruuttanut valituksensa. Asia on ratkaistu Itä-Suomen hallinto-oikeuden antamalla lainvoimaisella päätöksellä nro 15/0120/4. Kyseessä oleva kiinteistön ja määräalan kauppa on tehty Päätösesitys Päätös Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus merkitsee saaneensa tiedoksi Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen valituksen peruuttamisesta Kunnanhallitus: Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti Kunnanhallitus 208 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 39 07.11.2016 Kunnanhallitus 5 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 6 30.01.2017 6 Tillolan koulun myynti 738/02.05.00/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016 208 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2012 1 (6) 602 Oikaisuvaatimukset osoitteessa Hämeentie 125 A sijaitsevan rakennuksen (Bokvillan) myyntiä koskevasta kiinteistölautakunnan päätöksestä HEL 2012-011159 T

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI 1. Tekninen lautakunta 4.2.2015. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA. Dnro 03118/14/2299

KEURUUN KAUPUNKI 1. Tekninen lautakunta 4.2.2015. Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA. Dnro 03118/14/2299 KEURUUN KAUPUNKI 1 Tekninen lautakunta 4.2.2015 Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA Dnro 03118/14/2299 LAUSUNTO VALITUKSEN JOHDOSTA Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää Keuruun

Lisätiedot

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (6) Kunnanvaltuusto 28.09.2015

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (6) Kunnanvaltuusto 28.09.2015 Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (6) Kunnanhallitus, 135, 14.09.2015 Kunnanhallitus, 150, 28.09.2015 Kunnanvaltuusto, 37, 28.09.2015 37 Muut mahdolliset asiat / Korholan koulun myyminen KNGDno-2015-647

Lisätiedot

Kuntalain ja valtiontukilainsäädännön vaikutuksesta kiinteistöarviointiin ARJA LEHTONEN / CATELLA PROPERTY OY

Kuntalain ja valtiontukilainsäädännön vaikutuksesta kiinteistöarviointiin ARJA LEHTONEN / CATELLA PROPERTY OY Kuntalain ja valtiontukilainsäädännön vaikutuksesta kiinteistöarviointiin ARJA LEHTONEN / CATELLA PROPERTY OY Uusi kuntalaki tuli voimaan 1.5.2015 130 Kunta voi luovuttaa tai antaa vuokralle vähintään

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.11.2016 Taltionumero 4668 Diaarinumero 2984/3/15 1 (6) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Hämeenkyrön kunnanhallitus Päätös,

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA Kunnanhallitus 169 31.05.2017 Kunnanvaltuusto 43 14.06.2017 KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA KHALL 169 Valmistelija: : hallintojohtaja Esityslistan

Lisätiedot

Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle koskien valitusta Peningin koulukiinteistön myynnistä. Asian kuvaus: Peningin koulukiinteistön myynti

Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle koskien valitusta Peningin koulukiinteistön myynnistä. Asian kuvaus: Peningin koulukiinteistön myynti Kunnanhallitus 93 02.05.2016 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle koskien valitusta Peningin koulukiinteistön myynnistä 218/520/2016 Kunnanhallitus 02.05.2016 93 Asia: Kunnallisvalitus Asian kuvaus:

Lisätiedot

Irene Toppinen on tehnyt valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä

Irene Toppinen on tehnyt valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä Kunnanhallitus 251 24.09.2013 Selitys korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen koskien Irene Toppisen valitusta Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä 00733/13/2299, 00734/13/2204, 00735/13/2204 ja 00736/13/2204

Lisätiedot

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina.

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina. Tekninen jaosto 35 12.04.2010 Tekninen jaosto 65 16.06.2010 Tekninen jaosto 82 08.09.2010 Kunnanhallitus 230 22.09.2010 Kunnanvaltuusto 39 10.11.2010 Kunnanhallitus 27 11.01.2011 Kunnanhallitus 252 19.12.2011

Lisätiedot

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 22.10.2015 Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä Kokousaika 26.1.215 klo 17. Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 224 225 226 227 228 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Kiinteistöveron määrääminen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus

KINNULAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus Kunnanhallitus 24.10.2013 498 336 LAUSUNNON ANTAMINEN RAUNO KINNUSEN TEKEMÄÄN, 17.7.2013 PÄI- VÄTTYYN KUNNALLISVALITUKSEEN Kunnanhallitus 24.10.2013 336 Liite 1, Lausuntopyyntö 13.9.2013 ja Rauno Kinnusen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Kunnanvaltuusto 5/2013 1. Maanantai 09.09.2013 klo 18.00-18.54

PÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Kunnanvaltuusto 5/2013 1. Maanantai 09.09.2013 klo 18.00-18.54 Kunnanvaltuusto PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 5/2013 Sivu 1 KOKOUSAIKA Maanantai 09.09.2013 klo 18.00-18.54 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAI- SUUS ASIAT

Lisätiedot

Esitys talousarvion muutokseksi (lisämääräraha) ja määräalan ostamista koskevan kaupan hyväksyminen (ohm )

Esitys talousarvion muutokseksi (lisämääräraha) ja määräalan ostamista koskevan kaupan hyväksyminen (ohm ) Kunnanhallitus 61 11.04.2016 Kunnanhallitus 98 23.05.2016 Kunnanhallitus 140 15.08.2016 Kunnanvaltuusto 36 29.08.2016 Esitys talousarvion muutokseksi (lisämääräraha) ja määräalan ostamista koskevan kaupan

Lisätiedot

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen Kunnanhallitus 255 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 69 11.11.2013 Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen 349/02.03.02/2013 Kunnanhallitus 28.10.2013 255 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Lisätiedot

Myyjä Kaustisen kunta, PL 10, KAUSTINEN, Kauppahinta 1. Kauppahinta on kaksikymmentäviisituhatta (25.000) euroa.

Myyjä Kaustisen kunta, PL 10, KAUSTINEN, Kauppahinta 1. Kauppahinta on kaksikymmentäviisituhatta (25.000) euroa. ASUNTOTONTIN KAUPPAKIRJA Kaupan kohde Tällä kauppakirjalla myydään ja luovutetaan seuraavin ehdoin jäljempänä kohdassa 3 mainittuun asuntotarkoitukseen ja hevostalli tarkoitukseen oheiseen karttaan merkitty

Lisätiedot

Tonttihakemukset tulee palauttaa hakuajan puitteissa os. Sodankylän kunta, Tekninen osasto, PL 60, 99601 SODANKYLÄ.

Tonttihakemukset tulee palauttaa hakuajan puitteissa os. Sodankylän kunta, Tekninen osasto, PL 60, 99601 SODANKYLÄ. SODANKYLÄ KUULUTTAA HAETTAVAKSI TONTTEJA Sodankylän kunta vuokraa yhdeksän uutta pientalotonttia Savikankaalta. Tontit on rakennettava kahden vuoden kuluessa vuokrasopimuksen allekirjoituksesta alkaen.

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS 16/2014

KUNNANHALLITUS 16/2014 KUNNANHALLITUS 16/2014 Aika Maanantai 15.12.2014 klo 21.41 22.20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Huhtaluoma Heikki Järvinen Tiina Kangas Kaija Mustajärvi Marko Mustakoski Risto Niemenmaa Jaana

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS 1 KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Kiinteistön myynti perustuu Mynämäen kunnanvaltuuston päätökseen 10.12.2018/ xx Myyjä Mynämäen kunta (Y-tunnus 2048364-4) Keskuskatu 21, 23100 Mynämäki Edustajina kunnanjohtaja

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN LEMPÄÄLÄN KUNNAN VÄLILLÄ

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN LEMPÄÄLÄN KUNNAN VÄLILLÄ 1 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN JA LEMPÄÄLÄN KUNNAN VÄLILLÄ 2 1. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Pirkanmaan Osuuskauppa ( Myyjä ), (Y-tunnus: 0536307-0), PL 130, 33101 Tampere Ostaja Lempäälän

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 25 Asianro 4217/10.03.01.02/2016 Kuopion kaupungin kävelykeskustan keskitetyn puhtaanapidon jatkaminen / Kuopion Yrittäjät ry:n valitus / kaupunginhallituksen lausunto

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 39 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014 Tulevaisuus-

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Rivitalotonttien luovutusehtojen hyväksyminen 361/10/00/00/2018

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Rivitalotonttien luovutusehtojen hyväksyminen 361/10/00/00/2018 Rivitalotonttien luovutusehtojen hyväksyminen 361/10/00/00/2018 KHALL 272 Kaupunki asettaa myyntiin rivitalotontin Saaren uudelta alueella, osoitteessa Naskarlantie 30 ja vahvistaa sen luovutusehdot. Samalla

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Tekninen lautakunta 6.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 6.3.2014 klo 16.30 (TORSTAI) Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja

Lisätiedot

Tontin vuokraus Fish Trading House Oy:lle

Tontin vuokraus Fish Trading House Oy:lle Tekninen lautakunta 55 09.05.2012 Virolahden kunnanhallitus 96 28.05.2012 Virolahden kunnanvaltuusto 18 18.06.2012 Virolahden kunnanhallitus 10 13.01.2014 Virolahden kunnanhallitus 4 16.01.2017 Tontin

Lisätiedot

Kauppahinta viisikymmentätuhatta (50.000,00) euroa. Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä

Kauppahinta viisikymmentätuhatta (50.000,00) euroa. Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä Kiinteistön kauppa 1 (4) Myyjä Rautjärven kunta (0206951-1) Simpeleentie 12 56800 SIMPELE Ostaja Kuusisto, Ville Pekka Tapani Ahmakuja 3 55420 Imatra Kaupan kohde Kauppahinta Rautjärven kunnan Torsansalon

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2014 Kunnanhallitus. Maanantai 1.9.2014 klo 17.00 17.40. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2014 Kunnanhallitus. Maanantai 1.9.2014 klo 17.00 17.40. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2014 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 1.9.2014 klo 17.00 17.40 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

Koulurakennuksen tarpeellisen remontoinnin lisäksi heillä on tarkoitus rakentaa tontille sepän paja.

Koulurakennuksen tarpeellisen remontoinnin lisäksi heillä on tarkoitus rakentaa tontille sepän paja. Kunnanhallitus 54 24.03.2003 Kunnanhallitus 67 09.04.2003 Kunnanvaltuusto 20 16.04.2003 Kunnanhallitus 110 26.06.2003 Kunnanhallitus 33 16.03.2004 Kunnanvaltuusto 11 24.03.2004 OSTOTARJOUS LÄNSIKYLÄN VANHASTA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2017 1 (5) 8 Oikaisuvaatimus koskien kiinteistölautakunnan päätöstä 1.12.2016 ( 484) vuokrata Kiinteistö Oy Helsingin Uimarannantien palvelukodille tontti 39049/4 (kiinteistötunnus

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 16.5.2016 kello 18.00-19.30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 18. kesäkuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 97 Kirjanpidollisten taseyksiköiden aloittavat taseet... 168 98 Päijät-Hämeen

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen ASIA

LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen 7.10.2005 1 ASIA Uittoyhdistykselle kuuluvan määräalan myyminen kiinteistöstä Kemijoen lauttausyhdistyksen alue RN:o 14:7, Kemi LUVAN

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Tekninen lautakunta 6.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 6.3.2014 klo 16.30 17.55 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Päivi Heinilä Irja Keskinen

Lisätiedot

34 Pylvänälän kylän Teho-nimisen tilan RN:o 2:204 ja tilalla sijaitsevan teollisuushallin myynti / kauppakirjan hyväksyminen

34 Pylvänälän kylän Teho-nimisen tilan RN:o 2:204 ja tilalla sijaitsevan teollisuushallin myynti / kauppakirjan hyväksyminen Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (6) Kunnanhallitus, 134, 14.09.2015 Kunnanhallitus, 147, 28.09.2015 Kunnanvaltuusto, 34, 28.09.2015 34 Pylvänälän kylän Teho-nimisen tilan RN:o 2:204 ja tilalla sijaitsevan

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.10.2013 118 Voimaan 1.1.2014 Sisällysluettelo I LUKU... 2 1 Toimiala... 2 II LUKU... 2 2 Johtokunta... 2 III LUKU...

Lisätiedot

H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI

H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI Tekninen lautakunta 29.6.2016, 46 Vs. tekninen johtaja Hannu Niemelä: Kunta on perustanut toiminta-alueen

Lisätiedot

2. Omistus- ja hallintaoikeus Omistus- ja hallintaoikeus kaupan kohteeseen siirtyy lopullisen kauppakirjan allekirjoituksella.

2. Omistus- ja hallintaoikeus Omistus- ja hallintaoikeus kaupan kohteeseen siirtyy lopullisen kauppakirjan allekirjoituksella. Esisopimuksen kohdan "Esisopimuksen perusteella tapahtuvat maksut" perusteella maksettu kauppahinnan osasuoritus 30.000 euroa ja varsinaisen kaupan solmimisen yhteydessa maksettava 280.000 euroa muodostavat

Lisätiedot

u a UØ Taltionumero 3682/3/14

u a UØ Taltionumero 3682/3/14 KORKEIMMAN HALLINT O-OIKEUDEN PÄÄTUS Ant opäivä 1 (5} 4.2.2015 Taltionumero 265 Diaarinumero 3682/3/14 u a UØ Kiryaamo 05. 02. 2015 Asia Kunnallisvalitus i3 Valittaja Matti Vattulainen, Joutseno Päätös,

Lisätiedot

(luonnos , Asian valmistelija tekninen johtaja Jari Lämsä, p )

(luonnos , Asian valmistelija tekninen johtaja Jari Lämsä, p ) 1(5) MAANKÄYTTÖSOPIMUS/KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS (luonnos 29.9.2017, Asian valmistelija tekninen johtaja Jari Lämsä, p. 0400 646 848) 1. SOPIJAPUOLET Joutsan kunta Y-tunnus: 0174108-9 Osoite: Länsitie

Lisätiedot

Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv)

Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27 20.04.2017 Kunnanhallitus 145 02.05.2017 Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv) 282/10.00.02/2017 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Kauppakirja. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Mikkeli (Y 0825508-3)

Kauppakirja. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Mikkeli (Y 0825508-3) 1 Kauppakirja 1. Myyjä 2. Ostaja Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Mikkeli (Y 0825508-3) Perustettavan yhtiön lukuun, omistajinaan Kinos Property Investment Oy tai määräämänsä ja Mikkelin kaupunki

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokraaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, kortteli 47540

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokraaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, kortteli 47540 04.04.2016 Sivu 1 / 1 874/2016 02.07.00 35 Liiketontin vuokraaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, kortteli 47540 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/2015 1

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/2015 1 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 5/2015 1 Kunnanhallitus Aika Maanantaina 30.3.2015 klo 18:10-21:05 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Muut

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 Kirkkovaltuusto 10.6.2013 1(5) Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa jäsen, varapuheenjohtaja Hammaren, Terho varajäsen

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 Kirkkovaltuusto 10.6.2013 1(5) Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa jäsen, varapuheenjohtaja Hammaren, Terho varajäsen Kirkkovaltuusto 10.6.2013 1(5) Aika Maanantai 10.6.2013 klo 18.00-18.35 Paikka Läsnä seurakuntatalo Frosti-Nenonen, Sirpa, varapuheenjohtaja Hammaren, Terho vara Hellsten, Jaana vara Henttonen, Mirja Hänninen,

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Kunnanhallitus 84 18.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 28.02.2013 Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 100/00.04.01/2013 Kunnanhallitus 18.02.2013 84 Valmistelija: kunnanjohtaja Simo Mäkinen

Lisätiedot

1. ASUINRAKENNUSTONTIT

1. ASUINRAKENNUSTONTIT 1 JOROISTEN KUNTA TONTTIHINNOITTELU VOIMASSA 1.1.2013 ALKAEN (KV 8.10.2012 36) (Muutos KV 16.9.2013 69) Tonttien myyntihinta on esitetty muodossa /m2. Kaikki jäljempänä esitetyt tontit ovat myös vuokrattavissa.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

EU:n valtiontukisäännösten huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa

EU:n valtiontukisäännösten huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa EU:n valtiontukisäännösten huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa Erityisesti kuntalain kiinteistön luovutusta koskevassa sääntelyssä Kuopio 27.8.2015 Katariina Huikko lakimies Sisältö EU:n valtiontukisääntelyyn

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 Kokousaika 14.10.2010 klo 18.30-19.10 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013.

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. Kunnanhallitus 98 11.03.2013 Kunnanvaltuusto 37 25.04.2013 Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. 153/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 11.03.2013 98 Valmistelija: kunnansihteeri

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2415/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2415/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 98 Asianro 2415/11.01.05/2014 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle /Valitus ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksestä 12.6.2014 65 /Uhkasakolla tehostetun

Lisätiedot

Vastine/ Korkein hallinto-oikeus (Diaarin:o 1312/3/15) / Hannu Valkonen. Valmistelija: kaupungininsinööri, puh. 040 846 9816.

Vastine/ Korkein hallinto-oikeus (Diaarin:o 1312/3/15) / Hannu Valkonen. Valmistelija: kaupungininsinööri, puh. 040 846 9816. Tekninen lautakunta 86 12.06.2014 Tekninen lautakunta 92 21.08.2014 Tekninen lautakunta 103 25.09.2014 Tekninen lautakunta 111 23.07.2015 Vastine/ Korkein hallinto-oikeus (Diaarin:o 1312/3/15) / Hannu

Lisätiedot

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ Kunnanhallitus 250 18.10.2010 Kunnanvaltuusto 40 10.11.2010 Kunnanhallitus 287 01.12.2010 Tekninen tuotantolautakunta 10 08.02.2012 Kunnanhallitus 37 12.03.2012 Kunnanvaltuusto 12 19.03.2012 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kaavan valmistelu on edennyt seuraavasti: 2/2018 Kaavaehdotusvaihe Tekninen lautakunta /2018 Maankäyttösopimuksen allekirjoitus

Kaavan valmistelu on edennyt seuraavasti: 2/2018 Kaavaehdotusvaihe Tekninen lautakunta /2018 Maankäyttösopimuksen allekirjoitus Yhtymähallitus 202 15.10.2018 Yhtymäkokous 23 26.11.2018 Kiinteistöjen myynnin edellyttämät talousarviomuutokset vuodelle 2018 59/02.02/2017 Hallitus 15.10.2018 202 Koulutuskeskus Salpauksen toimitilaohjelman

Lisätiedot

Kunnanvirasto, valtuustosali. Kokous alkaa valtuuston kokouksen jälkeen.

Kunnanvirasto, valtuustosali. Kokous alkaa valtuuston kokouksen jälkeen. Toivakan kunta Pöytäkirja 9/2014 1 / 12 Kunnanhallitus 14.04.2014 Aika 14.04.2014 klo 19:55-20:36 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali. Kokous alkaa valtuuston kokouksen jälkeen. Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA. Nousiaisten kunta Asunto Oy Nummenkartano

KAUPPAKIRJA. Nousiaisten kunta Asunto Oy Nummenkartano KAUPPAKIRJA Nousiaisten kunta luonnos 12.8.2016 1. MYYJÄ Nousiaisten kunta (jäljempänä Myyjä ) y-tunnus 0135821-5 Hallintokuja 2, 21270 Nousiainen 2. OSTAJA y-tunnus 1680089-7 os. Torikuja, 21270 Nousiainen

Lisätiedot

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 6/2012 Aika: Torstai 16.8.2012 klo. 19.00-20.50 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Veijo

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016 Kaupunginhallitus 96 09.05.2016 Kaupunginvaltuusto 20 16.05.2016 Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot Khall 29.02.2016 50 (Valm. maankäyttöpäällikkö)

Lisätiedot

ilmoitettiin tonttiosaston internet-sivujen lisäksi Helsingin Sanomissa, Hufvudstads-bladetissa ja Metrossa.

ilmoitettiin tonttiosaston internet-sivujen lisäksi Helsingin Sanomissa, Hufvudstads-bladetissa ja Metrossa. 1 MUISTIO / KN Tontin (ALY) ja sillä sijaitsevan rakennuksen myynti (sr-2) State Control Oy:lle perustettavan As Oy Helsingin Konstaapeli Spaakin lukuun (Vanhakaupunki, tontti 27930/2) Vanhankaupungintie

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2012 Sivu 157 () Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2012 Sivu 157 () Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2012 Sivu 157 () Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 5.11.2012 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 7.9.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 12.9.2016 kello 18.30 Käsiteltävät asiat Paikka Jämijärven keskuskoulu, taideluokka 191 KOKOUKSEN

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014)

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014) Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 7/2015 1 (6) Tekninen lautakunta, 105, 18.11.2015 Kunnanhallitus, 210, 07.12.2015 Kunnanvaltuusto, 50, 14.12.2015 50 Taseyksikön perustaminen / vesi- ja viemärilaitos KNGDno-2015-939

Lisätiedot

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 1 No 1/2008 KOKOUSAIKA Perjantaina 18.01.2008 kello 13.00-14.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanviraston, valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2013 Kirkkoneuvosto 10.12.2013. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2013 Kirkkoneuvosto 10.12.2013. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Aika 10.12.2013 klo 17.30 18.10 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Pihkala Isto jäsen Selinummi Aila varapuheenjohtaja

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.

PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen 9.6.2004 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle

Lisätiedot

Toimitilan vuokrasopimuksen hyväksyminen, Pihtiputaan Takka Oy / muutos 1.10.2015 alkaen

Toimitilan vuokrasopimuksen hyväksyminen, Pihtiputaan Takka Oy / muutos 1.10.2015 alkaen Kunnanhallitus 234 17.11.2014 Kunnanvaltuusto 77 15.12.2014 Kunnanhallitus 156 07.09.2015 Kunnanvaltuusto 62 28.09.2015 Toimitilan vuokrasopimuksen hyväksyminen, Pihtiputaan Takka Oy / muutos 1.10.2015

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Rymättylän kunnantupa

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Rymättylän kunnantupa Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali 2 Ostaja Meripalo Oy, y-tunnus 0929716-2 Raatihuoneenkatu 1, 21100 Naantali 3 Kaupan kohde

Lisätiedot

Pär-Gustaf Relander. Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola

Pär-Gustaf Relander. Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola Kunnanhallitus 205 08.12.2014 Kauppakirja, Relander 967/41.411/2014 Kunnanhallitus 205 Pär-Gustaf Relanderin ja Nastolan kunnan kesken on 27.11.2014 alle kir joi tet tu seuraavan sisältöinen kauppakirja.

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 28.4.2015 30

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 28.4.2015 30 Valtuusto 28.4.2015 30 1. MÄÄRÄALAN MYYMINEN RISTO MOISIOLLE Kh. 20.4.2015 35 Esityslistan liite 1 Risto Moisio haluaisi ostaa kunnalta määräalan Konneveden kunnan Siikakosken kylässä sijaitsevasta Simola-nimisestä

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (Y-tunnus ), Kuopio. Ostaja Siilinjärven kunta (Y-tunnus )

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (Y-tunnus ), Kuopio. Ostaja Siilinjärven kunta (Y-tunnus ) Julkinen 1 (5) Kiinteistö Oy Isoharjan osakkeiden myynti 1. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä n kuntayhtymä (), Ostaja Siilinjärven kunta (Y-tunnus 0172718-0) 2. KAUPAN KOHDE 2.1. Kiinteistö Oy Isoharjan osakkeet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091 01.06.2015 Sivu 1 / 1 1370/02.07.00/2015 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Sivu. 1 Juha Neuvosen esitys kioskin tontin vuokrasta... 2

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Sivu. 1 Juha Neuvosen esitys kioskin tontin vuokrasta... 2 SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2018 Sivu 1 toimitettu 23.05.2018 Tekninen lautakunta Aika: 29.05.2018 kello 17.00 Paikka: Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Päätöksentekotapa: Varsinainen kokous Kokoukseen

Lisätiedot

Myyjä Kaustisen kunta, PL 10, KAUSTINEN, PedeCon Oy Ab, Pohjanlahdentie 61, PIETARSAARI, :

Myyjä Kaustisen kunta, PL 10, KAUSTINEN, PedeCon Oy Ab, Pohjanlahdentie 61, PIETARSAARI, : ASUNTOTONTIN KAUPPAKIRJA Kaupan kohde Tällä kauppakirjalla myydään ja luovutetaan seuraavin ehdoin jäljempänä kohdassa 3 mainittuun asuntotarkoitukseen oheiseen karttaan merkitty Kaustisen kunnan Kaustin

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 187 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 1.9.2003 145 Voimaan 7.10.2003 Valtuusto 15.10.2007 127 Voimaan 16.10.2007 Valtuusto 21.3.2011

Lisätiedot

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄN NÄKÖKULMASTA

ENERGIATODISTUS KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄN NÄKÖKULMASTA ENERGIATODISTUS KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄN NÄKÖKULMASTA Tämän lain tarkoituksena on erityisesti lisäämällä mahdollisuuksia rakennusten energiatehokkuuden vertailuun edistää rakennusten energiatehokkuutta ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (5) 14 Määräalan pitkäaikainen vuokraaminen Oranssi Asunnot Oy:lle HEL 2014-003129 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta 89/676497 ja 677497, Jyrängöntie 7 Päätösehdotus

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.

PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen 28.9.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 14.11.2011 kello 18.00-18.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 3889/2015 10.00.02 176 Vastaus oikaisuvaatimuksiin, jotka koskevat kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston muutettua päätöstä myydä kaksi tonttia

Lisätiedot

Lausunnon antamisen määräaika on 15.1.2016. Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa.

Lausunnon antamisen määräaika on 15.1.2016. Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa. Kaupunginhallitus 10 11.01.2016 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valitukseen koskien valtuuston päätöstä vuoden 2016 talousarvion hyväksymisestä Poikeluksen päiväkodin sulkemisen osalta / Koskela

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus

Lisätiedot

Perjantaina kello 16.30

Perjantaina kello 16.30 Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 20.04.2018 Kokoustiedot Aika Perjantaina 27.4.2018 kello 16.30 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena Sisäänkäynti harjun puoleisesta

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 14.5.2018 40 kunnanhallituksen kokoushuone klo 16.00 61 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 62 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 63 Työjärjestyksen hyväksyminen 64 Vuokrasopimuksen

Lisätiedot

AIESOPIMUS IKÄÄNTYVILLE IHMISILLE TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA. Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana.

AIESOPIMUS IKÄÄNTYVILLE IHMISILLE TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA. Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana. AIESOPIMUS IKÄÄNTYVILLE IHMISILLE TARKOITETUN ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TOTEUTTAMISESTA 1. Sopimuksen osapuolet Kempeleen kunta (kunta) alueen kaavoittajana. Asunto Oy Lassinpuisto (yhtiö) nykyisenä maanomistajana,

Lisätiedot

Ostaja Lohjan Vuokra-asunnot Oy, Y-tunnus 0864408-9 Kauppakatu 6, 08100 Lohja

Ostaja Lohjan Vuokra-asunnot Oy, Y-tunnus 0864408-9 Kauppakatu 6, 08100 Lohja 1 (4) Luonnos 7.8.2015 SL Liite 5/Tekla 18.8.2015 ASUINRIVITALOJEN KAUPPAKIRJA 1. Osapuolet Myyjä Lohjan kaupunki Karstuntie 4, 08100 Lohja Ostaja Lohjan Vuokra-asunnot Oy, Y-tunnus 0864408-9 Kauppakatu

Lisätiedot

Pär-Gustaf Relander. Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola

Pär-Gustaf Relander. Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola Kunnanhallitus 203 08.12.2014 Kauppakirja, Relander 967/41.411/2014 Kunnanhallitus 203 Pär-Gustaf Relanderin ja Nastolan kunnan kesken on 27.11.2014 alle kir joi tet tu seuraavan sisältöinen kauppakirja.

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Sivu 20 () Kunnanhallitus Maanantai kello 18.00

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Sivu 20 () Kunnanhallitus Maanantai kello 18.00 KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Sivu 20 () Kunnanhallitus Maanantai 19.2.2018 kello 18.00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola. Jukka-Matti Jäppinen

Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola. Jukka-Matti Jäppinen Kunnanhallitus 37 16.03.2015 Kauppakirja, Jäppinen Kunnanhallitus 37 Nastolan kunnan ja Jukka-Matti Jäppisen kesken on laadittu seu raavan sisältöinen kauppakirja. Kauppa perustuu kunnanhallituksen lainvoimaiseen

Lisätiedot

Kiinteistöjen vaihtaminen Karkkilan kaupungin ja SEW Industrial Gears Oy:n välillä. Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Kiinteistöjen vaihtaminen Karkkilan kaupungin ja SEW Industrial Gears Oy:n välillä. Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 207 10.06.2013 Kaupunginvaltuusto 72 17.06.2013 Kiinteistöjen vaihtaminen Karkkilan kaupungin ja SEW Industrial Gears Oy:n välillä 288/10.00.00.03/2013 KHAL 207 Esittelijä: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys

PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti, Kotka. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys

Lisätiedot

64 Moision sairaalan kiinteistöjen ja maa-alueen ostaminen ja osakassopimuksen hyväksyminen

64 Moision sairaalan kiinteistöjen ja maa-alueen ostaminen ja osakassopimuksen hyväksyminen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 1 (5) Kaupunginhallitus, 215, 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto, 64, 15.06.2015 64 Moision sairaalan kiinteistöjen ja maa-alueen ostaminen ja osakassopimuksen hyväksyminen

Lisätiedot

Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt

Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 60 11.08.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 72 29.09.2014 Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt 354/10.01.02/2013 KSJ 60 Vs. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 Kunnanhallitus 111 27.03.2013 Kunnanhallitus 134 15.04.2013 Kunnanvaltuusto 38 25.04.2013 JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 179/02.05.01/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Valtiontuen huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa

Valtiontuen huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa Valtiontuen huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa Valtiontukiseminaari Kuntatalo 3.3.2015 Katariina Huikko Lakimies Sisältö Valtiontuen arviointiprosessi kunnallisessa päätöksenteossa:» 1. Ennen päätöksentekoa

Lisätiedot